Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke"

Transkriptio

1 Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Toimintaraportti

2 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1. Hankkeen tavoitteet, toimintaperiaatteet ja organisoituminen Tavoitteena tulosten juurtuminen, levittäminen ja prosessien syveneminen Toteutus Hallinnointi, toimijat ja resurssit 6 2. Kehittämistyö aikavälillä Kehittämissuunnitelma ja alueiden kehittämisprosessit Moniammatilliset kehittämistiimit Ajankohtaisfoorumit Koulutus- ja konsultaatio Yhteistyö tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa Muu verkostoyhteistyö Selvitys henkilöstön sekä koulutus- ja asiantuntijapalveluiden käytöstä Tiedottaminen, verkkoympäristöt ja julkaisutoiminta 14 Liite 1. Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisprosessit

3 TIIVISTELMÄ Lapsen hyvä arki 2 -hankkeessa jatketaan ensimmäisessä vaiheessa kehitettyjen palveluprosessien ja pilotoitujen uusien toiminta- ja palvelumallien juurruttamista sekä levittämistä. Hankkeessa kehitetään erityisesti varhaislapsuuden kasvu- ja kehitysympäristöihin liittyviä varhaisen tuen ja osallisuuden sekä syrjäytymisen ehkäisyn työmenetelmiä monialaisissa ja monitoimijaisissa verkostoissa. Hankkeessa ovat mukana Koillismaan kunnista Kuusamo, Posio, Taivalkoski sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallio (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) ja peruspalvelukuntayhtymä Selänne (Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi). Kuntatoimijoiden lisäksi mukana on ev.lut. seurakuntien ja järjestöjen (MLL) lapsiperhepalveluiden henkilöstöä sekä asiakkaiden edustus. Hanketta hallinnoi Peruspalvelukuntayhtymä Kallio. Hankkeen kokoaikaisina työntekijöinä ovat työskennelleet projektipäällikkö Aira Vähärautio ( ) ja kehittämiskoordinaattori Kirsi Anttila ( ). Osa-aikaisena (50 %) kehittämiskoordinaattorina on työskennellyt Saara Autio ( ). Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämistyön tuloksia on levitetty ja syvennetty alueilla pidetyissä ajankohtaisfoorumeissa ja vertaisverkostoissa. Seurantajakson aikana on käynnistetty kehittäjämentoreiden koulutus yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Mentoreiden työskentely kohdistuu alkuvaiheessaan varhaiskasvatussuunnitelmatyön levittämiseen yksikkö- ja ryhmätasolla eri päivähoidon yksiköissä sekä perheille suunnatun varhaisen tuen, Tukea vertaisille - mallin levittämiseen. Alueellisen kehittäjäverkoston muodostavien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa on solmittu kumppanuussopimukset ja osapuolet ovat nimenneet verkostoedustajansa. Yhteistyössä ovat mukana Oulun yliopisto, Diak Pohjoinen, Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Oulun ammattiopiston Kontinkankaan yksikkö, Oulun Diakoniaopisto, Centrian ammattikorkeakoulu Oy:n Ylivieskan yksikkö, Savoniaammattikorkeakoulu, Oulaisten ammattiopiston, Raudaskylän kristillinen opisto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö. Lisäksi sopimus on tehty myös Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ja MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirijärjestön kanssa. Juurruttamisen ja levittämisen verkostoissa ovat mukana hankkeen tutkimus- ja koulutusorganisaatiot. Opinnäytetöinä tehtyjen, kehittämistyöhön kytkeytyvien tutkimusten, toiminnallisten kehittämisprosessien ja selvitysten tuloksia hyödynnetään hankkeen toimintamallien juurruttamisessa ja levittämisessä. Lapsen hyvä arki-hankkeen ensimmäisen vaiheen kehittämistyöhön kytkeytyviä valmiita opinnäytetöitä ja tutkimuksia on julkaistu hankkeen nettisivuilla kaikkiaan 16 tutkimusta tähän mennessä. Kullakin kehittämisalueella toimivat moniammatilliset kehittämistiimit ovat kokoontuneet seurantajakson aikana ja vahvistaneet kehittämistyön toteutuksen pohjaksi jatkohankkeen kehittämissuunnitelman. Sen mukaisesti alueille on muodostettu kehittäjäryhmiä, jotka vastaavat yhdessä hanketyöntekijöiden kanssa prosessien etenemisestä. Kehittämisen painopisteet ovat: 3

4 Kuusamo: varhaiskasvatussuunnitelmatyö, kasvatuskumppanuus, varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja pedagoginen johtaminen, varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyökäytännöt Posio: varhaiskasvatuksen, neuvolan ja lastensuojelun yhteistyökäytännöt Taivalkoski: Huolitiimin toiminta, varhaiskasvatuksen pedagogiikka (omahoitajatyötapa ja pienryhmätyöskentely) Kallio: Esiopetuksen tiedonsiirtomalli ja yhteistyökäytännöt, varhainen tuki perheille (Tukea vertaisille-toimintamalli), varhaiskasvatuksen pedagogiikka (Arjen käytäntöjen opas, pienryhmäpedagogiikka ja omahoitajatyötapa), kehittäjämentoritoiminta, 4- vuotistarkastuksen yhteistyön mallinnus (neuvola ja päivähoito, varhainen tuki) Selänne: Perhekeskustoiminta, esiopetuksen tiedonsiirtomalli ja yhteistyökäytännöt, varhaiskasvatuksen pedagogiikka (pienryhmätoiminta), kasvatuskumppanuus (moniammatillisuus) Varhaiskasvatuksen pedagogisia prosesseja (varhainen tuki, kasvatuskumppanuus, pedagoginen johtaminen, pienryhmäpedagogiikka, omahoitajatyötapa) varten on perustettu kehittämispäiväkoteja (Kuusamo, Nivala, Haapajärvi, Taivalkoski - ryhmäperhepäiväkoti). Kehittäjämentoritoiminnan avulla niiden tulokset leviävät myös muihin yksiköihin. Seurantajakson aikana on käynnistynyt myös kehittämistyötä tukevien koulutus- ja konsultaatioprosessien suunnittelu ja toteutus. 4

5 1. Hankkeen tavoitteet ja organisoituminen 1.1. Tavoitteena tulosten juurtuminen, levittäminen ja prosessien syveneminen Lapsen hyvä arki 2 -hankkeessa jatketaan ensimmäisessä vaiheessa kehitettyjen palveluprosessien ja pilotoitujen uusien toiminta- ja palvelumallien juurruttamista sekä levittämistä. Hankkeessa kehitetään erityisesti varhaislapsuuden kasvuympäristöihin liittyviä varhaisen tuen ja osallisuuden sekä syrjäytymisen ehkäisyn työmenetelmiä monialaisissa ja monitoimijaisissa verkostoissa. Pääpaino on varhaiskasvatuspalveluiden, neuvolatyön sekä monialaisen perhetyön kehittämisessä. Kehitysympäristöihin liittyvät nivelvaiheet vanhemmaksi kasvaminen, kotoa päivähoitoon siirtyminen, päivähoidon, esiopetuksen ja koulunaloituksen siirtymävaiheet ovat erityisen huomion kohteena. Kehittämistyössä on mukana julkisen sektorin palveluiden lisäksi myös seurakuntien ja järjestöjen kanssa yhdessä toteutetut palvelukokonaisuudet sekä uusien, matalankynnyksen toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen. Juurruttamisen ja levittämisen verkostoissa ovat mukana myös hankkeen tutkimus- ja koulutusorganisaatiot. Opinnäytetöinä tehtyjen, kehittämistyöhön kytkeytyvien tutkimusten, toiminnallisten kehittämisprosessien ja selvitysten tuloksia hyödynnetään hankkeen toimintamallien juurruttamisessa ja levittämisessä PaKaste II-vaiheessa. Lapsen hyvä arki 2 -hankkeessa päätavoitteena on lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen, osallisuuden vahvistaminen, syrjäytymisen ehkäiseminen sekä lasten ja perheiden palvelujen laadun ja vaikuttavuuden parantaminen. Tähän pyritään: 1. edistämällä ja syventämällä moniammatillista kumppanuutta levittämällä ja juurruttamalla Lapsen hyvä arki 1-vaiheessa kehitettyjä lapsiperhepalvelujen ylikunnallisia ja kuntayhtymätasoisia rakenteellisia yhteistoimintamalleja 2. levittämällä ja juurruttamalla kehitettyjä uusia matalankynnyksen ja varhaisen tuen avoimia lapsiperhepalveluja 3. levittämällä ja juurruttamalla lapsiperhepalvelujen toimijoiden kasvatuskumppanuutta ja vanhemmuuden tukemista sekä asiakkaan osallisuutta vahvistavaa menetelmäosaamista 4. jatkamalla ja syventämällä yhteistyötä muodostuneissa monitoimijaisissa yhteistyöverkostoissa koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden, järjestöjen, seurakuntien sekä muiden lapsiperhepalveluiden parissa toimivien tahojen kanssa. Hankkeen kehittämistyön painopiste on varhaiskasvatusikäisten lasten ja perheiden palveluita (päivähoito, avoimet varhaiskasvatuspalvelut, neuvolatyö, perhetyö) monitoimijaisesti ja moniammatillisesti Toteutus Lapsen hyvä arki 2-hankkeessa kehittämistyö perustuu tuetun prosessikehittämisenmalliin, joka on kehittynyt aiemmissa Poske:n varhaiskasvatuksen ja perhetyön hankkeissa. Tuetun prosessikehittämisen mallissa kehittämistyötä suuntaavia periaatteita ovat toimijalähtöisyys ja paikallisuuden korostaminen. Kehittämistyö nähdään vahvasti prosessina, johon tulee tarjota sen edellyttämä tukirakenne. Paikallista kehittämistyötä tukee alueellinen verkostoituminen sekä tutkimus, koulutus ja konsultaatio. 5

6 Kehittämistyön paikallisen tukirakenteen muodostavat moniammatilliset kehittämistiimit ja kehittäjäryhmät. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kullekin kehittämisalueelle on perustettu moniammatilliset kehittämistiimit, joiden työskentely jatkuu jatkohankkeessa. Kokoonpanoa voidaan muokata paikallisten tarpeiden mukaisesti. Moniammatillisissa kehittämistiimeissä on huomioitu lapsiperhepalvelujen kokonaisuus sekä paikalliset erityispiirteet ja tarpeet. Kehittämistiimiin kuuluu lasten ja lapsiperhepalvelujen työntekijöitä, johtajia sekä järjestöjen ja seurakuntien edustajia. Kehittämistiimit täsmentävät yhdessä alueen kehittämiskoordinaattorin kanssa kehittämistyön pohjaksi alueelliset kehittämissuunnitelmat. Seurantajakson aikana moniammatilliset kehittämistiimit ovat määritelleet ne mallit ja pilotoidut prosessit, joita alueilla on päätetty lähteä levittämään ja juurruttamaan 1 (liite 1.). Kehittämistyön toimeenpanosta ja kehittämissuunnitelman toteutuksesta vastaavat kehittäjäryhmät, joiden kokoonpano määräytyy kehitettävän prosessin mukaisesti. Seurantajakson aikana kullekin alueelle on perustettu moniammatillisia ja monitoimijaisia kehittäjäryhmiä, joiden työskentely on käynnistynyt. Ensimmäisen hankevaiheen tulosten juurruttamisessa ja levittämisessä käytetään vertaisverkostotoimintaa, ajankohtaisfoorumeita ja yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa toteutettavaa kehittäjämentoritoimintaa. Lisäksi hankkeen nettisivustoa käytetään kehittämistyön prosessien ja etenemisen raportoinnin informaatiokanavana. Seurantajakson aikana alueilla on pidetty ajankohtaisfoorumeita, aktivoitu vertaisverkostojen työskentelyä sekä käynnistetty ensimmäisen kehittäjämentoriryhmän koulutusprosessi sekä mentoritoiminta Hallinnointi, toimijat ja resurssit Hankkeessa ovat mukana Koillismaan kunnista Kuusamo, Posio, Taivalkoski sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallio (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) ja peruspalvelukuntayhtymä Selänne (Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi). Kuntatoimijoiden lisäksi mukana ev.lut. seurakuntien ja järjestöjen (MLL) lapsiperhepalveluiden henkilöstöä sekä asiakkaiden edustus. Hanketta hallinnoi Peruspalvelukuntayhtymä Kallio. PaKaste II -hankekokonaisuutta hallinnoi Kolpeneen palvelukeskus Rovaniemellä ja ohjaus tapahtuu Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta (Poske). PaKaste II-hankekokonaisuuteen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan osahankkeen lisäksi Lapin, SaKasteen (saamelaishanke) ja Keski-Pohjanmaan (Nuppu 2 ja KAMPA) osahankkeet. Hankkeen valvonnasta vastaa STM:stä Pirjo Sarvimäki ja Lounais-Suomen Aluehallintovirasto. PaKaste II-hankkeelle on perustettu neuvottelukunta. Lapsen hyvä arki 2- hankkeen osalta Oulun yliopisto on valinnut neuvottelukunnan varsinaiseksi jäseneksi Eila Estolan ja varalle Aila Tiilikan. Kallion peruspalvelukuntayhtymästä varsinaisena neuvottelukunnan jäsenenä on Marja Ranta-Nilkku ja varalla Jarmo Kivimäki. Hanketyön sopimuspohja on muodostettu. Hanketyöhön liittyen on solmittu sopimukset Kolpeneen ja Kallion sekä Kallion ja hankekuntien välillä. Lisäksi on tehty sopimukset Poske:n Pohjois-Pohjanmaan yksikön ja Kallion sekä Oulun yliopiston ja Kallion välillä koskien projektipäällikön työskentelyä hankkeessa. 1 Tarkemmin jatkohankkeen kehittämissuunnitelmassa - 6

7 Lapsen hyvä arki 2 hankkeelle on nimetty ohjausryhmä 2. Hankkeen ohjausryhmän ensimmäinen, järjestäytymiskokous on pidetty Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Marja Ranta- Nilkku. Hankkeen työntekijöinä toimivat kehittämiskoordinaattorit Kirsi Anttila (Kallio-Selänne) ja Saara Autio (Kuusamo-Taivalkoski-Posio) sekä projektipäällikkö Aira Vähärautio. Kehittämiskoordinaattorit ovat työsuhteessa Kallion peruspalvelukuntayhtymään. Projektipäällikkö on työsuhteessa Poske:n Pohjois-Pohjanmaan yksikköön (Oamk/sote). Hankkeen kokonaisbudjetti (Kaste-rahoitusta 75 % ja kuntien omarahoitusta 25 %). Lisäksi Poske:n Pohjois-Pohjanmaan yksikkö osallistuu 25 % osuudella projektipäällikön palkkamenoihin. Kehittämiskoordinaattorit ovat työsuhteessa kallion peruspalvelukuntayhtymään. Projektipäällikkö on työsuhteessa Poske:n Pohjois-Pohjanmaan yksikköön (Oamk/sote) 3 ja työpiste sijaitsee Oulun yliopistolla. Hanketyöntekijöiden käytännön työskentely on organisoitunut säännöllisten tiimipalaverien kautta. Seurantajakson aikana hanketyöntekijöiden tiimipalavereita on ollut keskimäärin joka toinen viikko. Lisäksi on käsitelty hankkeen talouskysymyksiä kerran kuukaudessa. Tuolloin mukana on ollut myös hallinnon edustajana Marja Ranta-Nilkku ja talouden osalta Minna Pikkarainen. Jakson aikana on lisäksi pidetty hanketyöntekijöiden kehittämispäivä Oulun yliopistolla. Lapsen hyvä arki 2-hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Lisäksi tehdään laajaa yhteistyötä sosiaali- ja terveys sekä kasvatusalan oppilaitosten kanssa. Tämä yhteistyö koordinoituu alueellisen kehittäjäverkoston kautta. Alueellinen kehittäjäverkosto muodostettiin kumppanuussopimuspohjaisena Lapsen hyvä arki-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa. Verkoston toiminta on jatkunut jatkohankkeessa. Alueellinen kehittäjäverkosto koostuu Pohjois-Pohjanmaan sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan korkeakoulujen ja oppilaitosten sekä järjestöjen ja seurakunnan edustuksesta. Se kokoaa yhteen kehittämistyön verkostomaisen rakenteen alueellisella tasolla. Verkoston tehtävänä on vahvistaa ja lisätä moniammatillista yhteistyötä alan opiskelijoiden, tutkijoiden, kouluttajien ja käytännön työn kehittäjien välillä. Verkosto integroi hankkeen kehittämistyöhön perus- ja jatko-opiskelijoiden oppimisprosesseja: opinnäytteitä, harjoittelujaksoja ja muita projekteja. Alueellinen kehittäjäverkosto osallistuu moniammatillisen opinnäytepankin ja oppilaitosyhteistyönä toetutuvien moniammatillisten työpajojen suunnitteluun ja toteutukseen. Alueellisen kehittäjäverkoston asiantuntemusta tullaan edelleenkin hyödyntämään kehittämistyön toteutuksessa työntekijöiden koulutukseen ja kehittämisprosessien konsultaatioon liittyvissä asiantuntijapalveluissa. Seurantajakson aikana hanke on solmittu kumppanuussopimukset alueellisen kehittäjäverkoston yhteistyöverkoston kanssa. Alueellinen kehittäjäverkosto on kokoontunut Ohjausryhmän kokoonpano löytyy hankkeen nettisivuilta Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö hallinnoi Poske:n Pohjois-Pohjanmaan yksikköä. 7

8 2. Kehittämistyö aikavälillä 2.1. Kehittämissuunnitelma ja alueiden kehittämisprosessit Seurantajakson aikana kullakin kehittämisalueella on määritelty jatkohankkeessa levitettävät, juurrutettavat ja syvenevät kehittämisen prosessit. Ne on kirjattu kehittämissuunnitelmaan, joka on hyväksytty kunkin alueen moniammatillisessa kehittämistiimissä. Kehittämissuunnitelmien toimeenpano tapahtuu kehittäjäryhmissä 4. Koillismaan alueella Kuusamon kehittäjäryhmät ovat vasuryhmä, varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyökäytäntöjen mallinnusryhmä sekä kehittämispäiväkoti. Taivalkosken kehittäjäryhmät ovat Huolitiimi, varhaiskasvatusryhmä ja kehittämisperhepäiväkoti. Posiolla toimii varhaiskasvatuksen, neuvolan ja lastensuojelun kehittäjäryhmä. Kallion alueen työskentely tapahtuu esiopetuksen siirtymävaiheen ryhmissä (paikkakuntakohtaisia), 4-vuotisterveystarkastuksen ryhmässä, varhaisen tuen/tukea vertaisille ryhmässä ja kehittämispäiväkodissa. Selänteen alueella työskennellään perhekeskustyöryhmässä, esiopetuksen siirtymävaiheen ryhmissä ja kehittämispäiväkodissa. Lisäksi virkamiesvastuulla jatketaan kasvatuskumppanuusryhmien toimintaa moniammatillisella kokoonpanolla. Taulukkoon 1. ja 2. on koottu kehittäjäryhmien työkokoukset ja palaveri Koillismaalla sekä Kallion ja Selänteen alueilla. Taulukoista ilmenevät myös kehittäjäryhmien työskentelyn pääsisällöt. Taulukko 1. Kehittäjäryhmien työskentely Koillismaalla Aika ja paikka Sisältö Osallistujat klo Taivalkoski klo 9-11 Kuusamo klo Kuusamo klo Posio klo Kuusamo klo Taivalkoski klo Kuusamo klo Kuusamo klo Kuusamo Paikkakuntakohtainen aloituskokous. Kehittämistyön käynnistäminen, kehittämistavoitteiden hahmottaminen ja yhteistyökumppaneiden kartoittaminen Paikkakuntakohtainen aloituskokous. Kehittämistyön käynnistäminen, kehittämistavoitteiden hahmottaminen ja yhteistyökumppaneiden kartoittaminen Neuvolan edustajan kanssa hankeyhteistyötä kartoittava kokous Lastensuojelun, varhaiskasvatuksen ja neuvolan kehittäjäryhmän kehittämistyön suuntaaminen sekä kokoonpanosta ja työskentelystä sopiminen Päivähoidonohjaajien kanssa sisällöllinen kokous liittyen varhaiskasvatussuunnitelmatyön hankeyhteistyöhön Huoli tiimin työskentelyn kehittämistavoitteiden suuntaaminen ja hankeyhteistyön kartoittaminen Varhaiskasvatussuunnitelman kehittäjäryhmän kokous Johtavan sosiaalityöntekijän kanssa hankeyhteistyötä kartoittava kokous Seurakunnan edustajien kanssa hankeyhteistyötä kartoittava kokous Kirsi Alatalo, Birgitta Ojala, Hanna Suutari, Ulla Väisänen, Sirkka Uusitalo, Katja Seiteri, Minnamaija Putkivaara, Aira Vähärautio ja Saara Autio Aini Naumanen, Jaana Ronkainen, Tarja Vuorela, Soile Suorajärvi, Eeva Raunio, Elsa Koivuranta, Aira Vähärautio ja Saara Autio Päivi Kovanen ja Saara Autio Eija Helisten, Raili Varanka, Outi Mustonen, Sari Ylisirniö, Erkki Lehto, Helena Haapsaari, Pirkko Mäkelä, Aila Laatikainen ja Saara Autio Jaana Ronkainen, Tarja Vuorela ja Saara Autio Birgitta Ojala, Hanna Suutari, Elsi Taivalkoski, Heli Räisänen ja Saara Autio Tarja Vuorela, Anu Määttä, Eeva Raunio, Jaana Ronkainen, Anja Niemi, Sinikka Määttä, Marina Lohilahti ja Saara Autio Heidi Kokko-Martiskainen ja Saara Autio Hilppa Lampila, Satu Koski ja Saara Autio 4 Tarkemmin liitteessä 1. 8

9 puhelinneuvottelu Kuusamo-Oulu klo puhelin-neuvottelu Oulu-Taivalkoski klo Kuusamo klo Taivalkoski klo Kuusamo klo Kuusamo klo Posio klo Kuusamo klo puhelinneuvottelu Kuusamo-Oulu klo Kuusamo Taivalkoski Suunnittelukokous Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kehittämisestä Suunnittelukokous Taivalkosken pienryhmäpedagogiikan kehittämisestä, konsultoinnista ja opiskelijoiden osallistumisesta kehittämistyöhön Varhaiskasvatussuunnitelman kehittäjäryhmän kokous Päivähoidon kehittäjäryhmän kehittämistyön käynnistäminen sekä tavoitteista ja työskentelystä sopiminen Moniammatillista kehittäjäryhmää suunnitteleva kokous lastensuojelun edustajien kanssa Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen kehittäjäryhmän kokoonpanosta, kehittämistavoitteista ja työskentelystä sopiminen Lastensuojelun, varhaiskasvatuksen ja neuvolan kehittäjäryhmän kokous Varhaiskasvatussuunnitelman kehittäjäryhmän kokous Varhaiskasvatussuunnitelmatyön konsultointia suunnitteleva kokous Varhaiskasvatussuunnitelman kehittäjäryhmän kokous Päivähoidon kehittäjäryhmän kokous Aini Naumanen, Aira Vähärautio ja Saara Autio Hanna Suutari, Satu Karjalainen, Aira Vähärautio, Leena Mikkola, Riikka Muotio ja Saara Autio Tarja Vuorela, Anu Määttä, Eeva Raunio, Jaana Ronkainen, Anja Niemi, Marina Lohilahti ja Saara Autio Hanna Suutari, Hanna Uusitalo, Sirkka Uusitalo, Ulla Väisänen, Saara Autio ja puhelinyhteydellä Aira Vähärautio Aini Naumanen, Heidi Kokko-Martiskainen, Mirva Martin, Piia Pietilä, Irma Ahonen, Erja Noponen, Aira Vähärautio ja Saara Autio Aini Naumanen, Heidi Kokko-Martiskainen, Mirva Martin, Riitta Saapunki, Soile Suorajärvi ja Saara Autio Eija Helisten, Raili Varanka, Outi Mustonen, Aila Laatikainen, Sari Ylisirniö, Lea Lahtela, Helena Haapsaari, Leena Ruokamo, Anna Sironen ja Saara Autio Anu Määttä, Jaana Ronkainen, Tarja Vuorela, Marina Lohilahti, Hannele Åkerlund, Sinikka Määttä ja Saara Autio Anu Määttä, Paula Loukkola ja Saara Autio Anu Määttä, Jaana Ronkainen, Tarja Vuorela, Marina Lohilahti, Anja Niemi, Päivi Ronkainen, Sinikka Määttä, Saara Autio ja videoyhteydellä Paula Loukkola / Oulun yliopisto Hanna Suutari, Sirkka Uusitalo, Ulla Väisänen, Hanna Uusitalo ja Saara Autio Taulukko 2. Kehittäjäryhmien työskentely Kallion ja Selänteen kehittämisalueilla Aika ja paikka Sisältö Osallistujat Alavieska/Kallio Työjärjestyksestä sopiminen vanhempainiltaa varten Koulun rehtori, esiopettajia, päivähoidon edustaja, neuvolan terveydenhoitaja, Kirsi Anttila ACP yhteys Käytännön asioista sopiminen liittyen Sari Suhonen, Aira Vähärautio, Kirsi Anttila Oulu-Ylivieska/Kallio kehittäjämentoritoimintaan Kajaani Selänteen perhekeskustiimin kanssa käytiin tutustumassa Kainuun perhekeskusmalliin Minna Hattunen, Niina Yliniitty, Heleena Talala, Pirkko Säily, Tuula Lohvansuu, Marja-Leena Lehtomäki, Kirsi Anttila, ACP yhteys Oulu- Haapajärvi/Selänne Ylivieska/Kallio Ylivieska Alavieska/Kallio Haapajärvi/Selänne Suunniteltiin kehittämisyksikön mahdollisuutta Satakielen päiväkotiin Laajan 4- vuotistarkastuksen mallintaminen process guide ohjelmalle VAVU tiimin kokoontuminen Vanhempain ilta esiopetukseen siirtyvien lasten vanhemmille Perhekeskustiimin kokous Anu Sippola, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio Sari Suhonen, Ulla-Maija Miettilä, Marja Ranta-Nilkku, Sirpa Hannula, Minna Mällinen, Pirjo Jääskelä, Kirsi Anttila Katja Kosonen, Maricka Slöör-Pylväs, Pirkko Säily, Kirsi Anttila 42 henkilöä, vanhempia ja työntekijöitä Heleena Talala, Kirsi Anttila,Sirpa Lipponen, Marja- Leena Lehtomäki, Kaija Tiirola, Tuula Lohvansuu, Pirkko Säily, Minna Hattunen 9

10 ACP yhteys Oulu- Nivala/Kallio ACP yhteys Oulu- Haapajärvi/Selänne Ylivieska/Kallio ACP yhteys Oulu- Ylivieska/Kallio Haapajärvi/Selänne Sievi/Kallio Haapajärvi/Selänne Nivala/Kallio Pyhäjärvi/Selänne Haapajärvi/Selänne Ylivieska/Kallio Haapajärvi/Selänne Pienryhmätoiminnan kartoittamista Kallion päivähoidossa Kehittämisyksikön ja pienryhmätoiminnan mahdollisuuden suunnittelua Perhekeskustiimin kokous Kehittäjämentorikoulutuksen sisällöstä yhteistyöpalaveri Kehittämissuunnitelmaa valmisteleva työkokous Tukea vertaisille mallin esittely ja työryhmän käynnistäminen Perhekeskustiimin kokous Peltopuiston pk:n (kehittämisyksikön) aloituspalaveri Tukea vertaisille mallin jatkosuunnittelua Satakielen pk:n (kehittämisyksikön) aloituspalaveri kiertävän erityislastentarhanopettajan kanssa sisällöllinen palaveri hankkeesta Perhekeskustiimin kokous, Arja Veijolan ja Hilkka Honkasen puheenvuoro ACP yhteydellä Sari Suhonen, Aira Vähärautio, Kirsi Anttila Anu Sippola, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio (13 14) Sirpa Hannula, Ulla-Maija Miettilä, Marja Ranta- Nilkku, Pirjo Matikainen, Pirkko Säily, Helena Mäkelä, Tuovi Takkunen, Kaija Jokela, Leena Iisakkila, Pirjo Jääskelä, Kirsi Anttila Eila Estola, Aira Vähärautio, Marja Ranta-Nilkku, Ulla- Maija Miettilä, Sari Suhonen, Kirsi Anttila Heleena Talala, Minna Hattunen, Anu Sippola, Aira Vähärautio, Kirsi Anttila Pirkko Säily, Helena Mäkelä, Piia Kallio, Maritta Heikkilä, Kirsi Anttila Pirkko Säily, Minna Hattunen, Heleena Talala, Sirpa Lipponen, Marja-Leena Lehtomäki ja Tuula Lohvansuu, Kirsi Anttila Aira Vähärautio, Kirsi Anttila, Helena Laitila, Sari Suhonen, työntekijöitä 6 Marja-Leena Lehtomäki, Eeva Aulakoski, Riitta Hyvölä, Minna Heinonan, Anna Liimatainen, Anneli Tiainen, Jaana Ranto, Outi Kärkkäinen, Kirsi Anttila, sairaanhoitaja opiskelija, Kirsi Anttila, Anu Sippola, päiväkodin henkilökuntaa (20) Kirsi Anttila, Heljä Lumiaho Heleena Talala, Kirsi Anttila, Sirpa Lipponen, Marja- Leena Lehtomäki, Kaija Tiirola, Tuula Lohvansuu, opiskelija, Anu Sippola, Pirkko Säily 2.2 Moniammatilliset kehittämistiimit Kaikille kehittämisalueille on muodostettu moniammatilliset kehittämistiimit Lapsen hyvä arkihankkeen ensimmäisen hankevaiheen kehittämistiimien kokoonpanojen pohjalta. Moniammatillisten kehittämistiimien kokoonpanot löytyvät hankkeen nettisivuilta: Kallio - Selänne - ja Koillismaa - Moniammatilliset kehittämistiimit ovat kokoontuneet raportointijaksolla taulukon 3. mukaisesti. Taulukko 3. Moniammatillisten kehittämistiimien kokoontuminen Aika ja paikka Sisältö Osallistujat Posio/Koillismaa Kehittämistyön käynnistyminen alueilla, Oulun yliopiston opettajan Kristine Fromin esitys ja kehittämissuunnitelman työstäminen Aini Naumanen, Anu Määttä, Elsa Koivuranta, Eija Helisten, Aila Laatikainen, Helena Haapsaari, Liisa Kalliainen, Hanna Suutari, Birgitta Ojala, Aira Vähärautio, Saara Autio ja videoneuvotteluyhteydellä Oulun yliopistolta Kristine From ja Riikka Muotio 10

11 Ylivieska/Kallio Haapajärvi/ Selänne Oamk:n Arja Veijolan esitys, Oulun yliopiston opettajan Kristine Fromin esitys, kehittämissuunnitelman läpikäynti, kehittämisen käynnistyminen alueella Oulun Yliopiston Kristine Fromin esitys, kehittämisen käynnistyminen alueella kehittämissuunnitelman hyväksyminen Pirjo Matikainen, Marja Ranta-Nilkku, Ulla- Maija Miettilä, Sari Suhonen, Pirjo Jääskelä, Kaija Jokela, Helena Mäkelä, Sirpa Hannula, Marjut Parhiala, Pirkko Säily (MLL), Aira Vähärautio, Kirsi Anttila Heleena Talala, Elina Nevanoja, Marja-Leena Lehtomäki, Tuula Lohvansuu, Anu Sippola, Hannele Katajisto, Pirkko Säily (MLL), Kaija Tiirola (ev.lut.srk) Aira Vähärautio, Kirsi Anttila 2.3 Ajankohtaisfoorumit Seurantajakson aikana kehittämisalueilla on toteutunut taulukon 4. mukaiset ajankohtaisfoorumit. Lisäksi Lapsen hyvä arki 2-hanke on ollut suunnittelemassa VIII Pohjoista Varhaiskasvatuspäivää ( ) teemalla Lapsuuden valoja ja varjoja Oulun yliopiston, Oulun kaupungin ja MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piirijärjestön ja ESKO/Voimaperhehankkeen muodostaman yhteistyöverkoston kanssa. Päivä toteutetaan Oulussa. Taulukko 4. Ajankohtaisfoorumit Aika ja paikka Sisältö Osallistujat Taivalkoski Koillismaan ajankohtaisfoorumi, teemana 56 osallistujaa varhaista tukea lapsille ja perheille yhteistyön keinoin. Luennoitsijoina Arja Veijola TtT. ja Arja Honkakoski YTL Pyhäjärvi/Selänne Perhekeskuksen rakentuminen, luennoitsijoina TtT Arja Veijola ja TtT Hilkka Honkanen 112 osallistujaa 2.4 Koulutus- ja konsultaatio Kehittämistyö perustuu tuetun prosessikehittämisen malliin, jonka mukaisesti kehittämistyö etenee koulutuksen ja konsultaation ohjaamana. Seurantajakson aikana on suunniteltu kaikkiin keskittämisen prosesseihin liittyviä koulutus- ja konsultaatioprosesseja. Näistä osa on myös käynnistynyt kevään aikana. Syksyn toimintakaudella pyritään käynnistämään loputkin kehittämisen tukiprosessit. Seurantajakson aikana toteutuneet koulutus- ja konsultaatioprosessit on koottu taulukkoon 5. Taulukko 5. Koulutus- ja konsultaatioprosessit Aika ja paikka Sisältö Osallistujat Alavieska/Kallio Vanhempainiltaan luento esiopetukseen 42 osallistujaa siirtymisestä, Hannele Karikoski Ylivieska Kallio/Selänne Kehittäjämentorikoulutus 5, Kouluttajana Eila Estola, Oulun Yliopisto Graduntekijä Maria Myllymäki Ulla-Maija Miettilä, Kristiina Korpi, Päivi Vähäkangas, Helena Laitila, Sari Suhonen, Marja-Leena Lehtomäki, Eeva Aulakoski, Kirsi Anttila ( ) Taivalkoski Yhdessä tutkimassa 19 osallistujaa, päivähoidon henkilöstöä, 5 Koulutuskokonaisuuden hankinnasta on tehty viranhaltijapäätös. 11

12 videoyhteys Kuusamo-Oulu pienryhmätyöskentelyn koulutus Taivalkosken päivähoidon henkilöstölle, Oulun yliopiston opettaja Satu karjalainen Paula Loukkolan konsultaatio varhaiskasvatussuunnitelmatyöhön varhaiskasvatuksen opiskelijoita Oulun yliopistolta ja Saara Autio Anu Määttä, Jaana Ronkainen, Tarja Vuorela, Marina Lohilahti, Anja Niemi, Päivi Ronkainen, Sinikka Määttä, Saara Autio ja videoyhteydellä Paula Loukkola 2.5 Yhteistyö tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa Yhteistyö tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa organisoituu alueellisen kehittäjäverkoston kautta. Seurantajakson aikana Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijat (viisi opiskelijaa) ovat osallistuneet hanketyöhön osana Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja laatuopintojaksoa. Heidän työpanoksensa on kohdistunut kehittämispäiväkotien toiminnan käynnistämiseen ja lähtötilanteen kartoituksiin sekä niihin liittyvään tiedontuotantoon. Tehdyt kartoitukset ovat palvelleet kehittämispäiväkotien toiminnan lähtötilanteen arviointia ja kehittämistyön suunnittelua. Taulukoihin 6. ja 7. on koottu opinnäyteyhteistyöhön liittyvät palaverit sekä hanke-esittelyt. Taulukko 6. Opinnäyteyhteistyö Aika ja paikka Sisältö Osallistujat Ylivieska Diakonian ammattikorkeakoulun Diak Opiskelijat, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio Pohjoisen opiskelijoiden opinnäytetyön suunnittelua ACP yhteys Oulu- Pyhäjärvi Diakonian ammattikorkeakoulun Diak Pohjoisen opiskelijoiden opinnäytetyön suunnittelua Opiskelijat, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio ja Marja-Leena Lehtomäki Oulu Yhteistyöpalaveri liittyen projektiopintojen suorittamiseen hankkeessa Ylivieska Centria ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön opiskelijan opinnäytetyön suunnittelua puhelinneuvottelu Projektiopintojen suunnittelua Oulu-Taivalkoski Ylivieska Centria ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön opiskelijan opinnäytetyön suunnittelua ACP yhteys Oulu- Ylivieska klo ACP yhteys Oulu-Ylivieska ACP yhteys Nivala/Oulu Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijoiden projektiopintojen suunnittelua Oulun yliopiston kasvatustieteen progradu-tutkielman yhteistyön suunnittelua Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijoiden projektiopintojen ja kehittämispäiväkotien yhteistyön suunnittelua Ylivieska Centria ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön opiskelijoiden opinnäytetyön suunnittelua Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat, Aira Vähärautio ja Saara Autio Kirsi Anttila ja opiskelija Hanna Suutari, Satu Karjalainen, Aira Vähärautio ja Oulun yliopiston varhaiskasvatusopiskelijat Opiskelija, Kirsi Anttila ja Kirsi Herranen- Somero Opiskelijat, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio Opiskelija, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio Opiskelijat, Kirsi Anttila, Aira Vähärautio Opiskelijat, Kirsi Anttila 12

13 Taulukko 7. Hanke-esittelyt Aika ja paikka Sisältö Osallistujat Opinnäyteyhteistyö Centria Kirsi Anttila ja Kirsi Herranen-Somero Centria ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikkö ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön lehtorin kanssa klo Oamk:n Hanke-esittely Aira Vähärautio ja 15 opettajaa kehittämistiimi, Oulu Hankeen esittely opiskelijoille Kirsi Anttila ja opiskelijoita Centria ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikkö Oamk:n Oulaisten Opinnäyteyhteistyö lehtorin kanssa Kirsi Anttila ja Merja Männistö yksikkö Hankeen esittely opiskelijoille Kirsi Anttila ja opiskelijoita Centria ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikkö klo Oulun Hanke-esittely Aira Vähärautio ja 8 opettajaa ammattiopisto, Kontinkangas klo Oulu Hanke-esittely Kaste-ohjelman kuulemistilaisuudessa (aulaesittely) Aira Vähärautio 2.6 Muu verkostoyhteistyö Lapsen hyvä arki 2 hankkeen työntekijät ovat osallistuneet seuraavien verkostojen kokouksiin ja yhteistyötahojen tilaisuuksiin: VIII Pohjoisen Varhaiskasvatuspäivän suunnitteluryhmän kokoukset ja Aira Vähärautio Nuppu hankkeen Lasten ja nuorten osallisuus asioissaan seminaari Kokkolassa Kirsi Anttila Lastensuojeluseminaari Kärsämäellä Kirsi Anttila Poske-päivät Oulussa Kirsi Anttila ja Aira Vähärautio Kaste-ohjelman Oulun kuulemiskierros Aira Vähärautio PaKaste hankekokonaisuuden Verkostot vuoropuhelussa seminaari Rovaniemellä Kirsi Anttila Yhteistyöpalaveri SaKaste-hankkeen työntekijöiden kanssa etäyhteyksin Kirsi Anttila ja Sari Suhonen Ylivieska/Kallio ja Oulun yliopisto Aira Vähärautio ja Paula Loukkola Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Oulussa Kirsi Anttila PaKaste II-työkokoukset 6.2., 27.2., ja Aira Vähärautio 3 Selvitys henkilöstön sekä koulutus- ja asiantuntijapalveluiden käytöstä Hankkeen kokoaikaisina työntekijöinä ovat työskennelleet projektipäällikkö Aira Vähärautio ( ) ja kehittämiskoordinaattori Kirsi Anttila ( ). Osaaikaisena (50 %) kehittämiskoordinaattorina on työskennellyt Saara Autio ( ). 13

14 Näiden lisäksi hankkeen koulutuksiin liittyen on kustannuksia aiheutunut luento- ja muista palkkioista seuraavasti: Hannele Karikoski (Esiopetuksen tiedonsiirtoprosessi sivukulut) Eila Estola (Kehittäjämentorikoulutus sivukulut) Paula Loukkola (Kuusamon Vasuprosessi, SaKaste-yhteistyö) Satu karjalainen (Taivalkosken varhaiskasvatuksen kehittämistyö 248,80 + sivukulut) Arja Veijola (Koillismaan ajankohtaisfoorumi sivukulut) Elina Kattilakoski (Koillismaan Vasu-työ, sivukulut) 4 Tiedottaminen, verkkoympäristöt ja julkaisutoiminta Posken Lapin yksikön ja PaKaste-yhteistyön kautta olemme saaneet asiantuntijapalveluna Maarit Pirttijärven työpanosta hankkeemme nettisivujen tekemiseen. Sivut on saatu päivitettyä ja niiden avulla raportoidaan hanketyön etenemistä sekä informoidaan hankkeen järjestämistä tilaisuuksista. Sivustolle on perustettu materiaalipankki, jonne kootaan kehittämistyön tuloksia ja levitettävää materiaalia sekä tilaisuuksien aineistoja. Valmiiden opinnäytetöiden osioon on koottu hankkeesta valmistuneita tutkielmia ja muita selvityksiä. Tällä hetkellä valmistuneita töitä on 16. Lapsen hyvä arki 2-hankkeesta on valmistunut sekä esite että posteri. Niiden avulla on jaettu hankeinformaatiota kaikilla kehittämisalueilla ja eri tilaisuuksissa. 14

15 Liite 1. Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisprosessit Koillismaa Prosessi Sisältö ja tavoitteet Toteutus ja vastuutaho Kehittämisen tuki Arviointi Juurtuminen ja leviäminen Kuusamo Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyökäytäntöjen kehittäminen ja mallintaminen Moniammatillisten yhteistyökäytäntöjen kehittäminen ja varhaisen tuen prosessien mallintaminen varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun rajapinnalla. Moniammatillinen ja monitoimijainen kehittäjäryhmä. ProcessGuide-mallinnus. Kehittämiskoordinaattori. Kartoitus Koulutus ja konsultaatio. Osana ProcessGuidemallinnusta. Ajankohtaifoorumit, vertaisverkostot, kehittäjämentori-toiminta. Posio Taivalkoski Varhaiskasvatussuunnitelmatyön jatkaminen ja syventäminen Varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja johtaminen - kehittämispäiväkoti Varhaiskasvatuksen, lastensuojelun ja neuvolan yhteistyökäytäntöjen kehittäminen Moniammatillisen Huolitiimin toiminnan kehittäminen Päivähoidon pedagoginen kehittäminen omahoitajatyötapa ja pienryhmätyöskentely Syventää varhaiskasvatussuunnitelmatyötä muokkaamalla ja päivittämällä Vasuasiakirjoja ja vasuprosesseja. Muodostetaan yhteinen kasvatusnäkemys päiväkodin toiminnan perustaksi. Kehitetään yksikkökohtaista, ryhmäkohtaista ja lapsikohtaista Vasu-työskentelyä. Otetaan käyttöön moniammatillisen työskentelyn osaamista päiväkodin sisäisessä toiminnassa sekä varhaisen tuen yhteistyökäytännöissä. Kehitetään omahoitaja työtapaa ja pienryhmäpedagogiikkaa sekä pedagogista johtajuutta. Syvennetään kasvatuskumppanuuden periaatteiden toteutumista koko yksikön toiminnassa. Moniammatillisen kumppanuuden ja yhteistyökäytäntöjen kehittäminen sekä varhaisen tuen yhteistyöprosessien mallintaminen varhaiskasvatuksen, lastensuojelun ja neuvolatyön rajapinnalla. Moniammatillisen kumppanuuden ja yhteistyökäytäntöjen kehittäminen sekä varhaisen tuen yhteistyöprosessien mallintaminen Huolitiimissä selkiyttämällä tiimin työskentelyä ja toimintatapoja Hankeen aikana kehitetään ryhmäperhepäivähoitoon soveltuvaa pienryhmäpedagogista malli ja omahoitajatyötapaa, joka otetaan käyttöön Taivalkosken päivähoidossa ja kirjataan osaksi Vasu-asiakirjoja. Kehittäjäryhmä ja kehittämiskoordinaattori. Toteutus tapahtuu tiiviissä yhteistyössä päiväkodin johtajan, henkilöstön, hanketyöntekijöiden sekä kehittämisprosessin kouluttajien ja konsulttien kesken. Prosessia varten perustetaan kehittämisen vastuutiimi. Muodostetaan moniammatillinen kehittäjäryhmä varhaiskasvatuksen, lastensuojelun ja neuvolan työntekijöistä sekä asiakkaista. Kehittäjäryhmä vastaa prosessin etenemisestä yhdessä kehittämiskoordinaattorin kanssa. Huolitiimi kehittää omaa toimintaansa yhteistyössä kehittämiskoordinaattorin kanssa. Vuororyhmis Vekkuli toimii kehittämisyksikkönä, jossa kehitetään Taivalkosken päivähoitoon soveltuvaa pienryhmäpedagogista mallia ja omahoitajatyötapaa. Prosessin etenemisestä vastaavat Vuororyhmis Vekkulin työntekijät ja päivähoidon ohjaaja yhteistyössä hanketyöntekijöiden kanssa. Konsultaatiota. Koulutus- ja konsultaatio. Kartoitus Konsultatiivinen tuki prosessille. Kartoitus Konsultatiivinen tuki prosessille. Koulutus ja konsultaatio. Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijoiden työskentely (kevät 2012 ja kevät 2013). Hanketyöntekijöiden työpanos. Prosessiarviointia. Työntekijä ja asiakaspalaute. Prosessi- ja itsearviointia. Osana Lapsen hyvä arki 2- hankkeen loppuarviointia. Osana ProcessGuidemallinnusta. Prosessiarviointia ja itsearviointia. Prosessiarviointia ja itsearviointia. Asiakaspalautteet (kevät 2013). Osana Lapsen hyvä arki 2- hankkeen loppuarviointia. Vertaisverkostot, kehittäjämentoritoiminta, pedagogiset kahvilat. Vertaisverkostot ja kehittäjämentoritoiminta. Vasu-työskentely. Ajankohtaisfoorumit ja vertaisverkostot (paikkakuntakohtaista sekä ylikunnallista) Ajankohtaisfoorumit ja vertaisverkostot (paikkakuntakohtaista sekä ylikunnallista). Vasutyöskentely. Ajankohtaisfoorumit. Vertaisverkostot. Kehittäjämentoritoiminta. 15

16 Kallio Prosessi Sisältö ja tavoitteet Toteutus ja vastuutaho Kehittämisen tuki Arviointi Juurtuminen ja leviäminen Esiopetuksen siirtymävaihe ja tiedonsiirron malli Varhaiskasvatuksen pedagogiikka Arjen käytäntöjen opas Varhaiskasvatuksen pedagogiikka kehittämispäiväkoti Laajan 4- vuotisterveystarkastuksen yhteistyöprosessin mallinnus Varhainen tuki perheille ja Tukea vertaisille -toimintamalli Luodaan Kallion peruskuntien käyttöön esiopetukseen siirtymiseen liittyvä tiedonsiirron malli (Sievin pilotti) moniammatillisena monitoimijaisena prosessina yhteistyössä perheiden kanssa. Varhaiskasvatussuunnitelmatyötä viedään työyksikkötasolle kehittämällä ja syventämällä varhaiskasvatuksen pedagogisia prosesseja ottamalla käyttöön Arjen käytäntöjen opas kaikissa Kallion päivähoidon yksiköissä kehittäjämentoritoiminnan avulla. Kehitetään pienryhmäpedagogiikkaa ja omahoitajatyötapaa sekä luodaan pedagogisen työskentelyn malleja Kallion päiväkotien käyttöön. Syvennetään kasvatuskumppanuutta ja tuetaan lapsen varhaisia kiintymyssuhteita sekä päivähoidon aloittamisen prosessia Selkiytetään laajaan 4-vuotisterveystarkastukseen liittyviä moniammatillisia yhteistyökäytäntöjä (päivähoito, neuvola ja erityinen tuki) ja laaditaan Kallion käyttöön soveltuva yhteistyön malli ProcessGuide-ohjelman avulla. Tukea vertaisille varhaisen tuen malli otetaan käyttöön Kallion alueella osana varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn moniammatillisia ja monitoimijaisia toimintakäytäntöjä. Perheet saavat matalankynnyksen palvelua ja tukea Kuntakohtaiset moniammatilliset ja monitoimijaiset kehittäjäryhmät vastaavat kehittämisestä. Niihin kutsutaan sivistystoimen esiopettajia, koulujen rehtoreita, Kallion varhaiskasvatuksen päivähoidon edustajia ja esiopettaja, erityislastentarhan-opettajia, neuvolan, sosiaali-toimen, ev.lut.seurakuntien sekä asiakkaiden edustus. Kehittäjämentorit ja heidän eri päivähoidon yksiköistä muodostettavat mentoriryhmänsä yhteistyössä Kallion päivähoidon vastaavien kanssa. Hanketyöntekijät koordinoivat yhteistyöprosessia. Kehittämispäiväkoti Peltopuisto Nivalassa vastaa pedagogiikan kehittämisestä yhteistyössä päivähoidon palvelupäällikön, päiväkodin johtajan, konsulttien ja hanketyöntekijöiden kanssa. Kallion prosessin mallinnuksesta ja käyttöönotosta vastaa suunnitteluryhmä, joka koostuu neuvolan ja varhaiskasvatuksen esimiehistä, erityistyöntekijöistä ja hankkeen kehittämiskoordinaattorista. Mallin sovelluksen tekemisestä vastaa Sievissä perhekeskusosaajakoulutuksen opintoihin kuuluvanan osana MLL:n vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Pirkko Säily. Monitoimijaisessa Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tuotettu materiaali (ProcessGuide) on kaikkien käytössä. Konsultatiivinen tuki. Kehittämiskoordinaattorin työpanos. Kehittäjämentorikoulutus ja konsultaatio - kevät ja syksy 2012 (Eila Estola, Oulun yliopisto) mahdollisesti uusi koulutusryhmä myös Koulutus ja konsultaatio. Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijoiden työskentely (kevät 2012 ja kevät 2013). Koillismaan pilotin ProcessGuidemallinnus. Muissa hankkeissa tehdyt vastaavat mallinnukset (esim. Tukeva 2). Kehittäjämentoreiden antama tuki. Opiskelijoiden työpanos toiminnan käytännön toteutuksessa. Prosessiarviointia osana ProcessGuidemallinnustyötä ja hankkeen loppuarviointia Prosessi- ja itsearviointia. Oulun yliopiston kasvatustieteen pro gradun tekijä Maria Myllymäki on mukana koko prosessin ajan tutkien kehittäjämentoritoiminnasta saatavia kokemuksia. Tietoa käytetään kehittäjämentoritoiminnan kehittämisessä. Prosessiarviointia ja itsearviointia. Osana ProcessGuidemallinnustyötä ja hankkeen loppuarviointia Prosessiarviointia ja itsearviointia. Osana ProcessGuidemallinnustyötä ja hankkeen loppuarviointia Ajankohtaisfoorumit. Kuntakohtaiset kehittäjäryhmät ja vertaisverkostot. Ajankohtaisfoorumit. Vasutyöskentely. Kehittäjämentoreiden vertaisverkostosta muodostuu alueelle pysyvä kehittämisen rakenne. Ajankohtaisfoorumit. Arjen käytäntöjen opas, kehittäjämentoritoiminta ja vertaisverkostot. Alueelle jää käyttöön ProcessGuide mallinnus, jota voidaan päivittää tarpeen mukaan virkamiestyönä. Malli vakiintuu perheiden varhaisen tuen työkäytäntöjen osaksi Kalliossa käynnistyvässä perhekeskuksen toiminnassa. Alueelle jää käyttöön ProcessGuide mallinnus, jota 16

17 arjessa jaksamiseen ja vanhemmuuteen. Lapsiperhepalveluiden moiammatillinen ja monitoimijainen yhteistyö sekä kasvatuskumppanuus vahvistuvat ja saavat vakiintuneita muotoja osana käynnistyvää perhekeskustoimintaa. Selänne Perhekeskustoiminta Luodaan Selänteen alueelle perhekeskuksen toiminatasuunnitelma ja toteutusmalli sekä käynnistetään toiminta moniammatillisessa ja monitoimijaisessa yhteistyössä. Syvennetään moniammatillista ja monitoimijaista yhteistyötä Selänteen lapsiperhepalveluissa sekä kehitetään varhaisen yhteistyön käytäntöjä varhaiskasvatuksen, neuvolan ja lastensuojelun sekä muiden toimijoiden (järjestöt ja ev.lut.seurakunnat). Esiopetuksen siirtymävaihe ja tiedonsiirron malli Varhaiskasvatuksen pedagogiikka pienryhmätoiminnan kehittäminen Kasvatuskumppanuus Luodaan Selänteen peruskuntien käyttöön esiopetukseen siirtymiseen liittyvä tiedonsiirron malli (Sievin pilotti) moniammatillisena monitoimijaisena prosessina yhteistyössä perheiden kanssa. Tuetaan lasten sosioemotionaalista kehitystä ja vahvistetaan varhaista tukea kehittämällä päiväkotityöskentelyyn soveltuvia varhaiskasvatuksen pienryhmäpedagogisia menetelmiä. Luodaan pedagogisen työskentelyn malleja, joita voidaan ottaa käyttöön kaikissa Selänteen päivähoidon yksiköissä. Levitetään kasvatuskumppanuusajattelua koulutusten avulla päivähoidon lisäksi neuvolatyöhön, perhetyöhön ja sivistystoimeen. Välitetään kasvatuskumppanuuden moniammaitillista osaamista myös muille kehittämisalueille vertaisverkoston tapaamisissa. kehittäjäryhmässä on mukana päivähoidon, neuvolan, perhetyön, lastensuojelun, seurakunnan diakonia- ja lapsityön sekä eri järjestöjen työntekijöitä ja asiakkaita. Kehittämiskoordinaattorin työpanos. Selänteen moniammatillinen ja monitoimijainen perhekeskustyöryhmä vastaa prosessin etenemisestä ja tulostavoitteiden saavuttamisesta. Kehittämiskoordinaattori toimii perhekeskuksen toimintasuunnitelman ja toteutusmallin kirjaajana sekä toiminnan sisällöllisen suunnittelun tukena. Kuntakohtaiset moniammatilliset ja monitoimijaiset kehittäjäryhmät vastaavat kehittämisestä. Niihin kutsutaan sivistystoimen esiopettajia, koulujen rehtoreita, Selänteen varhaiskasvatuksen päivähoidon edustajia ja esiopettaja, erityistyöntekijöitä, neuvolan, sosiaalitoimen, ev.lut.seurakuntien sekä asiakkaiden edustus. Kehittämispäiväkoti Satakieli Haapajärvellä vastaa pienryhmäpedagogiikan kehittämisestä yhteistyössä varhaiskasvatuksen johtajan, päiväkodinjohtajan, kouluttajien, konsulttien sekä hanketyöntekijöiden kanssa. Lapsen hyvä arki-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Selänteen alueella koulutetut kasvatuskumppanuuskouluttajat (kaksi kouluttajaparia) virkamiestyönä. Perhekeskusosaajien erikoistumisopintojen ja ylempien amktutkintojen opiskelijoiden osallistuminen tiedontuotantoon (Arja Veijola ja Hilkka Honkanen Oamk). Kehittämiskoordinaattorin työpanos. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tuotettu materiaali (ProcessGuide) on kaikkien käytössä. Konsultatiivinen tuki. Kehittämiskoordinaattorin työpanos. Kontekstianalyysi ja lähtötilanteen kartoitus (Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijat ja kehittämiskoordinaattori). Koulutus ja konsultaatio. Kasvatuskumppanuus kouluttajat jatkavat kouluttamistaan. Aiheesta tehdyt opinnäytetyöt ovat tukena ensimmäisestä hankevaiheesta. Verkostoyhteistyö voidaan päivittää tarpeen mukaan. Osana hankkeen loppuarviointia Prosessiarviointia osana ProcessGuidemallinnustyötä ja hankkeen loppuarviointia Prosessiarviointia ja itsearviointia. Hankkeen loppuarviointi Prosessiarviointia ja itsearviointia. Ajankohtaisfoorumit. Virkamiesvastuu. Ajankohtaisfoorumit. Kuntakohtaiset kehittäjäryhmät ja vertaisverkostot. Ajankohtaisfoorumit. Varhaiskasvatussuunnitelmat (kuntayhtymän, yksiköiden ja ryhmien Vasut). Kehittäjämentoritoiminta. Virkamiestyönä kasvatuskumppanuuskouluttajien toimesta. Vertaisverkostot. Peruskoulutusvaiheen jälkeen käynnistyvät työmenetelmäohjaukset. 17

Ohjausryhmä

Ohjausryhmä Ohjausryhmä 24.1.2013 Taustaa Toiminta seurantajaksolla 1.5.-31.12.2012 Aira Vähärautio 1 Taustaa Lapsen hyvä arki 2-hankkeessa kehitetään varhaiskasvatusikäisten lasten ja perheiden palveluita (päivähoito,

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 PaKaste työseminaarit - osahankkeiden kesken tiivistä yhteistyötä 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2 hanke Kehittämissuunnitelma

Lapsen hyvä arki 2 hanke Kehittämissuunnitelma 1 Lapsen hyvä arki 2 hanke 2011-2013 Kehittämissuunnitelma 2 SISÄLTÖ 1. Tavoitteet, kehittämistyön rakenteet ja toteutustapa 3 2. Kehittämissuunnitelmat 4 2.1. Laadintaprosessi 4 2.2. Toteutus ja arviointi

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi. 9.9.2013 Aira Vähärautio 1

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi. 9.9.2013 Aira Vähärautio 1 Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi 9.9.2013 Aira Vähärautio 1 PaKaste II hankekokonaisuus 2011-2013 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Toimintaraportti 1.11.2011-31.12.2011 1 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1. Hankkeen tavoitteet, toimintaperiaatteet ja organisoituminen 1.1. Tavoitteena

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 7.2.2013 Aini Naumanen/Mirva Martin/Saara

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi Aira Vähärautio 1

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi Aira Vähärautio 1 Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi 9.9.2013 Aira Vähärautio 1 PaKaste II hankekokonaisuus 2011-2013 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Soile Suorajärvi/ Mirva Martin/

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi -Esimerkkinä Kallion Vasu ja Arjen käytäntöjen opas - prosessit Lapsen hyvä arki - osahanke 8.6.2011 Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1. Toimijalähtöisyys

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Toimintaraportti 1.1.-30.4.2013 1 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1. Hankkeen tavoitteet, toimintaperiaatteet ja organisoituminen 4 1.1. Tavoitteena

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hanke

Lapsen hyvä arki- hanke Lapsen hyvä arki- hanke 1.3.2009-31.10.2011 Pohjoisen alueen Kaste - PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden osahanke Pohjoisen

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Jaosjohtaja Eeva-Liisa Kronqvist, Oulun yliopisto, varhaiskasvatuksen koulutus Kehittämiskoordinaattori Anu Määttä, Kuusamon kaupunki Aloitusseminaari

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset

Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset KUUSAMON VARHAISKASVATUKSEN JA LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN Kehittämisen tarve nähtiin varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki 2 hanke PaKaste II Pohjois-Pohjanmaan osahanke Toimintaraportti 1.5.-31.12.2012 1 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1. Hankkeen tavoitteet, toimintaperiaatteet ja organisoituminen 4 1.1. Tavoitteena

Lisätiedot

Katsaus Lapsen hyvä arki2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosesseihin

Katsaus Lapsen hyvä arki2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosesseihin Katsaus Lapsen hyvä arki2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosesseihin KUUSAMO Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kehittäjäryhmä Kehittäjäryhmän jäsenet ovat varhaiskasvatuksen, lastensuojelun

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hanke

Lapsen hyvä arki- hanke Lapsen hyvä arki- hanke 1.3.2009-31.10.2011 Pohjoisen alueen Kaste - PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden osahanke Pohjoisen

Lisätiedot

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme? Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti

Lisätiedot

Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki. Ylivieska, Nivala, Sievi ja Alavieska

Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki. Ylivieska, Nivala, Sievi ja Alavieska Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki Ylivieska, Nivala, Sievi ja Alavieska Kehittämisalueella on yhteensä 52 731 asukasta, kaikkiaan 0-6 vuotiaita alueella on 5291. Prosentuaalisesti alle 6 vuotiaita

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013)PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke Kirsi Anttila / Saara Autio 1 Päätavoitteena

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot

VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA. Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste II) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke

VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA. Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste II) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste II) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki 2-hanke 2011-2013 VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA Pohjoisen alueen Kaste

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011 Lasten ja perheiden tukeminen heidän kehitysympäristöissään Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

PPKY Selänteen kehittämissuunnitelma

PPKY Selänteen kehittämissuunnitelma PPKY Selänteen kehittämissuunnitelma Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Peruspalvelukuntayhtymä Selänne on Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien ja Kärsämäen ja Reisjärven kuntien yhteinen kuntayhtymä, jonka

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) Oppilaitos- ja opinnäyteyhteistyö

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) Oppilaitos- ja opinnäyteyhteistyö Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) Oppilaitos- ja opinnäyteyhteistyö Alueellinen kehittäjäverkosto 30.8.2011 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori Oulun Diakoniaopisto/Liisa Ukkola,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Ajankohtaisfoorumi 14.4.2011 Anu Määttä Taustaa Tarve vasujen päivittämiselle, mm. kasvatuskumppanuuskoulutuksen myötä olemassa olevat lomakkeet eivät

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke Koillismaan kehittämistiimin 5.kokous 2.12.2010 klo 13-16 Posio, Palvelukeskus Valkama MUISTIO

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke Koillismaan kehittämistiimin 5.kokous 2.12.2010 klo 13-16 Posio, Palvelukeskus Valkama MUISTIO Koillismaan kehittämistiimin 5.kokous 2.12.2010 klo 13-16 Posio, Palvelukeskus Valkama MUISTIO Läsnä: Aira Vähärautio (pj.), Päivi Kovanen, Heidi Kokko-Martiskainen, Elsa Koivuranta, Tarja Vuorela, Aini

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011 Lasten ja perheiden tukeminen heidän kehitysympäristöissään Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste) - Pohjois-Pohjanmaan osahanke (Hankkeen tunniste 029/HTO/KH/2009)

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011 LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011 Lasten ja perheiden tukeminen heidän kehitysympäristöissään Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste) - Pohjois-Pohjanmaan osahanke (Hankkeen tunniste 029/HTO/KH/2009)

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011. Selvitys hankkeen etenemisestä 1.11.2010.-30.4.2011

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011. Selvitys hankkeen etenemisestä 1.11.2010.-30.4.2011 LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011 Lasten ja perheiden tukeminen heidän kehitysympäristöissään Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste) - Pohjois-Pohjanmaan osahanke (Hankkeen tunniste 029/HTO/KH/2009)

Lisätiedot

Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori. LAPE - Mitä ihmettä?

Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori. LAPE - Mitä ihmettä? 24.2.2018 Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori LAPE - Mitä ihmettä? LAPE-tietoisku LAPE-muutosohjelman valtakunnallinen toimeenpano Kehittämiskokonaisuudet Ydinviestit Toimiva

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä Sievin pilotti Tiedonsiirto päivähoidon ja esiopetuksen välillä Kehittämisprossessin käynnistäminen Kallion varhaiskasvatus on mukana Lapsen hyvä arki-hankkeessa Sievissä päivähoitopalvelut järjestää ppk

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hanke Kehittämissuunnitelma / Koillismaa Kuusamo - Posio - Taivalkoski Anu Määttä 13.9.2010/päivitys

Lapsen hyvä arki- hanke Kehittämissuunnitelma / Koillismaa Kuusamo - Posio - Taivalkoski Anu Määttä 13.9.2010/päivitys Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki- hanke Kehittämissuunnitelma / Koillismaa Kuusamo - Posio - Taivalkoski Anu Määttä 13.9.2010/päivitys Pohjoisen alueen Kaste - PaKaste Pohjois-Suomen

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄÄ ARKEA RAKENTAMASSA. Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke

LAPSEN HYVÄÄ ARKEA RAKENTAMASSA. Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke LAPSEN HYVÄÄ ARKEA RAKENTAMASSA Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki-hanke 2009-2011 LAPSEN HYVÄÄ ARKEA RAKENTAMASSA Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste)

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli neuvottelukunnan kokous 2/2009

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli neuvottelukunnan kokous 2/2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 28.8.2009 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja

Lisätiedot

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä

Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella. Esitys Anne Kerälä Lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön kartoitus Kuusamo-Posio- Taivalkoski-alueella Esitys Anne Kerälä 15.11.2012 Opinnäytetyöni liittyy Lapsen hyvä arkihankkeeseen ja tarkemmin Koillismaan hankekuntien

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10. KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.2009 Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Hankkeen

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

PaKaste2 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut PaKaste2 neuvottelukunnan kokous

PaKaste2 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut PaKaste2 neuvottelukunnan kokous PaKaste2 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut 28.2.2013 PaKaste2 neuvottelukunnan kokous Asiakkaiden osallisuuden lisääminen Asiakkaiden osallisuuden lisääminen - Toiminta 2012 Palveluprosessien

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.-31.10.2011 Lasten ja perheiden tukeminen heidän kehitysympäristöissään Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 YHTEISTYÖKUMPPANIT SEKÄ VARHAISKASVATUSPÄIVIEN SUUNNITTELURYHMÄ

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Hankkeen alueiden tavoitteet: LUOVAKE: Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio ROVAKE:

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi

Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi Lapsen hyvä arki 2 (1.10.2011-31.10.2013) Satakielen päiväkodin pedagogiikan kehittämisprosessi Tunne-elämän kehittämisprosessi Maaliskuu Satakielen päiväkoti valittiin ppky Selänteen kehittämisyksiköksi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 19.10.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

PaKaste2 Väliraportti 1.10. 31.12.2011

PaKaste2 Väliraportti 1.10. 31.12.2011 PaKaste2 Väliraportti 1.10. 31.12.2011 Sisällys TIIVISTELMÄ 1.10.2011 31.12.2011... 3 1 LAPIN OSAHANKE sosiaali- ja terveyden yhteinen kehittäminen:... 6 1.1 PaKaste 1:n aikana kehitettyjen toimintamallien

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA

MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Kiuruveden kaupunki Opetus- ja sivistyspalvelukeskus/ Varhaiskasvatus MONIAMMATILLINEN KASVATUSUMPPANUUS LASTEN JA PERHEIDEN TUKENA KIURUVEDEN VARHAISKASVATUSPALVELUISSA Ritva-Liisa Pennanen Kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

* Selänteen perhekeskus -toimintana

* Selänteen perhekeskus -toimintana * Selänteen perhekeskus -toimintana Lapsen hyvä arki hankeseminaari 26.4.2012 Heleena Talala, Selänteen lape:n palvelujohtaja Visiomme Perhekeskustoimintaan on helppo tulla yhdessä koko perheen kanssa.

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kirjallisuuslista Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 2012 Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.) 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yo-kustannus. Anneli

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -hanke OLH /So-612 Selvitys hankkeen etenemisestä 1/

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -hanke OLH /So-612 Selvitys hankkeen etenemisestä 1/ Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -hanke OLH-2006-00978/So-612 Selvitys hankkeen etenemisestä 1/2007 1.1.2007-31.3.2007 1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on

Lisätiedot

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA 1/2011 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 11.4.2011 POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla MINNE TÄTÄ HYVINVOINTIPALVE- LUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014-2016 Pohjois 2 Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014-2016 Pohjois-Suomessa on tehty lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämistyötä vuodesta 2008 alkaen

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA MINNE TÄTÄ HYVINVOIN- TIPALVELUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS TARTTUA ITSE OHJAUSPYÖ- RÄÄN. Sisältö 1. KAMPA-hanke ja sen tavoitteet... 2

Lisätiedot

LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU

LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU Sirkka Kiilakoski projektipäällikkö Oulun eteläisten kuntien toiminnallinen osakokonaisuus

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrakenne

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrakenne Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamallien juurruttaminen Pohjoisen alueen Kaste PaKaste II (jatkohanke) 1.10.2011 31.10.2013 Lappi, SaKaste, Pohjois-Pohjanmaa,

Lisätiedot

Aika: Tiistai klo Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula

Aika: Tiistai klo Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula YHTEENVETO 22.9.2009 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMIEN TOIMEENPANO JA ARVIOINTI Aika: Tiistai 22.9.2009 klo 10 15.30 Paikka: Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula Asiantuntija: Sirkka

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ Osallisuuden ja kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen 4.11.2008 klo 13 15.30 HYVINKÄÄ LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ-HANKKEEN 2007-2009 TAVOITTEIDEN TÄSMENTYMINEN

Lisätiedot