Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi."

Transkriptio

1 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ Aika Ti klo Paikka Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Matti Jantunen, puheenjohtaja 38 valtuutettua Kokouksen avaus Puheenjohtaja toivotti kokouksen osanottajat tervetulleeksi ja avasi kokouksen. Tuomiorovasti Ilpo Rannankari piti alkuhartauden. Veisattiin virsi KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkojärjestyksen 8 luvun 5 :n mukaan kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä ilmoitus seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksesta on asetettu ilmoitus keskusrekisterin ja jokaisen seurakunnan ilmoitustaululle. Kirkkovaltuuston jäsenille on lähetetty esityslista Puheenjohtaja pyysi toimittamaan nimenhuudon. Nimenhuudossa todettiin, että läsnä oli 39 valtuutettua 51:stä. Nimenhuudon aikana todettiin, että valtuutetuista olivat ilmoittaneet olevansa tilapäisesti estyneitä saapumasta kokoukseen liitteestä A ilmenevät valtuutetut. Kirkkovaltuusto hyväksyi esteet. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAIN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS JA NÄHTÄVÄNÄOLO Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Minna Kivelä ja Eero Koivisto. Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Minna Kivelä ja Mika Murtorinne. Tarvittaessa he toimivat myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen ja pidetään nähtävänä hallintovirastossa viraston aukioloaikana. 3 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

2 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VAALI VUOSIKSI Kirkkojärjestyksen 8 luvun 2 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Vuosina kirkkovaltuuston puheenjohtajana on toiminut tutkimusprofessori Matti Jantunen ja varapuheenjohtajana emeritusprofessori Juhani Laurinkari. - että kirkkovaltuusto valitsee itselleen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuosiksi Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosiksi valittiin yksimielisesti, ilman umpilipuin suoritettua äänestystä, tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen. Yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi vuosiksi valittiin yksimielisesti, ilman umpilipuin suoritettua äänestystä, emeritusprofessori Juhani Laurinkari. 5 KIRKKOVALTUUSTON SIHTEERIN VALITSEMINEN VUOSIKSI Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 1 :n 2 momentin mukaan kirkkovaltuusto valitsee itselleen sihteerin. Puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat pöytäkirjan. Yhteisen kirkkovaltuuston sihteerinä on toiminut välisen ajan hallintosihteeri Arja Keränen, vs. hallintosihteeri Raija Luomanperä, vs. hallintosihteeri Tuulikki Kuhlman, vs. hallintosihteeri Seija Rissanen ja jälleen Tuulikki Kuhlman lähtien yhteisen kirkkovaltuuston sihteerinä on toiminut hallintosihteeri Aarne Blom. Koska yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi, on tarkoituksenmukaista valita myös sihteeri samaksi toimikaudeksi. - että kirkkovaltuusto valitsee itselleen sihteerin vuosiksi Yhteisen kirkkovaltuuston sihteeriksi vuosiksi valittiin yksimielisesti, ilman umpilipuin suoritettua äänestystä, hallintosihteeri Aarne Blom.

3 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON PUHEENJOHTAJA Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on tekemällään päätöksellä määrännyt kirkkojärjestyksen 10 luvun 10 :n 1 momentin nojalla kirkkoherra Reijo Leinon Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi vuosiksi että tuomiokapitulin päätös merkitään tiedoksi. Todettiin, että Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt kirkkoherra Reijo Leinon Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi vuosiksi YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN JA YHDENTOISTA MUUN JÄSENEN SEKÄ HENKILÖKOHTAISTEN VARAJÄSENTEN VAALIT VUOSIKSI Kuopion evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 1 :n mukaan kirkkoneuvostoon kuuluu tuomiokapitulin määräämän puheenjohtajan ja kirkkovaltuuston valitseman varapuheenjohtajan lisäksi yksitoista muuta jäsentä (KJ 10:10). Ohjesäännön 2 :n mukaan kirkkoneuvoston jäsenten vaali toimitetaan kirkkovaltuustossa siten, että ensiksi valitaan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja sitten muut jäsenet. Varsinaisten jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Ohjesäännön 3 :n mukaan sitten, kun 2 :ssä mainitut vaalit on toimitettu, on eri vaaleilla valittava varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet. Kirkkovaltuuston jäsen voidaan valita vain kirkkoneuvoston sellaisen jäsenen varamieheksi, joka samalla on kirkkovaltuuston jäsen. Kirkkoneuvoston jäsenten ja varamiesten toimikausi on sama. Jos jäsen tai varajäsen kuolee, menettää vaalikelpoisuutensa tai muusta syystä joutuu eroamaan ennen toimikautensa päättymistä, on uusi viivytyksettä valittava hänen tilalleen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi. Kirkkolain 25 luvun 10 a :n mukaan kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, piispainkokousta, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Päättyneellä toimikaudella v kirkkoneuvostoon ovat kuuluneet seuraavat henkilöt:

4 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ Varsinainen jäsen pankinjohtaja, eläk. Maija Taskinen ylikonstaapeli, eläk. Eero Wetzell ekonomi Upi Heinonen musiikkiluokanopettaja Taina Tammekann lääkäri Leena Kumpusalo teologian tohtori, toimittaja Pekka Niiranen ylikonstaapeli Kari Niskanen terveystieteiden tohtori, diakonissa Tarja Välimäki opettaja Heikki Juutinen erikoislääkäri Tuula Pesonen lehtori Marja-Sisko Pihl myyntiedustaja Hannu Tervonen Henkilökohtainen varajäsen Iris Asikainen levikkipäällikkö, eläk. Markku Hyvärinen terveystieteiden maisteri Kyösti Miettinen Sinikka Marttila Sirkka Vuorinen eläkeläinen Kari Rytkönen arkkitehti Eero Koivisto luokanopettaja Minna Kivelä rehtori, eläk. Erkki Kukkonen opetushoitaja, eläk. Salme Louhelainen lehtori, eläk. Riitta Junnila-Savolainen työmies Jouni Huusko asti kodinhoitaja, eläk. Salme Harjunen alkaen Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana on toiminut teologian tohtori, toimittaja Pekka Niiranen ja hänen henkilökohtaisena varajäsenenään eläkeläinen Kari Rytkönen. - että kirkkovaltuusto valitsee yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja yksitoista muuta jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet vuosiksi

5 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi vuosiksi valittiin yksimielisesti, ilman umpilipuin suoritettua äänestystä, teologian tohtori, toimittaja Pekka Niiranen. Hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen valittiin yksimielisesti, ilman umpilipuin suoritettua äänestystä, eläkeläinen Kari Rytkönen. Yhteisen kirkkoneuvoston muiksi jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittiin yksimielisesti, ilman umpilipuin suoritettua äänestystä seuraavat henkilöt: Varsinainen jäsen pankinjohtaja, eläk. Maija Taskinen ylikonstaapeli, eläk. Eero Wetzell ekonomi Upi Heinonen musiikkiluokanopettaja Taina Tammekann lääkäri Leena Kumpusalo teologian tohtori, toimittaja Pekka Niiranen arkkitehti Eero Koivisto terveystieteiden tohtori, diakonissa Tarja Välimäki opettaja Heikki Juutinen erikoislääkäri Tuula Pesonen lehtori Marja-Sisko Pihl myyntiedustaja, eläk. Hannu Tervonen Henkilökohtainen varajäsen Iris Asikainen levikkipäällikkö, eläk. Markku Hyvärinen terveystieteiden maisteri Kyösti Miettinen Sinikka Marttila Sirkka Vuorinen eläkeläinen Kari Rytkönen tietohallintopäällikkö Timo Knuuttila luokanopettaja Minna Kivelä rehtori, eläk. Erkki Kukkonen yliopiston lehtori Erkki Pesonen kodinhoitaja, eläk. Salme Harjunen lehtori, eläk. Riitta Junnila-Savolainen 8 MÄÄRÄAIKAISTEN KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN VIRKOJEN PERUSTAMINEN Seurakuntayhtymän seurakunnissa on ollut kesätyöntekijöinä työsuhteisia kesäteologeja, kesäkanttoreita ja kesänuorisotyönohjaajia. Tehtävissä on yleensä ollut alan opiskelijoita ja heille on maksettu henkilöstö-

