Salon kaupungin liikuntapalvelut. Liikuntaopas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salon kaupungin liikuntapalvelut. Liikuntaopas 2015-2016"

Transkriptio

1 Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas

2 1. Liikuntapalveluiden terveiset Perheet liikkeelle! Jo pidemmän aikaa on niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin kannettu huolta lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisestä. Itse asiassa huoli koskee kaikkia ikäryhmiä ja se kasvaa. Liikkumattomuuden syitä on paljon, mutta elämäntavaksi liikunta omaksutaan kotona omien vanhempien esimerkistä. Me liikuntapalveluissa haastammekin nyt kaikki vanhemmat liikkumattomuuden torjuntaan. Haaste ei ole helppo, kilpaileehan liikunta kovassa sarjassa telkkarin sekä erilaisten tietokone- ja konsolipelien kanssa lasten ja nuorten ajankäytöstä. Vanhempien oma esimerkki ja perheen yhdessä liikkuminen ovat haasteen onnistumisen kannalta tärkeitä asioita. Arkiaskareissa hyötyliikunta kannattaa muistaa aina, työ- ja koulumatkat mahdollisuuksien mukaan kulkea kävellen tai pyörällä. Liikkuminen on meille ihmisille luontaista ja helppoa. Pitää vain nousta sieltä sohvalta ja lähteä liikkeelle! Meiltä liikuntapalveluista saa apua ja neuvoja, jotta löytyy jokaiselle perheenjäsenelle oma tai vaikka koko perheelle yhteinen liikuntamuoto. Salon kaupunki on täynnä toinen toistaan upeampia mahdollisuuksia liikkua, vain mielikuvitus on rajana. Salossa jokaiselle löytyy jotain! Saku Nikkanen Vs. liikuntapalveluiden esimies Sisällysluettelo Info-osuus 1. Liikuntapalveluiden terveiset Yhteystiedot... 4 Liikuntatoimisto... 4 Liikunnanohjaajat... 5 Liikuntapaikat Ilmoittautuminen ryhmiin Liikuntaneuvonta Timmi -sähköinen tilanvarausjärjestelmä Ohjatun liikunnan maksut ja alennukset Liikuntapaikkoja... 6 Kannen kuva: Salon kaupunki Erkki Salo Liikuntaryhmät 8. Lapset, erityislapset ja perheet Vauva- ja perheuinnit Lasten uimakoulut Lasten sali- ja ulkoliikunta Erityislasten uimakoulut Erityislasten saliliikunta Nuoret Nuorten liikunta - Lataa Liikettä! Työikäiset Työikäisten vesiliikunta Työikäisten sali- ja ulkoliikunta Ikäihmiset Ikäihmisten vesiliikunta Ikäihmisten saliliikunta Pirteyttä Päiviin Soveltava liikunta Soveltava vesiliikunta Soveltava sali- ja ulkoliikunta

3 2. Yhteystiedot Postiosoite Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL Salo Käyntiosoite Salon liikuntatoimisto Perniöntie Salo Nettiosoite Sähköposti liikunta@salo.fi etunimi.sukunimi@salo.fi (poikkeuksena markoj.makinen@salo.fi) Liikuntatoimisto avoinna: ma-to , pe Vs. liikuntapalveluiden esimies Saku Nikkanen (02) Toimistosihteeri Mari Virkki (02) Liikuntapaikkamestari Reino Laaksonen (työpiste uimahallissa) Uimahalli, uimarannat, kuntosalit, Salohalli ja Urheilutalo sekä Salohallin ja urheilutalon yksittäisvaraukset (02) Liikuntapaikkamestari Marko Mäkinen (työpiste Salohallissa) Jäähalli, ulkoliikuntapaikat, Halikon ja Perniön liikuntahallit sekä Halikon ja Perniön hallien yksittäisvaraukset (02) Liikuntasuunnittelija (liikuntasalien vakiovuorovaraukset) Päivi Suominen (työpiste Salohallissa) Liikuntasalien vakiovuorovaraukset (02) Liikuntasuunnittelija Liisa Lavén (02) Salon kaupunki Arto Mäkinen 3. Ilmoittautuminen ryhmiin Syksyn saliliikuntaryhmät pidetään pääsääntöisesti viikoilla 37 49, ei kuitenkaan viikolla 42. Uimahallin 1. jakso on viikoilla ja 2. jakso viikoilla Syksyn ryhmiin voi jo tutustua osoitteessa hellewi Tärkeää tietoa ilmoittautumisesta Ryhmiin ilmoittautuminen tapahtuu pääsääntöisesti internetissä osoitteessa ellei ryhmän kohdalla ole muuta mainittu. Ilmoittautumista kannattaa harjoitella jo etukäteen harjoitustehtävällä samassa osoitteessa. Ilmoittautua voi myös puhelimitse liikuntatoimistoon. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan osallistumismaksun, josta saat postitse erillisen laskun. Uimahallin ryhmiä ei laskuteta, vaan maksu suoritetaan uimahallin kassalle. Jos ryhmään on ilmoittautunut alle 7 osallistujaa, ryhmää ei käynnistetä. Ryhmä saatetaan lakkauttaa, jos osallistujamäärä kauden aikana laskee alle seitsemään. Syksyn 2015 ilmoittautumiset alkavat seuraavasti: Saliryhmiin: to klo Uimahallin 1. jakson ryhmiin: to klo Uimahallin 2. jakson ryhmiin: to klo

4 Liikunnanohjaajat Lapset, erityislapset ja perheet liikunnanohjaaja Sirpa Hattunen (02) liikunnanohjaaja Timo Saarela (02) Nuoret liikunnanohjaaja Timo Saarela (02) Työikäiset ja pitkäaikaissairaat aikuiset liikunnanohjaaja Virpi Lehto (02) Ikäihmiset ja aikuisten soveltava liikunta erityisliikunnanohjaaja Marita Säilä (02) liikunnanohjaaja Jani Nurmi (02) Liikuntapaikat Uimahalli Anistenkatu 6, Salo (02) Salohalli Pormestarinkatu 5, Salo (02) Urheilutalo Perniöntie 7, Salo (02) Ollikkalan kuntosali Hämeenojankatu 9, Salo (02) Jäähalli Tahkonkatu 1, Salo (02) Urheilupuisto & ulkoliikuntapaikat Pormestarinkatu 6, Salo (02) Halikon liikuntahalli Kuruntie 7, Halikko (02) Perniön liikuntahalli Erveläntie 16, Perniö (02) Liikuntaneuvonta Liikunnan aloittaminen ei koskaan ole liian myöhäistä, mutta sen lopettaminen on aina liian aikaista. Liikuntaa parempaa yksittäistä lääkettä on vaikea löytää. Yhdellä päätöksellä lisätä liikuntaa voi parantaa unen laatua, terveyttä, toimintakykyä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Liikkuminen ei varastoidu eikä liikkua voi ennakkoon, liikunnan vaikutukset eivät myöskään tapahdu yhdessä yössä, joten säännöllisyys on tärkeää. Jokainen kantaa viimekädessä itse vastuun ja huolen omasta hyvinvoinnistaan. Liikuntaneuvonnassa liikuntapalvelut tarjoaa henkilökohtaista tukea sopivan, monipuolisen ja riittävän liikunnan löytämiseksi ja aktiivisemman elämäntavan omaksumiseksi. Lähtökohtana on asiakkaan oma motivoituminen, yksilölliset tarpeet ja elämäntilanne. Liikuntaneuvonta-asiakkaaksi pääsee terveydenhoitajalta, lääkäriltä tai terveyspalvelujen muulta henkilökunnalta pyydetyllä/annetulla lähetteellä tai ottamalla suoraan yhteyttä liikuntapalvelujen liikunnanohjaajiin, joiden yhteystiedot löytyvät edeltä. 5. Timmi - sähköinen tilanvarausjärjestelmä Kun haluat vuokrata liikuntatilan käyttöösi, tilojen ja vuorojen selailu sekä vuokraaminen tapahtuvat Timmin eli sähköisen tilanvarausjärjestelmän kautta. Vuokraamiseen tarvitset etukäteen rekisteröidyn ja hyväksytyn käyttäjätunnuksen. Ilman käyttäjätunnuksia voit kuitenkin tutustua ohjelmaan ja selailla tehtyjä varauksia. Halutessasi voit täyttää paperisen hakemuskaavakkeen ja palauttaa sen liikuntapalvelujen toimistoon. Lisätiedot: liikuntavaraukset@salo.fi 5

5 6. Ohjatun liikunnan maksut ja alennukset Ohjatun liikunnan ryhmissä on erilaisia maksukäytäntöjä. Uimahallin ryhmät maksetaan uimahallin kassalla, työikäisten ja lasten saliliikuntaryhmät laskutetaan, ikääntyneiden saliryhmät maksetaan eläkeläisliikuntakortilla (40 ) ja puistojumpat arvokortilla tai puistojumpan kausikortilla. Edellämainittuja kortteja voi ostaa alueellisista palvelupisteistä (Halikossa tekninen virasto, muualla kirjastot), kaupungintalon infopisteestä (Tehdaskatu 1). ja uimahallista (Anistenkatu 6). Uimahallissa maksuvälineinä käyvät käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Visa Electron, Smartumliikuntaseteli, Smartum-kulttuuriseteli, Sporttipassi, TYKYkuntoseteli sekä Ticket Mind & Body ja Ticket Duo sirukortit. Alueellisten palvelupisteiden yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät osoitteesta Ohjatun liikunnan ryhmät ovat kurssimuotoisia, jolloin osallistumismaksu kerätään koko kurssin osalta. Kurssimaksu määräytyy toimintakertojen perusteella. Liikuntapalvelujen hinnasto on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa > Hinnasto. Tärkeää huomata! Saliliikuntaryhmään varatun liikuntapaikan peruuttaminen on tehtävä ennen ryhmän kolmatta kokoontumiskertaa sähköpostilla mari.virkki@salo.fi tai puh. (02) Peruutusta ei tehdä ryhmän ohjaajalle. Kurssimaksu maksetaan aina, mikäli peruutusta ei ole tehty ennen kolmatta kokoontumiskertaa. 7. Liikuntapaikkoja jäähalli, ulkoliikuntapaikat, Halikon ja Perniön liikuntahallit markoj.makinen@salo.fi (02) uimahalli, uimarannat, kuntosalit, Salohalli, urheilutalo reino.laaksonen@salo.fi (02) Kuntosalit 15 vuotta täyttäneet voivat käyttää kuntosalia itsenäisesti, vuotiaat vanhemman kanssa (molemmat maksavat). Kuntosalien käytön alaikäraja on 13 vuotta! maksu- ja avainasioissa alaikäisen tulee aina asioida huoltajan kanssa. kuntosalimaksu/kuntosaliavain on henkilökohtainen. Väärinkäyttötapauksissa kuntosalin käyttöoikeus voidaan evätä. Halikon ja Perniön liikuntahallien kuntosalit sekä Salohallin kuntosali yleisövuoroilla ovat käytettävissä vuosi-, sarja- ja arvokorteilla, joita saa alueellisista palvelupisteistä, kaupungintalon infopisteestä ja uimahallilta. Henkilökunta tarkastaa kortit salikäyntien yhteydessä. Uimahallin kuntosalin käyttö sisältyy uimahallin sisäänpääsymaksuun. Ollikkalan kuntosalissa ovat käytössä vuosi- ja 10-kerran sarjakortit, joita myydään uimahallilla. Lähikuntosalit Lähikuntosalit ovat Kiikalassa, Kiskossa, Kuusjoella, Muurlassa, Perttelissä, Suomusjärvellä ja Särkisalossa. Osoitteet ja hinnat selviävät liikuntapalvelujen nettisivuilta Kiikala, Muurla, Pertteli, Suomusjärvi ja Särkisalo Kun haluat kuntosalin käyttäjäksi, käy asioimassa uimahallissa. Maksu käteisellä tai pankkikortilla ja saat samalla käynnillä ohjelmoidun avaimen jo mukaasi. Kun avaimen käyttöaika loppuu, palauta se uimahallille yhden kuukauden kuluessa tai jatka käyttöaikaa vuodeksi eteenpäin suorittamalla uusi maksu uimahallin kassalle. Mikäli ilmoitusta käyttöajan jatkamisesta ei saada, eikä avainta ole palautettu, laskutamme avaimesta hinnaston mukaisesti (30e). Kisko ja Kuusjoki Asiointi tapahtuu joko oman alueen palvelupisteessä tai uimahallilla. Maksu käteisellä (uimahallissa myös mm. pankkikortilla) ja saat sähköisen kulkulupalätkän heti mukaasi. Kulkulupalätkä lunastetaan omaksi, hinta 10 e.

6 Ohjatun liikunnan alennukset Oikeus alla oleviin alennuksiin osoitetaan uimahalliryhmien osalta osallistumismaksua maksettaessa uimahallin kassalla, sali- ja kuntosaliryhmien osalta ennen ryhmän toista kokoontumiskertaa ryhmän ohjaajalle tai liikuntatoimistolla os. Perniöntie 7. Pyydettäessä henkilöllisyys on todistettava. Opiskelijat: Opiskelijat: Oikeus alennukseen todistetaan voimassa olevalla opiskelijakortilla. Varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet: Oikeus alennukseen todistetaan voimassa olevalla varusmies- tai siviilipalvelusmieskortilla. Työttömät: Työttömyys todistetaan enintään 2 kk vanhalla maksuilmoituksella työttömyyspäivärahan tai työmarkkinatuen maksamisesta ko. henkilölle. Vaihtoehtoisesti työttömyys voidaan todistaa työvoimatoimiston ja liikuntapalvelujen yhteisellä lomakkeella, jonka työvoimatoimiston virkailija vahvistaa päiväyksellä (enintään 2 kk vanha), allekirjoituksella ja leimalla. Kotihoidontuella olevat: Oikeus alennukseen osoitetaan todistuksella kotihoidontuen saamisesta. Huom! Edellä mainituissa ryhmissä alennus on käytössä kaikissa työikäisten ohjatun liikunnan ryhmissä. Kelan kuntoutustuella olevat: Alennus oikeuttaa eläkeläisliikuntakortin hankintaan. Oikeus kortin hankintaan osoitetaan todistuksella määräaikaisen kansaneläkkeen saamisesta. Eläkeläiset: Eläkeläisliikuntakortti, 40 e / vuosi Korttia myydään eläkeläisille (ei osa-aika) ja se on henkilökohtainen. Kortti on voimassa 1 vuoden ostopäivästä eteenpäin. Eläkeläisliikuntakortti oikeuttaa osallistumaan liikuntapalvelujen ikääntyneiden saliliikuntaryhmiin, kuntosaliryhmiin ja Pirteyttä Päiviin vertaisohjaajaryhmiin, uimahallin uintimaksuun sekä yhden vapaavalintaisen kuntosalin käyttöön. Vesijumpasta maksetaan erikseen alennettu hinta. Veteraanit: Sotaveteraanit ja veteraanien puolisot ja lesket on vapautettu kaikista maksuista (uimahalli, kuntosalit, uimarannat, ohjattu liikunta). Oikeus maksuttomuuteen tulee osoittaa esim. Kela-kortin R- tai MR-merkinnällä. Veteraanit ja veteraanien lesket voivat vaihtoehtoisesti noutaa veteraanipajalta veteraanikortin ja näin osoittaa oikeutensa maksuttomaan palveluun Saattajat: Vammaisten ja liikuntaesteisten saattajat pääsevät uimahalliin maksutta. Saattajana toimimisesta on ilmoitettava uimahallin kassalla. Kuntosalien hinnasto Ollikkala Perniö Kisko Kiikala Särkisalo Halikko Pertteli Muurla Salohalli Kuusjoki Vuosikortti aikuiset Vuosikortti alennusryhmät* Kertamaksu arvokortilla 3,5 10-sarja aikuiset sarja alennusryhmät* 20 * lapset 13 v. (ei uimahallin kuntosali), opiskelijat, varus- ja siviilipalvelumiehet, eläkeläiset, työttömät, Kelan kuntoutustuen saajat, kotihoidontuen saajat Minne menisimme, mitä tekisimme Etsitkö perheellesi liikuntavinkkiä tai lapsellesi syntymäpäiväjuhlapaikkaa? Me liikuntapalveluissa kannustamme perheitä liikkumaan yhdessä. Varaa perheellesi edullinen sulkapallovuoro/pelivuoro/jumppavuoro liikuntasalista tai liikunnallinen syntymäpäiväjuhlapaikka esim. uimahallin liikuntatilasta tai Halikon liikuntahallilta (esim. volttimonttu ja kahvio). Tiesitkö muuten, että Salohallissa voi harjoitella niin golfin lyöntiä kuin pingistäkin! Arvokortilla (arvokortteja myynnissä alueellisissa palvelupisteissä, uimahallilla ja kaupungintalon infopisteessä) pääsee pelaamaan pingistä (7 /h) ja lyömään golfia (7 /h) Salohalliin (soita ja kysy lisää p / Salohalli). Volttimonttu (17,50 /h) ja squash (7 /h) löytyvät Halikon liikuntahallista (soita ja kysy lisää ma-to klo 15 jälkeen p ). Yksittäisiä sulkapallovuoroja (7 /h) voi kysellä numerosta /Suominen. Yksityinen henkilö voi selata varaustilannetta tilanvarausohjelma Timmissä os. Varauskyselyt osoitteeseen liikuntavaraukset@salo.fi. Uimarannat Salossa on 7 liikuntapalveluiden saunallista uimarantaa. Uimarannoilla on niin kesä-, syys- kuin talviuintiakin. Lisäksi on 9 uimapaikkaa. Tutustu uimarantoihin osoitteessa Kuntoradat Kuntoratoja on 18 ympäri saloa, talvella kuntoradoilla on ajetut ladut. Tutustu kuntoratoihin osoitteessa fi/ladut. Frisbeegolf Frisbeegolfradat löytyvät Perniön Melassuolta ja Salon Pahkavuorenpuistosta. Perniön Melassuon frisbeegolf sijaitsee Perniön liikuntahallin maastossa. Perniön liikuntahallin osoite on Erveläntie 16. Ajoneuvojen parkkipaikka on liikuntahallin pihalla. Salon Pahkavuorenpuiston frisbeegolf sijaitsee Pahkavuoren kuntoradan varrella. Ajoneuvoille ei ole osoitettu varsinaista parkkipaikkaa. Lue lisää frisbeegolfista sivulta 7

7 8. Lapset, erityislapset ja perheet Varhaiskasvatuksen liikuntasuositusten mukaan alle kouluikäisten lasten tulisi liikkua reippaasti vähintään kaksi tuntia päivässä. Vähän vanhempien leikki-ikäisten ja koululaisten aktiiviaika voi kulua monesti television tai tietokonepelien äärellä. Aikuisten tehtävä onkin rajoittaa lapsen ruutuaikaa ja kannustaa liikkumiseen ja ulkoiluun. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa sanonta pitää liikunnan osalta paikkansa. Lapsuudessa saatu liikunnankipinä säilyy usein aikuisuuteen asti. Liikunnanohjaaja Sirpa Hattunen p. (02) , Liikunnanohjaaja Timo Saarela p. (02) , Kevätkaudella 2016 ryhmät jatkuvat pääsääntöisesti viikoilla 3-17, näihin on uusi ilmoittautuminen. Mahdollisista muutoksista tai peruutuksista ilmoitetaan joulukuun kaupunkitiedotteessa Vauva- ja perheuinnit Uimahalli, Anistenkatu 6, Salo Perheuinti on tarkoitettu yli 1-vuotiaille lapsille. Perheuinnissa voivat lapsen ja vanhempien lisäksi käydä alle 5-vuotiaat sisarukset sisaralennushinnalla (16 /lapsi). HUOM! Hellewiin pitää ilmoittaa myös mukaan tulevat sisarukset! Vauvauinnit pidetään terapia-altaassa, perheuinnit lastenaltaassa. Maksu suoritetaan uimahallin kassalle. 1.jakso: , 64 / 8 kr Ilmoittautuminen 1. jakson uintiryhmiin alkaa to klo ALKAVAT VAUVAT , 8 oppituntia su 8-8:30 Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan ALKAVAT VAUVAT , 8 oppituntia su 8:30-9 Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan ALKAVAT VAUVAT , 8 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan VAUVAT JATKO , 8 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan VAUVAT JATKO , 8 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan VAUVAT JATKO , 8 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu 64 Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Perheuinti on tarkoitettu yli 1-vuotiaille lapsille. Perheuinnissa voivat lapsen ja vanhempien lisäksi käydä perheen muut alle 5v sisarukset. Ilmoita myös sisarukset ryhmään. Sisaralennushinta on 16 /lapsi PERHEUINTI 1-2v , 8 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su PERHEUINTI 1-3v , 8 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su PERHEUINTI 1-3v , 8 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su PERHEUINTI 2-4v , 8 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su

8 2. jakso: (ei , ja 6.12.), 48 / 6 krt Ilmoittautuminen 2. jakson uintiryhmiin alkaa to klo ALKAVAT VAUVAT , 6 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Kurssia ei pidetä 1.12., eikä ALKAVAT VAUVAT , 7 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Kurssia ei pidetä ALKAVAT VAUVAT , 7 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Kurssia ei pidetä VAUVAT JATKO , 7 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Kurssia ei pidetä VAUVAT JATKO , 7 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Kurssia ei pidetä VAUVAT JATKO , 7 oppituntia su Janita Kylänpää Kurssimaksu sisältää 2 aikuista ja vauvan. Kurssia ei pidetä Perheuinti on tarkoitettu yli 1-vuotiaille lapsille. Perheuinnissa voivat lapsen ja vanhempien lisäksi käydä perheen muut alle 5v sisarukset. Ilmoita myös sisarukset ryhmään. Sisaralennushinta on 12 /lapsi PERHEUINTI 1-2v , 7 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su Kurssia ei pidetä PERHEUINTI 1-3v , 7 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su Kurssia ei pidetä PERHEUINTI 1-3v , 6 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su Kurssia ei pidetä PERHEUINTI 2-4v , 6 oppituntia Uimahalli, lasten allas, (Anistenkatu 6, Salo) su Kurssia ei pidetä

9 8.2. Lasten uimakoulut Uimahalli, Anistenkatu 6, Salo Uimakoulut pidetään lastenaltaassa. Maksu suoritetaan uimahallin kassalle. 1.jakso Maanantaisin , 24,50 / 7 krt ja Lauantaisin , 28 / 7 krt Ilmoittautuminen 1. jakson uimakouluihin alkaa to klo Uimakoulujen aikana vanhemmilla ei ole mahdollisuutta mennä uimaan/ kuntosalille JATKOUIMAKOULU 6-10v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu ALKEISUIMAKOULU 5-6v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu ALKEISUIMAKOULU 5-6v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu ALKEISUIMAKOULU 7-10v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu ALKEISUIMAKOULU 5-6v Salo , 7 oppituntia ma Kurssimaksu 24, ALKEISUIMAKOULU 7-10v Salo , 7 oppituntia ma Kurssimaksu 24,50 2.jakso Maanantaisin , 28 / 8 krt ja Lauantaisin , (ei , ), 24,50 / 7 krt Ilmoittautuminen 2. jakson uimakouluihin alkaa to klo Uimakoulujen aikana vanhemmilla ei ole mahdollisuutta mennä uimaan/ kuntosalille JATKOUIMAKOULU 6-10v Salo , 7 oppituntia la Kurssimaksu 24,50 Kurssia ei järjestetä eikä ALKEISUIMAKOULU 5-6v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu 24,50 Kurssia ei järjestetä eikä ALKEISUIMAKOULU 5-6v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu 24,50 Kurssia ei järjestetä eikä ALKEISUIMAKOULU 7-10v Salo , 8 oppituntia la Kurssimaksu 24,50 Kurssia ei järjestetä eikä ALKEISUIMAKOULU 5-6v Salo , 8 oppituntia ma Kurssimaksu ALKEISUIMAKOULU 7-10v Salo , 8 oppituntia ma Kurssimaksu 28 10

10 8.3. Lasten sali-ja ulkoliikunta Ellei ryhmän tiedoissa ole toisin mainittu, ilmoittautuminen lasten sali- ja ulkoliikuntaryhmiin alkaa to klo PERHELIIKUNTAKERHO 3-4 v Salo , 12 oppituntia , 12 oppituntia Keskustan koulun liikuntasali (Kavilankatu 1, Salo) ke Emma Launiainen Kurssimaksu 42 Kerhossa lapsi ja vanhempi liikkuvat yhdessä ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. Mukaan shortsit/ verkkarit, t-paita, tossut tai paljaat varpaat. Ryhmä ei kokoonnu syyslomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin PERHELIIKUNTAKERHO 5-6 v Salo , 12 oppituntia , 12 oppituntia Keskustan koulun liikuntasali (Kavilankatu 1, Salo) ke Emma Launiainen Kurssimaksu 42 Kerhossa lapsi ja vanhempi liikkuvat yhdessä ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. Mukaan shortsit/ verkkarit, t-paita, tossut tai paljaat varpaat. Ryhmä ei kokoonnu syyslomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin KOULULAISTEN LIIKUNTAKER- HO Salo , 12 oppituntia Keskustan koulun liikuntasali (Kavilankatu 1, Salo) ma Opettaja avoin Kurssimaksu 30 Kurssi on tarkoitettu 7-12 v. Kurssilla tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin, joita seurat järjestävät Salon seudulla. Ryhmä kokoontuu ma klo Keskustan koulun liikuntasalissa yht. 12 kertaa. Tarkka kurssiohjelma lähetetään sähköisesti kotiin, joten ilmoita myös mahdollinen sähköpostiosoite. Kurssista lähetetään lasku kotiin. Ryhmä ei kokoonnu syyslomaviikolla HARRASTESÄHLY Salo , 12 oppituntia Urheilutalo, palloilusali, (Perniöntie 7, Salo) to Emma Launiainen Kurssimaksu 30 Harrastesähly on tarkoitettu v. lapsille ja nuorille, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa lajiaan, liikkuvat vähän tai ei ollenkaan. Sopii myös erityislapsille.harrastesähly on hauskaa, hikistä ja rentoa pelailua. Sisäpelikengät mukaan ja oma maila jos on, mahdollisuus myös lainata mailaa. Ryhmä ei kokoonnu syyslomaviikolla LASTEN (0-6 v) JA VANHEM- PIEN YHTEINEN PEUHUTUNTI Salo , 10 oppituntia Salohalli, palloilusali, (Pormestarinkatu 5, Salo) pe Kurssimaksu 0 Ei ennakkoilmoittautumista, maksuton. Peuhussa lapset liikkuvat omaehtoisesti oman vanhemman vastuulla ja valvonnassa. Tarjolla on erilaisia liikuntavälineitä ja -ratoja, joita vanhemmat ja lapset voivat yhdessä käyttää. Tarkista mahdolliset peruutukset LASTEN ( 0-6 v) JA VANHEM- PIEN PEUHUTUNTI Halikko , 10 oppituntia Halikon liikuntahalli, (Kuruntie 7, Halikko) su MLL Kurssimaksu 0 Ei ennakkoilmoittautumista, maksuton. Peuhussa lapset liikkuvat omaehtoisesti oman vanhemman vastuulla ja valvonnassa. Tarjolla on erilaisia liikuntavälineitä ja -ratoja, joita vanhemmat ja lapset voivat yhdessä käyttää. Peuhu järjestetään yhteistyössä MLL Halikon yhdistyksen kanssa. Ryhmä ei kokoonnu syyslomaviikolla TELINEJUMPPA 6v. ja vanhemmat alkeisryhmä Halikko , 12 oppituntia Halikon liikuntahalli, palloilusali, (Kuruntie 7, Halikko) to Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Ryhmä ei kokoonnu syylomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin.tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron ja mielellään huoltajan numeron. Alaikäraja telinejumpissa on 6 v LAPSI (4-5V.) - AIKUINEN TE- LINEJUMPPA Halikko , 12 oppituntia Halikon liikuntahalli, palloilusali, (Kuruntie 7, Halikko) to Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Ryhmässä lapsi jumppaa aikuisen kanssa. Ryhmä ei kokoonnu koululaisten syyslomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin TELINEJUMPPA jatkoryhmä 1. Halikko , 12 oppituntia Halikon liikuntahalli, palloilusali, (Kuruntie 7, Halikko) to Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Käsinseisonta ja kärrynpyörä hallittava itsenäisesti. Ryhmä ei kokoonnu syylomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin.tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron) Alaikäraja telinejumpissa on 6 v TELINEJUMPPA jatkoryhmä 2. Halikko , 12 oppituntia Halikon liikuntahalli, palloilusali, (Kuruntie 7, Halikko) to Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Käsinseisonta, kärrynpyörä ja siltakaato hallittava itsenäisesti. Ryhmä ei kokoonnu syylomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin.tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron) Alaikäraja telinejumpissa on 6 v. 11

11 TELINEJUMPPA 6 v. ja vanhemmat alkeisryhmä Pertteli , 12 oppituntia Kaivolan koulu, (Passintie 6-8, Pertteli) ke Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Ryhmää ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron). Alaikäraja telinejumpissa on 6 v TELINEJUMPPA jatkoryhmä 1. Pertteli , 12 oppituntia Kaivolan koulu, (Passintie 6-8, Pertteli) ke Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Käsinseisonta ja kärrynpyörä hallittava itsenäisesti. Ryhmää ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron). Alaikäraja telinejumpissa on 6 v TELINEJUMPPA jatkoryhmä 2. Pertteli , 12 oppituntia Kaivolan koulu, (Passintie 6-8, Pertteli) ke Jaana Salakari Kurssimaksu 30 Käsinseisonta, kärrynpyörä ja siltakaato hallittava itsenäisesti. Ryhmää ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron). Alaikäraja telinejumpissa on 6 v TELINEJUMPPA jatkoryhmä Perniö , 12 oppituntia Perniön liikuntahalli, palloilusali, (Erveläntie 16, Perniö) ti Emmastiina Hoikkala ja Viljami Tiikasalo Kurssimaksu 30 Ryhmää ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron) Alaikäraja telinejumpissa on 6 v TELINEJUMPPA 5-6 v. alkeisryhmä Perniö , 12 oppituntia Perniön liikuntahalli, palloilusali, (Erveläntie 16, Perniö) ti Emmastiina Hoikkala ja Viljami Tiikasalo Kurssimaksu 30 Ryhmää ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron) TELINEJUMPPA yli 6 v. alkeisryhmä Perniö , 12 oppituntia Perniön liikuntahalli, palloilusali, (Erveläntie 16, Perniö) ti Emmastiina Hoikkala ja Viljami Tiikasalo Kurssimaksu 30 Ryhmää ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Tunti voidaan perua tekstiviestillä Numeronetin kautta, ilmoitathan sekä lapsen että huoltajan tietohin saman numeron (huoltajan numeron) SÄHLYKERHO 1-3 lk Kisko , 12 oppituntia Kiskohalli, (Kiskontie 2260 A, Kisko) pe Kurssimaksu 0 Sählykerhoa ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Kokoontuminen joka toinen viikko SÄHLYKERHO 4-6 lk Kisko , 12 oppituntia Kiskohalli, (Kiskontie 2260 A, Kisko) pe Kurssimaksu 0 Sählykerhoa ei pidetä koululaisten syyslomaviikolla Kokoontuminen joka toinen viikko. URHEILUSEUROJEN JÄRJESTÄMÄ SOVELTAVA LIIKUNTA SALON VIESTI: KEHITYSVAMMAISTENLENTOPALLO Jos omaat ns. perustaidot lentopallosta, tule kokeilemaan peliä mukavassa porukassa. Ota yhteyttä joukkueen valmentajaan: Seija Mäyrä, puh tai seija.mayra@salo.fi PERNIÖN SISU: ERITYISRYHMIEN SULKAPALLO Tule kokeilemaan vauhdikasta mailapeliä mukavaan porukkaan, vaikka et olisi ennen pelannutkaan. Ota yhteyttä ryhmän vetäjään: Jouko Degert, puh tai jouko.degert@gmail.com RIKALAVOLLEY: LIEKE-pallokoulu LIEKE-pallokoulu on tarkoitettu lievästi kehitysvammaisille lapsille ja nuorille. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Heljä Kuusisto p SALON VILPAS: KORIPALLO Tule kokeilemaan pyörätuolikoripalloa! Pääset kokeilemaan pelaamista ja kelaamista. Järjestäjänä toimii Salon Vilpas/ koripallo ry. Lisätiedot pt-koriksesta Jussi Juntuselta, juntusjussi@gmail.com

12 8.4. Erityislasten uimakoulut Uimahalli, Anistenkatu 6, Salo. Kehitysvammaisten uimakoulut on tarkoitettu lapsille, joilla on kehitysvamma, kielellinen erityisvaikeus tai autismi. Merkitse lisätietoja-kohtaan lapsen diagnoosi, erityispiirteet ja uimataito. Uimakoulussa lapsella on tarvittaessa avustaja. Uimakoulut pidetään uimahallin terapia-altaassa lauantaisin (ei , , ), 35 / 10 krt. Maksu suoritetaan uimahallin kassalle. Ilmoittautuminen uimakouluihin alkaa to klo ERITYISLASTEN ALKEISUI- MAKOULU Salo , 10 oppituntia la 8:20-9 Heidi Lahtinen Kurssimaksu 35 Ryhmä on tarkoitettu yli 5 vuotiaille. Uimakoulut on tarkoitettu lapsille joilla on kehitysvamma, kielellinen erityisvaikeus, autismi tai liikuntarajoite. Ryhmään osallistuessa lapsen tulisi olla vettä pelkäämätön ja hallita kastautuminen/ sukellus. Tavoitteena on alkeisuimataidon oppiminen. Opetus tapahtuu terapia-altaassa ja lapsella on henkilökohtainen avustaja. Merkitse lisätiedot kohtaan lapsen diagnoosi, erityispiirteet ja uimataito. Uimakoulua ei ole , eikä ERITYISLASTEN JATKOUIMA- KOULU Salo , 10 oppituntia la Heidi Lahtinen Kurssimaksu 35 Uimakoulu on tarkoitettu lapsille joilla on kehitysvamma, kielellinen erityisvaikeus, autismi tai liikuntarajoite. Ryhmään osallistuessa lapsen tulisi olla n.10m alkeisuimataito. Ryhmässä vahvistetaan entisestään uimataitoa ja opetellaan uusia vesitaitoja. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti terapiaaltaassa, mutta myös isossa altaassa. Lapsella on henkilökohtainen avustaja. Merkitse lisätiedot kohtaan lapsen diagnoosi, erityispiirteet ja uimataito. Uimakoulua ei ole , eikä Erityislasten sali- ja ulkoliikunta ERITYISLASTEN VARHAIS- TAITORYHMÄ Salo , 10 oppituntia la Heidi Lahtinen Kurssimaksu 35 Ryhmä on tarkoitettu yli 4 vuotiaille lapsille, joilla on kehitysvamma, kielellinen erityisvaikeus, autismi tai liikuntarajoite. Ryhmässä totutellaan veteen leikkien ja mielikuvien kautta sekä opetellaan kuinka uimahallissa tulisi toimia. Lapsen taitotasosta riippuen voidaan uimakoulussa aloittaa myös alkeisuimataitojen harjoittelu. Ryhmän tavoitteena on, että lapselle syntyy luottavainen suhde veteen ja lapsi uskaltaisi kastautua / sukeltaa itsenäisesti. Opetus tapahtuu terapiaaltaassa ja lapsella on henkilökohtainen avustaja. Merkitse lisätiedot kohtaan lapsen diagnoosi, erityispiirteet ja uimataito. Uimakoulua ei ole , eikä Ellei ryhmän tiedoissa ole toisin mainittu, ilmoittautuminen erityislasten sali- ja ulkoliikuntaryhmiin alkaa to klo VAMMAISRATSASTUS 1. ti klo Halikko , 6 oppituntia Teerisalon talli, (Rivometsäntie 11, Halikko) ti Sanna Järvelä Kurssimaksu 51 Suljettu ryhmä. Tarkoitettu Salon työ-ja toimintakeskuksen asiakkaille ja ryhmäkotien asukkaille. Kuljetusmaksu VAMMAISRATSASTUS 2. ti klo Halikko , 6 oppituntia Teerisalon talli, (Rivometsäntie 11, Halikko) ti Sanna Järvelä Kurssimaksu 51 Lasten kurssimaksu 36. Ilmoittautuminen ryhmään netin kautta tai puh Lisätiedot Marita Säilä Ei kuljetusta VAMMAISRATSASTUS 3. ti klo Halikko , 6 oppituntia Teerisalon talli, (Rivometsäntie 11, Halikko) ti Sanna Järvelä Kurssimaksu 51 Lasten kurssimaksu 36. Ilmoittautuminen ryhmään netin kautta tai puh Ei kuljetusta. 13

13 9. Nuoret Hyvinvoinnin perustan luovat arkiaktiivisuus, terveellinen ravitsemus, monipuolinen ja riittävä liikunta sekä uni. Vältä istumista. Pienikin aktiivisuus on parempaa kuin passiivisuus, ja mikä tahansa aktiivisuus tuo terveyshyötyjä. Liikunnanohjaaja Timo Saarela p. (02) , YLEISÖLUISTELUT Yleisöluistelut kaupungin jäähallissa (os. Tahkonkatu 1) alkavat viikolla 38 eli to Yleisöluistelut ovat maksuttomia, mailattomia ja avoimia kaiken ikäisille. Yleisöluisteluajat: Torstai klo Sunnuntai klo Lue lisää os Nuorten liikunta - Lataa liikettä! Sähköposti lataaliiketta@salo.fi Puhelin (02) , (02) Nettisivut Facebook Lataa liikettä! on nuorille vuotialle suunnattua liikuntaa ilman suorituspaineita. Ryhmiin voi osallistua yksin tai kavereiden kanssa, säännöllisesti tai epäsäännöllisesti. Ryhmää voi vaihtaa vaikka joka viikko, jos haluaa tutustua mahdollisimman moneen toimintaan, eikä mihinkään ryhmään tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Osallistuminen ei maksa sinulle mitään, näytät vain Lataa liikettä! korttisi! Lataa liikettä! lukkari Lataa liikettä! toiminnan eri liikuntaryhmät on koottu viikko-ohjelmaksi lukkariin. Se laitetaan jakoon salolaisille vuotiaille nuorille mm. koulujen, oppilaitosten, TE-toimiston, sosiaaliohjaajien, maahanmuuttoyksikön ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelupisteen kautta. Päivitetty lukkari löytyy aina osoiteessa salo.fi/lataaliiketta, josta siis kannattaa käydä katsomassa mahdolliset muutokset ja poikkeukset. Lataa liikettä! kortti Koulut jakavat elokuussa 2015 kaikille Salon 7-luokkalaisille Lataa liikettä! kortin. Kortilla pääsee maksutta kaikkiin Lataa liikettä! lukkarissa oleviin liikuntaryhmiin. Kirjoita korttiin nimesi, niin se on voimassa siihen asti, kunnes täytät 20 vuotta. Pidä siis kortistasi hyvää huolta! Tulevina vuosina kortin saavat taas vain uudet 13-vuotiaat. Ne nuoret, jotka ovat saaneet korttinsa vuonna 2012, 2013 tai 2014 käyttävät siis sitä, kunnes täyttävät 20 vuotta. 14

14 15

15 10. Työikäiset Liikunta on lääke haittavaikutukset vähäisiä Liikkumisen lisääminen on yksi parhaista elämäntapamuutoksista. Tässä muutoksessa keskeisintä on säännöllisyys ja jatkuvuus sekä kohtuullinen kuormitus. Liikunnan vaikutukset eivät varastoidu. Pienetkin liikkumisen lisäykset ovat parempia kuin liikkumattomuus. Lähde siis liikkeelle, harjoita lihaksiasi, täytä keuhkosi raikkaalla ilmalla ja vahvista sydäntäsi. Ole oman liikkumisen suhteen terveellä tavalla itsekäs. liikunnanohjaaja Virpi Lehto p. (02) , Kevätkaudella 2016 ryhmät jatkuvat pääsääntöisesti viikoilla 3-17, näihin on uusi ilmoittautuminen. Mahdollisista muutoksista tai peruutuksista ilmoitetaan joulukuun kaupunkitiedotteessa Työikäisten vesiliikunta Uimahalli, Anistenkatu 6, Salo 1.jakso: Ellei ryhmän kohdalla ole toisin mainittu, ilmoittautuminen 1. jakson ryhmiin alkaa to klo VIRKISTY VESIJUMPALLA la klo , 8 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 52 Kurssilla jumpataan altaassa, missä jalat ylettyvät pohjaan; tehdään vesijumpan perusliikkeitä, keskitytään avaaviin ja venyttäviin liikkeisiin. Opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 32 /8 kertaa XL- VESIJUMPPA la klo , 8 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 52 Vesijumpparyhmä on tarkoitettu ylipainoisille naisille ja miehille.opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 32 /8 kertaa VESIJUMPPA la klo , 8 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 52 Tunnilla jumpataan vauhdikkaasti ja välillä erilaisia vesijumppavälineitä käyttäen. Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten hinta on 32 /8 kertaa SYVÄNVEDENJUMPPA la klo , 8 oppituntia Uimahalli, hyppy-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 52 Opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 32 /8 kertaa ALOITTELEVIEN VESIJUMP- PA ma klo , 7 oppituntia ma Heidi Manninen Kurssimaksu 45,50 Kurssi on tarkoitettu vesijumppaa aloitteleville ja kevyemmästä vesijumpasta pitäville. Terapia-altaan veden lämpötila on 30 astetta. Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten hinta on 28 /7 kertaa VESIJUMPPA ma klo , 7 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) ma Heidi Manninen Kurssimaksu 45,50 Reipas vesijumppa.opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 28 /7 kertaa VESIJUMPPA to klo , 7 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) to Mari Virkki Kurssimaksu 45,50 Reipas vesijumppa.opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 28 /7 kertaa SYVÄNVEDENJUMPPA to klo , 7 oppituntia Uimahalli, hyppy-allas, (Anistenkatu 6, Salo) to Mari Virkki Kurssimaksu 45,50 Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten hinta on 28 /7 kertaa. 16

16 SYVÄNVEDENJUMPPA pe klo , 16 oppituntia Uimahalli, hyppy-allas, (Anistenkatu 6, Salo) pe Saana Lehtonen Kurssimaksu 6,50 Opiskelijitten, työttömien ja eläkeläisten kertamaksu 4 /kerta. Tuntia ei pidetä EI ENNAKKOILMOITTAUTUMISIA!! 2.jakso: (ei vk 42 eikä , ) Ellei ryhmän kohdalla ole tosin mainittu, ilmoittautuminen 2. jakson ryhmiin alkaa to klo VIRKISTY VESIJUMPALLA la klo , 7 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 45,50 Kurssilla jumpataan altaassa, missä jalat ylettyvät pohjaan; tehdään vesijumpan perusliikkeitä, keskitytään avaaviin ja venyttäviin liikkeisiin. Opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 28 /7 kertaa. Kurssia ei pidetä 17.10, eikä XL- VESIJUMPPA la klo , 7 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 45,50 Vesijumpparyhmä on tarkoitettu ylipainoisille naisille ja miehille.opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 28 /7 kertaa. Kurssia ei pidetä 17.10, eikä VESIJUMPPA la klo , 7 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 45,50 Tunnilla jumpataan vauhdikkaasti ja välillä erilaisia vesijumppavälineitä käyttäen. Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten hinta on 28 /7 kertaa. Kurssia ei pidetä , eikä SYVÄNVEDENJUMPPA la klo , 7 oppituntia Uimahalli, hyppy-allas, (Anistenkatu 6, Salo) la Jenni Wirtanen Kurssimaksu 45,50 Opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 28 /7 kertaa. Kurssia ei pidetä , eikä ALOITTELEVIEN VESIJUMP- PA ma klo , 8 oppituntia ma Heidi Manninen Kurssimaksu 52 Kurssi on tarkoitettu vesijumppaa aloitteleville ja kevyemmästä vesijumpasta pitäville. Terapia-altaan veden lämpötila on 30 astetta. Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten hinta on 32 /8 kertaa VESIJUMPPA ma klo , 8 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) ma Heidi Manninen Kurssimaksu 52 Reipas vesijumppa.opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 32 /8 kertaa VESIJUMPPA to klo , 8 oppituntia Uimahalli, kilpa-allas, (Anistenkatu 6, Salo) to Mari Virkki Kurssimaksu 52 Reipas vesijumppa.opiskelijoitten, työttömien ja eläkeläisten kurssimaksu 32 /8 kertaa SYVÄNVEDENJUMPPA to klo , 8 oppituntia Uimahalli, hyppy-allas, (Anistenkatu 6, Salo) to Mari Virkki Kurssimaksu 52 Opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten hinta on 32 /8 kertaa. KAIKEN KANSAN VESIJUMPPA uimahalli Jumppa on tarkoitettu kaikille uimataitoisille vesiliikunnan ystäville. Siihen ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua ja jumppaamaan pääsee maksamalla uimahallin sisäänpääsymaksun. Kaikki innolla nauttimaan hauskasta puolituntisesta vedessä! Viikot Ma klo Ke klo Viikot (ei 42) ja Viikot 3-20 (ei 8) Ma klo Ti klo (syvänvedenjumppa) Ke klo To klo

17 10.2. Työikäisten sali- ja ulkoliikunta Ellei ryhmän kohdalla ole toisin mainittu, alkaa ilmoittautuminen ryhmiin to klo KUNTOJUMPPA ma klo Halikko , 12 oppituntia Armfeltin koulu, Halikko (Kuruntie 7, Halikko) ma Jenna Kilpeläinen Kurssimaksu 54 Tunti sisältää lämmittelyn, lihaskunto-osuuden sekä venyttelyn. Tehokasta jumppaa joka sopii kaikille. Työttömien kurssimaksu 36 /12 kertaa. Tuntia ei pidetä LIIKETTÄ RANKAAN JA VE- NYTTELY ma klo Halikko , 12 oppituntia Armfeltin koulu, Halikko (Kuruntie 7, Halikko) ma Jenna Kilpeläinen Kurssimaksu 54 Tunti sisältää kevyen lämmittelyn, niska-hartia ja selän alueen liikkeitä sekä pitkät venyttelyt loppuun. Työttömien kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä KUNTOJUMPPA ke klo Salo , 12 oppituntia Salohalli, tanssitila, (Pormestarinkatu 5, Salo) ke Minna Nikander Kurssimaksu 54 Jumppa on tarkoitettu liikuntaa aloitteleville ja vähän liikkuville. Tunti sisältää helppoja askeleita, lihaskunto-osion ja venyttelyt. Helppoa, hikistä ja hauskaa! Työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä LIIKETTÄ RANKAAN JA KE- HONHUOLTO ke klo Salo , 12 oppituntia Salohalli, tanssitila, (Pormestarinkatu 5, Salo) ke Minna Nikander Kurssimaksu 54 Tunti sisältää lämmittelyn, monipuolisia liikkeitä rangalle, keskivartaloa vahvistavia lihaskuntoliikkeitä sekä pitkät venyttelyt. Työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä KAHVAKUULA ma klo Salo , 12 oppituntia Salohalli, tanssitila, (Pormestarinkatu 5, Salo) ma Virpi Lehto Kurssimaksu 54 Monipuolista treeniä kahvakuulalla.ota oma kahvakuula mukaan, jos omistat sellaisen. Mahdollisuus myös lainata kahvakuulaa.työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä KAHVAKUULA to klo Salo , 12 oppituntia Salohalli, tanssitila, (Pormestarinkatu 5, Salo) to Timo Saarela ja Jani Nurmi Kurssimaksu 54 Monipuolista treeniä kahvakuulalla.ota oma kahvakuula mukaan, jos omistat sellaisen. Mahdollisuus myös lainata kahvakuulaa.työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa.kurssia ei pidetä LEIDIT LIIKKEESSÄ 50+ to klo 9.45 Salo , 12 oppituntia Salohalli, tanssitila, (Pormestarinkatu 5, Salo) to Sirpa Hattunen Kurssimaksu 54 Tehokasta ja helppoa perusjumppaa sisältäen alkuverryttelyn, lihaskunto-osuuden ja loppuvenyttelyn. Työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä KAIKEN KANSAN SALIJUMP- PA ma klo Salo , 12 oppituntia Salohalli, tanssitila, (Pormestarinkatu 5, Salo) ma Virpi Lehto Kurssimaksu 0 Perusjumppaa kaikenkuntoisille työikäisille miehille ja naisille Salohallin tanssisalissa. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Kurssia ei pidetä TANSSIA KAIKENIKÄISILLE URHEILUTALOLLA! Pe 4.9, 25,9, 16.10, 13.11, ja klo Urheilutalon peilisalissa, Perniöntie 7 Elävää musiikkia: One Man Band By Timo Rantala Kahvio: Salon 4H-yhdistys Sisäänpääsymaksu 3,5 /krt suoritetaan arvokortilla. Viiden kerran kortit ovat ostettavissa kaupungintalon infopisteestä, uimahallista tai monipalvelupisteistä. Huom. Paikan päällä kortteja ei ole myynnissä! Tanssikengät mukaan. Tervetuloa! Seuraa syksyn kaupunkitiedotteita tanssin osalta liikuntapalveluiden alta sekä os. 18

18 LENTOPALLO ke klo Salo , 12 oppituntia Keskustan koulun liikuntasali (Kavilankatu 1, Salo) ke Sirpa Hattunen Kurssimaksu 0 Iloista ja leppoisaa harrastelentopalloa naisille. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton NAISTEN KUNTOSALIKURSSI ma klo Salo , 4 oppituntia Uimahalli, kuntosali, (Anistenkatu 6, Salo) ma Timo Saarela / Jani Nurmi Kurssimaksu 26 Kurssilla opetellaan käyttämään kuntosalilaitteita turvallisesti ja tehokkaasti sekä opitaan kuntosaliharjoittelun perusteita. Työttömien kurssimaksu NAISTEN KUNTOSALIKURSSI ma klo Salo , 4 oppituntia Uimahalli, kuntosali, (Anistenkatu 6, Salo) ma Timo Saarela / Jani Nurmi Kurssimaksu 26 Kurssilla opetellaan käyttämään kuntosalilaitteita turvallisesti ja tehokkaasti sekä opitaan kuntosaliharjoittelun perusteita. Työttömien kurssimaksu TOIMINNALLINEN HARJOIT- TELU ma klo Salo , 12 oppituntia Salohalli, (Pormestarinkatu 5, Salo) ma Timo Saarela, Jani Nurmi ja Virpi Lehto Kurssimaksu 54 Kurssi pidetään Salohallin juoksusuoralla ja se on tarkoitettu sekä miehille että naisille. Tunnilla tehdään kiertoharjoittelun omaisesti erilaisia melko haastaviakin toiminnallisia harjoitteita.työttömien kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä ÄIJÄT KUNTOILURYHMÄ +25v Salo , 12 oppituntia Toimipaikka vaihtuva ma to Timo Saarela / Jani Nurmi Kurssimaksu 66 Äijät kokoontuvat joka toinen maanantai uimahallin kuntosalilla ja joka toinen torstai salohallin tanssitilassa. Tarkempi ohjelma jaetaan ensimmäisellä kerralla. Kurssia ei pidetä viikolla ÄIJÄT KUNTOILURYHMÄ +50v Salo , 12 oppituntia Toimipaikka vaihtuva ma to Timo Saarela / Jani Nurmi Kurssimaksu 66 Äijät kokoontuvat joka toinen maanantai uimahallin kuntosalilla ja joka toinen torstai salohallin tanssitilassa. Tarkempi ohjelma jaetaan ensimmäisellä kerralla. Kurssia ei pidetä viikolla ÄIJÄTREENI to klo Salo , 12 oppituntia Moision koulun liikuntasali, (Uskelankatu 13, Salo) to Timo Saarela / Jani Nurmi Kurssimaksu 66 Ryhmä pelaa pääasiassa sählyä Kurssia ei pidetä KIERTOHARJOITTELU to klo Kuusjoki , 12 oppituntia Kuusjokitalo, (Ylikulmantie 317, Kuusjoki) to Katja Salo Kurssimaksu 54 Kurssi on tarkoitettu sekä miehille että naisille. Tunti sisältää alkulämmittelyn, tehokasta lihaskuntoharjoittelua kuntopiirin omaisesti sekä loppuvenyttelyn. Työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä KUNTOJUMPPA ti klo19.45 Kuusjoki , 12 oppituntia Kuusjokitalo, (Ylikulmantie 317, Kuusjoki) ti Saana Lehtonen Kurssimaksu 54 Tunti sisältää sykkeen kohotusta helpoin askelin, tehokasta lihaskuntopjumppaa sekä venyttelyt. Työttömien kurssimaksu 36 /12 kertaa. Tuntia ei pidetä LENTOPALLO ke klo Kuusjoki , 12 oppituntia Kuusjokitalo, (Ylikulmantie 317, Kuusjoki) ke Nadja Harjula Kurssimaksu 0 Iloista ja leppoisaa harrastelentopalloa naisille ja miehille. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton KUNTOJUMPPA ma klo Kisko , 12 oppituntia Kiskohalli, (Kiskontie 2260 A, Kisko) ma Katja Pirhonen Kurssimaksu 54 Tunti sisältää lämmittelyä, lihaskunto-osion sekä venyttelyn. Tehokasta jumppaa joka sopii kaikille. Työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Kurssia ei pidetä SALOHALLIN KUNTOSALIN YLEISÖVUOROT keskiviikkoisin klo torstaisin klo perjantaisin klo sunnuntaisin klo

19 ÄIJÄTREENI ma klo Kisko , 12 oppituntia Kiskohalli, (Kiskontie 2260 A, Kisko) ma Katja Pirhonen Kurssimaksu 54 Ryhmä sopii hyvin aloittelijoille sekä edistyneemmille kuntoilijoille. Tunti sisältää lämmittelyn, monipuolisia lihaskuntoharjoitteita sekä venyttelyn. Työttömät kurssimaksu 36 /12 kertaa. Tuntia ei pidetä LENTOPALLO su klo Kiikala , 12 oppituntia Komisuon liikuntahalli, (Suomusjärventie 151, Kiikala) su Kirsi Virta Kurssimaksu 0 Iloista ja leppoisaa harrastelentopalloa miehille ja naisille. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista PERJANTAIPALLO pe Perniö , 12 oppituntia Perniön kirkonkylän koulu (Lampolantie 9, Perniö) pe Juhani Vuorisalo Kurssimaksu 0 Iloista ja leppoisaa harrastelentopalloa kaikenikäisille naisille ja miehille. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton SAUVAKÄVELY ti klo Perniö , 15 oppituntia Toimipaikka vaihtuva ti Pirjo Niittonen Kurssimaksu 0 Reipasta sauvakävelyä kahdessa ryhmässä joista toinen kävelee tunnin ja toinen puolitoista tuntia. Lähtö molemmilla ryhmillä Perniön liikuntahallin pihalta. Ei ennakkoilmoittautumista. Maksuton TELINEJUMPPA aikuisten ryhmä Halikko , 12 oppituntia Halikon liikuntahalli, palloilusali, (Kuruntie 7, Halikko) to Jaana Salakari Kurssimaksu 54 Aikuisten telinejumpan harrastusryhmä. Ryhmässä harjoitellaan vartalonhallintaa, tasapainoa ja notkeutta. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta. Ryhmä ei kokoonnu syylomaviikolla Kurssista lähetetään lasku kotiin. MONIKULTTUURISET RYHMÄT Ryhmät ovat maksuttomia. Niihin ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua. Ryhmät ovat avoimia myös muille kuin maahanmuuttajille. Aikuisten ryhmät viikot 37-41, maanantai Every Body jumppa, Salohallin tanssisali keskiviikko Naisten kuntosali, uimahallin kuntosali torstai Naisten jumppa, uimahallin liikuntatila Nuorten Lataa liikettä! ryhmät on tarkoitettu kaikille vuotiaille salolaisnuorille! 20

20 11. Ikäihmiset Liikkumisen epävarmuus on usein lihasvoiman ja tasapainon puutetta. Näitä ominaisuuksia voit ylläpitää ja kehittää säännöllisellä liikuntaharjoittelulla, ehkäisten samalla kaatumisen riskiä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikunnan harrastamista, sillä liikunnan positiiviset vaikutukset ovat todettavissa myös hyvin iäkkäillä henkilöillä. Ikäihmisten liikunnan tulee mielestämme olla kohtaamisia, leveitä hymyjä ja mielenkiintoa omaan hyvinvointiin. Me siis pyrimme järjestämään mukavaa tekemistä hyvissä olosuhteissa ja reippaassa seurassa. Tule toteamaan, että onnistuimme yhdessä! erityisliikunnanohjaaja Marita Säilä p. (02) , liikunnanohjaaja Jani Nurmi p. (02) , Saliryhmiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, ellei ryhmän kohdalla toisin mainita. Maksu eläkeläisliikuntakortilla, ellei ryhmän kohdalla toisin mainita. Ryhmät eivät kokoonnu viikolla 42. Kevätkaudella 2016 ryhmät jatkuvat pääsääntöisesti viikoilla Mahdollisista muutoksista tai peruutuksista ilmoitetaan joulukuun kaupunkitiedotteessa Ikäihmisten vesiliikunta Katso lisää vesiliikuntaryhmiä työikäisten alta. 1. jakso Ilmoittautuminen 1. jakson vesiliikuntaryhmiin alkaa to klo VESIJUMPPAA IKÄIHMISILLE ti klo , 7 oppituntia ti Sirpa Hattunen Kurssimaksu VESIJUMPPAA IKÄIHMISILLE to klo Salo , 7 oppituntia to Sirpa Hattunen Kurssimaksu PIRTEYTTÄ PÄIVIIN VESI- JUMPPAA IKÄIHMISILLE pe klo , 7 oppituntia pe Aino Männikkö Kurssimaksu jakso Ilmoittautuminen 2. jakson vesiliikuntaryhmiin alkaa to klo VESIJUMPPAA IKÄIHMISILLE ti klo , 8 oppituntia ti Sirpa Hattunen Kurssimaksu VESIJUMPPAA IKÄIHMISILLE to klo , 8 oppituntia to Sirpa Hattunen Kurssimaksu PIRTEYTTÄ PÄIVIIN VESI- JUMPPAA IKÄIHMISILLE pe klo , 8 oppituntia pe Aino Männikkö Kurssimaksu 32 Jumppa on tarkoitettu kaikille uimataitoisille vesiliikunnan ystäville. Siihen ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua ja jumppaamaan pääsee maksamalla uimahallin sisäänpääsymaksun. Kaikki innolla nauttimaan hauskasta puolituntisesta vedessä! KAIKEN KANSAN VESIJUMPPA uimahalli Viikot Ma klo Ke klo Viikot (ei 42) ja Viikot 3-20 (ei 8) Ma klo Ti klo (syvänvedenjumppa) Ke klo To klo

Salon kaupungin liikuntapalvelut. Liikuntaopas

Salon kaupungin liikuntapalvelut. Liikuntaopas Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas Kevät 2015 1. Liikuntapalveluiden terveiset Ylös, ulos ja lenkille! Näillä sanoilla Niilo Tarvajärvi aina päätti suositut Tervetuloa aamukahville -radiolähetyksensä

Lisätiedot

PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI

PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI kevät 2018 Pirteyttä päiviin kortti, 1 vuosi 40 Kortti on saanut uuden nimen ja uudistetun ilmeen! Korttia myydään eläkeläisille, mutta ei osa-aikaeläkeläisille.

Lisätiedot

1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset... 3

1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset... 3 1 1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset Hyvinvointia, liikuntaa ja kulttuuria Tätä kirjoittaessani kaupunginvaltuusto on juuri päättänyt uudesta kaupungin organisaatiosta 1.1.2014 alkaen. Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset... 3. Sisällysluettelo. Kurssitarjonta. Kannen kuva. Terhi Sinnelä

1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset... 3. Sisällysluettelo. Kurssitarjonta. Kannen kuva. Terhi Sinnelä 1. Liikuntatoimenjohtajan terveiset Me liikuntapalvelujen työntekijät olemme viimeisen vuoden aikana joutuneet aika lailla miettimään miten liikuntapalvelujen toimintaa ylläpidetään entistä pienemmällä

Lisätiedot

Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS

Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS Kevät 2016 LAATULEFFAT, OOPPERAT JA BALETIT keväällä 2016 Laatuelokuvasarja Bio-Salo, Helsingintie 11 Liput 6. Elokuvien kellonajat ilmoitetaan esitysviikon

Lisätiedot

Salon kaupungin liikuntapalvelut

Salon kaupungin liikuntapalvelut n kaupungin liikuntapalvelut Tästä lehdestä löydät myös n kansalaisopiston opinto-oppaan sekä tiedotteet n taidemuseo Veturitallin ja kulttuuriasiain yksikön tulevasta ohjelmistosta! 1. Liikuntatoimenjohtajan

Lisätiedot

Liikuntaopas kesä 2015 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut

Liikuntaopas kesä 2015 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas kesä 2015 kunnon asialla Salon kaupungin liikuntapalvelut Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HELMIKUUN KUULUMISET

LIIKUNTAPALVELUIDEN HELMIKUUN KUULUMISET LIIKUNTAPALVELUIDEN HELMIKUUN KUULUMISET SUOMI 100V JA LIIKUNTAUNELMAT LIIKKEELLE SALOSSA Salon liikuntapalvelut on mukana valtakunnallisessa Valo ry:n koordinoimassa Unelmat liikkeelle- konseptissa ja

Lisätiedot

Liikuntaopas kesä 2016 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut

Liikuntaopas kesä 2016 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas kesä 2016 kunnon asialla Salon kaupungin liikuntapalvelut Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL

Lisätiedot

26.8. LIIKUNNAN SUPERLAUANTAI Lue lisää sivuilta 3-4! Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS

26.8. LIIKUNNAN SUPERLAUANTAI Lue lisää sivuilta 3-4! Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS 2017-2018 26.8. LIIKUNNAN SUPERLAUANTAI Lue lisää sivuilta 3-4! 1. Liikuntapalveluiden terveiset Liikuntapalveluissa vuosi 2017 on ollut monien investointien

Lisätiedot

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS

Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS Julkinen tiedote kaikkiin jakelupisteisiin. Salon kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTAOPAS Kevät 2018 #1234567 #1234567 VIRKISTY VIRTAA Aktiivisuuskortti nimi voimassa.. asti Virkisty virtaa -kortti on

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.8.2015 alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.8.2015 alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.8.2015 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 12.9.2013 Vapaa-ajan lautakunta 19.12.2013 Vapaa-ajan lautakunta 3.4.2014 Vapaa-ajan lautakunta 4.6.2014 2 (21) 3 (21) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 27.7.2015 alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 27.7.2015 alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 27.7.2015 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 3.4.2014 Vapaa-ajan lautakunta 4.6.2014 2 (18) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN JAOTTELU 3 Salolaiset 3 Sisäinen käyttö 3 Muut toimijat

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.1.2012 lähtien

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.1.2012 lähtien Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.1.2012 lähtien 2 (16) 3 (16) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN JAOTTELU 3 Salolaiset 3 Sisäinen käyttö 3 Muut toimijat 3 Tilavuokrat 4 Rahojen palauttaminen 5 UIMAHALLI 6 JÄÄHALLI

Lisätiedot

Salon kaupungin liikuntapalvelut. Kunnon asialla

Salon kaupungin liikuntapalvelut. Kunnon asialla Salon kaupungin liikuntapalvelut Kunnon asialla Liikuntaopas kesä 2011 1 Kesä liikuttaa Tähän oppaaseen on koottu kattavasti kesän 2011 liikunta-aktiviteetteja, aina ohjatusta liikunnasta uimarantoihin.

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.9.2012 alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.9.2012 alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.9.2012 alkaen 2 (17) 3 (17) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN JAOTTELU 3 Salolaiset 3 Sisäinen käyttö 3 Muut toimijat 3 Tilavuokrat 4 Rahojen palauttaminen 5 UIMAHALLI 6 JÄÄHALLI

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.7.2011 lähtien

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.7.2011 lähtien Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.7.2011 lähtien Liikunta- ja nuorisolautakunta 18.5.2011 49 2(19) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN JAOTTELU 3 JÄÄHALLI 8 LIIKUNTAHALLIT 9 KUNTOSALIT 12 UIMARANNAT 14 ULKOKENTÄT

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.5.2014 alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.5.2014 alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.5.2014 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 12.9.2013 Vapaa-ajan lautakunta 19.12.2013 Vapaa-ajan lautakunta 3.4.2014 2 (17) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN JAOTTELU 3 Salolaiset

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

Liikuntaopas kesä Salon kaupungin liikuntapalvelut

Liikuntaopas kesä Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas kesä 2017 Salon kaupungin liikuntapalvelut Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL 77 24101 Salo

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013 KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Vihdin Liikuntapalvelut

Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin uimahalli, Hiidenvedentie 3, 03100 Nummela Squash Sali käytössä uimahallin remontin aikana ennakkoon vuoroilla ma to klo 8.00 21.00 pe klo 8.00 18.00 HUOM! Uimahallin kassa

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HUHTIKUUN KUULUMISET

LIIKUNTAPALVELUIDEN HUHTIKUUN KUULUMISET LIIKUNTAPALVELUIDEN HUHTIKUUN KUULUMISET HUHTIKUUN LIIKUNTAUNELMAT 10kertaa10 - Liikuntaunelmat Liikuntapalvelut ja Liikkuva koulu keräsivät asukkailta liikuntaunelmia ajalla 10.1.-10.2. Liikuntaunelmia

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 7.7.2016 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 3.4.2014 Vapaa-ajan lautakunta 4.6.2014 Vapaa-ajan lautakunta 17.3.2016 Vapaa-ajan lautakunta 19.5.2016 ( ohjatun liikunnan osalta

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN LOKAKUUN KUULUMISET

LIIKUNTAPALVELUIDEN LOKAKUUN KUULUMISET LIIKUNTAPALVELUIDEN LOKAKUUN KUULUMISET SALON RETKEILY- JA LUONTOMATKAILUKOHTEIDEN SIDOSRYHMÄKYSELYN TULOKSET Salon retkeily- ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkysely (2.-23.5.2017) toteutettiin osana

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.5.2016 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 3.4.2014 Vapaa-ajan lautakunta 4.6.2014 2 (19) 3 (19) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN JAOTTELU 3 Salolaiset 3 Sisäinen käyttö 3 Muut toimijat

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.6.2017 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 17.3.2016 Vapaa-ajan lautakunta 19.5.2016 Vapaa-ajan lautakunta 16.6.2016 Vapaa-ajan lautakunta 18.5.2017 2 (19) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 7.6.2018 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 18.5.2017 Kaupunginhallitus 12.6.2017 Vapaa-ajan lautakunta 2.11.2017 Vapaa-ajan lautakunta 17.5.2018 2 (20) SISÄLLYSLUETTELO HINTOJEN

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv.

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv. UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI LIIKUNTAPAIKAT UINTIMAKSUT, alv. Alennusryhmään kuuluvat: Aikuinen 4 Opiskelija, kortilla Lapsi 7-16 v. 2 Eläkeläinen (ei osa-aika), kortilla Alle 7v. vanhempien mukana

Lisätiedot

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen

Salon liikuntapalvelujen hinnasto alkaen Salon liikuntapalvelujen hinnasto 1.1.2019 alkaen Vapaa-ajan lautakunta 2.11.2017 Vapaa-ajan lautakunta 17.5.2018 Vapaa-ajan lautakunta 30.8.2018 Vapaa-ajan lautakunta 13.12.2018 2 (21) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Liikuntaopas kesä Salon kaupungin liikuntapalvelut

Liikuntaopas kesä Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas kesä 2017 Salon kaupungin liikuntapalvelut Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL 77 24101 Salo

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %) Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO 1.1.2019 alkaen Hyvinvointilautakunta 17.10.2019 131 Heinolan kaupunki Rauhankatu 3, 18100 Heinola Puh. (03) 849 30 (vaihde), kirjaamo@heinola.fi Y-tunnus

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ohjausryhmät kaudella 2015 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat kuntalaisille liikunnanohjauspalveluja erilaisten

Lisätiedot

Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015

Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Orimattilan kaupunki Liikuntapalvelut Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.10.2014 134 LIIKUNTATILOJEN JA TOIMINNAN MAKSUT 1.1.2015 Sisällysluettelo URHEILUTALO...

Lisätiedot

Hinnasto 1.8.2015 alk.

Hinnasto 1.8.2015 alk. Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2015 alk. Uimahalli Veteraanit ja alle 5-vuotiaat veloituksetta Aikuisten uinti * ma ja to klo 11-13 ja ma-pe klo 13-15 alennettu maksu Alle 18-vuotiaiden uinti Eläkeläisten

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA

ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA Tiedustelut ja ilmoittautumiset Keravan liikuntapalvelut 040 318 2489 HINNAT: erityisryhmät, ohjattu 3,50e vapaa vuoro 2,35e ohjattu 10x kortti 30,40e vapaa vuoro 10x kortti

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

LIIKUNTAHINNASTO 2014

LIIKUNTAHINNASTO 2014 LIIKUNTAHINNASTO 2014 Liikuntapaikkojen hinnat 1.1.2014 alkaen Tarkennettu hinnasto 9.4.2014 Yleiset ehdot 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat nokialaisia rekisteröityneitä urheilu-

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Liikuntaopas kesä 2016 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut

Liikuntaopas kesä 2016 kunnon asialla. Salon kaupungin liikuntapalvelut Liikuntaopas kesä 2016 kunnon asialla Salon kaupungin liikuntapalvelut Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus UINTI 1.1.2019 alkaen 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20 %:n aikuiset 1 krt 10 krt 20 krt 30 krt 40 krt 50 krt 100 krt 5,50 49,50 99,00 148,50 198,00 220,00 440,00 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN Sisäliikuntapaikkojen vuokrat Kuntosalien käyttömaksut Ohjaus- ja muut palvelut - 1 - YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 12.8.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Syksy 2015 31.8 20.12 Kevät 2016 11.1 30.4 Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla ohjattu tunti

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013

VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013 VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013 LIIKUNTAPALVELUT Liikunta- ja harrastuspaikat (sis.alv) RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Myllytien nyrkkeilysali (280m2) 600,00 Harjulan voimailusali (180m2) 400,00

Lisätiedot

Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella

Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella Salon kaupunki 2702/10.03.02.03.00/2013 Tilan nimi ja osoite Alhaisten koulu Koulukatu 3 Hajalan koulu Vanha Turuntie 896 25240 Hajala

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65

Lisätiedot

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO 19.3.2015 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 ESPOOSEEN 68+ SPORTTIKORTTI Espoon kaupungin maksuton

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015 Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 19.3.2015 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto Sisällysluettelo Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat Liikuntasihteeri Ilkka Kotala 050 427 6460 ilkka.kotala@kemi.fi Toimistosihteeri Eija Juntunen 040 728 6507 eija.juntunen@kemi.fi Yhteystiedot

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot. Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL Salo. Perniöntie Salo

Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot. Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL Salo. Perniöntie Salo Kesä liikuttaa! Liikuntapalvelujen yhteystiedot Postiosoite Käyntiosoite Nettiosoite Sähköposti Salon kaupunki/liikuntapalvelut PL 77 24101 Salo Salon liikuntatoimisto Perniöntie 7 24100 Salo www.salo.fi/liikunta

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen Sisäliikuntapaikkojen vuokrausohje sekä vuokrat: - Kurun urheilutalo - Koulujen liikuntasalit - Urheilutalo ja uimahalli Urheilutalon muut maksut ja tilavuokrat:

Lisätiedot

Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat

Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat Inarin kunta Liikuntatoimen liikuntapaikat Ohjeistus asiakkaalle 1.1.2014 alkaen Liikuntapaikkojen käyttömaksut (1.1.2014 alkaen) Kertalippu (Ivalo: uimahalli, sulkapallokenttä, kuntosali) 3 - alennettu

Lisätiedot

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tilavaraukset Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tiloja, alueita ja paikkoja vapaa-ajan käyttöön Vapaasti käytettäviä tiloja - Maksutta esim. lähiliikuntapaikat ja monitoimikentät (jalkapallo,

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2016 Voimassa 29.8.2016 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 Hinnastoa päivitetty 2.5.2017 vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen SAVONLINNA VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis.alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat : 1.9.-31.3. 45,50 /h Juniorit

Lisätiedot

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 HY:N JA AALLON YHTEISET LIIKUNTAPALVELUT SYKSYSTÄ 2011 kuudella kampuksella 355 päivää vuodessa 7 päivää viikossa aamusta iltaan yli 250 ohjattua

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kaupungintalo äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Salon lukio äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja harrastuspaikat 2015 RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2)

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja harrastuspaikat 2015 RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2) VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2015 Maksut sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. Tilavaraukset tulee peruuttaa vähintään 2 viikkoa ennen tapahtumaa. Peruuttamattomasta vuorosta

Lisätiedot

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT Aikuiset A-jun ja nuoremmat

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT LIIKUNTAPELUJEN KÄYTTÖMAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 18.11.2015 Voimaantulopäivä KÄYTTÖMAKSUJEN PÄÄPERIAATTEET Liikuntapalveluiden peruskäyttömaksut koskevat raumalaisia rekisteröityjä

Lisätiedot

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT A-jun ja nuoremmat ½ kenttä

Lisätiedot

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! 2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden hinnasto alkaen (hinnat sis. arvonlisäveron)

Liikuntapalveluiden hinnasto alkaen (hinnat sis. arvonlisäveron) Sivistyslautakunta 97 22.06.2016 Liikuntapalveluiden maksut 1.8.2016 alkaen SIVLTK 97 Kunnan hallintosääntö 47: Lautakunta päättää toimialansa irtaimen omaisuuden vuokrauksesta ja muusta käytettäväksi

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Soveltava liikunta

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Soveltava liikunta YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT Soveltava liikunta 2018 2019 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOVELTAVA LIIKUNTA Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut tarjoavat kaiken ikäisille kuntalaisille soveltavia liikunnanohjauspalveluja

Lisätiedot