Suurelle valiokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suurelle valiokunnalle"

Transkriptio

1 SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2001 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista tukevasta Euroopan yhteisön monivuotisesta tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja esittelyn puiteohjelmasta sekä ehdotuksesta neuvoston päätökseksi eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista tukevasta Euroopan atomienergiayhteisön (EURATOMin) monivuotisesta tutkimuksen ja koulutuksen puiteohjelmasta (EU:n tutkimuksen kuudes puiteohjelma) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies on 8 päivänä kesäkuuta 2001 lähettänyt valtioneuvoston kirjelmän ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista tukevasta Euroopan yhteisön monivuotisesta tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja esittelyn puiteohjelmasta sekä ehdotuksesta neuvoston päätökseksi eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista tukevasta Euroopan atomienergiayhteisön (EURA- TOMin) monivuotisesta tutkimuksen ja koulutuksen puiteohjelmasta (EU:n tutkimuksen kuudes puiteohjelma) (U 39/2001 vp) käsiteltäväksi suureen valiokuntaan ja samalla määrännyt, että sivistysvaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa suurelle valiokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - neuvotteleva virkamies Sakari Immonen, kauppa- ja teollisuusministeriö - korkeakouluneuvos Mirja Arajärvi, opetusministeriö - ylitarkastaja Tiina Vihma-Purovaara, Suomen Akatemia - puheenjohtaja, professori Arto Mustajoki, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta - pääsuunnittelija Kimmo Halme, valtion tiede- ja teknologianeuvosto - toimialajohtaja Juha Vapaavuori, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra - tutkimusjohtaja Päivi Hovi-Wasastjerna, Taideteollinen korkeakoulu - rehtori Jorma Sipilä, Tampereen yliopisto - professori Ahti Salo, Teknillinen korkeakoulu - sihteeristön päällikkö Marja-Leena Tolonen, Teknologian kehittämiskeskus Tekes - lääkekehitysjohtaja Timo Veromaa, Biotie Therapies Oyj U 39/2001 vp Versio 2.0

2 - teknologiajohtaja Tapio Alvesalo, Fortum Oyj - Head of Strategy Planning Juha Ylä-Jääski, Nokia. VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ Ehdotus Yleistä Komissio antoi ehdotuksen tutkimuksen puiteohjelmaksi vuosille Muodollisesti puiteohjelma koostuu kahdesta erillisestä ohjelmasta, EY-ohjelmasta ja Euratom-ohjelmasta. Puiteohjelmat toimeenpannaan erityisohjelmien avulla. Komission esityksen lähtökohtana on tehdä tutkimuksen puiteohjelmasta eurooppalaisen tutkimusalueen (European Research Area, ERA) rakentamista edistävä väline. Tutkimusohjelman priorisoidut tutkimusalat Komissio katsoo, että yhteisön rahoittaman tutkimuksen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden lisäämiseksi seuraava puiteohjelma tulisi kohdistaa entistä voimakkaammin kriittisille kasvualoille ja sellaisille aloille, joihin liittyy vahvasti ympäristöön sekä kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä intressi. Komissio esittää, että puiteohjelmasta rahoitettava varsinainen tutkimustoiminta keskitetään seuraaville seitsemälle priorisoidulle tutkimusalalle: 1) Genomitutkimus ja terveysalan bioteknologia 2) Tietoyhteiskuntateknologiat 3) Nanoteknologia, älykkäät materiaalit ja uudet tuotantomenetelmät 4) Ilmailu ja avaruus 5) Elintarvikkeiden turvallisuus ja terveysriskit 6) Kestävä kehitys ja globaalimuutos 7) Kansalaiset ja hallinto eurooppalaisessa osaamisyhteiskunnassa. Näiden lisäksi puiteohjelman rahoituksesta ehdotetaan varattavaksi merkittävä osuus eri sektoripolitiikkojen (esimerkiksi ympäristö, energia, liikenne, terveys, koulutus) valmistelua ja toteutusta tukevaan tutkimukseen sekä ennalta arvaamattomiin tiedontarpeisiin reagoivaan tutkimukseen. Eurooppalaisen tutkimusalueen rakentamista ja vahvistamista edistävät toimet Komissio esittää puiteohjelmaan sisällytettäväksi myös seuraavia tutkimusta tukevia horisontaalisia toimia, joilla voidaan samalla edistää eurooppalaisen tutkimusalueen kehittymistä: innovaatioiden edistäminen tutkijaliikkuvuuden lisääminen tutkimuslaitteistojen ja muun tutkimuksen infrastruktuurin käytön tehostaminen ja uusien yhteiseurooppalaisten infrastruktuurien perustamistarpeen selvittäminen tieteen ja yhteiskunnan vuoropuhelun edistäminen yhteistyön edistäminen kansallisten tutkimusohjelmien tasolla muiden eurooppalaisten tutkimusyhteistyöjärjestelyjen tukeminen (esimerkiksi COST, ESA, ESO, ESF, CERN). Rahoitusehdotus Komissio esittää tutkimuksen kuudennen puiteohjelman kokonaisbudjetiksi miljoonaa euroa, josta EY:n puiteohjelman osuus olisi miljoonaa euroa ja Euratom-puiteohjelman osuus miljoonaa euroa. Viidennen puiteohjelman kokonaisbudjetti on miljoonaa euroa (EY-ohjelma miljoonaa euroa ja Euratom-ohjelma miljoonaa euroa). Budjetin kasvu, noin 17 prosenttia, kohdistuisi kokonaan muuhun kuin ydinenergian tutkimukseen. Uudet toimeenpanovälineet Komissio esittää, että jatkossa tutkimus- ja teknologian kehittämishankkeet toteutettaisiin lä- 2

3 hes yksinomaan seuraavilla kolmella uudella toimeenpanovälineellä: 1) Komission osallistuminen vähemmistöosakkaana (rahoitusosuus enintään 50 prosenttia) suuriin, useiden miljoonien tai useiden kymmenien miljoonien eurojen integroituihin hankkeisiin, joissa osallistuvien organisaatioiden määrä voisi olla useita kymmeniä. 2) Komission rahoitustuki vain muutaman jäsenmaan tutkimusohjelmalle, mistä käytetään nimitystä vaihtelevien geometrioiden politiikka. 3) Huippututkimuksen virtuaalisten verkostojen luominen komission rahoitustuella tietyillä tutkimusaloilla. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto katsoo, että EU:n toiminnan ja budjetin painopistettä tulee siirtää osaamista, kilpailukykyä ja tietoyhteiskunta-kehitystä vahvistaviin toimiin. Tutkimuksen puiteohjelma edistää kaikkia näitä tavoitteita. Suomen kokemukset neljännestä ja viidennestä puiteohjelmasta ovat olleet erittäin myönteisiä. Ohjelmiin osallistuminen on edistänyt merkittävästi yritysten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen kansainvälistä verkottumista sekä tiedon ja osaamisen kasvua ja teknologian siirtoa. Rahoituksen osalta valtioneuvosto toteaa, että tutkimuksen puiteohjelmalla on strateginen merkitys Euroopan kasvua ja työllisyyttä tukevana välineenä. Siksi on tärkeää, että taataan puiteohjelman rahoituksen selkeä kasvu edellisestä puiteohjelmasta. Tavoitteellisena lähtökohtana on pidettävä, että EU:n kuudennen puiteohjelman kokonaisbudjetti olisi noin miljoonaa euroa, mikä vastaa vuosien rahoituskehyksissä tutkimusyhteistyölle varattua rahoitusta. Tutkimuksen keskittämisen osalta Suomi tukee puiteohjelman aiempaa voimakkaampaa keskittämistä Euroopan kriittisille kasvualoille ja sellaisille aloille, joihin liittyy vahvasti ympäristöön sekä kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä intressi. Koska puiteohjelman budjetti on vain noin 5 prosenttia Euroopan julkisesta t&k-panostuksesta, ohjelman vaikuttavuuden maksimoimiseksi rahoitus on kohdennettava optimaalisesti. Uusia toimeenpanovälineitä koskevan ehdotuksen osalta Suomi kannattaa pyrkimystä kehittää toimeenpanoon liittyviä mekanismeja. Komission esittämät uudet toimeenpanovälineet saattavat tarjota käyttökelpoisia välineitä eurooppalaisen tutkimuksen vahvistamiseksi. Puiteohjelman hallinnosta selvityksessä todetaan mm., että kokemukset aikaisemmista puiteohjelmista osoittavat, että projektiehdotusten nykyinen arviointimenettely on toimiva ja tehokas. Ulkoistamisesta ei automaattisesti seuraa hyötyä nykyiseen käytäntöön verrattuna. Se ei myöskään kevennä hallintoa eikä kustannussäästöistä ole takeita. Myös läpinäkyvyys ja objektiivisuus saattaisivat heikentyä ulkoistamisen myötä. Tehtävien ulkoistamisen sijasta olisi ensisijaisesti pyrittävä vähentämään puiteohjelman vaatimaa hallinnointityötä sekä delegoimaan vastuuta alaspäin komission sisällä. Valtioneuvosto pitää ehdotusta priorisoiduista tutkimusaloista kokonaisuutena onnistuneena. Se painottuu niihin tiede- ja teknologia-aloihin, jotka yleisesti arvioidaan eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja kasvun kannalta tärkeiksi. Puiteohjelmaesitykseen on myös sisällytetty sellaisia ympäristöön sekä kansalaisten terveyteen ja elinoloihin liittyviä teemoja, joihin liittyvät ongelmat vaativat Euroopan ja maailmanlaajuista tutkimusyhteistyötä. Eurooppalaisen tutkimusalueen jäsentämistä ja vahvistamista koskeviin komission ehdotuksiin valtioneuvosto suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti. Tutkimusta ja innovaatiota koskevien ehdotusten tavoitteet ovat oikeita. On kannatettavaa, että yhteistyötä pyritään lisäämään eurooppalaisten, kansallisten ja alueellisten toimijoiden välillä. Komission tulisi olla aloitteentekijä sekä edistää verkottumista ja hyvien käytäntöjen siirtoa. Palvelut tulisi sijoittaa niin lähelle yrityksiä kuin mahdollista. Ehdotuksen inhimillisiä voimavaroja ja liikkuvuutta koskevalle osiolle on varattu merkittävästi enemmän rahoitusta kuin viidennessä puiteohjelmassa. Valtioneuvoston kannanotossa todetaan, että riittämätön tutkijapotentiaali on eräs 3

4 Euroopan kehityksen pullonkauloista. Sen vuoksi on tärkeää, että tutkijakoulutusta lisätään ja tehostetaan tutkijapulan ehkäisemiseksi ja että tutkijoita otetaan vastaan myös kolmansista maista. Osion toimeenpano tulisi toteuttaa keskitetysti eikä hajauttaa temaattisista tutkimusaloista vastaaviin yksiköihin. Lähtökohtana tulee olla tutkijan kannalta joustava ja houkutteleva järjestelmä. Rahoituksen keston tulee olla tarkoituksenmukainen, erityisesti nuorten tutkijoiden tulisi voida viipyä vierailukohteessaan riittävän kauan. Osiossa tulee painottaa tutkijankoulutuksen edistämistä tutkijankoulutusverkostojen avulla. Lisäksi tulisi vahvistaa tutkijoiden liikkuvuutta hakijamaihin ja -maista sekä lisätä yritysten ja yliopistojen yhteistyötä ja yhteyksiä Euroopan ulkopuolelle. Tutkimusinfrastruktuuria koskevista ehdotuksista todetaan mm., että erityisen tärkeää on tehokkaan eurooppalaisen tietoverkon rakentaminen tutkimuksen käyttöön yhdistämällä kansalliset tutkimuksen tietoverkot. Verkon teho ja verkkoon liittyvät palvelut tulee pitää uusimman kehityksen tasalla. Tieteen ja yhteiskunnan välisiä suhteita koskeva osio kaipaa konkretisointia, sillä sen tavoite ja sisältö jäävät hyvin epäselviksi. Tutkimuksen ja teknologian eettisten kysymysten ja vastuun painottaminen on kannatettavaa, kuten myös naisten roolin esiin nostaminen. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Yleistä Komission ehdotus EU:n tutkimuksen kuudenneksi puiteohjelmaksi edistää EU:n toiminnan ja budjetin painopisteen siirtämistä osaamista, kilpailukykyä ja tietoyhteiskuntakehitystä vahvistaviin toimiin. Valiokunta korostaa sitä, että EU:n tutkimuksen neljäs ja viides puiteohjelma ovat olleet Euroopalle ja Suomelle myönteisiä. Ohjelmiin osallistuminen on edistänyt merkittävästi yritysten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen kansainvälistä verkottumista sekä tiedonjaon saamisen kasvua ja teknologian siirtoa. Neljännessä puiteohjelmassa Suomeen saatiin 2,7 prosentin rahoituspalaute, mikä on oleellisesti korkeampi kuin laskennallinen 1,4 prosentin maksuosuus neljännen puiteohjelman budjetin vapaasti kilpailtavasta osuudesta. Viidennessä puiteohjelmassa rahoituspalaute on säilynyt samalla hyvällä tasolla. Valiokunta pitää kuudennen puiteohjelman hyväksymistä tärkeänä ja kiirehtii päätöksentekoa asiassa. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan siitä, että ehdotus priorisoiduista tutkimusaloista on onnistunut. Se painottuu niihin tiede- ja teknologia-aloihin, jotka yleisesti arvioidaan eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja kasvun kannalta tärkeiksi. Humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen osuuden vahvistamisesta valiokunta esittää yksityiskohtaisia kannanottoja jäljempänä tässä lausunnossa. Yleisenä toteamuksena valiokunta esittää, että puiteohjelman toteutuksessa on välttämätöntä panostaa tietoturvakysymyksiin kautta linjan. Erityisen tärkeää on lisätä viestien salaukseen, sähköiseen allekirjoitukseen sekä verkkotyöalustojen ja -menetelmien kehitykseen kohdistuvaa tutkimustoimintaa siten, että Eurooppaan syntyisi alan kehitystä johtavaa ja volyymiltaan mittavaa yritystoimintaa. Puiteohjelmassa tulee paneutua näihin kysymyksiin monitieteisesti ihmistä ja ihmisyhteisöjen käyttäytymistä korostaen ja samalla tutkimuksen ja käytännön yhdistäviä pilottihankkeita käyttäen. Teknologisten tarpeiden ennakointi Ehdotuksen mukaan unionin tieteellisten ja teknologisten tarpeiden ennakoinnissa reagoidaan yhteisön ja unionin politiikkoihin sisältyviin tieteellisiin ja teknologisiin tarpeisiin kaikilla näihin politiikkoihin liittyvillä alueilla. Kyseessä ovat ne tarpeet, joissa ei ole tarpeen käyttää en- 4

5 sisijaisten aihealueiden kolmea pääosallistumisvälinettä, vaan jotka edellyttävät erityisiä toimia ja osallistumistapoja. Ehdotuksen mukaan tavoitteena on myös reagoida joustavasti ja nopeasti esille tuleviin yksittäisiin tieteellisiin ja teknologisiin tarpeisiin, ennalta arvaamattomiin merkittäviin käänteisiin sekä joihinkin tieteellisen tiedon eturintamassa ilmeneviin tarpeisiin, varsinkin monia eri aiheita käsittävillä ja tieteiden välisillä aloilla, myös ensi sijaisiin aihealueisiin liittyvillä alueilla syntyviin tarpeisiin. Komissio toteaa myös, että EU:n politiikkojen määrittely riippuu yhä suuremmassa määrin tieteen ja teknologian kehityksen sekä sosiaalisen ja taloudellisen ympäristön oikea-aikaisesta ennakoimisesta ja ymmärtämisestä. Valiokunta pitää välttämättömänä tämän toimintakokonaisuuden sisällyttämistä puiteohjelmaan. Teknologian ennakointi ja vaikutusten arviointi luovat perustaa tuloksekkaalle poliittiselle päätöksenteolle ei pelkästään Euroopan tasolla vaan myös kansallisella ja alueellisella tasolla. Teknologian ennakointitoiminnalla pyritään vastaamaan politiikan tarpeisiin tieteen eturintamaan kuuluvilla aloilla sekä löytämään ratkaisuja myös yllättäen esiin nouseviin kysymyksiin. Valiokunta pitää tärkeänä tukea kansallisten tutkimusohjelmien verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan ja -politiikan koordinointia. Valiokunta pitää välttämättömänä, että tähän tarkoitukseen käytetään joustavia menetelmiä. On välttämätöntä, että teknologian ennakointitoiminnassa verkostomaisesti toimien tuotetaan tietoa ja ennakoinnin tulokset pyritään saamaan tehokkaasti käyttöön. Komission tarkoituksena on keskittää tieteen ja teknologian kehityksen ennakointia koskeva tutkimus Yhteiseen tutkimuskeskukseen (YTK), jonka yleisenä tehtävänä on antaa asiakaslähtöistä tieteellistä ja teknistä tukea Euroopan unionin politiikkojen suunnittelulle, toteutukselle ja seurannalle. YTK:lla on asiantuntemusta teknologian ja yhteiskunnan välisten suhteiden analysoinnissa ja kokemusta eri tieteenalojen rajat ylittävän monitieteisen tulevaisuutta ennakoivan tutkimuksen koordinoinnista kansainvälisellä tasolla, mikä myötävaikuttaa eurooppalaisen tukimusalueen tavoitteiden toteuttamiseen. Valiokunta kuitenkin toteaa, että teknologian ennakoinnin kannalta ei ole riittävää, että tämä tutkimus keskitetään YTK:een. Valiokunnan mielestä on välttämätöntä, että YTK:n lisäksi unionin alueella on laaja joukko tuottamassa teknologisen ja taloudellisen kehityksen ennakoinnissa vaadittavaa tutkimustietoa. Euroopan tarpeita palvelevassa ennakoinnissa on kaikkein keskeisimmäksi tekijäksi muodostumassa itse prosessi, jolla tietoa ja näkemyksiä tuotetaan. On välttämätöntä, että eri tahot, niin huipputason tutkijat kuin eri intressitahojen edustajat poliittiset päättäjät mukaanlukien, yhdessä osallistuvat ennakointiprosesseihin. Valiokunta esittää, että valtioneuvosto huolehtii siitä, että ennakointi organisoidaan puiteohjelmassa edellä kuvatulla tavalla ja että siihen varataan riittävät voimavarat. Humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus EU:n perussopimuksen mukaan puiteohjelman tehtävänä on vahvistaa Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Tästä johtuen EU:n tutkimuspolitiikka on ollut hyvin keskittynyttä välittömään taloudelliseen hyötyyn johtavaan tutkimukseen. Eduskunta on jo viidennen puiteohjelman käsittelyn yhteydessä (VaVL 20/1997 vp) ollut huolissaan humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen osuuden vähäisyydestä puiteohjelmassa. Yhä enemmän on otettava huomioon se, että ihmiskunnan kehitys on ennen kaikkea kiinni siitä, miten yksilöt ja yhteisöt, kansat ja kansakunnat oppivat ymmärtämään toisiaan. Sen vuoksi valiokunta pitää myönteisenä, että kuudennessa puiteohjelmassa on yhteiskuntatieteisiin ja humanistiseen tutkimukseen kohdistuva prioriteettialue "Kansalaiset ja hallinto eurooppalaisessa osaamisyhteiskunnassa". Valiokunta pitää tärkeänä yhteiskuntatieteellisen ja humanistisen tutkimuksen vahvistamista, koska ne voivat tuottaa oleellista ja ajankohtaista tietoa eurooppalaisten päätöksentekijöiden käyttöön. Taloudellista integraatiota tarkastellaan usein erillisenä ilmiönä ottamatta huo- 5

6 mioon muiden yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutusta tähän prosessiin. Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät tulisi ottaa huomioon niin, että ne voisivat myös riittävän ajoissa vaikuttaa päätöksentekoon. Tärkeä tutkimusalue on muun muassa se, miten monikulttuurisen Euroopan pitäisi kohdata tämän vuosituhannen yhteiskunnallispoliittiset haasteet sekä ylikansallisesta että alueellisesta näkökulmasta. Valiokunta pitää kuitenkin prioriteettialuetta melko kapeana. Sen vuoksi on välttämätöntä, että humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta laajennetaan esimerkiksi koulutuksen avulla tieto- ja osaamispääoman kasvattamista koskevaan tutkimukseen sekä koulutuksen vaikuttavuutta ja uusia osaamistarpeita koskevaan tutkimukseen. Uusien merkittävien innovaatioiden syntyä voidaan erityisesti edistää eri näkökulmia ja erilaisia kokemuksia yhdistävällä riittävän syvällisellä monitieteisellä tutkimuksella. Tähän tieteen ja kulttuurin raja-aitoja rikkovaan tutkimukseen tulee valiokunnan mielestä osoittaa suunniteltua enemmän voimavaroja. Valiokunta korostaa myös tutkimusta kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien ja demokratian parantamiseksi EU:n instituutioita uudistettaessa. Suomen kannalta on myös tärkeää pienten kielten asemaa koskeva tutkimus. Tutkijavoimavarat ja tutkijoiden liikkuvuus Tutkijavoimavaroja ja tutkijoiden liikkuvuutta koskevalle osalle lisätään puiteohjelmassa merkittävästi voimavaroja. Eurooppalaisen tutkijapulan ehkäisemiseksi on tärkeää, että tutkijakoulutusta lisätään ja tehostetaan. Komissio esittää tutkijoiden liikkuvuutta ja koulutusta edistävien toimien rahoitusta kaksinkertaiseksi verrattuna viidenteen puiteohjelmaan eli miljoonaan euroon. Tutkijoiden kiinnostus viidennen puiteohjelman tarjoamia liikkuvuuden tukimuotoja kohtaan on valiokunnan saaman selvityksen mukaan vähentynyt lähes kaikissa Euroopan maissa. Suomessa kiinnostus on ollut jopa keskimääräistä vähäisempää, koska suomalaisille tutkijoille on tarjolla EU:n puiteohjelman lisäksi useita muitakin kanavia osallistua tutkijavaihtoon. Valiokunnan mielestä on kuitenkin tärkeää panostaa myös Euroopan unionin tasolla nykyistä enemmän tutkijakoulutukseen. Tarkoituksena on luoda uusia tukimuotoja, joilla pyritään erityisesti lisäämään Euroopan kiinnostavuutta kolmansien maiden tutkijoiden keskuudessa. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että tutkijoiden liikkuvuuteen tarkoitettuja varoja voidaan käyttää joustavasti tutkijoiden yhteistyön syventämiseen silloin, kun se tutkimuksen laatutavoitteiden kannalta on tarkoituksenmukaista. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että eurooppalaisten tutkimuslaitosten ja tutkimushankkeiden houkuttavuutta tulee lisätä, jotta näihin saadaan tutkijoita esimerkiksi nykyisistä hakijamaista ja Venäjältä. Valiokunta painottaa toimenpiteitä yhteishankkeiden ja verkostoitumisen lisäämiseksi, jolloin tutkijoille on nykyistä helpompaa osallistua tutkimustyöhön kotimaassaan. Tietoyhteiskuntateknologiat Valtioneuvoston kannanotossa tietoyhteiskuntateknologiat-prioriteettiin todetaan, että tietoyhteiskuntaa koskevassa tutkimuksessa tulisi aiempaa selvemmin ottaa lähtökohdaksi käyttäjien tarpeet ja teknologian helppokäyttöisyys. Valiokunta pitää lähtökohtaa oikeana. Valiokunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että tavoite käyttäjälähtöisyydestä on jäänyt suunnitelluissa toimissa liian vähälle huomiolle. Osio painottuu voimakkaasti teknisiin ratkaisuihin. Valiokunta korostaa sitä, että kehittämistyössä tulee ottaa huomioon muun muassa ihmisen kyky oppia. On tärkeää kehittää sellaisia teknologian muotoja, joilla kansalaiset voivat hallita informaatiovirtoja ja kääntää ne tiedoksi ja ymmärtämiseksi. Puiteohjelman hallinto Komission ehdotuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa ja keventää sekä tehostaa puiteohjelman toimeenpanoa. Komissio suunnittelee tutkimusohjelmien hallinnon ulkoistamista erityises- 6

7 ti pk-yrityksiä ja tutkijoiden liikkuvuutta koskevissa osuuksissa sekä integroitujen projektien yhteydessä. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan siinä, että ulkoistamisesta ei automaattisesti seuraa hyötyä nykyiseen käytäntöön verrattuna. Se ei myöskään kevennä hallintoa eikä kustannussäästöistä ole varmuutta. Valiokunta korostaa myös sitä, että läpinäkyvyys ja objektiivisuus on ensisijaisen tärkeää ja tämä saattaisi heikentyä ulkoistamisen myötä. Sen sijaan valiokunta pitää tärkeänä vähentää puiteohjelman vaatimaa hallinnointityötä. Lausunto Lausuntonaan sivistysvaliokunta kunnioittavasti ilmoittaa, että valiokunta yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan edellä esitetyin näkökohdin täydennettynä, ja esittää, että valtioneuvosto huolehtii ennakoinnin ja monitieteisten tutkimushankkeiden järjestämisestä tässä lausunnossa kuvatulla tavalla. Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2001 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Kaarina Dromberg /kok Jukka Gustafsson /sd Tapio Karjalainen /sd Tanja Karpela /kesk (osittain) Jyrki Katainen /kok (osittain) Inkeri Kerola /kesk Irina Krohn /vihr (osittain) Markku Markkula /kok (osittain) Margareta Pietikäinen /r vjäs. Osmo Puhakka /kesk Leena Rauhala /kd Säde Tahvanainen /sd Ilkka Taipale /sd Irja Tulonen /kok (osittain) Unto Valpas /vas Pia Viitanen /sd (osittain) Lauri Oinonen /kesk. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Marjo Hakkila. 7

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 23/2001 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista tukevasta Euroopan yhteisön monivuotisesta

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista tukevasta Euroopan yhteisön monivuotisesta tutkimuksen, teknologian

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2002 vp Valtioneuvoston selvitys Euroopan komission valkoisesta kirjasta "EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet" Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Budjettivaliokunta 2004 10. huhtikuuta 2002 TYÖASIAKIRJA Tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen kuudes puiteohjelma Budjettivaliokunta Esittelijä: Göran Färm ja Ian Stewart

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 10/2004 vp Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta "tiede ja teknologia, Euroopan tulevaisuuden avaimet tutkimuksen tukemiseksi harjoitettavan politiikan suuntaviivat

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.

Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä. TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) 12628/00 DCL 1 LIMITE PUBLIC RECH 106 ATO 64 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 12628/00 RESTREINT Päivämäärä: 30.

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

Yritysten EU-rahoitusmahdollisuudet Elina Holmberg, Tekes

Yritysten EU-rahoitusmahdollisuudet Elina Holmberg, Tekes Yritysten EU-rahoitusmahdollisuudet Elina Holmberg, Tekes 8.11.2017 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan Euroopan komissiosta:

Lisätiedot

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk

Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITE

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITE SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2001 vp Hallituksen esitys laeiksi ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 30/2005 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi sekä neuvoston päätökseksi (tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma) Suurelle valiokunnalle

Lisätiedot

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )

Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 ) SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

Toiminta tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla (2001)

Toiminta tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla (2001) P5_TA(2002)0606 Toiminta tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla (2001) Euroopan parlamentin päätöslauselma komission kertomuksesta Euroopan unionin toiminnasta tutkimuksen ja teknologian kehittämisen

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö U-JATKOKIRJELMÄ KTM TEO Kortekallio Eeva-Liisa Eduskunta Suuri valiokunta

Kauppa- ja teollisuusministeriö U-JATKOKIRJELMÄ KTM TEO Kortekallio Eeva-Liisa Eduskunta Suuri valiokunta Kauppa- ja teollisuusministeriö U-JATKOKIRJELMÄ KTM2006-00234 TEO Kortekallio Eeva-Liisa 08.05.2006 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma (EY ja Euratom) (2007-2013)

Lisätiedot

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5

Kimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5 YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta Saara Lilja-Rothsten Maa- ja metsätalousministeriö

Eduskunnan talousvaliokunta Saara Lilja-Rothsten Maa- ja metsätalousministeriö Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevan EU:n strategian täytäntöönpanosta (COM(2018) 738 final) Eduskunnan talousvaliokunta 8.2.2019 Saara Lilja-Rothsten

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.9.2006 KOM(2006) 548 lopullinen 2005/0043 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)

Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen) VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 29/2006 vp Tiistai 6.6.2006 kello 12.00-12.40 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö E-KIRJELMÄ KTM ELO Hyrsky Kimmo EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA

Kauppa- ja teollisuusministeriö E-KIRJELMÄ KTM ELO Hyrsky Kimmo EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Kauppa ja teollisuusministeriö EKIRJELMÄ KTM200500084 ELO Hyrsky Kimmo 29.3.2005 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite KTM:n diaarinumero 5/011/2005 Asia EU; yrityspolitiikka; ehdotus monivuotista yritysohjelmaa

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0274(COD) kehitysvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0274(COD) kehitysvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0274(COD) 10.2.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta budjettivaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi takuurahaston

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 13/2002 vp Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä lokakuuta 2002 lähettäessään hallituksen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2002 vp Perjantai 25.10.2002 kello 14.00-15.09 Läsnä nimenhuudossa vpj. vpj. jäs. Kimmo Kiljunen /sd Kirsi Piha /kok Eero Akaan-Penttilä /kok Maria Kaisa Aula /kesk

Lisätiedot

VTT eurooppalaisen tutkimuksen peruspilari

VTT eurooppalaisen tutkimuksen peruspilari VTT eurooppalaisen tutkimuksen peruspilari VTT Julkaisu: La lettre européenne de l ANRT No. 242 (lokakuu 2010) Artikkelin nimi: VTT, cet européen qui s impose au plus haut niveau dans le 7e programme-cadre

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Torstai kello

Torstai kello ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55

Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan Euroopan komissiosta: mm. Horisontti

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA

TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Budjettivaliokunta 2004 29. elokuuta 2001 PE 303.592/12-18 TARKISTUKSET 12-18 Lausuntoluonnos (PE 303.592) Heide Rühle Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi eurooppalaisen

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin pienille ja keskisuurille yrityksille.

Lisätiedot

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.

2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan. SIVISTYSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 48/2005 vp Tiistai 14.6.2005 kello 12.00 14.00 Läsnä pj. Kaarina Dromberg /kok vpj. Säde Tahvanainen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Hanna-Leena Hemming /kok Sinikka Hurskainen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet 12.3.2013 Marja-Liisa Niemi Tiedontuotanto Ilmiöiden ymmärtämiseksi, osaamisen ja toiminta- /työtyöprosessien kehittämiseksi, kehityskulkujen suuntaamiseksi

Lisätiedot

Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja

Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja Euroopan komission tiede- ja tietämyspalvelujen tarjoaja Yhteinen tutkimuskeskus Joint Research Centre (JRC) e. r p. / r 65 % 80 % 60 % 20 % 73 % FI TSUNAMIS ALERT SYSTEM MUNICIPAL SERVICE + 27.5 1020.0

Lisätiedot

Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla

Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla Horisontti 2020 Roadshow Seinäjoki, 23.4.2013 Eija Auranen DM # 1114915 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen

Lisätiedot

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain

Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITTEET

HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITTEET SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 17/2001 vp Hallituksen esitys laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain, vapaasta sivistystyöstä annetun lain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa. PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. helmikuuta 2002 (08.03) (OR. fr) 15133/01 LIMITE PV/CONS 80 RECH 181 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. helmikuuta 2002 (08.03) (OR. fr) 15133/01 LIMITE PV/CONS 80 RECH 181 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. helmikuuta 2002 (08.03) (OR. fr) 15133/01 LIMITE PV/CONS 80 RECH 181 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2398. istunto (TUTKIMUS) Bryssel, 10. joulukuuta 2001 15133/01

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 13/2005 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi sekä neuvoston päätökseksi (tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma) Suurelle valiokunnalle

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Professoriliitto sivistysvaliokunnan kuultavana 12.1.2011 E 98/2010 vp komission tiedonannosta Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI EU:n budjetti vuonna 2006: yhteensä 121 mrd. euroa Maataloustuet: 43,3 mrd. euroa Muut menot: 3,6 mrd. euroa Hallintomenot: 6,7 mrd. euroa Rahoitus EU:n ulkopuolelle: 5,5 mrd. euroa Muut sisäiset politiikat:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (PO7)

SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (PO7) Mitä Euroopassa tutkitaan SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (PO7) Eurooppalaisen tutkimuksen nostaminen johtoasemaan Eurooppalaisen tutkimuksen saattaminen uudelle tasolle Tutkimusta ja teknologian kehittämistä koskeva

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot