Mainostajan Foorumi Oulun Kaupunginteatterilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mainostajan Foorumi 10.11.2011 Oulun Kaupunginteatterilla"

Transkriptio

1 Mainostajan Foorumi Oulun Kaupunginteatterilla Mainostajan Foorumi Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun säännöt Säännöt 1. Kilpailu on avoin kaikille alasta kiinnostuneille ja alalla toimiville nuorille, jotka ovat syntyneet vuonna 1981 tai sen jälkeen ja joiden kotikunta on Pohjois- Suomessa. 2. Kilpailuun osallistutaan kilpailua varten tehdyllä työllä, joka vastaa tapahtuman sivustolla esitettyyn briefiin. Mediana voi olla yksi tai useampi seuraavista: printti, tv, netti, radio ja ulkomainonta. 3. Yksi kilpailija tai työryhmä voi lähettää kilpailuun yhden, viimeistellyn työn. Jokaiseen lähetettyyn työhön on liitettävä lyhyt esittely. Vaillinaisina toimitettuja töitä ei huomioida tuomaroinnissa. Töiden esittely Jokaisen kilpailuun osallistuvan työn yhteyteen tulee liittää napakka esittely, joka tallennetaan tulostuskelpoiseksi pdf-dokumentiksi. Jos työssä käytetään useampia eri medioita, niiden roolit tulee täsmentää esittelyssä. Esittelyn maksimi merkkimäärä on 3000 merkkiä välilyönteineen.

2 Töiden toimitus ja aikataulu Kilpailutyöt toimitetaan cd:lle tai dvd:lle tallennettuna mennessä seuraavasti: Printit: tulostuskelpoinen pdf-dokumentti. Videot: WMV- tai MP3-muoto. Äänitiedostot: hyvälaatuinen MP3-tiedosto. Internet-sivut: tallennettava cd- tai dvd-levylle selaimella selailtavassa muodossa. Töiden esittelyt: tulostuskelpoinen pdf-dokumentti. Toimitusosoite: Kaleva Oy, Tiina Koskela, PL 170, Oulu Kilpailun tuomaristo Kilpailuun lähetetyistä töistä kolmen kärjen ruotii nelihenkinen tuomaristo. Vuonna 2011 tuomaristossa toimivat: Rainer Kinisjärvi, Liikenneturva Tiina Koskela, Kaleva Pekka Sipola, VisualWayDesign Kaija Matikkala, Työmaa Kilpailun palkinnot Kilpailun pääpalkintona on e stipendi. Kaksi muuta ansioitunutta työtä palkitaan Liikenneturvan huomionosoituksilla. Lisäksi taho, jota brief koskee, on oikeutettu käyttämään voittajiksi valittuja ideoita ja toteutuksia omassa markkinointiviestinnässään. Voittajan julkistaminen Voittajat julkistetaan Mainostajan Foorumi -tapahtumassa Oulun Kaupunginteatterin Pikisalissa Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti etukäteen. Tapahtuman sisäänpääsy on voittajille ilmainen.

3 Kilpailubrief Kohderyhmä: Nuoret ja nuoret aikuiset Tehtävä: Tehtävänä on suunnitella mainos tai kokonainen kampanja, joka muokkaa pyöräilykypärän käyttöön liittyvät asenteet myönteisiksi ja herättää käyttämään pyöräilykypärää. Teema: Käytä pyöräilykypärää Noin 80 prosentilla suomalaisista on polkupyörä. Sitä käyttää jatkuvasti yli viidennes kansalaisista. Liikenneturvan tarkkailujen mukaan pyöräilykypärää käyttää vain 29 % pyöräilijöistä. Pyöräily on kuljettua matkaa kohti neljä kertaa vaarallisempaa kuin henkilöautolla liikkuminen. Keskimäärin Suomessa kuolee vuosittain 23 pyöräilijää ja 917 loukkaantuu. Pyöräilijän menehtymisen aiheuttaa usein päävamma. Aikuisilla päävammat syntyvät useimmiten tiehen iskeytymisestä, lapsilla taas autoon iskeytymisestä. Tutkimusten perusteella pyöräilypärän käyttö vähentää kuolemanriskiä 73 prosentilla ja aivovammariskiä lähes 90 prosentilla. Tieliikennelain mukaan polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Koska laki on muotoiltu kyseisellä tavalla, se on suositusluontoinen määräys. Kypärän käyttämättömyydestä ei rangaista. Kypärä on kuitenkin pyöräilijän tärkein turvalaite. Siksi on pystyttävä muuttamaan pyöräilykypärän käyttöön vaikuttavia asenteita ja muistutettava kypärän käytön merkityksestä. Tavoitteena on iskostaa kaikkien mieliin, että kypärää tulee käyttää aina pyöräillessä oman turvallisuuden takia. Taustatietoja Viimeisen viiden vuoden aikana kaikista tieliikenteessä menehtyneistä 7 % ja loukkaantuneista 11 % on ollut pyöräilijöitä. Taajamissa tapahtui 67 % kuolemista ja lähes 90 % loukkaantumisista. Miehiä menehtyneistä oli 62 %. Loukkaantuneita miehiä ja naisia oli lähes yhtä paljon.

4 Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien mukaan vuoden 2009 onnettomuuksissa kuolleista pyöräilijöistä (n=23) kolmella oli kypärä käytössä ja oikein kiinnitettynä. Onnettomuuksissa kuolleista 78 % (n=18) pyöräili ilman kypärää. Kypärä olisi eri todennäköisyyksillä pelastanut heistä joka toisen (n=9). Pyöräilykypärän käytössä on myös selvästi havaittavaa alueellista vaihtelua. Taajamissa kypärän käyttö on yleisempää kuin maaseudulla. Lisäksi Etelä- Suomessa asenteet kypärän käyttöä kohtaan ovat myönteisemmät kuin Pohjois- Suomessa. Tiehallinnon onnettomuuskustannuslaskelmien perusteella yhteiskunta menettää polkupyöräonnettomuuksissa noin 150 miljoonaa euroa vuosittain. Tielaitoksen selvityksen (48/2000) mukaan yksi kaatuminen aiheuttaa vammojen hoitokuluja keskimäärin euroa pyöräilijää kohden. Päähän kohdistunut isku on lähes aina vakava Polkupyöräonnettomuudessa kuolleista noin puolet menehtyy päähän kohdistuneen iskun seurauksena. Pääiskun kovuudesta riippuen vammoina voi tulla haavoja, viiltoja, ruhjeita, vakava tajuttomuus, kallonmurtuma tai päänsisäinen verenvuoto. Kypärä toimii iskunvaimentimena ja vähentää siten päävammariskiä. Päähän kohdistuneet vammat ovat pitkävaikutteisia. Päähän vammautuneista 1/3 kärsii vielä jopa kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta aivovamman jälkiseurauksista. Pää kestää ilman suojausta ainoastaan iskun, joka voisi tulla kävellessä päin seinää. Tätä suurempi isku päähän aiheuttaa aivovamman, joka on sitä pahempi, mitä kovempi on isku. Kaverin esimerkki ratkaisee nuoren kypärän käytön Liikenneturvan vuonna 1999 tekemän kyselyn mukaan yläaste- tai lukioikäinen nuori ei hevin laita pyöräilykypärää päähänsä, ellei kaverien esimerkki tai heidän mielipiteensä tue kypärän käyttöä. Noin 1 100:lle yläasteen ja lukion oppilaalle tehdyssä kyselyssä vain kahdeksan prosenttia kertoi käyttävänsä kypärää aina tai usein, vaikka kypärän omisti 44 prosenttia vastanneista. Nuoret eivät myöskään patistele toisiaan käyttämään kypärää.

5 Olosuhteet useimmiten hyvät Onnettomuudet tapahtuvat yleensä hyvissä olosuhteissa. Päivänvalossa sattui 86 % pyöräilijöiden kuolemista ja loukkaantumisista. Tienpinta oli paljas ja kuiva noin 73 %:ssa tapauksista, paljas ja märkä noin 17 prosentissa. Pyöräilyn kausivaihtelu on suuri ja tämä näkyy myös tilastoissa: kaksi kolmesta pyöräilijöiden henkilövahingoista tapahtuu touko-syyskuun aikana. Valtaosa pyöräilyonnettomuuksissa menehtyneistä kuolee tai loukkaantuu aamukahdeksan ja iltakuuden välisenä aikana. Liikenneturva on kampanjoinut pyöräilykypärän käytöstä myös vuonna 2011:

PYÖRÄILYKYPÄRÄ JA PYÖRÄILY

PYÖRÄILYKYPÄRÄ JA PYÖRÄILY Liikenneturva /KH TAUSTAPAKETTI 1(9) PYÖRÄILYKYPÄRÄ JA PYÖRÄILY Pyöräilijöiden turvallisuus on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pyöräilykuolemien vähentymiseen ovat vaikuttaneet erityisesti

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000 2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko onnettomuuksien

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu

Lisätiedot

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Isojoen onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma.9.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut

Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut 5/2019 HUOM! Hangossa tilastopohja on hyvin pieni, joten analyysit/tulkinnat ovat rajallisia. Tiivistelmä Onnettomuuskehitys yleisesti Hangon

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2017

Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2017 Liikenneonnettomuudet ja uhrit 217 212 kuollutta Poliisin tietoon tuli 46 vakavasti loukkaantunutta 216 Terveydenhuollon hoitoilmoitusaineistossa lisäksi 432 vakavasti loukkaantunutta 216 Poliisin tietoon

Lisätiedot

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 A. Onnettomuuksien päämittarit Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Lähde 1 Kuolleiden määrä (henkilöä / vuosi) 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 ka 2008-2012

Lisätiedot

Luumäen onnettomuusyhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Luumäen onnettomuusyhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Luumäen onnettomuusyhteenveto 2012-2016 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 2012-2016 Aineisto perustuu poliisin tietoon

Lisätiedot

Tieliikenteessä kuolleet polkupyöräilijät ja pyöräilykypärän käyttö

Tieliikenteessä kuolleet polkupyöräilijät ja pyöräilykypärän käyttö Liikenneturvan selvityksiä 6/2014 Tieliikenteessä kuolleet polkupyöräilijät ja pyöräilykypärän käyttö Juha Valtonen Juha Valtonen Tieliikenteessä kuolleet polkupyöräilijät ja pyöräilykypärän käyttö Liikenneturvan

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA NAANTALI 13.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA NAANTALI 13.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 102 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 77). Onnettomuuksista 1 johti kuolemaan ja 11 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000-2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko-onnettomuuksien

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 21 tapahtui 12 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 29 luku oli 16). Onnettomuuksista johti kuolemaan ja 2 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2012 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

Kuolemaan johtaneet onnettomuudet lkm Loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet kuollut loukkaantunut omaisuusvahinko lkm lkm % Koulutustilaisuus ammattiautoilijoille: Tiistaina 31.7.2001

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2013 tapahtui 184 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2012 luku oli 205). Onnettomuuksista 0 johti kuolemaan ja 33 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Teuvan onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 5.8.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi 9.6.2015 Onnettomuuskehitys Luoteis-Pirkanmaalla 2000-luvulla Luoteis-Pirkanmaan liikenteessä on menehtynyt

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenne Hämeenlinnassa vuosina 2013-2017 Liikenne Hämeenlinnassa v. 2013-2017 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan * * * Loukkaantumiseen johtaneet (kpl) Vuosina 2013-2017 40 % kaikista

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Tieliikenteen turvallisuustavoitteiden seuranta, Q4/2016 Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä 4 tieliikenteessä suhteessa tavoitteeseen, Q4/ 2016 Kuolleet ja loukkaantuneet

Lisätiedot

Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut

Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut 29.5.2018 HUOM! Pukkilassa tilastopohja on hyvin pieni, joten analyyseja pitää tulkita hyvin varoen. Yhteenveto Pukkilan kunnan alueella

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Lähde: VALT (2014). Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien tie-

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2008-2012 tapahtui 815 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 163 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2013 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS 2 1.1 Yleistä 2 1.2 Pahimmat liittymät onnettomuusindeksin

Lisätiedot

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Lähtöaineisto Tässä kalvosarjassa esitetyt tulokset perustuvat Tilastokeskuksen tieliikenteen

Lisätiedot

Myrskylän liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut

Myrskylän liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut Myrskylän liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut 29.5.2018 HUOM! Myrskylässä tilastopohja on hyvin pieni, joten analyyseja pitää tulkita varoen. Yhteenveto Myrskylän kunnan alueella tapahtuu

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 17.11.2014 Yleistä kyselystä Kyselytutkimus on osa Itä-Suomen liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA SAVONLINNA 15.5.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA SAVONLINNA 15.5.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2010-2014 tapahtui 1020 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 204 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 6 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,

Lisätiedot

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Päihdeseminaari 4.9.2014, Sampola, Tre Matti Joki Yhteyspäällikkö, Liikenneturva, Tampere Käyttäytymistiedejäsen, liikennevahinkojen Tutkijalautakunta, Pirkanmaa,

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2010 tapahtui 1215 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2009 luku oli 1191). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 220 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa vuosina 2012-2016 Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa v. 2012-2016 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 39 % kaikista onnettomuuksista tapahtui

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011: Lapinlahti

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011: Lapinlahti 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2011 tapahtui 69 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2010 luku oli 64). Onnettomuuksista 1 johti kuolemaan ja 23 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2009-2013 tapahtui 8489 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 1698 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 66 (13 /v) johti kuolemaan

Lisätiedot

Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelma VISIO, TAVOITTEET, PAINOPISTEALUEET JA MITTARIT

Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelma VISIO, TAVOITTEET, PAINOPISTEALUEET JA MITTARIT Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelma 2017 VISIO, TAVOITTEET, PAINOPISTEALUEET JA MITTARIT VISIO TURVALLISESTA LIIKKUMISESTA MÄÄRÄLLISET TAVOITTEET TOIMENPITEET VISIO PAINOPISTE- ALUEET Kenenkään ei

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA Yhteenveto 1/5 Seudulla tapahtuu keskimäärin 46 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa (ka 2009-2013). Viimeisen

Lisätiedot

Liikenneturvan lisäselvitys tieliikennelain kokonaisuudistukseen ja nuorten liikenneturvallisuuteen liittyen HE 180/2017E

Liikenneturvan lisäselvitys tieliikennelain kokonaisuudistukseen ja nuorten liikenneturvallisuuteen liittyen HE 180/2017E LISÄSELVITYS 1 (2) 28.3.2018 Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenneturvan lisäselvitys tieliikennelain kokonaisuudistukseen ja nuorten liikenneturvallisuuteen liittyen HE 180/2017E Liikenneturva

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysin tulokset 21.2.2013

Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysin tulokset 21.2.2013 Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma Onnettomuusanalyysin tulokset 21.2.2013 KALVOSARJAN SISÄLTÖ Yhteenveto Onnettomuuskehitys, riskit ja vakavuus aluetasolla Onnettomuuksien osalliset ja osallisten

Lisätiedot

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne

Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta. Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Vakavat loukkaantumiset tuovat uutta tietoa tieliikenteen turvallisuudesta Roni Utriainen Liikenteen tutkimuskeskus Verne Miksi vakavat loukkaantumiset? Rattijuoppo (55 v) menetti autonsa hallinnan vasemmalle

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Kalvosarjan sisältöteemat Onnettomuuskehitys yleisesti Onnettomuuksien osalliset osallisten kulkutapa osallisten

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Nivala

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Nivala Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Nivala Nivala kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Työryhmän tavoitteita ja tehtäviä Arvioida konkreettisia toimenpiteitä, joilla parannettaisiin

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella Liikenneturvallisuustyö Kirkkonummella Kalvosarjan sisältö 1. Liikenneturvallisuustilanne Liikenneonnettomuudet Koettu liikenneturvallisuus Koetut t liikenneturvallisuuspuutteet lli tt t 2. Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Kontiolahti

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Kontiolahti 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2010 tapahtui 44 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2009 luku oli 71). Onnettomuuksista 0 johti kuolemaan ja 10 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA HÄMEENLINNA 25.6.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA HÄMEENLINNA 25.6.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2010-2014 tapahtui 1534 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 307 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 9 (2 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

LIIKENNE- ONNETTOMUUDET VANTAALLA 2014

LIIKENNE- ONNETTOMUUDET VANTAALLA 2014 LIIKENNE- ONNETTOMUUDET VANTAALLA 2014 ESIPUHE Liikenneonnettomuudet Vantaalla 2014 -selvityksen tieliikenneonnettomuuksien tiedot perustuvat iliitu-ohjelmistoon sekä Tilastokeskuksen tilastoihin ja onnettomuusselostuksiin.

Lisätiedot

Kurikan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Kurikan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Kurikan onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 6..07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018

LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 Tieliikenneonnettomuudet Kauniaisissa Vuosi 2017 oli ennätysturvallinen liikenteessä sekä Kauniaisissa, että koko maassa. Iliitu-tilaston mukaan Kauniaisissa sattui viime

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 ONNETTOMUUSANALYYSIT. Joroinen

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 ONNETTOMUUSANALYYSIT. Joroinen Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 218 ONNETTOMUUSANALYYSIT Joroinen Onnettomuusanalyysit Kaikki onnettomuudet 212-216 Keski-Savossa % Yksittäisonnettomuudet ja muut onnettomuudet 42% HEVA 21%

Lisätiedot

TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET

TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET MOOTTORIPYÖRÄILIJÄT 2000 2008* Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva. Tilastointiperusteet muuttuneet loukkaantuneiden osalta 2003. Vuosi 2008 ennakkotieto TIELIIKENTEESSÄ

Lisätiedot

Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan liikenneturvallisuussuunnitelmat

Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan liikenneturvallisuussuunnitelmat 7.2.2018 Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuustarkastelut Yhteenveto onnettomuustarkasteluista Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella tapahtuu vuosittain

Lisätiedot

Liikenneonnettomuuksien tilastointi. Esa Räty Onnettomuustietoinstituutti OTI

Liikenneonnettomuuksien tilastointi. Esa Räty Onnettomuustietoinstituutti OTI Liikenneonnettomuuksien tilastointi Esa Räty Onnettomuustietoinstituutti OTI Tilastokeskus Tilastojen ylläpitäjiä - Suomen virallinen liikenneonnettomuustilasto - Perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

2.2 Liikenneonnettomuudet. 2.2.1 Liikenneonnettomuuksien tilastointi

2.2 Liikenneonnettomuudet. 2.2.1 Liikenneonnettomuuksien tilastointi Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven LIIKENNETURVALLISUUDEN NYKYTILA 17 2.2 Liikenneonnettomuudet 2.2.1 Liikenneonnettomuuksien tilastointi Tietoja liikenneonnettomuuksista

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 Yhteenveto tieliikenneonnettomuuksista iliitu - Destian liikenneturvallisuuspalvelu YHTEENVETO TIELIIKENNEONNETTOMUUKSISTA VUONNA 2014 Tarkastelualue kunta: KOKKOLA Vuonna 2014

Lisätiedot

Lapinjärven liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut

Lapinjärven liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut Lapinjärven liikenneturvallisuussuunnitelma: Onnettomuustarkastelut 29.5.2018 Yhteenveto Lapinjärven kunnan alueella tapahtuu vuosittain keskimäärin seitsemän henkilövahinkoon johtavaa ja kymmenen omaisuusvahinkoon

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011 LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET 13.4.2018 KYSELY JA VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Kysely Lahden kaupungin ja sidosryhmien edustajille Tavoitteena: kartoittaa liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva 1 Strategia Liikenneturvallisuusstrategia on asiakirja, jossa on määritelty: Visio maakunnan liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför.

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Matti Järvinen 29.1.2008 Liikenneturvallisuustavoite 800 12 edellisen kk:n aikana kuolleet 700 600 500 400 Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2017: SEUTUKUNTA Pietarsaaren seutukunta

Tieliikenneonnettomuudet v. 2017: SEUTUKUNTA Pietarsaaren seutukunta 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2017 tapahtui 290 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2016 luku oli 314). Onnettomuuksista 2 johti kuolemaan ja 44 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto MIKÄ KOULUMATKABAROMETRI? Koulumatkabarometri on 4.-6. -luokan oppilaille suunnattu koulumatkaliikkumista kartoittava kyselytutkimus. Kysely toteutetaan kahden

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

KOLKUTA Marko Kelkka, Sito Oy. Kolarikuolemat taajamissa

KOLKUTA Marko Kelkka, Sito Oy. Kolarikuolemat taajamissa KOLKUTA Kolarikuolemat taajamissa 2000-2005 2005 Marko Kelkka, Sito Oy Tutkimusryhmä: Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Sito Oy Etelä-Suomen lääninhallitus Työterveyslaitos Lintu-seminaari 28.8.2008

Lisätiedot

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 LIIKENNEONNETTOMUUSANALYYSI Nykytila-analyysi: Tieliikenneonnettomuudet Poliisin tietoon tulleet onnettomuudet: iliitu-paikkatietoaineisto

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA KOTKA

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA KOTKA 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 1386 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 277 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 4 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäntä

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäntä Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 018 Pyhäntä Pyhäntä kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2016: KUNTA PIETARSAARI

Tieliikenneonnettomuudet v. 2016: KUNTA PIETARSAARI 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2016 tapahtui 120 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2015 luku oli 115). Onnettomuuksista 0 johti kuolemaan ja 15 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA IITTI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA IITTI 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 21-214 tapahtui 28 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 56 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja 57 (11

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA TAIPALSAARI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA TAIPALSAARI ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 0-05 tapahtui 53 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista (0 /v) johti kuolemaan ja ( /v) loukkaantumiseen.

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LAPPEENRANTA

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LAPPEENRANTA 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 1248 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 250 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 13 (3 /v) johti kuolemaan

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA RUOKOLAHTI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA RUOKOLAHTI 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 116 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 23 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa

Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa Analyysi tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista Keski-Suomessa 2006 2015 Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija 5.5.2017 Valokuvalähde: Kouvolan sanomat Aineistolähde:

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Ylivieska

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Ylivieska Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Ylivieska Ylivieska kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA PARIKKALA

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA PARIKKALA 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 139 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 28 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 1 (0 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA SAVITAIPALE

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA SAVITAIPALE 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 80 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 16 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 4 (1 /v) johti kuolemaan ja 29

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Mopoilu ja liikenneraittius

Mopoilu ja liikenneraittius Mopoilu ja liikenneraittius Parannamme liikenneturvallisuutta vaikuttamalla ihmisen käyttäytymiseen 2 Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin ja liikenneturvallisuustavoite Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva,

Lisätiedot

Onnettomuustilastoraportti

Onnettomuustilastoraportti xx.xx.2017 Onnettomuustilastoraportti 2016 Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Onnettomuustilastoraportti 2015 SISÄLLYSLUETTELO Tilastokatsaus, jalankulkijoiden henkilövahingot tieliikenteessä 1/57 Tilastokatsaus,

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LAPPEENRANTA

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LAPPEENRANTA 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2012-2016 tapahtui 1062 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 212 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 18 (4 /v) johti kuolemaan

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA IMATRA

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA IMATRA 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2012-2016 tapahtui 354 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 71 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 4 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LUUMÄKI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LUUMÄKI 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2012-2016 tapahtui 155 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 31 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 8 (2 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA VIROLAHTI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA VIROLAHTI 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2012-2016 tapahtui 225 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 45 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 2 (0 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA TAIPALSAARI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA TAIPALSAARI Tieliikenneonnettomuudet v. 01-016: KUNTA TAIPALSAARI 8.8.017 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 01-016 tapahtui 53 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 11 onnettomuutta

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA MIEHIKKÄLÄ

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA MIEHIKKÄLÄ Tieliikenneonnettomuudet v. 0-06: KUNTA MIEHIKKÄLÄ 8.8.07 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 0-06 tapahtui 0 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 8 onnettomuutta vuodessa).

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 Yhteenveto tieliikenneonnettomuuksista iliitu - Destian liikenneturvallisuuspalvelu YHTEENVETO TIELIIKENNEONNETTOMUUKSISTA VUONNA 2014 Tarkastelualue kunta: KOKKOLA Vuonna 2014

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LAPPEENRANTA

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA LAPPEENRANTA 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2010-2014 tapahtui 1436 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 287 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 12 (2 /v) johti kuolemaan

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA RAUTJÄRVI

Tieliikenneonnettomuudet v : KUNTA RAUTJÄRVI 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 01-016 tapahtui 50 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 10 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 0 (0 /v) johti kuolemaan ja 18 (

Lisätiedot

Jouni Pyöräilyn terveysvaikutukset - hyödyt ja riskit

Jouni Pyöräilyn terveysvaikutukset - hyödyt ja riskit Jouni Kallio jouni.kallio@likes.fi @jounikallio Pyöräilyn terveysvaikutukset - hyödyt ja riskit Kuolleisuus Pyöräilyn hyödyt = Liikunnan hyödyt Masennus Kolesteroli Alzheimer II Diabetes Hapenottokyky

Lisätiedot