SUOMEN BIG BROTHER -OHJELMAN INTERAKTIIVISTEN PALVELUIDEN ROOLI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN BIG BROTHER -OHJELMAN INTERAKTIIVISTEN PALVELUIDEN ROOLI"

Transkriptio

1 SUOMEN BIG BROTHER -OHJELMAN INTERAKTIIVISTEN PALVELUIDEN ROOLI Venla Männistö Opinnäytetyö, syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viestinnän koulutusohjelma Medianomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Venla Männistö. Suomen Big Brother -ohjelman interaktiivisten palveluiden rooli. Turku, syksy 2005, 39 s. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, Viestinnän koulutusohjelma, medianomi (AMK). Opinnäytetyössäni selvitän, mikä oli syksyllä 2005 toteutetun Suomen Big Brother -ohjelman interaktiivisten palveluiden rooli koko tuotannossa. Käsittelen tutkimuksessani uuteen mediaan kuuluvia käsitteitä ja niiden merkityksiä. Selvitän myös interaktiivisen television kehitystä ja tulevaisuudennäkymiä. Kirjallisten lähteiden lisäksi haastattelin MTV Interactiven tuottajaa ja interaktiivisen tiimin vetäjää Marika Vepsäläistä. Koska työskentelin Suomen Big Brotherin interaktiivisia sisältöjä tuottaneessa tiimissä, käsittelen aihetta myös käytännön kokemuksieni kautta. Pohdin televisiotuotannon rinnalla työskentelyä ja ohjelmassa mukana olleiden eri medioiden hyviä ja huonoja puolia. Käytin tutkimuksessani apuna myös Big Brotherista aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia. Interaktiiviset palvelut ovat viime vuosien aikana lisääntyneet ja niiden käyttö on yleistynyt. Big Brother -ohjelman vuorovaikutteiset palvelut ovat onnistuneet aktivoimaan innokkaimmat televisionkatsojat toimimaan. Interaktiivisista lisäarvopalveluista on tullut suosittuja etenkin nuorten keskuudessa. Vuorovaikutteiset palvelut välittivät Big Brotherissa tuoreimman tiedon talon tapahtumista, mutta kokonaisvaltaisimman kuvan kilpailusta saivat ne käyttäjät, jotka seurasivat sekä televisio-ohjelmaa että interaktiivisia palveluita. Katsojat vaikuttivat äänestämällä kilpailun kulkuun, ja keskustelupalsta mahdollisti keskustelun ohjelman tapahtumista. Interaktiivisuus on kiistatta yksi syy Big Brother -formaatin menestykseen, ilman sitä ei ohjelman toteuttaminen olisi mielekästä. Avainsanat: interaktiivinen televisio; uusimedia; monimedia; todellisuustelevisio Säilytyspaikka: DIAK/Turun yksikön kirjasto

3 ABSTRACT Männistö, Venla Inkeri, The Role of the Interactive Services in the Big Brother Finland, Turku, Autumn 2005, Language: Finnish, 39 p. Diaconia Polytechnic, Turku unit, Degree Programme in Communication and Media Arts. The aim of the study is to discuss the role of the interactive services in the Finnish Big Brother produced in autumn The main terms of new media and the meanings of these terms are examined as well. The study also looks into the development and the future prospects of interactive television. The method includes studying literature and also interviewing Marika Vepsäläinen, the producer of MTV interactive who was also the leader of the interactive team. Previously made studies about Big Brother are also used as source material in this research. Because I worked as a member of the team, I am also using my practical experiences in this work. I discuss working in television production and I compare the good and bad sides of different media that were used in the Finnish Big Brother. Interactive television and the use of these services have increased over the past few years. Interactive services have succeeded to activate the passive television viewers. These services are popular especially among young people. The main target of Finland s Big Brother used the website and all the other interactive services excellently. Interactive services gave the most recent information about the events in the house, but the viewers who watched the Big Brother television program and also used the interactive services were given a more comprehensive picture of the contest. Viewers could take part in the events by voting and writing on the webpages with other viewers. Interaction is unquestionably one of the biggest reasons for the success of the Big Brother format. Without the interactive services it would not be sensible to produce the Big Brother program. Keywords: Interactive television; new media; multimedia; reality television Deposited in the library of the Diaconia Polytechnic, Turku unit.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO INTERAKTIIVISUUS JA UUSI MEDIA INTERAKTIIVINEN TELEVISIO Cross-media Historia Interaktiivinen televisio Suomessa Tekniikka MENESTYSFORMAATTI BIG BROTHER Ohjelman idea Suomen Big Brother BIG BROTHER -OHJELMAN INTERAKTIIVISET PALVELUT Verkkosivut Muut palvelut YLEISÖTUTKIMUS ENGLANNISSA SUOMEN INTERAKTIIVINEN BIG BROTHER -TIIMI KÄSIKIRJOITTAJANA KATSOJA Interaktiiviset palvelut vastaan televisio Interaktiivisuuden kritiikkiä INTERAKTIIVISUUDEN TULEVAISUUS YHTEENVETO LÄHTEET....36

5 1 JOHDANTO Interaktiivisuus on uuden median tärkeimpiä ominaisuuksia. Vastaanottajan mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa lähettäjään tulee pysyväksi piirteeksi myös niissä medioissa, joissa tätä mahdollisuutta ei aiemmin ole ollut. Interaktiivisuus herätti 1990-luvulla paljon keskustelua. Vuorovaikutteisuutta on ollut joukkoviestinnässä jo pitkään muun muassa mielipidekirjoitusten ja katsojapalautteen muodossa, mutta Internetin ja matkapuhelinten myötä vuorovaikutteisuus on saanut uusia muotoja. Teknologian kehitys on johtanut eri medioiden yhdistymiseen ja monimedian syntymiseen. Epäilijät ovat arvelleet, että passiiviset televisionkatsojat eivät innostu ohjelmien lisäarvopalveluista. Televisionkatsojalle kaukosäätimen käytössä on riittävästi interaktiivisuutta. Positiivisen uteliaasti lähettäjän ja vastaanottajan väliseen vuorovaikutukseen suhtautuvat uskovat sen sijaan interaktiivisuuden muuttavan televisionkatselun luonnetta lopullisesti. Todellisuustelevision myötä katsojat ovat löytäneet interaktiiviset palvelut. Tosi-tv on saanut ihmiset äänestämään idoleita ja pudottamaan katsojia ärsyttäviä kilpailijoita pois ruudusta.

6 6 Käsittelen työssäni interaktiivisuuden roolia tv-ohjelman yhteydessä. Big Brother on todellisuustelevisioformaatti, jonka suosio ja aitouden tunne perustuvat pitkälti interaktiivisuuteen. Hyödyntämällä eri medioiden vahvuuksia, Big Brother -formaatti on crossmedian uranuurtajia. Televisio-ohjelman seuraamisen lisäksi Big Brotherin katsojilla on mahdollisuus vaikuttaa kilpailun kulkuun muun muassa äänestämällä ohjelman verkkosivuilla suosikkikilpailijaa ja ehdottamalla talon kilpailijoille erilaisia tehtäviä.syksyllä 2005 tämä huiman menestyksen saavuttanut ohjelma toteutettiin Suomessa. Muiden maiden tapaan myös Suomessa panostettiin televisiotuotannon lisäksi interaktiivisiin palveluihin. Pisimmillään kolme kuukautta Espoon Kivenlahdessa viettäneiden kilpailijoiden elämää seurattiin Subtv:n televisio-ohjelmien lisäksi tekstikanavalta, Big Brotherin verkkosivuilta ja matkapuhelimista. Työssäni tarkastelen Suomen Big Brotherin interaktiivisten palveluiden roolia ja käyttötarkoitusta tuottajan näkökulmasta. Mitä interaktiiviset palvelut tarjoavat katsojille, mikä rooli Big Brotherin verkkosivuilla ja muilla palveluilla on tvohjelman rinnalla ja mikä on interaktiivisuuden tulevaisuus? Koska kansainvälisesti menestyneestä Big Brother -formaatista on tehty lukuisia tutkimuksia, käytän myös muiden maiden kokemuksia esimerkkeinä. Työskentelin itse Suomen Big Brotherin interaktiivisista palveluista vastaavassa tiimissä. Selvitän työssäni siksi myös, miten Suomessa toteutettavan Big Brotherin interaktiivisista sisällöistä vastaava tiimi käytännössä työskenteli ja millaisia palveluita ohjelman katsojille tarjottiin. Opinnäytetyöni tuoteosa koostuu interaktiivisessa tiimissä toimittamistani jutuista.

7 7 2 INTERAKTIIVISUUS JA UUSI MEDIA Sana interaction tarkoittaa vuorovaikutusta eli yhden tai useamman käyttäjän ja ohjelman tai laitteen välistä kanssakäymistä (Hintikka 1996, 219). Interaktiivisuus on laaja käsite sillä voidaan tarkoittaa joko median käyttäjien sosiaalista vuorovaikutusta, teknistä vuorovaikutusta käyttäjien ja koneiden välillä tai kulttuurista vuorovaikutusta tekstien ja käyttäjien välillä. (Förnäs 1999, ) Tukholman yliopiston media- ja viestintätutkimuksen professorin Johan Fornäsin (1999, 37) mielestä jokainen media on jossain määrin teknisesti ja kulttuurisesti interaktiivinen ja kutsuu käyttäjäänsä vuorovaikutteiseen toimintaan. Förnäsin määrittelemä interaktiivisuus koostuu joukosta valintoja, jotka koskevat kulutustavaroita, kanavia, ohjelmia, lajityyppejä, tekstejä, aikoja, paikkoja ja vastaanoton tapoja. Förnäs korostaa, että raja vuorovaikutteisen ja vuorovaikutuksettoman median käytön välillä on epämääräinen. Professorin mukaan mitä tahansa mediaa voidaan käyttää tai olla käyttämättä vuorovaikutteisesti. ( Förnäs 1999, ) Perinteiseksi katsotusta joukkoviestinnästä eroava niin sanottu uusi media on synnyttänyt uusia ilmiöitä kuten virtuaali-identiteetit, virtuaaliyhteisöt ja navigoinnin. Kari A. Hintikan (1996, 3) mukaan uuden median keskeisiä ominaispiirteitä ovat muun muassa: digitaalisuus, reaaliaikaisuus, kaksisuuntaisuus, vuorovaikutteisuus ja henkilökohtaisuus.

8 8 Uusi media ei ole vain väline vaan se on ympäristö, jossa liikutaan ja vietetään aikaa. Termi vuorovaikutteinen televisio esiintyy usein uudesta mediasta puhuttaessa. Vuorovaikutus on joko vaatimus tai seuraus useimmissa uuden median muissa ominaispiirteissä. Vuorovaikutteinen tuote joustaa ja muuntuu käyttäjän mukaan eikä päinvastoin. Aidon vuorovaikutuksen lopputulos ei ole ennalta määrätty vaan se syntyy teoksen ja käyttäjän yhteistyön tuloksena. (Hintikka 1996, 3 9.) Leif Åbergin (2000, ) mukaan tulevaisuudessa joukkoviestinnän vastaanottaja ei ole pelkkä passiivinen kohde, objekti, vaan aktiivinen toimija, subjekti. Åbergin mielestä uteliaisuus, eskapismi ja elämysten saaminen ovat uuden median käytön syitä ja perusteita. Verkon piilevä voima on siinä, että se kehittyessään vapauttaa yksilön viestinnän ajan ja paikan rajoista. (Åberg 2000, )

9 9 3 INTERAKTIIVINEN TELEVISIO Interaktiivisella televisiolla tarkoitetaan katsojalle suunnattua mahdollisuutta vaikuttaa katsomansa ohjelman sisältöön tai laatuun. Käsitettä on kuitenkin syytä selvittää tarkemmin, koska tämän määritelmän mukaan jo pelkkä kaukosäätimen käyttö on interaktiivista television katsomista. (Jääskeläinen 1997, 25.) Perinteisestä televisionkatselusta interaktiivinen televisio eroaa kahdella tavalla. Ensinnäkin interaktiivisessa televisiossa katsoja voi osallistua tv-ohjelmaan lähettämällä omia toiveitaan lähetysyksikköön ja vaikuttamalla näin ohjelman kulkuun. Katsoja saa valtaa vaikuttaa siihen, mitä ohjelmassa tapahtuu. Interaktiivisen television toinen keskeinen ero perinteiseen analogiseen televisioon verrattuna on katsojalle avautuva valinnanmahdollisuus. Interaktiivisuus mahdollistaa katsojalle enemmän valinnanvapautta ajan, paikan ja palveluiden suhteen. Suosikki -ohjelman tapahtumia voi lukea bussissa matkapuhelimesta ja illalla keskustella sarjan juonenkäänteistä ohjelman verkkosivuilla. (Jääskeläinen 1997, 29.) Interaktiivisuus saa katsojan tuntemaan olevansa osa tv-kokemusta. Valinnan ja vaikuttamisen mahdollisuus tekee katsojasta tavallaan myös ohjelman käsikirjoittajan. (Jones 2001). Interaktiivinen televisio perustuu voimakkaasti nyt-hetken korostamiseen. Napin painallus kytkee käyttäjän kaukaiseen verkko-osoitteeseen ja jokainen klikkaus aiheuttaa välittömän tapahtuman. Interaktiivisessa mediassa käyttäjä ikään kuin luo teoksen valinnoillaan. Vuorovaikutteisessa ympäristössä teoksen kokijasta tulee osallistuja. (Hintikka 1996, )

10 10 Alma Median verkkosivujen mukaan interaktiivisessa palvelussa katsoja antaa sisältöjen kulkuun vaikuttavia komentoja tai ohjeita. Interaktiivisuus eli vuorovaikutteisuus ei välttämättä vaadi kaksisuuntaisuutta käytettävältä välineeltä, vaan sitä on myös esimerkiksi teksti-tv-sisältöjen selaaminen. Toisaalta varsinaisesti aktiiviseksi käyttö muuttuu, kun palvelun kautta pääsee vaikuttamaan esimerkiksi äänestämällä muiden mukana. (Alma Media 2005.) Tyypillisiä interaktiivisen television palveluita ovat esimerkiksi kilpailuissa äänestämiset, mielipiteiden lähettäminen ohjelmiin, mobiilipalvelut ja tv-chat. Verkkosivuilla interaktiivisuus tarkoittaa esimerkiksi käyttäjien mahdollisuutta keskustella tv-ohjelmasta, tutustua sarjan hahmojen taustoihin tai vaikuttaa äänestämällä ohjelman kulkuun. Interaktiivisissa palveluissa Internetin wwwsivut ovat keskeisessä roolissa. Laajakaistan hankkineiden kotitalouksien kasvaessa verkon merkitys korostuu. Www-sivut ovat esimerkiksi tv-ohjelmille kätevä tapa tarjota ohjelmaan liittyviä lisäarvopalveluita. 3.1 Cross-media Kehittynyt viestintätekniikka on mahdollistanut useita mediamuotoja yhdistelevän cross-media -tuotannon. Cross-medialla tarkoitetaan saman viestinnällisen sisällön tai samaan tarkoitukseen tähtäävän sisällön jakamista eri medioihin. Televisio, lehdet, internet ja muut mahdolliset kanavat tukevat yhteistä viestiä. Cross-median tavoitteena on, että käyttäjä voi ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumatta saada haluamansa sisällön tai palvelun. Perimmäinen ajatus cross-mediassa on, että vasta kaikkien tarjolla olevien välineiden käytöstä syntyy kokonaisvaltainen elämys. (Kaukomies 2002, )

11 11 Vuonna 1993 TV2:n lastenohjelmien tuottama Galilei ja kadonneet lelut oli Pohjoismaiden ensimmäinen televisio-ohjelma, jossa suoran lähetyksen juontajana oli virtuaalinen hahmo. Lapset soittivat ohjelmaan ja auttoivat näin Galileita lelujen pelastamisessa. Toinen esimerkki ensimmäisistä onnistuneista cross-media -tuotannoista on Ylen TV2-kanavalla 1999 alkanut viihdeohjelma Videotreffit. Televisiolähetysten lisäksi Videotreffeissä hyödynnettiin tekstiviestejä, radiota, kiertueita ja www-palvelua. Ohjelman formaattia myytiin myöhemmin myös ulkomaille. (Kaukomies 2002, ) Suomessa toteutetuista cross-media -tuotannoista tunnetuimpia ovat niin sanotut tv-vetoiset viihteelliset konseptit, kuten Far Out, Videotreffit, Maailman ympäri ja Suuri seikkailu. Cross-mediassa ohjelmiin liittyvät www-palvelut tarjoavat lisätietoa ohjelmista tai linkkejä ohjelmassa käsiteltyihin aiheisiin. Erilaiset mobiilisovellukset ja www-palvelut ovat cross-mediassa osa ohjelmakonseptia. (Kaukomies 2002, ) Big Brother -formaatti on hyvä esimerkki onnistuneesta cross-media -tuotannosta. Se on ensimmäisiä ohjelmia, jossa on jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon koko paketti: internet, matkapuhelimet ja vuorovaikutteinen kaapelitelevisio. (Kaukomies 2002, ) 3.2 Historia Interaktiivisesta televisiosta eli ITV:stä on haaveiltu jo television alkuajoista lähtien. Esimerkiksi 1920-luvulla televisiota kehittäneet tiedemiehet tekivät kokeiluja interaktiivisuuden aikaansaamiseksi käyttäen muun muassa yksisuuntaista videoliikennettä ja kaksisuuntaista ääniliikennettä. Interaktiivisuuden moderni aika alkoi 1946, kun amerikkalainen puhelinyhtiö AT&T esitteli New Yorkin maailmannäyttelyssä kuvapuhelimen luvulla amerikkalaisen tieteen suurrahoittaja National Science Foundation alkoi tukea interaktiivisia kokeiluja muun muassa opetustoiminnassa, yhteiskunnallisissa palveluissa ja työpaikkakoulutuksessa. (Jääskeläinen 1997, 21.)

12 12 Internetin edelläkävijäksi kutsutun Videotex-nimisen konseptin ympärillä koettiin 1980-luvulla oma ITV -huuma. Videotex oli teksti-tv:n kaltainen järjestelmä, johon joissain tapauksissa kuului puhelimen välityksellä toimiva paluukanava katsojalta tv-yhtiöön päin. Järjestelmän tavoitteena oli tuoda nykyisen interaktiivisen television tapaan useita eri palveluita tv-yhtiöltä katsojan kotiin. Suurelle yleisölle järjestelmä merkitsi lähinnä sähköistä telepäätepalvelua, joka tuli tutuksi nimillä datavisio, telekuva ja teledata. Amerikkalaiset lehtitalot innostuivat tästä Ranskan, Kanadan ja Englannin lehtitalojen saamasta suosiosta ja ryhtyivät rakentamaan Amerikkaan vastaavia järjestelmiä. Videotex huuma maksoi epäonnistumisineen mukana olleille yrityksille miljoonia ja johti pienempien osapuolten konkursseihin. Videotex kokeilu osoitti, että uusien markkinoiden synnyttäminen on vaikeaa. (Jääskeläinen 1997, ) 1990-luvulla interaktiiviseen televisioon liittyvä huuma käynnistyi jälleen. Jääskeläisen mukaan eniten julkisuutta saanut hanke oli Time Warnerin Full Service Network kokeilu Orlandossa Floridassa. Tavoitteena oli käynnistää 4000 kotitalouden ITV-kokeilu, jossa taloudet olisi varustettu huippukalliilla kotipäätteillä. Full Service Networkissä sisältönä olisi ollut palveluita reaaliaikaisesta Video-On-Demand-palveluista videopeleihin ja mahdollisuuteen tehdä kotiostoksia. (Jääskeläinen 1997, ) Tekniset vaikeudet lykkäsivät kokeiluja ja johtivat siihen, että kohu hankkeen ympärillä vaimeni. Sen sijaan paremmin onnistui Bell Atlantic -puhelinyhtiön ASDL-teknologiaan (Asymmetric Digital Subscriber Loop) perustuva Pohjois- Virginiassa toteutettu kokeilu. Kokeilussa mukana olleet kotitaloudet maksoivat ohjelmista videokasettivuokraan verrattavan hinnan. Joka kuukausi oli tarjolla elokuvia, lastenohjelmia, tv-sarjoja ja muuta ohjelmistoa. Puhelinyhtiön edustajan mukaan kotitaloudet innostuivat ja käyttivät interaktiivisia palveluita. (Jääskeläinen 1997, )

13 13 Suuressa osassa Eurooppaa jo vuosia käytössä ollut tekstitelevisio on hyväesimerkki onnistuneesta interaktiivisuudesta. Tekstitelevisio kehitettiin 1970-luvun lopulla Englannissa. Suomessa teksti-tv otettiin käyttöön vammaisten vuonna Alun perin tekstitelevision odotettiin palvelevan erityisesti huonokuuloisia katsojia. Vähitellen keksittiin kuitenkin ohjelmien tekstityksen lisäksi paljon muita tietoja antavia palveluita, kuten illan ohjelmatiedot, säätila, ruokaohjeita ja juna-aikatauluja. Mahdollisuus jättää sivuille ilmoituksia ja selailla palveluita kaukosäätimellä ovat yksinkertainen esimerkki interaktiivisesta tv:stä. (Ilmoinen 1996, 151.) 3.3 Interaktiivinen televisio Suomessa Suomessa Yleisradio on ollut interaktiivisen television kehityksessä aktiivisesti mukana. TV1:n vuonna 1993 aloittama Keisarinpeukalo oli keskusteluohjelma, jonka tavoitteena oli olla ensimmäinen näköpuhelinohjelma. Ohjelman vuorovaikutus jäi kuitenkin siihen, että katsojat ilmaisivat mielipiteensä ja ottivat studiokeskusteluun kantaa soittamalla ruudussa näkyviin kyllä- ja einumeroihin. (Huusko & Kangaspunta 2001.) TV2:n vuonna 1993 aloittama Hugo-peli onnistui interaktiivisuudessa Keisarinpeukaloa paremmin. Hugossa kilpailijat osallistuivat peliin kotipuhelimen näppäimillä. (Frantic Media Oy 2002.) Kolmoskanavan eli nykyisen MTV3:n ensimmäisiä interaktiivisia ohjelmia oli Ruutuässä. Tässä puhelinvisailussa katsojat soittivat suoraan lähetykseen ja yrittivät arvata, mitä ruudussa näkyvä kuva esittää. Palkinnot määräytyivät sen perusteella, kuinka nopeasti arvasi oikein. Ruutuässä oli jatkoa MTV:n aiemmalle Ruutuysille. (Ruhanen 2005.)

14 Tekniikka Interaktiivinen televisio sisältää lähetysyksikön, siirtotien, paluukanavan sekä kotipäätteen ja sen käyttöliittymän. Palvelin on tv-yhtiön hallinnoimien tietokoneiden muodostama kokonaisuus, johon interaktiiviset tv-ohjelmat ja muut palvelut on tallennettu. Siirtotiellä taas tarkoitetaan sitä radiotietä tai johdinta, mitä pitkin interaktiiviset sovellukset lähetetään vastaanottajalle. (Jääskeläinen 1997, ) Interaktiivisten palvelujen käyttämiseksi katsoja tarvitsee paluukanavan. Paluukanavana voi käyttää digitaalisen vastaanottimen merkistä ja kuluttajan valinnasta riippuen kiinteää puhelinverkkoa, tietoliikenneverkkoa tai kaapeliverkkoa. Paluukanava on avoin Internet, joten kuluttaja voi valita käyttämänsä Internet-palveluntarjoajan. Useimmiten paluulinjana toimii tavallinen puhelinlinja, johon vastaanottimen sisäinen puhelinmodeemi kytketään. (Digitv.fi 2005.)

15 15 4 MENESTYSFORMAATTI BIG BROTHER Hollantilainen tosi-tv-formaatti Big Brother on ollut katsojamenestys ympäri maailmaa. Kansainvälinen multimediailmiö sai alkunsa 16. syyskuuta 1999, kun ensimmäinen Big Brother jakso esitettiin Hollannissa kaupallisella Chanel Veronicalla. Parhaimmillaan Big Brotheria seurasi Chanel Veronicalta yli kuusi miljoonaa katsojaa. (Jones & Mathijs 2004, ). Ohjelmaa on esitetty jo muun muassa Englannissa, Etelä-Afrikassa, Ruotsissa, Australiassa ja Romaniassa. (Endemol 2005.) Big Brotheria ovat seuranneet innokkaimmin nuoret noin vuotiaat katsojat. Ohjelman startti-illat sekä kilpailijoiden häätöpäivät ovat olleet maailmalla suuria yleisötapahtumia. Sarjassa mukana olleista kilpailijoista osa on jäänyt julkisuuteen vielä ohjelman loputtua. (Almamedia 2004.) 4.1 Ohjelman idea Big Brotherissa kymmenkunta tarkasti valittua kilpailijaa suljetaan taloon, josta on mahdotonta luoda kontakteja ulkomaailmaan. Kilpailijoihin asennettavat mikrofonit ja talossa olevat lukuisat kamerat täyttävät katsojien tirkistelynhalun tehokkaasti. Ruokatarvikkeita ja erilaisia virikkeitä on mahdollisuus voittaa menestymällä kilpailuissa. (Metronome Film & Television 2005.)

16 16 Kilpailijoiden ainoa kontakti talon ulkopuolelle on Big Brother -ääni, joka kutsuu kilpailijoita päiväkirjahuoneeseen, antaa tehtäviä ja ilmoittaa talon asukkaille kilpailun kulkuun liittyvistä asioista, kuten asukkaiden häädöistä. Kerran viikossa kisaajat valitsevat keskuudestaan kaksi henkilöä äänestykseen. Lopullisen valinnan tekevät katsojat äänestämällä, kumpi kahdesta eniten ääniä saaneesta kilpailijoista joutuu jättämään Big Brotherin. Viimeisenä taloon jäänyt voittaa ohjelman ja saa palkinnoksi suuren summan rahaa. (Metronome Film & Television 2005.) Big Brother -formaatti koostuu neljästä elementistä: 1) Ympäristö, jossa kilpailijat asuvat, on pelkistetty ja keinotekoinen. 2) Katsojien valta päättää äänestämällä, kuka kilpailijoista häädetään seuraavaksi talosta pois. 3) Tuotantotiimin kilpailijoille laatimat viikoittaiset tehtävät, joissa onnistuminen palkitaan erilaisilla virikkeillä ja muun muassa ruokatarvikkeilla. 4) Päiväkirjahuone, jossa kilpailijat kertovat kameralle tunteistaan, ajatuksistaan ja nimeävät kaksi kilpailijaa ehdolle talosta pois häädettäväksi. (Endemol 2005.) Big Brother on yhdistelmä dokumenttia, visailuohjelmaa ja saippuaoopperaa (Jones & Mathijs 2004, ). Dramatiikkaa ohjelmaan syntyy erilaisten ihmisten kohtaamisista ja viikoittaisten tehtävien suorittamisesta. Katsojille mielenkiintoista on myös seurata, miten kilpailijat käyttäytyvät unohtaessaan taloon kätketyt kamerat. (Almamedia 2004.) Ohjelman keinotekoinen ympäristö ja tarkasti valitut kilpailijat ovat yksi selitys formaatin menestykselle. Näkyvästi keinotekoinen ympäristö palvelee hyvin kilpailijoiden ja katsojien vuorovaikutusta. (Jones & Mathijs 2004, )

17 Suomen Big Brother Big Brother -formaatin suomalaisversio nähtiin Subtv:llä syksyllä Suomalaisversion tuotti Metronome Film & Television. Subtv:n ohjelmapäällikön Maaretta Tukiaisen (henkilökohtainen tiedonanto ) mukaan kyseessä on kanavan oma iso puheenaiheohjelma, jolla on mahdollisuus saada kanavalle lisää katsojia ja nousta pysyvästi isojen kanavien. Tämän Suomen suurimman reality-tuotannon ensimmäistä jaksoa seurasi katsojaa, ja Subtv sai tällä luvulla uuden katsojaennätyksen. Suomen Big Brotheriin valittiin tuhansien hakemusten joukosta 50 ehdokasta, jotka pääsivät karsintoihin. Tarkan ja pitkän valintaprosessin jälkeen valikoitui 12 erilaista persoonaa, jotka viettivät talossa pisimmillään kolme kuukautta. Ohjelman voittaja sai euron rahapalkinnon. Suomen Big Brother -talo sijaitsee Espoon Kivenlahdessa varastohallin sisällä. Pinta-ala, jolla ohjelma toteutettiin, oli noin 400 neliötä. Talon tapahtumia taltioivat noin 30 kameraa ja kilpailijoissa kiinni olevat mikrofonit. (Jokinen 2005.) Subtv:llä Big Brotheria esitettiin kolmessa eri ohjelmassa. Maanantaista lauantaihin kello esitettävässä tunnin mittaisessa reality-ohjelmassa näytettiin kooste edellisen päivän tapahtumista. Samalta kanavalta nähtiin jokaisena arkipäivänä kello kontrollihuoneesta kuvattu suoralähetys Big Brother Extra. BB Extra on interaktiivinen ohjelma, johon katsojat voivat osallistua kyselyiden ja äänestysten kautta. Reality-ohjelmien ja Extran lisäksi Subtv:llä esitettiin joka sunnuntai kello suorana talk show. Tässä ohjelmassa ilmoitettiin joka toinen sunnuntai, ketkä kaksi kilpailijaa joutuvat yleisöäänestykseen. Seuraavan sunnuntain lähetyksessä kerrottiin äänestyksen tulokset, ja pois äänestettyä kilpailijaa haastateltiin suorassa lähetyksessä studioyleisön edessä. (Almamedia 2004.)

18 18 5 BIG BROTHER -OHJELMAN INTERAKTIIVISET PALVELUT Big Brother -ohjelman interaktiiviset palvelut muodostavat monipuolisen kokonaisuuden. Verkkosivujen lisäksi Suomen Big Brotherin tapahtumia oli mahdollista seurata tekstikanavalta ja matkapuhelimista. Www-sivuilla kaikki muu materiaali paitsi videoklippien katselu oli käyttäjille ilmaista. Videoiden ja suoran kuvamateriaalin katselun lisäksi myös matkapuhelinpalvelut olivat maksullisia. 5.1 Verkkosivut Suomen Big Brotherin verkkosivujen graafinen ilme oli hyvin samankaltainen muissa maissa toteutettujen sivujen kanssa. Interaktiivisten palveluiden tuottajan Marika Vepsäläisen (henkilökohtainen tiedonanto ) mukaan palvelujen skaala vaihtelee maasta maahan paikallisten markkinoiden mukaan, mutta peruspalvelut ovat samankaltaiset kaikkialla. Verkkosivujen pääsisältönä toimivat tunnin välein päivitetyt uutiset. Tuoreimpien uutisten lisäksi sivuille arkistoituivat kaikki koko tuotannon aikana kirjoitetut jutut. Sivun yläreunassa olevista kilpailijaesittelyistä löytyivät kaikki kyseisestä henkilöä käsittelevät jutut sanan pituisten uutisten lisäksi sivuilla julkaistiin sunnuntaisin niin sanottuja best of -juttuja, joissa kirjoitettiin äänestysehdokkaiden huippuhetkistä kilpailussa. Sivut sisälsivät juttujen lisäksi kuvaukset kilpailijoiden viikkotehtävistä, kilpailijoiden kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä ja televisiojaksojen ohjelmatietoja.

19 19 Big Brotherin verkkosivujen kuvagalleria koostui aihepiireittäin nimetyistä kansioista. Mahdollisimman viihteellisiä ja informatiivisia kuvia julkaistiin sekä kilpailijoiden omissa kansioissa että yleisissä aiheen mukaan nimetyissä kansioissa, kuten pudotukset ja viikon parhaat. Big Brotherin kaikilla laajakaistaliittymillä toimivan maksullisen netti-tv:n sivuilta talon tapahtumia pystyi seuraamaan vuorokauden ympäri. Netti-tv näytti ohjattua director s cut kuvaa, neljää taloon sijoitettua huonekameraa sekä interaktiivisen tiimin editoimia videoklippejä. Klipit sisälsivät parhaita paloja päivän tapahtumista. Tiimi tuotti yhden päivän aikana 2 4 klippiä. Keskustelupalsta oli yksi verkkosivujen suosituimmista palveluista. Palstalla avattiin satoja uusia keskusteluja päivittäin, ja pisimmissä viestiketjuissa oli niin ikään satoja kommentteja. Sivuilla otettiin kärkkäästi kantaa kilpailijoihin ja tapahtumiin, lähetettiin toiveita ja terveisiä tuotantotiimille ja vaihdettiin mielipiteitä ohjelmasta. Interaktiivisista palveluista vastaavan tiimin lisäksi palstaa valvoivat ja asiattomia viestejä poistivat tehtävään varta vasten palkatut henkilöt. 5.2 Muut palvelut Big Brother WAP -palvelu tarjosi ohjelman verkkosivut taskukoossa. Maksullisen palvelun sisältö oli siis sama kuin Big Brotherin verkkosivuilla. Palvelun pystyi tilaamaan joko koko ohjelman ajaksi tai vuorokaudeksi kerrallaan. Interaktiivinen tiimi tuotti tämän lisäksi erilisiä SMS-uutisia. Näitä 160 merkin viestejä talon tärkeimmistä tapahtumista lähetettiin palvelun maksaneille noin 4 7 yhden viikon aikana. Palvelun pystyi tilaamaan ja halutessaan lopettamaan tekstiviestillä.

20 20 Tiimin tuottamat uutiset julkaistiin myös Subtv :n tekstikanavalla. Palvelu tarjosi mahdollisuuden lukea talon tapahtumista televisionkatselun yhteydessä. Tekstikanavan sivuilta löytyivät televisio-ohjelman lähetysaikojen lisäksi, äänestysohjeet, esittelyt kilpailijoista ja tuoreimmat uutiset. Tekstikanavan sivuilla oli myös mahdollista osallistua keskusteluun lähettämällä tekstiviestejä. 6. YLEISÖTUTKIMUS ENGLANNISSA Walesin yliopiston viestinnän dosentti Janet Jones (2001) selvitti yleisötutkimuksen avulla, miten suuri merkitys interaktiivisuudella oli Englannin Big Brotherin suosioon vuosina Jones käytti tutkimuksessaan sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Ohjelman katsojat vastasivat Jonesin kysymyksiin Big Brotherin verkkosivuilla olleen linkin kautta. Kysymyksiin kuului sekä avoimia muutaman lauseen vastauksia vaativia että suljettuja rasti ruutuun -kysymyksiä. Jones halusi selvittää, miten Big Brotherin katsojat ja etenkin fanit, kokevat ohjelman seuratessaan tapahtumia eri kanavien ja palveluiden välityksellä. (Jones 2001.) Kysymysten avulla Jones selvitti muun muassa, miten Big Brotherin katsojat pysyvät talon tapahtumista ajan tasalla ja olisiko ohjelma vaikuttanut yhtä todelliselta ilman mahdollisuutta seurata tapahtumia suorana verkkosivuilla. Noin puolet kyselyyn vastanneista turvautui verkkopalveluihin todistaakseen, että televisio-ohjelman tapahtumat olivat todellisia. Verkkoa seuranneet katsojat perustelivat valintaansa muu muassa reaaliaikaisuudella, editoimattomuudella ja sillä, että verkon kautta tapahtumat tuntuivat todellisimmilta. (Jones 2001.)

21 21 Toisaalta 34 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että Big Brother olisi tuntunut yhtä todelliselta myös ilman suorana lähetettyä kuvamateriaalia verkkosivuilla. Televisio-ohjelman kannattajat perustelivat valintaansa koukkuun jäämisellä, ohjelman viihteellisyydellä ja uteliaisuudella. Mielenkiintoista Jonesin tutkimustuloksissa on se, että verkkokamerat toimivat tapahtumien aitouden todistajina myös niille katsojille, jotka eivät näitä palveluita käyttäneet. Suora materiaali verkossa toimi katsojille todisteena ohjelman ja tapahtumien aitoudesta. (Jones 2001.) Ohjelman tuottajat olivat arvioineet, että noin 20 prosenttia katsojista käyttäisi säännöllisesti myös Big Brotherin verkkopalveluita. Jonesin tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että jopa 37 prosenttia ohjelman katsojista pysyi tapahtumista selvillä seuraamalla ensisijaisesti verkkosivuja. 41 prosenttia pysyi tapahtumissa ajan tasalla katsomalla televisiolähetyksiä, 19 prosenttia seurasi Big Brotheria digitaalisen E4-kanavan kautta, ja matkapuhelinpalveluiden avulla tapahtumia seurasi 3 prosenttia kyselyyn vastanneista. (Jones 2001.) Jonesin tutkimuksesta selviää, että katsojat arvostivat kilpailijoiden rehellisyyttä. 80 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että kilpailun voittajan tulisi olla ennen kaikkea aito ja rehellinen. Katsojat arvioivat kilpailijoiden rehellisyyttä ja muodostivat käsityksensä näkemänsä pohjalta. (Jones 2001.) Tuloksia tarkastellessa on hyvä huomioida, että kysely oli Big Brotherin nettisivuilla ja vastaaminen kaikkiin kysymyksiin vei aikaa yhteensä noin 20 minuuttia. Vastauksissa ei näy niiden katsojien mielipidettä, jotka eivät ohjelman verkkosivuja käyttäneet. Jones itse arvelee, että kyselyyn vastasivat ohjelman innokkaimmat ja aktiivisimmat fanit. (Jones 2001.)

22 22 7 SUOMEN INTERAKTIIVINEN BIG BROTHER-TIIMI Suomen interaktiivisille palveluille löytyy vastineet muun muassa Skandinavian ja Englannin tuotannoista. Palveluiden skaala vaihtelee maittain paikallisten markkinoiden mukaan, mutta peruspalvelut ovat kaikkialla lähes samanlaiset. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Ennen varsinaisen tuotannon alkua Big Brotherin interaktiivisessa tiimissä työt aloitettiin ohjelmien opettelulla. Vajaa viikko ennen ohjelman käynnistymistä töitä tehtiin dummy production -merkeissä. Talon sisällä oli parin päivän ajan ihmisiä tuotannon harjoittelua varten. Dummy productiossa tuotettiin yksi televisio-ohjelma, ja interaktiivinen tiimi tuotti sisältöä harjoittelua varten rakennetuille sivuille. Tiiminvetäjä opasti työskentelyä henkilökohtaisesti näiden päivien aikana. Webtiimissä oli yhteensä kuusi henkilöä, töitä tehtiin kahden hengen pareissa. Tiimissä työskenneltiin sekä aamu- että iltavuoroissa. Neljän päivän työn jälkeen oli aina kaksi päivää vapaata. Vaikka interaktiiviset palvelut ovat oma kokonaisuutensa, työskenteli tiimi yhteistyössä muun tuotannon kanssa. Osallistuimme yhteisiin tuotantopalavereihin, joissa käytiin läpi päivän tapahtumat ja tuotannon suunnitelmat. Tiimin päälähteenä toimi neliruutu, joka välitti taukoamattomana kuvaa Big Brother -talosta. Tavoite oli, että kaikissa vuoroissa julkaistaan uusi sanan pituinen uutisjuttu vähintään puolentoista tunnin välein. Varsinaisen ohjelman tavoin myös verkkosivujen kohderyhmänä olivat nuoret ja nuoret aikuiset, ja tämä näkyi vahvasti juttujen sisällöissä ja sivustojen yleisilmeessä.

23 23 Uutisjuttujen lisäksi tehtäviin kuuluivat sivuilla olevien kuvagallerioiden päivittäminen, videoklippien (merkittävistä tapahtumista talossa) editointi ja julkaiseminen sekä SMS-viestien kirjoittaminen. Työnkuvaan sisältyi myös muuta päivitystä ja keskustelupalstojen tarkkailua. Työ oli nopeatempoista, ja tavoite oli, että tapahtumista uutisoidaan verkkosivuilla tuoreeltaan. Nopeasta tahdista huolimatta juttujen tuli olla sisällöltään laadukkaita ja kielellisesti sujuvia. Koska www-sivujen kohderyhmänä olivat nuoret ja nuoret aikuiset, juttujen tuli olla informatiivisuuden lisäksi ennen kaikkea viihdyttäviä. Toimittajan kannalta haastavia tilanteita olivat ne hetket, kun talossa ei tapahtunut mitään uutisoitavan arvoista. Tiimin tavoitteena oli, että uusi juttu julkaistaan sivuilla noin tunnin välein. Kekseliäisyyttä ja luovuutta joutui käyttämään etenkin aamuvuorojen ensimmäisissä jutuissa, jos yön aikana ei ollut tapahtunut mitään ja kaikki kilpailijat nukkuivat myöhään. Arkipäivinä asukkaat herätettiin Big Brotherin kuulutuksella yhdeksän aikaan ja viikonloppuisin kymmeneltä. Verkkosivuilla ollut keskustelupalsta oli ohjelmaa seuraavien aktiivisessa käytössä. Varsinkin digitaaliselta kanavalta ohjelmaa katsovat kommentoivat ja kävivät keskustelua talon tapahtumista. Yksi tiimin tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa palstaa ja tarvittaessa poistaa asiattomia viestejä. Eniten keskustelua käytiin kilpailijoista ja talon sisäisistä ihmissuhteista, mutta myös Big Brotherin palveluihin ja tekniikkaan otettiin kärkkäästi kantaa. Verkon käyttäjät olivat tarkkaavaisia, ja yllätyin työssäni siitä, miten nopeasti asioihin ja tapahtumiin reagoitiin. Ohjelman juuri alettua palstalla käytiin kiivasta keskustelua siitä, että verkkosivujen ja päivittäisten lähetysten tapahtumat eivät täsmää.

24 24 Keskustelupalstoja lukiessa oli mielenkiintoista huomata, miten tosissaan verkkosivujen käyttäjät ja ohjelman katsojat suhtautuvat kilpailijoihin. Katsojaäänestykseen joutuneista kilpailijoista kirjoitetaan tunteikkaasti puolesta ja vastaan. Ohjelmassa mukana olleen 22-vuotiaan Vihdistä kotoisin olevan Pertun suosiosta kertoo se, että miehelle perustettiin Internetiin omat fanisivut ja iltapäivälehdissä kirjoitettiin useaan otteeseen Perttu-huumasta. Kiivainta keskustelua internetissä käytiin kuitenkin niistä kilpailijoista, jotka koettiin ärsyttäviksi ja joiden ei toivottu jatkavan kilpailussa. Sen tympeän selkään puukottaja akkaporukan hajottamiseksi äänestetään Iinaa. (Big Brother keskustelupalsta, 2005.) Palstan käyttäjät kävivät sivuilla suorastaan kampanjaa omien suosikkiensa puolesta. Edellä mainittua yleisön suosikiksi noussutta Perttua olivat verkkosivujen käyttäjät äänestäneet ehdolle Telvis-palkinnon saajaksi. Keskustelupalstalla äänensä saivat kuuluville myös ne, jotka eivät pitäneet negatiivisista kirjoituksista ja kilpailijoiden haukkumisesta. Tästä foorumista on kyllä tullut pahamaineinen teinien (henkisesti) temmellyskenttä, millä ei ole mitään tekemistä keskustelun kanssa. Ei sillä, etteikö kaikilla olisi oikeus omaan mielipiteeseen, mutta rajansa kaikella [ ] Toivon kaikille pelaajille hyvää jatkoa ja reipasta mieltä niin talossa kuin varsinkin sieltä poistuttua [ ] Ohjelmasta keskusteleminen ja kilpailijoiden nimittely ja haukkuminen ovat kaksi eri asiaa. (Big Brother keskustelupalsta, 2005.) Palstaa lukiessa kävi ilmi, että keskustelijoista valtaosa seurasi tapahtumia verkkosivuilta ja käytti maksullista 24/7-palvelua. Toisaalta uusia viestiketjuja aloitettiin aktiivisesti aina Big Brotherin televisio-ohjelman jälkeen, jolloin käyttäjät vaihtoivat ajatuksiaan illan jakson tapahtumista.

25 25 8 KÄSIKIRJOITTAJANA KATSOJA These lab rats are allowed the free run of the cage, but the cage was under the audience s control. (Jones 2001.) Englannin Big Brotherin tuottajan Peter Bazalgetten mukaan Big Brother on ensimmäinen aidosti demokraattinen mediatuote, koska se antaa katsojalle voiman vaikuttaa ja hallita ohjelmaa ennenkokemattomalla tavalla (Jones & Mathijs 2004, ). Big Brother tarjoaa katsojille mahdollisuuden seurata ohjelmaa mieleisellään tavalla ja haluttuna aikana. Big Brotherin verkkosivuilta yleisö voi katsoa talon tapahtumia 24 tuntia vuorokaudessa reaaliajassa ja editoimattomana. Äänestämällä kuka talosta häädetään seuraavaksi pois ja mitä tehtäviä asukkaat tulevat suorittamaan, katsojalla on merkittävä rooli ohjelman käsikirjoittajana ja tapahtumien tuomarina. Interaktiivisia palveluita käyttämällä passiivisesta katsojasta tulee aktiivinen toimija. (Jones 2001.) Marika Vepsäläinen uskoo, että katsojien mahdollisuus vaikuttaa talon tapahtumiin on yksi formaatin keskeisimmistä piirteistä. Kilpailun voittaa se joka pysyy talossa pisimpään, eli se jota katsojat eivät äänestä talosta ulos. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto )

26 Interaktiiviset palvelut vastaan televisio Big Brotherissa ajan tasalla olevien interaktiivisten palveluiden rooli on merkittävä, koska televisio-ohjelmassa tapahtumat näytetään päivän viiveellä. Big Brotherissa kaikkein tuoreimmat uutiset välittyvät interaktiivisten palveluiden kautta. On varmasti sopivaa sanoa, että Big Brotherissa interaktiiviset palvelut ovat keskeisemmässä roolissa kuin missään muussa tvformaatissa. Yksi BB:n keskeisiä teemoja on vuorokauden ympäri ulottuva seuranta 24/7. Tämä on mahdollista interaktiivisten palveluiden kautta. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Big Brotherin interaktiivisten palveluiden tiiminvetäjä ja tuottaja Marika Vepsäläinen korostaa, että vaikka webtiimi ei työskentele ympäri vuorokauden, pyritään talon tapahtumia seuraamaan uutisoinnissa läpi vuorokauden. Ensimmäinen aamulla töihin tuleva henkilö käy koneelta läpi yön tapahtumat loggaus-ohjelmasta ja kirjoittaa uutisarvoisista tapahtumista verkkosivuille. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Big Brotherin televisio-ohjelman vahvuudeksi Vepsäläinen mainitsee sen, että se kokoaa päivän oleelliset tapahtumat tiiviiksi katselupaketiksi joka päivä. Tuottaja korostaa, että interaktiivisuuden tärkeydestä huolimatta tv on Big Brotheriin kuuluvista medioista suosituin. Tv:n heikkous on Vepsäläisen mielestä se, että ohjelma näyttää tapahtumat viiveellä. Tuotannollisista syistä johtuen päivittäisissä jaksoissa nähdään aina edellisen päivän tapahtumia. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto )

27 27 Internetsivujen vahvuus on Vepsäläisen mukaan reaaliaikainen seuranta talon tapahtumista. Tuottaja korostaa, että verkkosivuilla tapahtumiin reagoidaan aina nopeasti. Sivuilla oleva netti-tv -palvelu eli live-kuva talosta ja tapahtumista koostetut videoklipit tukevat uutisointia ja antavat kokonaisvaltaisen kuvan ohjelman kulusta. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Verkkosivujen heikkoudeksi tiiminvetäjä mainitsee mahdolliset tekniset ongelmat. Jos käyttäjiä on samaan aikaan paljon, sivujen latautuminen saattaa hidastua. Internetin heikkoutena tuottaja pitää myös mahdollisia yhteensopivuusongelmia eli tapauksia, joissa käyttäjien nettiselaimet eivät tue palveluntarjoajan sisältöjä. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Netin mukana olo formaatissa vaatii kaikilta erityistä tarkkuutta, myös tv-tuotannon vetäjiltä, koska mahdolliset virheet formaattia seuraavassa tuotannossa voivat paljastua peruuttamattomasti käyttäjille netin kautta. Kun nettiin laittaa jotain keskeistä informaatiota, sitä on vaikea muuttaa ilman kunnon selitystä. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Hyvä esimerkki virheiden ja yllättävien tapahtumien paljastumisesta verkkosivujen kautta ovat, Suomen Big Brotherin tunkeutujat. Ohjelman toisella viikolla taloon tunkeutui yöllä pihan kautta nuorisojoukko. Paikalle hälytettiin välittömästi poliisit, ja ilkivallan tekijät jäivät kiinni. Pääohjaaja päätti, että tapauksesta ei uutisoida netissä, mutta välittömästi tunkeutumisen jälkeen ympärivuorokautisen 24/7 palvelun katsojat ihmettelivät keskustelupalstalla, mitä talossa tapahtuu ja miksi pihalla on ylimääräisiä ihmisiä. Tapauksesta tiedotettiin vielä samana päivänä lehdille, mutta nettikameroiden takia tunkeutumisesta käytiin verkkosivuilla jo ennen tätä kiivasta keskustelua. Mobiilipalvelun vahvuuksista Vepsäläinen (henkilökohtainen tiedonanto ) toteaa, että sisältöä saa käyttöönsä liikkeellä, missä vaan ja milloin vain. Mobiiliuutiset kertovat, mitä talossa tapahtuu juuri nyt. Merkittävistä tapahtumista uutisoidaan aina ensin SMS-viestillä, vasta sen jälkeen tapahtumasta kirjoitetaan uutinen verkkosivuille.

28 28 Vepsäläisen mukaan haasteellista viesteissä on tehokkaan sisällön tuottaminen 160 merkillä. Oleellinen tieto pitää tiivistää muutamaan lauseeseen mahdollisimman informatiivisesti ja houkuttelevasti. Myös mobiilipalveluissa voi ajoittain ilmetä teknisiä ongelmia. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Tekstitelevisio vahvuutena tuottaja pitää sitä, että se tarjoaa uutissisältöä televisionkatselun yhteydessä. Internetiin verrattuna teksti-tv ei ole visuaalisesti yhtä houkutteleva, mutta toisaalta se mahdollistaa uutisten lukemisen myös niille käyttäjille joilla ei ole tietokonetta ja nettiyhteyttä. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) 8.2 Interaktiivisuuden kritiikkiä Ohjelman alettua Suomessa käytiin kiivasta keskustelua internetin kautta levinneistä kuvista, joissa kilpailijat ovat alasti suihkussa. Jo ensimmäisen televisio-ohjelman jälkeen internetissä levisi kuvasarja, jossa naispuoliset kilpailijat ovat Big Brother -talon suihkussa täysin alastomina. Luultavasti kuvat kaapattiin netti-tv:n lähetyksestä. Nettikameroiden videomateriaalista poimitut still-kuvat herättivät kysymyksen, onko tosi-tv:n tirkistelyssä menty liian pitkälle. Julkisuudessa paheksuttiin suihkussa olevia kameroita ja niiden motiivia. Televisio-ohjelmassa näytettiin myös kuvaa suihkusta ja talossa olevasta saunasta. Ensimmäisillä viikoilla suoraa alastonkuvaa ei juurikaan televisiossa näytetty, mutta ohjelman edetessä kuvamateriaali oli selvästi rohkeampaa. Netin kautta levinneissä kokovartalokuvissa kilpailijat näkyivät kokonaan alasti. Materiaali oli mitä ilmeisimmin peräisin 24/7-palvelun kautta, koska esimerkiksi videoklipeissä suoraa alastonkuvaa ei juurikaan käytetty.

29 29 Periaatteessa ohjaaja voi niin sanotulla paniikkinappulalla pysäyttää nettiin suorana menevän kuvamateriaalin, jos talossa tapahtuu jotain esitettäväksi sopimatonta. Niin ikään netissä näkyvä director s cut on ohjaajan valitsemaa materiaalia. Tapahtumia voi seurata editoimattomien kameroiden avulla talon makuuhuoneista, pihalta ja olohuoneesta. Suomen Big Brotherissa suihkukuvan ei ole katsottu olevan sopimatonta, sitä on näytetty sekä netissä että televisiossa. Paniikkinappulaa ei käytetä kuin aivan välttämättömissä tapauksissa, joten jos teknisiä ongelmia ei ilmene, käyttäjillä on pääsääntöisesti 24/7-yhteys Big Brother -taloon. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Suihkussa kuvaaminen ei ollut laitonta, koska kilpailijat suostuivat sopimuksella siihen, että heitä kuvattaisiin myös kylpyhuoneessa. Netissä levinneet alastonkuvat osoittavat, että sensurointi ja materiaalin hallinta internetissä on vaikeaa. Tekijänoikeudet pätevät myös verkkosivujen sisältöihin, mutta niiden valvominen ja hallinta on vaikeaa. Alastonkuvista nousseen kohun lisäksi Suomen Big Brother pääsi lööppeihin talossa harrastetun seksin takia. Ohjelman alusta asti yhdessä viihtyneiden kilpailijoiden Hannan ja Timon intiimit hetket peiton alla näytettiin sekä suorana internetissä että seuraavan päivän televisio-ohjelmassa Iltalehden etusivulla uutisoitiin tapahtuneesta otsikolla Seksiä suorassa lähetyksessä. Big Brotherin pariskunta Hanna ja Timo antautuivat kuukauden kuhertelun jälkeen täydelliseen intiimiin kontaktiin televisiokameroiden nähden. Eikä kerta ollut välttämättä edes ensimmäinen [ ] Suoran internetlähetyksen katsojat saattoivat havaita yön tunteina Timon sängyssä kaksikin hahmoa. (Iltalehti )

30 30 Todellisuustelevisiolla eli tosi-tv:llä on tällä hetkellä vahva asema kaupallisten kanavien ohjelmistoissa. Big Brotherin ja muiden jo pidempään pyörineiden formaattien lisäksi uusia konsepteja ja jatkokausia tuotetaan jatkuvasti. Kuten edellä mainitut esimerkit Suomen Big Brotherin saamasta julkisuudesta osoittavat, tosi-tv ei rajoitu pelkästään tv-ruudulle, vaan myös lehdistö nostaa ohjelmien tapahtumia julkiseen keskusteluun. Mikko Hautakankaan mukaan 1990-luvun loppupuolella kehitetyt ihmislaboratorio-ohjelmat kuten Big Brother ottivat askeleen dokumentaarisuudesta kohti puhtaasti viihteellistä tirkistelyä. (Hautakangas 2005, ). Katsojien mahdollisuus osallistua tällaisiin ohjelmiin antaa viihdearvoa, mutta kärsivätkö samalla journalistinen ote ja sisältö? Vuorovaikutteisuuden avulla katsojilla on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään, mutta interaktiivisuus on lisännyt etenkin katsojien tarvetta tirkistellä. 9 INTERAKTIIVISUUDEN TULEVAISUUS Joissain tapauksissa uudet mediat voivat syrjäyttää vanhempia viestintämuotoja, mutta uuden median vanhoja muotoja täydentävä vaikutus on todennäköisempää. Uusi media itsessään uusiutuu ja määrittyy jatkuvasti muuttuvan teknologian ja käyttökulttuurin mukana. (Förnäs 1999, ) Internetin käyttö on moninkertaistunut hyvin lyhyessä ajassa. Erityisen suosittua verkossa on joukkoviestinten www-sivujen seuraaminen. Suuret mediatalot panostavat entistä enemmän verkkopalveluihin. (Åberg 2000, ). Melkein kaikilla televisio-ohjelmilla on jo omat verkkosivut, jotka mahdollistavat tavalla tai toisella katsojien osallistumisen ohjelmiin.

31 31 Uuden tekniikan myötä informaation vastaanotto ja käyttö on muuttunut aikaan ja paikkaan sidotusta lähetyksestä jatkuvasti läsnäolevaksi syötöksi ja palautteeksi. Media välineenä on muuttumassa käyttäjälle henkilökohtaisemmaksi. Uusi media mahdollistaa viestinnän käytön ja sisältöjen räätälöimisen omien mieltymysten mukaisesti. Tulevaisuuden ja kehityksen kannalta on oleellista, saavatko käyttäjät niin paljon hyötyä ja lisäarvoa, että uuden median käytöstä muodostuu välttämättömyys. Jos interaktiivisten palveluiden käyttö tuo enemmän etuja suhteessa omaksumiseen vaivalloisuuteen tai kustannuksiin, käyttö yleistyy nuorten lisäksi myös aikuisten keskuuddessa. (Hintikka 1996, ) Keskustelupalstalta kävi ilmi, että monet Big Brotherin katsojat olivat ihmeissään verkkosivujen ja televisio-ohjelman eriaikaisuudesta. Interaktiivisten palveluiden reaaliaikaisuus sai monet katsojat kritisoimaan televisioversion päivän viivettä. Toisaalta ne katsojat, jotka seuraavat ohjelmaa mieluiten televisiosta eivät pidä siitä, että tapahtumat paljastetaan ennen lähetystä internetissä. Tämä osoittaa mielestäni sen, että interaktiivisuuden omaksuminen ei onnistu hetkessä. Nuorille internetin parissa kasvaneille sopeutuminen uuteen mediaan on luonnollista, ja uudet palvelut kiinnostavat. Mutta kotisohvilta passiivisesti ohjelmia seuraamaan tottuneita katsojia ei ole helppo houkutella aktiivisiksi. Janet Jonesin mukaan interaktiivisen television tulevaisuus on riippuvainen tämän hetken ydinkohderyhmästä eli vuotiaista nuorista. Nuoret käyttävät televisionkatselun sijaan yhä enemmän aikaa pelaamiseen ja tietokoneisiin. (Jones & Mathijs 2004, 212.) Jones uskoo interaktiivisten palveluiden suosion nousuun. Nähtäväksi jää, miten tuotantoyhtiöt pystyvät säilyttämään vuorovaikutteisten ohjelmien kontrollin ja haluavatko katsojat osallistua ohjelmiin luomalla katselusta henkilökohtaisemman kokemuksen. (Jones & Mathijs 2004, )

32 32 10 YHTEENVETO Interaktiivinen tv on vielä isolle osalla katsojista suhteellisen tuntematon käsite. Todellisuustelevisio on kuitenkin onnistunut houkuttelemaan etenkin nuoret ja nuoret aikuiset käyttämään vuorovaikutteisia palveluita. Interaktiiviset palvelut aktivoivat passiivisen televisionkatsojan toimimaan ja vaikuttamaan. Työskennellessäni Suomen Big Brotherin web-tiimissä sain käytännön kokemusta interaktiivisten palveluiden tuottamisesta ja niiden käyttäjistä. Big Brotherin kansainvälisen suosion takia oletin, että ohjelma menestyy hyvin myös Suomessa, mutta tästä huolimatta vuorovaikutteisten palveluiden suosio yllätti. Heti ohjelman alettua verkkosivuilla oli päivittäin kävijöitä noin Julkisuudessa on puhuttu paljon todellisuustelevision ylitarjonnasta, siksi pelkäsin, miten Big Brother otetaan vastaan. Oli hienoa huomata, että verkkosivujen sisältö ja muut tuottamamme palvelut houkuttelivat ja palvelivat yleisöä. Interaktiivinen tiimi sai kiitosta sekä käyttäjiltä että Subtv:n henkilökunnalta. Vepsäläisen mukaan palveluiden saattaminen yleisön tietoisuuteen oli haastavaa, koska Big Brother formaatti ja interaktiiviset palvelut yleensä ovat Suomessa vielä suurelle yleisölle tuntemattomia. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto )

33 33 Tutkiessani interaktiivisten palveluiden roolia koko tuotannossa huomasin, että Internet ja muut palvelut toimivat kattavana kokonaisuutena, joita seuraamalla pysyi televisio-ohjelmaa paremmin ajan tasalla tapahtumista. Mutta interaktiiviset palvelut ja televisioversio Big Brotherista eivät missään nimessä sulje toisiaan pois, vaan ne täydentävät toisiaan. Big Brotherin innokkaimmat seuraajat saivat kokonaisvaltaisen kuvan tapahtumista seuraamalla eri foorumeja. Tuotannon alkaessa televisiopuolen työntekijät suhtautuivat web-tiimiin varauksella. Ristiriitoja aiheutti se, että me kerroimme tapahtumista ennen televisio-ohjelmaa. Oli ymmärrettävää, että ohjaajat halusivat jättää jotain yllätyksiä seuraavan päivän televisio-ohjelmaan, mutta formaatin luonteeseen kuuluu, että verkkosivuilla uutisoidaan asioista tuoreeltaan. Interaktiivisisia sisältöjä tuottavan tiimin sovittaminen tuotantotiimiin kokonaisuutena, jonka jäsenistä suurin osa ei ole ollut tekemisissä interaktiivisen tuotannon kanssa ennen on haasteellista. (Vepsäläinen, henkilökohtainen tiedonanto ) Tuotannon alun jälkeen yhteistyö alkoi mielestäni sujua hyvin. Televisiotuotannon työntekijät huomasivat, että www-sivut ja muut palvelut tukevat ohjelmaa. Verkkosivuista tuli ohjaajille ja muulle henkilökunnalle tärkeä tiedonlähde, josta pystyi päivittämään talon tapahtumat ennen oman työvuoron aloitusta. Koska yhteistyö televisiotuotannon henkilökunnan kanssa oli ensiarvoisen tärkeää, kysyimme esimerkiksi arkaluontoisten uutisten julkaisemiseen aina vastaavalta ohjaajalta luvan. Erityisen tarkkoja interaktiivisessa tiimissä oltiin niin sanotun päiväkirjahuoneen keskustelujen uutisoimisesta. Suurimmat yllätykset ja käänteet säästimme aina seuraavan päivän televisio-ohjelmaan.

Käsitteitä ja määritelmiä

Käsitteitä ja määritelmiä Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi

Lisätiedot

AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen

AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA. Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen AIDOSTI VUORO- VAIKUTTEINEN TV ON VIHDOIN TOTTA Hybridi-TV-mainonnalla tavoitat ja aktivoit kohdeyleisösi paremmin kuin koskaan ennen TV JA INTERNET SAUMATTOMASTI YHDESSÄ Koko 2000-luku on odotettu kuumeisesti

Lisätiedot

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Millaista on AV sisältöjen katselu? Viestintävirasto teetti syksyn 2011 aikana kaksi kuluttajatutkimusta»

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

Kingi: Äänestyksen yleiset säännöt ja ehdot

Kingi: Äänestyksen yleiset säännöt ja ehdot Kingi: Äänestyksen yleiset säännöt ja ehdot 1. Yleistä Voit osallistua tv-ohjelman äänestykseen: a) lähettämällä tekstiviestin äänestyslyhytnumeroon, b) soittamalla äänestyspuhelinnumeroon tai e) etukoodilla

Lisätiedot

Big Brother Big Brother

Big Brother Big Brother Big Brother Big Brother on tosi-tv sarja, jossa on 12 kilpailijaa kerrallaan elää 14 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Viikoittain yksi kilpailija häädetään talosta, viimeiseksi taloon

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen

Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen Nuorten internetissä ja somessa kuluttamat sisällöt Nuorten netin käytössä korostuvat erilaiset

Lisätiedot

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus, helmikuu 2015 2 Yhteenveto Tabletit, tietokoneet ja älypuhelimet

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Asiakasymmärryksestä avaimet tulevaisuuteen 22.4.2015

Asiakasymmärryksestä avaimet tulevaisuuteen 22.4.2015 Asiakasymmärryksestä avaimet tulevaisuuteen 22.4.2015 Ani Korpela, Head of Content Users, Elisa Viihde Mika Lepistö, Business Manager, Elisa Viihde Asiakasymmärrys strateginen valinta 2 Miten haemme asiakasymmärrystä

Lisätiedot

Nuorten mediankäyttötapoja

Nuorten mediankäyttötapoja Mediakritiikkiprojekti Nuorten mediankäyttötapoja Sinituuli Suominen Haluan mediakritiikkiprojektini avulla lisää tietoa nuorten lehdenlukutottumuksista. Kiinnostavatko lehdet edelleen Internetistä huolimatta?

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Käyttäjien osallistuminen suunnitteluprosessiin

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

DAISY. Esteetöntä julkaisua

DAISY. Esteetöntä julkaisua DAISY Digital Accessible Information SYstem Esteetöntä julkaisua Markku Leino 27.4.2009 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on DAISY kirja? DAISY-järjestelmän lyhyt historia Miten rakentaa DAISY-kirja ja kirjatyypit

Lisätiedot

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media Vuorovaikutteisuutta videomainontaan Teemu Suominen Nelonen Media Aiheet Tv-sisältöjen kulutus tänä päivänä Miksi interaktiivista videomainontaa Esimerkkejä toteutuksista Kokemuksia ja oppeja TV Päälähetys

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Joulukuu 2011 Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain

Lisätiedot

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43 OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010

Lisätiedot

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Virta Helsinki Peter.ohman@virtamedia.com virtamedia.com virtamediacommunity.blogspot.com twitter.com/virtamediacom Tutkimuksen perustiedot Tutkimuksen

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Sosiaalinen Media Suomessa - nykyistä ja tulevaa

Sosiaalinen Media Suomessa - nykyistä ja tulevaa Sosiaalinen Media Suomessa - nykyistä ja tulevaa Taneli Tikka toimitusjohtaja IRC-Galleria.net Dynamoid Oy Technology changes while people's needs remain the same. When it comes to communication products,

Lisätiedot

Sähköinen asiointi liikkuvan asiakkaan palveluverkot

Sähköinen asiointi liikkuvan asiakkaan palveluverkot Sähköinen asiointi liikkuvan asiakkaan palveluverkot Risto Carlson, ICT-johtaja, Digita Oy We deliver your content Suomen EDI-Leidit 27.9.2007 1 Agenda 1. Johdanto 2. Internetin historiaa 3. Langattomat

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

VÄRIKÄS HYNYSENRANTA. Interaktiivinen videosovellus Lappeenrannassa ei ainakaan voi markkinointiviestintäpäällikkö Mirka Rahman

VÄRIKÄS HYNYSENRANTA. Interaktiivinen videosovellus Lappeenrannassa ei ainakaan voi markkinointiviestintäpäällikkö Mirka Rahman VÄRIKÄS HYNYSENRANTA Interaktiivinen videosovellus Lappeenrannassa ei ainakaan voi markkinointiviestintäpäällikkö Mirka Rahman Toinen kaunis kaupunki veden äärellä Jossa on hyvä opiskella, elää, yrittää

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

Tutkimuksen tarkoitus. 2nd Screen - Shaping of Social and Interactive TV Experience

Tutkimuksen tarkoitus. 2nd Screen - Shaping of Social and Interactive TV Experience 2nd Screen - Shaping of Social and Interactive TV Experience Tutkimuksen tarkoitus Ymmärtää erilaisia television katselutilanteita ja 2nd screen laitteiden käyttötapoja television katselun yhteydessä Mitenjamiksi2

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

DigiTV-boxien kauppa käy missä nyt mennään?

DigiTV-boxien kauppa käy missä nyt mennään? 1 DigiTV-boxien kauppa käy missä nyt mennään? Juho Mäyränpää 11.03.2004 HPJ - Lifesigner Ltd 2 Sovellukset Toimijat - mistä näkee Mikä kiinnostaa Tarjolla nyt Tulevaisuus 3 Sovellukset Digitaalista sisältöä

Lisätiedot

VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA. Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi.

VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA. Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi. VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi.norros Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos Ihmisen soluja uusiutuu

Lisätiedot

DISCORD. Pian suosituin viestintäsovellus! Pitäisikö sinne jalkautua? Jenni Lappalainen 2019

DISCORD. Pian suosituin viestintäsovellus! Pitäisikö sinne jalkautua? Jenni Lappalainen 2019 DISCORD Pian suosituin viestintäsovellus! Pitäisikö sinne jalkautua? Jenni Lappalainen 2019 Mikä Discord on Discord on vuonna 2015 julkaistu VoIP-sovellus VoIP eli Voice IP tarkoittaa puhelua internetin

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Sähköisen journalismin muutosvoimia Kirkon viestintäpäivät Lento tulevaisuuteen Atte Jääskeläinen johtaja, vastaava päätoimittaja

Sähköisen journalismin muutosvoimia Kirkon viestintäpäivät Lento tulevaisuuteen Atte Jääskeläinen johtaja, vastaava päätoimittaja Sähköisen journalismin muutosvoimia Kirkon viestintäpäivät 8.9.2011 Lento tulevaisuuteen Atte Jääskeläinen johtaja, vastaava päätoimittaja 1 Kohti yksilöllisempää mediankäyttöä Uutisten rutiinimainen seuraaminen

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus?

Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus? Miltä näyttää Watsonin tulevaisuus? Cable Days 18.11.2014 Jaakko Harno, Watson Nordic Oy Watson lyhyesti Watson Nordic on Anvia Oyj:n ja Makuuni Oy:n omistama yhtiö Watson Nordic operoi, myy ja markkinoi

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA TEKSTITYKSESTÄ

AJANKOHTAISTA TEKSTITYKSESTÄ AJANKOHTAISTA TEKSTITYKSESTÄ Sami Virtanen erityisasiantuntija, MBA - esteettömyys ja saavutettavuus, Kuuloliitto ry Valli, digiverkosto 2.4.2019 ALUSTUKSEN RUNKO 1. Esittäytyminen 2. TV-tekstitys 3. TV-tekstityksen

Lisätiedot

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon) Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen 1. Lähtötilanne 2. Kampanja 3. Tavoitteet 4. Kohderyhmä 5. Sosiaalinen media 6. Kampanjasivut 7. Ulkomainonta 8. Kampanjan

Lisätiedot

DNA MOBIILI TV - YLEISET KÄYTTÖOHJEET

DNA MOBIILI TV - YLEISET KÄYTTÖOHJEET DNA MOBIILI TV - YLEISET KÄYTTÖOHJEET Mobiili-tv-palvelua käytetään puhelimen mobiili-tv-sovelluksella. Tässä dokumentissa kuvatut toiminnallisuudet ovat esimerkkejä tiettyjen puhelinmallien toiminnallisuuksista.

Lisätiedot

Movikan CallMEDIA-palvelut

Movikan CallMEDIA-palvelut Movikan CallMEDIA-palvelut kuluttaja osaksi Median sisältöä Älykkäät Puhe- ja Viestipalvelut CallTV-palvelut Älykkäät Puhe- ja Viestipalvelut interaktiivista sisältöä medioille IVR-, SMS- ja älypuhelintekniikka

Lisätiedot

Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi

Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliike kertoo totuuden Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliiketutkimus Ruudulla, lukulaitteella tai älypuhelimella näytetään tutkittava

Lisätiedot

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy SOME Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa TIEDONLÄHDE Facebookista on tullut uusi Google: kuluttajien ensisijainen tiedonlähde on monesti sosiaalinen media Kuluttajat muodostavat mielipiteensä

Lisätiedot

Internet. Tekniikantie 12 Innopoli 02150 ESPOO 9043542717 90466464

Internet. Tekniikantie 12 Innopoli 02150 ESPOO 9043542717 90466464 Rissa & Järvinen Oy IBI Internet Tekniikantie 12 Innopoli 02150 ESPOO 9043542717 90466464 c:- '~ Internet: petterljarvinen@retj.fi XAOO: G=petteri; S=jarvinen; O=pjoy; P=inet; A=mailnet; C=fi WVVVV-sivu

Lisätiedot

Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003

Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003 Tapio Kallioja toimitusjohtaja Capital Markets Day Nykyiset toiminta-alueet Kaupallinen televisio Digitaalinen maanpäällinen televisio Kaapelitelevisio Laajakaista-internet Digitaalinen kaapelitelevisio

Lisätiedot

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä:

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä: Nielsen: "Olen tutkinut Webin käytettävyyttä vuodesta 1994, ja jokaisessa tutkimuksessa esiin on noussut sama asia: käyttäjät haluaisivat sivujen latautuvan nopeammin. Aluksi olin sitä mieltä, että käyttäjät

Lisätiedot

Johdatus historiatieteeseen

Johdatus historiatieteeseen Johdatus historiatieteeseen Verkkokeskustelulla tuettu luentosarja Jari Ojala jaojala@campus.jyu.fi Lähtökohtia Historian perusopintojen massaluento Kurssin yleiset tavoitteet: Kehittää teoreettista ajattelua

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

SeaMonkey pikaopas - 1

SeaMonkey pikaopas - 1 SeaMonkey pikaopas SeaMonkey on ilmainen ja yksinkertainen www-sivujen teko-ohjelma. Sillä on kätevää koostaa yksinkertaisia sivuja ilman, että täytyy tietää jotain HTML-koodista. Tämä opas esittelee sivuston

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Jokainen ryhmäläinen kertoo vuorollaan ensimmäisen ajatuksen, joka tulee mieleen sanasta itsetunto.

Jokainen ryhmäläinen kertoo vuorollaan ensimmäisen ajatuksen, joka tulee mieleen sanasta itsetunto. Julkinen itsetunto Muille näyttäytyvä itse-tunto on julkista itsetuntoa. Julkista itsetuntoa kuvaa henkilön tapa tuoda ilmi itsetuntoaan käytöksellään, toiminnallaan ja puheellaan. Julkista itsetuntoa

Lisätiedot

Opus SMS tekstiviestipalvelu

Opus SMS tekstiviestipalvelu Opus SMS tekstiviestipalvelu Sivu 1 / 17 1. Yleistä toiminnosta Opus SMS tekstiviestipalvelun avulla voidaan Opus Dental potilashallintaohjelmasta Lähettää muistutuksia tekstiviestillä Lähettää tiedusteluita

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram! TUBESSA ON VOIMAA Me haluttiin tutkia kuinka paljon ja tehtiin heinäkuussa 2018 laajamittainen (n=1000) kyselykartoitus 15 35-vuotiaille jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana

Lisätiedot

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Museoliiton tiedottajapäivät Kotka 18-19.9.2008 Sirpa Stenström, verkkoviestintäsuunnittelija Tampereen kaupunki, sivistyspalvelut Tampereen kaupunki Mitä

Lisätiedot

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen Internetpalvelut matkalla 03.05.2012 Mikko Sairanen Täyden palvelun mobiilitoimisto Suunnittelu Toteutus Tuki & ylläpito Jatkokehitys 2 Palvelut Mobiilisivustot ja sovellukset Tabletsovellukset Smart-TV

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE

NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE Netikka TV 1 Versio 2.1 NETIKKA TV KÄYTTÖOHJE Netikka TV 2(10) Tervetuloa Netikka TV:n käyttäjäksi! Tervetuloa käyttämään Anvian Netikka TV -palvelua. Onnittelemme sinua hyvästä valinnasta! Palvelu antaa

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Ylen kielipalvelut. Liikenne- ja viestintävaliokunta 26.5.2016 Johtaja Ismo Silvo, Yle Julkaisut

Ylen kielipalvelut. Liikenne- ja viestintävaliokunta 26.5.2016 Johtaja Ismo Silvo, Yle Julkaisut Ylen kielipalvelut Liikenne- ja viestintävaliokunta 26.5.2016 Johtaja Ismo Silvo, Yle Julkaisut Yleisradion sisällöt ja palvelut 2015 Ylen julkisen palvelun tarjonnan laajuus edellisvuosien tasolla: sisältöjä

Lisätiedot

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa Anu Kuikkaniemi 18.9.2015 Helsinki Esityksen sisältö Turun ammattikorkeakoulun hankkeet

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Luento 3, Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Ilona Rahnasto

Luento 3, Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Ilona Rahnasto TU-C990 Viestintä Luento 3, 6..07 Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Ilona Rahnasto Agenda Vaikuttamisen kohteet, tavoitteet ja keinot Harkkatyö: tavoitteet ja mittarit

Lisätiedot

Antennijakelu UHF-alueella 2017

Antennijakelu UHF-alueella 2017 Antennijakelu UHF-alueella 2017 Antennialan tekniikkapäivä 31.10.2013 Teppo Ahonen Agenda Esityksen sisältö Viestintäpoliittinen ohjelma, pääkohdat TV-jakelun näkökulmasta Toimialan T2-siirtymää suunnitteleva

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset. Workshop 30.3.2017 Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA Workshopin tavoitteena on oppia, miten palveluita ideoidaan ja kehitetään palvelumuotoilun menetelmien avulla. Workshop

Lisätiedot

Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018

Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun. Kesä 2018 Ohjeistus: Digitaalinen videomainonta eri ympäristöissä kerralla kaikki kanavat haltuun Kesä 2018 Tässä oppaassa esitellään neljä eri videomainosformaattia, jotka tuottamalla onnistut eri ympäristöissä.

Lisätiedot

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Kansallinen radio- ja televisioarkisto Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Lasse Vihonen 29.12.2008 Uusi kulttuuriaineistolaki Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä

Lisätiedot

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi

Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Käytettävyys ja käyttäjätutkimus Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Teron luennot Ke 15.2 miniluento Ti 28.2 viikkotehtävän anto (T,M) To 1.3 Tero paikalla (tehtävien tekoa) Ti 6.3

Lisätiedot

Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? Jaana Kettunen, Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? Jaana Kettunen, Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Millaisia taitoja sosiaalisessa mediassa tapahtuva ohjaus edellyttää? Jaana Kettunen, Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Joustavia polkuja toiselta asteelta korkea-asteelle 9.11.2015 - Jyväskylä

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot