HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 26.3.2012 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2011"

Transkriptio

1 HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2011

2 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Haukiputaan kunnanvaltuusto päätti huhtikuussa 2009 lähteä mukaan ns. monikuntaliitosselvitykseen yhdessä kuuden kunnan: Kiimingin, Haukiputaan, Muhoksen, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin alueella. Kuuden kunnan erityinen kuntajakoselvitys käynnistyi elokuussa 2009 ja kuntajakoselvittäjä jätti esityksensä helmikuussa Kuntajakoselvittäjän tekemän esityksen mukaan kuntajakoa on aiheellista muuttaa siten, että kaikki kuusi kuntaa lakkaavat vuoden 2012 lopussa ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta , jonka nimi on Oulu ja se käyttää kaupunkinimitystä ja ottaa vaakunakseen nykyisen Oulun kaupungin vaakunan. Kunnat tekivät asiasta ensimmäisen kerran päätöksen huhtikuussa 2010, jolloin Muhos hylkäsi kuntajakoselvittäjän esityksen. Jäljelle jääneet viisi kuntaa jatkoivat selvitystä toiselle kierrokselle ja kunnat tekivät päätöksen Uuden Oulun syntymisestä vuoden 2013 alusta lukien. Kuntien yhdistymisen arvot on yhdistymissopimuksessa kiteytetty viiteen ominaisuuteen: vastuullisuuteen, kumppanuuteen, yhdenvertaisuuteen, luottamukseen ja rohkeuteen. Yhdistymisprosessia johtaa kuntien valtuustojen valitsema yhdistymishallitus. Yhdistymishallitus vastaa yhdistymissopimuksen toimeenpanosta ja huolehtii uuden Oulun toiminnan ja hallinnon järjestämisen valmistelusta. Uuden Oulun valmisteluprosessi erinäisine luottamushenkilöja viranhaltijatyöryhmineen käynnistyi käytännössä heti päätöksen jälkeen. Marraskuussa kunnat päättivät elinkeinopalvelujen yhdistämisestä ja vuoden 2011 alusta elinkeinotoiminnan kehittämis- ja yrityspalvelut siirtyivät Oulun elinkeinoliikelaitoksen tehtäväksi. Vuotta 2011 leimasi uuden Oulun valmistelu. Yhdistymishallitus ja toimikunnat kokoontuivat aktiivisesti samoin kuin viranhaltijatyöryhmätkin. Uuden Oulun johtamisjärjestelmä hyväksyttiin toukokuussa ja uuden Oulun rekrytoinnin ensimmäinen ja toinen kierros saatiin päätökseen vuoden vaihteen tienoilla. Vaikka kuntaliitos virallisesti tapahtuukin vuoden 2013 alusta, kuntien toimintoja yhdistetään vaiheittain yhdistymishallituksen hyväksymän aikataulun mukaisesti. Lähes kaikki muut palvelut elokuussa 2012 siirtyviä sivistyspalveluita (ml. päivähoito) lukuun ottamatta siirtyivät vuoden 2012 alusta Oulun alustalle. Tämän vuoksi myös vuoden 2012 talousarvio valmisteltiin yhteistyössä uuden Oulun kuntien kesken. Huolimatta tulevista siirroista ja kuntien yhdistämisestä jokaisen kunnan on hoidettava talouttaan myös näiden siirtymävuosien aikana vastuullisesti. Yhdessä on sovittu tietyistä pelisäännöistä ja siitä, että alijäämät tulee olla katettuna viimeistään siirtymävuoden tilinpäätöksessä. Haukiputaan taloudellinen tilanne notkahti vuosien aikana reilusti miinukselle. Käytännössä meneillään on toinen valtuustokausi, jonka aikana tehdään aktiivisesti töitä talouden tasapainottamiseksi. Tasapainottaminen ja alijäämän kattaminen on edennyt suhteellisen hyvin, vaikka talouden yleinen taantuma ja siitä seurannut tulopohjan lasku valtionosuuspäätöksineen on tuonut lisähaastetta tavoitteen saavuttamiseen. Kuntien tilinpäätökset jäivät koko maassa ennakoitua huonommiksi. Näin kävi myös Haukiputaalla. Myös uuden Oulun valmistelu on toisaalta tuonut joitain yhdistymisestä ja palveluiden harmonisoinneista seuranneita ennalta arvaamattomia vaikutuksia. Samoin näyttää siltä, että organisaatiossa tapahtuneet muutokset ja avainhenkilöiden siirtymiset näyttävät vaikeuttavan budjettikurin säilymistä. Kuitenkin kokonaisuutena suunta on pysynyt oikeana ja tavoite alijäämien kattamisesta vuoden 2012 loppuun mennessä saavutetaan, jos vuoden 2012 budjetti pitää. Alijäämien kattaminen aloitettiin vuonna 2007, jolloin tilinpäätös oli 1,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen, vuoden 2008 tilinpäätös 4,5 miljoonaa, vuoden 2009 tilinpäätös 2,05 miljoonaa, vuoden 2010 tilinpäätös 1,6 M ja myös vuoden 2011 tilinpäätös on hiukan ylijäämäinen. Kunnan käyttötalouden tilanne on saatu oikenemaan, mutta jäljellä on vielä noin 1,9 M alijäämien kattaminen ja haastetta riittää edelleen velkaantumisen hillitsemisessä. Kunnan taloudellinen tilanne on kuitenkin selkeästi parempi kuin vuonna 2005 käynnistyneen edellisen valtuustokauden alussa. Talouden tasapainottuminen ja alijäämien kattaminen on seurausta sekä työntekijöiden että päättäjien sitoutumisesta yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Haukiputaan kunnan taloudellinen tilanne on kohentunut erityisesti tulopohjan myönteisen kehityksen johdosta. Verotulot ja valtionosuudet kasvoivat vuosina ennätyksellisen paljon. Yleisen taloustilanteen jyrkän käänteen vaikutukset näkyivät kuitenkin sekä vuoden 2009, 2010 että 2011 verotuloissa, vaikkakin selvisimme taantumasta näillä näkymin pelättyä pienemmin vaurioin verotulokehityksen pysyttyä taantuman läpi kuitenkin kasvusuuntaisena. Valitettavasti valtionosuusmuutokset eivät ole olleet viimeisinä vuosina Haukiputaalle myönteisiä ja muutosten vaikutuksista on tullut tietoa erittäin myöhään, joka on vaikeuttanut niiden kehittymisen ennakointia. Haukiputaan verotulot kehittyivät vuonna 2011 kutakuinkin maan keskitason kanssa samaa tahtia kasvun ollessa 3,4 % (ka 3,9 %). Menojen kasvukehitystä saatiin myös taitettua suhteellisen hyvin erityisesti verrattuna edellisen vuoden noin 5,9 % kasvuun. Toimintamenot kasvoivat 3,9 %, -tuotot 5,9 % ja toimintakate 3,5 % vuonna 2011 kun maan keskiarvo oli 5,2 %. Kustannuskehitys olisi toki saanut olla vieläkin maltillisempaa, mutta kasvukunnalle tyypillisesti sekä henkilöstökulut että palvelujen ostot jatkoivat kasvuaan. Kuntasektorilla riittää jatkossakin haasteita kasvavan palvelutarpeen, ikääntymisen,

3 3 valinnanvapauden lisääntymisen ja julkisensektorin ns. tuottavuusvajeen kattamisen merkeissä. Investointipuolella merkittävin kohde oli vuoden 2012 alusta käyttöön otetun Kiviniemen koulun rakentaminen sekä vuoden 2010 marraskuussa päätetyn elinkaarimallihankkeen käynnistyminen heinäkuussa Hanke sisältää Länsituulen lukion, päiväkodin sekä itäpuolelle valmistuvan alakoulun. Alakoulun yhteyteen rakennetaan perinteisellä mallilla myös Haukiputaan yläkoulu, jonka suunnittelu käynnistyi vuonna Kunnan kaavoituksessa tapahtui paljon vuoden 2011 aikana. Käsittelyssä oli mm. Kirkonkylän ja Haukiväylän kaava, Kellon ja Jokikylän osayleiskaavat, Hätälä-Vehkäperän sekä Virpinimen eläinurheilukeskuksen ja sataman kaavat. Näiden lisäksi aloitettiin uuden Oulun yleiskaavatyö ja päivitettiin uuden Oulun MATO.

4 4 KUNNAN HALLINTO VALTUUSTO Paikkajakauma Suomen Keskusta 14 Vasemmistoliitto 9 Sosialidemokraatit 8 Kokoomus 4 Uusi Keskusta 3 Vihreät 3 Perussuomalaiset 2 Yhteensä 43 valtuutettua Keskusta Barck Nina Peninkulma Kiviniemi Halonen Eero Kangastie Kiviniemi Haulos Risto alkaen Siikasaarentie Haukipudas Kangas Virve Kellontie Kello Kangas Tuula Helmanninpolku Haukipudas Kauppila Lauri Kääriäntie Martinniemi Korvala Markku Neulaniementie Kello Kuivala Mauri Meririnne Kiviniemi Leskelä Jorma Lukka Anne Ojalanperäntie Halosenniemi Manninen Aarno alkaen Huvipolku Haukipudas Mäkelä Irene Pikkuhookanantie Kello Rehu Sanna Asemakyläntie Haukipudas Vehkaperä Mirja, 2. vpj Ytinkari Haukipudas Uusi Keskusta Isohookana Seppo Kellontie Kello Kortesalmi Hannes Leppäpiha Haukipudas Pitkälä Juhani Santaholmantie 97 C Haukipudas Vasemmistoliitto Enojärvi Annemari Nuottatie Kiviniemi Kaan Tuomo Heinäpolku Martinniemi Kanniainen Heikki Rautiolantie 7 B Haukipudas Pellinen Irma Siikasaarentie Haukipudas Perätalo Jouko Vasikkakuja 2 E Haukipudas Salo Jarmo Vaajatie 27 A Kiviniemi Sipola Mauno Putaankyläntie Martinniemi Sutela Taisto, 1. vpj Tulemantie Haukipudas Ukkola Teuvo Kellontie Kello Sosialidemokraatit Autio Timo, 3. vpj Ketokuja Martinniemi Haikara Kari Moskuantie 2 B Haukipudas Kauppi-Ukkola Sanna Pontevantie 3 B Haukipudas Kylén Henri Asemakyläntie 191 as Haukipudas Lahdensivu Pentti Mäntytie Martinniemi Nikkinen Esa Ukkolanperäntie Halosenniemi Teräs Matti Suokkosentie Haukipudas Torro Kaarina Sampantie Martinniemi Kokoomus Haulos Risto asti Siikasaarentie Haukipudas Kangas Mari Ytinkari Haukipudas Manninen Aarno asti Huvipolku Haukipudas Possakka Pasi Pöllönkuja Kello Rekilä Maarit Rekilänkuja Kello Roivainen Matti, pj Vannetie 1 B Kiviniemi

5 5 Vihreät Kuismin Outi alkaen Maivakuja Kiviniemi Kuusela Terttu Kärpänkuja 4 B Haukipudas Luokkanen Ale Harritie 6 A Haukipudas Viholainen Kari asti Perussuomalaiset Leskinen Jani Martintie Martinniemi Leskinen Seppo Revontie 10 A Haukipudas KUNNANHALLITUS Varsinainen jäsen Eero Halonen, pj Tuula Kangas Markku Korvala Sanna Rehu Mauno Sipola, 2. vpj Annemari Enojärvi Liisa Koskela Esa Nikkinen, 1. vpj Kaarina Torro Aarno Manninen Mari Kangas Aku (Aarne) Vuononvirta Seppo Leskinen Henkilökohtainen varajäsen Jorma Leskelä Jonna Taivaloja Hannes Kortesalmi Irene Mäkelä Heikki Kanniainen Teuvo Ukkola Päivi Paakkari Henri Kylén Gitte Meriläinen asti Kati Mattila alkaen Tapani Raappana Minna Sarvela Terttu Kuusela Aarne Erkkilä KUNNANHALLITUS Varsinainen jäsen Eero Halonen, 1. vpj Hannes Kortesalmi, pj Markku Korvala Irene Mäkelä Tuula Paaso Annemari Enojärvi Liisa Koskela Mauno Sipola Esa Nikkinen, 2. vpj Kaarina Torro Mari Kangas Aku (Aarne) Vuononvirta Seppo Leskinen Henkilökohtainen varajäsen Mauri Kuivala Seppo Isohookana Jorma Leskelä Sanna Rehu Tuula Kangas Tuomo Kaan Päivi Paakkari Heikki Kanniainen Henri Kylén Kati Mattila Minna Sarvela Terttu Kuusela Aarne Erkkilä TARKASTUSLAUTAKUNTA Juhani Pitkälä, pj Taisto Tammela Liisa Halotie-Flink Pasi Possakka, vpj Jouko Jussila Tauno Heikkilä Tuija Kamutta-Apuli Maarit Rekilä asti Tiina Kellokumpu-Tyvelä alkaen Ville Jaaranto asti Helena Haaparanta asti Katarina Timisjärvi alkaen Jarmo Salo alkaen Anja Leskinen Mari Leppilampi

6 6 PERUSTURVALAUTAKUNTA Mikko Kaikkonen Mauri Kuivala Anne Lukka Pertti Similä, pj Kaisa Väätäjä Heikki Kanniainen, vpj Päivi Paakkari Matti Teräs Sanna Kauppi-Ukkola Sisko Kanniainen Maarit Rekilä Petri Ruuska Outi Kuismin Tuomo Mällinen Jari Hiltunen Soili Leinonen Timo Kuusijärvi Jenni Krankka Reima Ritapuu Tuula Henttunen-Kukkonen Jari Perälä Anita Ruskela Kati Mattila Katri Virtanen asti Tiina Kellokumpu-Tyvelä alkaen Veijo Väänänen Tarja Tapaninaho SIVISTYSLAUTAKUNTA Nina Barck, vpj Seppo Isohookana Eero Pentti Jonna Manninen Hannes Kortesalmi asti Aarno Manninen alkaen Seppo Lopakka, pj. Jarmo Salo Leena Ylisaukko-Oja Henri Kylén Mirkku Valkola asti Mari Väinämö alkaen Tiina Kellokumpu-Tyvelä Krister Kettunen Sirpa Pykäläinen Paula Risto Juhani Pitkälä Juha-Pekka Julkunen Saara Kauppila Markku Korvala Jorma Taivaloja Jouko Perätalo Annemari Enojärvi Jouni Porko Mari Väinämö asti Katri Lähtevänoja alkaen Maria Järvenpää Risto Haulos Anne Jaaranto TEKNINEN LAUTAKUNTA Lauri Kauppila, vpj Vesa-Matti Ollila Jorma Leskelä Arto Keränen asti Mauri Kuivala alkaen Paula Mäkelä Irma Krankka Teija Särkelä Terttu Jukuri Irene Mäkelä Sanna Rehu Sanna Rehu Irene Mäkelä Teuvo Ukkola Eero Turpeinen Tuomo Kaan Liisa Koskela Maritta Kauppila asti Annemari Enojärvi asti Annemari Enojärvi alkaen Sirpa Kovalainen alkaen Oiva Sumén, pj Katri Lähtevänoja Jaana Niskala Vilho Nikkinen Pasi Possakka Tapani Raappana Helena Haaparanta asti Ale Luokkanen Tarja Tapaninaho alkaen Jani Leskinen Aaro Paakkari VASTUUALUEIDEN VIRANHALTIJAJOHTO Jarmo Ronkainen kunnanjohtaja kunta, keskushallinto Marjukka Manninen kunnankamreeri hallintopalvelut Marjut Nurmivuori sivistysjohtaja sivistyspalvelut Irma Toivanen perusturvajohtaja perusturvapalvelut Jukka Sipilä tekninen johtaja tekniset palvelut

7 7 Liikelaitos Haukiputaan Vesi Riitta Lindström vesihuoltojohtaja KUNNAN PALKATUN HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Henkilöstön lukumäärä Vakituiset Sijaiset Määräaikaiset Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yleishallinto Perusturvapalvelut Sivistyspalvelut Tekniset palvelut Vesihuoltolaitos Työllistetyt YHTEENSÄ

8 8 VALTUUSTON STRATEGIA- JA TALOUDEN TASAPAINOTUSPROSESSI Kuntalain mukaan valtuusto asettaa kunnan keskeiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä seuraa niiden toteutumista. Toimintavuosi 2011 oli uuden Haukipudas-strategian toinen vuosi. Laaja strategiatyö käynnistyi toukokuussa ja hyväksyttiin joulukuussa Siinä linjattiin strategiaa, visiota ja arvoja vuoteen Visioksi vuodelle 2016 määriteltiin: Vetovoimainen yli asukkaan Haukipudas tarjoaa turvallisen ja viihtyisän merellisen ympäristön asumiselle, työnteolle ja yrittämiselle. Samalla syntyivät myös slogan Hyvän tuulen Haukipudas sekä lisäys logoon. Strategiatyön linjaukset otettiin huomioon jossain määrin jo vuoden 2010 taloussuunnittelussa erityisesti BSC-korttien osalta. Lähtökohtana strategiatyössä pidettiin kasvavan ja kehittyvän kunnan vaihtoehtoa. Strategiatyö aloitettiin maankäytön kehityskuvatarkastelulla, joka kuitenkin myöhemmin päätettiin siirtää lopulliseen käsittelyyn toukokuussa Strategisen suunnittelun avuksi ja pohjaksi perustettu MATO-ryhmä valmisteli kunnan ensimmäistä MATO-ohjelmaa (maankäytön toteuttamisohjelma) vuoden 2009 aikana. Ohjelman käsittelyä jatkettiin keväällä 2010, mutta se kuten maankäytön kehittämiskuvankin käsittely keskeytettiin odottamaan kuntaliitospäätöstä. Kun päädyttiin kuntaliitosvaihtoehtoon, ohjelmia voidaan hyödyntää osana uuden Oulun MATO-, yleiskaava ja palveluverkkotyötä. Kuntaliitospäätöksen yhteydessä hyväksyttiin yhditymissopimus, joka toimii uuden Oulun strategiana siihen saakka, kun varsinainen uuden Oulun valtuusto tekee uudelle kunnalle strategian. Yhdistymissopimuksen linjausten pohjalta on asetettu myös strategiset tavoitteet BSC-mallin mukaan. Vuodelle 2011 myös Haukiputaan omia tavoitteita muokattiin vastaamaan uuden Oulun tavoitteita siinä määrin kuin se oli mahdollista ja järkevää. Tavoitteita myös tiivistettiin ja painotettiin niitä tavoitteita, jotka ohjaavat toimintatapoja kohti yhteistä toimintaa. Kunnan taloussuunnittelun yksi kulmakivistä on viimeiset vuodet ollut ja tulee olemaan talouden tasapainottaminen ja vanhojen kertyneiden alijäämien kattaminen. Kunnan talouden tasapainottamisprosessi käynnistyi, kun valtuusto hyväksyessään taloussuunnitelmaa edellytti kunnanhallituksen ja lautakuntien ryhtyvän toimenpiteisiin kunnan talouden tasapainottamiseksi suunnittelukauden loppuun mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi talouden tasapainottamisen runkoohjelman. Ohjelma piti sisällään seuraavat tehtäväkokonaisuudet: haaste johtamiselle, palvelurakenneselvitykset, organisaation toimivuus, tulopohjan vahvistaminen ja työmotivaation parantaminen. Runko-ohjelmaa hyväksyessään kunnanhallitus asetti, aikataulutti ja vastuutti sen pohjalta ensimmäiset kahdeksan hanketta ja työryhmät valmistelemaan niitä. Tässä vaiheessa on todettava, että osa hankkeista ei tule toteutumaan aiotulla tavalla. Lisähaastetta tasapainottamiseen toi varsinaisesti vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä alkanut taloustaantuma, joka vaikutti kuntasektorilla pienellä viiveellä vasta vuoden 2009 puolella. Myös vuosi 2010 oli haastava ja pienen nousun jälkeen vuoden 2011 taloustilanne oli erittäin tiukka koko kuntasektorilla. Tämän vuoksi suurin osa kunnista teki odotettua huonomman tuloksen. Näin tapahtui myös Haukiputaalla. Valtion väliaikaiset tuet investointeihin ja mm. KELAmaksun poisto, jotka helpottivat vuoden 2010 tilinpäätöstä eivät enää kantaneet vuodelle Kuitenkin verotulojen kasvu pysyi kohtalaisena ja toisaalta menojen kasvun pahin kärki taittui koko maassa ja Haukiputaalla vielä keskimääräistä enemmän. Toisaalta muutokset valtionosuusjärjestelmässä vaikuttivat ainakin Haukiputaan osalta toiseen suuntaan. Aiempien vuosien 6-10 % kasvu näyttää taittuneen noin 3-5 %:iin, joka tarkoittaa Haukiputaan osalta reilua miljoonaa euron takavuosia vähemmän. Verokehitys oli jo vuoden 2010 aika huomattavasti parempi kuin mitä oli ennustettu johtuen lähinnä valtion toimenpiteistä erityisesti yhteisöverotulojen osalta. Sama positiivinen kehitys jatkui alkuvuonna 2011, mutta jo toukokuussa valtio ilmoitti korjaavansa kuntiin tuloutettavan veron maksukerrointa takautuvasti koko vuoden osalta. Korjaus ilmoitettiin tehtävän takautuvan osan osalta heinäkuun tilityksessä ja siitä eteenpäin kertoimena on käytetty uutta, pienempää kerrointa. Samalla ilmoitettiin takaisinmaksuperinnästä, joka Haukiputaan osalta oli yksi historian suurimmista, 2 M. Kyseiseen summaan oli varauduttu, mutta joulukuussa tehtyyn toiseen tasaukseen ei. Verotulot kehittyivät kuitenkin budjetoitua noin 56 M noin miljoona euroa paremmin. Lopullinen verokertymä oli 57,XX, jossa on kasvua edelliseen vuoteen XX (edellinen 5,7 %). Yhteisöverot jatkoivat kasvuaan. Niiden vuosikasvu oli XX (vuonna ,7 % ja vuonna v %), mutta niiden merkitys on edelleen marginaalinen (n. 1,3 M eli n. 2%) koko verokertymästä. Sinänsä positiivista on, että verojen kasvu on kuitenkin jatkunut läpi taantuman. Verotulojen kasvu tällaisena taloudellisena aikana johtunee väestön koulutustason kautta kasvaneesta paremmasta tulotasosta. Myös elinkeinoelämä on vilkastunut taloustaantumasta huolimatta. Kuntaan on viime vuosien aikana perustettu enemmän yrityksiä kuin seudulle keskimäärin ja käytännössä maan keskitason verran. Tämä näkyy palvelujen ja erikoiskaupan lisääntymisenä sekä toimialakirjon monipuolistumisena. Suurin osa perustetuista yrityksistä on ollut lähinnä 1-2 henkilöä työllistäviä mikroyrityksiä, jonka vuoksi ne eivät näy yhteisöverotuotoissa. Näyttäisi siltä, että talouden tasapainottamisen hyväksi tehdyt toimenpiteet ja linjakas budjettikuri ovat tuottamassa niitä tuloksia, mitä ohjelmalla haettiin-

9 9 kin, vaikkakin vuoden 2011 olisi toivonut tuottaneen paremman lopputuloksen. Alijäämän kattaminen käynnistyi hyvin vuoden 2007 ylijäämän ansiosta ja vuoden 2008 ennakoitua reilusti suurempi ylijäämä mahdollisti vanhojen alijäämien kattamisen ennakoitua nopeammassa aikataulussa. Vaikeasta yleisestä taloustilanteesta huolimatta myös vuosi 2009 oli noin 2 M ja vuosi 2010 noin 1,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alijäämiä jää vielä katettavaksi 1,9 M vuodelle Jos budjetti pitää, alijäämät saadaan katettua yhdistymissopimuksen mukaisesti ennen yhdistymistä. Vuosi 2012 tulee kuitenkin olemaan varsin haasteellinen sekä yleisen taloustilanteen, että uuden Oulun valmistelun takia. Lähes kaikki palvelut siirtyvät Oulun alustalle vuoden 2012 vaihteessa ja loput eli opetustoimi ja päivähoito siirtyvät elokuussa Käytännössä tämä hankaloittaa tilapäisesti talouden seuraamista ja siihen vaikuttamista. Tämä kuitenkin yritetään hoitaa mahdollisimman hyvin uuden Oulun yhteisenä haasteena. Myös julkisen sektorin kestävyysvaje sekä tehostamisvaatimukset ja taantuman vaikutusta tasoittaneiden valtion tukitoimien lopettaminen voivat vaikuttaa kuntatalouteen hyvin nopeastikin. Julkinen sektori joutunee tekemään varsin tiukkoja taloudellisia päätöksiä lähivuosien aikana. Niistä on saatu jo esimakua hallitusohjelman valmistuttua. Myös valtionosuusjärjestelmää tullaan todennäköisesti muuttamaan ja muutosten lopulliset vaikutukset lähitulevaisuudessa ovat edelleen epäselvät. Vuoden osalta valtionosuudet eivät kehittyneet aivan yhtä suotuisalla tavalla kuin oli ennakoitu ja mihin viime vuosina on totuttu. Vuoden 2011 muutokset ja kehitys osattiin kuitenkin ennakoida suhteellisen hyvin. Verotulot kehittyivät kohtuullisesti. Heikon kasvun on ennakoitu jatkuvan myös kuluvana vuonna. Viimeisimmän ennusteen mukaan ne kunnissa keskimääräin kasvavat vain 1,6 %. Alkuvuoden verotulokehitys on Haukiputaalla ollut keskimääräisiä ennusteita parempi eli 7,0 %, mutta kehitys tulee taittumaan. Tasapainottamisohjelman tavoitteiden osalta haasteita aiheuttavat tulevat lähivuodet erityisen suurine investointipaineineen. Tämän vuoksi on kriittistä, että valtuuston päättämä elinkaarimallilla toteuttava investointipaketti saadaan toteutettua. Vuoden 2008 aikana siirryttiin välitilinpäätöskäytäntöön. Välitilinpäätöksissä arvioitiin talousarvion euromääräisen toteutumisen lisäksi laadullisia tavoitteita tuloskorttien avulla. Hyväksi havaittua käytäntöä on jatkettu ja kehitetty vuosien aikana. Käytäntö on jäntevöittänyt sekä seurantaa että suunnittelua ja on todennäköisesti yksi merkittävä tekijä, jolla talouden tasapainottamista on saatu toteutettua. Tilinpäätösvuoden toteuma noudatti perusturvapalveluita lukuun ottamatta kohtuullisen hyvin budjetoitua. Tilanne näytti vielä kohtuullisen hyvältä toisen välitilinpäätöksen aikaan, vaikkakin siinä vaiheessa valtuusto teki talousarvio muutoksia siten, että keskushallinnon nettomenoihin lisättiin 150 t, perusturvaan 300 t ja sivistyspalveluihin 300 t sekä teknisiin palveluihin 250t. Nämä ajateltiin katettavan budjetoitua suuremmillä verotuloilla. Kokonaisuutena toimintatuet kehittyvät ennakoitua paremmin. Toteuma oli 103,2 % eli 27,807 M (ylitys 814 t, kasvu 4,6 %). Toimintamenot puolestaan ylittyivät reilusti. Ne olivat yhteensä 110,183 M (102,7 %, ylitys 2,904M, kasvu 3,8 %). Näin ollen toimintakate oli 82,376 M (102,6 %, ylitys 2,089 M, kasvu 3,5 %). Vuosikate oli peruskunnan ja Liikelaitos Veden osalta 4,544 M eli käytännössä samaa tasoa kuin vuonna Näin ollen tilikausi oli niukasti ylijäämäinen. Perusturvapalveluissa toimintakate 2011 ylittyi 1,86 M (103,5 %, kasvua vrt. TP2010 3,8 %). Suurimmat ylitykset tapahtuivat asiakaspalvelujen ostoissa (1,7 M, joka sisältää erikoissairaanhoidon ylityksen noin 1,4 M ) sekä eläkemenoissa 0,3 M. Perusturvapalvelujen tulot toteutuivat 2,4 % yli arvioidun ( ). Haastetta lisäsi myös johtavien viranhaltijoiden pitkät virkavapaat ja osa-aikaisuudet. Perusturvapalvelut ovat ryhtyneet aktiivisiin toimenpiteisiin menojen hallinnan parantamiseksi erityisesti psykiatrian kulukehityksen osalta. Toimenpiteiden vaikutukset tulevat osin näkymään vasta tulevaisuudessa, vaikka pahin kehitys taittui jo vuoden 2011 aikana.. Sivistyspalvelut pysyi varsin hyvin korjatussa budjetissa, vaikka arvio VTP II:n mukaan oli kriittisempi. Budjetin ylitys oli lopulta 331 t (101,3%, kasvu 2,9 %. Ylitys johtui perusopetuksen kustannusten noususta. Tekniset palvelut ylittivät korjatun budjettinsa 379 t :lla. Tästä valtaosa syntyi tilapalveluiden ylityksestä ja laitevuokrista. Kulujen kehityksen suunnasta oli merkkejä jo ensimmäisessä välitilinpäätöksessä ja joitain korjausliikkeitä saatiin tehtyäkin, mutta kasvu verrattuna edelliseen tilikauteen oli aivan liian suuri 8,9%. Keskushallinto alitti nettobudjettinsa noin 425 t (90,2 %, kasvu 0,5%). Näin ollen se ei olisi tarvinnut lisämäärärahaa. Kulujen arvioiminen oli haastavaa johtuen uuden Oulun menoista. Todennäköistä on, että kulut jakautuivat vastuualueille enemmän kuin oli ajateltu. Rahoitus alitti 274 t :lla tulobudjettinsa (93,5 %, kasvu 0,8%). Ero johtunee tiettyjen sisäisten vuokrien perimättä jättämisistä. Myös budjetti oli hiukan liian korkeaksi arvioitu. Hallintopalvelut alitti budjettinsa 295 t (58,2 %, -3,1 %). Siihen ei ole yhtä merkittävää syytä, vaan säästö syntyi pienistä eri yksiköiden lähteistä. Välitilinpäätöskäytäntö helpotti ja jäntevöitti sekä seurantaa että suunnittelua seuraavalle vuodelle. Talousarvion 2011 ja taloussuunnitelman valmistelu aloitettiin toukokuussa, kun hallintokunnille annettiin suunnitteluohjeet ja aikataulutus. Suun-

10 10 nittelu tehtiin yhteistyössä uuden Oulun kuntien kanssa. Tosin varsinaiset raamit jätettiin tässä vaiheessa pöydälle. Valmisteluprosessin aikana ohjeita täsmennettiin useaan otteeseen. Varsinainen budjettityö käynnistyi elokuussa ja sen pohjalukuja tarkennettiin II-välitilinpäätöksen valmistuttua. Kunnanhallitus ( ) ja -valtuusto ( ) antoi talousarvion 2011 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet ja aikataulutuksen hallintokunnille. Lopulliset euromääräiset raamit päätettiin KH:ssa ( ) ja KV:ssä ( ). Talousarvion osalta vuodet 2011 ja 2012 olivat sitovia ja vuosi 2013 on jo Uuden Oulun aikaa, joten sen arvo on lähinnä informatiivinen. Raamit ja ohjeet v olivat seuraavat: TA 2010 kasvu TA2011 Keskushallinto ,0 % Hallintopalvelut ,0 % Perusturvapalv ,0 % Sivistyspalv ,0 % Tekniset palv ,0 % Yhteensä ,2 % Vuoden 2012 osalta kasvu 3 %. Maksujen ja taksojen korotusprosentiksi suositellaan 3-5 %:a. Lisäksi perusturvapalvelut jatkavat erikoissairaanhoidon kulujen nopean kasvun pysäyttämismahdollisuuksien selvittämistä erityisesti psykiatrian osalta. Selvityksen valmistuttua he tuovat intervention kustannusvaikuttavuusanalyysistä erillisenä päätettäväksi. Oheisilla raameilla sekä yllä mainituilla tuloennusteilla (verotulot v ,9 M ja v ,3 M ; valtionosuudet 31,1 M ja 32,6 M ) vuosikateennuste vuodelle 2011 on noin 4,5 M ja ylijäämä noin 1,5 M. Vastaavat ennusteet vuodelle 2012 ovat 5,5 M ja 2 M. Tällä talouskehityksellä alijäämät on katettu ennen kuntaliitosta. Ohjeita on valmisteluprosessin kuluessa päivitetty kunnanjohtoryhmässä mm. niin, että perusturvapalveluille on annettu 300 t päivähoitoon ja sivistyspalveluille 200 t palkkoihin kohdistettuna. Myös tuloennusteita on päivitetty kehitystä ja tuoreimpia ennusteita vastaaviksi. Investointeja on käsitelty sekä valtuustoseminaarissa että useampaan otteeseen kunnan johtoryhmässä. Kunnanvaltuusto teki päätöksen Haukiputaan (Länsituulen) lukion ja Länsituulen päiväkodin rakentamisesta ja Kirkonkylän koulun uudisrakentamisesta tai peruskorjauksesta ja lisärakentamisesta elinkaarimallilla. Elinkaarisopimuksen nettonykyarvo on , joka voi tarkentua marraskuussa 2010 alkavissa sopimusneuvotteluissa. Sopimus tehdään 25 vuodeksi kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä kokonaisedullisimmaksi arvioidun NCC:n tarjouksen pohjalta. Suunnittelua ja seurantaa on tarkoitus jatkaa vuonna 2008 aloitetun välitilinpäätöskäytännön avulla. Välitilinpäätöksiä tehdään vuonna 2011 kolme kuten kuluvanakin vuonna. Niissä arvioidaan ja raportoidaan euromääräisen kehityksen lisäksi toiminnallisia tavoitteita. Myös konserniyhtiöt ovat mukana. Johtoryhmä on käsitellyt taloussuunnitelmaa sekä käyttötalouden että investointien osalta lähes jokaisessa syksyn kokouksessa ja pitänyt aiheesta myös seminaarin. Myös valtuustolle pidettiin talousarvio- ja elinkaarimalliseminaari Suunnittelun kuluessa kasvuprosentteja ja kasvun jakautumista vastuualueiden välillä hiottiin ja lopullinen toimintatuottojen kasvu on 6,4 %, toimintakulujen kasvu 3,0 % ja nettokasvu 1,9 %. Verotulojen osalta on ennakoitu, että vuoden 2011 kokonaisverokertymä tulee olemaan noin 56 M. Tässä on kasvua TA2010 verrattuna 9,7 % ja 3 % verrattuna kuluvan vuoden ennusteeseen. Vuodelle 2012 ennakoidaan 4,3 % ja vuodelle ,5 %:n kasvua. Ennusteet perustuvat vuoden 2010 toteumaan sekä Kuntaliiton antamaan verotulokehikkoon. Valtionosuusarvio vuodelle 2011 on 30,9 M. Budjetin valmisteluvaihetta ja pääkohtia on raportoitu hallitukselle. Näiden tuloksena ja talouden taantumasta johtuen kunnan talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä hyväksytyt kehityslinjaukset ovat hiukan hioutuneet, mutta lopputuleman lasketaan toteutuvan ennakoidussa tahdissa viimeistään vuonna Alijäämien kattaminen

11 KuntaL 65.3 :n mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena. Uusia tasapainottamissäännöksiä sovellettiin ensimmäisen kerran laadittaessa kunnan talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuodelle 2007 ja sitä seuraaville vuosille Talousarvion 2012 linjausten tavoitteena on, että talous on ylijäämäinen vuoden 2012 tilinpäätöksessä noin 2 M. Kattamatonta alijäämää on vuoden 2011 tilinpäätöksen taseessa jäljellä noin 1,9 M. Tämä tarkoittaa sitä, että alijäämät saataisiin katettua ja Haukiputaan kunta liittyisi Ouluun ilman taseen alijäämää. Budjetti vuodelle 2012 on erittäin tiukka ja vaatii tiukkaa taloudenpitoa. Täytyy myös huomioida, että ohjattavuus ja seurattavuuskin on väliaikaisesti vähintäänkin haasteellista, kun palvelut ovat siirtyneet vuoden alusta tai siirtymässä Oulun alustalle elokuussa. Toisaalta kaikki uuden Oulun kunnat ovat sitoutuneet tiukkaan talouden pitoon ja tiettyihin talouslinjauksiin, jota kautta pyritään takaamaan uudelle Oululle taloudellisesti vakaat lähtöasetelmat. Uusi Oulu Uuden Oulun valmistelutyö toi mukanaan yhteisiä linjauksia ja budjetit tuotiin tiedoksi myös yhdistymishallitukselle. Yhdistymishallitus on ohjeistanut kuntia seuraavasti: - Yhdistymishallitus edellyttää, että kunnat toteuttavat tinkimättä valtuustojensa hyväksymiä talouden tasapainotusohjelmia - Tavoitteena on, ettei vuodelle 2013 kuntaliitoskunnista siirry taseen alijäämää - Yhdistymishallitus käsittelee kuntien talousarvioluonnokset ennen valtuustokäsittelyjä ja merkittävät talousarviomuutokset käsitellään yhdistymishallituksessa vuoden aikana - Veroprosentit pidetään nykyisellään - Ulkoiset maksut ja taksat pidetään vähintään reaalitasossa (3-5 %), ellei ole lainsäädännöllistä estettä - Vuosien investointiohjelmat käsitellään yhdistymishallituksessa - Yhteiset kehyslinjaukset ja suunnitteluohjeet valmistellaan vuodelle 2012 TALOUDELLINEN TILANNE JA KEHITYSNÄKYMÄT Valtionvarainministeriön joulukuussa julkaiseman suhdannebarometrin mukaan vuoden 2011 alkupuoliskolla talous kasvoi hyvää vauhtia ja vielä kesällä talouskasvun odotettiin kehittyvän suotuisasti koko vuoden osalta. Loppukesästä alkanut epävarmuuden nousu, koskien erityisesti euroaluetta, on jälleen kerran välittymässä nopeasti reaalitalouden puolelle. Alkusyksystä lähtien julkaistut taloustilastot ovat osoittaneet laaja-alaisesti aktiviteetin hidastumisen niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Myös Euroopan ulkopuolella kasvu on hidastumassa ml. Kiinassa, jossa kuitenkin kasvuluvut ovat kehittyneisiin maihin nähden edelleen korkeat. Rahapolitiikan puolella, useat keskuspankit, ml. EKP ovat alentaneet ohjauskorkojaan tukeakseen kasvua tulevien kuukausien aikana. Ongelmaksi on kuitenkin muodostumassa se, että useissa maissa korkotaso on jo pitkään ollut varsin alhainen ja siten sen teho ilman muita merkittäviä talouspoliittisia toimia voi osoittautua riittämättömäksi. Finanssipolitiikka on vastaavasti kiristävää useilla merkittävillä talousalueilla. Suomen talous kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna 2,5 % ja siten kasvu on osoittautumassa aikaisemmin arvioitua vaatimattomammaksi. Tilastokeskuksen kolmannen neljänneksen julkistamisen yhteydessä vuoden 2011 toisen neljänneksen kasvulukua korjattiin merkittävästi alaspäin. Suhdanteiden muuttuessa nopeasti on syytä varautua tilastojen tarkentumiseen myös jatkossa. Kuluvana vuonna talous kasvaa vain n. ½ prosenttia ja kasvu tulee painottumaan vuoden loppupuolelle. Ennuste pitää sisällään mahdollisuuden siihen, että talous vajoaa taantumaan kuluvan vuoden loppupuolella ja ensi vuoden alussa. Vuoden 2012 kasvu on miltei kokonaan kotimaisen kysynnän varassa, sillä vienti jää ensi vuonna vaimeaksi. Ilman tärkeiden kauppakumppanien Venäjän, Ruotsin ja Saksan keskimääräistä parempaa talouskehitystä vientinäkymät olisivat kuluvalle vuodelle huonot. Työttömyysasteen ennustetaan kääntyvän vuonna 2012 maltilliseen nousuun ollen yli 8 %. Suurelta työttömyysasteen nousulta vältytään mm. hyvin toimivien työajanlyhennysjärjestelmien ansiosta. Inflaatio pysyy Suomessa selvästi euroalueen keskimääräistä korkeampana ollen vuonna ,75 %. Vuoden 2011 reaaliansioiden ennustetaan jäävän negatiiviseksi, mutta vuonna 2012 ansiotason ennustetaan nousevan inflaatiota nopeammin. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi kotimaisiin kustannustekijöihin olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota. Vuonna 2013 talous kääntyy maltilliseen nousuun ja kasvuksi ennustetaan 1,75 %. Edellisen kansainvälistä taloutta kohdanneen kriisin jälkeen Suomen julkisen talouden tila heikkeni nopeasti. Alhaisen talouskasvun ja mahdollisen taantuman johdosta julkisen talouden tilasta muodostuu

12 12 jälleen haastava. Tämänhetkisen tilanteen yksi merkittävimmistä opetuksista on, että ei ole olemassa mitään yhtä ja kaikille samaa kriteeriä julkisen velan määrästä, jonka jälkeen maa ajautuu ongelmiin. Rahoittajien kannalta olennaista on, kuinka maa selviää nykyisistä ja tulevista velvoitteistaan ottaen huomioon tulevat kasvunäkymät. Suomi on rahoituksen saatavuudessa ja taloudellisessa menestyksessään riippuvainen kansainvälisistä markkinoista. Tulevaisuuden kannalta tärkeää olisi harjoittaa uskottavaa finanssipolitiikkaa sekä sellaista rakennepolitiikkaa, jolla luodaan edellytyksiä tulevalle talouskasvulle. Merkittävää elvytysvaraa ei ole tulevina vuosina käytettävissä. Julkisen talouden alijäämä syvenee Taloudelliset tutkimuslaitokset tekivät laskelmia siitä, miten julkisen talouden kestävyysvajetta voitaisiin korjata. Yleisen näkemyksen mukaan talouskasvu ei yksin riitä kestävyysvajeen korjaamiseen. Tarvitaan myös veronkorotuksia ja julkisten menojen kasvun hillintää. Heikentyneet kasvunäkymät heijastuvat suoraan julkisen talouden rahoitusasemaan. Julkisen talouden alijäämä syvenee ensi vuonna -1,4 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon, kun vielä syyskuussa julkisyhteisöjen arvioitiin olevan vain runsas puoli prosenttiyksikköä alijäämäinen. Menoaste ja velkasuhde nousevat runsaan prosenttiyksikön v yksistään siitä syystä, että BKT:n arvo v on nyt runsas 4 mrd. euroa alhaisempi kuin mitä aiemmin arvioitiin. Suomen julkista velkaa tulee kasvattamaan myös Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen myöntämät luotot. Suomen julkisen velan suhde BKT:hen pysyy kuitenkin edelleen EU:n perustamissopimuksessa asetettua 60 prosentin viitearvoa pienempänä. Julkisen talouden alasektoreista erityisesti valtion rahoitusaseman näkymät ovat heikentyneet tuntuvasti alkusyksystä. Verotuloarvioita on alennettu, siksi että keskeisten veropohjien, kuten yksityisen kulutuksen, ansio- ja pääomatulojen sekä yritysten toimintaylijäämän arvioidaan kasvavan aiemmin arvioitua hitaammin. Lisäksi ennustejaksolla työmarkkinajärjestöjen raamisopimuksen kustannukset valtiolle ovat ensi vuonna runsas 400 milj. euroa ja v noin 550 milj. euroa. Valtiontalouden arvioidaan olevan ensi vuonna noin 7,4 mrd. euroa alijäämäinen kansantalouden tilinpidon käsittein, mikä on noin 3,8 % suhteessa kokonaistuotantoon. Kuntatalous on lievästi alijäämäinen tänä vuonna. Kuntien verotulojen kasvu on hidastunut samalla kun palkkamenojen kasvu on nopeutunut loppuvuotta kohti. Verotulojen kasvun hidastumisen taustalla ovat muun muassa vuoden 2010 verotuksen valmistumisen jälkeen tehdyt kunnallisveron kertymää vähentävät jako-osuuksien oikaisut. Vuonna 2012 kuntien verotulot ja valtionosuudet kasvavat selvästi kuluvaa vuotta hitaammin, vaikka kunnat nostavat keskimääräistä kunnallisveroprosenttiaan 0,09 prosenttiyksiköllä. Vaikka kuntien menojen kasvu hidastuu tuntuvasti ja kunnat myöhentävät investointien aloituksia, syvenee kuntatalouden alijäämä vuonna Myös kuntien lainakannan kasvu uhkaa jatkua. Vuonna 2013 kustannusten nousun arvioidaan hidastuvan maltillisten palkankorotusten ansiosta. Kuntatalouden kehitys ja ennakkotiedot vuodelta 2010 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu vuosikate laski edellisestä vuodesta 369 miljoonalla eurolla. Vuosikatteen heikkenemiseen vaikutti se, että kuntien toimintakate heikkeni enemmän kuin verotulot ja valtionosuudet kasvoivat. Kuntien lainakanta jatkoi kasvuaan 741 miljoonalla eurolla. Myös kuntayhtymien taloustilanne heikkeni hieman. Tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien toimintamenot kasvoivat selvästi toimintatuloja enemmän, joten kuntien toimintakatteet heikkenivät edellisestä vuodesta 5,2 prosenttia. Verotulot kasvoivat edellisestä vuodesta 3,9 prosenttia. Verotulojen 717 miljoonan ja valtionosuuksien 241 miljoonan euron lisäys ei kuitenkaan ylittänyt toimintakatteiden 1,2 miljardin euron heikkenemistä, mikä näkyy kuntien vuosikatteiden laskuna. Vuosikate asukasta kohti oli kunnissa 390 euroa. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 461 euroa. Kaikkiaan 22 kuntaa ja 25 kuntayhtymää arvioi, että toiminta- ja rahoitustulot eivät riitä toiminta- ja rahoitusmenoihin, vaan vuosikate jää negatiiviseksi. Vuosikate kattoi 120 prosenttia kuntien ja kuntayhtymien poistoista. Investoinneista vuosikate riitti kattamaan 63 prosenttia. Investointeihin kunnat arvioivat vuonna 2011 käyttäneensä vajaat 3,5 miljardia euroa, joka on 7,8 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kuntien ja kuntayhtymien investoinneista viidennes voitiin rahoittaa investointihyödykkeiden myynnillä ja investointimenoihin saaduilla rahoitusosuuksilla. Vuoden 2010 poikkeuksellisen suuriin kuntayhtymien investointimenoihin ja kuntien investointihyödykkeiden myyntituloihin vaikuttivat suuret toimintojen siirrot kuntien ja kuntayhtymien välillä. Tästä syystä kuntayhtymien investointimenot ja kuntien investointihyödykkeiden myyntitulot laskivat molemmat vajaalla 1,8 miljardilla eurolla edellisestä vuodesta. Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu lainakanta oli vuoden 2011 lopussa vajaa 13,8 miljardia euroa, eli 961 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaisia velkojaan kunnat ja kuntayhtymät lyhensivät noin 1,4 miljardilla eurolla. Uutta pitkäaikaista lainaa otettiin reilut kaksi miljardia euroa. Asukasta kohti lasketun lainakannan keskiarvo Manner-Suomen kunnissa

13 13 oli euroa, kun vastaava suhdeluku edellisenä vuonna oli euroa. OMAN TALOUSALUEEN NÄKYMÄT Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen julkaiseman suhdannekatsauksen mukaan Oulun seutukunnassa asui vuoden 2011 lopussa asukasta. Vuoden aikana väestö kasvoi 3243 henkilöllä (1,4 %). Vuonna 2010 seutukunnassa oli toimipaikkaa, joissa työskenteli henkilöä. Vuoden 2011 lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,2 %, ja työttömiä työnhakijoita oli Oulun seudun vahvuuksia ovat väestön nuori ikärakenne ja osaavan, korkeasti koulutetun työvoiman hyvä saatavuus. Seutukunnalle tärkeä ICT-sektori on viime vuosina monipuolistunut ja riippuvuus yhdestä toimijasta on vähentynyt. Pohjois-Suomen suurhankkeet hyödyttävät myös Oulun seutua. Oulun seudulla ICT-ala on ollut jo muutaman vuoden suuressa muutoksessa, jossa työpaikkoja on kadonnut mutta samaan aikaan syntynyt uusia työpaikkoja. Yleistunnelma on jo kääntynyt positiiviseksi ja jatkuvaan rakennemuutokseen on sopeuduttu. Alueen keskeisen työnantajan, Nokian, vähennykset on saatettu loppuun, työntekijöitä siirtyi sadoittain toisten työnantajien palvelukseen. Työvoimaa kasvattivat mm. Renesas, OP-Pohjola, Accenture, Electrobit, Uros ja monet muut alan yritykset. ICT-alalla kasvussa ovat mobiiliteknologia ja peliala. Puunjalostus- ja metalliala ovat säilyttäneet asemansa. Toisaalta sähkötekninen teollisuus, erityisesti kaapelien valmistus on vaikeassa tilanteessa. Elintarviketeollisuudessa Valio investoi noin 13 miljoonaa euroa rakentamalla Oulun meijeriin lisää tuotanto- ja varastotiloja. Investointi lisää jalostusastetta ja vientiä. Työttömiä työnhakijoita oli v Pohjois- Pohjanmaalla kuukaudessa keskimäärin ja v vastaavasti eli työttömien määrä laski keskimäärin hakijalla. Työttömien osuus työvoimasta v oli 10,7 % ja v ,4 % eli laskua edellisestä vuodesta tapahtui 0,7 prosenttiyksikköä. Uusia työpaikkoja avattiin v kuukaudessa keskimäärin 2 790, mikä on n.180 vähemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin työpaikkoja avattiin keskimäärin Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli v kuukaudessa keskimäärin 3 095, joista alle 20- vuotiaita oli 726. Nuorten työttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli 15,7 %. Nuorisotyöttömyys laski edellisestä vuodesta 233 hakijalla. Yli vuoden työttömänä olleita työnhakijoita oli keskimäärin ja heidän osuutensa työttömistä työnhakijoista oli 20,5 %. Pitkäaikaistyöttömyys nousi vuodessa keskimäärin 30 hakijalla eli pysyi noin vuoden 2010 tasolla. Työttömien osuus työvoimasta oli vuodenvaihteessa Haukiputaalla 12,6 % (v ,9 %), Oulussa 13,3 % (13,3%), Oulun seutukunnassa 12,2 % (12,3 %) ja Pohjois-Pohjanmaalla 11,7% (12 %). Tilanne vaihteli huomattavasti vuoden aikana. Alueen iso ongelma on nuorisotyöttömyys, joka alle 25- vuotiaiden osalta oli Pohjois-Pohjanmaan alueella 15,8% (16,1 %), kun koko maan luku oli 12,4% (12,9 %). Väestökasvu jatkui positiivisena, mutta se hidastui lähes kaikissa alueen kunnissa. Haukiputaan asukasluku oli vuoden lopussa (18 871), jossa on kasvua 0,7 % (130 henkilöä). Kasvu on poikkeuksellisen pieni. Viime vuosien keskimääräinen kasvu on ollut kohtalaisen tasaisesti noin 1,5 %. KUNNAN TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS Haukiputaan kunta vajosi pahoihin talousvaikeuksiin 2000-luvun alussa. Kunnan toimintamenot kasvoivat 51,5 prosenttia vuoden 2000 tilinpäätöksestä vuoden 2005 talousarvioon. Samanaikaisesti verotulot ja valtionosuudet lisääntyivät vain 13,5 prosenttia. Kunnan talous kriisiytyi vuonna 2004 niin, että valtuusto käynnisti helmikuussa 2005 talouden tasapainottamisohjelman, jonka avulla kertyneet 11,8 M alijäämät oli tarkoitus kattaa. Talouden tasapainottaminen on toteutettu tasapainottamisohjelman linjausten mukaan ja se näyttää purreen kohtalaisen hyvin. Tärkeimpinä tekijöinä ovat olleet menokehityksen pitkäjänteinen hillitseminen ja toisaalta hyvä tulokehitys vuosina 2007 ja 2008 verotulojen ja valtionosuuksien muodossa. Vaikka vuodet olivat yleisen taloustilanteen osalta varsin haastavia, saatiin tilinpäätökset pidettyä linjausten mukaisina ja ylijäämäisinä. Henkilökunta on tehnyt hyvää ja tuottoisaa kehitystyötä toimintojen kehittämiseksi ja tehostamiseksi. Lisäksi

14 14 elinkeinotoiminta on vilkastunut ja monipuolistunut aktiivisen elinkeinopolitiikan ansiosta. Valtuusto kävi vuoden 2009 aikana perusteellisen, vuoteen 2016 ulottuvan strategiaprosessin, jonka tuotokset käsiteltiin kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa Strategia sisälsi sekä vision, arvot että BSC-korttien avulla määritellyt strategiset päämäärät. Päämääriä ja tavoitteita tarkennettiin vuodelle 2011 ottaen huomioon kuntaliitospäätös ja sen yhteydessä solmitun yhdistymissopimuksen linjaukset. Myös yhdistymishallitus on linjannut erityisesti taloudenpidosta tiettyjä asioita. Oulun seudun viisi kuntaa: Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii tekivät päätöksen monikuntaliitoksesta, joka toteutuu vuoden 2013 alussa. Alkuperäisessä selvityksessä oli mukana myös Muhos, joka hylkäsi kuntajakoselvittäjän esityksen tehdyssä ensimmäisessä päätöksenteossa. Monikuntaliitos vaikutti monilla tavoin kuntien toimintaan vuoden 2011 aikana. Palveluita, johtamisjärjestelmää ja talouskehitystä sekä eri asioiden nykytila-analyysejä lähdettiin selvittämään heti päätösten synnyttyä. Johtamisjärjestelmä hyväksyttiin toukokuussa ja uuden Oulun johtotason rekrytoinnit käynnistettiin syksyllä ja saatiin päätöksen vuoden vaihteessa. Lähes kaikki palvelut, lukuun ottamatta elokuussa 2012 siirtyviä opetustoimea ja päivähoitoa, siirtyivät ns. Oulun alustalle vuoden vaihteessa. Huolimatta tulevasta kuntaliitoksesta, on kunnan hoidettava talouttaan vastuullisesti ja edelleen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on ollut ja on jatkossakin oltava kattamattomien alijäämien kattaminen, johon valtuusto on päätöksillään sitoutunut. Myös investointitasoon ja velkaantumiseen on syytä kiinnittää huomiota. Erityisesti investointien ja palveluverkon kehittämisen osalta on tarpeen huomioida tulevan Uuden Oulun tarpeet, kehittyminen ja kasvusuunnat. Vuoden 2011 tilinpäätös tulee olemaan noin 18 t ylijäämäinen vuosikatteen ollessa 4,544 M. Tämä on todella kohtuullinen tilinpäätös ottaen huomioon yleinen ja kuntien taloustilanne. Tilinpäätöksen jälkeen kattamattomia alijäämiä on jäljellä 1,9 M, jotka saatanee katettua vuoden Alkuvuosi näytti siltä, että alijäämät olisi saatu katettua jopa vuoden 2011 tilinpäätöksessä, mutta valitettava, lähinnä perusturvapalveluissa tapahtunut kustannuskehitys sekä erittäin hyvän verotulokehityksen taittuminen loppuvuodesta, jättivät vielä haastetta kuluvalle vuodelle. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut (ulkoiset) TP 2009 TP 2010 TP 2011 Muutos % Toimintatuotot ,9 Toimintakulut ,9 Toimintakate ,5 Verotulot ,4 Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut ,1 Muut rahoituskulut Vuosikate ,1 Poistot ja arvonalentumiset Arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos ,9 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) Varausten lisäys(-)/vähennys(+) Rahastojen lisäys (-)/vähennys(+) Tilikauden ylijäämä/alijäämä ,9 Tuloslaskelman tunnusluvut

15 Toimintatuotot/toimintakulut, % ,3 Vuosikate/poistot, % Vuosikate, eur/as Poistot/as Kunnan ulkoisten menojen toimintakate kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 2,810 M (3,5 % vrt v ,7 %). Menojen kasvu taittui reilusti, mutta oli edelleen turhan voimakasta (3,635 M, 3,9 % / v ,7 %). Tämä johtuu osittain väestömäärän ja lakisääteisten palveluiden lisääntymisen vaatimasta henkilömäärän lisäämisestä ja osittain kasvaneista palveluiden ostamisesta. Työntekijöiden määrä lisääntyi vakituiset, sijaiset ja määräaikaiset yhteenlaskettuna 27 henkilöllä ja henkilöstökulut kasvoivat 4,12 % (4,72 %). Palvelujen ostot taas kasvoivat 3,33 % (8,23 %). Ulkoiset toimintatuotot kehittyvät varsin hyvin: kasvua oli 825 t eli 5,9 % (5,7 %). Hallintokunnat pysyivät kohtuullisen hyvin perusturvapalveluita lukuun ottamatta budjeteissaan, kuten edellä ja toisaalta vastuualueiden omissa toimintakertomuksissa on kuvattu. Sitovuustason jo aiemmin tehty muutos ulkoiseen ja sisäiseen nettoon auttoi selvästi erityisesti teknisen toimen kustannusten ja tuottojen ennakointia, vaikka siinä edelleenkin on kehittämisen varaa. Edelleen näyttää siltä, että tulopuoli arvioidaan kaikkialla melko varovasti budjettivaiheessa. Tosin siinäkin on kehitytty, mutta erityisesti projektituotot tulevat tulevaisuudessakin vaikeuttamaan arviointia. Verotulojen kasvu oli ennakko-odotuksia noin miljoona euroa parempaa (3,4 %). Joskin alkuvuosi antoi odottaa jopa parempaa kokonaiskertymää. Vaikka matkaa parhaiden vuosien noin 10 %:n kasvuun vielä on, voidaan tätä kasvua pitää kohtalaisen hyvänä eteenkin, kun veroprosentteihin ei tehty muutoksia yhteisen uuden Oulun linjausten mukaisesti. Tilastojen mukaan Haukiputaan veropohja on parantunut tasaisesti 2000-luvulla. Tämän taustalla on koulutus- ja sitä kautta tulotason nousu. Yhteisöveron kehitys parani noin 20 % edelliseen vuoteen verrattuna ollen noin 1,3 M. Kehityssuunta on oikea, mutta sen merkitys kokonaisverokertymässä on noin 2%:n luokkaa. Valtionosuuskehitys oli positiivinen (kasvua 1,225 M, 4 %), mutta uusi valtionosuusjärjestelmä siirtymätasauksineen ja kotikuntakorvauksineen ei selvästikään suosi Haukipudasta. Vuosittainen kasvusuunta on seurausta kunnan nuoresta ikärakenteesta ja väestönkasvusta sekä toisaalta sairastavuudesta. Lainakannan kasvaessa rahoituskulut kasvoivat hiukan (11%). Tässä näkyi myös vuoden aikana hiukan noususuunnassa ollut korko, joka kuitenkin loppuvuonna asettui varsin maltilliselle tasolle. Edelleen kehitys seuraa pitkälti ennätyksellisen alhaista korkotasoa. Haukiputaan kunnan lainamäärän takia korkokehityksellä on varsin suuri merkitys. Lainasalkku on pyritty rakentamaan suhteellisen riskittömäksi, mutta siinä on myös elementtejä, joiden avulla kunta on hyötynyt alhaisesta korkokehityksestä. Vuoden 2011 lainat otettiin pääsääntöisesti kuntatodistusten kautta lyhytaikaisina lainoina, jotta uuden Oulun lainasalkku on joustavampi rakentaa optimaaliseksi. Haukiputaan vuosikatteen kehitys on ollut viimeiset pari vuotta varsin tasainen. Jos tarkastelee koko talouden tasapainottamisjakso, on kehitys erittäin positiivinen. Tällä periodilla on noustu -2,6 M :sta (TP 2005) 4,4-6,6 M vuosikatteeseen. Vuosikate vuonna 2011 on yleiseen ja kuntien taloustilanteeseen nähden kohtuullinen 4,5 M. Tällä tasolla tilinpäätös on niukasti ( ) ylijäämäinen. Poistot on käsitelty valtuuston poistosuunnitelman mukaisesti ja ne ovat investointeihin suhteutettuna lähialueen kuntien kanssa vertailukelpoiset. Ylijäämän avulla voidaan jatkaa vanhojen alijäämien kattamista aikataulussa. Alijäämiä on jäljellä 1,93 M, jotka saadaan budjetin pitäessä katettua tilinpäätöksessä 2012.

16 16 Kunta ja vesihuoltolaitos yhteensä (ulkoiset ja sisäiset) TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot , ,23 Maksutuotot , ,68 Tuet ja avustukset , ,13 Vuokratuotot , ,14 Muut toimintatuotot , ,01 Valmistus omaan käyttöön 3 000, ,04 TOIMINTATUOTOT , ,23 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,40 Henkilöstösivukulut Eläkekulut , ,78 Muut henkilöstösivukulut , ,52 Palvelujen ostot , ,50 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,44 Avustukset , ,63 Muut toimintakulut , ,13 TOIMINTAKULUT , ,40 TOIMINTAKATE , ,17 Verotulot , ,74 Valtionosuudet , ,00 Rahoitustuotot , ,88 Rahoituskulut , ,78 VUOSIKATE , ,67 Poistot , ,59 Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut TILIKAUDEN TULOS , ,92 Poistoeron muutos , ,11 Varausten muutos ,00 Rahastojen muutos TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ , ,19

17 17 RAHOITUSLASKELMA JA SEN MUUTOKSET Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TA2011 TP Varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta Tulorahoitus Vuosikate Satunnaiset erät 4 Tulorahoituksen korjauserät Investoinnit Käyttöomaisuusinvestoinnit Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luov.voitot Varsinaisen toiminnan ja investointien nettokassavirta Rahoitustoiminnan kassavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset -813 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset Vaihto-omaisuuden muutos Pitkäaikaisten saamisten muutos Saamisten muutos Korottomien pitkä- ja lyhytaik. velko jen muutos Rahoitustoiminnan nettokassavirta Kassavarojen muutos Kassavarojen muutos Kassavarat Kassavarat Rahoituslaskelman tunnusluvut TA Investointien tulorahoitus, % 89,6 77, ,4 45,6 33 Pääomamenojen tulorahoitus, % 53 48,6 17,7 30,9 33,3 24 Lainanhoitokate 1,2 1,2 0,56 0,9 1,2 0,8 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä

18 Varsinaisen toiminnan ja investointien nettokassavirta osoittaa, miten vuosikate riittää investointien rahoitukseen. Tunnuslukuna investointien tulorahoitusaste osoittaa samaa. Pääomamenojen tulorahoitusasteessa ovat lisäksi mukana antolainojen nettolisäys ja lainanlyhennykset. Vuonna 2011 maksettiin pitkäaikaisia lainoja pois 5,780 M. Sen ja kohtuullisen mittavan investointiohjelman vuoksi lainatarve oli melko suuri (5,7 M ). Johtuen uuden Oulun tulemisesta, uuden Oulun linjausten mukaisesti lainatarve katettiin lähinnä lyhytaikaisella lainalla kuntatodistuksia käyttäen, koska se toisi joustomahdollisuutta lainojen järjestelyyn liitoksen syntyessä v Myös matala korkotaso tuki ratkaisua. Lyhytaikaista lainaa otettiin 11 M ja pitkäaikaista 447 t ). Talouden tasapainottamiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikutus on nähtävissä, kun rahoituslaskelmaa tarkastellaan pitkällä aikajänteellä. Tilanne on kuitenkin edelleen korjausta vaativa kasvukunnan suurista menopaineista ja tulevista investointitarpeista johtuen. Kunta investoi ja maksaa lainanlyhennykset edelleen lainavaroin ja lainanhoitokate sekä kassan riittävyys osoittavat kunnan maksuvalmiuden heikkouden. Kunnan taloustilanne on väestönkasvusta, kasvukunnan menopaineista ja investointitarpeista johtuen jatkuvaa tasapainottamista vaativa. Seuraavalle kolmelle vuodelle budjetoidut suhteellisen suuret investoinnit tulevat aiheuttamaan lainatarpeineen rahoitusriskin, johon on syytä suhtautua varsin vakavasti. Valitettavasti tilanne on samankaltainen kaikkien uuden Oulun kuntien osalta. Tämän vuoksi investointiohjelmaa pitäisi vielä pystyä karsimaan ja samalla on tarpeen tarkastella myös muita kuin oman taseen vaihtoehtoja investointien toteutukselle.

19 19 Tase ja sen tunnusluvut VASTAAVAA VASTATTAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma Aineettomat oikeudet Liittymismaksurahasto Tietokoneohjelmistot Arvonkorotusrahasto Muut pitkävaikutteiset menot Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä Ennakkomaksut Tilikauden ylijäämä/alijäämä Aineelliset hyödykkeet POISTOERO JA VAPAAEHTOI SET VARAUKSET Maa- ja vesialueet Poistoero Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Keskeneräinen tuotanto Valtion toimeksiannot Lahjoitusrahastojen pääomat Sijoitukset Muut toimeksiantojen pääomat 5 Osakkeet ja osuudet VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen TOIMEKSIANTOJEN VARAT Joukkovelkakirjalainat Valtion toimeksiannot Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Lahjoitusrahastojen erityiskatteet Lainat julkisyhteisöiltä Lainat muilta luotonantajilta VAIHTUVAT VASTAAVAT Saadut ennakot Vaihto-omaisuus Ostovelat Aineet ja tarvikkeet Muut velat Keskeneräiset tuotteet Siirtovelat Valmiit tuotteet Muu vaihto-omaisuus Lyhytaikainen Ennakkomaksut Joukkovelkakirjalainat Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Saamiset Lainat julkisyhteisöiltä Pitkäaikaiset saamiset 163 Lainat muilta luotonantajilta Siirtosaamiset 0 Saadut ennakot 0 0 Muut saamiset 163 Ostovelat Muut velat Lyhytaikaiset saamiset Siirtovelat Myyntisaamiset Lainasaamiset VASTATTAVAA Muut saamiset Taseen tunnusluvut Siirtosaamiset Omavaraisuusaste, % Rahat ja pankkisaamiset Rahoitusvarallisuus eur/asukas Suhteellinen velkaantuneisuus-% VASTAAVAA YHTEENSÄ Lainat, eur/asukas Lainakanta eur Asukasmäärä

20 20 Tase ja sen tunnusluvut kuvaavat kunnan taloudellista asemaa ja rahoituksen rakennetta. Kunnan omavaraisuutta ja kykyä selviytyä sitoumuksista pitemmällä tähtäimellä kuvaava omavaraisuusaste on edelleen erittäin huono (36 %). Kriisirajana pidetään yleisesti 50 % ja tavoiteltavana tasona 70 %. Kunnan rahoitusrakenteen vinoutta kuvaavat rahoitusvarallisuuden suhde vieraaseen pääomaan ja kunnan suhteellinen velkaantuneisuus. Rahoitusvarallisuus on selvästi edelleen negatiivinen, vaikka huono kehityskulku on saatu suhteellisen hyvin hallintaan. Suhteellinen velkaantuneisuus osoittaa, kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. Kunnan lainamäärä kasvoi merkittävästi vuosina 2004 ja Vuonna 2007 lainamäärää saatiin hiukan kevennettyä ja vuonna 2008 se kasvoi maltillisesti. Kasvu jatkui myös vuonna , mutta pysyy edelleen ns. kriisikuntarajan alapuolella. Emokunnan lainat ovat lisääntyneet noin 5,681 M. Tyttärien lainataakka puolestaan on hiukan keventynyt (noin 1M ), joskaan Haukiputaan Kehityksen lainojen takasin maksu ei ole OSEKK-kauppojen peruuntumisesta johtuen aivan yhtä nopeaa kuin oli budjetoitu. Kuntalainaa on yhteensä /asukas (2696 /as. TP2010) ja koko konsernin lainaa noin 4534 /asukas (4320 ). Suhteellinen velkaantuneisuus on edelleen hyvin korkea. Talouden tasapainottamistoiminnoissa asiaan on kiinnitettävä vakavaa huomiota, vaikka kunnan kasvupaineet ovat kovat. Tasevertailu paljastaa, että kunnan olisi tarkoin harkittava uusinvestointejaan ja niiden toteuttamistapoja. KOKONAISTULOT JA -MENOT TULOT % MENOT % Varsinainen toiminta Varsinainen toiminta Toimintatuotot ,9 Toimintakulut ,2 Verotulot ,7 - Valmistus omaan käyttöön Valtionosuudet ,9 Korkotuotot 70 0,1 Korkokulut ,0 Muut rahoitustuotot 222 0,2 Muut rahoituskulut 97 0,1 Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoituksen korjauserät +/- Pakollisten varausten muutos Investoinnit Rahoitusosuudet inv.menoihin 277 0,2 Investoinnit Pysyv. vastaav. hyöd.luov.voitot Investointimenot ,8 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Pitkäaikaisten lainojen lisäys 447 0,4 Pitkäaikaisten lainojen vähennys ,9 Lyhytaikaisten lainojen muutos ,6 Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman lisäykset Oman pääoman vähennykset Kokonaistulot yhteensä Kokonaismenot yhteensä ,0

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 26.3.2012 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2011

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 26.3.2012 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2011 HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 26.3.2012 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2011 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Haukiputaan kunnanvaltuusto päätti huhtikuussa 2009 lähteä mukaan ns. monikuntaliitosselvitykseen

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Julkinen talous 2012 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2011 Kuntien taloustilanne heikkeni vuonna 2011 Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu

Lisätiedot

Poissa Possakka Pasi varapuheenjohtaja. Laillisuus ja Kokous todettiin laillisesti koollekutsu tuksi ja päätösvaltaiseksi.

Poissa Possakka Pasi varapuheenjohtaja. Laillisuus ja Kokous todettiin laillisesti koollekutsu tuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 6/2012 Aika 09.05.2012 klo 16:30-17:55 Paikka Kunnanvirasto / KH 1 Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Pitkälä Juhani 16:30-17:55 puheenjohtaja Halotie-Flink Liisa 16:30-17:55 jäsen Tammela

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 21.3.2011 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2010

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 21.3.2011 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2010 HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 21.3.2011 Kunnanvaltuusto TOIMINTAKERTOMUS 2010 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Haukiputaan kunnanvaltuusto päätti huhtikuussa 2009 lähteä mukaan ns. monikuntaliitosselvitykseen

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS 16.3.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU VUODELTA 2014

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto)

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TP09 TA10 TPE10 TA11HK ehd TA11KV TS12 TS13 TS14 1 000 eur 1 000 eur 1 000 eur HK11 / TPE10 KHehd11 / TPE10 TOIMINTATUOTOT ulk. 29 451 950 30 856 981 31 660 981 33 948 085

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 15.3.2010 Kunnanvaltuusto 24.5.2010 TOIMINTAKERTOMUS 2009

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 15.3.2010 Kunnanvaltuusto 24.5.2010 TOIMINTAKERTOMUS 2009 HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 15.3.2010 Kunnanvaltuusto 24.5.2010 TOIMINTAKERTOMUS 2009 2 Kunnanjohtajan katsaus Haukiputaan valtuusto hyväksyi marraskuussa 2009 uuden kuntastrategian, jonka visio tavoitevuodelle

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 39 TULOSSUUNNITELMA 40 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 45 TULOSSUUNNITELMA 46 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 41 TULOSSUUNNITELMA 42 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Julkinen talous 2010 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2009 Kuntien taloustilanne heikkeni huomattavasti viime vuonna Kuntien menojen voimakas kasvu yhdessä verotulojen heikon kehityksen kanssa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS TALOUSKAT SAUS i.i. - 31.i.ZOiS Khall 9.2.2015 T A LO UD EL L IN EN T I LANN E 1. 1. - 3 1.1.2015 Yleinen tilanne Kansainvälisen talous kasvoi vuonna 2014 hitaanlaisesti. Eu-alueella talous kasvoi vajaan

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat RAHOITUSOSA RAHOITUSOSA n rahoitusosaan kootaan käyttötalous-tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta). Lisäksi rahoitusosaan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010 Julkinen talous 2011 Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2010 Kuntien taloustilanne ennakoitua parempi vuonna 2010 Manner-Suomen kuntien rahoitusasema parani huomattavasti vuonna 2010. Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta. Luottamushenkilökoulutus 7.3.2013 Laskentapäällikkö Merja Uuttu

Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta. Luottamushenkilökoulutus 7.3.2013 Laskentapäällikkö Merja Uuttu Mitä numerot kertovat kaupungin taloudesta Luottamushenkilökoulutus 7.3.2013 Laskentapäällikkö Merja Uuttu Tuloslaskelma Tuloslaskelman laadinnasta on säädetty kirjanpitolain 3.luvun 1 :ssä Kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo

Turun seudun kuntien taloudesta. Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Turun seudun kuntien taloudesta Kuntajakoselvityksen aloituskokous 9.1.2014 kello 10-12 Turun kaupungintalo Tulorahoituksen riittävyys selvityksen lähtötilanteessa Tuloslaskelmien yhdistelmä* Koko maa

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

NAANTALIN TILINPÄÄTÖS 2014

NAANTALIN TILINPÄÄTÖS 2014 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Suomen talouden tilanne jatkui vuonna 2014 huolestuttavana. Talouskasvu oli negatiivista kolmantena vuonna peräkkäin. Myös työllisyystilanne heikkeni. Naantalin työttömyys on

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ========================================

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== KUNNAN TALOUS TULOSLASKELMA 30.4.2015 Pöytyän kunta Tuloslaskelma Tp 2014 Ta 2015 Käyttö Alitus/ylitys Tot-%

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat.

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten 2.1 kohdan mukaan Tehtäväalueen määräraha on kaupunginvaltuuston vahvistama menojen yhteissumma ottaen huomioon talousarvion ensikertaisen hyväksymisen jälkeen tehdyt

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 15.3.2010 TOIMINTAKERTOMUS 2009

HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 15.3.2010 TOIMINTAKERTOMUS 2009 HAUKIPUTAAN KUNTA Kunnanhallitus 15.3.2010 TOIMINTAKERTOMUS 2009 2 Kunnanjohtajan katsaus Haukiputaan valtuusto hyväksyi marraskuussa 2009 uuden kuntastrategian, jonka visio tavoitevuodelle 2016 on seuraava:

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

LOPPUTILITYS 11.12.2013. Kuuma-seutu Y-tunnus 2089882-3 Kotipaikka: Kerava Säilytä 31.12.2022 asti

LOPPUTILITYS 11.12.2013. Kuuma-seutu Y-tunnus 2089882-3 Kotipaikka: Kerava Säilytä 31.12.2022 asti LOPPUTILITYS 11.12.2013 Kuuma-seutu Y-tunnus 2089882-3 Kotipaikka: Kerava Säilytä 31.12.2022 asti Kuuma-seutu LOPPUTILITYS Y-tunnus 2089882-3 11.12.2013 Tilikausi 01.01.2013-11.12.2013 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden tarkastelua Riitta Ekuri 24.4.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013 luvut tilinpäätösaikataulut

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 8.12.2011. Talousarvio 2012. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja

Kunnanvaltuusto 8.12.2011. Talousarvio 2012. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja Kunnanvaltuusto 8.12.2011 Talousarvio 2012 Tuomas Lohi Kunnanjohtaja YLEISET TALOUSNÄKYMÄT 2012 Kasvunäkymiä varjostavat erityisesti Euroopan velkakriisi ja epävarmat kansainväliset talouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Seminaari 9.8.2012

TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Seminaari 9.8.2012 TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Seminaari 9.8.2012 HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II JWe 9.8.2012 Ei hyviä uutisia Euro-alueelta Tuotannon kehitys 1990 = 100 Vienti ei vedä

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

4.2.2015 KÖYLIÖ-SÄKYLÄ. 4.2.2015 Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy. Page 1

4.2.2015 KÖYLIÖ-SÄKYLÄ. 4.2.2015 Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy. Page 1 KÖYLIÖ-SÄKYLÄ 4.2.2015 Minna Ainasvuori / BDO Audiator Oy Page 1 1 ARVIO TALOUDEN MENNEESTÄ KEHITYKSESTÄ 2 TALOUSKEHITYS 2010-2013 - KÖYLIÖ Toimintakulut Toimintakulujen keskimääräinen kasvu: 1,7 %/vuosi

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Kuntakohtainen paine veroprosentin korottamiseksi 2012 2017e 2021e 2025e Harjavalta 23,6 23,4 25,0

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot