2014_01_31_tietosuojan_kaytannesaannoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2014_01_31_tietosuojan_kaytannesaannoista"

Transkriptio

1 2014_01_31_tietosuojan_kaytannesaannoista Synergiaryhmän kommentti korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesääntöluonnoksesta Käytännesääntöjen tarpeellisuus ja toimintamalli niiden hallintaan Synergiaryhmä kiittää mahdollisuudesta saada kommentoida luonnosta korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytennesäännöistä. Asiaan liittyvä lainsäädäntö on laaja ja maallikolle osin vaikeatulkintainen. Käytennesääntökokoelma on siis erittäin tarpeellinen ja hyödyllinen. On erinomaista, että hajallaan oleva tieto ja aiheeseen liittyvät tulkinnat ja käytännön toimintaohjeet on koottu yhteen dokumenttiin esimerkein varustettuna. Synergiaryhmä esittää painokkaan toiveen, että ensimmäisen julkaistun version valmistuttua dokumenttia edelleen paitsi ylläpidetään ja pidetään ajantasaisena, myös kehitetään korkeakoulujen esittämien tarpeiden mukaisesti. Tätä varten tarvitaan toimintamalli käytännesääntöjen hallintaan ja siinä selkeästi määritellyt vastuutahot. Käytennesäännöt voidaan nähdä osana opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteentoimivuuden tukimateriaaleja ja Synergiaryhmä ehdottaakin, että aloittanut korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyöryhmä vastaa jatkossa myös käytännesääntöjen kehittämis- ja ylläpitotyön ohjaamisesta. CSC:n OPI-koordinaatio ja Synergiaryhmä voivat puolestaan organisoida korkeakoulukentän kehittämistoiveiden keräämisen. Synergiaryhmä pitää erittäin tärkeänä, että käytännesääntöluonnoksen valmistelleen lakimiestyöryhmän ja heidän kollegoidensa on jatkossakin mahdollista huolehtia dokumentin lainopillisesta sisällöstä. Synergiaryhmä puoltaa ehdotusta vahvistaa käytännesääntödokumentin sisältö tietosuojavaltuutetulla. Jos käytännesääntödokumentti vahvistetaan tietosuojavaltuutetulla, onko tällä vaikutusta dokumentin sijoituspaikkaan? Käytännesääntödokumentti voidaan tarvittaessa sijoittaa myös CSC:n OPI-koordinaation tuella osaksi -sivuston materiaaleja, jolloin säännöt ovat helposti kaikkien korkeakoulujen saatavilla muun yhteentoimivuuden tukimateriaalin kanssa samassa paikassa. Käytännesääntöjen julkaisun yhteyteen olisi hienoa saada valtakunnallinen koulutustilaisuus tai niiden sarja korkeakoulujen henkilöstölle tietosuoja-asioista. Käytännesääntödokumentin rakenne ja käytettävyys Ohjeen rakenteeseen on ennen julkaisua syytä kiinnittää huomiota. Ketkä ovat ohjeen loppukäyttäjiä? Esimerkiksi jokapäiväisessä opiskelijaneuvonnan työssä tarvitaan erityyppistä ohjeistusta kuin tietojärjestelmien ja tietojenkäsittelyn suunnittelussa. Dokumenttiin on hyvä tuoda asiakaspalvelutyön tueksi jokaisen luvun alkuun tiivistelmälaatikot esimerkkeineen ja pitää syventävä tieto mukana leipätekstissä. Myös lakiviittaukset tulee sijoittaa vasta leipätekstiin. Lukukohtaisista tiivistelmälaatikoista on näin mahdollista koota rautalankaohjeistus niille loppukäyttäjille, jotka eivät koe tarpeelliseksi syventyä koko käytännesääntöpakettiin. Tällainen loppukäyttäjoukko on esimerkiksi opetushenkilökunta. Opettajien on syytä olla tietoisia tietosuojan perusteista tietojenluovutuksen suhteen esimerkiksi tehdessään yritysyhteistyötä opetuksen osana. Synergiaryhmä kokee laintulkintaa konkretisoimaan tuodut esimerkkitapaukset erittäin tärkeiksi ja toivoo, että dokumenttiin sisällytettäisiin enemmänkin tämäntyyppistä tukimateriaalia. Tiivistelmälaatikoiden tapaan myös esimerkit on hyvä nostaa dokumentin taittoa suunniteltaessa erilleen leipätekstistä. Dokumentti on hyvä toimittaa verkkoon www-sivuksi, jolloin mm. viittausten, linkkien ja avainsanahakujen käyttö helpottuu. Synergiaryhmä toivoo dokumentin oheen avainsanastoa, jota voi hyödyntää myös hakemistona erityisesti ohjeen www-versiossa. Yhteentoimivuuden edistämiseksi sanasto on hyvä kytkeä soveltuvin osin julkishallinnon sanastotyön opetus- ja koulutussanastoon (OKSA) sekä korkeakoulujen tietomallissa esiintyvään käsitteistöön. Ohjeen käytettävyyden parantamiseksi on syytä kiinnittää huomiota asiakirjastandardin noudattamiseen. Dokumentin otsikoita tulee myös selkeyttää niin, että sisällysluettelo on informatiivinen. Alalukujen määrää tulee karsia (esim ei tarvitse omaa otsikkoa). Lisäksi on pohdittava asioiden esittämisjärjestystä (prosessi/lakiorientoitunut), sillä esim. sähköiseen asiointiin liittyvät tärkeät käytänteet hukkuvat nyt ohjeen loppupäässä muun informaation alle. Dokumentin luettavuuteen ja tiedon esitystapaan on hyvä kiinnittää ennen julkaisua vielä huomiota. Esimerkiksi luku sisältää todella laajasti tietoa ja ohjeistuksia, joiden avainasioita voisi visualisoida esim. taulukkomuotoon. Tekstissä esiintyy välillä korkeakoulun sijaan pelkkä yliopisto (esim. s. 12, 14, 22 ja 37). Lisäksi tekstissä käytetty sanasto on osin yliopistolähtöistä, esim. pääaine/sivuainejako (s. 23) ja jatko-opiskelija (s. 14). Myös dokumentin oikolukuun on vielä kiinnitettävä huomiota. Esimerkiksi luvun toisen kappaleen sisältö sivulla 25 on epäselvä: Yksityisyyden suojan vaatimuksesta voidaan katsoa myös johtuvan se tulkinta, seuraa, ettei pelkkä vanhempien halu Vastaavasti esimerkiksi sivulla 26 esiintyy useita kielioppi- ja kirjoitusvirheitä.

2 Käytännesäännöistä puuttuvia teemoja Synergiaryhmä tarkasteli käytännesääntöjen kattavuutta korkeakolujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuriin kirjattuja prosesseja vasten. Käytännesäännöt kattavat prosesseissa käsiteltävät asiat pääosin hyvin. Dokumenttiin olisi hyvä lisätä vielä opiskelijapalautteeseen liittyvät käytännöt siltä osin, kuin prosessissa käsitellään henkilötietoja. Synergiaryhmä toivoo, että käytännesääntödokumentissa huomioitaisiin mahdolliset erityisohjeet, jotka koskevat opiskelijalle tarjottavia organisaatiorajat ylittäviä palveluita. Esimerkkinä tämäntyyppisestä tuotettavasta palvelusta on TIPTOP-projekti, jossa toteutetaan korkeakouluriippumaton malli palvelukokonaisuudesta, joka edistää oppijoiden opintoihin kiinnittymistä, opintojen etenemistä ja tutkintojen loppuun suorittamista (opintojen suunnittelu ja opintojen hallinta tutkintojen ja korkeakoulujen rajojen yli syrjäytymisriskin vähentämiseksi ja työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi). Olisi hyvä, jos käytännesääntödokumentin esimerkeissä olisi kerrottu tietojen luovutuksesta (myös EU/ETA-maiden ulkopuolelle) tilanteessa, jossa jonkin maan suurlähetystö Suomessa kysyy korkeakoululta tietoja kyseisessä korkeakoulussa opiskelevista kansalaisiaan. Mitä tietoja suurlähetystölle voi antaa? Huomioita luvuittain Tiedon antaminen asiakirjasta suullisesti, antamalla asiakirja nähtäväksi tai jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi Dokumentissa toistuu muotoilu suuri määrä henkilötietoja, esim. sivulla 6. Minkälaista haarukkaa tällä käytännössä tarkoitetaan ja vaihteleeko se tilanteittain? Tiedon luovuttaminen asiakirjasta kopiona, tulosteena tai sähköisessä muodossa Sivun 7 esimerkissä tietojen luovuttamisesta korkeakouluun hakeneen äidille on hyvä selkeyden vuoski olla maininta, että koekysymykset voidaan luovuttaa, mutta koevastauksia ei voida (vertaa sivu 20) Rekisteröidyn oikeus tarkastaa tietonsa Sivuilla 9-10 on kerrottu henkilön oikeudesta saada tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilörekisteriin on talletettu. Omien tietojen tarkastusoikeus koskee kaikkia samassa loogisessa rekisterissä olevia tietoja ja näin ollen oikeus koskee siis myös korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa (VIRTA), joka on korkeakoulujen opintotietorekisterien looginen osa. Tiedot ovat periaatteessa samoja tietoja, mutta tiedonsiirroissa niiden muotoa on esim. luokittelujen osalta jonkin verran muutettu. Käytännesäännöissä tulee kertoa, onko henkilölle toimitettava jäljennökset myös tietovarannon tiedoista. Jos kyllä, prosessi menisi käytännössä niin, että opiskelija pyytää tietojensa tarkistusta korkeakoululta, korkeakoulu sitten pyytää CSC:ltä jäljennöstä tietovarannossa opiskelijasta olevista tiedoista ja CSC toimittaa tiedot korkeakoululle, joka toimittaa ne vastauksensa osana opiskelijalle. 4.3 Päätöksen ja rekisterimerkinnän korjaaminen Sivulla 12 olisi hyvä muotoilla selkeämmin seuraavan lainauksen ensimmäinen virke, jotta käy selväksi, että suoritustiedot on säilytettävä: Valmis tuneiden suoritus- ym. tietoja voidaan säilyttää rekisterissä, vaikka aktiivista yhteyttä yliopistoon ei enää ole. Tiedot valmistuneiden suorituksista ja tutkinnoista eivät ole henkilötietolain tarkoittamia vanhentuneita tietoja. Valmistuneiden yhteystiedot sen sijaan voivat muuttua vanhentuneiksi, koska niitä ei enää säännönmukaisesti päivitetä Opiskelijavalinnan henkilörekisterit Luku käsittelee vain tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijavalintaa ( Yliopistot valitsevat opiskelijoita suorittamaan alempaa korkeakoulututkintoa, ylempää korkeakoulututkintoa, lisensiaatintutkintoa tai tohtorintutkintoa. Ammattikorkeakoulut valitsevat opiskelijoita suorittamaan ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. ). Tutkinnon osien opiskelu ja muu tutkintoon johtamaton korkeakoulutus olisi myös hyvä huomioida samassa yhteydessä. Sivulla 14 tulisi puhua tässä kontekstissa selvyyden vuoksi valtakunnallisesta opiskelijavalintarekisteristä, jolloin se erottuu esimerkiksi korkeakoulujen mahdollisista omista opiskelijavalintarekistereistä. Samalla sivulla on todettu, että Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishakuun kuuluvat opiskelijavalinnat hoidetaan opiskelijavalintarekisterin avulla. Rekisteristä säädetään laissa opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä (1058/1998). Rekisterinpitäjänä on opetushallitus. Muotoilusta voi saada väärän käsityksen, että Opetushallitus olisi rekisterinpitäjänä muissakin kuin näistä ensimmäisessä. Lisäksi samassa kappaleessa kerrotaan, että Tietojen antaminen ja luovuttaminen rekisteristä on siis opetushallituksen vastuulla ja mahdolliset tarkastus- ja virheenkorjauspyynnöt ohjataan opetushallitukselle. Korkeakoulut osarekisterinpitäjinä tekevät kuitenkin myös em. asioita. Sivulla 14 on myös käsitelty myös jatko-opiskelijoiden valintaa. Käsittely rajoittuu kuitenkin yliopistokontekstiin. Tekstissä tulee huomioida, että jatko-opiskelulla viitataan ammattikorkeakoulusektorilla ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen. Lisäksi luvussa tulisi huomioida myös opiskelijavalinta ammattikorkeakoulusektorin opettajankoulutukseen Kansainväliset valinnat Luvussa sivulla 15 käytetty käsite kansainväliset valinnat on epäeksakti termi, joka olisi syytä korvata tässä (ja myös sivulla 14 UAF:n sekä sivulla 30 henkilötietojen luovuttamisen EU/ETA-maiden ulkopuolelle yhteydessä) esim. kuvaavammalla termillä ulkomailla pohjakoulutuksensa suorittaneiden valinnat.

3 Luvun voisi muotoilla esimerkiksi näin: Korkeakoululla on opiskeliojavalintojen yhteydessä tarve tarkastaa hakijan antamia tietoja, esimerkiksi varmistua korkeakoulukelpoisuuden antavaan pohjakoulutukseen liittyvien asiakirjojen tai kielitaidon todentamiseen liittyvien asiakirjojen oikeellisuudesta. Valinnoissa on tällöin otettava huomioon, että HetiL:ssa on erityiset säännökset henkilötietojen siirtämisestä Euroopan unionin ulkopuolelle (ks. myös luku 5.2.6). Kun korkeakoulu tiedustelee Euroopan unionin ulkopuolella sijaitsevalta korkeakoululta asiakirjan oikeellisuutta, korkeakoulu samalla luovuttaa tiedon, että tietty henkilö hakee opiskelupaikkaa. Hakulomakkeella on näin ollen syytä pyytää hakijan suostumus hänen haun yhteydessä antamiensa tietojen oikeellisuuden tarkistamiseen, sillä HetiL 23 :n mukaan rekisteröidyn antama yksiselitteinen suostumus oikeuttaa siirtämään henkilötietoja Euroopan unionin ulkopuolelle. Hyvä dokumenttiin lisättävä esimerkki valintoihin liittyvistä käytänteistä on, että hakija on mahdollista hylätä sillä perusteella, ettei hän anna lupaa siirtää henkilötietojaan, koska korkeakoulu ei tällöin voi todentaa pohjakoulutuksen ja kielitaidon osoittavien asiakirjojen oikeellisuutta Vaihto-opiskelu ja sivuaineopiskelu Luvun on hyvä käsitellä vaihto-opiskelun ja sivuaineopiskelun (huom. yliopistotermi) sijasta koko kansainvälisen ja kotimaisen opiskelijaliikkuvuuden kenttää. Toisessa korkeakoulussa suoritetut sivuaineopinnot ovat osa opiskelijaliikkuvuutta, eikä käytännesäännöissä ole tarpeen erikseen mainita korkeakoulun sisällä tapahtuvaa sivuaineopiskelua. Luvulle parempi otsikko olisikin Kansainvälinen ja kotimainen opiskelijaliikkuvuus. Luvun on hyvä kattaa koko korkeakoulujen välisiin sopimuksiin perustuva kotimainen opiskelijaliikkuvuus, kuten JOO-opinnot tutkintoa suorittaville opiskelijoille, koulutusalakohtaisten verkostojen sopimuksiin perustuva liikkuvuus ja muut kahden/monenväliset liikkuvuussopimukset (esim. korkeakoulukonsernissa). Lisäksi käsittelyn tulee kattaa kansainvälinen opiskelijavaihto, jossa liikkuva opiskelija suorittaa kokonaista korkeakoulututkintoa kotimaassaan ja tekee osan opinnoistaan ulkomaisessa korkeakoulussa niin, että opinnot (ml. harjoittelu) hyväksiluetaan kotimaiseen tutkintoon. Kansainvälistä opiskelijavaihtoa käsiteltäessä tulee huomioida sekä ulkomailta saapuvat, että ulkomaille lähtevät vaihto-opiskelijat ja korkeakoulujen välillä hakuvaiheessa tapahtuvat tietojenluovutukset. Lisäksi opiskelijaliikkuvuuden yhteydessä on hyvä käsitellä opintojen hyväksilukuun liittyvät tietojenluovutuskäytännöt. Kun korkeakoulut tulevaisuudessa toteuttavat hyväksilukupalveluita, joissa tietojen vaihdossa hyödynnetään korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa, tästä on hyvä lisätä käytännesääntödokumenttiin oma kappaleensa. Tietojen luovuttamista koskevan kappaleen (s. 15) voisi muotoilla esimerkiksi näin: Opiskelijaliikkuvuudessa tietojen luovuttaminen lähdekorkeakoulun ja kohdekorkeakoulun välillä ei edellytä opiskelijan suostumusta (ei myöskään EU/ETA-maiden ulkopuolelle?), koska opiskelijalla on opiskelunsa vuoksi asiallinen yhteys kummankin korkeakoulun toimintaan (HetiL 8 5 k.). Käytännesäännöissä todetaan, että opiskelijan suostumusta ei tarvita siihen, että lähdekorkeakoululle ilmoitetaan vilpin takia tai muusta syystä hylätyistä opintosuorituksista tai opiskelijaan kohdistetuista kurinpitotoimista. Onko tämänkaltainen kurinpitotietojen liikuttelu tarkoituksenmukaista? Jos on, tektin voi muotilla esimerkiksi näin: Opiskelijan suostumusta ei siis tarvita siihenkään, että lähdekorkeakoululle ilmoitetaan vilpin takia tai muusta syystä hylätyistä opintosuorituksista tai opiskelijaan kohdistetuista kurinpitotoimista. Hyvän hallinnon mukaista menettelyä on kuitenkin, että opiskelijoille tiedotetaan jo liikkuvuusjakson alkaessa, että vilpin takia hylätyistä suorituksista ja kurinpitorangaistuksista tullaan aina ilmoittamaan lähdekorkeakoululle. Kriisitilanteita koskevan kappaleen (s. 15) voisi muotoilla esimerkiksi näin: Opiskelijavaihtoon haettaessa kohdekorkeakoulun on tärkeää pyytää hakijalta etukäteen nimenomainen, kirjallinen suostumus ilmoittaa kriisitilanteesta kuten äkillisestä sairastumisesta omaisille ja lähdekorkeakoululle, sillä salassa pidettävää tietoa, kuten terveystietoja, ei saa ilmaista sivullisille (sivullisia ovat tässä yhteydessä myös täysi-ikäisen opiskelijan omaiset ja lähdekorkeakoulun henkilökunta) ilman laissa olevaa nimenomaista säännöstä tai asianomaisen opiskelijan suostumusta. Opiskelijalla on oltava mahdollisuus myös olla antamatta suostumusta tai peruuttaa suostumus, jolloin tietoja ei siis saa antaa Opiskelijavalintaa koskevien henkilötietojen antaminen ja luovuttaminen Ovatko opiskelijavalintojen kehittämisen myötä opiskelijavalinnan tuloksistailmoittamis- ja oikaisupyyntökäytännöt yhtenäistymässä lainsäädännössä? Opiskelijoiden henkilötietoja sisältävien asiakirjojen julkisuus ja salassapito Luvussa olisi hyvä käsitellä myös käytänteitä, jotka liittyvät opintotietojärjestelmän ulkopuolella olevien opiskelijan tietojen käsittelyyn, esimerkikkinä opetustapahtuman läsnäololistat Opintotietorekisteri Sivulta 20 alkava luku on pitkä ja kaipaa väliotsikointia asian hahmottamiseksi. Opintotietorekisterin yhteyteen on hyvä lisätä luku sen ja korkeakoulujen valtakunnallisen tietovarannon suhteesta: Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto on opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon alueen valtakunnallinen tietovaranto. Sen toteuttaminen perustuu lakiin opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä (484/2013). Tietovarannon tilaaja on opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy. Tietovaranto on Suomen korkeakoulusektorin toimijoiden opintotietorekisterien looginen osa. Kyseessä ei siis ole tietojen luovutus, vaan tiedot säilyvät osana korkeakoulun rekisteriä ja rekisterinpitäjänä korkeakoulu on niistä vastuussa. Tietovaranto on tietojärjestelmä, jossa korkeakoulut säilyttävät kopiota osasta opintotietorekisteriensä - ja tulevaisuudessa mahdollisesti muiden henkilörekisteriensä - tietosisällöstä. Tuloksena on

4 keskitetty fyysinen tietovaranto ja hajautettu rekisterinpito. Tämä tarkoittaa, että kukin korkeakoulu toimii rekisterinpitäjänä omien tietojensa osalta ja vastaa niiden oikeellisuudesta. CSC:n vastuulla on tietovarannon asianmukainen toiminta, tietojen säilytys ja käsittely hyvien käytäntöjen mukaisesti itse tietovarannossa. Henkilötietolain nojalla korkeakoulun on rekisterinpitäjänä varmistuttava tietojen käsittelyn asianmukaisuudesta ja erityisesti tietoturvan ja tietosuojan toteutumisesta. Korkeakoulu varmistaa tietoturvan ja tietosuojan toteutumisen yhdessä CSC:n kanssa OKM:n antamien tietovarannon ylläpitoa ja tietovarannon käyttöä koskevien määräyksien ja ohjeiden perusteella. Määräykset ja ohjeet on laadittu tietosuojavaltuutetun toimiston suosituksen mukaisen tarkistuslistan, tietojenkäsittelypalvelua koskevan sopimusmallin sisällön ja CSC:n yhteistyökumppanin tietoturvaa koskevan sopimuksen sisällön perusteella. Sopimusmallin pohjalta on laadittu muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta ja sen liitteenä on CSC:n yhteistyökumppanin turvallisuussopimuksen mukainen vastuujankoa ja velvollisuuksia koskeva muistio. Sivulla 22 on maininta, että Opintotietorekisteriin voidaan tallentaa myös tieto hylätyistä opintosuorituksista. Korkeakoulun toiminnan näkökulmasta tieto suorituksen hylkäämisestä on tärkeä ja parempi muotoilu olisikin, että tieto tulee tallentaa. Listaukset tarpeellisista tiedoista opintotietorekisterissä sivulta 22 alkaen ovat hyödyllisiä mutta olisi loogisempaa sijoittaa ne käytännesääntödokumentin sijaan osaksi korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuria. Tarpeellisten tietojen lisäksi tekstissä on hyvä perustella, miksi kyseiset tiedot ovat tarpeellisia. Tiedot on dokumentissa koottu yliopistolähtöisesti ja ne perustunevat Oodi-opintotietojärjestelmätuotteeseen. Tarpeellisten tietojen tulee vastata korkeakoulujen tietomallin määrityksiä. Sivulla 23 on otsikon 3. Opiskelijan opintosuoritukset alla kohta muualla suoritetuista opinnoista oppilaitos ja hyväksymispäivä. Hyväksiluettu opintosuoritus voi kuitenkin olla tapahtunut myös muodollisen koulutuksen ulkopuolella, jolloin oppilaitostietoa ei luonnollisesti ole saatavilla. Samalla sivulla on kohta 6, opettajan tiedot, johon on hyvä selventää, mitä tietoja opettajasta tarvitaan opintotietorekisterissä, sillä opintotietorekisteri ei valtaosin ole ensisijainen sijoituspaikka opettajien tiedoille. Lisäksi samalla sivulla otsikon 7 alla viitataan vain yliopistolakiin kurinpitorangaistusten osalta Opiskelijoiden osoite- ja muiden yhteystietojen käsittely Lukuun on hyvä lisätä, että suositeltava tapa hyödyntää yhteystietoja on integroitua väestötietojärjestelmään, ei itse kerätä ja tallentaa yhteystietoja opintotietorekisteriin Erityislakeihin perustuvat säännönmukaiset luovutukset opintotietorekisteristä Lukuun on hyvä lisätä maininta tietojen luovutuksesta korkeakoulujen valtakunnallisen tietovarannon (ks. luku 5.2.2) kautta ja kertoa siihen liittyvistä käytänteistä. Korkeakoulu rekisterinpitäjänä päättää tietojen luovutuksista, paitsi mitä laissa 1058/1998 automaattisista tietojen luovutuksista säädetään. CSC huolehtii siitä, että lukurajapintoja voivat käyttää ainoastaan sellaiset tahot, joilla on valtuutus tietojen käyttämiseen sekä siitä, että lukurajapintojen liikenne on suojattu. Yliopistosektorin ja tietojen luovutuksen YTHS:lle lisäksi käytännesäännöissä tulee kertoa myös ammattikorkeakoulujen opiskelijaterveydenhuoltoon liittyvistä tietojenluovtuksista. Asiasta on olemassa tietosuojavaltuutetun lausunto Ylioppilaskunnan ja opiskelijakunnan oikeus käsitellä opiskelijoiden henkilötietoja Sivulle 27 on hyvä saada tarkennus käytäntöön siitä, voiko ammattikorkeakoulu pitää ilmoitustaulullaan esillä tietoa opiskelijaksi valituista niin kauan, kunnes opiskelijakunta ehtii tarkistamaan näistä tiedoista jäsenyyttä hakevan opiskelijastatuksen (silloin, kun sähköinen status ja yhteystietopäivitys ei ole käytössä). Onko ammattikorkeakoululla lupa toimittaa opiskelijakunnalleen lista opiskelijaksi valituista? Luvussa tulee huomioida myös vireillä oleva, ammattikorkeakoululakiin mahdollisesti tehtävä muutos opiskelijakunnan automaatiojäsenyydestä Tutkimus Sivuilla on hyvä tarkentaa ammattikorkeakoulun opinnäytetyön status - voiko sitä jossain tilanteessa katsoa tieteelliseksi tutkimukseksi? Ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä on vaatimuksena tutkimusetiikan noudattaminen Viranomaisten suunnittelu- ja selvitystehtävät Ulkomaalaisviraston nimi tulee päivittää Maahanmuuttovirastoksi (Migri) sivulla Henkilötietojen käsittely valmistuneiden ja entisten opiskelijoiden osalta Sivulla 32 todetaan, että Opiskelija voi myös kesken opintojensa luopua opiskeluoikeudesta ilmoittamalla luopumisesta kirjallisesti korkeakoululle. Tällöin opiskeluoikeutta ei voi palauttaa hakemuksesta, vaan opiskeluoikeuden saaminen uudelleen edellyttää opiskelijavalintaan osallistumista. Jälkimmäinen virke ei pidä paikkaansa, sillä opiskelijalle voidaan myöntää opiskeluoikeus uudelleen, jos tietyt ehdot täyttyvät. Ko. virkkeen voi jättää dokumentista pois, tai viitata korkeakoulujen yhdessä muotoilemaan, korkeakoulujen valtakunnallisen tietovaraston opiskeluoikeuden tila -koodistoselitteeseen asiasta: Opiskeluoikeuden tila on luopunut, mikäli oppija on pysyvästi tai väliaikaisesti luopunut oikeudestaan opiskella siten, että opiskelu ei korkeakoulun sääntöjen mukaan ole mahdollista ilman erillisiä toimenpiteitä opiskeluoikeuden uudelleen aktivoimiseksi. Luopunut-tilassa oleva opiskeluoikeus voi muuttua vielä toiseen opiskeluoikeuden tilaan, esimerkiksi opiskeluoikeus voidaan kyseeseen tulevalla menettelyllä palauttaa aktiiviseksi. 5.3 Arkaluontoisten tietojen käsittely Sivulla 35 käsitellään salassa pidettävän tiedon antamista korkeakoulun sisällä niille työntekijöille, jotka tarvitsevat sitä työtehtävissään. Muotoilu koettiin ristiriitaiseksi Kelan opintotukilautakunnille antaman linjauksen kanssa. Kela edellyttää opintotukilautakunnan jäseniltä vaitiolovelvollisuutta, mikä tarkoittaa, että henkilökunnan edustajat eivät saa kertoa esimerkiksi opintopsykologille opiskelijasta, joka tarvitsee tukea mielenterveysasioissa.

5 6.2. Kriisiviestintä Luvun otsikointi on laajempi kuin sen sisältö. Lukuun olisi hyvä lisätä ohjeistus siitä, mitä tietoa ja miten korkeakoulu saa tai on velvollinen lähettämään opiskelijalle erilaisissa kriisitilanteissa Korkeakoulun antamien tutkintotodistusten ja vastaavien asiakirjojen oikeellisuuden tarkastaminen Luvun yhteydessä tulee huomioida myös asiakirjaväärennökset, tutkintotehtaat ja näihin liittyvät petokset. Luvussa on hyvä kertoa tietojenluovutuskäytänteistä näiden asioiden suhteen eri korkeakoulujen välillä sekä korkeakoulujen ja eri viranomaisten, esim. maahanmuuttoviranomaisten (Migri) ja poliisin, välillä. Synergiaryhmässä nousi esiin mm. seuraavat kysymykset: Tuleeko väärennöstapauksista aina ilmoittaa poliisille? Miten menetellään, jos kyseessä on vahvistamaton epäily asiakirjan oikeellisuudesta? Entä, kun vahvistus väärennöksestä on saatu? Voivatko korkeakoulut jakaa väärennöstapauksista tietoa toistensa kesken, jos sama henkilö on hakenut useaan korkeakouluun? Entä tietojenluovutukset saman korkeakoulun eri hakukohteiden välillä? Onko korkeakoulun mahdollista säilyttää tietoa väärennöstapauksesta ja hyödyntää sitä toisessa haussa, jos sama opiskelija hakee korkeakouluun uudelleen? Luvussa on myös hyvä selventää, että ns. tutkintotehdas-korkeakoulun (degree mill) myöntämä tutkinto on aito, mutta se ei anna hakijalle korkeakoulukelpoisuutta ja hakija voidaan tällä perusteella hylätä (vrt. eri käytäntö, jos kyseessä on korkeakoulukelpoisuuden antavan tutkintoasiakirjan väärennös tai muun hakuun liittyvän asian, kuten virallisesti oikeaksi todistamisen väärennös). Käytännessäännöissä on hyvä kuvata korkeakoulujen virkailijoille asiakirjojen oikeaksitodistamiskäytännöt. Asia on ajankohtainen korkeakoulun opiskelijan hakiessa opiskelijaksi toiseen korkeakouluun. Esimerkiksi asiakirjan oikeaksi todistamiseen riittää kahden henkilön allekirjoitukset, mutta asiakirjan virallisesti oikeaksi todistamiseen vaaditaan julkinen notaari. University Admissions Finland (UAF) on laatinut jäsenyliopistoilleen edellämainituista asioista kattavat toimintaohjeet. Synergiaryhmä ehdottaa, että käytännesääntöjä laativa työryhmä pyytää mahdollisuutta saada hyödyntää näitä tekstejä luvun laadinnan pohjana. Luvun aiheeseen liittyy myös tilanne, jossa henkilö valheellisesti esiintyy korkeakoulun opiskelijana tai sieltä valmistuneena. Onko korkeakoulun aina tehtävä valetutkinnosta rikosilmoitus? 6.6. Opiskelijoiden henkilötietojen käsittely internetissä ja muussa tietoverkossa Sivuilla mainitaan, että Korkeakoulun tilaisuuksissa opiskelijoista otetut kuvat (esim. valmistumistilaisuudessa otetut kuvat) liittyvät yleensä käyttötarkoituksensa puolesta korkeakoulun ja opiskelijan väliseen opetussuhteeseen. Tällaisten valokuvien laittamista internetiin tai intranetiin arvioidaan siis myös henkilötietojen sähköisenä luovuttamisena, jos yksittäinen opiskelija on kuvasta tunnistettavissa. Osio kaipaa konkretisointia - miten korkeakoulun tulee toimia, jotta se voi hyödyntää valokuvia internetsivuillaan tai vaikkapa hakuoppaissaan?

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto. Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto Ilmari Hyvönen 8.4.2014 Aiheita Tietovarannon käyttöönotto ja ohjaus Tietovaranto tiedonvälityspalveluna Yhteentoimivuuden edistäminen tietovarannon avulla

Lisätiedot

Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL)

Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL) Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL) OPI-ohjausryhmän kokous 21.1.2013 Laura Karppinen, HY Anna Johansson, Aalto Toimeksianto Toimeksianto:

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta

Muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta Liite 1 Muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta 0) JOHDANTO - Korkeakoulujen valtakunnalliseen tietovarantoon (tietovaranto) tallennetaan lakisääteisesti

Lisätiedot

Koulutus- ja opetusyhteistyö ja VIRTA-tiedot

Koulutus- ja opetusyhteistyö ja VIRTA-tiedot Koulutus- ja opetusyhteistyö ja VIRTA-tiedot Helena Majamäki 13.9.2017 OPTIETOR ja KooTuki CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Ajankohtaisia esille

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 89/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 89/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 89/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain 36 ja 38 :n, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 09/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

Lausuntopyyntöön vastaaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä

Lausuntopyyntöön vastaaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä OKM lausuntopyyntö 1.7.2016 Dnro 24/010/2016 Lausuntopyyntöön vastaaminen luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi eräistä opetustoimen rekistereistä ja valtakunnallisista tietojärjestelmistä Jyväskylän

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Opiskelijavalintauudistus: hallitusohjelma, KESU, I vaihe Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain sekä

Lisätiedot

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Asiakirjan nimi: OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun ohjausryhmään Asiakirjan päivämäärä: 31.01.2017

Lisätiedot

VIRTA-palveluiden hyödyntäminen korkeakouluyhteisön arjessa nyt ja tulevaisuudessa

VIRTA-palveluiden hyödyntäminen korkeakouluyhteisön arjessa nyt ja tulevaisuudessa VIRTA-palveluiden hyödyntäminen korkeakouluyhteisön arjessa nyt ja tulevaisuudessa Paula Merikko 1.9.2015 Tiedot VIRTAamaan Organisaatiorajat ylittävien tietovirtojen sujuvoittaminen o Viranomaistarpeet

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679

EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja henkilötiedot opintoasioissa General Data Protection Regulation (GDPR) (EU) 2016/679 9.11.2017 Ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäivät, Vaasa Lakimies Anna Johansson,

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 22/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL)

Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL) Korkeakoulujen opintotietojen tietosuojan käytännesäännöt Henkilötietolaki (HetiL) ja julkisuuslaki (JulkL) Synergiaryhmän työpaja 16.5.2013 Anna Johansson, Aalto Laura Karppinen, HY Toimeksianto Toimeksianto:

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri 30.10.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Tietohallintolaki ja julkisen hallinnon

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen uudistaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset syksyltä 2009 Opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

RAKETTI ohjausryhmä. RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAKETTI ohjausryhmä. RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI ohjausryhmä VIRTA-rajapinnan hyödyntäminen jatkokehityshankkeissa

Lisätiedot

RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena

RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-OPI-osahankkeen tulokset projektien tukena RAKETTI-tulosseminaari

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Henkilötietolain (523 /99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

JOENSUUN KAUPUNKI Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Henkilötietolain (523 /99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu JOENSUUN KAUPUNKI Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Henkilötietolain (523 /99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE 1. Rekisterin nimi Opiskelijahallintojärjestelmä WinhaPro 2. Rekisterin pitäjä Nimi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2407/03/2015 '5.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi anna.kankaanpaa@minedu.fi Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä,

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki 3470/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: Tietosuojaseloste, looginen rekisteri

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: Tietosuojaseloste, looginen rekisteri RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: Tietosuojaseloste, looginen rekisteri Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki

Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ. KOTA-AMKOTA -seminaari Antti Mäki Korkeakoulujen kansallinen tietovaranto: Viranomaistietovarasto ja KSHJ KOTA-AMKOTA -seminaari 26.10.2011 Antti Mäki Korkeakoulujen tietojen yhteismitallisuus ja yhteentoimivuus tietojärjestelmien välillä

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 7.6.2011 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki liikuntapalvelut

Lisätiedot

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN

Lisätiedot

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate SISÄLLYSLUETTELO Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate 7.5.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS... 4 1.2 REKISTERÖIDYN OIKEUDET... 4 1.3 TIETOSUOJA-ASETUKSEEN VALMISTAUTUMINEN... 4 2. INFORMAATIOVELVOITE...

Lisätiedot

Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE

Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE Päivitetty: 1.4.2016 Selosteeseen sisältyvät myös henkilötietolain 24 :n perusteella informoitavat tiedot 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

Korkeakouluhaun muutokset 2014

Korkeakouluhaun muutokset 2014 Korkeakouluhaun muutokset 2014 16.9.2013 Joni Penkari, Opetushallitus Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut nykytilassa Hakeutujan palvelut Yliopistojen erillishaut AMK:t Ylempi AMK YLIOPISTOT

Lisätiedot

Informointiasiakirja varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan tallennettavista varhaiskasvatus asiakkaiden tiedoista

Informointiasiakirja varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan tallennettavista varhaiskasvatus asiakkaiden tiedoista Informointiasiakirja varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan tallennettavista varhaiskasvatus asiakkaiden tiedoista Kunnat ja kuntayhtymät sekä Opetushallitus toimivat yhteisrekisterinpitäjinä kansallisessa

Lisätiedot

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679), artiklat 13 ja 14 Laatimispäivämäärä: Päivitetty:

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679), artiklat 13 ja 14 Laatimispäivämäärä: Päivitetty: TIETOSUOJAILMOITUS OPISKELIJAT EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679), artiklat 13 ja 14 Laatimispäivämäärä: 28.5.2018 Päivitetty: 25.3.2019 1. Rekisterinpitäjä Saimaan ammattikorkeakoulu Y-tunnus 2177546-2

Lisätiedot

Laki. n:o vp, on hyväksynyt seuraavat. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

Laki. n:o vp, on hyväksynyt seuraavat. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku EV 193/1998 vp - HE 59/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä sekä siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Opintopistetiedonkeruu

Opintopistetiedonkeruu @ Opintopistetiedonkeruu Opintopistetiedonkeruu Mistä on kysymys Virran integroiminen Vipusen tietolähteeksi Suorat tiedonkeruut vuoden 2014 tietojen osalta alkaen alkuvuodesta 2015 Panokset kovenivat

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 8.2.2019 3479/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.12.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Organisaatioluvan hakeminen

Organisaatioluvan hakeminen Organisaatioluvan hakeminen Vaatimukset Hakijan tulee toimittaa seuraavat kaksi asiakirjaa e-tutkijaan tehtävän lupahakemuksen liitteenä kun tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja. 1. Tietosuojaseloste,

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa Suositus Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa n suosituksen liite Suositus 1 (9) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 LUOTTAMUSVERKOSTO JA SEN TOIMINTA... 3 2.1 Luottamusverkosto...

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: _22.12.2015_ Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lappeenrannan kaupunki

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri

Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2135/03/2016 '15.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi aikuistenperusopetus@minedu.fi Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi perusopetuslain 46 :n muuttamisesta Pyysitte

Lisätiedot

Salon kaupunki , 1820/ /2018

Salon kaupunki , 1820/ /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Tapani Rinne Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu

Lisätiedot

Tampereen Aikidoseura Nozomi ry

Tampereen Aikidoseura Nozomi ry Tietosuojaseloste. c/o Heidi Ihanamäki Petäjässuonkatu 4 B 28 33580 Tampere www.nozomi.fi Y-tunnus 1456802-7 Tietosuojaseloste Sisällysluettelo 1. Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö... 1 2. Rekisteröidyt...

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri

Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuri RAKETTI-KOKOAkoordinaatioryhmän kokous Korkeakoulujen ja opetus- ja

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Mökkivuokraajan käsikirja -palvelun toiminta perustuu mökkivuokrauksesta kiinnostuneiden kouluttamiseen, maksulliseen ja maksuttomaan.

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 25.8.2015 26.8.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Toteuttaa korkeakoulujen valtakunnallisen tietovarannon ja viranomaistietovirrat tutkinto-, opintosuoritus- ja opiskelijatietojen osalta.

Toteuttaa korkeakoulujen valtakunnallisen tietovarannon ja viranomaistietovirrat tutkinto-, opintosuoritus- ja opiskelijatietojen osalta. RAKETTI-OPI-osahanke Tukee korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden tietojärjestelmien yhteentoimivuutta ja tietojen yhteismitallisuutta edistävää yhteistyötä. RAKETTI-VIRTA-projekti Toteuttaa

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018) Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun

Lisätiedot

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.

Lisätiedot

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Päiväys: 25.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Intrum Justitia Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Salon kaupunki , 1820/ /2018

Salon kaupunki , 1820/ /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Tietosuojavastaava Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

TIPTOP. Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle

TIPTOP. Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle TIPTOP Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle 14.2.2013 Pakollinen dia ESR-rahoitteinen projekti (12/2011 3/2014), 2 M Tukee Raketti-projektin tavoitteita luomalla syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2018

Salon kaupunki / /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on:

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on: 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2018

Salon kaupunki / /2018 Rekisterinpitäjä Nimi ja yhteystiedot Tietosuojavastaava Edustaja / Vastuutaho Nimi Salon kaupunki Nimi Nimi Kehittämispalveluiden esimies Janne Hyvärinen Osoite Tehdaskatu 2 Osoite Tehdaskatu 2 Osoite

Lisätiedot

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea

EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea www.laurea.fi EU-tietosuoja-asetus Vaikutukset korkeakoulun IT:n näkökulmasta Case Laurea FUASin etiikkaseminaari 4.4.2017 Laurea Kimmo Pettinen 2 Sisältö Tieto - henkilötieto GDPR:n vaikutukset Pääasiallinen

Lisätiedot

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE [27.11.2017] LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 24.8.2016 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin) Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p.

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p. Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä (tarvittaessa eli jos rekisterinpitäjällä ei toimipaikkaa EU:n alueella, myös edustaja) Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen

Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta. Ilmari Hyvönen Ajankohtaista opiskelijavalintojen uudistamisesta Ilmari Hyvönen 21.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Laatimispvm: 16.6.2008. Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Laatimispvm: 16.6.2008. Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Laatimispvm: 16.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet 2017-2020 IH 22.8.2017 Taustaa Tulossopimuksissa sovittu, että pitkäkestoista valmentautumisesta edellyttävistä pääsykokeista luovutaan 2018

Lisätiedot

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 17.12.2013, päivitetty 26.4.2017 1. Rekisterin nimi Optima verkko-oppimisympäristö 2. Rekisterinpitäjä Jyväskylän

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22,

TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22, TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry Osoite: c/o Anu Pylkkänen, Vyökatu 4 b 22, 00160 Helsinki Sähköposti: kunto@katajanokankunto.fi Jäsen-,

Lisätiedot

2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 4.3.2013 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueelle perhesosiaalityön palveluihin

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty 15.1.2015 Henkilötietolain (523/99) 10 mukainen rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Nimi Iisalmen kaupunki - esiopetus;

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 13.11.2012 HELMI-EXTRANET-KÄYTTÖPOLITIIKKA SISÄLTÖ 1 Extranet-tunnuksen käyttöpolitiikka 2 Käyttäjätunnusten myöntöperusteet 3 Salasanat Käyttäjätunnuksen hyväksyttävä

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta IT-erityisasiantuntija Lauri Karppinen Tietosuojavaltuutetun toimisto 21.11.2011 Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät Tietosuojavaltuutettu Ohjaa,

Lisätiedot

Kv-liikkuvuutta koskevat tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta

Kv-liikkuvuutta koskevat tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Kv-liikkuvuutta koskevat tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Kansainvälinen liikkuvuus korkeakoulujen rahoitusmalleissa, raportoinnin haasteet Tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Helena Majamäki,

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Keskeisiä linjausasioita Yleistä KSHJ:n esitutkimuksen yhteydessä sekä korkeakoulujen siitä antamissa lausunnoissa nousi

Lisätiedot

Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto

Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Varhaiskasvatuksen tietovaranto VARDA on kansallinen keskeisten varhaiskasvatustietojen kokonaisuus Tietovaranto kokoaa tiedot

Lisätiedot

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 6.2.2019 554/07.01.01.02.00/2019 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN

Lisätiedot

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 7.5.2013 INFOTILAISUUS KORKEAKOULUJEN VIESTINTÄVASTAAVILLE Erja Nokkanen, Opetushallitus Korkeakoulujen hakujen uudistuksen taustalla hallitusohjelmassa linjatut korkeakouluhakuja

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri

Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri Opiskelun ja opetuksen tuen viitearkkitehtuuri Mitä osia opintohallinnon viitearkkitehtuurissa tulee olla Työstänyt Synergiaryhmä 4.12.2014 Toimittanut Pekka Linna, CSC Tuleva toteutus Tuotetaan sivusto,

Lisätiedot

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014

KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 KORKEAKOULUHAKUJEN UUDISTUS 2014 18.4.2013 INFOTILAISUUS KORKEAKOULUJEN VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN VIRKAILIJOILLE Laila Puranen, Opetushallitus Korkeakoulujen hakujen uudistuksen taustalla hallitusohjelmassa

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm:.31.5.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Kokkolan kaupunki/ kaupunkiluvitus

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Nimi ja vastuualue Vastaanoton sairaanhoitaja Yhteystiedot Anttilantie 2, 37470 Vesilahti Puh. 03 565 27000

Tietosuojaseloste. Nimi ja vastuualue Vastaanoton sairaanhoitaja Yhteystiedot Anttilantie 2, 37470 Vesilahti Puh. 03 565 27000 1 28.1.2015 Selosteen laadinta-/ tarkastuspvm. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Perusturvalautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti, fax) Suupantie 11, 33960 Pirkkala puh. 03 565 2400, fax 03 565 25072

Lisätiedot

Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus. Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus. Johtaja Hannu Sirén Korkeakoulujen tietohallinnon kehittäminen: tiedon yhteismitallisuus ja järjestelmien yhteentoimivuus Johtaja Hannu Sirén 22.11.2011 Tieto, tietojärjestelmät ja ICT-panokset ovat yhä keskeisempiä korkeakoulujen

Lisätiedot

YO 3.2. Opintopistetiedonkeruu 2015

YO 3.2. Opintopistetiedonkeruu 2015 YO 2015 3.2.1. Kerättävät tiedot 3.2.1.1. Harjoittelukouluissa suoritetut (7 alakategoriaa) 3.2.1.2. Vieraskielisessä perustutkinto-opetuksessa suoritetut 3.2.1.3. Kaikki perustutkinto-opiskelijoiden 3.2.1.4.

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen 12.9.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Tietohallinnon vastuualue Aiheita Muistio tietohallinnon kehittämisestä RAKETTI-hankkeen

Lisätiedot

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisteri- ja tietosuojaseloste 25.5.2018 EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (679/2016) mukainen versio Rekisterinpitäjä Jyväs-Ateriat Ay Y-tunnus: 1996612-0 Kaakkovuorentie 10, 40320 JYVÄSKYLÄ Tietosuoja-asioista

Lisätiedot

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö Tietosuojaseloste 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, 01600 HammasOskari Oy:n potilasrekisteri on sen toimintayksikössä käytössä niiden terveyshuollon ammattihenkilöiden

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.2.2014 1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus 2601111-1 Yhteystiedot Puh: 040-186 2222,

Lisätiedot

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot