KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi 2013-2014"

Transkriptio

1 KALAHOLMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. Ole huomaavainen ja kohtelias, tervehdi aina kauniisti kaikkia koulu alueelle tulevia henkilöitä. 2. Kohtele hyvin koulun ja koulutovereittesi omaisuutta (esim. pulpetteja, kirjoja, urheiluvälineitä, istutuksia). 3. Saavu kouluun ajoissa ja tule sisälle välittömästi kellon soitua. 4. Säilytä aina päällysvaatteesi ja kenkäsi hyvässä järjestyksessä luokan naulakossa. 5. Liiku sisällä rauhallisesti ja mene viivyttelemättä välitunnille. 6. Pukeudu välitunnille sään edellyttämällä tavalla. 7. Pysy koulualueella kouluaikana. Välituntialue on koulun piha. Välitunti vietetään ulkona leikkien ja sopivia pelejä pelaten niille osoitetuilla paikoilla. 8. Pikkukoulun portailla ei saa oleskella eikä säilyttää reppuja 9. Noudata siisteyttä WC:ssä ja vältä turhaa oleskelua siellä. Pikkukoulun WC:ssä saa olla vain yksi henkilö kerrallaan. 10. Lumipallojen ja kivien heittäminen on kielletty. 11. Huolehdi koulualueen siisteydestä viemällä roskat aina roskalaatikkoon. 12. Jätä pyöräsi pyörätelineeseen. Välituntisin ei saa pyöräillä koulualueella. 13. Järjestäjän tehtäviin kuuluu luokan tuuletuksesta huolehtiminen, taulujen puhdistaminen sekä vaatenaulakon järjestäminen. 14. Kun huomaat laiminlyöntejä, niin korjaa jos voit. 15. Noudata varovaisuutta ja liikennesääntöjä koulumatkoillasi. 16. Tupakkavälineiden tuonti kouluun ja tupakointi koulussa on kielletty. 17. Koulualueella skeittailu sekä rulla- ja potkulautailu on kielletty. 18. Pidä matkapuhelimesi suljettuna koulupäivän aikana. 19. Ole hyvä kaveri kaikille. Kiusaaminen koulussamme on kielletty. 20. Käyttäydy koulussa ja koulun ulkopuolella hyvien tapojen mukaisesti. 21. Teräaseiden hallussapito koulussa ja koulualueella on kielletty. KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi Lukkarinsannantie 15 puh (rehtori) PORI (02) (kanslia) (02) (opettajat) (02) (pikkukoulu)

2 Pori Hyvät vanhemmat! Alkaneena lukuvuotena koulumme oppilasmäärä on 193 oppilasta, joten luokkakoot säilyvät kohtuullisina (19,3 oppilasta/luokka). Koulumme oppilasmäärän suuri kasvu johtuu ekaluokkalaisten suuresta ikäluokasta. Opettajakunnassa on tapahtunut yksi muutos, kun luokanopettaja Johanna Huhtala aloittaa 3.b-luokan opettajana. Koulussamme on siis 10 luokkaa ainakin tämän lukuvuoden ajan. Lukuvuoden tavoitteet ja painopistealueet ovat koulussamme hyvä oppiminen, ammattitaitoinen ja hyvinvoiva henkilöstö, sidosryhmä- ja seutuyhteistyö sekä oppilaiden hyvinvointi: - toteutamme erityisopetuksen uusittua opetussuunnitelmaa (koko kaupungin koulutoimea koskeva). - tehostamme edelleen Wilma-ohjelman käyttöä poissaolojen ja merkintöjen seuraamisessa sekä tiedottamisessa - lisäämme koulun kerhotoimintaa - oppilaskunta järjestää teemapäiviä ja osallistuu Itä-Porin alueparlamentteihin keväällä ja syksyllä Koulun kerhotoiminta alkaa syyskuussa, kun saimme Opetushallituksen Porin kaupungille myöntämästä kerhorahoituksesta anomamme osuuden. Koulumme on Porin Seudun Isovanhemmat ry:n kummikoulu v Yhdistys järjestää retkiä vuoden aikana kaikille luokka-asteille. Jos yhteystietonne muuttuvat kouluvuoden aikana, ilmoittakaa siitä koululle ensi tilassa, jotta saamme ne muutettua koulumme hallinto-ohjelmiin. Hyvää kouluvuotta! Yhteistyöterveisin Antti Saarikoski, rehtori TOIMINTAKULTTUURI Koulun toimintakulttuuri vaikuttaa merkittävästi koulun kasvatukseen ja opetukseen ja sitä kautta oppimiseen. Toimintakulttuuriin kuuluvat kaikki koulun viralliset ja epäviralliset säännöt, toiminta- ja käyttäytymismallit sekä arvot, periaatteet ja kriteerit, joihin koulutyön laatu perustuu. Toimintakulttuuriin kuuluu myös oppituntien ulkopuolinen koulun toiminta kuten juhlat, teemapäivät sekä erilaiset tapahtumat. Kalaholman koulu toimii turvallisena lähikouluna, joka kasvattaa lapsista itsenäisiä, yhteistyökykyisiä ja toiset huomioonottavia nykypäivän yhteiskunnan jäseniä. Koulun toiminnassa huomioidaan ympäröivää luontoa ja oppilaiden harrastuksia. Oppilaita kohdellaan tasavertaisesti. Oppimisympäristö järjestetään turvalliseksi. Oppilaiden erilaisuus huomioidaan oppilashuollollisin, erityis- ja tukiopetuksellisin keinoin. Oppilaat osallistuvat koulun toimintaan monin erin tavoin, esimerkkeinä oppilasneuvosto, luokka- ja ruokalajärjestäjät ja kummitoiminta. Lähikoulualueen tiiviys auttaa välittömän vuorovaikutuksen muodostumista oppilaiden, henkilöstön ja vanhempien välillä. Tämä ehkäisee osaltaan syrjäytymistä ja koulukiusaamista. Kodin ja koulun välisiä yhteistyömuotoja ovat vanhempainillat, -keskustelut, reissuvihot, sähköposti, yhteydenotot puhelimitse sekä luokka- ja koulukohtaiset tiedotteet. Näiden pohjalta saadaan jatkuvaa palautetta. Lisäksi kerran lukuvuodessa toteutetaan vanhemmille suunnattu kirjallinen koulun toiminnan arviointi. Koulun toiminnan tavoitteet asetetaan yhteisesti henkilöstön kanssa lukuvuosittain lukuvuoden alkaessa. Niitä arvioidaan lukuvuoden aikana opettajien kokouksissa ja henkilöstön kehityskeskusteluissa. Tavoitteista tiedotetaan vanhemmille eri yhteistyömuodoin. Saadun arvioinnin pohjalta kehitämme koulun toimintaa. Koulun omaleimaisuutta korostavat koulun sopiva koko, idyllinen miljöö, turvallinen ilmapiiri, kunnioittava suhtautuminen oppilaisiin, hyvä tapakasvatus sekä avoin ilmapiiri. Elämykselliset retket ja leirit, joihin kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua, kohottavat koulun yhteishenkeä. Koulumme juhlaperinne on monipuolista ja se on tärkeä osa lukuvuoden toimintaa. Nykyajassa, perinteitä kunnioittaen, suuntaudumme tulevaisuuteen.

3 KALAHOLMAN KOULUN TOIMINTA-AJATUS Kalaholman koulu toimii turvallisena lähikouluna, joka kasvattaa lapsista itsenäisiä, yhteistyökykyisiä ja toiset huomioonottavia nykypäivän yhteiskunnan jäseniä. Luonnonläheisen sijaintinsa vuoksi koulun toiminta painottuu ympäristön antamien virikkeiden mukaisesti huomioiden oppilaiden harrastukset. Rehtori : Antti Saarikoski, puh Koulusihteeri: Jaana Lautamäki (ti ja to) syksy 2013, puh Luokka Pojat Tytöt Yht. Opettaja 1A Kaija Palenius 1B Elina Peltoniemi 2A Heli Lehti 2B Jutta Pohjola 3A Harri Saine 3B Johanna Huhtala 4A Antti Saarikoski 4B Kati Pihlajaniemi 5A Mikko Leppänen 5B Hanna-Leena Korkeamäki Kaikki yht EN/4A, 4B, 5A Erityisopettaja: Koulunkäyntiohjaaja Opettajien sähköpostiosoite: Jaana Tolvanen (ma, ti) Harri Saine Mia Paattiniemi etunimi.sukunimi@pori.cedunet.fi Opettajiin parhaimmin yhteys välituntisin, jotka ovat Iltis, Kalaholman kerhokeskus (Teljän srk) puh Mahdolliset Iltis-tiedustelut: Koulutusvirasto/Jaana Salonen puh

4 Terveydenhoitaja: Hammaslääkäri: Keittiö: Siivous: Sirpa Törmänen, koululla tiistaisin ja torstaisin tavattavissa varmimmin puhelimitse klo 8 10 puh / Kalaholma, muina arkipäivinä klo 11 12/ Väinölä Tuula Nurmi Hammashoito Herralahden koululla, puh Huoltaja huolehtii oppilaan kuljetuksista hammashoitoon. Perusturva ei järjestä kuljetuksia. ( Perusturvan tiedote Wilmassa). Virpi Vettenranta, puh Ruoka valmistetaan Cygnaeuksen koululla ja kuljetetaan lämpölaatikoissa koulullemme. Minna Granö ja Virpi Vettenranta KOULUN KERHOT elektroniikka-askartelukerho (4-5.lk) Harri Saine tietotekniikkakerho (1-3.lk) /Harri Saine taitoainekerho (3-5.lk) Heli Lehti käsityökerho (3-5.lk)/Hanna-Leena Korkeamäki liikuntakerho (4-5.lk pojat) Mikko Leppänen kuvis- ja käsityökerho(1-2.lk) Elina Peltoniemi Kerhojen alkamisesta ilmoitetaan myöhemmin kerhonvetäjän tiedotteella. Lisäksi koululla toimii koulun ulkopuolisia kerhoja, joista niiden järjestäjä tiedottaa myöhemmin. KUMMIKOULU Koulullamme on kummikoulu Keniassa. Nyawita Primar School sijaitsee n. 250 km Nairobista. Koulu on perustettu vuonna Siellä on kymmenen opettajaa ja n. 370 oppilasta. Oppilaat ovat 7-15 vuotiaita. Keräämme koulukirkoissa kummikoulumme tukemiseen kolehdin, joka tilitetään Suomen Evankeliumiyhdistyksen kautta eteenpäin. Paikkakunnalla asuva suomalainen lähetti Arja Harjula toimii yhdyshenkilönä koulujen välillä. KALAHOLMAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS Puheenjohtaja Pia Lehtonen Sihteeri Seela Servo Kalaholman koulun vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on tukea koulua sekä varainhankinnan että virkistystapahtumien muodossa. Tavoitteena on edistää kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja toimia yhteistyöelimenä vanhempien ja koulun välillä.

5 KOULUN USKONNOLLISET TILAISUUDET LV : Syyskirkko, joulukirkko, kevätkirkko Pääsiäiseen hiljentyminen to Seurakunnan pitämä päivänavaus perjantaisin klo (1x/kk) Opettajat ilmoittavat tarkemmin ajankohdat ennen tilaisuutta, muista tilaisuuksista ilmoitetaan tapauskohtaisesti. OPINTORETKET Julkisuudessa on keskusteltu opintoretkien maksullisuudesta. Opetushallitus on antanut kouluille ohjeet ( ; Ohjeiden mukaan kodeilta on edelleen mahdollista pyytää avustuksia retkiin. Maksu on vapaaehtoinen, mutta on luonnollisesti selvää, että ilman vanhempien tukea, tällaisia retkiä ei ole mahdollista toteuttaa, sillä koulutoimi ei ole budjetoinut erillistä rahaa opintoretkiä varten. Perinteisinä opintoretkikohteina ovat olleet mm.: 1-2. lkt Satakunta 3-5. lkt Rauma, Kristiinankaupunki, Tampere, Turku, Helsinki OPPILASKUNTA Koulussa toimii oppilaskunta, johon oppilaat äänestävät edustajansa omista luokistaan. Oppilaskunta osallistuu koulun tapahtumapäivien suunnitteluun ja järjestelyihin. Lisäksi oppilaskunta järjestää muutaman oman tapahtumapäivän koulumme oppilaille. Ohjaavana opettajana toimii Elina Peltoniemi, joka toimii oppilaskunnan kokousten koollekutsujana ja yhteyshenkilönä opettajakuntaan. Oppilaiden kuljetus: Koulukuljetus järjestetään luokkien oppilaille, mikäli koulumatkan pituus yhteen suuntaan on yli 3 km. Oppilaan käydessä muuta kuin hänelle osoitettua lähikoulua, huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Tapaturmat: Poissaolot: Ylimääräinen poissaolo koulusta: Koulutapaturmissa kaupunki ei korvaa yksityislääkärin kustannuksia. Oppilaiden poissaolo koulusta tulee ilmoittaa koululle ensitilassa. Enintään kolme (3) päivää => luvan myöntää luokanopettaja. Yli kolme (3) päivää => luvan myöntää rehtori koulusta saatavalla lomakkeella (saatavana myös koulun www-sivuilta). Oppilas selvittää itse poissaolonsa aikaiset koulutehtävät niin, ettei jälkeenjäämistä tapahdu. Ns. ylimääräiset lomat ovat yleistyneet koulumme oppilaiden osalta huomattavasti viime lukuvuosina. Vanhempien tulee muistaa jo perheen lomamatkaa suunnitellessa, että ne tulisi sijoittaa koulun loma-aikaan.

6 KIUSAAMINEN JA VÄKIVALTA KOULUKURAATTORI Kalaholman koulun kuraattorina toimii Hanna Hilden p Koulukuraattori auttaa ja tukee vaikeuksissa olevaa lasta. Hän selvittää tuen tarvetta ja tarvittaessa ohjaa lapsen tukipalveluiden piiriin. Usein ratkaisuja pulmatilanteisiin etsitään yhdessä vanhempien sekä koulun muiden aikuisten kanssa. Luottamus ja molemminpuolinen kunnioitus sekä herkkyys toisen tunteille ovat edellytyksiä työn edistymiselle. Kuraattori kuuluu myös oppilashuoltotyöryhmään. Kuraattori on pääsääntöisesti tavattavissa Kalaholman koululla lukuvuonna tiistaisin klo OPPILASHUOLTOTYÖRYHMÄ Oppilashuoltotyöryhmä käsittelee koulun tasolla oppilashuollon tehtäviä. Työryhmä suunnittelee sekä järjestelee tukitoimia, joilla tuetaan oppilaan kasvua sekä oppimista tavallista hankalammissa tilanteissa. Työryhmä konsultoi perheneuvolan, lastensuojelun sekä vanhempien kanssa. Työryhmä ohjaa tarkempiin tutkimuksiin sekä ohjaa opetuksen järjestämistä koulussa. Työryhmän tehtävä on tukea opettajan ja kodin yhteistyötä ongelmatilanteissa. Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu säännöllisesti ja siihen kuuluvat vakinaisina jäseninä koulukuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja, erityisopettaja sekä rehtori. Kokouksiin voivat myös osallistua tapauskohtaisesti oppilaan opettaja, huoltaja ja oppilas itse. Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu lukuvuonna pääsääntöisesti kuukauden toisena tiistaina. Oppilaat voivat halutessaan kertoa nimettömänä kiusaamiseen, väkivaltaan tai sen uhkaan liittyvistä asioista opettajalle, rehtorille, kuraattorille tai terveydenhoitajalle. Kiusaaminen on jatkuvaa, tai satunnaisesti saman tahon toimesta suoritettua, samaan henkilöön kohdistuvaa henkistä ja / tai fyysistä väkivaltaa. Kiusaamisen tunnusmerkkejä ovat loukkaaminen, kyseenalaistaminen, alistaminen, pakottaminen tai fyysiset väkivaltaiset toimet tms. toiminta, joka kiistää uhrin oikeuden turvalliseen oppimisympäristöön. Kiusaaminen pyritään estämään välittömästi, kun asia tulee esille. Toimenpiteet, joita voidaan käyttää tilanteen ratkaisemiseksi: välitön puuttuminen kasvatuskeskustelu (kiusaajan ja mahdollisesti uhrin kanssa) yhteistyö huoltajien kanssa, tiedon välittäminen tapauksen kirjaaminen oppilashuoltotyöryhmän käsittely rangaistukset opetusryhmäsiirrot KiVa-kouluohjelma (=kiusaamisen vastainen/kiusaamista vastustava) Lisätietoja linkistä. TURVALLISUUSSUUNNITELMA Koululla on turvallisuussuunnitelma ja kaikista oppilaista huolehditaan kriisitilanteessa. Koulu ottaa huoltajaan yhteyttä tarvittaessa. Turvallisuussuunnitelma esitellään vuosittain vanhemmille ja oppilaille. ARVIOINTI KALAHOLMAN KOULUSSA Voimassa olevan opetussuunnitelmamme mukaan todistus oppilaille annetaan kahdesti: lukuvuoden päättyessä ja ns. välitodistus joulu-tammikuun aikana. Lisäksi suoritamme lukuvuoden aikana oppilaille ja vanhemmille suunnatun kyselyn, joka on osa koulumme itsearviointia. Palaute kyselystä annetaan myöhemmin vanhemmille. Jatkamme vanhempain- ja oppilaiden haastatteluja kaikilla luokka-asteilla sekä järjestämme koko koulun vanhempainillan lukuvuoden aikana

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi 2014-2015

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi 2014-2015 KALAHOLMAN KOULU 11.3.2014 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. Ole huomaavainen ja kohtelias kaikille. 2. Kohtele hyvin koulun ja koulutovereittesi omaisuutta. 3. Saavu kouluun ajoissa. 4. Huolehdi tavaroistasi. 5. Liiku

Lisätiedot

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi 2015-2016 Lukkarinsannantie 15 puh. 044 701 5143 (rehtori) 28300 PORI 044 701 5123 (koulusihteeri) (02) 621 5183 (opettajat) (02) 621 5182 (pikkukoulu) E-mail:antti.saarikoski@pori.fi

Lisätiedot

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi 2017-2018 Lukkarinsannantie 15 044 701 5143 (rehtori) 28300 PORI 044 701 5123 (koulusihteeri) (02) 621 5183 (opettajat) (02 ) 621 5182 (pikkukoulu) E-mail:antti.saarikoski@pori.fi

Lisätiedot

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi

KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi KALAHOLMAN KOULU KOULUTIEDOTE Lukuvuosi 2016-2017 Lukkarinsannantie 15 044 701 5143 (rehtori) 28300 PORI 044 701 5123 (koulusihteeri) (02) 621 5183 (opettajat) (02) 621 5182 (pikkukoulu) E-mail:antti.saarikoski@pori.fi

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/5 Pajulan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Pajulan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta. Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2014-2015 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 57 Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja loma-ajat Sivistyslautakunnan

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukysely 2019

Perusopetuksen laatukysely 2019 Perusopetuksen laatukysely 2019 Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastanneet 2. Kyselyn tulokset Koulun johtaminen Henkilöstö ja talous Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman ohjaava vaikutus

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

Järjestyssäännöt 2017-

Järjestyssäännöt 2017- Järjestyssäännöt 2017- Kopio: Väntönen, Pauli 1/6 Sisällysluettelo Järjestyssäännöt 2017- Säännöt pdf-muodossa (luonnos) Järjestyssäännöt Pennalan koulun järjestyssäännöt Kopio: Väntönen, Pauli 2/6 Järjestyssäännöt

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

OPPITUNNIT POISSAOLOT

OPPITUNNIT POISSAOLOT KOULUJEN YHTEISET TOIMINTASÄÄNNÖT OPPITUNNIT TERVEHTIMINEN Oppituntien aloitus tehdään selkeästi työrauhaa kunnioittaen. Uuden oppilasryhmän kanssa tunti alkaa tervehtimällä seisten. Vierailijan saapuessa

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana. Lasten ja nuorten lautakunta 25 04.04.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 32 30.05.2017 PERUSOPETUKSEN YHTEISET TYÖRAUHAAN LIITTYVÄT TOIMINTAMALLIT/JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lasten ja nuorten lautakunta 04.04.2017

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa? KERHOSUUNNITELMAN TEKEMINEN (Tiedoston voi ladata koulun nettisivun linkeistä) Luettuasi Liite 1 ja 2, vastaa seuraaviin kysymyksiin ja toimita vastaus, eli kerhosuunnitelma, rehtorille Mikä on oppilaskerhon

Lisätiedot

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen.

Louhen koulun kokonaistuntikehys on lukuvuonna yhteensä 61 tuntia, josta 5 tuntia on varattu erityisopetukseen. Louhen koulu 1. Koulun tiedot 1. Koulun tiedot Koulu: Louhen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: yhteinen Opiskelijamäärä: Louhen koulun

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015

KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015 KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA 27.8.2015 ILLAN OHJELMA: klo 18.00 Opettajien esittäytyminen Koulun toiminnan esittely Vanhempainyhdistyksen puheenvuoro n. klo 19.00 Luokkakohtaiset vanhempaintilaisuudet

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Koulun perustiedot Yhteystiedot Oppilasmäärä 0.lk 1lk 2lk 3lk 5.lk 6.lk yht. oppilasmäärä 1 1 1 4 1 1 9 tytöt 1 1 3 1 6 Perusopetusryhmien määrä Luokat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. Siv.ltk 13.8.2018, liite n:o 13 TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2018-2019 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Kiusaamisen muotoja koulussa ovat esimerkiksi toistuva ja rasittava lyöminen, töniminen, potkiminen,

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

SYYSTIEDOTE LUKUVUODELLE 2010-2011

SYYSTIEDOTE LUKUVUODELLE 2010-2011 1 Inkiläntie 1 58830 Parkumäki parkumaenkoulu@rantasalmi.fi puh. (015) 443 090 ja 0505753159 SYYSTIEDOTE LUKUVUODELLE 2010-2011 1. Koulutyön järjestäminen 2. Tukiopetus 3. Erityisopetus 4. Uskonnolliset

Lisätiedot

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet VAALAN KUNTA Veneheiton koulu Veneheitontie 790 92830 Veneheitto Puh. 040-186 0012 LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuos i 2017 2018 Käsittely Henkilökunnan kokous Toimielimen (siv.ltk.) -hyväksyminen pvm 21.8.2017

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/8 Muurlan koulu Yleiset Koulu: Muurlan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä: 141 Koulukohtaiset lisätehtävät

Lisätiedot

KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015

KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015 KARVETIN KOULUN KUULUMISIA ELOKUU 2015 TERVETULOA KOULUUN Kesäloman jälkeen on taas aika ryhtyä töihin. Toivotamme sekä vanhat että uudet oppilaat tervetulleiksi. Oppilaita on tällä hetkellä 209. Uusia

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu LUKUVUOSISUUNNITELMA 2012 2013 Liite 2 Kirkonkylän koulu Kasvatus- ja opetustoiminta Toiminta-ajatus/tavoiteasettelu Koulumme antaa perusopetusta luokille 1-6 Loviisan kaupungin opetussuunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/7 Hiiden koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Hiiden koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/6 Hajalan koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Hajalan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Vatialan koulun järjestyssäännöt Alkaen 2016 Vatialan koulun järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KANGASALAN KUNTA VATIALAN KOULU Vatialantie 17, 36240 Kangasala OHJE 23.3.2016 1/012/2016 Voimassaoloaika

Lisätiedot

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä JÄRJESTYSSÄÄNNÖT / Kasakkamäen koulu 1 Kasakkamäen peruskoulun (vuosiluokat 1. 6.) järjestyssäännöt Nämä järjestyssäännöt ovat voimassa koulupäivän aikana ja koulualueella. Koulualue käsittää pyöräparkin,

Lisätiedot

SITOUTUMINEN. Kirjaaminen opetussuunnitelmaan. Kirjaaminen vuosikertomukseen. Teemapäivien/ viikkojen järjestäminen

SITOUTUMINEN. Kirjaaminen opetussuunnitelmaan. Kirjaaminen vuosikertomukseen. Teemapäivien/ viikkojen järjestäminen SITOUTUMINEN Kirjaaminen opetussuunnitelmaan Onko koulunne opetussuunnitelmassa kuvattu, miten oppilaiden ja huoltajien osallistumis ja vaikuttamismahdollisuuksia tuetaan? Oppilaiden osallistumis ja vaikuttamismahdollisuudet

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot