ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT"

Transkriptio

1 ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT Kunnanhallitus ( 42): Valtuusto käsitteli kokouksessaan esiopetuksen hallinnon ja johtamisen järjestämistä tulevaisuudessa, esiopetuksen siirtyessä fyysisesti koulujen tiloihin. Esiopetusta järjestetään Lopella tällä hetkellä sekä varhaiskasvatuksen yhteydessä päiväkodeissa, päiväkodinjohtajan alaisuudessa että kyläkoululla koulun yhteydessä, rehtoreiden alaisuudessa. Päiväkodeissa esikoululaisten on mahdollista saada aamu- ja iltapäivähoitoa ja kyläkouluilla esikoululaiset ovat voineet osallistua luokkalaisten kanssa iltapäivätoimintaan. Esiopetustoiminta siirtyy fyysisesti koko kunnassa vuoden 2017 elokuuhun mennessä koulujen yhteyteen. Kirkonkylällä esikoulu toimii jo koulukeskuksen yhteydessä Päiväkoti Muksumäessä, Launosten koululle on jo rakennettu tilat esiopetusta varten ja Läyliäisten koululle rakennetaan tilat esikoulua varten keväällä 2016 käynnistyvän rakennusprojektin yhteydessä. Esiopetuksen fyysisen siirtymisen johdosta on syntynyt tarve selvittää esiopetuksen järjestämisen hallintoa ja johtamista, uusia toimintatapoja, kustannus- ja henkilövaikutuksia sekä muuta keskeisesti tulevaan muutokseen liittyvää. Selvitystyö käynnistettiin syksyllä Selvitystyö ei kuitenkaan edennyt asetettujen tavoitteiden mukaisesti eikä asian valmistelun tuotoksena syntynyt esitystä uudesta hallinnointi- ja johtamismallista. Asiakokonaisuus vietiin kuitenkin asetetun tavoitteen mukaisesti periaatteellisella tasolla valtuuston päätettäväksi niin, että yksityiskohtien valmistelua olisi jatkettu valtuuston hallinnointia ja johtamista koskevan ratkaisun pohjalta. Valtuusto palautti asian valmisteluun linjaten, että asiakokonaisuus tulee viedä nykyistä pidemmälle valmisteltuna syyskauden 2016 ensimmäiseen valtuuston kokoukseen päätettäväksi. Valtuusto linjasi, että uudelleen valmistelussa tulee kuulla kuntalaisia ja henkilöstöä aiempaa laajemmin. Valmistelussa tulee huomioida jo aikaisemmin päätetty esiopetuksen tuleva sijoittuminen suunniteltuihin ja osin jo rakennettuihin tiloihin koulujen yhteyteen. Valmistelun tuloksena tulee olla esitys, jonka todelliset vaikutukset palveluiden sisältöön, laatuun, saatavuuteen ja henkilöstöresursseihin on valtuutettujen arvioitavissa asiasta päätöstä tehtäessä. Asian jatkovalmistelun onnistumisen kannalta olennaista on varmistaa valmistelutyön riittävä poliittinen ohjaus. Aiemman valmistelutyön epäonnistumisen taustalla on eri hallintokuntien ja viranhaltijoiden väliset, valmistelutyön etenemisen myötä voimistuneet eturistiriidat, liian heikko kytkös poliittisesti asetettuihin tavoitteisiin sekä liian vaatimaton henkilöstön ja asiakkaiden kuuleminen asiaan liittyen. Jatkovalmistelussa tulee minimoida aiempien virheiden toistumisen mahdollisuus.

2 Jatkovalmistelun onnistumisen varmistamiseksi on aiheellista perustaa työlle poliittinen ohjausryhmä. Ohjausryhmä seuraa, valvoo ja ohjaa valmistelutyötä niin, että työ vastaa asetettuja tavoitteita. Ohjausryhmä kokoontuu kunnanjohtajan kutsusta, 2 3 kertaa valmistelutyön aikana. Eturistiriitojen ja blokkiutumisen välttämiseksi konkreettinen jatkovalmistelutyö on aiheellista pilkkoa osiin ja vastuuttaa myös aiempaa laajempi ammattilaisten määrä valmisteluun. Valtuuston edellyttämän valmistelukokonaisuuden aikaansaamiseksi annetussa aikataulussa, on jatkovalmistelu tarkoituksenmukaista antaa kunnanjohtajan johtaman, kasvatus- ja koulutusjohtajasta, hallintopäälliköstä ja varhaiskasvatuspäälliköstä koostuvan viranhaltijatyöryhmän vastuulle. Viranhaltijatyöryhmän on tarvittaessa voitava hankkia myös ulkopuolista asiantuntija-apua, laadukkaan ja asetettujen tavoitteiden mukaisen tuotoksen aikaansaamisen varmistamiseksi. Virkamiestyöryhmä raportoi työn tuloksista ja etenemisestä poliittiselle ohjausryhmälle. Kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä henkilöstöjärjestöiltä pyydetään lausunto valmistelutyön tuloksena syntyneestä esityksestä ja kunnanhallitus tekee lausunnot saatuaan asiakokonaisuudesta esityksensä valtuustolle, annetussa määräajassa. Kokoukseen on kutsuttu tämän asian käsittelyn ajaksi kasvatus- ja koulutusjohtaja Tero Kuusisto. (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) Päätösehdotus: Kunnanhallitus nimeää esiopetuksen ja siihen liittyvän varhaiskasvatuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan uudelleenjärjestelyitä koskevaa valmistelutyötä varten poliittisen ohjausryhmän, johon kaksi suurinta puoluetta nimeää kaksi jäsentä ja muut puolueet yhden jäsenen. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan johtamaan viranhaltijavalmistelua, asiantuntijoita ja erilaisia tehtäväkohtaisia alatyöryhmiä hyödyntäen. Kunnanhallitus toteaa, että jatkovalmistelun aluksi tulee kuulla asiakkaita ja henkilöstöä heidän palveluodotuksiinsa ja työjärjestelytoiveisiinsa liittyen. Kunnanhallitus edellyttää, että valmistelutyön tuloksena tulee olla esitys, josta käy ilmi hallintoon ja toimintaan esitettävien muutosten vaikutukset palveluiden sisällön, laadun, saatavuuden, saavutettavuuden, henkilöstön, asiakasmaksujen ja toimintakustannusten osalta. Päätös: Hyväksyttiin. Esiopetuksen ja siihen liittyvän varhaiskasvatuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan uudelleenjärjestelyitä koskevaa valmistelutyötä varten valittavaan poliittiseen ohjausryhmään nimettiin seuraavat henkilöt: Janne Kataja (Kesk.) ja varalle Asko Niemelä, Marja Peltomäki (Kesk.) ja varalle Anne Hakkarainen, Tiina Seppälä (Kok.) ja varalle Anniina Lucenius, Aleksi Rautiainen (Kok.) ja varalle Eeva Pyhälammi, Raili Vuorinen (SDP) ja varalle Leila Ahlqvist, Nina

3 Lilja (Vas.) ja varalle Marianna Rautiainen, Antti Salminen (PS) ja varalle Tommi Naakka sekä Outi Kekki (Vihr.). Pöytäkirjaan merkittiin, että kasvatus- ja koulutusjohtaja Tero Kuusisto oli läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan ja poistui kokouksesta klo Kunnanhallitus ( 194): Esiopetuksen hallinnon uudelleenjärjestämismallia ja esikoululaisten ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan uutta järjestämismallia koskevaa yksityiskohtaista esitystä on valmisteltu valtuuston ja kunnanhallituksen linjausten pohjalta kunnanjohtajan johdolla, aiempi valmistelutyö huomioiden. Valmistelutyöhön on kevään ja kesän aikana osallistunut laaja joukko henkilöstöä. Kunnanjohtaja on koonnut koordinoimansa valmistelun tuloksena syntyneestä aineistosta kokonaisesityksen, jonka pohjalta valtuustolla on mahdollisuus tehdä päätös esiopetuksen tulevaisuuden hallintomallista ja esikoululaisten ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Esitys kustannusarvioineen on liitteenä 3. Selvityksen laadinnan ohessa kysyttiin kunnan henkilöstön ja asiakkaiden näkemyksiä toimintojen järjestämiseen liittyen. Kyselyiden yhteenvedot ovat oheisena E. Asiakaskyselyn avointen vastausten yhteenveto on toimitettu kunnanhallitukselle. Nykymallin kuvaus on oheisena F. Kunnanhallituksen nimeämä poliittinen ohjausryhmä kokoontui asian äärellä kolme kertaa. Työryhmän muistiot ovat oheisena G. Poliittinen ohjausryhmä on pyytänyt esityskokonaisuudesta lausunnon kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä Lopen kunnan henkilöstöjärjestöiltä. Lausunnot ovat liitteenä 4. Lausunnoissa esille nostettuihin kysymyksiin löytyy vastaus laaditusta selvityksestä. Muun muassa lausunnoissa esille nostetut työn kiertoa koskevat haasteet ovat minimaalisia, koska mahdollisen muutoksenkin jälkeen esiopetuksen ja aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstö on Lopen kunnan omaa henkilöstöä ja Lopen kokoisessa kunnassa henkilöstö voi siirtyä sujuvasti toimialalta toiselle niin nyt kuin jatkossa riippumatta sovellettavasta virka- tai työehtosopimuksesta tai esimies-alaissuhteesta. Esitetty muutos on käytännössä kustannusneutraali. Muutos mahdollistaa palvelutarjonnan laajentamisen kustannustehokkaasti. Muutos aiheuttaa henkilöstöhallinnon näkökulmasta tarkasteltuna vähäisiä muutoksia. Muutokset eivät heikennä minkään henkilöstöryhmän asemaa eivätkä aiheuta irtisanomisia. Valtuutetuille ja henkilöstölle pidetään asiasta info maanantaina Infossa esitellään mahdollinen uusi hallintomalli vaikutuksineen. Valtuusto päättää asiasta vasta tämän infon jälkeen. (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

4 Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen esikoulun uutta hallinnointimallia ja esikoululaisten ja koululaisten uutta aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan esityksen tausta-aineistoineen ja saattaa aineiston edelleen valtuustolle tiedoksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Lopen kunnan esiopetus siirretään alkaen koko kunnassa hallinnollisesti varhaiskasvatuksesta koulujen alaisuuteen, rehtorien johtamaksi toiminnaksi ja esikoululaisille ja 1. ja 2. luokan oppilaille järjestetään syyslukukaudesta 2017 alkaen yhteistä aamu- ja iltapäivätoimintaa kouluilla, kiinteästi esikoulutoimintaan liittyen, laaditun ja asiaselostuksen liitteenä olevan esityksen mukaisesti. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että muutoksen käytännön täytäntöönpanotoimet delegoidaan kasvatus- ja koulutuslautakunnalle niin, että muutos on täytäntöönpanokelpoinen elokuussa Kunnanhallitus toteaa, että muutoksen toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset tulee huomioida vuoden 2017 talousarviossa. Päätös: Hyväksyttiin. Valtuusto ( 56): Esitys kustannusarvioineen on liitteenä 3. Selvityksen laadinnan ohessa kysyttiin kunnan henkilöstön ja asiakkaiden näkemyksiä toimintojen järjestämiseen liittyen. Kyselyiden yhteenvedot ovat oheisena C. Asiakaskyselyn avointen vastausten yhteenveto on toimitettu valtuustolle. Nykymallin kuvaus on oheisena D. Kunnanhallituksen nimeämä poliittinen ohjausryhmä kokoontui asian äärellä kolme kertaa. Työryhmän muistiot ovat oheisena E. Poliittinen ohjausryhmä on pyytänyt esityskokonaisuudesta lausunnon kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä Lopen kunnan henkilöstöjärjestöiltä. Lausunnot ovat liitteenä 4. Kunnanhallituksen päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen esikoulun uutta hallinnointimallia ja esikoululaisten ja koululaisten uutta aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan esityksen tausta-aineistoineen ja saattaa aineiston edelleen valtuustolle tiedoksi.

5 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Lopen kunnan esiopetus siirretään alkaen koko kunnassa hallinnollisesti varhaiskasvatuksesta koulujen alaisuuteen, rehtorien johtamaksi toiminnaksi ja esikoululaisille ja 1. ja 2. luokan oppilaille järjestetään syyslukukaudesta 2017 alkaen yhteistä aamu- ja iltapäivätoimintaa kouluilla, kiinteästi esikoulutoimintaan liittyen, laaditun ja asiaselostuksen liitteenä olevan esityksen mukaisesti. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että muutoksen käytännön täytäntöönpanotoimet delegoidaan kasvatus- ja koulutuslautakunnalle niin, että muutos on täytäntöönpanokelpoinen elokuussa Kunnanhallitus toteaa, että muutoksen toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset tulee huomioida vuoden 2017 talousarviossa. Päätös: Keskustelun kuluessa Anniina Lucenius teki seuraavan muutosesityksen, jonka 10 valtuutettua oli yhdessä laatinut: Esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen hallinnosta ja organisoinnista vastaa jatkossakin varhaiskasvatuksen hallinto. Selvitystyössä esiin tulleet kehityskohteet ja yhteistyön mahdollisuudet tulee hyödyntää suunniteltaessa esiopetusta, esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, koulujen aamuja iltapäivätoimintaa sekä kesäkerhotoimintaa. Yhteistyötä on kehitettävä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen välillä uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Raili Vuorinen, Antti Salminen, Leila Ahlqvist, Harri Hatakka, Tarmo Turunen, Tommi Naakka, Antti Mikkola ja Marianna Rautiainen kannattivat Anniina Luceniuksen tekemää esitystä. Keskustelun kuluessa Tiina Seppälä teki muutosesityksen, jonka mukaan kunnanhallituksen päätösehdotuksen toista tekstikappaletta jatketaan seuraavalla tekstillä:...sillä erotuksella, että lapsimäärä rajataan kahdeksaan esitetyn 13 lapsen sijasta. Karoliina Saari, Eeva Pyhälammi ja Seppo Kuparinen kannattivat Tiina Seppälän tekemää esitystä. Keskustelun kuluessa Eija Saksala esitti, että esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen hallinnosta ja organisoinnista vastaa jatkossakin varhaiskasvatuksen hallinto. Eeva Sahari kannatti Eija Saksalan tekemää esitystä. Valtuusto piti neuvottelutauon klo Puheenjohtaja totesi, että tehtyjen kannatettujen muutosesitysten johdosta asia ratkaistaan äänestämällä. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi, että ensin vastakkain asetetaan kunnanhallituksen pohjaesitys ja Tiina Seppälän siihen tekemä muutosesitys, tämän jälkeen vastakkain asetetaan Anniina Luceniuksen tekemä muutosesitys ja Eija Saksalan tekemä esitys. Viimeisessä äänestyksessä vastakkain asetetaan kahdessa edellisessä äänestyksessä voittaneet esitykset.

6 Ensimmäisessä äänestyksessä kunnanhallituksen pohjaesitystä kannattaneet äänestivät JAA ja Tiina Seppälän esitystä kannattaneet äänestivät EI. Äänestyksessä annettiin 2 JAA-ääntä ja 22 EI-ääntä ja 11 äänesti tyhjää. Äänestysluettelo on osanottajaluettelon yhteydessä (äänestys 1). Näin ollen Tiina Seppälän tekemä esitys voitti äänestyksen. Toisessa äänestyksessä Anniina Luceniuksen muutosesitystä kannattaneet äänestivät JAA ja Eija Saksalan esitystä kannattaneet äänestivät EI. Äänestyksessä annettiin 27 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä. Äänestysluettelo on osanottajaluettelon yhteydessä (äänestys 2). Näin ollen Anniina Luceniuksen tekemä esitys voitti äänestyksen. Viimeisessä äänestyksessä vastakkain asetettiin Tiina Seppälän tekemä muutosesitys ja Anniina Luceniuksen muutosesitys. Tiina Seppälän tekemää esitystä kannattaneet äänestivät JAA ja Anniina Luceniuksen tekemää esitystä kannattaneet äänestivät EI. Äänestyksessä annettiin 13 JAA-ääntä ja 22 EIääntä. Äänestysluettelo on osanottajaluettelon yhteydessä (äänestys 3). Näin ollen Anniina Luceniuksen tekemä esitys voitti äänestyksen. Täten valtuuston päätökseksi tuli seuraava: Esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen hallinnosta ja organisoinnista vastaa jatkossakin varhaiskasvatuksen hallinto. Selvitystyössä esiin tulleet kehityskohteet ja yhteistyön mahdollisuudet tulee hyödyntää suunniteltaessa esiopetusta, esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta, koulujen aamuja iltapäivätoimintaa sekä kesäkerhotoimintaa. Yhteistyötä on kehitettävä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen välillä uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tämän asian käsittelyn jälkeen siirryttiin käsittelemään 55 :ää. Täytäntöönpano: Ote kasvatus- ja koulutuslautakunta

ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT

ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT ESIOPETUKSEN JA SIIHEN LIITTYVÄN VARHAISKASVATUKSEN SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN UUDELLEENJÄRJESTELYT Kunnanhallitus 7.3.2016 ( 42): Valtuusto käsitteli kokouksessaan 29.2.2016 esiopetuksen hallinnon

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98):

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98): ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98): Esiopetusta järjestetään Lopella tällä hetkellä varhaiskasvatuksen yhteydessä päiväkodeissa päiväkodinjohtajien

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 98):

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 98): ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.12.2015 ( 98): Esiopetusta järjestetään Lopella tällä hetkellä varhaiskasvatuksen yhteydessä päiväkodeissa päiväkodinjohtajien

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

KIINTEÄN LANGATTOMAN LAAJAKAISTAN TOTEUTTAMINEN / PILOTKOKEILU LOPEN KUNNAN ALUEELLA. Kunnanhallitus ( 96):

KIINTEÄN LANGATTOMAN LAAJAKAISTAN TOTEUTTAMINEN / PILOTKOKEILU LOPEN KUNNAN ALUEELLA. Kunnanhallitus ( 96): KIINTEÄN LANGATTOMAN LAAJAKAISTAN TOTEUTTAMINEN / PILOTKOKEILU LOPEN KUNNAN ALUEELLA Kunnanhallitus 23.5.2016 ( 96): Operaattoreiden toimesta kaupallisia kiinteän laajakaistan hankkeita on toteutettu Suomessa

Lisätiedot

KIINTEÄN LANGATTOMAN LAAJAKAISTAN TOTEUTTAMINEN / PILOTKOKEILU LOPEN KUNNAN ALUEELLA. Kunnanhallitus ( 96):

KIINTEÄN LANGATTOMAN LAAJAKAISTAN TOTEUTTAMINEN / PILOTKOKEILU LOPEN KUNNAN ALUEELLA. Kunnanhallitus ( 96): KIINTEÄN LANGATTOMAN LAAJAKAISTAN TOTEUTTAMINEN / PILOTKOKEILU LOPEN KUNNAN ALUEELLA Kunnanhallitus 23.5.2016 ( 96): Operaattoreiden toimesta kaupallisia kiinteän laajakaistan hankkeita on toteutettu Suomessa

Lisätiedot

TALOUS- JA PALKKAHALLINNON UUDELLEENJÄRJESTELYT. Kunnanhallitus ( 97):

TALOUS- JA PALKKAHALLINNON UUDELLEENJÄRJESTELYT. Kunnanhallitus ( 97): TALOUS- JA PALKKAHALLINNON UUDELLEENJÄRJESTELYT Kunnanhallitus 23.5.2016 ( 97): Lopen kunnan talousarviossa 2016 keskushallinnon tehtäväalueelle on kirjattu palvelutuotannon muutoksia koskevaan kohtaan

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS KUNTAVAALIEN 2017 TULOS Lopen kunnassa 9. päivänä huhtikuuta 2017 suoritetuissa kuntavaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2017 2020 ovat tulleet valituiksi seuraavat 27 valtuutettua ja 29 varavaltuutettua:

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS

KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS KUNNALLISVAALIEN 2012 TULOS Lopen kunnassa 28. päivänä lokakuuta 2012 suoritetuissa kunnallisvaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2013 2016 ovat tulleet valituiksi seuraavat 35 valtuutettua

Lisätiedot

JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOIMINNAN JATKAMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 43):

JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOIMINNAN JATKAMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 43): JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOIMINNAN JATKAMINEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 10.4.2014 ( 43): Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää, että syyslukukaudella 2014 edellä kuvatun kaltaisen (oheinen C) JOPO-opetuksen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

SELVITYSTYÖ LOPEN YLÄKOULUN JA KIRKONKYLÄN KOULUN YHDISTÄMISEKSI LOPEN YHTENÄISKOULUKSI. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5.

SELVITYSTYÖ LOPEN YLÄKOULUN JA KIRKONKYLÄN KOULUN YHDISTÄMISEKSI LOPEN YHTENÄISKOULUKSI. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5. SELVITYSTYÖ LOPEN YLÄKOULUN JA KIRKONKYLÄN KOULUN YHDISTÄMISEKSI LOPEN YHTENÄISKOULUKSI Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5.2015 ( 53): Selvitystyötä varten perustettiin työryhmä, jonka puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. LOPEN KUNNAN TALOUSARVIO 2016 Kunnanhallitus 22.6.2015 ( 146): Kuntalain 110 :n mukaan Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

TALOUS- JA PALKKAHALLINNON UUDELLEENJÄRJESTELYT. Kunnanhallitus ( 97):

TALOUS- JA PALKKAHALLINNON UUDELLEENJÄRJESTELYT. Kunnanhallitus ( 97): TALOUS- JA PALKKAHALLINNON UUDELLEENJÄRJESTELYT Kunnanhallitus 23.5.2016 ( 97): Lopen kunnan talousarviossa 2016 keskushallinnon tehtäväalueelle on kirjattu palvelutuotannon muutoksia koskevaan kohtaan

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö:

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Sivistyslautakunta 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnan lausunto hallintosäännöstä SLTK 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Lausuntopyyntö hallintosääntöluonnoksesta 1.1.2015 Elokuun

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 18.6.2018 78 Aika 18.6.2018 klo 16.30 16.50 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 87 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA 2017 2021 Kunnanhallitus 19.6.2017 ( 169): Kunnanhallituksen tehtävänä on valita kunnan edustajat niihin yksityisluontoisiin yhteisöihin, joissa kunta on jäsenenä

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto).

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto). Kunnanhallitus 179 08.09.2014 Koulutuslautakunta 52 02.12.2014 Koulutuslautakunta 13 01.04.2015 Kunnanhallitus 108 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 51 22.06.2015 RUOKAPALVELUSELVITYS Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA 2015 2016 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 35): Kunnanhallituksen tehtävänä on valita kunnan edustajat niihin yksityisluontoisiin yhteisöihin, joissa kunta on jäsenenä

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 29.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 26.02.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 06.04.2016 Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen 23/01.01.00/2015 Kasvope

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA Perusturvalautakunta 25.11.2014 ( 111): Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä on käsitellyt Riihimäen

Lisätiedot

SELVITYSTYÖ LOPEN YLÄKOULUN JA KIRKONKYLÄN KOULUN YHDISTÄMISEKSI LOPEN YHTENÄISKOULUKSI. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5.

SELVITYSTYÖ LOPEN YLÄKOULUN JA KIRKONKYLÄN KOULUN YHDISTÄMISEKSI LOPEN YHTENÄISKOULUKSI. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5. SELVITYSTYÖ LOPEN YLÄKOULUN JA KIRKONKYLÄN KOULUN YHDISTÄMISEKSI LOPEN YHTENÄISKOULUKSI Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.5.2015 ( 53): Selvitystyötä varten perustettiin työryhmä, jonka puheenjohtajaksi

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 2/2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.09.2013 klo 9.00 14.42 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 39 26.02.2018 Kunnanhallitus 71 29.03.2018 Kunnanhallitus 86 16.04.2018 Kunnanvaltuusto 21 23.04.2018 Hyvinvointi/sivistysjohtajan valinta Khall 26.02.2018 39 Savukosken kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa.

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa. Kunnanhallitus 165 05.06.2018 Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi KH 28.11.2016 290 Kunnanjohtajan valinta kuuluu valtuuston toimivaltaan. Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (6) 358 Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä Päätös katsoi valtuutettu Pilvi Torstin aloitteen loppuun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 131 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 Aika 3.4.2018 klo 18.01-21.44 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2018 1 (5) 550 V 26.9.2019, Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä HEL 2018-003221 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 19.02.2010 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II ja Launosten päiväkoti LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002)

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002) LOPEN KUNNAN TERVEYSPALVELUT Kunnanhallitus 25.4.2016 ( 78): Lopen kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan 30.3.2016 kohdassa muut asiat Lopen kunnan terveyspalveluista. Keskustelun pohjana oli kuntalaiskeskustelu

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/2016 63 Kokousaika 5.10.2016 kello 18.00 18.51 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA (Valmistelija: kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) KUNNANHALLITUKSEN EDUSTUS YHTEISÖISSÄ VUOSINA 2017 2021 Kunnanhallitus 19.6.2017 ( 169): Kunnanhallituksen tehtävänä on valita kunnan edustajat niihin yksityisluontoisiin yhteisöihin, joissa kunta on jäsenenä

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu 28.9.2017 klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Aika: Perjantaina 29.09.2017 kello 14.15 Paikka: Kunnanhallituksen kokoushuone K a h v i kokoushuoneessa

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet

Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhtymähallitus 33 21.02.2017 Yhtymävaltuusto 4 23.03.2017 Yhteenveto kuntayhtymän toimintaa koskevista aloitteista sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet Yhall 21.02.2017 33 Valmistelija: hallintosihteeri

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 14 18.04.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 140 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 16.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alkaen

Nousiaisten kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alkaen Kasvatus- ja sivistyslautakunta 178 04.12.2018 Nousiaisten kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 4.12.2018 alkaen 495/12.00.01/2018 KaSiltk 04.12.2018 178 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta

Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta Sivistyslautakunta 69 16.06.2015 Sivistyslautakunta 94 27.10.2015 Sivistyslautakunta 103 24.11.2015 Saapunut aloite Juuan kunnan iltapäivätoiminnan kuukausimaksun muuttamisesta 201/32.329/2015 Sivltk 69

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot