SELVIYTYMISEN MAHDOLLISUUS Vankien kokemuksia valvotun koevapauden merkityksestä

Transkriptio

1 SELVIYTYMISEN MAHDOLLISUUS Vankien kokemuksia valvotun koevapauden merkityksestä Mari-Anne Lakso ja Suvi Mäntynen

2 SELVIYTYMISEN MAHDOLLISUUS Vankien kokemuksia valvotun koevapauden merkityksestä Mari-Anne Lakso ja Suvi Mäntynen Opinnäytetyö, syksy 2011 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Päihteet ja syrjäytyminen Sosionomi YAMK

3 TIIVISTELMÄ Lakso, Mari-Anne ja Mäntynen Suvi. Selviytymisen mahdollisuus. Vankien kokemuksia valvotun koevapauden merkityksestä. Helsinki, syksy s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Sosionomi (YAMK), päihteet ja syrjäytyminen. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää valvottuun koevapauteen sijoitettujen vankien kokemuksia valvotun koevapauden merkityksestä lähtien vanki on voitu sijoittaa Suomessa valvottuun koevapauteen yhteiskuntaan sijoittumisen edistämiseksi. Opinnäytetyössä tarkasteltiin sitä, miten valvotun koevapauden tavoitteet toteutuvat vangin näkökulmasta. Opinnäytetyön pohjana oli vankien syrjäytymisen näkökulma. Opinnäytetyötä varten haastateltiin seitsemää valvotussa koevapaudessa ollutta vankia. Menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastattelut toteutettiin alkukesästä Haastatellut olivat iältään vuotiaita ja he olivat olleet valvotussa koevapaudessa viikosta viiteen kuukauteen. Opinnäytetyömme perusteella valvotulla koevapaudella oli ollut suuri merkitys haastateltaville. Haastattelujen perusteella valvottu koevapaus oli tarjonnut vangeille ennen kaikkea sellaisia mahdollisuuksia, jotka olivat tukeneet valvotun koevapauden tavoitteita: suunnitelmallista vapautumista ja rikoksettomaan arkielämään selviytymistä. Tämän opinnäytetyön perusteella valvotulla koevapaudella voidaan tukea vangin selviytymistä rikoksettomaan elämään, mikäli valvottu koevapaus on osa portaittaista vapautumisprosessia, jossa vangin tukitoimet alkavat jo vankilassa ja jatkuvat vapautumisen jälkeen. Muutosta tukevan sosiaalisen verkoston aikaansaaminen, selviytymiskeinojen lisääntyminen ja osallisuuden kokeminen sekä vangin oma motivaatio muutokseen luovat edellytyksiä valvotun koevapauden tavoitteiden toteutumiselle. Opinnäytetyö herättää keskustelua vankien vapautumisen valmistelun tärkeydestä ja rikosseuraamusalan resurssien kohdentamisesta. Asiasanat: valvottu koevapaus, vanki, syrjäytyminen, laadullinen tutkimus

4 ABSTRACT Lakso, Mari-Anne and Mäntynen, Suvi. Inside view to supervised probationary freedom. Helsinki, Autumn 2011, 82 p., 3 appendices. Language: Finnish. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit. Higher Polytechnic Degree Programme in Social Services, Intoxicants and Marginalization. Master of Social Services. The aim of the study was to find out how a convict experiences the meaning of supervised probationary freedom. There has been a possibility to use the supervised probationary freedom in order to support a convict s integration into society since The emphasis is on avoiding marginalization. The material for the study was collected conducting thematic interview. The interviewees (7), aged 25 to 58, were or had been on supervised probationary freedom, and the periods ranged from one week up to five months. According to the study the supervised probationary freedom has been very important for interviewees. Convicts were given opportunities supporting the objectives of supervised probationary freedom: systematic releasing process and a life without crimes. The study shows that a convict s ability to live without crimes can be supported when supervised probationary freedom is a part of progressive releasing process and when a convict s intention to change his life was supported throughout the whole process, starting while in prison, and continuing even after the supervised probationary freedom. Social network and increased capability to control one s own life both had an important role in integration and avoiding marginalization. This study raises a conversation about the importance of preparation and how to focus the resources in releasing process. Keywords: supervised probationary freedom, convict, marginalization, a qualitative research

5 Sisällys 1 JOHDANTO VANGIT MARGINAALIEN MARGINAALISSA SUOMALAINEN VANKI VANKIEN SYRJÄYTYMINEN Syrjäytynyt, huono-osainen vai marginaalissa? Vankila marginaalin vahvistajana Syrjäytymisen ehkäisy vankilassa: integrointia vai identiteettityötä? VANGIT MUURIEN SISÄLLÄ VANKEUSRANGAISTUKSEN SUUNNITELMALLINEN SUORITTAMINEN TUOMION SUORITTAMINEN JA VANKEUDEN TAVOITTEET SUUNNITELMALLINEN RANGAISTUSAIKA Rangaistusajan suunnitelma Vapauttamissuunnitelma Kuntouttava työ vankiloissa VAPAUTUMISEN PORTAAT VALVOTTU KOEVAPAUS OSANA PORTAITTAISTA VAPAUTUMISTA VANKEUSLAIN UUDISTAMISEN TAVOITTEET VALVOTULLE KOEVAPAUDELLE ASETETUT TAVOITTEET VALVOTTUUN KOEVAPAUTEEN SIJOITTAMINEN VALVOTTUUN KOEVAPAUTEEN SIJOITETUT VANGIT AIEMPIA TUTKIMUKSIA VALVOTUSTA KOEVAPAUDESTA TUTKIMUSONGELMAT JA TUTKIMUKSEN TAVOITTEET TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT MENETELMÄT JA AINEISTON KERUU AINEISTON ANALYYSI KOKEMUKSET VALVOTUSTA KOEVAPAUDESTA JA SEN MERKITYS VAPAUTUVALLE VANGILLE HAASTATELTAVIEN TAUSTATIEDOT VALVOTTU KOEVAPAUS TUKEE SUUNNITELMALLISTA VAPAUTUMISTA Portaittaisen vapautumisen merkitys Vankilan antaman tuen ja vapautumisen valmistelun merkitys VALVOTTU KOEVAPAUS TUKEE VANGIN SELVIYTYMISTÄ RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN...59

6 8.3.1 Verkoston ja sosiaalisten suhteiden merkitys Arjen taitojen ja selviytymiskeinojen merkitys JOHTOPÄÄTÖKSET MAHDOLLISUUS PORTAITTAISEEN VAPAUTUMISEEN MAHDOLLISUUS ELÄMÄNMUUTOKSEN VAHVISTUMISEEN, SOSIAALISEEN TUKEEN JA OSALLISUUTEEN MAHDOLLISUUS SELVIYTYMISKEINOJEN LISÄÄNTYMISEEN POHDINTA...70 LÄHTEET...74 LIITTEET...79 LIITE 1. TEEMAHAASTATTELURUNKO...79 LIITE 2. SAATE YHDYSKUNTASEURAAMUSTOIMISTOILLE...81 LIITE 3. SUOSTUMUS HAASTATTELUUN...82

7 1 JOHDANTO Uusi vankeuslaki astui voimaan Muutostarpeet lainsäädännössä johtuivat vankeinhoidossa, yhteiskunnassa ja muussa lainsäädännössä tapahtuneista muutoksista. Vankeuslain uudistukseen vaikuttivat osaltaan myös kriminaalipoliittisessa ajattelussa tapahtuneet muutokset. Kriminaalipolitiikka nähdään myös laajempana osana sosiaalipolitiikkaa. Rikosseuraamusjärjestelmään on liitetty kuntouttavia ja hoidollisia sisältöjä ja seuraamusten painopistettä on pyritty siirtämään vapaudessa tapahtuviin toimintoihin. Yhtenä esimerkkinä vapaudessa tapahtuvien toimenpiteiden lisäämisestä on valvottu koevapaus. Pohjan Rikosseuraamusalan työlle antaa Rikosseuraamusalan strategia ja etenkin sen arvot: ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, usko ihmisen mahdollisuuksiin muuttua ja kasvaa sekä turvallisuus. Näiden arvojen tulisi ohjata myös valvottuun koevapauteen liittyvää työtä. Uuden vankeuslain tultua voimaan rikosseuraamuslaitos otti vastaan suuren haasteen vankien kuntouttamisessa ja portaittaisen vapauttamisen toteuttamisessa. Alan sisällä haasteeseen on suhtauduttu ristiriitaisin tuntein työmäärän lisääntyessä ja resurssien vähentyessä. Käsitykset valvotun koevapauden tavoitteista ovat olleet myös ristiriitaisia. Onko valvotun koevapauden tavoite säästää vankilapäivien kustannuksissa siirtämällä mahdollisimman moni vanki pois vankilasta ennen vapautumisajankohtaa vai voidaanko valvotulla koevapaudella todella saada aikaan tuettu polku siviiliin? Mitä valvottu koevapaus merkitsee vangin näkökulmasta? Valvottu koevapaus on ollut käytössä vasta noin viisi vuotta, minkä vuoksi siitä ja sen vaikuttavuudesta ei ole vielä saatu kovinkaan paljoa tutkittua tietoa. Tässä opinnäytetyössä tarkastelemme valvotun koevapauden merkitystä vangille sekä sitä, miten valvotulle koevapaudelle asetetut tavoitteet toteutuvat vangin näkökulmasta. Kiinnostuksemme opinnäytetyön aiheeseen on lähtenyt omasta työstämme rikosseuraamusalalla. Meillä on yhteensä noin 28 vuoden työkokemus alalta erilaisista tehtävistä valvonnasta sosiaalityöhön. Olemme nähneet rikosseuraamusalan muutoksen uuden

8 7 vankeuslain (767/2005) myötä ja työhömme on kuulunut valvottujen koevapauksien valmistelua ja toteuttamista lokakuusta 2006 alkaen. Sosiaalityön opiskelijoina tarkastelemme valvottua koevapautta sosiaalityön ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on ollut myös eväiden saaminen omaan työhömme valvottujen koevapauksien valmistelussa. Opinnäytetyön teoreettinen viitekehys perustuu valvotun koevapauden tavoitteisiin sekä vangin vapautumiseen liittyvään problematiikkaan syrjäytymisen näkökulmasta. Vankeuslain mukaan vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan. Käytännössä tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että vankilan tulee käytettävissä olevin keinoin tukea vankia siten, että jo alkanut syrjäytymiskehitys saataisiin katkaistua tai ettei vankila ainakaan lisäisi syrjäytymisriskiä. Vapautumisen ongelmat liittyvät yleensä elämänhallintaan, asumiseen, toimeentuloon, perhesuhteisiin ja yhä useammin vangin fyysiseen tai psyykkiseen terveydentilaan. Vankilaan joutuneen henkilön syrjäytyminen ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen asia, vaan syrjäytyminen on usein tapahtunut jo ennen vankilaa ja on osaltaan johtanut vankilaan. Itse vankilassaolo taas on omiaan syrjäyttämään lisää ja luomaan kokemusta ulkona olemisesta yhteiskunnassa. Valvotussa koevapaudessa olleiden kokemukset sen merkityksestä osana vapautumisprosessia ovat erittäin tärkeitä kehitettäessä valvottua koevapautta vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita. Merkittävä lähtökohta tälle opinnäytetyölle on ollut huomiomme siitä, että valvottu koevapaus ei välttämättä aina tavoita niitä vankeja, jotka vankeuslain hengen mukaan olisivat eniten sen tarpeessa. Käytännön työ valvottujen koevapauksien valmistelussa on osoittanut myös sen, ettei yhteiskunnassamme ole tarjolla riittävästi sellaisia tukitoimia, jotka vastaisivat rikosseuraamusasiakkaiden tarpeita. Tässä opinnäytetyössä etsimme vastausta erityisesti siihen, kokevatko valvotussa koevapaudessa olleet vangit valvotun koevapauden tavoitteen toteutuneen omalla kohdallaan. Työssä esiteltävät kuviot ja taulukot ovat opinnäytetyön tekijöiden laatimia, ellei toisin mainita.

9 8 2 VANGIT MARGINAALIEN MARGINAALISSA Vangit ovat tutkimusten mukaan Suomen sairain, köyhin ja syrjäytynein väestönosa (Hypén 2004). Ei ole olemassa yhtä, kaikkia vankeja koskevaa määritelmää siitä, millainen ihminen joutuu vankilaan, ainoa yhteinen määre on rikoslakiin perustuvasta rikoksesta saatu tuomio. Vankilassa oleville henkilöille on kasautunut suuri määrä sosiaalisia ongelmia ja usein vankilaan joutuminen johtuu juuri tästä ongelmien kasautumisesta (vrt. Linderborg & Kivivuori 2009). Omien kokemustemme mukaan vangit jakautuvat sen mukaan, millaisista olosuhteista he vankilaan tulevat. Yhä suureneva joukko ovat yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkuluttajat tai näistä palveluista jo uloslyödyt ja toinen ryhmä ovat ulkoisesti normaaleihin kuuluvat, koulutetut, työelämässä olleet ja useimmiten perheelliset kertarikolliset. Näiden kahden joukon lisäksi voidaan erottaa myös ammattirikolliset omaksi ryhmäkseen, mutta ulkoisilta puitteiltaan he muistuttavat kertarikollisia eivätkä missään nimessä samaistu uloslyötyihin. Huomioitavaa on, että myös ns. kertarikolliset saattavat lopulta tulla vankilaan useita kertoja paremmista lähtökohdistaan riippumatta juuri syrjäytymiskehityksen vuoksi. Keitä vangit oikein ovat, mistä he tulevat, miksi he joutuvat vankilaan? Tässä kappaleessa tarkoituksemme on kuvata suomalaisia vankeja tutkimusten valossa sekä tuoda esiin vankien syrjäytymisen problematiikkaa. 2.1 Suomalainen vanki Suomalaiset vangit ovat keskimäärin 34-vuotiaita. Nuorimmat vangit voivat olla 15- vuotiaita. Vankien huono-osaisuus tulee esiin muun muassa siinä, että vuonna 2004 tehdyn Rikosseuraamuslaitoksen selvityksen mukaan ennen vankilaan tuloa vailla vakituista asuntoa oli jopa 36 prosenttia vangeista. Lisäksi suurin osa vangeista (33 prosenttia) on saanut tulonsa ennen vankilaan tuloa erilaisista tulonsiirroista, vain 17 prosenttia on opiskellut tai käynyt työssä ja noin 10 prosenttia on ollut eläkkeellä. (Hypén 2004.) Näkin (2006) vankien velkaantumista koskevan tutkimuksen mukaan vapautuneista vangeista velkaantuneita oli 81 prosenttia. Noin 70 prosentilla vangeista on merkittäviä toimeentuloon liittyviä vaikeuksia (Rikosseuraamusalan asiakaskunta, työprosessit ja kuntouttaminen 2008).

10 9 Vangeista vain noin 40 prosentilla on takanaan säännöllinen työhistoria ja noin 15 prosentilla ei ole minkäänlaista työkokemusta. Vangeilla on todettu olevan myös hyvin vähän ammatillista ja yleissivistävää koulutusta. Kolmanneksella vangeista on ammattitutkinto, noin viidesosalla koulutuksena on ammatillinen kurssi tai kursseja ja noin puolella vangeista ei ole minkäänlaista ammatillista koulutusta. Vankien yleissivistävänä peruskoulutuksena on useimmiten peruskoulu (72 prosentilla) tai kansakoulu (18 prosentilla), lukion on suorittanut ainoastaan vajaat 3 prosenttia vangeista. Noin 7 prosenttia vangeista ei ole suorittanut oppivelvollisuuden edellyttämää peruskoulua. (Hypén 2004.) Rikosseuraamuslaitoksen tutkimuksen mukaan suljetuissa vankiloissa olevista 33 prosentilla on ongelmia arjen taidoissa ja avolaitoksissa olevilla vastaavasti 13 prosentilla (Karsikas, Taali & Taruvuori 2010). Vangeilla on usein hyvin heikot sosiaaliset sidokset siviilissä ja heidän lapsuuden taustansa on todettu olevan usein vaikea tai erittäin vaikea (31 prosentilla vangeista). Lapsuuden tausta on sitä vaikeampi, mitä useampikertaisesta rikoksentekijästä on kysymys. Vapautuneiden vankien keskimääräinen kuolinikä on 45 vuotta. (Hypén 2004.) Linderborgin ja Kivivuoren (2009) tekemässä selvityksessä lyhytaikaisvangeista todetaan, että vankien huono-osaisuus on alkanut jo hyvin varhain verrattuna vapaudessa eläviin miehiin. Vankien keskinäisessä vertailussa huono-osaisin ryhmä ovat rikosuransa varhaisessa vaiheessa aloittaneet nuoret vangit (emt.). Rangaistusajan suunnitelmien perusteella voidaan päätellä, että yli 50 prosentilla vangeista esiintyy itsehillinnän puutetta ja impulsiivista väkivaltaa. Monilla on myös ongelmia tunnistaa ongelmallisia elämänalueita ja puutteita ongelmanratkaisutaidoissa. Miesvangeista noin puolella on rikosmyönteisiä asenteita, naisista noin viidenneksellä. (Rikosseuraamusalan asiakaskunta, työprosessit ja kuntouttaminen 2008.) Vankien terveyttä on tutkittu Suomessa vuosina 1985, 1992 ja vuosina Matti Joukamaan (2010) tekemässä tutkimuksessa on tutkittu suomalaisten vankien terveydentilaa ja hoidon tarvetta. Otos pitää sisällään mies- ja naisvangit, sakkovangit, elinkautisvangit ja pakkolaitosvangit sekä yhdyskuntapalvelua suorittavat vangit.

11 10 Useimmilla vankilaan joutuneilla päihdeongelma on pääasiallisin syy rikoksiin joko siten, että oma päihteenkäyttö rahoitetaan rikoksilla, rikos on tehty päihtyneenä (väkivalta- ja henkirikokset, liikennejuopumusrikokset) tai rikos liittyy suoraan laittomiin päihteisiin, niiden käyttöön, hankintaan tai välittämiseen. Joukamaan (2010) tutkimuksen mukaan vangeista noin 90 prosenttia on päihdeongelmaisia ja heistä noin 70 prosenttia vaikeasti päihdeongelmaisia. Aikaisempien tutkimusten mukaan vankien päihderiippuvuus on kymmenkertainen muuhun väestöön verrattaessa, alkoholiriippuvuus on yleisintä ja myös amfetamiiniriippuvuus on yleistä. Vuonna 2003 tehdyn selvityksen mukaan lähes puolet vangeista oli joskus käyttänyt huumausaineita suonensisäisesti. Suonensisäisten huumeiden käytön lisääntyminen ilmenee myös HIV-tartunnan saaneiden vankien määrän lisääntymisenä. (emt.) Joukamaan (2010) tutkimuksen mukaan noin 90 prosentilla vangeista on myös jokin psykiatrinen diagnoosi. Psykiatristen häiriöiden esiintyvyys on siis noin viisinkertainen muuhun väestöön nähden. Jokin persoonallisuushäiriö todettiin kahdella kolmesta, yleisempiä niistä olivat epäsosiaalinen persoonallisuus ja tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että ADHD-diagnoosi (attention decifit hyperactivity disorder, suom. tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö) on myös vangeilla muuta väestöä useammalla ja häiriö liittyy erityisesti toistuvaan väkivaltarikollisuuteen (Lauerma 2007). Suomalaisen alustavan tutkimuksen mukaan lapsuuden ADHD-tausta näyttää karkeiden arvioiden perusteella olevan noin kolmanneksella vangeista (emt.). Vangeilla myös ruumiilliset sairaudet (maksatulehdukset ja c-hepatiitti) ovat verrattain yleisiä tavalliseen väestöön verrattuna. Puolet tutkimukseen osallistuneista arvioitiin työkykyisiksi, kolmanneksella työkyky oli alentunut ja lähes viidennes oli täysin työkyvyttömiä. (Joukamaa 2010.) Tutkimukseen osallistuneista vangeista suurin osa oli nuoria tai keski-ikäisiä. Eri ikäryhmien välillä ei ollut suurtakaan eroavaisuutta suhteessa sairastavuuteen ja sosiaaliryhmien välisiä eroja ei ollut lainkaan. Valtaväestössä sairastavuus liittyy alempiin sosiaaliryhmiin ja eri sairastavuuksien esiintyminen vaihtelee ikäjakaumin. (emt.) Tutkimukset siis vahvistavat, että vangeista suurin osa kärsii vakavista päihde-, mielenterveys- ja sosiaalisista ongelmista sekä arjen taitojen puutteista, jotka todennäköisesti

12 11 ovat vaikuttaneet myös vankilaan joutumiseen. Luonnollisestikin osa mielenterveyden häiriöistä saattaa myös puhjeta vankilan olosuhteiden tai rikokseen liittyvien psyykkisten seurausten vuoksi. Joidenkin kohdalla huumausaineiden käyttökin on saattanut alkaa vasta vankilassa tai siellä on siirrytty suonensisäisten tai muilla tavoin vaarallisten aineiden käyttöön. 2.2 Vankien syrjäytyminen Vangit ovat usein monella tapaa syrjäytyneitä jo vankilaan tullessaan. Syrjäytyessään ihminen menettää elämänhallintansa ja kokemuksen yhteiskuntaan kuulumisesta. Tämä kokemus saattaa altistaa rikoksille. Vankila itsessään ei tuo helpotusta tähän ongelmaan, sillä vankilatutkimusten (mm. Uusitalo 1968; Pulkka 1989) mukaan vankilan kielteiset seuraukset vaikeuttavat vankien yhteiskuntaan integroitumista. Haittaa aiheutuu muun muassa vankiyhteisöön kiinnittymisestä ja alakulttuurin arvojen ja normien omaksumisesta (prisonaatio), laitostumisesta sekä sosiaalisten ongelmien kasautumisesta. Vankeuden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia voivat olla esimerkiksi asunnon ja työ- tai opiskelupaikan menetys, taloudellisen tilanteen heikentyminen, parisuhteen katkeaminen, ammattitaidon heikkeneminen, sosiaalinen eristäytyneisyys suvusta ja perheestä, osallistumisen rajoittuneisuus ja leimautuminen Syrjäytynyt, huono-osainen vai marginaalissa? Syrjäytymisilmiö on hyvin tulkinnanvarainen. Se on sekä poliittinen että tieteellinen kysymys ja erilaiset näkemykset ja tulkinnat syrjäytymisestä ja sen syistä vaikuttavat syrjäytyneiksi luokiteltujen ihmisten elämään monellakin tapaa (Hyväri 2010). Syrjäytymisen problematiikkaa käsitelevässä nykykirjallisuudessa syrjäytymistä määritellään monin eri tavoin, mutta yhteisesti jaetun ajatuksen kautta. Käytetään syrjään jääneistä sitten nimitystä syrjäytynyt, huono-osainen, vähäosainen, köyhä tai marginaalissa elävä, tarkoitetaan sillä pääasiallisesti henkilöä tai ihmisjoukkoa, jota pidetään toisena, ulkona olevana ja jollain tavalla erilaiseksi leimattuna. (Beck, Giddens & Lash 1995; Hyväri 2001; Juhila, Forsberg & Roivainen 2002; Jokinen, Huttunen & Kulmala 2004; Hänninen, Karjalainen & Lahti, 2005.) Psykiatrian erikoislääkäri Pekka Lehto määritte-

13 12 lee syrjäytymisen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisen tilaksi (Lehto, Pekka i.a.). Samaan tapaan syrjäytymistä on kuvattu Euroopan Unionin virallisissa asiakirjoissa: syrjäytymisen nähdään olevan osattomuutta, vaikuttamismahdollisuuksien puutetta sekä useilla elämänalueilla ja eri elämänvaiheissa esiintyvää huono-osaisuutta (mm. Combating poverty and social Exclusion. A statistic portrait of the European Union 2010). Marginalisaatiota voidaan pitää syrjäytymistä laajempana käsitteenä, joka pitää sisällään niin sosiaalisen, kulttuurisen kuin yhteiskunnallisenkin näkökulman. Marginaalissa oleva on sanamukaisesti reunalla, ei kuulu johonkin yhteisesti jaettuun keskukseen eli paikattomuus tapahtuu sosiaalisissa suhteissa ja suhteessa valtaan. (Hyväri 2001). Koska vankien on todettu tutkimuksissa olevan usein huonommassa asemassa valtaväestöön nähden niin ulkoisilta puitteiltaan kuin sosiaaliselta kehitykseltään tai terveydentilaltaankin, voimme todeta, että vangit todella ovat ihmisjoukkoa, joka on maassamme marginaalisessa asemassa. Marginaalisuuden aste riippuu siitä, miten marginaaliin joudutaan: valitaanko se itse vai joudutaanko sinne (Jokinen, Huttunen & Kulmala 2004, 13; Helne 2002, 21 23). Yhteiskunnallisesti vallitsee yhteinen kulttuurisesti muodostunut käsitys siitä, millainen on hyvää elämää ja toisen muodostavat ne, jotka poikkeavat institutionaalisesta mallitarinasta, valmiista sosiaalisesta identiteettistä ja tulevat kategorioiduiksi johonkin vaihtoehtoiseen ei-niin-hyväksyttävään joukkoon (Juhila 2002). Vankilaan joutuminen on jo itsessään poikkeaminen mallitarinasta ja tuottaa yksilölle leimatun identiteetin, toiseuden leiman. Useimmilla vankilaan joutuneilla tuo leima kuitenkin on jo ennen vankilaakin olemassa ja leimautuminen on edesauttanut osaltaan vankilaan joutumista. Pohtiessamme asiakaskuntamme elämänpolkuja heidän kanssaan, olemme törmänneet syrjäytymistematiikan kannalta mielenkiintoiseen seikkaan: rikokset on tehty vaihtoehdottomaksi koetussa tilanteessa. Lähes rikoksen laadusta ja asiakkaan taustasta riippumatta asiakkaat kertovat, kuinka he ovat ajautuneet reunalle ja ovat olosuhteiden pakottamina tehneet rikolliseksi määritellyn teon tai tekoja. Näin ollen syrjäytymisen kokemusta voidaan pitää myös hetkittäisenä kokemuksena (esimerkiksi henkirikokseen johtanut perheväkivaltatilanne), vaikka vankien kertomuksissa esiin tulee myös jatkokertomuksen omainen polku, joka vie yhä syvemmälle ja syvemmälle ja johtaa lopulta rikokseen.

14 13 Monien kohdalla rikolliseen elämäntapaan ajautuminen on seurausta koetusta erilaisuudesta. Etenkin nuoret miehet kertovat kokeneensa erilaisuutta esimerkiksi lapsena koettujen lastensuojelutoimien johdosta. Noin joka viides vangeista on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle lapsuudessaan (Joukamaa 2010). Useat nuoret miehet ovat kertomansa mukaan lähteneet hakemaan rikollisesta alakulttuurista hyväksyntää, jota muuten eivät ole saaneet. Heidän kohdallaan syrjäytymisen voidaan nähdä alkaneen jo lapsuuden perheestä, jossa on ollut jotain ei-hyväksyttävää ja joka on johtanut lastensuojelutoimiin. Merkittävä ryhmä asiakaskunnassamme ovat ne, joiden syrjäytyminen on jo sukupolvistunutta ja voidaan määritellä suoranaiseksi osattomuudeksi. Heille ominaista on se, että heillä ei ole koskaan ollutkaan samoja mahdollisuuksia kuin ajattelemme ihmisillä yleensä olevan. Mahdollisuuksien puutteeseen ovat saattaneet vaikuttaa esimerkiksi diagnoosit, kykenemättömyys tai muu leimautuminen (oppimisvaikeudet, mielenterveyden ongelmat). Valitettavan usein myös rikollisuus on sukupolvelta toiselle perittyä eikä oman pienyhteisön tai perheen kulttuuriin kuulu niitä yhteisesti hyväksyttäviä mallitarinan osia, joiden varaan identiteettiä voisi rakentaa. Huonoimmassa asemassa olevat asiakkaat ovat niitä, joista voisi käyttää termiä osattomat. Heille yhteiskunta ei ole juurikaan tarjonnut mitään kovin tavoittelemisen arvoista ja osattomuus on jo aiemmilta sukupolvilta perittyä. Normaaliin pyrkiminen on saattanut olla palkitsevaa (esim. suuremmat työttömyysetuudet aktiivitoimenpiteisiin osallistuessa), mutta se on torjuttu, koska sen saavuttaminen on ollut liian kaukaista ja vaikeaa oman kielteisesti leimatun identiteetin ja kulttuurisen taustan näkökulmasta (Strandell, Julkunen & Lamminen 2002). Vangit ovat yhä suuremmassa määrin moniongelmaisia, mikä kertoo mielestämme siitä, että yhteiskunnallamme ei ole keinoja nykypäivän sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Moniongelmaisuus on rakenteellista ja poliittista (Rantala 2006, ) ja vankilaan joutumisen syitä pohdittaessa joudutaan muna-kana -keskusteluun, koska vankila ei ole ratkaisu moniongelmaisuuteen eikä pelkkä yksittäisten ongelmien ratkaiseminen poista rikollisuutta tai osattomuuden kokemusta. Moniongelmaisuuden ohella vankilan asiakaskunnassa näkyy yhteiskunnallinen muutos: postmodernin yhteiskunnan asettamat vaatimukset pärjäämisestä, yksilöllisyydestä ja kilpailusta (Hyväri 2010) edellyttävät ihmisiltä aktiivista mukana pysymistä ja niin henkisiä, sosiaalisia kuin taloudellisiakin resursseja. Mikä tahansa inhimillinen ominaisuus, ujous, oppimisvaikeus, vähä-

15 14 varaisuus, ulkoinen olemus, ajattelun erilaisuus tai ulkoinen tapahtuma työpaikan menetyksestä vammaisen lapsen syntymään saattaa nykypäivänä muodostua syrjäytymiskehitystä auttavaksi elementiksi, ellei yksilö kykene riittävästi puolustamaan itseään ja asemaansa tai osallistumaan yhteiskunnan toimintaan (Jokinen ym. 2004). Vankilaan joutuneet ovat usein niitä, joiden omat selviytymiskeinot ovat vähäisiä ja joiden selviytymismahdollisuuksia vankila kaventaa entisestään. Vankilassa olevien joukko elää marginaalista elämää vielä marginaalienkin näkökulmasta marginaalissa Vankila marginaalin vahvistajana Vankilaan joutuminen on usein yksilön näkökulmasta pysähdyttävä kokemus, mutta vankila on myös yhteiskunnallisesti merkittävä instituutio. Vankeinhoitoa voidaan pitää yhtenä suurena sosiaalityön tehtaana, jossa yhdistyy yhteiskunnallisen turvallisuuden takaaminen sekä rikoksiin syyllistyneiden kuntoutus ja yhteiskuntaan integroinnin tavoite. Yhteiskunta asettaa valtavat odotukset, suorastaan vaatimukset vankilalle, jonka pitäisi parantaa ihminen. Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena vankeuslain mukaan on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana (Vankeuslaki 767/ , 2 ). Hieno tavoite lähtee yksilön näkökulmasta, mutta todellisuudessa vankilan keinot eivät ole riittäviä tavoitteen saavuttamiseksi. Ongelmat ovat enemmän kuin yksilön ongelmia: poliittisia ja rakenteellisia, postmodernin yhteiskunnan tuottamia epäkohtia. Vaikka vankilan tämän päivän rooli onkin toimia kuntouttajana ja yhteiskuntaan integroivana, on vanha perinne rangaistuslaitoksena edelleen käytännössä olemassa. Kysymys on pitkälti asenteista: vangithan ovat itse aiheuttaneet tilanteensa ja ovat vankilassa omien tekojensa seurauksena (Valokivi 2004, 115). Ajateltaessa vankilassaoloa rangaistuksena on helppo unohtaa syrjäytymisnäkökulma ja vankilaan joutumiseen vaikuttaneet tilanteet. Vankilaan joutumista pidetään edelleen yksilön tekemien valintojen tuloksena (Rantala 2006, 214) ja tähän samaan ajattelutapaan syyllistyvät niin vankilan henkilökunta kuin koko yhteiskuntakin. Toisaalta toisenlaisessakin näkemyksessä on riskinsä ja tulee muistaa, että jokaisella on vastuu itsestään ja teoistaan omien resurssiensa mukaisesti. Resurssit vain tapaavat joskus jakautua kovin epätasa-arvoisesti.

16 15 Vankilat ovat täynnä ihmisiä, joilla ei ole ollut yhteyttä yhteiskunnan normaalipalveluihin tai palvelut eivät ole olleet riittäviä. Joillekin vankilaan johtanut rikos on ollut selviytymiskeino: toisille hyvin konkreettisesti (ruoan varastaminen) ja toisille välillisesti (omaisuusrikokset oman päihteenkäytön mahdollistamiseksi). Vielä kauemmas peruspalveluista vanki joutuu vankilassa eikä vankilassa olevaa pidetä täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä tai edes oman kotikuntansa asukkaana. Erillisillä lakipykälillä on yritetty turvata vankien asemaa (esimerkiksi kotikuntalaki), mutta edelleen vankilan sosiaalityön arkipäivää ovat asiakkaiden pallottelu kuntien välillä sekä etenkin kotikunnan ja valtion väliset vastuukysymykset. Nämä vastuukysymykset näkyvät parhaiten vankien toimeentuloasioissa: kunnat saattavat vedota siihen, että valtio kustantaa vankilassa olevan toimeentulon. Vankien oikeudesta toimeentulotukeen ei ole erikseen säädetty laissa riittävän selkeästi ja kunnilla on omat käytäntönsä, mikä eriarvoistaa asiakkaita (esim. Näkki 2006, 162). Hyvä esimerkki vankien epätasa-arvoisesta asemasta muihin kansalaisiin nähden on myös vankiperheiden asema: etuudet maksetaan kuten kahden huoltajan perheissä, vaikka toinen aikuinen suorittaisi elinkautista vankeusrangaistusta. (Kaurala 2009.) Myös lastensuojelutoimenpiteissä vankilassa oleva huoltaja jätetään usein syrjään muun perheen tukemisesta. (emt.) Valvotussa koevapaudessa lähtökohtana on, että vanki vankistatuksestaan huolimatta kuuluu yhteiskunnan normaalien etuuksien ja peruspalveluiden piiriin. Tällä on pyritty siihen, että valvotussa koevapaudessa oleva olisi täysin tasavertainen muiden kansalaisten kanssa ja voisi harjoitella jo koevapausaikana palveluiden hakemista ja käyttöä. Vangit eivät ole erityisen suosittu politiikan kohde ja talouskriisien aikana marginaalien marginaalista on hyvä nipistää varoja yhteiskunnan keskuksessa oleviin kohteisiin. Jo vankeuslain tavoite vankien integroinnista takaisin yhteiskuntaan sisältää ajatuksen siitä, että vangit ovat yhteiskunnan ulkopuolisia (Rantala 2006, 214, 227). Vankien syrjäytymiskysymys on näin kaksijakoinen: vankilaan joudutaan syrjäytymiskehityksen johdosta ja viimeistään vankila on se paikka, joka saa ihmisen siirtymään yhteiskunnan reunalle. Vankila instituutiona tuottaa lisää marginaalisuutta. Mikäli tavoitteena pidetään vankien yhteiskuntakelpoisuutta ja yksilön resurssien lisääntymistä, tulisi pääpaino olla nimenomaan mahdollisimman normaaleissa palveluissa ja mahdollisimman normaalin

17 16 elämän kokemisessa. Tähän on pyritty uusilla rangaistusmuodoilla (yhdyskuntaseuraamukset, valvontarangaistus ja valvottu koevapaus), mutta edelleen monet vankilan arkipäiväiset toiminnot ja turvallisuutta takaavat käytännöt toimivat syrjäyttävästi (esim. Kääriäinen 1994). Vankiloissa tuotetaan myös paljon eriarvoisuutta, sillä kuntouttamisja auttamisjärjestelmä perustuu pitkälti vangin omaan motivaatioon ja yhdessä laadittuihin sopimuksiin (Karjalainen & Lahti 2005, 274; Rantala 2006), josta esimerkkinä on kaikille vangeille laadittava rangaistusajan suunnitelma. Asiakkaan ja järjestelmän välinen sopimus velvoittaa asiakkaan asettumaan sisäpiiriin ja hyväksymään tämän inkluusion ehdot ja säännöt (Karjalainen & Lahti 2005) ja näiden velvoitteiden vastapainoksi järjestelmä tarjoaa asiakkaalle ne peruspalvelut, jotka hänelle pitäisi muutoinkin kuulua (Rantala 2006, 220). Kaikilla ei kuitenkaan ole riittäviä edellytyksiä tai yhtäläisiä mahdollisuuksia sopimusten noudattamiseen ja tämän seurauksena ne heikoimmassa asemassa olevat, jotka erityistä tukea ja apua tarvitsisivat, jäävät edelleen sivuun. Lisäksi rikosseuraamusalan resurssien vähäisyyden vuoksi joudutaan tekemään priorisointia ja pohtimaan, keihin rikollisuuden vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä kohdennetaan. Niihin, jotka ovat motivoituneita, mutta jotka mahdollisesti motivaationsa ja resurssiensa puolesta selviytyisivät muutoinkin vai niihin, joilla on suurin riski uusintarikollisuuteen, mutta jotka eivät välttämättä palkitse työntekijää toivotulla lopputuloksella, ainakaan ensimmäisellä kerralla. (vrt. emt.) Vankila toimii eristäen yksilön yhteiskunnasta. Yhteiskuntakelvottomaksi leimattu ihminen erotetaan sosiaalisesta ympäristöstään ja hänet ikään kuin poimitaan sivussa olijaksi. Erottamisen seurauksena eristyneisyys lisääntyy päivä päivältä, koska yhteiskuntamme menee eteenpäin joka päivä ja yhteiskunnasta osaton yksilö jää väistämättä kehityksestä jälkeen. Esimerkiksi internetin laajentunut käyttö lisää syrjäytymistä. Internet on väline, jota ilman arkisten, jokapäiväisten asioiden hoito alkaa yhteiskunnassamme olla mahdotonta. Vangeilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta internetin käyttöön suljetuissa vankiloissa ja useille vankilassa oleville tämä 2010-luvun itsestäänselvyys on edelleen tuntematon asia. Vankejakin koskevia asioita, kuten asunnonhaku, pankkiasiointi, työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen ja etuuksien haku, täytyy hoitaa internetin kautta eikä suurella osalla vankilan asiakaskunnasta ole siihen mahdollisuutta tai tarvittavaa tietotaitoa edes vankilan ulkopuolella. Toinen esimerkki syrjäytymistä tuottavasta muutoksesta on pankkikortin hankkimisen vaikeutuminen. Luottohäiriömerkintäinen, jollaisia suurin osa vangeista on, ei voi saada rahan nostoon tarkoitettua pankki-

18 17 korttia, koska korteissa on automaattisesti luotto-ominaisuus. Lähes itsestäänselvyyksiä ovat vankien asunnottomuus- ja työllistymisongelmat sekä mahdollisen vankilassa aloitetun kuntouttamisen katkeaminen vapautumisvaiheessa. Vangit ovat helpostikin asenteiden uhreja ja jäävät jonojen hännille eikä millään taholla ole yksiselitteistä vastuuta vankilaan joutuneiden syrjäytyneiden kokonaistilanteesta (Rantala 2006, ). Oma lukunsa marginaalin vahvistamisessa on vankien alakulttuurilla ja sen vaikutuksilla yksilöön. Prisonaatiolla tarkoitetaan vangin kiinnittymistä vankiyhteisöön ja sen arvoihin ja normeihin ja sitä kautta mahdollisesti myös rikokset hyväksyviin käyttäytymismalleihin (Uusitalo 1968, 24-26). Kyseessä on usein ihmisen normaali akuutti sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin ja äärimmillään niin sanottu laitostuminen, jolloin ihminen vieraantuu normaalista elämästä ja sen toimintatavoista. Sosiaalisten ja taloudellisten vajeiden kasautuminen vankilassa johtaa disintegraatioon, ellei vankila-aikana kyetä vastaamaan positiivisella tavalla vangin tarpeisiin ja tarjoamaan elämänhallintaa ja integroitumista edistävää toimintaa ja yhteenkuuluvuutta (vrt. Rikoksettomaan elämänhallintaan 2001, 42; Granfelt 2001, 104) Syrjäytymisen ehkäisy vankilassa: integrointia vai identiteettityötä? Uuden vankeuslain tavoitteeksi asetettiin hallituksen esityksen (HE 263/2004) mukaan syrjäytymiskehityksen kartoittaminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Tavoitteen takana on ollut ajatus siitä, että vangitkin saataisiin aikaisempaa enemmän osaksi yhteiskuntaa esimerkiksi muuttamalla rangaistukset yhä avoimemmiksi ja integroimalla ne osaksi muuta yhteiskunnan toimintaa. Muutoksen taustalla on hiukan ristiriitaisesti myös yhteiskunnan koventuneet asenteet rikollisia ja tuomioita kohtaan. Taloudellisten resurssien vähetessä tuomioista on haluttu yhä vaikuttavampia ja siten taloudellisesti tuottavampia. Syrjäytymiseen vaikuttamisen lähtökohtana voidaan pitää näkökulmaa siitä, mistä syrjäytyminen johtuu. Vankeuslaissa tavoitteeseen pyritään lisäämällä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan vaikuttamalla samalla uusintarikollisuuden vähenemiseen. Yksittäisen vangin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kullekin vangille laaditaan rikosseuraamuslaitoksen arviointi-

19 18 keskuksissa riski- ja tarvearvio, jossa kartoitetaan vangin kriminogeeniset tekijät ja niiden vaikutus uusimisriskiin (KUVIO 1). Kriminogeenisillä tekijöillä tarkoitetaan niitä tekijöitä ja olosuhteita, jotka saavat aikaan ja ylläpitävät rikollista käyttäytymistä. Osa tekijöistä on staattisia eikä niihin voida vaikuttaa (esimerkiksi ikä, sukupuoli, lapsuuden kokemukset) ja osa dynaamisia (esimerkiksi päihtymys, ajatukset, tunteet). Vankilassa pyritään vaikuttamaan dynaamisiin kriminogeenisiin tekijöihin ja vahvistamaan rikoksilta suojaavia tekijöitä (esimerkiksi perhesuhteet). Riskit ja tarpeet muodostavat vangin yksilöllisen rangaistusajan suunnitelman tavoitteet. KOKONAISRISKI - riskiperiaate: intervention tulee olla suhteessa riskiin Lähde: Arola, Anna 2011 RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMAN TAVOITTEET KUVIO 1. Uusimisriskin arviointi ja rangaistusajan suunnitelman tavoitteet Yksilönäkökulmasta katsottuna jokaisen yksilön oma identiteetin rakennukseen perustuva elämäntarina tuottaa selityksen syrjäytymiskehitykselle, mutta jokaisesta tarinasta on löydettävissä myös kulttuurisesti sidottuja yhteiskunnallisia merkityksiä. Sosiaalityössä suuntauksena on jo vuosia ollut asiakasnäkökulman muuttuminen asiantuntijuuskeskeisestä näkökulmasta asiakasta valtaistavaan työhön (Raitakari 2002). Siitä huolimatta käytännön sosiaalityössä asiakkaita pyritään edelleenkin ohjaamaan johonkin yhteisesti hyväksyttävämpään elämäntapaan. Vankilatyössä näkyy erityisen hyvin tämä

20 19 integroiva näkökulma, jonka heikkous on professionaalisuutta korostavassa asiakastyössä (vrt. emt.). Edelleen sosiaali- ja kuntoutustyössä tuotetaan toiseutta myös asiakkaita eriarvoistamalla. Tämä tapahtuu esimerkiksi siten, että eteenpäin asiakkuuspolulla pääsevät ne asiakkaat, jotka haluavat tai kykenevät sitoutumaan yleisesti hyväksyttäviin toimintatapoihin (esimerkiksi vankilassa puhtaan päihdeseulan antamalla pääsee kuntoutukseen/siviiliopintoihin/poistumisluville jne.). Väistämättä tämä toimintatapa tuottaa lisää niitä toisia, jotka helposti leimautuvat toivottomiksi asiakkaiksi (vrt. Karjalainen & Lahti 2005). Postmodernin ihmisen valinnanvapaus ja oman elämän herruus voidaan tietysti kääntää syrjäytymistä ehkäiseväksi. Voidaan korostaa asiakkaan subjektiutta (Karjalainen & Lahti 2005) ja yrittää tarjota mahdollisuuksia tuoda omaa ääntä kuuluville. Todellista osallistavaa työtä voidaan kuitenkin tehdä vasta sitten, kun yhteiskunnalla on tarjota enemmän kuin yksi keskus valittavaksi (Juhila 2002). Vasta, kun näemme kaikki ihmiset arvokkaina sellaisenaan ja yhteiskuntaamme kuuluvina osina riippumatta siitä, millaisia tavoitteita ja resursseja yksilöllä on. Vankilan kuntouttavassa työssä viitteitä osallistavasta työstä on jo nähtävillä. Myös osallistuva toiminta on lisääntynyt (esim. vertaisryhmätoiminta, Kris, AA, Na, Vankien omaiset). Toisaalta kansalaislähtöinenkin toiminta tuottaa toiseutta, koska kaikki eivät halua tai pysty olemaan aktiivisia omien asioidensa hoitajia (emt.) ja pitkä tie on vielä kuljettava ennen kuin hyväksymme nämä aktivoitumattomimmat ja myös oman elämänsä suhteen välinpitämättömät tasavertaisiksi. Aktivoitumattomiin liittyvää problematiikkaa voidaan lähteä miettimään esimerkiksi siitä näkökulmasta, että asiakkaat itse määrittelevät asiakkuutensa intensiteetin. Mikäli asiakas aktiivisuutensa tasosta riippumatta nähdään palveluasiakkaana, joka on yhteisönsä täyspainoinen jäsen ja jolla on vaikuttamismahdollisuus omien asioidensa suhteen (Niiranen 2002), voi tämä tuottaa omien voimavarojen kasvua ja lisätä aktiivisuutta ja elämänhallinnan taitoja. Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna on aivan itsestäänselvyys, että mitä arvokkaammaksi ihminen itsensä tuntee, sitä aktiivisemmin hän pyrkii omaan elämäänsä vaikuttamaan. Arvostus syntyy yhteenkuuluvuuden tunteesta. Ihminen on ihminen vain ollessaan suhteessa muihin ihmisiin. Yhtenä merkittävänä työmuotona syrjäytymiseen vaikuttamisessa voidaan pitää identiteettityötä, jota olisi tehtävä kehdosta hautaan periaatteella niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin kanssa (vrt. Hyväri 2001, ).

21 20 Lähtökohtana syrjäytymiseen vaikuttamisessa voisi olla esimerkiksi se, että työn tavoite selkiytettäisiin ja sitä kautta yhteisessä dialogissa yhteiskunnan kansalaisten kanssa saataisiin riittäviä, mahdollisia ja tarpeenmukaisia palveluita rakennettua. Rantala (2006) tuo teoksessa Projektiyhteiskunnan kääntöpuolia hyviin esiin sen, miten moniulotteista vankien syrjäytymisproblematiikka on ja mikä merkitys tavoitteen asettelulla on. Normaalin määrittelemisestä ei ole yhteisymmärrystä eikä näin ollen ole olemassa sellaista normaalia, johon vangin tai muutoin syrjäytyneen voisi palauttaa (emt., 218). Päihdeongelman tai rikollisuuden poistamisen sijaan tavoitteen tulisi olla realistisempi ja totuudenmukaisempi niin, että työn kohde, asiakas, voisi itsekin allekirjoittaa tavoitteen. Vaikka suurimmalle osalle vangeista tavoiteltava tilanne on normaali elämä työpaikkoineen, perheineen ja etelänlomineen, auttavat pienemmät tavoitteet paremmin eteenpäin ollessaan lyhyemmän matkan päässä tästä hetkestä. Ulkoapäin asetettuihin kategorioihin sijoittaminen on asiakkaan kannalta ongelmallista, etenkin mikäli ei tunne kuuluvansa tiettyyn kategoriaan. Tämä aiheuttaa helposti tunteen, ettei kuulu mihinkään. Kuitenkin yksi perustarpeistamme on yhteenkuuluvuus. Eron politiikka (Juhila 2002, 30 31) perustuu siihen, että identiteettien moninaisuus ja suhteellisuus hyväksytään ja erilaisuudet ovat vaihtoehtoina muiden joukossa, esimerkiksi palkkatyön rinnalla tavoiteltavana asiana jonkun kohdalla voikin olla yhtä arvokas osa jossain muussa toiminnassa, esimerkiksi vapaaehtoistyössä (emt., 31). Vankilassa moniongelmaisten asiakkaiden elämänhistoriat ja yhteiskunnan näkökulmasta ei-toivottu rikollisuus kohtaavat vankeuslain tavoitteet integroinnista. Koska vankeuden ja eristämisen ei ole itsessään todettu estävän rikollisuutta, on uutta vankeuslakia perusteltu avoimemmalla ja yksilön tilanteet paremmin huomioivalla oikeudellisella ajattelulla (vrt. Maruna & King 2004, 88). Muutos, jossa rangaistusta perustellaan kuntoutuksella ja psykososiaalisilla argumenteilla, vaatii luottamusta rangaistuksen vaikuttavuuteen (Worrall & Hoy 2005, 96 97). Vaikuttavuustuloksia on saavutettu esimerkiksi yhdyskuntaseuraamuksia koskevissa tutkimuksissa sekä ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa koskien niin sanottuja pantarangaistuksia. Suomessa on ollut jo pidempään käytössä yhdyskuntapalvelu ehdottomana vankeusrangaistuksena, jossa henkilöä ei kuitenkaan tuomita vankilaan (ehtojen jäädessä täyttymättä tuomio voidaan kuitenkin muuntaa myös vankilassa suoritettavaksi). Myös valvotulla koevapaudella on pyritty vaikuttavampaan integrointiin vankilasta vapautumisvaiheessa.

22 21 3 VANGIT MUURIEN SISÄLLÄ VANKEUSRANGAISTUKSEN SUUNNITELMALLINEN SUORITTAMINEN Suomalainen kriminaalipolitiikka on muuttunut viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Muutokset ovat sekä kiristäneet että höllentäneet rikosseuraamusjärjestelmää. Vaikka Suomen vankiluku laski tasaisesti 1950-luvulta lähtien, tapahtui 2000-luvun vaihteessa useita yhtäaikaisia muutoksia, jotka nostivat vankilukua. Näitä muutoksia olivat muun muassa kansainvälisen rikollisuuden (mm. huumausainerikollisuus) kasvu ja sen myötä ulkomaalaisten vankien määrän lisääntyminen, sakkouudistukset ja kasvanut sakkovankien määrä. Lisäksi tiukentunut linja väkivaltarikosten suhteen lisäsi pitkäaikaisvankien määrää huomattavasti. Vuoden 2005 jälkeen vankilukua on saatu kuitenkin jälleen laskettua suunnitelmallisella ja järkiperäisellä kriminaalipolitiikalla, jonka konkreettisina tekoina ovat olleet voimaan tullut uusi vankeuslaki, yhdyskuntaseuraamusten laajentunut käyttö sekä sakkolainsäädännön muutokset. (Lappi-Seppälä 2011). Suomessa rikosseuraamusjärjestelmä (kts. KUVIO 2) koostuu ehdollisista ja ehdottomista rangaistuksista (Rikosseuraamuslaitos 2011). Rangaistuksia säätelevät rikoslaki ja vankeuslaki. Suomessa tuomitaan vuosittain rikoksista noin henkilöä (v. 2009), joista ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitaan noin henkilöä (v. 2009). Ehdoton vankeusrangaistus suoritetaan joko yhdyskuntapalveluna (alle 8 kk:n tuomio, käräjäoikeuden päätöksellä) tai vankilassa. Yhdyskuntapalveluna tuomitaan vuosittain keskimäärin rangaistusta (noin 35 prosenttia). Yhdyskuntapalveluun tuomittujen tavallisin rikos on ollut törkeä rattijuopumus yli puolella kaikista yhdyskuntapalveluun tuomituista. Vankeusrangaistusta ja siihen liittyviä asioita säätelee vankeuslaki (VL 767/2005). Tästä eteenpäin käytämme termiä vankeusrangaistus tarkoittamaan ehdotonta vankeusrangaistusta, joka suoritetaan vankilassa.

23 22 KUVIO 2. Suomen rangaistusseuraamusjärjestelmä 3.1 Tuomion suorittaminen ja vankeuden tavoitteet Vankiloissa tuomiotaan suorittavat vankeuslain mukaan vankeusvangit, elinkautisvangit ja kokorangaistusta suorittavat vangit. Vankeusvangit suorittavat tuomiostaan vankilassa joko 1/3, 2/3 tai puolet. Nuorena henkilönä tuomittu eli alle 21-vuotiaana rikoksensa tehnyt ensikertalainen suorittaa tuomiostaan vankilassa 1/3 ja uudelleen vankilaan tuleva puolet. Yli 21-vuotiaana rikoksen tehnyt ensikertalainen suorittaa tuomiostaan vankilassa puolet ja uudelleen vankilaan palaavat suorittavat tuomiostaan vankilassa 2/3. Elinkautisvanki voi anoa vapautumistaan ehdonalaiseen vapauteen Helsingin hovioikeudelta suoritettuaan tuomioistaan 10 tai 12 vuotta (alle 21-vuotiaana rikoksen tehneet 10 vuotta, muut 12 vuotta). Elinkautisvanki voi vapautua myös presidentin armahduk-

24 23 sella, mikäli tuomio on alkanut ennen (VL 767/2005.) Vankiloissa on lisäksi tutkintavankeja, jotka odottavat lainvoimaista tuomiotaan. Heidän tilannettaan emme käsittele tässä opinnäytetyössä. Uusi vankeuslaki 2006 toi uudenlaisen perustan vankeudelle. Aiemmin vankeuden täytäntöönpanon tehtävä oli ollut rikollisen eristäminen yhteiskunnasta ja uusien rikosten ehkäisy, mutta uuden lain mukaan tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan (VL 767/2005, 1:2 ). Suomessa vankeusrangaistus voidaan suorittaa suljetussa vankilassa tai avovankilassa. Maamme jakautuu kolmeen rikosseuraamusalueeseen, joita ovat Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Itä - Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueet ( alkaen). Jokaisella rikosseuraamusalueella on sekä suljettuja että avovankiloita ja yhdyskuntaseuraamustoimistoja. Vankilat voivat olla valvonnaltaan hyvin erilaisia vankilan turvatasosta riippuen. (VL 767/2005, 4:1.) Vangin sijoittamisessa vankilaan tulee huomioida kunkin vangin yksilölliset riskit ja tarpeet eikä vankeus saa aiheuttaa vangille tarpeetonta haittaa. Vangin iän, sukupuolen, terveydentilan ja aiemman rikollisuuden lisäksi sijoittelussa on otettava huomioon vangin oma toivomus ja yhteyksien säilyminen läheisiin. Yleensä tämä tarkoittaa, että vanki pyritään sijoittamaan mahdollisimman lähelle kotipaikkaa. Lisäksi tulee huomioida vangin mahdollisuus sijoittua rangaistusajan suunnitelman edellyttämään toimintaan. (VL 767/2005, 4:8.) Vangin sijoittamisperusteita arvioi yhdessä vangin kanssa rikosseuraamusalueen arviointikeskus. 3.2 Suunnitelmallinen rangaistusaika Ennen uutta vankeuslakia (767/2005) Suomessa ei ole ollut säännöksiä rangaistusajan suunnitelmallisuudesta. Vangin yksilöllisen kokonaistilanteen ja tarpeiden hahmottamisen parantamiseksi uuteen vankeuslakiin otettiin mukaan rangaistusajan suunnitelma, jollainen on ollut käytössä jo useissa eri maissa, esimerkiksi Britanniassa. (HE 263/2004.) Rangaistusajan tarkalla suunnitelmalla pyritään varmistamaan, että rangaistusaika voidaan toteuttaa entistä yksilöllisemmin ja jäntevämmin olemassa olevien re-

25 24 surssien ja turvallisuudesta aiheutuvien vaatimusten rajoissa. Koska rangaistuksen tavoitteena on edistää vangin elämänhallintaa ja valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan ja sijoittumista yhteiskuntaan, yksittäiselle vangille tehtävä rangaistusajan suunnitelma on yksi tärkeimmistä keinoista, jolla tavoitteeseen pyritään. Suunnitelman katsotaan lisäävän täytäntöönpanon ennustettavuutta ja johdonmukaisuutta. Lisäksi sen katsotaan vähentävän moninkertaisen työn tekemistä varmistamalla vankia koskevan tiedon siirtyminen laitoksesta toiseen tai vapauteen siirryttäessä. Suunnitelmallisuuden tavoitteena on tehostaa myös yhteistyötä viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa. Oheisessa kuviossa (KUVIO 3) on esitelty suunnitelmallisen rangaistusajan prosessi, jonka jokaisessa vaiheessa tulee huomioida vangin riskit ja tarpeet vankeuslain (767/2005) tavoitteiden mukaisesti (VL 767/2005). KUVIO 3. Suunnitelmallinen rangaistusaika Rangaistusajan suunnitelma Vankeuslain mukaan vangille on laadittava yksilöllinen suunnitelma rangaistusajan suorittamista, vapauttamista ja ehdonalaista vapautta varten (= rangaistusajan suunnitelma). Suunnitelma perustuu riski- ja tervearvioon (RiTa). Riski- ja tarvearvio laaditaan

26 25 joko kirjallisen materiaalin perusteella tai vangin henkilökohtaisiin haastatteluihin perustuen tuomion pituudesta riippuen. Riski- ja tarvearviossa arvioidaan vangin staattisia ja dynaamisia kriminogeenisiä riskitekijöitä ja tarkastellaan muun muassa aiempia vankeusrangaistuksia, rikoshistoriaa ja vangin elämän olosuhteita ennen vankilaan joutumista. Rangaistusajan suunnitelma ohjaa vangin rangaistusaikaisia toimintoja kuten toimintaan osallistumista, valvotun koevapauden mahdollisuutta tai poistumislupia. Rangaistusajan suunnitelman perusteella vangille valitaan myös oikea paikka rangaistuksen suorittamiseen: tarvitseeko vanki suljetun laitoksen turvallisuustasoa vai hyötyykö hän enemmän avolaitokseen sijoittamisesta. Suunnitelmaan kirjataan myös arvio siitä, mitä esimerkiksi suljetusta avolaitokseen siirtyminen edellyttää vangilta ja sijoitusvankilalta. (VL 767/2005, 4:6.) Rangaistusajan suunnitelmalla halutaan korostaa rangaistusajan prosessinomaista ja hallittua luonnetta. Vangin kannalta rangaistusajan suunnitelma parantaa vankeusajan ennustettavuutta. Suunnitelmassa vankeusajan toiminta voidaan esittää perusteltuina osatavoitteina ja tavoitteina, joihin rangaistusaikana pyritään vaikuttamaan. Tavoitteiden (esimerkiksi koulutus, velkojen hoito, kuntoutus, perhesuhteet, asenteet, työelämäyhteydet) asettamisessa voidaan soveltaa eri vangeille erilaisia tasoja. Toimintaan sijoittelun tulee olla täsmällisemmin ohjattua ja perustua johtopäätöksiin siitä, millaista toimintaa tarvitaan, millaisia tekijöitä toiminnassa on otettava huomioon ja millaisia vaihtoehtoja tavoitteiden saavuttamiseksi on olemassa. Suunnitelmaa vahvistettaessa päätetään, mihin yksilöllisiin, sosiaalisiin, kriminogeenisiin ja muihin vangin toimintakykyyn ja uusintarikollisuuteen vaikuttaviin tekijöihin rangaistusaikana pyritään vaikuttamaan. Suunnitelmassa arviot, tarpeet ja toiminnot saatetaan kohtaamaan toisensa. Näin voidaan varmistaa, että vangille voidaan varata oikeanlaisia toimenpiteitä oikeaan aikaan. (HE 263/2004.) Rangaistusajan suunnitelman tekoon osallistuminen on vangille vapaaehtoista, mutta vankeja tulee motivoida sen tekemiseen. Vangin aktiiviseen osallistumiseen ja sitoutumiseen tulisi kaikin tavoin pyrkiä. Suunnitelma ei kuitenkaan ole sillä tavoin sitova eikä valituskelpoinen päätös, että se yksinomaan olisi esimerkiksi poistumisluvan perusteena. Suunnitelma valmistellaan arviointikeskuksessa ja sitä päivitetään vangin sijoitusvankilassa. (HE 263/2004; Vankeusasetus 509/2006, 4:19.)

27 Vapauttamissuunnitelma Vapauttamissuunnitelma on osa rangaistusajan suunnitelmaa ja se laaditaan jo hyvissä ajoin ennen vapautumista. Vapauttamissuunnitelma valmistellaan yhteistyössä vangin kanssa. Vangin yhteiskuntaan sijoittamisen parantamiseksi vapauttamissuunnitelmaa laadittaessa on vangin suostumuksella oltava tarpeen mukaan yhteistyössä vangin kotitai asuinkunnan sosiaali-, terveys-, asunto- sekä työvoimaviranomaisten kanssa. (VL 767/2005, 4:17.) Vapauttamissuunnitelmaa valmisteltaessa on selviteltävä niitä tekijöitä, jotka tukevat vapautuvan vangin sijoittumista yhteiskuntaan. Erityisesti on arvioitava vapautuvan vangin asumiseen, toimeentuloon, työhön tai koulutusjärjestelyihin, sosiaalisiin suhteisiin, työkykyyn, terveydenhuoltoon sekä päihdekuntoutukseen ja muuhun psykososiaaliseen kuntoutukseen liittyviä tarpeita. Jos vapautuva vanki määrätään valvontaan, vapauttamissuunnitelma valmistellaan yhteistyössä yhdyskuntaseuraamustoimiston kanssa ja liitetään ehdonalaisen vapauden valvontasuunnitelmaan. (emt.) Vapauttamissuunnitelman tavoitteena on tukea vankia yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Tutkimusten mukaan heti vapautumisen jälkeinen aika on rikosten uusimisen kannalta riskialteinta (Hypén 2004). Useampikertainen rikoksentekijä on alttiimpi palaamaan vankilaan kuin ensikertaa vankilassa ollut. Tutkimusten mukaan uusijoista noin 60 prosenttia palaa takaisin vankilaan ja ensikertalaisista n. 40 prosenttia. (emt.) Vapauttamissuunnitelman avulla pyritään estämään vapautumisen jälkeistä tyhjiötä, joka syntyy rahattomuudesta, toimettomuudesta, asunnottomuudesta ja muista syrjäytymiselementeistä. Valvottu koevapaus voi olla yksi osa vapauttamissuunnitelmaa Kuntouttava työ vankiloissa Merkittävä osansa vangin suunnitelmallisessa rangaistusajassa on myös sosiaalisella kuntoutuksella, jonka tavoitteena on saada asiakas motivoitumaan ja aktivoitumaan oman elämänsä suhteen. Vankiloissa järjestettävä toiminta on työtä, koulutusta tai muita vangin valmiuksia edistäviä toimintoja. Näiden toimintojen tarkoituksena on edistää vangin sijoittumista yh-

28 27 teiskuntaan. Vuonna 2009 tavoitteelliseen ohjelmaan tai muuhun sosiaaliseen kuntoutumiseen osallistui 1260 vankia (Rikosseuraamuslaitoksen tilastollinen vuosikirja 2009). Näistä päihdekuntoutusohjelmiin osallistui 444 vankia, uusintarikollisuuteen vaikuttaviin toimintaohjelmiin 288 ja muuhun sosiaaliseen kuntoutukseen (esim. perheleirit, vapautumiseen valmentavat kurssit) 528 vankia. Työtoimintaan on osallistunut vuonna 2009 noin 32 prosenttia vangeista ja koulutukseen 305 vankia päivässä. (emt.) Rikosseuraamuslaitoksen julkaisussa ohjelmatyön linjauksista (2008) todetaan, että rikollisesta elämäntavasta irtaantuminen on kansainvälisten tutkimusten mukaan pitkäkestoinen prosessi. Siinä on kysymys henkilökohtaisesta kehittymisestä ja kypsymisestä ja siihen liittyvistä sosiaalisten siteiden muutoksista. Tämän prosessin käynnistämisessä, ylläpitämisessä sekä tukemisessa tarvitaan siksi monia eri menetelmiä. Ohjelmatoiminta on 1990-luvulta lähtien vakiintunut kansainvälisesti yhdeksi niistä menetelmistä, joilla pyritään edesauttamaan rikollisesta elämäntavasta irtaantumista. (Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyön linjaukset 2008.) Suomi on seurannut kansainvälistä kehitystä ohjelmatoiminnassa. Etenkin 1990-luvulta alkaen on kehittynyt useita kognitiivis-behavioraaliseen ajatteluun perustuvia ohjelmia, joilla on pyritty uusintarikollisuuden vähentämiseen (Lappi-Seppälä 2011). Ohjelmatoimintaa on kehitetty ja monipuolistettu vuosien varrella. Rikosseuraamusalan ohjelmat voidaan määritellä seuraavasti: Ohjelmalla tarkoitetaan selkeälle muutosmallille perustuvaa, strukturoitua ja aikataulutettua sekä tieteellisin menetelmin arvioitavissa olevaa toimintaa, jolla vaikutetaan rikollista käyttäytymistä ylläpitäviin kriminogeenisiin tekijöihin. Tällaisia tekijöitä ovat täytäntöönpanon alussa tai myöhemmin todettu uusimisriskin taso sekä rikolliseen käyttäytymiseen muuten liittyvät asenteet ja ajattelu- ja käyttäytymismallit. Ohjelmat on suunnattu näiden tekijöiden perusteella valituille asiakasryhmille. (Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyön linjaukset 2008.) Ohjelmia on erimuotoisia ja eri tarkoituksiin ja ongelmiin keskittyviä. Ne vaihtelevat muutosmalliensa, laajuutensa, menetelmiensä sekä tavoitteidensa suhteen. Yksi tapa luokitella ohjelmia on jakaa ne motivointi- ja vaikuttavuusohjelmiin. Motivointiohjelmat ovat yleensä lyhytkestoisia. Motivointiohjelmilla pyritään lisäämään ja ylläpitämään muutosmotivaatiota sekä samalla motivoimaan asiakasta ryhtymään jatkotoimen-

29 28 piteisiin elämäntilanteensa ja rikollisen käyttäytymisensä suhteen. Tyypillisiä motivointiohjelmia ovat lyhyet päihdekuntoutusohjelmat. Vaikuttavuusohjelmat ovat pidempikestoisia ja intensiivisiä. Ne on suunnattu asiakkaille, joiden kohdalla rikoksen uusimisriski on korkea. Ohjelmilla pyritään vaikuttamaan taustalla oleviin ajattelu- ja käyttäytymismalleihin. Vaikuttavuusohjelmilla pyritään vaikuttamaan muun muassa väkivaltaiseen käyttäytymiseen tai kokonaisvaltaiseen kuntoutumiseen. (Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyön linjaukset 2008.) Vangilla voi olla mahdollisuus päästä myös vankilan ulkopuolelle työhön, työharjoitteluun tai opiskelemaan, mikäli toiminta tukee rangaistusajan suunnitelmallista toteutumista (VL 767/2005, 8:6, 9 ja 10 ). Päihdeongelmainen tai muutoin erityisen tuen tarpeessa oleva vanki voidaan myös sijoittaa kuntoutuslaitokseen vankilan ulkopuolelle määräajaksi (emt., 8:9 ja 10 ). Vangin ulkopuoliset sijoitukset valmistellaan yhteistyössä kotikunnan kanssa osana vapauttamissuunnitelmaa. Ohjelmatoiminnan ja vankilan ulkopuolisen toiminnan lisäksi vankiloissa on tarjolla psykologin, sosiaalityöntekijän, vankilapastorin tai diakonin sekä erityisohjaajien palveluita sekä monenlaista muuta kuntouttavaa toimintaa, esimerkiksi sosiaalista kuntoutusta sekä perhetyötä ja kuntoutusta (esim. perheleirejä) (Rikosseuraamuslaitos 2011).

30 29 4 VAPAUTUMISEN PORTAAT VALVOTTU KOEVAPAUS OSANA PORTAITTAISTA VAPAUTUMISTA Valvottu koevapaus otettiin Suomessa käyttöön uuden vankeuslain myötä. Muutostarpeet lainsäädännössä johtuivat vankeinhoidossa, yhteiskunnassa ja lainsäädännössä tapahtuneista muutoksista. Vankien ongelmat ovat lisääntyneet ja vankien rikostausta on muuttunut. Nykyään yhä useampi vanki on tuomittu väkivalta- ja huumerikoksista. Laitoksiin saapuvat vangit ovat entistä heikomman fyysisen ja psyykkisen kuntonsa vuoksi vaikeasti hoidettavia, mikä asettaa vankeinhoidolle uusia haasteita. Vankeuslain uudistamisen taustalla vaikuttivat hallituksen esityksen (HE 263/2004) mukaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joiden painoarvo myös Suomen lainsäädännössä on lisääntynyt. Keskeisimpiä vaatimuksia valvotun koevapauden kehittämisen kannalta ovat olleet ihmisoikeussopimusten vankien kohtelusta lausuvat artiklat sekä YK:n ja Euroopan neuvoston suositukset vapautumisen asteittaisuudesta. Euroopan neuvoston vankilasääntöjen mukaan vankilassa tulee järjestää vapautumiseen tähtäävää ohjelmaa tai valvottua osittaista tai ehdotonta vapautta, johon yhdistetään vaikuttavaa sosiaalista tukea (vankilasääntöjen osa VIII, kohta 107.3). (HE 263/2004; Mäkipää 2010.) 4.1 Vankeuslain uudistamisen tavoitteet Vankeuslain uudistukseen vaikuttivat osaltaan myös kriminaalipoliittisessa ajattelussa tapahtuneet muutokset. Pohjoismaisessa mallissa painotetaan käytännöllisyyttä, rangaistuskäytäntöjen avarakatseisuutta ja vaihtoehtoja vankeudelle. Myös kriminaalipolitiikka nähdään laajempana osana sosiaalipolitiikkaa. Suomen kriminaalipolitiikka on perustunut uusklassismiin, johon kuuluu yleistettävyyden, yhdenvertaisuuden ja suhteellisuuden periaatteet sekä rangaistusjärjestelmän yleinen humanisointi. Uusklassismin kriminaalipolitiikan kaksi yleistavoitetta ovat rikollisuuden ja sen kontrolloinnista aiheutuvien aineellisten ja aineettomien kustannusten ja kärsimysten minimointi sekä näiden oikeudenmukainen jakautuminen. Vankeuslain uudistamisen yhteydessä Suomessa pyrittiin siirtämään vankeusrangaistusten suorittamisen painopistettä avoimempien seu-

31 30 raamusten suuntaan sekä kehittämään erityisesti vapautumisvaiheen toimintoja. (Mäkipää 2010.) Hallituksen esityksen (263/2004) mukaan rangaistusten määräämisessä ja täytäntöönpanossa rangaistuksen ja hoidon, pakon ja palvelun jyrkästä erottelusta on pyritty luopumaan. Uudentyyppinen ajattelu heijastuu useiden maiden lainsäädännössä vankeinhoidolle asetettujen tavoitteiden sisällön muotoilussa. Tavoitteeksi on aikaisempaa korostuneemmin kirjattu uusintarikollisuuden vähentäminen ja vangin yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen. Vangin omaehtoista sitoutumista on pyritty lisäämään tietynlaisella paluulla progressiiviseen järjestelmään, esimerkiksi asteittaisella siirtymisellä vankeusrangaistuksen aikana vapaampiin olosuhteisiin ja aikaistetulla vapauttamisella. (emt.) Lähtökohtana vankeuslain uudistamiselle oli lainsäädännön saattaminen perustuslain ja ihmisoikeuksien kannalta asianmukaiselle tasolle. Toisaalta vankeutta koskevia säännöksiä oli päivitettävä vastaamaan nykyaikaista kriminaalipoliittista näkemystä vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta (Mäkipää 2010). Suomen nykyisessä kriminaalipolitiikassa pyritään 1900-luvun alun hyvinvointirangaistusajattelun mukaan vähentämään rikollisuutta kytkemällä rikosoikeusjärjestelmä hyvinvointipalveluiden osaksi (Linderborg 2011). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rikosseuraamusjärjestelmään liitetään kuntouttavia ja hoidollisia sisältöjä ja seuraamusten painopistettä pyritään siirtämään vapaudessa tapahtuviin toimintoihin. Yhtenä esimerkkinä vapaudessa tapahtuvien toimenpiteiden lisäämisestä on valvottu koevapaus. 4.2 Valvotulle koevapaudelle asetetut tavoitteet Vangin yhteiskuntaan sijoittumisen edistämiseksi hänet voidaan sijoittaa vankilan ulkopuolelle valvottuun koevapauteen enintään kuudeksi kuukaudeksi ennen ehdonalaista vapautta. Kokorangaistusta suorittavien pakollinen valvottu koevapaus on kolme kuukautta. Koevapaus perustuu rangaistusajan suunnitelmaan. Koevapauden myöntäminen edellyttää, että vanki on ollut riittävän pitkän ajan vankilassa, jotta hänelle on voitu laatia koevapauden toimeenpanosuunnitelma ja jotta hänen rangaistuksen aikaisen käyttäytymisensä perusteella voidaan arvioida koevapauden ehtojen noudattamista. Valvottu

32 31 koevapaus on tavallisesti lyhytaikainen osa vankeusrangaistusta ja vain erityisistä syistä tulee harkita sitä, että koevapausaika on yli puolet vankilassaoloajasta. Valvotun koevapauden perustavoite yhteiskuntaan sijoittumisen edistämisestä määrittää lähtökohtaisesti sen, kuinka pitkä koevapausaika on. (VL 767/2005.) Oheisessa kuviossa (KUVIO 4) on esitelty valvotun koevapauden tavoitteita (HE 263/2004). Keskeinen tavoite valvotulle koevapaudelle on yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen. Yhtenä tarkoituksena on ollut korvata ne aikaistamisperusteet, jotka liittyvät sosiaalisiin, terveydellisiin, koulutuksellisiin ja muihin näiden kaltaisiin seikkoihin (emt.). Yhteistyössä kunnan ja muiden viranomaisten kanssa on huolehdittava siitä, että vapauttamissuunnitelma, johon koevapaus voi kuulua yhtenä osana, tukee mahdollisesti valmisteltavaa hoito-, huolto- tai kuntoutussuunnitelmaa sekä työnhakusuunnitelmaa. (Mäkipää 2010.) Muita valvotulle koevapaudelle asetettuja tavoitteita ovat olleet vankiluvun vähentämisen tavoite sekä toimiminen vangille ikään kuin kannustimena sitoutua laadittuun rangaistusajan suunnitelmaan ja sitä kautta rikosten tekemistä ehkäisevään toimintaan vankilassa. (emt.) Rikolliseen elämäntapaan kiinnittymisen ehkäisy Vankiluvun vähentäminen Kustannusvaikutus Yhteiskuntaan integrointi VALVOTTU KOEVAPAUS Ehdonalaisen vapauden aikaistamisen korvaaminen Mahdollisuuksien lisääminen Läheissuhteiden ylläpito Kannustin rangaistusajan suunnitelman toteuttamiseen Tuki ja kontrolli Aktivoituminen KUVIO 4. Valvotun koevapauden tavoitteet

33 32 Valvottu koevapaus on rangaistusmuoto, jolle on luonteenomaista tuen ja kontrollin yhdistäminen. Lähtökohtana on, että koevapaudessa olevien sosiaali- ja työttömyysturvaetuudet ja yhteiskunnan palvelut määräytyvät kuten muillakin kansalaisilla. Valvotun koevapauden tavoitteeksi voidaan näin ollen katsoa myös pyrkimys normaaliuteen osana ympäröivää yhteiskuntaa. Leena Mäkipää (2010) on eritellyt valvotusta koevapaudesta tekemässään selvityksessä valvotun koevapauden etuja. Nämä edut voidaan teemoittaa kontrollin, vapautumisen ja normaaliuden kategorioihin. (KUVIO 5) KUVIO 5. Valvotun koevapauden etuja Kontrolliin liittyvinä etuina voidaan pitää rikolliseen elämäntapaan kiinnittymisen ehkäisyä etenkin ensikertalaisten kohdalla sekä valvonnan ja kontrollin jatkumista vapaudessa. Vapautumisen kannalta merkittäviä etuja ovat perusteellisempi vapautumisen valmistelu, portaittaisuus vapautumisessa sekä rikoksista luopuminen tai niiden lieveneminen. Normaaliutta edistäviä teemoja ovat aktivoituminen omien asioiden suhteen, laitostumisen ehkäisy ja kiinnittyminen yhteiskunnan toimintoihin kontrolloidusti.

34 Valvottuun koevapauteen sijoittaminen Valvotulle koevapaudelle on asetettu tietyt edellytykset, joihin vangin ja sijoitusvankilan tulee sitoutua. Perusedellytys on, että valvottu koevapaus edistää rangaistusajan suunnitelman etenemistä ja toteutumista. Vangilta valvottu koevapaus edellyttää sitoutumista ehdottomaan päihteettömyyteen ja päihteettömyyden valvontaan. Lisäksi vangin tulee pitää yhteyttä vankilaan suunnitelman mukaisesti ja noudattaa liikkumiseen ja toimintaan liittyviä ehtoja. Vangin on myös suostuttava siihen, että valvottu koevapaus valmistellaan yhteistyössä tarvittavien viranomais- ja siviiliverkostojen kanssa (esimerkiksi poliisi, työnantaja, sosiaali- ja työvoimaviranomaiset ja ulosotto). (VL 767/2005; Mohell & Pajuoja 2006, ) Arviointikeskus ja sijoitusvankila arvioivat koevapauden edellytysten täyttymistä valmisteluvaiheessa. Arviointikeskuksen tulee huomioida muun muassa vangin kyky noudattaa valvotun koevapauden ehtoja ja vankilan mahdollisuudet valvoa koevapaudessa olevaa riittävällä tavalla. Arviointikeskuksen arvion jälkeen valvotun koevapauden valmistelu alkaa sijoitusvankilassa. Sijoitusvankilassa selvitellään vangin asuinolosuhteet, ollaan yhteydessä viranomaisin, yhteisöihin ja yksityisiin henkilöihin, hankitaan samassa asunnossa asuvien kirjallinen suostumus valvotulle koevapaudelle ja laaditaan valvotun koevapauden toimeenpanosuunnitelma. Toimeenpanosuunnitelmassa määritellään koevapauden alkamis- ja päättymispäivämäärä ja kellonaika, toimintavelvoitteen sisältö, päivittäinen toiminta-aika ja matka-ajat, liikkumisrajoitukset asuin- tai toimintapaikan ulkopuolella, yhteyshenkilö työ- tai toimintapaikalla, vankilan yhteydenpito yhteyshenkilöön ja vankiin, asuminen, vapaa-ajan viettämistä koskevat rajoitukset, valvontatapa, vastuuhenkilö vankilassa, vastuu asumis-, ruoka- ja muista kustannuksista sekä menettely poikkeustilanteissa. (VL 767/2005; Mohell & Pajuoja 2006, ) Arviointikeskus tekee päätöksen valvotusta koevapaudesta, jonka jälkeen sijoituslaitos saa päätöksen ja antaa sen tiedoksi vangille. Vanki voi siirtyä valvottuun koevapauteen toimeenpanosuunnitelman mukaisena alkamispäivänä. Valvottu koevapaus eroaa muista niin sanotuista avoimemmista rangaistuksista (esimerkiksi yhdyskuntapalvelu tai valvontarangaistus) siinä, että siitä ei päätä tuomioistuin, vaan valvotun koevapauden ta-

35 34 voitteet suhteessa vankiin arvioidaan rikosseuraamusalueen arviointikeskuksessa yhteistyössä vangin sijoitusvankilan kanssa. (emt.) 4.4 Valvottuun koevapauteen sijoitetut vangit Lähivuosina Rikosseuraamuslaitoksen strategian mukaan tavoitteena on, että valvotussa koevapaudessa olisi päivittäin lähes 200 vankia. Tämän hetkinen luku on 120. Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan vuosina ( saakka) on valvotussa koevapaudessa ollut yhteensä 1287 henkilöä, joista 173 on ollut naisia (13,4 prosenttia). Vuosina valvottuja koevapauksia on aloitettu 1071 ja niistä 146 on keskeytetty. Yleisin keskeytyksen syy on ollut valvotun koevapauden ehtojen rikkominen. (Rikosseuraamuslaitos 2011) Valvotussa koevapaudessa olevien lukumääräinen tavoite on noussut vuosi vuodelta. Vuonna 2008 tavoite oli 50 vankia päivässä, vuonna vankia päivässä, vuonna vankia päivässä ja vuonna vankia päivässä. Tavoitteiden kasvun myötä myös keskeytysten määrä on lisääntynyt, keskeytyksiä on ollut vuosina prosenttia, prosenttia, prosenttia sekä prosenttia. (Rikosseuraamuslaitos 2011; Vuokko Karsikas, henkilökohtainen tiedonanto ) Valvottuun koevapauteen sijoitettavat vangit voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, jotka saattavat poiketa toisistaan huomattavasti. Nämä kolme ryhmää ovat määräaikaista vankeusrangaistusta suorittavat ehdonalaisesti vapautuvat vangit, elinkautisesta vankeudesta vapautuvat vangit sekä koko rangaistuksen vankilassa suorittavat vangit. Suurimman ryhmän koevapauteen sijoitettavista muodostavat ehdonalaisesti vapautuvat vangit, joiden yhteiskuntaan sijoittumista voidaan edistää koevapauden kautta ja jotka ovat noudattaneet rangaistusajan suunnitelmaa ja osoittaneet pyrkimyksensä rikoksettomaan elämäntapaan vankilassa. Monet heistä jatkavat vankilassa aloittamaansa kuntoutusta, opiskelua, siviilityötä tai muuta toimintaa. Valvotun koevapauden enimmäisaika on kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapautumista. Elinkautisesta vankeudesta vapautettaessa vanki voidaan määrätä valvottuun koevapauteen, jolloin koevapaus on pituudeltaan enintään kuusi kuukautta. Elinkautista vankeusrangaistusta suorittava tarvitsee yleensä muita vankeja huomattavasti enemmän tukea ja apua tavanomaisistakin siviiliasioista selviytyäkseen. Koevapaus antaa pitkäaikaisvangeille kontrolloidun mahdolli-

36 35 suuden totuttautua vapauteen ennen vankeusajan päättymistä. Kolmas valvottuun koevapauteen sijoitettava ryhmä on kokorangaistusta vankilassa suorittavat vangit, joita ei päästetä ehdonalaiseen vapauteen. Heidät sijoitetaan pakolliseen valvottuun koevapauteen kolme kuukautta ennen vapauttamista. Kokorangaistusta suorittavien yhteiskuntaan sijoittuminen vaatii erityistä huomiota ja huolellista valmistelua. (Mohell & Pajuoja 2006, ) Valvottuun koevapauteen sijoitettuja on tutkittu Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa (Mäkipää 2010). Tutkimuksessa on verrattu valvottuun koevapauteen sijoitettuja muuhun vankipopulaatioon vuosina Selvityksen mukaan valvottuun koevapauteen oli vuosina sijoitettu 272 vankia, joista 84 prosenttia oli miehiä. Elinkautisvankeja oli 3 prosenttia, mikä on enemmän kuin muussa vankipopulaatiossa. Iältään valvottuun koevapauteen sijoitetut olivat keskimäärin 37-vuotiaita, nuorten osuus oli kuitenkin suhteellisen korkea (noin 10 prosenttia). Naimisissa olevia vankeja oli yli puolet enemmän kuin vertailuryhmässä. Suurin osa valvottuun koevapauteen sijoitetuista oli tuomittu väkivaltarikoksesta (yli 45 prosenttia), liikennejuopumuksesta ja varkausrikoksista tuomittuja oli valvotussa koevapaudessa ollut hyvin pieni määrä suhteessa muuhun vankipopulaatioon. Suurin osa oli ensikertalaisia ja rangaistukset olivat keskimäärin pidempiä kuin muulla vankijoukolla. (Mäkipää 2010) Naisten osuus valvotuista koevapauksista on hiukan suurempi kuin naisten osuus kaikista vuosina vapautuneista vangeista (8,2 prosenttia). Valvottuun koevapauteen on sijoitettu eniten ensikertalaisia vankeja (noin puolet). Valvotussa koevapaudessa on ollut 20 elinkautisvankia. Lähes kaikki valvottuun koevapauteen sijoitetut ovat olleet Suomen kansalaisia (96,6 100 prosenttia). Siviilisäädyltään noin puolet (602 henkilöä) valvotussa koevapaudessa olleista on ollut naimattomia, vuoden 2011 tilastossa on ensimmäisen kerran merkintä henkilöstä, joka on ollut rekisteröidyssä parisuhteessa. Valvottuun koevapauteen sijoitettujen ikärakenne on pysynyt jotakuinkin samana, joskin alkuvuosina eniten valvotussa koevapaudessa oli hiukan vanhempia henkilöitä. Vuodesta 2008 alkaen valvotussa koevapaudessa on ollut eniten vuotiaita. Valvotussa koevapaudessa olleet ovat olleet pääosin avolaitoksen kirjoilla (n. 85 prosenttia) ja heidän tuomioidensa pituus on ollut keskimäärin 3-4 vuotta. (Marja-Liisa Muiluvuori & Sasu Tyni, henkilökohtainen tiedonanto ; Rikosseuraamuslaitos 2011.) Ohei-

37 36 nen taulukko (TAULUKKO 1) esittelee valvotussa koevapaudessa olleiden taustatietoja prosentteina. TAULUKKO 1. Valvotussa koevapaudessa olleiden taustatietoja prosentteina. TAUSTATEKIJÄ Vuosi 2006 (N=7) Vuosi 2007 (N=104) Vuosi 2008 (N=217) Vuosi 2009 (N=356) Vuosi 2010 (N=395) Vuosi 2011 (N=208) Kansalaisuus - suomi ,1 97,7 97,2 98,7 96,6 - muut maat 0,0 1,9 2,3 2,8 1,3 3,4 Sukupuoli - miehet 85,7 81,7 85,3 87,1 85,6 91,3 - naiset 14,3 18,3 14,7 12,9 14,4 8,7 Ikä - 18-<21 0,0 1,9 0,0 0,6 1,3 0,5-21-<30 0,0 23,1 23,0 21,9 26,6, 23,1-30-<40 14,3 27,9 35,5 36,2 30,6 36,1-40-<50 42,9 26,0 27,6 25,0 24,3 23,6-50-<60 28,6 11,5 10,6 14,0 9,4 12, ,3 9,6 3,2 2,2 7,8 4,8 Siviilisääty - avioliitto 14,3 38,5 29,5 29,8 22,5 25,5 - naimaton 28,6 36,5 44,2 45,2 52,7 46,2 - eronnut 42,9 22,1 24,0 23,3 22,3 25,0 - leski - 2,9 1,8 1,1 2,3 2,4 - rek.parisuhde ,5 - ei tietoa 14,3 0,0 0,5 0,6 0,3 0,5 Vankilaji - vankeusvanki , 1 97,2 97,8 99,0 99,0 - elinkautisvanki 0,0 1,9 2,8 2,2 1,0 1,0 Kirjoillaololaitos - suljettu 26,8 15,4 15,7 18,0 7,6 12,5 - avolaitos 71,4 84,6 84,3 82,0 92,4 87,5 Taulukko koottu Rikosseuraamuslaitoksen (2011) tilastojen pohjalta. Taulukossa 2 esitellään valvottuun koevapauteen sijoitettujen rikostaustaa päärikoksen perusteella. Valvottuun koevapauteen sijoitettujen yleisimpiä rikoksia ovat olleet vuosina väkivaltarikokset (vrt. Mäkipää 2010, ). Siveellisyysrikoksista

38 37 tuomittuja on sijoitettu valvottuun koevapauteen kaikkein vähiten. Mäkipään (2010, 109) tutkimuksen mukaan liikennejuopumuksista tuomittuja oli vuosina hyvin vähän, mutta määrässä voidaan nähdä pientä nousua vuoteen 2011 mennessä. Suhteessa liikennejuopumustuomioihin yleensä määrä on edelleen alhainen. Myös huumausainerikollisten sijoittaminen valvottuun koevapauteen on lisääntynyt suunnilleen samassa suhteessa huumausainerikollisten määrän kasvuun kaikissa vankeusvangeissa. (Marja-Liisa Muiluvuori & Sasu Tyni, henkilökohtainen tiedonanto ; Rikosseuraamuslaitos 2011.) TAULUKKO 2. Valvottuun koevapauteen sijoitettujen rikostausta päärikoksen mukaan. RIKOSLAJI Murha, tappo tai emt. yritys Muu väkivaltarikos Vuosi 2006 (N=7) Vuosi 2007 (N=104) Vuosi 2008 (N=217) Vuosi 2009 (N=356) Vuosi 2010 (N=395) Vuosi 2011 (N=208) 42,9 % 29,8 % 25,8 % 14,9 % 19,2 % 16,3 % 14,3 % 12,5 % 18,0 % 21,1 % 25,1 % 20,7 % Varkausrikokset * 9,6 % 6,9 % 6,2 % 7,3 % 6,3 % Ryöstö * 4,8 % 5,5 % 5,1 % 6,3 % 3,8 % Muu omaisuusrikos 14,3 % 15,4 % 8,3 % 8,4 % 8,9 % 8,2 % Siveellisyysrikos 14,3 % 3,8 % 4,6 % 4,8 % 5,8 % 4,8 % Huumausainerikos * 13,5 % 16,6 % 21,1 % 16,7 % 20,7 % Liikennejuopumus * * 2,8 % 7,3 % 5,1 % 9,6 % Muut rikokset 14,3 % 10,6 % 11,5 % 11,2 % 5,6 % 9,6 % *ei tilastoitu erikseen Taulukko koottu Rikosseuraamuslaitoksen (2011) tilastojen pohjalta. Vangin rangaistusajan suunnitelmaan kirjataan jokaiselle omat henkilökohtaiset tavoitteet. Tavoitteiden määrä vaihtelee ja Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen perusteella rangaistusajan suunnitelmissa käytettävien tavoitteiden yleisin määrä on neljä. Tavoitteita voi kuitenkin olla jopa kymmenen, mutta yli neljää tavoitetta esiintyy vain alle 10

39 38 prosentilla vangeista. Oheisessa taulukossa (TAULUKKO 3) on esitelty valvotussa koevapaudessa olleiden rangaistusajan suunnitelmiin kirjatut neljä ensimmäistä tavoitetta niiden esiintymisen mukaan. Prosentit kertovat siitä, kuinka monella prosentilla valvotussa koevapaudessa olleista kyseinen tavoite esiintyy tavoitteena 1, tavoitteena 2, tavoitteena 3 tai tavoitteena 4. TAULUKKO 3. Valvotussa koevapaudessa olleiden rangaistusajan suunnitelmien yleisimmät tavoitteet (mukana neljä ensimmäistä tavoitetta) RANGAISTUSAJAN SUUNNITELMAN TAVOITE (N=1287) Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 3 Tavoite 4 Alkoholin käyttöön liittyvä 10,1 % 4,4 % - - tavoite (130) (57) Koulutus / työllisyys 9,7 % (125) 13,8 % (177) 9,9 % (128) 3,7 % (48) Huumausaineiden käyttöön liittyvä Ajattelu ja käyttäytyminen Sosiaaliset sidokset ja elämäntapa Yhteiskuntaan sijoittumisen valmistelu Työkyvyn ylläpito ja kehittäminen Asuminen ja arkiselviytyminen 8,6 % (111) ,9 % 10,5 % 6,1 % - (128) (135) (78) - 8,5 % 9,6 % 3,4 % (110) (123) (44) ,1 % (27) - - 3,1 % 2,0 % (40) (26) ,0 % (26) Taulukko koottu Rikosseuraamuslaitoksen (2011) tilastojen pohjalta. Yleisimmin ensimmäisenä tavoitteena valvottuun koevapauteen sijoitetuilla on ollut alkoholin tai huumausaineiden käyttöön liittyvä tavoite (yhteensä 18,7 prosentilla). Usein ensimmäinen tavoite on liittynyt myös koulutukseen ja työllisyyteen tai ajatteluun ja käyttäytymiseen. Päihteisiin liittyvä tavoite oli valvotussa koevapaudessa olleilla aina

40 39 ensimmäinen tavoite tai se kirjattiin vasta neljän yleisimmän tavoitteen jälkeen. Tämä kertonee siitä, että vakavasti päihdeongelmaisten kohdalla päihteisiin liittyvä tavoite on asetettu tärkeimmäksi. Toisaalta tavoitteen vähäinen esiintyminen hämmästyttää niiden tutkimusten valossa, joiden perusteella noin 90 prosenttia vangeista on päihdeongelmaisia. Ymmärrettävää on kuitenkin se, että vakavastikin päihdeongelmainen vanki voi tarvita päihdeongelmasta selvitäkseen ensin muuta tukea, esimerkiksi ajatteluun ja käyttäytymiseen liittyen. Lisäksi voi olla niin, että valvottuun koevapauteen ei ole sijoitettu vaikeasti päihdeongelmaisia, koska heidän selviytymistään päihteettömänä valvotussa koevapaudessa pidetään epätodennäköisempänä. Oheisen taulukon perusteella voidaan päätellä, että tärkeimmiksi tavoitteiksi valvottuun koevapauteen sijoitettujen rangaistusajan suunnitelmiin on useimmiten nostettu koulutukseen ja työllisyyteen, ajatteluun ja käyttäytymiseen tai sosiaalisiin sidoksiin liittyvät tavoitteet. Vapautumisen valmisteluun liittyvä tavoitetta esiintyy rangaistusajan suunnitelmissa melko vähän, mikä johtunee siitä, että valvottuun koevapauteen sijoitettujen tuomiot ovat melko pitkiä eikä vapautumisen valmistelu ole vielä ajankohtaista rangaistusajan suunnitelman laatimishetkellä tuomion alkuvaiheessa. Huomioitavaa on, että rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden määrä on aina yksilöllinen ja vaihtelee vangin tuen tarpeesta riippuen. Tavoitteet saattavat vaihdella myös Rikosseuraamusalueittain, vaikka tavoitteista onkin yhteinen ohjeistus ja koodisto. Tarkkaa tietoa ei ole saatavilla siitä, kirjataanko rangaistusajan suunnitelmien tavoitteet aina niin sanotusti tärkeysjärjestykseen vai riippuuko kirjaamistapa tiedon kirjaavasta erikoissuunnittelijasta. (Marja- Liisa Muiluvuori & Sasu Tyni, henkilökohtainen tiedonanto ; Rikosseuraamuslaitos 2011.) Mäkipään (2010) tutkimuksen mukaan valvotussa koevapaudessa olleiden rangaistusajan suunnitelmissa eri tavoitteita esiintyi seuraavasti: koulutus ja työllisyys yli 50 prosentilla, ajattelu ja käyttäytyminen 37 prosentilla, päihteet 27 prosentilla, sosiaaliset sidokset 25 prosentilla, asuminen ja arkipäivän toiminnot 10 prosentilla, asenteet 7 prosentilla sekä tulot ja taloudellinen tilanne 0,5 prosentilla. Mäkipään tutkimus pitää sisällään kaikki rangaistusajan suunnitelmien sisältämät tavoitteet. (Mäkipää 2010.) Tilastot kertovat, että valvottuun koevapauteen sijoitettujen profiili on monipuolistunut vuosien varrella. Alkuvuosina valvottuun koevapauteen sijoitettiin valikoituneimpia

41 40 vankeja: naimisissa olevia, hiukan vanhempia ensikertalaisia ja naisia. Esimerkiksi liikennejuopumuksista ja huumausainerikoksista tuomittuja oli vähän, koska voitaneen olettaa, että heidän päihdeongelmansa on keskimääräistä vaikeampi (vrt. Mäkipää 2010, 109). Naisten suuri osuus selittyy myös sillä, että valvottujen koevapauksien toimeenpanossa yhtenä uranuurtajana on ollut Vanajan vankila, joka on naisten avolaitos. Rikosseuraamuslaitoksen valvotuille koevapauksille asettamat määrälliset tavoitteet ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja tämä on aiheuttanut painetta valvottujen koevapauksien valmisteluun yhä useammalle ja yhä suuremmalla riskillä. Kuten Mäkipään (2010) tutkimuksessakin tulee ilmi, on Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnalle ollut epäselvää se, kenelle valvottu koevapaus on lopulta tarkoitettu. Ristiriita on johtunut pitkälti siitä, että valvottu koevapaus on nähty palkintona vangille hyvin suoritetusta tuomiosta. Valvotun koevapauden edellytyksenä on lisäksi vangin aktiivinen rangaistusajan suunnitelman noudattaminen vankilassa. Syitä siihen, miksi vanki ei noudata rangaistusajan suunnitelmaansa vankilassa, on monia. Joskus kyse voi olla vankilan resursseista: vankila, johon vanki on sijoitettu, ei pysty tarjoamaan vangille hänen tarvitsemaansa apua ja tukea, esimerkiksi päihdekuntoutusta tai psykologin palveluita. Joskus on kyse vangista itsestään: hän ei koe itse rangaistusajan suunnitelmansa tavoitteita tavoittelemisen arvoisiksi tai hänellä ei itsellään ole resursseja toimia asioiden suhteen esimerkiksi psyykkisen terveydentilansa vuoksi. Tästä syystä valvottuun koevapauteen pääsevät joskus niin sanotut varmat tapaukset, joiden elämänhallinnassa ei ole suuria puutteita ja jotka saisivat asiansa järjestykseen ilman valvottua koevapauttakin. Mikäli valvotun koevapauden katsotaan kuuluvan ensisijaisesti niille, jotka tarvitsevat vahvaa tukea vapautumiseensa, on joukko hieman erinäköinen. Remeksen (2010, 70-71) pro gradu - työn perusteella voidaan todeta, että koevapauden tulisi kuulua kaikille vankilasta vapautuville, mutta tavoitteet voisivat olla kullekin omanlaisensa. Tässä kappaleessa olemme tuoneet esille sitä, keitä ja millaisia ovat olleet ne vangit, jotka ovat päässeet valvottuun koevapauteen. Mielestämme mielenkiintoisemman kysymyksen syrjäytymisen näkökulmasta muodostaa se, ketkä eivät ole päässeet valvottuun koevapauteen ja miksi. Tätä seikkaa ei ole tutkittu eikä tilastoitu Rikosseuraamuslaitoksessa millään tavalla. Suljetussa ja avolaitoksessa työskennelleinä meillä on kokemusta niistä tilanteista, joissa valvottu koevapaus ei ole tullut kyseeseen tai ei ole toteutunut. Käytännön työ on osoittanut ainakin sen, että kaikkein syrjäytyneimmillä

42 41 vangeilla ei ole edes niitä riittäviä arjen taitoja tai henkisiä resursseja, joita valvotun koevapauden valmistelu vankilassa edellyttää, motivaatiosta tai uskosta itseen puhumattakaan. Yhteiskunnallamme ei useinkaan ole tarjota sellaisia palveluita, joita valvottuun koevapauteen sijoittaminen edellyttäisi. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa siveellisyysrikoksesta tuomitut, joita varten ei ole olemassa yhtä selkeää palvelujärjestelmää kuin esimerkiksi päihdeongelmaisille. Palveluiden tarjonta on lisäksi hyvin alueellista ja riippuu vangin kotikunnan resursseista. Esimerkiksi tukiasumisen mahdollisuudet vaihtelevat suuresti ja laitoshoitoon pääsemiselle voi olla hyvinkin erilaiset kriteerit eri kunnissa.

43 42 5 AIEMPIA TUTKIMUKSIA VALVOTUSTA KOEVAPAUDESTA Valvottu koevapaus vankien vapautumisprosessin osana on vielä melko tuore asia maassamme eikä sitä ole juurikaan tutkittu. Joitain selvityksiä aiheeseen liittyen on tehty. Valvottu koevapaus on ollut käytössä maassamme vasta vajaat 5 vuotta ja sen aloittaneita henkilöitä on toistaiseksi vähän, joten aineistoa kattavampaan tutkimukseen ja seurantaan on melko vähän. Esittelemme tässä kappaleessa muutamia selvityksiä, joita aiheesta on tehty. Vähäkoski (2008) on tehnyt Laurea-ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä tutkimuksen valvotusta koevapaudesta miesvankien kokemana. Tutkimus on tehty voimaantumisen ja terveyden edistämisen näkökulmasta teemahaastatteluna. Tässä tutkimuksessa on selvitetty valvotun koevapauden valmistelua, itse koevapausajan sujumista ja valvotussa koevapaudessa olleiden kokemuksia valvotusta koevapaudesta prosessina. Tutkimuksen mukaan valvotun koevapauden valmistelu on ollut vankien mielestä vaikea prosessi ja kehittämistä vaatisi niin valmistelu kuin itse valvottu koevapauskin. Tutkimusta varten haastateltiin viittä (5) Helsingin vankilan avovankilaosastolta valvottuun koevapauteen lähtenyttä vankia. Haastateltavien mielestä valvottu koevapaus oli kuitenkin tukenut heitä normaalielämään. Laura-ammattikorkeakoulussa on tehty myös toinen opinnäytetyö aiheesta. Salonen ja Silvennoinen (2009) ovat tehneet tutkimuksen vankien kokemuksista valvotusta koevapaudesta Vanajan vankilassa. Tämä tutkielma painottuu edellisen tavoin myös valvotun koevapauden prosessiin ja sen teoriapohjana on elämänhallinta ja elinikäinen oppiminen. Tutkimuksessa on saatu tärkeää tietoa vankien kokemuksista valvotun koevapauden valmistelussa, valvonnassa ja muissa käytännön asioissa. Tutkielman mukaan valvottu koevapaus on valmistanut vankeja vapauteen ja kohti rikoksetonta elämää ja etenkin asunnon saanti ja mielekäs tekeminen ovat edesauttaneet tässä. Valvotun koevapauden merkitystä syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta on käsitelty hyvin suppeasti. Tuorein tutkielma valvotusta koevapaudesta on Remeksen (2010) pro gradu -työ Näkymättömät muurit. Vangin kokemuksia valvotusta koevapaudesta elämänhallinnan viitekehyksessä. Tutkielma keskittyy valvotun koevapauden onnistuneesti suorittanei-

44 43 den vankien omiin kokemuksiin. Nimensä mukaisesti tutkielman viitekehyksenä on elämänhallinta ja valvotun koevapauden merkitys vangille tästä näkökulmasta. Tutkielman mukaan vangit ovat kokeneet valvotun koevapauden positiivisena kokemuksena, joka on vahvistanut heidän sosiaalisia suhteitaan. Etenkin päihdeongelmaisille vangeille valvotulla koevapaudella on merkitystä elämänhallinnan lisääntymisen näkökulmasta. Mäkipää (2010) on tutkinut valvotun koevapauden toimeenpanoa ja sovellettavuutta. Tutkimuksessa, johon olemme viitanneet tässä opinnäytetyössä aiemminkin, tuodaan laajasti esiin valvotun koevapauden toimimista käytännössä sekä pohditaan sen vaikutuksia. Tutkimusaineistona on ollut välisenä aikana päättyneet valvotut koevapaudet vankitietojärjestelmän mukaan sekä valvotussa koevapaudessa olleiden vankien, vankilan, arviointikeskusten, Kriminaalihuoltolaitoksen, kuntien tai kaupunkien ja järjestöjen henkilökuntiin kuuluvien haastatteluita. Lisäksi taustaaineistona on käytetty valvotusta koevapaudesta annettuja säädöksiä ja muuta virallista aineistoa. Tutkimuksen mukaan valvottua koevapautta voidaan pitää tarkoituksenmukaisena järjestelmänä, jonka säätelyä tulisi kuitenkin edelleen tarkentaa vankien yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Valvotussa koevapaudessa oli tarkasteluajankohtana ollut vankimäärään suhteutettuna eniten naisia, ensikertalaisia ja pitkiä tuomioita suorittavia. Valvotun koevapauden todettiin mahdollistavan päihteettömän ja rikoksettoman elämän opettelun kontrolloiduissa olosuhteissa. Yhtenä valvotun koevapauden merkittävimmistä tavoitteista on luonnollisestikin ollut sen vaikuttavuus eli uusintarikollisuuden väheneminen. Rikosseuraamuslaitoksen yksi tulostavoite vuodelle 2010 oli selvittää valvotusta koevapaudesta vapautuneiden uusintarikollisuuden aste. Uusintarikollisuutta voidaan mitata monella eri tavalla ja uusijoiden määrään vaikuttaa seuranta-ajan pituus sekä kriteerit, joilla uusintarikollisuutta mitataan. Uusintarikollisuutta voidaan arvioida niin sanotun aidon uusimisen kautta eli tutkia vankilasta vapautumisen jälkeisiä uusia rikoksia, mutta huomioitavaa on myös se, että uudelleen vankilaan palaaminen tai muun tuomion saaminen voi johtua myös aiemmin tehtyjen rikosten pitkästä käsittelyajasta oikeusprosessissa. Vuonna 2011 tehdyssä selvityksessä tutkittiin mennessä valvotun koevapauden suorittaneiden, valvotun koevapauden keskeyttäneiden ja vuonna 2008 vapautuneiden vankeusvankien uusintarikollisuutta (aitoa uusimista). Tarkasteluajankohta oli ja jokaista van-

45 44 kia seurattiin kahden vuoden ajalta vapautumisesta. (Sasu Tyni, henkilökohtainen tiedonanto ) Tynin (henkilökohtainen tiedonanto ) selvityksen mukaan valvotun koevapauden aloittaneet vangit erosivat taustatekijöiltään vertailuaineistosta samalla tavalla kuin Mäkipään (2010) tutkimuksessakin on todettu. Vertailuaineistona Tynin tutkimuksessa olivat kaikki ne vuonna 2008 vapautuneet vankeusvangit, jotka eivät aloittaneet valvottua koevapautta vankeusaikanaan. Eroja oli muun muassa siinä, että valvotun koevapauden aloittaneiden tuomiot olivat pidempiä, he olivat vanhempia ja heidän vankilakertaisuutensa oli vertailuryhmää pienempi. Uusimisen todennäköisyys oli selvityksen mukaan selvästi pienempi valvotun koevapauden kautta vapautuneilla: valvotun koevapauden loppuun suorittaneista 13 prosenttia on tehnyt uusia rikoksia ja koevapauden keskeyttäneistä 29 prosenttia. Vertailuryhmällä uusimisprosentti on 40 prosenttia. Ensikertalaisten uusiminen oli selvästi vähäisintä kaikissa ryhmissä. Yhteistä kaikille ryhmille oli myös se, että mitä nuorempi henkilö oli, sitä suurempi oli riski syyllistyä uusiin rikoksiin. Nämä tulokset ovat samansuuntaisia kuin Hypénin (2004) tekemässä kaikkia vankeja koskevassa tutkimuksessa. Huomioitavaa selvityksessä on lisäksi se, että valvotun koevapauden keskeyttäneistä seuranta-ajanjaksolla kaikkien tuomiot olivat hieman lyhyempiä kuin valvotun koevapauden loppuun suorittaneilla. Aiemmissa valvotusta koevapaudesta tehdyissä tutkimuksissa tutkimuskohteena ovat olleet pääsääntöisesti valvotun koevapauden valmistelu ja toteuttaminen. Oma kiinnostuksemme valvottuun koevapauteen on lähtenyt oman työmme lähtökohdista ja erityisesti siitä, miten vangit ovat kokeneet valvotun koevapauden merkityksen itselleen osana vapautumisprosessia. Valvotun koevapauden merkitystä vangille voidaan pitää vaikuttavuuden lähtökohtana. Tynin (henkilökohtainen tiedonanto ) mukaan valvotusta koevapaudesta tulisi tehdä suuremmalla aineistolla ja pidemmällä seurantaajalla vaikuttavuustutkimus, jossa voitaisiin paremmin huomioida henkilöiden taustatekijät ja muut mahdollisesti valvottuun koevapauteen valikoitumiseen liittyvät selittävät tekijät (esimerkiksi sosioekonominen asema, päihdeongelma, vapautumisen jälkeinen elämäntilanne). Oikeuspoliittiselle tutkimuslaitokselle on myönnetty tutkimusrahoitusta Mäkipään (2010) tekemän selvityksen jatkotutkimukseen Valvottu koevapaus ja uusintarikollisuus.

46 45 6 TUTKIMUSONGELMAT JA TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Valvotun koevapauden tavoitteena vankeuslain mukaan on auttaa syrjäytyneiden ja huono-osaisten vankien integroitumista yhteiskuntaan yhdessä yhteistyöverkostojen kanssa. Vangeille laadittava rangaistusajan suunnitelma määrittää vankeusajalle asetetut tavoitteet ja toiminnan ottaen huomioon vangin riskitekijät ja tarpeet. Valvotun koevapauden henkilökohtaiset tavoitteet taas perustuvat riski- ja tarvearvion pohjalta tehtyyn rangaistusajan suunnitelmaan. Opinnäytetyömme tarkoitus on selvittää valvotussa koevapaudessa olleiden omia kokemuksia siitä, kuinka valvotulle koevapaudelle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet asiakkaan näkökulmasta ja mikä merkitys näillä tavoitteilla on ollut yhteiskuntaan integroitumisessa. Opinnäytetyön tavoitteena on vastata seuraaviin tutkimusongelmiin: 1. Mitä koevapaus on merkinnyt yksittäiselle vangille? 2. Millä tavoin koevapaus on lisännyt yksilön selviytymismahdollisuuksia yhteiskunnassa? 3. Millaisia tukitoimia valvotussa koevapaudessa oli ja millaista tukea valvotussa koevapaudessa olisi tarvittu? 4. Millaisia kehittämistarpeita valvotun koevapauden valmistelussa ja toteutuksessa on vapautumisen kannalta? Opinnäytetyön tavoitteena on, että sen tuloksia voitaisiin hyödyntää koko Rikosseuraamuslaitoksessa ja laitostasolla työn kehittämisessä. Yhtenä tavoitteena on myös herättää keskustelua siitä, tarjoaako yhteiskunta riittävästi tukea vankilasta vapautuvalle ja millaisia tukitoimia ja millaista yhteistyötä vapautuvien tueksi tarvittaisiin.

47 46 7 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen tutkimus, joka perustuu hermeneuttiseen tutkimusstrategiaan eli tulkintaan ja ilmiöiden ja merkitysten ymmärtämiseen. Opinnäytetyön kvalitatiivisena päämääränä on ollut yksilön kokemusten ymmärtäminen ja sitä kautta lisätiedon saaminen valvotun koevapauden merkityksestä. (vrt. Soininen 1995, 34 35; Jyväskylän yliopisto 2011.) Kvantitatiivisena pohja-aineistona opinnäytetyölle olemme käyttäneet Rikosseuraamusviraston valmiita tilastoja valvotussa koevapaudessa olleista. Tilastojen tarkastelussa apunamme olivat Rikosseuraamuslaitoksen keskushallinnon tutkijat Sasu Tyni ja Marja-Liisa Muiluvuori. Tilastotiedoista selvitimme valvottujen koevapauksien määrän , pituudet sekä keskeytykset. Lisäksi selvitimme valvotussa koevapaudessa olleiden taustatietoja, joita on esitelty tarkemmin luvussa Menetelmät ja aineiston keruu Haastattelimme opinnäytetyötä varten valvotussa koevapaudessa olleita henkilöitä (N=7). Haimme Rikosseuraamusvirastolta tutkimusluvan haastattelujen tekemiseen, jotta tavoittaisimme haastateltavat Rikosseuraamuslaitoksen asiakaskunnasta. Rikosseuraamusviraston tietoja voidaan käyttää tieteellisessä tutkimuksessa, mutta tutkimuksessa tulee ottaa huomioon muun muassa henkilötietolaki (523/1999) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki (621/1999). Lähtökohtana on ollut, että opinnäytetyö tehdään ilman yksilötietoja ja tutkittavalta kysytään suostumus opinnäytetyöhön osallistumiseen. Haastateltavat kerättiin siten, että lähetimme haastattelusuostumuslomakkeita yhdyskuntaseuraamustoimistoihin ja pyysimme esittelemään tutkimukseen osallistumisen mahdollisuutta niille asiakkaille, jotka ovat olleet valvotussa koevapaudessa. Toimitimme haastattelusuostumuslomakkeita myös niille valvotussa koevapaudessa olleille, jotka olivat keväällä 2011 vankilassa tai valvotussa koevapaudessa. Lomakkeet toimitettiin suoraan vangille esimerkiksi asiakastapaamisen yhteydessä tai valvotun koevapauden valvontakäynnillä. Tähän haastateltavien keruumenetelmään päädyttiin siksi,

48 47 että Rikosseuraamuslaitoksen myöntämän tutkimusluvan mukaan saatoimme tavoitella vain niitä vankeja tai vapautuneita, jotka olivat edelleen Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaina tämä tarkoitti käytännössä niitä henkilöitä, jotka olivat vankilassa, valvotussa koevapaudessa tai yhdyskuntaseuraamustoimiston asiakkaina keväällä Opinnäytetyöstä rajautuivat ulkopuolelle ne henkilöt, jotka olivat vapautuneet vankilasta ilman ehdonalaisvalvontaa tai joiden asiakkuus yhdyskuntaseuraamustoimistossa oli päättynyt ennen Vankiloiden valvontahenkilökunta ja yhdyskuntaseuraamustyöntekijät palauttivat määräaikaan mennessä tulleet suostumukset meille. Tietoomme ei tullut, monelleko henkilölle valvontahenkilökunta tai yhdyskuntaseuraamustyöntekijät olivat esittäneet haastatteluun suostumista eli haastattelusta kieltäytyneitä ei tilastoitu. Suostumuslomakkeita palautui 13 ja haastatteluun valittiin 9 henkilöä. Halusimme valikoida haastatteluihin mahdollisimman erilaisia tapauksia. Tarkoituksena oli saada mukaan niitä, joiden koevapaus oli keskeytynyt ja niitä joiden koevapaus oli suoritettu loppuun. Halusimme saada kokemuksia niiltä, joiden koevapaus oli hiljattain päättynyt sekä niiltä, joiden koevapaudesta on jo kulunut aikaa. Lisäksi halusimme kokemuksia eripituisista valvotuista koevapauksista. Koska haastateltavia kerättiin yhdyshenkilöiden (yhdyskuntaseuraamustyöntekijät ja vankiloiden valvontahenkilökunta) kautta, on haastatteluihin suostuneiden henkilöllisyys osin myös muiden kuin opinnäytetyön tekijöiden tiedossa. Tästä syystä valikoinnilla pyrittiin myös tunnistettavuuden minimointiin. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna. Puolistrukturoituun teemahaastatteluun päädyimme, koska teemahaastattelussa voidaan korostaa haastateltavan elämysmaailmaa ja omia määritelmiä tilanteista (Hirsjärvi & Hurme 2008, 48). Tutkittava aihe, valvottu koevapaus, oli lisäksi meille tuttu asia työmme kautta ja meidän oli helppo muokata haastattelua haastattelutilanteessa tutkimuksen tarpeiden mukaiseksi haastateltavan subjektiivisten kokemusten perusteella. Strukturoitu haastattelu ei olisi antanut riittävästi liikkumavaraa haastateltavien tulkinnoille ja merkityksille sekä vuorovaikutuksellisuudelle haastattelutilanteessa (vrt. emt., 48). Haastattelun aihepiirit eli teemat olivat kaikille haastateltaville samat ja määrittelimme etukäteen teemojen sisälle muutaman apukysymyksen (teemahaastattelurunko liitteenä 1).

49 48 Haastattelu alkoi henkilön taustatiedoilla. Haastatteluteemat olivat: 1) kokemukset koevapaudesta, 2) kokemukset tukitoimista koevapaudessa ja 3) kokemukset valvotun koevapauden kehittämistarpeista. Ensimmäisen haastattelun jälkeen huomasimme, että taustatiedoissa on syytä painottaa myös elämäntilannetta ennen sitä vankilatuomiota, josta on päässyt valvottuun koevapauteen. Tällä tavoin saatoimme saada käsityksen siitä, millä tavoin valvottu koevapaus oli vaikuttanut haastateltavan tilanteeseen konkreettisesti tämä on merkittävä seikka syrjäytyneisyyden vähenemisen kannalta! Haastatteluissa yhdeksi keskusteluteemaksi valikoitui myös useimmiten haastateltavien omasta aloitteesta vertailu siitä, mikä olisi ollut toisin ilman valvottua koevapautta. Otimme yhteyttä vapaudessa tai valvotussa koevapaudessa olleisiin haastateltaviin puhelimitse. Vankiloissa olevat tavoitimme vankiloista. Haastattelut toteutettiin neutraalissa ympäristössä, jonka haastateltavat saivat itse valita. Kolme haastattelua toteutettiin yleisessä kahvilassa, yksi yhdyskuntaseuraamustoimiston tiloissa, kaksi vankilan tiloissa ja yksi puhelinhaastatteluna. Kaksi haastattelua ei toteutunut, koska yksi haastateltava ei saapunut sovitulle paikalle eikä häneen saatu enää yhteyttä ja yksi suostumuksensa vankilassa antanut vapautui eikä hän ollut jättänyt yhteystietojaan meille. Haastatteluja toteutettiin siis lopulta seitsemän. Haastattelut kestivät keskimäärin 30 minuuttia. Haastattelussa olivat mukana molemmat tutkijat. Haastattelut nauhoitettiin ja toinen tutkijoista toimi vuorollaan havainnoijana ja toinen päähaastattelijana. Havainnoija teki muistiinpanoja haastattelun aikana. Haastattelutilanteet olivat luontevia ja sujuvia eikä erityistä motivointia haastattelun sujumiseksi tarvittu. Haastatteluja helpotti se, että meillä oli vankilassa pitkään työskennelleinä yhteinen kieli haastateltavien kanssa (vrt. Hirsjärvi & Hurme 2008, 53). Haastatteluissa haasteellista oli se, että jotkut haastateltavat olivat jommallekummalle tutkijalle tuttuja työmme kautta. Tällöin toteutimme haastattelun siten, että tutumpi henkilö toimi havainnoijana. Haastateltaville tuttuus ei ollut ongelma, pikemminkin asioista tuntui olevan helpompi puhua tutulle henkilölle, mutta aineiston analyysissä haastateltavan tilanteen tuntemiseen tuli kiinnittää erityistä huomiota. Käytössämme on lisäksi ollut Rikosseuraamuslaitoksen tutkimusluvan ja haastateltavien suostumuksen mukaisesti haastateltavien rangaistusajan suunnitelmat sekä valvotun koevapauden toimeenpanosuunnitelmat. Näitä olemme käyttäneet lähinnä haastateltavien taustatietojen yleiskuvauksessa (kappale 8.1).

50 49 Tietojen käsittelyssä kaksi keskeistä käsitettä ovat luottamuksellisuus ja anonymiteetti (Eskola & Suoranta 1998, 57). Haastattelut pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman luottamuksellisesti. Nauhat, muistiinpanot ja litteroinnit on hävitetty heti työn valmistuttua. Tutkimustulosten analysoinnissa on käytetty vain haastattelujen tuottamaa materiaalia, vaikka meillä on ollut työmme kautta käytettävissä myös muuta tietoa haastateltujen tilanteista. 7.2 Aineiston analyysi Valitsimme analyysitavaksi induktiivisen eli aineistolähtöisen sisällönanalyysin. Tässä analyysitavassa yhdistellään käsitteitä ja saadaan näin vastaus tutkimustehtävään. Sisällönanalyysi perustuu tulkintaan ja päättelyyn, jossa edetään empiirisestä aineistosta kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Tuloksissa kuvataan myös luokittelujen pohjalta muodostetut käsitteet tai kategoriat ja niiden sisällöt. Johtopäätösten tekemisessä tutkija pyrkii siis ymmärtämään tutkittavia heidän omasta näkökulmasta analyysin kaikissa vaiheissa (Tuomi & Sarajärvi 2002, 115). Nauhoitimme haastattelut ja annoimme jokaiselle haastateltavalle numerokoodin, joka määräytyi haastattelujärjestyksen mukaisesti. Haastattelut litteroitiin nauhoilta sanasta sanaan kirjalliseen muotoon. Litteroinnin jälkeen aloitimme tutkimuksen analysoinnin teema kerrallaan. Teemat muodostuivat tutkimuskysymysten mukaan. Teemojen alle kerättiin teemoja koskevia alkuperäisilmaisuja, jotka muodostuivat lauseiden osista tai useista lauseista (Tuomi & Sarajärvi 2002, 112). Luimme aineistoa läpi useaan kertaan ja pohdimme, tuottaisiko aineisto myös muita asioita tutkimuskysymysten lisäksi. Päädyimme kuitenkin siihen, että tässä opinnäytetyössä tärkeimmät ja kiinnostavimmat teemat nousivat juuri tutkimuskysymysten kautta. Aineisto luettiin ja kuunneltiin läpi useampaan kertaan ja siirsimme omaan teemaansa sitä käsittelevät asiat. Esittelemme aineiston analyysin prosessin oheisessa kuviossa Hirsjärven ja Hurmeen (2008) mukaan (KUVIO 6).

51 50 KUVIO 6. Aineiston analyysin vaiheet Pyrimme tiivistämään alkuperäisilmaukset pelkistetyiksi ilmauksiksi siten, että tutkimukselle epäolennaiset asiat poistetaan kadottamatta kuitenkaan alkuperäisilmauksen viestiä (Tuomi & Sarajärvi 2002, ). Yhdistelimme samankaltaisia ilmauksia alaluokiksi, jolloin saimme aikaiseksi alustavat kuvaukset tutkittavasta aiheesta. Tällä tavoin erotimme tutkimuksen kannalta olennaisen tiedon. Teimme tämän vaiheen aluksi erikseen ja sen jälkeen kävimme ne vielä yhdessä läpi. Löysimme molemmat samat asiat kunkin teeman alle. Tämä lisää opinnäytetyömme luotettavuutta (vrt. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, ; Hirsjärvi & Hurme 2008, 185). Jokaisesta teemasta syntyi yhteenveto, jossa oli jokaisen haastateltavan kanta kyseiseen teemaan. Luimme yhteenvetoja vielä useaan kertaan, jotta saisimme riittävän kuvan aineistostamme ja siitä millaisia johtopäätöksiä siitä voi tehdä. Analyysissä samansisältöiset kategoriat yhdistettiin toisiinsa yläkategorioiksi (Kyngäs & Vanhanen 1999), mistä esimerkki oheisessa kuviossa (KUVIO 7).

52 51 KUVIO 7. Esimerkki aineiston kategorioiden abstrahoinnista Koska kyseessä on merkitystutkimus, olemme käyttäneet tulosten raportoinnissa jonkin verran suoria lainauksia haastatteluista. Tällä olemme pyrkineet siihen, että haastateltavien oma ääni ja retoriikka on saatu esiin myös lukijalle. Suorista lainauksista on poistettu tunnistettavuutta lisääviä yksityiskohtia, esimerkiksi ihmisten, vankiloiden ja hoitoyhteisöjen nimiä. Tällöin lainauksissa on käytetty merkkiä ( ). Suorien lainauksien käyttöä on rajoittanut hiukan sen, että haastateltavat kertoivat valvotusta koevapaudesta ja elämästään hyvin avoimesti. Joitain muutoin erityisen hyviä suoria lainauksia olemme joutuneet poistamaan haastateltavien yksityisyyden suojaamiseksi ja tunnistettavuuden minimoimiseksi.