LSV-TIEDOTE PUHEENJOHTAJALTA. Hyvää syksyä kaikille teille, lsv-läiset kollegat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LSV-TIEDOTE PUHEENJOHTAJALTA. Hyvää syksyä kaikille teille, lsv-läiset kollegat"

Transkriptio

1 LSV-TIEDOTE sosiaalinen ISSN X Vol 18, n:o 4 lokakuu 2000 Julkaisija: Lääkärin vastuu ry PUHEENJOHTAJALTA Hyvää syksyä kaikille teille, lsv-läiset kollegat Sateinen kesä on jo kaukana takanapäin, mutta vielä voimme nauttia kuulaista syksyn päivistä. Ja oli niistä kesäsateista se hyöty, että nyt on ollut todella mainio sienivuosi - ja ainakin täällä Etelä-Suomessa jatkuu suppilovahverosato vielä pitkään. Kesällä pidettiin LSV:n kansainvälisen kattojärjestön, IPPNW:n 14. konferenssi Pariisissa. Suomesta oli paikalla edustava delegaatio, toistakymmentä opiskelijaa ja valmista lääkäriä. Kokouksen järjestäminen Ranskassa oli merkittävä asia, koska koko IPPNW:n historian ajan ovat ranskalaiset kollegat olleet ydinasevaltioista laimeimpia osallistumaan tähän ydinsodan vastaiseen liikkeeseen. Tosin ranskalaisten panos ei tässäkään kongressissa ollut niin suuri kuin olisi toivonut, mutta ainakin pää on avattu tähän suuntaan. LSV:n piirissä olemme taas pohtineet rauhanliikkeen ja erityisesti ydinsodan vastaisen toiminnan merkitystä omassa toiminnassamme. Viime vuosien merkittävä panos tällä rintamalla on ollut War or Health -kirjan toimitustyö, joka nyt on siis saatu päätökseen ja kirja julkaistaan ensi vuonna. Se ei kuitenkaan ole aktivoinut laajoja joukkoja, työ on ollut pienen asiantuntijaporukan puurtamista. Yleinen tietoisuus ydinasekysymyksistä ja aseistariisunnasta on heikkoa. Suomi on vuosien varrella toiminut näissä kysymyksissä YK:ssa ja muissa vastaavissa elimissä vähän miten sattuu, mutta me emme ole tähän mainittavasti reagoineet. Emme ole viime aikoina myöskään osallistuneet IPPNW:n erilaisiin missioihin ydinaseita vastaan. Nyt suunnitelmissa on kuitenkin Ydinklubin elvyttäminen ja näiden asioiden seuraaminen aiempaa tarkemmin. Innostuneita nuoria tätä ryhmää vetämään on löytynyt, mikä ainakin minua ilahduttaa suuresti. Tarkoituksena on yrittää jälleen pysyä ajan tasalla erilaisista ydinkysymyksistä ja levittää tätä tietoa myös tiedotteessa - osana tätä Nuclear News -pasta. Lisäksi olemme päättäneet osallistua IPPNW:n kansainvälisiin neuvotteluryhmiin, jotka kiertävät eri suurvaltojen päättäjien ja asiantuntijoiden luona keskustelemassa näistä kysymyksistä ja pyrkimässä vaikuttamaan turvallisemman ja ennen kaikkea ydinaseettoman maailman puolesta. Tavoitteena on - kuten koko IPPNW:n liki 20-vuotisen historian ajan - ydinaseiden täydellinen hävittäminen maailmasta. Yritetään taas saada LSV:nkin panos mukaan tähän tärkeään työhön. Kati Juva 1

2 AUTOT, KAUPUNKI JA TERVEYS Kevään Sosiologipäivillä Turussa saimme valtiot. yo Markku Hakulisen kanssa idean järjestää yleisöluentotilaisuus, jossa olisi eri alojen edustajia luennoimassa liikenteeseen liittyvistä asioista. Parissa kuukaudessa olimme saaneet luennoitsijat kasaan ja paikan tilaisuutta varten. Järjestely oli aika voimaa vievää puuhaa, koska luennoitsijoita oli kohtalaisen vaikeaa löytää nopealla aikataululla. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin ja tiedotusvälineitäkin oli paikalla mm. Radio Nova ja Yle:n tv-toimittajat. Yleisöluentotilaisuus pidettiin Turun yliopiston lääketieteellisellä tiedekunnalla Yleisöä oli parhaimmillaan samaan aikaan luentosalissa n ja väen vaihtuvuus huomioiden päivän aikana kävi paikalla kuuntelemassa ihmistä. Yleisö oli aktiivista ja esitti runsaasti kysymyksiä luennoitsijoille, mistä johtuen aikataulut pissivät pikkaisen. Lääketieteen edustajia ei paikalla juurikaan näkynyt, vaikka aihe liittyy suoraan useisiin lääketieteen osaalueisiin. Voi olla että tiedotus ontui huolimatta siitä että mainoksia oli levitelty n 200 ympäri Turkua ja kaikkiin alueen tiedotusvälineisiin( myös tärkeimpiin valtakunnallisiin), tai sitten ajankohta oli huono opiskelijoiden kannalta. Mainoksia vandalisoitiin, mistä päätellen tilaisuus sai osakseen vastustusta(mikä ei ole yllättävää). LUENNOT Päivän aikana kuultiin seitsemän luentoa eri näkökulmista. FT Sari Alm Kansanterveyslaitoksen ympäristöterveyden yksiköstä aloitti päivän kertomalla liikenteen päästöjen vaikutuksista terveyteen. Päästöillä on eniten vaikutuksia verenkierto- ja hengityselimistölle. Herkkiä ryhmiä ovat lapset vanhukset ja em. sairauksia potevat. Yleisesti ottaen Suomessa tilanne on hyvä, mutta tietyissä olosuhteissa ja paikoissa saattavat ilman epäpuhtaudet ylittää suositellut raja-arvot ja liikenteen kasvaessa myös ilman epäpuhtaudet lisääntyvät samoin terveysvaikutukset. Sari esitteli tutkimuksia, joissa oli tutkittu lasten altistumista liikenteen päästöille. Lapsien altistusta seurattiin kannettavien analysaattorien kanssa vuorokauden ympäri. Tuloksina oli mm., että keskusta- alueilla oli suuremmat altistepitoisuudet verrattuna esikaupunkialueisiin ja, että autojen sisällä altisteiden, etenkin CO:n pitoisuudet kasvoivat moninkertaisiksi, yli ohjearvojen. Fyysikko Vesa Viljanen piti luentonsa liikennemelusta. Esitys oli havainnollinen, koska luentosaliin oli tuotu oikeaa liikennemelua. Luento käsitteli enimmäkseen teknisiä ratkaisuja melun vähentämiseksi ja sitä mitä melu on fysikaalisena ilmiönä. Melu yhteiskunnallisena ongelmana oli selvästi esillä. Melun terveysvaikutuksista puhuttiin vähän ja itse olisin kaivannut niistä enemmän. Sisko Kangas Liikenneliitosta piti räväkän ja värikkään luennon työmatkaliikunnasta. Autoilu sai kuulla kunniansa suorasanaisesti! Sisko kertoi tutkimuksista joissa oli kartoitettu työmatkaliikunnan hyötyjä: työntekijöiden terveys ja hyvinvointi oli kohentunut. Eräät työnantajat suosivat pyöräilyä ja antoivat työntekijöilleen jopa ilmaiset pyörät, tällaisia ovat mm Järvenpään kaupunki ja Alajärven pelti. Työnantajilla, jotka suosivat pyöräilyä autoilun kustannuksella oli useita motiiveja: Työntekijät virkeämpiä ja jaksavat paremmin, kustannus säästö(mm parkkipaikka kustannukset) ja imagosyyt. Työsuhdepyörä kuulostaa pirteältä vaihtoehdolta autolle! Lisäksi Sisko kertoi liikenneministeriön. Henkilöliikennetutkimuksesta, jonka mukaan enemmistö haluaisi kevyttä -ja joukkoliikennettä suosittavan, jopa autoilun kustannuksella. Tutkimus näyttää unohtuneen, sillä nykyinen kehitys on aivan päinvastainen. Juha Kaskinen Tukkk:n tulevaisuudentutkimuksen laitokselta kertoi tieliikennesuunnittelusta ja ympäristövaikutusten arvioinnista osana suunnittelua sekä tieliikenteen mahdollisista tai mahdottomista kehityslinjoista ja esitetyistä ympäristöpoliittisista ratkaisuista tieliikenteen ongelmiin ja ollaanko tavoitteisiin päästy vai ei. Hankkeita koskevia päätöksiä tehdessä kansalaisia kuullaan, muttei kuunnella. Liikenteen ongelmat kasautuvat kasvukeskuksiin. Alueet pirstoutuvat ja yhdyskuntarakenne muuttuu. Automarketit ja palveluiden sekä työn erilleen sijoittelu palvelee autoistumisen lisääntymistä ja lisää eriarvoisuutta. Kansalaisaktivisti Oras Tynkkynen toi esiin RTS(Reclaim the streets) liikkeen syntyyn vaikuttaneita asioita, kuten Criminal justice and public order act laki Englannissa, joka kriminalisoi kansalaisjärjestötoiminnan. RTS on järjestänyt Street Party kadunvaltaustempauksia englannissa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Street partyt ovat levinneet yli 20 maahan. SP idea on vallata kadut takaisin ihmisille( autoilta) ja järjestää kadulle hyödyllisempää käyttöä kuin metalliromun säilytys. Välillä juhlat ovat riistäytyneet mellakoinniksi englannissa ja syynä on pidetty toisaalta poliisin toimintaa ja toisaalta anarkistien toimintaa. Tukholmassa 1999 järjestetyt Street partyt päättyivät siihen kun poliisi kuljetti juhlijoita bussilla kaupungin ulkopuolelle ja systemaattisesti pieksi juhlijat, jotka eivät olleet päässeet karkuun, sairaalakuntoon. Asia herätti ruotsin lehdistössä paljon julkisuutta ja poliisi joutui selittelemään toimintaansa, mutta kuten yleensä ei 2

3 minkäänlaisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi tehty. Paikallisia ihmetytti se myös että uusnatsit ovat saaneet järjestää tapahtumiaan rauhassa, mutta street party tuntui olevan liian kova uhka. Suomessa kaikki street partyt ovat sujuneet rauhallisesti ja niitä on järjestetty suurimmissa kaupungeissa vuosittain, vuodesta 1996 lähtien Turun kaupungin edustaja Heikki Nieminen selvitti liikenne tilannetta Turussa nyt ja tulevaisuudessa. Liikennetilanne nähtiin hyväksi(ainakin paremmaksi kuin Helsingissä) olosuhteet huomioon ottaen, ehkä näin tuntuu olevan autoilijalle, muttei mielestäni jalankulkijalle tai pyöräilijöille. Laskelmat ja suunnitelmat teiden rakentamiseksi olivat tehty sen varaan että liikenne kasvaa entisestään, mutta kumpi on syy ja kumpi seuraus? Kevyelle ja julkiselle liikenteellekin oli tehty ilahduttavan paljon suunnitelmia ja toimenpiteitä. Julkisen liikenteen kalustoa uudistamalla oli ydinkeskustan ilmanlaatua saatu parannettua huomattavasti. Myös pitkään odotettu keskustakävelykatu on ilmeisesti vihdoinkin tulossa. Meidän Turku ry:stä Pauliina de Anna toi turkulaisten asukkaiden mielipiteen keskusta-alueen kehittämisestä ja yleiskaavasta. Kevyenliikenteen kehittäminen oli de Annan mielestä tärkeää samoin julkisen liikenteen kehittäminen ja kävelyalueiden muodostaminen keskustaan. Myös raitioliikenteen tuominen takaisin Turkuun nähtiin hyväksi vaihtoehdoksi( Heikki Nieminen oli taloudellisilla perusteilla eri mieltä). Asiat pitäisi huomioida päätöksiä tehdessä. Sitä saa mitä tilaa: Jos rakennetaan pyöräteitä, saadaan pyöräilijöitä, Jos taas liikenneväyliä saadaan autoilijoita. LOPUKSI Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli onnistunut ja antoisa. Vastaavan tilaisuuden järjestäminen tulevaisuudessakin olisi hyvä idea. Muutamia asioita, jotka on syytä huomioida ensi kerralla, tuli matkan varrella huomatuksi: 1) Järjestely on syytä aloittaa ainakin 6kk aiemmin tapahtumapäivää 2) Päivän kesto tulee olla lyhyempi, ehkä 4-5 luennoitsijaa max.3) Ajankohta tulee harkita paremmin.4) Tiedotukseen useampi kierros ja kohdennetummin. Kiitokset Markulle, luennoitsijoille, yleisölle ja kaikille henkilöille ja tahoille, jotka auttoivat projektin aikana. Janne Kekki KADUN VALTAUSTA TURUSSA Lauantaiaamupäivällä 27 toukokuuta Turun keskustassa tapahtui kadun valtaus. Lyhyesti ilmaistuna valtauksen tarkoituksena oli havainnollistaa että katuja voidaan käyttää muuhunkin kuin ympäristön pilaamiseen ja ihmisten vammauttamiseen. Valtaus sujui rauhallisesti ja autoilijoiden reaktiot olivat vaihtelevia aina kannustuksesta sakinhivutusuhkauksiin asti. Katu joka vallattiin oli aurakatu, joka sijaitsee keskustassa ja ylittää joen. Paikalle saapui ihmisiä useamman tuhannen verran. Tanssilattiana toimi joen ylittävä silta ja musiikki oli korvatulppia vaativan lujalla, mutta muuten ok. Paikalla oli kansalaisjärjestöjä (myös LSV) ja muuta harrastustoimintaa. Oli miellyttävää seurata 4-kaistaisella tiellä capoeira esitystä. LSV:n pöydän edessä oli jalkapallokenttä ja oli mukavaa nähdä kansan kerrankin olevan vilpittömän kiinnostunut kuntoilusta...en varmaan ikinä ole nauttinut jalkapallo-ottelusta niin paljon kun seuratessani venelakka-irokeesipunkkarien jalkapallootteluita. Punkkarit voittivat koko turnauksen! Paikalla oli lukuisia muitakin esityksiä ja ohjelmaa, mutta niitä ei pöydän takaa nähnyt. Päivä oli liian fantastinen pöydän takana seisoskeluun. Jenni, Terhi, Ville ja minä vuorottelimme LSVn pöydän takana. Mukana oli LSVn kirjallisuutta ja esitteitä, mm ARIVAC projektista sekä yleisesite LSVstä. Kirjojen myyntiin oltiin varauduttu huolella. Kirjojen myynti oli kuitenkin lievä pettymys, niitä myytiin n 5kpl. Auto terveys ja ympäristö kirjaa olisi varmaan mennyt paljon, mutta niitä ei sattunut olemaan kuin näytekappale. LSVn ja liikenneliiton esitteitä meni kirjoja paremmin. Positiivista palautetta tuli myös paljon tyyliin...on erittäin hyvä että te lääkärit ajattelette tällaisiakin asioita, ei kyllä olisi uskonut... ja..mitä? onko tällainenkin järjestö olemassa, kivaamahtavaa... Kaiken kaikkiaan mukava kokemus. Toivottavasti seuraavalla kerralla tulee enemmän LSVläisiä mukaan. KADUT IHMISILLE! Janne Kekki 3

4 IPPNW:N XIV MAAILMANKONGRESSI PARIISISSA järjestettiin Pariisissa LSV:n kattoorganisaation IPPNW:n (International Physicians for the Prevention of Nuclear War) maailmankongressi. Kongressiin osallistui Suomesta 14 LSV:n edustajaa, mukana niin opiskelijajäseniä kuin vanhoja konkareitakin. Varsinaista pääkokousta edelsi kahden päivän mittainen opiskelijakongressi. Opiskelijakongressiin osallistui 70 opiskelijaa ympäri maailman, tosin isäntämaasta Ranskasta vain yksi ainut edustaja. Käsiteltäviä asioita olivat mm. ydinsaseiden vastainen kampanja No Nukes, opiskelijat rauhankasvattajina, lapset sodan jaloissa sekä opiskelijajärjestön tulevaisuus. Myös eri maiden lääkärikoulujen opinto-ohjelmia vertailtiin rauhankasvatuksen näkökulmasta. No Nukes -kampanjan äiti, IPPNW:n puheenjohtaja Mary-Wynne Ashford Kanadasta esitelmöi ydinaseiden vastaisen kampanjan tärkeydestä -riittäähän ydinaseiden määrä yhä siihen että koko maailma voitaisiin tuhota kymmeneen kertaan muutamalla napinpainalluksella. No Nukes-kampanja on saanut huomiota Kanadassa ja Yhdysvalloissa kansantajuisella videolla. Vic Sidel, entinen IPPNW:n puheenjohtaja kertoi miten lääkäreiden on mahdollista toimia rauhanedistäjinä vaikuttamalla päättäjiin ja tavallisiin ihmisiin: Trust me, I m a doctor. Rauhanedistämistä toteutettiinkin käytännössä tempauksella, jossa opiskelijat jakelivat IPPNW:sta ja ydinaseista kertovia lehtisiä ohikulkijoille Pariisin kaduilla. Lisäksi asiapitoisen ja paikoin raskaan luento-ohjelman ohella ehdittiin hieman pitää hauskaakin opiskelijaporukalla, Eiffel-torni oli suomalaisopiskelijoiden ylivoimainen suosikkinähtävyys. Opiskelijajärjestölle valittiin lopuksi seuraavat MSRA:t (medical student representative), jotka toimivat yhdyshenkilöinä IPPNW:n hallituksen ja opiskelijajärjestön välillä. Tehtäviin valittiin tanskalainen Cecillia Buhmann ja jo aiemmin tehtävää menestyksekkäästi hoitanut Ernest B. Guevarra Filippiineiltä. Varsinainen kongressi järjestettiin latinalaiskorttelin tuntumassa Saints Peresin yliopistolla. Virallinen kieli oli ranska, mutta tulkkaus oli järjestetty. Itse workshopeissa käytetty kieli oli lähes poikkeuksetta englanti. Kokousjärjestelyt 4 eivät yltäneet suomalaisen mittapuun mukaan kovinkaan korkealle, mutta pääpiirteissään asioista kuitenkin selvittiin. Kongressiin osallistui noin 400 lääketieteen asiantuntijaa 37:stä maasta. Tarjolla oli runsaasti erilaisia luentoja ja työryhmiä, joihin ihmiset osallistuivat kukin omien intressiensä mukaan. Aiheita oli lukuisia; saimme mm. kuulla tuloksia japanilaislasten rauhankasvatuksesta ja kuubalaistutkijoiden näkökannan globalisaatiosta. Japanissa rauhankasvatus kuuluu peruskoulun opetusuunnitelmaan, ja tuloksien mukaan se on onnistunut varsin hyvin; selkeä enemmistö vastustaa ydinaseita, mikä maan historian kannalta onkin ymmärrettävää. Ehkä mielenkiintoisinta antia kongressissa oli IPPNW Dialogues and Seminars with Decisionmakers -projekti. IPPNW on jo viitisen vuosia pitänyt yllä vuosittaisia keskusteluja johtavien ydinsasevaltojen päättävien henkilöiden kanssa. Kyseessä on konkreettinen tapa vaikuttaa asioihin, lääkäreiden mielipiteillä on objektiivisuutensa vuoksi painoarvoa päättäjien keskuudessa. Kyseessä on pitkälti ruotsalaisen Hans OPISKELIJA JA LÄÄKEMARKKINOINTI Lääketieteen opiskelijaan suunnatun lääkemarkkinoinnin etiikka ja opiskelijan ja lääketeollisuuden välinen suhde ovat Suomen Medisiinariliiton (SML) järjestämän seminaarin aiheena lauantaina Helsingissä. Keskustelun pohjana toimivat SML:n tekemän lääkemarkkinointikyselyn tulokset. Kyselyssä tutkittiin mm. lääketeollisuuden osuutta opiskelijoiden saamassa lääkeinformaatiossa. Seminaarissa asiantuntijoina sekä panelikeskustelijoina toimivat mm. Arja Helin (Duodecim) sekä Taina Mäntyranta (KTL). Seminaari järjestetään klo HYKS:in Lastenklinikan salissa SML:n liittokokouksen yhteydessä. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Maija Vainiomäkeen mahdollisen seminaaripaikan muutoksen takia.

5 Levanderin johtama projekti, jonka perusajatuksena on luottamuksellinen ja avoin keskustelu. Vuodesta -97 lähtien on pieni mutta innostunut delegaatio IPPNW:n jäseniä vieraillut vuosittain ydinsasevaltioiden päättävien tahojen luona keskustelemassa ydinaseiden tulevaisuudesta ja asevarustelun mahdollisesta karsimisesta. Delegaatio on otettu poikkeuksetta positiivisesti vastaan, ja keskustelut on koettu molemmin puolin hyödyllisiksi. Samaan aikaan ovat muut ko. projektiin kuuluvat IPPNW:n jäsenet vierailleet kotimaassaan ko. maan suurlähetystössä (ns. Double Approach ) keskustelemassa samoista asioista - viime vuonna ruotsalaiset kollegamme vierailivat viidessätoista Tukholman eri suurlähetystössä. Muita ko. projektin tapoja vaikuttaa ovat lobbaaminen rauhanasioiden puolesta, em. intiimit keskustelut pienellä porukalla, seminaarit isommissa ympyröissä sekä konsultointi ja yhteistyö muiden asiantuntijoiden kanssa. Myös Oxford Research Group on mukana tässä projektissa antamassa IPPNW:n neuvottelijoille käytännön neuvoja ja tukea. Suomessa ei vielä ole omaa ryhmää ko. toiminnalle, mutta ainakin Pariisin kongressin suomalaisosanottajien mielestä ko. toiminta vaikutti järkevältä ja konkreettiselta tavalta vaikuttaa asioihin. Ehkäpä meilläkin toiminta ottaa tulta alleen? Alustava suunnitelma keskusteluryhmän perustamiseksi onkin jo tehty. Ruotsalaisetkin tätä kovasti toivoivat. Pariisin kongressin päätöslauselmassa IPPNW asetti tärkeimmäksi tavoitteekseen ydinsaseettoman maailman luomisen, niin kuin organisaation nimikin antaa ymmärtää. Seuraava kongressi on Washington DC:ssä Yhdysvalloissa vuonna Lisää IPPNW:n maailmankongressista voit lukea Marja Heinonen-Guzeninan kirjoittamasta artikkelista Lääkärilehdestä no 33. Kaisa Kahala Maija Vainiomäki Suomalaisia osallistujia kokoustauolla 5

6 NUCLEAR NEWS Vaaratilanne Majakin jälleenkäsittelylaitoksessa Venäläisessä maailman suurimmassa ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitoksessa Majakissa on ollut ongelmia sähkönjakelussa syyskuun alussa. Tämä on aiheuttanut vakavan vaaratilanteen, joka Majakin toimitusjohtajan Vitali Sadovnikon mukaan olisi voinut johtaa vakavaan katastrofiin. Myöskin Majakin lähellä oleva Belojarskin ydinvoimala jouduttiin sulkemaan sähkökatkoksen vuoksi. Viranomaisten mukaan vaaratilanne ei kuitenkaan aiheuttanut säteilyvuotoa. Muun muassa Suomi on aiemmin vienyt ydinjätteitään Majakiin. lähde: Helsingin Sanomat Tähtien sodan jatko-osa lykkääntyi Presidentti Clinton jätti päätöksen Yhdysvaltojen uudesta ohjustentorjuntajärjestelmästä (National Missile Defense, NMD) seuraajalleen. Ohjuksentorjuntajärjestelmän olisi tarkoitus suojella Yhdysvaltoja ns. Rogue valtioiden luomaa ydinaseuhkaa vastaan. Järjestelmän rakentaminen rikkoisi vuonna 1972 solmittua ABM sopimusta ja voisi johtaa uuteen ydinasevarustelun kierteeseen. Heinäkuussa tehtiin kolmas epäonnistunut ohjusjärjestelmää testaava koe. Clintonin mukaan teknologia ei ole vielä riittävän kehittynyttä, jotta sen rakentaminen kannattaisi. Järjestelmän tulevaisuus riippuu varmastikin siitä, kenet valitaan Clintonin seuraajaksi. Bush kannattaa järjestelmää ja haluaisi jopa rakentaa vielä kattavamman torjuntajärjestelmän. Lähde: Kaleva Lauri Vuorenkoski HAI-NEWS Yhdysvalloissa kritisoidaan lasten psyykelääkkeiden käyttöä Pienten lasten psyykelääkkeiden käyttö on lisääntynyt huimasti viime vuosina Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen hallitus on kritisoinut lisääntyvää pienten lasten psyykelääkekäyttöä. Tutkimusten mukaan n. 1% 2-4 vuotiaista lapsista käyttää jotain psyykelääkettä. Eniten käytettyjä ovat stimulantit, masennuslääkkeet ja antipsykootit. Vuonna 1994 kirjoitettiin Yhdysvalloissa jopa 3000 fluoksetiini reseptiä alle vuoden ikäisille. Lääkkeiden vaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu näin nuorilla joille niitä ei ole myöskään suositeltu. Valkoinen talo alkaa tiedottamaan näiden lääkkeiden vaaroista vanhemmille ja opettajille. Lähde: HAI-Lights, 2000, Vol.5, No. 1-2 Lääketeollisuus ja opiskelijat Yhdysvalloissa on huolestuttu lääketeollisuuden vaikutuksesta lääketieteen opiskelijoihin ja opetukseen. Syyskuun alun Lancetin pääkirjoituksessa kerrotaan kuinka teollisuus aloittaa hitaasti mutta varmasti suhteiden luomisen tuleviin lääkäreihin jo alkuvaiheessa. Huolestuttavampaa kuin lääketeollisuuden lahjat tai lounaat on kuitenkin lääketeollisuuden tarjoama koulutus. Yhdysvalloissa on lukuisia firmoja, jotka ovat keskittyneet lääketieteellisten kurssien järjestämiseen. Vasta tehdyn tutkimuksen mukaan rahaa liikkuu tässä liiketoiminnassa huomattavasti (noin 6 miljardia markkaa vuodessa). Yritysten asiakkaista on 90% lääkeyrityksiä, jotka tarjoavat seminaareja ym. lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille. Huolestuttavaa on, että näinkin paljon lääketieteen opetusta ja jatkokoulutusta tulee lääketeollisuuden filtterin läpi. Vuoden alussa julkaistun katsausartikkelin mukaan osallistuminen lääketeollisuuden järjestämään koulutukseen on yhteydessä lisääntyneeseen sponsoroivan firman lääkkeiden määräämiseen. Lähteet: Lancet , JAMA ss Lauri Vuorenkoski 6

7 KEHITYSMAALÄÄKETIETEEN KURSSI 2001 David Livingstone seura on järjestänyt kehitysmaalääketieteen kurssimuotoista opetusta yhdessä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa vuodesta 1983 lähtien. Joka toinen vuosi järjestetty kurssi on käsitellyt kehitysmaiden terveys- ja väestöongelmia sekä terveydenhuollon kytkentöjä muihin sektoreihin laaja-alaisesti. Kurssin tavoitteena on herättää kiinnostusta kehitysmaiden terveysongelmiin ja niiden syihin sekä antaa valmiuksia toimia terveydenhuoltoalan tehtävissä kehitysmaissa. Kurssin järjestelyihin on osallistunut myös Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitos ja Stakesin ulkomaanavun yksikkö. Kevätlukukaudella 2001 toteutetaan uusi kehitysmaalääketieteen kurssi. Kurssi on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Kurssiin voi osallistua ilman opinto-oikeutta missään korkeakoulussa tai oppilaitoksessa. Ennakkoilmoittautumista ei ole, vaan ilmoittautuminen tapahtuu luentojen yhteydessä. Kurssi koostuu 51 luentotunnista, jotka pidetään 17 keskiviikkoiltapäivänä klo ajalla Haartman-instituutin isossa luentosalissa (Haartmaninkatu 3, Helsinki). Aiheet ja esittäjät on valittu siten, että kehitysmaiden keskeiset terveysongelmat ja niiden taustalla olevat taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset tekijät tulevat esiin poikkitieteellisesti. Luennoijat ovat pääasiassa suomalaisia alan asiantuntijoita. Loppukoe järjestetään ja Lisätietoja voi pyytää kurssin johtajalta Heli Siikamäeltä (puh /haku, 7

8 GLOBAL HEALTH KURSSI Kesällä 2001 maamme 5 lääketieteellistä tiedekuntaa järjestävät yhdessä Global Health opintojakson. Opintojakso voidaan hyväksyä valinnaiseksi opintojaksoksi (8-12 ov). Kurssin tarkoituksena on perehdyttää opiskelijat terveydenhuollon kansainvälisiin kysymyksiin. Oppiminen tapahtuu englannin kielellä, luennoilla, ryhmätöissä ja seminaareissa. Kurssille valitaan 30 kpl vuosikurssin opiskelijaa, joista puolet Suomesta ja puolet kehitysmaista. Kurssin kokonaiskesto on 8 viikkoa. Näistä neljä ensimmäistä viikkoa ovat teoreettista opetusta ja toiset neljä viikkoa opiskelijat viettävät jossain kehitysmaassa perehtyen johonkin terveydenhuollon erityiskysymykseen. Kurssi järjestetään (teoria osuus) ja (käytännön osuus). Kurssille valitaan englanninkielisen 1- sivuisen hakemuksen perusteella. Hakuaika päättyy Jokaisessa tiedekunnassa on oma kurssin vastuuhenkilönsä. Lisätietoja saa oman tiedekuntansa opintosihteeriltä tai Hanna Nohynekiltä LSV-kontaktihenkilöt: Puheenjohtaja Kati Juva Valhallankatu 16 A 17, Helsinki p (k), (t) tiedotevastaava Lauri Vuorenkoski, Radiomastontie 10 as. 9, Oulu, p (k), toiminnanjohtaja Patrick Sandström PL Helsinki puh , fax LSV:n tilinumero

LSV-TIEDOTE 1/2006. ISSN 0780-119X Vol 24, n:o 1 Julkaisija: Lääkärin sosiaalinen vastuu ry

LSV-TIEDOTE 1/2006. ISSN 0780-119X Vol 24, n:o 1 Julkaisija: Lääkärin sosiaalinen vastuu ry LSV-TIEDOTE 1/2006 ISSN 0780-119X Vol 24, n:o 1 Julkaisija: Lääkärin sosiaalinen vastuu ry 1 K O K O U S K U T S U Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 1.4.2006

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Faron sopimuksen suositukset

Faron sopimuksen suositukset Faron sopimuksen suositukset Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Faron sopimus tarkoittaa Suomelle. Sopimuksen hyötyjä ovat esimerkiksi: - Kaikki ihmiset voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy

Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy Omin Jaloin -menetelmäkoulutuksen palaute Copy 1. Koulutusryhmä johon osallistuin (mikäli osallistuit päiviin eri ryhmistä vastaa 1. koulutuspäivän osalta) 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 17: Turku 6. ja

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto 1 VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 Päivämäärä ja aika: 5.4.2016 klo 16.00 Paikka: KH 116 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto

Lisätiedot

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Child in the City konferenssi Firenzessä 27.-29. lokakuuta, 2010 Saija Turunen ja Kirsi Nousiainen Taustaa Child in the City 2010 konferenssin tavoitteena oli rohkaista

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Terve Elämä! -kampanjan toimintasuunnitelma 2009-2010 Projektikoordinaattori Tanja Ali-Yrkkö 1.6.2009 1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Sivistystoimen johtaman

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 13

Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 13 Espoon kaupunki Kokouskutsu Nuorisovaltuusto 21.01.2016 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 21.01.2016 torstai klo 17:00 Paikka Valtuustosali, Espoonkatu 5 Lisätietoja Käsiteltävät asiat Asia Liitteet Otsikko

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Vice President for Student Trainee Exchange Programme

Vice President for Student Trainee Exchange Programme HALLITUKSEN KOKOUS 34/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.12.2014 klo 8.00 Paikka: Vanha mikroluokka Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jussi Raitanen Jenni Jalonen Antti Malmberg Johanna Mäkitalo Tuomas

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa

Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa 12.10.2012 Teema: Yhdessä vahvempia EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi 14.8.2013 P r o j e k t i k u v a u s / M V 1 TAUSTAA

Lisätiedot

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma

Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego

KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi , San Diego KUTSU Esrin kansainvälinen käyttäjäkonferenssi 27.6.-1.7.2016, San Diego Tervetuloa kanssamme Esrin kansainväliseen käyttäjäkonferenssiin 2016! Maailman suurin paikkatietotapahtuma, Esri User Conference

Lisätiedot

Yhteistyöoppilaitoksen ohjeistus ja tuki opintopolun käyttöönotossa

Yhteistyöoppilaitoksen ohjeistus ja tuki opintopolun käyttöönotossa Yhteistyöoppilaitoksen ohjeistus ja tuki opintopolun käyttöönotossa Terhi Keltanen Lähtökohta Avoimet yliopistot käyttävät Opintopolkua ainakin alkuvaiheessa eri tavoin. Käyttötapojen erot johtuvat yliopistojen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ehkäisevän työn keinot ja menetelmät Lahti 24.9.2014 Paikalliset

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Varsinais-Suomen Kylät ry:n 15-vuotisjuhlaseminaari 3.12.2015 Kuva-Tähti, Vehmaa FM, Niina Koskihaara Kansatiede,

Lisätiedot

Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015

Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015 Perhananmoinen keli tänään, PERKELI 24.9.2015 2 Mistä kaikki oikein alkoi? Liikenneturvan toimitusjohtaja Valde Mikkonen ehdotti Ilmatieteen laitokselle ja Tielaitokselle kelitiedottamisen kehittämistä

Lisätiedot

Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015

Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille 2015 Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Kangasalan kestävän liikenteen toiminta Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

Kevään 2013 alustava opetusohjelma

Kevään 2013 alustava opetusohjelma Kevään 2013 alustava opetusohjelma * Viikolla 10 ei ole opetusta * Muutokset ja täydennykset ovat mahdollisia niistä tiedotetaan oppiaineen internet-sivuilla. ******************************************************************************

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 08.09.2014 klo 09:00-11:45 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 61 EDELLISEN

Lisätiedot

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2527 Nuorisobarometri syksy 1998 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: soittonro 0800 136 716, pin 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

yrittäjän työterveyshuolto

yrittäjän työterveyshuolto yrittäjän työterveyshuolto Tiivistelmä 1 Yrittäjän oma hyvinvointi on tärkeää niin yrittäjän itsensä kuin koko liiketoiminnan kannalta. Hyvinvoinnin yksi osatekijä on toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollolla

Lisätiedot

Mihin ollaan menossa?

Mihin ollaan menossa? Mistä tullaan? Mihin ollaan menossa? Heikki Korpela, Tulevaisuuden Voima heikki.korpela@tulevaisuudenvoima.org Haasteena etäisyys Ilmastonmuutos on ajallisesti, maantieteellisesti ja psykologisesti kaukana.

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI 1 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 3.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Osaamista ja välineitä monikulttuuristen työyhteisöjen kehittämiseen

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN?

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? Terhi Skaniakos Erikoissuunnittelija Strateginen kehittäminen Kurssipalautejärjestelmä Tarkoituksena on kerätä systemaattista palautetta yliopiston kaikista tutkinto-opiskelijoille

Lisätiedot

Raportti Pekingistä. ISTT Board meeting ja International conference

Raportti Pekingistä. ISTT Board meeting ja International conference Raportti Pekingistä ISTT Board meeting ja International conference Jari Kaukonen, FiSTT Chairman ISTT Member of ESC, vice chairman T: E: jari@kaukonen.fi; jari.kaukonen@wspgroup.fi Raportti Pekingistä

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16:00 18:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 40, Istuntosali Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 1 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 Päivämäärä ja aika: 29.3.2016 klo 16.00 Paikka: KH 116 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto.

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto. OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-liitto 29.3.2008 Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Taina Juurakko Paavola Tutkijayliopettaja, dosentti Hämeen ammattikorkeakoulu Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

CIMO Osallisuus-työpaja

CIMO Osallisuus-työpaja This project has been funded with support from the European Commission. This publication reflects the views only of the author, and the Commission cannot be held responsible for anyuse which may be made

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja Sami Jussinmäki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Pidetty maanantaina 17.9.2007 Helsingissä Osallistujat: JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Merja LAUNIS Urheilutyönantajat ry Esko RANTO Jalkapallon

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

TORI-verkkohaastattelun tulokset. Ohjausryhmän kokous Kari Pessi

TORI-verkkohaastattelun tulokset. Ohjausryhmän kokous Kari Pessi TORI-verkkohaastattelun tulokset Ohjausryhmän kokous 19.12.2012 Kari Pessi Tavoitteet TORI-verkkohaastattelu 1. Selvittää tulevan ICT-palvelukeskuksen palvelujen tuottajien ja palveluiden käyttäjien näkemyksiä

Lisätiedot

Palomies turvallisuusviestijänä kohdennettua viestintää yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi

Palomies turvallisuusviestijänä kohdennettua viestintää yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi Palomies turvallisuusviestijänä kohdennettua viestintää yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi Matti Waitinen Rehtori, FT, KM, MofS Helsingin Pelastuskoulu Mikä ihmeen turvallisuusviestintä? Turvallisuusviestintää

Lisätiedot

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija

Kotunet. - julkaisuja 1. Kehitysvammaliiton jäsenkysely: toiminnalla jäsenten kannatus. Leena Matikka. Sisältö. Julkaisija Kotunet - julkaisuja 1 Sisältö Kehitysvammaliiton monipuolisella toiminnalla jäsenten kannatus 2 Kyselyn toteutus 2 Vastausten edustavuus 3 Vastanneiden henkilöiden kuvailu 4 Tulokset 4 Leena Matikka Kehitysvammaliiton

Lisätiedot

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI . INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI Marko Juslin Intergraph-käyttäjäkerho lienee yksi aktiivisimmista alallaan. Organisoitunutta käyttäjäkerhotoimintaa on tänään yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2008 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi arviointi, jossa tapahtumassa mukana

Lisätiedot

56139, Tilapioneerit projektikurssi tilapäiskäytöistä aluekehittämisessä, 5 op http://tilapioneerit.fi/ Kurssin tiedot ja ennakkotehtävä

56139, Tilapioneerit projektikurssi tilapäiskäytöistä aluekehittämisessä, 5 op http://tilapioneerit.fi/ Kurssin tiedot ja ennakkotehtävä 56139, Tilapioneerit projektikurssi tilapäiskäytöistä aluekehittämisessä, 5 op http://tilapioneerit.fi/ Kurssin tiedot ja ennakkotehtävä Kurssin tiedot Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu kaikkien Helsingin

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus muodostuu opettajien koulutuksesta,

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Uusia eväitä metsämiehen reppuun Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Miehet huolehtivat itsestään ja terveydestään heikommin kuin naiset ja terveydenhuollon palveluihin hakeutumisen kynnys on korkeampi

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2521 Nuorisobarometri 1995 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Miten pääsen alkuun?

Miten pääsen alkuun? 26.11.14 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen 27.11.2014 Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot