Vision mukaan vuonna 2030 Kouvolan keskusta on elävä ja vetovoimainen paikka, johon halutaan tulla läheltä ja kaukaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vision mukaan vuonna 2030 Kouvolan keskusta on elävä ja vetovoimainen paikka, johon halutaan tulla läheltä ja kaukaa!"

Transkriptio

1 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! KONSEPTIT Elinkeino Liity Kouvolan juoneen Hyvä tarina sisältää eriluonteisia osia: jännitystä, odotuksia ja romantiikkaa. Samaan tapaan ehdotuksemme Kouvolan keskustan kehittämisestä on kokoelma hyvin eriluonteisia kehittämiskohteita omine identiteetteineen. Kehitetty Kouvolan keskusta houkuttelee liittymään paikan tarinaan. Osa tarinasta on perinteistä identiteettiä vuosikymmenten tyylipiirteineen ja paikallisine toimijoineen ja osa uutta käyttäjiä osallistavampaa kertomusta. Kaupunkilaisten osallistuminen ja käyttäjälähtöisyys ovat kustannuksista vapaita laatutekijöitä. Asukkaiden ja muiden käyttäjien joukossa on guerilla-puutarhureita, tapahtumajärjestäjiä, tee-se-itse -nikkareita ja -taiteilijoita sekä siisteystalkoolaisia. Yhteistä heille ovat uudet tilan käytön tavat ja paikkojen haltuunotto. Rosoisemmissakin autenttisiksi mielletyissä paikoissa on houkuttelevuutta verrattuna anonyymeihin kehäväyläympäristöihin. Ehdottamamme ympäristö sisältää hauskuutta, mahdollisuuksia seikkailuun, huo-mioida paikalliset erityispiirteet ja havaita ympäristön yllätyksellisyys. Olemme jär-jestäneet puitteet esimerkiksi katusoittopäiville, grillipaikoille, lähiliikunnalle, kimpassa vuokarttaville lähimökeille keskustassa ja osallistavalle ympäristötaiteelle. Olemme suunnitelleet kulttuurisia hidastetöyssyjä sekä paikallisille että matkaajille. Vaihtelevat kontaktiympäristöt, joissa oleskelupuutarhat, toimintatorit ja koke-mukselliset reitit vaihtelevat. Ympäristöön liittyvät identiteettipiirteet eivät ole merkittyjä paikkoja, vaan ympäristöjä, joihin voidaan liittää jokin tarina. Tämä kannustaa viehtymään paikkojen identiteeteistä. Leppoisasta ilmapiiristä ja Kouvolan rennosta elämäntavasta voi tulla yksi keskustan houkuttimista. Juurevat palvelut lähiluomuineen ja yrityshautomoineen ovat sellaista, mitä satelliittikeskus ei voi tarjota. Työnantajia ei kiinnosta tänä päivänä onko työpaikka avokonttoria vai koppikonttoria. Kumpikaan ei riitä. Tarvitaan uuden Kouvolan keskustan kaltainen monipuolinen inspiroiva julkinen olohuone, jossa elää osana kaupungin tarinaa. Kouvolan tarinaan tulee olla myös helppo tutustua. Tästä syystä olemme panostaneet selkeiden kevyen liikenteen yhteyksien, elämyksellisten reittien ja keskustan paikoituksen kehittämiseen. Kaupungissa tulee olla helppo liikkua. Elinkeino (TIIVISTELMÄ SELOSTUKSESTA) Ydinkeskustan rooli elinkeinorakenteessa Kouvolan keskusta on monipuolinen kaupan, palveluiden, liikeelämän, kulttuurin ja julkisten palveluiden keskittymä ja näin koko Kouvolan kehityksen moottori. Ydinkeskustan tulee vastata kilpailun asettamaan uhkaan keskustapalveluiden näivettymisestä. Keskustan tulevaisuuteen ja rooliin Kouvolan elinkeinorakenteessa vaikuttavat kolme toimijatahoa: julkinen sektori, yksityinen sektori ja muut käyttäjät, kuten kaupunkilaiset, matkailijat ja järjestöt. Julkisen sektorin rooli keskustan kehittämisessä on keskeinen: julkinen sektori toimii pelinavaajana ja tarjoaa yksityiselle sektorille ja muille käyttäjille mahdollisuuksia toimia keskustassa. Kouvolan elinkeinoelämän murros ja teollisuustyöpaikkojen poistuminen edellyttää uuden, korvaavan yritystoiminnan synnyttämistä muille sektoreille. Avainasemassa ovat pienet paikalliset palvelu-, kauppa- ja matkailualan yritykset sekä erilaiset luovat digitaaliset yritykset. Uusille toimijoille Kouvolan keskusta tarjoaa luovuuteen ja innovointiin kannustavan toiminta- ja elinympäristön. Konkreettinen askel on HUB Kouvola, joka mahdollistaa pienyrittäjien kohtaamisen tarjoamalla työskentely- ja kokoustiloja sekä muita yrittäjien tarvitsemia palveluita. Tärkeässä roolissa on myös koulujen ja oppilaitosten kanssa lisääntyvä yhteistyö muun muassa tukemalla opiskelijoiden omia start up yritysprojekteja. Uusien innovaatioiden synnyssä keskiössä ovat luovat ihmiset, joista Kouvola kilpailee muiden kaupunkiseutujen kanssa. Kilpailussa ratkaisevan tärkeää on se, miten luovat ihmiset saadaan muuttamaan Kouvolaan ja viihtymään kaupungissa. Tärkeä askel on kehittää keskustasta kiinnostava asuinalue, jossa erilaiset kaupunkikulttuurit kohtaavat ja josta löytyy myös julkista, vapaata tilaa erilaisille kokeiluille ja projekteille, kuten pop up -konsepteille. Tavoitetta edistämään perustetaan keskustayhdistyksen toimintaa täydentävä keskustan managerin/tuottajan tehtävä, jonka tarkoituksena on auttaa muita toimijoita luomaan keskustaa sekä luoda sisältöä julkiselle tilalle. Erilaiset tapahtumat aktivoivat ihmiset liikkeelle tarjoamalla elämyksiä ja luomalla yhteisöllisyyttä. Vastaavasti alueen liikeyrityksille tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden aktivoida omaa liiketoimintaansa. Ydinkeskustan palvelurakenne ja pääkohderyhmät Ydinkeskusta kilpailee asiakkaista Kouvolan mittakaavassa market-alueen ja syksyllä 2012 avattavan kauppakeskus Veturin kanssa. Laajemmin Kouvolan keskusta kilpailee mm. Kotkan, Lahden ja pääkaupunkiseudun kanssa. Ydinkeskustan on löydettävä oma markkinasegmenttinsä, joka poikkeaa asiakkaita kiinnostavalla tavalla muista kaupallisista alueista. Ydinkeskustan palvelurakenne muodostuu tulevaisuudessa erikois- ja päivittäistavarakaupan tarjonnan lisäksi monipuolisista ravintola-, viihde-, harrastus-, kulttuuri-, liikunta- ja matkailupalveluista. Näiden avulla ydinkeskusta voi erottua kauppakeskuksista, joista puuttuvat julkisen tilan tuomat mahdollisuudet. Kouvolan keskusta palvelee kaikkia kouvolalaisia ja matkailijoita. Keskustan rooli asiakkaan arjessa vaihtelee mm. asiakkaan elämäntilanteen ja asuin- ja työpaikan sijainnin mukaan. Keskus-tan palvelurakennekonseptin pääkohderyhmät voidaan jakaa keskusta-asujiin, keskustassa työskenteleviin, kouvolalaisiin sekä matkailijoihin. Ydinkeskustan palvelurakenne sitä vastoin koostuu viidestä pääelementistä, jotka on tiivistetty seuraavassa kuvassa. Perinteinen kauppapaikka Keskustahakuinen erikoiskauppa Vahvat ja perinteiset paikalliset yritykset Kansainväliset premium-brändit Life style -myymälät Ruokakeidas Lähi- ja luomuruoka Torit ja kauppahalli Take away -ruoka ja ruokapalvelut Lounasravintolat Laadukkaat ruokaravintolat Palvelukeskittymä Julkiset ja kaupalliset palvelut Terveys-, kauneusja hyvinvointipalvelut Elämykselliset palvelukonseptit Kokonaisvaltainen palvelukulttuuri ja lisäpalvelut Laadukas päivittäistavarakauppa Palvelukoordinaattori Ydinkeskusta on perinteinen kauppapaikka, jonka ydin on keskustahakuisen erikoiskaupan tarjonnassa. Keskustan palvelutarjonta on niin monipuolinen, että asukkaiden täytyy harvoin lähteä muualle. Tunnetuttujen paikallisten yrittäjien pitämät myymälät ovat ydinkeskustan vahvuus jatkossakin, mutta niiden rinnalla kehitetään tarjontaa ja laajennetaan valikoimaa uusiin tuotteisiin. Nuoria aikuisia houkutellaan ostoksille ns. lifestylemyymälöillä, jotka yksittäisten tuotteiden sijasta myyvät kokonaista elämäntyyliä. Ydinkeskustan tarjontaa täydentävät lisäksi kansainväliset premium-brändien myymälät, jotka vetoavat erityisesti venäläisiin kuluttajiin. Tämä edellyttää uuden primeliiketilan luomista keskustaan. Asuntorakentaminen ja asukasmäärän kasvu keskustassa luo toimintaedellytyksiä uudelle supermarket-tasoiselle, laadukkaalle päivittäistavaramyymälälle kuten myös muille elintarvike- ja ravintola-alan yrityksille. Keskustassa tarjotaan liikepaikkoja take away- ja lounasravintoloille sekä luomu- ja lähiruokamyymälöille. Paikalliset tuottajat kootaan kauppakeskus Hansan yhteyteen avattavaan uuteen kauppahalliin sekä uusille torialueille kävelykadulla ja uudella keskustorilla. Palveluiltaan monipuoliset ja teemoiltaan erilaiset kahvilat ja ravintolat toimivat asukkaiden tapaamispaikkoina ja keskustassa työskentelevien lounaspaikkoina. Ravintoloille luodaan uusia tilo-ja erityisesti uuteen käyttöön otettaville sisäpihoille. Kouvolan palvelutarjonnan kiinnostavuus ja houkuttelevuus syntyy erilaisten yksityisten palveluiden kautta: ydinkeskusta ja matkakeskus tarjoavat hyvän toimintaympäristön esimerkiksi terveys-, kauneus- ja hyvinvointisektorin palveluille. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri on tiivis osa jokaisen kouvolalaisen myymälän ja ravintolan identiteettiä: asiakas yllätetään positiivisesti kerta toisensa jälkeen ystävällisellä ja asiantuntevalla palvelulla. Kynnystä palveluiden hankintaan madalletaan perustamalla Kouvolan ydinkeskustaan yritys koordinoimaan ja markkinoimaan palvelutuottajien verkostoja. Tällöin asiakas saa varattua kaikki tarvitsemansa palvelut yhdestä pisteestä. Keskustassa työskentelevät voivat tilata palvelukoordinaattorin kautta joustavasti erilaisia omaa arkea helpottavia palveluita ja hyödyntää tehokkaasti kaupungissa sijaitsevia kokous-, kongressi- ja työtiloja. Elämyksellisyyden lisääminen ydinkeskustassa on monipuolisen palvelurakenteen elinehto: pelkät myymälät eivät riitä elämykseksi. Ydinkeskusta on Kouvolan elävä elämys- ja viihdekeskus, jonka ympärille luodaan uusia, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita. Tällaisia ovat esimerkiksi avoin kulttuurikeskus, uudet rentoja liikkumismahdollisuuksia tarjoavat tilat sekä Kouvolan identiteettiä korostavat nähtävyydet. Tärkeä osa ydinkeskustan tarjoamaa elämystä ovat myös erilaiset keskustassa järjestettävät tapahtumat ja erilaisille kokeiluille tilaa tarjoava julkinen tila. Esimerkiksi aktiiviset seniorit kaipaavat kaupunkeihin entistä enemmän luontevia pistäytymis- ja tapaamis-paikkoja ja aktiviteetteja keskustan harrastus-, liikunta- ja kulttuuritiloihin. Keskustassa asuvat nuoret aikuiset arvostavat keskustan palvelutarjonnassa kollektiiviseen oleiluun tarkoitettuja tiloja, kuten ravintoloita ja kahviloita aamiais- ja brunssitarjoiluineen sekä rentoja harrastus- ja urheilumahdollisuuksia. Myös kaupunkikulttuuriin liittyvien tapahtumien ja tilojen merkitys korostuu nuorten aikuisten käsityksessä viihtyisästä kaupunkiympäristöstä. Keskusta palveleekin kaikkia kouvolalaisia ennen kaikkea vapaa-ajan viettopaikkana ja olohuoneena: keskustaan tullaan ostoksille sekä viihtymään erilaisissa tapahtumissa, ravintoloissa ja harrastuspaikoissa. Samat palvelut hyödyttävät myös matkailijoita, mutta lisäksi he tarvitsevat esimerkiksi majoitus- ja informaatiopalveluita. Elämys- ja viihdekeskus Kulttuuripalvelut ja kulttuurikeskus Tapahtumat Kaupunkikulttuuri Yksityiset viihdepalvelut Nähtävyydet museot ja Business-Kouvola Matkakeskus Kongressi-, kokous- yms. palvelut Kouvola HUB ja start up -yritysten tukeminen Hotellit Keskustaan Kouvolan keskusta on aina ollut kauppapaikka. Tämän perinteen lisäksi liitämme keskustan laajemmassa kaupunkirakenteen mittakaavassa muihin merkittäviin ympäristön tarinoihin ja juonteisiin: Historian ja kulttuurin juonne lähtee lännestä Kaunisnurmen alueelta sekä Kouvola-talolta ja koukkaa vanhojen veturitallien kautta rautatiemuseon pihapiiriin. Kansalaisyhteiskunnan ja koulutuksen tarinat saapuvat keskustaan luoteesta jatkuen hallintokeskukseen ja kaupungintalolle. Vapaa-ajan ja urheilun juonteellla on juuret idässä Tykkimäen huvipuistossa sekä koillisessa urheilupuistossa, josta ne tulevat kirjaston kautta keskustan kupeeseen Keskuspuistoon. Nämä juonteet ovat elävä osa Kouvolan keskustan tarinaa potentiaali joka tuodaan takaisin osaksi keskustan kehitystä. Näihin tarinoihin liittyvien toimintojen sijoittumisessa keskusta on etusijalla. Keskustasta tulee näin kaikkien viehättävien Kouvolan ominaispiirteiden risteysalue: päällekkäiskuva. Vision mukaan vuonna 2030 Kouvolan keskusta on elävä ja vetovoimainen paikka, johon halutaan tulla läheltä ja kaukaa! Kouvolan keskusta on myös sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ekologisesti kestävällä kehi tyksen polulla! Se on myös hauska paikka asua, tehdä töitä ja viettää aikaa. Kouvolalla on selkeä keskusta, joka on kohtaamisen ja interaktion paikka. Tämä on tunnettu älykkäänä, luovana ja innovatiivisena kaupunkikeskustana! Vapaa-ajan palveluiden lisäksi Kouvolan keskustan palvelurakenteeseen kuuluvat yrityksille ja liikematkailijoille tarkoitetut palvelut, joista esimerkkinä ovat matkakeskuksen sijoittuvat, venäläi-sille ja kotimaisille liikematkailijoille suunnatut kongressi-, hotelli-, ravintola-, hyvinvointi- ja matkailupalvelut. Asiointireitit ja saavutettavuus Keskustaan saapuminen ja asioiminen keskustassa on helppoa niin henkilöautolla kuin kevyen liikenteen keinoinkin. Keskustassa parannetaan erityisesti pysäköintimahdollisuuksia, minkä lisäksi katutilojen muuttaminen kävelypainotteisiksi helpottaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikkumista. Keskustan rakenne pidetään tiiviinä, jotta keskeiset palvelut ovat saavutettavissa kävellen niin Manskilta, keskustan asunnoista kuin matkakeskukseltakin käsin. Kävelykadun osittainen kattaminen parantaa kävelykadun ympärivuotista käytettävyyttä ja parantaa asiointikokemusta. Keskustaan avataan Manskin rinnalle myös uusia vaihtoehtoisia reittejä. Nämä reitit tarjoavat kiinnostavia elämyksiä kävelijöille ja muodostavat luonnollisia kiertoreittejä ja oikopolkuja yhdessä kävelykatu Manskin ja poikkikatujen kanssa. Matkailukohde Kouvolan kehittäminen matkailukohteena luo Kouvolan seudulle uusia elinkeinomahdollisuuksia ja potentiaalia ydinkeskustan palveluiden kehittämiselle. Erityisesti venäläisten turistien kasvupotentiaali on suuri huomioiden Kouvolan sijainti Helsinki-Pietari raideyhteyden varrella. Matkakeskus-hankkeen avulla pyritään houkuttelemaan entistä suurempi osa raideliikenteen ohikulkevista turisteista myös pysähtymään Kouvolaan ja matkakeskuksen konsepti räätälöidään selkeästi venäläisille liikematkustajille. Matkailumarkkinoinnissa tulee jatkossakin keskittyä koko Kouvolan alueen markkinointiin ja korostaa sitä, miten eri alueet täydentävät luontevasti toisiaan. Matkailun kasvupotentiaali ei myöskään muodostu pelkästään liikematkailijoista vaan myös koti- ja ulkomaisista vapaa-ajan matkustajista. Tykkimäki vetää alueelle erityisesti lapsiperheitä ja Kouvolan lukuisat vesistöt mökkeilijöitä. Kouvolan markkinointiin mökkipaikkakuntana on panostettava, sillä erityisesti pääkaupunkiseudun asukkaille Kouvola on potentiaalinen mökkipaikkakunta. Vapaa-ajan asuminen tuo ostovoimaa myös Kouvolan ydinkeskustaan, jonka palvelutarjonnassa onkin selkeästi lisättävä matkailijoiden tarvitsemia palveluita (majoitus, ravintolat, turisti-info) sekä viihde- ja elämyspalveluita. Matkailijoita kiinnostavissa kohteissa korostuvat Kouvolan autenttiset erikoispiirteet kuten rautatien ja teollisuuden historia, vesistöt ja luonnon läheisyys sekä jopa Kouvostoliitto-imago. Olennaista Kouvolan matkailun kannalta kuitenkin on, että kaupunki pystyy vastaamaan matkailijoiden odotuksiin positiivisesti. Kouvolan tekstuureja Keskusta ja ydin Kouvolan urbaani keskusta määritetään ja se tehdään selkeämmin näkyväksi vihervyön avulla. Tätä aluetta tiivistetään ja täydennysrakennetaan kaupunkimaisesti. Samalla määritetään keskustan aktiivinen ydinalue, jonne keskitetään keskustan kaupallinen kehityspanos. Reseptit: keskustan rajaaminen ja saapumisen merkitseminen täydennysrakentaminen kaupallisesti terveiden kiinteistöjen yhdistäminen vanhat talot, kontrastit ja kerrostuminen esiin Ytimen ydin on laajennettu kauppakeskus Hansakeskus ja sen kohdalla oleva kävelykatu Manskin kattaminen, josta käytämme nimitystä Aallokko. Aallokko päättyy pohjoisessa kansalaisten puistomaiseen tapahtuma-aukioon ja etelässä uuteen Keskustoriin, jolle keskitetään kaupungin merkittävimmät vaihtuvat tapahtumat. Se on myös kaikkien kouvolalaisten urbaani olohuone! KORKEALUOKKAISIA LIIKKEITÄ PAIKALLISIA TUOTTEITA ASUMINEN + SHOPPAILU KATTOKASVIHUONEET LUOMUTORI VENÄLÄISET MATKAILIJAT TAIDEKESKUS / NÄYTTELYTILA TYÖPAJOJA VANHASSA KOULUSSA POP-UP-ELOKUVATEATTERI URBAANIA TAIDETTA URHEILUA BEACH VOLLEY PÖYTÄTENNIS GRILLIPAIKAT KATSOMO KORIPALLO VEISTOSPIHA KAUPUNGINTALO 2.0 INFOSEINÄ JA ILMOITUSTAULU LATAUSASEMA POHJOINEN PYÖRÄPARKKI KANSALAISPUISTO URBAANI PELTO KAHVILA KAUPUNGINTALO + KANSALAISET VILJELYSPALSTOJA MANSKIN KATOS SUOJAISA JA VAIHTELEVA KATETTU TILA ARKKITEHTUURI- VETONAULA KAUPPAKESKUKSEN MUKAVUUS KAUPUNKIYMPÄRISTÖSSÄ MARKKINA-AUKIO LUISTELUKENTTÄ KIRPPUTORI RULLALUISTINVUOKRAUS PIIRRÄ TÄHÄN VANHA KOULU HEDELMÄTARHA UUTTA PUUARKKITEHTUURIA KOKEELLISTA ASUMISTA ATELJEE- JA TYÖTILOJA PIENOISRAUTATIEMUSEO PORTTI HISTORIAAN Liikkuminen Saapuminen Keskustan katukehällä Salpausselänkadulla ja Hallituskadulla on mahdollisuus kohdata Manskin tunnelmaa ja ilmapiiriä. Molemmille kaduille on Manskin kohdalle tehty hitaasti ajettava lyhyt katujakso, jolla korostetaan ydinkeskustan kohtaamista ja perille saapumista. Lisäksi matkakeskuksen eteen muodostuu Rautatientori, joka on samalla Mansin eteläinen pääte. Junalla saapuja tun-tee aseman edustalla olevansa Kouvolan sydämessä. Rautatientori toimii yhtenä tärkeimmistä tervetuloa-paikoista. Shared space Keskustan katukehän sisäpuoliset katutilat toteutetaan Shared Space-metodin mukaisesti. Tällöin kävelyn ja pyöräilyn asema on aikaisempaa korostetumpi ja autojen ajonnopeudet alhaiset. Katutilaa voidaan tällöin kehittää monitoimitilaksi, jota on muokattavissa vuoden eri aikoina erilaisiin tapahtumiin ja myyntitoimintaan. Katutila voi elää muutosten ja tarpeiden mukaan korostaen keskustan viihtyisyyttä ja vetovoimaa.. Pyöräilijän keskusta Pyöräilyn pääakselit ovat etelä-pohjoissuunnassa Mansin viereisillä kaduilla Käsityölaiskadulla ja Torikadulla. Itä-länsisuuntaisesti pyöräilyn pääreitit ovat keskustakehällä ja Kouvolankadulla. Lisäksi kävelypainotteiseksi muuttuneet katutilat tarjoavat hyvät mahdollisuudet pyöräilyyn. Keskitetyt pyöräparkit sijoittuvat pääreittien varrelle lähelle kohteita. Avainpaikat 1960-luvun anonyymiin neutraalitilaan verrattuna tänä päivänä kaupunkisuunnittelussa on kyse vaihtelevien paikkojen ja niiden elämyksellisyyden luomisesta. Paikkojen luominen korostaa rakennetun ympäristön sijaan toimintoja ja toimijoita. Keskiaikaisten kaupunkien tapaan Kouvolan ydinkeskustassa on miellyttävän katu- ja korttelikudelman paikkojen lisäksi sosiaalisia monumentteja (tiedämme, että termi on paradoksaalinen!): kaikkein keskeisimpiä julkisia tiloja ja rakennuksia, jotka rinnastuvat keskiajan kirkkoihin, luostareihin ja aukioihin: Uusia toiminnallisia aukioita, kukkaan puhjenneita kauppakortteleita ja yleisölle avattuja korttelipihoja. Käyttäjät tekevät paikan. Kävelykatu jaksotetaan lähiympäristöä kehittämällä lisä- ja täydennysrakentamisella neljään osaan: Näillä on kullakin omalaatuonen ilmeensä ja konseptinsa. Pitkällä tähtäimellä näillä jaksoilla on myös omat toimialarapainotuksensa. Manskille sijoitetaan prime-kauppatilaa. Kulttuurin ja vapaaajan hotspot on Manskin pohjoisessa päässä. Manskin eteläpäässä sijaitsee kansainvälisyyden hotspot: Rautatieaseman kauppakeskus ei jää pelkäksi kauppakeskittymäksi, vaan se on osa aiemmin suunniteltua monipuolisempaa matkakeskusta. Aseman aukio toimii monipuolisten toimintojen ytimenä ja sisääntulona. KAUPUNKILOUNGE LAITURIT JA KAISLIKOT OLESKELUPAIKAT MÄNTYPUISTIKKO PRIME-LIIKETILAA Autoilijan keskusta Autolla keskustassa asioivalle keskustasta on tullut merkittävästi saavutettavampi. Keskustan pysäköintiä kehitetään vähentämällä paikoin kadunvarsipaikkoja ja toteuttamalla korvaavat ja lisäpysäköintipaikat laadukkaina laitospaikkoina. Shared Space -tilaksi tehtävillä keskustakaduilla sallitaan edelleen osittain rajoitettu pysäköinti siten, että pysäköintipaikkoja voi-daan käyttää osan aikaa myös muun tilaisuuden tarpeisiin. Katutiloista pysäköintipaikkojen vähenemä on noin 90 paikkaa. Pysäköintilaitoksena voidaan kehittää Manskin alle 1- tai 2-kerroksinen p-laitos, jonne ajoyhteydet ovat itäsuunnassa Välikadun suunnasta ja länsisuunnasta Kouvolankadulta. 1- tai 2-kerroksineen laitokseen voidaan tehdä noin 200 / 380 autopaikkaa. Manskin P-laitos voi kytkeytyä Mansin varren kiinteistöjen kellarikerroksessa oleviin liiketiloihin. Laitos voidaan yhdistää Matkakeskuksen tulevaan p-laitokseen. Lisäksi Manskin pohjoispäässä olevan aukion alle on tehtävissä noin 130 auton p-laitos, jonne ajoyhteys on Salpausselänkadulta. REVITALISOITU SISÄPIHA HOP LOP TYKKIMÄEN MINIHUVIPUISTO KARUSELLI SUKKULA TYKKIMÄKEEN URHEILU + HUVI + RUOKA TERASSEJA PRIME-LIIKETILAA Olohuoneet ja juonteet Haluamme tehdä Kouvolan ydinkeskustasta niin houkuttelevan paikan, että sinne on pakko tulla ja johon halutaan identifioitua. Suunnitelmastamme voidaan tunnistaa ja luoda kymmeniä pieniä ja isoja paikkoja osa tarkasti määriteltyjä ja osa tuleville määritteyille avoimia kukin erilaisille käyttäjäryhmille. Osa uusista kaupunkitilojen paikoista on tarkoitettu väliaikaisille toiminnoille. Väliaikaisuus luo eloa ja rentoutta joka mahdollistaa osallistumista. Tapahtumat aktivoivat ja tarjoavat tarttuma-pintaa toimijoille sekä ihmeteltävää katsojille. Väliaikaiset tapahtumat myöskin luovat yhteisöllisyyttä pienemmällä taloudellisella panostuksella kuin suuret rakennushankkeet! KESKUSPUISTOKORTTELI URHEILUA JA OLESKELUA AURINKOKANSI ANKKALAMMIKKO SUKSIVUOKRAUS JÄTTISHAKKI SENIORILIIKUNTA LINKKI URHEILUPUISTOON URHEILU + KIRJASTO TOWNHOUSEPIHA UUTTA ARKKITEHTUURIA INFILL ASUMINEN + TYÖ URBANNERDAM KAUPUNKIPUUTARHA MATKAKESKUS SAAPUMISPAIKKA MATKAILIJAINFO JUNA + BUSSI + TAKSI + PYÖRÄ UUSI IMAGO JUNASTA VISAKESKUS HOTELLI WELLNESS KONGRESSIKESKUS URBAANIT LOFTIT ASUMINEN + TYÖ PYÖRÄILYKESKUS HOSTELLI SKEITTIPUISTO KIIPEILYSEINÄ PARKOUR KAUPUNGIN SYDÄN UUSI KESKUSTORI KOUVOLAN STAGE TAPAHTUMIA MARKKINAHUMUA PAVILJONKI TERASSEJA

2 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! ASEMAPIIRROS 1:1000 KORIPALLO TAIDEKOULU Autamme keskustaa elämään vuodenaikojen kanssa. Kouvolan identiteettityötä tuetaan luomalla tuore ja joustava tarina, jota tulevat sukupolvet voivat jatkaa! TOWNHOUSEPIHA KULTTUURIPIHAT RANTALENTIS Oho! Tavoitteena on luoda Kouvolan keskustalle attraktiivinen imago ja ilme, määrittää keskusta-alue selkeämmin sekä eheyttää ja tiivistää keskustaa. KESKUSTAN BIITSI ULKOILMAELOKUVATEATTERI INFILLTALOT TEATTERI KANSALAISPUISTO SALAMATALO POHJOINEN PYÖRÄPARKKI KAUPUNGINTALO KIRJASTO KAUPPAKESKUS MANSKI URBAANI PELTO PUISTON KULMABAARI ANKKALAMPI GALLERIAPIHA MANSKIN KATOS AALLOKKO VEISTOSPUISTO KESKUSPUISTO SHAKKILAUDAT HANSA I KAUPPAKORTTELIT HANSA III TALVIPUUTARHA HUPIPIHA SUKSIVUOKRAUS KESKUSPUISTON AURINKOKANSI JOULUTORI HANSA II HANSATORNI KATTOKASVIHUONEET KIRPPIS KESÄMARKKINAT MARKKINA-AUKIO RULLALUISTINVUOKRAUS KOUVOLAN STAGE KESKUSTORI Tavoitteena on myös tuoda lisää asukkaita, työpaikkoja ja palveluita sekä tehdä keskustasta saavutettava ja helppo paikka asioida. Voimme luoda paremmat edellytykset liiketoiminnalle ja prime- osoitteille! PUKIMON LOFTIT Voimme auttaa Kouvolalaisia arvostamaan omaa kaupunkiaan ja luoda keskustaan paikkoja jossa ihmiset viihtyvät ja haluavat tulla uudestaan. KAUPUNKILOUNGE URBAANI UMPIKORTTELI ATELJEETALOT KYLÄPIHA KAUPUNKILAITURIT HALLITUSKADUN TORNITALOT TOWNHOUSET ASEMA-AUKIO ASUINTORNIT HOTELLI SKEITTIPUISTO PYÖRÄKEIDAS BUSSIASEMA BUSSIASEMAN MAITOBAARI KATTOTENNISKENTÄT KONGRESSI- JA BUSINESSKESKUS KOUVOLAN MAAMERKKITORNI MATKAKESKUS ASEMAN UUSI KATOS RAUTATIEASEMA HOSTELLI KATUSÄHLY ASEMALAITURIT YHDYSSILTA KULKU VETURITALLEILLE M

3 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! MAANTASOKERROS a 1:400 KORIPALLOKENTTÄ VEISTOSPIHA TAIDEPUISTO TREENIKÄMPPIÄ WORKSHOP-TILOJA ATELJEETILOJA ISTUSKELUPAIKKA RAPARPERIA PERGOLA YRTTEJÄ PINGISPÖYDÄT KANKAAN KOULU TAIDETILA GRILLIPAIKAT TAIDEKOULUN RAVINTOLA TOMAATTEJA VILJELYPALSTA NÄYTTELYTILAA NAURIITA TYÖPAJATILA RETIISEJÄ PUUSEPPÄ SALAATTIA KATSOMO VIINIMARJOJA INFILL-TOWNHOUSET VIRASTOTALON KAHVILA BEACHVOLLEY LENTOPALLO KAHVILA KIRSIKKAPUITA KRIIKUNOITA BIG SCREEN ELOKUVAKENTTÄ MUISTOMERKKI ATELJEE- JA TYÖTILOJA VERSTAS PETANKKIKENTÄT KÄYNTI RUOVIKKO SALAMATALON NURMI PYSÄKÖINTILAITOKSEN VALOAUKOT TERASSI PIKNIKPAIKKA DYYNIT A KAUPUNGINTALO INFOSEINÄ + ILMOITUSTAULU PULKKAMÄKI KAUPUNGINTALON PUISTIKKO LATAUSASEMA PYÖRÄPARKKI JA -HUOLTO WC-PAVILJONKI Kouvolassa on kestävää nimenomaan sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Manskin katos antaa suojaa. Uusi yhteisöllisyys näkyy kaupunkiraken teen tiivistämisessä. Kävelyaluetta on laajennettu ja liikenteeseen tuotu shared space -konsepti. UUSITTU KAUPPAKESKUS MANSKI LÄHIRUOKARAVINTOLA YHDYSKÄYTÄVÄ PORTAAT URBAANILLE PELLOLLE KIRJAKAUPPA KANGASLIIKE ISTUSKELUPAIKKOJA PYÖRÄPARKIT Tämä ehdotus on TAKTINEN: täynnä asioita, joita voidaan tehdä helposti, halvalla ja heti. Työnteolle on kolmansia paikkoja. Teemoitetut reitit verkottavat paikat toisiinsa. STRATEGISELLA tasolla työssä on pitkän aikavälin hankkeita, kuten keskustaparkki. Mitä ihmeen KONSEPTEJA tässä työssä on käytetty? Ainakin lähtökohtana näyttäisi olevan perinteen jatkumo, jossa käytetään, korostetaan ja tuetaan sekä uudelleentulkitaan olemassaolevia teemoja, elementtejä ja toimintoja... YHDYSKÄYTÄVÄ GALLERIA-AUKIO NETTIKAHVILA PENKKEJÄ LEIKKIPAIKKA KIINALAINEN RAVINTOLA KARUSELLI YHTEYS KESKUSPUISTOON Keskusta on entistä enemmän keskipiste uusine talvitoreineen ja olohuonemaisine uusine paikkoineen, joista osa on ohjelmoituja ja osa spontaanille toiminnalle. Saapumisen kauppoja kohennetaan eteisaulamaisesti. HUB LOUNGE LUOMURAVINTOLA LIHAKAUPPA TYKIMÄEN KAUPUNKI-MINIHUVIPUISTO TELTTAKATOS SUPERMARKET CAFÉ HOPLOP KALAKAUPPA VAATELIIKKEITÄ MYYNTIKOJUT MYYNTIKOJUT BEN & JERRY S LIIKUNTALAITTEET B CHEZ KOUVOLA KAUNEUSHOITOLA PARTURI POKKARIKAUPPA SUSHI LEIPÄKAUPPA M TORIKATU

4 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! MAANTASOKERROS b 1:400 LEVYKAUPPA KONDITORIA PIRTELÖBAARI TORIKATU TAPAHTUMA- JA KONSERTTILAVA KAUPUNKISTAGE ISTUINKIVET LUKUPAIKKA KETJURAVINTOLA LEHMUSPUISTO BACKSTAGE A NURMI KIOSKI PILVENPIIRTÄJÄ SUIHKULÄHDE MÄNNIKKÖ HEDELMÄTARHA PIKNIKPAIKKA OMENAPUUT JUOMAPISTE WANHAN AJAN KAHVILA VR:N KOULU KAUPUNKILAITURIT HOTELLI CUMULUS PIENOISRAUTATIEMUSEO LEIKKIKENTTÄ KOIVIKKO PUURIVITALOJA LUUMUPUUT LUKUPAIKKA PIKNIKPAIKKA HALLITUSKADUN TORNITALOT TUOKSUPUUTARHA KALLIO PYÖRÄPARKKI ASEMAN KAHVILA PYÖRÄPARKIN KAHVILA MATKAILUINFO KIMPPAKYYTI PORTAAT KATOLLE JA RADAN YLI VIISUMIKESKUS VENÄLÄINEN RAVINTOLA SAATTOLIIKENNE KUNTOSALI PYÖRÄHUOLTO PYÖRÄPARKKI SPA TAKSIASEMA WELLNESS MATKAMUISTOMYYMÄLÄ HOTELLIN VASTAANOTTO ASEMAN KATOS KOUVOLAN MAAMERKKITORNI KONGRESSIKESKUS KONGRESSIKESKUKSEN VASTAANOTTO KOKOUSTILOJA RUOKAKAUPPA YHDYSKÄYTÄVÄ ASEMAHALLI LIPUNMYYNTI RAUTATIEASEMA LAITURIALUE M

5 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! POHJAPIIRROS 2. KRS 1:400 WOW! SISÄTILOISSA on kuhinaa! On vaikka mitä työn teon, vapaa- ajan ja asumisen uusia tiloja! KAUPUNGINTALON SISÄPIHA KANSALAISTEN PALVELUPISTE KAUPPAKESKUS MANSKIN TOINEN KERROS LOMAINFO KAUPUNGINTALON RUOKALA URBAANI PELTO HERNEITÄ MAUSTEYRTTEJÄ PINAATTIA PERUNOITA KURKKUJA KLUBI HANSA-KAUPPAKESKUKSEN LIIKETILOJA BAARI KARKKIKAUPPA TELTTAKATOS Totta tosiaan! Kolmansia paikkoja ovat mm. lähiruokaravintola, luomu ravintola, nettikahvila, ketjukahvila independent kahvila, baari ja klubi. HUB Kouvola YHDYSSILLAT KARKKIKAUPPA MANSKIN KATOS LIUKUPORTAAT B KUKKIA NETTIKAHVILA RAVINTOLAPARVI KYMEN HERKKU LIUKUPORTAAT KOUVOLAN STAGE Asumisen valikoimaa lisäävät palveluasunnot, townhouset ja mikroasunnot. On myös pop-up kauppoka, uusia ravintoloita, pop-up -yrityshautomoja toimisto hotelleja! BACKSTAGETILOJA A Käytettävt materiaalitkin ovat mielestäni kekseliäitä ja nokkelia: ruohoa, kumia, väriasfalttia, graafista betonia ja puuta! M

6 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! DETALJEJA 1:200 LEIKKAUS A A 1 ASUINTORNI PILVENPIIRTÄJÄ KASVIHUONEITA LEIKKAUS A A 2 KAUPUNGINTALO PYÖRÄPARKKI INFOSEINÄ LEIKKAUS B B 1 ASUINTORNI KASVIHUONEET KAUPPAKESKUS HANSA YHDYSSILTA LEIKKAUS B B 2 KESKUSPUISTO YHDYSKÄYTÄVÄ PUISTOON TELTTAKATOS HUVIPUISTO YHDYSKÄYTÄVÄ PUISTOON M

7 LIITY KOUVOLAN JUONEEN! TUNNELMIA Oho! ULKOTILOISSA on vaikka mitä toimintoja! Näyttäisi ainakin olevan petankkikenttä, luistelupaikka, teatterikatsomo, kamäki....tuoksupuisto, talvipuutarha, pergola, suihkulähde, dyynit, eri tyyppiset metsät, teinien, aikuisten, taaperoiden, lasten ja seniorien leikkikentät, hule vesiaiheet, aurinkoenergiaa, puutar hoja, viheraitoja, kierrätyspisteitä, grillipaikka, piknik-paikka... Jep, on eri lajien urheilukentät, pingispöydät, lukupaikka, taidepuisto, tapahtuma-konserttilava, kahvilapa viljonki, wc-paviljonki, taideseiniä, skeittiparkki, unnittelua, kolmiulotteista maisema-arkkitehtuuria... Siellähän on myös uusia sisäänkäyntejä, istumapaikkoja, polkupyöräparkkeja, kioskeja, bussikatoksia, asiointipaikoitusta, valaisimia, opasteita, näköalapaikoppimisympäristöjä!

Liity Kouvolan juoneen!

Liity Kouvolan juoneen! KOUVOLAN KESKUSTAN YDINALUEEN IDEAKILPAILU Liity Kouvolan juoneen! SELOSTUS 17.08.2012 KOUVOLAN KESKUSTAN YDINALUEEN IDEAKILPAILU ///// LIITY KOUVOLAN JUONEEN! 2 Sisältö 1. Intro...3 2. Kaupallinen toiminnallisuus

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

1. LAUKAA BUSINESS - uusi business-keskittymä - toimitilat, myös asuminen mahdollista

1. LAUKAA BUSINESS - uusi business-keskittymä - toimitilat, myös asuminen mahdollista 1. LUK BUSINESS - uusi business-keskittymä - toimitilat, myös asuminen mahdollista 2. HLLINTOKORTTELI - virastopalvelut - kaupungintalo - toimitiloja ja asumista 3. KESKUSPUISTO - yhteiskäyttöinen Laukaa-talo

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta.

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta. Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi

Lisätiedot

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

Vanha Suurtori. Vapaan tilan sydän 2015. Vallaton visio Benito Casagranden hengessä

Vanha Suurtori. Vapaan tilan sydän 2015. Vallaton visio Benito Casagranden hengessä Vanha Suurtori Vapaan tilan sydän 2015 Vallaton visio Benito Casagranden hengessä 1 Katseet tulevaisuuteen Kaupunki laajenee ja kehittyy. Tätä kehitystä täytyy ohjata dynaaminen ympäristökäsitys. Asioita

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

Strateginen toimenpideohjelma

Strateginen toimenpideohjelma Strateginen toimenpideohjelma 2014-2018 Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa Hämeenlinnan kaupunkikeskustan kaupallista vetovoimaa, lisätä elämää ja asiakaskäyntejä

Lisätiedot

VETOVOIMAINEN MATKAKESKUS Matkakeskus Turkuun klinikan aloitusseminaari Saku Järvinen, projektipäällikkö, Realprojekti Oy

VETOVOIMAINEN MATKAKESKUS Matkakeskus Turkuun klinikan aloitusseminaari Saku Järvinen, projektipäällikkö, Realprojekti Oy MYLLY LÄNSIKESKUS VETOVOIMAINEN MATKAKESKUS Matkakeskus Turkuun klinikan aloitusseminaari 11.3.2016 Saku Järvinen, projektipäällikkö, Realprojekti Oy MATKAKESKUS HANSA SKANSSI Lukuisia asemanseutujen kehittämisprojekteja

Lisätiedot

Valkeakosken Kanavanranta

Valkeakosken Kanavanranta Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema

Lisätiedot

UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA

UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA Työpaja, vaihtoehdot 15.4.2015 UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA KOTAKENNÄÄNTE LÄHTÖTLANNE 2015 Havainnekuva 1:2000 SAMMONKATU KULTTUURTALO (PANOTALO) VÄNÄMÖNKATU KALEVANKATU

Lisätiedot

Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013

Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013 Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto M Saari Matinkylän keskuksen kehittäminen keskeisiä asioita Metron tulo vahvistaa Ison Omenan ja Metrokeskuksen muodostamaa kaupallista keskusta Matinkylä-Olarin

Lisätiedot

Rohkea, ennakkoluuloton ja urbaani keidas SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA

Rohkea, ennakkoluuloton ja urbaani keidas SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA Rohkea, ennakkoluuloton ja urbaani keidas SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA 2019 2025 2 Seinäjoen keskustan kehittämisohjelma Seinäjoen keskustan kehittämisohjelma 3 SEINÄJOEN KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti TYS KILPAILUSEMINAARI 4.4.2017 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja

Lisätiedot

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Liiketilat Kivistössä. Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015

Liiketilat Kivistössä. Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015 Liiketilat Kivistössä Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015 Marja-Vantaan ydinkeskustan asemakaavatyö 230 600 Vantaan kaupunki, Gilbert Koskela 2 Marja-Vantaan

Lisätiedot

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen

Lisätiedot

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015

KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN. Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015 KOUVOLAN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Kouvolan kaupunki, Hannu Tylli, kaavoituspäällikkö, 8.6.2015 KOUVOLAN KAUPUNKI n. 86 500 as pinta-ala: 2 871 km 2 (maata: 2 543 km², vesistöä: 328 km 2 ) KESKEINEN KAUPUNKIALUE

Lisätiedot

ASEMANSEUTU SEINÄJOKI Luonnos

ASEMANSEUTU SEINÄJOKI Luonnos ASEMANSEUTU SEINÄJOKI Luonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA-ANALYYSI - Kevytliikenne - Viheralueet - Autoliikenne ja pysäköintilaitokset - Tilaohjelman analyysi 2. EHDOTUS - Näkymät - Piirustukset 1. TAUSTA-ANALYYSI

Lisätiedot

Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma. Yleissuunnitelmaluonnoksen esittely ja kommentointi

Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma. Yleissuunnitelmaluonnoksen esittely ja kommentointi Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma Yleissuunnitelmaluonnoksen esittely ja kommentointi 16.6.2017 Tekijät Asemanseudun yleissuunnitelma Yleissuunnittelun tavoitteet Yhdistää radan jakamat kaupunginosat

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto Kankaanpään kaupunki Kulttuurikorttelin liikerakennushanke Lausunto 10.10.2014 Kankaanpään kulttuurikorttelin liikerakennushanke Kankaanpään ydinkeskustaan suunnitellaan Kulttuurikortteli 20:een liikerakennushanketta.

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006 Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006 Lohjan keskustan kaupallinen selvitys 2006 KESKUSTAN KAUPALLISEN RAKENTEEN KEHITTÄMINEN Lohja 11.09.2006 LOHJAN KAUPUNKI TUOMAS SANTASALO

Lisätiedot

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija

Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä. Myyrmäen yritystilaisuus Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija Vähittäiskaupan näkymät Myyrmäessä Myyrmäen yritystilaisuus 17.11.2016 Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija Vähittäiskaupan nykytila Myyrmäessä Myyrmäen keskusta toimii kaupallisena keskuksena Länsi-

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ

TIIVISTELMÄ RYHMÄTÖISTÄ SALON KAUPUNKI KESKUSTASEMINAARI 2.12.2010 Salon lukio RYHMÄT 1. Keskusta nuorison ja lasten toimintaympäristönä 2. Terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä keskusta seniorin toimintaympäristönä

Lisätiedot

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä.

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Wood City Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Puun moderni paluu Wood City on näyttävä nyky- ja puuarkkitehtuurin taidonnäyte ja

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari

Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,

Lisätiedot

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala Helsingin Joutsen apteekki 100-vuotisjuhlaseminaari Kaupunkikeskustan kivijalkakaupat Tiina Oksala Toimitusjohtaja, Erikoiskaupan Liitto Esityksen sisältö - Tiivistelmä esityksestä 17.11.2012 Erikoiskaupan

Lisätiedot

Oulu kyselyn tulokset

Oulu kyselyn tulokset Oulu 2026 -kyselyn tulokset Oulu 2026 -kysely 18.9. 1.10.2017 Kyselyyn vastasi hiukan yli 2000 oululaista. Kyselyyn vastattiin kampanjasivulla osoitteessa oujees.oulu.com. Kiitos kaikille vastaajille!

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU

NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU ÄKYMÄ RAAASEMALA PÄI JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK ÄKYMÄ KÄVELYKADLLE JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK A SIB EL IK SE K Asemapiirros 1:1000 M A XXV IL A Paikoitustalo II X 7 100 XII

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA Liiketila 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli 3 000 000. Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime vuonna

Lisätiedot

Kilpailuehdotus Kohtaaminen

Kilpailuehdotus Kohtaaminen Kilpailuehdotus Kohtaaminen Alueen toimintakonseptin kuvaus Kohtaaminen -yhteenliittymän tavoitteena on päästä toteuttamaan Tesoman alueelle sen asuntotarjontaa monipuolistava laadukas ja toteutuskelpoinen

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE Ratina - Tampereen suurin kaupan ja tekemisen keskus Tampereen suurin kauppakeskus Ratina kokoaa kattonsa alle yli sadan liikkeen valikoiman ja palvelut. Helposti

Lisätiedot

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä Pohjoisen Lahden kaavaillassa 11.10.2017 Minityöpaja järjestettiin kaavaillan osana Paikalla oli noin 45 osallistujaa: ammattikorkeakoulun työntekijöitä ja

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS

Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS 24.5.2019 TAMPEREELLA TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ ENEMMÄN KUIN IKINÄ ENNEN 2 26.8.2019 2009 26.8.2019 4 2019 2019 26.8.2019 5 TYÖMAA rautateiden päällä 2021 2022

Lisätiedot

OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET

OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET 1/6 OFFSET Offset on uuden ajan innovatiivinen museo. Nykyinen museo ja sen ympärille tuleva puurakenteinen laajennus jatkavat vanhan Porin kaupunkikuvaan sopivaa pienimittakaa vaista kaupunkitilaa. Uusi

Lisätiedot

Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle

Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle 20.4.2016 Nikkilän askeleet 2035 NIKKILÄN KEHITYSKUVA ON KUNNAN YHTEINEN STRATEGIA NIKKILÄN KEHITTÄMISEKSI. KEHITYSKUVAN TAVOITEVUOSI

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Kooste yleisötilaisuudesta

Kooste yleisötilaisuudesta Kunnantalon alueen asemakaavamuutos Kaavahankkeen esittely ja avoin ideointitilaisuus 23. 8. 2018 Kooste yleisötilaisuudesta 1. Yleisötilaisuuden kooste Kunnantalon alue 1 Suunnittelualue Suunnittelu koskee

Lisätiedot

PALVELURAKENNE JA - INFRASTRUKTUURI Professori Markku Virtanen Yrittäjyys Pienyrityskeskus

PALVELURAKENNE JA - INFRASTRUKTUURI Professori Markku Virtanen Yrittäjyys Pienyrityskeskus PALVELURAKENNE JA - INFRASTRUKTUURI 8.12.2010 Professori Markku Virtanen Yrittäjyys Pienyrityskeskus Explore Experiencing local food resources in the Nordic Countries http://www.nordicinnovation.net/prosjekt.cfm?id=1-4415-269

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET 8.1.2019 VASTAAJAJOUKKO Kysely auki 21.11.-19.12.2018 Vastaajia yhteensä 313 8,6 % Karhulasta 35,1 % 56,2 % Muualta Kotkasta Jostakin muualta (mm. Haminasta, Helsingistä)

Lisätiedot

KÄSIKYNKKÄ AKAAN TOIJALAN KESKUSTAN ARKKITEHTUURIKILPAILU KÄSIKYNKKÄ RAKEISUUS 1 / 10 000 LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN 1 / 5 000 KÄSIKYNKKÄKORTTELI

KÄSIKYNKKÄ AKAAN TOIJALAN KESKUSTAN ARKKITEHTUURIKILPAILU KÄSIKYNKKÄ RAKEISUUS 1 / 10 000 LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN 1 / 5 000 KÄSIKYNKKÄKORTTELI KÄSKYNKKÄ AKAAN TOJALAN KESKUSTAN ARKKTEHTUURKLPALU RAKESUUS 1 / 10 000 KÄSKYNKKÄ LTTYMNEN YMPÄRSTÖÖN 1 / 5 000 Julkiset rakennukset Asema Sekoittunut: opiskelija-asunnot ja / tai majoituspalvelut sekä

Lisätiedot

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE STRATEGINEN KESKUSTAHANKE KESKUSTAN STRATEGINEN OSAYLEISKAAVA YLEISÖTILAISUUS 6.2.2013 6.2.2013 Tero Tenhunen STRATEGINEN KESKUSTA HANKE Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa

Lisätiedot

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen.

SILTASAARENKATU 10, HELSINKI. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. Kohta täällä on kaikki. Siltasaari 10 puhaltaa elämää Helsingin kantakaupungin uuteen ytimeen, Hakaniemeen. 2 Kautta historian moni uusi ja ihmeellinen asia on nähnyt päivänvalon Hakaniemessä. Tarina jatkuu,

Lisätiedot

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO

RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Tapahtunut tähän mennessä 2013 lautakunta päätti käynnistää osayleiskaavatyön valmistelun 2014 Lautakunta päätti vision

Lisätiedot

RIIHITONTTU Business Campus

RIIHITONTTU Business Campus RIIHITONTTU Business Campus Vehreä Urbaani Työympäristö Niittykummun Tulevaisuuden Keskustan Sykkeessä RIIHITONTTU Business Campus 1) Hyvä sijainti, helposti saavutettavissa 2) Runsaasti autopaikkoja 3)

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä

Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn 18.6.2017 mennessä Kerro näkemyksesi Tampereen nykytilasta ja siitä millaisen haluaisit Tampereen olevan tulevaisuudessa! Kyselyssä

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Keskustan kehittäminen

Keskustan kehittäminen Keskustan kehittäminen Tavoitteet 25.3.2014 Ohjausryhmän työpaja 25.3.2014 Käsitellyt teemat 1. Asuminen 2. Liikenne 3. Palvelut ja työpaikat Ohjausryhmä = - Kaupunginjohto - Luottamushenkilöiden edustus

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

Lausunto. Kaupunginhallitus liite nro 1 (1/12) Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelma

Lausunto. Kaupunginhallitus liite nro 1 (1/12) Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelma Kaupunginhallitus 31.8.2015 liite nro 1 (1/12) Äänekosken kaupunki Kaavasuunnittelija Henriikka Lonka Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI Lausuntopyyntönne Äänekosken ydinkeskustan kehittämissuunnitelmasta

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U

M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U Joensuun kaupunki eli matkustajat palvelupolulla. Juha-Pekka Vartiainen Joensuun kaupunki 1.11.2018 PA R I K Y S Y M Y S TÄ MIKÄ O N A SEMA? MITÄ MATKUSTAJA TA

Lisätiedot

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.9.2018 MIKSI KARHULAAN TARVITAAN UUSI YLEISKAAVA? Karhulan keskustan osayleiskaavalla tarkastellaan Karhulan keskeisiä alueita

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina

Lisätiedot

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina. päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana

Lisätiedot

Kouvolan keskustakortteleiden ideakilpailu DYNAMO

Kouvolan keskustakortteleiden ideakilpailu DYNAMO Torik Asemapiirustus 1:1000 Marjoniementie Salpausselänkatu 80 8 Salpausselänkatu Kaupungintalonpuisto Paikoituskansi X X Torikatu katos +77.5 4 Hansatori pyloni 5 Keskikatu Huoltokatu X X Halkotorinkuja

Lisätiedot

NÄKYMÄ ATLANTINKADULTA SAMOANKUJALLE Pyörien säilytys- ja huoltotilat on sijoitettu näkyville katutasoon.

NÄKYMÄ ATLANTINKADULTA SAMOANKUJALLE Pyörien säilytys- ja huoltotilat on sijoitettu näkyville katutasoon. NÄKYMÄ ATLANTINKADULTA SAMOANKUJALLE Pyörien säilytys- ja huoltotilat on sijoitettu näkyville katutasoon. NÄKYMÄ PORRASHUONEESTA Joustava huoneyksikkö toimii yhteistilana. Koko Massiivipuurakenteinen Koko

Lisätiedot

Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille?

Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille? Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille? Lähiliikkumisen ja lähiliikunnan edistäminen Liikuntavirasto kannustaa kaupunkilaisia pyöräilemään järjestämällä liikuntapaikoille riittävästi laadukkaita pyöräpysäköintipaikkoja

Lisätiedot

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8. ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

Läsnäoleva yleiskaava strategisen suunnittelun välineenä

Läsnäoleva yleiskaava strategisen suunnittelun välineenä Maankäytön strateginen ohjaaminen: Oikean välineen valinta MAL-verkoston seminaari 24.10.2012 Miten toimii jatkuvasti päivitettävä yleiskaava Läsnäoleva yleiskaava strategisen suunnittelun välineenä Oikeusvaikutteinen,

Lisätiedot

Pertunmaan kunnan strategia

Pertunmaan kunnan strategia Pertunmaan kunnan strategia 2019 2023 2019 PERTUNMAAN KUNTASTRATEGIA 2019 2023 KUNNAN VISIO 2023 Koko perheen Pertunmaa - yhteisöllinen ja yritysystävällinen PISTE! KEHITYKSEN POLKU Lapset ja nuoret Hyvinvointi

Lisätiedot

PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ.

PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. E N S I M M Ä I N E N SY N T Y I U U D E L L E E N. PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. 5 TOIMISTOTALOA LÄHES 1000 PYSÄKÖINTIPAIKKAA ERINOMAINEN SIJAINTI TAPIOLASSA VIIHTYISÄ, SKANDINAAVINEN

Lisätiedot

Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013

Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013 Pieksämäen strateginen OYK Kehityssuuntia 11.9.2013 Tausta-analyysi Miksikö haluan muuttaa Pieksämäelle? Potentiaaliset syyt Siellä on työtä Siellä on liike-/työtiloja Siellä on työvoimaa Se on lapsuuteni

Lisätiedot

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta

Lisätiedot