ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1"

Transkriptio

1 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginvaltuusto AIKA klo 18:00-19:52 PAIKKA Kaupunginvaltuuston istuntosali, kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 5 3 KAUPUNGINVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VALINTA VUOSIKSI OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN ORIVESI-TALO OY:N LAINALLE 5 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMA 2040, EHDOTUKSEN HYVÄKSYMINEN 6 11-VUOTISEN ERITYISOPETUKSEN SIIRTÄMINEN KANGASALAN VATIALAN KOULUSTA ORIVEDEN KULTAVUOREN KOULUUN LUKUVUODEN ALUSTA ALKAEN / ERITYISOPETTAJAN VIRAN PERUSTAMINEN ALKAEN 7 POHJOISEN ALUEEN JA ETELÄISEN ALUEEN KASVATUKSEN JA OPETUKSEN JOHTOKUNTIEN YHDISTÄMINEN / HALLINTOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN 8 KAUPUNGINHALLITUKSEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT VALTUUSTOALOITE KOSKIEN YHTEENVEDON SAAMISTA KAUPUNGIN KÄYTTÄMISTÄ KONSULTTIPAL-VELUISTA JA NIIDEN HYÖDYISTÄ 27 Pöytäkirjan tarkastus: toimitetaan hallintosihteerin työhuoneessa perjantaina 30. tammikuuta 2015 kello Pöytäkirjan julkipano: Oriveden kaupungintalo, hallintosihteerin työhuone, maanantaina 2. helmikuuta 2015 viraston avoinnaolo ajan.

2 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Jakara Riitta 18:00-19:52 valtuuston puheenjohtaja Uotila Kalle 18:00-19:52 valtuuston I varapuheenjohtaja Nieminen Antti 18:00-19:52 valtuuston II varapuheenjohtaja Aitolahti Annamari 18:00-19:52 jäsen Autio Matti 18:00-19:52 jäsen Haikka Juha 18:00-19:52 jäsen Hjerppe Ilkka 18:00-19:52 jäsen Jokinen Kaarina 18:00-19:52 jäsen Jokipolvi Marjatta 18:00-19:52 jäsen Järvinen Jussi 18:00-19:52 jäsen Jääskelä Erkki 18:00-19:52 jäsen Kahelin Anne 18:00-19:52 jäsen Kahelin Reijo 18:00-19:52 jäsen Kahilaniemi Sini 18:00-19:52 jäsen Kallio Markku 18:00-19:52 jäsen Ketola Jussi 18:00-19:52 jäsen Kontio-Ollila Kirsti 18:00-19:52 jäsen Koppanen Matti 18:00-19:52 jäsen Koskela Irma 18:00-19:52 jäsen Kymäläinen Anna 18:00-19:52 jäsen Laamanen Veikko 18:00-19:52 jäsen Lahtinen Nina 18:00-19:52 jäsen Lähteenmäki Heikki 18:00-19:52 jäsen Mäkinen-Aakula Marjo 18:00-19:52 jäsen Nevala Hannu 18:00-19:52 jäsen Ojanen Jere 18:00-19:52 jäsen Reini Ulla 18:00-19:52 jäsen Salomaa Heikki 18:00-19:52 jäsen Laine Sari 18:00-19:52 jäsen Sistonen Sami 18:00-19:52 jäsen Tuhkanen Pekka 18:00-19:52 jäsen Viljanen Jussi 18:00-19:52 jäsen Viskari Tarmo 18:00-19:52 jäsen Palomäki Marita 18:00-19:52 varajäsen Vihusaari Kimmo 18:00-19:52 varajäsen POISSA Arantila Markku jäsen Nikkilä Päivi jäsen MUU Kuusisto Juha 18:00-19:52 kaupunginjohtaja Lappi Helena 18:00-19:52 pöytäkirjanpitäjä Hynninen Pirkko 18:00-19:52 vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Lilja Marjatta 18:00-19:52 talousjohtaja Naumanen Veli-Pekka 18:00-18:20 asumispalvelupäällikkö Valkama Päivi 18:00-19:52 maankäyttöinsinööri ALLEKIRJOITUKSET Riitta Jakara Puheenjohtaja Helena Lappi Pöytäkirjanpitäjä

3 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ KÄSITELLYT ASIAT 1-10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Orivedellä kello Erkki Jääskelä Pekka Tuhkanen PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Oriveden kaupungintalo, hallintosihteerin työhuone viraston avoinnaoloajan Hallintosihteeri Helena Lappi

4 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginvaltuusto KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kaupunginvaltuusto Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

5 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginvaltuusto PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Kaupunginvaltuusto Pöytäkirjantarkastajiksi ovat vuorossa Erkki Jääskelä ja Pekka Tuhkanen. Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Erkki Jääskelä ja Pekka Tuhkanen. Merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja teki kau pungin val tuus tol le muutosesityksen esityslistan asioiden käsittelyjärjestyksestä si ten, että esityslistan asia numero 7 (Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja va ra pu heen joh ta jan valinta vuosiksi ) käsitellään seuraavana ennen asialistan asiaa numero 3. Kau pun gin val tuus to hyväksyi käsittelyjärjestyksen muutoksen yk si mie li ses ti

6 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto KAUPUNGINVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN VALINTA VUOSIKSI Kaupunginhallitus Kuntalain 12 :n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa. Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto on päättänyt kokouksessaan , että Ori veden kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimi kausi on kaksi vuotta. Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 :n mukaan kaupun ginvaltuustossa on kaksi varapuheenjohtajaa. Vuosina kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on toiminut kunnallisneuvos Riitta Jakara, I varapuheenjohtajana free lancetoimittaja Kalle Uo ti la ja II varapuheenjohtajana rakennusarkkitehti Antti Nieminen. (Valmistelu: kaupunginjohtaja JK) Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupungin valtuustolle, että se valitsee kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa vuosiksi Päätös: Ehdotus hyväksyttiin Päätös: Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti vuosiksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi kunnallisneuvos Riitta Jakaran, I varapuheenjohtajaksi freelancetoimittaja Kalle Uotilan ja II varapuheenjohtajaksi rakennusarkkitehti Antti Niemisen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Jakara esitti omasta ja muiden valittujen puolesta valtuustolle kiitoksensa luottamuksesta

7 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN ORIVESI-TALO OY:N LAINALLE Kaupunginhallitus Orivesi-talo Oy:n hallitus on päättänyt esittää Oriveden kau pungil le, että se myöntäisi omavelkaisen takauksen yhtiön peruskorjausten rahoit ta mi seen otettavan enintään euron lainan vakuudeksi. Orivesi-talo Oy:n hallituksen mukaan kiinteistössä on toteutettava mm. seuraa via korjaustoimenpiteitä: - katon korjaaminen poistamalla jalkarännit kokonaan, - erkkerien korjaukset, - ilmanvaihdon säätäminen uudelleen vuokralaisten vaihdosten ja käyttö tar koi tus ten muutosten vuoksi sekä ilmastointikonehuoneeseen tehok kaam pien puhaltimien hankinta järjestelmän perusparannuksineen, - ilmanvaihtoon vaikuttavana rakenteiden tiivistys, ikkunoiden vaihto ja pat te ri ver kos ton tasapainotus, - lukitusjärjestelmän uusiminen, opastejärjestelmän uusiminen sekä julki si vun metalliosien maalaukset. (kokouksessa tehty korjaus). Korjaukset on tarkoitus rahoittaa osittain omilla varoilla ja osittain Ori vesi-ta lo Oy:n ottamalla euron lainalla. Rahoituskulut peritään vuoden 2016 alusta lähtien pe rit tä vä nä pääomamenovuokrana. Laina-aika on n. 20 vuotta. Lainakilpailutuksen voittaja selviää kaupunginhallituksen kokoukseen mennes sä, joten ehdotus tehdään vasta kokouksessa. (Valmistelu: asumispalvelupäällikkö V-PN) Kaupunginjohtajan ehdotus: Tehdään kokouksessa. Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää jättää asian pöydälle lisäselvitysten takia. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja ja asumispalvelupäällikkö Veli-Pek ka Naumanen olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana

8 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Edellisessä kokouksessa käydyn keskustelun perusteella asiaa valmistellaan ja laaditaan lisäselvityksiä kokoukseen mennessä, joten esittelijän ehdotus teh dään kokouksessa. Esittelijän kokouksessa tekemä lisäys: Orivesi-talon korjaushankkeiden kustannusten säästämismahdollisuuksia käy tiin kaupunginhallituksen pyynnöstä uudelleen läpi yhdessä ra ken nut taja kon sul tin ja suunnittelijan kanssa. Keskustelun perusteella todettiin seuraa vaa: Täysin välttämätöntä on erkkereiden uusiminen rakennevaurioihin liittyvien ter veys ris kien poistamiseksi. Samasta syystä ilmanvaihtoon suunnitellut toimen pi teet on tehtävä. Ilmanvaihtoremontin supistamismahdollisuudet ovat vä häi set. Ilmastointikoneiden teho ei riitä tässä tilanteessa tarvittavien il mamää rien tuottamiseen ilman puhaltimien uusimista ja säätöpeltien lisäyksiä. Nä mä toimenpiteet ovat ehdoton minimi korjauksille, mutta lopputulos ei var mas ti tyydyttäisi käyttäjiä. Ikkunoiden vaihtaminen on osa kokonaisuutta, jolla pyritään saamaan koko ra ken nuk sen vaippa tiiviimmäksi sekä ilmanvaihto ja lämpötalous pa rempaan hallintaan. Jos vain osa ikkunoista vaihdetaan, jäljelle jäävien van hojen ikkunoiden pienemmätkin vuodot vesittävät muilla tiivistyksillä ta voitel lut parannukset. Lisäksi loputkin ikkunat jouduttaisiin kuitenkin vaih tamaan myöhemmin kunnon huonontuessa, eikä todellista säästöä synny. Säästövaihtoehtona selvitettiin myös mahdollisuutta vaihtaa vain si sä puo linen ikkunakehys ja tiivistää karmin ja ulkoseinän väli huolellisesti. Lisäksi on asennettava auringonsuojakalvot vanhoihin ikkunoihin. Urakoitsijan ja ik ku na teh taan edustajan haastattelun perusteella tämä vaihtoehto tulisi lähes yh tä kalliiksi kuin ikkunoiden uusiminen, koska ikkunat pitäisi tilata mit tati laus työ nä ja niiden sovitus karmeihin yksilöllisesti karmien li sä tii vis tyk sineen vaatisi paljon tuntityötä. Tätä vaihtoehtoa selvitetään kuitenkin lisää urak ka kil pai lun jälkeen muutostyötarjouspyynnöllä. Päävaihtoehtoina on ikkunoiden vaihtaminen kokonaan tai ikkunoiden vaih ta mat ta jättäminen ja samalla myös muista tiivistysyrityksistä luo pu minen. Vain joidenkin ikkunoiden uusiminen ei ole suositeltavaa. Ikkunoiden vaih ta mi ses ta kokonaan luopuminen toisi tällä perusteella noin euron kustannussäästön. On kuitenkin todennäköistä, että tämä ei tyydyttäisi tilojen käyttäjiä eikä se oli si lämpötalouden kannalta hyvä ratkaisu. Rakenteiden toimivuus ja si sä il-

9 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto man laatu jäisi täysin ilmanvaihdon toiminnan varaan. Ilmanvaihto ei toi misi kuitenkaan luotettavasti, koska säätöjen automatiikka perustuu paine-eroi hin reagointiin ja vuotavat ikkunat sotkevat järjestelmän tarvitseman in for maa tion. IV-koneiden kapasiteetti ei riittäisi ratkaisemaan kesäajan läm pö ti loi hin liittyviä ongelmia ilman ikkunoiden auringonsuojakalvoja. Pat te ri ver kos ton tasapainotuksellakaan ei saada haluttua lopputulosta ilman ik ku noi den vaihtoa. Tasapainotuksen pois jättäminen toisi toki in ves toin teihin euron lisäsäästön, mutta lisäisi energialaskua n %. Jos ikkunoita ei vaihdeta, on odotettavissa, että sisäilman laatu ja ik ku noiden uusiminen nousee vuokralaisten palautteen perusteella uudelleen kä sitel tä väk si. Jos terveyshaittoja ilmenee myöhemmin ja ne voidaan yhdistää puut teel li siin korjauksiin, vastuukysymykset korjausten rajauksista voivat nous ta keskusteluun. Sekin on hyvä muistaa, että vuokralaisten pysyvyyteen vai kut taa vuokran lisäksi myös työskentelyolosuhteet, joten korjausten laimin lyön ti voi vaikuttaa käyttöasteeseen. Erkkereiden korvaaminen suoralla seinällä ja ikkunoilla säästäisi kus tannuk sia vain n eurolla. Muutos vaatisi rakennusluvan ja siirtäisi to teutus ai ka tau lua kaikkein kipeimmin kaivatuille korjauksille. Lisäksi arkkitehti pi ti muutosta epätoivottavana ottaen huomioon talon ulkonäön ja ark ki tehtuu rin aikaisemmin alan ammattilaisilta saaman kiitoksen. Kiinteistöä ostettaessa oli tiedossa, että hissiremontti oli lähitulevaisuudessa edes sä, sillä hissi jätti usein ihmisiä jumiin, eikä varaosia enää ollut saa tavis sa. Pyydetyissä kustannusarvioissa ja eri korjausvaihtoehdoista tehdyssä elin kaa ri ver tai luis sa hissin uusiminen tuli halvemmaksi kuin pe rus kor jaami nen. Kallein vaihtoehto on siirtää korjausta tai uusimista myöhemmäksi ja tehdä tässä vaiheessa vain hissiturvallisuuden edellyttämät korjaukset. Sil loin väliaikaisiin korjauksiin käytetyt rahat menisivät kokonaan hukkaan, sil lä lisäaikaa tilapäisillä korjauksilla voidaan saada korkeintaan 5 vuotta. Säästöjä saataneen kuitenkin jonkin verran urakkaneuvotteluvaiheessa jät tämäl lä pois poliisien erikoisvalmisteiset ikkunat ja käymällä läpi muita pienem piä puroja. Mm. lukituksen saneerausta voidaan keventämällä jät tä mällä osa vähemmän tärkeistä lukoista vaihtamatta. Aiemmin on suun ni tel mista karsittu vuokralaisten toivoma lämmityspistorasiallisten autopaikkojen lisäys ja muut autopaikkojen järjestelyt, syväkeräysjärjestelmä, ilmastoinnin jääh dy tys, osa esteettömyysmuutoksista sekä päiväkodin jättö- ja ha ku liiken teen muutokset. Kustannusten odotetaan jäävän alle kustannusarvion urakoitsijoiden ky syntä ti lan teen vuoksi, eikä hankevarauksia toivon mukaan tarvitse käyttää. Urak ka neu vot te luis sa ja suunnitteluratkaisuissa etsitään aktiivisesti sääs tömah dol li suuk sia. Lainaa nostetaan luonnollisesti vain se määrä, mitä tar vitaan kun kilpailutusten tulokset on saatu. Liikaa nostettu lainaosuus mak se-

10 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto taan takaisin taloudellisen loppuselvityksen jälkeen. Takauspäätös annetaan lai nan enimmäismäärälle, joka ei ole sama kuin lopullinen määrä. Asumispalvelupäällikkö Veli-Pekka Naumanen tulee kokoukseen sel vit tämään asiaa. Kaupunginjohtajan ehdotus: Tehdään kokouksessa. Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä ehdotus: Kaupunginhallitus päättää jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten ja pyytää Orivesi-talo Oy:n hallitukselta vaihtoehtoisen selvityksen vält tä mät tömis tä korjauskustannuksista. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että talousjohtaja Marjatta Lilja ja asumispalvelupäällikkö Veli-Pek ka Naumanen olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana Kaupunginhallitus Orivesi-talo on selvittänyt mahdollisuuksia vähentää korjauskustannuksia yh des sä suunnittelijoiden kanssa. Ikkunoiden vaihtamista vain osittain tai sisäikkunoiden vaihtamista ei pi detty järkevinä vaihtoehtoina. Koska kritiikki kaupunginhallituksessa kui tenkin kohdistui erityisesti ikkunaremonttiin, päädyttiin siihen, että ikkunoita ei uusita miltään osin ja tavoitteeksi asetetaan vain ikkunoiden tiiveyden paran ta mi nen ja pahimpien teknisten vikojen korjaaminen niin, ettei muille kor jauk sil le asetetut tavoitteet vesity (vaipan tiiveys riittävälle tasolle). Lisäk si ikkunapeltien kaatoja korjataan ja eteläisiin ikkunoihin liimataan aurin gon suo ja kal vot. Elinkaari ei tässä karsitussa vaihtoehdossa luonnollisesti ole yhtä pitkä kuin sen rahoittamiseen otetulla lainalla. Kustannussäästöä ikkunaremontin muutoksella saadaan n euroa. Kus tan nus ar vio perustuu urakkakilpailussa valitun urakoitsijan tekemään ik ku na koh tai seen kartoitukseen. Toisaalta korjauksiin on syytä lisätä sy väke räys jär jes tel mään siirtyminen, sillä nykyinen ratkaisu ei täytä pa lo määräyk siä, eikä elintarvikehygienian vaatimuksia. Tämä tuo kustannuslisäystä n euroa. Korjauspaketista on jo aiemmin karsittu ilmastoinnin jäähdytys, osa es teettö myys muu tok sis ta, lämmityspistorasiallisten autopaikkojen lisäys, IN- VA-paik ko jen siirto sekä päiväkodin jättö- ja hakuliikenteeseen liittyneet jär jes te lyt. Myös lukituksen saneerausta on tarkoitus keventää jättämällä osa vähemmän tärkeistä lukoista vaihtamatta.

11 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Rahoitustarve ja takauksen määrä perustuvat tässä vaiheessa kus tan nus arvioi hin. Lainaa nostetaan vain se määrä, mitä sitä oikeasti tarvitaan. Tarkat kus tan nuk set selviävät vasta sitten kun kaikki työt on kilpailutettu ja lisä- ja muu tos työt on käsitelty taloudellisessa loppuselvityksessä. Korjaukset oli alun perin tarkoitus aloittaa joulukuun alussa 2014, mutta kus tan nus ten karsintakierroksen ja takauspäätöksen valitusajan vuoksi korjauk set voivat al kaa ikkunoiden osalta maaliskuussa 2015 ja erkkereiden osal ta huh ti-tou ko kuus sa. Maalauskorjaukset alkanevat toukokuussa. Ilmastoinnin muutosta koskeva suunnittelukokous pidetään perjantaina , joten hankkeen korjattu kustannusarvio ja päätösesitys sen perus teel la voidaan toimittaa vasta ryhmäkokouksiin. Orivesi-talo Oy:n hal litus kä sit te lee asiaa myös ennen kaupunginhallituksen kokousta. Ikkunoiden uusimisesta luopuminen pudotti kustannuksia eurolla, mut ta LVI-kustannusarvio kasvoi lopullisen suunnitelman perusteella. Muu tos johtui TE-keskuksen aulan vaatimista kanavamuutoksista per he keskuk sen kapasiteetin lisäyksestä ja linjasäätöventtiilien uusimissuosituksesta se kä kanavamuutosten aiheuttamista RAU, sähkö ja rakennustöistä. Yh teensä LVI-puolelta tuli lisäystä aikaisempaan euroa. Elämme kui tenkin toivossa, että LVI-töiden kustannusarvio alittuu. Kokouksessa tehty lisäys: Orivesi-talo Oy:n hallitus päätti kokouksessaan esittää kau pungin hal li tuk sel le ja valtuustolle, että myöntää omavelkaisen takauksen korkoi neen ja kuluineen Orivesi-talo Oy:n ottamalle ja Kuntarahoitus Oyj:n myön tä mäl le enintään euron lainalle. Laina-aika on 20 vuotta. Koska Orivesi-talo Oy:n korjausten kustannusarvio ja lainatakauksen tarve on edelleen korkea, tulee kaupungin riskienhallinnan näkökulmasta myönnet tä vän takauksen määrää pienentää. Orivesi-talo Oy:n välttämättömimmät kor jauk set on mahdollista toteuttaa enintään euron lainalla. Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätösehdotus tehdään kokouksessa. Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä ehdotus: Kaupunginhallitus esit tää valtuustolle, että se myöntää Orivesi-talo Oy:n ottamalle ja Kun ta rahoi tus Oyj:n myöntämälle lainalle, enintään eurolle, omavelkaisen ta kauk sen korkoineen ja kuluineen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että asumispalvelupäällikkö Veli-Pekka Naumanen oli asian tun-

12 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto ti ja na paikalla asian käsittelyn aikana. Merkittiin, että kaupunginvaltuuston II puheenjohtaja Antti Nieminen saapui takaisin kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana kello Merkittiin, että kokous keskeytettiin kahvitauon ajaksi kello Kaupunginvaltuusto Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että asumispalvelupäällikkö Veli-Pekka Naumanen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana

13 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMA 2040, EHDOTUKSEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus "Seutujohtaja Nurminen ja seutusuunnittelupäällikkö Kurunmäki Ehdotus Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaksi 2040 ja sen toteut ta mis oh jel mak si on valmistunut. Rakennesuunnitelma on kuntien yh teinen ratkaisu alueen kasvun ja elinvoiman ylläpitämiseksi. Se perustuu kaupun ki seu dun kokonaisetuun ja voimavarojen tasapainoiseen käyttöön. Suun ni tel ma vahvistaa rakennesuunnitelman 2030 tavoitteiden vaikutuksia. Suunnitelma pohjautuu arvioon, jonka mukaan kaupunkiseudulla on asukasta vuonna Kasvu ohjataan täydentämään nykyistä yh dyskun ta ra ken net ta ja vahvistamaan joukkoliikenneväyliä, mikä mahdollistaa liik ku mi sen tapojen uudistamisen. Suunnitelmassa esitetään raideliikenteen seu dul li nen kokonaisuus ja joukkoliikennejärjestelmän kytkemä kes kusverk ko. Kasvuun varaudutaan asunnon rakentamisella. Asumisen mo ni puoli suu teen ja asuinympäristöjen laatuun kiinnitetään huomiota. Noin 70 prosent tia asunnoista sijoittuu alueille, jotka tukeutuvat raitiotiehen ja lähi- tai taa ja ma ju naan. Loput sijoittuvat keskusten välisiin nauhoihin ja alueille, jon ne on järjestettävissä hyvät joukkoliikennepalvelut. Kohtuuhintaiseen asun to tuo tan toon varaudutaan tasapainoisemmin. Seutukeskus sekä alue- ja lähipalvelukeskukset ovat elinvoimaisia asu misen, julkisten ja kaupallisten palveluiden keskittymiä. Ne kytketään toisiinsa hy väl lä joukkoliikenteellä sekä korkeatasoisilla pyöräteillä. Keskukset it sessään ovat miellyttäviä oleskelun ja asioinnin ympäristöjä. Työpaikka-alueista esitetään elinkeinojen uudistumista ja työpaikkojen kasvua tukeva kokonaisratkaisu. Työpaikat osoitetaan keskuksiin, tie to in ten siivi siin osaamiskeskittymiin sekä muihin palvelujen ja teollisuuden alueisiin. Toteutusohjelma tarkentaa asuinalueiden, työpaikka-alueiden, pal ve lu verkon ja liikennejärjestelmän ajoittamista eri vuosikymmeninä. Ra ken ne suunni tel man ja toteuttamisohjelman pohjalta valmistellaan kuntien ja valtion vä li nen MAL(PE)-aiesopimus 2016 alkavalle jaksolle. Kaavoitusjohtajien työryhmä esittää rakennesuunnitelman hyväksymistä kun ta joh ta ja ko kouk sel le ja edelleen seutuhallitukselle. Seutujohtaja Seutusuunnittelupäällikkö Kimmo Kurunmäki on kutsuttu kokoukseen.

14 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kuntajohtajakokous päätti asiasta, kuten esitetään seu tu hal li tuksel le." Seutuhallitus hyväksyi kokouksessaan Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaehdotuksen 2040 ja esittää sen hyväksymistä kunnallishallituksille ja valtuustoille, että hyväksymiskäsittely kunnissa tehdään tammi-helmikuun aikana 2015 ja että hyväksytyn rakennesuunnitelman pohjalta käynnistetään MAL-so pimuk sen valmistelu Oriveden kaupunginhallitus on kokouksessaan antanut kau pun gin lausunnon rakennesuunnitelman 2040 väliraportista. Tällöin kau pun gin hal li tus on pitänyt Oriveden kannalta parempana kahdesta suunni tel ma vaih to eh dos ta (ydinmalli ja nauhamalli) ns.nauhamallia.lisäksi lausun nos sa on korostettu valtatien 9 kehittämisen merkitystä sekä rai de lii kenteen lisäksi myös linja-autoliikennettä. Rakennesuunnitelmassa on varauduttu asukkaan väestönkasvuun vuo teen 2040 mennessä. Tämä kasvu suunnataan seutuhallituksen keväällä 2014 tekemän linjaratkaisun mukaisesti ensin kaupunkirakennetta tiivistäen ja keskuksia vahvistaen ja vasta toissijaisesti harkitusti rakennetta laa jentaen. Orivedellä suunnitelmassa on esitetty lähijunaan tukeutuvina alueina Ori ve den keskusta ja Oriveden aseman alue, joissa kummassakin on va raudut tu 1000 asukkaan laskennalliseen mitoitukseen. Mitoituksesta noin kolman nes on nykyisen väestön ennustettua asumisväljyyden kasvua. Junaliikenteen osalta suunnitelmassa tavoitellaan Oriveden suunnalla taa jama ju na lii ken tees sä vuoteen 2040 mennessä noin 6-7 junaparia / vrk, mikä mer kit si si nykyisen tarjonnan kaksinkertaistumista. Olemassa olevaa maankäyt töön tukeutuen suunnitelmassa esitetään vuoteen 2040 mennessä uusia taa ja ma ju na lii ken teen seisakkeita Vuohenojaan, Hankkioon, Vatialaan ja Ruu ta naan. Rakennesuunnitelman mukaan kasvun ohjaaminen ensi sijassa olemassa ole vaa yhdyskuntarakennetta tiivistäen tukee myös kylien kehittämistä kylien tarjotessa kaupunkimaiselle ympäristölle vaihtoehtoisia asumisen ja työn teon paikkoja. Rakennesuunnitelman toteutusjänne on varsin pitkä, noin 25 vuotta. To teutus ta varten on suunnitelmaan liitetty toteutusohjelma, jossa toimenpiteitä on jäsennetty kolmeen aikajaksoon eri vuosikymmenille. Toteutusohjelmassa valtatien 9 osalta Ruutana-Orivesi -välin ohituskaistat

15 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto on merkitty toteutettaviksi vuoteen 2020 mennessä, nelikaistaistus välillä Alas jär vi-ruu ta na vuoteen 2030 mennessä ja nelikaistaistus välillä Ruu tana-ori ve si vuoteen 2040 mennessä. Liitteenä kokoukseen osallistuville Rakennesuunnitelmaehdotus 2040 raport ti ja kartta sekä Oriveden kaupungin antama lausunto ra kenne suun ni tel man 2040 väliraportista. Todetaan, että ra ken ne suun ni tel maluon nos ta on esitelty valtuustolle Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväk syy Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaehdotuksen Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että maankäyttöinsinööri Päivi Valkama oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana Kaupunginvaltuusto Liitteenä kokoukseen osallistuville Rakennesuunnitelmaehdotus 2040 raport ti sekä Oriveden kaupungin antama lausunto ra ken ne suun nitel man 2040 väliraportista, kaupunginhallituksen jäsenille liite on jaettu kau pun gin hal li tuk sen yhteydessä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että maankäyttöinsinööri Päivi Valkama oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana

16 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lasten ja nuorten lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto VUOTISEN ERITYISOPETUKSEN SIIRTÄMINEN KANGASALAN VATIALAN KOULUSTA ORIVEDEN KULTAVUOREN KOULUUN LUKUVUODEN ALUSTA ALKAEN / ERITYISOPETTAJAN VIRAN PERUSTAMINEN ALKAEN Lanu 75 Lähtökohdat Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille sen alueella asuville oppivelvollisille. Asuinkunta osoittaa oppivelvolliselle koulupaikan ns. lähikoulussa. Lähikoulu ei välttämättä ole lähin koulu. Lähikouluperiaate tarkoittaa sitä, että oppilas voi käydä lähikouluaan eli sitä koulua, jonka oppilaaksi hän asuinpaikkansa perusteella kuuluu. Kunta voi järjestää laissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Kunnallinen lähikouluperiaate tarkoittaa sitä, että oppilas voi käydä lähikouluaan eli sitä koulua, jonka oppilaaksi hän asuinpaikkansa perusteella kuuluu. Lähikoulu tukee lapsen ja hänen ympäristönsä vuorovaikutusta - mm. ystävyyssuhteiden kehittymistä - koska lapsi viettää kouluaikansa ja vapaa-aikansa samassa ympäristössä. 11 vuotisen erityisopetuksen siirtäminen Kangasalan Vatialan koulusta Oriveden Kultavuoren kouluun mahdollistui koulun peruskorjaus- ja laajennushankeen valmistuttua elokuussa vuonna Kaupunki voi tarjota oppilaille uudet opetustilat ja ajanmukaisen oppimisympäristön. Oriveden kaupunki ja Kangasalan kunta ovat vuonna 2006 tehneet sopimuksen kustannusten jaosta vammaisopetustilojen rakentamisen investointimenoista. Vammaisopetustilat rakennettiin Kangasalle Vatialan koulun yhteyteen. Oriveden kaupungin osuus oli 20 % vammaisopetuksen tilojen rakentamiskustannuksista eli yhteensä ,45. Kustannuksiin sisältyi kalustamisen kustannukset. Tällä sopimuksella Oriveden kaupunki sai rahoitusosuutta vastaavan omistusoikeuden rakennettavasta koulukiinteistöstä. Mikäli toinen osapuolista irtisanoo sopimuksen, niin Oriveden kaupungin maksama osuus palautetaan rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna ja suunnitelman mukaisilla poistoilla vähennettynä. Indeksin lähtöarvo on Orivedelle palautettavan osuuden jäännösarvo oli ,51. Mikäli yhteistyösopimus irtisanotaan päättymään alkaen, maksaa Kangasalan kunta Oriveden kaupungille noin euroa ja Oriveden

17 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lasten ja nuorten lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto kaupungin omistusoikeus Vatialan kouluun rahoitusosuutta vastaavalta osin raukeaa. Oriveden kaupunginvaltuusto on talouden tasapainottamisohjelmakäsittelyssä esittänyt Kangasalan Vatialan koulun oppilaiden siirtämistä Kultavuoren kouluun. Asia on käsitelty lasten ja nuorten lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa käsiteltäessä vuoden 2015 talousarviota taloussuunnitelmaa vuosille Opetustoiminnan siirtämisestä käytiin neuvottelu Kangasalan ja Oriveden opetusviranomaisten ja po. koulujen edustajien välillä, jossa molemmat osapuolet suhtautuivat siirtoon myönteisesti. Todettiin, että asia käsitellään Oriveden kaupungin lasten ja nuorten lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa sillä yhteistyösopimuksen ( ) irtisanomisaika on yksi lukukausi. Näin ollen sopimus tulee irtisanoa mennessä päättymään Varsinaiseen opetustoimintaan liittyvät käytännönjärjestelyt voitaisiin tehdä yhteistyössä koulujen välillä kevätlukukaudella Ratkaisun kohderyhmä Lukuvuonna orivesiläisiä oppilaita on Vatialan koulussa yhteensä kuusi (6) vuosiluokilla 1-8. Lisäksi Kultavuoren koulussa opiskelee kaksi oppilasta, jotka olisivat siirtyneet Vatialan kouluun syyslukukauden 2014 alusta. Lukuvuodelle arvioitu oppilaspaikkojen tarve on kahdeksasta yhdeksään oppilaspaikkaaj a lukuvuodelle seitsemän. Oriveden tarve 11-vuotisen erityisopetuksen paikkoihin on siis melko tasainen. Orivedellä on tällä hetkellä erityisopetuksen pienryhmäopetusta Eräjärven koululla yksi pienryhmä, Kultavuoren koululla kaksi pienryhmää sekä Rovastinkankaan koululla yksi täysipainoinen pienryhmä ja yksi integroiva pienryhmä. Yläkouluikäisille ei ole varsinaista pienryhmäopetusta, mutta Yhteiskoululla on luokka-astekohtaiset erityisopettajat ja käytännössä on oppilaita, jotka opiskelevat lähes kaikki oppiaineet erityisopettajan ohjauksessa. Ratkaisun toiminnallisuus 11-vuotinen erityisopetus olisi sekä toiminnallisesti että taloudellisesti tarkoituksenmukaista siirtää peruskorjattuun Kultavuoren kouluun lukuvuoden alusta alkaen. Tällöin Kultavuoren koulussa olisi kaksi pienryhmää vuosiluokille 0-4 ja 5-9 ja ryhmä 11-vuotisen erityisopetuksen oppilaille. Ratkaisu lyhentäisi oppilaiden koulupäiviä merkittävästi ja näin ollen sillä olisi myönteistä vaikutusta heidän koko elämänlaatuunsa kun he voisivat käydä koulua omassa kotikunnassaan.

18 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lasten ja nuorten lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminta järjestyy samassa yhteydessä. Tällä hetkellä kuudesta Vatialan koulussa käyvästä oppilaasta kolme tulee iltapäivähoitoon Kultavuoren koululle. Kultavuoren koulun henkilökunnalla on kokemusta vastaavanlaisesta oppilaiden vastaanottamisesta ja opettamisesta (kolmen koulun oppilaat). Koulussa yleisopetus ja erityisopetus järjestetään joustavasti opetussuunnitelman mukaan. Ratkaisu vahvistaa edelleen erityisosaamista Oriveden kaupungin opetuspalveluissa ja turvaa jatkossa erityisen tuen oppilaiden mahdollisuuden käydä koulua omassa kotikunnassaan. Vaikeimmin kehitysvammaisia oppilaita Orivedellä ei ole vuosiin ollut. Mikäli tällaisen opetuksen on tulevaisuudessa tarvetta, voidaan tarvittavat opetuspalvelut ostaa kaupungin ulkopuolisilta tahoilta. Henkilöstöresurssit Kangasalan Vatialan koulussa kuuden oppilaan erityisopetusta antaa yksi erityisopettaja ja 2-4 koulunkäynnin ohjaajaa. Kultavuoren kouluun tarvittava henkilöstö olisi lv yksi erityisopettaja ja 2 koulunkäynnin ohjaajaa. Oppilaskuljetukset Vatialan koulussa käyvien oppilaiden oppilaskuljetuksiin on varattu kuluvalle vuodelle noin Mikäli opetus järjestettäisiin Orivedellä, olisi näiden oppilaiden kuljetuskustannukset alle euroa vuodessa. Säästöä syntyisi siis noin euroa vuodessa. Oppilaskuljetukset ovat helposti järjesteltävissä nykyisiin kuljetuksiin. Valtionosuudet Orivedellä vuodelle 2014 vahvistettu perusopetuksen yksikköhinta on Kunnille maksettavan valtionosuuden kattavuus vuonna 2014 on 27 %. Näin ollen Orivedelle käytännössä saadaan valtionosuutta n /oppilas. Vuonna 2014 Orivesi maksaa Kangasalan kunnalle kotikuntakorvauksia viidestä oppilaasta yhteensä Yksi Kangasalalla opiskelevista oppilaista on Orivedelle sijoitettu oppilas, joten hänen kotikuntakorvauksensa maksaa hänen kotikuntansa. Mikäli vammaisopetus siirrettäisiin Orivedelle, ei Orivesi enää maksaisi Kangasalan kunnalle kotikuntakorvauksia ja saisi lisäksi kotikuntakorvausta yhdestä sijoitetusta oppilaasta. Kustannusarviota tulevaisuuteen Lukuvuosi : Oriveden kaupunki saa Kangasalan kunnalta palautuksena rahoitusosuuden noin vuonna Oriveden koulukuljetuskustannukset vähenevät vuositasolla noin ja Oriveden maksamat kotikuntakorvaukset vähenevät

19 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lasten ja nuorten lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Henkilöstökulujen lisäys Orivedelle olisi yksi erityisopettaja lisää alkaen, , sekä kaksi koulunkäynnin ohjaajaa lisää alkaen (yksi kokoaikainen 38,25 h ja yksi osa-aikainen 30 h/vk), yhteensä Lv ratkaisu lisää kustannuksia mikäli ei oteta huomioon :n palautuvaa rahoitusosuutta. Samalla periaatteella arvioituna kalenterivuoden 2016 kustannukset ovat enemmän kuin tällä hetkellä. Vuonna 2017 ratkaisu alkaa vähentää kustannuksia verrattuna tähän hetkeen. Vatialan koulun oppilaiden siirtäminen Kultavuoren kouluun edellyttää edellä mainitun henkilöstöresurssin, joka mahdollistuu taloudellisesti ottaen huomioon ratkaisun tuoma rahoitusosuuden palautuminen, kuljetus- ja kuntarahoitusosuussäästöt. Vs. kasvatus- ja opetusjohtajan päätösehdotus Lasten ja nuorten lautakunta päättää 1. esittää kaupunginhallitukselle, että Kangasalan kunnan ja Oriveden kaupungin välinen sopimus vammaisopetuksen järjestämisestä (Kh./ ) irtisanotaan mennessä päättymään , 2. pyytää kaupunginhallitusta ilmoittamaan päätöksen Kangasalan kunnalle sekä noin euron rahoitusosuuden takaisinmaksutavan vuoden 2015 aikana. Tällöin Oriveden kaupungin omistusoikeus Vatialan kouluun rahoitusosuutta vastaavalta osin raukeaa, 3. pyytää kaupunginhallitukselta, että se esittää kaupunginvaltuustolle erityisopettajan viran perustamista alkaen. Sijoituskouluna Kultavuoren koulu, 4. pyytää kaupunginhallitukselta täyttölupaa kahden koulunkäynnin ohjaajan palkkaamiseen alkaen toistaiseksi (yksi kokoaikainen 38,25 h /vk ja yksi osa-aikainen 30 h/vk), 5. edellä asiaselostuksessa asiaan liittyvät talousarviomuutokset esitetään valtuustolle kun sisältö tarkentuu, 6. päättää antaa käytännön opetusjärjestelyt Kultavuoren koulun tehtäväksi yhteistyössä Vatialan koulun kanssa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin Kaupunginhallitus Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää

20 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lasten ja nuorten lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto että Kangasalan kunnan ja Oriveden kaupungin välinen sopimus vammais ope tuk sen järjestämisestä (Kh./ ) irtisanotaan mennes sä päättymään , 2. ilmoittaa päätöksen Kangasalan kunnalle sekä pyytää Kangasalan kuntaa pa laut ta maan noin euron ra hoi tus osuu den Oriveden kaupungille vuo den 2015 aikana erillisen laskun mukaan. Tällöin Oriveden kau pun gin omis tus oi keus Vatialan kouluun rahoitusosuutta vastaavalta osin rau keaa, 3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se perustaa erityisopettajan viran alkaen. Sijoituskouluna Kultavuoren koulu, 4. myöntää luvan kahden koulunkäynnin ohjaajan palkkaamiseen al kaen toistaiseksi (yksi kokoaikainen 38,25 h /vk ja yksi osa-aikainen 30 h/vk), 5. edellä asiaselostuksessa asiaan liittyvät mahdolliset ta lous ar vio muu tostar peet esitetään val tuus tol le kun niiden sisältö tarkentuu, 6. päättää antaa käytännön opetusjärjestelyt Kultavuoren koulun tehtäväksi yh teis työs sä Vatialan koulun kanssa. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirkko Hynninen oli asian tunti ja na paikalla asian käsittelyn aikana Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kau pun gin valtuus tol le, että se perustaa erityisopettajan viran alkaen. Si joi tuskou lu na Kultavuoren koulu, Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirkko Hynninen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana

21 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto POHJOISEN ALUEEN JA ETELÄISEN ALUEEN KASVATUKSEN JA OPETUKSEN JOHTOKUNTIEN YHDISTÄMINEN / HALLINTOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus Nykyinen hallintosääntö on tullut voimaan alkaen ja se on hy väksyt ty kaupunginvaltuustossa Hallintosäännön :n 2 mu kaan lasten ja nuorten lautakunnan alaisuudessa toimii kolme kasvatuksen ja opetuk sen johtokuntaa: Yhteiskoulun ja lukion johtokunta, Pohjoisen alu een kas va tuk sen ja opetuksen johtokunta ja Eteläisen alueen kasvatuksen ja ope tuk sen johtokunta. Päilahden ja Holman koulujen lakkauttamisen myötä Pohjoisen alueen ja Ete läi sen alueen johtokunnat eh dot ta vat pohjoisen ja eteläisen johtokunnan yh dis tä mis tä alusta lukien. Joh to kun tien jäsenet jatkaisivat teh täväs sään valtuustokauden loppuun asti. Johtokunnan tavoitteena jatkossa on lisätä johtokunnan ja van hem pain yhdis tyk sien välistä yhteistyötä. Lisäksi johtokunnat saattavat kaupunginhallituksen tietoon huolensa lasten ja nuor ten kasvavasta henkisestä pahoinvoinnista, joka näkyy häi riö käyt täyty mi se nä ja ilkivaltana niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Hallintosääntöön esitetään seuraavaa muutosta: 2 Toimielimet, sivu 6 Lasten ja nuorten lautakunta, johon kuuluu 9 jäsentä Johtokunnat Yhteiskoulun ja lukion johtokunta Pohjoisen alueen johtokunta Eteläisen alueen johtokunta Johtokuntaan kuuluu lautakunnan nimeämät 5 varsinaista jäsentä oppilaiden huol ta jien keskuudesta. Lisäksi yksi johtokunnan jäsen valitaan opettajien kes kuu des ta ja yksi jäsen koulujen ja palveluyksiköiden muusta hen ki lökun nas ta. Johtokunnan kokouksissa oppilaskuntien edustajilla on rajoitettu läsnäoloja puheoikeus. Puheenjohtaja päättää läsnäolo-oikeuden rajoittamisesta tarvit taes sa. Virkarehtorit toimivat johtokuntien esittelijöinä. Yhdistetään: Pohjoisen alueen johtokunta ja Eteläisen alueen johtokunta -> Pohjoisen ja Eteläisen alueen johtokunta. Nykyiset johtokuntien jäsenet jatkaisivat tehtävässään valtuustokauden loppuun asti.

22 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Voimaantulo, sivu 55 Tämä hallintosääntö tulee voimaan Tällä säännöllä kumotaan kau pun gin val tuus ton hyväksymä hallintosääntö. Liitteenä kokoukseen osallistuville ote Pohjois-Oriveden kasvatuksen ja ope tuk sen johtokunnan ja Etelä-Oriveden kasvatuksen ja opetuksen joh tokun nan pöytäkirjasta Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää, että kau pun ginval tuus to päättää 1. hyväksyä hallintosäännön tarkistuksen yllä olevalla pohjoisen alueen ja ete läi sen alueen johtokuntien yhdistämistä koskevalla muutoksella voi maan tu le va na. 2. kumota kaupunginvaltuuston hyväksymän ja voimaan tulleen hallintosäännön. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin Kaupunginvaltuusto Liitteenä kokoukseen osallistuville ote Pohjois-Oriveden kasvatuksen ja ope tuk sen johtokunnan ja Etelä-Oriveden kasvatuksen ja opetuksen joh tokun nan pöytäkirjasta Päätös: Ehdotus hyväksyttiin

23 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto KAUPUNGINHALLITUKSEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön mukaisesti kau pun gin hal li tuk ses sa on 9 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Yk si jäsenistä valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Kaupunginvaltuusto on päättänyt kokouksessaan , että kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Kuntalain 35 :ssä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen seuraavaa: Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: 1. kunnan keskushallinnossa kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö; 2. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; eikä 3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa ase mas sa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksen tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa. Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaa li kel poi nen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta. Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kun nan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia hen ki löi tä. Valinnassa on lisäksi noudatettava tasa-arvolain 4 :n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee olla sekä naisia että mie hiä kumpiakin vähintään 40 %:a. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen var si nai sia jäseniä ja varajäseniä. Kaupunginvaltuusto on valinnut kokouksessaan kaupunginhallituksen jäseniksi vuosiksi seuraa vat hen ki löt:

24 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Varsinainen jäsen pj. työfysioterapeutti Jussi Viljanen vpj. sähköasentaja Jussi Järvinen kartoittaja Kaarina Jokinen hammashoitaja, suuhygienisti Anne Ka he lin yrittäjä Jussi Ketola maanviljelijä Matti Koppanen sairaanhoitaja Nina Lahtinen koordinaattori Marjo Mäkinen-Aakula liikkeenharjoittaja Hannu Nevala Henkilökohtainen varajäsen lentoupseeri Risto Viljanen rovasti Ilkka Hjerppe koulutusalajohtaja Sari Laine toimistotyöntekijä Marita Palomäki yrittäjä Kaarlo Honkaniemi maanviljelijä Pekka Tuhkanen HM, henkilöstökonsultti Heidi Jakara tutkimuskoordinaattori Annamari Ai tolah ti toimitusjohtaja Erkki Jääskelä (Valmistelu: kaupunginjohtaja JK) Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää seuraavaa: 1. Toteaa, että kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta ja kaupunginhalli tuksen jäsenet valitaan vuosiksi Valitsee kaupunginhallitukseen jäseniksi vuosiksi yhteensä 9 henkilöä ja heille jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen. 3. Valitsee jäseniksi valituista henkilöistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin Kaupunginvaltuusto Päätös: Kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti kaupunginhallituksen jäse net ja henkilökohtaiset varajäsenet vuosiksi seuraavasti: Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen pj. työfysioterapeutti Jussi Viljanen lentoupseeri Risto Viljanen vpj. sähköasentaja Jussi Järvinen rovasti Ilkka Hjerppe kartoittaja Kaarina Jokinen koulutusalajohtaja Sari Laine toimistotyöntekijä Marita Palomäki hammashoitaja, suuhygienisti Anne Ka he lin yrittäjä Jussi Ketola yrittäjä Kaarlo Honkaniemi maanviljelijä Matti Koppanen maanviljelijä Pekka Tuhkanen sairaanhoitaja Nina Lahtinen hallintotieteiden maisteri Heidi Jakara

25 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto koordinaattori Marjo Mä ki nen-aa ku la toimitusjohtaja Erkki Jääskelä tutkimuskoordinaattori Annamari Aitolahti liikkeenharjoittaja Hannu Nevala Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nimettiin työfysioterapeutti Jussi Vil ja nen ja varapuheenjohtajaksi sähköasentaja Jussi Järvinen

26 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginvaltuusto TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT Kaupunginvaltuusto Ehdotus: Merkitään tiedoksi: 1. Ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta : Ter veyskes kuk sen vuodeosaston tilanne, liitteenä. 2. Ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta : Kau pun ginval tuus ton ja kaupunginhallituksen kokousaikataulu tammikuu - ke säkuu 2015, liitteenä. 3. Oriveden Kokoomuksen valtuustoryhmän ilmoitus, (liite): Oriveden Ko koo muk sen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sari Laine on il moit tanut luo pu van sa puheenjohtajan tehtävästä ja tilalle on ryhmän pu heenjoh ta jak si valtuustokauden loppuajaksi valittu Sini Kahilaniemi. Päätös: Tiedoksi saatettavat asiat merkittiin tiedoksi

27 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginvaltuusto VALTUUSTOALOITE KOSKIEN YHTEENVEDON SAAMISTA KAUPUNGIN KÄYTTÄMISTÄ KONSULTTIPALVELUISTA JA NIIDEN HYÖDYISTÄ Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuuston esityslistalla olleiden asioiden tultua käsitellyksi puheen joh ta ja totesi, että Oriveden perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut Mar jat ta Jokipolvi ja Veikko Laamanen ovat jättänyt valtuustoaloitteen koskien yhteenvedon saamista kaupungin käyttämistä konsulttipalveluista ja nii den hyödyistä. Aloite kuuluu seuraavasti: "Koska Suomessa on käyty keskustelua konsulttipalveluiden käytöstä kunnissa, teemme aloitteen että myös kotikuntamme tarkastelee konsulttipalveluihin käytettyä panosta ja saatua hyötyä. Me allekirjoittaneet haluamme, että val tuus tol le annetaan vuoden 2014 tilinpäätöksen valmistuttua yhteenveto a) konsulttien ja konsulttifirmojen palvelusten käytöstä ja kustannukset tehtäväalueittain b) ja arviointi paljonko selvää käytännön hyötyä ko. palvelujen ostosta on ollut c) ja missä tapauksissa konsultointi on ollut välttämätöntä. Mikäli asian selvittäminen on jo talousarviota käsitelleen ryh mä pu heen vuorom me perusteella pantu alul le, tämä aloite voidaan jättää käsittelemättä. Orivedellä 26. pnä tammikuuta 2015 Oriveden perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut Marjatta Jokipolvi Veikko Laamanen" Puheenjohtaja otti valtuustoaloitteen vastaan ja totesi, että aloite lähetetään kau pun gin hal li tuk sel le valmisteltavaksi

28 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ VALITUSOSOITUS Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella Hämeen linnan hallinto-oikeudelta: :t 3-8 Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, osoi te Raati huoneenkatu 1, Hämeenlinna, p , fax , sähköposti: Valitusaika on 30 päivää ja se alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeu denkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 97 euroa. Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella Pirkan maan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta: :t Valitus tehdään Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, osoite: Yli opiston katu 38, pos ti osoite: PL 297, Tampere. Valitusaika on 30 päivää ja se al kaa päätök sen tiedoksi saannista. Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja pos tiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitet tava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laati jan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puoles ta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä to distus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusvi ranomaiselle ennen vali tusajan päätty mistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähet tää postitse tai lähetin välityk sellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille en nen valitusajan päättymistä. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan valitusta, koska pää tös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa: :t 1-2, 9-10

29 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tämä pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä edeltäpäin ilmoitettuna aikana kaupungintalolla hallintosihteerin työhuoneessa viraston avoinnaolo ajan, todistaa Virallisesti Helena Lappi pöytäkirjanpitäjä

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN ORIVESI-TALO OY:N LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN ORIVESI-TALO OY:N LAINALLE Kaupunginhallitus 266 10.11.2014 Kaupunginhallitus 284 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 26.01.2015 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN ORIVESI-TALO OY:N LAINALLE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 16 AIKA 29.10.2014 klo 18:00-19:43 PAIKKA Kultavuoren koulu, Koulutie 20 Tilaisuuden aluksi vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirkko Hynninen esittäytyi johtokunnille.

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kaupunginhallitus Aika 13.06.2017 klo 17:30-17:40 Paikka Kaupungintalo kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 206 Valtuuston puheenjohtajiston

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 12. Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 12. Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 12 Elämänlaatujaosto AIKA 12.04.2012 klo 17:00-18:25 PAIKKA Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 11.02.2015 Aika 11.02.2015 klo 18:00-19:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 9/2014 145 Sivistyslautakunta Aika 22.12.2014 klo 18:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 117 Tarkastuslautakunta AIKA 18.11.2015 klo 16:30-18:08 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 60 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2018 139 Tarkastuslautakunta AIKA 12.12.2018 klo 16:30-18:00 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 78 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 141 79 KUNNANHALLITUKSEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2017 475 Kunnanhallitus 30.10.2017 AIKA 30.10.2017 09:00-15:35 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 199 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMAN 2040 HYVÄKSYMINEN

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMAN 2040 HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 93 17.03.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 11 15.01.2015 Kunnanhallitus 53 02.02.2015 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMAN 2040 HYVÄKSYMINEN 453/10.02.00/2013 KHAL 17.03.2014 93

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 28.09.2015 klo 09:00-11:12 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 189 Kunnanhallitus 02.05.2018 AIKA 02.05.2018 16:00-17:10 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 75 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 4/2015 58. Rakennuslautakunta 06.05.2015. Aika 06.05.2015 klo 16:00-16:15. Käsitellyt asiat

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 4/2015 58. Rakennuslautakunta 06.05.2015. Aika 06.05.2015 klo 16:00-16:15. Käsitellyt asiat Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 4/2015 58 Rakennuslautakunta 06.05.2015 Aika 06.05.2015 klo 16:00-16:15 Paikka Kuntala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61 32 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 15.04.2015 klo 08:00-10:10 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 16.05.2017 klo 16:05-16:40 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 02.05.2017 klo 14:00-17:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti. Pöytäkirja 5/2019 1 (5) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 02.04.2019 klo 17:00-18:35 Paikka Otalammen koulu ja päiväkoti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Ruotsinkielisen opetuksen tuntijako 3 23 Ajankohtaiset

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/2016 19 Tarkastuslautakunta 25.05.2016 AIKA 25.05.2016 klo 08:00-10:00 PAIKKA Kunnanvirasto, johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 21 12 Arviointikertomus

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2019 62 Tarkastuslautakunta AIKA 28.05.2019 klo 16:00-16:55 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 33 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2016 71 Tarkastuslautakunta AIKA 24.05.2016 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 33 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2019 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2019 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2019 1 Kunnanvaltuusto Aika 04.06.2019 16:00-16:13 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot