Tietoja ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen nykytilasta ja muutoksista vuosina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietoja ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen nykytilasta ja muutoksista vuosina 1990-2006"

Transkriptio

1 MONISTE 10/2006 Vesa Tiese (toim.) Tietoja ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen nykytilasta ja muutoksista vuosina

2 Opetushallitus Moniste 10/2006 ISBN (nid.) ISBN (pdf) ISSN Edita Prima Oy, Helsinki 2006

3 Hyvä lukija Tässä selvityksessä esitetään ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen muutoksia vuosina Selvitys korvaa Opetushallituksen monisteen 10/2003, joka ilmestyi Selvitykseen on pyritty ottamaan paitsi kaikki ammatillista peruskoulutusta antavat oppilaitokset myös tutkintoon johtavaa ammatillista lisäkoulutusta ja muuta ammatillista koulutusta järjestävät oppilaitokset. Useimmat koulutuksen järjestäjät ovat yhdistäneet toisen asteen oppilaitoksiaan. Näin on muodostunut aiempaa suurempia monialaisia koulutusyksiköitä. Se vähensi oppilaitosten määrää huomattavasti 1990-luvulla. Vähenemiset ovat edelleen jatkuneet 2000-luvulla. Opetuspisteiden määrä sen sijaan ei ole vähentynyt huomattavasti, sillä useimmissa tapauksissa aiemmin itsenäinen oppilaitos toimii yhdistyneen oppilaitoksen yhtenä toimipaikkana. Koulutuksen järjestäjien määrä on myös vähentynyt, kun monet kunnat ovat muodostaneet koulutuskuntayhtymiä. Myös joitakin kuntayhtymiä on yhdistynyt uudeksi kuntayhtymäksi. Siten koulutuksen järjestäjien oppilaitoskoot ovat suurentuneet. Selvityksen tietojen lähteinä ovat Opetushallituksen oppilaitostietokanta OPTI, vuoden 2006 koulutusoppaat, Tilastokeskuksen ennakkotiedot ja julkaisut, oppilaitosten verkkosivut, koulutuksen ylläpitäjien ilmoitukset, opetusministeriön päätökset sekä Opetushallituksen perustietopalvelut-yksikön asiantuntemus. Tämä selvitys koostuu neljästä osasta, joista kaksi ensimmäistä kuvaavat oppilaitosverkoston nykytilaa. Kaksi jälkimmäistä osaa sisältävät historiatiedon vuodesta 1990 lähtien nykytilanteeseen. Valmisteilla on myös tämän selvityksen historiatiedon laajennus vuoteen 1980 saakka. Muutoksia tapahtuu edelleen, joten selvityksessä voi olla tietoja, jotka eivät ole täysin ajantasaisia. Korjaukset ja huomautukset pyydetään ystävällisesti ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen Helsingissä Asiasanat: koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten muutokset, ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut

4 SISÄLTÖ 1 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen järjestäjät ja niiden oppilaitokset vuonna 2006 sekä opiskelijamäärä syksyllä 2005 ja aloittaneiden määrä vuonna Graafinen esitys vuonna 2006 toimivista ammatillista perus- ja lisäkoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta järjestävistä oppilaitoksista opetuspisteineen Ammatillista koulutusta ja ammattikorkeakoulutusta järjestävien oppilaitosten muutokset vuosina Graafinen esitys ammatillista peruskoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta järjestävien oppilaitosten muutoksista vuosina

5 5 1 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen järjestäjät ja niiden oppilaitokset vuonna 2006 sekä opiskelijamäärä syksyllä 2005 ja aloittaneiden määrä vuonna 2006 LÄHTEET Tilastokeskus, Opetushallituksen oppilaitostietokanta OPTI Opetusministeriö, OTA Koulutuksen järjestäjien ja oppilaitosten nettisivut SARAKEOTSAKKEIDEN LYHENTEET OPISKELIJAMÄÄRÄ Ops-per. amm. koul. Opetussuunnitelmaperusteisen tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen opiskelijat pois lukien oppisopimuskoulutus Muu tutk. joht. koul. Muun tutkintoon johtavan/valmistavan ammatillisen koulutuksen opiskelijat, ts. näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat sisältäen myös oppisopimuskoulutuksen ja työvoimapoliittisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen sisältäen myös opetussuunnitelmaperusteisen oppisopimuskoulutuksen Koko opisk. määrä Oppilaitoksen koko opiskelijamäärä ALOITTANEET Ops-per. amm. koul. Opetussuunnitelmaperusteisen tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen aloittaneet pois lukien oppisopimuskoulutus Näyttötutk. Näyttötutkintoon valmistavan ammatillisen peruskoulutuksen aloittaneet pois lukien oppisopimuskoulutus At. ja eat. Ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavan koulutuksen aloittaneet pois lukien oppisopimuskoulutus 1 Omnian ammattiopistojen opiskelijamäärä yhteensä syksyllä 2005 Omnian aikuisopisto ja Omnian ammattiopisto aloittavat toimintansa

6 6 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. AMMATILLISET OPPILAITOKSET Ahlmanin koulun säätiö Ahlmanin ammattiopisto Aktiebolaget Utbildning Sydväst Yrkesinstitutet Sydväst Brusabyvägen Fågelsången 1 Malmgatan 5 Raseborgsvägen 5 Överby Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjalan ammattiopisto Palvelualojen koulu, Armilankatu 40 Palvelualojen koulu, Armilankatu 42 Palvelualojen koulu, Kanavakatu 6 Palvelualojen koulu, Koulukatu 5 Palvelualojen koulu, Pohjolankatu 10 Palvelualojen koulu, Pohjolankatu 12 Palvelualojen koulu, Tietäjänkatu 3 Palvelualojen koulu, Torkkelinkatu 4 Sosiaali- ja terveysalan koulu, Valto Käkelän katu 3 Tekniikan koulu, Koulukatu 5 Tekniikan koulu, Monolantie 103 Tekniikan koulu, Pohjolankatu 12 Tekniikan koulu, Vennonmäentie 1 Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä Mikkelin ammattiopisto Juvan yksikkö Kaupan ja hallinnon ala Metsäkoulu Otavan koulutila Otavankatu 4 ja Raviradantie 4-6 Sosiaali ja terveys, Päämajankuja Taitola Toivonmäki, Otava Uuden mahdollisuuden koulu Haaga Instituutti-säätiö Ravintolakoulu Perho Ravintolakoulu Perho Haaga-Perho täydennyskoulutus Harjavallan kaupunki Harjavallan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Harjun oppimiskeskus Oy Harjun oppimiskeskus Helsingin diakonissalaitoksen säätiö Helsingin Diakoniaopisto Helsingin kauppaoppilaitos Oy Helsinki Business College Helsingin kaupunki Helsingin palvelualojen oppilaitos Kauneudenhoitoalan koulutusyksikkö Roihuvuoren koulutusyksikkö

7 7 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Malmin ja Laakson koulutusyksiköt Helsingin tekniikan alan oppilaitos Haagan koulutusyksikkö, Holkkitie Haagan koulutusyksikkö, Ilkantie Käpylän koulutusyksikkö, Kullervonkatu Käpylän koulutusyksikkö, Muotoilijankatu Käpylän koulutusyksikkö, Onnentie Vallilan koulutusyksikkö Hevosopisto Oy Ypäjän hevosopisto Huittisten kaupunki Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto Huittinen Kokemäki Hyvinkään kaupunki Hyvinkään Hyvinkään kauppaoppilaitos Hyvinkään Taidekoulu Hyvinkään terveydenhuolto-oppilaitos Uudenmaan maaseutuopisto Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä Hämeen ammatti-instituutti Evo Lepaa Meijerialan yksikkö Mustiala Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymä Koulutuskeskus Tavastia Aikuiskoulutus Hämeenlinna, Hattelmalantie 6-8 Hämeenlinna, Sosiaali- ja terveysala Härmänmaan ammatti-instituutin kuntayhtymä Härmänmaan ammatti-instituutti Kauppa ja hallinto Matkailu-, ravitsemis- ja talousyksikkö Tekniikka ja liikenne Itä-Savon koulutuskuntayhtymä Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Aikuiskoulutus Kulttuuriala Luonnonvara- ja ympäristöala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja likkunta-ala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Porvoon ammattiopisto Aleksanterinkatu Askola Loviisa Perämiehentie Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän ammattiopisto, Kauppaoppilaitos Jyväskylän ammattiopisto, Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

8 8 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Jyväskylän ammattiopisto, Palvelualojen oppilaitos Sepänkatu 3 Taulumäentie 45 Viitaniementie 3 Jyväskylän ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Keskussairaalantie 21 Viitaniementie 3 Jyväskylän ammattiopisto, Tekninen oppilaitos Sepänkatu 3 Viitaniementie 3 Jyväskylän talouskouluyhdistys ry. Jyväskylän kotitalousoppilaitos Jämsän seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Jämsän seudun koulutuskeskus Auvilantie 81 Auvilantie 83 Koulutie 12 Koulutie 19 Metsäkonekouluntie Järviseudun koulutuskuntayhtymä Järviseudun ammatti-instituutti Alajärven toimipiste Kurejoen toimipiste Lappajärven toimipiste Töysän toimipiste Kaarinan kaupunki Kaarinan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Kainuun maakunta-kuntayhtymä Kainuun ammattiopisto Edukai, aikuiskoulutusyksikkö Kuhmo Kulttuuriala Liiketalouden ala Luonnonvara-ala Matkailu- ja ravitsemisala, sosiaali- ja terveysala, tekniikan ja liikenteen ala Sotkamo Suomussalmi Vaala Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Liiketalouden osasto Maa- ja metsätalousosasto Kalajoen ammattiopisto, Artema Nivalan ammattiopisto Nivala Pyhäsalmi Oulaisten ammattiopisto Oulainen Terveysala Ylivieskan ammattiopisto Kangasalan ammattioppilaitoksen kuntayhtymä Kangasalan Kauppiaitten kauppaoppilaitos Oy Kauppiaitten kauppaoppilaitos

9 9 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Kellosepäntaidon edistämissäätiö Kelloseppäkoulu Kemijärven kaupunki Kemijärven ammattiopisto Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuntayhtymä Kemi-Tornion ammattiopisto Hyvinvointiala Liiketalouden, matkailun ja muodin ala Tekniikka ja ravintola-ala Tietojenkäsittelyn ja liiketalouden ala Ylläs-Instituutti Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto Kannuksen yksikkö Kaustisen yksikkö, Kaustisen Raviopisto Perhon yksikkö Toholammin yksikkö, kulttuuriala Kokkolan ammattiopisto Kokkolan kauppaopisto-karleby handelsinstitut Puutarhakadun yksikkö Vingenkadun yksikkö Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Keski-Savon koulutuskuntayhtymä Pieksämäen ammattiopisto Metsätalous Tekniikka, palvelut ja kauppa Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymä Järvenpään ammattiopisto Keravan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Sipoo Tekniikka, liikenne ja ravitsemisala Mäntsälän ammattiopisto Kirkonkylä Saaren kartano Nurmijärven ammattiopisto Tuusulanjärven ammattiopisto Pekka Halosen akatemia Palvelualat, Järvenpää Sosiaali- ja terveysala, Tuusula Kirkkopalvelut ry. Sisälähetysseuran oppilaitos Koillis-Pohjanmaan ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Koillis-Pohjanmaan Pudasjärven Taivalkosken Taivalkosken metsäoppilaitos Kokemäenjokilaakson koulutuskuntayhtymä Kokemäenjokilaakson ammattiopisto Kokemäki Ulvila

10 10 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Aikuiskoulutuksen toimipiste Haminan toimipiste Kotekon toimipiste Merenkulun toimipiste Pavelualojen toimipiste Kouvolan seudun kuntayhtymä Kouvolan seudun ammattiopisto Ammattikoulu, Anjalankoski Ammattikoulu, Kouvola Ammattikoulu, Kuusankoski Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Liiketalousinstituutti Maa- ja metsätalousoppilaitos Sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Kuopion talouskoulun kannatusyhdistys ry. Kuopion talouskoulu Kurikan ammattioppilaitoksen kuntayhtymä Kurikan Kuusamon kaupunki Kuusamon ammatti-instituutti Lahden diakoniasäätiö Lahden diakonian instituutti Loimaan ammatti-instituutin kuntayhtymä Loimaan Ammatti-instituutti Kaupan ja hallinnon ala Kulttuuriala Lieto Luonnonvara-ala, talouskoulu Sosiaali- ja terveysala Tekniikka ja palvelualat Täydennyskoulutus Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Forssan ammatti-instituutti Forssan toimipiste Liesjärven toimipiste Sosiaali- ja terveysala Tammelan toimipiste Länsi-Lapin koulutuskuntayhtymä Länsi-Lapin ammatti-instituutti Keminmaa Muonio Pello Simo Tervola Tervola (Loue) Tornio Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä Ammatti-instituutti Iisakki Hämeenkyrö Osaran maaseutuopetusyksikkö Parkano Ikaalisten kauppaoppilaitos Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ikaalinen Kihniö

11 11 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä Länsi-Uudenmaan koulutuskeskus Lohja Vihti Maalariammattikoulun kannatusyhdistys ry. Helsingin maalariammattikoulu Malmin kauppaoppilaitos Oy Liiketalousopisto Helsinki-Malmi Mannerheimin lastensuojeluliiton Tampereen sosiaalija terveysopiston säätiö Tampereen sosiaali- ja terveysalan opisto Aikuiskoulutusyksikkö Nuorisokoulutusyksikkö Mynämäen kunta Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Mäntän seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Mäntän seudun koulutuskeskus Nakkilan kunta Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Länsi-Suomen tv- ja elokuvakeskus Villilä Nakkila Nokian kaupunki Nokian Omnia (Espoon seudun koulutuskuntayhtymä) [Omnian ammattiopistot yhteensä syksyllä 2005] Omnian aikuisopisto [ ] Espoonlahti Kera Kirkkonummi Lakela Lehtimäki Leppävaara Matinkylä Omnian ammattiopisto [ ] Espoonlahti Kirkkonummi Lakela Lehtimäki Leppävaara Matinkylä Suomenoja Optima samkommun Handelsinstitutet Optima-Kauppaopisto Optima Handelsinstitutet Kauppaopisto Hantverksskolan Optima Lannäslundskolan Optima Yrkesskolan Optima Oulun diakonissalaitoksen säätiö Oulun diakoniaopisto Oulun Marttayhdistysten paikallisliitto ry. Oulun Palvelualan Opisto

12 12 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Oulun seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Oulun seudun ammattiopisto Haukiputaan yksikkö Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kaukovainion yksikkö, tekniikka Kempeleen yksikkö Kontinkankaan yksikkö Limingan yksikkö Muhoksen yksikkö Myllytullin yksikkö Pikisaaren yksikkö Oy Porvoon kauppaoppilaitos-borgå handelsläroverk Ab Porvoon kauppaoppilaitos-borgå handelsläroverk Porvoon kauppaoppilaitos-borgå handelsläroverk Yrityspalvelu-Företagsservice Pirkanmaan ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Pirkanmaan Taitokeskus Aikuiskoulutusyksikkö Kulttuurialan koulutusyksikkö, Lempäälä Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutusyksikkö, Tampere Tekniikan ja liikenteen koulutusyksikkö, Tampere Tekniikan ja liikenteen koulutusyksikkö, Ylöjärvi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan ammattiopisto Ilomantsi Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Kaupan ja hallinnon ala Palvelualat Sosiaali-ja terveysala Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kitee Maaseutuopetus Metsäopetus, Joensuu Tekniikka ja palvelut Pohjois-Karjalan ammattiopisto Lieksa Pohjois-Karjalan ammattiopisto Nurmes Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimo Pohjois-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Pirkanmaan koulutusinstituutti Oriveden yksikkö Ruoveden yksikkö Virtain yksikkö Pohjois-Satakunnan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Satakunnan ammatti-instituutti Porin kaupunki Porin ammattiopisto Metsäopisto Palveluopisto Tekniikkaopisto Porin taidekoulu Porvoon kaupunki Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos

13 13 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahti, Katsastajankatu 14 Lahti, Linnaistentie 33 Lahti, Sammonkatu 8 Lahti, Ståhlberginkatu 2 A-B Lahti, Ståhlberginkatu 4 A Lahti, Ståhlberginkatu 6 Lahti, Svinhufvudinkatu 2 Lahti, Svinhufvudinkatu 6 D Lahti, Svinhufvudinkatu 13 Lahti, Svinhufvudinkatu 17 Lahti, Vipusenkatu 5, A-rak. Lahti, Vipusenkatu 5, B-rak. Lahti, Vipusenkatu 5, E-rak. Lahti, Vipusenkatu 5, F-rak. Asikkala, Laurellintie 55 Heinola, Opintie 1 ja 2 Hollola, Kukonkannus 2 Nastola, Rakokiventie2 Orimattila, Heinämaantie 35 Orimattila, Koulutie 19 Raahen koulutuskuntayhtymä Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Raahen Ruukin maaseutuoppilaitos Raahen porvari- ja kauppakoulurahasto Raahen Porvari- ja Kauppakoulu Raision seudun koulutuskuntayhtymä Naantalin ammattiopisto Raision ammattiopisto Raision kauppaopisto Rauman kaupunki Rauman ammattiopisto Riihimäen kaupunki Riihimäen kauppaoppilaitos Riihimäen seudun ammattioppilaitoksen kuntayhtymä Riihimäen Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Lapin ammattiopisto Aikuiskoulutuskeskus Hyvinvointiala Levi-instituutti Luonto ja ympäristöala Luonto ja ympäristöala, Ranua Palveluala, Kairatie Palveluala, Toripuistikko Tekniikan ala, Jänkätie Tekniikan ala, Kairatie Tekniikan ala, Kittilä Tekniikan ala, Rantavitikka Saamelaisalueen koulutuskeskus/valtio Saamelaisalueen koulutuskeskus Inari Ivalo Luontaistalouden kehittämisyksikkö

14 14 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Salon seudun koulutuskuntayhtymä Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Salon Salon kaupan ja terveyden ammattiopisto Samkommunen för utbildning i Sydösterbotten Vocana Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland Borgå hantverks- och konstindustriskola Östra Nylands yrkesskola Savon koulutuskuntayhtymä Savon ammatti- ja aikuisopisto Iisalmi Juankoski Kuopio Leppävirta Muuruvesi Pieksämäki Siilinjärvi Suonenjoki Toivala Varkaus Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Seinäjoen koulutuskeskus, Kauhajoen palvelualojen oppilaitos Seinäjoen koulutuskeskus, Maatalous- ja metsäoppilaitos, Ilmajoki Seinäjoen koulutuskeskus, Maatalous- ja metsäoppil., Tuomarniemi Seinäjoen koulutuskeskus, Seinäjoen Keskustan toimipiste Kotitalouden toimipiste Törnävän toimipiste Seinäjoen koulutuskeskus, Seinäjoen palvelualojen oppilaitos Liikeala Sosiaali- ja terveysala Sosiaali- ja terveysala, Lappajärvi Seinäjoen koulutuskeskus, Taidon ja kulttuurin oppil. Taiku, Ilmajoki Seinäjoen koulutuskeskus, Taidon ja kulttuurin oppil. Taiku, Jurva Siika-Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymä Haapaveden Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Sodankylän kunta Sodankylän ammatti-instituutti Stiftelsen fiskeri- och sjöfartsutbildning-kalatalouden ja merenkulun koulutussäätiö Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti Finlands fiskeri- och miljöinstitut Suomen kansallisoopperan säätiö Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitos Suomen kirkon seurakuntaopiston säätiö Järvenpään Diakoniaopisto Suomen kosmetologien yhdistys ry. Suomen kosmetologien yhdistyksen opisto Suomen liikemiesten kauppaopiston säätiö Suomen liikemiesten kauppaopisto-atk-instituutti

15 15 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Suomenselän koulutuskuntayhtymä Ähtärin ammatti-instituutti Suupohjan koulutuskuntayhtymä Suupohjan ammatti-instituutti Ammattioppilaitos Kauppaoppilaitos Maatalousoppilaitos Svenska framtidsskolan i Helsingforsregionen Ab Yrkesinstitutet Prakticum Borgå Företagsverksamhet och kommunikation Hotell, restaurang och turism Skönhet, social- och hälsovård Teknik Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur Svenska yrkesinstitutet Utbildningsområdet kultur, Jakobstad Utbildningsområdet kultur, Nykarleby Utbildningsområdet kultur, Vasa Utbildningsområdet naturbruk och miljö Utbildningsområdet social-, hälso- och idrottsområdet, Kristinestad Utbildningsområdet social-, hälso- och idrottsområdet, Pedersöre Utbildningsområdet social-, hälso- och idrottsområdet, Vasa Utbildningsområdet teknik och kommunikation Utbildningsområdet turism, kosthåll och ekonomi Tampereen kaupunki Tampereen ammattiopisto Hervannan Kurun metsäoppilaitos Pyynikin Tampereen kauppaoppilaitos Tampereen terveydenhuolto-oppilaitos Tampereen talouskouluyhdistys ry. Tampereen kotitalousoppilaitos Tohtori Matthias Ingmanin säätiö Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Turun ammattiopistosäätiö TAO, Turun Ammattiopistosäätiö Turun kaupunki Turun ammatti-instituutti-åbo yrkesinstitut Aikuiskoulutus Handel och data Kauppa ja tietotekniikka, Kellonsoittajankadun koulutalo Ravitsemispalvelut, Aninkaisten koulutalo Ravitsemispalvelut, Lemminkäisenkadun koulutalo Tekniikka, Aninkaisten koulutalo Tekniikka, Juhannuskukkulan koulutalo Tekniikka, Peltolan koulutalo Terveys ja hyvinvointi, Aninkaisten koulutalo Terveys ja hyvinvointi, Tommilankadun koulutalo Terveys ja hyvinvointi, Uudenmaantien koulutalo Työtehoseura ry. Työtehoseuran Lönnrot-opisto Uudenkaupungin kaupunki Vakka-Suomen ammatti-instituutti, Novida

16 16 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Vaasan kaupunki Vaasan ammattiopisto-vasa yrkesinstitut Handel och administration Kultur Liiketalous ja viestintä Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Tekniikka Turism-, kosthålls- och ekonomibranschen Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Valkeakosken ammattiopisto Kaupan ja hallinnon koulutuspiste Vanhankylän toimipiste Vammalan seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Vammalan ammattikoulu Vantaan kaupunki Vantaan ammattiopisto, Varia Martinkyläntien toimipiste Minkkitien toimipiste Neilikkatien toimipiste Ojahaantien toimipiste Rälssitien toimipiste Sarkatien toimipiste Talvikkitien toimipiste Tennistien toimipiste Toisen Savun toimipiste Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen kuntayhtymä Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos Paimio Tuorla Västra Nylands yrkesskola samkommun Västra Nylands yrkesskola Ylä-Savon ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Ylä-Savon ammattiopisto Iisalmi Iisalmi, Aikuiskoulutus Kiuruvesi Peltosalmi Åbolands yrkesinstitut samkommun Åbolands yrkesinstitut Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus Aikuiskoulutus Kaupan ja hallinnon ala Luonnonvara-ala, Kolkanlahti Luonnonvara-ala, Tarvaala Sosiaali- ja terveysala Tekniikka ja liikenne, Matkailu-, ravitsemis- ja talousala, Viitasaari Tekniikka ja liikenne, Matkailu-, ravitsemis- ja talousala, Äänekoski

17 17 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. AMMATILLISET ERITYISOPPILAITOKSET Aitoon emäntäkoulu Oy Aitoon kotitalousoppilaitos Alavuden erityisammattikoulu/valtio Alavuden erityisammattikoulu Alavus Iisalmi Seinäjoki Ulvila Vaasa Arlainstituutti/valtio Arlainstituutti Aura-instituutti/valtio AURA-instituutti Laitila Turku Hengitysliitto Heli ry. Kaprakan ammatillinen koulutuskeskus Iisalmen toimipaikka Joensuun toimipaikka Joutsenon toimipaikka Kuopion toimipaikka Käsämä (Liperi) Tohmajärven toimipaikka Merikosken ammatillinen koulutuskeskus Helsingin toimipaikka Limingan toimipaikka Muhoksen toimipaikka, Pohjolantien yksikkö Muhoksen toimipaikka, Toivolan yksikkö Muhoksen toimipaikka, Varikkotien yksikkö Oulu, Kasarmin koulutuskylä Oulu, Nahkatehtaan toimipaikka Tampereen toimipaikka Ylitornion toimipaikka Invalidiliitto ry. Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Järvenpään toimipiste Jyväskylän toimipiste Invalidisäätiö Keskuspuiston ammattiopisto Alppilan toimipaikka, Helsinki Espoon toimipaikka Hermannin toimipaikka, Helsinki Hyvinkään toimipaikka Järvenpään toimipaikka (puhdistuspalvelut) Järvenpään toimipaikka (valmentava koulutus) Keravan toimipaikka Keravan toimipaikka 2 Kirkkonummen toimipaikka Lassilan toimipaikka, Helsinki Lohjan toimipaikka Malmin toimipaikka, Helsinki Metsälän toimipaikka, Helsinki Mäntsälän toimipaikka

18 18 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Paraistentien toimipaikka, Helsinki Pasilan toimipaikka, Helsinki Porvoon toimipaikka Porvoon toimipaikka 2 (AVA Askola) Tenholantien toimipaikka, Helsinki (päätoimipaikka) Vantaan toimipaikka (VATEKO) Kiipulasäätiö Kiipulan ammattiopisto Kuhankosken erityisammattikoulu/valtio Kuhankosken erityisammattikoulu Alueellinen koulutus, Laukaa Jämsä Kalevankatu Kymppi, Jyväskylä Keskustie 20, Jyväskylä Keuruu Kuopio Kytkin, Jyväskylä Laukaa (päätoimipaikka) Mikkeli Pyhäjärvi Suolahti (Puistola) Sysmä Viitasaari Äänekoski Optima samkommun Yrkesträningsskolan Optima Perttulan erityisammattikoulu/valtio Perttulan erityisammattikoulu Forssa Hämeenlinna Kerava Kuusankoski Lahti Tuomikallion toimipiste, Tampere S. ja A. Bovalliuksen säätiö Bovallius-ammattiopisto AMMATILLISET ERIKOISOPPILAITOKSET ABB Oy ABB Oy ammatillinen erikoisoppilaitos Adulta Oy Adultan radio- ja tv-opisto arto Helsinki Tuusula Aker Finnyards Oy Aker Finnyardsin laivanrakennusoppilaitos Ammattienedistämislaitossäätiö AEL AEL AEL Metsäteollisuuden koulutuskeskus/metsko AVA-instituutin kannatusyhdistys ry. AVA-instituutti Finnair Oyj Finnairin ilmailuopisto

19 19 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Helsingin kaupunki Helsingin kaupungin liikennealan oppilaitos Ilmailulaitos Ilmailulaitos, Avia College Inex Partners Oy Elintarviketeollisuusoppilaitos MERA Johtamistaidon opisto ry. Johtamistaidon opisto JTO Jollas-opisto Oy Jollas-opisto Kalmar Industries Oy Ab Sisun teollisuusoppilaitos Kiinteistöalan koulutussäätiö Kiinteistöalan koulutuskeskus Helsinki Tampere K-instituutti Oy K-instituutti Kone Hissit Oy Kone Oyj:n teollisuusoppilaitos Konecranes Service Oy Konecranes Nosturi-instituutti Lihateollisuuden tutkimuskeskus LTK osuuskunta Lihateollisuusopisto Markkinointi-instituutin kannatusyhdistys ry. Markkinointi-instituutti Helsinki Pohjois-Suomen toimintakeskus, Oulu MJK-koulutuskeskus ry. MJK-instituutti M-real Oyj Metsä-Instituutti Silva Nokia Oyj Oy Nokia Ab:n teollisuusoppilaitos Pohto Oy Pohjois-Suomen teollisuusopisto Pohto Rakennusteollisuus RT ry. Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKO Rastor Oy RastorCollege Helsinki Oulun yksikkö Rautaruukki Oyj Ruukki Teollisuusoppilaitos Sanoma Osakeyhtiö Sanomain Suomen Ilmailuopisto Oy Suomen Ilmailuopisto Oy

20 20 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Suomen Spar Oyj Suomen Spar Oyj/Koulutus Suomen yrittäjäopiston kannatus Oy Suomen Yrittäjäopisto Tampellan teollisuusoppilaitos Oy Tampellan Teollisuusoppilaitos Teollisuuden oppimispaikka Oy Teollisuuden Oppimispaikka Top-instituutti Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Toyota Auto Finland Oy Toyota TS-yhtymä Oy Turun Sanomain UPM-Kymmene Oyj Kymin teollisuusoppilaitos UPM-Kymmene Oy Teollisuusoppilaitos, Lotila Uponor Suomi Oy Askon Vakuutustiedon kehittämissäätiö Vakuutusalan koulutuskeskus Valmet Automotive Oy Valmet Automotive Oy teollisuusoppilaitos Vogue Group Oy Suomen Trikoon ammattikurssikoulu Wärtsilä Finland Oy Wärtsilä Vaasan konepajakoulu AMMATILLISET AIKUISKOULUTUSKESKUKSET Adulta Oy Adulta Oy International Development Centre of Adulta (IDA) Fabianinkatu 7, Helsinki Kaikukatu 3, Helsinki Puuvalonaukio 2, Kerava Ratatie 22, Vantaa Wärtsilänkatu 61, Järvenpää Liike-elämän toimiala (LEO) Tekninen toimiala Teollisuustoimiala Ami-säätiö Amiedu Valimotie 8 Kaupan alan osaamiskeskus, Valimotie Albertinkatu 27 b Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjalan aikuisopisto Armilankatu 40:n opetuspiste Armilankatu 42:n opetuspiste Koulukatu 5:n opetuspiste Monolantie 103:n opetuspiste

21 21 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Piikatu 1:n opetuspiste Pohjolankatu 12:n opetuspiste Tietäjänkatu 13:n opetuspiste Tukkikatu 2:n opetuspiste Valto Käkelän katu 3:n opetuspiste Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä Mikkelin aikuiskoulutuskeskus Mikkeli Heinolan aikuiskoulutuskeskus Forssan kaupunki Forssan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Espoon Oppimiskeskus Forssan Aikuiskoulutus Karkkilan Oppimiskeskus Turun Oppimiskeskus Hyvinkään-Riihimäen seudun ammattikoulutussäätiö Hyvinkään-Riihimäen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Hämeentie 11, Hämeenlinna Iso Roobertinkatu 20-22, Helsinki Kehrääjänkatu 2, Hyvinkää Käräjäkatu 2, Riihimäki Malminkaari, Helsinki Teollisuuskatu 22 a, Riihimäki Torikatu 18, Hyvinkää Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Edupoli Porvoo Helsingin toimipiste Sipoon sivutoimipiste Vantaan toimipiste Jalasjärven kunta JAKK Jalasjärvi Jyväskylä Oulu Seinäjoki Tampere Turku Vaasa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän aikuisopisto Harju, Jyväskylä Keuruu Lievestuore Mankola, Jyväskylä Petäjävesi Viitaniemi, Jyväskylä Viitasaari Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Aikuiskoulutus- ja oppisopimuskeskus Nivalan toimipiste Ylivieskan toimipiste Kankaanpään aikuiskoulutussäätiö Kankaanpään ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Kemijärven kaupunki Kemijärven ammatillinen aikuiskoulutuskeskus

22 22 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan aikuisopisto Kaustisen toimipiste Kokkola Pietarsaaren toimipiste Kiipulasäätiö Kiipulan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy Kuusamo Pudasjärvi Kokemäenjokilaakson koulutuskuntayhtymä Huittisten aikuiskoulutuskeskus Huittinen Tampere Korsnäs kommun Korsnäs kurscenter Karis Korsnäs Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutussäätiö Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä Länsi-Pirkanmaan kuntayhtymän aikuiskoulutusyksikkö Länsi-Suomen ammatillisen aikuiskoulutuksen kuntayhtymä Innova, Länsi-Suomen aikuiskoulutuskeskus Laitila Rauma Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä Innofocus, Länsi-Uudenmaan aikuiskoulutuskeskus Espoo Hanko Karkkila Lohja, Puu-Anttila Nummela Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paimion kaupunki Paimion ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Kaarina Paimio Turku Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan aikuisopisto Joensuu Kitee Lieksa Outokumpu Pohjois-Suomen koulutuskeskussäätiö PSK-Aikuisopisto Haapaveden yksikkö Nivalan yksikkö Oulun yksikkö

23 23 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Porin aikuiskoulutussäätiö Porin Aikuiskoulutuskeskus Raahen aikuiskoulutuskeskus Oy Raahen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raision aikuiskoulutuskeskus, Timali Salon seudun koulutuskuntayhtymä Salon aikuiskoulutuskeskus Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Seinäjoen koulutuskeskus, Aikuiskoulutus Tampereen aikuiskoulutussäätiö Tampereen aikuiskoulutuskeskus Hatanpään valtatie 34 G Kurssikeskuksenkatu 11 Naulakatu 3 Tampereen valtatie 15 Viinikankatu 51 Teak Oy Teuvan aikuiskoulutuskeskus, Teak Oy Turun aikuiskoulutussäätiö Turun ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Artukainen Kärsämäki Työtehoseura ry. Työtehoseuran aikuiskoulutuskeskus Rajamäki Vantaan opetuspiste Vaasan kaupunki Vaasan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Vasa yrkesutbildningscenter för vuxna Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Valkeakosken aikuiskoulutuskeskus Eskola Penttilä KONSERVATORIOT Helsingin konservatorion säätiö Helsingin konservatorio Joensuun kaupunki Joensuun konservatorio Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän ammattiopisto, Konservatorio Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry. Keski-Pohjanmaan konservatorio Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry. Kuopion konservatorio Lahden musiikkiopisto Oy Lahden konservatorio Oulun kaupunki Oulun konservatorio

24 24 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Pop & Jazz konservatorion säätiö Pop & Jazz Konservatorio Porin kaupunki Palmgren-konservatorio Tampereen musiikkiopiston säätiö Tampereen konservatorio Turun konservatorion kannatusyhdistys ry. Turun konservatorio LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUKSET Itä-Suomen liikuntaopisto Oy Itä-Suomen liikuntaopisto Kisakalliosäätiö Kisakallion urheiluopisto Kuortaneen urheiluopistosäätiö Kuortaneen urheiluopisto Norrvalla Folkhälsan Ab Norrvalla idrottsinstitut Palloilusäätiö Eerikkilän Urheiluopisto Pohjois-Pohjanmaan liikuntaopistosäätiö Virpiniemen liikuntaopisto Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Lapin urheiluopisto Solvalla-Finns Ab Solvalla idrottsinstitut Suomen urheiluopiston kannatusosakeyhtiö Suomen urheiluopisto Tanhuvaaran säätiö Tanhuvaaran urheiluopisto TUL:n kisakeskussäätiö Urheiluopisto-Kisakeskus Valtakunnallinen valmennus- ja liikuntakeskus Oy Liikuntakeskus Pajulahti Varalan säätiö Varalan urheiluopisto Vuokatin säätiö Vuokatin urheiluopisto KANSANOPISTOT Ab Svenska folkhögskolan-sfv Finns folkhögskola Lappfjärds folkhögskola Svenska Österbottens folkakademi Östra Nylands folkhögskola (Kuggomskolan) Alkio-opiston kannatusyhdistys ry. Alkio-opisto Borgå folkakademi Ab Borgå folkhögskola

25 25 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Erityiskansanopiston kannatusyhdistys ry. Lehtimäen opisto Eurajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys ry. Eurajoen kristillinen opisto Evangeliska folkhögskolans i södra Finland garantiförening Evangeliska folkhögskolan i Södra Finland Fria kristliga folkhögskolan förening rf. Fria kristliga folkhögskolan Garantiföreningen för Åbolands folkhögskola rf. Åbolands folkhögskola Garantiföreningen vid evangeliska folkhögskolan i Österbotten Evangeliska folkhögskolan i Österbotten Haapaveden opiston kannatusyhdistys ry. Haapaveden opisto Helsingin evankelisen opiston säätiö Helsingin evankelinen opisto Helsingin kristillisen opiston säätiö Helsingin kristillinen opisto Hengitysliitto Heli ry. Hoikan opisto Houtskärs kyrkliga folkhögskola rf. Houtskärs kyrkliga folkhögskola Iso kirja ry. Iso Kirja-opisto Itä-Karjalan kansanopistoseura ry. Itä-Karjalan kansanopisto Jaakkiman kristillisen opiston kannatusyhdistys ry. Jaakkiman kristillinen opisto Jyväskylän kristillisen opiston säätiö Jyväskylän kristillinen opisto Jämsän kristillinen kansanopistoyhdistys ry. Jämsän kristillinen kansanopisto Kainuun opisto Oy Kainuun opisto Kalajoen kristillisen opiston kannatusyhdistys ry. Kalajoen kristillinen kansanopisto Kanneljärven kansanopiston kannatusyhdistys ry. Kanneljärven opisto Kansanvalistusseura Oriveden Opisto Karjalan evankelinen seura ry. Jamilahden kansanopisto Karstulan evankelisen kansanopiston kannatusyhdistys ry. Karstulan evankelinen opisto Kauhajoen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry. Kauhajoen evankelinen opisto Kaustisen evankelisen kansanopiston kannatusyhdistys ry. Kaustisen evankelinen kansanopisto

26 26 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan kulttuuriopisto Kälviän yksikkö Vetelin yksikkö Keski-Suomen kansanopiston kannatusyhdistys ry. Keski-Suomen opisto Kiteen evankelisen kansanopiston kannatusyhdistys ry. Kiteen evankelinen kansanopisto Korpisaaren säätiö Etelä-Pohjanmaan opisto Kuurojen liitto ry. Kuurojen kansanopisto Kuusamon kansanopiston kannatusyhdistys ry. Kuusamon kansanopisto Lahden kansanopiston säätiö Lahden kansanopisto Lapuan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry. Lapuan kristillinen opisto Lieksan kristillisen opiston kannatusyhdistys ry. Lieksan kristillinen opisto Limingan kansanopiston kannatusyhdistys ry. Limingan kansanopisto Loimaan evankelisen kansanopiston säätiö Loimaan evankelinen kansanopisto Länsi-Suomen opistoyhdistys ry. Länsi-Suomen opisto Lärkkulla-stiftelsen Lärkkulla-Stiftelsens folkakademi Metallityöväen koulutussäätiö Metallityöväen Murikka-opisto Mikkelin kaupunki Otavan Opisto Muurlan evankelisen opiston säätiö Muurlan evankelinen opisto Norrvalla Folkhälsan Ab Norrvalla folkhögskola Oulun seudun setlementti ry. Pohjola-opisto Paasikiviopistoyhdistys ry. Paasikivi-opisto Partaharju-säätiö Partaharjun opisto Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry. Perheniemen evankelinen opisto Peräpohjolan opiston kannatusyhdistys ry. Peräpohjolan opisto

27 27 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan ammattiopisto-pohjois-karjalan Opisto Pohjois-Karjalan Opisto, Pohjois-Karjalan Opisto Pohjois-Karjalan Opisto, Pohjois-Karjalan ammattiopisto Niittylahti Pohjois-Satakunnan kansanopiston kannatusyhdistys ry. Kankaanpään opisto Pohjois-Savon kansanopistoseura ry. Pohjois-Savon opisto Portaanpää ry. Portaanpään kristillinen opisto Päivölän kansanopiston kannatusyhdistys ry. Päivölän Kansanopisto Raittiuden ystävien kansanopiston kannatusyhdistys ry. Joutsenon opisto Rakennusliitto ry. Siikaranta-opisto Ranuan kristillinen kansanopistoyhdistys ry. Ranuan kristillinen kansanopisto Raseborg-säätiö Raseborg-opisto Raudaskylän kristillinen opisto ry. Raudaskylän KristillinenOpisto Reisjärven kristillinen kansanopistoyhdistys ry. Reisjärven kristillinen opisto Rovalan setlementti ry. Rovala-opisto Räisälän kansanopiston kannatusyhdistys ry. Räisälän kansanopisto SAK:n koulutussäätiö Kiljavan opisto Samkommunen för Kronoby folkhögskola Kronoby folkhögskola Samkommunen för västra Nylands folkhögskola Västra Nylands folkhögskola Savonlinnan kristillinen opisto ry. Savonlinnan kristillinen opisto Suomen evankelisluterilainen kansanlähetys ry. Kansanlähetysopisto Suomen kirkon seurakuntaopiston säätiö Luther-opisto Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ry. Karkun ja Nurmeksen evankelinen opisto Suomen nuoriso-opiston kannatusyhdistys ry. Suomen nuoriso-opisto Suomen raamattuopiston säätiö Suomen Raamattuopisto Suomen teologisen opiston kannatusyhdistys ry. Suomen teologinen opisto

28 28 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOITTANEET Oppilaitos Ops- Muu Koko Ops- Näyt- At. Opetuspiste per. tutk. opisk. per. tötut. ja amm. joht. määrä amm. amm. eat. koul. koul. koul. p.koul. Toimihenkilöjärjestöjen opintoliitto ry. Aktiivi-instituutti Turun kristillisen opiston säätiö Turun kristillinen opisto Työväen akatemian kannatusosakeyhtiö Työväen akatemia Valamon kansanopisto Valamon kansanopisto Valkealan kristillisen kansanopiston kannatusyhdistys ry. Valkealan kristillinen kansanopisto Varsinais-Suomen aikuiskoulutussäätiö Varsinais-Suomen kansanopisto Viittakivi Oy Viittakiven opisto Väinö Voionmaan säätiö Voionmaan opisto Ylitornion kristillisen opiston kannatusyhdistys ry. Ylitornion kristillinen opisto Österbottens svenska kristliga folkhögskolesällskap rf. Kristliga folkhögskolan i Nykarleby PALO-, PELASTUS- JA POLIISIALAN OPPILAITOKSET Valtio Pelastusopisto Poliisikoulu MUUT AMMATILLISET OPPILAITOKSET Fysikaalinen hoitolaitos Arcus Pirkanmaan urheiluhierojakoulu Itä-Hämeen kansansivistystyönsäätiö Itä-Hämeen opisto Kymenlaakson opiston kannatusyhdistys ry. Kymenlaakson Opisto M.S.F.- Massage School of Finland Oy TYA-oppilaitokset Turun Hierojakoulu Riihimäen vankila/valtio Riihimäen ammattioppilaskoulu Snellman-korkeakoulun kannatusyhdistys ry. Snellman-korkeakoulu Suomen urheiluhierojaopisto Oy Suomen urheiluhierojaopisto Tampereen urheiluhierojakoulu Oy Tampereen urheiluhierojakoulu Vankeinhoidon koulutuskeskus/valtio Vankeinhoidon koulutuskeskus

29 29 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOIT- Oppilaitos - Opett.- Erikois- TA- Opetuspiste tutk. koul. tumis- NEET perus- joht. opinnot koul. koul. AMMATTIKORKEAKOULUT Aktiebolaget Utbildning Sydväst Yrkeshögskolan Sydväst Inspektorsgränd 3, Esbo Lärkkullavägen 22, Karis Malmgatan 5, Åbo Nouxvägen 82, Esbo Nunnegatan 4, Åbo Raseborgsvägen 9, Ekenäs Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Järvenpään yksikkö Kauniaisten yksikkö Lahden yksikkö Oulun yksikkö Pieksämäen yksikkö Porin yksikkö Turun yksikkö Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu Kotitalouden yksikkö, Lappeenranta Kuvataiteen yksikkö, Imatra Liiketalouden yksikkö, Lappeenranta Matkailun yksikkö, Imatra Sosiaali- ja terveysyksikkö, Lappeenranta Taideteollisuuden yksikkö, Lappeenranta Tekniikan yksikkö, Imatra Tekniikan yksikkö, Lappeenranta Täydennyskoulutus ja kehityspalvelu, Imatra, IMAKO EVTEK-kuntayhtymä EVTEK-ammattikorkeakoulu EVTEK-liiketalous, Myyrmäen yksikkö EVTEK-tekniikka, Leppävaaran yksikkö EVTEK-tekniikka, Myyrmäen yksikkö EVTEK-kulttuuri, Muotoiluinstituutti Haaga Instituutti -säätiö Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Haaga Instituutti Helsingin liiketalousinstituutti Malmin liiketalousinstituutti Vierumäen liikuntainstituutti Helsingin kaupunki Helsingin ammattikorkeakoulu, Stadia Kulttuuri- ja palveluala Sosiaali- ja terveysala Tekniikka ja liikenne Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulun säätiö- Stiftelsen för Helsingfors yrkeshögskola för företagsekonomi Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu, Helia Helsingfors yrkeshögskola för företagsekonomi, Helia Helia Pasila Helia Porvoo-Borgå (POINT) Helia Porvoo-Borgå (POMO) Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu

30 30 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOIT- Oppilaitos - Opett.- Erikois- TA- Opetuspiste tutk. koul. tumis- NEET perus- joht. opinnot koul. koul. Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä Hämeen ammattikorkeakoulu Evo Forssa Hämeenlinna, Ammatillinen opettajakorkeakoulu Hämeenlinna, Lahdensivu Hämeenlinna, Sairio Hämeenlinna, Wetterhoff Hämeenlinna, Visamäki Lepaa Mustiala Riihimäki Valkeakoski Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Kuvataide ja muotoilu, Joensuu Liiketalous ja matkailu, Joensuu Liiketalous, Lieksa Maaseutuala ja tekniikka, Kitee Matkailu, Nurmes Metsä- ja puutalous, Joensuu Musiikki, Joensuu Sosiaaliala, Outokumpu Tekniikka, Joensuu Terveysala, Joensuu Viestintä, Joensuu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu Informaatioteknologian instituutti Kulttuuriala, musiikki Kulttuuriala, vaatetus Kulttuuriala, viestintä Liiketalouden yksikkö Liiketalouden yksikkö, Tiimiakatemia, Jyväskylä Liiketalouden yksikkö, Tiimiakatemia, Jämsänkoski Luonnonvarainstituutti, Saarijärvi Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali ja terveysala Tekniikka ja liikenne Kajaanin kaupunki Kajaanin ammattikorkeakoulu Insinöörikoulutus Restonomikoulutus Sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja liikunnanohjaajakoulutus Tradenomikoulutus Kemi Tornion ammatikorkeakoulun kuntayhtymä Kemi Tornion ammattikorkeakoulu Kulttuuriala Liiketalous Liiketalous ja tietojenkäsittely Sosiaaliala Tekniikka Terveysala

31 31 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOIT- Oppilaitos - Opett.- Erikois- TA- Opetuspiste tutk. koul. tumis- NEET perus- joht. opinnot koul. koul. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Oy-MÖ's yrkeshögskola Ab Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Mellersta Österbottens yrkeshögskola Haapajärven yksikkö Liiketalouden yksikkö, Kokkola Pietarsaaren yksikkö Musiikin ja taiteen yksikkö, Kokkola Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Kokkola Tekniikan yksikkö, Kokkola Ylivieskan yksikkö Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Liiketalouden toimipiste, Kouvola Merenkulun toimipiste, Kotka Metsä- ja puutalouden toimipiste, Kotka Muotoilun toimipiste, Kouvola Sosiaalialan toimipiste, Elimäki Tekniikan ja liiketalouden toimipiste, Kotka Terveysalan toimipiste, Kotka Terveysalan toimipiste, Kuusankoski Viestinnän toimipiste, Kouvola Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Hyvinkää Laurea Järvenpää Laurea Kerava Laurea Leppävaara Laurea Lohja Laurea Otaniemi Laurea Porvoo Laurea Tikkurila Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä Mikkelin ammattikorkeakoulu Kasarmin kampus, Mikkeli Kulttuurin ja nuorisotyön kampus, Mikkeli Nikkarilan kampus, Pieksämäki Savonniemen kampus, Savonlinna Sosiaali- ja terveysalan kampus, Mikkeli Terveysalan kampus, Savonlinna Oulun seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kaupan ja hallinnon yksikkö Kulttuurialan yksikkö Luonnonvara-alan yksikkö Raahen tekniikan ja talouden yksikkö Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Tekniikan yksikkö Terveysalan Oulaisten yksikkö Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Agro (Tampere, Kuntokadun kampus) Ikaalinen Koulukatu (Tampere, Pyynikin kampus) Laboratorioala (Tampere, Kuntokadun kampus) Musiikki (Tampere, Pyynikin kampus) Mänttä

32 32 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOIT- Oppilaitos - Opett.- Erikois- TA- Opetuspiste tutk. koul. tumis- NEET perus- joht. opinnot koul. koul. Pihro (Tampere, Tullintori) Sosiaaliala (Tampere, Pyynikin kampus) Terveysala (Tampere, Kuntokadun kampus) Virrat Porin kaupunki Satakunnan ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala, Harjavalta Liiketalous ja luonnontieteet, Huittinen Liiketalous ja kuvataide, Kankaanpää Liiketalous, matkailu ja kulttuuri, Pori Sosiaali- ja terveysala, Pori Tekniikka, Pori Liiketalous, Rauma Merenkulku, Rauma Sosiaali- ja terveysala, Rauma Tekniikka, Rauma Päijät-Hämeen koulutuskonserni Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalouden laitos Liikunnan laitos Matkailun laitos Muotoiluinstituutti Musiikin laitos Sosiaali- ja terveysalan laitos Taideinstituutti Tekniikan laitos Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen ammattikorkeakoulu Hyvinvointialojen kampus Palvelualojen kampus, Viirinmäki Tuotantoalojen kampus, Rantavitikka Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä Savonia-ammattikorkeakoulu Iisalmen yksikkö Kuopio Pelastusopisto Kuopion Muotoiluakatemia Kuopion Musiikki- ja tanssiakatemia Savonia Business, liiketalous, Kuopio Savonia Business, matkailu- ja ravitsemisala, Kuopio Tekniikka Kuopio Terveysala Kuopio Varkauden yksikkö Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Seinäjoen ammattikorkeakoulu Informaatio- ja kommunikaatioteknologian yksikkö (ICT-yksikkö) Kulttuurialan ja muotoilun yksikkö, Jurva Kulttuurialan ja muotoilun yksikkö, Seinäjoki Liiketalouden yksikkö, Seinäjoki Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ähtäri Ravitsemisalan yksikkö, Kauhajoki Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Seinäjoki Tekniikan yksikkö, Seinäjoki Yrittäjyyden yksikkö, Kauhava Stiftelsen Arcada Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola

33 33 Ylläpitäjä OPISKELIJAMÄÄRÄ ALOIT- Oppilaitos - Opett.- Erikois- TA- Opetuspiste tutk. koul. tumis- NEET perus- joht. opinnot koul. koul. Suomen humanistinen ammattikorkeakoulu Oy Humanistinen ammattikorkeakoulu Haapaveden koulutusyksikkö Helsingin koulutusyksikkö Joensuun koulutusyksikkö Joutsenon koulutusyksikkö Kauniaisten koulutusyksikkö Korpilahden koulutusyksikkö Kuopion koulutusyksikkö Lohjan koulutusyksikkö Nurmijärven koulutusyksikkö Suolahden koulutusyksikkö Tornion koulutusyksikkö Turun koulutusyksikkö Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur Svenska yrkeshögskolan Sektorn för social-, hälso- och idrottsområdet, Roparnäs, Vasa Sektorn för kultur, inst. för bildkonst, media och design, Nykarleby Sektorn för kultur, inst. för musik, Jakobstad Sektorn för kultur, inst. för teater och dans, Strandgatan, Vasa Sektorn för teknik och kommunikation, Brändö, Vasa Tampereen kaupunki Tampereen ammattikorkeakoulu Kulttuuriala Luonnontieteiden ala Luonnonvara- ja ympäristöala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Turun kaupunki Turun ammattikorkeakoulu Loimaa, Vesikoskenkatu 1 Mynämäki, Vehmaantie 111 Parainen, Kalakouluntie 72 Salo, Ylhäistentie 2 Turku, Lemminkäisenkatu 30 Turku, Linnankatu Turku, Ruiskatu 8 Turku, Sepänkatu 1 Uusikaupunki, Liljalaaksonkatu Vaasan kaupunki Vaasan ammattikorkeakoulu-vasa yrkeshögskola Enheten för företagsekonomi och turism Liiketalouden ja matkailun yksikkö Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Tekniikan ja liikenteen yksikkö 1 Lisätty Helsingin opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen instituutin 20 opiskelijaa 2 Lisätty Kymenlaakson ammattiopiston 3 opiskelijaa

34 34 2 Graafinen esitys vuonna 2006 toimivista ammatillista perus- ja lisäkoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta järjestävistä oppilaitoksista opetuspisteineen Oppilaitokset on esitetty seuraavasti: 1 Helsinki 2 Helsingfors/Itä-Uusimaa/Nyland/Åbo 3 Espoo/Vantaa/Länsi- ja Keski-Uusimaa 1 4 Espoo/Vantaa/Länsi- ja Keski-Uusimaa 2 5 Varsinais-Suomi 6 Satakunta 7 Kanta-Häme 8 Pirkanmaa 1 9 Pirkanmaa 2 10 Päijät-Häme 11 Kymenlaakso 12 Etelä-Karjala 13 Etelä-Savo 14 Pohjois-Savo 15 Pohjois-Karjala 16 Keski-Suomi 17 Etelä-Pohjanmaa 18 Pohjanmaa/Österbotten 19 Keski-Pohjanmaa 20 Pohjois-Pohjanmaa 21 Kainuu 22 Lappi Värikoodit ammattikorkeakoulutus tutkintoon johtava ammatillinen peruskoulutus 1 vain tutkintoon johtava ammatillinen lisäkoulutus 2 vain muu ammatillinen koulutus opetuspisteet ovat värittömiä 1 voi sisältää myös ammatillista lisäkoulutusta ja/tai muuta ammatillista koulutusta 2 voi sisältää myös muuta ammatillista koulutusta

35 HELSINKI 35 HELSINGIN KAUPUNKI H:GIN KONSERVATORION AMI-SÄÄTIÖ Haagan koulutusyksikkö SÄÄTIÖ - Holkkitie - Ilkantie Käpylän koulutusyksikkö - Muotoilijankatu - Kullervontie - Onnentie Vallilan koulutusyksikkö Kauneudenhoitoalan koulutusyksikkö Roihuvuoren koulutusyksikkö Malmin ja Laakson koulutusyksiköt Kulttuuri- ja palveluala Helsingin tekniikan alan oppilaitos Helsingin palvelualojen oppilaitos Helsingin sosiaalija terveysalan oppilaitos H:gin kaup. liikennealan Helsingin ammattikorkeakoulu, Stadia Helsingin konservatorio POP-JAZZ KONSERVA- TORION SÄÄTIÖ Pop&Jazz konservatorio ORTON INVALIDISÄÄTIÖ MAALARIAMMATTIKOULUN KANNATUSYHDISTYS RY. SUOMEN KANSALLISOOPPERAN SÄÄTIÖ HELSINGIN KAUPPA- OPPILAITOS OY Valimotie 8 ja Amiedu Keskuspuiston ammattiopisto Helsingin maalariammattikoulu Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitos Albertinkatu MALMIN KAUPPA- OPPILAITOS OY Sosiaali- ja terveysala Tekniikka ja liikenne Helsinki Business College (HBC) Liiketalousopisto Helsinki- Malmi H:GIN LIKETALOUDEN AMMATTIKORKEAKOULUN SÄÄTIÖ ST. FÖR H:FORS YRKESHÖGSKOLA FÖR FÖRETAGSEKONOMI Helia, Pasila Helia, Ammatillinen opettajakorkeakoulu Helia, Porvoo-Borgå, POINT Helia, Porvoo-Borgå, POMO SUOMEN LIIKEMIESTEN KAUPPAOPISTO SÄÄTIÖ Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ATK-Instituutti AMMATTIENEDISTÄMISLAITOSSÄÄTIÖ AEL Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu, Helia Helsingfors yrkeshögskola för företagsekonomi HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖ Helsingin Diakoniaopisto KIINTEISTÖALAN KOULUTUSSÄÄTIÖ Kiinteistöalan koulutuskeskus HAAGA INSTITUUTTI-SÄÄTIÖ Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu (HI) Ravintolakoulu Perho DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY Helsingin yksikkö Helsingin liiketalousinstituutti (HLI) Malmin liiketalousinstituutti (MLI) Haaga Instituutti (HI) Vierumäen liikuntainstituutti (VLI) MARKKINOINTI-INSTITUUTIN KANNATUSYHDISTYS RY. Markkinointiinstituutti Helsinki Oulu MJK-KOULUTUSKESKUS RY. MJK-instituutti VAKUUTUSTIEDON KEHITTÄMISSÄÄTIÖ Vakuutusalan koulutuskeskus JOLLAS-OPISTO OY Jollas-opisto RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY. Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKO Järvenpään yksikkö Kauniaisten yksikkö Porin yksikkö Pieksämäen yksikkö Turun yksikkö Lahden yksikkö Oulun yksikkö Diakoniaammattikorkeakoulu (DIAK) OY RASTOR AB RastorCollege Helsinki Oulun yksikkö AVA-INSTITUUTIN KANNATUSYHDISTYS RY. SUOMEN URHEILUHIEROJAOPISTO OY AVA-instituutti Suomen urheiluhierojaopisto ABB INDUSTRY OY OY NOKIA AB SANOMA OSAKEYHTIÖ INEX PARTNERS OY ABB Oy Toiminnot ja Nokia Learning Sanoma Osakeyhtiön Elintarviketeollisuusoppilaitos palvelut Center MERA

36 HELSINGFORS/ITÄ-UUSIMAA/NYLAND/ÅBO 36 SVENSKA FRAMTIDSSKOLAN I HELSINGFORSREGIONEN AB STIFTELSEN ARCADA Teknik, Helsingfors Hotell-, restaurang- och turism, Esbo Företagsverksamhet och kommunikation, Hfors Skönhets- social- och hälsovård, Hfors Teknik, Borgå SOMMUN FÖR YRKESUTBILDNING I ÖSTRA NYLAND Borgå hantverks- och konstindustriskola Östra Nylands yrkesskola Yrkesinstitutet Prakticum VÄSTRA NYLANDS YRKESSKOLA SOMMUN Västra Nylands yrkesskola ÅBOLANDS YRKESINSTITUT SOMMUN Arcada Nylands svenska yrkeshögskola AKTIEBOLAGET UTBILDNING SYDVÄST Raseborgsvägen 5 (Ekenäs) Fågelsången 1 (Ekenäs) Malmgatan 5 (Åbo) Brusabyvägen (Kimito) Yrkesinstitutet Sydväst AB SVENSKA FOLKHÖGSKOLAN - SFV Östra Nylands folkhögskola (Kuggomskolan) Finns folkhögskola SOLVALLA-FINNS AB Solvalla idrottsinstitut ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Porvoon ammattiopisto (AMISTO) Åbolands yrkesinstitut GARANTIFÖRENINGEN FÖR ÅBOLANDS FOLKHÖGSKOLA RF. Åbolands folkhögskola Språk- och turisminstitutet (ÅfSTI) Porvoo Perämiehentie Aleksanterinkatu Askola Loviisa Överby (Esbo) Esbo - Inspektorsgränd - Finnsbacken - Nouxvägen Ekenäs - Raseborgsvägen 9 & 5 - Forstinstitutsvägen Karis - Lärkkullavägen Pargas - Pjukalavägen Åbo - Klostergatan - Malmgatan - Nunnegatan Yrkeshögskolan Sydväst Edupoli OY PORVOON KOL BORGÅ HLV AB Porvoon kauppaoppilaitos Borgå handelsläroverk Helsingin toimipiste Vantaan toimipiste Sipoon toimipiste PORVOON KAUPUNKI Porvoon terveydenhuoltooppilaitos Helia, Porvoo- Borgå, POMO-talo Helia, Porvoo- Borgå, POINT-talo Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu, Helia Helsingfors yrkeshögskola för företagsekonomi Laurea-ammattikorkeakoulu BORGÅ FOLKAKADEMI AB Borgå folkhögskola

37 ESPOO/VANTAA/LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA 1 37 ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ, OMNIA VANTAAN KAUPUNKI KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPIL. OY Espoonlahti Ojahaan toimipiste Omnian ammattiopisto Omnian aikuisopisto LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY SUOMEN KOSMETOLOGIEN YHDISTYS RY. EVTEK-KUNTAYHTYMÄ LÄNSI-UUDENMAAN KESKI-UUDENMAAN AMMATTIKOULUTUSYHTYMÄ HYVINKÄÄN KAUPUNKI AMMATTIKOULUTUSYHTYMÄ Länsi-Uudenmaan koulutuskeskus (LUKK) Lohja Järvenpään ammattiopisto Keravan ammattiopisto Nurmijärven ammattiopisto Mäntsälän ammattiopisto Sosiaali- ja terveysala, Tuusula ADULTA OY TYÖTEHOSEURA RY. INVALIDILIITTO RY. Adulta Oy Adultan radioja tv-opisto arto Vihti - Lohja - Nummela - Hanko - Karjaa - Karkkila - Espoo Järvenpää Kerava Tuusula Helsinki Vantaa Helsinki Tuusula Kirkkonummi Lakela Lehtimäki Leppävaara Matinkylä Suomenoja Espoonlahti Kera Kirkkonummi Lakela Lehtimäki Leppävaara Matinkylä Tuusulanjärven ammattiopisto Vantaan ammattiopisto, Varia Laurea Otaniemi Laurea Lohja Laurea Kerava Työtehoseuran Lönnrot-opisto Rajamäki Laurea Leppävaara Vantaan opetuspiste Työtehoseuran aikuiskoulutuskeskus Laureaammattikorkeakoulu Liiketalous ja tietojenkäsittely Pekka Halosen akatemia Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus KELLOSEPPÄTAIDON EDISTÄMISSÄÄTIÖ Laurea Tikkurila Laurea Hyvinkää Laurea Järvenpää Laurea Porvoo Tekniikka, liikenne ja ravitsemisala Palvelualat, Järvenpää Saarenkartano Järvenpään toimipiste Rälssitien toimipiste Sarkatien toimipiste Sipoo Kirkonkylä Talvikkitien toimipiste Tennistien toimipiste Jyväskylän toimipiste Kelloseppäkoulu EVTEK-kulttuuri, Muotoilu-instituutti HYVINKÄÄN RIHIMÄEN AMMATTI- KOULUTUSSÄÄTIÖ VALTIO Kauppiaitten kauppaoppilaitos Suomen Kosmetologien Yhdistyksen opisto Innofocus, Länsi- Uudenmaan aikuiskoulutuskeskus EVTEK-ammattikorkeakoulu EVTEK-tekniikka, Leppävaaran yksikkö EVTEK-tekniikka, Myyrmäen yksikkö EVTEK-liiketalous, Myyrmäen yksikkö Hyvinkään kauppaoppilaitos Hyvinkään terveydenhuoltooppilaitos Hyvinkään Uudenmaan maaseutuopisto Hyvinkään taidekoulu Hyvinkään Rihimäen aikuiskoulutuskeskus (HRAKK) Käräjäkatu 2, Riihimäki Teollisuuskatu 22 a, Riihimäki Kehrääjänkatu 2, Hyvinkää Torikatu 18, Hyvinkää Hämeentie 11, Hämeenlinna Malminkaari, Helsinki Iso Roobertinkatu 20-22, Helsinki Arla-instituutti

38 ESPOO/VANTAA/LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA 2 38 SUOMEN HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OSAKEYHTIÖ Lohjan koulutusyksikkö Kauniaisten koulutusyksikkö Helsingin koulutusyksikkö Turun koulutusyksikkö Joutsenon koulutusyksikkö Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK) Kuopion koulutusyksikkö Suolahden koulutusyksikkö Korpilahden koulutusyksikkö Joensuun koulutusyksikkö Haapaveden koulutusyksikkö Tornion koulutusyksikkö Nurmijärven koulutusyksikkö SUOMEN KIRKON SEURAKUNTA- KANNELJÄRVEN KANSANOPISTON KISAKALLIOSÄÄTIÖ OPISTON SÄÄTIÖ KANNATUSYHDISTYS RY. Luther-opisto Kanneljärven Opisto Kisakallion Urheiluopisto ILMAILULAITOS JOHTAMISTAIDON OPISTO RY. RAKENNUSLIITTO RY. Avia College Johtamistaidon opisto JTO Siikaranta-opisto SUOMEN SPAR OYJ K-INSTITUUTTI OY VALTIO Suomen Spar Oyj, koulutus K-instituutti Vankeinhoidon koulutuskeskus TOYOTA AUTO FINLAND OY KONE HISSIT OY KONECRANES NORDIC OY Toyota Auto Finland Kone Oyj:n teollisuusoppilaitos Konecranes Nosturiinstituutti

39 VARSINAIS-SUOMI 39 TURUN KAUPUNKI Terveys ja hyvinvointi - Aninkaisten koulutalo - Tommilankadun koulutalo - Uudenmaantien koulutalo Kauppa ja tietotekniikka - Kellonsoittajankadun koulutalo Handel och data Turun ammattiinstituutti Åbo yrkesinstitut Tekniikka - Aninkaisten koulutalo - Juhannuskukkulan koulutalo - Peltolan koulutalo Ravitsemispalvelut - Aninkaisten koulutalo - Lemminkäisenkadun koulutalo Aikuiskoulutus Turun ammattikorkeakoulu Turku - Joukahaisenkatu - Lemminkäisenkatu 30 - Lemminkäisenkatu 32 - Linnankatu Ruiskatu 8 - Sepänkatu 1 - Sepånkatu 3 - Täydennyskoulutus- ja palvelukeskus Loimaa Mynämäki Parainen Salo Uusikaupunki TURUN KONSERVATORION KANN.YHD. RY. TURUN AIKUISKOULUTUSSÄÄTIÖ TURUN KRISTILLISEN OPISTON SÄÄTIÖ Turun konservatorio TURUN AMMATTIOPISTOSÄÄTIÖ TAO, Turun ammattiopistosäätiö STIFTELSEN FÖR FISKERI- OCH SJÖFARTSUTBILDNING KALATALOUDEN JA MERENKULUN KOULUTUSSÄÄTIÖ Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti Finlands fiskeri- och miljöinstitut SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Salon kaupan ja terveyden ammattiopisto Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitos (HAKTO) RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Raision ammattiopisto Raision kauppaopisto Naantalin ammattiopisto Turun ammatillinen aikuiskoulutuskeskus AKK Artukainen PAASIKIVIOPISTOYHDISTYS RY. Paasikivi-Opisto Salon Salon aikuiskoulutuskeskus AKK Kärsämäki Humanistinen ammattikorkeakoulu UUDEKAUPUNGIN KAUPUNKI Vakka-Suomen ammattiinstituutti, Novida VALTIO LÄNSI-SUOMEN AMMATILLISEN AIKUISKOULUTUKSEN KY. PAIMION KAUPUNKI VARSINAIS-SUOMEN MAASEUTUOPPILAITOKSEN KY. Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos Turun kristillinen opisto Aura-instituutti Innova, Länsi-Suomen Aikuiskoulutuskeskus Paimion Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskus (PAKK) LOIMAAN AMMATTI-INSTITUUTIN KUNTAYHTYMÄ Paimio Tuorla Loimaan Ammattiinstituutti MYNÄMÄEN KUNTA Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos KAARINAN KAUPUNKI Turku Laitila Rauma Laitila Paimio Kaarina Loimaa - Kulttuuriala - Tekniikka ja palvelualat - Yhteiskuntatieteiden ala, Liiketalouden ja hallinnon ala, Luonnontieteiden ala - Luonnonvara-ala, talouskoulu Lieto Turku Kaarinan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Raision aikuiskoulutuskeskus, Timali M.S.F.- MASSAGE SCHOOL OF FINLAND TYA-oppilaitokset AKER FINNYARDS OY Aker Finnyardsin laivanrakennusoppilaitos Turun hierojakoulu TS-YHTYMÄ OY Turun Sanomain VALMET AUTOMOTIVE OY Valmet Automotive Oy:n teollisuusoppilaitos

40 SATAKUNTA 40 PORIN KAUPUNKI Palveluopisto Tekniikan Porin yksikkö Tekniikan Rauman yksikkö Porin ammattiopisto Tekniikkaopisto Liiketalouden ja matkailualan Porin yksikkö Sosiaali- ja terveysalan Porin yksikkö Satakunnan ammattikorkeakoulu (S) Merenkulun Rauman yksikkö Sosiaali- ja terveysalan Rauman yksikkö Metsäopisto Liiketalouden Huittisten yksikkö Liiketalouden Rauman yksikkö Palmgrenkonservatorio Liiketalouden ja kuvataiteen Kankaanpään yksikkö Sosiaali- ja terveysalan Harjavallan yksikkö PORIN AIKUISKOULUTUSSÄÄTIÖ Porin aikuiskoulutuskeskus Ulasoorin toimipaikka Keskustan toimipaikka RAUMAN KAUPUNKI Rauman ammattiinstituutti Kaupan ja hallinnon ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Merenkulkuala Sosiaali- ja terveysala Tekniikan ala Aikuiskoulutus SUOMEN ILMAILUOPISTO OY HUITTISTEN KAUPUNKI POHJOIS-SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Huittinen Suomen Ilmailuopisto Oy NAKKILAN KUNTA Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos KANKAANPÄÄN AIKUISKOULUTUSSÄÄTIÖ Kankaanpään ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Huittisten ammattija yrittäjäopisto KOKEMÄENJOKILAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokemäenjokilaakson ammattiopisto Kokemäki Ulvila Kokemäki Huittisten aikuiskoulutuskeskus Pohjois-Satakunnan ammatti-instituutti HARJAVALLAN KAUPUNKI Harjavallan sosiaalija terveysalan oppilaitos POHJOIS-SATAKUNNAN KANSANOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Kankaanpään opisto Huittinen Avoin oppimiskeskus Tampere

41 KANTA-HÄME 41 HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Evo Hämeenlinna, Lahdensivu Lepaa Meijerialan yksikkö Mustiala Hämeen ammattiinstituutti HÄMEENLINNAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Sosiaali- ja terveysala Hämeen ammattikorkeakoulu Hämeenlinna, Wetterhoff Mustiala Lepaa Evo Valkeakoski Riihimäki Forssa Hämeenlinna, Sairio Hämeenlinna, Visamäki Hattelmalantie 6-8 Koulutuskeskus Tavastia RIIHIMÄEN KAUPUNKI Hämeenlinna, Ammatillinen opettajakorkeakoulu RIIHIMÄEN SEUDUN AMMATTIOPPILAITOKSEN KY. Aikuiskoulutus Riihimäen kauppaoppilaitos Riihimäen LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KY. Forssan ammattiinstituutti Forssan toimipiste Tammelan toimipiste KIIPULASÄÄTIÖ Kiipulan ammattiopisto Tekniikan ja liikenteen ala Kauppa ja hallinto Luonnonvara-ala, puutarhatalous Liesjärven toimipiste Kiipulan aikuiskoulutuskeskus FORSSAN KAUPUNKI Forssan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus (FAK) Forssan Aikuiskoulutus Turun Oppimiskeskus Espoon Oppimiskeskus Karkkilan Oppimiskeskus Käyrän toimipaikka VALTIO Perttulan erityisammattikoulu (PEAK) PALLOILUSÄÄTIÖ Eerikkilän urheiluopisto - Hämeenlinna - Kerava - Kuusankoski - Forssa - Lahti - Tampere, Tuomikallion toimipiste LIHATEOLLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS LTK OSUUSKUNTA Lihateollisuusopisto HEVOSOPISTO OY TOP-INSTITUUTTI OY RIIHIMÄEN VANKILA/VALTIO Ypäjän hevosopisto Suomen ympäristöopisto SYKLI Riihimäen ammattioppilaskoulu

42 PIRKANMAA 1 42 TAMPEREEN KAUPUNKI Kurun metsäoppilaitos Luonnontieteiden ala, Luonnonvara- ja ympäristöala Tampereen kauppaoppilaitos Tampereen terveydenhuoltooppilaitos Hervannan Tampereen ammattiopisto Tampereen ammattikorkeakoulu (T) Tekniikan ja liikenteen ala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Pyynikin Ammatillinen opettajakorkeakoulu TAMPEREEN TALOUSKOULUYHDISTYS RY. Tampereen kotitalousoppilaitos MLL:N TAMPEREEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISTON SÄÄTIÖ TAMPEREEN MUSIIKKIOPISTON SÄÄTIÖ Tampereen sosiaali- ja terveysalan opisto Tampereen konservatorio PIRKANMAAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Kulttuurialan koulutusyksikkö, Lempäälä Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutusyksikkö, Tampere Tekniikan ja liikenteen koulutusyksikkö, Tampere Tekniikan ja liikenteen koulutusyksikkö, Ylöjärvi Aikuiskoulutusyksikkö, Tampere Pirkanmaan Taitokeskus PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY Agro, Tampere (Kuntokadun kampus) Pirkanmaan ammattikorkeakoulu (PIR) Sosiaaliala, Tampere (Pyynikin kampus) Musiikki, Tampere (Pyynikin kampus) Terveysala, Tampere (Kuntokadun kampus) Pihro, Tampere (Tullintori) Laboratorioala, Tampere (Kuntokadun kampus) Ikaalinen TAMPEREEN AIKUISKOULUTUSSÄÄTIÖ Tampereen Aikuiskoulutuskeskus (TAKK) MÄNTÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Mäntän seudun koulutuskeskus LÄNSI-PIRKANMAAN KOULUTUSKY. Ikaalisten kauppaoppilaitos Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Ammattiinstituutti Iisakki Länsi-Pirkanmaan kuntayhtymän aikuiskoulutusyksikkö AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖ Ahlmanin ammattiopisto Parkano POHJOIS-PIRKANMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Pohjois- Pirkanmaan koulutusinstituutti Kihniö Ikaalinen Osaran maaseutuopetusyksikkö Ruoveden yksikkö Virtain yksikkö Oriveden yksikkö VAMMALAN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Vammalan ammattikoulu AITOON EMÄNTÄKOULU OY Aitoon kotitalousoppilaitos KANGASALAN AMMATTI- OPPILAITOKSEN KUNTAYHTYMÄ NOKIAN KAUPUNKI Mänttä Ahlman Virrat Kangasalan Nokian VALKEAKOSKEN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Valkeakosken ammattiopisto Kaupan ja hallinnon koulutuspiste Vanhankylän toimipiste Valkeakosken aikuiskoulutuskeskus (VAAKK) Penttilä Eskola

43 PIRKANMAA 2 43 VARALAN SÄÄTIÖ HENGITYSLIITTO HELI RY. VALTIO Varalan urheiluopisto Hoikan opisto Poliisikoulu SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMI- FYSIKAALINEN HOITOLAITOS ARCUS TAMPEREEN URHEILUHIEROJAKOULU OY YHDISTYS RY. Karkun ja Nurmeksen evankelinen opisto Pirkanmaan urheiluhierojaopisto Tampereen urheiluhierojaopisto M-REAL OYJ TAMPELLAN TEOLLISUUSOPPILAITOS OYJ UPM-KYMMENE OYJ Metsäinstituutti Silva Tampellan teollisuusoppilaitos UPM-Kymmene Oyj teollisuusoppilaitos, Lotila OY KALMAR INDUSTRIES AB VOGUE GROUP OY Sisun teollisuusoppilaitos Suomen Trikoon ammattikurssikoulu

44 PÄIJÄT-HÄME 44 PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNI Tekniikan laitos Liikunnan laitos Sosiaali- ja terveysalan laitos Liiketalouden laitos Matkailun laitos Musiikin laitos Muotoiluinstituutti Taideinstituutti Heinola - Opintie 1 ja 2 Lahti - Katsastajankatu 14 - Linnaistentie 33 - Sammonkatu 8 - Ståhlberginkatu 2 A-B - Ståhlberginkatu 4 A - Ståhlberginkatu 6 - Svinhufvudinkatu 2 - Svinhufvudinkatu 6 D - Svinhufvudinkatu 13 - Svinhufvudinkatu 17 - Vipusenkatu 5, A-rakennus - Vipusenkatu 5, B-rakennus - Vipusenkatu 5, E-rakennus - Vipusenkatu 5, F-rakennus Koulutuskeskus Salpaus Asikkala - Laurellintie 55 Nastola - Rakokiventie 2 Hollola - Kukonkannus 2 Orimattila - Heinämaantie 35 - Koulutie 19 LAHDEN DIAKONIASÄÄTIÖ VALTAKUNNALLINEN VALMENNUS- LAHDEN MUSIIKKIOPISTO OY Lahden diakonian instituutti JA LIIKUNTAKESKUS OY Liikuntakeskus Pajulahti Lahden konservatorio Lahden ammattikorkeakoulu Diakonia-ammattikorkeakoulu SUOMEN URHEILUOPISTON KANNATUSOSAKEYHTIÖ Suomen urheiluopisto Vierumäen liikuntainstituutti Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu LAHDEN KANSANOPISTON SÄÄTIÖ UPONOR SUOMI OY Lahden kansanopisto Askon

45 KYMENLAAKSO 45 KOUVOLAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY Liiketalousinstituutti Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Kotka Merenkulun toimipiste Metsä- ja puutalouden toimipiste Tekniikan ja liiketalouden toimipiste Terveysalan toimipiste Sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Ammattikoulu, Anjalankoski Kouvolan seudun ammattiopisto Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kouvola Liiketalouden toimipiste Muotoilun toimipiste Viestinnän toimipiste Ammattikoulu, Kouvola Ammattikoulu, Kuusankoski Elimäki Sosiaalialan toimipiste Maa- ja metsätalousoppilaitos Kuusankoski Terveysalan toimipiste KOUVOLAN AMMATILLINEN KOTKAN - HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ HARJUN AIKUISKOULUTUSSÄÄTIÖ Koteko OPPIMISKESKUS OY Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Harjun oppimiskeskus Etelä- Kymenlaakson ammattiopisto Palvelualojen toimipiste Merenkulun toimipiste Mussalon toimipiste Aikuiskoulutuksen toimipiste Haminan toimipiste PERHENIEMEN EVANKELISEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. VALKEALAN KRISTILLISEN KANSANOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Perheniemen evankelinen opisto Valkealan kristillinen kansanopisto UPM-KYMMENE OYJ UPM-Kymmene Oyj Kymin teollisuusoppilaitos

46 ETELÄ-KARJALA 46 ETELÄ-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Tekniikan koulu, Pohjolankatu 12 Palvelualojen koulu, Pohjolankatu 10 Palvelualojen koulu, Armilankatu 42 Tekniikan koulu, Monolantie 103 Kotitalouden yksikkö, Lappeenranta Kuvataiteen yksikkö, Imatra Täydennyskoulutus ja kehityspalvelu, Imatra Liiketalouden yksikkö, Lappeenranta Sosiaali- ja terveysalan koulu, Valto Käkelän katu 3 Tekniikan koulu, Koulukatu 5 Tekniikan koulu, Vennonmäentie 1 Palvelualojen koulu, Kanavakatu 6 Palvelualojen koulu, Torkkelinkatu 4 Palvelualojen koulu, Tietäjänkatu 3 Palvelualojen koulu, Armilankatu 40 Palvelualojen koulu, Pohjolankatu 12 Palvelualojen koulu, Koulukatu 5 Etelä-Karjalan ammattiopisto Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu Etelä-Karjalan aikuisopisto Matkailun yksikkö, Imatra Sosiaali- ja terveysyksikkö, Lappeenranta Taideteollisuuden yksikkö, Lappeenranta Tekniikan yksikkö, Imatra Tekniikan yksikkö, Lappeenranta Armilankatu 40:n opetuspiste Armilankatu 42:n opetuspiste Koulukatu 5:n opetuspiste Monolantie 103:n opetuspiste Piikatu 1:n opetuspiste Tietäjänkatu 13:n opetuspiste Tukkikatu 2:n opetuspiste JAAKKIMAN KRISTILLISEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Jaakkiman kristillinen opisto Pohjolankatu 12:n opetuspiste Valto Käkelän katu 3:n opetuspiste RAITTIUDEN YSTÄVIEN KANSANOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Joutsenon Opisto HUMAK

47 ETELÄ-SAVO 47 ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kauppa ja hallinto Luonnonvara- ja ympäristöala KESKI-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Pieksämäen ammattiopisto Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali- ja terveysala Metsätalous Tekniikka, palvelut ja kauppa ETELÄ-SAVON KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Tekniikka ja liikenne Aikuiskoulutus SUOMEN NUORISO-OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Suomen Nuoriso-opisto Otavankatu 4 ja Raviradantie 4-6 Sosiaali ja terveys, Päämajankuja KIRKKOPALVELUT RY. Metsäkoulu Mikkelin ammattiopisto Taitola Sisälähetysseuran oppilaitos Otavan koulutila Juvan yksikkö Uuden mahdollisuuden koulu MIKKELIN KAUPUNKI Otavan Opisto Mikkelin aikuiskoulutuskeskus Mikkeli Heinolan akk PARTAHARJUSÄÄTIÖ Partaharjun Opisto MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Kulttuurin ja nuorisotyön kampus, Mikkeli Savonniemen kampus, Savonlinna TANHUVAARAN SÄÄTIÖ Tanhuvaaran urheiluopisto S & A BOVALLIUKSEN SÄÄTIÖ Bovallius-ammattiopisto Kasarmin kampus, Mikkeli Mikkelin ammattikorkeakoulu (M) Nikkarilan kampus, Pieksämäki ITÄ-KARJALAN KANSANOPISTOSEURA RY. Itä-Karjalan kansanopisto Sosiaali- ja terveysalan kampus, Mikkeli Terveysalan kampus, Savonlinna

48 POHJOIS-SAVO 48 SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kuopio SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄ Savonia Business, liiketalous, Kuopio Leppävirta Savonia Business, matkailuja ravitsemisala, Kuopio Juankoski Kuopion musiikki- ja tanssiakatemia Toivala Terveysala, Kuopio Savon ammatti- ja aikuisopisto Muuruvesi Suonenjoki Savoniaammattikorkeakoulu Pelastusopisto, Kuopio Varkaus Kuopion Muotoiluakatemia Iisalmi Tekniikka, Kuopio Pieksämäki Iisalmen yksikkö Siilinjärvi Varkauden yksikkö KUOPION TALOUSKOULUN KANNATUSYHDISTYS RY. KUOPION KONSERVATORION KANNATUSYHDISTYS RY. Kuopion talouskoulu Kuopion konservatorio YLÄ-SAVON AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ TRI MATTHIAS INGMANIN SÄÄTIÖ Ylä-Savon ammattiopisto Kiuruvesi Iisalmi Peltosalmi Iisalmi, aikuiskoulutus Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos VALTIO Pelastusopisto PORTAANPÄÄ RY. Portaanpään kristillinen opisto POHJOIS-SAVON KANSANOPISTOSEURA RY. Pohjois-Savon opisto Humanistinen ammattikorkeakoulu

49 POHJOIS-KARJALA 49 POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JOENSUUN KAUPUNKI Pohjois-Karjalan ammattiopisto Lieksa Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kitee Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Pohjois-Karjalan ammattiopisto Nurmes Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Joensuu - Liiketalous ja matkailu - Kuvataide ja muotoilu - Terveysala - Metsä- ja puutalous - Musiikki - Tekniikka - Viestintä Lieksa - Liiketalous Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee - Maaseutuala ja tekniikka Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Pohjois-Karjalan ammattiopisto Ilomantsi Outokumpu - Sosiaaliala Nurmes - Matkailu Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimo Joensuun konservatorio Pohjois-Karjalan ammattiopisto - Pohjois-Karjalan Opisto Humanistinen ammattikorkeakoulu P-K akk, Joensuu HENGITYSLIITTO HELI RY. Pohjois- Karjalan aikuisopisto P-K akk, Outokumpu P-K akk, Kitee Kaprakan ammatillinen koulutuskeskus ITÄ-SUOMEN LIIKUNTAOPISTO OY P-K akk, Lieksa Joensuun toimipaikka Tohmajärven toimipaikka Iisalmen toimipaikka Kuopion toimipaikka Käsämä (Liperi) Joutsenon toimipaikka Itä-Suomen liikuntaopisto KITEEN EVANKELISEN KANSANOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. LIEKSAN KRISTILLISEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Kiteen evankelinen kansanopisto Lieksan kristillinen opisto

50 KESKI-SUOMI 50 JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU OY Jyväskylän ammattiopisto, Sosiaali- ja terveysalan oppilaitos Jyväskylän ammattiopisto, Palvelualojen oppilaitos Jyväskylän ammattiopisto, Tekninen Jyväskylän ammattiopisto, Kauppaoppilaitos Jyväskylän ammattiopisto, Konservatorio Jyväskylän ammattiopisto, Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Jyväskylän aikuisopisto ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Pohjoisen Keski- Suomen oppimiskeskus (POKE) Keskussairaalantie 21 Viitaniementie 3 Sepänkatu 3 Taulumäentie 45 Viitaniementie 3 Sepänkatu 3 Viitaniementie 3 Viitaniemi Lievestuore Viitasaari Mankola Harju Keuruu Petäjävesi Kaupan ja hallinnon ala Tekniikka ja liikenne Matkailu-, ravitsemis- ja talousala, Äänekoski Tekniikka ja liikenne Matkailu-, ravitsemis- ja talousala, Viitasaari Jyväskylän ammattikorkeakoulu (J) JYVÄSKYLÄN TALOUSKOULUYHDISTYS RY. Jyväskylän kotitalousoppilaitos JYVÄSKYLÄN KRISTILLISEN OPISTON SÄÄTIÖ KESKI-SUOMEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Keski-Suomen Opisto ALKIO-OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Alkio-Opisto Hallinnon ja kaupan ala Kulttuuriala -musiikki -vaatetus -viestintä Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali- ja terveysala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara-ala Ammatillinen opettajakorkeakoulu Jyväskylän kristillinen opisto Humanistinen ammattikorkeakoulu JÄMSÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KY. Jämsän seudun koulutuskeskus Informaatioteknologian instituutti Hallinnon ja kaupan ala, Tiimiakatemia, Jämsänkoski Auvilantie 81 Auvilantie 83 Koulutie 12 Koulutie 19 Metsäkonekouluntie Sosiaali- ja terveysala Luonnonvara-ala, Tarvaala KARSTULAN EV. KANSANOPISTON TEOLLISUUDEN OPPIMISPAIKKA OY KANNATUSYHDISTYS RY. Teollisuuden Oppimispaikka Karstulan evankelinen opisto VALTIO Kuhankosken erityisammattikoulu - Laukaa - Kalevankatu Kymppi, Jyväskylä - Kytkin, Jyväskylä - Keskustie 20, Jyväskylä - Jämsä - Kuopio - Suolahti (Puistola) - Mikkeli - Pyhäjärvi - Sysmä - Äänekoski

51 ETELÄ-POHJANMAA 51 SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Seinäjoen koulutuskeskus, Seinäjoen palvelualojen oppilaitos Seinäjoen koulutuskeskus, Kauhajoen palvelualojen oppilaitos Seinäjoen koulutuskeskus, Seinäjoen Seinäjoen koulutuskeskus, Taidon ja kulttuurin oppilaitos, TAIKU, Ilmajoki Seinäjoen koulutuskeskus, Taidon ja kulttuurin oppilaitos, TAIKU, Jurva Seinäjoen koulutuskeskus, Maatalous- ja metsäoppilaitos, Ilmajoki Liikeala Sosiaali- ja terveysala Sosiaali- ja terveysala, Lappajärvi Keskustan toimipiste Kotitalouden toimipiste Törnävän toimipiste Seinäjoen ammattikorkeakoulu JÄRVISEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Informaatio- ja kommunikaatioteknologian yksikkö (ICT-yksikkö), Seinäjoki Kulttuurialan ja muotoilun yksikkö, Jurva Kulttuurialan ja muotoilun yksikkö, Seinäjoki Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki Maa- ja metsätalouden yksikkö, Tuomarniemi Liiketalouden yksikkö, Seinäjoki Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Seinäjoki Tekniikan yksikkö, Seinäjoki Yrittäjyyden yksikkö, Kauhava Ravitsemisalan yksikkö, Kauhajoki Järviseudun ammatti-instituutti Seinäjoen koulutuskeskus, Maatalous- ja metsäoppilaitos, Tuomarniemi Alajärven toimipiste Kurejoen toimipiste Lappajärven toimipiste Töysän toimipiste Seinäjoen koulutuskeskus, Aikuiskoulutus (SAAKK) SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Suupohjan ammatti-instituutti HÄRMÄNMAAN AMMATTI-INSTITUUTIN KUNTAYHTYMÄ Kauppa ja hallinto Matkailu-, ravitsemis- ja talousyksikkö Tekniikka ja liikenne LAPUAN KRISTILLISEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Lapuan kristillinen opisto Kauppaoppilaitos Maatalousoppilaitos SUOMENSELÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Ähtärin ammatti-instituutti KURIKAN AMMATTIOPPILAITOKSEN KY. KUORTANEEN URHEILUOPISTOSÄÄTIÖ KORPISAAREN SÄÄTIÖ Härmänmaan ammattiinstituutti Ammattioppilaitos Kurikan Kuortaneen urheiluopisto Etelä-Pohjanmaan Opisto JALASJÄRVEN KUNTA SUOMEN YRITTÄJÄOPISTON KANNATUS OY VALTIO Alavuden erityisammattikoulu Alavus Ilmajoki Seinäjoki Ulvila Vaasa JAKK Jalasjärvi Jyväskylä Oulu Seinäjoki Tampere Turku Vaasa TEAK OY Suomen Yrittäjäopisto TEAK Oy, Teuvan aikuiskoulutuskeskus

52 POHJANMAA/ÖSTERBOTTEN 52 VAASAN KAUPUNKI Vaasan ammattiopisto Vasa yrkesinstitut Tekniikka Kultur Liiketalous ja viestintä Handel och administration Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Vaasan ammattikorkeakoulu Vasa yrkeshögskola Liiketalouden ja matkailun yksikkö Enheten för företagsekonomi och turism Sosiaali- ja terveysalan yksikkö Tekniikan ja liikenteen yksikkö Turism-, kosthålls- och ekonomibranschen Sosiaali-, terveys- ja liikuntaala Vaasan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Vasa yrkesutbildningscenter för vuxna SVENSKA ÖSTERBOTTENS FÖRBUND FÖR UTBILDNING OCH KULTUR Utb. turism, kosthåll och ekonomi, Vasa Svenska yrkesinstitutet Utb. social-, hälso- och idrottsområdet, Vasa Utb. kultur, Vasa Utb. naturbruk och miljö, Vasa Utb. teknik och kommunikation, Vasa Utb. kultur, Nykarleby Utb. kultur, Jakobstad Svenska Yrkeshögskolan (SYH) Sektorn för teknik och kommunikation, Brändö, Vasa Sektorn för kultur/institutionen för teater och dans, Strandgatan, Vasa Sektorn för social-, hälso- och det idrottsområdet, Roparnäs, Vasa Sektorn för kultur/institutionen för bildkonst, media och design, Nykarleby SOMMUN FÖR UTBILDNING I SYDÖSTERBOTTEN Vocana FRIA KR. FOLKHÖGSKOLFÖRENINGEN R.F. Fria Kristliga Folkhögskolan ÖSTERBOTTENS SVENSKA KRISTLIGA FOLKHÖGSKOLESÄLLSKAP R.F. Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby Utb. social-, hälso- och idrottsområdet, Kristinestad Utb. social-, hälso- och idrottsområdet, Pedersöre OPTIMA SOMMUN Yrkesskolan Optima Hantverksskolan Optima Lannäslundsskolan Optima Yrkesträningsskolan Optima Handelsinstitutet Optima Kauppaopisto Optima Sektorn för kultur/institutionen för musik, Jakobstad AB SVENSKA FOLKHÖGSKOLAN Svenska Österbottens folkakademi KORSNÄS KOMMUN Esbo Korsnäs Kurscenter Karis Kurscenter (KKC) Pargas Jakobstad Hangö Ekenäs Kristinestad Kimito Karis NORRVALLA FOLKHÄLSAN AB Norrvalla folkhögskola Kaupan ja hallinnon sekä matkailualan koulutus WÄRTSILÄ FINLAND OY Pietarsaaren Turkisoppilaitos Wärtsilä Vaasan konepajakoulu SOMMUNEN FÖR KRONOBY FOLKHÖGSKOLA Kronoby folkhögskola

53 KESKI-POHJANMAA 53 KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ Kokkolan kauppaopisto Karleby handelsinstitut KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY MELLERSTA ÖSTERBOTTENS YRKESHÖGSKOLA AB Musiikin ja taiteen yksikkö, Kokkola Kokkolan ammattiopisto Tekniikan yksikkö, Kokkola Teknik, Karleby Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Perhon yksikkö Liiketalouden yksikkö, Kokkola Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Kokkola Pietarsaaren yksikkö Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Mellersta Österbottens yrkeshögskola Toholammin yksikkö Kannuksen yksikkö Jakobstads enhet Ylivieskan yksikkö Haapajärven yksikkö Kaustisen yksikkö (Kaustisen ravikoulu) Keski-Pohjanmaan aikuisopisto Kokkola Kaustisen toimipiste Keski- Pohjanmaan maaseutuopisto Pietarsaaren toimipiste Keski-Pohjanmaan kulttuuriopisto Kälviän yksikkö Vetelin yksikkö KAUSTISEN EVANKELISEN KANSANOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Kaustisen Evankelinen Kansanopisto KESKI-POHJANMAAN KONSERVATORION KANNATUSYHDISTYS RY. Keski-Pohjanmaan konservatorio

54 POHJOIS-POHJANMAA 54 OULUN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö Tekniikan yksikkö, Oulu Haukiputaan yksikkö Kaupan ja hallinnon yksikkö, Oulu Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kulttuurialan yksikkö, Oulu Oulun seudun ammattiopisto Kaukovainion yksikkö, tekniikka Kempeleen yksikkö Kontinkankaan yksikkö Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Oulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oulun seudun ammattikorkeakoulu (O) Limingan yksikkö Luonnonvara-alan yksikkö Muhoksen yksikkö Terveysalan Oulaisten yksikkö OULUN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖ OULUN AIKUISKOULUTUS OY OULUN KAUPUNKI Oulun diakoniaopisto RAAHEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Raahen Ruukin maaseutuoppilaitos RAAHEN PORVARI- JA KAUPPA- KOULURAHASTO Raahen Porvari- ja Kauppakoulu RAAHEN AIKUISKOULUTUSKESKUS OY Raahen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus KALAJOKILAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Haapajärven ammattiopisto (HAI) Maa- ja metsätalous-osasto Ylivieskan ammattiopisto (YSO) Nivalan ammattiopisto (NAO) Nivala Liiketalouden osasto Pyhäsalmi Kalajoen ammattiopisto, Artema Myllytullin yksikkö Pikisaaren yksikkö Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy (OAKK) HENGITYSLIITTO HELI RY. Merikosken ammatillinen koulutuskeskus SIIKA-PYHÄJOKIALUEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Haapaveden Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Oulaisten ammattiopisto (OULA) Oulainen Terveysala Aikuiskoulutus- ja oppisopimuskeskus (AIKU) Raahen tietokonetekniikan ja liiketalouden yksikkö - Oulu, Nahkatehtaan toimipaikka - Oulu, Kasarmin koulutusyksikkö - Ylitornion toimipaikka - Limingan toimipaikka - Muhoksen toimipaikka, Varikkotien yksikkö - Muhoksen toimipaikka, Pohjolantien yksikkö - Muhoksen toimipaikka, Toivolan yksikkö - Tampereen toimipaikka - Helsingin toimipaikka HAAPAVEDEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Haapaveden Opisto HUMAK KALAJOEN KRIST. OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Kalajoen Kristillinen Opisto POHTO OY Nivalan Ylivieskan toimipiste toimipiste Pohjois-Suomen teollisuusopisto POHTO OULUN SEUDUN SETLEMENTTI RY. Pohjola-opisto Oulun konservatorio OULUN MARTTAYHDISTYSTEN PAIKALLISLIITTO RY. Oulun Palvelualan Opisto POHJOIS-SUOMEN KOULUTUSKESKUS- SÄÄTIÖ Oulun yksikkö KUUSAMON KUNTA KOILLIS-SUOMEN AIKUISKOULUTUS OY Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy KOILLIS-POHJANMAAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KY. Koillis-Pohjanmaan RAUDASKYLÄN KRIST. OPISTO RY. RAUTARUUKKI OYJ PSK-Aikuisopisto Haapaveden yksikkö Kuusamo Pudasjärven Taivalkoski Taivalkosken Nivala Pudasjärvi, Pohjan Tähti Kuusamon ammattiinstituutti Taivalkosken metsäoppilaitos Raudaskylän Kristillinen Opisto Ruukki Teollisuusoppilaitos

55 KAINUU 55 KAJAANIN KAUPUNKI Sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja liikunnanohjaajakoulutus Kajaanin ammattikorkeakoulu Restonomikoulutus Tradenomikoulutus insinöörikoulutus KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ Kajaani - Kulttuuriala - Liiketalouden ala - Luonnonvara-ala - Matkailu- ja ravintolaala, Sosiaali- ja terveysala Vaala Kainuun ammattiopisto Sotkamo Kuhmo Suomussalmi Edukai, Aikuiskoulutusyksikkö VUOKATIN SÄÄTIÖ Vuokatin urheiluopisto

56 LAPPI 56 SODANKYLÄN KUNTA Sodankylän ammattiinstituutti VALTIO Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Ivalo Inari Kaamanen, luontaistalouden kehittämisyksikkö ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Hyvinvointiala (sis. Lapin urheiluopisto) Hyvinvointialojen kampus, Ounasvaara Luonto ja ympäristöala Lapin ammattiopisto Palvelualat Tekniikan alat Palvelualojen kampus, Viirinkangas Tuotantoalojen kampus, Rantavitikka Rovaniemen ammattikorkeakoulu (R) Levi-instituutti Aikuiskoulutuskeskus LÄNSI-LAPIN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tornio Tervola Länsi-Lapin ammattiinstituutti Muonio Pello Keminmaa Kemijärven ammattiopisto Tervola, Loue Simo Kemijärven ammatillinen aikuiskoulutuskeskus KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄ Kemi Tornion ammattiopisto Liiketalouden, matkailun ja muodin ala Tekniikka ja ravintolaala Kemi Tornion ammattikorkeakoulu (KT) Liiketalous Kulttuuriala Liiketalous ja tietojenkäsittely Sosiaaliala Hyvinvointiala Tekniikka Terveysala PERÄPOHJOLAN KANSANOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. ROVALAN SETLEMENTTI RY. YLITORNION KRISTILLISEN OPISTON KANNATUSYHDISTYS RY. Peräpohjolan Opisto Humanistinen ammattikorkeakoulu Rovala-opisto Ylitornion kristillinen opisto

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus)

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus) 27.6. AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) ten jaksotus KOKO MAA 150 151 150 701 550 149 210-1 491 148 210-1 000 550-976 -1 941 kokonais, OKM päätös 27.6.

Lisätiedot

TUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT MUOTOISEN JA

TUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT MUOTOISEN JA NÄYTTÖTUTKINTOON VALMISTAVAN, AIKUISILLE TARKOITETUN OPETUSUUNNITELMAPERUSTEISEN KOULUTUKSEN SEKÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN TOTEUMA VUONNA 2002 KOKO MAA 10 665 2 879 13 544 11 935 25 479

Lisätiedot

10076 Aalto-yliopisto 01136 ABB Industry ammattioppilaitos 01182 AEL 01450 Ahlmanin ammattiopisto 01587 Aikuiskoulutus- ja oppisopimuskeskus 30001

10076 Aalto-yliopisto 01136 ABB Industry ammattioppilaitos 01182 AEL 01450 Ahlmanin ammattiopisto 01587 Aikuiskoulutus- ja oppisopimuskeskus 30001 10076 Aalto-yliopisto 01136 ABB Industry ammattioppilaitos 01182 AEL 01450 Ahlmanin ammattiopisto 01587 Aikuiskoulutus- ja oppisopimuskeskus 30001 AJK-Jatkokoulutus 01708 Amiedu 02524 Ammatti-instituutti

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN

JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN Lähde: KOUTE JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT 1.1.2013 LUKIEN Sis. 1 200 nuorten yhteiskuntatakuupaikkaa, joita lisättiin 26 järjestäjälle 1.8.2012 lukien

Lisätiedot

KOKO MAA 106 827 117 119 111 973 118 741 6 932 125 673

KOKO MAA 106 827 117 119 111 973 118 741 6 932 125 673 Toinen aste keski- opiskelijamäärä vuonna 1999 20.1.1999 20.9.1999 arvo *) AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TOISEN ASTEEN JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT JA VOS-OPISKELIJAMÄÄRIEN SUHDE VUONNA 1999 LÄÄNI Valtionosuustilastointi-

Lisätiedot

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1

Lisätiedot

HELA LANDET 144 628 153 771 149 200 147 951

HELA LANDET 144 628 153 771 149 200 147 951 FÖRHÅLLANDET MELLAN ANTALET STUDERANDE I UTBILDNINGSTILLSTÅNDEN FÖR YRKESUTBILDNINGEN PÅ ANDRA STADIET OCH ANTALET STUDERANDE ENLIGT STATSANDELSSYSTEMET (SAS) ÅR 1 2 3 4 20.1. 20.9. HELA LANDET 144 628

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2014 LUKIEN Yhteensä 131 järjestäjää Kunnat (11) Helsingin kaupunki Jalasjärven kunta Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN LUKIEN

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN LUKIEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2017 LUKIEN Yhteensä 166 järjestäjää, joista 106:lla sekä perus- että lisäkoulutuksen järjestämislupa, 13:lla pelkästään peruskoulutuksen ja

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki

Lisätiedot

KOKO MAA % ,3 %

KOKO MAA % ,3 % JÄRJESTÄMISLUPIEN KOKONAISOPISKELIJAMÄÄRÄT JA NÄYTTÖTUTKINTOON VALMISTAVAN KOULUTUKSEN ENIMMÄISOPISKELIJAMÄÄRÄN MÄÄRITTELY 1.1.2005 ALKAVAA KOULUTUSTA KOSKIEN KOKO MAA 134 273 120 480 90% 13 793 10,3 %

Lisätiedot

Opetusministeriö KTPO/AM/Koskimäki. Päivitetty 12.11.2009. ANORDNARE AV YRKESUTBILDNING ENGLIT TYP AV ÄGARE, läget 1.8.2009. Kommuner (sammanlagt 17)

Opetusministeriö KTPO/AM/Koskimäki. Päivitetty 12.11.2009. ANORDNARE AV YRKESUTBILDNING ENGLIT TYP AV ÄGARE, läget 1.8.2009. Kommuner (sammanlagt 17) ANORDNARE AV YRKESUTBILDNING ENGLIT TYP AV ÄGARE, läget 1.8.2009 Kommuner (sammanlagt 17) Forssan kaupunki Helsingin kaupunki Jalasjärven kunta Joensuun kaupunki Kaarinan kaupunki Kemijärven kaupunki Kouvolan

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SPL6OS18 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SPL6OS18 *** RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 03.09.2018 *** 1 -koulutus -koulutus kerroin Yksityinen ABB Oy 0763403-0 0 0,0 0 0 0 0 0 AVA-instituutin Kannatus- 02060-9 5 0 0,66238 3,3 0,0 0

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP2L6OS18 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP2L6OS18 *** RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 21..2018 *** 1 Yksityinen ABB Oy 07640-0 AVA-instituutin Kannatus- 02060-9 10 0,6628 6,6 5.947 5.947 Ahlmanin koulun Säätiö 0155402-1 Air Navigation

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Ammattiopisto Lappia Ammattiopisto Lappia, Tornio Alin hyväksytty pistemäärä Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Axxell Axxell, Karis Liiketalouden perustutkinto, pk 15,00 Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS18 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS18 *** Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 0..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi opiskelijavuodet korotus (pl. alv) Yksityinen ABB Oy 06303-0 50 0 0,3500

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS18 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2018 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS18 *** Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 2..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi opiskelijavuodet korotus (pl. alv) Yksityinen ABB Oy 06303-0 50 0 0,3500

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 *** Koulutuksen järjestäjä RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM:..20 *** *** RAPORTTI: V2SP6OS *** opiskelijavuosi AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SUORITEPÄÄTÖKSEN LIITERAPORTTI VUODELLE 20 5 6 opiskelijavuodet

Lisätiedot

Voimassa olevat järjestämissopimukset

Voimassa olevat järjestämissopimukset Voimassa olevat järjestämissopimukset Koulutuksen järjestäjä Tutkintotilaisuuksista vastaava oppilaitos Adulta Oy tutkinto Adulta Oy AEL Ami-säätiö / Amiedu Ami-säätiö / Amiedu myyntiedustaja, kodintekniikan

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät 2017 Utbildningsanordnare 2017

Koulutuksen järjestäjät 2017 Utbildningsanordnare 2017 Koulutuksen järjestäjät 2017 Utbildningsanordnare 2017 jarjes nimi 0101258-0 ESBOBYGDENS UNGDOMSFÖRBUND RF 0101304-9 KELLOSEPÄNTAIDON EDISTÄMISSÄÄTIÖ 0108023-3 FINNAIR OYJ 0112038-9 NOKIA OYJ 0113276-9

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjät 2017

Koulutuksen järjestäjät 2017 Koulutuksen järjestäjät 2017 jarjes nimi 0101258-0 ESBOBYGDENS UNGDOMSFÖRBUND RF 0101304-9 KELLOSEPÄNTAIDON EDISTÄMISSÄÄTIÖ 0108023-3 FINNAIR OYJ 0112038-9 NOKIA OYJ 0113276-9 RAUTARUUKKI OYJ 0114371-6

Lisätiedot

RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 ***

RAHOITUSSOVELLUS 2019 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: *** 1 *** RAPORTTI: V92SP6OS19 *** Koulutuksen järjestäjä Y-tunnus RAHOITUSSOVELLUS 20 *** AMMATILLINEN KOULUTUS *** PVM: 2.2.20 *** AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SUORITEPÄÄTÖKSEN LIITERAPORTTI VUODELLE 20 2 3 5 6 Painotetut Kikyvähennyvarainen

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Ahlmanin koulun Säätiö sr Pirkanmaa Aitoon Emäntäkoulu Oy Pirkanmaa

Lisätiedot

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät 1.1.2018 Koulutuksen järjestäjä Järjestäjän kotipaiktutkintokootutkintotyy Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjala Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA LÄÄNI MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA 1999-2001 20.1.1999 20.9.1999 v. 1999 20.1.2000 20.9.2000 v. 2000 20.1.2001

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi hankkeen käynnistysseminaari 8.2.2010 Tellervo Tarko Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 31. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Päätös OKM/30/221/ Ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Viite

Päätös OKM/30/221/ Ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Viite Päätös OKM/30/221/2017 12.12.2017 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Viite Asia Tavoitteellisesta opiskelijavuosimäärästä ja perusrahoituksen harkinnanvaraisesta korotuksesta päättäminen sekä ammatillisen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

LUKIO OPPIL. PT OPPISOP PT OPPIS LISÄ OPPIL. LISÄ Yhteensä LUKIO OPPIL. PT OPPISOP PT OPPIS LISÄ OPPIL. LISÄ Yhteensä Muutos%

LUKIO OPPIL. PT OPPISOP PT OPPIS LISÄ OPPIL. LISÄ Yhteensä LUKIO OPPIL. PT OPPISOP PT OPPIS LISÄ OPPIL. LISÄ Yhteensä Muutos% UUSI RAHOITUS NYKYINEN RAHOITUS LUKIO OPPIL. PT OPPISOP PT OPPIS LISÄ OPPIL. LISÄ Yhteensä LUKIO OPPIL. PT OPPISOP PT OPPIS LISÄ OPPIL. LISÄ Yhteensä Muutos% ilman er.teht. ilman er.teht. YHTEENSÄ 654

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset 13.2.2017 BM 13.2.2017 1 13.2.2017 2 Jäsenyhdistysten tilannekuvaukset alueittain / Käytetyt värikoodit Alle 10 jäsentä 10-49 jäsentä Yli 49 jäsentä 1.1.2017

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjoaa tukipalveluja koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin

Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Kartoitus kiinnostuksesta ammatillisen koulutuksen tutkintovientiin Opetushallitukselle toteutettu kysely suomalaisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien kiinnostuksesta tutkintovientiin 26.4.2018 Koulutusvientikokeilun

Lisätiedot

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja RATKAISUYHTEENVETO 2011 VALTIONAVUSTUS Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen mom.29.20.20 (va:231) 1 200 000 euroa Avustuksen saaja Hanke Koordinaattori Myönteiset päätökset 1. Axxell

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI Opintojen ulkopuolelle jääneet ja opintonsa keskeyttäneet nuoret Pekka Myrskylä Tilastokeskus 19.04.2012 Syrjään jäämisen riski asumismuodon ja perheaseman mukaan

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Opintosetelita voidaan vuonna 2016 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin 8,3 miljoonan

Lisätiedot

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao

825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao Ao nro. Ammattiosaston nimi 631 Tampereen ao ry 819 Helsingin sosiaalitoimen ao Hesoto ry 815 Helsingin yksityisten ja valtion laitosten ao ry 649 Pirkanmaan yksityisten alojen ao ry 801 Espoon ja Kauniaisten

Lisätiedot

VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET Kansalaisopistot

VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET Kansalaisopistot VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET 2017 Kansalaisopistot Opintoseteliavustusta voidaan vuonna 2017 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot Avustuksen saaja Kansalaisopisto Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 13 000 Auralan kansalaisopisto

Lisätiedot

Jyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500

Jyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500 VUOSI 2015 Akaan kaupunki 127900 Asikkalan kunta 25700 Auran kunta 27600 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 13000 Englantilaisen koulun säätiö 24000 Espoon kaupunki 1773900 Espoon Steinerkoulun

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

YHKOULUOPETUSPISTE YHLINJA KOULUTUS VARSINAINEN HAKU TÄYDENNYSHAKU 1001 Ahlmanin ammattiopisto 149 Maatalousalan perustutkinto, pk 25 1001 Ahlmanin

YHKOULUOPETUSPISTE YHLINJA KOULUTUS VARSINAINEN HAKU TÄYDENNYSHAKU 1001 Ahlmanin ammattiopisto 149 Maatalousalan perustutkinto, pk 25 1001 Ahlmanin 1001 Ahlmanin ammattiopisto 149 Maatalousalan perustutkinto, pk 25 1001 Ahlmanin ammattiopisto 152 Hotelli- ja ravintola-alan pt, pk 19 1001 Ahlmanin ammattiopisto 315 Catering-alan perustutkinto, er 16

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

VOS- Järjestämis- Maakunta tilastointi- luvan Koulutuksen järjestäjä päivien vuotuinen aritmeettinen kokon.opisk.

VOS- Järjestämis- Maakunta tilastointi- luvan Koulutuksen järjestäjä päivien vuotuinen aritmeettinen kokon.opisk. OKM KTPO/Ammatillisen koulutuksen yksikkö/ Koskimäki 1 2 3 4 VOS- Järjestämis- tilastointi- luvan Koulutuksen järjestäjä päivien vuotuinen aritmeettinen kokon.opisk. VOS- tilastointipäivät keskiarvo määrä

Lisätiedot

PL 77700 02070 Espoon kaupunki. Alppikatu 2 A 00530 Helsinki. Helsingin kaupunki. Kaisa Tolvanen Sarviniitynk. 9 04300 Kerava

PL 77700 02070 Espoon kaupunki. Alppikatu 2 A 00530 Helsinki. Helsingin kaupunki. Kaisa Tolvanen Sarviniitynk. 9 04300 Kerava KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ Espoon seudun OPPILAITOS/ LAITOKSET Omnian YHDYS- HENKILÖ/T Anitta Smura OSOITE PUHELIN SÄHKÖPOSTI/T Lehtimäentie 1 D PL 77700 02070 Espoon kaupunki 09-23198300 050 4635514 anitta.smura@omnia.fi

Lisätiedot

HELA LANDET

HELA LANDET FÖRHÅLLANDET MELLAN ANTALET STUDERANDE I UTBILDNINGSTILLSTÅNDEN FÖR YRKESUTBILDNINGEN PÅ ANDRA STADIET OCH ANTALET STUDERANDE ENLIGT STATSANDELSSYSTEMET (SAS) ÅR 1999 LÄN Uppgifter enligt statis- Årets

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty Hämeenlinna ry 1,32% 103 Jyty Juuka-Valtimo ry 1,32%

Lisätiedot

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 651 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 651 066 Jyty Hämeenlinna ry 1,32% 651 103 Jyty

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain 2.10.2017 HELSINKI Äänestys % 102 Tehyn Hyksin Naistensairaalan ammattiosasto ry 34,4 104 Tehyn HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan ammattiosasto

Lisätiedot

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY Liikunnan haastekampanja 1.3.-30.4.2019 TULOKSET YHDISTYKSET Yhdistys 31.12.2018 osallistujia suorituskerrat tulos 1 Karkkilan Eläkkeensaajat ry 74 51 3019 40,80 2 Posion

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa 12 / S 02.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 32 2 5 79 7 98 1 1

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Ahlmanin koulun säätiö

Lisätiedot

63/508/2011 Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry /508/2011 Borgå medborgarinstitut Borgå stad 9 000

63/508/2011 Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry /508/2011 Borgå medborgarinstitut Borgå stad 9 000 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset 2011 Kansalaisopistot euroa 63/508/2011 Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 23 000 90/508/2011 Borgå medborgarinstitut Borgå stad

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa 12 / S 0.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 2 61 9 104 9 1 6 3 99

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin

RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin.. -.. Uudet Jäsenm. Uudet-% 9 Tavoite 9 8 7 6 Etelä-Häme 7 9, 7 89 6 6 8 7 Etelä-Karjala,67 9 66 6 9 9 76 8 8 6 Etelä-Pohjanmaa 6 899,7 8 6 6 7 9 67 9 7 Helsinki

Lisätiedot

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan Saajat 2014 Akaan kaupunki 257 100,00 Alavieskan kunta 55 900,00 Alavuden kaupunki 17 300,00 Asikkalan kunta 51 800,00 Auran kunta 55 500,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 26 400,00

Lisätiedot

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa

VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology. sijaiset hakijat Kaikki hakijat.

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset, Kansalaisopistot 2014

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset, Kansalaisopistot 2014 Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset, Kansalaisopistot 2014 Avustuksen saaja Kansalaisopisto Myönnetty avustus euroa Ahjolan kannatusyhdistys ry Ahjolan kansalaisopisto 12 000 Auralan Setlementti

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti:

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti: KANSALAISOPISTOJEN OPINTOSETELITYYPPISET AVUSTUKSET 2007 Valtion vuoden 2007 talousarvion momentille 29.30.30 osoitettiin määrärahat kansalaisopistojen opintosetelityyppistä valtionavustusta varten. Opintosetelityyppiset

Lisätiedot

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019

OPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019 OPH-392-2019, Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019 Haetut Myönnetyt 260 hakemusta, yhteensä 63 764 340 euroa 227 hakemusta, yhteensä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 2013-2016

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 2013-2016 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma 2013-2016 Koulutuksen järjestäjien aluetilaisuus 22.11.2013 Liisa Pohjolainen Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Amkesun mahdollisuudet

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013

Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Sairaanhoitajakoulutus Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäki 40 Hämeen ammattikorkeakoulu Lahdensivu 30 Karelia ammattikorkeakoulu Joensuu 30 Laurea ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa / S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Utbildningsprogrammet för hälsofrämjande Utbildningsprogrammet i avancerad klinisk vård. sijaiset hakijat

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn opetuspistekohtaiset tulokset 2015/ Undervisninsställespecifika resultat av enkäten Hälsa skolan 2015

Kouluterveyskyselyn opetuspistekohtaiset tulokset 2015/ Undervisninsställespecifika resultat av enkäten Hälsa skolan 2015 Kouluterveyskyselyn opetuspistekohtaiset tulokset 2015/ Undervisninsställespecifika resultat av enkäten Hälsa skolan 2015 Huom! Listassa on vain ne opetuspisteet, joista on vastauksia. Obs! Listan innehåller

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Ahjolan Setlementti ry Ahjolan kansalaisopisto Alajärven kaupunki Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto 4 250

Ahjolan Setlementti ry Ahjolan kansalaisopisto Alajärven kaupunki Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto 4 250 VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUTUKSET 2018 Kansalaisopistot Opintosetelita voidaan vuonna 2018 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin noin 5,6

Lisätiedot

NIM_OPPILNRO NIM_NIMI 10076 Aalto-yliopisto 02197 Äänekosken kansalaisopisto 01136 ABB Industry ammattioppilaitos 01903 Åbo Akademi 02092 Åbo svenska

NIM_OPPILNRO NIM_NIMI 10076 Aalto-yliopisto 02197 Äänekosken kansalaisopisto 01136 ABB Industry ammattioppilaitos 01903 Åbo Akademi 02092 Åbo svenska NIM_OPPILNRO NIM_NIMI 10076 Aalto-yliopisto 02197 Äänekosken kansalaisopisto 01136 ABB Industry ammattioppilaitos 01903 Åbo Akademi 02092 Åbo svenska arbetarinstitut 01182 AEL 01989 Äetsän musiikkikoulu

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO

OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO 4.2.2017 PAIKKAKUNTA OPPILAITOKSEN NIMI KOULUTUKSEN - Ilomantsi Kiertävä maamieskoulu (1909-1919) Ilomantsin kiinteä maamieskoulu (1919-1921) Ilomantsin maamieskoulu

Lisätiedot

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Alueet Taajuudet Hakijat pääasiallinen kohderyhmä tai suuntaus Etelä- ja Pohjois-Savo Kuopio-Iisalmi 89,5 Iisalmi Kevyt Kanava Oy, (Iskelmä Oikea Asema)

Lisätiedot

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 30) Koko maa

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 30) Koko maa / S.. ( ) Centria ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola Centria ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola, Kokkola- Pietarsaaren yksikkö, Pietarsaari Sosiaalialan koulutusohjelma. sijaiset hakijat

Lisätiedot