Vuoden 2017 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2017 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vuoden 2017 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma / /2016 Kaupunginhallitus Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, Vuoden 2017 talousarvio on valmisteltu kaupunginhallituksen antamien valmisteluohjeiden ja menoraamin pohjalta. Valtuustotason strategiset tavoitteet hyväksyttiin kesäkuun valtuustossa. Valtuustotason korteista johdetut hallituksen, hyvinvointi- ja kaupunkikehityspalvelujen tuloskortit käsitellään samanaikaisesti talousarvion laadinnan kanssa. Vuoden 2017 talousarvion valmisteluun liittyy olennaisesti valmistautuminen tulevaisuuden suuriin uudistuksiin ja talousarviota voikin hyvällä syyllä luonnehtia siirtymäkauden ensimmäiseksi talousarvioksi. Uuden kuntalain mukaan valtuustokaudet alkavat ensi vuodesta lähtien kesäkuun alussa ja meneillään oleva sote- ja maakuntauudistus astuu voimaan eli tulevat päättäjät ovat mukana uudistuksen valmistelussa sekä toimeenpanossa koko seuraavan valtuustokauden ajan. Talousnäkymät Salossa ovat edelleen heikot johtuen asukasluvun laskusta ja heikosta työllisyystilanteesta. Ponnistuksista huolimatta pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut edelleen kasvussa. Uusia työpaikkoja on syntynyt, mutta kaupungin tulopohjaa ne eivät vielä ole vahvistaneet. Budjetin taloussuunnittelu perustuu orastavan kasvun näkymille. Kaupunginvaltuuston hyväksymä sopeuttamisohjelma on huomioitu talousarvioesityksessä. Niistä arvioitua taloudellista vaikutusta ei ole saavutettu. Talousarvioesitys pitää sisällään talouteen positiiviesti vaikuttavia palveluverkkoon ja palveluratkaisuihin liittyviä toimenpiteitä. Talous ei tule olemaan tavoitteen mukaisesti tasapainossa vuonna Joudumme edelleen hakemaan katetta taseesta. Valtuuston hyväksymän sopeuttamisohjelman leikkaukset on otettu huomioon talousarvioesityksessä, mutta ohjelman asettamiin taloudellisiin tavoitteisiin ei päästy. Talousarvion toimintatuotot ovat 93,0 milj. euroa eli vuoden 2016 tasolla ja toimintakulut 376,4 milj. euroa eli kasvua on 1,4 %. Vuosikate on 7,0 milj. euroa ja poistot 15,3 milj. euroa. Tilikauden alijäämäksi muodostuu -7,7 milj. euroa. Kaupungin tase on noin 15 milj. euroa

2 ylijäämäinen, ja kun kuluvan vuoden tulosennuste on lähellä nollaa, on tase pysymässä edelleen ylijäämäisenä. Konsernitaseesta mitattavat niin sanotut kriisikuntamittarit eivät tämän talousarvioesityksen johdosta täyty. Viime vuodet ovat osoittaneet, että määrätietoisella päätöksenteolla ja tuloksellisella johtamisella voidaan vaikuttaa kehityksen suuntaan. Edellisten lisäksi on jatkettava tiukan kulukurin henkilöstömenoihin kohdistuvia vapaaehtoisa toimia. Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus on laadittu siltä pojalta, että Salon kaupungin verotusperusteet vuonna 2017 ovat seuraavat: Kunnallisvero 20,75 % Vakituisen asunnon kiinteistövero 0,55 % Yleinen kiinteistövero 0,95 % (korotus 0,05) Vapaa-ajan asunnon kiinteistövero 1,30 % (korotus 0,15) Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 3,0 % Suunnitelmakauden aikana toimintatuotot ja verotulot eivät juurikaan kasva. Talousarviossa vuodelle 2017 henkilöstömenoihin on varattu 161,9 milj. euroa, mikä on samaa tasoa, kun vuoden 2016 ennuste, vaikka lomarahojen leikkaus alentaa palkkakustannuksia 2,6 milj. euroa. Palkat on varattu kaikille vakansseille täysimääräisinä lukuun ottamatta 0,7 milj. euron vapaaehtoisia palkattomia vapaita koskevaa leikkausta. Talousarvioesitykseen on liitetty luettelo uusista vakansseista, määräaikaisista ja lakkautettavista vakansseista sekä nimikkeen muutoksista. Henkilöstösuunnitelmassa uusia vakansseja esitetään perustettavaksi 27. Lakkautettavaksi on esitetty 45 vakanssia, joista 19 on perhepäivähoidosta. Investointeja esitetään yhteensä 21,0 milj. euroa. Omarahoitusaste on 34 prosenttia. Lainakanta kasvaa 13,4 milj. euroa ja asukaskohtainen laina nousee 2075 euroon/asukas. Talousarviosta päätettäessä hyväksytään: talousarvion sitovuus henkilöstösuunnitelma kaupunginhallituksen tuloskortti hyvinvointipalvelujen tuloskortti kaupunkikehityspalvelujen tulokortti sitovuustason mukaiset toimintakatteet tuloslaskelma investointiohjelma rahoituslaskelma Tarkemmat perustelut löytyvät toimintatietokortista ja sanallisista perusteluista. Yhteistoimintaelin on käsitellyt talousarvioehdotuksen kokouksessaan

3 Kokouksen pöytäkirja on oheismateriaalina kaupunginhallituksen kokousintrassa. Osaamiskeskittymää koskeva asia ja siihen liittyvä määrärahaesitys käsitellään yhtenä kokonaisuutena valtuuston joulukuun kokouksessa. Talousarvioehdotuksesta poistetaan osaamiskeskittymää koskeva määrärahaesitys. Korjatut luvut esitetään kokouksessa. Ravitsemus- ja puhtaanapitopalveluiden järjestämisvaihtoehtoja koskeva päätöksen ennakkoarviointilomake on liitteenä. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2017 talousarvion ja strategiset tavoitteet sekä siihen liittyvän vuosien taloussuunnitelman esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisena siihen tehdyin korjauksin ja, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuosia koskevan investointiohjelman noudatettavaksi esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisena siihen tehdyin korjauksin. Päätös: Kaupunginvaltuuston tuloskortit Juha Punta Osmo Fribergin kannattamana ehdotti, että otsikon "Uudistuvat palvelut ja kuntalaisten hyvinvointi alla oleva keskimmäinen päämäärä muutetaan seuraavaksi: Edistää palveluratkaisuilla kuntalaisten hyvinvointia ja omatoimisuutta ja alueen vetovoimaa". Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Juha Punnan ehdotuksen. Osmo Friberg Juha Punnan ja Annika Viitasen kannattamana ehdotti, että kaupunginvaltuuston tuloskortin otsikon Elinvoima ja työpaikat alla oleva tavoitteiden ja mittareiden kohta 3.2 muutetaan seuraavaksi: Hyvä yritysilmapiiri/ Kyselyn tulokset paranevat. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Osmo Fribergin ehdotuksen. Osmo Friberg Juha Punnan kannattamana ehdotti, että kaupunginvaltuuston tuloskortin otsikon Uudistuvat palvelut ja kuntalaisten hyvinvointi alla oleva tavoitteiden ja mittareiden kohta 1.1. muutetaan seuraavaksi: Palvelurakennne uudistuu. Reuna-alueiden kuntakeskuksissa säilyy alakoulu, päiväkoti, liikunta- ja nuorisotilat sekä kirjastopalvelut / Muutokset palvelupisteiden ja palvelupaikkojen määrässä. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Osmo Fribergin ehdotuksen.

4 Juha Punta Osmo Fribergin kannattamana ehdotti, että valtuuston tuloskortin otsikon Johtaminen ja osaava henkilöstö alla oleva strategisen päämäärän kohta 3 muutetaan seuraavaksi: Tukea ja kannustaa henkilöstön osaamista, hyvinvointia ja aloitteellisuutta. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Juha Punnan ehdotuksen. Merkittiin että Tauno Kanerva saapui kokoukseen tässä vaiheessa asian käsittelyä klo Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginvaltuuston tuloskortit siihen edellä hyväksytyin muutoksin. Yleisperustelut Todettiin, että yleisperusteluihin tehdään viranhaltijatyönä kiinteistoveropäätöksestä aiheutuvat muutokset. Talousarvion sitovuus Henkilöstösuunnitelma Uudet virat ja työsuhteet Saija Karnisto-Toivonen Marja Ruokosen kannattamana ehdotti, että Kohtaan 2130 Terveyskeskussairaala lisätään yksi sairaanhoitajan vakanssi hallintokunnan ehdotuksen mukaisesti, jolloin sairaanhoitajan vakansseja on kaksi. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että toimitetaan kädennostoäänestys. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai kuusi ääntä (Viitanen Annika, Friberg Osmo, Punta Juha, Huittinen Ulla, Honkanen Raimo ja Lehti Timo) ja Saija Karnisto-Toivosen ehdotus seitsemän ääntä (Karnisto-Toivonen Saija, Ruokonen Marja, Keto-oja Piia, Paassilta Simo,Tamminen Laura, Äyräväinen Tapio ja Lundén Mikko). Kaupunginhallitus hyväksyi Saija Karnisto-Toivosen ehdotuksen äänin 7-6. Saija Karnisto-Toivonen Marja Ruokosen kannattamana ehdotti, että vanhuspalveluiden kohtaan 2400 Ympärivuorokautinen hoito lisätään kaksi lähihoitajan vakanssia lautakunnan ehdotuksen mukaisesti, jolloin vakansseja on kahdeksan. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että toimitetaan kädennostoäänestys. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

5 Suoritetussa kädennostoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai kuusi ääntä (Viitanen Annika, Friberg Osmo, Punta Juha, Huittinen Ulla, Honkanen Raimo ja Lehti Timo) ja Saija Karnisto-Toivosen ehdotus seitsemän ääntä (Karnisto-Toivonen Saija, Ruokonen Marja, Keto-oja Piia, Paassilta Simo,Tamminen Laura, Äyräväinen Tapio ja Lundén Mikko). Kaupunginhallitus hyväksyi Saija Karnisto-Toivosen ehdotuksen äänin 7-6. Ulla Huittinen Juha Punnan, Osmo Fribergin ja Saija Karnisto-Toivosen kannattamana ehdotti, että kaupunkikehityspalveluiden kohdasta 5310 Tilapalvelut poistetaan sisäilma-asiantuntijan vakanssi ja vastaava määräraha lisätään ostopalveluihin. Kaupunginhallitus hyväksyi Ulla Huittisen ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginhallitus hyväksyi uusia virkoja ja työsuhteita koskevan ehdotuksen edellä hyväksytyin muutoksin. Määräaikaiset toimet ja työsuhteet Konsernipalvelut Todettiin, että kaupunginhallitukselle oli jaettu korjattu sivu, johon oli lisätty 1911 Maaseutuyksikön kesäapulaisen vakanssi. Annika Viitanen Saija Karnisto-Toivosen, Osmo Fribergin ja Marja Ruokosen kannattamana ehdotti, että ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinnan yksityiskohtaista valmistelua jatketaan ja asia tuodaan erikseen päätettäväksi. Tästä aiheutuvat talousarvion muutokset tehdään viranhaltijatyönä. Hankintapalveluihin esitetty ostajan vakanssi poistetaan tässä vaiheessa henkilöstösuunnitelmasta. Kaupunginhallitus hyväksyi Annika Viitasen ehdotuksen yksimielisesti. Sosiaalityön palvelut Mikko Lundén Tapio Äyräväisen kannattamana ehdotti, että sosiaalityön palveluiden kohdassa 2731 Maahanmuuttajapalvelut oleva sosiaaliohjaajan vakanssi poistetaan. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että toimitetaan kädennostoäänestys. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai 11 ääntä (Viitanen Annika, Friberg Osmo, Punta Juha, Karnisto-Toivonen Saija, Keto-oja Piia, Paassilta Simo, Huittinen Ulla, Honkanen Raimo, Lehti Timo, Ruokonen Marja ja Tamminen Laura) ja Mikko Lundénin ehdotus kaksi ääntä (Lundén Mikko ja Äyräväinen Tapio). Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 11-2.

6 Lasten ja nuorten palvelut Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen. Vapaa-ajan palvelut Todettiin, että kaupunginhallitukselle oli jaettu korjattu sivu, johon oli korjattu vakanssien määrä. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen korjatun sivun mukaisesti. Kaupunkikehityspalvelut Todettiin, että kaupunginhallitukselle oli jaettu korjattu sivu, jossa työllisyyspalveluiden päällikön vakanssi ja yrityskoordinaattorin vakanssi oli siirretty vuodelta 2018 vuodelle 2017 ja poistettu osaamiskeskittymän projektityöntekijän vakanssi. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen korjatun sivun mukaisesti. Kaupunginhallitus hyväksyi määräaikaiset toimet ja työsuhteet edellä päätetyin muutoksin. Nimikemuutokset Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen. Lakkautettavat vakanssit Merkittiin, että kaupunginhallitukselle oli jaettu korjattu sivu, johon oli lisätty lasten ja nuorten palvleuiden lakkautettavat vakanssit. Lakkautettavien vakanssien yhteismäärä on 45. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen korjatun sivun mukaisesti. Kaupunginhallituksen tuloskortti Merkittiin, että Jorma Elovaara poistui kokouksesta tässä vaiheessa klo Todettiin, että kaupunginhallituksen tuloskorttiin tehdään viranhaltijatyönä korjaukset, jotka johtuvat valtuuston tuloskortin käsittelyssä hyväksytyistä muutoksista. Samalla todettiin, että vastuutahoiksi kirjataan yhtenäisesti virkanimikkeet henkilön nimen sijasta. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginhallituksen tuloskortin edellä todetuin teknisin korjauksin. Merkittiin että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo Merkittiin, että Jorma Elovaara saapui kokoukseen klo

7 Toiminnalliset ja taloudellsiet tavoitteet, toiminnan painopisteet ja perustelut, tuloslaskelmat Tarkastustoimi Kaupunginhallitus hyväksyi tarkastuslautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Keskusvaalilautakunta Kaupunginhallitus hyväksyi keskusvaalilautakunnan tuloslaskelman kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginvaltuuston tuloslaskelman kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginhallituksen tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Hyvinvointipalvelut Tuloskortti Todettiin, että viranhaltijatyönä tuloskorttiin korjataan vastuutahot nimikkeiden eikä henkilön nimien mukaisiksi. Kaupunginhallitus hyväksyi hyvinvointipalveluiden tuloskortin kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisena. Ulla Huittinen Timo Lehden kannattamana ehdotti, että vanhuspalveluiden osalta selvitetään Salonkadun vuokra-asuntojen saneeraaminen vanhusten ryhmäkotityyppisiksi asunnoiksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Ulla Huittisen ehdotuksen. Merkittiin, että Mika Mannervesi saapui kokoukseen tässä vaiheessa klo Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus hyväksyi sosiaali- ja terveyslautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot siihen edellä henkilöstösuunnitelman kohdalla tehdyistä päätöksistä aiheutuvin muutoksin. Opetuslautakunta Saija Karnisto-Toivonen Piia Keto-ojan kannattamana ehdotti, että lasten ja nuorten palveluiden palvelualueen keskeisiin tavoitteisiin ja merkittävimpiin

8 riskeihin lisätään perusopetuksen kohdalle seuraavaa: Digiloikkaa toteutettaessa tulee ottaa huomioon oppilaiden tasa-arvoiset mahdollisuudet digikasvatukseen erityisesti silloin, kun opetuksessa hyödynnytetään oppilaiden omia välineitä. Lähtökohtaisesti opetusvälineistön hankinnat kuuluvat kunnan vastuulle ja kaupungin tulee tehdä järjestelmällistä työtä riittävän opetusvälineistön hankkimiseksi. Kaupunginhallitus hyväksyi Saija Karnisto-Toivosen ehdotuksen yksimielisesti. Kaupunginhallitus hyväksyi opetuslautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot Saija Karnisto-Toivosen esittämin tekstiosaa koskevin muutoksin. Vapaa-ajan lautakunta Ulla Huittinen Timo Lehden kannattamana ehdotti, että tehdään nopealla aikataululla selvitys, millä aikataululla ja millä toimilla elektroniikkamuseon varastotila voidaan purkaa ja miten eleketroniikkamuseosta saadaan toteutettua tiivistetty Salon elektroniikkateollisuuden historiaa kuvaava näyttely. Merkittiin, että kaupunginhallitus piti neuvottelutauon klo Osmo Friberg ehdotti Ulla Huittisen kannattamana seuraavaa kirjausta: Viranhaltijoiden keskustelun kuluessa esittämät elektroniikkamuseota koskevat toimenpide-ehdotukset kirjataan, tyhjiksi jäävistä elektroniikkamuseon tiloista luovutaan heti, kun mahdollista ja maaliskuun 2017 loppuun mennessä tehdään Ulla Huittisen ehdottamat selvitykset. Tapio Äyräväinen Mikko Lundénin ja Juha Punnan kannattamana ehdotti, että ylimääräiseksi jäävä elektroniikkakokoelman aineisto myydään. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet koota Marimekko-kokoelma, Kupittaan Saven kokoelma sekä elektroniikkaesineistö yhteinäiseksi kokoelmaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Ulla Huittisen, Osmo Fribergin ja Tapio Äyräväisen ehdotukset. Kaupunginhallitus hyväksyi vapaa-ajan lautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot edellä päätetyin selvityksiä koskevin lisäyksin. Merkittiin että Tauno Kanerva poistui kokouksesta tässä vaiheessa klo Kaupunkikehityspalvelut Tuloskortti Todettiin, että viranhaltijatyönä tuloskorttiin korjataan vastuutahot nimikkeiden eikä henkilön nimien mukaisiksi. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunkikehityspalveluiden tuloskortin

9 kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Tekninen lautakunta Todettiin että sisäilma-asiantuntijan vakanssista aiheutuvat edellä päätetyt muutokset määrärahan siirtymisestä henkilöstömenoista palveluiden ostoon tehdään talousarvioon viranhaltijatyönä. Kaupunginhallitus hyväksyi teknisen lautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot muutoin kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunkisuunnittelulautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus hyväksyi rakennus- ja ympäristölautakunnan tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Liikelaitos Salon Vesi Kaupunginhallitus hyväksyi Liikelaitos Salon Veden tuloslaskelman ja toimintaa koskevat tiedot kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti. Tuloslaskelma perusteluineen ja verorahoitus Henkilöstö- ja talouspäällikkö ilmoitti, että edellä hyväksyttyjen muutosten perusteella tuloslaskelman luvut ovat seuraavat: Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja kulut Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Tilikauden alijäämä Kaupunginhallitus hyväksyi tuloslaskelman edellä esitetyn mukaisena. Verorahoitus ja ulkoiset toimintatuotot Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.

10 Merkittiin, että kaupunginhallitus piti kokoustauon klo Investointisuunnitelma Aineeton käyttöomaisuus Todettiin, että kaupunginhallitukselle oli jaettu korjattu sivu, jossa osaamiskeskittymää koskeviin osakkeisiin varattu 4,5 miljoonaa euroa oli poistettu. Kaupunginhallitus hvyäksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen korjatun sivun mukaisesti. 150 Kiinteä omaisuus Juha Punta Osmo Fribergin ja Marja Ruokosen kannattamana ehdotti, että kohtaan 2000 maa- ja vesialueet, tontit varataan euron määräraha. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Juha Punnan ehdotuksen. Talonrakennus Sosiaali- ja terveyspalveluiden hankkeet Lasten ja nuorten palvelujen hankkeet Ulla Huittinen Timo Lehden kannattamana ehdotti, että hankkeellle 3241 Perttelin päivähoidon tilaratkaisut varatut määrärahat poistetaan. Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että toimitetaan kädennostoäänestys. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai neljä ääntä (Viitanen Annika, Friberg Osmo, Punta Juha ja Tamminen Laura) ja Ulla Huittisen ehdotus yhdeksän ääntä (Huittinen Ulla, Lehti Timo, Honkanen Raimo, Paassilta Simo, Karnisto-Toivonen Saija, Keto-oja Piia, Lundén Mikko, Äyräväinen Tapio ja Ruokonen Marja). Kaupunginhallitus hyväksyi Ulla Huittisen ehdotuksen äänin 9-4. Kaupunginhallitus hyväksyi lasten ja nuorten palvelujen investoinnit Ulla Huittisen ehdottamin muutoksin. Vapaa-ajan palvelut Kaupunkikehityspalvelujen hankkeet Kiinteät rakenteet ja laitteet Kaava-alueet Simo Paassilta ehdotti, että kartoitetaan vanhat kaava-alueet ja niiden investointitarpeet tavoitteena saada ne samalle tasolle uusien alueiden

11 kanssa. Tehdään investointisuunnitelmaan kohtaan 430 oma rivi vanhoja kaava-alueita varten. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Simo Paassillan ehdotuksen. Kaupunginhallitus hyväksyi kaava-alueiden investoinnit kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti Simo Paassillan esittämin täydennyksin. Liikenneväylät Mikko Lunden Tapio Äyräväisen kannattamana ehdotti, että hankkelle 4201 Uudelleen päällystettävät kadut lisätään euroa, jolloin määräraha on Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että toimitetaan kädennostoäänestys. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai seitsemän ääntä (Viitanen Annika, Friberg Osmo, Punta Juha, Huittinen Ulla, Honkanen Raimo, Lehti Timo ja Tamminen Laura) ja Mikko Lundénin ehdotus kuusi ääntä (Lundén Mikko, Äyräväinen Tapio, Karnisto-Toivonen Saija, Keto-oja Piia, Paassilta Simo ja Ruokonen Marja). Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 7-6. Katuinfran saneeraus Osmo Friberg Ulla Huittisen, Mikko Lundénin ja Juha Punnan kannattamana ehdotti että hankkeelle 4318 Jäänpidätysrakenteet varatut määrärahat poistetaan. Kaupunginhallitus piti kokoustauon klo Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti katuinfran saneerauksen investoinnit Osmo Fribergin ehdottamin muutoksin. Katuvalaistus Yhteishankkeet ELY:n kanssa Puistot Toimialojen muut kohteet Henkilöstö- ja talouspäällikkö ilmoitti teknisenä korjauksena, että tämän kohdan loppusumma on euroa. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen ilmoitetuin korjauksin. Irtain omaisuus

12 Sosiaali- ja terveyspalvelut Lasten ja nuorten palvelut Vapaa-ajan palvelut Kaupunkikehityspalvelut Vesihuoltolaitos Uusien alueiden vesihuolto Vesihuollon saneeraus Haja-asutusalueiden vesihuolto Vesihuoltolaitoksen irtain Todettiin, että investoinnit yhteensä on euroa. Investointitulot Todettiin, että investointituloista poistetaan jäänpidätysrakenteita koskevat tulot euroa, jolloin investointitulojen loppusumma on euroa. Kaupunginhallitus hyväksyi investointitulot edellä esitetyin korjauksin. Todettiin, että investointien nettomäärä on euroa. Investointisuunnitelman perustelut Rahoituslaskelma perusteluineen Henkilöstö- ja talouspäällikkö esitti rahoituslaskelmaan korjauksen, että pitkäaikaisten lainojen lisäys on euroa ja pitkäaikaisten lainojen vähennys on euroa. Edellä hyväksytyt muutokset tehdään kaupunginvaltuustolle esitettävään talousarvioehdotukseen.

13 Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2017 talousarvion ja strategiset tavoitteet sekä siihen liittyvän vuosien taloussuunnitelman esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisena ja että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuosia koskevan investointiohjelman noudatettavaksi esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisena.

14 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2017 talousarvion ja strategiset tavoitteet sekä siihen liittyvän vuosien taloussuunnitelman esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisena ja että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuosia koskevan investointiohjelman noudatettavaksi esityslistan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisena. Päätös: Kaupunginjohtajan katsaus Merkittiin tiedoksi. Perustehtävä Merkittiin tiedoksi. Kaupunginvaltuuston tuloskortit Elinvoima ja työpaikat Hannu Eeva Simo Vesan kannattamana ehdotti, että kohta 1.1. Osaamiskeskushanke poistetaan, koska valtuusto tekee asiasta päätöksen joulukuussa. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Hannu Eevan ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 43 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä. Uudistuvat palvelut ja kuntalaisten hyvinvointi Vakavarainen talous Johtaminen ja osaava henkilöstö

15 Yleisperustelut Merkittiin tiedoksi. Talousarvion sitovuus Henkilöstösuunnitelma Kansliapäällikkö esitti pöytäkirjaan kirjattavaksi seuraavan ilmoituksensa: Kaupunginhallituksen talousarviokokouksen pöytäkirjaan on tehty seurava virheellinen kirjaus kaupunkikehityspalvelujen määräaikaisten virkojen ja työsuhteiden kohdalle: Todettiin, että kaupunginhallitukselle oli jaettu korjattu sivu, jossa työllisyyspalveluiden päällikön vakanssi ja yrityskoordinaattorin vakanssi oli siirretty vuodelta 2018 vuodelle 2017 ja poistettu osaamiskeskittymän projektityöntekijän vakanssi. Hallitukselle jaetussa korjatussa sivussa ei kuitenkaan ollut poistettu eikä ollut tarkoituskaan poistaa osaamiskeskittymän projektityöntekijän vakanssia.hallitus hyväksyi henkilöstösuunnitelman korjatun sivun mukaan, joten vakanssi on valtuuston esityslistan liitteenä olevan talousarvioehdotuksen henkilöstösuunnitelmassa kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. Merkittiin, että kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo Uudet virat ja työsuhteet Terveyspalvelut 220 Vanhuspalvelut Marjatta Hyttinen Tatu Johanssonin kannattamana ehdotti, että vanhuspalveluihin ympärivuorokautiseen hoitoon (nro 2400) perustetaan kuusi lähihoitajan vakanssia esitetyn kahdeksan sijasta. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Marjatta Hyttisen ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 39 JAA-ääntä ja 12 EI-ääntä. 240 Sosiaalityön palvelut

16 500 Kaupunkikehityspalvelut. tekninen Elina Suonio-Peltosalo Pertti Vallitun ja Ritva Sinervon kannattamana ehdotti, että sisäilma-asiantuntijan vakanssi palautetaan talousarvioon määräaikaisena ja varataan palkkakustannuksiin Merkittiin että Jaakko Nieminen poistui tässä kohdassa asian käsittelyä klo ja Markku Blom tuli hänen tilalleen. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Elina Suonio-Peltosalon ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 40 JAA-ääntä ja 11 EI-ääntä. Määräaikaiset toimet ja työsuhteet Konsernipalvelut 201 Terveyspalvelut 220 Vanhuspalvelut 240 Sosiaalityön palvelut Heikki Tamminen Klaus Hemanuksen kannattamana ehdotti, että maahanmuuttajapalveluihin (2731) esitetty sosiaaliohjaajan vakanssi poistetaan. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Heikki Tammisen ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 44 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä. 301 Lasten ja nuorten palvelut

17 401 Vapaa-ajan palvelut 180 Kehittämispalvelut Marjatta Halkilahti Hannu Eevan ja Pertti Vallitun kannattamana ehdotti, että kohdassa 1816 Elinkeinokehittäminen projektityöntekijän (osaamiskeskittymä) vakanssi poistetaan ja vastaava määrärahan poisto kirjataan kaupunkikehityspalvelun tuloslaskelmaan. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Marjatta Halkilahden ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 41 JAA-ääntä ja 10 EI-ääntä. Marjatta Halkilahti ilmoitti pöytäkirjaan kirjattavaksi seuraavan eriävän mielipiteensä: Projektityöntekijä (Osaamiskeskittymä) ei kuulu nyt esitettävään henkilöstösuunntelmaan, van joulukuun kokoukseen, jos ja kun kaupunginjohtaja on esittänyt, että osaamiskeskittymä-asia käsitellään yhtenä kokonaisuutena em. kokouksessa. 505 Maankäyttöpalvelut Nimikemuutokset Terveyspalvelut 220 Vanhuspalvelut 240 Sosiaalityön palvelut 500 Kaupunkikehityspalvelut

18 Lakkautettavat vakanssit Vanhuspalvelut Sosiaalityön palvelut 310 Lasten ja nuorten palvelut 180 Kehittämispalvelut 500 Kaupunkikehityspalvelut. tekninen Henkilöstösuunnitelman perustelut Merkittiin tiedoksi. Merkittiin että valtuusto piti kokoustauon klo Merkittiin että Katja Taimela poistui kokouksesta kokoustauon alkaessa klo ja hänen tilalleen kokoukseen tuli Kaarlo Alanko tauon päättyessä klo Samoin Eija Seppälä poistui kokouksesta klo ja hänen tilalleen tuli Satu Parttimaa klo Kaupunginhallituksen tuloskortti Elinvoima ja työpaikat Uudistuvat palvelut ja kuntalaisten hyvinvointi Vakavarainen talous Johtaminen ja osaava henkilöstö

19 Tarkastuslautakunnan tuloslaskelma Keskusvaalilautakunnan tuloslaskelma Kaupunginvaltuuston tuloslaskelma Kaupunginhallituksen tuloslaskelma Marjatta Halkilahti Pertti Vallitun kannattamana ehdotti, että viestintää ja markkinointia koskevaan tekstiosaan lisätään seuraavaa: Salon kaupunkitiedotetta julkaistaan ja toimitetaan kevät- ja syyskaudella kuukausittain. Kesällä julkaistaan triplanumero ja se toimitetaan myös kaupungin kesäasukkaille. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Marjatta Halkilahden ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 22 JAA-ääntä ja 29 EI-ääntä. Kaupunginhallitus hyväksyi tekstiosaan Marjatta Halkilahden esittämän lisäyksen. Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelujen tuloskortti Elinvoima ja työpaikat Uudistuvat palvelut ja kuntalaisten hyvinvointi Vakavarainen talous Johtaminen ja osaava henkilöstö

20 Sosiaali- ja terveyslautakunnan tuloslaskelma Saku Nikkanen Simo Vesan ja Harri Lindholmin kannattamana ehdotti, että sosiaalipalveluiden päihdehuollon laitoshuollon ostopalveluihin lisätään vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Saku Nikkasen ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 28 JAA-ääntä ja 23 EI-ääntä. Opetuslautakunnan tuloslaskelma Ari Aalto Sanna Lundströmin kannattamana ehdotti, että valtuusto hyväksyy seuraavan ponnen: Peruskoulun päättävän nuoren elämässä on välillä monta menossa ja aina ei yhdeksännellä luokalla opiskelu syystä tai toisesta suju. Keski-arvo voi jäädä toivottua huomattavan paljon pienemmäksi ja sillä voi olla pitkäjänteisiä vaikutuksia nuoren tulevaisuuteen. Koulutuspaikka voi jäädä haaveeksi, tai nuori pääsee juuri rimaa hipoen haluamaansa opiskelupaikkaan ja opiskeluissa tulee heikon pohjan takia vaikeuksia, jotka pahimmillaan johtavat jopa opiskelun keskeyttämiseen. Kokoomuksen valtuustoryhmä näkee tärkeänä, että pidämme kiinni jokaisesta peruskoulunsa päättävästä nuoresta ja tuemme heidän mahdollisuuksiaan tavoitella omia unelmiaan koulutuksen kautta. Tämän vuoksi selvitetään minkälaisia mahdollisuuksia Salossa olisi tarjota kymppiluokkatoimintaa peruskoulunsa päättäneille nuorille. Minkälaisia kustannuksia kaupungille aiheutuisi hankkeesta, voidaanko siihen saada valtiontukia ja minkälaisia vaikutuksia sillä olisi jatko-opintopaikkoihin? Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen ja hyväksyi lisäksi yksimielisesti Ari Aallon esittämän ponnen. Vapaa-aikalautakunnan tuloslaskelma Kaupunkikehityspalvelut Kaupunkikehityspalvelujen tuloskortti

21 Elinvoima ja työpaikat Uudistuvat palvelut ja kuntalaisten hyvinvointi Vakavarainen talous Johtaminen ja osaava henkilöstö Teknisen lautakunnan tuloslaskelma Kaupunkisuunnittelulautakunnan tuloslaskelma Rakennus- ja ympäristölautakunnan tuloslaskelma Liikelaitos Salon Veden tuloslaskelma Tuloslaskelma perusteluineen ja verorahoitus Toimintatuotot Kaupunginvaltuusto hyväksyi toimintatuotot Toimintakulut Kaupunginvaltuusto hyväksyi toimintakulut Toimintakate Kaupunginvaltuusto hyväksyi toimintakatteen Verotulot Kaupunginvaltuusto hyväksyi verotulot

22 Valtionosuudet Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Kaupunginvaltuusto hyväksyi rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuosikatteen Poistot ja arvonalennukset Kaupunginvaltuusto hyväksyi poistot Tilikauden tulos Kaupunginvaltuusto hyväksyi tilikauden tuloksen Tilikauden alijäämä Kaupunginvaltuusto hyväksyi tilikauden alijäämän Merkittiin, että kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo Investointisuunnitelma Aineeton käyttöomaisuus 150 Kiinteä omaisuus 200 Talonrakennus 210 Sosiaali- ja terveyspalvelut yhteensä 220 Lasten ja nuorten palvelut yhteensä 225 Vapaa-ajan palvelut yhteensä

23 Ari Aalto Elina Suonio-Peltosalon kannattamana ehdotti, että hanke 4602 Urheilupuiston pukuhuone- ja huoltorakennus siirretään vuodella eteenpäin. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Ari Aallon ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 40 JAA-ääntä ja 11 EI-ääntä. 230 Kaupunkikehityspalvelut yhteensä Pertti Vallittu Marjatta Halkilahden kannattamana ehdotti, että hankkeelle 3417 Sisäilmakorjaukset lisätään , jolloin määräraha on yhteensä Hannu Eeva Simo Vesan kannattamana ehdotti, että hankkeelle 3417 Sisäilmakorjaukset varataan teknisen lautakunnan ehdotuksen mukaisesti. Merkittiin, että kaupunginvaltuusto piti neuvottelutauon klo Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi kaupunginhallituksen pohjaehdotuksesta poikkeavaa kannatettua muutosehdotusta, joten oli ensin äänestettävä näiden välillä ja sen jälkeen voittaneen ja kaupunginahllituksen ehdotuksen välillä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa Hannu Eevan ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Pertti Vallitun ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 36 JAA-ääntä ja 3 EI-ääntä. 12 valtuutettua äänesti tyhjää. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hannu Eevan ehdotuksen. Seuraavaksi äänestetiin Hannu Eevan ja kaupunginhallituksen ehdotuksen välillä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Hannu Eevan ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 19 JAA-ääntä ja 32 EI-ääntä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hannu Eevan ehdotuksen. Todettiin, että kaupunkikehityspalvelujen investoinnit hyväksytyn muutoksen jälkeen ovat Talonrakennus yhteensä

24 Todettiin että talonrakennuksen investoinnit ovat yhteensä Kunnallistekniikka 410 Kaava-alueet 420 Liikenneväylät Heikki Tamminen Klaus Hemanuksen kannattamana ehdotti, että hankkeelle 4201 Uudelleen päällystettävät kadut lisätään Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Heikki Tammisen ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 24 JAA-ääntä ja 27 EI-ääntä Kaupunginvaltuusto hyväksyi Heikki Tammisen ehdotuksen. Todettiin, että kohdan 420 Lliikenneväylät yhteensä investointien määräraha on edellä hyväksytyn lisäyksen jälkeen Katuinfran saneeraus Heikki Liede Simo Paassillan kannattamana ehdotti hyväksyttäväksi seuraavan ponnen: Valtuusto velvoittaa jatkamaan jäänpidätyslaitteiden hankinnan valmistelua. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen sekä Heikki Lieden ehdottaman ponsiehdotuksen yksimielisesti. 431 Katuvalaistus Klaus Hemanus Jani Hirvimäen kannattamana ehdotti, ettei hankkeelle Katuvalaistuksen saneeraus (SpNa-vaihto ym) eikä hankkeelle 4453 Katuvalaistus (kohdentamaton) varata määrärahoja suunnitelmavuosille. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Joka kannattaa kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestää JAA ja joka kannattaa Klaus Hemanuksen ehdotusta, äänestää EI. Äänestys toimitetaan äänestysjärjestelmää käyttäen. Äänestysehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 42 JAA-ääntä ja 9 EI-ääntä 432 Yhteishankkeet ELY:n kanssa 440 Puistot

25 450 Toimialojen muut kohteet Kiinteät rakenteet ja laitteet yhteensä Todettiin että kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investoinnit ovat yhteensä Merkittiin että kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo Merkittiin, että Klaus Hemanus poistui kokouksesta klo kokoustauon alkaessa. 600 Irtain omaisuus 620 Sosiaali- ja terveyspalvelut 630 Lasten ja nuorten palvelut 635 Vapaa-ajan palvelut 640 Kaupunkikehityspalvelut 600 Irtain omaisuus yhteensä Todettiin, että irtaimen omaisuuden investoinnit ovat Vesihuoltolaitos 810 Uusien alueiden vesihuolto 820 Vesihuollon saneeraus 840 Haja-asutusalueiden vesihuolto

26 870 Vesihuoltolaitoksen irtain 800 Vesihuoltolaitos yhteensä Todettiin, että vesihuoltolaitoksen investoinnit ovat Investointimenot yhteensä Todettiin, että investointimenot ovat yhteensä Investointitulot Investointitulot yhteensä Investoinnit netto Todettiin, että investoinnit netto ovat Rahoituslaskelma perusteluineen Todettiin, että toiminnan ja investointien rahavirta on Antolainauksen muutokset Hyväksyttiin antolainauksen muutos kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan ( 0 ). Lainakannan muutokset Hyväksyttiin lainakannan muutokset kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti ( ) Kassavarojen muutos Hyväksyttiin kassavarojen muutos Edellä hyväksytyt muutokset on kirjattu pöytäkirjan liitteenä olevaan talousarvioon. Äänestysluettelot ovat pöytäkirjan liitteenä. Kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2017 talousarvion ja strategiset tavoitteet sekä siihen liittyvän vuosien taloussuunnitelman pöytäkirjan liitteen mukaisena ja vuosia koskevan

27 investointiohjelman noudatettavaksi pöytäkirjan liitteen mukaisena.

Vuoden 2017 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma

Vuoden 2017 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma Kaupunginhallitus 375 31.10.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille 2017-2020 sekä investointiohjelma 2017-2021 1165/02.02.00.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA

Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri

Lisätiedot

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ

Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ Salon kaupunginvaltuusto Dnro 621/00.01.01.00/2016 22.5.2017 Äänestysluettelo 42, hallintosäännön hyväksyminen Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus = JAA Pertti Vallittu, esteellisyydet Lounea= EI. (n) (%) 38 74,5% JAA 4 7,8% EI 5 9,8% TYHJÄÄ 4 7,8% POISSA 51 93% (N / %)

Kaupunginhallitus = JAA Pertti Vallittu, esteellisyydet Lounea= EI. (n) (%) 38 74,5% JAA 4 7,8% EI 5 9,8% TYHJÄÄ 4 7,8% POISSA 51 93% (N / %) Salon kaupunginvaltuusto Dnro 2210/00.01.00/2016 19.12.2016 Äänestysluettelot 111, Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma

Vuoden 2018 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma Kaupunginhallitus 202 07.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 sekä investointiohjelma 2018-2021 1321/02.02.00.01/2017 Kaupunginhallitus 07.11.2017

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma

Vuoden 2018 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma Kaupunginhallitus 202 07.11.2017 Kaupunginvaltuusto 78 27.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 sekä investointiohjelma 2018-2021 1321/02.02.00.01/2017

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma

Vuoden 2019 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille sekä investointiohjelma Kaupunginhallitus 422 13.11.2018 Kaupunginvaltuusto 159 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 sekä investointiohjelma 2019-2023 1627/02.02.00.01/2018

Lisätiedot

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 )

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 ) Rakennus- ja 167 14.12.2016 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 15 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 6 13.02.2017 Ympäristöterveydenhuollon taksan vahvistaminen 2145/02.05.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017 Kaupunginhallitus 269 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 10 05.06.2017 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/00.00.01.00/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 269 Valmistelija: kansliapäällikkö Irma Nieminen,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston tuloskortit

Kaupunginvaltuuston tuloskortit 215 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 52 27.06.2016 Kaupunginvaltuuston tuloskortit 2017 2020 1165/02.02.00.01/2016 20.06.2016 215 Valmistelija: henkilöstä- ja talouspäällikkö Seoo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

113 Kaupunginvaltuuston päätös talousarvion 2018 yhteydessä ympärivuorokautisen palveluyksikön perustamisen selvittämisestä

113 Kaupunginvaltuuston päätös talousarvion 2018 yhteydessä ympärivuorokautisen palveluyksikön perustamisen selvittämisestä 130 07.11.2018 Kaupunginhallitus 431 19.11.2018 166 12.12.2018 Kaupunginhallitus 11 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 12 04.02.2019 113 28.08.2019 113 Kaupunginvaltuuston päätös talousarvion 2018 yhteydessä

Lisätiedot

Salon kaupunki Pöytäkirja 9/ Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi, os. Tehdaskatu 2, Salo

Salon kaupunki Pöytäkirja 9/ Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi, os. Tehdaskatu 2, Salo Salon kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 Kaupunginvaltuusto 03.12.2018 Aika 03.12.2018 klo 13:00-21:37 Paikka Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi, os. Tehdaskatu 2, Salo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 154

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat

Lisätiedot

Lähidemokratiatapaaminen

Lähidemokratiatapaaminen Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus Talousjohtaja Seppo Juntti Vartsalan työväentalo 27.1.2018 Ennuste vuodelle 2018 Ulkoiset TP2017 Syys Loka Marras Joulu Ennuste Kertynyt ylijäämä 31.12.2017 29,0

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Strategiset lähtökohdat vuosille :

Strategiset lähtökohdat vuosille : Kaupunginhallitus 243 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 22.05.2017 Kaupunginvaltuuston tuloskortit vuosille 2018 2021 1337/00.01.02.00/2017 Kaupunginhallitus 15.05.2017 243 Valmistelija: kansliapäällikkö

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon

Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon Kaupunginhallitus 433 08.12.2016 Kaupunginvaltuusto 111 19.12.2016 Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon 2210/00.01.00/2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus talousjohtaja Seppo Juntti

Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus talousjohtaja Seppo Juntti Lähidemokratiatapaaminen Talouskatsaus talousjohtaja Seppo Juntti Ennuste vuodelle 2017 Toimintatuotot jäävät vähän alle budjetin Toimintakulut toteutuvat budjetin mukaisina Ei lisätalousarviota Verotuloja

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Salon kaupunki Pöytäkirja 21/ Salon kaupungintalo, kokoustila Kataja, Tehdaskatu 2, Salo

Salon kaupunki Pöytäkirja 21/ Salon kaupungintalo, kokoustila Kataja, Tehdaskatu 2, Salo Salon kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 Kaupunginhallitus 13.11.2018 Aika 13.11.2018 klo 09:00-19:30 Paikka Salon kaupungintalo, kokoustila Kataja, Tehdaskatu 2, 24100 Salo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 419

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Kunnanvaltuusto 108 18.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut. Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018

LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018 LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018 Pykälässä selostettujen talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty tämän liitteen alussa. Yhteenvedon jälkeen pykälässä selostetut muutokset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely Kunnanhallitus 309 11.12.2017 Kunnanhallitus 14 22.01.2018 Kunnanvaltuusto 9 29.01.2018 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelman käsittely Khall 11.12.2017 309 Vs. taloussihteeri

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon

Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon Kaupunginhallitus 433 08.12.2016 Kaupunginvaltuusto 111 19.12.2016 Kaupunginhallitus 25 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 3 13.02.2017 Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon

Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon Kaupunginhallitus 433 08.12.2016 Kaupunginvaltuusto 111 19.12.2016 Kaupunginhallitus 25 06.02.2017 Osaamiskeskittymän ja siihen liittyvää kiinteistöliiketoimintaa harjoittavan yhtiön perustaminen Saloon

Lisätiedot