Veittijärven koulu. Valinnaisaineet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Veittijärven koulu. Valinnaisaineet"

Transkriptio

1 Veittijärven koulu Valinnaisaineet Lukuvuosi

2 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana opiskellaan kahta ainetta. Valinnaisaineista ei anneta erikseen arvosanaa tai sanallista arviota vaan ne arvioidaan emoaineen arvioinnin yhteydessä. Opetussuunnitelman mukaiset T-tavoitteet ovat vuosiluokkaistetusta seudullisesta opetussuunnitelmasta. 3.lk Liikunta Palloilu kurssin opetuksen tavoitteena on erilaisten palloilulajien taitojen syventäminen ja harjoitteleminen. Kurssin tavoitteena on liikunnan opetuksen tehtävän ja tavoitteiden toteuttaminen innostamalla oppilaita kasvamaan liikkumaan ja liikunnan avulla. Liikunnan opetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet erilaisten palloilulajien harjoitteluun ja pelaamiseen. Palloilujakson aikana pyritään tutustumaan uusiin ja harvemmin koulussa pelattaviin palloilulajeihin. Ylöjärven opetussuunnitelman (2016) liikunnanopetuksen tavoitteen mukaisesti pyrkimyksenä on ohjata oppilasta sekä vahvistamaan että soveltamaan välineenkäsittelytaitojaan monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä käyttämällä erilaisia välineitä eri vuodenaikoina erilaisissa tilanteissa". (T4) Monipuolisen opetuksen ja ohjaamisen avulla ohjataan oppilasta toimimaan reilun pelin periaatteella sekä kantamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. (T9) Oppilaat harjoittelevat ja pelaavat itse toivomiaan palloilulajeja mahdollisuuksien mukaan. Sisältöön kuuluu sekä yksilö- että joukkuelajeja. Harjoittelussa pyritään monipuoliseen ja vaihtelevaan palloilulajien harjoitteluun. Harjoiteltavia ja pelattavia lajeja ovat mm. koripallo, jalkapallo, pesäpallo, salibandy, käsipallo, lentopallo ja futsal. Lisäksi harjoitellaan erilaisia pelisovelluksia eri palloilulajeista Harjoiteltavia välineenkäsittelytaitoja ovat itsestä poispäin tapahtuvat ja vastaanottavat liikkeet, vierittäminen, heittäminen, potkiminen, työntäminen, lyöminen, pomputtaminen ja kiinniottaminen. Pelataan erilaisia pien- ja viitepelejä vaihtelevissa ryhmissä. (T4)

3 Käsityö Lanka- ja ompelutyöt Tavoitteena on ohjata oppilasta työskentelemään kokonaisvaltaisen käsityöprosessin mukaisesti. (T2) Oppilasta ohjataan suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuote omien ideoiden pohjalta. (T3) Työskentelyssä kannustetaan pitkäjännitteisyyteen ja huolellisuuteen. (T5) Tavoitteena on myös vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen. (T1) Oppilasta rohkaistaan ideoimaan käsityöllisiä ratkaisuja omasta elämästä nouseviin tarpeisiin. (S1) Suunnitellaan oma lanka- ja/tai ompelutyö sekä dokumentoidaan suunnitteluprosessia. (S2) Tutustutaan lanka- ja ompelutöissä tarvittaviin materiaaleihin ja työvälineisiin ja käytetään näin saatua tietoa hyödyksi omassa työssä. (S3) Valmistetaan käsityötuote oman suunnitelman ohjaamana. (S4) Työskentelyn lomassa perehdytään turvalliseen työskentelyyn ja käsityön peruskäsitteistöön. (S5) Käsityöprosessia dokumentoidaan ja arvioidaan. (S6) Tekninen työ Vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. (T1) Opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote taiteos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin. (T3) Kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä. (T5)

4 Käsityön tekeminen on tutkivaa, keksivää ja kokeilevaa toimintaa ja siinä toteutetaan ennakkoluulottomasti erilaisia visuaalisia, materiaalisia, teknisiä ja valmistusmenetelmällisiä ratkaisuja. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan yksin tai yhdessä oppilaan omista kiinnostuksista lähteviä töitä käyttäen eri materiaaleja ja työvälineitä. Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä sekä opetellaan antamaan yksilö- ja ryhmäpalautetta. (S1, S2,S3, S4, S6) Rakentelu Vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. (T1) Ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi. (T2) Ohjata oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin. ((T3) Ideoinnin kehittämiseksi havainnoidaan ja analysoidaan rakennettuja ja luonnon ympäristöjä. Suunnitellaan ryhmässä, yksin tai parin kanssa työ, jossa käytetään eri materiaaleja. Tehdään jokin rakennetun ympäristön osa pienoiskoossa esim. leikkipuisto, urheilupaikka, ostoskeskus, jokin rakennus tms. oppilaiden ideoinnin pohjalta. Kuvataide Kolmiulotteiset työt Ohjataan oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitoja. (T4) Ohjataan oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa. (T5) Sisältöjä valitaan rakennetuista, luonnon ympäristöistä sekä mediasta. Oppilaiden toiveiden mukaan tehdään eri materiaaleja käyttäen kolmiulotteisia töitä, esim. kulhoja, naamareita, koriste-esineitä. Tutustutaan erilaisiin kuvataiteen tekniikoihin käyttäen materiaaleina savea, paperimassaa, kipsiä, luonnonmateriaaleja. (S2)

5 Videon/animaation tekeminen Tavoite Kurssin tavoitteena on tutustua videon ja animaation suunnitteluun ja toteuttamiseen. Pyrkimyksenä on harjoitella käyttämään kyseiseen tehtävään soveltuvia laitteita (ipad, tietokone, älypuhelin) ja sovelluksia. Tavoitteena on toteuttaa erilaisia visuaalisia projekteja niin yksin kuin ryhmässä. Tutustutaan myös kuvanmuokkauksen ja editoinnin perusteisiin. (L5, T1) Videoon, elokuvaan ja animaatioon tutustuminen ipadien avulla sekä yksin että ryhmässä. Valmistellaan animaatioita oppilaiden omien ideoin kautta Stop Motion-sovelluksen avulla. Elokuvan suunnittelussa, teossa ja editoinnissa harjoitellaan imovie-sovelluksen käyttöä. Kurssin avulla oppilas kehittää laaja-alaista osaamistaan tieto-ja viestintäteknologian osaalueella. Valinnaisjakson aikana tutustutaan ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan muita mediakasvatukseen liittyviä harjoituksia. (L5) Musiikki Musiikki Oppilasta rohkaistaan yhteismusisointiin ja myönteisen yhteishengen luomiseen. (T1) Ohjataan oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä. (T2) Oppilasta ohjataan improvisointiin sekä suunnittelemaan pienimuotoisia sävellyksiä myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. (T5) Oppilasta ohjataan kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin. (T6) Jakson alussa suunnitellaan yhdessä toimintaa, jota arvioidaan jakson päättyessä. Tehdään äänenavausharjoituksia erilaisia mielikuvaharjoitteita käyttäen. Opetellaan hyvä lauluasento ja harjoitellaan oikeaa hengitystekniikkaa. Käytetään laulun säestyksessä keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia. Käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä. Käytetään ipadeja musiikin tekemisessä käyttämällä musiikkiohjelmaa.

6 Ilmaisu Tavoitteena on rohkaista oppilasta osallistumaan yhteisiin esityksiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä (T1). Oppilasta kannustetaan kokonaisvaltaiseen ilmaisuun (T3). Oppilaalle tarjotaan mahdollisuus kuunnella erilaisia ääniympäristöjä ja jäsentää kuulemaansa sekä kertomaan siitä (T4). Tavoitteena on myös rohkaista oppilasta improvisointiin ja erilaisten esitysten suunnitteluun ja toteutukseen myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen (T5). Oppilas osallistuu erilaisiin leikkeihin ja harjoituksiin, jotka rohkaisevat ilmaisuun ja musiikkiin eläytymiseen (S1). Itseä ja omia kokemuksia ilmaistaan verbaalisesti, kuvallisesti ja erilaisia ääniympäristöjä sekä musiikkia hyödyntäen (S3). Oppilaat yhdistävät omiin tuotoksiinsa musiikkia ja ääntä esimerkiksi valitsemalla aiheeseen sopivaa taustamusiikkia, luomalla musiikkia itse tai ideoimalla äänitehosteita (S3).

7 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset 4.lk Liikunta Palloilu Tavoite: Kehittää palloilutaitoja monipuolisesti eri palloilulajien avulla. (T2) Sisältö: Tutustutaan eri palloilulajeihin monipuolisesti. (S2) Luontoliikunta Tavoite: Oppilas syventyy luonnossa liikkumiseen. (T3) Sisältö: Tarkkaillaan syksyn merkkejä luonnossa liikkuen. Harjoitellaan erätaitoja. (S3) Uudet lajit Tavoite: Oppilas monipuolistaa liikuntataitojaan. (T3) Sisältö: Tutustutaan uusiin ja vähemmän tunnettuihin liikuntalajeihin. (S1) Musiikkiliikunta/tanssi Tavoite: Oppilas oppii ilmaisemaan rytmejä kehon avulla ja tutustuu erilaisiin tanssityyleihin. (T8) Sisältö: Opetellaan musiikkiliikunnan perusteita ja yksinkertaisia tansseja. Oppilaat suunnittelevat tansseja ryhmissä. (S2) Käsityö Lankatyöt Tavoite: Oppilas kehittää sorminäppäryyttä ja valmistaa erilaisia lankatöitä myös itse suunnitellen. (T1) Sisältö: Monipuoliset lankatyöt vuodenajan teemaan liittyen. (S1) Nikkarointi Tavoite: Oppilas suunnittelee, toteuttaa ja kehittyy puutöissä. (T3) Sisältö: Tehdään erilaisia yksinkertaisia puutöitä. (S4)

8 Rakentelu Tavoite: Oppilas rakentaa erilaisia rakennelmia monipuolisista materiaaleista. (T4) Sisältö: Kehitetään oppilaan suunnittelutaitoa ja hahmottamiskykyä monipuolisten rakennelmien avulla. (S2) Kuvataide Askartelu Tavoite: Oppilas kehittää luovuuttaan askartelun avulla. (T3) Sisältö: Toteutetaan eri teemojen mukaisia askartelutöitä. (S2) Piirtäminen Tavoite: Harjoitetaan havainnointia, mallin mukaan piirtämistä, sommittelua, taustan tekemistä sekä vapaata kuvallista ilmaisua. (T4, T5) Sisältö: Piirretään erilaisilla välineillä mallin mukaan sekä vapaasti ilmaisten. (S3) Musiikki Laulu Tavoite: Oman äänen hallinnan kehittäminen. (T2) Sisältö: Lauletaan ikäryhmälle sopivia lauluja mahdollisesti kaksiäänisesti. (S1) Soittimet Tavoite: Oppilas oppii tuntemaan uusia soittimia ja soittamaan yhdessä toisten kanssa. (T1, T5) Sisältö: Tutustutaan eri soitinten soittotekniikkoihin yhteissoiton kautta. (S1)

9 Valinnaisaineet 4.lk Ympäristöoppi Tutustuminen Eurooppaan Tavoite: Oppilas tutustuu Euroopan valtioihin, sijaintiin, kulttuuriin ja kieliin. (T16) Sisältö: Tutkitaan Euroopan valtioita. (S3) Kasvien tunnistaminen ja tutkiminen Tavoite: Oppilas oppii tunnistamaan erilaisia kasveja niiden luontaisessa ympäristössä. (T15) Sisältö: Tutkitaan pihan, metsän ja rannan kasveja. (S4) Kemia Tavoite: Oppilas harjoittelee erilaisten tutkimus- ja mittavälineiden käyttöä. (T18) Sisältö: Tutkitaan erilaisia aineita, niiden ominaisuuksia ja tehdään yksinkertaisia kokeita. (S2) Matematiikka Geometria Tavoite: Oppilas syventää geometrian käsitteiden tuntemusta ja niillä laskemista. (T11) Sisältö: Tutkitaan ja mitataan erilaisia tasokuvioita ja kappaleita konkreettisin apuvälinein. (S4) Ongelmaratkaisutehtäviä Tavoite: Oppilas oppii ratkaisemaan kuvallisia, sanallisia ja suullisia ongelmatehtäviä. (T5) Sisältö: Harjoitellaan erilaisten pulmatehtävien ratkaisua yhdessä ja yksin. (S1)

10 Äidinkieli Ilmaisu/näytelmä Tavoite: Oppilas rohkaistuu esittämään erilaisia rooleja yksin ja ryhmässä. (T3) Sisältö: Tehdään pieniä esityksiä improvisoiden/valmiin käsikirjoituksen mukaan. (S1) Kirjan kirjoittaminen Tavoite: Oppilas oppii tuottamaan pitempiä tekstejä juonikaavion mukaan. (T9, T10) Sisältö: Suunnitellaan ja kirjoitetaan käsin/koneella omia kirjoja, niihin kansikuvia, kuvituksia ja takakannen tiivistelmiä. (S3) Sarjakuvat Tavoite: Oppilas oppii erilaisia kuvan ja kerronnan keinoja esittää tarinaa. (T8, T10) Sisältö: Harjoitellaan erilaisten tarinoiden tekemistä kuvien ja tekstien avulla piirtäen käsin ja koneilla. (S3, S4) Kirjallisuus Tavoite: Oppilas oppii jakamaan omia lukukokemuksia. (T14) Sisältö: Tutustutaan erilaisiin lasten ja nuorten kirjoihin mm. lukupiirin ja kirjavinkkausten avulla. (S4) Tutustuminen mediaan Tavoite: Oppilas tutustuu lapsille ja nuorille suunnattuun mediatarjontaan. (T8) Sisältö: Tutustutaan erilaisiin keskustelufoorumeihin, nettiyhteisöihin ym. verkkoympäristöihin. (S4)

11 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset luokkalaisilla on yksi tunti taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Valinnaisaineista ei anneta erikseen arvosanaa tai sanallista arviota vaan ne arvioidaan emoaineen arvioinnin yhteydessä. Opetussuunnitelman mukaiset T-tavoitteet ovat vuosiluokkaistetusta seudullisesta opetussuunnitelmasta. 5.lk Liikunta Tanssi Fyysinen toimintakyky: Vahvistetaan tasapaino- ja liikkumistaitoja sekä sovelletaan niitä monipuolisesti. (T2) Sosiaalinen toimintakyky: Ohjataan oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen. (T8) Psyykkinen toimintakyky: Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä. (T11) Fyysinen toimintakyky: Vahvistetaan tasapaino- ja liikkumistaitoja monipuolisten liikuntamuotojen, kuten musiikki- ja tanssiliikunnan avulla. (S1) Sosiaalinen toimintakyky: Valitaan yhteisöllisyyttä lisääviä pari- ja ryhmätehtäviä sekä tehtäviä, joissa korostuu toisten auttaminen ja vastuun ottaminen omasta toiminnasta. (S2) Jalkapallo ja salibandy Kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen. (T1) Ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja. (T2) Ohjata oppilasta sekä vahvistamaan tasapaino- ja liikkumistaitojaan että soveltamaan niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina sekä eri tilanteissa. (T3)

12 Ohjata oppilasta sekä vahvistamaan että soveltamaan välineenkäsittelytaitojaan monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä käyttämällä erilaisia välineitä. (T4) Ohjata oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen. (T8) Ohjata oppilasta toimimaan reilun pelin periaatteella sekä kantamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista.(t9) Huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä kokemuksia omasta kehosta, pätevyydestä ja yhteisöllisyydestä. (T11) Opetus sisältää runsaasti fyysistä aktiivisuutta sisältäviä tehtäviä. Tuntien aikana harjaannutetaan motoriikkaa, koordinaatiota, pallon ja mailan käsittelyä sekä havainto- ja ratkaisuntekotaitoja. Tunneilla tehdään sekä jalkapallolle että salibandylle ominaisia harjoituksia ja pelataan sekä pienpelejä että isommassa ryhmässä. Myös jalkapallo/salibandysovellutuksia hyödynnetään tunneilla mahdollisuuksien mukaan (esimerkiksi erilaisilla palloilla pelaaminen). Käsityö Lanka- ja ompelutyöt Vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. (T1) Ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityö- prosessi ja sen dokumentointi. (T2) Opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai - teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin. (T3) Ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. (T4) Kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjännitteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä (T5). Opastaa oppilasta käyttämään tieto ja viestintäteknologiaa käsityön suunnittelussa, valmistamisessa ja käsityöprosessin dokumentoinnissa. (T6) Ohjata oppilasta arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia. (T7)

13 Lanka- ja ompelutyöt valinnaiskurssilla harjoitellaan kokonaisen käsityön työstämistä aina ideoinnista arviointiin. Tunneilla harjoitellaan erilaisia lankatekniikoita mm. neulominen, virkkaaminen, punominen ja mahdollisuuksien mukaan työskennellään myös ompelukoneita käyttäen. Oppilas tuottaa käsityön (käsitöitä) harjoiteltuja tekniikoita käyttäen. Puutyö Vahvistaa oppilaan kiinnostusta käsin tekemiseen sekä innostaa keksivään, kokeilevaan ja paikallisuutta hyödyntävään käsityöhön. (T1) Ohjata oppilasta hahmottamaan ja hallitsemaan kokonainen käsityöprosessi ja sen dokumentointi. (T2) Opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai - teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin. (T3) Ohjata oppilasta tunnistamaan käsitteistöä sekä tuntemaan monia erilaisia materiaaleja ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. (T4) Ideointi: Suunnittelussa perehdytään erilaisiin lähtökohtiin ja hyödynnetään omia moniaistisia kokemuksia. Käsityössä yhdistetään värejä, kuviota, erilaisia pintoja, tyylejä ja muotoja. (S1) Suunnittelu: Laaditaan omalle tuotteelle tai teokselle ja työskentelylle suunnitelma ja kehitetään sitä tarvittaessa. Kokeillaan erilaisia materiaaleja ja työskentelytekniikoita ideoiden kehittämiseksi tuotteeksi tai teokseksi. Harjoitellaan suunnitelman dokumentointia sanallisesti ja/tai visuaalisesti sekä numeerisesti käyttäen esimerkiksi mittoja, määriä ja mittakaavoja. (S2) Kokeilu: Tutkitaan materiaalien ominaisuuksia sekä käsityön tekemisessä tarvittavien tavallisimpien koneiden ja laitteiden toimintaperiaatteita. Sovelletaan näin hankittua tietoa omassa työssä. Kokeillaan monipuolisesti erilaisia materiaaleja kuten erilaisia puulajeja ja kierrätysmateriaaleja. (S3) Tekeminen: Valmistetaan erilaisia yksilöllisiä ja /tai yhteisöllisiä tuotteita ja teoksia, joiden toteuttamiseen käytetään monenlaisia käsityössä tarvittavia valmistustekniikoita, työvälineitä, koneita ja laitteita. Työskennellään itse tehdyn suunnitelman ohjaamana. (S4) Dokumentointi ja arviointi: Tehdään käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia prosessin edetessä. Opetellaan antamaan yksilö- ja ryhmäpalautetta. (S6)

14 Musiikki Yhteismusisointi Osallisuus: Rohkaistaan oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään. (T1) Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen: Ohjataan oppilasta luontevaan äänenkäyttöön sekä laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä. (T2) Oppimaan oppiminen musiikissa: Ohjataan oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla. (T8) Miten musiikissa toimitaan: Harjoitellaan luontevaa äänenkäyttöä ja laulamista, liikkumista sekä keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien perussoittotekniikoita. (S2) Kuvataide Piirustus ja maalaus Antaa oppilaille eväitä erilaisten piirusten ja maalausten tekemiseen käyttämällä monipuolisesti eri välineitä ja materiaaleja. (T4) Harjoitella omien ajatusten ja havaintojen muuttamista kuvalliseen muotoon (T3) Tarkastella omia, toisten tekemiä sekä taiteilijoiden tekemiä töitä ja keskustella niistä.(t1, T7, L4) Vahvistaa omaa luovaa ilmaisua ja sen kautta kokea ilon ja onnistumisen tunteita. (L3) Harjoitella oman työn suunnittelua, pitkäjänteistä toteutusta ja arviointia. (L1) Piirretään ja maalataan vaihtelevilla tekniikoilla, harjoitellaan oman ilmaisutavan löytämistä, keskustellaan omista ja taiteilijoiden tekemistä töistä, ideoidaan ja suunnitellaan omia tuotoksia.

15 Kolmiulotteiset työt Antaa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia materiaaleja ja työtapoja kolmiulotteisten töiden tekemisessä. (T4) Harjoitella yksin ja yhdessä muiden kanssa veistoksen tekoa. (L1, T4, T5) Harjoitella omien ajatusten ja havaintojen käyttämistä hyväksi omia tuotoksia suunniteltaessa ja toteutettaessa. (L1, T4) Tarkastella omia, toisten tekemiä sekä taiteilijoiden tekemiä töitä ja keskustella niistä. (T1, T7, L4) Vahvistaa omaa luovaa ilmaisua ja sen kautta kokea ilon ja onnistumisen tunteita. (L3) Tehdään yksin ja yhdessä erilaisia veistoksia käyttäen eri materiaaleja, opetellaan kuvantekemisen käsitteistöä, tarkastellaan omia ja taiteilijoiden tekemiä töitä, ideoidaan ja suunnitellaan omia tuotoksia. Koodaus ja animaatio (Kuvaamataito) Innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen. (T3) (Kuvaamataito) Ohjata oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhteistyössä muiden kanssa. (T5) Oppilaita ohjataan ymmärtämään tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteita ja keskeisiä käsitteitä sekä kehittämään käytännön tvt-taitojaan omien tuotosten laadinnassa. Oppilaita opastetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti. Oppilaita opetetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhallinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä. Kurssilla perehdytään ohjelmoinnin perusajatukseen ja erilaisia harjoituksia käyttäen harjoitellaan ohjelmoinnissa tarvittavia taitoja ikäryhmälle soveltuvalla tasolla. Tunneilla hyödynnetään erilaisia oppimisympäristöjä ja käytetään sekä kannettavia tietokoneita että ipadeja mahdollisuuksien mukaan. Kurssilla tuotetaan animaatio harjoiteltuja taitoja hyödyntäen.

16 Valinnaiset aineet Äidinkieli Näytelmän tekeminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen: Ohjataan oppilasta käyttämään luovuuttaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman avulla. (T3) Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen: Kannustetaan oppilasta laajentamaan tekstivalikoimaansa ja lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. (T14) Vuorovaikutustilanteissa toimiminen: Harjoitellaan ilmaisukeinoja, ohjataan kokonaisilmaisuun ja hyödynnetään draaman toimintamuotoja. (S1) Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen: Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä. (S4) Elokuva Tarkastella erilaisia kuvakulttuureja elokuva-alalla (T1, T7) Suunnitella ja toteuttaa yhdessä oma elokuva käyttäen koulun TVT-laitteita.(T4, L5) Harjoitella havaitsemaan elokuvan musiikin, leikkausten, kuvakulmien, kuvakokojen ja rakenteen välisiä yhteyksiä. (T3, L1) Harjoitella vuorovaikutustaitoja: toisen kuuntelu, oman mielipiteen esittäminen, neuvottelu ja kannustaminen sekä esiintyminen. (L2) Tuottaa oma fiktiivinen käsikirjoitus elokuvaan yhdessä muiden kanssa. (T3) Harjoitella vastuun ottamista omasta osuudesta projektissa. (L6) Tehdään oma elokuva yhteistyönä, tutustutaan elokuvan tekemiseen liittyvään käsitteistöön, tutustutaan elokuvan rakenteeseen ja elokuvan tehokeinoihin, katsotaan elokuvia.

17 Ympäristöoppi Luontokuvaus Synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun. (T1) Ohjata ja kannustaa oppilasta asettamaan omia opiskelutavoitteita ja työskentelemään pitkäjänteisesti niiden saavuttamiseksi sekä tunnistamaan omaa ympäristöopin osaamistaan. (T2) Ohjata oppilasta tekemään havaintoja. (T5) Ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa. (T11) Ohjata oppilasta hahmottamaan ympäristöä, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä. (T12) Ohjata oppilasta luonnon tutkimiseen, eliöiden ja elinympäristöjen tunnistamiseen ja ekologiseen ajatteluun sekä ohjata oppilasta ihmisen rakenteen, elintoimintojen ja kehityksen ymmärtämiseen. (T15) Ympäristön tutkiminen. Elinympäristössä kiinnitetään huomiota elolliseen ja elottomaan luontoon, rakennettuun ja sosiaaliseen ympäristöön sekä ympäristön ilmiöihin, materiaaleihin ja teknologisiin sovelluksiin. Dokumentoidaan lähiympäristöä valokuvaamalla. Tutustutaan luontokuvauksen teoriaan. (S4)

18 5. luokkien retkivalinnainen - Ympäristöoppi: kestävän kehityksen tavoitteet, kiinnostuksen herättäminen ympäristöasioihin, syy-seuraussuhteiden havainnointia, omakohtaiset kokemukset, tutkiminen ja havaintojen teko, luonnossa liikkuminen, toimiminen ja retkeily, ryhmässä toimiminen, ympäristön ilmiöiden hahmottaminen - Kuvataide: ympäristön havainnointi, materiaalien ja tekniikoiden monipuolinen käyttö, kuvallinen tuottaminen yhdessä, todellisuuden ja fiktion suhde, innostaminen kokeilemaan erilaisia kuvailmaisun tapoja, kestävän kehityksen huomioiminen ja kulttuurinen moninaisuus - Äidinkieli: erilaisissa ryhmissä ja yhdessä toimiminen, kielen ja mielikuvituksen rikastaminen.. - Liikunta: erilaisten liikuntatilanteiden kokeilu, fyysinen suorituskyky (kestävyys, tasapaino, lihaskunto jne), uimataidon vahvistaminen, turvallisuus, muiden huomioiminen Laaja-alaiset tavoitteet - Ajattelu ja oppimaanoppiminen: havaintojen tekeminen, tutkiva ja luova työskentelyote, asioiden pohtiminen eri näkökulmista, oppimisen ilo leikkien, pelien, fyysisen aktiivisuuden, kokeellisen toiminnan ja taiteen kautta - Kulttuurinenosaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu: yhdessä toimimisen taidot, toisten arvostaminen - Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot: turvallisuus, liikenteessä liikkuminen, terveydestä huolehtiminen, vastuun kantaminen omasta toiminnasta - Tieto ja viestintäteknologinen osaaminen: teknologian käyttö oppimisen välineenä - Työelämätaidot ja yrittäjyys: Itsenäinen ja yhdessä työskenteleminen, vastuun kantaminen omasta toiminnasta, sisukkuus työn loppuunsaattamisessa - Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Omakohtainen luontosuhde, ympäristön suojeleminen, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välisten yhteyksien pohtiminen

19 Ympäristöoppi - Kasvion kokoaminen ipadeillä kuvaten, luokittelua - Vesieläinen tutkimista ja lajintunnistamista, havaintojen tekoa ja luokittelua - Ihmisen biologia: luuranko (liittyy kuvistyöhön) - Ensiapu - Ekologia (omat ruokailuvälineet, jätteiden kerääminen ja lajittelu, jokainen tiskaa omat ruokailuvälineensä) Kuvataide - Maataide: luonnonmateriaaleista kootaan arkeologinen löytö ihmisestä (liittyy ihmisen biologiaan, miltä luuranko näyttää), yhdistetään äidinkieleen ja historiaan kirjoittamalla löydön henkilölle historia (miten päätyi tähän). - Valokuvaus: maataideteos kuvataan padeilla, ehkä myös retken dokumentointia retkiuutisia varten Äidinkieli - Maataideteoksen henkilöhistoria (liittyy kuvistyöhön) - Valitaan ympäristöstä paikka, josta kirjoitetaan kuvitteellinen tarina siitä, mitä paikalla oli esim. 100 vuotta sitten ja mitä paikalla on 100 vuoden kuluttua (liittyy ympäristötietoon ja historiaan) Liikunta - Seikkailu- ja ongelmanratkaisutehtäviä ryhmissä - Frisbeegolf - Jalkapallo/lentopallo - Mahdollisesti suunnistusta (valokuvasuunnistus, kartan piirtämistäalueelta) - Geokätköily/PokemonGo? Mahdollisuuksien mukaan - Pyöräillen leiripaikalle ja takaisin

20 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset 6.lk Liikunta Palloilu Kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen. (T1) Ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja. (T2) Ohjata oppilasta sekä vahvistamaan tasapaino- ja liikkumistaitojaan että soveltamaan niitä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoina sekä eri tilanteissa. (T3) Ohjata oppilasta sekä vahvistamaan että soveltamaan välineenkäsittelytaitojaan monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä käyttämällä erilaisia välineitä eri vuodenaikoina erilaisissa tilanteissa. (T4) Ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla. (T7) Ohjata oppilasta työskentelemään kaikkien kanssa sekä säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset huomioon ottaen. (T8) Ohjata oppilasta toimimaan reilun pelin periaatteella sekä kantamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. (T9) Palloilukurssilla oppilaat harjoittelevat erilaisia havainto- ja ratkaisuntekotaitoja yhdessä muiden kanssa palloillen. Kurssilla harjoitellaan motorisia perustaitoja yksin ja ryhmässä sekä sovelletaan niitä eri palloilulajeissa. Välineenkäsittelytaitoja harjoitellaan monipuolisesti erilaisia pien- ja viitepelejä apuna käyttäen. Vuodenaika huomioidaan kurssin sisällöissä.

21 Telinevoimistelu ja ulkoliikunta Kannustetaan aktiivisuuteen, kokeilemaan ja osallistumaan rohkeasti erilaisia tehtäviä ja taitoja. (T1) Oppilas harjoittelee erilaisia tasapaino ja liikkumistaitoja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä. (T3) Oppilas opettelee huomioimaan mahdolliset vaaratilanteet sekä toimimaan turvallisesti erilaisissa liikuntaympäristöissä. (T7) Oppilas opettelee työskentelemään itsenäisesti ja erilaisissa ryhmissä. Oppilas opettelee hallitsemaan ja säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisua erilaisissa tilanteissa. (T8) Oppilasta opetetaan pelaamaan ja toimimaan reilun pelin sääntöjen mukaisesti. (T9) Oppilasta harjaannutetaan toimimaan suullisten tai/ja kirjallisten ohjeiden mukaisesti. (T10) Jaksolla keskitytään vartalon hallintaan kehittävien taitojen harjoitteluun ja erilaisten tasapainoa vaativien harjoitteiden tekemiseen (telinevoimistelu). Ulkoliikunnassa harjoitellaan erilaisten havainto ja ratkaisuntekotaitoja eri tilanteissa. Välineenkäsittelytaitoja harjoitetaan erilaisten pelien ja leikkien avulla (ulkoliikunta). Pelejä ja leikkejä harjoitetaan ja pelataan pienryhmissä, sekaryhmissä ja yhdessä isossa ryhmässä vaihtelevasti. Tunneilla annetaan tehtäviä, jossa joutuu itsenäisesti tai yhdessä tavoittelemalla ja pyrkimällä pääsemään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. (S1, S2, S3)

22 Kuvataide Maalaus ja piirtäminen Innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen. (T3) Ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan. (T4) Ohjata oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhteistyössä muiden kanssa. (T5) Ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin ja käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan. (T6) Tällä kurssilla tutustutaan kuvailmaisun keinoihin maalaten ja piirtäen sekä kannustetaan oppilasta omien taitoen tavoitteelliseen kehittämiseen. Oppilasta ohjataan ilmaisemaan itseään ja ajatuksiaan sekä arvostamaan toisten näkemyksiä. Tavoitteena on luoda kannustava ja innostava oppimisympäristö, jossa oppilas saa rohkeasti luoda oman näkemyksensä mukaisia teoksia erilaisia työtapoja ja materiaaleja kokeillen Kolmiulotteiset työt Innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen. (T3) Ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan. (T4) Kannustaa oppilasta ottamaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys kuvailmaisun sisältöjä ja toimintatapoja valitessaan. (T11) Tällä valinnaiskurssilla työstetään erilaisia materiaaleja (esim. paperimassa, kierrätysmateriaalit, paperi, pahvi..) ja rakennetaan erilaisia kolmiulotteisia esineitä ja teoksia. Tutustutaan myös kuvataiteen tekniikoihin, joiden avulla voidaan valmistaa kolmiulotteisia töitä.

