PARIKKALAN KUNTA TILINPÄÄTÖS VUODELTA Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot Henkilöstöraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PARIKKALAN KUNTA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot Henkilöstöraportti"

Transkriptio

1 PARIKKALAN KUNTA Kehitysvammaisten asuntola, Petäjämäki Kuva: Jouko Makkonen TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot Henkilöstöraportti Kunnanhallitus

2 Kunnanvaltuusto

3 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Kunnan henkilöstö Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Ympäristötekijät TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET KOKONAISTULOT JA MENOT KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Konsernin toiminnan ohjaus Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET Tilikauden tuloksen käsittely Talouden tasapainottamistoimenpiteet TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen tulosalueittain Tuloslaskelmaosan toteutuminen Investointien toteutuminen Rahoitusosan toteutuminen Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta TILINPÄÄTÖSLASKELMAT Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernilaskelmat TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Tasetta koskevat liitetiedot ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET Vesihuollon tilinpäätöslaskelmat ja tunnusluvut 82 3

4 12. LUETTELOT JA SELVITYKSET Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista Selvitys kirjanpidon säilytyksestä ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT 85 HENKILÖSTÖRAPORTTI

5 Kunnan kehitysvisio 2015 Parikkala vilkas ja kansainvälinen rajakunta vilkas, eloisa, palveleva joustava ja uudistuskykyinen kansainväliset kuntalaiset ja yritykset useilla rajoilla yhteistyökykyisesti toimiva Kunnan päästrategia Elinkeinojen monipuolistaminen ja kansainvälistäminen toimimme ennakkoluulottomasti ja uusia avauksia tehden panostamme bioenergiaan ja uusiutuviin energioihin sekä hyödynnämme niiden mahdollisuudet laaja-alaisesti kehitämme olemassa olevaa yritystoimintaa (maatalous, jalostus, palvelut, erikoistuminen) Logistisen aseman ja rajanylityspaikan hyödyntäminen panostamme rajanylityspaikan kansainvälistämiseen ja käynnistämme sekä osallistumme sitä edistäviin kehityshankkeisiin, haemme Rikkautta rajasta varaudumme logistisen aseman vaatimiin maanhankintoihin Parikkala on alueensa taloudellis-hallinnollinen keskus huolehdimme tarkoituksenmukaisesta ja yhteistyökykyisestä edunvalvonnasta järjestämme julkiset palvelut tehokkaasti ja taloudellisesti joko omana toimintana tai palvelusopimuksin edistämme yksityisten palvelujen kehittämistä maankäytön suunnittelulla ja infrastruktuurin kehittämisellä Edistämme kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä Etelä-Karjalan hyvinvointistrategia Virkistys- ja liikuntapaikkojen kehittäminen Pidämme taloutemme tasapainossa kilpailukykyisellä verotuksella 7

6 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 2014 Vuosi oli Parikkalan kunnan kannalta myönteinen. Kunnan toiminnot ja palvelut aina varhaiskasvatuksesta senioreiden sosiaali- ja terveyspalveluihin pystyttiin toteuttamaan laadukkaasti, taloudellisesti ja talousarvion puitteissa. Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämistä tukevat maakuntien liitot ja Savonlinnan kaupunki sekä seudun elinkeinoelämä. Kunta on varautunut ylityspaikan kansainvälistymiseen kaavoituksen ohella hankkimalla maa-alueita. Edunvalvonnan painopiste on lähiaikoina tulevan hallitusohjelman valmistelussa ja näin valtioneuvoston tasolla. Hankkeen saaminen hallitusohjelman ohella raja-alueohjelmaan kaudelle on erityisen tärkeää nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, missä mahdollisuus valtion budjettirahoitukseen on rajallinen. Rajaviranomaisten henkilöstöresurssit on saatava joka tapauksessa valtion budjettikirjaan, mikä on valtion velkaantumisen jatkuessa haasteellista. Hankkeen toteuttamista aikataulun osalta varjostaa poliittisesti jännittyneen tilanteen aiheuttama ruplan arvon lasku ja siitä johtuva matkustajamäärien romahtaminen. Rakentaminen ja olemassa olevan kiinteistökannan korjaukset ovat toteutuneet suunnitelmallisesti. Kehitysvammaisten asuntolan harjakaisia pidettiin marraskuussa ja se on otettu käyttöön maaliskuussa. Lämpölaitoksen öljyn sijasta pellettiin perustuva ja siten kunnan ekologista brändia vahvistava varavoimajärjestelmä valmistuu huhtikuussa. Muutoin investointiohjelma sisälsi pääosin peruskorjauksia ja laitosten saneerauksia. Uuteen jätevedenpuhdistamoon liittyvä periaatteellinen ratkaisu tehtiin syksyllä. Hanke on käytettävän MBR-tekniikan osalta merkittävä ja laitos asettaa valmistuessaan uudenlaiset standardit päästöille erityisesti fosforijäämien osalta. On ilmeistä, ettei suunniteltua rahoitustukea laitoksen rakentamiselle saada ja hankkeen sitä edeltänyt budjetointi on tuotava uudestaan valtuuston käsiteltäväksi. Rakentaminen alkanee aikataulussa syksyllä Samanaikaisesti toteutettavat investoinnit ja kiinteistöjen korjausvelan lyhentäminen ovat haaste erityisesti teknisille palveluille. On arvioitava kriittisesti, voidaanko ja onko järkevää ylläpitää nykyistä kiinteistömassaa. Sosiaali- ja terveyshuollon järjestämislaki siirtyi lakiluonnoksen kuntien itsehallintoa koskevien perustuslaillisen ongelmien vuoksi seuraavalle hallitukselle. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri tulee jatkamaan toimintaansa suunnitelmallisesti taaten myös Parikkalan peruspalvelut. Imatran kaupunki on tulossa täysvaltaiseksi jäseneksi kuntayhtymään, minkä perussopimusta on tältä osin tarkennettava, joihin liittyvät neuvottelut ajoittunevat vuoden 2015 syksyyn. Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys vaati voimavaroja sekä luottamushenkilöltä että kunnan viranhaltijoilta. Selvitys on laaja ja perusteellinen. Poliittiset realiteetit johtivat ratkaisuun, jossa maakunnan kuntarakenteessa ei tapahdu lähivuosina merkittäviä muutoksia. Kuntien rooli ja tehtävät sekä kuntarakenne ovat melkoisella varmuudella osa tulevan hallituksen ohjelmaa, mikä vaikuttanee kuntamme tulevaisuuteen, ja on ehkä keskeisin seikka arvioitaessa kunnan strategian päivitystä valtuustokauden puolessa välissä syksyllä Kunnanvaltuusto päätti syksyllä 2013 ennakkoluulottomasti kunnan organisaatiosta, joka ei noudattele perinteistä toimialajakoa ja eroaa merkittävästi vastaavista kuntaorganisaatioista. Perusrakenne on osoittautunut kohtuullisen toimivaksi, vaikka erityisesti teknisien palvelujen osalta jouduttaneen henkilöstörakennetta tarkistamaan. Edelleen viimeistään strategian laadinnan ja vuoden 2016 talousarvion käsittelyn 6

7 yhteydessä on päätettävä, mitä osia teknisistä palveluista pitää tai voidaan ja kannattaa yhtiöittää. Aloitin kunnanjohtajan tehtävässä heinäkuun alussa edeltäjäni Hans Olanderin irtisanouduttua vuoden alusta. Työnjako viranhaltijoiden, kunnan virkamies- ja poliittisen johdon välillä on toimiva. Kunnan keskeisiä viranhaltijoita on jäämässä eläkkeelle vuoden 2016 alusta, mikä edellyttää tehtävien sisällön huolellista arviointia ja suunnitelmallista työnantajan tarpeista lähtevää rekrytointia. Kaiken kaikkiaan kunnassa vallitsee positiivinen yhdessä tekemisen meininki. Vuoden 2014 tilinpäätös on talousarviota parempi ja ylijäämäinen. Valtiovarainministeriön oikaisu vuosien valtionosuuksista antaa hieman liikkumavaraa ja vähentää velanottoa nähtävissä olevien investointien osalta. Nykyinen veropohja ja sen tuotto on rajallinen ja todennäköisesti laskeva, mikä asettaa paineita veroprosentin tarkistamiselle tai palvelujen keventämiselle. Pitkällä aikajänteellä valtion kunnille asettamat velvoitteet ja huoltosuhteen ennustettu muutos edellyttävät väistämättä veroasteen nostamista, mikä on kuitenkin edelleen jäämässä huomattavasti naapurikuntia alhaisemmalle tasolle. Parikkala seisoo vahvasti, ylpeänä omilla jaloillaan ja katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen. Parikkalassa Vesa Huuskonen, kunnanjohtaja 7

8 1. OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA 1.1. Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Valtuusto Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa on valittu vaalikaudeksi kunnan ylintä päätösvaltaa käyttämään 27 -jäseninen valtuusto, jonka poliittiset voimasuhteet ovat seuraavat: KESK. 13, UP sit 4, KOK 3, SDP 3, KD 2, PS 1 ja VIHR 1. Kunnanvaltuuston kokoonpano ja osallistuminen vuoden 2014 kokouksiin: Nimi Ammatti Läsnä Anttonen Pekka SDP lähihoitaja 5 Berg Ari KESK toiminnanjohtaja, maa- ja metsät. yrittäjä 5 Heltimoinen Jouni KESK toimitusjohtaja 5 Hernesmaa Harri KD ensihoitaja AMK 4 Huotilainen Kari KESK isäntä 3 Hämäläinen Sakari KOK yrittäjä 5 Jantunen Timo PS yrittäjä 5 Kiviaho Jouni UP sit. vanhempi rajavartija 4 Koiso-Kanttila Pekka UP sit. toimittaja 5 Kontiokorpi Anniina VIHR DI, projektipäällikkö 5 Kosonen Leena KOK KM, opettaja 4 Kosunen Alpo KESK kunnallisneuvos 3 Kähkönen Matti KESK maaseutuyrittäjä 5 Niiranen Kari KOK rakennusinsinööri 5 Paajanen Antti KESK maaseutuyrittäjä 5 Paakkinen Sakari KESK maanviljelijä 5 Pekonen Kari KESK maaseutuyrittäjä 5 Poutanen Jussi UP sit rajavartija 4 Rissanen Varpu SDP käytöntarkkailija 5 Saikkonen Matti KESK maanviljelijä 2 Saukkonen Jouko KESK yrittäjä 4 Sinkkonen Sami UP sit YTM, lehtori 5 Tiainen Ilkka KESK opistoupseeri 3 Tiainen Sari KESK maatalousyrittäjä 3 Tynnilä Päivi SDP sosiaaliohjaaja 5 Valkeapää Pirjo KD työterveyslääkäri 5 Vilska Miia KESK metsätalousinsinööri, laadunvalvoja 5 Laukkanen Marjatta, va. 3 kunnanjohtaja, Huuskonen Vesa, 2 kunnanjohtaja, Laukkanen Marjatta, hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä 5 Valtuuston kokouksia 5, joissa käsiteltiin 47 asiaa. 8

9 Luottamushenkilöorganisaatio KUNNANVALTUUST 32 TILINTARKASTAJ TARKASTUSLT 5 KUNNANHALLITUS Henkilöstöjaosto KESKUSVAALILT 5 MAASEUTUELINKEINOLT 7 J -SIVISTYSLT 97 SIVISTYSLT TEKNINEN 97 TEKNINEN RAKENNUSLT 75 Hallinto- ja palvelutuotanto-organisaatio

10 Kunnan hallintoa ja palvelutuotantoa johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan sijaisena toimii hallintojohtaja. Kunnanjohtajan alaisena palveluista vastaavat tulosaluepäälliköt. Kunnassa toimii johtoryhmä, jonka tehtävänä on kehittää ja sovittaa yhteen hallintokuntien toimintaa ja taloutta niin, että kunnan toiminta-ajatuksen mukaiset kokonaistavoitteet ja taloudellisuus toteutuvat. Johtoryhmän muodostavat kunnanjohtaja, hallintojohtaja ja elinkeinojohtaja sekä laajennetussa muodossa kaikki tulosaluepäälliköt. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt voimaan tulleen organisaatiouudistuksen. Organisaation toimivuutta ja kehittämistarpeita tarkastellaan vuoden 2015 aikana. Tilivelvollisia ovat kunnanhallituksen ja lautakunnan jäsenet ja esittelijät sekä taloussuunnitelmassa tulosalueiden tilivelvollisiksi nimetyt henkilöt. Kunnan vastuullisena tilintarkastajana toimii tilintarkastusyhteisö BDO Audiator Oy ja vastuullisena tilintarkastajana JHTT Ulla-Maija Tuomela ja varahenkilönä JHTT Eeva-Liisa Auvinen Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Yleinen taloudellinen kehitys Valtiovarainministeriön joulukuussa 2014 julkaisema ennuste pitää sisällään oletuksen hyvin maltillisesta kasvusta kuluvan vuoden neljännelle neljännekselle ja siten BKT:n vuosikasvuksi vuodelle 2014 ennustetaan 0,1 %. Työmarkkinoiden tilanne heikkenee edelleen ja työttömyysaste nousee 8,6 prosenttiin. Vuoden 2015 kasvuksi muodostuu 0,9 % ja kasvu muuttuu laajapohjaisemmaksi. Viennin kasvu jää edelleen maailmankaupan kasvua heikommaksi ja siten markkinaosuuksien menettäminen jatkuu. Työt tö myy den ra ken ne on muut tu nut ai em paa vai ke am mak si. Vuo teen 2013 ver rat tu na pitkäaikais- ja ra ken ne työt tö mien luku mää rä on kas va nut voi mak kaas ti ja kas vu jat ku nee edel leen myös ensi vuon na. Loka kuus sa 2014 yli vuo den yhtä jak soi ses ti työt tö mä nä työn ha kija na ol lei ta pit kä ai kais työt tö miä oli kaik ki aan yli Jul ki nen ta lous on v ali jää mäi nen jo kuu det ta vuot ta pe räk käin. Ali jää mä pie ne nee v so peu tus toi mien ja ta lou den hie noi sen el py mi sen an si os ta. Ali jää mä on kui ten kin edelleen tun tu va ja jul kis yh tei sö jen vel ka on ylit tä mäs sä 60 pro sen tin ra jan. Ko ti mai set ris kit liit ty vät edel leen re aa li ta lou den ke hi tyk seen. Jul ki sen ta lou den ti lan teen pa rane mi sen vält tä mä tön ehto on suo tui sa re aa li ta lou den ke hi tys. En nus te tul la kas vu-ural la ti lan ne ei tule it ses sään pa ra ne maan. Suo men koh dal la ra ken teel lis ten uu dis tus ten voi maan saat ta misel la on kii re, jot ta ta lous po liit ti nen us kot ta vuus säi lyy ja kas vu po ten ti aa lia saa daan kes ki pitkäl lä aika vä lil lä nos tet tua. 10

11 1.2.2 Oman talousalueen kehitys Väestö Parikkalan väkiluku oli vuoden 2014 lopussa henkeä. Väki väheni 138 henkilöllä, joka on edellisvuosiin nähden poikkeuksellisen suuri. Luonnollinen poistuma on 67 henkeä, joten muuttotappiota on 71 henkilöä. Eniten Parikkalaan muutettiin Savonlinnasta (27) Joensuusta (11) sekä Lappeenrannasta ja Imatralta (10). Vastaavasti samoihin kuntiin kohdistuu muutot Parikkalasta; Savonlinnaan (42), Lappeenrantaan (33) ja Imatralle (19). Eläkeikäisten muutto kuntaan ja kunnasta pois olivat tasapainossa eli noin 20 henkilön luokkaa, samoin nuorten alle 21 -vuotiaiden osalta, mutta työikäisten osalta n. 40 henkeä negatiivinen. Vuoden 2014 lopussa parikkalalaisten väestörakenne oli seuraava: Ikäluokka Miehiä Naisia Yhteensä lkm % lkm % lkm % 0-6 vuotta % % % 7-15 vuotta % % % vuotta % % % vuotta % % % summa % % % Väestöllinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden oli vuoden 2014 lopussa 67,1. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2015 väestöllinen huoltosuhde Parikkalassa on 80,6 ja 95,8 vuonna Luvut ovat yhteneväiset Etelä-Karjalan muiden maalaiskuntien kanssa. Työllisyys Työssäkäynti, pääasiallinen toiminta, Parikkala 2013 Ikäluokat yhteensä Koko väestö Työvoima Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat vuotiaat Opiskelijat, koululaiset Varusmiehet, siviilipalvelusmiehet Eläkeläiset Muut työvoiman ulkopuolella olevat Vuonna 2012 Parikkalassa oli työpaikkoja noin kappaletta, jotka jakautuivat seuraavasti: valtio 4 %, kunta 28 %, yksityinen sektori 38 % ja yrittäjät 29 %. Parikkalan työpaikkaomavaraisuus on n. 85 %:n luokkaa. 11

12 Työllisten suhdetta työvoiman ulkopuolella tai työttömänä yhtä työllistä kohden mittaava taloudellinen huoltosuhde oli vuoden 2012 lopussa 1,89, joka on suunnilleen samaa luokkaa kuin naapurikunnissa. Työllisyystilanne parani kuukausittain vuoden alusta aina elokuulle saakka, mutta lähti syksyllä taas huononemaan. Työttömänä oli eniten tammikuussa 15,5 % ja vähiten toukokuussa 11,5 % työvoimasta. Vuoden 2014 keskiarvo oli 13,2 %, joka on lähes sama kuin vuonna Luvut ovat suunnilleen samansuuruiset kuin koko Etelä-Karjalassa. Parikkalassa oli yli vuoden työttömänä keskimäärin 80,7 henkilöä ja alle 25 -vuotiaita 26,8 henkilöä kuukaudessa. Kuukausittain avoimia työpaikkoja on ollut keskimäärin kappaletta. Parikkalassa kuten koko valtakunnassa työikäisen väestön supistuminen vaikuttaa merkittävästi työllisyystilanteeseen lähivuosina, työllisten määrän laskulla ei ole suoranaista vaikutusta työllisyysasteeseen. Parikkalassa työvoima vähenee vuosittain noin 50 henkilöllä. Ennusteiden mukaan vuonna 2030 Parikkalassa on yli 65-vuotiaita lähes yhtä paljoin kuin työikäistä väestöä. Toteutuakseen tämä aiheuttaa valtavat haasteet kunnan palveluiden järjestämiseen ja ennen kaikkea painopisteen siirtämistä edelleen päivähoidosta ja opetuksesta vanhusten hoitoon. Parikkalan työpaikkarakenne vuonna 2013: Maa- ja metsätalous 21 % Jalostus 17 % Palvelut 60 % Tuntematon 2 % Maa- ja metsätalouden työpaikkojen osuus Parikkalassa on suurempi ja teollisten työpaikkojen määrä pienempi kuin seudun muissa kunnissa. Rakentamisen ja palveluiden osuus on samaa tasoa kuin seutukunnan muissa kunnissa. Parikkalan palvelualojen työpaikkakatoa selittää useiden valtion palvelujen supistaminen viime vuosina, kuten poliisi, verotoimisto ja posti. Vuoden lopulla vuonna 2010 perustettu yhteispalvelutoimisto, josta sai myös verottajan ja maistraatin joitakin palveluja on TE-toimiston toimesta lakkautettu. Asuminen ja rakentaminen Parikkalassa oli vuoden 2013 lopussa asuntokuntaa, joista omistusasuntoa. Asuntokunnat ja väestö, Parikkala 2013 Asuntokuntien lukumäärä Asuntoväestön lukumäärä Kaikki talotyypit Erillinen pientalo Rivi- tai ketjutalo Asuinkerrostalo Muu rakennus Ahtaasti asuvia asuntokuntia, lkm Ahtaasti asuvia henkilöitä, lkm Asunnon Asunnon pinta-ala/asun pinta-ala/henki to-kunta, m2 lö, m2 12

13 ,6 45,7 Vuoden 2013 lopussa tilastojen mukaan Parikkalassa oli vapaa-ajan asuntoa. Asuntotuotanto oli kertomusvuonna hieman edellistä vilkkaampaa; uusia omakotitaloja valmistui 9 kpl (ed. vuonna 6 kpl) ja asuinrakennusten peruskorjauksia ja / tai laajennuksia 19 kpl (17 kpl). Uusia vapaa-ajan rakennuksia valmistui 16 kpl (11 kpl). Koko kunnan alueella valmistui 68 rakennusta (82). Rakennuslupia myönnettiin 99 kpl ja toimenpideilmoituksia hyväksyttiin 77 kpl. Vuonna 2014 kunnan keskustassa oli rakenteilla kaksi merkittävää rakennusta; kehitysvammaisten asuntola Petäjikköön ja pienkerrostalo alakylän alueelle. Talous Parikkalan kunnan tuloveroprosentti on vuodesta 2013 ollut 19,50, joka on vahvistettu myös vuodelle Koko maan vuoden 2015 keskiarvo on 19,84, Etelä-Karjalan 20,06 ja asukkaan kuntien 20,69. Naapurikuntien vahvistetut tuloveroprosentit vuodelle 2015 ovat meitä korkeammat Rautjärvellä ja Ruokolahdella 20,50, Savonlinnassa 22,00 ja Kiteellä 22,50. Kiinteistöveroprosentit ovat vuodesta 2010 lähtien olleet seuraavat; yleinen 1,00, vakituisesta asunnosta 0,50 ja muusta kuin vakituisesta asuinrakennuksesta 1,10. Vuodelle 2015 ei kiinteistöveroprosentteja korotettu. Etelä-Karjalan kuntien keskimääräiset prosentit vuonna 2015 ovat 1,28, 0,50 ja 1,08. Parikkalan rajanylityspaikka Parikkala Syväoron rajanylityspaikan kehittäminen ja avaaminen kansainväliselle liikenteelle on ollut vuosikymmeniä Parikkalan kunnan tärkein elinkeinojen kehittämistavoite ja keskeinen osa kunnan strategiaa. Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntaliitot sekä Parikkalan kunta ja Savonlinnan kaupunki ovat esittäneet, että maan hallitus tekee keväällä 2015 periaatepäätöksen ja käynnistää Parikkalan tilapäisen rajanylityspaikan kansainvälistämiseen tähtäävän valmistelun. Parikkalan kunnanhallitus on asettanut Parikkalan rajanylityspaikan kehittämisen seurantaryhmän rajanylityspaikkaan liittyvän kehittämis- ja edunvalvontatyön koordinointia varten. Seurantaryhmä kokoontui vuonna 2014 yhteensä kuusi kertaa. Seurantaryhmään kuuluvat organisaatiot ja henkilöt ovat tehneet merkittävää edunvalvontatyötä Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämiseksi. Seurantaryhmän jäsenet ovat Etelä-Karjalan liiton, Etelä-Savon maakuntaliiton, Savonlinnan kaupungin, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon kauppakamarien edustajia. Parikkalan kuntaa edustavat kunnanhallituksen puheenjohtaja, joka on seurantaryhmän puheenjohtaja ja kunnanjohtaja, sihteerinä toimi elinkeinojohtaja. EU:n nykyisellä ohjelmakaudella ovat maakunnat omalta osaltaan valmiita suuntaamaan Kaakkois-Suomi - Venäjä rajayhteistyöohjelman (CBC ) varoja ylityspaikan kehittämiseen ja Kolmikannan sekä vt6 välisen liittymän ja Karjalanradan ylittävän rautatiesillan parantamiseen. Rajanylityspaikan kansainvälistämisen aluepoliittinen merkitys sekä Suomen että Venäjän puolella on kiistaton myös nyt valmistuneen TAKin selvityksen mukaan: pelkästään matkailutulo Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa kasvaisi yli 50 miljoonaa euroa. Matkailullisesti vetovoimaisimmat mutta luonnoltaan erityyppiset Saimaa ja Laatokka yhdistyvät Parikkalan kautta. Parikkala Syväoro rajanylityspaikka mahdollistaa kestävän luonto- ja kiertomatkailun Euroopan suurimmalla järvellä, Laatokalla ja Saimaan vesistön 13

14 järvillä. Järviä erottaa Parikkalan rajanylityspaikan kautta 52 km leveä kannas. Myös aikaisemmat Parikkalaa ja Lahdenpohjaa koskevat toteutettavuusselvitykset vuosilta 2004 ja 2007 ovat osoittaneet rajanylityspaikan kansainvälistämisen olevan erittäin kannattavaa. Venäjän puolen tieyhteyksien valmistuminen välillä Syväoro Raivio Ihala ja tieyhteyden nopeutuminen Pietariin ja Petroskoihin federaatiotien A121 kautta luovat realistiset edellytykset rajanylityspaikan statuksen muuttamiseksi kansainväliseksi. Toimenpiteet Venäjän puolella kuvastavat myönteistä suhtautumista rajanylityspaikan kehittämiseen myös Venäjän puolella. Valtatie Sortavalaan saakka valmistuu Venäjän puolella välttämättömät teiden peruskorjaukset ja uudet linjaukset Syväoro Raivio Ihala ovat pääosin valmiit. Hankkeita osarahoitetaan Karjala ENPI- ja Kaakkois-Suomi Venäjä ENPI-ohjelmista. Parikkalan kunta on partneri hankkeessa, jonka kohdistuu tieosuuteen Raivio Syväoro km ja jota rahoitetaan Kaakkois-Suomi Venäjä ENPI-ohjelmasta. Kunnan rahoitusosuus hankkeeseen on yhteensä euroa. Todelliset kustannukset ovat olleet yhteensä euroa ja ne kohdistuivat kunnan henkilöstön palkkamenoihin, matkakustannuksiin ja toteutetun Lahdenpohjan ja tiehankkeiden tutustumismatkan kuljetus- ja tulkkauskustannuksiin. Parikkalan rajanylityspaikan kehittäminen on hyväksytty Etelä-Karjalan maakuntakaavassa. Lisäksi Etelä-Karjalan vahvistettavassa vaihemaakuntakaavassa on otettu erityisesti huomioon rajanylityspaikan, liikenteen ja elinkeinojen kehittämistarpeet pitkällä aikavälillä. Parikkalan rajanylityspaikan kehittäminen on huomioitu Etelä-Karjalan toteuttamissuunnitelmassa ja Etelä-Karjalan maakuntasuunnitelmassa Parikkalan kunta on käynnistänyt syksyllä 2012 Kolmikanta Koirniemi alueen osayleiskaavan laadinnan. Osayleiskaavassa on otettu tarkemmin huomioon rajanylityspaikan, liikenteen ja elinkeinojen kehittämistarpeet. Koirniemen valmistuvassa asemakaavassa on varauduttu yritystoiminnan kehittämistarpeisiin. Lisäksi Parikkalan kunta on ajantasaistanut keskustaajaman pohjoisen osan asemakaavan. Kansainvälinen Parikkala Syväoron rajanylityspaikka on Savonlinnan ja ympäröivien maaseutualueiden ainoa näköpiirissä oleva konkreettinen elinkeinojen kehittymiseen merkittävästi vaikuttava tekijä. Jo kansainvälistämispäätös yksistään tulee vaikuttamaan elinkeinoja monipuolisesti aktivoivasti ilman yhteiskunnan muuta tukea. Aluekehitysnäkökulma hyödyttäisi myös Lahdenpohjan piiriä. Päivämatkailu käynnistyy ja tuo välittömästi tuloja eikä alkuvaiheessa vaadi suuria matkailuinvestointeja. Parikkalan kunta ja Lahdenpohjan piiri ovat olleet ystävyyskuntia vuodesta 1990 alkaen. Liikenneverkko Helsinki Kajaani valtatie 6:n vuorokautinen keskimääräinen liikennemäärä Parikkalan kohdalla on ajoneuvoa, josta raskaan liikenteen osuus on 600. Särkisalmelta erkanevan valtatie 14:n liikenne Parikkalan kunnan alueella on ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on 200. Läpikulkuliikennettä hyödynnetään kunnan matkailussa ja palveluissa. Raideliikenteen osalta Parikkalalla on hyvä tilanne; risteysasema on aivan kunnan keskustaajamassa, jossa matkustajajunat yhtä lukuun ottamatta kaikki pysähtyvät. 14

15 1.3. Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Talous Kertaluonteisena, budjetoimattomana tuloeränä oli valtiovarainministeriön oikaisu vuonna 2014 Parikkalan valtionosuuksia vuosilta yhteensä 5,5 milj. eurolla, mikä muutti huomattavasti käyttötalouden osalta talousarvion toteutumista. Talousarviossa tarkistamisen jälkeen tilikauden alijäämäksi oli vahvistettu 1,2 milj. euroa ja toteutuminen oli 3,5 milj. euroa ylijäämäinen. Käyttötalouden osalta toi min ta kat teen toteutuma oli 102,8 %, toimintatuottojen 90,8 %, ja menojen 99,4 %. Tuottojen alhainen toteutuma johtuu Eksotelta perittävien eläke- yms. vakuutusmaksujen kirjausmuutoksesta. Käyttötalousmenot sisältää budjetoimattoman 1,2 milj. euron suuruisen vuodelta 2010 kirjatun saatavan Eksotelta, koska perussopimusta oli tulkittu niin, että kunkin vuoden maksuosuus määräytyy käytön ja / tai kunnan osuuden mukaan. Asiasta oli tehty valitus, jonka hallinto-oikeus oli vuonna 2014 hylännyt. Valittaja on edelleen tehnyt jatkovalituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, josta ei päätöstä ole vielä saatu. Kuitenkin on katsottu tarkoituksenmukaiseksi tässä vaiheessa kirjata se taseesta vuoden 2014 menoksi. Verotulot toteutuvat euroa budjetoitua paremmin. Valtionosuudet toteutuivat ilman em. oikaisua euroa arvioitua enemmän. Verotulot kasvoivat 1,73 % edellisestä vuodesta eli reilut euroa, mikä on inflaatiota enemmän. Verotulot olivat yhteensä 15,99 milj. euroa. Valtionosuudet pysyivät lähes edellisvuoden tasolla ollen 16,3 milj. euroa ilman vuosien oikaisua, jonka jälkeen valtionosuudet olivat 21,8 milj. euroa. Verorahoitus eli verotulot ja valtionosuudet, 32,4 milj. euroa kattaa kunnan kaikista menoista 75 % ja on euroa /asukas ilman kertaluonteisia tuloja. Käyttötalouden toimintatuotot olivat 11,5 milj. euroa, joka on noin miljoona euroa pienempi kuin edellisvuonna johtuen Eksoten eläkevakuutusmaksun kirjauksen muutoksesta, jolla ei ole merkitystä tulokseen, toimintakulut olivat edellisvuoden tasolla ilman kertaluonteisia menoja eli 43,3 milj. euroa. Vuosikate oli ilman kertaluonteisia tuloja ja menoja oli 0,9 milj. euroa ja reilut euroa budjetoitua enemmän. Tilikauden tulos kertaluonteiset erät mukaan lukien oli 3,5 milj. euroa ylijäämäinen. Investointien menot olivat 2,5 milj. euroa, johon ulkopuolisia rahoitusosuuksia, tukia ja avustuksia on saatu euroa ja omaisuuden myyntituloja lähes eroa. Nettoinvestoinnit olivat 2,1 milj. euroa. Vuoden 2014 investoinnit painottuivat pääosin kiinteistöjen ja laitosten peruskorjauksiin, talonrakennukseen käytettiin 1,1 milj. euroa. Kertomusvuonna on pitkäaikaisia lainoja lyhennetty eurolla ja uutta lainaa ei ole nostettu. Vuoden lopussa lainakanta oli 3,1 milj. euroa eli 580 euroa /asukas. 15

16 Toiminta Hallinto Kuntarakennelain mukainen kuntarakenneuudistukseen liittyvä koko maakunnan kattava selvitystyö sekä sote- ja valtionosuusuudistukseen liittyvät kannanotot. Kunnanjohtajan viran täyttämisprosessi. Parikkalan yhteispalvelutoimiston lakkaaminen Saaren aluekeittiön muuttuminen palvelukeittiöksi kesällä Parikkalan messut. EU:n uusi ohjelmakausi. Sivistyspalvelut Liikkuva koulu -ohjelma sekä ala- että yläkoulussa. Oppilaskunta myös alakoulun puolelle. Maakunnallinen Heili-kimppa kuljetukset, kirjastojen tietokannat ja aineistot ovat kaikkien asiakkaiden käytettävissä. Nuorisotyöntekijän toimi täytetty alkaen. Kummun ryhmäperhepäivähoitokodin toiminta loppui tarpeettomana. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävien uudelleenjärjestäminen Ruokolahden kunnan kanssa alkaen. Tekniset palvelut Rakentamispäällikkö aloitti virassaan ja rakennustarkastaja jäi eläkkeelle lukien. Useita merkittäviä kaavoitushankkeita samanaikaisesti vireillä. Uusi sammutusauto Parikkalaan. Uuden Särkisalmen paloaseman suunnittelu. Ympäristötoimelle uudet tilat Kannaksentie 4:stä. Vesi- ja viemäriverkostoon korjauksia. Uuden jätevedenpuhdistamon esisuunnittelu. Lämpölaitokselle uusi ohjauslogiikka ja varateholaitoksen hankinnan käynnistäminen Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon ja arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Yleistä Vuoden 2014 tilinpäätös muodostui merkittävästi ennakoitua paremmaksi johtuen valtionosuuksien oikaisusta vuosilta Tuloveroprosenttia ei vuodelle 2015 nostettu, talousarvio on 0,5 milj. euroa alijäämäinen. Tavoitteena on kuitenkin, että tilikauden tulos muodostuisi budjetoitua paremmaksi, mikä edellyttää erittäin tiukkaa budjettikuria ja toiminnan tehostamista. Helmikuussa 2015 julkaistun verokehysennusteen mukaan verotulot näyttäisivät jäävän jonkin verran budjetoitua pienemmiksi. Toisaalta valtionosuusuudistuksesta johtuen ei talousarviota tehtäessä ollut käytettävissä kaikkia tietoja ja lopulliset päätökset ovat arvioitua suuremmat. Talletusten korkotuotoilla ei ole nykyisin merkitystä toisaalta vähäisten talletusten määrän takia, koska aiemmat suuret investoinnit on rahoitettu kassavaroista ja toisaalta alhaisen korkotason vuoksi. Uusiin investointeihin ei ihan heti jouduta käyttämään ulkopuolista rahoitusta, mutta suunnitelmakauden aikana kuitenkin, koska kolmen 16

17 Toimialat vuoden investoinnit ovat yli 13 milj. euroa. Mikäli korkotaso pysyy nykyisellään, ei lainojen hoitokulut tuota suurta ongelmaa. Tilikauden tulos 3,5 milj. euroa lisää edellisten kausien ylijäämää, joka on vuoden 2014 lopussa reilut 14 milj. euroa ja euroa / asukas. Uudet investoinnit tulevat lisäämään käyttökustannuksia ja nostamaan poistojen määrää. Kun terveen talouden tunnusmerkki on, että vuosikate pysyy positiivisena niin tämä edellyttää tulorahoituksen kasvua vähintäänkin menojen suhteessa. Paljolti riippuu tulevan hallituksen hallitusohjelmasta, kuinka kuntalain kokonaisuudistus sekä kuntien tehtävien karsinta etenee. Vaarana on, että toimintamenojen kasvu ylittää verorahoituksen kasvun, jolloin vaihtoehdoiksi jää lainoituksen lisääminen tai tuloveroprosentin nosto. Parikkalan osalta nämä molemmat tunnusluvut, lainamäärä asukasta kohden ja veroprosentti ovat vielä varsin kohtuulliset. Tuleville vuosille haasteita tuo rahoitukseen kiinteistöjen peruskorjaukset ja jätevedenpuhdistamon rakentaminen. Lämpölaitoksen varavoimalan ja Särkisalmen paloaseman rahoitukset painottuvat kuluvalle vuodelle. Vuoden 2015 talousarvio on entistäkin tiukempi, käyttötalouspuolen tulot ja menot tulee saada tasapainoon. Hallinto Uusi kuntalaki voimaan , ei kunnallisvaaleja 2016, valtuustokausi jatkuu saakka. Ns. sote-laki ja toisen asteen koulutusuudistus. Kuntastrategian päivitys Seudullisen ja maakunnallisen yhteistyön jatkuminen. Peruspalvelujen säilyttäminen, edunvalvonta. Parikkalan kansainvälisen rajanylityspaikka hankkeen eteenpäin vieminen. Maatalouslomituksen osalta valtakunnallisen selvityksen mahdollisesti aiheuttamat muutokset. Sivistyspalvelut Pienenevät opiskelijamäärät sekä lukiossa että perusopetuksessa ja kansalaisopistossa. Uudet esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmat käyttöön Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Kirjastopalvelut edelleen lähipalveluna, alueellinen yhteistyö. Lasten kotihoidontuen kuntalisästä päätös voimassa tälle valtuustokaudelle, lasten läsnäolopäivät vähenemään päin. Esiopetus muuttuu velvoittavaksi Tekniset palvelut Useita kaavoitushankkeita vireillä. Uudisrakennukset Särkisalmen paloasema ja jätevedenpuhdistamo Vesitornin ja asuinrakennusten peruskorjaukset, merkittävän suuri korjausvelka. Rakennusvalvonnan järjestäminen ylikunnallisena, valtakunnallinen selvitystyö käynnissä. 17

18 1.4. Kunnan henkilöstö Kunnan henkilöstömäärä Vakituiset Kaikki Tilapäiset yhteensä Vakituiset / Tilapäiset / työllistetyt Kaikki yhteensä työllistetyt Hallinto*) Sivistys Tekninen Yhteensä Maksetut palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot (palkkalaskennan tiedot) Sosiaaliturvan kustannukset - eläkevakuutusmaksut muut sosiaaliturvan kustannukset Kustannukset yhteensä Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Kunnan kannalta on tärkeää onnistua toiminnan suunnittelussa ja strategisissa valinnoissa. Erityisesti strategisissa hankkeissa ja investoinneissa tai palvelujen kohdistamisessa ja tuotantotapojen toteuttamisessa epäonnistuminen, vaikuttaisivat negatiivisesti Parikkalan kehitykseen ja sen toimintaympäristöön, mutta myös kuntalaisiin. Erilaisista varautumisista huolimatta aina voi esiin tulla niitä, joihin ei osattu varautua. Kuntien riskit jaetaan yleensä vahinkoriskeihin ja toiminnallisiin riskeihin, joissa kummassakin painopisteen tulee olla erityisesti riskien tunnistamisessa ja sitä kautta ennaltaehkäisyssä. Kuntien riskienhallinnan pääpaino on vahinkoriskeissä, jotka jaetaan henkilö- ja omaisuusriskeihin. Riskien hallittavuus riippuu siitä, miten niihin voidaan varautua. Vahinkoriskejä hallitaan omaisuutta vakuuttamalla. Vahinkojen ja toiminnan keskeytymisen varalta olevat vakuutukset on kilpailutettu 2010, jolloin on samalla määritelty käytettävät vakuutusmuodot ja omavastuut. Uudet sopimukset ovat tulleet voimaan Vakuutusten kilpailutus tulee ajankohtaiseksi , mikä tapahtunee yhteishankintana maakunnallisen hankintatoimen toimesta, kuten edelliselläkin kerralla. Vakuutusturva käydään läpi vuosittain pidettävässä vakuutuspalaverissa, jossa arvioidaan myös mahdolliset ajankohtaiset riskit ja päivitetään vakuutusturvat. Kertomusvuonna kunnan kiinteistöissä on ollut useita vesivahinkoja ja / tai sisäilmaongelmia, joihin osaan on saatu myös vakuutuskorvauksia. 18

19 Vuonna 2011 esiin tullut koulukiinteistön myynnin purkamisvaatimus on edelleen kesken, ostajan kanssa ei ole päästy sopimukseen. Kirjanpitolain mukainen pakollinen varaus on tehty vuoden 2011 tilinpäätökseen ja on edelleen. 19

20 Omaisuuden hankintaan ja hallintaan sekä sen myymiseen tulee jatkuvasti kiinnittää huomiota. Erityisesti kiinteistöjen merkitystä ja kuntoa sekä korjaustarvetta tulee seurata, jotta varmistetaan arvon säilyminen. Kiinteistömassan asianmukaisella hoidolla sekä tarkoituksenmukaisella hankinnalla ja käytöllä voidaan vähentää taloudellisten riskien uhkaa. Kunnan käyttämättömät tai vajaakäyttöiset kiinteistöt on inventoitu ja laitettu myyntiin taikka päätetty purkaa, toiminta on jatkuvaa. Henkilöstöriskejä hallitaan ensisijaisesti rekrytoinnilla, vaarallisten työyhdistelmien estämisellä, perehdyttämisellä, koulutuksella sekä kehityskeskusteluissa esiin tulleiden ongelmien ratkaisuilla. Henkilöstöriskejä ovat myös työturvallisuuteen, työssäviihtymiseen yms. liittyvät vaaratekijät, joiden osalta lakisääteiset työsuojelu ja työterveyshuolto ovat kunnossa. Lisäksi työhyvinvointikyselyjä tehdään parin vuoden välein ja ongelmatilanteisiin puututaan. Parikkalassa avoimeksi tulleet virat ja toimet on pääsääntöisesti saatu täytetyiksi kelpoisuusehdot täyttävillä henkilöillä. Henkilöstön keski-ikä on kuitenkin korkea, mikä asettaa haasteita jaksamisen tukemiselle ja ammattitaidon ylläpitämiselle. Lähivuosina eläkkeelle siirtyminen kiihtyy, mihin jokaisen hallintokunnan tulee varautua hyvissä ajoin. Rahoitusriskejä ovat mm. tulojen ja menojen kertymiseen liittyvät ongelmat sekä sijoitustoimintaan ja lainoihin liittyvät vaaratekijät. Rahoitusriskejä hallitaan maksuvalmiussuunnittelulla ja maltillisella sijoitus- ja lainapolitiikalla. Ajankohtainen raportointi on äärimmäisen tärkeää menojen ja tulojen seurannassa. Tällä hetkellä sekä sijoitus- että lainasalkut ovat varsin pienet, joten niihin kohdistuva riski ei ole suuri. Parikkalan kunta on toteuttanut suuret investoinnit ilman lainanottoa, mutta viimeisin, päiväkodin rakentaminen on tehty pääosin lainarahalla. Huolimatta pienistä määristä niin sijoitukset kuin lainatkin on kilpailutettu. Maksuvalmius on ollut vielä tyydyttävä, mutta mahdolliseen lainanottoon tulee varautua, alhainen korkotaso näkyy ainakin alussa edullisina lainakustannuksina, mutta taloudenpidossa on varauduttava myös mahdollisiin korkojen nousuun. Kunnan osuus Eksoten alijäämästä vuodelta 2014 on euroa, josta on tehty vuonna 2013 viiden vuoden kattamissuunnitelma. Kunta on vuokrannut Kiinteistö Oy Onnenlähde nimiseltä yhtiöltä 25 vuodeksi kehitysvammaisten asuntolan, vuokrasopimus tulee voimaan , johon mennessä kiinteistö on valmistunut. Tietoturvariskeihin on varauduttu hyväksymällä tietoturvasuunnitelma, jonka mukaan mm. käyttöoikeuksia rajoittamalla on pyritty minimoimaan riskejä. IT-palveluiden siirryttyä vuonna 2012 Saimaan tieto ja talous Oy:n hoidettavaksi, on läpikäyty ja päivitetty koko henkilöstön osalta tietoverkon käyttöoikeudet. Samalla jokainen on sitoutunut kunnan tietojärjestelmän käyttösääntöihin. Kunnassa ei ole tullut esiin tietoturvaongelmia Ympäristötekijät Parikkalassa ei ole tiedossa olennaisesti kunnan talouteen vaikuttavia ympäristökysymyksiä. Kunnissa kuten myös Parikkalassa on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota vesihuollon moitteettomaan toimivuuteen. Viime vuosien tapaiset luonnonkatastrofit voivat hyvinkin uusiutua, mutta niihin varautuminen muutoin kuin vakuuttamalla ei liene tarpeellista. Parikkalan kunta on yksi viidestä alkuperäisistä HINKU-kunnasta. Kunta on sitoutunut tavoittelemaan koko alueensa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä ja määrittelemään lähiajan kasvihuonekaasupäästötavoitteeksi vähintään 15 %:a vuoden 2016 loppuun mennessä ja 20

21 tärkeimmät keinot tavoitteeseen pääsemiseksi kolmen vuoden sisällä hankkeeseen liittymisestä ja sen jälkeen vähintään kerran viidessä vuodessa. 2. SELONTEKO KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuntalain sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat säännökset ovat tulleet voimaan Kunnanvaltuusto on päättänyt perusteista ja hyväksynyt tarvittavat muutokset myös hallintosääntöön. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Lakisääteisten tehtävien toteuttamisessa on noudatettu hyvää hallintotapaa. Lakien ja kunnan toimielinten päätösten noudattamisessa ei ole havaittu puutteita. Tavoitteiden toteuttaminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus. Kunnanhallitus on päättänyt, että talousarvion toteutumisesta raportoidaan vuosikolmanneksittain niin, että 1/3- ja 2/3- raportit sisältävät tuloslaskelman ja talousarvion toteutumisvertailun, ml. investoinnit sekä kommentit merkittävimmistä poikkeamista. Raportit saatetaan tiedoksi myös kunnanvaltuustolle. Valtuusto käsitteli 1/3 -raportin ja 2/3 raportin Varojen käytön valvonta on ollut systemaattista ja säännöllistä kunnan kaikissa toimielimissä eikä valvonnassa ole havaittu olennaisia ongelmia. Tehtävät, vastuut ja velvollisuudet on toimielimittäin määritelty joitakin yksityiskohtia lukuunottamatta varsin selkeästi, tarkoitus on, että tulevana vuonna asia on kaikilta osin kunnossa. Eri toimialojen keskeisiin toimintaprosesseihin sisältyy riittävästi valvontatoimenpiteitä, jotka varmistavat toiminnan tuloksellisuuden. Riskienhallinnan järjestäminen Kuntalain 2012 muutoksen edellyttämällä tavalla kaikki hallintokunnat ovat tehneet osaltaan riskikartoitukset kuluvan vuoden lopulla ja tulevana vuonna aloitetaan niiden pohjalta korjaus ja / tai ennaltaehkäisevät toimenpiteet. Koko kuntaa koskeva valmiussuunnitelma on hyväksytty vuonna Toimialakohtaisia valmiussuunnitelmia on päivitetty tarpeen mukaan. Riskienhallinnasta raportoidaan kunnanhallitukselle. Tulosaluepäälliköt raportoivat omille lautakunnille. Toimialakohtaisia sisäiseen valvontaan ja riskienhallintaan liittyviä erillisarviointeja ei ole suoritettu. Informaatio ja tiedonkulku Johtoryhmällä ja henkilöstöllä on ollut käytettävissään riittävän oikeaa tietoa, oikea-aikaisesti ja riittävän oikeassa muodossa johtamisen ja siihen sisältyvän sisäisen valvonnan kannalta. Tiedonkulun varmistamiseksi kunnassa käytetään tarkoituksenmukaisesti nykyaikaisia tiedonkulun kanavia (palaverit, tiedotustilaisuudet, kotisivut ja sähköposti). Kunnanhallituksen päätöksistä tiedotetaan välittömästi koko henkilökunnalle. Johtoryhmän muistiot ovat olleet yleisesti esillä hallinnon verkossa. Ulkoisen tiedotuksen menettelytavat ja vastuuhenkilöt on selkeästi määritelty hallintosäännössä sekä viestintä- ja tiedotussuunnitelmassa. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Kunnassa on riittävä toiminnan ohjeistus, jolla varmistetaan tehokas ja lainmukainen toiminta sopimustoiminnassa, hankintojen kilpailuttamisessa ja omaisuuden myymisessä ja luovutuksessa. Parikkalan kunta on ollut mukana vuoden lopulla päättyneessä Etelä-Karjalan 21

22 Hankintapalvelut Oy:ssä. Vuoden 2015 alusta yhteishankkinat hoidetaan Lappeenrannan kaupungin hallinnoimana maakunnallisen yhteistoimintasopimuksella. Sopimustoiminta Kunnan eri toimialoja koskevien sopimusten seuranta ja valvonta on kunnossa. Vuonna 2013 sopimushallinta siirtyi osittain sähköisesti hoidettavaksi asianhallintaohjelma Dynastyn kautta, jolloin seuranta ja valvonta tehostuu entisestään. Kunnassa hyödynnetään tarvittaessa otto-oikeutta toimivaltuuksien noudattamisessa. Ulkoistettujen palvelujen seuranta ja valvonta on ajan tasalla. Sisäisen tarkastuksen järjestäminen Sisäinen tarkastus on osa kunnan normaalia johtamistoimintaa. Kunnanhallitus on hyväksynyt sisäisen valvonnan ohjeen Konserni Toimivallan ja -vastuunjako konserniohjauksessa voimaan tulleissa konserniohjeissa on määritelty täsmällisesti konsernijohto ja sen vastuut. Kuntakonsernissa on noudatettu hyvää hallintotapaa, mitä myös konserniohjeet edellyttävät. Konserniohjeet ovat riittävät varmistamaan konserniyhteisöjen tehokkaan johtamisen, tarkoituksenmukaisen päätöksenteon, riskien ennalta ehkäisemisen ja hallinnan sekä ajantasaisen raportoinnin ja tiedottamisen. Ohjeiden anto kunnan edustajille tytäryhteisöissä Kunnan edustajille tytäryhteisöissä on annettu riittäviä ja täsmällisiä ohjeita koskien mm. yhtiökokouksessa käsiteltäviä asioita, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä ja raportointia. Tytäryhteisöt ovat Parikkalan Ravi- ja Markkinakettä Oy:tä ja Parirealty Oy:tä lukuun ottamatta asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä. Konsernitavoitteiden asettamista ja toteutumista koskeva arviointi Kunta on asettanut tytäryhteisöille tarkoituksenmukaiset, realistiset ja oikeat tavoitteet, jotka myös antavat oikean kuvan konserniyhteisöjen toiminnan tuloksellisuudesta. Konsernitavoitteiden osalta yleisvastuu konsernitavoitteiden ohjauksesta, valvonnasta ja raportoinnista on kunnanjohtajalla. Asunto-osakeyhtiöiden toiminnan osalta vastuu on rakentamispäälliköllä. Vuodelle 2014 asetetut tavoitteet ovat olennaisilta osin toteutuneet. Kuntastrategian ja taloussuunnitelman mukaan asunto-osakeyhtiöiden tavoitteena oli asuntojen kunnon parantaminen. Tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seuranta, analysointi ja raportointi Tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seuranta-, analysointi- ja raportointijärjestelmät ovat olleet jokseenkin toimivia Parikkalan konsernin rakenne ja laajuus huomioon ottaen. Parirealty Oy:n hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat tulevat kunnanjohtajalle. Konsernijohto on käsitellyt dokumentoidusti konserniyhtiöiden tavoitteiden saavuttamista osavuosikatsauksissa. Taloudellista asemaa ei ole dokumentoidusti tarkasteltu ajantasaisesti tarkasteluvuoden kuluessa, koska siihen ei ole katsottu olevan tarvetta epävirallisen informoinnin lisäksi. Keskitettyjen konsernitoimintojen käyttö 22

23 Konserniohjeen mukaan tavoitteena on, että konsernissa hyödynnetään erilaisten tukipalvelujen hankinta- ja volyymiedut sekä ammatti- ja erityisosaaminen. Riskienhallintajärjestelmien toimivuus tytäryhteisöissä Tytäryhteisöjen riskikartoitukset ja riskien ennakointi ovat konsernin rakenne ja laajuus huomioon ottaen riittäviä ja ajantasaisia. Tätä koskeva konsernijohdon ohjeistus ja valvonta on ollut myös riittävää. 23

24 3. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS 3.1. Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 24

25 3.2. Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 25

26 4. RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET 26

27 Tunnusluvut Taseesta laskettavat tunnusluvut kuvaavat kunnan omavaraisuutta, rahoitusvarallisuutta ja velkaisuutta. Omavaraisuusaste, % = 100 * (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma- Saadut ennakot) Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös ,2 78,0 76,4 80,0 Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntien keskimääräistä 70 % omavaraisuutta. Alle 50 % omavaraisuus merkitsee kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta. Kuntien keskimääräinen omavaraisuusaste oli vuoden 2013 tilinpäätösten mukaan 60,50 %. Valtioneuvoston asetus kunnan talouden tunnuslukujen eräistä raja-arvoista (172/2007) asettaa kunnan omavaraisuusasteen raja-arvoksi 50 %. Suhteellinen velkaantuneisuus, % (=100* (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot) Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös ,1 17,0 18,3 15,1 Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Kuntien keskimääräinen suhteellinen velkaantuneisuus oli vuoden 2013 tilinpäätösten mukaan 50,7 %. Kertynyt ylijäämä (alijäämä) = Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös , , , ,33 Luku osoittaa, paljonko kunnalla on kertynyttä ylijäämää tulevien vuosien liikkumavarana, taikka paljonko on kertynyttä alijäämää, joka on katettava tulevina vuosin. Kertynyt ylijäämä (alijäämä), /asukas = [Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä)] / Asukasmäärä Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös , , , ,62 Luku osoittaa asukaskohtaisen kertyneen ylijäämän tai katettavan kertyneen alijäämän määrän. Asukasmääränä käytetään tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaista kunnan asukasmäärää. Lainakanta = Vieras pääoma (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat) Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös Lainat /asukas Asukaskohtainen lainamäärä lasketaan jakamalla edellä mainittu lainakanta tilinpäätösvuoden päättymispäivän mukaisella kunnan asukasmäärällä. Lainat, /asukas Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös Vuoden 2013 tilinpäätösten mukaan kuntien lainamäärä on euroa /asukasta ja tilinpäätösennusteiden 2014 mukaan euroa / asukas. Lainasaamiset (= sijoituksiin merkityt jkv -lainasaamiset ja muut lainasaamiset) Lainasaamiset

28 Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2013 Tilinpäätös KOKONAISTULOT JA MENOT 28

29 6. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS 6.1. Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä 29

30 6.2. Konsernin toiminnan ohjaus Parikkalan kunnan konserniin kuuluvat tytäryhtiöinä Parirealty Oy ja Parikkalan Ravi- ja Markkinakenttä Oy sekä asunto-osakeyhtiöt Asunto Oy Kaivoniemi, Asunto Oy Kaivotienvatro, Asunto Oy Tarnalan Kylätalo ja Asunto Oy Vatrinne. Edellisten lisäksi konsernitilinpäätökseen on yhdistetty seuraavat kuntayhtymät, joissa kunta on osakkaana: Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Itä-Savon koulutuskuntayhtymä ja Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnalle konserniohjeet. Tunnistetiedot konsernitilinpäätökseen kuuluvista yhteisöistä ovat liitetietoina Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Kunnanvaltuusto on jatkanut Kiinteistöyhtiö Parirealty Oy:lle myönnetyn euron lainan takaisinmaksun eräpäivää saakka, johon mennessä Tehomet Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaan yhtiö lunastaa kunnan osuuden kiinteistöyhtiöstä Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konserniohjeen mukaan kunnanvaltuusto mm. määrittelee omistajapolitiikan ja hyväksyy talousarviossa vuotuiset tavoitteet kuntakonsernille. Tavoitteet on asetettu ja toteutumisen seuranta tapahtuu tilinpäätöksessä. Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen edustajat konserniin kuuluvien yhtiöiden hallintoon ja antaa heille tarvittaessa ohjeita sekä seuraa konserniin kuuluvien yhteisöjen toimintaa. Kunnanjohtaja vastaa kuntakonsernin operatiivisesta johtamisesta ja vaatii tarvittaessa hallinnossa olevalta edustajalta selontekoa yhtiön asioista. Selontekoja ei ole vaadittu. Kunnalla on ollut edustajana kunnanhallituksen jäsen tai keskushallinnon johtava viranhaltija kaikkien tytäryhtiöiden hallituksissa. Kaikkien tytäryhteisöinä olevien asunto-osakeyhtiöiden isännöinti ja tilinpito hoidetaan kunnassa. Näin ollen tiedonkulku yhtiöiden ja konsernivalvonnasta vastaavien toimielinten ja viranhaltijoiden välillä on ollut jatkuvaa ja tilanteen seuraaminen kuntaan toimitetuista asiakirjoista on jatkuvasti mahdollista. Konsernivalvonnassa ei ole havaittu puutteita tai virheitä Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Parikkalan Ravi- ja Markkinakenttä Oy: Yhtiö järjestää Parikkalan Markkinat ja toimii kannattavasti. Parikkalan Markkinat pidettiin syyskuussa Yhtiön tulos oli 3 410,96 euroa tappiollinen. Parirealty Oy: Yhtiö pystyy vuokratuloillaan vastaamaan sille kuuluvista hallinto-, kiinteistö- ja lainanhoitomenoista sekä veroista. Yhtiö pystyi vuokratuloillaan vastaamaan em. kustannuksista, poistojen jälkeen tulos oli ,33 euroa. Kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt: Yhtiöt toimivat kannattavasti ja huolehtivat riittävästä kiinteistöjensä kunnossapidosta. Kunnalla on konserniin kuuluvissa asunto-osakeyhtiöissä 52 huoneistoa. Yhtiöiden yhteenlaskettu vuoden 2014 tulos oli euroa. Osakkuusyhteisöt: Kunta myy omistamiaan osakkeita ensisijaisesti huoneistoissa oleville vuokralaisille. Vuonna 2014 on myyty yksi osake Asunto Oy Saaren Tulppaanipellosta. 30

Tilinpäätös vuodelta 2015

Tilinpäätös vuodelta 2015 Parikkalan kunta Tilinpäätös vuodelta 2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot Henkilöstöraportti Hyvinvointikertomus Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 PARIKKALAN KUNTA Kehitysvammaisten asuntola, Petäjämäki Kuva: Jouko Makkonen TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot Henkilöstöraportti

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS

VUOSIKATSAUS VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013

TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 PARIKKALAN KUNTA Päiväkoti Satakieli, valmistui 9/2013 (kuva Sari Kokkonen) TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot Henkilöstöraportti

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA. Harjulinnan Ruskakilpailun 15.9.2012 yleisöä (kuva Parikkalan-Rautjärven Sanomat) TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012

PARIKKALAN KUNTA. Harjulinnan Ruskakilpailun 15.9.2012 yleisöä (kuva Parikkalan-Rautjärven Sanomat) TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 PARIKKALAN KUNTA Harjulinnan Ruskakilpailun 15.9.2012 yleisöä (kuva Parikkalan-Rautjärven Sanomat) TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernitilinpäätös Liitetiedot

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätös

Vuoden 2014 tilinpäätös Kunnanhallitus 57 31.03.2015 Kunnanvaltuusto 3 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätös 20/02.02.02/2015 Khall 31.03.2015 57 Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Laukkanen, puh. 044 7811 251, s-posti mar jat

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Vuosikatsaus

Vuosikatsaus Vuosikatsaus 1.1. 31.12. Väestömäärän kehitys jatkuu myönteisenä Joensuun väestömäärä oli marraskuun lopussa Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan 75 92. Väestömäärä oli 386 edellisen vuoden marraskuuta

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Kuntakohtainen paine veroprosentin korottamiseksi 2012 2017e 2021e 2025e Harjavalta 23,6 23,4 25,0

Lisätiedot