Väliraportti ja päivitetty hankesuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väliraportti ja päivitetty hankesuunnitelma"

Transkriptio

1 NUORTEN ASUMISEN TUKEMINEN JA ASUNNOT- TOMUUDEN EHKÄISY

2 NUORTEN ASUMISEN TUKEMINEN Huoli nuorten asumisen neuvonta- ja tukipalvelutarjonnan riittävyydestä Porvoossa on noussut esille montaa eri kautta. Valtioneuvoston vahvistamassa Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa on koottu valtakunnallista yhteenvetoa nuorten asunnottomuudesta ja tuetun asumisen tarpeesta. Nuoret itsenäistyvät varhain. Vanhempien luona asuu kolmannes vuotiaista, mutta vuotiaista kotona asuu enää kolme prosenttia. Ensimmäinen asunto on yleensä vuokrattu, mutta 26-vuotiaista jo 40 prosenttia asuu omistusasunnossa. Ensiasunnonhankkijoiden ongelmana ovat pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa korkeiksi kohonneet asuntojen hinnat. Viime vuosina vuokra-asuntojen saatavuus on ollut kohtuullinen, mutta esimerkiksi vaadittavat takuuvuokrat nostavat nuorilla kynnystä oman asunnon saamiseen. Takuuvuokrien osalta tilannetta voisi helpottaa esimerkiksi sosiaalisen luototuksen tai toimeentulotuen kautta. Pula pienistä ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista koskettaa nuoria. Vuokramarkkinoiden arvioidaan kiristyvän selvästi tulevina vuosina. (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ). Porvoossa sosiaali- ja perhepalvelut maksaa vuosittain useiden nuorten takuuvuokrat ja valitettavan usein takuuvuokria ei saada takaisin, koska nuori ei osaa huolehtia asunnostaan ja sen kunnosta. Erittäin usein käy myös niin, että vuokralainen haluaa hoitaa asumisensa sopimusten mukaisesti, mutta ystäväpiiri käyttää asuntoa hyväkseen ja aikaansaa siihen vahinkoja, joiden kustannukset ylittävät takuuvuokraosuuden. Viime vuosina on arvioiden mukaan ollut asunnottomina vuosittain noin 1400 alle 25- vuotiasta, sekä lisäksi pieni määrä nuoria perheitä. Asunnottomiksi luokiteltavista suurin ryhmä on tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona kiertävät. Asunnottomista elää kasvukeskusseuduilla 80 prosenttia, pääkaupunkiseudulla heistä on yli puolet. On arvioitu, että yksin asuvista asunnottomista vain alle kolmannes on asutettavissa suoraan normaaliin vuokra-asuntoon. Noin neljäsosa tarvitsee jonkinlaista tukea asumiseensa ja loput eli lähes puolet tarvitsee paikan, jossa on tukea ja valvontaa vuorokauden ympäri. Mainittu koskee kaikkia asunnottomia, mutta nuorista asunnottomista suuri osa tarvitsee merkittäviä tukipalveluita esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmiensa vuoksi. (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ). Porvoon asunnottomien nuorten määrää on vaikea tarkkaan arvioida, mutta heitä on kuitenkin useita kymmeniä. Asunnottomuus yhdistyy yleensä muihin vaikeuksiin ja sitä seuraa poikkeuksetta muita ongelmia (opintojen keskeytyminen, työttömyys, sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat). Nuorten asumisen tukemista varten on Suomessa runsaasti erilaisia toimintamalleja ja kokeiluhankkeita. Niiden lähtökohtana on tarjota nuorelle asunnon lisäksi tukea elämäntilanteeseen ja arkeen. Tukiasuminen antaa mahdollisuuden opetella itsenäistä asumista, omien asioiden hoitamista sekä itsestä huolehtimista turvallisissa olosuhteissa ohjaajien tukemana. Asukkaalle etsitään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa tarpeenmukaiset tukipalvelut. Tuetun asumisen jakson aikana suunnitellaan ja varmistetaan myös seuraavaan asuntoon siirtyminen. Tukea tarjotaan usein myös asukkaan itse vuokraamaan asuntoon. Tuettua asumista kevyempi malli on asumisneuvonta, jolla Nuorisoasuntoliiton määritelmän mukaan tarkoitetaan pääosin sosiaali- ja nuorisotyön menetelmin asukkaiden kanssa tehtävää asukastyötä, jonka tavoitteena on turvata asumisen onnistuminen sekä ehkäistä ja minimoida asumisen kriisiytymistä. Keskeisiä työprosesseja ovat asukkaiden perehdyttäminen sekä rästi- ja häiriöpuuttuminen. Asumisohjaus puolestaan on tarkoitettu nuorille jotka tarvitsevat kevyttä tukea. Tarkoitus on ennaltaehkäistä asumisen kriisiytyminen. Asumisohjaus keskittyy vain asumiseen. 1

3 Porvoossa on Alkuasuntojen omistamana kaksi nuorisoasuntokohdetta, 1989 valmistunut Runeberginkatu 32 ja keväällä 2011 valmistunut Peipon kolmion kohde. Pois Mamman Padalta ry on Raha-automaattiyhdistyksen tuella jo pitkään tehnyt asumisohjausta ja tuetun asumisen työtä Runeberginkadun nuorisoasunnoissa. Nuorten vaikeudet ja asumiseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin tällä hetkellä niin laajat, että yhden työntekijän resurssit eivät riitä tilanteen hallinnassa pitämiseen. Asuntojen määrä ei myöskään ole riittävä, vaan sosiaalipalveluilla ja asuntotoimistolla on jatkuva puute nuorille tarjottavista asunnoista. Työn käynnistyminen ja työtä koordinoivan ohjausryhmän kokoonpano Keväällä 2011 tehtiin laaja nuorten asumista ja siihen liittyviä tukitarpeita koskeva selvitys. Tämän selvityksen pohjalta on laadittu nuorten asumisen monipuolista tukemista tarjoava hankesuunnitelma. Suunnitelmaa on alettu toteuttamaan vaiheittain keväästä 2012 alkaen. Toimenpide-ehdotukset 2011, niiden toteutuminen ja jatkosuunnitelmat 1. Nuorten asumisen ohjausryhmä Perustettiin nuorten asumisen ohjausryhmä: pj Tuija Öberg, sivistystoimen johto, kehittämispäällikkö Maria Andersson, sosiaali- ja perhepalvelut, sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Annika Immonen, lapsiperhetyö, lapsiperhetyön päällikkö Anne Green, aikuissosiaalityö, aikuissosiaalityön päällikkö Noora Floor-Berg, nuorisopalvelut, nuorisotyön koordinaattori Katja Voutilainen, työllisyyspalvelut, sosiaaliohjaaja Ulf Backman, asuntotoimisto, asuntopäällikkö Ohjausryhmän nimeksi on otettu Nuorten asumisen ohjausryhmä. Tällä nimellä halutaan korostaa sitä, että tuettua asumista tarvitsevien nuorten lisäksi myös aivan tavalliset nuoret tarvitsevat ulkopuolista apua ja ohjausta aloittaessaan itsenäisen asumisen. Syksystä 2013 alkaen myös nuorten asumisen palveluohjaaja Mikael Lökfors on osallistunut ohjausryhmän työskentelyyn. 2. Valvoja Runeberginkadun nuorisoasuntokohteessa Runeberginkadun nuorisoasuntokohteeseen on palkattu palkkatuella valvoja ajalle Harri Blomeruksen viikkotyöaika on ollut 28 tuntia. Tavoitteena oli lisätä aikuisten läsnäoloa nuorten asukkaiden ilta- ja viikonloppuaikoihin. Noora Floor- Berg nuorisopalveluista toimi lähiesimiehenä ja Kalle Sola Pois Mamman Padalta ry:stä työhön perehdyttäjänä ja ohjaajana. Valvojan toiminnasta on saatu myönteistä palautetta ja aikuisen läsnäolo illoissa ja viikonlopuissa on lisännyt asukkaiden turvallisuudentunnetta. Vastaavan tyyppistä työntekijää tarvitaan myös jatkossa. Toiminnan toteutusta jatkossa valmistellaan yhdessä Pois Mamman Padalta ry:n kanssa. POMP ry on paikka auki työelämään -hankkeen kautta saanut määräaikaisen asumisohjaajan, jonka päätehtävänä on asukastoiminta nuorisoasuntotaloissa. Yövalvonnan tarve on tälläkin hetkellä olemassa. Toiminnasta on tehty erillinen raportti. 2

4 3. Sosiaali- ja perhepalvelut ostaa kokeiluluonteisesti sosiaalisen isännöinnin palveluja myös nuorille Sosiaalisen isännöinnin sijaan on siirrytty puhumaan asumisohjauspalveluista. Asumisohjauspalveluita kohdistetaan kaiken ikäisille kuntalaisille, niitä tuotetaan omana toimintana kaupungin sisällä ja hankitaan ostopalveluina kaupungin ulkopuolelta. Tällä hetkellä ( ) asumisohjauspalvelua ostetaan kuudelle (6) nuorelle Samaria ry:ltä. 4. Tukihenkilöitä koulutetaan nuorten monimuotoisen tuen mahdollistamiseksi Tukihenkilöitä on koulutettu helmi-maaliskuussa 2012 Ehjä ry:n koulutuspaketilla ja syksyllä 2012 ja keväällä 2013 oman henkilökunnan voimin. Tukihenkilöitä on koulutettu yhteensä 17. Nämä tukihenkilöt toimivat arjen apuna nuorten itsenäistymiseen liittyvissä asioissa. Nuorisopalvelut koordinoi tukihenkilötoimintaa. Tukihenkilöille maksettiin pieni kuukausipalkkio ja kulukorvaus. Tukihenkilötoiminta päättyi vuoden vaihteessa Toiminnan ylläpitäminen vs. saatu hyöty ei kohdannut, nuorten moninaiset ongelmat vaativat joka tapauksessa ammattilaisten tukea tukihenkilön rinnalle nuoren elämässä. Toiminnassa mukana olleet nuoret kuitenkin kokivat saamansa tuen erittäin positiivisena, mutta eivät myöskään kokeneet tukihenkilön erityisesti vaikuttaneen heidän elämäntilanteensa. Tukihenkilötoiminnan osalta pyritään löytämään toimintamalli, jossa vapaaehtoisten osaaminen ja nuorten tarvitsema tuki olisi tasapainossa. Kohderyhmän tulisi ehkä olla iältään nuorempi kuin itsenäistä asumista suunnittelevat nuoret ovat. Tukihenkilötoiminnasta on erillinen raportti. 5. Asumisen palveluohjaaja tukemaan nuorten itsenäistä asumista Jaksolle on palkattu kokopäiväinen asumisohjaaja. Tämän työntekijän saanti on osoittautunut välttämättömäksi, jotta asumisohjausta, -neuvontaa ja tukea pystyttäisiin laajentamaan myös niiden nuoriin, joilla ei vielä ole erityisiä vaikeuksia asumisessa eikä niin ollen myöskään sosiaali- ja perhepalveluiden asiakkuutta. Asumisohjaajana toimii Mikael Lökfors, jolla on nuorisotyöntekijän koulutus ja useiden vuosien työkokemus mm. nuorisotyöstä ja kunnallisista sekä yksityisistä nuoriso- ja lastenkodeista. Vuonna 2013 asutettiin 45 nuorta, joista kaikki säilyttivät asuntonsa. Vuonna 2014 järjestyi 68 asuntoa, 39 nuorta sai vahvaa tukea ja 20 kevyttä tukea asumiseensa. Kokonaan omilleen eli esim. irti toimeentulotuesta pääsi 7 nuorta. Vuoden 2014 lopussa 4 asutetuista nuorista oli tuesta huolimatta menettänyt asuntonsa. Asumisen palveluohjaajan toimi vakinaistettiin vuoden 2015 alusta alkaen. Jo nyt on selvää, että tehtäväkenttä on niin laaja ja asiakasmäärät niin suuria, että työn keventämiseksi tarvitaan toinen asumisohjaaja kentälle. Tämä mahdollistaa myös työparityön nuorten asumisen tukemisessa. Tälläkin ratkaisulla olemme edelleen kaukana siitä ajatuksesta, että pystyisimme tukemaan ns. tavallisia nuoria heidän suunnitellessaan itsenäiseen asumiseen siirtymistä. Resurssit kuluvat edelleen vahvaa tukea tarvitsevien nuorten auttamiseen. Lisätuen tuottamiseksi päätettiin palkata asumisohjaaja. Määräaikainen toimi laitettiin hakuun toukokuussa 2015, palkkausjakso Erilliset toimintaraportit on tehty vuosista 2013 ja Asumisen ABC-kurssit ja erilaiset elämänhallintaa tukevat koulutukset Nuorisotyön koordinaattori, Pomp ry: toiminnanjohtaja ja asumisen palveluohjaaja ovat yhteistyössä käynnistäneet vuonna 2013 Nuorisoasuntoliiton asumisen ABC-kurssien pitämisen. Kursseja pidetään valittujen kohderyhmien lisäksi paikallisissa lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Kursseja pidetään sekä suomen- että ruotsinkielellä. Lisäksi 3

5 kursseja on järjestetty nuorisoasunnoilla kuukausittain Porvoon nuorisoasuntojen asukkaille. Toimintaa jatketaan edelleen. 7. Nuotta-asumisyksikkö Nuotta-asumisyksikkö on aloittanut toimintansa Palomäen palvelukeskuksessa. Sosiaalija terveystoimi on perustanut yksikön ajalle Yksikössä on kaksi ohjaajaa ja huone neljälle vuotiaalle kodin ulkopuolelle sijoitetulle nuorelle, jotka tukiasumisen avulla saavat tarvitsemaansa apua pystyäkseen siirtymään kevyemmin tuettuun asumiseen täysi-ikäisiksi tullessaan. Nuotalla oli toiminnan käynnistyessä oma ohjausryhmä, joka ohjasi ja arvioi toimintaa. Nykysin asumisyksikkö on osa sosiaali- ja perhepalveluiden toimintaa ja jatkuu määräaikaisena toimintana vuodet Hätämajoitusmahdollisuuden tarjoaminen 9. Asumisyksikkö Joulukuusta 2013 alkaen on nuorten asumishankkeelle vuokrattu nuorisoasuntokiinteistöstä huoneisto, johon 1-2 akuutissa asuntotarpeessa olevaa nuorta voitiin tilapäisesti majoittaa asioiden selvittämisen ajaksi. Kesäkuun 2014 alusta alkaen käytössä on suurempi huoneisto, jossa on kaksi erillistä huonetta ja yhteinen keittiö/oleskelutila. Tämä mahdollistaa kahden nuoren samanaikaisen majoittamisen omiin huoneisiin sekä hätätilanteessa vielä kolmannenkin nuoren majoittamisen huoneistoon. Tarve tälle toiminnalle on kova ja huoneisto on ollut jatkuvasti käytössä. Tälläkin hetkellä on tiedossa nuoria, jotka pitäisi saada väliaikaisesti asutettua. Joulukuu 2013-marraskuu 2014 pystyttiin hätämajoituksen tuella auttamaan 8 nuorta eteenpäin. Huoneiston vuokrasopimus on voimassa 2015 loppuun. Hätämajoituksen toteutumisesta vuoden 2014 loppuun asti on erillinen raportti. Vuoden 2014 aikana on aloitettu erillisen nuorten asumisyksikön suunnittelu. Porvoossa on pula pienistä asunnoista. Lisäksi on paljon nuoria, joille tuettu asuminen on ainoa vaihtoehto asumisen turvaamiseksi itsenäistymisen alkutaipaleella. Eri ammattilaisista koottu yksikkö, jolla on mahdollisuus tukea nuoria reaaliaikaisesti ja suunnitelmallisesti heidän omissa asunnoissaan voisi olla ratkaisu tämä hetken moniongelmaisten nuorten tukemiseen. Tällaisessa yksikössä voisi yhdistää olemassa olevat kehittämistoimenpiteet ja koordinoidusti tukea nuoria asumisen ja itsenäistymisen kentällä. Asian valmistelu jatkuu vuoden 2015 aikana. 10. Muita toimenpiteitä Työaikaresurssia on ohjattu ja ohjataan nuorten asumisen tukemisen koordinointiin Nuorisopalveluiden erityisnuorisotyöstä ja etsivästä nuorisotyöstä vastaavan Noora Floor- Bergin tehtäviin kuuluu myös nuorten asumisen tukemiseen liittyvä koordinointitehtävä. Remppapaja Remppapajatoiminnan käynnistäminen. Remppapajatoiminnassa on tarkoitus saada nuoret mukaan kunnostamaan asuntoja vuokralaisen vaihtuessa. Rempparyhmään pyritään saamaan mukaan nuori, joka tulee muuttamaan ko. asuntoon. Remppapajaa on kokeiltu Runeberginkatu 32:ssa keväällä Kokeilu sujui hyvin. Remppapaja toteutettiin nuorten työpajojen duunijengin voimin. Pintaremonttia oli toteuttamassa 1 ohjaaja ja 4 nuorta. Tiiviimpää yhteistyötä kaupungin asuntotoimiston kanssa tarvitaan, jotta toiminta saadaan kunnolla vauhtiin. Toimintamalli koetaan edelleen hyvänä ja se halutaan saada käyttöön. 4

6 Muu kehittämistoiminta Syksyllä 2014 aloitettiin nuorten parissa toimivien ammattilaisten toimintamallien ja työtapojen selkiyttäminen parempien työtulosten ja asiakkaan kannalta paremman työn toimivuuden aikaansaamiseksi. Työ käynnistyi syyskuussa pidetyllä kokopäiväisellä workshop -tilaisuudella. AIKUISTEN ASUMISOHJAUS Asumisohjauksessa on vuoden 2013 aikana luotu yhteistä toimintamallia nuorten ja aikuisten asumisohjaukselle. Aikuisten palveluohjaus on kohdennettu seuraaville asiakkaille: Palveluohjaus vuokrarästin myöntämisen ehtona tai muuten asunnottomuusuhan alla oleville. Vuokrarästiä ei myönnetä, ilman palveluohjausta tai muuta vastaavaa tukea. Asunnottomat, joista osalla on edellytykset asua itsenäisesti. Osalle vaihtoehto on Koivula tai ostopalvelut, osalle ei löydy sopivaa vaihtoehtoa. Koivulasta pois muuttavat asiakkaat, palveluohjausta tarvitsevat asiakkaat, joilla päihde- ja/tai mielenterveysongelmataustaa. Tämä ryhmä on jatkossa pienempi enintään 5-10 asukasta vuosittain koska Koivulan potentiaalisimmat itsenäiseen asumiseen siirtyjät on asutettu. Asumispalveluista itsenäiseen asumiseen siirtyvät asiakkaat. Palveluun kuuluvat tuki asunnon etsimiseen sekä asunnon säilyttämiseen ja ohjaus tarvittaviin palveluihin. Myös aikuisten palveluohjaaja tekee vahvaa yhteistyötä asuntoyhtiöiden kanssa. Helmikuun 2015 alussa alkoi Koivulassa (päihdehuollon tuetun asumisen yksikkö) kokeilu, "talo" johon muuttaa neljä henkilöä joita ei ole kuluneiden vuosien aikana pystytty asuttamaan, ja jotka eivät ole pystyneet sitoutumaan edes Koivulan sääntöihin. Talo on vuokrattu ensin kolmeksi kuukaudeksi jonka jälkeen mietitään jatketaanko toimintaa. Tavoitteena on että aikuisten asumisen palveluohjaaja saisi jatkossa kaikki asiakkaansa asutettua. AIKAANSAATAVA SÄÄSTÖ JA VAIKUTUKSET PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ Porvoon sosiaali- ja perhetyö maksaa vuodessa arviolta euroa nuorten asumisen takuuvuokrina ja vuokrarästien maksuina. Lisäksi maksetaan usealle alle 25-vuotiaalle toimeentulotukea. Osa takuuvuokrista saadaan takaisin, kun nuoren asumista pystytään aikasempaa paremmin tukemaan. Elämänhallinnan parantuessa myös työssäkäynti helpottuu, jolloin toimeentulotuen ja vuokrarästien määrät vähenevät tuettujen nuorten kohdalla. Toimiva yhteistyöverkosto ja asumisen tukipalvelut lyhentävät asiakkuuksia koko palveluverkostossa. Varhainen tuki vähentää terveyspalveluiden käyttöä myöhemmässä vaiheessa. Nuorten enemmistön hyvinvointi on lisääntynyt, mutta prosentin vähemmistöllä pahoinvointi lisääntyy. Vaikeat ongelmat kasaantuvat pienelle vähemmistölle (3 5 prosenttia), jonka ongelmat ovat hyvin vakavia. Sisäministeriö on nostanut syrjäytymisen maamme kaikkein keskeisimmäksi sisäiseksi uhaksi. Erityishuomio on nimenomaan lasten ja nuorten syrjäytymisessä ja ongelmien periytymisessä sukupolvelta toiselle. On laskettu, että nuorena syrjäytyvän henkilön yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat hänen elinkaarensa aikana 1,2 miljoonaa euroa. Huumeita käyttävän nuoren hoitokulut ovat vuodessa jopa yli euroa. (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ). 5

7 TYÖTÄ TULEE JATKAA Porvoon poliisi ilmoitti 2011 yhä useammin törmänneensä nuoreen rikoksentekijään, jolta puuttuu vakituinen asunto. Ilman vakinaista asuntoa olevien nuorten tutkintavankien sijoittaminen tutkintavankeuden ajalle aiheuttaa vuositasolla euron kustannukset. Nämä kustannukset vähenevät, kun nuorilla on oma asunto. Nuorten elämisen laatu paranee. Toimintokohtaisista erillisraporteista saa lisätietoja. Ulkopuolisen rahoituksen saanti, perintövarat ja kaupungin oma panostus mahdollistavat tämän toimintakokonaisuuden jatkamisen. Tähän astiset kokemukset käynnistetyistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista ovat olleet erittäin myönteisiä, mutta toimintaa on jatkettava pidempi aikajakso, jotta todellisia vaikutuksia nuorten elämään ja asumistilanteeseen pystytään aikaansaamaan. Yhteisen toimintamallin olemassaolo nuorten ja aikuisten asumisen tukemiseen helpottaa yhteistyötä mm. vuokranantajien kanssa, mahdollistaa parityöskentelyn vaikeissa asiakastilanteissa ja tarjoaa kollegiaalista tukea työntekijöille. Porvoossa Tuija Öberg kehittämispäällikkö nuorten asumisen ohjausryhmän pj 6

8 Toimenpiteet vuotiaille itsenäistyville, tukea tarvitseville nuorille NUORTEN ASUMISEN OHJAUSRYHMÄ Toimenpide-ehdotukset sekä toteutetut toimenpiteet; kehittäminen ja seuranta Maria Andersson, Annika Immonen, Anne Green, Tuija Öberg, Noora Floor-Berg, Katja Voutilainen, Ulf Backman, Mikael Lökfors Asumisohjauksen ostopalvelut /sosiaali- ja perhepalvelut koulutus VALVOJA Runebergin katu 32:een palkkatuella Opiskelijaasunnot NUORTEN ASUMISEN TUKEMINEN toimenpiteiden käytännön toteutus TUKIHENKILÖTOIMINTA tukihenkilöä toiminnalla ohjaustiimi Työryhmä: Noora Floor-Berg (nuoriso), Katja Voutilainen ja Mikael Lökfors (sope) + asiantuntijajäseniä tarpeen mukaan REMONTTIPAJA Asuntoja nuorille kokeilu nyk. työpajaresursseilla mentorointi tiimi ASUMISNEUVONTA -KURSSIT Itsenäistyville nuorille Asumisen ABC Nuorten tukiasumisen sopimukset ASUMIS- NEUVONTA ASUMISEN PALVE- LUOHJAA- JA x 2 Nuorten asumisen tukemiseen HÄTIS Hätämajoitusmahdollisuus Aikuisten asumisohjaukseen oma asumisohjaaja Nuorten henkilökohtainen tuki ja neuvonta 7

Loppuraportti ARA-rahoitusjaksosta

Loppuraportti ARA-rahoitusjaksosta NUORTEN ASUMISEN TUKEMINEN JA ASUNNOT- TOMUUDEN EHKÄISY 2012 2015 1.8.2016 NUORTEN ASUMISEN TUKEMINEN Keväällä 2011 nousi huoli nuorten asumisen neuvonta- ja tukipalvelutarjonnan riittävyydestä Porvoossa

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy Sanna Jokinen Projektikoordinaattori Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke (2012-2015) Nuorisoasuntoliitto ry www.nal.fi/hanke Nuorisoasuntoliitto ry // www.nal.fi

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN ASUMISHARJOITTELUN VIIDEN SOLUASUNNON VAIHTAMINEN YKSIÖIKSI

LASTENSUOJELUN ASUMISHARJOITTELUN VIIDEN SOLUASUNNON VAIHTAMINEN YKSIÖIKSI HELSINGIN KAUPUNKI LASTENSUOJELUN ASUMISHARJOITTELUN VIIDEN SOLUASUNNON VAIHTAMINEN YKSIÖIKSI Tarvekuvaus (Diaarinumero) 16.2.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TARVEKUVAUS 2 (5) 1. Yhteenveto Yksikkö: Perhe- ja

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman NAL:n osahanke Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman 6.9.2017 NAL Nuorisoasuntoliitto Suomen ainoa nuorten asumisen edunvalvoja NAL rakennuttaa ja vuokraa

Lisätiedot

N U O R T E N A S U M I S O H J A U S

N U O R T E N A S U M I S O H J A U S N U O R T E N A S U M I S O H J A U S 1 0. 5. 2 0 1 9 M I K Ä N A L? 24 p a i k a l l i s y h d i s t y k s e n v a l t a k u n n a l l i n e n k e s k u s j ä r j e s t ö 7 v a l t a k u n n a l l i s

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2016-17 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Asumissosiaalisen työn teemapäivä Keinoja ja vinkkejä asiakkaan asumisen turvaamiseksi! VÄLITÄ VARHAIN Katse asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn Vuonna 2008 käynnistyneen Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman

Lisätiedot

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet Kokemuksia ja havaintoja rikosseuraamusasiakkaiden asumisen erityispiirteistä hajasijoitetussa asuntokannassa 2018 2020 STEA tukema osatoimijahanke, jonka tavoitteena

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-OHJELMA palveluntuottajan näkökulmasta Vahva tuki ohjelman mukaisiin investointeihin ja palvelujen kehittämiseen (RAY ja ARA)

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.

Lisätiedot

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän

Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Aspa mahdollistaa itsenäisen elämän Olemme itsenäistä asumista ja asumispalveluja tarjoava yhteiskunnallinen toimija. omistaa 100 % Aspa-säätiö käyttää osingon asuntojen hankintaan ja kehittää asumista

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta. Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto

Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta. Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto Asumisen turvaaminen jälkihuollon näkökulmasta Riitta Mansner, sosiaalityöntekijä, Espoon jälkihuolto Espoon jälkihuolto keväällä 2011 N. 270 nuorta tällä hetkellä 1 Johtava sosiaalityöntekijä 4 sosiaalityöntekijää

Lisätiedot

Suuntana oma koti hanke

Suuntana oma koti hanke Vantaan uudet Asumispalvelut Suuntana oma koti hanke Ajalla 1.4.2018-31.3.2019 Asumisneuvonnan koulutus, Helsinki 7.11.2018 - Ennalta ehkäisevä työ, vantaalaiset /maakuntalaiset saavat riittävän taloudellisen

Lisätiedot

TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät

TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI. Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät TAJUA MUT! -TOIMINTAMALLI LASTEN JA NUORTEN TUEKSI Projektipäällikkö Riikka Puusniekka, Espoo Mieli 2015 päivät TOIMINTAMALLIN TAUSTAA Toimintamallin kehittäminen alkoi Rotterdamissa, Hollannissa vuonna

Lisätiedot

Nuorten asumisen erityispiirteet nuoriso ja hyvän asumisen haasteet

Nuorten asumisen erityispiirteet nuoriso ja hyvän asumisen haasteet Nuorten asumisen erityispiirteet nuoriso ja hyvän asumisen haasteet Tiina Kupari, asumis- ja koulutuskoordinaattori, Nuorisoasuntoliitto ry Satu Sainio, isännöitsijä, Alkuasunnot Oy Nuorisoasuntoliitto

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

ASUMISNEUVONNAN VAIKUTUS NUORTEN ITSENÄISEEN JA VAKAASEEN ASUMISEEN - Nuorisoasuntoliiton selvitys

ASUMISNEUVONNAN VAIKUTUS NUORTEN ITSENÄISEEN JA VAKAASEEN ASUMISEEN - Nuorisoasuntoliiton selvitys ASUMISNEUVONNAN VAIKUTUS NUORTEN ITSENÄISEEN JA VAKAASEEN ASUMISEEN - Nuorisoasuntoliiton selvitys Nuorempi tutkija, Lappeenrannan teknillinen yliopisto Yrittäjä, Vaikuttava Yritys Taustatiedot TAVOITE:

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA 2014-15 KÄYTÄNNÖN OPISKELIJAKSI PORVOOSEEN? Oletko kiinnostunut suorittamaan sosiaalialan käytäntötutkimus- tai harjoittelujakson

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Kehitysvammapalvelut

Kehitysvammapalvelut Kehitysvammapalvelut Ahokoti Harjukoti Kotikartano Nevakoti Niittykumpu Norola: Toukola ja Jukola Ritoniitty Ritorinne Ohjattu asuminen Aittokoti Peltola Norola: Onnela Tuettu asuminen Ryhmäkotien yhteydessä

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMIS TOIMINTAMALLI Sisällysluettelo: 1. Tausta 2 2. Kohderyhmä 2 3. Tavoitteet 2 4. Järjestäjät 2 5. Resurssit 3 6. Markkinointi 3 7. Kurssin teemat 4 8. Palautteiden kerääminen ja seuranta 4

Lisätiedot

Arjen Keskiössä

Arjen Keskiössä Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Iisalmen Nuorison Tuki ry ja nuorten asuntotoiminnan uudet tuulet maailman myrskyissä. 2.9.2014 Helsinki

Iisalmen Nuorison Tuki ry ja nuorten asuntotoiminnan uudet tuulet maailman myrskyissä. 2.9.2014 Helsinki Iisalmen Nuorison Tuki ry ja nuorten asuntotoiminnan uudet tuulet maailman myrskyissä 2.9.2014 Helsinki Nuorten asialla jo vuodesta 1974, siis jo 40 vuotta! Yhdistys on uskonnollisesti ja poliittisesti

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja Sosiaalinen isännöinti Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja 28.9.2015 Historia Asu Ite pilottihanke toteutettiin 1.3. 31.12.2010 omalla rahoituksella, yksi asukasohjaaja Varsinainen

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Perustettu 1971 27 paikallisyhdistyksen valtakunnallinen

Lisätiedot

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta Yleistä Voimanpesähanke on tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena on luoda peruspalveluiden rinnalle interventiomalli, jonka avulla ennalta ehkäistään perheiden asunnottomuutta. Tätä nelivuotista

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Oulun asumisneuvonnan toimintamalli Sanna Määttä Aino Hämäläinen

Oulun asumisneuvonnan toimintamalli Sanna Määttä Aino Hämäläinen Oulun asumisneuvonnan toimintamalli 2018 Sanna Määttä Aino Hämäläinen Asuminen Oulussa Asukasluku ylittänyt 200 000 asukasta, Oulu on laajentunut viimevuosina kuntaliitosten myötä Oulussa vuokra-asumisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3850/2016 00.04.00.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 131 26.10.2016 361 Valtion ja Espoon kaupungin välinen sopimus asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman

Lisätiedot

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa

Lisätiedot

Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela

Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Valtakunnallinen asunnottomuuspäivä 17.10.2014 seminaari Espoo, Dipoli, 17.10.2014 klo 13-15.30 Nuorten asuminen v. 2025 Asumisympäristö

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA

VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA MALLI ON TARKOITETTU VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA RYn KAUTTA Y-SÄÄTIÖN ASUNTOKANTAAN ASUTETTAVILLE ASUNNOTTOMILLE IHMISILLE. KYSEESSÄ ON KEVYEN

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset

Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset Asunnottomina vankilasta vapautuvat vantaalaiset ASIAKKUUSKRITEERIT -vantaalaisuus (viimeisin pysyvä osoite tulee olla Vantaalla, Poste Restante osoitetta ei hyväksytä viimeisimmäksi osoitteeksi) - asunnottomuus

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)

Lisätiedot

ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita

ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita 24.1.2014 ympäristöministeriö Sari Timonen, projektipäällikkö PAAVO-Verkostokehittäjät (Y-Säätiö, Sinauhasäätiö, HDL, Vva, Rauman

Lisätiedot

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Kaijus Varjonen, Espoon aikuisten sosiaalipallvelut, 2013 Tarvitsemme jotain uutta Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Espoon Kipinän toiminnan tavoitteet & tarkoitus 2013 Espoon Kipinän tavoitteena

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Asuminen ja Ohjaamot Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Perfect match? Nuorten asunnottomuutta tai asumisen ongelmia ei tilastojen perusteella ole onnistuttu vähentämään toivotulla tavalla

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa. Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry

Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa. Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry PÄÄKAUPUNKISEUDUN NUORISOASUNNOT RY Nuorisoasuntoliiton paikallisyhdistys, oma itsenäinen organisaatio

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja

Lisätiedot

Maahanmuuttajapalvelut tilannekatsaus ja asumisen kysymykset. Henna Leppämäki

Maahanmuuttajapalvelut tilannekatsaus ja asumisen kysymykset. Henna Leppämäki Maahanmuuttajapalvelut tilannekatsaus ja asumisen kysymykset Henna Leppämäki 11.10.2016 Asiakasmäärän kehitys Uudet asiakkaat 2016: Tammikuu: 33 Helmikuu: 36 Maaliskuu: 43 Huhtikuu: 34 Toukokuu: 34 Kesäkuu:

Lisätiedot

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut Päihdepalvelut Kuntouttavat asumispalvelut KUNTOUTTAVAT ASUMISPALVELUT Kuntouttavat asumispalvelut tuottavat asumispalveluja täysi-ikäisille asunnottomille vantaalaisille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt

Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Ammatillisen verkoston kehittämisen hyvät käytännöt Tuettu Oppisopimus Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus SISÄLLYS 1 AMMATILLISEN VERKOSTON KEHITTÄMISEN PROSESSI 1 2 HYVÄT KÄYTÄNNÖT 2 2.1 Yritysten kanssa

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Tampereen välivuokrauspilotti

Tampereen välivuokrauspilotti Tampereen välivuokrauspilotti 1 Tavoite Lisätä yksityisessä omistuksessa olevien asuntojen määrää vuokra-asuntokäyttöön, erityisesti asunnottomuuden vähentämiseen ja ennaltaehkäisytyöhön. Kehittää toimiva

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto TREDU lukuina Yksi Suomen suurimpia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä Opiskelijoita

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke 2012-2015 -osana Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke 2012-2015 -osana Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke 2012-2015 -osana Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa PAAVO Suppea ohjausryhmä 5.9.2012 Projektikoordinaattori Kaisa Tuuteri kaisa.tuuteri@nal.fi, 040-726

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 Toiminta 2014 KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö Järjestötyö VIESTINTÄ JA TIETOHALLINTOYKSIKKÖ

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 30.1.2015 Ympäristöministeriö PAAVO ohjausryhmän kokous Sari Timonen, projektipäällikkö PAAVO-Verkostokehittäjät / Y-Säätiö Taustaa Asiakaskohtaisia tulolomakkeita

Lisätiedot

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI TIKKURILAN SOSIAALIASEMA OMAT OVET VERKOSTOKOKOUS 16.5.2011 Marjatta Parviainen 17.05.2011 Avopalvelujen koordinaattori Marjatta Parviainen 1 A. KOTIKATKO

Lisätiedot

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA Mikä on Ohjaamo? Alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen monialainen palvelupiste. Tarjoaa maksutonta tukea ja ohjausta työllistymiseen, koulutukseen,

Lisätiedot

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisy, ASTA -kokeiluhanke Heli Nuutinen, hanketyöntekijä 15.10.2018 ASTA hanke, vuokra-asukkaiden talousongelmien

Lisätiedot

ASUMISEN ASIAT OHJAAMOISSA -webinaari

ASUMISEN ASIAT OHJAAMOISSA -webinaari ASUMISEN ASIAT OHJAAMOISSA -webinaari 22.11.2017 SISÄLTÖ 1. NAL ja OsNa esittely 2. NAL:n materiaali nuorten asumisneuvontaan 3. Hyvät käytännöt nuorten asumisen työhön & yhteistyöesimerkkejä NALpaikallisyhdistysten

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali - Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali Voimanpesä I Voimanpesähanke I oli tutkimus- ja kehittämishanke, jonka päätavoitteena oli interventiomalli, jonka avulla ennalta

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos / Paavo verkostonkehittäjät Heli Alkila Palveluasuminen (235), tuettu asuminen

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

Monitoimijainen työskentely lapsiperheissä/ Lapsiperheiden aikuissosiaalityön palvelu

Monitoimijainen työskentely lapsiperheissä/ Lapsiperheiden aikuissosiaalityön palvelu Monitoimijainen työskentely lapsiperheissä/ Lapsiperheiden aikuissosiaalityön palvelu Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä Lapsiperheiden aikuissosiaalityön palvelu 1 Taustaa Perheellisten aikuisten

Lisätiedot