ADA. Ohjelmointikieli. Ryhmä 5 Henna Olli, Päivi Hietanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ADA. Ohjelmointikieli. Ryhmä 5 Henna Olli, Päivi Hietanen"

Transkriptio

1 ADA Ohjelmointikieli Ryhmä 5 Henna Olli, Päivi Hietanen

2 1 JOHDANTO Ada on käännettävä ohjelmointikieli, joka kehitettiin vähentämään sulautettujen ja reaaliaikaisten järjestelmien käyttökustannuksia. Kieli suunniteltiin täyttämään kolme vaatimusta: ohjelman luotettavuus ja ylläpidettävyys, ihmiskeskeinen ohjelmointi ja tehokkuus. Näiden vaatimusten pohjalta voidaan sanoa, että Ada on hyvä työkalu kontrolloimaan reaaliaikajärjestelmiä sekä sopiva ohjelmointikieli isojen ja monimutkaisten ohjelmistojen suunnitteluun, niin rakenteista, oliopohjaista kuin geneeristäkin ohjelmointiparadigmaa käyttäen. Adan luotettavuusominaisuudet näkyvät varsinkin kielen vahvassa tyypityksessä, tiedon abstrahoinnissa ja kapseloinnissa, poikkeusten hallinnassa, rinnakkaisten tehtävien moniajon ja samanaikaisuuden hallinnassa. (T. Wu 1990) 2 HISTORIA 1970-luvun alussa Yhdysvaltojen puolustusministeriö huomasi puolustusjärjestelmien kulujen kasvavan ja luotettavuuden heikkenevän. Vuonna 1975 perustetiin työryhmä selvittämään vaatimukset puolustusministeriön ohjelmointikielille. Työryhmä suositteli uuden ohjelmointikielen kehittämistä, jota käytettäisiin kaikissa puolustusjärjestelmien kehitysvaiheissa. Ohjelmointikielen kehittämisessä käytettiin kansainvälistä kilpailua, kilpailun voitti Jean Ichbiah johtama ranskalainen joukkue. Kehitystyön tuloksena syntyi Ada. Adan nimi tulee ensimmäisenä ohjelmoijana pidetystä englantilaisesta matemaatikosta Ada Lovelacesta. Ada-kieli standardoitiin vuonna Adasta on olemassa useita eri versioita: Ada 83, Ada 95 ja Ada Alkuperäistä kieltä kutsutaan nykyään Ada 83:ksi. Alkuperäistä kieltä lähdettiin kehittämään vuonna 1988, lopullinen versio kielestä julkaistiin vuonna Ada 95 on ensimmäinen ISOstandardoitu oliokieli. Uusin versio standardista julkaistiin vuonna 2012, Ada (Wikipedia; D. C. S. Clair 1985) 3 ADAN PERIAATTEET 3.1 RAKENNE Ada on modulaarista ja sillä kirjoitettu ohjelma koostuu yhdestä tai useammasta ohjelmayksiköstä, joista jokainen voidaan kääntää erikseen. Käytettyjä yksiköitä ovat: aliohjelmat (subprogram), pakkaukset (packages) ja tehtävät (tasks). Paketointi tarjoaa

3 käytännöllisen tavan ryhmitellä aliohjelmia. Adan paketointi on samankaltainen kuin Fortranin ja Pascalin kirjastot. Tehtävät ovat tärkeitä järjestelmissä joissa prosesseja esiintyy rinnakkain. Rinnakkaisten prosessien hallinta on tehty Adassa helpoksi, jokaiselle rinnakkaiselle tehtävällä luodaan oma ohjelmayksikkö ja Ada huolehtii automaattisesti muusta. (D. C. S. Clair 1985) 3.2 SYNTAKSI Adan syntaksi on suunniteltu helposti luettavaksi, koska kehittäjien mukaan ohjelma kirjoitetaan kerran, mutta luetaan tuhannesti. Syntaksi on melko verboosia. (Wikibooks) Adan ohjelmalla on kaksi osaa: määrittelyosa ja runko. Kaikki ohjelman muuttujat pitää määritellä, muuttujat määritellään määrittelyosassa. Ohjelman rungossa suoritetaan halutut operaatiot. procedure DEMO is -- määrittelyosa begin -- runko end DEMO (D. C. S. Clair 1985) Moduuleita kutsutaan Adassa pakkauksiksi. Pakkaukset sisältävät määrittelyosan ja rungon. Määrittelyosa voidaan jakaa näkyvään ja yksityiseen osaan, yksityinen osa määritellään varatulla sanalla private. (Harsu 2005) 3.3 TYYPITYS JA TYYPIT Ada on vahvasti ja staattisesti tyypitetty kieli. Tietotyyppi voidaan luonnehtia joukkona tieto-olioita ja niille määriteltyjä operaatioita. Ada jakaa tieto-oliot omiin luokkiinsa, joilla on jokaisella omat operaationsa. Tämä takaan ohjelman luotettavuuden estäen operaatiot eri tyyppisten muuttujien välillä. Ohjelmoijat eivät voi suoraan yhdistää tai sijoittaa erityyppisiä muuttujia. (T. Wu 1990) 3.4 ALIOHJELMAT Adassa aliohjelmat jaotellaan proseduureihin ja funktioihin. Proseduurikutsu ei palauta arvoa, kun taas funktiokutsu palauttaa. Adassa parametreja voidaan välittää aliohjelmille kolmella eri tavalla: arvo-, tulos- ja arvo-tulos-parametreina. Sivuvaikutuksia on pyritty välttämään käyttämällä out ja in out tapoja parametrien välityksessä viiteparametrien

4 sijaan. Aikaisemmin Adassa funktioiden parametreiksi sallittiin vain arvoparametreja. Kielen versiossa Ada 2012 tämä rajoitus poistettiin. Parametrit voivat olla nimettyjä tai nimeämättömiä. Parametreille voidaan määrittää myös oletusarvot, jolloin niille ei tarvitse kutsuttaessa antaa arvoa. (Wikibooks.org; T. Wu 1990) 3.5 OHJAUSRAKENTEET Ada kielestä löytyvät tyypilliset kontrollirakenteet. Ada tarjoaa lisäksi ominaisuudet: exit ja when others, joilla voidaan hallita paremmin silmukkarakenteita. Adassa voidaan lohkorakennetta käyttäen luoda paikallinen ympäristö, ilman että tarvitsee määritellä aliohjelma. Ada ei käytä moniehtolauseissa oikosulkuevaluointia oletuksena, jos tämä halutaan käyttöön pitää ehtojen väliin lisätä and then tai or else. Ehdottomat lauseet taas (unconditionals) antavat ohjelmoijalle mahdollisuuden muuttaa ohjelman kulkua ilman ehtoa. Adassa on useita silmukkarakenteita: päättymätön silmukka, while-silmukka ja forsilmukka. Lisäksi silmukoiden ehdot voivat sijaita silmukan alussa, lopussa tai keskellä. Adassa silmukalle voi antaa nimen, mutta se ei ole pakollista. Päättymättömän silmukan suoritus voidaan keskeyttää vain pakotetusti. While-silmukassa ehto voi olla silmukan alussa, jolloin voi käydä niin ettei silmukkaa suoriteta koskaan. Kun silmukan ehto on sijoitettu silmukan loppuun, silmukka suoritetaan ainakin kerran. Silmukan ehto voi Adassa sijoittua myös silmukan keskelle. Exit ehtoa voidaan käyttää minkä tahansa silmukkarakenteen kanssa. For-silmukassa silmukkamuuttuja ei ole olemassa silmukan ulkopuolella. Silmukkamuuttujaa voidaan muuttaa vain silmukan kontrollirakenteessa. For-silmukalla voidaan käydä myös taulukon elementit läpi. (Wikibooks) (T. Wu 1990) 3.6 POIKKEUSTEN HALLINTA Sulautettujen järjestelmien pitää pysyä ajossa pitkiä aikoja itsenäisesti. Ada-kielen täytyy tästä syystä pystyä käsittelemään odottamattomia tilanteita. Kieli tarjoa ennalta määriteltyjä poikkeuksia näiden tilanteiden käsittelyyn. Ennalta määriteltyjä poikkeuksia ovat: constraint_error, numeric_error, storage_error, tasking_error ja program_error. Poikkeukset esitellään lohkon lopussa tai aliohjelman rungossa.

5 exception when poikkeuksen_nimi => statement_sequence (T. Wu 1990) 3.7 RINNAKKAISUUS Reaaliaikajärjestelmissä useita itsenäisiä tehtäviä suoritetaan samanaikaisesti. Adan tehtävät ovat rinnakkaisia prosesseja. Tehtävät voivat kommunikoida keskenään kohtaamisten (rendezvous) avulla. Kohtaamistapahtuman osapuolina ovat palvelija ja palveltava. Kommunikointi käyttää accept lauseketta, joka kuvaa tehtävän porttia (entry). Portti määrittelee ne palvelut, joita tehtävä tarjoaa. Yksi palveltava prosessi kerrallaan pääsee kohtaamistapahtumaan palvelijanprosessin kanssa, jos jompikumpi osallistujista ei ole vielä valmis, toinen joutuu odottamaan. Kohtaamisessa tiedonvälitys voi tapahtua molempiin suuntiin, suunta ilmaistaan kielen tavallisilla parametrinvälitysvaihtoehdoilla (in, out, in out). Portin valinta tapahtuu siinä järjestyksessä, kun kohtaamislauseet on kirjoitettu koodiin, parempi tapa olisi mahdollistaa portin valinta tarpeen mukaan. Adassa tämä on mahdollistettu valikointilauseella select. task body MUISTI is i: Integer; begin loop select accept Kirjoita (x: in Integer) do i:=x; end Kirjoita; or accept Lue (x: out Integer) do x:=i; end Lue; end select; end loop; end MUISTI; Kohtaamislauseeseen voidaan liittää ehtoja, jolloin lause on mahdollista valita vain, kun lauseen ehto täyttyy. Ada 83 käyttää synkronista viestien välittämistä (esimerkit yllä). Ada 95:ssä viestien välittäminen muutettiin asynkronisiksi, tämän vuoksi Ada 95:een on lisätty suojatut oliot.

6 Suojatut oliot ovat enemmin monitoreita kuin tehtäviä, niihin päästään käsiksi porttien tai suojattujen aliohjelmien kautta. (T. Wu 1990; Harsu 2005)

7 4 LÄHTEET D. C. S. Clair (1985). Ada: A new programming language: The Department of Defense developed an incredible new programming language and named it in honor of Ada Lovelace, the world's first programmer, IEEE Potentials, Vol. 4(3), pp Harsu, M. (2005). Ohjelmointikielet: periaatteet, käsitteet, valintaperusteet, Talentum, Helsinki,. T. Wu (1990). Built-in reliability in the Ada programming language, Aerospace and Electronics Conference, NAECON 1990., Proceedings of the IEEE 1990 National, pp vol.2. Wikibooks.org, web page. Available (accessed 11/17):

Rinnakkaisuus. parallel tietokoneissa rinnakkaisia laskentayksiköitä concurrent asioita tapahtuu yhtaikaa. TTY Ohjelmistotekniikka

Rinnakkaisuus. parallel tietokoneissa rinnakkaisia laskentayksiköitä concurrent asioita tapahtuu yhtaikaa. TTY Ohjelmistotekniikka Rinnakkaisuus parallel tietokoneissa rinnakkaisia laskentayksiköitä concurrent asioita tapahtuu yhtaikaa Rinnakkaisuuden etuja: laskennan nopeutuminen (sarjoittuvat operaatiojonot) ilmaisuvoima (ongelman

Lisätiedot

Chapel. TIE Ryhmä 91. Joonas Eloranta Lari Valtonen

Chapel. TIE Ryhmä 91. Joonas Eloranta Lari Valtonen Chapel TIE-20306 Ryhmä 91 Joonas Eloranta Lari Valtonen Johdanto Chapel on Amerikkalaisen Cray Inc. yrityksen kehittämä avoimen lähdekoodin ohjelmointikieli. Chapel on rinnakkainen ohjelmointikieli, joka

Lisätiedot

TIE PRINCIPLES OF PROGRAMMING LANGUAGES Eiffel-ohjelmointikieli

TIE PRINCIPLES OF PROGRAMMING LANGUAGES Eiffel-ohjelmointikieli TIE-20306 PRINCIPLES OF PROGRAMMING LANGUAGES Eiffel-ohjelmointikieli Seminaariesitelmä ryhmä 24 Markku Ahokas Jani Kuitti i SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ EIFFELISTÄ... 1 1.1 Historia ja tausta... 1 1.2

Lisätiedot

IDL - proseduurit. ATK tähtitieteessä. IDL - proseduurit

IDL - proseduurit. ATK tähtitieteessä. IDL - proseduurit IDL - proseduurit 25. huhtikuuta 2017 Viimeksi käsiteltiin IDL:n interaktiivista käyttöä, mutta tämä on hyvin kömpelöä monimutkaisempia asioita tehtäessä. IDL:llä on mahdollista tehdä ns. proseduuri-tiedostoja,

Lisätiedot

ATK tähtitieteessä. Osa 3 - IDL proseduurit ja rakenteet. 18. syyskuuta 2014

ATK tähtitieteessä. Osa 3 - IDL proseduurit ja rakenteet. 18. syyskuuta 2014 18. syyskuuta 2014 IDL - proseduurit Viimeksi käsiteltiin IDL:n interaktiivista käyttöä, mutta tämä on hyvin kömpelöä monimutkaisempia asioita tehtäessä. IDL:llä on mahdollista tehdä ns. proseduuri-tiedostoja,

Lisätiedot

Concurrency - Rinnakkaisuus. Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo

Concurrency - Rinnakkaisuus. Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo Concurrency - Rinnakkaisuus Group: 9 Joni Laine Juho Vähätalo Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. C++ thread... 4 3. Python multiprocessing... 6 4. Java ExecutorService... 8 5. Yhteenveto... 9 6. Lähteet...

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 4 vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 4 vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 4 vastaukset Harjoituksen aiheena ovat imperatiivisten kielten lauseisiin, lausekkeisiin ja aliohjelmiin liittyvät kysymykset. Tehtävä 1. Mitä

Lisätiedot

812341A Olio-ohjelmointi, I Johdanto

812341A Olio-ohjelmointi, I Johdanto 812341A Olio-ohjelmointi, 2016 I Johdanto Sisältö 1. Abstraktiosta 2. Olio-ohjelmoinnin historiaa 3. Olioparadigmasta 4. Peruskäsitteiden kertausta 812341A Olio-ohjelmointi, Johdanto 2 1 Abstraktiosta

Lisätiedot

2) Aliohjelma, jonka toiminta perustuu sivuvaikutuksiin: aliohjelma muuttaa parametrejaan tai globaaleja muuttujia, tulostaa jotakin jne.

2) Aliohjelma, jonka toiminta perustuu sivuvaikutuksiin: aliohjelma muuttaa parametrejaan tai globaaleja muuttujia, tulostaa jotakin jne. Proseduurit Proseduuri voi olla 1) Funktio, joka palauttaa jonkin arvon: real function sinc(x) real x sinc = sin(x)/x... y = sinc(1.5) 2) Aliohjelma, jonka toiminta perustuu sivuvaikutuksiin: aliohjelma

Lisätiedot

TIE Principles of Programming Languages CEYLON

TIE Principles of Programming Languages CEYLON TIE-20306 Principles of Programming Languages CEYLON SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTIETOA KIELESTÄ JA SEN KEHITTÄMISESTÄ... 1 2. CEYLONIN OMINAISUUKSIA... 2 2.1 Modulaarisuus... 2 2.2 Tyypit... 2 2.3 Muita

Lisätiedot

811120P Diskreetit rakenteet

811120P Diskreetit rakenteet 811120P Diskreetit rakenteet 2016-2017 1. Algoritmeista 1.1 Algoritmin käsite Algoritmi keskeinen laskennassa Määrittelee prosessin, joka suorittaa annetun tehtävän Esimerkiksi Nimien järjestäminen aakkosjärjestykseen

Lisätiedot

Perinteiset tietokoneohjelmat alkavat pääohjelmasta, c:ssä main(), jossa edetään rivi riviltä ja käsky käskyltä.

Perinteiset tietokoneohjelmat alkavat pääohjelmasta, c:ssä main(), jossa edetään rivi riviltä ja käsky käskyltä. TIETOKONEOHJELMIEN RAKENNE Perinteiset tietokoneohjelmat alkavat pääohjelmasta, c:ssä main(), jossa edetään rivi riviltä ja käsky käskyltä. Teollisuusautomaation ohjelmiin on lainattu runsaasti perinteisen

Lisätiedot

811120P Diskreetit rakenteet

811120P Diskreetit rakenteet 811120P Diskreetit rakenteet 2018-2019 1. Algoritmeista 1.1 Algoritmin käsite Algoritmi keskeinen laskennassa Määrittelee prosessin, joka suorittaa annetun tehtävän Esimerkiksi Nimien järjestäminen aakkosjärjestykseen

Lisätiedot

ELM GROUP 04. Teemu Laakso Henrik Talarmo

ELM GROUP 04. Teemu Laakso Henrik Talarmo ELM GROUP 04 Teemu Laakso Henrik Talarmo 23. marraskuuta 2017 Sisältö 1 Johdanto 1 2 Ominaisuuksia 2 2.1 Muuttujat ja tietorakenteet...................... 2 2.2 Funktiot................................

Lisätiedot

PERL. TIE Principles of Programming Languages. Ryhmä 4: Joonas Lång & Jasmin Laitamäki

PERL. TIE Principles of Programming Languages. Ryhmä 4: Joonas Lång & Jasmin Laitamäki PERL TIE-20306 Principles of Programming Languages Ryhmä 4: Joonas Lång & Jasmin Laitamäki 1. Johdanto Perl on ohjelmointikielten perhe, johon kuuluu Perl 5 ja Perl 6. Kielet ovat kuitenkin erilliset ohjelmointikielet

Lisätiedot

Muistutus aikatauluista

Muistutus aikatauluista Muistutus aikatauluista (Nämä eivät välttämättä koske avoimen yo:n opiskelijoita Erkki Kailan rinnakkaisella kurssilla) Luento 1: kotitehtävät sulkeutuvat 20.9 12:00, ennen tutoriaalia Tutoriaali 1 sulkeutuu

Lisätiedot

Ohjelmointiharjoituksia Arduino-ympäristössä

Ohjelmointiharjoituksia Arduino-ympäristössä Ohjelmointiharjoituksia Arduino-ympäristössä Yleistä Arduino-sovelluksen rakenne Syntaksi ja käytännöt Esimerkki ohjelman rakenteesta Muuttujat ja tietotyypit Tietotyypit Esimerkkejä tietotyypeistä Ehtolauseet

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 3 vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 3 vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 3 vastaukset Harjoituksen aiheena ovat imperatiivisten kielten muuttujiin liittyvät kysymykset. Tehtävä 1. Määritä muuttujien max_num, lista,

Lisätiedot

UML -mallinnus TILAKAAVIO

UML -mallinnus TILAKAAVIO UML -mallinnus TILAKAAVIO SISÄLLYS 3. Tilakaavio 3.1 Tilakaavion alku- ja lopputilat 3.2 Tilan nimi, muuttujat ja toiminnot 3.3 Tilasiirtymä 3.4 Tilasiirtymän vai tilan toiminnot 3.5 Tilasiirtymän tapahtumat

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 7. huhtikuuta 2017 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille. Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat

Lisätiedot

Ohjelmointikieli TIE Principles of Programming Languages Syksy 2017 Ryhmä 19

Ohjelmointikieli TIE Principles of Programming Languages Syksy 2017 Ryhmä 19 Ohjelmointikieli TIE-20306 Principles of Programming Languages Syksy 2017 Ryhmä 19 Juho Kärnä Ville Mäntysaari 1. Johdanto D on yleiskäyttöinen, strukturoitu, staattisesti tyypitetty, käännettävä ohjelmointikieli

Lisätiedot

Sisällys. 1. Omat operaatiot. Yleistä operaatioista. Yleistä operaatioista

Sisällys. 1. Omat operaatiot. Yleistä operaatioista. Yleistä operaatioista Sisällys 1. Omat operaatiot Yleistä operaatioista. Mihin operaatioita tarvitaan? Oman operaation määrittely. Yleisesti, nimeäminen ja hyvä ohjelmointitapa, määreet, parametrit ja näkyvyys. HelloWorld-ohjelma

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 5 Vastaukset Harjoituksen aiheena ovat aliohjelmat ja abstraktit tietotyypit sekä olio-ohjelmointi. Tehtävät tehdään C-, C++- ja Java-kielillä.

Lisätiedot

Tutoriaaliläsnäoloista

Tutoriaaliläsnäoloista Tutoriaaliläsnäoloista Tutoriaaliläsnäolokierroksella voi nyt täyttää anomuksen läsnäolon merkitsemisestä Esim. tagi ei toiminut, korvavaltimon leikkaus, yms. Hyväksyn näitä omaa harkintaa käyttäen Tarkoitus

Lisätiedot

TIES542 kevät 2009 Yhteismuistisamanaikaisuus

TIES542 kevät 2009 Yhteismuistisamanaikaisuus TIES542 kevät 2009 Yhteismuistisamanaikaisuus Antti-Juhani Kaijanaho 9. maaliskuuta 2009 Tehtävät ovat samanaikaiset (engl. concurrent), jos ne etenevät yhtä aikaa samalla toistensa kanssa kommunikoiden.

Lisätiedot

Ehto- ja toistolauseet

Ehto- ja toistolauseet Ehto- ja toistolauseet 1 Ehto- ja toistolauseet Uutena asiana opetellaan ohjelmointilauseet / rakenteet, jotka mahdollistavat: Päätösten tekemisen ohjelman suorituksen aikana (esim. kyllä/ei) Samoja lauseiden

Lisätiedot

812347A Olio-ohjelmointi, 2015 syksy 2. vsk. II Johdanto olio-ohjelmointiin

812347A Olio-ohjelmointi, 2015 syksy 2. vsk. II Johdanto olio-ohjelmointiin 812347A Olio-ohjelmointi, 2015 syksy 2. vsk II Johdanto olio-ohjelmointiin Sisältö 1. Abstraktiosta 2. Olio-ohjelmoinnin historiaa 3. Olioparadigmasta 4. Peruskäsitteiden esittely 2 II.1 Abstraktiosta

Lisätiedot

Groovy. Samuli Haverinen, Aki Hänninen. 19. marraskuuta 2015

Groovy. Samuli Haverinen, Aki Hänninen. 19. marraskuuta 2015 Groovy Samuli Haverinen, Aki Hänninen 19. marraskuuta 2015 Groovy on oliokieli Java-alustalle (käännetään/tulkataan Java-tavukoodiksi), jonka syntaksi on hyvin Java-ystävällinen ja jota voidaan käyttää

Lisätiedot

Ruby. Tampere University of Technology Department of Pervasive Computing TIE Principles of Programming Languages

Ruby. Tampere University of Technology Department of Pervasive Computing TIE Principles of Programming Languages Tampere University of Technology Department of Pervasive Computing TIE-20306 Principles of Programming Languages Ruby Ryhmä 8 Juho Rintala Sami Paukku Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Paradigma... 3

Lisätiedot

1. Olio-ohjelmointi 1.1

1. Olio-ohjelmointi 1.1 1. Olio-ohjelmointi 1.1 Sisällys Olio-ohjelmointi on eräs ohjelmointiparadigma. Olio-ohjelmoinnin muotoja. Ohjelmiston analyysi ja suunnittelu. Olioparadigman etuja ja kritiikkiä. 1.2 Ohjelmointiparadigmoja

Lisätiedot

1. Omat operaatiot 1.1

1. Omat operaatiot 1.1 1. Omat operaatiot 1.1 Sisällys Yleistä operaatioista. Mihin operaatioita tarvitaan? Oman operaation määrittely. Yleisesti, nimeäminen ja hyvä ohjelmointitapa, määreet, parametrit ja näkyvyys. HelloWorld-ohjelma

Lisätiedot

11/20: Konepelti auki

11/20: Konepelti auki Ohjelmointi 1 / syksy 2007 11/20: Konepelti auki Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/11 Tämän luennon

Lisätiedot

Imperatiivisten ohjelmien organisointiparadigmojen. historia

Imperatiivisten ohjelmien organisointiparadigmojen. historia Imperatiivisten ohjelmien organisointiparadigmojen historia Timo Tapanainen Helsingin yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen historia -seminaari, kevät 2007 Sisältö Paradigma,

Lisätiedot

Imperatiivisten ohjelmien organisointiparadigmojen historia

Imperatiivisten ohjelmien organisointiparadigmojen historia Imperatiivisten ohjelmien organisointiparadigmojen historia Timo Tapanainen Helsingin yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen historia -seminaari, kevät 2007 Sisältö Paradigma,

Lisätiedot

Rinnakkaistietokoneet luento S

Rinnakkaistietokoneet luento S Rinnakkaistietokoneet luento 5 521475S Silmukalliset ohjelmat Silmukat joissa ei ole riippuvuussyklejä voidaan vektoroida eli suorittaa silmukan vektorointi Jokainen yksittäinen käsky silmukan rungossa

Lisätiedot

812347A Olio-ohjelmointi, 2015 syksy 2. vsk. X Poikkeusten käsittelystä

812347A Olio-ohjelmointi, 2015 syksy 2. vsk. X Poikkeusten käsittelystä 812347A Olio-ohjelmointi, 2015 syksy 2. vsk X Poikkeusten käsittelystä Sisältö 1. Yleistä poikkeusten käsittelystä 2. Poikkeuskäsittelyn perusteita C++:ssa 3. Standardissa määritellyt poikkeukset 4. Poikkeusvarmuus

Lisätiedot

Koka. Ryhmä 11. Juuso Tapaninen, Akseli Karvinen. 1. Taustoja 2. Kielen filosofia ja paradigmat 3. Kielen syntaksia ja vertailua JavaScriptiin Lähteet

Koka. Ryhmä 11. Juuso Tapaninen, Akseli Karvinen. 1. Taustoja 2. Kielen filosofia ja paradigmat 3. Kielen syntaksia ja vertailua JavaScriptiin Lähteet Koka Ryhmä 11 Juuso Tapaninen, Akseli Karvinen 1. Taustoja 2. Kielen filosofia ja paradigmat 3. Kielen syntaksia ja vertailua JavaScriptiin Lähteet 1 1. Taustoja Koka on Daan Leijenin ja Microsoft:n kehittämä

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Digitaali- ja Tietokonetekniikan laitos TKT-3200 Tietokonetekniikka ASSEMBLER: QSORT 06.09.2005 Ryhmä 00 nimi1 email1 opnro1 nimi2 email2 opnro2 nimi3 email3 opnro3 1. TEHTÄVÄ

Lisätiedot

1. Mitä tehdään ensiksi?

1. Mitä tehdään ensiksi? 1. Mitä tehdään ensiksi? Antti Jussi i Lakanen Ohjelmointi 1, kevät 2010/ Jyväskylän yliopisto a) Etsitään Googlesta valmis algoritmi b) Mietitään miten itse tehtäisiin sama homma kynällä ja paperilla

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, literaalivakio, nimetty vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen 1 Tunnus Java tunnus Java-kirjain Java-numero

Lisätiedot

Muuttujatyypit ovat Boolean, Byte, Integer, Long, Double, Currency, Date, Object, String, Variant (oletus)

Muuttujatyypit ovat Boolean, Byte, Integer, Long, Double, Currency, Date, Object, String, Variant (oletus) VISUAL BASIC OHJEITA Kutsuttava ohjelma alkaa kometoparilla Sub... End Sub Sub ohjelmanimi()...koodia... End Sub Muuttujat Muuttujan esittely Muuttujatyypit ovat Boolean, Byte, Integer, Long, Double, Currency,

Lisätiedot

5/20: Algoritmirakenteita III

5/20: Algoritmirakenteita III Ohjelmointi 1 / syksy 2007 5/20: Algoritmirakenteita III Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/17 Tämän

Lisätiedot

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 81122P (4 ov.) 30.5.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

PROSEDUURIT, FUNKTIOT JA HERÄTTIMET - ESIMERKKEINÄ ORACLE, SQL SERVER, MYSQL JA OCELOT JOUNI HUOTARI K2009

PROSEDUURIT, FUNKTIOT JA HERÄTTIMET - ESIMERKKEINÄ ORACLE, SQL SERVER, MYSQL JA OCELOT JOUNI HUOTARI K2009 PROSEDUURIT, FUNKTIOT JA HERÄTTIMET - ESIMERKKEINÄ ORACLE, SQL SERVER, MYSQL JA OCELOT JOUNI HUOTARI K2009 PROSEDUURIT Ohjelmamoduuleita, jotka voidaan tallettaa tietokantaan (DBMS:n tietohakemistoon)

Lisätiedot

Sisällys. 7. Oliot ja viitteet. Olion luominen. Olio Java-kielessä

Sisällys. 7. Oliot ja viitteet. Olion luominen. Olio Java-kielessä Sisälls 7. Oliot ja viitteet Olio Java-kielessä. Olion luominen, elinikä ja tuhoutuminen.. Viitteiden vertailu. Varautuminen null-arvoon. Viite metodin paluuarvona.. Muuttumattomat ja muuttuvat merkkijonot.

Lisätiedot

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3 Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 811122P (5 op.) 12.12.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

13. Loogiset operaatiot 13.1

13. Loogiset operaatiot 13.1 13. Loogiset operaatiot 13.1 Sisällys Loogiset operaatiot AND, OR, XOR ja NOT. Operaatioiden ehdollisuus. Bittioperaatiot. Loogiset operaatiot ohjausrakenteissa. Loogiset operaatiot ja laskentajärjestys.

Lisätiedot

Erlang. Miika Heinonen ja Lassi Uosukainen (Group 92) TIE Principles of Programming Languages Seminaariessee. Yleistä

Erlang. Miika Heinonen ja Lassi Uosukainen (Group 92) TIE Principles of Programming Languages Seminaariessee. Yleistä Yleistä Erlang Miika Heinonen ja Lassi Uosukainen (Group 92) TIE-20306 Principles of Programming Languages Seminaariessee Erlang on Ericcsonin kehittämä funktionaalinen ohjelmointikieli ja ajoympäristö,

Lisätiedot

automaattisen tietotyypin tunnistamisen osalta, minkä Smith koki olevan avaintekijä onnistuneen rinnakkaisen ohjelmointikielen toteuttamisessa.

automaattisen tietotyypin tunnistamisen osalta, minkä Smith koki olevan avaintekijä onnistuneen rinnakkaisen ohjelmointikielen toteuttamisessa. Chapel Group 15 Chapel on korkean asteen abstraktiotason ohjelmointikieli, joka on tarkoitettu pääasiassa rinnakkaisuuden (engl. parallelism) ohjelmoimiseen korkean tuotannon ympäristöissä suuren kokoluokan

Lisätiedot

Sisällys. 3. Pseudokoodi. Johdanto. Johdanto. Johdanto ja esimerkki. Pseudokoodi lauseina. Kommentointi ja sisentäminen.

Sisällys. 3. Pseudokoodi. Johdanto. Johdanto. Johdanto ja esimerkki. Pseudokoodi lauseina. Kommentointi ja sisentäminen. Sisällys 3. Pseudokoodi Johdanto ja esimerkki. Pseudokoodi lauseina. Kommentointi ja sisentäminen. Ohjausrakenteet: Valinta if- ja if--rakenteilla. oisto while-, do-while- ja for-rakenteilla. 3.1 3.2 Johdanto

Lisätiedot

Koottu lause; { ja } -merkkien väliin kirjoitetut lauseet muodostavat lohkon, jonka sisällä lauseet suoritetaan peräkkäin.

Koottu lause; { ja } -merkkien väliin kirjoitetut lauseet muodostavat lohkon, jonka sisällä lauseet suoritetaan peräkkäin. 2. Ohjausrakenteet Ohjausrakenteiden avulla ohjataan ohjelman suoritusta. peräkkäisyys valinta toisto Koottu lause; { ja } -merkkien väliin kirjoitetut lauseet muodostavat lohkon, jonka sisällä lauseet

Lisätiedot

Kielioppia: toisin kuin Javassa

Kielioppia: toisin kuin Javassa Object Pascal Pascal kielen oliolaajennus (Inprise/Borland:n oma) luokat Voit uudelleenkäyttää luomiasi objekteja esim. komponentteja Periytyminen Kielioppia: toisin kuin Javassa Ei eroa isojen ja pienien

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 2. tentti

Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 2. tentti ITKP102 Ohjelmointi 1 C# 15.5.2013 1 / 6 Ohjelmointi 1 C#, kevät 2013, 2. tentti Tentaattori Antti-Jussi Lakanen Tässä tentissä saa olla mukana omia muistiinpanoja yhden arkin verran. Tentin valvojalla

Lisätiedot

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. Assembly ja konekieli

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. Assembly ja konekieli TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op Assembly ja konekieli Tietokoneen ja ohjelmiston rakenne Loogisilla piireillä ja komponenteilla rakennetaan prosessori ja muistit Prosessorin rakenne

Lisätiedot

Proseduurit, funktiot ja herättimet - esimerkkeinä Oracle, SQL Server, MySQL ja OCELOT. Jouni Huotari S2008

Proseduurit, funktiot ja herättimet - esimerkkeinä Oracle, SQL Server, MySQL ja OCELOT. Jouni Huotari S2008 Proseduurit, funktiot ja herättimet - esimerkkeinä Oracle, SQL Server, MySQL ja OCELOT Jouni Huotari S2008 2 Proseduurit Ohjelmamoduuleita, jotka voidaan tallettaa tietokantaan (DBMS:n tietohakemistoon)

Lisätiedot

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Luento 5: Python

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Luento 5: Python Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Luento 5: Python 7. helmikuuta 2009 Ohjelmoinnista Ohjelman peruselementtejä Koodin kommentointi Lohkorakenne Ohjausrakenteet If For While Try Funktiot Käyttö

Lisätiedot

Harjoitustyö: virtuaalikone

Harjoitustyö: virtuaalikone Harjoitustyö: virtuaalikone Toteuta alla kuvattu virtuaalikone yksinkertaiselle olio-orientoituneelle skriptauskielelle. Paketissa on testaamista varten mukana kaksi lyhyttä ohjelmaa. Ohjeita Noudata ohjelman

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 22. huhtikuuta 2016 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille! Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO

TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Digitaali- ja Tietokonetekniikan laitos TKT-3200 Tietokonetekniikka ASSEMBLER: QSORT 11.08.2010 Ryhmä 00 nimi1 email1 opnro1 nimi2 email2 opnro2 nimi3 email3 opnro3 1. TEHTÄVÄ

Lisätiedot

Monipuolinen esimerkki

Monipuolinen esimerkki Monipuolinen esimerkki Lopuksi monipuolinen esimerkki, jossa ohjelmisto koostuu pääohjelmasta ja kahdesta aliohjelmasta, joista toinen on proseduuri ja toinen funktio. Funktio Sqrt(int n): int Sqrt(int

Lisätiedot

HELIA 1 (17) Outi Virkki Tietokantasuunnittelu 21.11.2000

HELIA 1 (17) Outi Virkki Tietokantasuunnittelu 21.11.2000 HELIA 1 (17) Luento 2.8 Talletetut rutiinit... 2 Talletetut rutiinit SQL3:ssa... 3 Ulkopuoliset rutiinit... 4 Talletetut rutiinit Oraclessa... 7 Ohjelmakoodista... 8 Koodin virheet... 8 Virhetilanteiden

Lisätiedot

Luento 4 Aliohjelmien toteutus

Luento 4 Aliohjelmien toteutus Luento 4 Aliohjelmien toteutus Tyypit Parametrit Aktivointitietue (AT) AT-pino Rekursio 1 Aliohjelmatyypit (2) Korkean tason ohjelmointikielen käsitteet: aliohjelma, proseduuri parametrit funktio parametrit,

Lisätiedot

Verilogvs. VHDL. Janne Koljonen University of Vaasa

Verilogvs. VHDL. Janne Koljonen University of Vaasa Verilogvs. VHDL Janne Koljonen University of Vaasa Sälää Huom! Verilogistauseita versioita: 1995, 2001 ja 2005. Kommentit Javasta tutut // ja /* */ ovat kommenttimerkkejä. Case sensitivity Isot ja pienet

Lisätiedot

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Luento 5: Sijoituslause, SICP-oliot, tietorakenteen muuttaminen (mm. SICP 33.1.3, 3.33.3.2) Riku Saikkonen 6. 11. 2012 Sisältö 1 Muuttujan arvon muuttaminen:

Lisätiedot

Jakso 4 Aliohjelmien toteutus

Jakso 4 Aliohjelmien toteutus Jakso 4 Aliohjelmien toteutus Tyypit Parametrit Aktivointitietue (AT) AT-pino Rekursio 1 Aliohjelmatyypit (2) Korkean tason ohjelmointikielen käsitteet: aliohjelma, proseduuri parametrit funktio parametrit,

Lisätiedot

VHDL/Verilog/SystemC. Jukka Jokelainen 20.10.2009

VHDL/Verilog/SystemC. Jukka Jokelainen 20.10.2009 VHDL/Verilog/SystemC Jukka Jokelainen 20.10.2009 Sisältö Mitä ihmettä on hardwaren ohjelmointi? VHDL Verilog SystemC Analogiaelektroniikan yhdistäminen digitaaliseen maailmaan Yhteenveto ja pohdintaa Hardwaren

Lisätiedot

Ohjausjärjestelmien jatkokurssi. Visual Basic vinkkejä ohjelmointiin

Ohjausjärjestelmien jatkokurssi. Visual Basic vinkkejä ohjelmointiin Ohjausjärjestelmien jatkokurssi Visual Basic vinkkejä ohjelmointiin http://www.techsoft.fi/oskillaattoripiirit.htm http://www.mol.fi/paikat/job.do?lang=fi&jobid=7852109&index=240&anchor=7852109 Yksiköt

Lisätiedot

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Luento 8: Pienen ohjelmointikielen tulkki (ohjelmoitava laskin) (mm. SICP 4-4.1.5 osin) Riku Saikkonen 15. 11. 2012 Sisältö 1 Nelilaskintulkki, globaalit muuttujat

Lisätiedot

Metodit. Metodien määrittely. Metodin parametrit ja paluuarvo. Metodien suorittaminen eli kutsuminen. Metodien kuormittaminen

Metodit. Metodien määrittely. Metodin parametrit ja paluuarvo. Metodien suorittaminen eli kutsuminen. Metodien kuormittaminen Metodit Metodien määrittely Metodin parametrit ja paluuarvo Metodien suorittaminen eli kutsuminen Metodien kuormittaminen 1 Mikä on metodi? Metodi on luokan sisällä oleva yhteenkuuluvien toimintojen kokonaisuus

Lisätiedot

Dart. Ryhmä 38. Ville Tahvanainen. Juha Häkli

Dart. Ryhmä 38. Ville Tahvanainen. Juha Häkli Dart Ryhmä 38 Ville Tahvanainen Juha Häkli 1.LYHYESTI Dart on luokkapohjainen, yksiperintäinen, puhdas olio-ohjelmointikieli. Dart on dynaamisesti tyypitetty. Sovellukset on organisoitu modulaarisiksi

Lisätiedot

abba 1. Perusrakenteita

abba 1. Perusrakenteita 1 abba angry birds bombing apparatus LKTT 2012 (periodit II-III) 17. SYYSKUUTA 2012, VERSIO 1.0 Kielen määrittely annetaan laajennetulla BNF-notaatiolla, joka on seuraava. ::= määrittely määrittelee

Lisätiedot

Imperatiivisen ohjelmoinnin peruskäsitteet. Meidän käyttämän pseudokielen lauseiden syntaksi

Imperatiivisen ohjelmoinnin peruskäsitteet. Meidän käyttämän pseudokielen lauseiden syntaksi Imperatiivisen ohjelmoinnin peruskäsitteet muuttuja muuttujissa oleva data voi olla yksinkertaista eli primitiivistä (esim. luvut ja merkit) tai rakenteista jolloin puhutaan tietorakenteista. puhuttaessa

Lisätiedot

TIEA255 Tietotekniikan teemaseminaari ohjelmointikielet ja kehitysalustat. Antti-Juhani Kaijanaho. 16. helmikuuta 2011

TIEA255 Tietotekniikan teemaseminaari ohjelmointikielet ja kehitysalustat. Antti-Juhani Kaijanaho. 16. helmikuuta 2011 TIEA255 Tietotekniikan teemaseminaari ohjelmointikielet ja kehitysalustat Antti-Juhani Kaijanaho TIETOTEKNIIKAN LAITOS 16. helmikuuta 2011 Sisällys Sisällys Ohjelmointikieli? programming language n. a

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 20. huhtikuuta 2018 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee kukin tehtävä omalle konseptiarkille. Noudata ohjelmointitehtävissä kurssin koodauskäytänteitä.

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 2 vastaukset

815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 2 vastaukset 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 2 vastaukset Harjoituksen aiheena on BNF-merkinnän käyttö ja yhteys rekursiivisesti etenevään jäsentäjään. Tehtävä 1. Mitkä ilmaukset seuraava

Lisätiedot

Common Lisp Object System

Common Lisp Object System Common Lisp Object System Seminaarityö Tomi Vihtari Ohjelmointikielten periaatteet kevät 2004 Helsingin Yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos Järvenpää 5. huhtikuuta 2004 Sisältö 1 Johdanto... 1 2

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, Vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen Ohjelmointi (ict1tx006) Tunnus (5.3) Javan tunnus Java-kirjain Java-numero

Lisätiedot

Aliohjelmatyypit (2) Jakso 4 Aliohjelmien toteutus

Aliohjelmatyypit (2) Jakso 4 Aliohjelmien toteutus Jakso 4 Aliohjelmien toteutus Tyypit Parametrit Aktivointitietue (AT) AT-pino Rekursio Aliohjelmatyypit (2) Korkean tason ohjelmointikielen käsitteet: aliohjelma, proseduuri parametrit funktio parametrit,

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016 V Abstraktit tietotyypit ja olioohjelmointi Sisältö I. Abstraktit tietotyypit II. 1. Johdatus abstrakteihin tietotyyppeihin 2. Abstraktit tietotyypit Adassa

Lisätiedot

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä ja ulkopuolelta. Attribuuttien arvojen käsittely aksessoreilla. 4.2

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä ja ulkopuolelta. Attribuuttien arvojen käsittely aksessoreilla. 4.2 4. Attribuutit 4.1 Sisällys Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä ja ulkopuolelta. Attribuuttien arvojen käsittely aksessoreilla. 4.2 Yleistä Luokan lohkossa, mutta metodien ulkopuolella esiteltyjä

Lisätiedot

Aliohjelmatyypit (2) Jakso 4 Aliohjelmien toteutus

Aliohjelmatyypit (2) Jakso 4 Aliohjelmien toteutus Jakso 4 Aliohjelmien toteutus Tyypit Parametrit Aktivointitietue (AT) AT-pino Rekursio Aliohjelmatyypit (2) Korkean tason ohjelmointikielen käsitteet: aliohjelma, proseduuri parametrit funktio parametrit,

Lisätiedot

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Luento 1: Rekursiivinen ajattelutapa, Scheme-kielen perusteita (mm. SICP 11.2.4) Riku Saikkonen 16. 10. 2012 Sisältö 1 Kurssijärjestelyitä 2 Perusteita Scheme-kielestä,

Lisätiedot

7. Oliot ja viitteet 7.1

7. Oliot ja viitteet 7.1 7. Oliot ja viitteet 7.1 Sisällys Olio Java-kielessä. Olion luominen, elinikä ja tuhoutuminen. Viitteiden sijoitus. Viitteiden vertailu. Varautuminen null-arvoon. Viite metodin paluuarvona. Viite metodin

Lisätiedot

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5)

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Aiemmin olemme jo antaneet muuttujille alkuarvoja, esimerkiksi: int luku = 123; Alkuarvon on oltava muuttujan tietotyypin mukainen, esimerkiksi int-muuttujilla kokonaisluku,

Lisätiedot

Luento 5. Timo Savola. 28. huhtikuuta 2006

Luento 5. Timo Savola. 28. huhtikuuta 2006 UNIX-käyttöjärjestelmä Luento 5 Timo Savola 28. huhtikuuta 2006 Osa I Shell-ohjelmointi Ehtolause Lausekkeet suoritetaan jos ehtolausekkeen paluuarvo on 0 if ehtolauseke then lauseke

Lisätiedot

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä

Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Ohjelmoinnin peruskurssien laaja oppimäärä Luento 1: Rekursiivinen ajattelutapa, Scheme-kielen perusteita (mm. SICP 11.2.4) Riku Saikkonen 10. 10. 2011 Sisältö 1 Kurssijärjestelyitä 2 Perusteita Scheme-kielestä,

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti ITKP2 Ohjelmointi 1 (6 op), arvosteluraportti Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 17. toukokuuta 219 Yleistä Tentti 1 oli pistekeskiarvon (14,6) perusteella hieman tavanomaista helpompi. Omasta tehtäväpaperista

Lisätiedot

LOAD R1, =2 Sijoitetaan rekisteriin R1 arvo 2. LOAD R1, 100

LOAD R1, =2 Sijoitetaan rekisteriin R1 arvo 2. LOAD R1, 100 Tiedonsiirtokäskyt LOAD LOAD-käsky toimii jälkimmäisestä operandista ensimmäiseen. Ensimmäisen operandin pitää olla rekisteri, toinen voi olla rekisteri, vakio tai muistiosoite (myös muuttujat ovat muistiosoitteita).

Lisätiedot

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. Assembly ja konekieli

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. Assembly ja konekieli TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op Assembly ja konekieli Tietokoneen ja ohjelmiston rakenne Loogisilla piireillä ja komponenteilla rakennetaan prosessori ja muistit Prosessorin rakenne

Lisätiedot

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä. Tiedonkätkentä. Aksessorit. 4.2

Sisällys. Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä. Tiedonkätkentä. Aksessorit. 4.2 4. Attribuutit 4.1 Sisällys Yleistä attribuuteista. Näkyvyys luokan sisällä. Tiedonkätkentä. Aksessorit. 4.2 Yleistä Luokan lohkossa, mutta metodien ulkopuolella esiteltyjä muuttujia ja vakioita. Esittely

Lisätiedot

D-OHJELMOINTIKIELI. AA-kerho, 33. Antti Uusimäki. Arto Savolainen

D-OHJELMOINTIKIELI. AA-kerho, 33. Antti Uusimäki. Arto Savolainen D-OHJELMOINTIKIELI AA-kerho, 33 Antti Uusimäki Arto Savolainen 2 D-OHJELMOINTIKIELI D-kielen historia alkaa vuodesta 1999, kun Walter Bright aloitti uuden ohjelmointikielen kehittämisen. Ensimmäinen versio

Lisätiedot

Ohjelmistojen mallintaminen, mallintaminen ja UML

Ohjelmistojen mallintaminen, mallintaminen ja UML 582104 Ohjelmistojen mallintaminen, mallintaminen ja UML 1 Mallintaminen ja UML Ohjelmistojen mallintamisesta ja kuvaamisesta Oliomallinnus ja UML Käyttötapauskaaviot Luokkakaaviot Sekvenssikaaviot 2 Yleisesti

Lisätiedot

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2014-2015

815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2014-2015 815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2014-2015 X Skriptiohjelmointi Sisältö 1. Johdanto 2. Skriptikielten yleispiirteitä 3. Python 815338A Ohjelmointikielten periaatteet, Skriptiohjelmointi 2 X.1 Johdanto

Lisätiedot

lausekkeiden tapauksessa. Jotkin ohjelmointikielet on määritelty sellaisiksi,

lausekkeiden tapauksessa. Jotkin ohjelmointikielet on määritelty sellaisiksi, 3.5. TYYPIT 59 indeksit voidaan siirtää kielitasolta oliotasolle siirryttäessä alkamaan nollasta. Vain mikäli indeksin alin arvo oliotasolla ei ole tiedossa ennen suorituksen alkua, on tarpeen lisätä taulukko-olioon

Lisätiedot

Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä

Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä Sisältö 2. Taulukot Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.1 2.2 Yleistä

Lisätiedot

Tieto ja sen osoite (3) Jakso 3 Konekielinen ohjelmointi (TTK-91, KOKSI) Osoitinmuuttujat. Tieto ja sen osoite (5)

Tieto ja sen osoite (3) Jakso 3 Konekielinen ohjelmointi (TTK-91, KOKSI) Osoitinmuuttujat. Tieto ja sen osoite (5) Jakso 3 Konekielinen ohjelmointi (TTK-91, KOKSI) Muuttujat Tietorakenteet Kontrolli Optimointi Tarkistukset 1 Tieto ja sen osoite (3) X DC LOAD, =X LOAD R2, X int x =; symbolin X arvo muuttujan X arvo

Lisätiedot

Tietueet. Tietueiden määrittely

Tietueet. Tietueiden määrittely Tietueet Tietueiden määrittely Tietue on tietorakenne, joka kokoaa yhteen eri tyyppistä tietoa yhdeksi asiakokonaisuudeksi. Tähän kokonaisuuteen voidaan viitata yhteisellä nimellä. Auttaa ohjelmoijaa järjestelemään

Lisätiedot

Python-ohjelmointi Harjoitus 5

Python-ohjelmointi Harjoitus 5 Python-ohjelmointi Harjoitus 5 TAVOITTEET Kerrataan silmukkarakenteen käyttäminen. Kerrataan jos-ehtorakenteen käyttäminen. Opitaan if else- ja if elif else-ehtorakenteet. Matematiikan sisällöt Tehtävät

Lisätiedot

Java kahdessa tunnissa. Jyry Suvilehto

Java kahdessa tunnissa. Jyry Suvilehto Java kahdessa tunnissa Jyry Suvilehto Ohjelma Ohjelmointiasioita alkeista nippelitietoon n. 45 min Tauko 10 min Oliot, luokat ja muut kummajaiset n. 45 min Kysykää Sisältöä ei oikeasti ole 2x45 min täytteeksi,

Lisätiedot

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti:

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti: 1 (7) Tiedon lukeminen näppäimistöltä Scanner-luokan avulla Miten ohjelma saa käyttöönsä käyttäjän kirjoittamaa tekstiä? Järjestelmässä on olemassa ns. syöttöpuskuri näppäimistöä varten. Syöttöpuskuri

Lisätiedot