Opas työntekijöille. Rexel, Building the future together

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opas työntekijöille. Rexel, Building the future together"

Transkriptio

1 Opas työntekijöille Rexel, Building the future together

2 Editorial Hyvät kollegat, Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti tuoden mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Tämä tarkoittaa, että meidän on kehitettävä entistä tehokkaampia energianhallintaratkaisuja, entistä älykkäämpiä sovelluksia tuottavuuden parantamiseksi ja innovatiivisia menetelmiä, jotka voivat tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa mukautettuja ja lisäarvoa tuovia palveluja. Rexel aikoo olla mukana tässä muutoksessa täysillä määrittäen uuden suunnan tulevaisuuden toiminnalleen. Sen vuoksi olemme laatineet kunnianhimoisen yrityssuunnitelman, jota kutsutaan nimellä Energy in Motion. Energy in Motion -hankkeen myötä olemme kirjoittamassa uutta lukua Rexelin menestystarinassa. Tämän uuden luvun perustana ovat missio, jossa asiakas on tärkein, hyvin määritetyt strategiset painopisteet, jotka viitoittavat tietä keskitettyyn ja nopeaan muutokseen sekä ydinarvot, joissa kiteytyy Rexelin identiteetti ja jotka kuvaavat sitä, keitä olemme ja miten toimimme. Energy in Motion -hankkeen avulla rakennamme yhdessä tulevaisuutta. Rudy Provoost Chairman of the Management Board and Chief Executive Officer

3 Missiomme avainkohtia Missiomme Rexelin missio on auttaa asiakkaita kaikkialla maailmassa luomaan lisäarvoa ja tehostamaan liiketoimintaansa. Tätä varten tarjoamme laajan valikoiman ympäristöä säästäviä ja innovatiivisia tuotteita ja palveluja automaation, teknisen tuen ja energianhallinnan aloilla. Asiakkaiden tukeminen kaikkialla maailmassa... Yhdistämällä ainutlaatuisella tavalla globaalin ulottuvuuden ja paikallisen läsnäolon pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yhtenäisen tason palveluja kaikessa toiminnassa riippumatta asiakkaidemme sijainnista ja heidän tarpeistaan. Lisäarvon luominen... Autamme asiakkaitamme säästämään arvokasta aikaa, yksinkertaistamaan monimutkaisia prosesseja ja lyhyesti sanottuna parantamaan suorituskykyään ja tehostamaan liiketoimintaansa. Kestävä kehitys... Energiatehokkuus on tarjoamiemme tuotteiden ja palvelujen ydinasia. Huomioimme ympäristön tuottamalla ekologisia ratkaisuja, jotka auttavat säästämään energiaa. Innovatiivisuus... Innovatiivisuus toteutuu valitsemiemme ja jakelemiemme tuotteiden ja palvelujen kautta, ja innovatiivisuus on myös voima, jonka avulla kehitämme uusia liiketoimintamalleja ja toteutamme uusia tapoja luoda lisäarvoa. Automaatio... Rexelin tarjonta kattaa teollisuus-, rakennus- ja kotitalousautomaation, ja pyrkimyksenä on luoda entistä tehokkaampia, turvallisempia ja miellyttävämpiä paikkoja ja tiloja asumiseen ja työskentelyyn. Tekninen tuki... Olipa kyseessä rakennustyömaan sähköasentaja tai suuren teollisuusprojektin hallinta, pystymme vastaamaan asiakkaidemme erityistarpeisiin teknisen, kaupallisen ja logistisen asiantuntemuksemme ansiosta. Energianhallinta... Rexel toimittaa nykyään muutakin kuin sähköä. Tarjoamme asiakkaillemme lisäarvoa tuovia palveluja auttaaksemme heitä parantamaan energiatehokkuutta toimivalla saneerauksella ja uudenlaisella rakentamisella sekä uusiutuvaan energiaan perustuvilla sovelluksilla ja järjestelmillä.

4 Mikä on yrityssuunnitelma? Yrityssuunnitelma kuvaa yrityksen toiminnan yleistä tarkoitusta ja toimintaympäristöä. Jäsenneltynä suunnitelmana se luo puitteet liiketoiminnan tilan muuttamiselle nykyisestä halutunlaiseksi. Samalla tavoin kuin olemme määrittäneet missiomme, strategiset painopisteemme ja ydinarvomme, määritämme myös yrityssuunnitelman, joka luo olosuhteet suorituskyvyn parantamiselle järjestelmällisesti. Kohdennamme resurssit liiketoimintoihin, jotka tarjoavat parhaat mahdollisuudet lisäarvon luomiseen. Me Rexelissä päädyimme kutsumaan yrityssuunnitelmaamme nimellä Energy in Motion. Energy in Motion -hankkeessa kiteytyy: ydinliiketoimintamme perusolemus dynaaminen maailma, jossa toimimme, työntekijöidemme sitoutuneisuus missiomme toteuttamiseen, halu yhdistää voimavarat tavarantoimittajiemme ja asiakkaidemme kanssa. Yrityssuunnitelmamme: Energy in Motion Energy in Motion -hankkeen myötä organisoidumme hyödyntämään mahdollisuudet, joita nopeasti muuttuva teollisuudenalamme tarjoaa. Muuttumisemme myötä, yhdessä markkinoiden muuttumisen kanssa, määrittelemme uuden toimintamenettelyn. Energy in Motion kuvastaa yhteistä päämäärää, sillä hankkeen perustana on kaikkien, eri puolilla maailmaa olevien Rexelin työntekijöiden erilaisuus ja mukanaolo. Tämä yrityssuunnitelma ilmentää monella tapaa yhteistä energiaamme, ja suunnitelman onnistumiseen vaikuttaa jokaisen yrityksen palveluksessa olevan aktiivinen osallistuminen.

5 Strategiset painopisteemme Keskittääksemme työntekijöidemme energian ja ohjataksemme muutosprosessin tilan nykyisestä halutunlaiseksi olemme määrittäneet neljä strategista painopistettä, jotka osoittavat suunnan ja tavoitteen. 1 Kannattava kasvu sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta Haluamme luoda lisäarvoa kasvattamalla liikevaihtoa ja voittoa sekä kehittyneillä että nopeasti kasvavilla markkinoilla. Suuntaamalla voimavaramme keskimääräistä paremman kasvun tavoitteluun ja kannattaviin alueisiin, kuten potentiaalisimpiin markkinasegmentteihin (öljy ja kaasu, kaivostoiminta, julkiset palvelut ym.), johtaviin globaaleihin asiakkaisiin ja uusiin liiketoiminta-alueisiin (automaatio ja energiatehokkuus). Jatkamalla laajentumista nopeasti kasvavilla markkinoilla erityisesti dynaamisen yritysosto-ohjelman kautta. 2 Resurssien tehokas hallinnointi tuottojen kasvattamiseksi Haluamme hyödyntää ydinosaamistamme ja kykyjämme mahdollisimman hyvin konsernin sisällä. Hyödyntämällä henkilöstömme potentiaalia ja taitoja, panostamalla omaisuuden tuottavuuteen, hyödyntämällä brändipääomaamme ja muuntamalla asiakkaiden tuntemuksen ja näkemykset parhaiksi mahdollisiksi palvelutarjouksiksi.

6 Strategiset painopisteemme 3 Tiivis yhteistyö kaikkien sidosryhmien kanssa yhteisen menestymisen varmistamiseksi Haluamme edistää yhteistyötä ja luoda yhteisen identiteetin koko konsernissa. Haluamme myös varmistaa, että kaikki Rexelin työntekijät jakavat samat arvot, erityisesti tärkeimmät toimintatavat ja parhaat käytännöt. Kannustamalla tiimityöskentelyyn, kehittämällä lisäarvoa tuottavia asiakassuhteita, edistämällä strategisia kumppanuussuhteita avainhankkijoiden kanssa ja lunastamalla osakkaille annetut lupaukset. 4 Laadukkaan toiminnan toteuttaminen tehokkaasti Haluamme saavuttaa parhaan mahdollisen palvelujen tason asiakasuskollisuuden parantamiseksi ja kehittyä esikuvaksi, mitä tulee kustannustehokkuuteen ja omaisuuden tuottavuuteen. Vahvistamalla toimitusketjua ja parantamalla liiketaloudellista tehokkuutta sekä sijoittamalla verkkokauppaan ja asiakastukeen.

7 Ydinarvomme Energy in Motion edustaa jatkuvaa pyrkimystä luoda ja hyödyntää henkilöstömme yhteistä energiaa. Energy in Motion -hankkeessa on kyse yrityskulttuurin luomisesta, ja se edustaa ainutlaatuista identiteettiä ja imagoa. Rexelin kulttuurin toteuttamiseksi käytännössä olemme määrittäneet kuusi ydinarvoa, jotka kuvaavat sitä, keitä olemme ja miten toimimme. Menestyvillä yrityksillä on vahva yrityskulttuuri. Kulttuurissa on perimmältään kyse identiteetistä, imagosta, ainutlaatuisesta yhdistelmästä yleisiä uskomuksia ja toivottua käytöstä, ja tämä kaikki on koottu yhteen selkeiksi arvoiksi. Arvot luovat johtavat periaatteet, jotka määrittävät Rexelin tavan harjoittaa liiketoimintaa johdonmukaisesti. Arvot ovat samat kaikkialla konsernissa, ja ne koskevat kaikkia työntekijöitä. Arvoihin ja sen mukaiseen käyttäytymiseen tiivistyy se, mitä edustamme ja mihin uskomme, erottaen meidät muista.

8 Ydinarvomme Paras asiakaskokemus Menestyminen voimavaroja yhdistämällä Kannustaminen uuden luomiseen Jatkuva kykyjen kehittäminen Molemminpuolinen luottamus Joukosta erottuminen > Ennakoimme markkinoiden muutoksia ja ryhdymme toimiin hyödyntääksemme mahdollisuudet > Saamme ideoita asiakkailtamme ymmärtämällä heidän tarpeitaan > Etsimme aina luovia keinoja, jotka auttavat asiakkaita luomaan lisäarvoa > Toimimme yhteistyössä kaikkien sidosryhmien kanssa molempia osapuolia hyödyntävien kumppanuussuhteiden luomiseksi > Edistämme jatkuvasti tiimityötä yli rajojen kaikilla aloilla > Arvostamme erilaisuutta, monipuolista asiantuntemusta ja kokemusta > Ajattelemme laaja-alaisesti ja suhtaudumme positiivisesti muutokseen > Otamme opiksi saavutuksista ja vastoinkäymisistä, jotta voimme kehittää toimintaamme jatkuvasti > Luomme uusia liiketoimintamalleja ja omaperäisiä tapoja kasvattaa lisäarvoa > Kunnioitamme työtovereitamme ja kohtelemme heitä oikeudenmukaisesti ja rakentavasti > Pyrimme johtamaan esimerkin voimalla ja sovellamme parhaita käytäntöjä > Valmennamme menestykseen ja annamme toimintavaltuuksia tiimeillemme > Pidämme kiinni lupauksista ja täytämme velvollisuudet > Luotamme työntekijöihimme ja siihen, että he toimivat liiketoimintaetiikan vaativien normien mukaisesti > Sitoudumme kestävään liiketapaan ja yrityksen yhteiskuntavastuuseen > Etsimme jatkuvasti keinoja erinomaisen toiminnan tunnistamiseksi ja siihen kannustamiseksi > Haluamme olla innostuneita ja ylpeitä ammatistamme ja inspiroida tiimejämme > Teemme kaikkemme, jotta asiakkaat valitsevat yhteistyökumppaniksi Rexelin

9 Rexelin tulevaisuus Energy in Motion kuvastaa tavoitettamme: > asiakkaidemme valitsema brändi, > toimittajiemme ensisijainen kumppani, > hyvä työnantaja, > houkuttelevin yhtiö osakkaidemme näkökulmasta. EIM_Internal_leaflet_FIN Tätä asiakirjaa saa käyttää vain yrityksensisäisesti, eikä sitä saa jakaa Rexelin ulkopuolelle.

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Ohjenuora työntekijöillemme

Ohjenuora työntekijöillemme Geberit kompassi Ohjenuora työntekijöillemme Tehtävä Arvot Toimintaperiaatteet Menestystekijät Mitä me teemme Mikä meitä johdattaa Miten työskentelemme yhdessä Mikä on menestyksemme takana Hyvät työntekijät

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa www.airliquide.fi Maailmanlaajuinen teollisuusyritys Air Liquide on maailman johtava teollisuuden ja terveydenhoitoalan kaasuja, teknologioita ja palveluja

Lisätiedot

Strategian viimeistelyn askeleet

Strategian viimeistelyn askeleet Strategian viimeistelyn askeleet Valtuustoseminaari 2.11.2017 Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoseminaarin

Lisätiedot

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA TRIPLEWIN KEHITYSTARINA Mistä olemme tulossa, mitä olemme tänään ja mihin olemme menossa? will invest into customer xperience leadership TripleWinin juuret ovat General Motorsissa (GM) ja Saturn automerkissä

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-18 28.1.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014-2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Schindler Navigator Book Tavoitteiden määrittely. Toimintatapojen määrittely. Strategiset ohjeet menestykseen hissi- ja liukuporrasmarkkinoilla.

Schindler Navigator Book Tavoitteiden määrittely. Toimintatapojen määrittely. Strategiset ohjeet menestykseen hissi- ja liukuporrasmarkkinoilla. Tavoitteiden määrittely. Toimintatapojen määrittely. Strategiset ohjeet menestykseen hissi- ja liukuporrasmarkkinoilla. Jürgen Tinggren Miguel A. Rodríguez Emmanuel Altmayer Dr. Christoph Lindenmeyer Erich

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Tavoitteellista vuorovaikutusta

Tavoitteellista vuorovaikutusta Sinun valmentajasi elinikäinen kehittyminen Tavoitteellista vuorovaikutusta Olemme kasvaneet 10 vuodessa yksilöiden kouluttajasta ryhmien ja organisaatioiden kehittäjäksi. Toimintamme perusta on kehittämämme

Lisätiedot

Vahva, virtaviivainen ja yhtenäinen Ahlstrom 29.1.2016

Vahva, virtaviivainen ja yhtenäinen Ahlstrom 29.1.2016 Vahva, virtaviivainen ja yhtenäinen Ahlstrom 29.1.2016 1 Visiomme: Olemme asiakkaidemme ensisijainen kumppani kuitupohjaisissa tuotteissa. Haluamme olla asiakkaidemme ensisijainen valinta. Meidän tulee

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia Ainutlaatuinen tapa toimia Fiblonilla on alalla ainutlaatuinen tapa toimia paneudumme asiakkaidemme liiketoimintaan ja kehitämme jatkuvasti uusia, innovatiivisia palvelu-

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

ECOFITTM. Päivitä asennuksesi Masterpact M -mallista Masterpact NW -malliin ja avaa ovi energianhallintaan

ECOFITTM. Päivitä asennuksesi Masterpact M -mallista Masterpact NW -malliin ja avaa ovi energianhallintaan PE90458 Sähkönjakelu pienjänniteverkossa Sähkökeskuksen uudistaminen ECOFITTM Päivitä asennuksesi Masterpact M -mallista Masterpact NW -malliin ja avaa ovi energianhallintaan Tehokasta energian hyödyntämistä

Lisätiedot

Yksi pankki - monta maata Menestyksellinen integraatio yli rajojen

Yksi pankki - monta maata Menestyksellinen integraatio yli rajojen Yksi pankki - monta maata Menestyksellinen integraatio yli rajojen Uudista ja Uudistu 2007 Pekka Nuuttila Varatoimitusjohtaja Nordea Pankki Suomi Oyj 27.9.2007 Nordea Pohjoismaiden johtava pankki Nordean

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Maailman johtava. innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja

Maailman johtava. innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja Maailman johtava innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja Michel Giannuzzi Konserninjohtaja Tarkett on kehittynyt lattia-alan edelläkävijäksi ja asettaa maailmanlaajuiset standardit lattia- ja urheilulattiaratkaisuille.

Lisätiedot

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia

Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

PK konepaja digitalisaation pyörteissä

PK konepaja digitalisaation pyörteissä PK konepaja digitalisaation pyörteissä Teollisuus ja digitalisaatio -seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia. Harri Jokinen Toimitusjohtaja Nomet Oy Alihankintakonepaja, liikevaihto 8,2 M, 52 osaajaa ja

Lisätiedot

Attendon Visio & Arvot

Attendon Visio & Arvot Attendon Visio & Arvot Se, miten huolehdimme hoivaa tarvitsevista ihmisistä, osoittaa millainen on yhteiskunta, jossa elämme. Attendon rooli yhteiskunnassa Pohjoismaissa on kunniakkaat perinteet kansalaistensa

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa.

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa. EERIKKILÄN URHEILUOPISTON STRATEGIA 2015-2019 JOHDANTO Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Siksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja tarkastella muuttuvaa maailmaa sekä toimintaympäristöä. Muutoksia on

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa

HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Sivu: 1/8 Maaliskuu 2017 YKSI YRITYS YKSI BRÄNDI HOMAG: Me olemme enemmän kuin osiemme summa Jokaisen yrityksen, joka haluaa menestyä nykypäivän taloudessa, on seurattava markkinoita, kuunneltava asiakasta

Lisätiedot

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET Tomi Grönfors THE GROENFORS METHOD 27/04/15 Brandfors Markkinointiosasto palveluna CHECK-LIST Hyvissä ajoin ennen aloittamista Ennen tapaamista Ensimmäisen

Lisätiedot

Ålandsbanken ja kestävä toiminta. täyttää nykyhetken tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta täyttää omia tarpeitaan

Ålandsbanken ja kestävä toiminta. täyttää nykyhetken tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta täyttää omia tarpeitaan Ålandsbanken ja kestävä toiminta täyttää nykyhetken tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta täyttää omia tarpeitaan 2014 Tiemme kestävään kehitykseen Meidän tulee olla luonnollinen valinta

Lisätiedot

Ulkoistetun asiakaspalvelun ostajan opas

Ulkoistetun asiakaspalvelun ostajan opas Ulkoistetun asiakaspalvelun ostajan opas Sijoita 1, niin me tuotamme sinulle 3! Tuloksiin kokonaisvaltaisella asiakaspalvelulla: Kustannustehokkuus Asiakaskokemus Myynnillisyys Laita palvelukokonaisuutesi

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic. Yhteistyö kanssamme avain menestykseen Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.fi 15,5 milj. asukasta Olemme osa pörssiyhtiötä AS Harju Elekter Group,

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

Kärkkäinen Oy arvot 2019

Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy arvot 2019 Kärkkäinen Oy konsernin (jäljempänä yhtiö tai Kärkkäinen Oy) toimintaa ohjaavat kolme arvoa: luotettava, tehokas ja yhteistyö. Yhtiön arvot on yhteisesti hyväksytty ja ne perustuvat

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Valtorin strategia Strategian painopisteet ja tavoitteet

Valtorin strategia Strategian painopisteet ja tavoitteet Valtorin strategia 2019-2022 Strategian painopisteet ja tavoitteet Valtorin toiminnalla on tietyt pysyvät periaatteet TURVALLISUUS- VAATIMUSTEN TÄYTTYMINEN YHTENÄISYYS ORGANISAATIO- RAJOJEN YLI VALTIONHALLINNON

Lisätiedot

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo Raision yhtiökokous 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj 19.3.2019 Voimakkaan uudistumisen ja uuden rakentamisen vuosi

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia 17.2.2010 Helen tänään Jarmo Karjalainen 1 EU:n tavoite sähkömarkkinoiden kehittymisestä Harmonisoitujen alueellisten markkinoiden kautta...... yhtenäiseen eurooppalaiseen markkina-alueeseen Pohjola Brittein

Lisätiedot

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT

Lisätiedot

Hyvän työelämän eväät - Johtamisella vaikutetaan jaksamiseen

Hyvän työelämän eväät - Johtamisella vaikutetaan jaksamiseen Hyvän työelämän eväät - Johtamisella vaikutetaan jaksamiseen Juha Sipilä Hyvinvointia työelämään -seminaari 12.10.2013 Kaikki alkaa ajatuksesta Luomisen prosessi koostuu kolmesta osatekijästä: 1) Kaikki

Lisätiedot

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!!

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! !!! Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS on Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017

Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner Group Yritysesittely Toukokuu 2017 Maintpartner on Pohjois-Euroopan johtava teollisuuden käyttö- ja kunnossapitoyritys. Olemme alan asiantuntijoita ja yhdessä asiakkaidemme kanssa pyrimme

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso

Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä

Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Voidaanko brändeillä vaikuttaa? Maaliskuu 2006 Professori Helsingin yliopisto Psykologian laitos gote.nyman@helsinki.fi Mistä tiedämme.? Miten voimme toimia.? Kenelle

Lisätiedot

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus

KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset

Lisätiedot

poweredbycisco. menestyvä yritys. innovaatioita. powered by

poweredbycisco. menestyvä yritys. innovaatioita. powered by poweredbycisco. menestyvä yritys. innovaatioita. powered by 1 2 sinun tavoitteesi. poweredbycisco. Olet hankkinut asiakkaita, palkannut työntekijöitä, vastannut haasteisiin ja kehittänyt yritystäsi. Nyt

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaminen Elossa. Avara, Asumisen aamu Kirsi Keskitalo

Vastuullinen sijoittaminen Elossa. Avara, Asumisen aamu Kirsi Keskitalo Elossa Avara, Asumisen aamu 18.9.2018 Kirsi Keskitalo on kiinteä osa Elon sijoitustoimintaa Elon sijoitustoiminnan tehtävänä on sijoittaa työeläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Elon vastuullisen sijoittamisen

Lisätiedot

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille 2014 2016 Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta 22.1.2014 Janne Känkänen Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittäminen 2014-2016

Lisätiedot

ENFO YHTIÖKOKOUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS SEPPO KUULA

ENFO YHTIÖKOKOUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS SEPPO KUULA 27.3.2019 ENFO YHTIÖKOKOUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS SEPPO KUULA MISSIO VISIO Enfo mahdollistaa datavetoisen liiketoimintamuutoksen. Älykkäämmän Pohjolan puolesta. MUUTOS DATA YHTEISKEHITTÄMINEN TYÖPAIKKA,

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi 1995

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

YRITYSSANEERAUS Kokoavia tutkimustuloksia vuosilta 2008-2011

YRITYSSANEERAUS Kokoavia tutkimustuloksia vuosilta 2008-2011 YRITYSSANEERAUS Kokoavia tutkimustuloksia vuosilta 2008-20 4 2 5 Seminaari 24.-25.5.20 OTM, KTM Mikko Hakola YLEISTÄ TIETOA Pilottiyritykset 6 kpl 5 lopettanutta (3 menettelyaikana, 2 ohjelman aikana)

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

Miten muutoksia johdetaan Itellassa

Miten muutoksia johdetaan Itellassa Miten muutoksia johdetaan Itellassa KaMu Mira Pakarinen Lisätietoja KaMu-mallista antaa: Hankejohtaja Mira Pakarinen mira.pakarinen@itella.com gsm 0400-288 232 Miksi malli? Toimintaympäristön muutosvauhti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy REALTIME CUSTOMER INSIGHT YMMÄRRÄ ASIAKASTA Asiakastyytyväisyyttä ja asiakaskokemusta mittaamalla saadaan arvokasta tietoa asiakasrajapinnasta. Analysoimalla tätä tietoa ja reagoimalla siihen asiakassuhteet

Lisätiedot