23 Käsityö Tekstiilityö Opastaa oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan yksin tai yhdessä käsityötuote tai - teos luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihin. (T3) Kannustaa oppilasta toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti, huolehtimaan turvallisesta työskentelystä sekä valitsemaan ja käyttämään työhön sopivaa välineistöä. (T5) Ohjata oppilasta arvioimaan, arvostamaan ja tarkastelemaan vuorovaikutteisesti omaa ja muiden kokonaisen käsityön prosessia. (T7) Tällä kurssilla oppilasta rohkaistaan ja kannustetaan luomaan itse suunniteltuja käsitöitä ja ohjataan kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Kurssilla kokeillaan erilaisia työtapoja (ompelu, neulonta, virkkaus ) ja materiaaleja (erilaiset kankaat, langat, huopa ). Oppilasta ohjataan suunnittelemaan ja toteuttamaan oma käsityötuote omiin tarpeisiin. Harjoitellaan käsityön dokumentointia ja itsearviointia. Työskennellään oman suunnitelman ohjaamana. Tekninen työ Oppilasta ohjataan suunnittelemaan ja valmistamaan yksin ja/tai yhdessä jokin käsityötuote. (T3) Oppilasta ohjataan tunnistamaan käsityön käsitteistöä ja työstämään niitä tarkoituksenmukaisesti. (T4) Oppilasta kannustetaan toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuuntuntoisesti. (T5) Oppilas ideoi ja suunnittelee itsenäisesti ja/tai ryhmässä valmistettavan tuotteen tai teoksen. Ideoinnissa ja suunnittelussa oppilas saa vapaasti esittää omia näkemyksiä ja toiveita toteutuksen suhteen. Valmistetaan erilaisia yksilöllisiä ja/tai yhteisöllisiä tuote tai tuotteita. Oppilas arvioi työskentelyä itsenäisesti ja yhdessä toisten ryhmäläisten kanssa. (S1, S2, S4, S6)

24 Musiikki Musiikki Rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään. (T1) Ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä. (T2) Kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen. (T3) Ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin. (T9) Tällä kurssilla syvennetään jo hankittuja tietotaitoja. Harjoitellaan monipuolista ohjelmistoa yhteisesti soittaen (keho-, rytmi- ja bändisoittimet) ja laulaen. Harjoitetaan ryhmässä toimimisen taitoja yhteismusisoinnin avulla. Tavoitteena on luoda monipuolinen opiskelukokonaisuus ja sellainen oppimisympäristö, jossa erilaiset musiikilliset työtavat ja yhteistoiminta on mahdollista jokaiselle oppilaalle. Valinnaiset aineet Äidinkieli Ilmaisutaito Ohjata oppilasta huomaamaan omien kielellisten ja viestinnällisten valintojensa vaikutuksia ja huomioimaan toisten tarpeita ryhmäviestintätilanteissa. (T2) Ohjata oppilasta käyttämään luovuuttaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman avulla. (T3) Kannustaa oppilasta kehittämään myönteistä viestijäkuvaa sekä halua ja kykyä toimia erilaisissa, myös monimediaisissa vuorovaikutustilanteissa. (T4) Rohkaista oppilasta ilmaisemaan kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään ja vahvistamaan myönteistä kuvaa itsestään tekstien tuottajana. (T9)

25 Tällä kurssilla harjoitetaan vuorovaikutus- ja draamataitoja sekä esitysten käsikirjottamista, suunnittelua ja toteuttamista. Harjoitellaan ilmaisukeinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa. Ohjataan oppilasta kokonaisilmaisuun ja hyödynntetään draaman keinoja ajankohtaisten teemojen käsittelyssä. Oppilaan esiintymisvalmiudet kehittyvät ja ryhmätyöskentelyn kautta sosiaaliset taidot vahvistuvat. Tavoitteena on luoda kannustava ja rohkaiseva ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa heittäytyä tarinan vietäväksi. Kurssin lopuksi esitetään mahdollisesti jokin yleisölle suunnattu näytös. Videon tekeminen 1 ja 2 Oppilas tutustuu videon tekemiseen prosessina. (T1) Oppilasta ohjataan tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin. (T2) Harjoitellaan videokuvausta pienissä ryhmissä käytössä olevilla välineillä. (S1) Valokuvaus 1 ja 2 Oppilas osaa käyttää joitakin kuvaviestinnän keinoja ja välineitä. (T1) Oppilas osaa ohjatusti käyttää ympäristön kuvia tietojen ja elämysten lähteinä. (T2) Valokuvausta käytössä olevilla välineillä (esim. Ipadit). (S1) Kuvan käyttötarkoituksen tarkastelemista mediassa (mikä on taidekuva, opetuskuva ja mainoskuva). (S2) Koodaus ja animaatio Innostaa oppilasta laatimaan toimintaohjeita tietokoneohjelmina graafisessa ohjelmointiympäristössä. (T14) Oppilaat oppivat käyttämään erilaisia laitteita, ohjelmistoja ja palveluita sekä ymmärtämään niiden käyttö- ja toimintalogiikkaa.

26 Oppilaita kannustetaan toteuttamaan tvt:n avulla ideoitaan yksin ja yhdessä toisten kanssa. Koodausta kokeillessaan oppilaat saavat kokemuksia siitä, miten teknologian toiminta riippuu ihmisten tekemistä ratkaisuista. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteista erityisesti painottuvat: L1 ajattelu ja oppimaan oppiminen, L4 monilukutaito, L5 tieto- ja viestintäteknologian osaaminen. Kurssilla perehdytään koodauksen ja animaation alkeisiin. Oppilaat harjoittelevat ymmärtämään koodauksen peruskäsitteitä ja -lainalaisuuksia itse aktiivisesti kokeilemalla ja tekemällä. Erilaisia opetukseen soveltuvia laitteita ja välineitä käytetään monipuolisesti, oppilaiden ikätaso ja aikaisempi kokemus huomioiden. Ympäristöoppi Erätaidot ja retkeily Oppilas liikkuu maastossa havainnoiden ja tutkien luontoa. (T1) Oppilas oppii ottamaan vastuuta omista teoistaan sekä ottamaan huomioon toiset ihmiset. (T2) Oppilas osaa toimia, liikkua ja retkeillä luonnossa ja rakennetussa ympäristössä ohjeiden mukaisesti. (T3) Tutustutaan jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. (S1) Harjoitellaan ympäristövastuullista toimintaa omassa lähiympäristössä sekä toisista huolehtimista. (S2) Havaitaan ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset ympäristössä. (S3)

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 5. 6. luokilla opiskellaan kahta valinnaista ainetta, joista toinen on taide- ja taitoaine ja toinen muu valinnainen

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3.

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3. MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 3. luokka KUVATAIDE Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit, 1vvh Tavoitteet 3. luokka T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen LIIKUNTA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen - Liikuntamuodoilla

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017 VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017 IDEASTA TUOTTEEKSI Tehdään uutta tai muunnellaan vanhaa designin hengessä. Tavoitteena kaunis tuote, jolla on käyttötarkoitus. T1 ohjata oppilasta tutustumaan

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Kauraslammen koulu. Valinnaisaineet 1 6 luokat. Lukuvuosi

Kauraslammen koulu. Valinnaisaineet 1 6 luokat. Lukuvuosi Kauraslammen koulu Valinnaisaineet 1 6 luokat Lukuvuosi 2017-2018 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset 3. - 4.luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Kolmannella

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan, johon kuuluu tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi. Ympäristöoppi 5-6.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Robotiikan opetussuunnitelma

Robotiikan opetussuunnitelma Robotiikan opetussuunnitelma Esi- ja alkuopetus Esi-ja alkuopetuksessa robotiikkaa ja ohjelmoinnillista ajattelua opiskellaan oppiainekohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti, sekä mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Merkitys, arvot, asenteet Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Liikunta: Pallopelit. Valinnaisten tuntien sisällöt. Laaja-alainen osaaminen

Liikunta: Pallopelit. Valinnaisten tuntien sisällöt. Laaja-alainen osaaminen Liikunta: Pallopelit T1 kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KÄSITYÖ VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan työskentelyään sekä ideoimaan, tutkimaan ja kokeilemaan yritteliäästi T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ä samalla vahvistaen

Lisätiedot

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma

Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien opetussuunnitelma Tampereen perusopetuksen musiikkiluokkien 7.-9. opetussuunnitelma 7-9-luokkien kursivoidut lisätään valtakunnallisen OPS:n tavoitteiden perään Oppiaineen tehtävä Vuosiluokkien 7-9 painotetussa musiikinopetuksessa

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2

Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2 VALINNAISET AINEET SORILAN KOULUTALOSSA LUKUVUONNA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Englannin kieltä keskustellen... 5 Ilmaisua eri keinoin...

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Luokat 1 2: Fyysinen toimintakyky

Luokat 1 2: Fyysinen toimintakyky Vuosiluokat 1-2 Liikutaan yhdessä leikkien Tavoitteet Sisällöt Sisältöjen avaaminen ja tarkentaminen Arviointi Laaja-alainen Fyysinen T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Käsityön oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3-6

Käsityön oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 3-6 14.4.12 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan. Käsityö on monimateriaalinen oppiaine, jossa toteutetaan käsityöilmaisuun,

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus 26.1.2018 Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Liikuntasuosituksen täyttävien (liikuntaa

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI. TVT vuosiluokilla 1-2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet

UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI. TVT vuosiluokilla 1-2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI Laaja-alaiset osaamistavoitteet L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Itsestä huolehtiminen ja arjen

Lisätiedot

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia. Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET YMPÄRISTÖOPPI JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi

Lisätiedot

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

1) 2) a) b) 3) a) b)

1) 2) a) b) 3) a) b) 1) 2) a) b) 3) a) b) T-valinnaisuus (kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta ja musiikki) Taide- ja taitoaineiden valinnaiset opinnot syventävät perusopintojen pakollisten oppimäärien tavoitteita ja sisältöjä.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot