6 Kaupunginhallitukselle osoitettava kysymys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6 Kaupunginhallitukselle osoitettava kysymys"

Transkriptio

1 YHDISTYVÄN RAAHEN KAUPUNGINVALTUUSTO Valtuutettujen aloitteet 1946/00/0002/ /00/0004/000401/ /11/1102/110206/ /05/0515/051500/ /02/0202/020202/ /05/0520/052003/ /12/1201/120102/2012 YVALT 41 Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 2 luku Valtuutetun aloiteoikeus 5 Valtuutettujen aloitteet Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. 6 Kaupunginhallitukselle osoitettava kysymys Vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä kaupunginhallitukselle osoitetun kirjallisen kysymyksen kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevasta asiasta. Kaupunginhallituksen on vastattava kysymykseen viimeistään siinä valtuuston kokouksessa, joka ensiksi pidetään kahden kuukauden kuluttua kysymyksen tekemisestä. Jos kysymystä käsiteltäessä tehdään ehdotus tilapäisen valiokunnan asettamisesta tutkimaan kysymyksessä tarkoitettua asiaa, valtuuston on päätettävä tästä. Muuta päätöstä ei kysymyksen johdosta saa tehdä.

2 Päätösesitys (yhdistymishallitus): yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt aloitteet tiedoksi ja saattaa ne kaupun ginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto: Merkitsi seuraavat valtuutettujen aloitteet ja puheenvuorot tiedoksi ja päätti saattaa ne kaupunginhallituksen käsiteltäväksi: Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite /Lautakuntien ja johtokuntien pöytäkirjat netissä: "Muistini mukaan aikaisemmin on monesti esitetty, että kaupungin hallintokunnat ryhdistyvät ja panevat esityslistansa ja pöytäkirjansa nettiin. Nyt tavallisena rivivaltuutettuna olen jo huomannut, että käytäntö on kirjava. Vain hallituksen ja valtuuston pöytäkirjat sekä esityslistat löytyy riittävän ajoissa netistä. Lähes kaikkien hallitusta ja valtuustoa lukuunottamatta pöytäkirjoissa/esityslistoissa ei ole liitteitä, jotka usein kertovat enemmän kuin esittelyteksti. Esitän, että jo vuosia itseään teknologiakaupunkina mainostama Raahe panee asian kuntoon. Hallitus jos ei muuten päättää hallintokuntien esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen on sähköisessä muodossa kaupungin nettisivustolla." Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite /Uuden Raahen lähidemokratia hanke: "Esitän, että ko. Uuden Raahen lähidemokratia hanke hanketta ja myötäpurje hanketta esitellään seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa." Valtuutettu Jussi Isokosken valtuustoaloite /Raahen löytöeläinkodin toiminnan siirtäminen Raahen kaupungille: "Taustaa Löytöeläinkotia pyörittää tällä hetkellä SEY Raahe ry, jonka kautta on palkattu yksi työntekijä ELY:n ja TE-keskuksen tuella. Lisäksi työntekijän apuna on työelämään kuntoutettavia sekä huomattava määrä vapaaehtoisia. Tilojen vuokran maksuun on Raahen kaupunki osallistunut maksamalla Löytöeläinkodille 1200 /kk kiinteistötukea, jolla on voitu hoitaa talon kaikki kuukausittaiset kulut. Vuokranantaja on Kiinteistö Oy Kummatti.

3 Lisäksi kaupunki on maksanut 7 päivästä per löydetty pieneläin 15 päivän ajan tämän löytymisestä mikäli oikeaa omistajaa ei ole löytynyt. Tämän jälkeen eläin on siirtynyt Sey:n omaisuudeksi. Näiden huostaan otetuiden eläinten tuottama lasku kaupungille on tällä hetkellä keskimäärin 6500 /vuosi. Löytöeläinkodin kaluston, ruuat yms. on löytöeläinkoti kustantanut oman varainkeruunsa kautta. Eli SEY Raahe ry on pyörittänyt toimintaa, jota kaupunki on tukenut. Tukisumma vuodessa on ollut n Ongelma: ELY-keskuksen työllisyyspolitiikka ja palkkatukien jatkuva epävarmuus on syönyt vapaaehtoisten voimavarat. Näin laajassa mutta tarpeellisessa mitassa löytöeläinkoti ei voi toimia pelkästään vapaaehtoisin käsin. Ratkaisuehdotus: Kaupunki ottaa vastuulleen löytöeläinkodin työntekijän palkkauksen eli löytiksellä olisi tulevaisuudessa Raahen kaupungin työntekijä + kuntoutettavat sekä SEY Raahe ry:n vapaaehtoiset. On huomioitavaa, että kyseessä on lakisääteinen palvelu, joka kaupungin tulee tarjota, ja nykyisen kaltaisen toiminnan säilyminen yhtä korkeatasoisena on tärkeää sekä alueen ihmisille (kuntoutujat) että pieneläimille. Eli Raahen kaupunki ja Sey vaihtaisivat paikkaa, tässä mallissa kaupungin ei tarvitsisi huolehtia tuosta karanteenimaksusta 7 /vuorokausi eli n /vuosi. Toiminnan menot Vuokra: 1200 /kk (14400 /vuosi) Työntekijä: henk.kulut n. 33 % (n /vuosi) huom. työpäivän pituus 6 h Yhteensä kokonaismenot: eli toimenpide rasittaisi kaupungin taloutta 700 /kk eli 8400 vuodessa. Ehdotan, että luomme pikaisen yhteyden SEY Raahe ry:n hallitukseen, jotta voitaisiin taata löytöeläinkodin jatkuvuus Raahessa yhtä laadukkaana." Valtuutettu Sari Niemelän valtuustoaloite /Minnesota hoito: "Aloitteeni koskee Minnesota hoitoon liittyvää. Kartoitettaisiin kaupun-

4 gin tyhjillään olevat tilat esim. käytöstä poistetut koulut yms. joihin voitaisiin järjestää edellä mainitut tilat. Tänä päivänä kuntayhtymä vie suurimman potin kaupungin varoista. Hoitosuunnitelmaa suunniteltaessa ensisijaisena hoitosuunnitelmana olisi lääkehoito ja siitä eteenpäin esim. kahden vuoden jälkeen edellytetään Minnesota hoitoa. Näin jatkohoito olisi turvattu ja kuntayhtymälle tulisi säästöjä. Samalla voisi tutkia kuinka paljon Raahen alueelta menee rahaa tähän hoitomuotoon muille paikkakunnille. Kuinka paljon Raahessa on tämän hoitomuodon tarvitsijoita. Onko Raahen A-klinikalla tilastoja pitkäaikaisista asiakkaista." Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite /Käytössä oleva poistojärjestelmä: "Kysyn, onko meillä Raahessa käytössä työ- ja elinkeinoministeriön kirjanpitolautakunnan kuntajaoston uusi yleisohje todellista kulumista vastaavista poistoista. Asiantuntijan mukaan maassamme on ollut käytössä monenlaisia järjestelmiä. Monet kunnat ovat raportoineet hyvistä tuloksista, jopa kun nanjohtajien tulospalkkiot mahdollistavista tuloksista.hyvien tulosten syy on ollut alimitoitetut poistot, ei kunnanjohtajien tuloksentekokyky. Poistot ovat olleet alimitoitettuja, eivät todellista kulumista vastaa via. Uudesta suosituksesta seuraa, että kuntien tulos on aikai sempia huonompi ja yhä useampi kunta menee pakkasen puolelle. Jos oh jetta maassamme ryhdytään noudattamaan, niin joukossa on jopa perinteisesti vahvoina pidettyjä kaupunkeja ja kuntia, kuten suu ria kaupunkikuntia." Valtuutettu Aimo Karppisen valtuustokysymys /Palvelukotien hälytysjärjestelmät: "Mihin toimenpiteisiin kaupunki on ryhtynyt toimivan hälytysjärjestelmän aikaan saamiseksi Salonkartanoon, jossa tapahtui murto viime viikon keskiviikkona aamuyöstä? Minkäänlainen hälytysjärjestelmä ei toiminut tai ei ollut asennettuna päälle laisinkaan. Huoli on suuri myös Mainingin, Kotirannan ja Vihannin palvelukotien hälytysjärjestelmien olemassa olosta ja toimivuudesta mahdollisen ryöstön/murron yhteydessä!" Valtuutettu Sari Niemelän valtuustoaloite /Ammattioppilaitoksen oppikirjat: "Ammattioppilaitoksen oppilailta kysely. Miksei ulkomaalaistaustaisten oppilaiden tarvitse ostaa oppikirjoja, vaan opettajan ilmoituksen mukaan heille monistetaan aineisto. Onko suomalaissyntyiset huo-

5 nommassa asemassa ulkomaalaisiin nähden. Mielestäni kaikkien pitäisi olla samanarvoisia. Tällä hetkellä suomalaisten täytyy ostaa itse kirjat ja oppiaineiston."

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Yhtymähallitus 21.4.2010 68 Yhtymävaltuusto 5.5.2010 7 Yhtymävaltuustosta ja yhtymähallituksesta käytetään jäljempänä nimitystä valtuusto ja hallitus Hyväksytty 5.5.2010 Voimaan

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä.

Valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä. KANGASALAN KUNTA KANGASALAN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kangasalan kunnanvaltuusto hyväksynyt 19.6.1995 42. Voimaantulo 1.7.1995. Valtuusto muuttanut 20.1.1997 6 ja 9.9.2002 48.

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Kaupunginvaltuuston työjärjestys

Oulun kaupunki. Kaupunginvaltuuston työjärjestys Oulun kaupunki Kaupunginvaltuuston työjärjestys päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 111 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 6 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS TAIVASSALON KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja, ja kokouksen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15

Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Hyväksytty: Uusi kv 16.10.2006 5 Voimaantulo: 16.10.2006 Muutettu: kv 17.12.2012 69

Hyväksytty: Uusi kv 16.10.2006 5 Voimaantulo: 16.10.2006 Muutettu: kv 17.12.2012 69 MYNÄMÄEN KUNTA KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty: Uusi kv 16.10.2006 5 Voimaantulo: 16.10.2006 Muutettu: kv 17.12.2012 69 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 2 Valtuustonryhmän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Kuntayhtymävaltuusto hyväksynyt 1.6.1995 1 LUKU - YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KUNTAYHTYMÄN VALTUUSTON TOIMINNAN JÄRJESTELYT 1 2 VALTUUSTORYHMÄN MUODOSTAMINEN 1 3 VALTUUSTORYHMÄÄN LIITTYMINEN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys

Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys Rovaniemen kaupunginvaltuuston työjärjestys Hyväksytty kv 7.11.2005, 4 Muutettu kv 22.1.2007, 6 Muutettu kv 15.6.2009 102 Muutettu kv 14.12.2009 170 Muutettu 11.10.2010 97 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 2 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Maakuntavaltuuston toiminnan järjestelyt 1 2 Valtuustoryhmän muodostaminen 1 II LUKU VALTUUTETUN

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

PUNKALAITUMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS PUNKALAITUMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Sivu 1 Valtuuston toiminnan järjestely... 3 2 Valtuustoryhmän muodostaminen... 3 3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

RAAHEN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS RAAHEN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 4, muutos Raahen kaupunginvaltuusto 28.4.2014 59. 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt

Lisätiedot

INKOON KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

INKOON KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS INKOON KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty 7.12.1995 Voimaantulo 1.1.1996 Muutettu 26.9.2002, 18 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Valtuuston järjestäytyminen 2 Valtuustoryhmät Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

Jorma Hacklin Jorma Hacklin

Jorma Hacklin Jorma Hacklin Jokioisten kunta Kokouskutsu Valtuusto 31600 Jokioinen 7.3.2014 1/2014 Kokousaika Torstai 13.3.2014 kello 18.00 - Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Pykälä Sivu Liite 1 2 2 3 3 4 4 7 5 10 8, om. 6 11 7 12

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 14.12.1995 Voimaantulo 1.1.1996 Hyväksytty Kvalt 28.1.2010 Voimaantulo 28.1.2010 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan

Lisätiedot

Valtuuston kokouskäytäntöjä

Valtuuston kokouskäytäntöjä Valtuuston kokouskäytäntöjä Kristiina Heinonen-Kuusela Kaupunginsihteeri Heli Leinonkoski Kansliapäällikkö Kokouskutsu ja esityslista Kaupunginhallitus valmistelee valtuustossa käsiteltävät asiat. Kokouksesta

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS KUUSAMON KAUPUNKI Hyväksytty: Kvalt 20.5.2002 : 31 Voimaan: Voimaan 28.5.2002 1 KUUSAMON KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Valtuuston

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14) NUORISOVALTUUSTO 29.11.2016 (1/14) Kokouksen tiedot: Aika: 29.11.2016 klo. 16:15 Paikka: Nuorisokahvila Cuppi 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Pieksämäen kaupunki PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestely... 1 2 Valtuustoryhmän muodostaminen... 1 3 Valtuustoryhmään liittyminen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2012 klo 9.00-14.20 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 30 34 Tuomi Vilho varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Tällä valtuuston työjärjestyksellä kumotaan kv hyväksytty valtuuston työjärjestys.

Tällä valtuuston työjärjestyksellä kumotaan kv hyväksytty valtuuston työjärjestys. 1 ISONKYRÖN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 13.12.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Tällä valtuuston työjärjestyksellä kumotaan kv 28.6.2011 39 hyväksytty valtuuston työjärjestys. Tämän valtuuston

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

HYVINKÄÄN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen Kaupunginhallitus 5 08.01.2018 Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen 924/00.01.01/2017 KH 08.01.2018 5 Aloiteoikeus Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa halua ja kykyä vaikuttaa itseään koskeviin ja

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Pyhännän valtuuston työjärjestys

Pyhännän valtuuston työjärjestys Pyhännän valtuuston työjärjestys Hyväksytty 30.9.1996 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 2 Valtuustoryhmän muodostaminen Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty yhtymävaltuustossa.. 2005 I YLEISTÄ 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Yhtymävaltuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsu

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Nivalan kaupunginvaltuuston työjärjestys

Nivalan kaupunginvaltuuston työjärjestys Nivalan kaupunginvaltuuston työjärjestys Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 28.5.1997 28 Voimaantulo: 1.7. 1997 Muutos: Kaupunginvaltuusto 26.3.2009 14 Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 20.03.2019, klo 16:03-17:29 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

EURAN KUNTA Valtuusto

EURAN KUNTA Valtuusto EURAN KUNTA Valtuusto 30.1.2006 Sisällysluettelo 1 Luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt -----------------------------------------------------------------1 2 Valtuustoryhmän muodostaminen--------------------------------------------------------------1

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt kesäkuun 26. päivänä ja huhtikuun 29. päivänä

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt kesäkuun 26. päivänä ja huhtikuun 29. päivänä 1 (8) 0.05/2002-00143 IISALMEN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt kesäkuun 26. päivänä 1995 92 ja huhtikuun 29. päivänä 2002 42 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Valtuuston toiminnan

Lisätiedot

Ennen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaalia valtuusto päättää varapuheenjohtajien lukumäärästä.

Ennen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaalia valtuusto päättää varapuheenjohtajien lukumäärästä. 1 Kunnanhallitus 19.11.2012 Kunnanvaltuusto 18.12.2012 LAPINLAHDEN KUNTA KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 020. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 020. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 020 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 30.8.1999 Voimaantulopäivämäärä 1.9.1999 Muutos 13,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika 16.5.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS EVIJÄRVEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Voimaantulo 1.1.2009 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 77 2 VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto muuttanut : 7, 13, 16, 17, 19 Voimassa alkaen

Kaupunginvaltuusto muuttanut : 7, 13, 16, 17, 19 Voimassa alkaen LOHJA KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto 13.11.1996 4 Voimassa 13.11.1996 alkaen Kaupunginvaltuusto muuttanut 27.3.2002 26: 7, 13, 16, 17, 19 Voimassa 2.4.2002 alkaen Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA PL 36 38701 KANKAANPÄÄ KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 28.8.1995 ja muuttanut 20.5.2002 Voimaantulopäivä 1.7.2002

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

HOLLOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS HOLLOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty 17.12.2012 1 luku Yleiset määräykset 1 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 1 2 Valtuustoryhmän muodostaminen 1 3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä siitä

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 3 2 Valtuustoryhmän muodostaminen 3 3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä siitä eroaminen tai

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 1/2014 1 (9) 3.4.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 1/2014 1 (9) 3.4.2014. Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 1/2014 1 (9) Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka kunnantalo, alakerran kahvihuone Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KEMIÖNSAAREN KUNNAN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS KEMIÖNSAAREN KUNNAN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Järjestelytoimikunnan hyväksymä 14.10.2008 Valtuuston hyväksymä 12.11.2008 Astuu voimaan 12.11.2008 Valtuusto muuttanut 21.1.2013 1 Sisällysluettelo 1 Luku Yleiset

Lisätiedot

Khall liite 93 1 / 12 Kvalt liite 19 TAIPALSAAREN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Khall liite 93 1 / 12 Kvalt liite 19 TAIPALSAAREN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Khall. 3.6.2014 liite 93 1 / 12 TAIPALSAAREN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 11.6.2014 VOIMAANTULO 1.8.2014 Khall. 3.6.2014 liite 93 2 / 12 Sisällys 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS URJALAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 SISÄLLYSLUETTELO VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS... 2 I L U K U... 2 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 VALTUUSTON TOIMINNAN JÄRJESTELYT... 2 2 VALTUUSTORYHMÄN MUODOSTAMINEN...

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

RAUMAN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS RAUMAN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.9.1996 Voimaantulopäivä 1.1.1997 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 17.6.2002 hyväksymä ja 1.9.2002 voimaan tuleva VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t. Kaupunginvaltuuston hyväksymä. Voimaantulopäivä 1.1.

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. J u l k a i s s u t. Kaupunginvaltuuston hyväksymä. Voimaantulopäivä 1.1. 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA J u l k a i s s u t 1996 Tornion kaupunginkanslia Nro 3 Kaupunginvaltuuston 28.10.1996 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.1997 Kaupunginvaltuusto 25.3.2002 hyväksynyt

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA. Valtuuston työjärjestys

JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA. Valtuuston työjärjestys Liite 8 Kunnanhallituksen 25.5.2015 kokouksen pöytäkirjaan 117 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA Valtuuston työjärjestys Voimaantulopäivä 1.8.2015 2 (11) VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS LUKU 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 27.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hall 03.11.2010 Valt 23.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 1 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7

Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Espoon kaupunki Kokouskutsu Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 07.05.2012 maanantai klo 17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 02770 Espoo, 1. kerros Lisätietoja

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNTA Valtuuston työjärjestys

JOKIOISTEN KUNTA Valtuuston työjärjestys JOKIOISTEN KUNTA Valtuuston työjärjestys Valt. 5.3.2013 32 JOKIOISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO V A L T U U S T O N T Y Ö J Ä R J E S T Y S... 2 I LUKUYLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt...

Lisätiedot

Valtuuston työjärjestys

Valtuuston työjärjestys Valtuuston työjärjestys K A L A J O E N K A U P U N G I N V A L T U U S T O N T Y Ö J Ä R J E S T Y S Valtuusto 27.4.2010 55 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt

Lisätiedot

KH liite n:o 3/ VALT liite n:o 3/

KH liite n:o 3/ VALT liite n:o 3/ KH liite n:o 3/4.12.2012 VALT liite n:o 3/13.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 1 2 Valtuustoryhmän muodostaminen 1 3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä

Lisätiedot

Hyväksytty Kunnanvaltuustossa Voimaantulo luku Yleiset määräykset. 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt

Hyväksytty Kunnanvaltuustossa Voimaantulo luku Yleiset määräykset. 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt ALAVIESKAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 18.10.1995 Voimaantulo 1.12.1995 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston työjärjestys

Kaupunginvaltuuston työjärjestys Kaupunginvaltuuston työjärjestys Jämsän kaupunki Yleishallinto Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.11.2008 1 Muutettu: Kaupunginvaltuusto 10.10.2011 48 2 Jämsän kaupunginvaltuuston työjärjestys 1. luku Yleiset

Lisätiedot

Sastamalan kaupunginvaltuuston työjärjestys

Sastamalan kaupunginvaltuuston työjärjestys 1 Sastamalan kaupunginvaltuuston työjärjestys Hyväksytty Kaupunginvaltuusto 10.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kokousaika torstai 29.11.2018 klo 18.00 19.58 Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Varalla Airi Olsby talouspäällikkö kirkkoherra Veli-Matti Hietikko

Lisätiedot

3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä siitä eroaminen tai erottaminen

3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä siitä eroaminen tai erottaminen VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 431/01.010/02 HYVÄKSYTTY VALTUUSTO 27.5.2002 (22 ) VOIMAANTULO 1.7.2002 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 2 Valtuustoryhmän muodostaminen Valtuuston toimikauden

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS /431/ /144/13

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS /431/ /144/13 VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 01.010/431/02 01.010/144/13 HYVÄKSYTTY VALTUUSTO 27.5.2002 (22 ) VOIMAANTULO 1.7.2002 MUUTETTU VALTUUSTO 28.1.2013 (16 ) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Kemin kaupunginvaltuuston työjärjestys 1 (9)

Kemin kaupunginvaltuuston työjärjestys 1 (9) Kemin kaupunginvaltuuston työjärjestys 1 (9) KEMIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.1.1996 12 Voimaan 1.2.1996 Muutos KV 24.1.2005 5 1 2 mom. Muutos KV 19.6.2006 105 34

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt. Voimaan

KEMIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt. Voimaan 1 KEMIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt. Voimaan 1.11.2015 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 VALTUUSTON TOIMINNAN JÄRJESTELYT Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty 14.12.1995, muutettu 13.11.2008, 28.1.2013 Voimaantulo 28.1.2013 1 luku Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 KOUVOLAN KAUPUNKI KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksymispäivä 17.11.2008 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuusto päättää valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessaan

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KÄRSÄMÄEN KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS KÄRSÄMÄEN KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Kv 6.10.1995 53 Voimaantulo 1.12.1995 Muutos Kv 15.11.2004 62 Voimaantulo 1.1.2005 I LUKU - YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 VALTUUSTON TOIMINNAN JÄRJESTELYT Valtuuston

Lisätiedot

PERUSSUOMALAISTEN HELSINGIN VALTUUSTORYHMÄN SÄÄNNÖT

PERUSSUOMALAISTEN HELSINGIN VALTUUSTORYHMÄN SÄÄNNÖT PERUSSUOMALAISTEN HELSINGIN VALTUUSTORYHMÄN SÄÄNNÖT 1 Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän muodostavat Helsingin kaupungissa kunnallisvaaleissa Perussuomalaiset rp:n ehdokaslistalta valitut tai

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti

Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Kaupunginhallitus 20 01.02.2016 Kaupunginhallitus 101 09.05.2016 Toimielinten kokouskutsujen ja esityslistojen toimittaminen sähköisesti Khall 01.02.2016 20 Haapaveden kaupunginvaltuusto on jo 2.11.2009

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Tulee voimaan

TUUSNIEMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Tulee voimaan 1 TUUSNIEMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 2 1 LUKU 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuustossa on puheenjohtaja ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa. Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu

Lisätiedot

Valtuuston työjärjestys Sisällysluettelo

Valtuuston työjärjestys Sisällysluettelo Valtuuston työjärjestys Sisällysluettelo Yleiset määräykset 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 2 Valtuustoryhmän muodostaminen 3 Valtuustoryhmään liittyminen sekä siitä eroaminen tai erottaminen 4 Istumajärjestys

Lisätiedot

TI Kari Niemi. Yksityistien hallinto

TI Kari Niemi. Yksityistien hallinto Yksityistien hallinto Tiekunnan kokouksessa päätettäviä asioita Tieoikeuden myöntäminen Tieyksiköt ja käyttömaksut sekä niiden perusteet Talousarvion vahvistaminen ja varainhoitokauden pituus Maksuunpanoluettelon

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 (9) VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.12.2002 1996/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt 2 Valtuustoryhmän muodostaminen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KAJAANIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS KAJAANIN KAUPUNGINVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 22.10.2001 Muutettu kv:ssa 13.9.2005 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen

Lisätiedot

Perussuomalaisen valtuustoryhmän mallisäännöt

Perussuomalaisen valtuustoryhmän mallisäännöt Perussuomalaisen valtuustoryhmän mallisäännöt Vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 20.4.2011 1 Perussuomalaisten valtuustoryhmän kunnassa muodostavat kunnallisvaaleissa Perussuomalaiset rp:n ehdokaslistalta

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

KV LNte 6H 1(8)

KV LNte 6H 1(8) KV 23.6.2014 48 LNte 6H 1(8) VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 1 LUKU YLEISET MAARÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kaupunginhallituksen puheenjohtaja,

Lisätiedot