KAINUU. Työllisyyskatsaus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAINUU. Työllisyyskatsaus"

Transkriptio

1 Työllisyyskatsaus

2 Joulukuussa lähes tuhat työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 18,5 Paltamo 17,4 Ristijärvi 14,0 Suomussalmi 19,0 Hyrynsalmi 16,6 Vuosi päättyi työllisyyden suhteen hyvissä merkeissä. Työttömyys on laskenut yhdenjaksoisesti puolitoista vuotta ja joulukuun lopussa ero edellisen vuoden vastaavaan aikaan oli lähes tuhat työtöntä vähemmän. n TE toimistossa oli vuoden lopussa työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden lasku on pysynyt nopeana ja jopa nopeutunut loppuvuoden aikana. Nyt työttömiä työnhakijoita oli 979 (16%) vähemmän kuin vuosi sitten. TE toimiston asiakkaina olevien työttömien osuus työvoimasta oli 15,2 %. Kajaani 14,2 Sotkamo 12,1 Kuhmo 18,3 10,0 14,9 (3) 15,0 19,9 (5) Nopea työttömyyden lasku näkyi vihdoin myös pitkäaikaistyöttömyydessä, joka väheni hieman vuoden takaisesta jo kolmantena perättäisenä kuukautena. Tiedot perustuvat työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Trendit: Pitkäaikaistyöttömyys väheni edelleen Työttömyyden nopeutuva lasku on jatkunut puolitoista vuotta TE toimiston asiakkaista yhä useampi on työssä kuin työttömänä Työnhakijoita on viime vuotista vähemmän lomautettuina ja lyhennetyllä työviikolla Työvoiman kysyntä kohdistuu rakentamiseen, teollisuuteen ja asiantuntijatehtäviin Miesten työttömyys vähenee nopeammin kuin naisilla

3 Työttömät työnhakijat Henkilöä TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUUKAUSITTAIN JA TRENDI Työttömyyden lasku jatkuu nopeana TE toimistossa oli työttömiä työnhakijoita 16 % vähemmän kuin vuosi sitten. Joulukuussa oli 979 työtöntä työnhakijaa vähemmän kuin vuosi sitten. Joulukuun lopussa oli työttömiä työnhakijoita oli 5 143, mikä on 15,2 % työvoimasta. Marras joulukuun aikana työttömyys kasvoi normaalin kausivaihtelun mukaisesti 578:lla. Vuositasolla työttömyys on laskenut ssa yhtäjaksoisesti 2015 elokuusta lähtien , Työnhakijoita laskentapäivänä Trendi Henkilöä TYÖTTÖMAT TYÖNHAKIJAT, KUUKAUSIVERTAILU Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

4 Työttömät työnhakijat seutukunnittain Uusimaa Varsinais Suomi Satakunta Häme Pirkanmaa Kaakkois Suomi Etelä Savo Pohjois Savo Pohjois Karjala Keski Suomi Etelä Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois Pohjanmaa Lappi Ahvenanmaa TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT ELY keskuksittain Joulukuu 2016 Joulukuu Työttömyys laski ssa lähes tuhannella Työttömyys laski joulukuussa vuoden takaiseen verrattuna koko Suomessa. Joulukuun lopussa työttömiä oli , joka on työtöntä ( 5,3 %) vähemmän kuin vuosi sitten. on edelleen laskuvauhdin kärjessä. ssa työttömiä oli 5 143, mikä on 16 % vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyden lasku oli suhteellisesti nopeampaa Kehys ssa kuin Kajaanin seutukunnassa. Kehys ssa työttömyys laski 372:llä ja Kajaanin seutukunnassa 607:llä siis ssa on yhteensä 979 työtöntä työnhakijaa vähemmän kuin vuosi sitten. Joulukuun lopussa ssa oli yhteensä 371 avointa työpaikkaa ja se on samaa tasoa kuin vuosi sitten. Kehys ssa avoimia työpaikkoja TE toimistossa vuoden lopussa lähes kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.. Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat TE toimistossa seutukunnittain Muutos Työttömistä Työttömien Muutos Joulu Marras Joulu Joulu 2016 työn työn Joulu Marras Joulu Joulu Joulu 2015 hakijoista hakijoiden Joulu 2015 lomautetut osuus työvoimasta Seutukunta Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat % Kehys , Kajaani , ,

5 Työttömät työnhakijat kunnittain Työttömyys laski vuositasolla kaikissa n kunnissa. Nopeinta työttömyyden lasku oli Hyrynsalmella ( 28%) ja Kuhmossa ( 20%). Lukumäärällisesti työttömyys laski eniten Kajaanissa ( 467) ja Kuhmossa ( 176). Joulukuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli suurin Suomussalmella (19,0%) ja pienin Sotkamossa (12,1%). TE toimistossa oli vuoden lopussa avoimia työpaikkoja 371. Näistä pääosa (230) oli Kajaanissa. Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat TE toimistossa kunnittain Muutos Työttömistä Työttömien Muutos Joulu Marras Joulu Joulu 2016 työn työn Joulu Marras Joulu Joulu Joulu 2015 hakijoista hakijoiden Joulu 2015 lomautetut osuus työvoimasta Kunta Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat % Hyrynsalmi , Kajaani , Kuhmo , Paltamo , Puolanka , Ristijärvi , Sotkamo , Suomussalmi , ,

6 Työttömät työnhakijat sukupuolen ja ikäryhmän mukaan Henkilöä TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT SUKUPUOLEN MUKAAN Miesten työttömyys laskee naisia nopeammin Joulukuun lopussa TE toimistossa oli työttömistä työnhakijoista miehiä ja naisia Marras joulukuun aikana työttömyys kasvoi normaalia kausivaihtelua noudatellen. Miehillä kasvua oli 411, naisilla 167. Vuositasolla työttömyys kuitenkin laskee nopeasti. Miesten työttömyys laski 710:llä ja naisten 269:lla. Viime aikojen kehityksestä huolimatta miehiä on edelleen työttöminä enemmän kuin naisia miesten osuus on 61 % ja naisten 39 % Elokuu Joulukuu Helmikuu Huhtikuu Kesäkuu Lokakuu Joulukuu 1 Miehet 2 Naiset TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT IKÄRYHMÄN MUKAAN Työttömyys laskee kaikissa ikäryhmissä v v v v v v v v. ssa työttömyys laski vuositasolla kaikissa ikäryhmissä. Suhteellisesti ja lukumääräisestikin eniten laskua oli vuotiailla, joita oli noin viidennes vähemmän työttömänä kuin vuoden 2015 joulukuussa. ssa yli 50 vuotiaiden osuus työttömistä on valtakunnallisessa vertailussa keskimääräistä suurempi. Myönteistä on, että työttömyys on laskenut myös yli 50 vuotiailla 12 %:a v v. Yli 64 v Joulukuu 2016 Joulukuu

7 Työttömät työnhakijat koulutusasteen ja ammattiryhmän mukaan Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KOULUTUSASTEITTAIN Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Alin korkea aste Työttömyys vähenee lukumääräisesti eniten perusja keskiasteella Työttömyys laski koulutusasteesta riippumatta nopeaa vauhtia. Nopeinta muutos oli alemman korkeakouluasteen koulutuksen saaneilla, joilla työttömyys väheni vuositasolla 24,8 %. Lukumääräisesti suurin muutos oli alemmalla ( 142) ja ylemmällä ( 163) perusasteella sekä erityisesti keskiasteen ( 480) koulutuksen saaneilla. n TE toimistoon ilmoittautuneista työttömistä työnhakijoista 70 prosentilla on vähintään keskiasteen koulutus ja keskiasteen koulutus on yleisin. Koulutusaste tuntematon Joulukuu 2016 Joulukuu TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT AMMATTIRYHMITTÄIN 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät Rakennusalan sekä prosessi ja kuljetustyön työttömyys vähenee nopeasti Työttömyys laski kaikissa ammattiryhmissä viime vuoden joulukuuhun verrattuna. Erityisen paljon työttömyys laski rakennus, korjaus ja valmistustyössä ( 381) sekä prosessi ja kuljetustyössä ( 198). Suhteellisesti nopeinta lasku oli prosessi ja kuljetustyössä, jossa työttömiä oli 28,0 % vähemmän kuin vuosi sitten. 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät Joulukuu 2016 Joulukuu Henkilöä PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT KUUKAUDEN LOPUSSA Pitkäaikaistyöttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Yhdenjaksoinen pitkäaikaistyöttömyys laski joulukuussa edelleen. Joulukuun lopussa yli vuoden työttömänä olleita oli 264 vähemmän kuin vuosi sitten. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä väheni 100:lla Yli vuoden työttömänä Yli kaksi vuotta työttömänä Joulukuun lopussa oli yhteensä yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä ollutta työnhakijaa. 569 henkilöä oli ollut työttömänä yli kaksi vuotta. Pitkäaikaistyöttömistä oli miehiä 61 % ja naisia 39 %. Yli 50 vuotiaiden osuus oli 68 % ja suurimman ryhmän muodostavat yli 60 vuotiaat, joiden osuus oli 39 %. Alle 30 vuotiaista vain 7 prosentilla työttömyys oli kestänyt yli vuoden. Vuoden lopussa TE toimiston asiakkaina oli 32 yli 60 vuotiasta, joiden työttömyys oli kestänyt yli viisi vuotta.

8 Avoimet työpaikat 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät 0 Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät UUDET AVOIMET TYÖPAIKAT Joulukuu 2016 Joulukuu Joulukuussa oli kysyntää asiantuntijoista ja rakennusalan työntekijöistä Joulukuussa n TE toimistoon ilmoitettiin 374 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 34 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Työvoiman kysyntä kasvoi viime vuodesta asiantuntijatehtävissä sekä rakennus, korjaus ja valmistustyössä. Prosessi ja kuljetusalan työpaikkoja oli tarjolla viime vuotista vähemmän. Kuukauden lopussa TEtoimistossa oli avoinna yhteensä 371 työpaikkaa. Eniten oli kysyntää asiantuntijoista ja erityisasiantuntijoista, palvelu ja myyntityöntekijöistä, sekä rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijöistä (42). Ero kuukauden uusien (374) ja kuukauden lopun (371) työpaikkatiedoissa selittyy sillä, että kuukauden uusien työpaikkojen kohdalla on kyse koko kuukauden aikana avoimiksi tulleista, uusista työpaikoista ja kuukauden lopun tilanne kuvaa yhden päivän poikkileikkaustietoa.

9 Palvelut Henkilöä LAAJA TYÖTTÖMYYS Työttömien määrä laski, palveluissa hieman kasvua ssa oli joulukuun lopussa työttömiä työnhakijoita ja erilaisissa työvoimapalveluissa olevia asiakkaita yhteensä (ns. laaja työttömyys). Työttömiä oli 979 vähemmän kuin vuosi sitten. Työvoimapalveluissa oli joulukuun lopussa asiakkaita hieman (+60) viime vuotista enemmän Tammikuu Maaliskuu Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu Työttömät työnhakijat Työllistetty Kokeilussa Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Muissa palveluissa PALVELUISSA Koulutus kiinnostaa Valtiolle työllistetyt Kuntiin työllistetyt Yksityiselle sektorille työllistetyt Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Työ /koulutuskokeilussa Vuorotteluvapaasijaisena TE toimiston asiakkaita oli joulukuussa erilaisissa palveluissa yhteensä henkilöä. Määrä on 60 (3%) enemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutuksessa oli joulukuussa 315 ja omaehtoissa opiskelussa 562 henkilöä. Tämä on hyvä, sillä kouluttautuminen auttaa työllistymään uusiin avoimiin työpaikkoihin. Palkkatuella kunta ja yksityissektorilla sekä valtiolle työllistettyinä oli joulukuun lopussa yhteensä 520 henkilöä. Kuntouttavassa työtoiminnassa Omaehtoisessa opiskelussa Joulukuu 2016 Joulukuu

10 Kaikki työnhakijat Henkilöä TYÖNHAKIJAT RYHMITTÄIN Tammikuu Maaliskuu Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu 00 Työllistetty 01 Työssä yleisillä työmarkk. 02 Työtön 03 Lomautettu 04 Lyhennetyllä työvkolla 05 Työvoiman ulkopuolella 06 Työttömyyseläkkeellä 07 Työllistym. ed. palvelussa 08 Koulutuksessa Tuntematon TE toimiston asiakkaista yhä useampi töissä ja harvempi työttömänä n TE toimistossa oli joulukuun lopussa yhteensä työnhakijaa. Vuosi sitten työnhakijoita oli yhteensä Suurimmat muutokset vuoden aikana ovat tapahtuneet työttömien ( 770), lomautettujen ( 209) ja lyhennettyä työviikkoa tekevien ( 150) määrässä. TE toimiston asiakkaista oli vuoden lopussa henkilöä töissä yleisillä työmarkkinoilla ja siinä on tapahtunut kasvua vuoden aikana 405.

11 Yhteenvetotaulukko TYÖLLISYYSTILANNE 2016 JOULUKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMISTOJEN TOIMINTA JOULUKUUN AIKANA (II) ELY KESKUS: KAINUU MUUTOS MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Joulu 16 Joulu 15 LKM. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,0 joista kokoaikaisesti lomautetut ,9 2. Lyhennetyllä työviikolla ,1 3. Työssä olevat yhteensä ,6 joista yleisillä työmarkkinoilla ,0 joista työllistettynä ,0 4. Työvoiman ulkopuolella ,4 joista työllistymistä edist.palvelussa ,5 joista koulutuksessa ,0 5. Työttömyyseläkettä saavat ,0 1 5 Kaikki työnhakijat yhteensä ,7 B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä ,8 joista yli kuukauden avoinna olleet ,4 joista yli 2 kuukautta avoinna olleet ,7 C. PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt ,0 2. Kuntiin työllistetyt ,9 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt ,5 1 3 Työllistetyt yhteensä ,6 4. Työvoimakoulutuksessa ,0 5. Valmennuksessa ,3 6. Työ /koulutuskokeilussa ,5 7. Vuorotteluvapaasijaisena ,2 8. Kuntouttavassa työtoiminnassa ,4 9. Omaehtoisessa opiskelussa ,9 1 9 Palveluissa yhteensä ,4 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,8 2. Työttömät miehet ,5 3. Alle 25 vuotiaat työttömät ,3 4. Yli 50 vuotiaat työttömät ,4 5. Pitkäaikaistyöttömät ,6 6. Ulkomaalaiset työttömät ,2 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä ,4 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat ,2 2. Muut työnhakijat ,5 1 2 Työnhakijat yhteensä ,7 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,2 Kuukauden uudet työpaikat ,0 Täyttyneet työpaikat ,9 joista toimiston hakijalla täytt ,2 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,6 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,0 6. Uudet työllistämiset ,2 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,5

12 Ulkomaalaisten yhteenvetotaulukko ULKOMAALAISTEN TYÖLLISYYSTILANNE 2016 JOULUKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMISTOJEN TOIMINTA JOULUKUUN AIKANA (II) ELY KESKUS: KAINUU MUUTOS MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Joulu 16 Joulu 15 LKM. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,2 joista kokoaikaisesti lomautetut Lyhennetyllä työviikolla Työssä olevat yhteensä ,3 joista yleisillä työmarkkinoilla ,0 joista työllistettynä ,8 4. Työvoiman ulkopuolella ,4 joista työllistymistä edist.palvelussa ,4 joista koulutuksessa ,7 5. Työttömyyseläkettä saavat ,0 1 5 Kaikki työnhakijat yhteensä ,3 C. PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt ,0 2. Kuntiin työllistetyt ,0 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt ,2 1 3 Työllistetyt yhteensä ,5 4. Työvoimakoulutuksessa ,6 5. Valmennuksessa Työ /koulutuskokeilussa ,7 7. Vuorotteluvapaasijaisena Kuntouttavassa työtoiminnassa Omaehtoisessa opiskelussa ,6 1 9 Palveluissa yhteensä ,8 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,6 2. Työttömät miehet ,4 3. Alle 25 vuotiaat työttömät ,0 4. Yli 50 vuotiaat työttömät ,1 5. Pitkäaikaistyöttömät ,0 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä ,2 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat ,5 2. Muut työnhakijat ,3 1 2 Työnhakijat yhteensä ,9 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,1 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,0 6. Uudet työllistämiset Aloittanut työvoimakoulutuksen

13 Alueellinen taulukko TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN 2016 JOULUKUUN LOPUSSA ELY KESKUS: KAINUU Kunta Työvoima Työttömät työnhakijat Vamm. ja Avoimet Osuus % Yhteensä Miehet Naiset Alle 20 Alle 25 Yli 50 Pitkäaik. pitkäaik. työtyövoimasta vuotiaat vuotiaat vuotiaat työttömät sairaat paikat Hyrynsalmi , Kajaani , Kuhmo , Paltamo , Puolanka , Ristijärvi , Sotkamo , Suomussalmi , Yhteensä ,

14 Tietoa sivustosta Tällä sivustolla esitetään n ELY keskuksen uusimman Työllisyyskatsauksen sisältö tilastointikohteiden mukaisesti jaoteltuna. Tämän Työllisyyskatsauksen pdf versio sekä aikaisempien kuukausien katsaukset löytyvät oikealla olevan linkin kautta. Työllisyyskatsaus perustuu TEM:n Työnvälitystilaston tietoihin. Työnvälitystilasto kerää tietoja Työ ja elinkeinotoimistoihin (TE toimistoihin) ilmoittautuneista työnhakijoista kuten työttömistä työnhakijoista, hallinnon palveluista sekä TEtoimistoihin ilmoitetuista avoimista työpaikoista. Tiedot kerätään TE toimistojen asiakaspalvelurekisteristä (URA). Siten Työnvälitystilaston tiedot ovat täysin rekisteripohjaisia. Tilasto kattaa kaikki edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvat henkilöt, palvelut ja avoimet työpaikat, jotka ovat rekisteröitynä tilastointikaudella kyseisessä rekisterissä erikseen määriteltyjen luokittelijoiden ja muuttujien mukaisesti. Työllisyyskatsauksen tekstissä on kausivaihtelun vuoksi vertailu edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Katsauksen kuviot sisältävät tiedot myös taulukkomuodossa. Kunkin kuukauden Työllisyyskatsaus julkistetaan seuraavan kuukauden loppupuolella etukäteen vahvistettujen julkistamispäivien mukaisesti. Merkkien selitykset:. tieto on epälooginen esitettäväksi.. tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Lisätietoja: Työnvälitystilasto Internetissä: jatyonvalitystilasto Työnvälitystilaston kuvaus ja laatuseloste: kuvaus ja laatuseloste Työnvälitystilaston keskeisimmät tiedot löytyvät TEM:n ToimialaOnline tilastopalvelusta: polkua: Tilastokanta Työmarkkinat Työnvälitystilasto. Työnvälitystilaston tietoja on myös Työpoliittisen aikakauskirjan tilastoosuudessa: aikakauskirja TEM:n ja Tilastokeskuksen kuukausittainen yhteisjulkistus: TEM:n Työnvälitystilaston ja Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen lukujen eroista löytyy lisätietoja osoitteesta: _men_001.html Viittausohje: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työ ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto. 201V:KK, n Työllisyyskatsaus, XXXXXkuu 201V. Kajaani: Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus (viitattu pvm). Saantitapa:

15 Yhteystiedot n Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Yritys ja työvoimapalvelut yksikkö Osmo Ohtonen, S posti: etunimi.sukunimi(at)ely keskus.fi keskus.fi/kainuu n työvoima ja elinkeinotoimisto Tiina Veijola, S posti: etunimi.sukunimi(at)te toimisto.fi

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Positiivinen työllisyyden kehitys jatkuu ssa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,7 n TE toimistossa oli marraskuun lopussa 4 565 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömyys laskee kokonaistyöttömyyttäkin nopeammin Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 17,7 Suomussalmi 18,3 Maaliskuun työllisyystilanne on ssa

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laski huolimatta työvoiman kysynnän notkahduksesta Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 17,8 Suomussalmi 19,9 Pieni notkahduskaan työvoiman kysynnässä

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työvoiman kysyntä pysynyt vilkkaana Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,1 Työttömyys kääntyi hienoiseen nousuun kesäkuussa. n TE toimistossa oli kesäkuun

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee ja alueelliset erot pienenevät Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 14,5 Suomussalmi 16,2 Nopeasti laskenut työttömyys ja parantunut työllisyys

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömyys laskee kokonaistyöttömyyttä nopeammin Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 17,7 Suomussalmi 19,6 Myönteinen työllisyyskehitys näyttää

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee, työllisyys nousee Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Työttömyyden nopea lasku jatkui kesäkuussa. Kuukauden lopussa n TE toimistossa oli työttömiä

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kasvava työvoiman kysyntä laski työttömyyttä tammikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain ssa oli vuoden alussa tarjolla työtä selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työvoiman kysynnässä pieni notkahdus huhtikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 18,2 Työvoiman kysynnässä tapahtui huhtikuussa notkahdus viime vuoteen

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee vauhdilla Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kajaani 11,2 Puolanka 14,7 Paltamo 15,3 Ristijärvi 10,8 Hyrynsalmi 15,6 Sotkamo 9,1 Suomussalmi 16,2

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys elokuussa alle 4 000:n Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 12,6 Paltamo 15,0 Ristijärvi 7,5 Suomussalmi 13,0 Hyrynsalmi 13,3 Huolimatta siitä, että

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Heinäkuun työttömien määrä alimmillaan tällä vuosikymmenellä Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 13,1 Paltamo 17,0 Ristijärvi 8,8 Suomussalmi 14,5 Hyrynsalmi

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 13 250 työtöntä työnhakijaa määrä on pienempi kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,3 Nurmes 18,2 n ELY keskuksen alueella oli joulukuun

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 17,2 Nurmes 17,9 n ELY keskuksen alueella oli tammikuun lopussa 12 901 työtöntä työnhakijaa;

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 220 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,7 Pielavesi 11,3 Keitele 11,6 Vesanto 14,4 Tervo 13,5 Vieremä 11,0 Iisalmi

Lisätiedot

LAPPI. Työllisyyskatsaus

LAPPI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Enontekiö 16,1 Muonio 21,2 Kolari 20,7 Pello 16,1 Ylitornio 16,7 Kemi 20,2 Kittilä 17,1 Tervola

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys väheni ssa 9 % edelliseen vuoteen verrattuna Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,4 Pielavesi 11,3 Keitele 10,9 Vesanto 13,5 Tervo 12,8 Vieremä

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 14,9 Nurmes 16,2 Juuka 17,3 Outokumpu 18,4 Polvijärvi 16,6 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.8. klo 9.00 Työttömyys kasvaa, mutta hitaasti Naisten työttömyys kasvaa, miesten vähenee Työttömyyden kasvu jatkui myös kuussa,

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa 9 021 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 8,3 Evijärvi 7,8 Lappajärvi 9,9 Vimpeli 9,3 n työ ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa Lokakuussa 272 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,8 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (12) Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,7 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa

Helmikuussa työtöntä työnhakijaa Helmikuussa 332 200 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (4) Lappi 15,0 Pohjois Pohjanmaa 14,4 Kainuu 14,2

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 12 785 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,9 Pielavesi 9,9 Keitele 9,4 Vesanto 10,2 Tervo 11,1 Vieremä 9,3 Iisalmi 11,9

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 15,1 Nurmes 15,7 Juuka 16,1 Outokumpu 16,4 Polvijärvi 16,7 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5

Lisätiedot

Tammikuussa työtöntä työnhakijaa

Tammikuussa työtöntä työnhakijaa Tammikuussa 342 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (4) Lappi 15,5 Pohjois Pohjanmaa 14,7 Kainuu 14,6

Lisätiedot

Toukokuussa työtöntä työnhakijaa

Toukokuussa työtöntä työnhakijaa Toukokuussa 291 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 12,8 Kainuu 12,7

Lisätiedot

Huhtikuussa työtöntä työnhakijaa

Huhtikuussa työtöntä työnhakijaa Huhtikuussa 304 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 13,5 Kainuu 13,7

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 13 400 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,0 Nurmes 16,8 Juuka 16,2 Outokumpu 18,9 Polvijärvi 17,1 Liperi 14,0 Kontiolahti 13,6

Lisätiedot

Elokuussa työtöntä työnhakijaa

Elokuussa työtöntä työnhakijaa Elokuussa 288 700 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,3 Pohjois Pohjanmaa 12,2 Kainuu 11,8 Työ

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 11 269 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 9,3 Korsnäs 7,2 Kaskinen 10,7 Mustasaari 7,2 Vaasa 12,0 Närpiö 4,4 Laihia 9,7 Isokyrö

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015 Työllisyyskatsaus Helmikuu 215 Helmikuussa 355 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun

Lisätiedot

Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa

Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa Maaliskuussa 317 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 13,9 Kainuu 13,7

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016 Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016 Helmikuussa 361 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (6) 15,0 20,0 (8) Lappi 16,5 Pohjois

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 13 530 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,3 Luvia 10,3 Eurajoki 9,3 Rauma 12,4 Siikainen 15,2 Nakkila 12,9

Lisätiedot

Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa

Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa Heinäkuussa 329 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 15,3 Pohjois Pohjanmaa 14,5 Kainuu 13,4

Lisätiedot

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa Syyskuussa 275 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,7 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (12) Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,3 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 15,6 Nurmes 17,3 Juuka 19,9 Outokumpu 18,1 Polvijärvi 17,2 Liperi 12,8 Kontiolahti 11,6

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016

Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016 Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016 Tammikuussa 368 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (0) 10,0 14,9 (7) 15,0 20,0 (8) Lappi 17,2 Pohjois

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015 Työllisyyskatsaus Maaliskuu 215 Maaliskuussa 347 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Heinäkuun lopussa 16 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,9 Pielavesi 12,4 Keitele 11,2 Vesanto 13,3 Tervo 11,0 Vieremä 11,9 Iisalmi

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Syyskuussa 10 580 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 9,1 Korsnäs 7,7 Kaskinen 11,6 Mustasaari 6,9 Vaasa 11,0 Närpiö 4,2 Laihia 8,7 Isokyrö

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 11 660 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 11,9 Nurmes 14,4 Juuka 17,9 Outokumpu 16,5 Polvijärvi 15,0 Liperi 12,1 Kontiolahti 11,0

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 9 189 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,2 Korsnäs 4,9 Kaskinen 10,1 Mustasaari 5,7 Vaasa 10,2 Närpiö 3,8 Laihia 7,3 Isokyrö

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016

Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016 Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016 Huhtikuussa 340 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (6) Lappi 16,4 Pohjois

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,1 Nurmes 17,8 n ELY keskuksen alueella oli helmikuun lopussa 12 596 työtöntä työnhakijaa;

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Lokakuu 2014

Työllisyyskatsaus Lokakuu 2014 Työllisyyskatsaus Lokakuu 214 Lokakuussa 319 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 13 972 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,8 Pielavesi 11,1 Keitele 10,5 Vesanto 13,1 Tervo 13,5 Vieremä 10,2 Iisalmi

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 20 471 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 12,2 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016

Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016 Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016 Maaliskuussa 351 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (6) Lappi 16,0 Pohjois

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 11 730 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 15,7 Nurmes 15,8 Juuka 18,1 Outokumpu 17,2 Polvijärvi 14,4 Liperi 12,0 Kontiolahti 11,0

Lisätiedot

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa Marraskuussa 271 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,3 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,7 Kainuu 12,2 Työ ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 12 590 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,6 Pielavesi 10,0 Keitele 8,1 Vesanto 10,6 Tervo 10,8 Vieremä 9,6 Iisalmi 11,7

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Lokakuussa 18 229 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,6 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa Marraskuussa 328 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,4 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,5

Lisätiedot

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa

Lokakuussa työtöntä työnhakijaa Lokakuussa 328 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,9 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,1

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015

Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015 Työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Marraskuussa 342 1 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 18 262 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa yhteensä 18

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016

Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016 Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016 Toukokuussa 332 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 15,8 Pohjois

Lisätiedot

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa

Syyskuussa työtöntä työnhakijaa Syyskuussa 329 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 14,9 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,0

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 9 558 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 6,8 Korsnäs 6,4 Kaskinen 10,1 Mustasaari 6,0 Vaasa 10,4 Närpiö 4,4 Laihia 7,5 Isokyrö

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa työttömyys väheni selvästi koko maan keskiarvoa enemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,6 Pielavesi 10,7 Keitele 10,7 Vesanto 12,1 Tervo 10,4 Vieremä

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työllisyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työllisyyskatsaus Heinäkuu 215 Heinäkuussa 381 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Marraskuun lopussa 8 588 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 7,7 Evijärvi 6,8 Lappajärvi 9,1 Vimpeli 8,8 n työ ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 094 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,0 Pielavesi 10,9 Keitele 11,0 Vesanto 11,4 Tervo 11,1 Vieremä 9,9 Iisalmi 13,1

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 180 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 16,2 Luvia 12,6 Eurajoki 10,6 Rauma 14,1 Siikainen 16,6 Nakkila

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 13,3 Nurmes 16,5 Juuka 14,8 Outokumpu 17,9 Polvijärvi 15,7 Liperi 12,5 Kontiolahti 11,8

Lisätiedot

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus

POHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 16 814 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 17,2 Vieremä 13,9 Sonkajärvi 18,5 Työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 10 941 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,3 Korsnäs 5,6 Kaskinen 10,4 Mustasaari 6,8 Vaasa 11,5 Närpiö 4,4 Kristiinankaupunki

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 20 041 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuun lopussa 9 187 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 8,8 Evijärvi 9,1 Lappajärvi 9,6 Vimpeli 10,6 n työ ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Työllisyyskatsaus Syyskuu 2015 Työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Syyskuussa 337 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,9 Luvia 12,2 Eurajoki 9,3 Rauma 13,6 Siikainen 18,9 Nakkila

Lisätiedot

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa Joulukuussa 358 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Etelä Pohjanmaa 11,3 Keski Suomi 17,0 Pirkanmaa 15,6 Satakunta 14,9 Varsinais Suomi 13,6 Ahvenanmaa

Lisätiedot

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Avoimia paikkoja huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin Hanko 12,6 Raasepori 10,8 Lohja 11,6 Inkoo 7,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 11,5 Siuntio

Lisätiedot

Kesäkuussa työtöntä työnhakijaa

Kesäkuussa työtöntä työnhakijaa Kesäkuussa 320 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 15,3 Pohjois Pohjanmaa 14,2 Kainuu 13,2

Lisätiedot

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa

Joulukuussa työtöntä työnhakijaa Joulukuussa 295 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Satakunta 11,3 13,8 Pirkanmaa 11,7 Varsinais Suomi 11,0 Ahvenanmaa 3,9 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.9. klo 9.00 Kausivaihtelu pudotti työttömien määrää Myös vuositasolla pientä laskua Työttömien määrä putosi Kainuussa kuussa

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 22 548 työtöntä työnhakijaa Humppila 11,2 Jokioinen Ypäjä 10,7 11,7 Forssa 13,9 Tammela 10,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,5 Loppi 6,3

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,2 Luvia 12,1 Eurajoki 9,4 Rauma 13,8 Siikainen 17,1 Nakkila 13,9

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 22 449 työtöntä työnhakijaa Humppila 9,8 Jokioinen Ypäjä 9,5 9,0 Forssa 13,4 Tammela 9,6 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,2 Loppi 6,2 enlinna

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Joulukuussa 25 016 työtöntä työnhakijaa Humppila 12,4 Jokioinen Ypäjä 11,6 13,0 Forssa 16,0 Tammela 10,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,9 Loppi 7,6 enlinna

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa Keski Suomessa oli 22 023 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 16,2 Kinnula 20,5 Kivijärvi 20,4 Kannonkoski

Lisätiedot

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus

SATAKUNTA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuussa 13 150 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,0 Luvia 10,4 Eurajoki 8,5 Rauma 12,2 Siikainen 15,8 Nakkila 12,7

Lisätiedot

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 97 745 työtöntä työnhakijaa Hanko 15,1 Raasepori 12,1 Lohja 13,4 Inkoo 9,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 12,1 Siuntio 7,1 Vihti 10,6 Kirkkonummi

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys vähenee edelleen kohisten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 10,5 Keuruu 11,8 Kinnula 15,5 Kivijärvi 9,5 Kannonkoski 11,3 Karstula 13,0 Saarijärvi

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 23 398 työtöntä työnhakijaa Humppila 13,1 Jokioinen Ypäjä 10,8 12,6 Forssa 14,3 Tammela 10,2 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,0 Loppi 7,2 enlinna

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 24 020 työtöntä työnhakijaa Humppila 11,8 Jokioinen Ypäjä 11,1 11,7 Forssa 14,9 Tammela 10,2 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,9 Loppi 6,7 enlinna

Lisätiedot

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömiä hiukan viime vuotta vähemmän Hanko 12,5 Raasepori 10,4 Lohja 11,3 Inkoo 8,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 10,8 Siuntio 5,9 Vihti 9,4 Kirkkonummi

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 20 448 työtöntä työnhakijaa Humppila 9,1 Jokioinen Ypäjä 8,5 7,7 Forssa 12,0 Tammela 8,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 7,0 Loppi 5,9 enlinna

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuussa 11 518 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,8 Korsnäs 6,8 Kaskinen 11,7 Mustasaari 7,3 Vaasa 12,1 Närpiö 4,7 Kristiinankaupunki

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuussa 23 597 työtöntä työnhakijaa Humppila 11,7 Jokioinen Ypäjä 11,3 12,7 Forssa 15,0 Tammela 10,4 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,9 Loppi 6,4 enlinna

Lisätiedot

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus

UUSIMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömiä 23 % enemmän kuin viime vuonna Hanko 13,5 Raasepori 10,7 Lohja 12,0 Inkoo 7,9 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 11,2 Siuntio 5,9 Vihti

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömien määrässä selvä vähennys vuoden takaiseen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 14,3 Kinnula 19,4 Kivijärvi 18,6 Kannonkoski 18,5 Karstula

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuun lopussa Keski Suomessa oli 20 815 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,4 Keuruu 14,9 Kinnula 19,2 Kivijärvi 17,6 Kannonkoski

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuun lopussa Keski Suomessa oli 20 337 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,2 Keuruu 14,0 Kinnula 16,8 Kivijärvi 15,7 Kannonkoski

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2015

Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2015 Työllisyyskatsaus Huhtikuu 215 Huhtikuussa 338 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Kesäkuu 2016

Työllisyyskatsaus Kesäkuu 2016 Työllisyyskatsaus Kesäkuu 2016 Kesäkuussa 366 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (0) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (7) Lappi 17,6 Pohjois

Lisätiedot

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Tammikuussa 11 856 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,6 Korsnäs 7,1 Mustasaari 7,4 Vaasa 12,6 Laihia 10,8 Isokyrö 11,5 Kannus 12,4

Lisätiedot