Yhteenveto keväällä 2014 toteutetun hankekyselyn tuloksista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteenveto keväällä 2014 toteutetun hankekyselyn tuloksista"

Transkriptio

1 Pro Luomu ry: Yhteenveto keväällä 2014 toteutetun hankekyselyn tuloksista Tausta Pro Luomu selvitti osana Lisää luomua-koordinaatiohanketta vuosien aikana ELY-keskuksittain EU-osarahoitteisten luomuhankkeiden toteutustietoja. Pääosa hankkeista oli rahoitettu Euroopan maaseuturahastosta. Hankkeiden määrä oli suuri. Osa hankkeista oli puhtaasti luomuun keskittyviä kehittämis- ja/tai koulutushankkeita. Osassa hankkeista luomu oli yksi teema muiden joukossa. Alkuvuonna 2014 ELY-keskuksia pyydettiin vielä päivittämään hankelistauksessa olevat tiedot. Vain muutamista ELY-keskuksista saatiin päivitetty tilanne. EU-osarahoitteisten ja pääosin alueellisesti toteuttavien hankkeiden lisäksi luomualan kehittämistä on tehty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun rahoituksella. Vuosina toteutettuja luomuhankkeita oli yhteensä seitsemän. Helmikuussa 2014 Pro Luomu lähetti kaikille Laatuketjun ja EU:n maaseuturahoituksen kautta rahoitetuille hankkeiden toteuttajille kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää hankkeiden tuloksellisuutta toimijoiden omien näkemysten pohjalta suhteessa alan yleisiin tavoitteisiin ja kehityksen pullonkauloihin. Lisäksi pyydettiin ehdotuksia keskeisten pullonkaulojen ratkaisuun hanketoiminnan keinoin erityisesti alueiden välistä ja valtakunnallista yhteistyötä painottaen. Hanketoimijat saivat myös arvioida hallituksen luomuohjelman vaikutuksia. Sähköinen kysely lähti yhteensä 150 osoitteeseen. Vastausaikaa oli saakka. Vastauksia saatiin yhteensä 38 kpl. ProAgria Keskusten liitto keräsi samanaikaisesti palautetta ProAgrian alueellisilta hanketoimijoilta. Tämä vaikutti vastausprosenttiin, koska valtaosa alueellisista kehittämis- ja koulutushankkeista on ProAgrioiden toteuttamia. ProAgrian yhteenveto löytyy liitteestä 1. Tulokset Kyselyyn vastanneista vajaa 30 % oli neuvontasektorilta, koulutusta, tutkimusta ja muita kehittämisorganisaatioita edusti kutakin viidennes vastaajista. Näistä valtakunnallisia toimijoita oli vajaa kolmannes.

2 Vastaajat arvioivat, että hankkeet toteuttavat hallituksen luomuohjelman sekä alan yhteisiä tavoitteita hyvin. Hieman vajaa neljännes vastaajista katsoi hankkeensa toteuttavan ketjun toimijoiden yhteistyön ja luottamuksen parantamiseen tähtäävää tavoitetta. Seuraavaksi eniten arvioitiin hankkeen tähtäävän luomutuotantoalan 20 %:n lisäämistavoitteeseen sekä luomun aseman vahvistamiseen osana kestävää elintarviketuotantoa ja kulutusta. Valtaosa vastaajista edusti näin ollen perusmaatalouden parissa toimivia hankkeita, joissa oli tarjottu viljelijöille suunnattua koulutusta, pienryhmätoimintaa ja opintomatkoja. Muutamissa hankkeissa oli tarjolla myös yritystoiminnan synnyttämiseen ja edistämiseen liittyviä toimia. Vastaajista 23 prosenttia oli sitä mieltä, että hallituksen luomuohjelma sekä alan yhteiset tavoitteet ovat lisänneet luomun positiivista näkyvyyttä ja imagoa. Seuraavaksi eniten katsottiin olevan vaikutusta viljelijöiden ja kaupan luomukiinnostuksen lisäämiseen. Myös kehittäjätahojen välisen yhteistyön parantumiseen hallituksen luomuohjelmalla ja alan yhteisten tavoitteiden asettamisella katsottiin olevan myönteistä vaikutusta.

3

4 Hanketoiminnan liittymäkohdat luomualan keskeisiin kehittämiskohteisiin Hanketoimijat arvioivat, että suurimmat luomualan kasvun ja kehityksen pullonkaulat ovat edelleen byrokratiassa ja sen mukanaan tuomassa painolastissa, pienen markkinan haasteissa sekä luomuketjun toimijoiden kokemassa epätasaisessa riskin jakautumisessa ketjussa. Lähes 70 prosenttia vastaajista arvioi näiden olevan edelleen ratkaisematta. Siirtymäajan mukanaan tuomaa viiveen katsottiin olevan osittain luomun sisäänrakennettu ongelma, jonka kanssa on opittava elämään. Vastaajien mielestä siihen on jo löydetty ratkaisu tai ratkaisun kehittäminen on työn alla. Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, että luomun lisäarvon välittyminen kuluttajille on jo ratkaisun alla. Tiedon ja taidon puutteeseen hanketoimijat katsovat tarjonneensa hyvin ratkaisuja. Ongelmaksi sen sijaan nähdään se, että kukin keksii ja tuottaa tiedollisia ja taidollisia ratkaisuja itse. Vuorovaikutus muiden vastaavia hankepalveluja tuottavien toimijoiden kanssa on valitettavan vähäistä. Hyvät käytännöt ja tiedon siirto hanketoimijoiden välillä koettiinkin selkeästi tulevaisuuden kehittämiskohteeksi. Suhtautuminen kehittämiseen tehokkuuteen jakoi vastaajien mielipiteet. 37 prosenttia oli sitä mieltä, että tehoton kehittäminen on edelleen alan kehityksen jarruna, kun taas 40 prosenttia oli sitä mieltä, että kehittämistoiminta on tehostunut. Huolestuttavan paljon vastaajissa oli kuitenkin myös niitä, jotka eivät osanneet arvioida oman hanketoimintansa liittymäkohtia pullonkaulojen ratkaisemiseen.

5

6 Keskeisiä onnistumisia ja tuloksia suhteessa tavoitteisiin hankevastaajat arvioivat saavuttaneensa seuraavissa aihepiireissä: Viljelijöiden sekä luomuyrittäjien ammattitaidon ja osaamisen kehittyminen (kotieläintuotanto; erityisesti maidontuotanto sekä valkuaiskasvien tuotanto) Koti- ja kasvinviljelytilojen yhteistyön lisääminen Luomukentän toimijoiden yhteistyön lisääminen ja vahvistaminen

7 Pienten, paikallisten luomuyritysten ja ammattikeittiöiden välisen yhteistyön lisääminen vuoropuhelun ja käytännön kokeilujen kautta Uusien luomuketjuun sopivien toimintamallien rakentaminen ja levittäminen Vaihtoehtoisten jakeluketjujen kehittäminen Luomukiinnostuksen lisääminen; maltillisen luomutiedon lisääminen ilman hypetystä, luomuimagon parantuminen Luomutuotantoon kannustaminen Luomuinstituutin perustaminen ja toiminnan käynnistäminen Luomututkimusohjelman syntyminen Luomukoulutuspilotin tuottaminen ja testaus Keruuluomun sertifiointijärjestelmän uudistaminen ja pilotointi Markkinoiden ja myynnin edistäminen (ostaja-myyjä-suhteet, kuluttajatyö) Ratkaisujen löytyminen luomuskasvistuotannon kannattavuusongelmiin Maakunnallisen/alueellisen luomualan kehittämisen käynnistäminen (tavoitteet, toimenpidesuunnitelmat, hankkeet, oma luomuyhdistys jne..) Selkeästi eniten vastauksissa mainittiin luomuun liittyvän ammattitaidon kehittyminen, luomutietoisuuden sekä toimijoiden yhteistyön lisääntyminen. Ongelmaksi koetaan usein hankkeiden suuri määrä, osallistujien rekrytointiin, motivointiin sekä viestintään liittyvät haasteet. Toisaalta epäonnistumisia koetaan osittain samoissa asioissa, joissa toiset kokevat onnistumisia. Tällaisia ovat mm. tilojen välisen yhteistyön lisääntyminen, valkuaisrehun tuotanto ja sen saatavuuden varmistaminen, luomun markkinointi sekä yritysten kasvuhaluttomuus. Toiset kokevat, että resurssit hankkeissa eivät aina ole olleet luomutulosten saavuttamiseksi riittävät. Selvästi vastaajien mielipiteet jakautuvat myös siinä siinä, onko luomulle oltava aina oma hankkeensa vai pitäisikö luomun olla osa muuta maa- ja elintarviketuotannolle suunnattua hanketoimintaa.

8 Hanketoiminnan tulevaisuutta koskevat näkemykset Vastaajilta pyydettiin lopuksi myös kehittämisehdotuksia tulevaan hanketoimintaan liittyen. Erityisesti toivottiin näkemyksiä siitä, millaista kehittämistä pitäisi tehdä eri alueiden välillä ja valtakunnallisesti. Ehdotuksissa painottuivat tulosten, kokemusten ja hyvien toimintamallien levittäminen sekä toisaalta tutkimuksen, neuvonnan ja muun kehittämisen tiiviimpi kytkentä käytännön elinkeinon (yritysten) toimintaan. Lisäksi toivottiin laajempia kokonaisuuksia sekä yhteistyötä viestinnän lisäämiseksi ja yhtenäistämiseksi. Ohessa kooste parannusehdotuksia koskevista vastauksista: - Verkostoitumista tarvitaan ja hyvien kokemusten jakamista lisää. Luomutreffit oli mielestäni hyvä juttu. - Nykyiset alueet, joilla puuhataan ovat liian pieniä. Ei pitäisi olla yhden alueen hankkeita. Tehtävää riittää kaikilla sektoreilla. Tärkeintä olisi saada tutkimus- ja (alueelliset) toteutusorganisaatiot yhteistyöhön. - Tutkimuksen ja hyvien toiminta tapojen esiintuontia tarvitaan enemmän. - Tietoa hankeonnistumisista ja toimivista käytännöistä pitää levittää muille alueille. Voi käytännössä tapahtua yhteisseminaareissa, onnistuneisiin hankkeisiin suunnatuilla ekskursioilla ja hanke-esittelyillä. Pitää tuoda näyttävästi esille vaihtoehtoisia ja onnistuneita ketjutoimintamalleja myös ulkomailta. - Käytännön juttujen edistämistä: rehuyhteistyötä, laajempien markkinoiden välistä yhteistyötä, luomun markkinointiyhteistyötä, imagon kohottamisyhteistyötä. - Tiedon vaihtoa - Yhteistyöstä ja työnjaosta sopimista - Enemmän yhteistyötä tutkimuksessa, raaka-aineittaisessa tuotannon kehittämisessä, viestinnässä, yritysketjujen verkottamisessa. - Tiedon- ja kokemusten vaihtoa sekä toisaalta hyvistä käytännöistä oppimista. - Pitkänlinjan käytännönläheistä neuvontatyötä - Alueiden välisen suunnitelmallisen yhteistyön avulla pitkäkestoisempien neuvonnallisten työkalujen kehittäminen pitää saada käyntiin (koskee sekä luomuviljelyä että luomukeruutuotantoa). - Valtakunnallisesti luomututkimuksen kehittämisellä on iso tulevaisuuden merkitys. Tähän tutkimusympäristöön on saatava mukaan teemoja myös luomukeruutuotannon kysymyksistä. - Luomuvalvonnan ja sen käytäntöjen kehittäminen on todella tärkeä kysymys. Aina kun luomuyrittäjien kanssa on tekemisissä saa viestiä byrokratian kuormittavuudesta, tämä ongelma koskee erityisesti pienyrityksiä. - Luottamuksen rakentamista. Luottamus ei synny hetkessä minkään tahon välillä eli olipa kyse sitten tuottaja-ostaja -suhteista tai kehittäjätahojen välisistä suhteista. Mielestäni ollaan kuitenkin hyvällä tiellä.

9 - Luomu tarvitsee selkeää ydinviestiä ja imagon kohotusta. Vastakkainasettelu tavanomaisen kanssa erityisesti pienten tuottajien ja jalostajien kohdalla on tarpeetonta. Molemmilla on tiukka tilanne monilla markkinakentillä, joten ei tarvitse enää ehdoin tahdoin niitä erotella toisistaan. Lähiruoka tai lähiluomu ok. - Yritysverkostojen täytyy ylittää maakuntien rajat ja verkostoitumista lisääviä toimia täytyy lisätä koko sektorilla. - Luomuviestintää ja kuluttajien ostokäyttäytymiseen vaikuttavaa kehittämistyötä. - Käytännön kehittämistä palvelevaan tutkimusta lisää Sekä kotimaisen että kansainvälisen luomutiedon välittämistä on tarpeen tehostaa - Luomun toimintaedellytysten kehittämistä, viestintää, koordinaatiota, yleisten alan tavoitteiden asettamista, tilastoinnin kehittämistä, alan perustutkimusta, kv-yhteyksiä, vienninedistämistä - Tiedon- ja kokemusten vaihtoa sekä toisaalta hyvistä käytännöistä oppimista. - Markkinointia ja alan kehittämistyön koordinointia koko alan kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. - Nostaa ongelmia yhteisesti keskusteltavaksi ja niiden ratkaisuja malliksi esim. verkon kautta. Näin voi edistää mm. viranomaisten toiminnan yhtenäistämistä ja järkevöittämistä.

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja 10.00 Tervetuloa, päivän tarkoitus ja ohjelman esittely (Marja-Riitta Kottila) 10.10 Keitä me olemme, esittäytyminen 10.30 Alueiden suunnitelmat 11.00 Luomualan

Lisätiedot

Luomualan koordinaatiohanke

Luomualan koordinaatiohanke Luomualan koordinaatiohanke austaa Kansalliset tavoitteet lähtökohtana: Maaseutuohjelman tavoitteet luomulle Luomualan kehitysohjelma (julkaistu 1.10): Keskeistä kysynnän luominen. Oletus: koordinaation

Lisätiedot

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI & TK-Eval Kesä syyskuu 2018 Aineisto: dokumentti- ja tilastoaineisto, haastattelut (29), luomualan

Lisätiedot

Luomufoorumi Valvonnasta luomun vahvuus. Pääjohtaja Matti Aho Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Luomufoorumi Valvonnasta luomun vahvuus. Pääjohtaja Matti Aho Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Luomufoorumi 10.4.2014 Valvonnasta luomun vahvuus Pääjohtaja Matti Aho Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Alan yhteiset tavoitteet 1) Luomutuotannon lisääminen 20 % peltoalasta vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE

LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden ja yhteistyötoimenpiteen hakulanseeraus 24.4.2015 Kirsi Viljanen kirsi.viljanen@mmm.fi Sivu 1 27.4.2015 Taustaa ja perusteluita koordinaatiolle

Lisätiedot

Lähiruokaa totta kai! Näe hyvä lähelläsi seminaari Joensuu

Lähiruokaa totta kai! Näe hyvä lähelläsi seminaari Joensuu Lähiruokaa totta kai! Näe hyvä lähelläsi seminaari 29.1.14 Joensuu Kirsi Viljanen Lähiruokakoordinaattori Maa- ja metsätalousministeriö kirsi.viljanen@mmm.fi Lähiruoan ja luomun kehittäminen Lähiruoan

Lisätiedot

Lisää lähi- ja luomuruokatuotteita valikoimiin: Kaupan tavoitteet Mikroyrityshankeessa ja Pro Luomussa. Ilkka Alarotu / 11.10.2011

Lisää lähi- ja luomuruokatuotteita valikoimiin: Kaupan tavoitteet Mikroyrityshankeessa ja Pro Luomussa. Ilkka Alarotu / 11.10.2011 1 Lisää lähi- ja luomuruokatuotteita valikoimiin: Kaupan tavoitteet Mikroyrityshankeessa ja Pro Luomussa Ilkka Alarotu / 11.10.2011 2 Sisältö 1. Ruoan merkityksen muutos 2. PTY:n hanke: Mirkoyritysten

Lisätiedot

Luomun käyttäjän käsikirja

Luomun käyttäjän käsikirja Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat

Lisätiedot

Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen

Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen 19.01.2018 I Henna Konu Itä-Suomen yliopisto Työryhmä: Henna Konu, Liisa Tyrväinen, Seija Tuulentie, Juho Pesonen, Katja Pasanen, Anja Tuohino Tavoitteet Selvittää

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen

Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen 2020 1 Tärkeimpiä alueellisia tavoitteita: Luonnonmukaisen tuotannon lisääminen ja monipuolistaminen Luomukotieläintuotannon

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari 30.11.2017 Kati Lounema Hallitus päätti kevään kehysriihessä tukea reformin toimeenpanoa yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.

Lisätiedot

Tehoa Luomutoimintaan!

Tehoa Luomutoimintaan! Tehoa Luomutoimintaan! luomuasiantuntija Agr. Mikko Rahtola Luomuliitto ry Luomupäivät 2010 16.03.10 1 Kansallinen luomustrategia Luomustrategiaryhmä & viestintätoimisto Kuule Oy Vuonna 2008 Osuus kotimaan

Lisätiedot

Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus Keski-Suomen tulokset

Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus Keski-Suomen tulokset Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus 2011 Keski-Suomen tulokset MYR tulevaisuusfoorumi 10.05.2011 Ylijohtaja Tutkimuksen toteutus Toteutus Internet-kyselynä helmi-maaliskuussa

Lisätiedot

Luomuliiketoiminnan kehittäminen. Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Luomuliiketoiminnan kehittäminen. Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Luomuliiketoiminnan kehittäminen Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miksi luomuliiketoimintaa pitää kehittää nyt? LUOMUMYÖNTEISYYS

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Verkostotapaaminen 13.-14.2.2019 Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi. Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11.

Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi. Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11. Valtakunnallisten hankkeiden ja koordinaatiohankkeiden arviointi Valtakunnallisten ja koordinaatiohankkeiden info-päivä Helsinki 1.11.2017 Arvioinnin fokus 2007-2013 valtakunnalliset hankkeet 23 hanketta

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY 26.5.2010 Lähetetty 24.4.2010 N= 830 Vastauksia 216 Vastausprosentti 26 % Vastaajat edustavat lähes kaikkia verkostotoimijoita

Lisätiedot

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin?

Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? Miten pitkä matka 2020 tavoitteisiin? 20/20 seminaari 21.3.2013 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat Tarkistuslistat Hankkeen

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Maidontuotannon kokonaisvaltainen laatu Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 6/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti

Lisätiedot

Biotaloudesta lisää bisnestä - treffikiertue

Biotaloudesta lisää bisnestä - treffikiertue Biotaloudesta lisää bisnestä - treffikiertue Biotaloustreffit kiertue 2015 Helsinki, Kemi, Turku, Joensuu, Seinäjoki, Jyväskylä Tavoite Vauhdittaa biotalouden uutta liiketoimintaa, pilotointeja ja innovaatioita

Lisätiedot

Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi

Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi Luomusika2020 - esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi 7.6.2017 Luomulihan arvoketjupalaveri Kati Kastinen, ProAgria Liha Osaamiskeskus Taustaa 1) Luomusikatiloille tehdyn kyselyn tuloksista syötteitä

Lisätiedot

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , Ässäkeskus Luomulihan arvoketjutyöryhmä 04.06. 2013 klo 13.00-15.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 04.06. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja Arto Jokinen, Pajuniemi Pasi Tamminen, Tamminen Anne

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme?

Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? @apetit_oyj #apetitluomu Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? Liiketoimintajohtaja Anu Ora twitter: @AnuOra1 APETIT OYJ Luomuelintarvikepäivä 5.10.2017 1 Luomme hyvinvointia kasviksista

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Luomualan uusi yhteistyöjärjestö Pro Luomu ry on syntynyt. Luomualan organisointiryhmä

Luomualan uusi yhteistyöjärjestö Pro Luomu ry on syntynyt. Luomualan organisointiryhmä Luomualan uusi yhteistyöjärjestö Pro Luomu ry on syntynyt Luomualan organisointiryhmä Syntymä aika: 22.3.2011 Strategiset mitat Perustajajäsenet: MTK, SLC, Luomuliitto, Siipikarjaliitto, Biodynaaminen

Lisätiedot

Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana?

Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana? Kooste luomun ketjubarometrista ja luomualan keskustelutilaisuudesta! Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana? Kaikki 2015, n=336 2013,

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 valtakunnallisten hankkeiden tilaisuus Sivu 1 Valtakunnalliset hankkeet

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Haikon Kartano, Porvoo 15.-16.1.2013 Päivi Kujala, maaseutuverkostoyksikön johtaja Toimintasuunnitelma 2013 Maaseutuverkostotoiminnan tavoitteet

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Luomufoorumi Marja Suutarla

Luomufoorumi Marja Suutarla Luomufoorumi 4.2.2016 Marja Suutarla Luomufocusryhmätyöskentely Hanke toteuttaa EIP Agri-toiminnasta räätälöidyn fokusryhmätyöskentelyn alueellisten hanketoimijoiden yhteisistä tarpeista nousseista kahdesta

Lisätiedot

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä Rovaniemi 24.4.2018, Keuruu 27.4.2018 Lähiruoan aluetaloudellinen hyöty Talous Komponenttien valmistus (Alueellisista raaka-aineista, korvaa

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

Etelä-Suomi kohti älykästä erikoistumista

Etelä-Suomi kohti älykästä erikoistumista Etelä-Suomi kohti älykästä erikoistumista Itämeriyhteistyön ja uuden ohjelmakauden mahdollisuudet Aulanko, Hämeenlinna 30.8.2012 Ennakkotehtävän tulosten esittely Ennakkotehtävä kohti uutta rakennerahastokautta

Lisätiedot

Yhteistyöhankkeet. Frami Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila

Yhteistyöhankkeet. Frami Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila Yhteistyöhankkeet Frami 9.4.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 8.4.2015 Yhteistyö Vastaa sisällöltään elinkeinojen kehittämishanketta Koskee maaseudun kaikkia toimialoja Hankkeessa edellytetään

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN

Maasta markkinoille! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN Kuva: Vastavalo LUOMUKASVINTUOTTAJA KEHITÄ TOIMINTAASI ASIANTUNTIJOIDEN JA MUIDEN VILJELIJÖIDEN KANSSA! Pohjois-Pohjanmaan luomukasvintuotanto haltuun Maasta markkinoille! Kuva: Taru Rantala / Vastavalo.fi

Lisätiedot

Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn

Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn 2013 2014 tuloksia Manu Rantanen ja Torsti Hyyryläinen 2.9.2015 Kartano Koskenranta RUOKA-ALAN GLOBAALIT JA KYMENLAAKSOLAISET KEHITYSSUUNNAT www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 8.1.2018 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö, Kainuu AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen

Lisätiedot

Luomueläintuotannon valvonnan kehittäminen

Luomueläintuotannon valvonnan kehittäminen Luomueläintuotannon valvonnan kehittäminen KoneAgria Luomuseminaarin työpaja 10.10.2015 Brita Suokas, projektisuunnittelija, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Riina Rahkila Projektipäällikkö ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 5.4.2016 Kuva Arto Lehto VYYHTI II hanke 2016-2018 Kuva Arto Lehto Hanke pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa,

Lisätiedot

Click to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset

Click to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 6/16/2017 Click to edit Master title Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 1.6.2017 KYSYMYS 1: Edustamani taho? Vastauksia kaikkiaan 46, joista yrittäjiä 20 Huomattavan paljon

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat

LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMULLA ON MARKKINAPOTENTIAALIA Suomen luomumarkkina Kaupan ja teollisuuden Luomun markkina

Lisätiedot

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ. 12.08. 2014 klo 13.00-15.30 Ravintola Ladonlukko Helsinki

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ. 12.08. 2014 klo 13.00-15.30 Ravintola Ladonlukko Helsinki LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ 12.08. 2014 klo 13.00-15.30 Ravintola Ladonlukko Helsinki Osanottajat Nimi Paikalla 12.08.2014 Paavo Pulkkinen, Lietlahden tila Ari Kulmanen, Ikaalisten luomu Antti Vauhkonen,

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus

Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus Kasvava hevosala Hevosalan tiedon, taidon, voimavarojen ja osaamisen kokoamisella tiiviiseen yhteistoimintaan on suuri merkitys hevosalan ja alueellisten hevoskeskittymien

Lisätiedot

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan yhteistyöverkostot Kainuussa -esiselvityshanke 2016 Sisältö Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

Pullonkauloja kierrätyslannoitteiden markkinoilla viljelijä- ja laitoskyselyjen tulokset

Pullonkauloja kierrätyslannoitteiden markkinoilla viljelijä- ja laitoskyselyjen tulokset Pullonkauloja kierrätyslannoitteiden markkinoilla viljelijä- ja laitoskyselyjen tulokset 28.11.2018 Viikki Ari-Matti Seppänen Tutkija Luonnonvarakeskus, Jokioinen ari-matti.seppanen@luke.fi Webropol kyselyt

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola

Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen

Lisätiedot

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009

Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Esityksen osat: Kulttuuriviennin visio 2011

Lisätiedot

Kiertotalous maataloudessa

Kiertotalous maataloudessa Kiertotalous maataloudessa Tunkiotaloudesta kohti kierrätysbisnestä - seminaari Harri 13.1.2016 Maatalous kiertotalouden alana Olennainen globaalisti Välttämätön, perustarpeet, kohtalonkysymys Perustuu

Lisätiedot

Tutkimusta, tuotekehitystä, osaamiskeskusselvitystä. Sakari Raiskio MTT/Kasvintuotanto HAMK/Yamk/Maaseudun kehittäminen

Tutkimusta, tuotekehitystä, osaamiskeskusselvitystä. Sakari Raiskio MTT/Kasvintuotanto HAMK/Yamk/Maaseudun kehittäminen Tutkimusta, tuotekehitystä, osaamiskeskusselvitystä Sakari Raiskio MTT/Kasvintuotanto HAMK/Yamk/Maaseudun kehittäminen Hunajan tuotekehitystä MTT:n Kasvintuotannon tutkimuksessa HANITEK tutkimushanke 1.1.2008

Lisätiedot

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Julkisen tiedon avaaminen - tutkimustietoa avaamispäätöksen tueksi Tarve Paikkatietojen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi

P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi 26.3.2015 presentaatio 1 TAUSTA Kärkihanke 2015-2017 (konsortio) Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija),

Lisätiedot

Valtakunnallinen digituen toimintamalli ja digituen verkostot Digitalisaation suunnannäyttäjät koolle!

Valtakunnallinen digituen toimintamalli ja digituen verkostot Digitalisaation suunnannäyttäjät koolle! Valtakunnallinen digituen toimintamalli ja digituen verkostot 13.2.2019 Digitalisaation suunnannäyttäjät koolle! Digituen toimintamalli ja tausta 2 Mitä digituella tarkoitetaan? Verkkoasioinnin ja älylaitteiden

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään! -seminaari

Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään! -seminaari Tehdään lähiruokapäätöksiä tänään! -seminaari Kirsi Viljanen Lähiruokakoordinaattori Ruoka-Suomi teemaryhmän pj. Maa- ja metsätalousministeriö kirsi.viljanen@mmm.fi Lähiruoan ja luomun kehittäminen Lähiruoan

Lisätiedot

LUOMUINSTITUUTIN JALKAUTTAMINEN Projektisuunnitelma 2.3.2015

LUOMUINSTITUUTIN JALKAUTTAMINEN Projektisuunnitelma 2.3.2015 LUOMUINSTITUUTIN JALKAUTTAMINEN Projektisuunnitelma 2.3.2015 Hankkeen perustiedot: EAKR-osarahoitteinen hanke Hankkeen kesto: 1.1.2015-1.12.2016 Kokonaisrahoitus: 472 500 euroa, josta EAKR (maakuntaliitto)

Lisätiedot

Mitä kaupan, ammattikeittiöiden ja terveystarkastajien tulee tietää luomusta?

Mitä kaupan, ammattikeittiöiden ja terveystarkastajien tulee tietää luomusta? Mitä kaupan, ammattikeittiöiden ja terveystarkastajien tulee tietää luomusta? Uuden luomutiedon tuottaminen -hanke Pilot-koulutus 4.11.2013 Tietoa hankkeesta Uuden luomutiedon tuottaminen ja levittäminen

Lisätiedot

Luomun ketjubarometri. Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomu ry

Luomun ketjubarometri. Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomu ry Luomun ketjubarometri Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomu ry Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luomuketjun toimijoiden näkemyksiä ja käsityksiä luomualan

Lisätiedot

Kehitetään luomutuotantoa. Timo Kaila, hankintapäällikkö, Apetit

Kehitetään luomutuotantoa. Timo Kaila, hankintapäällikkö, Apetit Kehitetään luomutuotantoa Timo Kaila, hankintapäällikkö, Apetit timo.kaila@apetit.fi Luomupäivät 2018 Timo Kaila, Apetit 16.11.2018 1 Apetit kotimaista viljelyä kehittämässä Viljelyttämistä ja viljelyyn

Lisätiedot

Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry

Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Kuva: Savo-Karjalan Luomuyhdistys Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan luomutoimijoiden edunvalvontaa jäseniä yli 200 Tervetuloa mukaan! jäsenmaksut

Lisätiedot

Luomutuotanto nyt ja vuonna 2020 aluetalouden ja luomutuottajien näkökulmista

Luomutuotanto nyt ja vuonna 2020 aluetalouden ja luomutuottajien näkökulmista Luomutuotanto nyt ja vuonna 2020 aluetalouden ja luomutuottajien näkökulmista Susanna Kujala LÄHELTÄ JA LUOMUA -seminaari 30.11.2016 Seinäjoki 2.12.2016 1 Luomun aluetaloudelliset vaikutukset ja tuotannon

Lisätiedot

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

Green Deal Suomen näkökulmasta. Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen, YGOFORUM seminaari, 2.11.

Green Deal Suomen näkökulmasta. Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen, YGOFORUM seminaari, 2.11. Green Deal Suomen näkökulmasta Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen, YGOFORUM seminaari, 2.11.2016 Miksi vapaaehtoisia sopimuksia (Green deal)? Vapaaehtoiset sopimukset

Lisätiedot

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Miten jalostaja vastaa kysyntään ja hallituksen asettamiin tavoitteisiin? Timo Marttinen Kruunu Herkku Esityksen sisältö Kruunu Herkku Kysyntään vastaaminen Hallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous?

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015 Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? 26.5.2015 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tekstiiliteollisuusalan tilannetta

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo ETU SEMINAARI 10.5.2012 Helsinki, Säätytalo Terveydenhuolto osana tulevaisuuden laatujärjestelmiä ja auditointeja Tuija Lilja Kehityspäällikkö, laatutoiminnot SAARIOINEN OY Tuotantoeläinten terveydenhuolto

Lisätiedot

Hankkeen toteutuminen

Hankkeen toteutuminen Luomualan koordinointihanke Hankkeen toteutuminen 1.12.2011-31.12.2012 Sisältö Hankkeen tavoitteet... 2 Hankkeen toteuttamistapa ja kohderyhmät... 2 1. Tuoteryhmäkohtainen etjutyöryhmätyöskentely... 2

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 23.09. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko

Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 23.09. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Luomulihan arvoketjutyöryhmä 23.09. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 23.09. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja x Fredrik von Limburg Stirum x Arto Jokinen, Pajuniemi Pasi

Lisätiedot

OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA

OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OPIN OVI Lappeenranta 10.5.2012 KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA

Lisätiedot