Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2014"

Transkriptio

1 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2014 Anssi Vartiainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 7/2015

2 Esipuhe Kuutoskaupungit, kuutoset tai Kuusikko muodostuu Suomen kuudesta väkiluvultaan suurimmasta kaupungista. Väestömäärän mukaisessa järjestyksessä kuutoskaupunkeihin kuuluvat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku. Kuutostyöryhmissä vertaillaan kaupunkien sosiaali- ja terveyspalveluja sekä päivähoidon palveluja. Kaupunkien edustajista koostuvat eri palvelukokonaisuuksien asiantuntijaryhmät tuottavat vuosittain tilastollisia raportteja edeltävän vuoden asiakasmääristä, suoritteista, henkilöstöstä ja kustannuksista. Tärkeimmät tiedot esitetään raporteissa usean vuoden aikasarjoina. Kuutostyön historia ulottuu vuoteen 1994, jolloin Helsingin, Espoon ja Vantaan sosiaali- ja terveystoimen johtajat päättivät alkaa toteuttaa vertailuja keskeisimmistä sosiaali- ja terveystoimen palveluista sekä niiden kustannuksista. Ensimmäiseksi tarkasteltiin lasten päivähoitoa, toimeentulotukea sekä vanhusten palveluja. Turku ja Tampere tulivat mukaan kaikkiin vertailuihin vuonna 1996, minkä jälkeen ryhmä nimettiin Viisikoksi. Vertailuraportteja alettiin julkaista omassa julkaisusarjassaan vuodesta 1999 eteenpäin. Kuutosyhteistyö alkoi vuonna 2002, kun Oulu liittyi kuudenneksi jäseneksi ryhmään. Ajan myötä kuutosvertailuihin on tullut mukaan uusia palvelukokonaisuuksia. Lisäksi raporttien laajuus on kasvanut vertailtavaksi otettujen asioiden lisääntyessä. Kuutosraporttien tiedot asiakasmääristä, suoritteista, henkilöstöstä ja kustannuksista on pääasiassa koottu kuntien omista tietojärjestelmistä ja tilinpäätöksistä. Raportteihin sisältyy tilastotietojen lisäksi erillisiä selvityksiä esimerkiksi eri palvelujen organisoinnista tai kuntien suunnitelmista tietyn palvelurakenteen muutoksen toteuttamiseksi. Kaupunkien asiantuntijat sopivat tiedonkeruulle mahdollisimman yhdenmukaiset määritelmät, toteuttavat tiedonkeruun käytännössä ja analysoivat tuloksia. Kuutostyöryhmien sihteerit kokoavat tiedot yhteen ja kirjoittavat ryhmäkohtaiset raportit. Kuutosyhteistyön lisäksi tilastotietoja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista tuotetaan monilla tahoilla, kuten Tilastokeskuksessa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa sekä Suomen Kuntaliitossa. Kuutostiedonkeruun ja raportoinnin erityispiirteet liittyvät yhdessä sovittuihin määritelmiin ja sopimuksiin tietosisällöstä, suorite- ja taloustietojen yhdistämiseen yhteen raporttiin, palvelua koskevien tietojen kattavuuteen ja pyrkimykseen tietojen vertailukelpoisuuden yksityiskohtaiseen arviointiin. Lisäksi edellisen vuoden tietoja käsittelevät raportit ilmestyvät yleensä nopeammalla aikataululla kuin valtakunnalliset yhteenvedot. Työryhmien tiedonkeruuprosessia ja raportoinnin sisältöä voidaan myös muokata verrattain joustavasti suhteessa valtakunnallisen tason tiedonkeruuseen ja julkaisuihin. Vuonna 2015 toimii seitsemän kuutostyöryhmää, jotka ovat lasten päivähoidon, lastensuojelun, aikuissosiaalityön, päihdehuollon, kehitysvammahuollon, vammaispalvelujen sekä vanhuspalvelujen ryhmät. Aikuissosiaalityön työryhmä tuottaa vuoden aikana sekä toimeentulotuen että aikuissosiaalityön raportit. Muut työryhmät tuottavat vuoden aikana kukin yhden raportin.

3 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2014 Kuusikko-työryhmä Vanhuspalvelut Anssi Vartiainen

4 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Anssi Vartiainen ISSN Edita Prima Oy 2015, Helsinki

5 Tekijä(t) Kuusikko-työryhmän vanhuspalvelujen asiantuntijaryhmä, kirjoittanut Anssi Vartiainen Nimike Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu 2014 Julkaisija (virasto tai laitos) Julkaisuaika Sivumäärä, liitteet Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto, Espoon sosiaali- ja terveystoimi, Vantaan sosiaali- ja terveystoimi, Turun hyvinvointitoimiala, Tampereen hyvinvointipalvelut sekä Oulun hyvinvointipalvelut Sarjanimike Kuusikko-työryhmän julkaisusarja ISSN-numero Tiivistelmä 6/2015 Osanumero 7/2015 Kieli Suomi 46 s s. liitteitä Raportissa kuvataan ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä kuutoskaupungeissa. Tarkasteltavat palvelut ovat kotihoito, osavuorokautinen hoito, omaishoidon tuki, keskiraskas ja tehostettu palveluasuminen, vanhainkodit, perusterveydenhuollon avohoito ja terveyskeskusten sairaalahoito, kotisairaala sekä somaattinen ja psykiatrinen erikoissairaanhoito. Vertailukelpoisuutta kuntien välillä parannetaan ikävakioinnilla 65 ja 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmissä. Vuoden 2014 tietojen lisäksi esitetään aikasarjoja pääsääntöisesti vuosilta Kustannustietojen ajallista vertailtavuutta lisätään deflatoimalla eli korottamalla aiempien vuosien kustannukset vuoden 2014 rahan arvoon. Ikääntyneiden määrä on jatkanut ripeää kasvuaan. Kasvu on painottunut vuotiaiden ikäryhmään, joka on kasvanut kuutoskaupungeissa 27,0 prosenttia vuodesta Vastaavalla aikavälillä 85 vuotta täyttäneiden ikäryhmä on kasvanut 17,9 prosenttia. Vuoden 2014 lopulla 85 vuotta täyttäneitä oli kuutoskaupungeissa henkilöä, joista noin puolet käytti tässä raportissa tarkasteltavia sosiaali- ja terveyspalveluja kyseisen vuoden aikana. 75 vuotta täyttäneistä raportissa tarkasteltavia palveluja käytti vuoden 2014 aikana 26,9 prosenttia vastaavanikäisestä väestöstä. Lyhytaikaisten terveydenhuollon palvelujen piirissä oli noin 1,9 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Palvelujen ikävakioitu kokonaispeittävyys 75 vuotta täyttäneiden osalta oli matalin Espoossa (21,5 %) ja korkein Oulussa (33,3 %) joulukuussa vuotta täyttäneiden osalta säännöllisen kotihoidon piirissä oli 12,1 prosenttia, tehostetun palveluasumisen peittävyys oli 6,1 prosenttia ja laitoshoidon peittävyys oli 3,4 prosenttia joulukuussa 2014 kuutoskaupungeissa. Tässä raportissa tarkasteltavien sosiaali- ja terveyspalveluiden 65 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset olivat noin 1,95 miljardia euroa. Kustannukset kasvoivat edellisvuodesta vuoden 2014 rahan arvossa 0,1 prosenttia. Vuosina deflatoitu nousu kokonaiskustannuksissa on ollut 8,7 prosenttia (155 miljoonaa euroa), mutta vastaavanikäisellä väestöllä jaetut deflatoidut kustannukset ovat laskeneet 10,2 prosenttia. 75 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset olivat noin 1,40 miljardia euroa. Deflatoidut kustannukset supistuivat edellisvuodesta 0,5 prosenttia eli noin 3,2 miljoonaa euroa. 75 vuotta täyttänyttä asukasta kohti lasketut kustannukset olivat kuutoskaupungeissa euroa vuonna Deflatoidut asukaskohtaiset 75 vuotta täyttäneiden kustannukset laskivat 364 eurolla edellisestä vuodesta kuutoskaupunkien tasolla. Asiasanat Kuusikko, Kuutosyhteistyö, kuutoskaupungit, kustannukset, kuntavertailu, vanhukset, vanhuspalvelut Tiedustelut Jakelu Työryhmän jäsenet, liite 33

6 SISÄLLYS 1 JOHDANTO KUUTOSKAUPUNKIEN VÄESTÖ, PALVELURAKENNE JA KUSTANNUKSET VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN PALVELUT JA PALVELUJEN KUSTANNUKSET Ikävakioidut palvelut 2014 sekä palvelujen peittävyys Kokonaiskustannukset ja kustannukset asukasta kohti VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN PALVELUT JA PALVELUJEN KUSTANNUKSET Ikävakioidut palvelut 2014 sekä palvelujen peittävyys Kokonaiskustannukset ja kustannukset asukasta kohti Palvelujen käytön kehitys Avopalvelut (kotihoito, omaishoito ja keskiraskas palveluasuminen) Ympärivuorokautinen asumis- ja laitosmuotoinen hoito Lyhytaikaiset terveydenhuollon palvelut VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN PALVELUT JA PALVELUJEN KUSTANNUKSET KUNTAKOHTAISET TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu YHTEENVETO LÄHTEET LIITTEET Liite 1. Vanhuspalvelujen tiedonkeruun määritelmät vuodelle Liite 2. Vanhusväestö vuoden lopussa sekä muutos ja Liite 3. Kuntien perustiedot vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluista Liite 4. Vanhuspalvelujen piirissä 12/2010, 12/2013 ja 12/2014 olleet 65 ja 75 vuotta täyttäneet, osuus väestöstä sekä muutos ja Liite 5. Sosiaali- ja terveyspalvelujen käytön suhteutus väestöön Liite 6. Eri vanhusikäryhmistä sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjiä 12/2014, % Liite 7. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä 12/2014 olleiden 65 ja 75 vuotta täyttäneiden ikävakioimaton osuus väestöstä, % Liite 8. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä 12/2014 olleiden 65 ja 75 vuotta täyttäneiden ikävakioitu osuus väestöstä, %

7 Liite 9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä 12/ /2014 olleiden 65 vuotta täyttäneiden ikävakioitu osuus väestöstä, % Liite 10. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä 12/ /2014 olleiden 75 vuotta täyttäneiden ikävakioitu osuus väestöstä, % Liite 11. Kotihoidon 65 ja 75 vuotta täyttäneet asiakkaat sekä käynnit Liite 12. Omaishoidon tuen 65 ja 75 vuotta täyttäneet asiakkaat sekä 65 vuotta täyttäneiden kustannukset Liite 13. Keskiraskaan ja tehostetun palveluasumisen 65 vuotta täyttäneet asiakkaat, vuorokaudet ja kustannukset sekä tehostetun palveluasumisen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, vuorokaudet ja kustannukset Liite 14. Vanhainkotien kaikki sekä 65 ja 75 vuotta täyttäneiden hoitovuorokaudet Liite 15. Terveyskeskusten 65 ja 75 vuotta täyttäneiden kaikki sekä lyhyt- ja pitkäaikaiset hoitovuorokaudet Liite 16. Perusterveydenhuollon avosairaanhoidon 65 vuotta täyttäneiden lääkärikäynnit sekä erikoissairaanhoidon poliklinikkakäynnit Liite 17. Erikoissairaanhoidon vuotiaiden hoitovuorokaudet yhteensä Liite 18. Erikoissairaanhoidon vuotiaiden hoitovuorokaudet yhteensä Liite 19. Erikoissairaanhoidon 85 vuotta täyttäneiden hoitovuorokaudet yhteensä Liite 20. Sosiaali- ja terveyspalvelujen vuotiaiden, vuotiaiden ja 85 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset Liite 21. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 ja 75 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset vuonna Liite ja 75 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset toiminnoittain vuosina vuoden 2014 rahan arvossa kuutoskaupungeissa Liite 23. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ikävakioimattomat kustannukset 65 ja 75 vuotta täyttänyttä väestöä kohti Liite 24. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ikävakioidut kustannukset 65 ja 75 vuotta täyttänyttä asukasta kohti Liite 25. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ikävakioitujen kustannusten rakenne 65 ja 75 vuotta täyttänyttä asukasta kohti Liite 26. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ikävakioidut kustannukset 65 täyttänyttä asukasta kohti deflatoimattomina ja deflatoituina Liite 27. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ikävakioidut kustannukset 75 täyttänyttä asukasta kohti deflatoimattomina ja deflatoituina Liite 28. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yksikkökustannukset Liite 29. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yksikkökustannusten kehitys

8 Liite 30. Sosiaali- ja terveyspalvelujen suoritteiden ja kustannusten jakautuminen omiin ja ostettuihin palveluihin Liite 31. Kuutoskaupunkien 75 vuotta täyttäneen vanhusväestön määrän, kunnan palvelurakenteen ja kustannusten kehitys (ikävakioimaton) Liite 32. Yhteenveto yhteisellä mittarilla toteutetuista asiakaskyselyistä Liite 33. Vanhuspalvelujen työryhmän jäsenten yhteystiedot TEKSTIN TAULUKOT Taulukko 1. Kuutoskaupunkien väestö ikäryhmittäin , ikääntyneiden osuus väestöstä sekä väestömuutos Taulukko 2. Sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäneiden määrä ja osuus samanikäisestä väestöstä eri ikäryhmittelyjen mukaan joulukuussa 2010, 2013 ja Taulukko 3. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 vuotta täyttäneiden deflatoidut kokonaiskustannukset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 vuotta täyttäneiden ikävakioidut ja deflatoidut kustannukset 65 vuotta täyttänyttä asukasta kohti Taulukko 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset, asukaskohtaiset ikävakioidut kustannukset 2014 ja reaalimuutos Taulukko 5. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden kokonaiskustannukset ja asukaskohtaiset kustannukset 2014 sekä reaalimuutos ja Taulukko 6. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 85 vuotta täyttäneiden asiakkaiden kokonaiskustannukset ja asukaskohtaiset kustannukset 2014 sekä reaalimuutos Taulukko 7. Helsingin 75 vuotta täyttäneiden palvelut 2010, 2013 ja 2014 (ikävakioimaton) Taulukko 8. Espoon 75 vuotta täyttäneiden palvelut 2010, 2013 ja 2014 (ikävakioimaton) Taulukko 9. Vantaan 75 vuotta täyttäneiden palvelut 2010, 2013 ja 2014 (ikävakioimaton) Taulukko 10. Turun 75 vuotta täyttäneiden palvelut 2010, 2013 ja 2014 (ikävakioimaton) Taulukko 11. Tampereen 75 vuotta täyttäneiden palvelut 2010, 2013 ja 2014 (ikävakioimaton) Taulukko 12. Oulun 75 vuotta täyttäneiden palvelut 2010, 2013 ja 2014 (ikävakioimaton) Taulukko 13. Julkisten menojen hintaindeksi sosiaali- ja terveystoimelle (SVT 2015a) TEKSTIN KUVIOT Kuvio 1. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olleiden osuudet eri vanhusikäryhmissä palvelumuodoittain joulukuussa Kuvio 2. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2005, 2010 ja 2014 (ikävakioimaton)... 5 Kuvio 3. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden kustannusten jakautuminen palveluittain joulukuussa 2008, 2010 ja Kuvio 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskustannusten jakautuminen palveluittain eri vanhusikäryhmissä vuonna Kuvio 5. Ikäihmisten laatusuositukseen sisältyviä palveluja saaneiden 75 vuotta täyttäneiden osuus kuutoskaupunkien vastaavanikäisestä väestöstä , joulukuussa ja koko vuonna (ikävakioimaton)... 8 Kuvio 6. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu)... 10

9 Kuvio 7. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa (ikävakioitu) Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti vuoden 2014 rahan arvossa (ikävakioitu) Kuvio 10. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Kuvio 11. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa (ikävakioitu) Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti vuoden 2014 rahan arvossa (ikävakioitu) Kuvio 14. Säännöllisen kotihoidon, omaishoidon tuen ja keskiraskaan palveluasumisen piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa (ikävakioitu) Kuvio 15. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osuudet kotihoidon intensiteettiluokan mukaan joulukuussa , kaikki ikäryhmät Kuvio 16. Tehostetun palveluasumisen, vanhainkodin ja pitkäaikaisen terveyskeskuksen vuodeosastohoidon piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa (ikävakioitu) Kuvio 17. Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen, vanhainkodin ja terveyskeskuksen vuodeosaston piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2014 (ikävakioimaton) Kuvio 18. Terveyskeskusten lyhytaikaishoidon ja erikoissairaanhoidon hoitovuorokaudet 75 vuotta täyttänyttä asukasta kohti vuosina 2010 ja 2014 (ikävakioitu) Kuvio 19. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 85 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2014 (ikävakioimaton)... 19

10 1 JOHDANTO Tämä raportti käsittelee kunnan tuottamia ja järjestämiä vanhuspalveluja Suomen kuudessa suurimmassa kunnassa. Raportti on tarkoitettu ensisijaisesti kuntien väliseen vertailuun ja kuntien sisäiseen palvelujen seurantaan. Liitteessä 1 on kuvattu palvelujen määritelmät, mitkä ovat keskeisiä raportin lukujen tulkinnassa. Raportissa tarkastellaan 65 vuotta täyttäneiden kotihoidon, osavuorokautisen hoidon, omaishoidon tuen, keskiraskaan ja tehostetun palveluasumisen, vanhainkotihoidon, perusterveydenhuollon avohoidon, terveyskeskussairaalan, kotisairaalan sekä erikoissairaanhoidon käyttöä ja kustannuksia. Tietoja tarkastellaan ikäryhmissä vuotiaat, vuotiaat sekä 65 vuotta, 75 vuotta ja 85 vuotta täyttäneiden osalta. Pääpaino on 75 vuotta täyttäneiden palvelurakenteen ja asukaskohtaisten kustannusten tarkastelussa, mutta myös 65 vuotta ja 85 vuotta täyttäneiden käyttämistä palveluista esitetään yhteenvedot. Kunnissa tapahtuneita muutoksia kuvataan yksityiskohtaisesti raportin loppuosan kuntakohtaisissa teksteissä. Palvelujen käyttöä ja kustannuksia on esitelty raportin liitteissä. Vuotta 2014 koskevien tietojen ohella sekä tekstissä että liitteissä esitetään palvelujen käyttöä ja kustannuksia kuvaavia aikasarjoja. Aikasarjat ovat pääsääntöisesti vuosilta Tietojen ajallisen vertailukelpoisuuden parantamiseksi aiempien vuosien kustannukset on korotettu vuoden 2014 rahan arvoon käyttämällä julkisten menojen hintaindeksiä sosiaali- ja terveystoimelle. Lisäksi kuntien välistä vertailukelpoisuutta on lisätty 65 ja 75 vuotta täyttäneiden tietojen ikävakioinnilla. Vakioinnin taustalla oleva periaate on seuraava: koska iäkkäämmät tarvitsevat yleensä enemmän palveluja kuin nuoremmat, palvelujen käyttöä ja kustannuksia tarkastellaan tilanteessa, jossa kuntien vanhusväestöillä on laskennallisesti sama ikärakenne. Ikävakiointi nostaa palvelujen peittävyyttä sekä kustannuksia kunnissa, joissa vanhusväestön keskinäinen ikärakenne on keskiarvoa nuorempi. Tällaisia kuntia ovat Espoo ja Vantaa. Helsingissä ja Turussa palvelujen peittävyys ja kustannukset sen sijaan laskevat ikävakioinnin myötä. Tampereen ja Oulun vakioidut luvut ovat yleensä 65 vuotta täyttäneiden osalta pienempiä ja 75 vuotta täyttäneillä suurempia kuin vakioimattomat. Oulun aikasarjoihin tuli vuoden 2013 alussa katkos, kun uuden Oulun kuntien (Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Oulu ja Yli-Ii) yhdistyminen toteutettiin yhdistymissopimuksen mukaisesti Kuutoskaupunkien palvelurakenteita ja niiden muutoksia on seurattu muiden tarkastelujen ohella Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa ja Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi vuodelle 2017 linjattujen tavoitteiden näkökulmasta (STM 2008; STM 2013). Seurantaa jatketaan vertaamalla vuosia 2013 ja Raportissa tarkastellaan lisäksi edeltävän vuoden tavoin palvelujen jakautumista kunnallisesti tuotettuihin ja ostettuihin palveluihin. Liitteisiin on myös koottu tiedot vanhuspalveluissa vuonna 2014 toteutetuista kuntien yhteistä asiakaskyselymittaria hyödyntäneistä kyselyistä. Vanhuspalvelujen järjestämiseen ovat vaikuttaneet ja tulevat vaikuttamaan useat ajankohtaiset hankkeet, tavoiteohjelmat, suositukset ja lakimuutokset, kuten voimaan astunut Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012), laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi ja Kaste-kehittämisohjelma. Raportissa ei ole käsitelty voimaan astuneiden kotikuntalain (201/1994) ja sosiaalihuoltolain (710/1982) muutosten vaikutuksia muutoin kuin kustannusten osalta. Työryhmän keräämien tietojen mu- 1

11 kaan kotipaikkakunnan laajentunutta valintaoikeutta on käytetty kuutoskaupungeissa suhteellisen vähän. Palvelujen käyttöön omalta osaltaan on vaikuttanut terveydenhuoltolain (1326/2010) 48 :n voimaantulo lukien, jolloin terveyspalvelujen valintaoikeus laajeni koko maata koskevaksi. 2

12 2 KUUTOSKAUPUNKIEN VÄESTÖ, PALVELURAKENNE JA KUSTANNUKSET Kuutoskaupunkien vanhuspalvelujen lähitulevaisuuden haasteet kietoutuvat palvelurakenteessa ja palveluissa tehtävään kehitystyöhön. Useimmissa kuutoskaupungeissa palvelurakennemuutokset kohdistuvat sosiaalihuoltolain mukaisen laitoshoidon supistamiseen ja avopalvelujen lisäämiseen. Ikähoivatyöryhmän selvityksessä (STM 2010, 23) todetaan, että [l]aitospaikkojen hallittua vähentämistä ohjaavat kuntatasolla ikäihmisten palveluiden kokonaisvaltainen tarkastelu - tieto kunnan asukkaiden väestörakenteen muutoksesta, kuntalaisten toimintakyvystä, sairastavuudesta ja asuinolosuhteista - sekä Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen kattavuustavoitteet. Tässä luvussa on pyritty tarkastelemaan ja arvioimaan palvelurakenteessa tavoiteltavia muutoksia ikähoivatyöryhmän selvityksessä esitetyssä laajuudessa, pois lukien kuntalaisten toimintakyvyssä ja asuinolosuhteessa olevat eroavaisuudet. Ikääntynyt väestö kuutoskaupungeissa Vuoden 2014 lopussa kuutoskaupungeissa oli 65 vuotta täyttäneitä henkilöitä noin , mikä on 20,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010 (Taulukko 1). Ikääntyneiden määrä kasvaa tällä hetkellä nopeimmin Espoossa ja Vantaalla. Esimerkiksi 85 vuotta täyttäneitä oli Espoossa 7,7 prosenttia ja Vantaalla 9,3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Helsingin vastaava luku oli kuutoskaupungeista matalin, 2,3 prosenttia. Taulukko 1. Kuutoskaupunkien väestö ikäryhmittäin , ikääntyneiden osuus väestöstä sekä väestömuutos Väestö Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Yhteensä vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotta täyttäneet Ikääntyneen väestön osuus koko väestöstä , % 65 vuotta täyttäneet 16,4 13,6 14,5 19,8 18,0 14,0 16,0 75 vuotta täyttäneet 6,9 5,0 5,3 9,0 8,0 5,9 6,6 85 vuotta täyttäneet 2,0 1,3 1,1 2,8 2,3 1,5 1,9 Ikääntyneen väestön määrän muutos , N 65 vuotta täyttäneet vuotta täyttäneet vuotta täyttäneet Ikääntyneen väestön määrän muutos , % 65 vuotta täyttäneet 15,5 26,6 26,3 13,4 16,1 51,0 20,7 75 vuotta täyttäneet 7,1 21,0 25,3 4,8 9,3 39,2 12,9 85 vuotta täyttäneet 8,8 31,4 31,9 13,8 20,1 43,4 17,9 Lähde: liite 2 3

13 Kuutoskaupunkien palvelurakenne Sosiaali- ja terveyspalvelujen peittävyys on laskenut 65 vuotta täyttäneiden kuutoskaupunkilaisten keskuudessa vuosien välillä, samalla kun asiakasmäärät ovat jatkuvasti kasvaneet (Taulukko 2). 65 vuotta täyttäneiden palvelujen peittävyys on supistunut vuosien välillä 1,0 prosenttiyksikköä, mutta kasvanut edellisvuodesta 0,1 prosenttiyksikköä. Samaan aikaan 65 vuotta täyttäneiden asiakasmäärä on kasvanut 14,0 prosenttia vuosien aikana ja 4,2 prosenttia edellisvuodesta. Taulukko 2. Sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäneiden määrä ja osuus samanikäisestä väestöstä eri ikäryhmittelyjen mukaan joulukuussa 2010, 2013 ja 2014 Ikäryhmästä palvelujen piirissä Ikäryhmä Henkilöä %-osuus Henkilöä %-osuus Henkilöä %-osuus Henkilöä % vuotiaat , , , , vuotiaat , , , ,5 75 vuotta täyttäneet , , , ,9 85 vuotta täyttäneet , , , ,2 65 vuotta täyttäneet , , , ,0 Huom! Asiakasmäärä on saatu laskennallisesti asiakasosuuksien ja väestötietojen avulla. Lukumäärät on esittämistä varten pyöristetty kokonaisluvuiksi. Lähde: laskenta perustuen liitteisiin 2 ja 6 sekä vuosien 2010 ja 2013 vastaaviin tietoihin. Kuviossa 1 esitetään, miten ikäryhmät käyttävät eri palveluita. Ympärivuorokautista hoitoa saavien osuus kasvaa iän mukana. Omaishoidon tuen ja lyhytaikaisten terveyspalvelujen suurimmat asiakasosuudet löytyvät nuorimmasta ikäryhmästä. Asiakasryhmistä suurin oli 85 vuotta täyttäneet, jotka muodostivat 44,1 prosenttia kaikista asiakkaista Muutos % 100,0 80,0 60,0 40,0 Asiakkaita yhteensä ,0 4,4 3,4 4,4 1,9 2,1 4,7 2,6 2,0 9,4 11,0 7,6 15,7 20,6 24,4 1,6 1,3 2,0 21,9 15,4 7,5 20,0 38,5 44,3 46,3 0, vuotiaat vuotiaat 85 vuotta täyttäneet Erikoissairaanhoito Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Vanhainkoti Tehostettu palveluasuminen Keskiraskas palveluasuminen Omaishoidon tuki Säännöllinen kotihoito Kuvio 1. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olleiden osuudet eri vanhusikäryhmissä palvelumuodoittain joulukuussa 2014 * Erikoissairaanhoito koostuu vuodeosastohoidon laskennallisista asiakkaista Lähde: laskenta perustuen liitteisiin 2, 5 ja 6 4

14 Kuviossa 2 on kuvattu vanhustenpalvelujen peittävyyttä 75 vuotta täyttäneiden kuutoskaupunkilaisten keskuudessa vuosina 2008, 2010 ja Palvelujen kokonaispeittävyys on kasvanut vuosien välillä Turussa, Tampereella ja Oulussa, mutta laskenut muissa kuutoskaupungeissa. % Helsinki 0,0 4,0 8,0 12,0 16,0 20,0 24,0 28,0 32, ,3 28,1 26,7 Espoo ,8 21,6 22,8 Vantaa ,2 21,6 24,4 Turku ,5 29,0 30,4 Tampere ,6 27,6 28,1 Oulu ,3 30,1 32,4 Kuusikko Säännöllinen kotihoito Keskiraskas palveluasuminen Vanhainkoti Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Kuvio 2. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2005, 2010 ja 2014 (ikävakioimaton) Lähde: liite 10 ja vuoden 2005 vastaavat tiedot Kuutoskaupunkien sosiaali- ja terveyspalvelujen peittävyys on laskenut viime vuosina ikäihmisten parissa. Koko maan tasolla tehtyjen tutkimusten mukaan palvelujen peittävyyden pienentyminen ei näytä kuitenkaan lisänneen tyydyttymättömän avuntarpeen yleisyyttä 65 vuotta täyttäneiden keskuudessa (Blomgren ym. 2012, 197). Syytä tähän voidaan hakea toimintakyvyn kohentumisesta, joka vähentää avuntarvetta, mutta myös epävirallisen läheisavun lisääntymisestä ja omassa kodissa asumisen edellytysten parantumisesta (Sainio ym. 2013; Sihvonen ym. 2013; Holstila ym. 2012; Blomgren ym. 2012, 198; Mäkelä ym. 2012, ; Muuri 2010; Vaarama 2009; Vaarama & Moisio 2009, 25 28). Ei kunnan ostamien yksityisten sosiaalipalvelujen, tukipalvelujen ja ennalta ehkäisevien palvelujen käytön muutoksista ei ole tarkkaa tietoa saatavilla, mutta yksityisten 27,5 27,1 26,9 Omaishoidon tuki Tehostettu palveluasuminen Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Erikoissairaanhoito (laskettu hp:stä) 5

15 lääkäripalvelujen käyttö ei näytä kasvaneen 2000-luvulla 65 vuotta täyttäneiden keskuudessa (Miettinen ym. 2013, 10 11) 1. Palvelujen kustannukset 65 vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset ovat pysyneet edellisvuoden tasolla kuutoskaupungeissa (Taulukko 3). Vuoden 2014 rahan arvoon korotetut 65 vuotta täyttäneiden kustannukset ovat nousseet kuutoskaupunkien tasolla 8,7 prosenttia vuosien aikana. Deflatoidut kustannukset ovat nousseet nopeimmin Espoossa 19,5 prosenttia ja Vantaalla 13,3 prosenttia vuodesta 2010, kun kuntaliitoskunta Oulu (kasvua 40,3 %) jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Hitainta kasvu on ollut Helsingissä 2,4 prosenttia vuosien välillä. Kustannusten kasvu on vahvasti sidoksissa ikääntyvän väestön määrän kasvuun (vrt. Taulukko 1). Kun kustannukset jyvitetään 65 vuotta täyttänyttä kohden, vuoden 2014 rahan arvoon korotetut kustannukset ovat laskeneet kaikissa kuutoskaupungeissa vuosien aikana. (Taulukko 3.) Taulukko 3. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 vuotta täyttäneiden deflatoidut kokonaiskustannukset ja sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 vuotta täyttäneiden ikävakioidut ja deflatoidut kustannukset 65 vuotta täyttänyttä asukasta kohti Kustannukset 2010 yht., DEFL, Lähde: liitteet 19 ja 24 Kustannukset 2013 yht., DEFL, Kustannukset 2014 yht., Ikävakioidut kust. 2014, / 65 v. täyt. Ikävakioidut kust. 2013, DEFL, / 65 v. täyt. Ikävakioidut kust. 2010, DEFL, / 65 v. täyt. Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Palvelujen kustannusrakenteen muutokset ovat noudattaneet palvelurakenteen muutoksia, joten yhä suurempi osa kustannuksista muodostuu avopalveluista ja tehostetun palveluasumisen palveluista, kuten 75 vuotta täyttäneiden osalta kertyvien kustannusten jakaumasta voidaan päätellä (Kuvio 3). Vuoden 2014 erikoissairaanhoidon 75 vuotta täyttäneiden kustannukset (23,2 %) haukkasivat suhteellisesti suurimman siivun kuutoskaupunkien kustannuksista 2000-luvulla. Lähimpänä vastaava lukua oltiin vuonna 2006 (23,7 %). Helsingissä oman perusterveydenhuollon päivystyksen vuodeosastohoito siirtyi somaattiseksi erikoissairaanhoidoksi vuoden 2014 aikana. Tämä nostaa erikoissairaanhoidon ja laskee perusterveydenhuollon kustannuksia noin 35 miljoonalla eurolla eli noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Ilman tätä muutosta erikoissairaanhoidon kustannukset olivat viime vuosien tasolla. 1 Tieto perustuu sairaanhoitovakuutuksen korvausta saaneiden määrään. 6

16 % 100,0 80,0 60,0 20,9 20,3 23,2 4,6 4,9 4,8 23,1 18,6 14,7 40,0 20,0 0,0 Kuvio 3. Sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden kustannusten jakautuminen palveluittain joulukuussa 2008, 2010 ja 2014 Lähde: liite 20 ja vuoden 2005 vastaavat tiedot, ks. liitteen 20 huomautukset Kuviossa 4 on esitetty kustannusten muodostuminen ikäryhmittäin vuonna vuotta täyttäneiden kustannukset muodostavat ensimmäistä kertaa kuutoskaupunkien historiassa suurimman osuuden ikäryhmittäisistä kustannuksista, 35,9 prosenttia. Lähes yhtä suuri osa eli 35,8 prosenttia kustannuksista muodostuu vuotiaiden palveluista. 85 vuotta täyttäneitä sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjiä oli 14,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta täyttäneitä ja 151,3 prosenttia enemmän kuin vuotta täyttäneitä vuonna 2014 kuutoskaupungeissa. Erikoissairaanhoito selittää merkittävän osan nuorempien ikäryhmien kustannuksista vuotiaiden erikoissairaanhoidon kustannukset olivat 312,6 miljoonaa euroa, vuotiaiden kustannukset olivat 230,0 miljoonaa euroa ja 85 vuotta täyttäneiden kustannukset olivat 105,4 miljoonaa euroa vuonna 2014 (Liite 18). Korkeimmat asiakaskohtaiset kustannukset muodostuvat näin ollen vuotiaista erikoissairaanhoidon asiakkaista. % 100,0 80,0 60,0 Kuvio 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskustannusten jakautuminen palveluittain eri vanhusikäryhmissä vuonna 2014 Lähde: liite 18 22,6 22,7 15,7 22,6 15,4 11,8 0,2 0,9 1,1 16,2 17,4 18, Avopalvelut Keskiraskas palveluasuminen (hm 0,49) Tehostettu palveluasuminen (hm 0,50) Vanhainkoti Terveyskeskussairaalat Perusterveydenhuollon avohoito Erikoissairaanhoito 549,9 milj. 696,6 milj. 698,6 milj. 28,3% 35,8% 35,9% 56,9 40,0 12,9 12,5 23,5 20,0 6,0 2,7 16,4 5,9 0,5 0,9 7,0 0,5 16,5 21,4 8,5 0, vuotiaat vuotiaat 85 v. täyttäneet Avopalvelut Keskiraskas palveluasuminen (hm = 0,20 0,49) Tehostettu palvelu-asuminen (hm 0,50) Vanhainkoti Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Perusterveydenhuollon avohoito Erikoissairaanhoito 33,0 7,2 8,9 4,6 15,1 2,7 10,5 6,3 19,6 7

17 75 vuotta täyttäneistä, % Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkaisivat vuonna 2013 uuden laatusuosituksen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti iäkkäiden palvelujen kehittämisen ja arvioinnin tueksi kuntien ja yhteistoiminta-alueiden päättäjille ja johdolle (STM 2013, 10). Palvelurakenteen osalta laatusuositusta on muutettu vuoden 2008 vastaavasta versiosta omaishoidon tuen, tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon osalta. Palvelurakennetavoitteet 75 vuotta täyttäneiden osalta vuoteen 2017 mennessä ovat seuraavat: prosenttia asuu kotona itsenäisesti tai kattavan palvelutarpeen arvioinnin perusteella myönnettyjen tarkoituksenmukaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvin prosenttia saa säännöllistä kotihoitoa 6 7 prosenttia saa omaishoidon tukea 6 7 prosenttia on tehostetun palveluasumisen piirissä 2 3 prosenttia on hoidossa vanhainkodeissa tai pitkäaikaishoidossa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kuviosta 5 nähdään, että kuutoskaupunkien tasolla laatusuosituksen tavoitteet on saavutettu kotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa. Laitoshoidon osalta tavoite täyttynee jo ensi vuonna. Omaishoidon tuki ei sen sijaan ole merkittävästi kasvanut viime vuosina. Kunnittainen tarkastelu osoittaa, että kotihoidon osalta laatusuosituksen tavoitteen ylittävät Turku, Tampere ja Oulu. Tehostetun palveluasumisen osalta suosituksen mukainen peittävyys löytyy Helsingistä, Espoosta, Vantaalta ja Tampereelta. Oulu ylittää tavoitteen omaishoidon tuen osalta ja laitoshoidon osalta tavoitteeseen pääsevät Helsinki, Vantaa ja Tampere. Espoon laitoshoidon osuus on jo alittanut laatusuosituksen tavoitteen 1,6 prosentin peittävyydellään. 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0 10,0 5,3 4,0 2,8 5,5 5,8 6,4 3,5 3,8 3,7 3,1 2,3 1,6 3,3 3,0 2,1 5,2 6,4 6,6 5,5 5,2 6,2 2,5 2,6 2,8 3,6 3,1 3,5 7,0 6,4 3,5 4,2 3,1 3,6 5,6 4,8 4,5 2,8 5,3 5,8 4,7 6,3 3,8 3,4 4,3 2,6 2,7 3,2 7,7 5,1 4,0 7,9 3,7 5,3 7,3 5,2 4,3 3,1 4,7 5,2 6,1 3,6 3,7 4,0 5,0 12,2 12,2 12,4 9,9 8,9 8,9 8,1 9,2 8,9 14,0 14,2 14,7 13,4 13,9 14,1 12,2 14,0 15,5 12,1 12,3 12,6 0, Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Säännöllinen kotihoito joulukuussa* Omaishoidon tuki vuoden aikana Tehostettu palveluasuminen ** Pitkäaikainen laitoshoito Kuvio 5. Ikäihmisten laatusuositukseen sisältyviä palveluja saaneiden 75 vuotta täyttäneiden osuus kuutoskaupunkien vastaavanikäisestä väestöstä , joulukuussa ja koko vuonna (ikävakioimaton) * = Sisältää Espoon, Vantaan, Turun ja Tampereen keskiraskaan palveluasumisen asiakkaat ** = Sisältää lyhyt- ja pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen asiakkaat , lyhytaikaispalvelun asiakasosuus 75 vuotta täyttäneistä keskimäärin 0,2 prosenttiyksikköä. Kuvio sisältää säännöllisen kotihoidon peittävyyden joulukuussa ja keskiraskaan palveluasumisen peittävyyden , omaishoidon tuen kattavuuden koko vuoden aikana sekä tilanteen mukaisen pitkäaikaisen vanhainkoti- ja terveyskeskussairaalahoidon sekä tehostetun palveluasumisen lyhyt- ja pitkäaikaisen palvelun peittävyyden. Lähde: liite 5 ja vuosien vastaavat tiedot 8

18 Kuutoskaupunkien palvelurakennetiedot kootaan hieman eri tavalla kuin ikäihmisten laatusuosituksessa määritellään. Suurin ero kuutoskaupunkien ja laatusuosituksen määrittelyissä on kotihoidon sisällössä. Laatusuosituksen säännöllisen kotihoidon määritelmä on laajempi siten, että säännöllisen kotihoidon asiakkaiksi lasketaan henkilöt, joilla on palvelun saantia koskeva palvelu- ja hoitosuunnitelma tai jotka muuten ovat saaneet palvelua vähintään kerran viikossa. Kuutoskaupunkien määrittelyn mukaan säännöllisen kotihoidon asiakkailla pitää olla sekä palvelu- ja hoitosuunnitelma että palvelua vähintään kerran viikossa. Tiedonkeruun erilaisten kriteerien vuoksi kuutoskaupunkien ja laatusuosituksen tiedot eivät ole tältä osin vertailukelpoiset. (Ks. THL 2012.) Tiivistettynä kuutoskaupunkien määrittelyerot laatusuosituksen määrittelyihin ovat seuraavat: Kotihoidon tiedot kerätään kuutoskaupungeissa eri kriteerein: säännöllisen kotihoidon asiakkailla täytyy olla palvelu- ja hoitosuunnitelma sekä palvelua vähintään kerran viikossa. THL:n tieto kotihoidosta kerätään päivämäärältä , kun kuutoskaupunkien tiedot kerätään joulukuulta (THL 2012). Kotihoitoon on kuviossa 5 yhdistetty keskiraskaissa palvelutaloissa asuvat. Keskiraskaan palveluasumisen asiakkaat saavat kotihoitoa, mutta eivät ole mukana kotihoidosta kerätyissä asiakasmäärissä. Lisäksi kuvio 5 poikkeaa muista kuutosraportissa esitetyistä tiedoista seuraavasti: Kuviossa 5 käytetään tietoa omaishoidon tuen koko vuoden asiakasmäärästä, mutta muualla raportissa käytetään poikkileikkaustietoa päivämäärältä Vanhainkotien asiakkaista kuviossa 5 ovat mukana vain pitkäaikaisesti vanhainkodeissa asuvat, eivät lyhytaikaishoidossa olevat, kuten raportissa pääsääntöisesti. 9

19 65 vuotta täyttäneistä, % 3 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN PALVELUT JA PALVELUJEN KUSTANNUKSET 3.1 Ikävakioidut palvelut 2014 sekä palvelujen peittävyys Kuutoskaupungeissa käytti sosiaali- ja terveyspalveluja 9,5 16,3 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä joulukuussa 2014 (Kuvio 6). Ikävakioinnin suorittamisen jälkeen erot kuntien välillä hieman tasoittuvat ja prosenttiosuus vaihtelee 10,7 ja 16,5 prosentin välillä. Säännöllinen kotihoito kattaa 3,8 7,8 prosenttia ikävakioidusta palvelujenkäytöstä ja avopalvelut kokonaisuudessaan kattavat 5,7 10,8 prosenttia ikävakioidusta palvelujenkäytöstä. Ympärivuorokautisen hoivan piirissä oli 4,1 4,7 prosenttia kaikista 65 vuotta täyttäneistä. (ks. myös liite 8.) 20,0 15,0 10,0 5,0 13,6 9,5 10,1 16,2 15,1 16,3 13,5 Ikävakioimaton osuus 13,3 12,2 7,6 10,7 9,8 5,7 11,9 10,9 6,4 14,7 13,6 14,2 13,0 8,9 8,6 16,5 15,4 10,8 13,5 12,4 7,9 Lyhytaikaiset terveydenhuollon palvelut Ympärivuorokautinen hoiva Avopalvelut 0,0 Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Säännöllinen kotihoito Omaishoidon tuki Keskiraskas palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Vanhainkoti Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Erikoissairaanhoito (hoitopäivistä) Kuvio 6. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Lähde: liite 8 Kuviosta 7 nähdään, että ikävakioitu palvelujen peittävyys on laskenut kaikissa muissa kunnissa paitsi Oulussa viimeisen viiden vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden osalta. Kehitys myötäilee koko maan tasolla tapahtuvaa muutosta, jonka yhtenä tendenssinä on asiakkuuskriteerien kiristäminen (esim. Kröger & Leinonen 2012). Palvelujen peittävyys on laskenut vuodesta 2010 eniten Helsingissä 1,6 prosenttiyksikköä. Oulussa peittävyys on kasvanut 0,3 prosenttiyksikköä. 10

20 65 vuotta täyttäneistä, % 20,0 18,0 16,0 14,9 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 13,3 12,0 10,7 13, Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Erikoissairaanhoito 0,3 0,3 0,3 0,3 0,4 0,4 0,3 0,3 0,3 0,3 0,5 0,4 0,4 0,3 0,4 0,7 0,7 0,6 0,6 0,6 0,6 0,8 0,8 0,7 0,7 0,4 0,3 0,3 0,3 0,2 Tk-lyhytaikainen 0,6 0,6 0,7 0,7 0,6 0,6 0,5 0,6 0,5 0,5 1,0 0,6 0,6 0,5 0,6 0,4 0,4 0,4 0,4 0,4 1,1 0,7 0,6 0,6 0,4 1,1 1,1 1,1 1,0 0,8 Tk-pitkäaikainen 0,2 0,3 0,1 0,1 0,0 0,4 0,3 0,4 0,2 0,1 0,1 0,2 0,0 0,1 0,1 1,7 1,6 1,4 1,3 1,2 0,8 1,0 0,8 0,5 0,3 0,0 0,0 0,0 0,2 0,0 Vanhainkoti 2,6 2,1 2,0 1,6 1,5 1,2 1,1 0,8 0,8 0,7 1,9 1,8 1,6 1,3 1,0 1,7 1,5 1,5 1,3 1,2 2,0 1,5 1,4 1,3 1,0 2,8 2,8 2,6 2,0 1,9 Tehost. palv. Asuminen 2,8 2,7 2,7 2,9 3,0 2,7 2,9 3,1 3,2 3,2 3,2 3,2 2,9 3,2 3,3 1,8 1,9 2,0 2,0 2,1 1,7 2,0 2,0 2,3 2,9 1,8 1,9 1,8 2,4 2,5 Keskirask. palv. asuminen 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,5 0,4 0,4 0,3 0,3 0,9 0,9 1,0 0,9 0,9 0,1 0,0 0,0 0,0 0,0 0,7 0,7 0,7 0,6 0,6 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Omaishoidon tuki 1,7 1,8 1,7 1,7 1,5 1,0 1,2 1,1 1,1 1,2 1,6 1,7 0,7 1,4 1,6 1,4 1,6 1,7 1,9 2,0 1,4 1,1 1,4 1,2 1,6 3,4 3,4 3,5 3,2 3,0 Säännöllinen kotihoito 6,2 6,2 6,0 5,9 6,0 4,8 4,4 4,1 4,2 4,1 3,7 3,8 4,0 3,8 3,8 6,9 7,0 6,9 6,9 6,9 6,2 6,2 6,2 6,3 6,3 6,4 6,3 7,1 7,1 7,7 14, 13, 12, 10, 13, 11, 15, 14, 14, 14, 16, 16, Kuvio 7. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 65 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa (ikävakioitu) Lähde: liite 9 11,9 15,1 14,7 14,9 14,2 16,3 16,5 3.2 Kokonaiskustannukset ja kustannukset asukasta kohti vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset olivat noin 1,9 miljardia euroa vuonna 2014 kuutoskaupungeissa (Taulukko 4). Deflatoidut kustannukset pysyivät edellisvuoden tasolla. Deflatoitu muutos oli 0,1 prosenttia. Kuntien välistä vertailua parantamaan otettu ikävakioitu tarkastelu paljastaa, että ikävakioidut asukaskohtaiset kustannukset ovat laskeneet 2,9 prosenttia edellisestä vuodesta kuutoskaupunkien tasolla. Taulukko 4. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 65 vuotta täyttäneiden kokonaiskustannukset, asukaskohtaiset ikävakioidut kustannukset 2014 ja reaalimuutos Lähde: liitteet 19 ja 24 Kustannukset 2014 yht., Muutos , DEFL, % Ikävakioidut kust. 2014, / asukas Ikävakioitu asukaskoht. muutos , DEFL, % Helsinki , ,1 Espoo , ,7 Vantaa , ,1 Turku , ,4 Tampere , ,3 Oulu , ,4 Kuusikko , ,9 Palvelukohtainen tarkastelu osoittaa, että suurimman osan ikävakioiduista 65 vuotta täyttäneiden kustannuksista muodostavat lyhytaikaiset terveydenhuollon palvelut, 46,5 54,1 prosenttia kokonaiskustannuksista kunnasta riippuen (Kuvio 8). Lyhytaikaisen terveydenhuollon erikoissairaanhoidollisten toimenpiteiden kustannukset vaihtelevat Oulun 30,1 prosentin ja Tampereen 38,1 prosentin välillä kokonaiskustannuksista. Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset muodostavat 29,7 37,6 prosenttia ja avohuollon palvelut 13,9 17,8 prosenttia kokonaiskustannuksista kunnasta riippuen. 11

21 Euroa / 65 vuotta täyttänyt Euroa / 65 vuotta täyttänyt Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Lähde: liite 23 Kuviossa 9 esitetty deflatoitu aikasarja osoittaa 65 vuotta täyttänyttä asukasta kohden laskettujen kustannusten laskeneen kuutoskaupungeissa viimeisen viiden vuoden aikana. Suurimpina kustannusrakennetta muovaavina tekijöinä näyttäytyy laitoshoidon purku ja tehostetun palveluasumisen lisääminen Ikävakioimattomat kustannukset Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Lyhytaikaiset terveydenhuollon palvelut Ympärivuorokautinen hoiva Avopalvelut Avopalvelut Keskiraskas palveluasuminen (hm 0,20 0,49) Tehostettu palveluasuminen (hm 0,50) Vanhainkoti Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Perusterveydenhuollon avohoito Erikoissairaanhoito Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Avopalvelut Keskiraskas palveluasuminen (hm 0,20 0,49) Tehostettu palveluasuminen (hm 0,50)* Vanhainkodit Terveyskeskussairaalat Perusterveydenhuollon avohoito Erikoissairaanhoito Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti vuoden 2014 rahan arvossa (ikävakioitu) Lähde: liite 24 12

22 75 vuotta täyttäneistä, % 75 vuotta täyttäneistä, % 4 75 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN PALVELUT JA PALVELUJEN KUSTANNUKSET 4.1 Ikävakioidut palvelut 2014 sekä palvelujen peittävyys Siirtymä 65 vuotta täyttäneistä 75 vuotta täyttäneisiin tarkoittaa karkeasti ottaen palvelujen peittävyyden kaksinkertaistumista (vrt. kuviot 6 ja 10). Kuviosta 10 nähdään, että palvelujen ikävakioitu kokonaispeittävyys 75 vuotta täyttäneiden keskuudessa vaihteli Espoon 21,5 prosentin ja Oulun 33,3 prosentin välillä. 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 26,7 20,8 21,6 30,4 28,1 32,4 Ikävakioimaton osuus 26,3 24,4 14,8 21,5 20,1 11,5 23,7 21,9 12,7 17,2 16,7 Kuvio 10. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Lähde: liite 8 29,1 27,3 Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Säännöllinen kotihoito Omaishoidon tuki Keskiraskas palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Vanhainkoti Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Erikoissairaanhoito (hoitopäivistä) Ikävakioidussa palvelujen peittävyydessä on tapahtunut erisuuntaista kehitystä kuutoskaupunkien välillä vuosien välillä 75 vuotta täyttäneiden keskuudessa (Kuvio 11). Palvelujen peittävyys on laskenut kuutoskaupunkien tasolla 0,23 prosenttiyksikköä vuodesta 2010 ja 0,10 prosenttiyksikköä edellisvuodesta (Liite 10). 27,7 25,7 33,3 31,2 21,3 26,9 25,0 15,5 Lyhytaikaiset terveydenhuollon palvelut Ympärivuorokautinen hoiva Avopalvelut 35,0 30,0 27,4 26,3 25,0 22,6 21,5 24,3 23,7 28,3 29,1 27,7 27,7 30,7 33,3 20,0 15,0 10,0 5,0 0, Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Erikoissairaanhoito 0,4 0,4 0,4 0,4 0,6 0,6 0,5 0,5 0,4 0,4 0,8 0,6 0,6 0,6 0,5 1,2 1,1 1,0 0,9 0,9 0,8 1,3 1,3 1,2 1,2 0,5 0,4 0,5 0,4 0,4 Tk-lyhytaikainen 1,2 1,2 1,3 1,3 1,3 1,2 1,0 1,2 1,1 1,1 1,8 1,2 1,4 1,1 1,3 0,8 0,8 0,9 1,0 1,0 2,3 1,3 1,3 1,2 0,8 2,1 2,1 2,3 1,9 1,7 Tk-pitkäaikainen 0,5 0,6 0,4 0,3 0,2 0,9 0,7 0,8 0,5 0,3 0,2 0,4 0,2 0,3 0,2 3,4 3,3 3,0 2,9 2,6 1,6 2,0 1,6 1,0 0,7 0,1 0,2 0,2 0,5 0,1 Vanhainkoti 5,1 4,3 4,1 3,3 3,1 2,4 2,3 1,8 1,7 1,5 3,8 3,7 3,4 2,7 2,2 3,6 3,5 3,4 3,2 2,9 4,2 3,3 3,1 2,7 2,1 5,8 5,8 5,6 4,4 4,2 Tehost. palv. Asuminen 5,5 5,6 5,7 6,2 6,3 5,6 6,2 6,8 7,0 6,9 6,3 6,3 5,9 6,6 6,9 3,4 3,8 4,1 4,3 4,6 3,4 4,1 4,3 5,0 6,2 3,9 4,0 4,1 5,3 5,5 Keskirask. palv. asuminen 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 1,1 0,9 0,8 0,7 0,6 1,6 1,7 2,1 2,0 1,8 0,2 0,1 0,0 0,0 0,0 1,6 1,6 1,5 1,4 1,3 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Omaishoidon tuki 2,7 2,9 2,9 2,8 2,6 1,6 2,1 1,9 1,9 2,2 2,6 2,8 1,2 2,5 2,8 2,3 2,6 2,8 3,1 3,2 1,9 1,7 2,4 2,1 2,8 6,0 5,9 6,0 5,8 5,4 Säännöllinen kotihoito 11,912,011,911,912,2 9,3 8,8 8,4 8,7 8,6 7,2 7,7 8,1 7,9 8,0 13,514,013,813,7 14,0 11,912,112,412,612,6 12,412,514,214,515,9 Yht. 27,4 26,3 22,6 21,5 24,3 23,7 28,3 29,1 27,7 27,7 30,7 33,3 Kuvio 11. Sosiaali- ja terveyspalveluja saaneiden 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä joulukuussa (ikävakioitu) Lähde: liite 10 13

23 Euroa / 75 vuotta täyttänyt 4.2 Kokonaiskustannukset ja kustannukset asukasta kohti vuotta täyttäneiden asiakkaiden palvelujen kokonaiskustannukset olivat vuonna 2014 kuutoskaupungeissa noin 1,4 miljardia euroa (Taulukko 5). Deflatoidut kustannukset supistuivat 0,5 prosenttia edellisvuodesta. Deflatoidut kustannukset nousivat lähinnä Espoossa ja Vantaalla, missä ikäihmisten määrä on kasvanut kuutoskaupungeista nopeimpaan tahtiin. Tampereen kustannukset jatkoivat laskuaan ja laskua kertyi 1,6 prosenttia edellisvuoteen nähden. Myös Helsingin ja Oulun 75 vuotta täyttäneiden kustannukset laskivat edellisvuodesta. 75 vuotta täyttäneiden ikävakioidut vastaavanikäistä asukasta kohti lasketut deflatoidut kustannukset laskivat 3,6 prosenttia edellisvuodesta ja 6,0 prosenttia vuodesta 2010 kuutoskaupunkien tasolla. Taulukko 5. Sosiaali- ja terveyspalvelujen 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden kokonaiskustannukset ja asukaskohtaiset kustannukset 2014 sekä reaalimuutos ja Kustannukset 2014 yht., Muutos , DEFL, % Muutos , DEFL, % Ikävakioidut kust. 2014, / asukas * = Muutos ikävakioimattomien asukaskohtaisten kustannusten välillä Lähde ja ks. huomautukset: liitteet 19 ja 25 Ikävakioitu asukaskoht. muutos , DEFL, % Ikävakioitu asukaskoht. muutos , DEFL, % Helsinki ,6-0, ,6-6,7 Espoo ,5 16, ,8-4,9 Vantaa ,0 9, ,8-12,2 Turku ,2 1, ,8-2,7 Tampere ,6 4, ,1-4,9 Oulu ,9 35, ,8-2,7 Kuusikko ,5 6, ,6-6,0 Kuvion 12 palvelukohtainen tarkastelu paljastaa, että asukasta kohti lasketut ikävakioidut kustannukset rakentuivat kuutoskaupunkien tasolla ympärivuorokautisen hoidon 41,6 prosenttiosuudesta, lyhytaikaisen terveydenhuollon 38,8 prosenttiosuudesta ja avohuollon 19,6 prosenttiosuudesta Ikävakioimattomat kustannukset Helsinki Espoo Vantaa Turku Tampere Oulu Kuusikko Avopalvelut Keskiraskas palveluasuminen (hm 0,20 0,49) Tehostettu palveluasuminen (hm 0,50) Vanhainkoti Terveyskeskuksen pitkäaikaishoito Terveyskeskuksen lyhytaikaishoito Perusterveydenhuollon avohoito Erikoissairaanhoito Kuvio vuotta täyttäneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset vastaavanikäistä asukasta kohti 2014 (ikävakioimaton ja ikävakioitu) Lähde: liite 23 Lyhytaikaiset terveydenhuollon Ympärivuorokautinen hoiva Avopalvelut 14

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2015 Anssi Vartiainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 4/2016 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu vuonna 2013

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu vuonna 2013 Kuusikkotyöryhmä Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu vuonna 2013 Anssi Vartiainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 7/2014 Kuutostyöskentelyn historia

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu 2010

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu 2010 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu 2010 Kuusikko-työryhmä Vanhuspalvelut Aura Pasila 19.9.2011 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aura Pasila

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Etukansilehti. Kuusikko-työskentelyn historia ja periaatteet

Etukansilehti. Kuusikko-työskentelyn historia ja periaatteet Etukansilehti Kuusikko-työskentelyn historia ja periaatteet Kuusikko muodostuu Suomen kuudesta väkiluvultaan suurimmasta kaupungista. Väestömäärän mukaisessa järjestyksessä Kuusikkoon kuuluvat Helsinki,

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2018

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2018 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2018 Hanna Ahtiainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 4/2019 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2012

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2012 Kuusikkotyöryhmä Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2012 Anssi Vartiainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 4/2013 Kuusikko-työskentelyn

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2017

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2017 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Auri Lyly-Falk Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 3/2018 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2016

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2016 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2016 Auri Lyly Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 2/2017 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2006 560 905 231 704 187 281 174 868 204 337 128 962 1 488 057 KOKO VÄESTÖ 560 905 231 704 187 281 174 868 204

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2006

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2006 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2006 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 12.10.07 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2004 559 330 224 231 184 039 175 059 200 966 1 343 625 KOKO VÄESTÖ 559 330 224 231 184 039 175 059 200 966 1 343 625 0-64-vuotiaat

Lisätiedot

VIIDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2002

VIIDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2002 VIIDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2002 16.12.2003 Aila Kumpulainen 1 Viisikko Työryhmä Kuvailulehti Tekijä(t) Viisikko-työryhmän vanhuspalvelujen

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2007

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2007 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2007 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 14.9.08 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2009

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2009 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2009 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 9.9.2010 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2005

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2005 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2005 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 30.11.06 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2007 564 521 235 019 189 711 175 354 206 368 130 178 1 501 151 KOKO VÄESTÖ 564 521 235 019 189 711 175 354 206

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2004

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2004 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2004 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 1.11.05 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051 ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2005

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2005 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2005 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 30.11.06 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat

Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2008 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585 1 513 837 KOKO VÄESTÖ 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585

Lisätiedot

VIIDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2003

VIIDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2003 VIIDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2003 Vanhuspalvelun Viisikko-työryhmä Aila Kumpulainen 22.11.2004 Viisikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

Koukkuniemen vanhainkoti, Varpula-talo kerhohuone

Koukkuniemen vanhainkoti, Varpula-talo kerhohuone Tampere Pöytäkirja 2/2016 1 (12) Aika 20.10.2016, klo 16:00-18:08 Paikka Koukkuniemen vanhainkoti, Varpula-talo kerhohuone Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2008

KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2008 KUUDEN SUURIMMAN KAUPUNGIN VANHUSTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JA KUSTANNUSTEN VERTAILU 2008 Vanhuspalvelun Kuusikko-työryhmä Aila Kumpulainen 14.9.09 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 214 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 47 653 4 37 996 38 215 41 584 35 331 3 25 769 28 73 2 19 58 1 9 28 75 vuotta täyttäneiden määrä kunnittain / sote-alueittain

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2005 559 046 227 472 185 429 174 824 202 932 1 349 703 127 226 1 476 929 KOKO VÄESTÖ 559 046 227 472 185 429 174

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2016 Tilastotiedote 12/ 2017 Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2016 mukaan Kuopion terveydenhuollon ikävakioidut reaalikustannukset olivat 2467 e/ asukas.

Lisätiedot

Projektitutkijat Anssi Vartiainen ja Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut/ Helsingin kaupungin tietokeskus

Projektitutkijat Anssi Vartiainen ja Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut/ Helsingin kaupungin tietokeskus Palvelusisältöjen ja kustannusten määrittelytyön tärkeys taloudellisuus- ja tuottavuusvertailuissa. Kokemuksia kuutosvertailuista Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuus seminaari, Valtionvarainministeriö

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2009

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2009 Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2009 Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kotka, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vantaa ISBN 978-952-213-717-3 Lukijalle 3 4 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ) Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä suurissa kaupungeissa

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ) Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä suurissa kaupungeissa Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin 31..05) Ikäryhmät 5 + v. 1,51 1, %-osuus koko maan väestöstä %-osuus suurten kaupunkien väestöstä 75- v. 5-7 v.,3 5,7 7,3,53 50- v. 1,5 1,0

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015

TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 03.09.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 03.09.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (13) 6 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2012 HEL 2013-010663 T 07 01 03 Päätösehdotus Esittelijä Kustannusvertailun sisältö päättänee

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2012

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2012 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 212 Väestömäärät kunnittain/sote-alueittain (Väestörekisterikeskus, rekisteritilanne 31.12.212) 6 5 4 3 2 1 927 45619 39647 43984 37583 34499 5375 25618 4729 28851 18751 37942

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut. Maria

Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut. Maria Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut Maria Pernu @PernuMaria 22.8.2019 Raporttien saatavuus Suomen Kuntaliitto ry:n kotisivuston Sosiaali- ja terveysasioiden alta löytyy Tilastot ja erillisselvitykset.

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017

Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhteiset tiedot kokonaisnettokustannukset vuosina 2016 2017 vuoden

Lisätiedot

Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014

Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014 Sivu 1 / 6 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014 Aineisto Kustannusvertailussa mukana oleva aineisto on jaoteltu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon ja näiden

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille 29.9.2010 29.9.2010 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Sosiaalihuollon hoidon päättymisilmoitukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2013 1 (6) 9 Kuusikkovertailut kehitysvammahuollon, lastensuojelun ja toimeentulotuen osalta HEL 2013-012494 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2016. Palvelut. Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen 15.4.2016

Toimintaympäristön tila Espoossa 2016. Palvelut. Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen 15.4.2016 Palvelut Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen 1..01 Tyytyväisyys palveluihin lisääntynyt Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin palveluihin on lisääntynyt viime vuosina. Koko Espoossa ja etenkin Matinkylä-Olarin

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA LÄNSI- JA KESKI-UUDELLAMAALLA 2010

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA LÄNSI- JA KESKI-UUDELLAMAALLA 2010 5 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA LÄNSI- JA KESKI-UUDELLAMAALLA 2010. SISÄLTÖ ALKUSANAT... 1 1. JOHDANTO... 2 1.1 Ikääntynyt väestö Länsi- ja Keski-Uudellamaalla... 4 2. 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN PALVELUT 2010...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/2014 1 (11) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 18.11.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 23/2014 1 (11) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 18.11.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 23/2014 1 (11) 5 Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2013 HEL 2014-009072 T 07 01 03 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Aineisto päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

2 Vammaisten palvelut

2 Vammaisten palvelut Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Vammaisten palvelut... 2 2.1 Henkilökohtainen apu... 2 2.2 Kuljetuspalvelut... 3 2.3 Ympärivuorokautiset asumispalvelut... 4 3 Aikuissosiaalityö... 6 3.1 Aikuissosiaalityön palvelut

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu (päivitetty_28052014) Lastensuojelu ilmoitusten lukumäärä Kuusikko-kunnissa 2009-16 000 Lastensuojeluilmoitusten lukumäärä

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty ) Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna (päivitetty 8.6.2018) Lastensuojeluasian vireille tulo kuutoskaupungeissa vuonna Lastensuojeluilmoitukset 16 311 7 879

Lisätiedot

INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito

INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa. Tuottavuuden taso

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen nykytila

Ikäihmisten palvelujen nykytila Ikäihmisten palvelujen nykytila Leena Forma Tutkijatohtori 28.9.2015 Vanhojen ihmisten palvelujen tutkimus Tampereen yliopistossa Terveystieteiden yksikkö: Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Terveyden huollon i kavakioitu kustannusvertailu

Terveyden huollon i kavakioitu kustannusvertailu TERVEYDENHUOLLON 25. ATK-PAIVAT Kuopio, Hotelli Scandic 31.5-1.6.1999 erityisasiantuntija Yrjö Lahtinen Suomen Kuntaliitto Terveyden huollon i kavakioitu kustannusvertailu SUOMEN KUNTALIITTO Sairaalapalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (13) 289 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2012 HEL 2013-010663 T 07 01 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi Helsingin asukaskohtaiset

Lisätiedot

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille 8.9.2010 8.9.2010 Riikka Väyrynen 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Kotihoidon laskenta 30.11. Tiedonkeruuprosessi Kehitysnäkymiä

Lisätiedot

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020 Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 27 sekä ennuste vuoteen 22 Lapin seniori ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke 27 29 Sauli Juupaluoma Timo Nurmela SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin sosiaali- ja terveys- sekä lasten päivähoitopalvelujen datat Helsinki Loves Developers, 15.10.2015

Kuuden suurimman kaupungin sosiaali- ja terveys- sekä lasten päivähoitopalvelujen datat Helsinki Loves Developers, 15.10.2015 Kuuden suurimman kaupungin sosiaali- ja terveys- sekä lasten päivähoitopalvelujen datat Helsinki Loves Developers, Projektitutkija Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut (Kuusikko), Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Laaja selvitys ympärivuorokautisesta hoidosta ja asumispalveluista Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella (OYS-erva)

Laaja selvitys ympärivuorokautisesta hoidosta ja asumispalveluista Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella (OYS-erva) Laaja selvitys ympärivuorokautisesta hoidosta ja asumispalveluista n yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella (OYS-erva) Päihdeasiakkaat, mielenterveysasiakkaat, kehitysvammaiset, vaikeavammaiset

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013 Kuusikkotyöryhmä Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013 Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 2/2014 Suomen kuuden suurimman kaupungin

Lisätiedot

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ).

Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin ). Kuvio 1. Suurten kaupunkien ja koko maan väestö (ikäryhmittäin 31.12.24). Ikäryhmät 85 + v. 1,43 1,59 %-osuus koko maan väestöstä %-osuus suurten kaupunkien väestöstä 75-84 v. 4,74 5,68 65-74 v. 7,41 8,6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 290 Kuusikkovertailut päihdehuollon, vammaispalvelujen ja vanhuspalvelujen osalta HEL 2013-010787 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi päihdehuollon, vammaispalvelujen

Lisätiedot

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Taustatilaisuus medialle 30.5.2017 Teija Mikkola erityisasiantuntija Esityksen sisältö Mitä ja miten tutkittu? Keskeisiä

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja taloudelliset tukitoimet. vuonna 2015

Kuuden suurimman kaupungin vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja taloudelliset tukitoimet. vuonna 2015 Kuuden suurimman kaupungin vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja taloudelliset tukitoimet vuonna 2015 Anssi Vartiainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 1/2016 1 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

Ikäihmisten pitkäaikaishoidon kustannusten vertailu palveluntuottajalähtöisesti vai asiakastasolla yli palvelurakenteen?

Ikäihmisten pitkäaikaishoidon kustannusten vertailu palveluntuottajalähtöisesti vai asiakastasolla yli palvelurakenteen? Ikäihmisten pitkäaikaishoidon kustannusten vertailu palveluntuottajalähtöisesti vai asiakastasolla yli palvelurakenteen? Joonas Sakki, tutkija RAI-seminaari 4.4.2013 4.4.2013 Joonas Sakki, Ikäihmisten

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki. vuonna 2014

Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki. vuonna 2014 Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2014 Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 6/2015 Esipuhe Kuutoskaupungit, kuutoset tai Kuusikko muodostuu Suomen kuudesta väkiluvultaan

Lisätiedot

12.11.2008. Antti Peltokorpi Anne Kaarnasaari. Nordic Healthcare Group Oy. Presiksen nimi, pvm

12.11.2008. Antti Peltokorpi Anne Kaarnasaari. Nordic Healthcare Group Oy. Presiksen nimi, pvm Kansallinen Ikääntymisen foorumi 12.11.2008 Antti Peltokorpi Anne Kaarnasaari Nordic Healthcare Group Oy Presiksen nimi, pvm 1 YHTEENVETO 1. Katsaus perustuu Tilastokeskuksen väestöennusteeseen vuosille

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin kehitysvammahuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 2010

Kuuden suurimman kaupungin kehitysvammahuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 2010 Kuuden suurimman kaupungin kehitysvammahuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 2010 Kuusikko-työryhmä Kehitysvammahuolto Aura Pasila 29.6.2011 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aura Pasila Kansi:

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014

Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014 1 Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014 Johdanto Doctagon Oy on kehittänyt toimintamallin jonka tarkoituksena on tuottaa kattava lääketieteellinen tuki vanhusten kotihoidolle alueilla

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille

HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille HILMO-tietoa ja koulutusta sosiaalihuollon tiedontuottajille 31.10.2012 30.10.2012 Päivi Tossavainen/THL 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Sosiaalihuollon hoidon päättymisilmoitukset

Lisätiedot

Hilmo-tietoa tiedontuottajille

Hilmo-tietoa tiedontuottajille Hilmo-tietoa tiedontuottajille Riikka Väyrynen 25.11.2014 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena HILMO-kokonaisuus Tiedonkeruuprosessi Kehitysnäkymiä 25.11.2014 2 1 TIETO-osasto Vastaa Lakisääteisestä

Lisätiedot

Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella

Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella 1.4.2 Ympärivuorokautinen hoito OYSERVAalueella Sanna Salmela, projektipäällikkö Suvi Helanen, hankesuunnittelija Projekti: Järjestämissuunnitelman toteutusta tukeva työnjako ja laitospaikat Tausta ja

Lisätiedot

Hilmo-tietoa kotihoidon tiedontuottajille

Hilmo-tietoa kotihoidon tiedontuottajille Hilmo-tietoa kotihoidon tiedontuottajille Riikka Väyrynen 28.10.2014 1 Esityksen sisältö THL tilastoviranomaisena Hilmo-kokonaisuus Kotihoidon laskenta 30.11. Tiedonkeruuprosessi Kehitysnäkymiä 28.10.2014

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET 1 Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 213, SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto Sisällys 1. Ikääntyneiden tavallinen palveluasuminen... 3 2. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen... 5 3. Vanhainkotihoito...

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi

SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi 1 Länsi-Pohjan ikäihmisten määrä vuonna 27 ja ennuste vuoteen 22 (Lähde: Tilastokeskus) 2 Länsi-Pohjan 75-84 vuotiaat kunnittain vuonna 27 ja ennuste vuoteen 22

Lisätiedot

Selvitys Iitin kunnan ikääntyvien palvelurakenteesta ja palvelujen tarpeesta vuoteen 2030

Selvitys Iitin kunnan ikääntyvien palvelurakenteesta ja palvelujen tarpeesta vuoteen 2030 Liite perusturvalautakunta 19.1.2015 6 167 / 05.00.00 / 2013 Saap. 16.2.2015 Kjoht, htj., palv.s. (PT) Selvitys Iitin kunnan ikääntyvien palvelurakenteesta ja palvelujen tarpeesta vuoteen 2030 Anu Olkkonen-Nikula

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin kehitysvammahuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006

Kuuden suurimman kaupungin kehitysvammahuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Kuuden suurimman kaupungin kehitysvammahuollon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Kehitysvammahuollon työryhmä 15.11.2007 Aila Kumpulainen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Aila Kumpulainen

Lisätiedot

SOTE-piirin tietojohtamisen indikaattorit hyödynnetään soveltuvin osin kuntakokeilu hankkeessa. Merja Tepponen

SOTE-piirin tietojohtamisen indikaattorit hyödynnetään soveltuvin osin kuntakokeilu hankkeessa. Merja Tepponen SOTE-piirin tietojohtamisen indikaattorit hyödynnetään soveltuvin osin kuntakokeilu hankkeessa Merja Tepponen Matriisi: on ryhmitelty palvelu- ja ikäryhmiin Alleviivatut tekstit ovat linkkejä indikaattoreiden

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013 Kuusikkotyöryhmä Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2013 Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 5/2014 Kuuden suurimman kaupungin lasten

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2014

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu. vuonna 2014 Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2014 Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 4/2015 Esipuhe Kuutoskaupungit, kuutoset tai Kuusikko muodostuu

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2013. Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vantaa

Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2013. Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vantaa Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2013 Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vantaa Teija Mikkola, Anu Nemlander, Tero Tyni Suurten kaupunkien

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut - Terveyspalvelut - Sosiaalipalvelut ja etuudet - Varhaiskasvatus ja perusopetus - Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus - Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Luvussa tarkastellaan lähemmin Karviaisen kuntia Karkkila, Nummi-Pusula ja Vihti

Lisätiedot