6 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ johtokunnan määrittelemää palkkaa opintojen edistymisen ja seurakuntakokemuksen perusteella. Työsuhteessa oleviin työntekijöihin on sovellettava työaikaa, joka on 38,75 tuntia viikossa. Erityisesti leirityössä työajan noudattaminen on haasteellista, sillä periaatteessa kesätyöntekijöille olisi jo etukäteen työtä suunniteltaessa määriteltävä työ- ja vapaa-aika tunnilleen. Mikäli kesätyöntekijöihin sovellettaisiin työaikalain ulkopuolella olevaa hengellistä työaikaa, olisi heille määriteltävä vain vapaapäivät. Tämä taas edellyttää, että heillä olisi virka, johon hengellistä työaikaa voisi soveltaa. Työsuhteessa hengellisen työajan noudattaminen ei ole laillista. Vuodesta 2009 alkaen on perustettu määräaikaiset virat ja järjestelmä on toiminut hyvin. Tämän vuoksi olisi järkevää perustaa vuodelle 2017 seurakuntayhtymään väliaikaisia määräaikaisia virkoja kesätyötä varten. Virat olisivat yhtymän virkoja, mutta niiden sijoituspaikkana olisivat paikallisseurakunnat. Palkka maksettaisiin kunkin seurakunnan varaamasta määrärahasta. Henkilöstöasiain johtokunta käsitteli asiaa Johtokunta päätti esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle määräaikaisten kesätyöntekijöiden virkojen perustamista esitetyllä tavalla. Kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle määräaikaisten virkojen perustamista henkilöstöasian johtokunnan esittämällä tavalla. 1. että seurakuntayhtymään perustetaan kahdeksan kesäteologin määräaikaista virkaa ajalle , 2. että seurakuntayhtymään perustetaan kuusi kesäkanttorin määräaikaista virkaa ajalle , 3. että seurakuntayhtymään perustetaan viisi kesänuorisotyöntekijän määräaikaista virkaa ajalle , 4. että kesänuorisotyöntekijöille maksetaan vaativuusryhmän 302 mukainen palkka ja kesäteologeille ja kesäkanttoreille vaativuusryhmän 303 mukainen palkka, 5. että virkojen sijoituspaikka määritellään virkamääräyksen yhteydessä ja 6. että virkojen palkka maksetaan kunkin sijoituspaikkana toimivan seurakunnan varaamasta määrärahasta. Kirkkoneuvoston ehdotus hyväksyttiin. 9 ILMOITUSASIAT Yhteisen kirkkovaltuuston seminaarikokous pidetään klo Puijon kirkolla, Taivaanpankontie 3.

7 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ VALITUSOSOITUS Annettiin kirkkolain mukainen valitusosoitus :ään 10. Liite KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja kiitti kokouksen osanottajia ja päätti kokouksen klo Matti Jantunen puheenjohtaja Aarne Blom sihteeri Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty, Kuopiossa Minna Kivelä Mika Murtorinne

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 9/2018 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/2018. Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 9/2018 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/2018. Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio 1 Aika Ma 17.9.2018 klo 16.30 16.41 Paikka Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Reijo Leino puheenjohtaja läsnä Pekka Niiranen varapuheenjohtaja läsnä Upi Heinonen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2011 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011. Riistaveden seurakuntatalo, Keskustie 2 Riistavesi

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2011 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011. Riistaveden seurakuntatalo, Keskustie 2 Riistavesi KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 2/2011 1 Aika keskiviikko 16.3.2011 klo 17.30 18.00 Paikka Riistaveden seurakuntatalo, Keskustie 2 Riistavesi Kokoonpano ja läsnäolo Ilkka Raninen puheenjohtaja

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 18.30 19.50 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Erja Blom Pauli Hujanen Minna Immonen Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja.

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17:03-17:38 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/2019 1 Aika Ti 22.1.2019 klo 18.00 20.30 Paikka Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Unto Kärkkäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen.

Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen. KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 31.1.2017 kello 19.00 alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KIRKKOVALTUUSTO HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KOKOUSAIKA Tiistai 17.1.2017 klo 18.23-18.47 KOKOUSPAIKKA Torikeskuksen Olohuone KUTSUTUT Ahlgrén Merja Arhenius Päivi Autio Kauko Hannu Jouko Heinäsuo Jukka Ilottu

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö Kokousaika Torstai 15.1.2015 klo 18.00-19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Kyösti

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 13.01.2015 1/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 13.01.2015 1 Aika 13.01.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen Salminen

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009. Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 19.01.2009 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. 1 Kokouksen avaus sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 26.

Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 26. KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12017 1(9) Aika: Ti 31.01.2017 klo 19.00 20.05 Paikka: Läsnä: Kauhavan kirkon alasali Aaramaa Simo Annala Marja-Liisa Erkinheimo Heikki Erkkilä Leena Hakala Teemu Heikkilä

Lisätiedot

Junnila-Savolainen Riitta, poissa Jorma Räsänen, varaj. poissa. Pyykkönen Juhani. Ruponen Anu-Kaisa. Suominen Erika, varapuheenjohtaja

Junnila-Savolainen Riitta, poissa Jorma Räsänen, varaj. poissa. Pyykkönen Juhani. Ruponen Anu-Kaisa. Suominen Erika, varapuheenjohtaja 1/2017-19.1.2017 Aika: to 19.1.2017 klo 17.00-18.20 Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, 73500 Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. Antikainen Kirsti poissa Huhtala Pauliina

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2019

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2019 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.01.2019 1/2019 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.01.2019 1 Aika 21.01.2019 klo 18.00 19.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Kitkiöjoki Erkki jäsen Eero Paavo jäsen Kuusijärvi

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

ORIMATTILAN SEURAKUNTA Kokouskutsu 1/2017 Kirkkovaltuusto

ORIMATTILAN SEURAKUNTA Kokouskutsu 1/2017 Kirkkovaltuusto ORIMATTILAN SEURAKUNTA Kokouskutsu 1/2017 Kirkkovaltuusto 10.1.2017 Kokousaika: keskiviikkona 18.1.2017 klo 18.30- (kahvit klo 18.00 alkaen) Kokouspaikka: Seurakuntakodin yläsali, Kirkkopuisto 1, Orimattila

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 12.00 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5)

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5) PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.01.2017 1/2017 1 (5) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantaina 20.1.2017 klo 18.00 19.12 Paikka seurakuntakodilla Läsnä Petri Laitinen kirkkoherra, kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10 Sivu 1/10 Aika Maanantai 30.01.2017 klo 19.00 19.25 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Asikainen Mikko jäsen Barck Pekka

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/2015 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/2015 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1/2015 1 Aika 20.1.2015 klo 18.00 19.37 Paikka Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Sirkka Sinkkonen puheenjohtaja

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT JA PÄÄTETTÄVÄT ASIAT Asia no. 1 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 9.1.2019 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 17.1.2019 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Lehtoniemen leirikeskus, Rantalantie 274 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C.

Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17 Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari Liisa Karjalainen Iris Asikainen Markku Hyvärinen Merja Leppälä Matti Mänttäri

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika 15.1.2019 kello 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Aitto-oja Piia Marttinen Kari Eerola Pirkko Mustalahti Satu Eriksson Niko Mylly Joona Hakala Pentti Mäkelä

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 19.00 20.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Raimo Hoffren Pauli

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 14/2017 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 14/2017

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 14/2017 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Aika Ma 18.12.2017 klo 16.30 17.15 Paikka Hotelli Scandic, Satamakatu 1, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Reijo Leino puheenjohtaja läsnä Pekka Niiranen varapuheenjohtaja poissa Upi Heinonen jäsen läsnä

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 1/2019

KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 1. Kirkkovaltuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelun johtaminen... 2 2. Kirkkovaltuuston

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi Kirkkovaltuusto 1112017 1312017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika ke 1112017 klo 1800-1847 Paikka seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Rovaniemi Läsnä Ahokas Pertti Alatalo Antti Aspegrén Leena Autto Heikki Erola

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Aika 24.1.2017 klo 18.00 19.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Tiitinen Ilkka jäsen/puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen poissa Hänninen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri 1/7 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 18.12.2014 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Mäki Kaija Lindholm Minna Isotalo Timo MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

Uudenkaupungin srk-keskus, Koulukatu 6, Uusikaupunki. Ennen varsinaista kokousta, klo 17 alkaen kahvitarjoilu.

Uudenkaupungin srk-keskus, Koulukatu 6, Uusikaupunki. Ennen varsinaista kokousta, klo 17 alkaen kahvitarjoilu. Kirkkovaltuusto 12.1.2017 sivu ( 1 / 11) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 Aika: Torstai 12.1.2017 klo 17.30-18.23 Paikka: Uudenkaupungin srk-keskus, Koulukatu 6, Uusikaupunki.

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO 22.2.

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO 22.2. KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 1(5) Aika 20.2.2018 klo 16.30 18.05 (tarjoilu 16.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasali, Ampujanpolku 2 Kokoonpano ja läsnäolo Kokoukseen oikeutetut

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Esityslista 1/2019 Kirkkovaltuusto 1 (8)

Kotka-Kymin seurakunta Esityslista 1/2019 Kirkkovaltuusto 1 (8) Kirkkovaltuusto 1 (8) Aika: Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Seija Aalto jäsen Sini Airaksinen Tuula Anttila Marianne Bruce Lauri Eerola Seppo Eerola Johanna Hasu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 24.1.2017 klo 18 18.35 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto Läsnä Taponen Auvo, pj. Lindholm Paula

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto Läsnä Taponen Auvo, pj. Lindholm Paula Aika 29.1.2013 klo 18.30-18.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Taponen Auvo, pj. Lindholm Paula Aarnio-Närhi Hannele Heikkinen Anne, varaj. Helenius Mikko, varaj. Lintumäki Aki Elo Veijo Mattila

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto sivu ( 1 / 13)

Kirkkovaltuusto sivu ( 1 / 13) Kirkkovaltuusto 10.1.2013 sivu ( 1 / 13) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1/ 2013 Aika: Torstai 10.1.2013 klo 17.30-18.15 Paikka: Seurakuntakoti Paanula, Lokalahti OSALLISTUJAT Päätöksentekijät:

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 3.1.2019 klo 17.22 18.45 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Jaakkola Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA KV191-1 Kokousaika ke 23.1.2019 klo 18.30 Kokouspaikka Läsnä Maijan kammari, Rusthollintie Anttila, Raimo, jäsen Breilin, Oskar, jäsen Ikäläinen, Mikko, jäsen Jokinen, Kaarina, jäsen Kallio, Kari, jäsen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019

ESITYSLISTA 2/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai klo 18.11 18.25 1 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Koivuniemi Suvi varapuheenjohtaja Barck Pekka jäsen Hakulinen Hannu-Heikki Hirvonen

Lisätiedot

1 (11) Kirkkovaltuusto 1/2017 Pöytäkirja KÄSITELTÄVÄT ASIAT

1 (11) Kirkkovaltuusto 1/2017 Pöytäkirja KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 (11) KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen hyväksyminen 4 ntarkastajien valitseminen 5 Kirkkovaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019

ESITYSLISTA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika Tiistai klo 19.00 19.33 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee 1. Läsnä Barck Pekka jäsen Hakulinen Hannu-Heikki Hirvonen Kirsi Hukka Riitta Hurskainen Tellervo Kammonen Matti Kankkunen

Lisätiedot