Taistelu elämästä. Teksti: Eija Mäkinen. Kannen kuva: Ari Heinonen. Teksti on julkaistu Kotiliesi-lehdessä nro 3/1996.

Transkriptio

1 Ei j amäki ne n Tai s t e l u e l ämäs t ä

2 Taistelu elämästä Teksti: Eija Mäkinen Kannen kuva: Ari Heinonen Teksti on julkaistu Kotiliesi-lehdessä nro 3/1996.

3 Taistelu elämästä Viisi miljoonaa ihmistä kamppailee Kalkutan slummeissa köyhyyttä, nälkää ja kuolemaa vastaan. Jättimäisistä ongelmista huolimatta ihmisissä elää toivo paremmasta huomisesta. Eija Mäkinen

4 Totuus tekee kipeää, kun sitä katsoo silmästä silmään. Tällä kertaa en voi paeta, kääntää sivua tai vaihtaa kanavaa. Todellisuus pysyy edessäni. Olen Kalkutassa, Garparin slummissa. Ympärilläni kohoaa tuhansia matalia pahvista, laudoista ja bambunoksista kyhättyjä asumuksia, joiden katoilla on kiviä, puun- ja paperinpalasia, narunpätkillä paikoilleen sidottuja katto-olkia, kuin estämässä hökkeleitä lentämästä tuulen mukana tiehensä. Saastuneen puron varteen nousseiden majojen määrä on loputon, sillä jo nyt Garparissa asuu yli perhettä. Lisää väkeä tulee päivittäin. Garpar ei itse asiassa ole slummi, vaan niin sanottu pavement colony, katuyhdyskunta. Intiassa slummin arvonimen saanut paikka on jo ylellisyyttä, sillä se merkitsee alueen saaneen lailliset oikeudet ja kaavoituksen. Viranomaiset eivät voi häätää slummin asukkaita esimerkiksi uudelleen kaavoittamiseen vetoamalla. Toisin on katuyhteisöjen laita. Niiden asukkailla ei ole mitään turvaa. Sen tietää myös Chandana Dutta, 22-vuotias kahden lapsen äiti. Viisitoistavuotiaana avioitunut Chandana joutui miehensä Dilipin kanssa jättämään kotiseutunsa, koska maaseudulla ei riittänyt työtä eikä ruokaa. Garparissa he ovat asuneet jo seitsemän vuotta. Välttyäkseen kerjäämiseltä Dilip yrittää löytää mitä tahansa työtä, jotta voisi elättää perheensä. Tällä hetkellä hän ansaitsee vähät rupiansa tuolinkorjaajana. Chandana kertoo oppineensa lukemaan katuyhteisön koulussa. Laittaessaan ruokaa avotulella parin neliömetrin kokoisen kotinsa edustalla hän opettaa viisivuotiaalle tyttärelleen oppimiaan aakkosia, jotta edes Gultilla olisi mahdollisuus parempaan elämään.

5 Vastakohtien kaupunki Kalkutassa on lähes 15 miljoonaa ihmistä, joista kolmannes asuu slummeissa ja kadulla. Kalkuttaa on sanottu rivoutta hipovaksi surrealistiseksi valokuvamontaasiksi, johon on upotettu rinnakkain rikkaus ja köyhyys, rodut ja kastit, esiviktoriaaniset palatsit ja kodittomien riepumajat. On kuuma, kosteinen maanantai. Autojen ja tehdaspäästöjen saastuttama ilma pistelee kurkussa. Kalkutassa on kymmeniä tehtaita, joissa valmistetaan ja käsitellään kemikaaleja, lääkkeitä, metalleja, juuttia ja puuvillaa. Kaupungin vasemmanpuoleinen liikenne on loputonta sekasortoa. Kaduilla syöksyy riksoja, skoottereita, ikäloppuja raitiovaunuja, takseja, rekkoja, henkilöautoja, nelipyöräisiä kuomuvaunuja ja täyteen ahdettuja linja-autoja. Matkustajia roikkuu röykkiöittäin bussien ulkoseinää vasten. Osa heistä istuu katolla. Pimeys peittää kaupungin varhain, puoli seitsemältä. Ihmiset ojentautuvat jalkakäytävälle. Joillakin on alusenaan pahvinpaloja, mutta useimmat nukkuvat paljaalla asvaltilla, käsivarret päänalusenaan. Heitä on satoja, vieri vieressä. Ei nyyttejä, ei kärryjä, ei mitään omaisuutta joka kertoisi heidän elämästään. Jotkut pikkulapsista nukkuvat vanhempiinsa painautuneina, toiset ovat käpertyneet pölyisiin nurkkiin kuin koiranpennut. Puseroani nykii pieni poika, jolla on vanhat silmät. Hänen kätensä on vääntynyt sijoiltaan, se on täynnä mustelmia ja märkiviä haavoja. Tiedän, että on hyödyllisempää ostaa köyhiltä tavaroita ja palveluja kuin antaa almuja, mutta miten selitän sen lapselle?

6 Intiassa lasten hyväksikäyttö saa kammottavia muotoja. Katulapset ovat raiskaajille helppo saalis. Samoin rikollisille, jotka valjastavat lapset organisoituun kerjäämiseen. Lapsia myös pahoinpidellään, jotta he rahaa anoessaan näyttäisivät vieläkin säälittävämmiltä. Uusi mahdollisuus Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä pyritään helpottamaan köyhien elinoloja niin kotimassa kuin kehitysmaissakin. Varat ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta luotettavien yhteistyöjärjestöjen ja paikallisten kirkkojen valvomiin ohjelmiin. Kalkutassa yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista on Luterilainen maailmanliitto (LML), joka keskittyy ongelmia ennalta ehkäisevään toimintaan. Slummeissa ei saarnata sormi pystyssä, vaan projektit toteutetaan yhteistyössä alueiden asukkaiden kanssa ja vain heidän pyynnöstään. Paikalliseen asiantuntemukseen ja työvoimaan perustuva työ on huomattavasti edullisempaa kuin länsimaisten työntekijöiden palkkaaminen. Apua ei anneta ihmisarvoa alentavina almuina, vaan tarkoituksena on kannustaa ihmisiä oma-aloitteisuuteen. Pienyrittäjyyden tukeminen onkin noussut tärkeäksi osaksi kehitysyhteistyötä. Erityisesti väestönkasvu, maaltamuutto ja kaupunkien slummiutuminen aiheuttavat massaköyhyyttä sekä ympäristöongelmia. Niiden ratkaisemisessa yksityisellä yritystoiminnalla on tärkeä merkitys. Pelkkä yleisen talouskasvun vahvistaminen siinä toivossa, että aikaa myöten köyhimmillekin tihkuisi jotakin, ei riitä. Keskeistä on myös esimerkin voima. Kun Luterilainen

7 maailmanliitto käynnistää esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyvän projektin, se synnyttää samantapaisia hankkeita ympäristössä, naapurislummissa tai viereisessä kylässä. Murskatut unelmat Ultadangan toimintakeskus on Luterilaisen maailmanliiton omistama ja ylläpitämä paikka, joka päivisin toimii kouluna ja päiväkotina ja öisin kodittomien yömajana. Naiset levittävät ohuet patjansa hyttysverkoilla varustetun huoneen lattialle, korjaavat ne aamulla pois ja jättävät tavaransa säilytystiloihin päivän ajaksi. He saavat käyttää keskuksen WC:tä ja kylpyhuonetta sekä pestä vaatteensa yömajan tiloissa. Halutessaan he voivat turvautua terveyspalveluihin ja osallistua lukutaidon opetukseen. Yksi yömajan asukkaista on 40-vuotias hindulaisnainen Shanti Talukdar, joka on asunut yömajassa 14 vuotta tyttärensä Kabitan kanssa. Hän kertoo tarinansa hiljaisella, värittömällä äänellä. Eniten hätkähdyttää hänen katseensa; se on ilmeetön, tyhjä. Köyhän perheen kolmanneksi vanhin tytär Shanti naitettiin 14- vuotiaana muslimimiehelle, joka vei nuorikon Bangladeshiin. Miehen edellinen vaimo oli kuollut ja jättänyt kaksi lasta, minkä vuoksi aviomies ei halunnut enempää jälkeläisiä. Shantin tullessa raskaaksi mies vaati häntä joko tekemään abortin, hylkäämään tai tappamaan lapsen. Uhkauksista huolimatta Shanti onnistui synnyttämään terveen tytön. Jotta aviomies ei olisi pahoinpidellyt lasta, Shanti piti tyttärensä piilossa. Yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto oli jatkuvaa raiskausta, täynnä väkivaltaa. Kun mieheni jälleen pahoinpiteli minut lähes kuoliaaksi,

8 tein päätökseni. Otin tyttäreni, pakenin ja kävelin takaisin Intiaan. Päästyäni viimein perille perheeni kieltäytyi auttamasta minua, Shanti kertoo. Nykyään hän käy päivittäin siivoamassa kuudessa talossa. Niistä yhdestä hän saa sen verran ruokaa, että voi tuoda osan tyttärelleen. Shantilla ei ole minkäänlaisia säästöjä eikä näin ollen mahdollisuutta lähteä yömajasta. Viisitoistavuotiaalle, juuri naimisiin menossa olevalle tyttärelleen hän ei osaa antaa ohjeita, vain toiveen: Kunpa Kabitalla olisi elämässään parempi onni kuin minulla. Naisten tulevaisuus Pohjoismaissa tasa-arvosta keskustellaan itsestäänselvyytenä. Kun puhutaan naisten oikeuksista Aasiassa, vastassa ovat vuosituhantiset perinteet, uskonto ja kulttuuri. Intiassa kodin piiriin suljetut naiset eivät välttämättä edes tiedä lainsäädännön turvaamista oikeuksistaan. Osaksi tietämättömyys yhteiskunnallisista oikeuksista johtuu kansalaisten lukutaidottomuudesta. Tällä hetkellä Intian väestöstä vain noin 40 prosenttia osaa lukea ja kirjoittaa. Heistä suurin osa on miehiä. Koulujen yhteyteen pitäisikin perustaa päiväkoteja, jotta myös tytöillä olisi mahdollisuus käydä koulua. Yleensä heidän pitää huolehtia nuoremmista sisaruksistaan vanhempien ollessa töissä. Naimisiin mentyään intialainen nainen on vastuussa kodista, lapsista, puhtaudesta ja terveydenhoidosta. Köyhissä perheissä nainen vastaa myös perheen toimeentulosta, erityisesti maaseudulla. Siksi naisten olojen ja omavaraisuuden parantaminen on ainoa kestävä keino ehkäistä hallitsematonta väestönkasvua ja parantaa perheen hyvinvointia.

9 Koulutuksen avulla naiset saavat mahdollisuuden hyödyntää kykyjään. Opetus sisältää luku- ja kirjoitustaidon lisäksi terveystietoa, sukupuolivalistusta, ravinto-oppia ja matematiikkaa. Naisille opetetaan myös käytännön taitoja (käsitöiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistusta), joiden avulla he voivat hankkia lisäansioita perheelleen kodin ulkopuolella. Intian jalokivi Luterilaisen maailmanliiton tukemiin yhteisöihin lukeutuu myös Lasten Kuntoutuskeskus (Rehabilitation Centres For Children). Vierailupäivänä potilaita on yli sata. Suurin osa heistä on polion uhreja. Kuntoutuskeskuksessa tehdään myös proteeseja, mutta niin vanhanaikaisin menetelmin, että pikku potilaita käy surku, kun he klinkkaavat raskain tekojäsenin keskuksen käytävillä. Vähäinenkin apu on silti parempi kuin ei mitään. Lisäksi lapset saavat keskuksessa päivittäin ravitsevan aterian; ylellisyys, johon monella ei ole mahdollisuutta slummissa tai maaseudulla. Intialaisista alle viisivuotiaista lapsista 63 prosenttia on alipainoisia, aliravittuja. Jättimäisten ongelmien kanssa painii myös Äiti Teresa, jonka koruton, kolmikerroksinen rakennuskompleksi Kalkutan keskustassa toimii sairaalana, lastenkotina, soppakeittiönä, toimistona, apteekkina, rukoushuoneena ja ensikotina naimattomille ja kodittomille, odottaville nuorille naisille. Talossa ruokitaan päivittäin satoja nälkäisiä. Rakkaudenlähettien talo on ainoa paikka, jossa näemme kehitysvammaisia. Heitä on kymmenittäin pienissä, ahtaissa

10 huoneissa, parikin lasta samassa sängyssä. Vanhanaikaisissa keskoskaapeissa nukkuu kolme hädin tuskin kämmenen kokoista vauvaa. Ne ovat abortoituja lapsia, jotka ovat jääneet henkiin. Heidät tuotiin tänne sairaalan synnytysosastolta. Joka aamu muutama sisar kiertää kaupungin sairaalat, kaatopaikat ja roskasäiliöt, ja he ottavat talteen kuolemaan jätetyt vauvat, sisar Charmaine kertoo. Hän on toiminut kahdeksantoista vuotta vapaaehtoistyöntekijänä, niistä neljä viime vuotta Äiti Teresan luona. Rakkaudenlähettien työ on raskasta, sillä autettavia on aina paljon enemmän kuin auttajia. Työ vaatii kurinalaisuutta, sitoutumista köyhyyteen, puhtauteen ja kuuliaisuuteen ja jatkuvaa tuskan, puutteen ja kärsimyksen läheisyyttä, mutta sisar Charmaine ei valita. Intiassa uskonnolliset järjestöt eivät taistele sieluista vaan toimivat yhteistyössä köyhien ja sairaiden auttamiseksi. Tärkeintä on saada apu perille. Ratkaisun avaimet Yksi Kalkutan ongelman perussyistä on suunnattoman voimakas maaltapako. Ihmisiä tulvii kaupunkiin, koska maaseutu ei kykene nykyisin keinoin elättämään kaikkia. Monilla alueilla maatalouden menetelmät ovat vanhanaikaiset, tietoa ja taitoa puuttuu. Velkaantuneet viljelijät menettävät maansa ja lähtevät kaupunkiin onnea etsimään. Moni päätyy slummeihin tai kadulle. Yhteisvastuukeräyksen avulla tuetaan muun muassa köyhien pankkeja ja miniluottojärjestelmiä. ECLOF on Kirkkojen

11 maailmanneuvoston yhteyteen perustettu ekumeeninen kirkkojen lainarahasto, jonka kansalliskomiteat myöntävät lainaa kirkkojen lisäksi myös köyhien perheiden ja yhteisöjen yritystoimintaan. Merkittävintä lainarahastojen toiminnassa on maaseudun köyhimpien vapauttaminen velkaorjuudesta, johon monet ovat ajautuneet. Yksityisten rahanlainaajien myöntämien pikaisten hätäluottojen korko on usein mielivaltainen, jopa 200 prosenttia kuukaudessa. Vaikka lainat eivät ratkaise kaikkia ongelmia, ne kannustavat ihmisiä yrittämään. Rinnalla tarvitaan myös suuria investointeja: teknologiaa, viemärijärjestelmiä, koulutusta, rakennushankkeita. Monet avustushankkeet voidaan käynnistää jo pienellä rahalla. Esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton pientaloprojektien (asunnot, koulut, terveysasemat) rakennuskustannukset Kalkutassa maksavat ainoastaan 250 markkaa neliömetriltä. Intian hallitus tukee pientalojen rakentamista 80 prosentilla, järjestöjen on itse hankittava ensimmäiset 20 prosenttia. Millaisen talon sinä saisit aikaan?