Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) TARKISTUKSET 1-94 Lausuntoluonnos Tatjana Ždanoka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) TARKISTUKSET 1-94 Lausuntoluonnos Tatjana Ždanoka"

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2345(INI) TARKISTUKSET 1-94 Tatjana Ždanoka (PE v01-00) Kansalaisjärjestöille EU:n talousarviosta myönnettävän rahoituksen valvonta (2015/2345(INI)) AM\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 AM_Com_NonLegOpinion PE v /2 AM\ doc

3 1 Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas Johdanto-osan A kappale (uusi) A. toteaa, että sosiaalimenojen ja BKT:n välinen suhde on supistunut useissa jäsenvaltioissa maailmanlaajuisen finanssikriisin puhjettua 1a ; toteaa, että kansalaisjärjestöihin, yhteisöihin ja vapaaehtoissektoriin kohdistuu yhä enemmän painetta tarjota peruspalveluja, joiden tarjonta kuuluu hallitusten tehtäviin; ottaa huomioon, että palveluja tarjoavat kansalaisjärjestöt tarvitsevat edelleen EU:n ja jäsenvaltioiden rahoitusta, jotta ne pystyvät tarjoamaan näitä palveluja; toteaa, että myös tämä kansalaisjärjestöjen julkinen rahoitus on supistunut useissa jäsenvaltioissa kriisin vuoksi, vaikka se on edullisempi vaihtoehto suorille julkisille palvelumenoille; 1a Social-Expenditure-Update-Nov2014-8pages.pdf, s Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 1 kohta 1. pitää huolestuttavana, että julkisten 1. pitää huolestuttavana, että kun AM\ doc 3/3 PE v01-00

4 menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; otetaan huomioon, että unionin julkiset menot vuosiksi ovat luonteeltaan rajoitettuja, Euroopan unionin eri rakenneohjelmista ja - rahastoista kansalaisjärjestöille myönnetyt EU:n tuet ovat huomattavan suuria ja niitä on vaikea määrittää tarkasti; katsoo, että on aiheellista rajoittaa näiden tukien myöntämistä siihen, mikä on ehdottomasti tarpeen unionin kansalaisten tarpeisiin vastaamiseksi; Or. fr 3 Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas 1 kohta 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; pitää valitettavana, että joissain jäsenvaltioissa yhteisön palveluja tarjoavat kansalaisjärjestöt ovat uhattuina, sillä hallitukset ovat päättäneet ottaa monikansallisia yhtiöitä mukaan kyseisten palvelujen tarjontaa koskeviin tarjouskilpailuihin; 4 Eva Kaili, Flavio Zanonato, Brando Benifei, Jutta Steinruck 1 kohta PE v /4 AM\ doc

5 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; panee merkille, että finanssikriisi ja sitä seuraavat säästöpolitiikat ovat vaikuttaneet erittäin kielteisesti kansalaisjärjestöihin ohjelmamaissa ja niiden ulkopuolella; 5 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 1 kohta 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten, sillä työttömyys, köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat edelleen liian korkealla tasolla koko EU:ssa; korostaa tarvetta taata riittävä rahoitus kansalaisjärjestöille myös vaikeina taloudellisina aikoina, sillä kansalaisjärjestöt auttavat merkittävästi täyttämään poliittisten toimien puutteita; 6 Romana Tomc 1 kohta AM\ doc 5/5 PE v01-00

6 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan ja sosiaaliseen tehtävään kohdistuu ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; 1. pitää huolestuttavana, että julkisten menojen myötäsyklisestä luonteesta johtuen kansalaisjärjestöjen rahoituspohjaan voi kohdistua ankaria haasteita aikoina, jolloin järjestöjä tarvitaan eniten; 7 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 1 a kohta (uusi) 1 a. painottaa erityisesti, että Euroopan unionin kansalaisjärjestöille myöntämien tukien tavoitteena tai seurauksena ei pidä olla sellaisten tehtävien tai niiden osien täyttäminen, jotka kuuluvat unionin toimielimen ja/tai jäsenvaltion kansallisen toimielimen toimivaltaan; Or. fr 8 Laura Agea, Tiziana Beghin 1 a kohta (uusi) 1 a. ottaa huomioon nykyisen geopoliittisen tilanteen, jossa kansalaisjärjestöt toimivat keskeisessä asemassa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tukemisessa ja siihen liittyvän tilanteen hallitsemisessa, ja toivoo näin ollen, että Euroopan PE v /6 AM\ doc

7 komissio lisäisi taloudellista tukea tällaisten kansalaisjärjestöjen toiminnalle; Or. it 9 Marian Harkin 1 a kohta (uusi) 1 a. panee merkille useiden kansalaisjärjestöjen tärkeän aseman yhteiskunnassa, sillä ne ajavat ja edistävät poliittisia tavoitteitaan ja osallistuvat tärkeitä sosiaaliasioita koskevaan julkiseen keskusteluun esimerkiksi järjestämällä tiedotuskampanjoita, keräämällä tutkimusta ja tietoa, tarjoamalla jäsentensä avulla parempia palveluja sekä tarjoamalla voimavaroja ja asiantuntemusta poliittisille päättäjille EU:ssa ja jäsenvaltioissa; 10 Csaba Sógor 1 a kohta (uusi) 1 a. panee merkille kansalaisjärjestöjen keskeisen aseman sosiaalialalla ja merkityksen EU:n politiikan täytäntöönpanossa jäsenvaltioissa; panee merkille kansalaisjärjestöjen toteuttaman kansalaisten ja viranomaisten välisen sovittelutyön merkityksen; kiittää AM\ doc 7/7 PE v01-00

8 kansalaisjärjestöjä niiden työstä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi; 11 Eva Kaili, Flavio Zanonato, Georgi Pirinski, Emilian Pavel, Brando Benifei, Jutta Steinruck 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa kansalaisjärjestöjen merkitystä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen kaltaisten vakavien yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyssä; muistuttaa kuitenkin, että tämä on ennen kaikkea kansallisten hallitusten ja koko yhteiskunnan tehtävä; huomauttaa, että kansalaisjärjestöt eivät voi korjata sosiaalipolitiikan puutteita jäsenvaltioissa eivätkä korvata julkishallinnon toimijoita tällä alalla, vaan niiden työllä olisi täydennettävä tai lujitettava poliittisia toimenpiteitä; 12 Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas 1 b kohta (uusi) 1 b. on huolissaan siitä, että heikossa asemassa olevat yhteisöt jäsenvaltioissa kärsivät siitä, että kansalaisjärjestöjen yhteisöissä ja vapaaehtoissektorilla tekemä arvokas työ yksityistetään ja ulkoistetaan tulevaisuudessa voittoa PE v /8 AM\ doc

9 tavoitteleville toimijoille sillä verukkeella, että tätä vaaditaan EU:n hankintalainsäädännössä; panee merkille, että tällaisella toiminnalla muutetaan ja heikennetään perusteellisesti sosiaaliseen syrjäytymiseen ja köyhyyteen kohdistettujen koordinoitujen ja strategisten toimien kehittämistä erittäin heikossa asemassa olevilla alueilla; pitää valitettavana, että jäsenvaltiot ovat EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin viitaten korvanneet kansalaisjärjestöille myönnettyjä avustuksia kaupallisilla tarjouskilpailuilla sosiaalisen osallisuuden, nuorison, työllisyyden ja niihin liittyvien palvelujen aloilla ja avanneet palveluja kaupallisille toimijoille, millä heikennetään näiden palvelujen vapaaehtoisuuden henkeä ja vastuullisuutta suhteessa sosiaalista apua tarvitseviin; 13 Laura Agea, Tiziana Beghin 2 kohta 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; Poistetaan. Or. it 14 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin AM\ doc 9/9 PE v01-00

10 2 kohta 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien kehyksessä on käynnistetty erityisesti kansalaisjärjestöjä koskevia tukihankepyyntöjä; Or. fr 15 Markus Pieper, Sven Schulze 2 kohta 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; panee merkille, että komission ja kansalaisjärjestöjen välisen yhteistyön tehokkuudesta on vain vähän näyttöä, sillä seuranta- ja arviointijärjestelmät perustuvat voimakkaasti kansalaisjärjestöjen omaan raportointiin; 16 Marian Harkin 2 kohta PE v /10 AM\ doc

11 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täysimääräinen täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista, minkä vuoksi on tärkeää luoda aitoja kumppanuuksia komission, jäsenvaltioiden ja kansalaisjärjestöjen välille ja parantaa siten EU:n politiikkojen toteutusta etenkin sosiaalisen osallisuuden alalla; 17 Eva Kaili, Emilian Pavel, Brando Benifei, Jutta Steinruck 2 kohta 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 2. korostaa, että kansalaisjärjestöt ovat unionin tärkeitä kumppaneita ja niillä on merkittävä asema EU:n politiikan ja ohjelmien toteutuksessa kaikilla politiikanaloilla; huomauttaa, että ESR:n, EaSI-ohjelman ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien asianmukainen täytäntöönpano edellyttää kansalaisjärjestöjen voimakasta osallistumista; 18 Tatjana Ždanoka, Yana Toom AM\ doc 11/11 PE v01-00

12 2 kohta 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman, ESR:n, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston ja ESIRrahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista kaikilla tasoilla ja koko ohjelmakauden ajan; huomauttaa, että sosiaaliasioiden monimuotoisuus edellyttää, että rahoitusta tarjotaan monenlaisille kansalaisjärjestöille, myös pienille järjestöille, jotta katetaan koko sosiaaliasioiden kirjo; 19 Heinz K. Becker 2 kohta 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 2. huomauttaa, että EaSI-ohjelman, perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman, ESR:n ja vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston kaltaisten unionin ohjelmien täytäntöönpano on mahdotonta ilman kansalaisjärjestöjen osallistumista; 20 Arne Gericke PE v /12 AM\ doc

13 2 a kohta (uusi) 2 a. korostaa, että tehokas valvonta ja tuettavien hankkeiden ehdoton yhteensopivuus Euroopan unionin perusarvojen kanssa ovat tärkeitä; Or. de 21 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 2 a kohta (uusi) 2 a. katsoo, että hyödyntämällä kansalaisjärjestöjen ruohonjuuritason tietämystä voidaan parantaa poliittisten päättäjien käsitystä monimutkaisista tosiasioista, joita useat ihmiset kohtaavat päivittäin ja jotka ovat erityisen yleisiä kaikkein haavoittuvimmille tai sosiaalisesti syrjäytyneille ihmisille, joita harvoin kuullaan poliittisessa keskustelussa; 22 Marian Harkin 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että sosiaalialan kansalaisjärjestöt edistävät EU:n asettamia sosiaalipolitiikan painopisteitä ja että joidenkin painopisteiden osalta AM\ doc 13/13 PE v01-00

14 komissio voi auttaa varmistamaan edistymisen tarjoamalla riittävästi rahoitusta järjestöille, jotka työskentelevät tällä alalla Euroopan tasolla; 23 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 2 b kohta (uusi) 2 b. muistuttaa, että työllisyyden suuntaviivoissa vaaditaan niiden täytäntöönpanoa yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa; muistuttaa, että TSTK-neuvosto kehotti vuonna 2015 jäsenvaltioita ja Euroopan komissiota ottamaan kansalaisyhteiskunta paremmin mukaan keskusteluun, jossa pohditaan työn laadun parantamiskeinoja ja kestävää työmarkkinoille osallistamista 1a ; 1a Neuvoston päätelmät osallistavista työmarkkinoista, 9. maaliskuuta Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas 3 kohta 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen PE v /14 AM\ doc

15 riippumattoman arvioimisen tukemiseen; riippumattoman arvioimisen tukemiseen; moittii jäsenvaltioita, jotka pyrkivät julkisia varoja käyttäen saamaan yhteisöt ja vapaaehtoissektorin poliittiseen määräysvaltaan; vaatii, että sosiaalialan kansalaisjärjestöt saavat täysin vapaasti toteuttaa kansalaisyhteiskuntaa tukevaa rooliaan ja myös arvostella ja vastustaa jäsenvaltioiden ja EU:n vahingollisia politiikkoja ilman, että niiltä viedään tai uhataan viedä julkista rahoitusta ja tukea tulevaisuudessa; 25 Eva Kaili, Flavio Zanonato, Emilian Pavel, Brando Benifei, Jutta Steinruck 3 kohta 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; 3. korostaa tarvetta määritellä kansalaisjärjestöt EU:n lainsäädännössä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin varmistaakseen sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; korostaa kuitenkin, että vain sellaisten kansalaisjärjestöjen olisi saatava EU:n rahoitustukea, joilla on demokraattiset rakenteet, jotka tarjoavat lisäarvoa koko yhteiskunnalle ja noudattavat unionin lainsäädännön arvoja; 26 Laura Agea, Tiziana Beghin AM\ doc 15/15 PE v01-00

16 3 kohta 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; pitää tässä yhteydessä suotavana perustaa kansalaisjärjestöjä koskeva Euroopan laajuinen tietokanta ja valvontavälineitä, joilla voidaan tarkistaa niiden avoimuus ja seurata niiden toimintaa kaikenlaisten väärinkäytösten välttämiseksi; pyytää, että myös varojen saanti varmistetaan myös pienille ja hiljattain perustetuille kansalaisjärjestöille; Or. it 27 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 3 kohta 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; 3. kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan riippumattoman arvioinnin kansalaisjärjestöille myönnetyistä EU:n tuista ottaen erityisesti huomioon, i) ovatko tukea saaneet kansalaisjärjestöt saavuttaneet tavoitteet, jotka on määritetty niiden tukea koskevissa puitesopimuksissa ii) ovatko kansalaisjärjestöjen ohjelmat tai hankkeet, joille on myönnetty tukea, merkityksellisiä unionin kansalaisten pyrkimyksien kannalta; Or. fr PE v /16 AM\ doc

17 28 Romana Tomc 3 kohta 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen monivuotisessa rahoituskehyksessä ; kehottaa komissiota varmistamaan EU:n talousarviosta kansalaisjärjestöille myönnettyjen varojen käytön avoimuuden ja ryhtymään tarvittaviin toimiin EU:n varojen uudelleenjakamiseksi, jos sääntöjä rikotaan; 29 Csaba Sógor 3 kohta 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan toimintailmapiirin, missä sosiaalialan kansalaisjärjestöt voivat säilyttää riippumattomuutensa tarjotessaan palveluja ja arvioidessaan politiikkoja; 30 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 3 kohta AM\ doc 17/17 PE v01-00

18 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden ja myöntämään rahoitusta politiikkojen riippumattoman arvioimisen tukemiseen; 3. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen riippumattomuuden EU:n, jäsenvaltio-, alue- ja paikallistasolla ja myöntämään rahoitusta politiikkojen ja palvelujen riippumattoman kehittämisen, täytäntöönpanon ja arvioimisen tukemiseen; 31 Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas 3 a kohta (uusi) 3 a. vaatii komissiota ja jäsenvaltioita heikentämisen sijaan edistämään kansalaisjärjestöjen yhteisöllistä, sosiaalista ja solidaarisuuteen perustuvaa henkeä yhteisöissä ja vapaaehtoissektorilla; tukee yhteisöjen kehittämisessä ja kansalaisjärjestöjen alalla alhaalta ylös -lähestymistapaa, jolla edistetään yhteisöjen osallistumista ja toimintaa ja korostetaan paikallista päätöksentekoa; vaatii jäsenvaltioita ja komissiota ryhtymään aitoon kuulemis- ja neuvotteluprosessiin yhteisöjen ja vapaaehtoissektorin kanssa; 32 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 3 a kohta (uusi) PE v /18 AM\ doc

19 3 a. korostaa, että kaikista hankkeista tai ohjelmista, joille myönnetään EU:n tukea, on tehtävä alustava puitesopimus, jossa vahvistetaan tietty määrä tavoitteita ja täytäntöönpanovaiheita sekä säännönmukaisia arviointeja, minkä lisäksi siinä vahvistetaan loppuarvion toteuttaminen, jossa tarkastellaan tuloksia suhteessa puitesopimuksessa asetettuihin tavoitteisiin; Or. fr 33 Eva Kaili, Flavio Zanonato, Georgi Pirinski, Brando Benifei 3 a kohta (uusi) 3 a. peräänkuuluttaa EU:n tasolla uutta avoimuusrekisteriä unionin rahoitusta saavia kansalaisjärjestöjä varten; 34 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 3 a kohta (uusi) 3 a. huomauttaa, että haavoittuvassa sosiaalisessa asemassa olevien ihmisten kanssa ja hyväksi työskenteleville kansalaisjärjestöille on tärkeää tarjota julkista rahoitusta myös sen vuoksi, että niiden saatavilla on vähemmän AM\ doc 19/19 PE v01-00

20 muuntyyppistä rahoitusta, kuten jäsenmaksuja tai tuloja voittoa tuottavista toiminnoista; 35 Jutta Steinruck 3 a kohta (uusi) 3 a. korostaa kansalaisjärjestöjen toiminnallisen ja poliittisen riippumattomuuden merkitystä; 36 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 3 b kohta (uusi) 3 b. korostaa, että kansalaisjärjestöille tarjottua rahoitustukea ei saa rajoittaa ainoastaan järjestöille, jotka jakavat poliittisten päättäjien näkemykset, sillä elävä poliittinen vuoropuhelu edellyttää sekä tukea että mielipide-eroja ja siinä on oltava tilaa kyseenalaistamiselle ja arvostelulle; katsoo kuitenkin, että rahoitusta saavien järjestöjen perusindikaattoreina olisi käytettävä solidaarisuuden, kunnioituksen, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjimättömyyden kaltaisten EU:n ydinperiaatteiden ja -arvojen kunnioittamista ja noudattamista; PE v /20 AM\ doc

21 37 Eva Kaili, Flavio Zanonato, Georgi Pirinski, Brando Benifei, Jutta Steinruck 3 b kohta (uusi) 3 b. muistuttaa erityisasemasta, joka Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa annetaan työmarkkinaosapuolille, jotka tarvitsevat riittävästi rahoitustukea; 38 Eva Kaili, Jutta Steinruck 3 c kohta (uusi) 3 c. korostaa, että kansalaisjärjestöjen ei pitäisi olla täysin riippuvaisia julkisesta rahoituksesta, jotta varmistetaan niiden toiminnan riippumattomuus; 39 Eva Kaili, Jutta Steinruck 3 d kohta (uusi) 3 d. korostaa, että jäsenvaltioiden on taattava, ettei kansalaisjärjestöjen ja valtionhallinnon välillä ole poliittisia yhteyksiä; AM\ doc 21/21 PE v01-00

22 40 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 4 kohta 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progress-ohjelmaan ja että myös Kansalaisten Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; Poistetaan. Or. fr 41 Romana Tomc 4 kohta 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; 4. pitää valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; 42 Tatjana Ždanoka, Yana Toom PE v /22 AM\ doc

23 4 kohta 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan ja tasa-arvoa edistäville kansalaisjärjestöille EaSIohjelman ja perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman 1b kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempiin Progress-, Daphne- ja Kansalaisten Eurooppa - ohjelmiin; kehottaa sen vuoksi komissiota selventämään kriteerejä, joiden perusteella rahoitusta myönnetään hankkeille ja järjestöille, ja vaatii tiedottamaan avoimemmin syistä, joiden vuoksi tietyiltä järjestöiltä ja hankkeilta vähennetään tai evätään rahoitusta; 1b Esimerkiksi aikaisemmin erikseen rahoitettu Daphne-ohjelma, jolla torjutaan naisiin, nuoriin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, yhdistettiin nykyiseen perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelmaan, minkä vuoksi kokonaisrahoitusta vähennettiin aiempaan verrattuna. 43 Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas 4 kohta 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten AM\ doc 23/23 PE v01-00

24 Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; vaatii komissiota peruuttamaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoituksen leikkaukset; 44 Heinz K. Becker 4 kohta 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten Eurooppa -ohjelman rahoitusta on leikattu; 4. pitää hyvin valitettavana, että eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille EaSI-ohjelman kautta myönnettyä unionin rahoitusta on vähennetty verrattuna aiempaan Progressohjelmaan ja että myös Kansalaisten Eurooppa -ohjelman sekä perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman rahoitusta on leikattu; 45 Laura Agea, Tiziana Beghin 4 a kohta (uusi) 4 a. pitää valitettavana täydellistä tiedon puutetta kansalaisjärjestöjen mahdollisuudesta saada rahoitusta; korostaa tarvetta neuvoa kansalaisjärjestöjä ja antaa tietoa niille sekä muille tahoille, jotka ovat siihen oikeutettuja, harjoittamalla samanaikaisesti tarkkaa ja huolellista seurantaa; PE v /24 AM\ doc

25 Or. it 46 Dominique Martin, Joëlle Mélin 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. korostaa, että Euroopan unionin hankepyyntöihin liittyvillä hallinnollisilla muodollisuuksilla taataan ehdokkaiden kurinalainen, objektiivinen ja läpinäkyvä valintamenettely; Or. fr 47 Romana Tomc 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 48 Csaba Sógor 5 kohta AM\ doc 25/25 PE v01-00

26 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille avoimuuden ja EU:n talousarvion tehokkaan käytön merkityksen, mihin voidaan vaikuttaa voimakkaasti järkevillä seurantavaatimuksilla; panee kuitenkin merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta, mikä johtuu monimutkaisista rahoitussäännöistä; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 49 Marian Harkin 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille, että joillain kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin ja pyrkimään kaikin tavoin vähentämään hallinnollista rasitusta, etenkin pieniltä kansalaisjärjestöiltä; 50 Georgi Pirinski 5 kohta 5. panee merkille, että monilla 5. panee merkille, että monilla PE v /26 AM\ doc

27 kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita hyödyntämään kaikkia uuden ESR-asetuksen tarjoamia yksinkertaistamismahdollisuuksia ja vähentämään edelleen hallinnollista rasitusta; 51 Laura Agea, Tiziana Beghin 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille, että monilla etenkin pienemmillä kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää näin ollen Euroopan komissiota yksinkertaistamaan byrokraattisia menettelyjä, jotta voitaisiin vähentää eurooppalaisille sosiaalialan kansalaisjärjestöille koituvia rasitteita; suosittaa lisäksi laatimaan mentorointimalleja, jotka takaavat mahdollisuuden osallistua näihin ohjelmiin; Or. it 52 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 5 kohta AM\ doc 27/27 PE v01-00

28 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä ja etenkin pienillä järjestöillä on vaikeuksia saada ESRrahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin, vähentämään hallinnollista rasitusta ja yksinkertaistamaan menettelyjä, ja kehottaa niitä yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa määrittämään parhaat keinot raportointia sekä vaikutuksen ja kokemuksen jakoa varten; 53 Claude Rolin 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin, ja pyytää yksinkertaistamista tarkastelevaa korkean tason ryhmää pohtimaan sidosryhmien kanssa keinoja helpottaa kansalaisjärjestöjen rahoituksen saantia; Or. fr 54 Eva Kaili, Emilian Pavel, Brando Benifei, Jutta Steinruck PE v /28 AM\ doc

29 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. suhtautuu myönteisesti komission pyrkimyksiin varmistaa aiempaa yksinkertaisempi ja nopeampi rahoituksen saatavuus viime vuosina, mutta panee merkille, että hakuprosesseja olisi edelleen virtaviivaistettava ja yksinkertaistettava; panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin ja vähentämään kansalaisjärjestöjen hallinnollista rasitusta; 55 Jérôme Lavrilleux 5 kohta 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tukea tältä osin; 5. panee merkille, että monilla kansalaisjärjestöillä on vaikeuksia saada ESR-rahoitusta ja että ohjelmien ja raportointivaatimusten monimutkaisuus rasittaa niitä kohtuuttomasti; pyytää komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään aktiivisesti ja kestävästi tukea tältä osin; Or. fr 56 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin AM\ doc 29/29 PE v01-00

30 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; Poistetaan. Or. fr 57 Sven Schulze, Markus Pieper 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; katsoo kuitenkin, että tuen edellytyksenä olisi oltava arviointi; 58 Romana Tomc 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja 6. kehottaa komissiota harkitsemaan keskittymistä sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toimintaavustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan PE v /30 AM\ doc

31 kestävyys; jatkuvuus ja kestävyys; 59 Laura Agea, Tiziana Beghin 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; 6. kehottaa komissiota varmistamaan, että sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmia vahvistetaan, jotta keskitytään kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin ja jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys, mutta samalla perustetaan välineitä vuoden tai yli vuoden pituisiin hankkeisiin; Or. it 60 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan ja tasa-arvoa edistävien kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toimintaavustuksiin toimikohtaisten avustusten sijaan, jotta varmistetaan niiden työn ja henkilöstön tehokkuus ja kestävyys, vahvistetaan ja kehitetään valmiuksia ja taitoja, edistetään järjestöjen pitkän aikavälin tavoitteiden täyttymistä ja annetaan päättäjille mahdollisuus rakentaa suhteita järjestöihin luotettavina kumppaneina; kehottaa komissiota edelleen kehittämään toimintarahoitusta AM\ doc 31/31 PE v01-00

32 kumppanuutta koskevilla puitesopimuksilla monivuotiselle kaudelle, kuten tällä hetkellä toimitaan EaSI-ohjelmassa; 61 Georgi Pirinski 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; panee merkille, että hankkeiden lyhyt kesto voi vaikeuttaa sosiaalipalvelujen tehokasta tarjontaa ja vaikuttaa siten palvelujen vastaanottajien elämänlaatuun; 62 Elena Gentile, Flavio Zanonato, Brando Benifei, Silvia Costa 6 kohta 6. kehottaa komissiota keskittymään sosiaalialan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmissa kestoltaan yli vuoden pituisiin toiminta-avustuksiin, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus ja kestävyys; 6. kehottaa komissiota varmistamaan kansalaisjärjestöjen rahoitusohjelmien jatkuvuuden ja kestävyyden, erityisesti lisäämällä monivuotisia kumppanuussopimuksia ja vähentämällä viiveitä sopimusten tiedoksi antamisen ja ensimmäisten maksujen välillä; (La sostenibilità e la continuità dei programmi sono fondamentali, oltre alla PE v /32 AM\ doc

33 gestione efficace dei finanziamenti al fine di garantire che le azioni finanziate non siano messe in pericolo. Le ONG sono sempre piu confrontate a interruzioni nei contratti di finanziamento operativo e devono ricorrere a prestiti o a scoperti di conto corrente per assicurare l implementazione delle azioni previste nei contratti con la Commissione.) Or. it 63 Arne Gericke 6 a kohta (uusi) 6 a. kehottaa komissiota korottamaan rahoituskehyksen rajoissa huomattavasti talousarviota, jolla tuetaan kunnallista ystävyyskaupunkitoimintaa ja muita kohtaamismahdollisuuksia Kansalaisten Eurooppa -ohjelman puitteissa, jotta kuntien esittämiin pyyntöihin voidaan vastata asianmukaisesti; Or. de 64 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 7 kohta 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää vähimmäistason yhteisrahoitusta, joka on suuruudeltaan 10 prosenttia hankkeen tai ohjelman kokonaiskustannuksista; katsoo kuitenkin, että vaadittu AM\ doc 33/33 PE v01-00

34 yhteisrahoitusosuus on käytännössä noin 40 prosenttia, eikä yhteisrahoitusta toisinaan vaadita lainkaan; Or. fr 65 Sven Schulze, Markus Pieper 7 kohta 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusperiaatteen mukaisesti yhteisrahoitusta, sillä EU:n avustuksella ei voida rahoittaa kansalaisjärjestön (tai muuntyyppisen edunsaajan) toteuttaman toimen kaikkia kustannuksia; tuensaajan on hankittava osa vaadituista varoista yleensä vähintään 10 prosenttia muista lähteistä; 66 Georgi Pirinski 7 kohta 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 7. toteaa, että osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; kehottaa sen vuoksi komissiota ja jäsenvaltioita välttämään tällaista vaatimusta tapauksissa, joissa hankkeiden PE v /34 AM\ doc

35 tarkoituksena on tarjota ihmisille palveluja; 67 Marian Harkin 7 kohta 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; ottaa huomioon, että joidenkin kansalaisjärjestöjen mukaan kaikilta sosiaalialan kansalaisjärjestöiltä ei vaadita samanlaista yhteisrahoitusta; 68 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 7 kohta 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan ja tasa-arvoa edistävien kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa, ja on huolissaan siitä, että jotkin tärkeät järjestöt jäävät tämän vuoksi rahoituksen ulkopuolelle; kehottaa vähentämään vaaditun yhteisrahoituksen AM\ doc 35/35 PE v01-00

36 määrää tai ottamaan huomioon muita rahaksi muutettavia ja silti tarkastukseen soveltuvia laskentatapoja, kuten vapaaehtoistyöhön käytetty aika tai panos, muuttamalla vastaavasti rahoitussäännöksiä; kehottaa lisäksi soveltamaan yhteisrahoitussääntöjä johdonmukaisesti eri kansalaisjärjestöihin; 69 Romana Tomc 7 kohta 7. toteaa, että suurin osa sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttää yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 7. toteaa, että useat sosiaalialan kansalaisjärjestöjen saatavilla olevista unionin varoista edellyttävät yhteisrahoitusta ja että liian suuren osuuden vaatiminen voi olla haitallista tukea hakevalle järjestölle, joka ei ehkä kykene hankkimaan kyseistä summaa; 70 Elena Gentile, Brando Benifei, Flavio Zanonato, Silvia Costa 7 a kohta (uusi) 7 a. pyytää komissiota harkitsemaan varainhoitoasetusten tarkistusehdotuksessaan luontoissuoritusten sisällyttämistä tukikelpoisiin kustannuksiin sekä epäsuorien kustannusten katon nostamista toimikohtaisissa avustuksissa PE v /36 AM\ doc

37 ja toiminta-avustuksissa; (A causa della crisi finanziaria e la disponibilità sempre piu limitata di finanziamenti pubblici e privati, le ONG provano difficolta crescenti a trovare dei cofinanziamenti in denaro. I cofinanziamenti in natura come il tempo di lavoro, il volontariato e i contributi materiali sono da tempo accettati da istituzioni nazionali ed internazionali. Il tetto per i costi indiretti e particolarmente basso per i programmi di finanziamento delle ONG (7%) e non permette alle ONG di coprire una buona parte delle spese indirette.) Or. it 71 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 7 a kohta (uusi) 7 a. korostaa, että sisäasioiden pääosaston 31. tammikuuta 2014 päivätyn tutkimuksen mukaan suurin osa kansalaisjärjestöistä, joita haastateltiin tutkimusta varten, suhtautui myönteisesti tähän yhteisrahoitusperiaatteeseen; Or. fr 72 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 7 b kohta (uusi) 7 b. korostaa, että sellaisten ohjelmien tai hankkeiden yhteisrahoituksella, joille AM\ doc 37/37 PE v01-00

38 on myönnetty Euroopan unionin tukea, on mahdollista taata mainittujen ohjelmien tai hankkeiden elinkelpoisuus ja EU:n tukea saaneiden kansalaisjärjestöjen taloudellinen riippumattomuus, ja että julkisen tai yksityisen sektorin kumppanien yhteisrahoituksen saannilla voidaan osoittaa tukea hakeneiden kansalaisjärjestöjen toimien asiaankuuluvuus ja/tai merkityksellisyys; Or. fr 73 Dominique Martin, Joëlle Mélin 7 c kohta (uusi) 7 c. korostaa, että olisi aiheellista tarkastella kansalaisjärjestöjen vaadittavissa olevan yhteisrahoituksen alarajan korottamista; Or. fr 74 Laura Agea, Tiziana Beghin 8 kohta 8. pitää valitettavana, että eräissä tapauksissa vain julkishallinnon elimet voivat hakea EaSI-ohjelmasta rahoitusta johtavana kumppanina; kehottaa komissiota antamaan ehdotuksen sääntöjen mukauttamiseksi siten, että myös kansalaisjärjestöt voivat toimia johtavina kumppaneina; 8. pitää valitettavana, että eräissä tapauksissa vain julkishallinnon elimet voivat hakea EaSI-ohjelmasta rahoitusta johtavana kumppanina; kehottaa komissiota näin ollen antamaan ehdotuksen asetusten ja ohjelmien mukauttamiseksi siten, että laaditaan toimi, jossa myös kansalaisjärjestöt voivat toimia johtavina PE v /38 AM\ doc

39 kumppaneina takaamalla mekanismi, jolla hankkeelle turvataan sataprosenttinen rahoitus; Or. it 75 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 8 kohta 8. pitää valitettavana, että eräissä tapauksissa vain julkishallinnon elimet voivat hakea EaSI-ohjelmasta rahoitusta johtavana kumppanina; kehottaa komissiota antamaan ehdotuksen sääntöjen mukauttamiseksi siten, että myös kansalaisjärjestöt voivat toimia johtavina kumppaneina; 8. painottaa, että eräissä tapauksissa vain julkishallinnon elimet voivat hakea EaSI-ohjelmasta rahoitusta johtavana kumppanina johtuen kyseiseen rahoitukseen liittyvistä erityisistä vaatimuksista tai rajoitteista; Or. fr 76 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 8 kohta 8. pitää valitettavana, että eräissä tapauksissa vain julkishallinnon elimet voivat hakea EaSI-ohjelmasta rahoitusta johtavana kumppanina; kehottaa komissiota antamaan ehdotuksen sääntöjen mukauttamiseksi siten, että myös kansalaisjärjestöt voivat toimia johtavina kumppaneina; 8. pitää valitettavana, että eräissä tapauksissa vain julkishallinnon elimet voivat hakea EaSI-ohjelman kaltaisista eri ohjelmista rahoitusta johtavana kumppanina; kehottaa komissiota antamaan ehdotuksen sääntöjen mukauttamiseksi siten, että myös kansalaisjärjestöt voivat toimia johtavina kumppaneina; AM\ doc 39/39 PE v01-00

40 77 Dominique Martin, Joëlle Mélin 9 kohta 9. panee merkille, että unionissa monet sosiaalialan kansalaisjärjestöt toimivat aloilla, jotka kuuluvat komission eri pääosastojen vastuualueiden piiriin; kehottaa komissiota mahdollistamaan sen, että toiminta-avustuksia voi saada useammalta kuin yhdeltä pääosastolta; 9. panee merkille, että unionissa monet sosiaalialan kansalaisjärjestöt toimivat aloilla, jotka kuuluvat komission eri pääosastojen vastuualueiden piiriin; vakuuttaa, ettei voi olla mahdollista, että toiminta-avustuksia voi saada useammalta kuin yhdeltä pääosastolta; Or. fr 78 Eva Kaili, Emilian Pavel, Brando Benifei, Jutta Steinruck 9 kohta 9. panee merkille, että unionissa monet sosiaalialan kansalaisjärjestöt toimivat aloilla, jotka kuuluvat komission eri pääosastojen vastuualueiden piiriin; kehottaa komissiota mahdollistamaan sen, että toiminta-avustuksia voi saada useammalta kuin yhdeltä pääosastolta; 9. panee merkille, että unionissa monet kansalaisjärjestöt toimivat aloilla, jotka kuuluvat komission eri pääosastojen vastuualueiden piiriin; kehottaa komissiota mahdollistamaan sen, että toimintaavustuksia voi saada useammalta kuin yhdeltä pääosastolta, ja varmistamaan, että yleiskustannuksiin voidaan hakea toimikohtaisia avustuksia samalla kun vastaanotetaan toiminta-avustuksia, etenkin silloin, jos kansalaisjärjestöt saavat vain pieniä toiminta-avustuksia, jotka vastaavat tiettyä osuutta niiden kokonaismenoista; 79 Tatjana Ždanoka, Yana Toom PE v /40 AM\ doc

41 9 kohta 9. panee merkille, että unionissa monet sosiaalialan kansalaisjärjestöt toimivat aloilla, jotka kuuluvat komission eri pääosastojen vastuualueiden piiriin; kehottaa komissiota mahdollistamaan sen, että toiminta-avustuksia voi saada useammalta kuin yhdeltä pääosastolta; 9. panee merkille, että unionissa monet sosiaalialan ja tasa-arvoa edistävät kansalaisjärjestöt toimivat aloilla, jotka kuuluvat komission eri pääosastojen vastuualueiden piiriin; kehottaa komissiota mahdollistamaan sen, että toimintaavustuksia voi saada useammalta kuin yhdeltä pääosastolta; 80 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 10 kohta 10. pyytää julkistamaan EaSI-ohjelman pisteytysmenetelmällä saadut tulokset; 10. pyytää julkistamaan EaSI-ohjelman pisteytysmenetelmällä saadut tulokset, joiden perusteella analysoidaan ja arvioidaan esitettyjen ehdotusten vaatimustenmukaisuutta ja potentiaalia, sekä tiedot arvioijien pätevyydestä; 81 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 10 a kohta (uusi) 10 a. korostaa, että olisi aiheellista muuttaa varainhoidon avoimuuden järjestelmää, jotta tukea saavat AM\ doc 41/41 PE v01-00

42 oikeushenkilöt voidaan luokitella kansalaisjärjestöiksi ja jotta voidaan näin ollen määrittää niiden EU:n tukien kokonaissumma, jotka Euroopan unioni on myöntänyt kansalaisjärjestöille kaikista ohjelmistaan tiettynä vuotena; Or. fr 82 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 10 b kohta (uusi) 10 b. korostaa, että olisi vahvistettava jäsenvaltioille asetetut läpinäkyvyyttä koskevat velvoitteet niiden EU:n tukien osalta, joita jäsenvaltiot ovat myöntäneet jaetun hallinnoinnin kehyksessä; Or. fr 83 Dominique Martin, Mara Bizzotto, Joëlle Mélin 10 c kohta (uusi) 10 c. korostaa, että olisi taattava EU:n tukea saavien kansalaisjärjestöjen poliittisesti riippumaton luonne; Or. fr 84 Romana Tomc 11 kohta PE v /42 AM\ doc

43 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon; 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon; kehottaa komissiota harkitsemaan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen tilannearvioinnin valmistelua jäsenvaltioissa; 85 Marian Harkin 11 kohta 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon; 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon ja varmistamaan, että arvioinneilla pystytään selvittämään ja kuvaamaan kansalaisjärjestöjen todellista lisäarvoa; 86 Tatjana Ždanoka, Yana Toom 11 kohta 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on 11. katsoo, että julkisten varojen AM\ doc 43/43 PE v01-00

44 vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon; käsittelyssä on tärkeää vaatia tiukkoja raportointivaatimuksia ja varmistaa, että kansalaisjärjestöt täyttävät vaatimukset annetussa määräajassa; huomauttaa, että sosiaalialalla on vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa tai tilanteissa, joissa käytetään liian monia määrällisiä indikaattoreita; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon, soveltamaan enemmän laadullisia indikaattoreita ja varmistamaan, että vaatimukset soveltuvat myönnetyn rahoituksen tavoitteisiin; 87 Eva Kaili, Flavio Zanonato, Brando Benifei, Jutta Steinruck 11 kohta 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia yhden vuoden kuluessa; kehottaa komissiota saattamaan tuotosten ja vaikutusten mittaaminen ja raportointi parempaan tasapainoon; 11. huomauttaa, että sosiaalialalla on usein vaikeaa havaita ja mitata toimintapolitiikan kokonaisvaikutuksia määritetyn raportointikauden kuluessa, etenkin lyhytaikaisissa hankkeissa; kehottaa siksi komissiota parantamaan kansalaisjärjestöjen toiminnan, myös hankkeiden, tuotosten ja vaikutusten mittaamis- ja raportointivaatimuksia ja noudattamaan parhaita käytäntöjä niiden vaikutuksen arvioinnissa; 88 Lynn Boylan, Paloma López Bermejo, Tania González Peñas 11 kohta PE v /44 AM\ doc

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 30.1.2015 2014/2075(DEC) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2206(DEC) 2.2.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 14.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Eider Gardiazabal Rubial (PE594.006v01-00) EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon (2016/2144(INI)) AM\1109766.docx

Lisätiedot

Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) TARKISTUKSET Lausuntoluonnos Emilian Pavel

Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) TARKISTUKSET Lausuntoluonnos Emilian Pavel Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2327(INI) 03.10.2016 TARKISTUKSET 1-148 Emilian Pavel (PE589.123v01-00) Erasmus+ -ohjelmaa koskevasta täytäntöönpanokertomuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2064(INI) Lausuntoluonnos Romana Tomc (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2064(INI) Lausuntoluonnos Romana Tomc (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2064(INI) 7.12.2016 TARKISTUKSET 1-104 Romana Tomc (PE585.729v01-00) Euroopan strategisten investointien rahaston täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2154(DEC) 8.2.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2321(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2321(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2321(INI) 1.4.2016 TARKISTUKSET 151-377 Mietintöluonnos Brando Benifei (PE575.366v01-00) pakolaisista: sosiaalinen osallisuus

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2329(INI) 15.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Lefteris Christoforou (PE589.350v01-00) Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014 2020 14. huhtikuuta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0051(NLE) 6.5.2015 TARKISTUKSET 29-246 Mietintöluonnos Laura Agea (PE552.042v01-00) jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Jäsenet. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja. Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja. Claude ROLIN Varapuheenjohtaja

Jäsenet. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja. Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja. Claude ROLIN Varapuheenjohtaja Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja et Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja Ruotsi Claude ROLIN Varapuheenjohtaja Belgia Renate WEBER Varapuheenjohtaja Romania Agnes JONGERIUS

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 25.2.2011 2010/2211(INI) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 4.9.2014 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea EFDD-ryhmän puolesta 18.10.2018 A8-0313/2 2 Marco Valli, Giulia Moi, Rolandas Paksas, Laura Agea 1 kohta 1. korostaa, että parlamentti ottaa vuoden 2019 talousarviota käsitellessään täysin huomioon poliittiset painopisteet,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kehitysvaliokunta 16.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Linda McAvan (PE541.411v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0358/11. Tarkistus. Laura Agea, Marco Valli, Rolandas Paksas, Sylvie Goddyn EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0358/11. Tarkistus. Laura Agea, Marco Valli, Rolandas Paksas, Sylvie Goddyn EFDD-ryhmän puolesta 8.11.2018 A8-0358/11 11 1 kohta 1. korostaa, että vuosien 2021 2027 monivuotisen rahoituskehyksen on taattava unionin vastuu ja valmiudet vastata tuleviin tarpeisiin, lisähaasteisiin ja uusiin kansainvälisiin

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2059(INI) Lausuntoluonnos Siôn Simon (PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2059(INI) Lausuntoluonnos Siôn Simon (PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2059(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-39 Siôn Simon (PE578.668v01-00) Euroopan unionin ja Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00)

TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 21.10.2011 2011/2200(BUD) TARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos Barbara Matera (PE473.788v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/2319(INI) 29.11.2016 LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle komission asiantuntijaryhmien

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta PE513.132v01-00 5.6.2013 TARKISTUKSET 1-5 Juan Fernando López Aguilar (PE508.056v01-00) rajatylittävän lainvalvontayhteistyön

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus 21.2.2018 A8-0025/1 1 Johdanto-osan 3 a viite (uusi) ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien totuuden, oikeuden, korvausten ja uusiutumattomuuden takaamisen erityisraportoijan 22. heinäkuuta 2014 julkistaman

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 1.10.2014 2014/2064(BUD) TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Patricija Šulin (PE537.331v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2015/2013(BUD) 6.3.2015 TARKISTUKSET 1-14 Victor Boștinaru (PE549.331v01-00) lisätalousarviosta nro 2/2015: maksusitoumusten siirtäminen ja jaettu hallinnointi;

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 10.5.2010 2009/2237(INI) TARKISTUKSET 1-18 Esther Herranz García (PE440.189v01-00) Oikeudenmukaiset

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-9. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2014(BUD) Mietintöluonnos Nedzhmi Ali. PE597.

TARKISTUKSET 1-9. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2014(BUD) Mietintöluonnos Nedzhmi Ali. PE597. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2017/2014(BUD) 31.1.2017 TARKISTUKSET 1-9 Mietintöluonnos Nedzhmi Ali (PE597.463v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2038(INI) 22.2.2016 TARKISTUKSET 1-86 Tiziana Beghin (PE571.682v01-00) parlamentin vuonna 2010 antamien sosiaali- ja ympäristönormeja,

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) Lausuntoluonnos Clare Moody (PE582.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) Lausuntoluonnos Clare Moody (PE582. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2345(INI) 30.5.2016 TARKISTUKSET 1-32 Clare Moody (PE582.095v01-00) kansalaisjärjestöille EU:n talousarviosta myönnettävän rahoituksen valvonnasta

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 25.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Kehitysyhteistyöryhmä Päivämäärä: 7.2.2008 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 28.1.2015 2014/2105(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Dominique Riquet (PE544.385v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7802/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 5981/17, 5982/17 Asia: FIN 224 FSTR 21 FC

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2208(INI) Lausuntoluonnos Tiziana Beghin (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2208(INI) Lausuntoluonnos Tiziana Beghin (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2208(INI) 9.4.2015 TARKISTUKSET 1-67 Tiziana Beghin (PE549.113v01-00) Resurssitehokkuus: siirtyminen kohti kiertotaloutta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 26.5.2015 2014/2236(INI) TARKISTUKSET 1-180 Mietintöluonnos Verónica Lope Fontagné (PE554.751v01-00) Yhteiskunnallinen yrittäjyys

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2224(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2224(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2224(INI) 13.7.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle legitiimeistä

Lisätiedot

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00)

Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 21.6.2013 2011/0276(COD) TARKISTUS 543 Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) muutetusta ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2255(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2255(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2255(INI) 4.6.2015 TARKISTUKSET 1-184 Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557.126v01-00) Kertomus aktiivisen ikääntymisen ja

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2161(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-17 Marian Harkin (PE592.089v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan ammatillisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 28.1.2015 2014/2111(DEC) TARKISTUKSET 1-17 Dominique Riquet (PE544.383v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan rautatieviraston talousarvion

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2240(INI) 2.6.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Aluekehitysvaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2014/2040(BUD) 5.9.2014 TARKISTUKSET 1-18 Derek Vaughan (PE537.191v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi 2015 kaikki

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2252(INI) TARKISTUKSET 1-55 Helga Stevens (PE549.221v01-00) vuosikertomuksista 2012 2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Joachim Schuster (PE592.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Joachim Schuster (PE592. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2017/2003(INI) 3.2.2017 TARKISTUKSET 1-156 Joachim Schuster (PE592.420v01-00) yhteistyötaloutta koskevasta eurooppalaisesta toimintasuunnitelmasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus 6.3.2019 A8-0159/2 2 3 a kohta (uusi) 3 a. toteaa, että terveydenhoitopalvelut ovat ylikuormittuneita kaikissa jäsenvaltioissa ja niiden laatu heikkenee jatkuvasti, mikä koskee varsinkin huollettaville

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0801(CNS) 3.3.2015 TARKISTUKSET 1-4 Lausuntoluonnos Marita Ulvskog (PE549.109v01-00) ehdotuksesta neuvoston päätökseksi työllisyyskomitean

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 6. kesäkuuta 2001 PE 305.694/1-21 TARKISTUKSET 1-21 LAUSUNTOLUONNOS: Jean Lambert (PE 305.694) YHTEISÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA Päätöslauselmaesitys

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin

Lisätiedot

Neuvosto antoi istunnossaan 26. toukokuuta 2015 tämän ilmoituksen liitteenä olevat neuvoston päätelmät.

Neuvosto antoi istunnossaan 26. toukokuuta 2015 tämän ilmoituksen liitteenä olevat neuvoston päätelmät. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9145/15 DEVGEN 79 ACP 83 RELEX 416 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Neuvoston päätelmät komission

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0020/4. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0020/4. Tarkistus 17.2.2016 A8-0020/4 4 Ángela Vallina, Martina Anderson, Takis Hadjigeorgiou, Neoklis Sylikiotis, Paloma López Bermejo, Marisa Matias, Marina Albiol Guzmán, Nikolaos Chountis, Kostas Chrysogonos, Tania

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2016)0418 PÖYTÄKIRJA Kokous 18. huhtikuuta 2016 klo 15.00 18.30 ja 19. huhtikuuta 2016 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta 27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 23.4.2015 2014/2240(INI) TARKISTUKSET 1-85 Laura Agea (PE552.096v01-00) tutkimuksen ja innovoinnin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Ian Duncan, Jadwiga Wiśniewska ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Ian Duncan, Jadwiga Wiśniewska ECR-ryhmän puolesta 9.2.2017 A8-0003/151 151 Johdanto osan 11 kappale (11) Olisi perustettava nykyaikaistamisrahasto, johon sijoitetaan 2 prosenttia EU:n päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksista, ja nämä päästöoikeudet

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0026(COD) 4.3.2015 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot