SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE 2013-2016"

Transkriptio

1 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE VISIO Hyvä arki on myös kaksos- ja kolmosperheiden oikeus Suomen Monikkoperheet ry:n päämääränä on yhteiskunta, jossa monikkoperhe on tasa-arvoinen muiden lapsiperheiden kanssa. Järjestöltä tämä vaatii aktiivista, verkostoitunutta ja vaikuttavaa toimintaa sekä ulkoisesti (päättäjät, muut yhteistyökumppanit) että sisäisesti (jäsenyhdistykset). Seuraamme aktiivisesti lapsi- ja perhepoliittista päätöksentekoa ja olemme tiiviisti yhteistyössä päättäjien kanssa. Tuotamme monikkotietoa päätöksenteon tueksi ja samalla tietoa levitetään perheille esimerkiksi materiaalituotannon avulla. Toiminnan tavoitteena on yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa tuottaa ja levittää tietoa sekä saada käytännön tukea monikkoperheen arjen avuksi. Asiantuntijuutemme kautta uusien hankerahoitusten saaminen toiminnan kehittämiseen helpottuu. Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnan edellytyksenä on vakaa talous ja rahoitus. Rahoituspohjaa laajentamalla ja vakiinnuttamalla kasvatamme toimintaamme. RAY luottaa meihin. ARVOT Järjestömme toiminnan arvoja ovat yhdenvertaisuus, perhekeskeisyys, avoimuus ja osallisuus. TOIMINNAN TARKOITUS Suomen Monikkoperheet ry toimii Suomeen perustettujen alueellisten monikkoperheyhdistysten kattojärjestönä. Toiminnan tarkoituksena on lisätä monikkoraskauteen ja -synnytykseen sekä monikkolasten kasvattamiseen ja yksilöllisyyden tukemiseen liittyvää tietoutta sekä edistää monikkoperheiden huomioimista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Toiminnan tavoitteina on toteuttaa edunvalvontaa, asiantuntijuutta ja vertaistukea. 1/5

2 TAVOITTEET 1. MONIKKOPERHEIDEN YHTEISKUNNALLINEN ASEMA ON PARANTUNUT Suomen Monikkoperheet ry on tunnustettu asiantuntija, joka on verkostoitunut ja pystynyt vaikuttamaan monikkoperheille tärkeisiin sosiaalipoliittisiin parannuksiin. Näistä ajankohtaisimpia ovat lapsikohtainen isyysvapaa, kotihoidontuen täysimääräinen hoitoraha jokaisesta lapsesta ja lapsiperheiden kotipalvelun saatavuuden parantaminen. Suomen Monikkoperheet ry:n ja monikkoperheiden tunnettuus on lisääntynyt Vuosittaisen Kaksosten päivän sekä 20-vuotisjuhlavuoden (2015) näkyvyyteen panostaminen Monikkoperheet - lehden levikin kasvattaminen Kannanottojen ja tiedotteiden laatiminen Näkyvyys asiantuntijapäivillä ja mediassa Suomen Monikkoperheet ry:n asema verkostoissa on vakiintunut ja tunnustettu Toimimme aktiivisesti Monimuotoiset perheet - verkostossa ja sen yhteistyöhankkeissa Osallistumme myös muiden valtakunnallisten verkostojen toimintaan Osallistumme kansainvälisen monikkojärjestön verkosto ICOMBOn toimintaan Monikkoperheiden sosiaalinen asema on parantunut Isyysvapaa on lapsikohtainen ja kotihoidontuen täysimääräisen hoitorahan saa jokaisesta lapsesta Edunvalvontatyöryhmä toimii Teemme lainsäädännön seurantatyötä ja työskentelemme päättäjien ja valmistelijoiden kanssa Monimuotoiset perheet -verkosto tuo lisäresurssia asian eteenpäinviemiseksi Lapsiperheiden kotipalvelua on monikkoperheille paremmin saatavilla Alueellisessa monikkoperhetoiminnassa on paikallista vaikuttamistoimintaa (esim. sosiaalipalvelut, esteetön liikkuminen) Haemme lisäresurssia paikallisen vaikuttamistyön ohjaamiseen Paikallisen vaikuttamisen tukiryhmä toimii Jäsenyhdistyksille laaditaan vaikuttamistyön tukipaketti (miten vaikutan paikallisesti ja faktat etuuksista ja palveluista monikkoperheen kannalta) 2/5

3 2. SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TUKI JÄSENYHDISTYKSILLE ON LISÄÄNTYNYT VAPAAEHTOIS- JA VERTAISTUKITOIMINNASSA Suomen Monikkoperheet ry on antanut tukea jäsenyhdistystensä vertaistukitoiminnalle, josta yksittäinen monikkoperhe saa tukea arkeensa. Jäsenyhdistyksillä on käytettävissään kattojärjestön tuki ja kannustus sekä yhdistystoiminnan rutiineihin että vertaistuen järjestämiseen. Monikkoperheet - lehti on entistä useammalle perheelle tärkeä tuki monikkovanhemmuuteen. Suomen Monikkoperheet ry:n jäsenyhdistykset ovat saaneet järjestön riittävän tuen yhdistystoiminnan ylläpitämiseen Jäsenyhdistystoimijoiden tapaaminen ja ohjaaminen Järjestökoulutukset Jatkuva seuranta annetun tuen riittävyydestä Yhdistyksille tuodaan esiin hyvin toimivan yhdistyksen malleja Monipuoliset viestintäkanavat jäsenyhdistyksiin (sähköposti, extranet, Facebook, jäsenuutiskirje ym.) Autamme jäsenyhdistyksiä verkostoitumaan alueen muihin toimijoihin aktivoimalla sopivia toimijoita (mm. MLL, martat) Suomen Monikkoperheet ry:n osallistava toiminta on parantunut Vuosittaisen vuosikokouksen yhteydessä järjestetään innostava luento, paneeli, koulutus tms. Hallituksen ryhmäytymistä ja perehtymistä tuetaan luomalla järjestäytymiskokouksessa tätä tukevat puitteet Työryhmiä täydennetään jäsenyhdistyksissä toimivilla ja muilla toiminnasta kiinnostuneilla vapaaehtoisilla (mm. lehti, vaikuttaminen, Perhenetti) Monikkoperheet -lehden merkitys monikkoperheen tuen lähteenä on kasvanut selkeästi levikin kasvun myötä Jäsenyhdistyksille houkutteleva tarjous tilata lehti jäsenistölleen jäsenmaksuun kytkeytyvänä Jäsenyhdistyksille halutessaan mahdollisuus osallistua lehden sisällön tuottamiseen Jäsenyhdistyksille mahdollisuus alueelliseen tiedottamiseen lehden kautta Suomen Monikkoperheet ry on vahvistanut ja aktivoinut jäsenyhdistystensä perheille suuntautuvaa vertaistukitoimintaa Haemme lisärahoitusta vapaaehtoistoimintaan ja vertaistukeen perustuvan toiminnan vahvistamistyöhön Järjestämme vertaistukitoimintaa koordinoivia, suunnittelevia ja tukevia tilaisuuksia Tuemme vapaaehtoisten järjestämiä virkistys- ja vertaistukitapahtumia / -ryhmiä 3/5

4 Tarjoamme erilaisia vertaistuen malleja jäsenyhdistysten toiminnan tueksi (mm. monikkoperhevalmennus) Tuemme uudenlaisia vertaistoiminnan muotoja (esim. isätoiminta) 3. PERHEIDEN SAAMA TUKI ON LAAJENTUNUT Suomen Monikkoperheet ry kehittää jatkuvasti toimintaansa. Sitä tapahtuu varsinaisen toiminnan piirissä. Kehittämishankkeet mahdollistavat taloudellista panostusta vaativan kehittämistyön. Kehittämistyön tavoitteena on viime kädessä se, että monikkoperhe saa sekä tutkittua ja kokemuksellista tietoa arjessa selviytymiseen että tukea arkeen painottaen vertaistuellista tukemista. Monikkoperhevalmennus on oleellinen osa perheen saamaa tukea. Kehittämisen keskiössä ovat vertaistuki, tietomateriaalit sekä oppilaitosyhteistyö monikkoperhetietouden lisäämiseksi. Tukimateriaalia on saatavilla entistä enemmän internet-sivuilla. Kattojärjestö kanavoi tuen jäsenyhdistystensä kautta. Olemme kehittäneet alueilla tapahtuvaa vertaistukitoimintaa Haemme yleisavustukseen yhden henkilötyövuoden lisäresurssia, joka mahdollistaa vertaistuki- ja vertaisryhmätoiminnan (alueelliset vertaisryhmät, vertaisohjaajien kouluttaminen) sekä paikallisen vaikuttamistyön kehittämisen ja koordinoinnin alueellisesti Olemme lisänneet tietoutta monikkoperheistä ja heidän tarpeistaan sosiaali- ja terveysalan kehittämishankkeissa ja materiaalituotannossa sekä niiden juurruttamisessa Toteutamme HYVÄ ALKU 2- hankkeen suunnitellusti Jatkamme kehittämistyötä Perhenetti -hankkeessa ja varmistamme tulosten juurruttamista Tuemme Monimuotoiset perheet -verkoston tavoitteita tuottaa ammattilaisille sekä alalle opiskeleville tietoa monimuotoisten perheiden tarpeista sekä mahdollisuuksien mukaan vaikuttaa opetussuunnitelmasisältöihin Tuotamme työryhmässä murrosikäisten monikkolasten kasvattajien tueksi sähköisen tietolehtisen viimeistään vuonna 2015 Kannustamme monikkoudesta kertovan yleisteoksen (mm. monikkonuorten, aikuisten monikkojen, monikkojen puolisoiden ja lähipiirin kokemukset, kaksosuuden kulttuurihistoria) käynnistymistä (edellyttää lisäresursseja) Päivitämme Asiakkaana monikkoperhe-oppaan ja otamme siitä uusintapainoksen Päivitämme Monikkolasten imetys-oppaan internet-sivuille sen jälkeen kun painetun oppaan painos loppuunmyyty 4/5

5 4. SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TALOUS ON VAKAA JA RAHOITUSLÄHTEET OVAT VAHVISTUNEET Suomen Monikkoperheet ry:llä tulee olla riittävän vakaa talous, jotta järjestöllä on toimintaedellytykset toimia asettamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Rahaautomaattiyhdistys on edelleen tärkein yhteistyökumppani. Rahoituspohjaa monipuolistetaan vahvistamalla entisiä tarkoituksenmukaisia varainhankinnan keinoja ja etsimällä uusia esimerkiksi yritysyhteistyön kautta. Tietomateriaalin tuottaminen ja myyminen on osa tiedonvälitystehtäväämme ja yksi tärkeä varainhankinnan keino. Toimenpiteet: Haemme yleisavustuksen korotusta Vahvistamme lehden mainosmyyntiä ja tuemme mainosmyyjän työtä Etsimme uusia varainhankinnan keinoja Hyödynnämme kaksosten päivän mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön PAINOPISTEALUEET Strategiatyössä on kirjattu halutut kehittämissuunnat. Järjestön käytössä olevien resurssien mukaan painotetaan vuosittain eri tavoitealueita seuraavasti: Vuonna 2013 Paikallinen vaikuttamistyö Vuonna 2014 Paikallinen vaikuttamistyö, valtakunnallinen vaikuttamistyö Vuonna 2015 Valtakunnallinen vaikuttamistyö, juhlavuosi, parisuhteen ja vanhemmuuden tukeminen Vuonna 2016 Parisuhteen ja vanhemmuuden tukeminen Suomen Monikkoperheet ry Yhteyshenkilö Ilmarisenkatu 17 A Toiminnanjohtaja Jyväskylä Ulla Kumpula toimisto@suomenmonikkoperheet.fi p toiminnanjohtaja@suomenmonikkoperheet.fi 5/5

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE 2017-2020 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N STRATEGIA VUOSILLE 2017-2020 Moninkertainen onni VISIO Suomen Monikkoperheet ry on jäsenmäärältään kasvava lapsiperhe-

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke 3-vuotinen, vuosina 2016-2018, Stean rahoituksella

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Monikkovanhemmuuden ilot ja haasteet

Monikkovanhemmuuden ilot ja haasteet Monikkovanhemmuuden ilot ja haasteet Ulla Kumpula Suomen Monikkoperheet ry 6.6.2013 Ulla Kumpula 1 Luennon tarkoitus Tuoda esiin sitä, millaista on tulla kaksosten tai kolmosten vanhemmaksi Tuoda esiin

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Julkisen ja kolmannen sektorin kehitysvaiheet Hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan korostettiin julkisen sektorin vastuuta

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 16.11.2017 STRATEGIA 2018-2023 1. TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Helsingin Polkupyöräilijät on kaikkien pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Johdanto OAJ:n toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet koko järjestön toiminnalle vuosiksi 2019-2020 Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Mirja Heikkilä 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, suunnittelija/sosiaalipedagogiikan säätiö. Asiantuntemukseni liittyy vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan,

Lisätiedot

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013 Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana. Aluevastaava Matti Mäkelä

Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana. Aluevastaava Matti Mäkelä Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana Aluevastaava Matti Mäkelä YHDISTYKSEN PERUSTEHTÄVÄ OMAISHOITOPERHEIDEN TAVOITTAMINEN OMAISHOITOPERHEIDEN TUKEMINEN YHDISTYS OMAISHOIDON KEHITTÄJÄNÄ, EDUNVALVONTA Miten

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous

Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous Toimintasuunnitelma vuosi 2019 Liittokokous 19.5.2018 Autismi- ja Aspergerliiton tavoitteena on edistää ja valvoa autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä etujen, osallisuuden ja ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ F a m i l i a t o i m i i S u o m e n a i n o a n a k a h d e n k u l t t u u r i n p e r h e i l l e s u u n n a t u n t o i m i

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

Strategiakysely sidosryhmille 2018

Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille Kansalaisareena selvitti kyselyllä sidosryhmiensä näkemyksiä vuosille 2019 2022 laadittuun strategiaan. Vastausaika oli 7. 17.8.2018 Kysely

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Suomen MS liitto ry STRATEGIAN TOIMEENPANO OHJELMA VUOSILLE 2012 2014

Suomen MS liitto ry STRATEGIAN TOIMEENPANO OHJELMA VUOSILLE 2012 2014 Suomen MS liitto ry STRATEGIAN TOIMEENPANO OHJELMA VUOSILLE 2012 2014 2 Suomen MS liitto ry:n strategian toimeenpano ohjelma vuosille 2012 2014 Strategiakauden 2009 2014 tärkeimmät päämäärät: Vahvat jäsenyhdistykset

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA 2016 VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KESKEISET TULOKSET 1(2) Varainhankinta kuuluu nyt aiempaa useammin (73 %! 84 %) osana jonkun toimenkuvaan.

Lisätiedot

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdessä yhdenvertaisuutta

Yhdessä yhdenvertaisuutta Yhdessä yhdenvertaisuutta Kehitysvammaisten Tukiliiton strategia 2017 2020 Johdanto Tällä strategialla suunnataan Kehitysvammaisten Tukiliiton vuosien 2017 2020 toimintaa Tukiliitto on noin 170 jäsenyhdistyksen

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

TRUST-hankkeen havaintoja sosiaalisen tuen tarpeesta TRUST-koulutukset

TRUST-hankkeen havaintoja sosiaalisen tuen tarpeesta TRUST-koulutukset TRUST-hankkeen havaintoja sosiaalisen tuen tarpeesta TRUST-koulutukset 24.4.2018 Anna-Kaisa Kuusisto, Tampereen yliopisto Sisältö Toimijuuden tukemisen kulmakivet Asuminen Koulutuspolut Sosiaaliset suhteet

Lisätiedot

Piraattipuolueen toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Piraattipuolueen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 1 (7) c/o Pasi Vähämartti, Kilpiäistentie 1 A as 6, 15240 Lahti Hyväksyttäväksi syyskokouksessa 2017 TOIMINTASUUNNITELMA Piraattipuolueen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 on 13.3.2008 perustettu puolue,

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014 Vastuullinen lahjoittaminen ry KESKEISET TULOKSET 1(2) 2 23.4.2014 T- 12240 Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi» Varainhankinta kuuluu useimmin (73 %) osana

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke LIITE JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 JAKE JÄRJESTÖ- JA KANSALAISTOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE JAKE-hanke on Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen,

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Sari Välimäki 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

Hankkeen arviointisuunnitelma

Hankkeen arviointisuunnitelma 1 VERKOTTAJA 2013-2016 Hankkeen arviointisuunnitelma Tiina Saarinen 14.9.2013 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3 4 Hankkeen kohderyhmät 3 5 Hankkeessa tavoiteltavat

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot