Rakennesuunnittelu. Tapani Hoppu Rakennusvalvonta Oulun kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennesuunnittelu. Tapani Hoppu Rakennusvalvonta Oulun kaupunki"

Transkriptio

1 Rakennesuunnittelu Tapani Hoppu Rakennusvalvonta Oulun kaupunki

2 Katselmukset Rakennusvalvonta kiinnittää jatkossa huomiota rakennustyöltä edellytettävien asiakirjojen toimittamiseen ennen kyseisen rakennusvaiheen rakentamista. Samoin katselmuksien suorittamiseen oikeaaikaisesti. Jos työ joudutaan keskeyttämään, luvan työn jatkamiselle antaa rakennuslautakunta.

3 Aloituskokous jäänyt pitämättä Työtä ei saa jatkaa. Pääsuunnittelija ja vastaava työnjohtaja tutkivat lattiakoron sekä suunnitellut korot tontilla ja antavat niistä lausunnon. Aloituskokous pidettävä välittömästi.

4 Jos pohjatyöt on tehty ja/tai perustukset on valettu, ulkopuolinen tarkastaja (kohteen vastaava rakennesuunnittelija, vastaava pohjarakennesuunnittelija tai ulkopuolinen rakennesuunnittelija (tarvittaessa määrätään ulkopuolinen tarkastus, rakennuttajan laskuun)) tekee tarkastuksen ja antaa allekirjoitetun lausunnon vaaditun turvallisuustason saavuttamisesta. Rakennusvalvonta arvioi tämän jälkeen voiko työ jatkua.

5 Hormitarkastus jäänyt pitämättä Hormi ja tulisija ovat käyttökiellossa. Ulkopuolinen tarkastaja (kohteen suunnittelija tai ulkopuolinen tarkastaja, so. rakennesuunnittelija, palotarkastaja, kuntotutkija) tarkastaa hormin liittymät ja suojaetäisyydet ja antaa allekirjoitetun lausunnon vaaditun turvallisuustason saavuttamisesta. Rakennusvalvonta arvioi lausunnon pohjalta annetaanko hormille ja tulisijalle käyttölupa. Vastaavan työnjohtajan lausunto ei ole tässä vaiheessa riittävä.

6 Rakennekatselmus jäänyt pitämättä. Rakennustyötä ei saa jatkaa. Ulkopuolinen tarkastaja (kohteen vastaava rakennesuunnittelija tai ulkopuolinen rakennesuunnittelija (tarvittaessa määrätään ulkopuolinen tarkastus, rakennuttajan laskuun)) tekee tarkastuksen ja antaa lausunnon vaaditun turvallisuustason saavuttamisesta. Rakennusvalvonta arvioi tämän jälkeen voiko työ jatkua.

7 Rakennesuunnitelmia ei ole toimitettu ja esitetty rakennusvalvonnassa. Rakennekatselmusta ei voida pitää. Töitä ei saa jatkaa ennen kuin rakennesuunnittelija on käynyt esittelemässä rakennesuunnitelmat rakennusvalvonnassa. Tarvittaessa rakennustyö keskeytetään odotusajaksi.

8 Tarkastaja ei suorita rakennekatselmusta ennen kuin on tarkastanut : vastaava työnjohtaja sekä vastaava rakennesuunnittelija on hyväksytetty ja rakennesuunnitelmat on toimitettu ja hyväksytetty rakennusvalvonnassa.

9 Rakennekatselmus jää kesken, puutteita liikaa Annetaan korjausmääräys puutteista ja uusi katselmus määrätään; joko sovitaan uusi aika tai annetaan määräaika, jonka puitteissa uusi katselmus on pidettävä. Tarvittaessa keskeytetään työt ainakin korjattavien kohteiden osalta.

10 Käyttöönottokatselmus Käyttöönottokatselmuksessa annetaan viimeinen mahdollinen loppukatselmuspäivä (so. luvan viimeinen voimassaolopäivä). Kirjataan katselmuspöytäkirjaan.

11 Kun asiat ovat kunnossa, rakentaminen tapahtuu suunnitelmien mukaan keskeytyksettä ja laadukkaasti. Käyttöönotto- ja loppukatselmuksiin ei jää puutteita roikkumaan eikä asiakkaiden tarvitse perätä puuttuvia suunnitelmia tai katselmuksia vuosien takaa. Lopputulos on laadukas suunnitelmien mukainen rakennus jossa on tyytyväiset asiakkaat. Suunnittelijat, työnjohto ja rakentaja voivat päättää kohteen hyvillä mielin.

12 Suunnittelutehtävän vaativuusluokka Rakennesuunnittelun vaativuusluokka määrää vastaavan rakennesuunnittelijan pätevyysvaatimuksen. Pätevyys = koulutus + kokemus. Pohjarakennesuunnittelun vaativuusluokka määrää vastaavan pohjarakennesuunnittelijan pätevyysvaatimuksen.

13 MRL 150 d Erityismenettely Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää, että erittäin vaativassa rakennushankkeessa tehdään: 1) 121 a :ssä tarkoitettu laadunvarmistusselvitys; 2) 150 b :ssä tarkoitettu asiantuntijatarkastus; 3) 150 c :ssä tarkoitettu ulkopuolinen tarkastus.

14 Jos uudiskohde täyttää hallilaissa mainitut laajarunkoisen rakennuksen edellytykset, määrätään rakennuksen laajarunkoiselle osalle vastaavat kantavien ja jäykistävien rakenteiden ulkopuoliset tarkastukset kuin hallilaissa vanhoille rakennuksille.

15 Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista ( Hallilaki ) Laki tuli voimaan

16 Laissa säädettiin laajarunkoisen rakennuksen, jolle on myönnetty rakennuslupa ennen lain voimaantuloa, omistajalle velvollisuus huolehtia, että asiantuntija on arvioinut rakennuksen rakenteellisen turvallisuuden. Arviointi kohdistetaan rakennuksiin, tai rakennusten osiin, joissa niiden pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä tyypillisesti oleskelee suuria määriä ihmisiä. Arviointivelvollisuus kohdistuu lisäksi maneeseihin ja laajarunkoisiin eläinsuojarakennuksiin. Hallilaki

17 Laajarunkoisella rakennuksen osalla tarkoitetaan kerrosalaltaan vähintään neliömetrin suuruista osaa, jonka tehdasvalmisteisten kattokannattajien jänneväli on vähintään 18 metriä tai paikalla rakennettujen kattokannattajien jänneväli vähintään 15 metriä. Hallilaki

18 Jänneväli on tukipisteiden keskikohtien välinen etäisyys. Koskee kaikenlaisia kattokannattajia, palkit, ristikot yms. Myös kaikki materiaalit. Hallien omistajien ja haltijoiden pitää itse ryhtyä toimiin, eikä odottaa viranomaisten yhteydenottoa. Hallilaki

19 Laissa säädetään myös velvollisuudesta ilmoittaa välittömästä vaarasta. Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain rakennuksen kunnossapitoa koskevaan pykälään lisättiin uusi momentti rakennuksen omistajan yleisestä velvollisuudesta seurata rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa. Hallilaki

20 Aikaa tämän lain soveltamiseen on 4 vuotta. Kuitenkin jos suunnittelusta ja/tai rakentamisesta on vastannut taho, joka on riippuvainen tai jotka ovat riippuvaisia toisistaan tai runkotoimittajasta, aikaa on vain 2 vuotta. Viranomaiselle raportoidaan vain välittömästä vaarasta. Hallilaki

21 Olennaisia vaatimuksia tarkastajalle Riippumaton. Arvioitavan rakennuksen kantavien rakenteiden suunnittelija ei saa arvioida rakennusta. Tarkastustoimintakokemus. Tarkastajien tulee olla kokeneita rakennesuunnittelijoita, jotka ovat työskennelleet isoissa toimistoissa. Kahden tarkastajan vaatimus. Tarkastaja arvioi kollegoidensa suunnitelmia ja toisinaan myös asiakkainaan toimivien rakentajien ja urakoitsijoiden toimia. Yksinäisten toimijoiden verkostoituminen. Vanhojen mitoitusmenetelmien osaaminen. Hallilaki

22 Työmaalla/rakennuksella käynti. Vanhojen suunnitelmien läpikäynti. Suunnitellaan mitä tarkastetaan ja käydään uudelleen työmaalla, tutkitaan. Tulosten läpikäynti. Raportointi. Maatalousrakennuksista ja maneeseista ei tahdo löytyä suunnitelmia. Hallilaki

23 Jos omistaja on laiminlyönyt rakennuksen kunnossapitovelvollisuuden, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee kunnan rakennusvalvontaviranomaisen määrätä rakennus purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. Hallilaki

24 Selvityksiä ja hankkeita Rakenteelliseen turvallisuuteen liittyvä ongelma voi olla seurausta yksittäisestä suunnittelu- tai toteutusvirheestä, jolloin turvallisuusongelma esiintyy vain yhdessä rakennuksessa. Kysymys voi olla myös rakennejärjestelmän virheestä tai virheellisestä suunnittelu- tai työtavasta, jolloin turvallisuusongelma voi esiintyä useissa kohteissa. Hallilaki

25 Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimissa rakennusten sortumatapauksissa suunnitteluun liittyviä syitä ovat olleet esimerkiksi kuormien aliarvioiminen, materiaalien kestävyyden yliarvioiminen ja liitoksen mitoituksen puuttuminen suunnitelmista. Toteutukseen liittyvät syyt ovat usein tulos siitä, että rakennustyötä ei ole tehty suunnitelmien mukaisesti, vaikka asianmukaiset suunnitelmat olisivat olleet olemassa. Hallilaki

26 Sortumisonnettomuuksien yhteydessä on havaittu muun muassa puutteita ristikoiden tuennassa. Sortumien syynä on ollut esimerkiksi keskeisten liitosten huono laatu ja puuttuminen kokonaan. Toteutuksen puutteet ja virheet voivat myös johtua puutteellisista tai virheellisistä suunnitelmista. Hallilaki

27 Arvioinnin ulkopuolelle jäävät rakennukset, joiden suunnitelmien ja toteutuksen vaatimustenmukaisuus on rakennuslupavaiheessa tai rakennustyönaikaisen valvonnan aikana maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa erityismenettelyssä tai ulkopuolisessa tarkastuksessa taikka muussa vastaavassa menettelyssä osoitettu. Hallilaki

28 Olennaista on, että pätevä asiantuntija arvioi, onko rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisissä rakenteissa rakenteelliseen turvallisuuteen liittyviä vikoja tai puutteita, jotka voisivat johtaa rakenteen tai koko rakennuksen sortumaan. Asiantuntijan kelpoisuusvaatimuksen osalta viitataan maankäyttö- ja rakennuslain suunnittelijan kelpoisuutta koskeviin säännöksiin siten, että arvion tekevällä asiantuntijalla tulee olla arvioitavaa kohdetta vastaavan uudiskohteen suunnittelijalta edellytettävä pätevyys. Hallilaki

29 Lisäksi säädetään asiantuntijan ilmoitusvelvollisuudesta. Arvioinnin tekevän asiantuntijan on ilmoitettava viipymättä havaitsemastaan henkilöturvallisuuden vaarantavasta tilanteesta rakennusvalvontaviranomaiselle ja pelastusviranomaiselle. Hallilaki

30 Suunnittelemalla kantavat rakenteet Eurocodesuunnittelustandardien ja niitä koskevien ympäristöministeriön asetuksina annettujen kansallisten valintojen mukaisesti katsotaan täytettävän rakennuksen kantavia ja jäykistäviä rakenteita koskevat olennaiset tekniset vaatimukset. Hallilaki

31 Rakennustuotteiden laadunvalvonta Rakennustuotteiden kelpoisuus osoitetaan CEmerkinnällä, jos tuote kuuluu harmonisoidun tuotestandardin soveltamisalaan tai valmistaja on hakenut tuotteelle ETA:n. Suunnittelijoiden tehtävänä on määritellä suunnitelmissa, millaisia ominaisuuksia ja niiden vaatimustasoja rakennustuotteelta vaaditaan ottaen huomioon tuotteen aiottu käyttötarkoitus ja CEmerkittyjen tuotteiden ilmoitettujen ominaisuuksien suoritustasot. Suunnittelija merkitsee suunnitelmiin tuotteelle asetetut ominaisuusvaatimukset.

32 Tai vastaava -merkintää ei saa käyttää. Suoritustasoilmoitusta verrataan kansallisiin vaatimuksiin ja näin selvitetään onko rakennustuote ominaisuuksiltaan sellainen, että se soveltuu käytettäväksi rakennuskohteessa. Vastuu rakennustuotteen valinnasta on rakennushankkeeseen ryhtyvällä tai sopimuksen kautta suunnittelijalla. Rakennustuotteiden käyttäjien tulee aina tarkistaa, täyttävätkö tuotteelle CE-merkinnässä ilmoitetut ominaisuuksien arvot ja luokat myös kansalliset vaatimustasot.

33 Jos tuotteella on voimassaoleva tyyppihyväksyntä, sitä voi käyttää tyyppihyväksynnän mukaisesti. Varmennustodistuksella voidaan ilmoittaa ne rakennustuotteiden ominaisuuksia kuvaavat luokat tai lukuarvot, jotka vaikuttavat maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla säädettyjen vaatimusten täyttymiseen.

34 Rakennustuotteen valmistaja voi käyttää tuotteen ominaisuuksien varmentamiseksi valmistuksen laadunvalvontaa, jonka hyväksytty valvontalaitos varmentaa. Rakennushankkeeseen ryhtyvä voi osoittaa rakennustuotteen kelpoisuuden rakennuspaikkakohtaisesti.

35 Nolla-asiakirja Tämä ohje koskee vaativia ja poikkeuksellisen vaativia rakennesuunnittelukohteita omakotitaloja, paritaloja ja rivitaloja lukuun ottamatta. Vastaavan rakennesuunnittelijan on laadittava rakennushanketta koskeva Rakenteiden suunnittelun ja toteutuksen perusteet" asiakirja. Ns. Rakenteiden 0- asiakirja.

36 Rakenteiden 0- asiakirja on esitettävä tarpeellisilta osin lupahakemuksen yhteydessä yhdessä riskiarvioiden kanssa. Ajantasainen rakenteiden 0- asiakirja ja riskiarvio on oltava käytettävissä aina rakennesuunnitelmia rakennusvalvontaan esiteltäessä.

37 Rakenteiden suunnitteluperusteet vaikuttavat olennaisella tavalla myös rakennussuunnitteluun ja siksi on tarkoituksenmukaista, että käytettävät suunnitteluperusteet on sovittu ja niiden vaatimustenmukaisuus varmistettu suunnittelijoiden ja rakennushankkeeseen ryhtyvän toimesta ennen lopullisten pääpiirustusten laatimista. Rakenteiden suunnittelun ja toteutuksen perusteet sekä riskiarviot vaikuttavat suunnittelutehtävän vaativuuden, suunnittelijan kelpoisuuden ja tarvittavien erityismenettelytoimenpiteiden arviointiin.

38 Mikäli rakennushankkeeseen on määrätty MRL 150 c :n mukainen ulkopuolinen tarkastus rakennesuunnitelmien osalta, sisältyy Rakenteiden suunnittelun ja toteutuksen perusteet" -asiakirja olennaisena osana tarkastettavaan aineistoon. Ympäristöministeriön asetus kantavista rakenteista Eurokoodit RIL , Rakennesuunnittelun asiakirjaohje, kappale 3.6

39 Halli

40 Oulun, Turun ja Pääkaupunkiseudun rakennusvalvontojen tulkinnat

41

42 Musta teksti = säännökset (mrl tai asetus), sininen teksti = ympäristöministeriön ohje, vihreä teksti = rakennusvalvonnan tulkinta

43

44

45

46

47

48

49

50 Yhtenäiset käytännöt Pasi Timorkastuspäällikkö Tarkastuspäällikkö Vantaan kaupunki RakennusvalvontaRakennusvalvonta

51 pksrava.fi Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen TOPTEN rakennusvalvonnat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Kouvola

52 EDELLEEN AJANKOHTAISIA Säännösmuutokset Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 2. Ympäristöministeriön asetus kantavista rakenteista 3. Ympäristöministeriön asetus pohjarakenteista Säännösmuutokset Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä 2. Ympäristöministeriön ohje rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokista 3. Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta 4. Ympäristöministeriön asetus rakentamista koskevista suunnitelmista ja selvityksistä 5. Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta (pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan tehtävät) 6. Ympäristöministeriön ohje rakennustyön suorituksesta ja valvonnasta Uudet ympäristöministeriön asetukset Uudet ympäristöministeriön ohjeet

53 TOPTEN rakennusvalvonnat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Kouvola

54 Rakenteiden 0 asiakirja esitellään ennakkoneuvottelujen yhteydessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Riskiarviot rakenteiden 0 -asiakirjan liitteiksi. Riskiarvion edessä ei käytetä enää termiä alustava. Riskiarvion päivittämistarve arvioidaan, kun 0 -asiakirjaa muutetaan tai täydennetään. Helpottaa suunnittelijan työtä. (Lomakkeiden kohdetietoja ja rakenneselvityksiä ei tarvitse täyttää). Rakenteiden 0 asiakirjan ja riskiarvioiden avustuksella voidaan määrittää suunnittelutehtävän vaativuus ja tarvittavat erityismenettelytoimenpiteet. RIL x, Rakennesuunnittelun asiakirjaohje, kappale 3.6; päivitys 2016.

55 SUUNNITTELUN ERITYISALAT MRL 120 c --- Jos erityissuunnitelman on laatinut useampi kuin yksi erityissuunnittelija, rakennushankkeeseen ryhtyvän on nimettävä heistä yksi tämän erityisalan kokonaisuudesta vastaavaksi erityissuunnittelijaksi. Vastaavan erityissuunnittelijan on huolehdittava, että erillistehtävinä laaditut suunnitelman osat muodostavat keskenään toimivan kokonaisuuden. Tulkinta: Pohjarakennesuunnittelu ja rakennesuunnittelu ovat erillisiä mrl 120 c 2. momentin tarkoittamia suunnittelun erityisaloja.

56 POHJARAKENTEISIIN LIITTYVÄ SUUNNITTELU Pohjarakenteisiin liittyvään suunnitteluun sisältyy sekä pohjarakennesuunnittelijan tekemää geoteknistä suunnittelua, että rakennesuunnittelijan tekemää rakenneteknistä suunnittelua. Tulkinta: pohjarakenteiden suunnittelija = pohjarakennesuunnittelija Pohjarakennesuunnittelijan kelpoisuutta arvioidaan geoteknisen pätevyydenkautta. Talonrakentamisessa ei käytetä geotekninen suunnittelija käsitettä. KÄSITTEITÄ Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä: Pohjarakenteiden suunnittelutehtävien vaativuus Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta: Pohjarakenteiden suunnittelu Ympäristöministeriön asetus ja ohje rakentamista koskevista suunnitelmista ja selvityksistä: Pohjarakennesuunnitelma Ympäristöministeriön asetus pohjarakenteista: Pohjarakenteiden suunnittelu, geotekninen suunnittelu, pohjarakennesuunnitelmat, pohjarakenteiden toteutusasiakirjat. Pohjarakennesuunnittelijan on laadittava pohjarakenteiden toteuttamiseksi tarvittavat toteutusasiakirjat.

57 POHJARAKENNE- JA RAKENNESUUNNITELMIEN YHTEENSOVITTAMINEN MRL 120 c, 2.mom. Ympäristöministeriön asetus pohjarakenteista, 1 2. momentti: Pohjarakenteiden suunnittelu on maan ja kallion käyttäytymisen yhteensovittamista pohjarakenteiden kanssa siten, että myös yläpuoliset rakenteet toimivat suunnitellulla tavalla ja että rakennus tai rakenne ei vaurioidu eikä tule käyttökelvottomaksi. Tulkinta: Vastaava pohjarakennesuunnittelija huolehtii (vastaavan rakennesuunnittelijan avustamana) maan ja kallion sekä maarakenteiden käyttäytymisen yhteensovittamisesta rakennuksen tai rakenteiden perustusten ja maanvastaisten seinä- ja lattiarakenteiden sekä paalutuksen kanssa siten, että myös yläpuoliset rakenteet toimivat suunnitellulla tavalla ja että rakennus tai rakenne ei vaurioidu eikä tule käyttökelvottomaksi.

58 POHJARAKENNE- JA RAKENNESUUNNITTELIJAN KELPOISUUDEN ARVIOINTI Arvioitaessa rakennesuunnittelijan ja pohjarakennesuunnittelijan kelpoisuutta kyseiseen suunnittelutehtävään käytetään seuraavaa suunnittelutehtävien jakoperiaatetta: Pohjarakennesuunnittelu käsittää EC7 mukaiset tehtävät seuraavin selvennyksin: 3. Anturoiden, laattojen, paalujen ja muiden perustamiseen kuuluvien rakenteiden suunnittelu maapohjan tai paalun kantokyvyn, vakavuuden, painumien, värähtelyjen ja muiden muodonmuutosten suhteen sisältyy pohjarakennesuunnittelijan suunnittelutehtävään. Tarvittavien rakenteiden rakenteellinen suunnittelu sisältyy kantavien rakenteiden suunnittelutehtävään (EC7 6.8). 4.

59 POHJARAKENNE- JA RAKENNESUUNNITTELIJAN ILMOITTAMINEN Käytäntö: Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että vastaava rakennesuunnittelija ja vastaava pohjarakennesuunnittelija ilmoitetaan rakennuslupahakemuksen yhteydessä. MRA 48 Pääsuunnittelijan on huolehdittava yhteistyössä rakennushankkeeseen ryhtyvän kanssa hankkeen laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla: ) suunnittelijoiden vastuunjaosta ja yhteistyöstä sekä suunnittelun yhteensovittamisen menettelyistä.---

60 Suunnittelijoiden merkitseminen Suunnittelijan kohdalle voi merkitä vain pätevän suunnittelijan Suunnittelijan kohdalla oltava koko nimi ja koulutus Suunnitteluavustajalla tai piirtäjällä ei ole pätevyysvaatimusta.

61 Sähköinen asiointi Tavoitteena saada ohjelmaan oma profiili Ammattihenkilöiden oma profiili mahdollistaa omien tietojen ylläpitämisen ja omien tietojen (henkilö-, koulutus- ja kokemustiedot) sujuvan tuomisen kullekin hankkeelle. Ammattihenkilö tallentaa omaan profiiliin henkilötiedot, tutkinto ja koulutusliitteet ja kokemusliitteet, jotka suunnittelija voi tuoda sähköisessä asioinnissa oleville eri hankkeille

62 Suunnittelijan vastuu Jokainen suunnittelija vastaa omista suunnitelmistaan. Pääsuunnittelijan on rakennushankkeen ajan huolehdittava, että rakennussuunnitelma ja MRL 120 a erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden siten, että rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset täyttyvät.

63 MRL 120 c Tarvittavan erityissuunnitelman laatii erityissuunnittelija. Erityissuunnittelijan on huolehdittava, että hänellä on käytössään suunnittelussa tarvittavat lähtötiedot, ja että erityissuunnitelma täyttää rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Jos erityissuunnitelman on laatinut useampi kuin yksi erityissuunnittelija, rakennushankkeeseen ryhtyvän on nimettävä heistä yksi tämän erityisalan kokonaisuudesta vastaavaksi erityissuunnittelijaksi. Vastaavan erityissuunnittelijan on huolehdittava, että erillistehtävinä laaditut suunnitelman osat muodostavat keskenään toimivan kokonaisuuden.

64 MRL 120 g Rakennushankkeeseen ryhtyvän on ilmoitettava viimeistään rakennuslupahakemuksen yhteydessä kirjallisesti rakennusvalvontaviranomaiselle, kenet hän on valinnut pääsuunnittelijaksi ja rakennussuunnittelijaksi. Ilmoitukseen on sisällytettävä suunnittelijan suostumus tehtävään sekä kelpoisuuden arvioimiseksi tarvittavat tiedot suunnittelijan koulutuksesta ja kokemuksesta. Erityissuunnittelijaa koskeva ilmoitus on tehtävä ennen erityissuunnitelman toimittamista rakennusvalvontaviranomaiselle.

65 Kaavoitus - Kun rakennusalueiden rajat on vähintään 8 m toisistaan, ei osastointia tarvita. - Jos rajojen välinen etäisyys on alle 8 m, tulee aina osastointi johonkin, ellei rakenneta rakennusta vähintään 8 m naapurin rakennusalueen rajasta. - Rakennusalueen raja on määräävä tekijä, ei olemassa oleva tai suunniteltava rakennus.

66 Koululaisen kolmio 5,6 m 2,8 m 45 8 m 4 m 5,6 m 2,8 m

67 Heijastava pinta >45 kulmassa paloon nähden, ei kuumene. Heijastava pinta 45 kulmassa paloon nähden, kuumenee m 8 m 5,6 m 5,6 m Palon katsotaan säteilevän lämpöä 45 kulmassa ja 8 m etäisyydelle.

68

69

70

71

72

73 Tontti 2 haluaisi rakentaa eri paikkaan Tontti 1 rakentaa talonsa rakennusalueen rajalle. Ei Esimerkki onnistu, Huoneiden koska pääikkunat miten Tontin 1 talon osastointia kohti pääikkunat Tonttia 2. Ei on voi rakenna rajalla, virheellisesti eikä myöskään Tontin 1 seinää ole osastoitu. Tontti joutuisi tekemään tulkita palo-osastointeja, välittämättä koska Tontin kaavasta 2 rakennus on 8 m päässä. koko osastoinnin, EI 60, vaikka on rakennusalueella. EI 30 pitäisi riittää. Onko kunta Tontille korvausvelvollinen, 2 on rakennettu koska talo. kaavallisia Tontin oikeuksia 2 talo palaa. ei voi toteuttaa??? mh mh >8 m Palanut talo puretaan. Tontti 1 Tontti 2

74 Ei vaatimuksia. Etäisyys naapurin rakennusalueen rajalle 8 m 2 m 2 m 4 m EI 30 EI 30 6 m 2 m Ei vaatimuksia. Etäisyys naapurin rakennusalueen rajalle 8 m

75 Vertailu kahden samanlaisen tontin, mutta erilaisen rakennusalueen välillä. Minkälaisia osastointeja rakennusalueen raja aiheuttaa verrattuna ylempään.

76

77

78

79 Kosteudenhallinta Rakennesuunnittelijan on omalta osaltaan huolehdittava rakenteiden kuivumisesta ja työnaikaisesta kosteudenhallinnasta. Massiivisten betonirakenteiden kuivuminen on huomioitava.

80 Rakennesuunnittelijan on puututtava tarvittaessa myös työjärjestykseen.

81 Suojauksen voi tehdä myös kunnolla.

82 Pohjatutkimus ja perustaminen MRL 131 Rakennuslupahakemus Rakennuslupaa haetaan kirjallisesti rakennusvalvontaviranomaiselta. Rakennuslupahakemukseen on liitettävä: 2) selvitys rakennuspaikan perustamis- ja pohjaolosuhteista sekä näiden edellyttämästä perustamistavasta ja tarvittavista muista toimenpiteistä;

83 Omakotitaloissa ja sitä suuremmissa kohteissa toimitetaan pohjatutkimus rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Oulun rakennusvalvonnan kotisivuilla on ohje pohjatutkimuksen tekemiseen sekä perustusten suunnitteluun. Pohjarakennesuunnittelijalla sekä perustusten rakennesuunnittelijalla on oltava pohjatutkimus käytettävissä. Maininta pohjatutkimuksesta on kirjoitettava perustussuunnitelmiin, sen tekijä sekä päivämäärä.

84 Perustusten rakennesuunnittelija suunnittelee perustukset pohjarakennesuunnitelman ja perustamistapalausunnon /pohjatutkimuksen perusteella sekä tarvittaessa ottaa yhteyttä pohjatutkijaan ja pohjarakenteiden suunnittelijaan. Suunnitelmat tehdään lausunnossa annettujen lähtötietojen mukaisesti, esim. rakennekerrokset, anturoiden mitat, teräkset, routasuojaukset, salaojitus yms.

85 Vastaava rakennesuunnittelija huolehtii, että perustussuunnitelmat on tehty kyseiseen kohteeseen. Perustusten tyyppipiirustuksia ei missään tapauksessa saa yksinään käyttää perussuunnitelmina. Tyyppipiirustuksiin tulee laittaa pysyvä teksti esim. LUONNOS tai VAIN URAKKALASKENTAAN leikkauksen poikki. Näitä piirustuksia ei saa käyttää työmaapiirustuksina.

86 Tiivistyshuovan tai kaistan (radonhuovan) käyttö suositeltavaa, talot tehdään tiiviiksi, ongelmatilanteessa syntyy vuotopaikkoja, seinän ja lattian liitoskohta pahimpia mahdollisia vuotopaikkoja. Tukes suosittelee tiivistyseli radonhuovan käyttämistä myös sellaisilla rakennuspaikoilla jossa radonriski on pieni. Tiivistyshuopa estää myös hajumolekyylien pääsyn sisätiloihin

87 Oulussa kerrostaloja ei saa perustaa routaeristeen varaan. Keskusta alueella on otettava huomioon viereiset rakennukset, mikä tarkoittaa yleensä roudattomaan syvyyteen perustamista. Matalaperustus ei tällöin ole sallittua.

88 Betonilattia Riskejä kosteuden ja alkalisuuden vaikutuksesta vesipohjaisilla liimoilla ja muovimatoilla pinnoitetuissa betonilattioissa on edelleen. Käytössä olevat ohjeet ja normit pinnoituskelpoisuuden varmistamisesta ja betonin alkalisuojauksesta ovat edelleen sekavat.

89 Betonin suhteellisen kosteuden mittaamisen ohjeissa (kortti RT ) ei mainita pohjustus- ja tasoitetöiden tuomasta lisäkosteudesta, joka tulisi huomioida, ennen muovimattopinnoitteiden liimaamista. Oikein valitut ja yhteensopivat rakennusmateriaalit estävät alkalisen kosteuden aiheuttamat rakenteelliset vauriot sekä terveydelliset haitat, pelkkä betonin alhainen kosteustaso ei välttämättä suojaa emissioilta.

90 Joissakin tapauksissa (ja yhä enemmissä määrin) rakennustyöselostuksissa ja kosteudenhallintasuunnitelmissa pyritään minimoimaan tasoitusvahvuutta, mieluiten jos mahdollista pyritään lattiavalun pinnan laadussa siihen, että erillistä tasoitusta ei tarvita ollenkaan. Usein mainitut ohjeet mahdollisimman ohuesta tasoitekerroksesta voivat lisätä riskiä alkalisen kosteuden aiheuttamista kemiallisista hajoamisreaktioista.

91 Matala-alkalisen tasoitteen ehdoton minimipaksuus 5 mm (alkalisuoja) Matala-alkalinen lattiatasoite suojaa lattiapäällystettä ja liimaa alkaliselta kosteudelta käytettäessä alkaleille herkkiä lattiapäällysteitä. (Päällystettyjen betonilattioiden emissiot. Teknillinen korkeakoulu, 1998). Rakennesuunnittelija laittaa rakennetyyppiin maininnan tasoitteesta ja minimipaksuudesta.

92 Palomääräykset Rakennesuunnittelijan on huolehdittava mm. ettei julkisivussa tai muissakaan rakenteissa käytetä vääriä materiaaleja. Materiaalit on esitettävä rakennetyypeissä. Esim. P1-luokan rakennuksessa puun käyttö julkisivussa on hyvin rajoitettua. Välipohjan osastointi ulottuu julkisivuun asti, P1-luokan rakennuksessa palamaton. Myös eristeille ja tuulensuojalevyille sekä tuuletusraon materiaaleille on rajoituksia.

93 Valmistajan rakenteet ovat testattuja, CE-merkintään kuuluvia, tyyppihyväksyttyjä tai vastaavia, esim. seinä ja välipohjarakenteet. Palo- ja ääneneristävyysarvot. Niitä on noudatettava, itse ei saa lähteä soveltamaan. Osastoivissa rakenteissa eristeellä on usein rajoituksia, valmistajan määrittelemiä tuotteita on tässäkin noudatettava. Esim. kivivilla.

94 Suojattaessa teräsrakenteita palosuojamaaleilla, tulisi aina huomioida maalauksen käyttöikä. Teräspilarit kannattaa mieluummin suojata betonoimalla.

95 Osastointi estää usein ullakon tuuletuksen. Tällöin käytettävä esim. paloventtiilejä tai kaksoisräystäitä.

96 Massiiviset teräsportaat on suojattava kuten kantavat rakenteet, vaikka niitä ei käytettäisi poistumisteinä.

97 Romahtava teräsrakenne aiheuttaa vaaratilanteen alla oleville henkilöille. Rakenne tulkitaan kantavaksi rakenteeksi.

98 Ullakon osastoiva rakenne Ullakon osastointia EI 30 ei saa tehdä ristikon kylkeen, ristikko ei saa jäädä osastoivan rakenteen sisään. Ristikon naulalevyt eivät kestä osastoivan rakenteen vaatimusta, jolloin rakenne sortuu. Ullakon osastointi on tehtävä alapuolisten osastojen mukaan, alapuolisen seinän kohdalle. Painumavara on tehtävä vesikatteen ja osastoivan seinän välille, ei keskelle seinää. Huomioitava jäykistävien tasojen kiinnitys. Myös alakaton kiinnitys.

99

100 Ullakon jako osiin EI 15 voidaan tehdä ristikon ympärille, kipsilevy 13 mm molemmin puolin ja koolaamalla siihen rungon 45x95 k 600 siten että kipsilevyn ja ristikon väliin jää 25 mm ilmarako/eristetila. Tällöin on varmistettava ettei ristikon toiminta muutu, eikä ristikon painuma aiheuta levyn rikkoutumista.

101 Osastointi vesikatteeseen asti EI 30 R2 R2 EI 30 REI 30 R3 R3 EI 30 Kantava ristikko on katkaistava osastoivan seinän kohdalla, osastointi ristikoiden väliin

102 Pääty tiiviiksi TSL 9 EI 30 vesikatteeseen asti vesikatteeseen asti Helpoin vaihtoehto koteloida autokatos. Kattoon EI 30 ja räystäs tiiviiksi, jotta estetään savukaasujen pääsy ullakolle. Jos erotetaan autokatos vesikatteeseen asti, tulee autokatoksessa olla erilliset kattokannattajat.

103 Ulkoseinällä palokatko ulotetaan 500 mm molempiin suuntiin vesikatteeseen saakka estämään palon leviäminen vinosti Jos tuulensuojana 25 mm tuulensuojalevy, palokatkoksi käy tässä 2 x 13 mm kipsilevy. Runko! Palokatko ullakolla

104 Esimerkki kaksoisräystäästä. Tuuletus räystäskourun yläpuolelta. Huomioitava aluskatteelta tuleva vesi. Huomattava missä on EI 30 ja REI 30 rakenne. Kipsilevyn tuenta tyyppihyväksynnän mukaan vaakarakenteena k 400. Palokortin mukainen kaksoisräystäs on koepoltettu tuote, jossa saa poiketa tyyppihyväksynnästä. Eli riittävä umpiponttilaudoitus + 13 mm kipsilevy täyttää EI 30 vaatimuksen. Suunniteltava tarkasti hyväksynnän mukaan. Jos hyväksynnässä on kivivilla, ei muita eristeitä voi käyttää. EI 30 REI 30

105 Osastointia ei voi suunnitella ottamatta huomioon rakenteita. Tai toisinpäin, rakenteet on suunniteltava osastoinnin ehdoilla

106 Hallin rakentaminen Tuotanto- ja varastohallit tehdään yleensä paloluokkaan P3 tai P2. P2-luokan halleissa muistettava palomääräykset : yläpohja osastoitava EI 30 ja kantavat rakenteet R30, myös seinät, pilarit, palkit ja kattokannattajat. Ullakon jako osiin. Ellei tehdä RakMk E2:n mukaan, jolloin helpotuksia. Muistettava ettei tavallinen ristikko voi mennä ullakolla palo-osastosta toiseen. Ristikko ei kestä tulipaloa 5-10 minuuttia enempää.

107 Ullakon jako osiin kannattaa tehdä alla olevien osastoivien seinien kohdille. Tämä parantaa paloturvallisuutta enemmän kuin tiukka tulkinta ullakon jakamisesta 200 tai 400 m² osiin. Pieni jousto on siis mahdollista. Palo-osastointi kannattaa tehdä heti lohkoittain, helpottaa rakennuksen ja sen osien käyttöä.

108 Rakennuksen jäykistäminen Rakennuksen jäykistys tulee aina laskea. Rakennuksen jäykistys on jopa tärkeämpää kuin yksittäisten rakenneosien suunnittelu. Jäykistyksen pettäminen voi johtaa koko rakennuksen tai rakennuksen osan sortumaan tai jatkuvaan sortumaan. Omakotitaloissa ja sitä suuremmissa kohteissa jäykistyslaskelmat toimitetaan rakennesuunnitelmien ja laskelmien mukana rakennusvalvontaan. Myös muissa kohteissa, joissa rakennuksen sortuma on mahdollinen (esim. avoimet autokatokset).

109

110 Myös työnaikaiseen jäykistykseen kiinnitettävä huomiota

111

112

113 Vähäpätöinenkin rakennelma voi olla kohtalokas!

114 Ongelmana värähtely Lamellitaloissa, joissa ei ole poikittaisia jäykistäviä rakenteita.

115 Koko rakenne lähtee värähtelemään, eikä vaaditut ääneneristysvaatimukset täyty.

116 Ratkaisu : Paksummat välipohjat ja väliseinät Poikittaiset jäykistävät seinät

117 Puulattioiden värähtelyn huomioon ottaminen Oulun kaupungissa otetaan kävelystä johtuvat värähtelyt huomioon kaikissa asuin-, kokoontumis-, myymälä- ja toimistorakennusten lattioiden käyttörajatilamitoituksessa Eurocode 5:n kohdan 7.3. mukaisesti.

118 Suomen rakentamismääräyskokoelman B1 määräyksen mukaisesti rakenteella tulee olla riittävästi varmuutta haitallista värähtelyä vastaan. Suomen rakentamismääräyskokoelman B10:ssä ei ole laskentamenetelmiä liittyen haitalliseen värähtelyyn.

119 Eurocode 5:n kohdassa 7.3 on esitetty laskentamenetelmä ja hyväksymiskriteeri puurakenteiselle kantavalle lattialle. B10:n mukaan suunnitellulla kantavalla puurakenteisella lattialla katsotaan yleensä olevan B1:n edellyttämä riittävä varmuus haitallista värähtelyä vastaan, kun se täyttää Eurocode 5:n kohdassa 7.3 esitetyt vaatimukset. (lähde: pääkaupunkiseudun yhtenäiset käytännöt B1-2 02)

120 Tämä koskee kaikkia lattiarakenteita. Ristikkosuunnitelmissa on huomioitava, että vaatimus koskee myös ns. puolitoistakerroksisia omakotitaloja, joissa välipohja on osa kattoristikon alapaarretta. Eurokoodissa mainittua "ellei rakennuttajan kanssa toisin sovita" lausetta käytettäessä on yhtenä sopijaosapuolena oltava rakennusvalvonta. Rakennuttaja ja suunnittelija/urakoitsija eivät voi keskenään sopia, ettei värähtelyä huomioida. Kaikissa tapauksissa on lattian ominaistaajuus tutkittava ja jos se on alle 9 Hz, ei varähtelyn erityistarkastelua voi jättää tekemättä.

121 Lumikuorma Koko Oulun alueella käytetään seuraavia lumikuormia: Eurokoodien mukainen, SFS-EN standardin kansallisessa liitteessä esitetty lumikuorman ominaisarvo maassa s k = 2,75 kn/m². Suomen Rakentamismääräyskokoelman B1 mukainen lumikuorma q = 2,0 kn/m².

122 Jos kuitenkin rakennuksen sijanti pystytään todentamaan tarkasti kartalla, voidaan käyttää RakMk B1, Rakenteiden varmuus ja kuormitukset sivulla 2, Kuva 1 kartan mukaista peruslumikuormaa s k, kuitenkin vähintään q=1,8 kn/m² tai Eurokoodien mukaista, SFS-EN standardin kansallisessa liitteessä Kuva 4.1(FI) kartan mukaista lumikuorman ominaisarvoa maassa s k, kuitenkin vähintään s k = 2,45 kn/m².

123 Kuormituksia merkittäessä on käytetty järjestelmä on mainittava. Eurokoodeja ja Rakentamismääräyskokoelman B-osan mukaisia suunnitelmia ei saa sotkea keskenään.

124 Kantavien metallipintaisten sandwichelementtien tuotehyväksyntä Kantavien metallipintaisten sandwich-elementtien kelpoisuuden rakennuspaikkakohtainen toteaminen voi perustua liitteen (CEN TC128/SC11 Suomen seurantaryhmän laatimat tuotesertifikaatin ja laadunvalvontasopimuksen arviointiperusteet) pohjalta laadittuun tuotesertifikaattiin. Rakennusvalvonta arvioi sertifikaatin luotettavuutta mm. sen mukaan, mikä taho sertifikaatin on myöntänyt. Rakennusvalvonnan kanssa voidaan rakennuspaikkakohtaisesti sopia muistakin menettelyistä.

125 SFS on julkaissut CEN TC 128/SC11 seurantaryhmän laatiman ehdotuksen pohjalta kansallisen soveltamisstandardin SFS 7030, jossa on vaatimustasojen lisäksi annettu kansalliset ohjeet EN mukaan CE merkittyjen sandwich-elementtien käytölle rakenteellisina ja kantavina rakenteina, kun CEmerkintää täydentää vapaaehtoinen tuotesertifikaatti. Yhtenevän käytännön varmistamiseksi on CEN TC 128/SC 11 seurantaryhmä yhteistyössä VTT:n kanssa laatinut myös arviointiperusteet tuotesertifikaatille ja laadunvalvontasopimukselle. Arviointiperusteet viittaavat yksityiskohtaisten ohjeiden osalta kansalliseen soveltamisstandardiin SFS 7030 ja standardiin EN

126 Ympäristöministeriölle tehdyn selvityksen perusteella on Suomessa katsottu, että standardin EN mukaisten itsekantavien metallipintaisten sandwich-elementtien käyttösovellutukset koskevat käyttöä myös kantavina rakenteina. Standardin EN edellyttämän ilmoitetun laitoksen varmentamisen tason on katsottu olevan liian alhainen kantavilta rakennustuotteilta yleisesti vaadittavaan vähimmäistasoon nähden. Kuorman kestävyyttä (osavarmuuslukuja ja kuormituskäyriä/taulukoita) ei standardi myöskään edellytä ilmoitettavaksi CE-merkinnän yhteydessä.

127 Käytäntö on voimassa toistaiseksi, kuitenkin vain niin kauan, kun tuotetta ei kantavana rakenteena vielä ole mahdollista CE-merkitä tai myöntää tuotteelle lain 954/2012 mukaista kansallista hyväksyntää. Oulussa noudatetaan pääkaupunkiseudun vahvistamaa käytäntöä. Pääkaupunkiseudun yhtenäiset käytännöt, PKSRavaohjekortti B

128 Laki eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä 954/2012 Ympäristöministeriön asetus eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä 555/2013 SFS-EN AC (itsekantavat metalliohutlevypintaiset sandwich-elementit) SFS 7030 (kansallinen soveltamisstandardi edelliseen) CEN TC128/SC11 Suomen seurantaryhmä, tuotesertifikaatin ja laadunvalvontasopimuksen arviointiperusteet

129 Sisäkaton naulakiinnitykset Pudasjärvi 2000 (kauppa) Sysmä 2005 (kauppa) Jyväskylä 2008 (kahvila) Järvenpää 2010 (koulu) Kittilä 2010 (kauppa) Tuusula 2010 (ok-talo) Kaksi sikalaa

130 Tolppakenkä Kenkä kallellaan ja pitkässä varressa

131 Yläjuoksun kiinnitys pinninkiin on suunniteltava. Jos ruuvi tai naula asennetaan kertopuuhun syyn suunnassa, on sen asennuksella reunaehtoja. Jos pinninki on ristikon kyljessä, katto on kiinnitettävä runkotolppiin muuten kuin runkotolppien päähän syyn suuntaan lyödyillä nauloilla. Kyseessä voimaa siirtävä liitos. Kulmalevyiltä löydyttävä suunnitteluarvo nosteelle. Yleensä kulmalevyt molemmin puolin liitosta.

132 Käyttöturvallisuus Kaiteet ja kaiteiden kiinnitys on suunniteltava kaidekuormille. Huomioitava myös kaiteiden kestävyys rakennuksen oletetun käyttöiän verran.

133 Ohje S1 ja S2-luokan väestönsuojien suunnittelijoille S1-luokan väestönsuojan seinien paksuus on 300 mm -, S2-400 mm betonia. Väestönsuojaa ei tulisi sijoittaa pohjavesipinnan alapuolelle. Pakottavista syistä vss voidaan sijoittaa enintään 1 m pohjavesipinnan alapuolelle. Tällöin suojan vedelle alttiit rakenteet on tehtävä vesitiiviistä betonista.

134 Vss:n oven viereen tulevat venttiilit tulee sijoittaa oven karmiin kiinni, jotta ne mahtuisivat sulkuteltan sisälle.

135 Kuivakäymälätilan ylipaineventtiilit tulee sijoittaa kktilan takaseinälle. Jos ne joudutaan sijoittamaan jostain syystä komeroryhmän päätyyn, on se otettava huomioon kokonaistilan mitoituksessa, koska silloin kkryhmän päätyseinän ja venttiilin väliin on jätettävä tilaa noin 150 mm, jotta poistoilman kulku kk-komeroista venttiiliin on esteetön

136 Venttiilejä sijoitettaessa tulee huomioida vss:n rauhanaikainen käyttö. Jos vss:n ovi suunnitellaan normaalioloissa pidettäväksi täysin auki, ei oven viereen saranapuolelle voi sijoittaa venttiilejä, koska sirpalesuojia ei voi tällöin asettaa paikoilleen.

137 Vss:n oven sijainnin kanssa on huomioitava sulkuteltan vaatimat rakenteet. Jos ovi sijoitetaan vss:n nurkkaan, ei sulkutelttaa saa tiiviisti paikoilleen.

138 Kaikki vuosittain tarkastettavat kohteet tulee sijoittaa vapaaseen tilaan, ei aittakomeroihin tai muutoin niin, että ne ovat lukkojen takana. Taloyhtiöissä asukkaista valitulla suojan hoitajalla ei ole valtuuksia mennä toisen asukkaan komeroon, joten luukkujen ja venttiilien oikealla sijoituksella edesautetaan väestönsuojien omistajien ja haltijoiden vastuulla olevien vuosihuoltotarkastusten tulemista tehdyksi

139 Viemäri- ym. putkien sijoitus vss:n kattolaattaan ei ole sallittu. Laatan yläpuoliset LVIS-asennukset tehdään niille tarkoitettuun asennustilaan. Tehtäessä uppoasennuksia seiniin on huomioitava, että suojan puolella on oltava betonia vähintään minimipaksuuden verran.

140 Poistumistienä toimiva hätäpoistumisaukko saadaan sijoittaa väestönsuojan maanpäälliseen ulkoseinään. Kellarin seinä ei ole maanpäällinen ulkoseinä, jos se on syvennyksessä.

141 Jos poistumistieksi vaaditaan useampi hätäpoistumistie, tulee ne sijoittaa eri puolille vss:aa. Jos vahvistetun kulkutien rakenteissa käytetään elementtejä, tulee ne sekä niiden kiinnikkeet olla mitoitettuja vaaditulle sortumakuormalle.

142 Hätäpoistumiskäytävän päässä olevan hätäpoistumisaukon ulkopuolella maan tulee olla helposti kaivettavaa, routimatonta ja routasuojattua. Jos hätäpoistumiskäytävää käytetään savunpoistoluukkuna, on hätäpoistumisluukku pidettävä normaalioloissa avonaisena. Luukku on tuettava siten, ettei sitä ilman työkaluja voida sulkea ja varustettava asianmukaisella tekstillä.

143 Jos raitisilma otetaan sortuma-alueen sisäpuolelta, tulee raitisilmakanavan ulkopää tehdä sortumankestäväksi. Väestönsuojan viemärin sulkuventtiilikaivoa ei saa sijoittaa sulkuteltalle varatulle alueelle. Kaivon alapuolella oltava ohjeen mukaisesti betonia ja terästä (lujuudeltaan vähintään sama kuin lattia).

144 Ohje S1 ja S2-luokan väestönsuojien rakennesuunnittelijoille Väestönsuojan rakennepiirustuksiin merkitään aina normaalien kuormitusten lisäksi väestönsuojan painekuormat, sekä ulko- että sisäpuoliset. S2- ja kalliosuojissa on käytettävä vähintään C25/30-1 betonia, S1-luokan kohdalla C25/30-2

145 Väestönsuojan lattia valetaan ennen seiniä. Lattian teräkset viedään tuelle. Paalutuksen yhteydessä vss:n lattia tehdään aina kantavana laattana.

146 Vss:n terästystä ei saa tehdä verkkoraudoitteella ilman Oulun kaupungin rakennusvalvonnan erillistä lupaa. Tällöin rakennesuunnittelijan tulee erikseen hyväksyttää etukäteen raudoitussuunnitelma rakennusvalvontaviranomaisilla.

147 Vss:n molemmissa pinnoissa tulee olla raudoitus 0.17 % poikkipinta-alasta, jakoväli sisäpinnassa k 150, pääteräkset tai haat, myös pilastereissa, pilareissa ja väliseinissä.

148 Seinän pystyteräkset tulee viedä laatan yläpinnan tasalle. Jos vss:n rakenteita ei valeta kerralla, tulee työsaumoissa olla aina riittävä pontti ja raudoitus. Betoninormien mukaan työsaumoissa käytetään 1.5- kertaista raudoitusta.

149 Jos seinät valetaan suurmuottitekniikalla, erikseen, tulee rakennesuunnittelijan suunnitella pystysauma. Ponttina suositellaan käytettävän mieluummin yhtä reilun kokoista ponttia kuin useaa pientä. Saumaraudoitteiden jatkospituuksien tulee olla riittävät.

150 Vss:n oven ja luukun karmi on useimmiten huullettu. Raudoitteeksi ei riitä yksinkertainen haoitus, vaan huullokseen tulee sijoittaa omat haat, ympäri. Hakojen kulmiin on laitettava teräs läpi. Haan pituus on oltava riittävä. Oven ja luukun kohdalta puuttuvia pystyteräksiä vastaava teräsmäärä on huomioitava oven ja luukun molemmin puolin lisäteräksinä.

151

152

153 Teräsbetonisen väestönsuojan laatan alapinnassa tulee olla sirpaleverkko, joka sijaitsee n. 10 mm laatan alapinnasta (merkittävä suunnitelmiin). Verkko asennetaan työterästen alapuolelle ja kiinnitetään pääteräksiin sidelangoin 4 kpl/m².

154

155 Palkeissa ja laattoina mitoitettavissa rakenteissa ei pääraudoitusta saa jatkaa aukkomomentin kohdalla. Pääraudoitus on vietävä tuelle ja ankkuroitava. Jatkamiskielto on ehdottomasti merkittävä suunnitelmiin. Jos suojan mitat ovat esim.7 x 8 m, on molemmissa suunnissa alapinnassa käytettävä täyspitkiä teräksiä (6 m:n teräkset eivät riitä).

156

157 Jos suojan mitat poikkeavat huomattavasti neliömuodosta, esim 5x14 m, voidaan pidemmän suunnan teräkset jatkaa kentässä, mutta kaikkia teräksiä ei saa jatkaa samassa kohdassa. Lyhyemmän suunnan teräkset sijaitsevat alapuolella. Jatkokset eivät saa sijaita samassa paikassa ja jatkospituutena käytetään vähintään kaksinkertaista tartuntapituutta. Jatkospituus ja jatkosten sijainti on ehdottomasti merkittävä rakennepiirustuksiin.

158 Jos vss:n seinissä on viemäriputkia tms. uppoasennuksia, on niiden sisäpuolella oltava betonia vähintään minimipaksuuden verran ja raudoitus määräysten mukaan.

159 Väestönsuojan viemärin sulkuventtiilikaivoa ei saa sijoittaa sulkuteltalle varatulle alueelle. Kaivon alapuolella oltava ohjeen mukaisesti betonia ja terästä (lujuudeltaan vähintään sama kuin lattia).

160 Paikalla valettujen betonirakenteiden kosteudenhallintasuunnitelma: Betonirakenteiden kuivumisaika-arviot, riskirakenteiden tunnistaminen Olosuhdehallinta, kastumisen estäminen ja suojaamisen suunnittelu Rakenteiden kuivatussuunnitelma Kosteusmittaussuunnitelma Tutustu Oulun rakennusvalvonnan kotisivuilla oleviin kosteudenhallinnan ohjeisiin ja esimerkkiratkaisuihin

161 Betonin kelpoisuus Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Oulussa edellytetään jatkossa talonrakennushankkeissa pätevän asiantuntijan lausuntoa siitä, täyttävätkö betonirakenteet niiden lujuudelle ja vakaudelle asetetut vaatimukset. Rakennekatselmuksen, käyttöönottokatselmuksen ja lopullisen loppukatselmusten yhteydessä on esitettävä pätevän asiantuntijan lausunto siitä, täyttävätkö rakennuksen paikallavalettujen kantavien ja jäykistävien betonirakenteiden lujuudet niille säännöksissä ja rakennesuunnitelmissa asetetut vaatimukset.

162 Jos asiantuntijalausunnon tekijänä käytetään muuta kuin rakennushankkeen vastaavaa rakennesuunnittelijaa, on tekijä hyväksytettävä rakennusvalvonnassa ennen selvitystyöhön ryhtymistä. Käytäntö koskee rakennuksia, joiden seuraamusluokka on CC2 tai CC3 normaaleja pientaloja lukuun ottamatta. Selvitykset paikallavalettujen betonirakenteiden lujuudesta tehdään joko koekappaleiden avulla, kimmovasaralla tai muulla saman luotettavuuden omaavalla menetelmällä. Betonitehtaan lausunto ettei P-betonia ole käytetty, ei ole riittävä selvitys.

Ajankohtaista. Yhteisiä pelisääntöjä

Ajankohtaista. Yhteisiä pelisääntöjä Pasi Timo Tarkastuspäällikkö Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta Ajankohtaista ja Yhteisiä pelisääntöjä Eurokoodiseminaari 8.12.2016 Kalastajatorppa pksrava.fi Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen TOPTEN

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista EUROKOODI 2014 SEMINAARI Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista tarkastusinsinööri Ulla Poutanen, Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Säädöksissä muutoksia MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan

Lisätiedot

www.finlex.fi Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 20.3.2015/300 Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4

Lisätiedot

Laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arviointi

Laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arviointi rakenteellisen turvallisuuden arviointi MTK Loimaa, syyskokous 1.12.2015 johtava rakennustarkastaja Harri Salminen Loimaan kaupunki Laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista

Lisätiedot

PKS rakennusvalvontojen yhtenäiset ja uudistuvat käytännöt. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö

PKS rakennusvalvontojen yhtenäiset ja uudistuvat käytännöt. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö PKS rakennusvalvontojen yhtenäiset ja uudistuvat käytännöt Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 19.11.2014 Missä mennään? MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan 1.9.2014 alkaen kaikkiin tilanteisiin Asetukset

Lisätiedot

Rakennesuunnittelu, suunnittelijat ja suunnitelmat. Esko Knuutila rakenneinsinööri

Rakennesuunnittelu, suunnittelijat ja suunnitelmat. Esko Knuutila rakenneinsinööri Rakennesuunnittelu, suunnittelijat ja suunnitelmat Esko Knuutila rakenneinsinööri 09.02.2016 Musta teksti = säännökset (mrl tai asetus), sininen teksti = ympäristöministeriön ohje, vihreä teksti = rakennusvalvonnan

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS Rakennusvalvonnan ohjeita nro 28 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 12.4.2016 Rakennuttaja on vastuussa rakennustuotteiden kelpoisuuden

Lisätiedot

Rakenne- ja pohjarakennesuunnittelu Säännösuudistuksia

Rakenne- ja pohjarakennesuunnittelu Säännösuudistuksia kestäväksi rakennettu S u o m i Rakenne- ja pohjarakennesuunnittelu Säännösuudistuksia 1.9.2014 1. Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 41/2014. 2. Ympäristöministeriön asetus kantavista rakenteista 3. Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan

Lisätiedot

Rakenteiden lujuus ja vakaus määräykset ja ohjeet. EUROKOODI2014SEMINAARI, Hanasaaren kulttuurikeskus Yli-insinööri Jukka Bergman

Rakenteiden lujuus ja vakaus määräykset ja ohjeet. EUROKOODI2014SEMINAARI, Hanasaaren kulttuurikeskus Yli-insinööri Jukka Bergman Rakenteiden lujuus ja vakaus määräykset ja ohjeet EUROKOODI2014SEMINAARI, Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Yli-insinööri Jukka Bergman Asetus kantavista rakenteista ja asetus pohjarakenteista Esittäjän

Lisätiedot

Suunnittelutehtävien vaativuusluokat ja suunnittelijoiden kelpoisuus Tapani Hoppu

Suunnittelutehtävien vaativuusluokat ja suunnittelijoiden kelpoisuus Tapani Hoppu Suunnittelutehtävien vaativuusluokat ja suunnittelijoiden kelpoisuus 14.04.2016 Tapani Hoppu MRL:n muutos 41/2014 Säädöskatsaus Sovelletaan 1.9.2014 alkaen kaikkiin tilanteisiin Asetusmuutos 1.6.2015 Pääsuunnittelijan

Lisätiedot

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu Pientalotyömaan ammattilaiset SUUNNITTELUVAIHE Pääsuunnittelija Rakennussuunnittelija Rakennesuunnittelija Pohjarakennesuunnittelija Talotekninen suunnittelijat

Lisätiedot

TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.

TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala. TYÖNJOHTAJAT Hyväksyminen ja tehtävät Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimiala Rakennusvalvonta Kärkölä, Lahti 26.1.2017 YLEISPERIAATTEET Rakennustyön vastaavan työnjohtajan,

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelma

Rakentamismääräyskokoelma Rakentamismääräyskokoelma Osa B1 Kantavat rakenteet Määräykset ja ohjeet 2010 Huom! Esitys perustuu B1-ehdotuksen 22.11.2010 olevaan versioon. Muutokset ovat hyvin mahdollisia. B-sarjan uudistustyön periaatteet

Lisätiedot

BUILD UP SKILLS

BUILD UP SKILLS VANTAAN RAKENNUSVALVONTA BUILD UP SKILLS 9.12.2015 Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri Rakennusvalvontaviranomaisen työkalut ja säädösmaailma rakentamisen laadun keskiössä RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu OKT, arvo n. 300 000, vastuuhenkilöitä n. 12 Auto, arvo n. 30 000, suunnittelijoita xxxxxxx, työnjohtajia yyyyyyy Suunnittelun vastuuhenkilöt Pääsuunnittelija

Lisätiedot

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta

Pasi Timo. Tarkastuspäällikkö vs. Vantaan kaupunki Rakennusvalvonta MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS KANTAVISTA RAKENTEISTA 477/2014 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS POHJARAKENTEISTA 465/2014 SÄHKÖINEN ASIOINTI - LUPAPISTE RAKENNUSTYÖMAAN

Lisätiedot

Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit

Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit - Mitä betoninormeihin (rakentamiskokoelmaan) jää jäljelle - Mitä suunnittelijan tulee tietää tuotestandardeista

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake. Jani Kemppainen

Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake. Jani Kemppainen Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake Jani Kemppainen Rakennustuotteen kelpoisuus MRL 152 : Rakennustuotteen, joka on tarkoitettu käytettäväksi pysyvänä osana rakennuskohteessa,

Lisätiedot

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Toimintaryhmä 17.12.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Vastuu rakennusten rakenteellisesta turvallisuudesta on omistajalla MRL

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö HE 336/2014 vp - HE laeiksi laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista sekä maankäyttöja rakennuslain 117 i ja 166 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015

Lisätiedot

Betonirakenteiden määräykset. Betonityönjohtajien päivityskurssi Rakennustuoteteollisuus RTT ry Timo Tikanoja

Betonirakenteiden määräykset. Betonityönjohtajien päivityskurssi Rakennustuoteteollisuus RTT ry Timo Tikanoja Betonirakenteiden määräykset Betonityönjohtajien päivityskurssi 29.10.2015 Rakentamismääräysten uusi rakenne Kantavien rakenteiden suunnittelua ohjaavan lainsäädännön rakenne: Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Rakennusteollisuus RT RakMK luotiin 1970 luvun jälkipuoliskolla Rakennusteollisuus RT ry 2 Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt

Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt Kansalliset tuotehyväksyntämenettelyt Puutuotteiden ja puurakenteiden standardisointi - seminaari 31.10.2017 Antti Koponen/Rakennustuoteteollisuus RTT ry Suomessa noudatetaan Suomen lakia ja siihen perustuvia

Lisätiedot

Työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta. Risto Levanto

Työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta. Risto Levanto Työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta Risto Levanto 7.10.2015 Missä mennään? MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan 1.9.2014 alkaen kaikkiin tilanteisiin Asetusmuutos 1.6.2015

Lisätiedot

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA

OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Ylä-savon rakennusvalvonnat Iisalmi, Pohjolankatu 14, 74100 Iisalmi, 017-272 3338 Kiuruvesi, Harjukatu 2, 74701 Kiuruvesi, 017-272 900 Lapinlahti, Asematie 4, 73100 Lapinlahti OMAKOTI-, PARI- TAI RIVITALON

Lisätiedot

Yhtenäiset Topten-käytännöt

Yhtenäiset Topten-käytännöt Yhtenäiset Topten-käytännöt Yhtenäiset Topten-käytännöt tilannekatsaus Mukana Ympäristöministeriö - Topten-rakennusvalvonnat- RAKLI ry - Rakennusteollisuus RT ry - SKOL ry - RALA ry pksrava feat. Toptenrava

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman 03.10.2013 Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman voimaan 1.7.2013, kaupan esteiden poisto jäsenmaiden välillä pakollinen CE-merkintä koskee niitä rakennustuotteita, joille

Lisätiedot

MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto

MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto MRL 153 :n mukainen ilmoitus 1 (5) Lupatunnus Osoite Postinumero Postitoimipaikka Osa 1. Ilmoitus Ilmoitus loppukatselmusta varten: Olemme yhdessä todenneet, että: Rakennustyö on valmis ja MRL153 2 momentin

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA KUN RYHDYT RAKENTAMAAN: 1. Tontin hankinta ja rakennusoikeuden varmistus Lappajärven kunnan omistamia tontteja voi tiedustella kunnan Teknisestä toimistosta. Tontteja on kaupan myös avoimilla markkinoilla.

Lisätiedot

Tervetuloa! 14.1.2016

Tervetuloa! 14.1.2016 Tervetuloa! 14.1.2016 Viranomaisvalvonta rakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslaki 124 Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia,

Lisätiedot

Kantavat, itsekantavat ja puolirakenteelliset rakennustuotteet

Kantavat, itsekantavat ja puolirakenteelliset rakennustuotteet Kantavat, itsekantavat ja puolirakenteelliset rakennustuotteet Rakennusalan standardit ja eurokoodit - seminaari 14.12.2017 Antti Koponen Kantavien rakennustuotteiden CE-merkintä Kantavia rakennustuotteita

Lisätiedot

Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä

Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä Vaatimusten toteutumisen osoittaminen tyyppihyväksynnällä ja muilla kansallisilla ja paikallisilla menettelyillä CE-merkintä ja EU-säännökset LVI-suunnittelussa 27.1.2016 Euroopan Unionin tiedostuskeskus

Lisätiedot

Palo-osastointi ja palokatkot

Palo-osastointi ja palokatkot UUSIKAUPUNKI Rakennusvalvonta Palokatko-ohje Palo-osastoinneissa noudatetaan SRMKn E1 määräyksiä ja ohjeita. Rakennuksen korjaus ja muutostyössä näitä määräyksiä ja ohjeita sovelletaan maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS

LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS Rakennuslautakunta 35 03.07.2012 LUPA NRO 2012-448 / UPM-KYMMENE OYJ:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS RAKLA 35 Rakennuslupa nro 2012-448 Rakennuspaikka: 405-32-1-8 Pinta-ala 2210456.0 Puuportintie 186 53200 LAPPEENRANTA

Lisätiedot

Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE

Lupatunnus R Sivu 1. MKN-Urakointi Oy perustettavan yhtiön lukuun Anna Liljankatu 4 B, TAMPERE Lupatunnus 17-0115-R 14.03.2017 30 Sivu 1 ASIA Rakennuslupa, MRL 125.1 RAKENNUSPAIKKA Vuores, 837-327-7601-0002 Palkkionmaankatu 3, 33870 TAMPERE Pinta-ala 8706 m² Rakentamismääräykset A Asuinrakennusten

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakennuslupapäätös Rakennuslupapäätöksen tekee rakennustarkastaja. Rakennuslupapäätös annetaan ns. julkipanon jälkeen ( 14 vrk oikaisuvaatimusaika

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet /Rakennusteollisuus RT Betonieurokoodien tilanne Eurokoodien asema Uudessa B-sarjassa eurokoodeihin

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1 RAKENTAJAILTA Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen 13.1.2010 Rakentajailta 1 OMA KOTI UNELMAAKO Akan otossa ja auton ostossa ei terveellä järjellä ole mitään tekemistä Näin ei pidä edetä

Lisätiedot

NR-PÄIVÄT, Tallink Silja Rakennusvalvonnan puheenvuoro

NR-PÄIVÄT, Tallink Silja Rakennusvalvonnan puheenvuoro NR-PÄIVÄT, Tallink Silja 17.1.2018 Rakennusvalvonnan puheenvuoro Aimo Nousiainen tarkastusinsinööri, DI Säädösmuutoksista Viime aikaisten säädösmuutosten vaikutuksia NR-rakenteiden suunnitteluun ja toteutukseen:

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan rooli rakennusturvallisuuden varmistamisessa

Rakennusvalvonnan rooli rakennusturvallisuuden varmistamisessa Rakennusvalvonnan rooli rakennusturvallisuuden varmistamisessa Johtava rakennustarkastaja Päivi Niemi 15.9.2014 MRL 117 Rakentamiselle asetettavat vaatimukset a) Rakenteiden lujuus ja vakaus b) Paloturvallisuus

Lisätiedot

Timo Saarinen, ympäristöministeriö

Timo Saarinen, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset 2013 olennaiset tekniset vaatimukset 2014 rakennuksen suunnittelu, rakennustyönjohto, viranomaisvalvonta P-Savon ELY-keskus 4.12.2013 Timo Saarinen, ympäristöministeriö

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuutta ja tehtävien vaativuutta koskevat uudistuneet säännökset ja soveltamisohjeet Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 2014 Aila Korpivaara

Lisätiedot

Hometalkoiden selvityshankeen tarkoitus

Hometalkoiden selvityshankeen tarkoitus Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Hometalkoiden selvityshankeen tarkoitus k e s k e i s e t t u l o k s e t Mervi Abell Taustaani Rakennusinsinööri 1985 Rakennusarkkitehti 1994 Rakennusinsinööri amk

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus

Ympäristöministeriön asetus Ympäristöministeriön asetus pohjarakenteista Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2014 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 a ja 117 c :n nojalla,

Lisätiedot

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille 1 (6) Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille 1 Myöntää poikkeuksen rakennuskiellosta sitovan

Lisätiedot

Eurokoodiseminaari. Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta. Hemmo Sumkin 11.12.2013

Eurokoodiseminaari. Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta. Hemmo Sumkin 11.12.2013 Eurokoodiseminaari Suunnitteluasiakirjat ja niiden laadinta Hemmo Sumkin 11.12.2013 Uusia suunnitteluasiakirjojen sisältöön vaikuttavia asioita YM asetus kantavista rakenteista - Eurokoodien vahva asema

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3)

Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3) 4.6.0 Parveke ja luhtikäytävä (max /P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan

Lisätiedot

Tilan RN:o/tontin nro/rakennuspaikan nro. Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennushankkeeseen ryhtyvän valvoja

Tilan RN:o/tontin nro/rakennuspaikan nro. Rakennushankkeeseen ryhtyvän nimi. Rakennushankkeeseen ryhtyvän valvoja EURAJOEN KUNTA YMPÄRISTÖTOIMI RAKENNUSVALVONTA RAKENNUSTYÖN TARKASTUSASIAKIRJA Yksityiskohtainen tarkistuslista RAKENNUSKOHDE Rakennuslupanumero Rakennuspaikka Kylä/kunnanosa Osoite Tilan nimi/korttelin

Lisätiedot

Oma koti ja sen suunnittelijat

Oma koti ja sen suunnittelijat Oma koti ja sen suunnittelijat oma koti kullan kallis joka tapauksessa kallis loppujen lopuksi laadukas rakentaminen on edullista, koska sen on kerralla hyvin suunniteltu ja tehty omakotiperheestä rakennuttajaperhe

Lisätiedot

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 )

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 ) Ympäristölautakunta 105 25.08.2015 AS OY JOUSITARHAN RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 105 Hakija As Oy Jousitarha C/Co Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 TURKU Rakennuspaikka: Kiinteistötunnus 577-493-0002-0044

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi

Rakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi Rakennuslautakunta 30 02.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-340 kiinteistölle 405-7-31-2, As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 30 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja

Lisätiedot

Muutoksessa oleva lainsäädäntö. EUROKOODI2014SEMINAARI Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen

Muutoksessa oleva lainsäädäntö. EUROKOODI2014SEMINAARI Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Muutoksessa oleva lainsäädäntö EUROKOODI2014SEMINAARI Hanasaaren kulttuurikeskus 9.12.2014 Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta, (958/2012) voimaan 1.1.2013 Esittäjän

Lisätiedot

Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta

Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Ajankohtaisia kuulumisia rakennusvalvonnasta Seminaari 9.10.2014 Kai Miller yli-insinööri Helsingin rakennusvalvonta Kosteudenhallinnasta Kosteudenhallinta on ollut

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI

METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 2 YLEISTÄ EU:n tasolla eräs perusvaatimuksia on kilpailun esteiden poistaminen sekä tavaroiden

Lisätiedot

RIL 245 Pienet savupiiput.

RIL 245 Pienet savupiiput. RIL 245 Pienet savupiiput. Suunnittelu-, rakentamis- ja huolto-ohje. PÄIVITYS 2019 Paloseminaari 21 - Paloturvallisuus ja standardisointi 5.2.2019 Pekka Talaskivi, Tekninen päällikkö, DI RIL 1 RIL 245

Lisätiedot

NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset. Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä

NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset. Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä NR-rakenteisiin liittyvät kansalliset vaatimukset Matti J. Virtanen NR-päivät 16.1.2014 Messilä Naulalevyrakenteet Naulalevyrakenteet kuuluvat EN 14250 soveltamisalaan yleensä Poikkeuksia käsitellään näillä

Lisätiedot

EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010. hen Help Desk. Antti Koponen Rakennusteollisuus RT

EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010. hen Help Desk. Antti Koponen Rakennusteollisuus RT EUROKOODI 2010 SEMINAARI 25.11.2010 hen Help Desk Antti Koponen Rakennusteollisuus RT Rakennussektorin standardisointi Keskeiset standardisointialueet: - rakennustuotteiden CE-merkintään johtavat yhdenmukaistetut

Lisätiedot

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista

Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta pääkohdat muutoksista Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 Messukeskus, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta

Lisätiedot

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00 LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään

Lisätiedot

CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011

CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011 CE-merkityt tuotteet, käyttäjänäkökulma 23.11.2011 Timo Pulkki Rakennustuoteteollisuus RTT EU:n sisämarkkinoiden toimintatapa Kansalliset viranomaiset: Päättävät kansallisesti rakentamiseen käytettäviltä

Lisätiedot

Vastaavalla työnjohtajalla voimassa olevien vastuiden lkm (myös muissa kunnissa) Erityisalojen tj:t, esim. teräsrak.

Vastaavalla työnjohtajalla voimassa olevien vastuiden lkm (myös muissa kunnissa) Erityisalojen tj:t, esim. teräsrak. Sivu 1/14 ALOITUSKOKOUS Versio 20.04.2013 Aika Paikka Läsnä pj siht pääsuunn. vast. tj SUORITUSKYVYTTÖMYYSVAKUUS (asuinkiinteistöt) AsKL 2:19. Todistus esitettävä muuttokatselmuksen yhteydessä. RS-kohteissa

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 40 23.04.2015 PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40. Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO

Ympäristölautakunta 40 23.04.2015 PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40. Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO Ympäristölautakunta 40 23.04.2015 PAIMION KAUPUNGIN (VÄHÄNIITUNTIE 1) RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 40 Hakija Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO Rakennuspaikka Kiinteistötunnus Kaupunginosa/kylä Tilan nimi

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2)

Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2) .6.0 Parveke ja luhtikäytävä (-8/P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita 8-kerroksisen P-paloluokan asuin-

Lisätiedot

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8

Kantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 RAKENNESUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT JA SUUNNITTELIJOIDEN KELPOISUUS

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 RAKENNESUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT JA SUUNNITTELIJOIDEN KELPOISUUS MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS 41/2014 RAKENNESUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT JA SUUNNITTELIJOIDEN KELPOISUUS Teräsrakennepäivä 2015 Helsinki 25.11.2015 Jouko Lamminen Tarkastusinsinööri, DI Vantaan

Lisätiedot

Kaiteiden kelpoisuus. Rakentamisen standardit ja eurokoodit 2017 Timo Tikanoja. Rakennustuoteteollisuus RTT

Kaiteiden kelpoisuus. Rakentamisen standardit ja eurokoodit 2017 Timo Tikanoja. Rakennustuoteteollisuus RTT Kaiteiden kelpoisuus Rakentamisen standardit ja eurokoodit 2017 Timo Tikanoja Rakennustuoteteollisuus RTT Kaiteiden kelpoisuus Kaiteille/kaidejärjestelmille ei ole olemassa harmonisoitua tuotestandardia

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta

Ympäristöministeriön ohje rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta 1 Ympäristöministeriön ohje rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta YM4/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja

Lisätiedot

YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta. Paloseminaari Tuuli Kunnas

YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta. Paloseminaari Tuuli Kunnas YM:n asetus rakennusten paloturvallisuudesta eristeiden kannalta Paloseminaari 2018 6.2.2018 Tuuli Kunnas Kaksi vaihtoehtoa paloturvallisuusvaatimusten täyttämiseen Asetuksessa esitettyjen luokkien ja

Lisätiedot

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO Tälle lomakkeelle merkitään hankkeen kiinteistö- ja lupatiedot, aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöiden tarkastusmerkinnät huomautuksineen,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009 YLEISTÄ Nämä asiakirjat piirustuksineen ja liitteineen sisältävät rakennusluvan. Rakennettaessa on noudatettava hyväksyttyjä piirustuksia.

Lisätiedot

Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman

Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet. Teräsrakennepäivät Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Rakentamista koskevat uudet vaatimukset ja ohjeet Teräsrakennepäivät 8.11.2016 Scandic Park Helsinki Yli-insinööri Jukka Bergman Valmistelun tausta MRL I 1.1.2013-> MRL II 1.9.2014-> YMa+VNa 2013-2017

Lisätiedot

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41

Lupanumero 2015-7 Päätöspäivä 21.4.2015 41 / 8 Lupanumero 205-7 Päätöspäivä 2.4.205 4 HAKIJA As Oy Porvoon Stenbockinkatu 2 c/o Sisco Asunnot Oy Linnavuorentie 28 C, 00950 HELSINKI RAKENNUSPAIKKA Kiinteistötunnus Kaupunginosa 638-026-2406-000 KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

Kantavien rakenteiden suunnittelua koskevat säädökset ja eurokoodit

Kantavien rakenteiden suunnittelua koskevat säädökset ja eurokoodit Kantavien rakenteiden suunnittelua koskevat säädökset ja eurokoodit Rakentamisen ohjauksen seminaari Varsinais-Suomen ELY - keskus 13.11.2013 Yli-insinööri Jukka Bergman Maankäyttö- ja rakennuslaki, muutos

Lisätiedot

Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät

Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Vesa Arvonen 20.11.2009 Aiheita Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät Uudiskohteet Saneeraukset Laitepuhdistamot Maaperäkäsittely 1 Kiinteistön

Lisätiedot

KUIVAKETJU 10 MITEN NOSTETAAN SUUNNITTELUN ARVOSTUSTA? Risto Jyrkkä

KUIVAKETJU 10 MITEN NOSTETAAN SUUNNITTELUN ARVOSTUSTA? Risto Jyrkkä KUIVAKETJU 10 MITEN NOSTETAAN SUUNNITTELUN ARVOSTUSTA? 1.10.2015 Risto Jyrkkä HANKKEEN OSAPUOLIA Geosuunnittelija Rakennesuunnittelija HANKKEESEEN RYHTYVÄ Pääsuunnittelija Rakennussuunnittelija Muut erityissuunnittelijat

Lisätiedot

Siirtymäajan ohjeistus eurokoodien ja RakMk:n rinnakkaiskäytöstä SKOL ry

Siirtymäajan ohjeistus eurokoodien ja RakMk:n rinnakkaiskäytöstä SKOL ry Siirtymäajan ohjeistus eurokoodien ja RakMk:n rinnakkaiskäytöstä SKOL ry Kirjoitettu Ins.tsto Magnus Malmberg Oy:ssä SKOL ry:n toimeksiannosta tammi-kesäkuussa 2010 Ohjausryhmässä toimivat Tapio Aho Matti

Lisätiedot

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE

OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE Oma koti kullan kallis! Mustasaaren kunnan puhelinvaihde 327 7111 Keskustie 4, 65610 MUSTASAARI TONTIN HANKINTA KUNNAN TONTIT Kunnan tontteja voidaan ostaa. Ensin on

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus

Lisätiedot

Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen

Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mitä rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa? Rakentajaseminaari 11.6.2013 Jani Kemppainen Mikä rakennustuotteiden CE-merkintä on? Rakennustuotedirektiiviin / -asetukseen perustuva vaatimustenmukaisuusmerkintä,

Lisätiedot

Pientaloilta Rakennusluvan hakeminen ja lupakäsittely

Pientaloilta Rakennusluvan hakeminen ja lupakäsittely Pientaloilta 13.02.2018 Rakennusluvan hakeminen ja lupakäsittely Hankkeeseen ryhtyvän huolehtimisvelvollisuus! Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.08.2013 Sivu 1 / 1 2819/10.03.00/2013 123 Oikaisuvaatimus rakenneinsinöörin 23.5.2013 antamaan määräykseen, lupatunnus 2009-1833, kiinteistö 49-54-146-16, Degerbyntie 23, 02600 Espoo

Lisätiedot

Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä

Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Energiavaatimukset uudis- ja korjausrakentamisen lupamenettelyssä Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki Rakennusvalvonta, Järvenpää p. 0403152581 Järvenpään kaupunki Tekijä, muokkaa Perustyylissä

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo

TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-07831-11 2 (6) Sisällysluettelo 2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen arviointi... 3 3.1 Tuotemäärittelyt ja palotekninen käyttäytyminen... 3 3.2 Ullakon yläpohjan palovaatimusten täyttyminen... 3 4 Yhteenveto...

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-1-300-3 Pinta-ala 1254.0 Fasaaninpolku 8 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus Lisärakennusoikeus

Lisätiedot

RIL 13.4.2015 1 LAMMISEN LAARI!! Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen laajennettu käyttöala

RIL 13.4.2015 1 LAMMISEN LAARI!! Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen laajennettu käyttöala RIL 13.4.2015 1 LAMMISEN LAARI!! Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen laajennettu käyttöala Rakennustarkastajan vastuu rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistamisessa Erityissuunnittelijoiden

Lisätiedot

Kestäväksi rakennettu Suomi

Kestäväksi rakennettu Suomi KANSILEHTI Rakennusvalvonnan valvontaprosessi RAKENNUSHANKKEEN KOSTEUDENHALLINTA Rakennusvalvontaviranomaisentehtävänä on omalta osaltaan varmistua siitä, että rakennushankkeeseen ryhtyvällä on riittävät

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2)

Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2) 4.6.0.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan rakennuksen näkökulmasta.

Lisätiedot

PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT

PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT PALOKATKOJEN TUOTEKELPOISUUS JA VALMISTAJAN TEHTÄVÄT Katariina Kevarinmäki, Paroc Tekniset Eristeet 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Palokatkojen tuotekelpoisuuden osoittamistavat (tuotehyväksyntämenettelyt) Valmistajan

Lisätiedot

Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus

Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus Kansallisten tuotehyväksyntöjen tilannekatsaus RAKENNUSALAN STANDARDIT JA EUROKOODIT 2017, 14.12.2017 Ylitarkastaja Mikko Koskela, Ympäristöministeriö Lähtökohta rakennustuotteita koskevalle sääntelylle

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta

Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Ympäristöministeriön asetus rakennuksen kosteusteknisestä toimivuudesta Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 5.2.2018 Savoy-teatteri, Helsinki Yli-insinööri Katja Outinen Asetus rakennuksen kosteusteknisestä

Lisätiedot

Paloturvallinen puutalo RoadShow Palo-opas. Tero Lahtela

Paloturvallinen puutalo RoadShow Palo-opas. Tero Lahtela Paloturvallinen puutalo RoadShow 2018 Palo-opas Tero Lahtela Asetus Perustelumuistio Asetuksen lukeminen Yleinen vaatimus Palon leviämistä lasitetuilla parvekkeilla tulee rajoittaa Yli 2-krs. rak. lisävaatimus

Lisätiedot