Yleiset linjaukset ohjelman sisällöstä, rakenteesta ja käsittelystä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleiset linjaukset ohjelman sisällöstä, rakenteesta ja käsittelystä"

Transkriptio

1 ASUNTO-OHJELMA Esitys / Tiina Elo Yleiset linjaukset ohjelman sisällöstä, rakenteesta ja käsittelystä 1) Ohjelman järjestystä muutetaan siten, että Tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset siirretään alkuun. 2) Hyväksytään selostusosa osana ohjelmaa otsikolla Nykytilan kuvaus. 3) Johdanto muutetaan kuvaamaan ohjelman luonnetta. 4) Tavoiteosion perään lisätään kappale Toimeenpano ja seuranta. 5) Ohjelman käsittelyn pohjaksi kokouksessa otetaan puheenjohtajan esitys. ASUNTO-OHJELMA Johdanto Valtuusto päätti Espoo tarinasta, joka on uusi strategia vuosille Tämä asunto-ohjelma on laadittu Espoo tarinan asumiseen liittyvien tavoitteiden toteuttamiseksi ja toiminnan tarkemmaksi suuntaamiseksi. Sen tavoitteena on tuoda esille niitä asumiseen liittyviä tekijöitä, joiden avulla voidaan mm. torjua segregaatiota ja vastata espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin sekä tarjota edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle. Kestävä kehitys -kehitysohjelmassa on asetettu asuntotuotantoa koskevia tavoitteita. Asuntotuotannon on oltava kaupunkirakennetta tiivistävää. Asuinalueiden sosiaalisesti kestävästä kehityksestä huolehditaan uusilla asuinalueilla sekä täydennysrakentamisen kautta vanhoilla asuinalueilla siten, että samoille asuinalueille rakentuu hallinta- ja omistusmuodoiltaan erilaisia asuntoja. Asuntotuotannossa otetaan huomioon määrän ohella myös muita arvoja, kuten ekologisuus, tilatehokkuus, energiaratkaisut, sijainti sekä talon fyysiset ominaisuudet, kuten talotekniset ratkaisut, muuntojoustavuus ja arkkitehtuuri. Kestävän kehityksen kannalta tavoitteena on kuntalaisten aktivointi omatoimiseen yhteisöllisyyteen. Asunto-ohjelma koostuu tavoiteosasta ja nykytilan kuvauksesta. Tavoiteosassa esitettyjen tavoitteiden ja toimenpide-ehdotusten lähtökohtana on mahdollistaa monipuolinen ja kohtuuhintainen asuntotuotanto, tukea erilaisten väestöryhmien asumista, myötävaikuttaa aluekeskusten ja olemassa olevien asuntoalueiden tasapainoiseen kehityksen sekä edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja parantaa asumisen energiatehokkuutta. Selostusosassa kuvataan Espoon nykyistä asuntokantaa, väestörakennetta ja erilaisten erityisryhmien asumista, esitetään asuntotuotannon tavoitteet ja asuntorakentamisen painopistealueet sekä tuodaan esille vanhoilla asuntoalueilla tarvittavia kehittämistoimia. Ohjelmaan ei ole sisällytetty maapolitiikkaan, kaupunkisuunnitteluun, rakennusvalvontaan, joukkoliikenteeseen ja kaupungin tarjoamiin palveluihin sisältyviä asioita, vaikka näillä asioilla on yhteys asuntopolitiikkaan. Niistä on tarpeen hyväksyä erilliset asunto-ohjelmaa täydentävät asuntopolitiikkaa koskevat linjaukset. Asunto-ohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa xx.xx.2014

2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2.1 Tavoitteet ok, otettu huomioon 1. Varmistaa asuntotuotannon edellyttämät kaavalliset ja kunnallistekniset valmiudet 2. Varmistaa kysyntää vastaavan ja eri elämäntilanteisiin sopivan asuntotuotannon toteutuminen 3. Edistää monipuolista ja kohtuuhintaista asuntotarjontaa 4. Tukea erilaisten väestöryhmien asumista 5. Myötävaikuttaa aluekeskusten ja olemassa olevien asuntoalueiden tasapainoiseen kehitykseen sekä turvata eri kaupunginosien elinvoimaisuus ja sosiaalinen eheys 6. Lisätä asumisen ekologista kestävyyttä ja vähentää asumisen ilmastovaikutuksia 2.2 Toimenpiteet 1. Kaupunki seuraa espoolaisten asumistoiveita ja ottaa ne asumista koskevan suunnittelun ja päätöksenteon keskeiseksi lähtökohdaksi. asumistoiveita seurataan, mutta niitä ei voida ottaa lähtökohdaksi 2. (ks. esittelijän kohta 1.) Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun asuntotuotantoa koskevan MAL-aiesopimuksen tavoitteita. 3. (ks. esittelijä kohta 2.) Espoo varmistaa kaavalliset ja kunnallistekniset edellytykset 2500 asunnon rakentamiselle vuosittain. Uudistuotannosta vähintään 20 % (500 asuntoa) toteutetaan valtion tukemina kohtuuhintaisina vuokra-asuntoina. 4. (ks. esittelijän kohta 3.) Asuntotuotannosta noin 10 % (250 asuntoa) toteutetaan asumisoikeusasuntoina. 5. (ks. esittelijän kohta 4.) Espoo kaavoittaa vuositasolla uutta asuntorakennusoikeutta vähintään kem2. 6. Kaavoituskatsauksen yhteydessä esitetään arvio asumiseen tarkoitettujen tonttien riittävyydestä. ei konkreettinen toimenpide, tämä kuuluu kaupunkisuunnitteluun ja MAL aiesopimusseurantaan 7. Rakentamattomien asuintonttien saamista käyttöön edistetään aktiivisesti. rakentamattoman tontin vero on ylärajassa, joten keinoksi jäävät pakkolunastus ja rakentamiskehotukset, eivät ole tarkoituksenmukaisia keinoja, asia kuuluu maapolitiikkaan 8. Asemakaavoituksessa vältetään rakentamisen ja asumisen kustannuksia korottavia tekijöitä. tämä kuuluu kaupunkisuunnitteluun ja on itsestään selvä 9. Varmistetaan pienasuntojen syntyminen erityisesti hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella ja mahdollistetaan myös pienten pientaloasuntojen rakentaminen. tämä kuuluu kaupunkisuunnitteluun, asia sisältyy jo muihin toimenpide-ehdotuksiin 10. (ks. esittelijän kohta 5.) Espoo sijoittaa valtion tukemaa asuntotuotantoa eri puolille kaupunkia erityisesti hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Uusia alueita rakennettaessa torjutaan segregoitumista vapaarahoitteisen ja valtion tukeman tuotannon ajoituksella ajoituksella ei pystytä torjumaan segregaatiota. Uusien alueiden rakentumista pelkästään ara-tuotannolla voidaan rajoittaa.

3 11. (ks. esittelijän kohta 6.) Espoo sisällyttää maankäyttösopimuksiin ehdon tonttien kohdentamisesta valtion tukemaan asuntotuotantoon. ei ole tarkoituksenmukaista ja tarpeen sisällyttää kaikkiin maankäyttösopimuksiin 12. (ks. esittelijän kohta 7.) Espoon Asunnot Oy aloittaa vähintään 300 valtion tukemaa vuokraasuntoa vuosittain siten että määrä nostetaan 400 asuntoon vuodessa ohjelmakauden loppuun mennessä. Kaupunki varmistaa, että Espoon Asunnot Oy saa tarvitsemansa tontit. tonttitilanteen kannalta määrän nostaminen 400 asuntoon vuodessa on mahdollista aikaisintaan vuonna 2017, tonttien varmistaminen on itsestäänselvyys 13. Kaupungin vuokra-asunnot suunnitellaan ottaen huomioon asumistuen neliörajat. kulloinkin voimassa oleva asumistukijärjestelmä ei voi olla asuntosuunnittelun lähtökohta 14. (ks. esittelijän kohta 8.) Espoon Asunnot Oy pitää valtion tuella rakennetut käyttö- ja luovutusrajoituksista vapautuvat asunnot vuokra-asuntoina. Asunto-osakeyhtiöissä olevia yksittäisasuntoja voidaan myydä. 15. (ks. esittelijän kohta 9.) Espoon Asunnot Oy pitää rajoituksista vapautuneiden asuntojen vuokrat samalla tasolla käyttöarvoltaan vastaavien käyttö- ja luovutusrajoitusten piirissä olevien asuntojen kanssa. 16. (ks. esittelijän kohta 10.) Uusien asuntojen oman pääoman osuus osoitetaan ensi sijassa Espoon Asunnot Oy:n vapaasta pääomasta. Kaupunki ei peri tuottoa yhtiöön sijoittamastaan pääomasta. jos joudutaan sijoittamaan uutta pääomaa, siitä pitäisi periä tuottoa 17. Kaupungin vuokra-asuntojen tarjontaa kehitetään tarjoamalla vaihtoehtoina myös kytkettyjä ja ryhmäpientaloasuntoja. Pientalovuokra-asuntokysyntää vastaava tarjonta pystytään tyydyttämään nykyisen kannan puitteissa. Espoon Asuntojen asunnoista noin 20 % sijaitsee pientaloissa. Kysyntä kohdistuu pieniin asuntoihin. Espoon Asuntojen hakijoista 80 % on yhden ja kahden henkilön talouksia. Suurin kysyntä (yli 70 %) kohdistuu yksiöihin tai kaksioihin. Espoon Asuntojen olemassa olevasta asuntokannasta 60 % on yksiöitä ja kaksioita. ARA pientalorakentamista vaikeuttaa vuoden 2014 alusta voimaan tullut vaatimus hissin rakentamisesta myös kaksikerroksisiin pienkerrostaloihin. 18. (ks. esittelijän kohta 11.) Espoo edistää uudenlaisia tapoja toteuttaa asuntoja, esimerkkinä ryhmärakennuttaminen, puurakentaminen ja kaupunkipientalot. 19. (ks. esittelijän kohta 12.) Luodaan edellytykset sille, että pientalorakentamisen vuosittainen määrä nousee valtuustokauden aikana kaksinkertaiseksi nykyisestä tasosta. (valtuustosopimuksen muotoilu) Pientalorakentamisen kaavavaranto on tälläkin hetkellä suuri. Kysynnän kohdistuminen pieniin asuntoihin sekä toisaalta asuntokuntien taloudellisten resurssien rajallisuus eivät tue vaatimusta pientalorakentamisen kaksinkertaistamiseksi. 20. (ks. esittelijän kohta 13.) Espoo nostaa omatoimisille pientalorakentajille luovutettavien tonttien määrän keskimäärin 100 tonttiin vuodessa. tavoite on luovuttaa 100 tonttia, tavoitteen saavuttaminen on kiinni kaavoituksesta.

4 21. (ks. esittelijän kohta 14.) Espoo keskittää muistisairaiden ja huonokuntoisten espoolaisten asumisen Elä ja asu seniorikeskuksiin. Elä- ja asu seniorikeskusten ympärille kaavoitetaan etenkin ikääntyneille tarkoitettuja asuinkerrostaloja. 22. (ks. esittelijän kohta 15.) Espoo järjestää asunnon ja riittävät tukipalvelut vuosittain uudelle kehitysvammaiselle henkilölle. 23. (ks. esittelijän kohta 16.) Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämistä koskevan aiesopimuksen tavoitteita varmistamalla 125 uuden asunnon toteutumisen sekä luovuttamalla sopimusaikana kolme tonttia nuorisoasuntojen rakentamiseen. Kaupunki selvittää tekijöitä, joilla voidaan edistää pitkäaikaisasunnottomien omaehtoista asumista. Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamista, asumisratkaisuja yms. on käyty läpi säännöllisesti kaupungin ja toimijoiden yhteisessä asunnottomuustyöryhmässä. 24. (ks. esittelijän kohta 17.) Espoo luovuttaa opiskelija-asuntotuotantoon vähintään yhden tontin vuodessa ja edellyttää samaa valtiolta. Espoo neuvottelee valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien kanssa tonttien luovutuksen pelisäännöistä. HOAS on kerännyt kaupungeilta kommentteja esitykseen, jossa mm. ehdotetaan, että jos kaupunki luovuttaa yhden tontin opiskelija-asumisen tarpeisiin, Senaatti-Kiinteistöt sitoutuu luovuttamaan myös tontin opiskelija-asumiseen. 25. (ks. esittelijän kohta 18.) Espoo ehkäisee asunnottomuutta ja asukkaiden syrjäytymistä tarjoamalla asumisneuvontaa ja kehittämällä asumiseen liittyvää sosiaalityötä yhdessä Espoon Asunnot Oy:n kanssa. sosiaalityö on sosiaali- ja terveystoimen asia. Espoon Asuntojen kanssa toimitaan yhdessä siten, että Espoon Asunnot järjestää asumisneuvonnan, jonka kustannuksista kaupunki maksaa puolet. Kaupunki järjestää tarvittavan sosiaalisen tuen. 26. (ks. esittelijän kohta 19.) Espoo edistää ja tukee asuntoalueiden täydennysrakentamista, perusparantamista ja kehittämistä. 27. (ks. esittelijän kohta 20.) Espoo selvittää yhdessä Espoon Asunnot Oy:n kanssa täydennysrakentamismahdollisuudet Espoon Asunnot Oy:n kiinteistöissä. 28. (ks. esittelijän kohta 21.) Espoo kehittää uudenlaisia pysäköintiratkaisuja ja selvittää pysäköintinormien lieventämistä täydennysrakentamisalueilla ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä asuntotuotantokustannusten hillitsemiseksi. Pysäköintinormien uudistuksessa varmistetaan, että asuntojen lukumäärään sidotulla pysäköintinormilla ei vaikeuteta pienten asuntojen rakentamista. pysäköintistrategian valmistelu on menossa. 29. (ks. esittelijän kohta 22.) Espoo myöntää käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa enintään 10 % hissiavustuksia hissien rakentamiseen vanhoihin asuinkerrostaloihin. 30. (ks. esittelijän kohta 23.) Espoo edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöä asumisessa ja parantaa asumisen energiatehokkuutta. 31. Espoo huolehtii rakentamisen ja ylläpidon laadusta siten, että turvataan terveellinen asuminen. tämä kuuluu itsestään selvänä kaikkiin prosesseihin. 32. Kaupunki pitää yhteyttä kaupungissa toimiviin rakennuttajiin ja rakennusliikkeisiin ja käy näiden kanssa läpi asuntotuotannon kehittämistä koskevia kysymyksiä. tämä on itsestään selvää, että näin toimitaan.

5 2.3 Toimeenpano ja seuranta Asunto-ohjelman toteutumista seurataan vuosittain tila- ja asuntojaostossa/strategian seurannan yhteydessä ja seuranta tuodaan tiedoksi valtuustolle. MAL seuranta sisältää 14 pääkaupunkiseudun kunnan asuntotuotannon, kaavoituksen ja liikenteen infrastruktuuriin liittyvän seurannan. Lisäksi Espoo-tarinaan sisältyy asuntotuotantoon, asuinalueiden kehittämiseen sekä Espoon Asuntoihin liittyviä tavoitteita.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Asunto-ohjelman valmistelu

Asunto-ohjelman valmistelu Asunto-ohjelman 2018-2021 valmistelu 9.4.2018 Tila- ja asuntojaoston seminaari, päivitetty 12.4.2018 Anne Savolainen, asuntopäällikkö, Tekninen ja ympäristötoimi Taustaa asunto-ohjelman valmistelulle Uuden

Lisätiedot

Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutuminen. Anne Savolainen Tila- ja asuntojaosto

Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutuminen. Anne Savolainen Tila- ja asuntojaosto Asunto-ohjelman 2014-2016 toimenpiteiden toteutuminen Anne Savolainen 6.3.2017 Tila- ja asuntojaosto Asuntotuotanto 1. Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun asuntotuotantoa koskevan MAL aiesopimuksen

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA 2014-2016

ASUNTO-OHJELMA 2014-2016 ASUNTO-OHJELMA 2014-2016 Sisällysluettelo... 0 Sisällysluettelo... 1 JOHDANTO... 2 1. Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 1.1 Tavoitteet... 3 1.2 Toimenpiteet... 3 1.3 Toimeenpano ja seuranta... 4 2. Nykytilan

Lisätiedot

Asunto-ohjelma 2014-2016. Kaupunginvaltuusto 9.6.2014

Asunto-ohjelma 2014-2016. Kaupunginvaltuusto 9.6.2014 Asunto-ohjelma 2014-2016 Kaupunginvaltuusto 9.6.2014 Espoon pienalueet 2 Asunto-ohjelma 2014-2016 Sisältö Johdanto 4 1. Tavoitteet ja toimenpiteet 5 1.1 Tavoitteet 5 1.2 Toimenpiteet 5 1.3 Toimeenpano

Lisätiedot

Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutumisen seuranta Anne Savolainen Tila- ja asuntojaosto

Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutumisen seuranta Anne Savolainen Tila- ja asuntojaosto Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutumisen seuranta 2016 Anne Savolainen 14.11.2016 Tila- ja asuntojaosto Asuntotuotanto 1. Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun asuntotuotantoa koskevan MAL aiesopimuksen

Lisätiedot

Talous- ja suunnittelukeskus

Talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.09.2016 Sivu 1 / 1 2502/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 211 20.6.2016 Valtuusto 104 22.8.2016 122 Valtuustokysymys konttirakentamisesta eli konttitalojen mahdollisuudesta yhtenä asuntopulan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki

Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsinki kasvaa voimakkaasti Helsingissä on käynnissä Euroopan suurimpia

Lisätiedot

Kotikaupunkina Helsinki 2016

Kotikaupunkina Helsinki 2016 Kotikaupunkina Helsinki 2016 Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma (AM-ohjelma) Kvsto 22.6.2016 Kaupunginkanslia 20.10.2016 Ohjelman sisältö Ohjelmassa linjataan kaupungin asunto- ja

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA

ASUNTO-OHJELMA ASUNTO-OHJELMA 2014-2016 KH 31.3.2014 Sisällysluettelo... 0 Sisällysluettelo... 1 JOHDANTO... 2 1. Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 1.1 Tavoitteet... 3 1.2 Toimenpiteet... 3 1.3 Toimeenpano ja seuranta...

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA

ASUNTO-OHJELMA ASUNTO-OHJELMA 2014-2016 KH 31.3.2014 Sisällysluettelo... 0 Sisällysluettelo... 1 JOHDANTO... 2 1. Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 1.1 Tavoitteet... 3 1.2 Toimenpiteet... 3 1.3 Toimeenpano ja seuranta...

Lisätiedot

Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutumisen seuranta. Anne Savolainen 30.11.2015 Tila- ja asuntojaosto

Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutumisen seuranta. Anne Savolainen 30.11.2015 Tila- ja asuntojaosto Asunto-ohjelman toimenpiteiden toteutumisen seuranta Anne Savolainen 30.11.2015 Tila- ja asuntojaosto Asuntotuotanto 1. Espoo toteuttaa valtion kanssa solmitun asuntotuotantoa koskevan MAL aiesopimuksen

Lisätiedot

ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö

ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA 2018 Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 22.5.2018 Yhdyskuntasuunnittelussa tavoitellaan asuinalueiden sosiaalista hyvinvointia

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA 2013/ luonnos

ASUNTO-OHJELMA 2013/ luonnos ASUNTO-OHJELMA 2013/ luonnos 25.9.2013 Sisällysluettelo... 0 Sisällysluettelo... 1 Asunto-ohjelman päämäärät... 2 1. Asuntotuotanto... 2 1.1 Asuntotuotannon määrä... 2 1.2 Vapaarahoitteinen tuotanto...

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Maankäyttö- jamaankennuslak Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Kaavamerkinnät ja -määräykset Y-PÄIVÄ Satakuntatalo 17.1.2018 Matti Vatilo, YM Kaupunkisuunnittelu yhteiskunnan arvojen tulkkina

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 HALLITUSOHJELMAN PÄÄTAVOITTEET: 1. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen 2. Julkisen talouden

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 90 000 asukkaan väestönkasvuun;

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Asuntotuotannon haasteet Helsingille Valtakunnallinan asunto- ja yhdyskuntapäivä 8.5.2008 Helsinki

Asuntotuotannon haasteet Helsingille Valtakunnallinan asunto- ja yhdyskuntapäivä 8.5.2008 Helsinki Asuntotuotannon haasteet Helsingille Valtakunnallinan asunto- ja yhdyskuntapäivä 8.5.2008 Helsinki Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Helsingin kaupunki Asumisen uhkakuva on kasvanut Vuokra-asuntotuotanto

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA 2014-2016. luonnos 24.3.2014

ASUNTO-OHJELMA 2014-2016. luonnos 24.3.2014 ASUNTO-OHJELMA 2014-2016 luonnos 24.3.2014 Sisällysluettelo... 0 Sisällysluettelo... 1 JOHDANTO... 2 1. Tavoitteet ja toimenpiteet... 3 1.1 Tavoitteet... 3 1.2 Toimenpiteet... 3 1.3 Toimeenpano ja seuranta...

Lisätiedot

HYVINKÄÄN ASUMISEN LINJAUKSET

HYVINKÄÄN ASUMISEN LINJAUKSET HYVINKÄÄN ASUMISEN LINJAUKSET 2019-2027 ASUMISEN VISIO KASVAVA JA KEHITTYVÄ KAUPUNKI TARJOAA JOKAISEN ELÄMÄNTILANTEESEEN SOPIVIA ASUMISVAIHTOEHTOJA TURVALLISESSA JA VIIHTYISÄSSÄ ASUINYMPÄRISTÖSSÄ 2 ALKUSANAT

Lisätiedot

ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT

ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT ASUNTO- POLITIIKKA TAVOITE: Kartoitetaan Jyväskylässä toimivien rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopolitiikasta, asuinalueiden

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Yhteinen kuuleminen, Eduskunta 29.11.2017 Hannu Penttilä Apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialue Vantaan kaupunki Valtion

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet - Valiokuntien yhteinen kuuleminen 29.11.2017 Kalervo Haverinen Toimitusjohtaja Turun Ylioppilaskyläsäätiö Asuntopolitiikan kehittämiskohteita -tutkimushanke

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE lokakuu 2018 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus... 3 2.3 Tonttien luovutus... 4 3. UUSTUOTANTO...

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Valtion riski vs. asukkaan koti

Valtion riski vs. asukkaan koti Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.9.2017 Aija Tasa Johtaja, Asunnot toimiala RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen

Lisätiedot

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru KESKUSTELUTILAISUUS METROPOLIALUEEN KUNTA- JA PALVELURAKENNERATKAISUISTA 17.4.2013 Helsingin seudun väestö- ja työpaikkakehitys Helsingin seudun 14

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Perustettu 1971 27 paikallisyhdistyksen valtakunnallinen

Lisätiedot

Mikä asuntostrategia?

Mikä asuntostrategia? Asuntostrategialuonnos Mari Randell Mikä asuntostrategia? Seudun yhteinen maankäyttösuunnitelma, asuntostrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelma on valmisteltu samaan aikaan ja tiiviissä yhteistyössä

Lisätiedot

OHJELMAKAUDEN 2004 2008 ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET

OHJELMAKAUDEN 2004 2008 ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET OHJELMAKAUDEN 2004 2008 ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET 1 Asuntotuotannon määrä, hallintasuhde, rahoitusmuoto ja rakennuttaminen Asemakaavoittamalla, kaupungin maan luovutusehdoilla sekä valtion lainoituksella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1 16.01.2017 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 1.6.2015 66 6.6.2016 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44001 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Suomalaisen Työn Liitto ry myönsi 11:lle yritykselle oikeuden käyttää yhteiskunnallinen yritys -nimikettä. Suomen Setlementtiliiton omistamat yritykset olivat

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Talousvaliokunnan kuuleminen, Eduskunta 8.2.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen

Lisätiedot

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen

Lisätiedot

1. Asuntotuotanto. 1.1 Asuntotuotannon määrä

1. Asuntotuotanto. 1.1 Asuntotuotannon määrä ASUNTO-OHJELMA Sisällysluettelo... 0 Sisällysluettelo... 1 JOHDANTO... 2 1. Asuntotuotanto... 3 1.1 Asuntotuotannon määrä... 3 1.2 Vapaarahoitteinen tuotanto... 4 1.3 Valtion tukema tuotanto... 4 1.4 Asuntorakentamisen

Lisätiedot

Strategiaohjelman arviointi; ruusut ja risut Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä

Strategiaohjelman arviointi; ruusut ja risut Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Strategiaohjelman 2009-2012 arviointi; ruusut ja risut Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä 15.11.2012 Strategiavuosina 2009-2012 saavutettiin Kestävää kehitystä

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän kannanottoja Espoon Asunto ohjelmaan (versio 14.10.2013)

Kokoomuksen valtuustoryhmän kannanottoja Espoon Asunto ohjelmaan (versio 14.10.2013) Kokoomuksen valtuustoryhmän kannanottoja Espoon Asunto ohjelmaan (versio 14.10.2013) Tekstimuutoksia/ korjauksia: kohta 1.2: poistetaan "Hintaan tai vuokraan ei voida vaikuttaa..." kohta 1.6: korjataan

Lisätiedot

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa S-Asunnot Oy Toimintaidea: Hyvin suunniteltuja, tehokkaita,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 322 Kaj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite selvityksen tekemisestä yksinäisten asuntotilanteen parantamiseksi päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013

Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013 Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen Esityksen sisältö Hieman asuntotuotannon ja kaavoituksen volyymeistä Espoossa Asuntotuotannon kriittiset tekijät maankäytön

Lisätiedot

Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta

Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta 7.2.2019 Asuntotuotannon rakenne 2018 Yhteensä Kerrostalot Rivitalot Erillispientalot Valmistuneet

Lisätiedot

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Ympäristövaliokunta 29.9.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten

Lisätiedot

1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.2. Asuinkiinteistöjen hallinnointi ylioppilaskunnassa

1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.2. Asuinkiinteistöjen hallinnointi ylioppilaskunnassa AALTO YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 1 (8) TALOUDEN JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.2. Asuinkiinteistöjen hallinnointi ylioppilaskunnassa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja / () Asianro /0.00.0.0/ Kaivannonlahden kerrostaloalueen tonttien suunnitteluvaraaminen valtion tukeman asuntotuotannon (ARA) toteuttamista varten Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Turun Kaupunkiseudun asunto- ja maapoliittinen ohjelma (Yt)

Turun Kaupunkiseudun asunto- ja maapoliittinen ohjelma (Yt) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5579-2014 (641) Turun Kaupunkiseudun asunto- ja maapoliittinen ohjelma (Yt) Tiivistelmä: Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen

Lisätiedot

Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella)

Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella) Strategia 2017 > Strategia 2018 Yhdyskuntatoimen toimenpiteet strategisiin tavoitteisiin 1-3 (muutokset punaisella) VALTUUSTOKAUDEN PAINOPISTEALUEET JA TAVOITTEET 1. Varmistetaan mahdollisuus kohtuuhintaiseen

Lisätiedot

ks. http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;75030;87898;88248

ks. http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;75030;87898;88248 Taulukko1. Tyytyväin en Ei osaa sanoa Tyytymätön Asunnon koko ja varusteet 84 8 8 5. Rauhallisuus ja yleinen järjestys 81 10 9 6. Asuinalueen arvostus 74 15 12 8. Liikenneturvallisuus 73 14 13 1. Melutaso

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (6) 16 Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ryhmäaloite asuntojen lisäämisestä Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle HEL 2015-011528 T 00 00 03 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Tonttihakuohjelmointi

Tonttihakuohjelmointi Tonttihakuohjelmointi 2018-2022 Yhtiömuotoiset tontit 1 tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Rakennusliikkeet ja omistajayhteisöt ARA-tuotannossa

Rakennusliikkeet ja omistajayhteisöt ARA-tuotannossa Selvitys 3/2018 Rakennusliikkeet ja omistajayhteisöt ARA-tuotannossa 2016 2017 Normaaleja ARA-vuokra-asuntoja eniten vuosina 2016 2017 rakennuttaneet omistajayhteisöt Sisällys 1 Selvityksen aineisto...

Lisätiedot

Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta

Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus. Asunto- ja kiinteistölautakunta Palvelu- ja vuosisuunnitelman osavuosikatsaus Asunto- ja kiinteistölautakunta Tammi-huhtikuu 2017 1 Strategisen johtamisjärjestelmän asiakirjat KAUPUNKISTRATEGIA VISIO JA TOIMINTATAVAT STRATEGINEN OHJAUS

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta LAUSUNTO 1 (6) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausuntopyyntö 15.2.2016 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille -tilaisuus Tekes 7.11.2016 ARA Yhdyskuntia uudistamassa Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi 7.11.201612.10.2007 Tekijän nimi ARAn Yhdyskuntien uudistaminen

Lisätiedot

ELKJ 6 Valmistelija ja esittelijä: kehittämisjohtaja Sten Frondén

ELKJ 6 Valmistelija ja esittelijä: kehittämisjohtaja Sten Frondén Asunto-ohjelma vuosille 2013-2016 296/00.01.05/2013 ELKJ 6 Valmistelija ja esittelijä: kehittämisjohtaja Sten Frondén 040 5595525 Asuntopoliittista ohjelmaa on valmisteltu eri toimialojen yhteistyönä.

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus (kv) 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti 21.04.2016

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (7) Kaupunginhallitus, 19, 15.01.2018 Asunto- ja kiinteistölautakunta, 72, 13.12.2017 Kaupunginhallitus, 10, 08.01.2018 19 Asunto- ja maapolitiikan linjaukset 2018-2021

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma asuntopolitiikkaan

Kansallinen näkökulma asuntopolitiikkaan Kansallinen näkökulma asuntopolitiikkaan Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 1 Tässä esityksessä Asuntopolitiikan tavoitteista ja keinoista Eri alueita

Lisätiedot

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta Asuminen vihreäksi Espoon Vihreät asumispolitiikasta Hyvä asuminen on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, vaikka asuminen oman tilansa vaatiikin.

Lisätiedot

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen

Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Vantaan kaupunki Kiinteistöt ja asuminen Vantaalla rakennetaan ratojen varteen Koko Vantaa:

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet

Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet Asuntoministeri Jan Vapaavuori Dipoli 1 METROPOLIPOLITIIKKA HALLITUSOHJELMASSA Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten käynnistetään

Lisätiedot

MAL sopimusmenettely. Tampere, Seutufoorumi Matti Vatilo, YM

MAL sopimusmenettely. Tampere, Seutufoorumi Matti Vatilo, YM MAL sopimusmenettely Tampere, Seutufoorumi 28.11.2018 Matti Vatilo, YM MAL-sopimisen tarkoitus ja osapuolet Kaupunkiseudun kuntien välisen yhteistyön ja luottamuksen vahvistaminen maankäytön, asumisen

Lisätiedot

H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T j a

H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T j a S E N A A T T I M Y Y : H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T 1 7 1 0 7 j a 1 7 1 1 0 A S U I N K E R R O S TA L O KO R T T E L I T K E S K I - PA S I L A S S A RATAPIHAKORTTELIT, PASILA VALLILA

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 13.04.2015 Sivu 1 / 1 5322/10.00.02/2014 33 Kolmen kerrostalotontin vuokraus ja kahden kerrostalotontin varaus Espoon keskuksesta sekä yhden kerrostalotontin varaus Saunalahdesta (Suviniityn ja Saunalahden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 249 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Ilkka Taipaleen aloitteesta koskien selvityksen tekemisestä yksinäisten asuntotilanteen parantamiseksi HEL 2013-001438

Lisätiedot

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo 28.10.2016 Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn kehitysohjelmat ja painopisteet Tulevaisuuden ARA-asuminen * kohtuuhintaisuus uudet konseptit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 238. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 238. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 205 20.6.2016 Valtuusto 103 22.8.2016 Valtuusto 121 12.9.2016 Valtuusto 149 17.10.2016 Valtuusto 177 31.10.2016

Lisätiedot

SELVITYS SYISTÄ, MIKSI ARA- JA VÄLIMUODON TAVOITTEITA EI OLE SAAVUTETTU SEKÄ TOI- MENPITEITÄ TAVOITTEISIIN PÄÄSEMISEKSI

SELVITYS SYISTÄ, MIKSI ARA- JA VÄLIMUODON TAVOITTEITA EI OLE SAAVUTETTU SEKÄ TOI- MENPITEITÄ TAVOITTEISIIN PÄÄSEMISEKSI HELSINGIN KAUPUNKI SELVITYS SYISTÄ, MIKSI ARA- JA VÄLIMUODON TAVOITTEITA EI OLE SAAVUTETTU SEKÄ TOI- MENPITEITÄ TAVOITTEISIIN PÄÄSEMISEKSI AM-ohjelman täytäntöönpanopäätöksen (27.6.2016) mukainen selvitys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot