Ennakkomateriaali 2011

Transkriptio

1 YMPÄRISTÖAKATEMIA MILJÖAKADEMIN Luonnon monimuotoisuus maataloustuotannon edellytyksenä - ohjaavatko tukitoimet oikeaan suuntaan? Ennakkomateriaali 211 Tom Björklund Suomen riistakeskus

2 1 Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus Biodiversiteetillä tarkoitetaan biologisen elämän monimuotoisuutta tai luonnon monimuotoisuutta. Biodiversiteettiä voidaan tunnistaa kolmella eri organisaatiotasolla: geeneissä, lajeissa ja elinympäristöissä. Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa perintöaineksen vaihtelua jonkin eliöiden muodostaman ryhmän keskuudessa. Lajien monimuotoisuutta mitataan tavallisimmin jollakin alueella tai jossakin ekosysteemissä esiintyvien lajien lukumäärällä. Ekosysteemien monimuotoisuudella tarkoitetaan eri elinympäristö- tai luontotyyppien (esim. lehtometsät, keidassuot tai humusjärvet) monimuotoisuutta jollakin tietyllä alueella (Luonnontila 211 a). Maatalousympäristössä tunnistetaan tuotannollinen biodiversiteetti (tuotantoeläimet ja -kasvit) sekä biodiversiteetti, joka on sopeutunut ihmisen muokkaamaan ympäristöön. Se pitää sisällään mm. lintujen ja kasvien ohella lajit, jotka ylläpitävät tuotannollista toimintaa (mm. pölyttäjät ja maanmuokkaajat) mutta myös tuotannolle haitalliset lajit (mm. tuholaiset). Maapallolla nykyään eläviä lajeja tunnetaan noin 1,4 miljoonaa, mutta lajien todellisen lukumäärän arvioidaan olevan 5 5 miljoonaa. Maailman tunnetuista lajeista 38 % on vaarassa kuolla sukupuuttoon ja suurinta osaa lajeista ei vielä edes tunneta. Luonnon monimuotoisuus vähenee tällä hetkellä ihmisen toimesta nopeasti sukupuuttoja on 1-1 kertaa enemmän kuin luontainen nopeus olisi. Suomen uusimmassa lajien uhanalaisuusarvioinnissa tarkasteltiin yhteensä sieni-, kasvi- ja eläinlajin tilaa. Selvityksen perusteella lajien uhanalaistuminen ei ole meillä hidastunut. Suomessa on noin 45 eliölajia. Yli 2247 eliölajia on Suomessa arvioitu uhanalaisiksi. Tämä on noin joka kymmenes arvioiduista lajeista (Rassi ym. 21). Maamme 4 luontotyypistä taas 51 % on uhanalaisia (Suomen luontotyyppien uhanalaisuus ). Luonnon monimuotoisuuden häviäminen on yhtä suuri ekologinen, poliittinen ja taloudellinen uhka kuin ilmastonmuutos. Suurimmat syyt luonnon monimuotoisuuden häviämiseen ovat ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus, maankäytön muutokset, haitalliset vieraslajit sekä ympäristön saastuminen. Suomi on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimukseen, jonka mukaan monimuotoisuuden väheneminen tulee pysäyttää vuoteen 22 mennessä. 2 3

3 2 Maatalousympäristöt 2.1. Maatalouden tilastoja Luonnontilaisen ympäristön ja ihmisen voimakkaasti muokkaaman kaupunkiympäristön väliin sijoittuvaan maatalousympäristöön vaikuttaa maanviljely ja karjanhoito. Kolmasosa suomalaisista elää maaseudulla, mutta vain pari prosenttia työväestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta. Maataloustöitä teki vuonna 21 kaikkiaan henkeä (Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) 211). Silti maatalousympäristö koskettaa monia muitakin kuin viljelijäperheitä, sillä esim. maisemalliset arvot ovat lopulta hyvin merkittävä osa maatalouden lisähyötyjä. Maatalousympäristöt kattavat 7 % Suomen kokonaispinta-alasta KUVA 1a. Maatalousmaan jakautuminen on kuitenkin epätasaista, sillä rannikkovyöhykkeellä maatalousmaa kattaa keskimäärin lähes kolmanneksen pinta-alasta, mutta sen KUVA 1b. Maatalousmaan jakautuminen on epätasaista. osuus vähenee voimakkaasti sisämaassa KUVA 1b. Maatalous elää vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Luonnon monimuotoisuus on maatalousympäristön perustekijä ja ylläpitävä voima. Noin 16 % Suomen hyvin tunnetusta lajistosta käyttää maatalousympäristöjä ensisijaisena elinympäristönään KUVA 1c. Nämä lajit ovat vuosisatojen, jopa vuosituhansien aikana sopeutuneet elämään ihmisen muokkaamissa ekosysteemeissä. Vaikka maatalousmaiseman vaihtelevuus ja pienipiirteisyys onkin viime vuosikymmenien aikana vähentynyt, maatalousympäristöt ovat edelleen varsin runsaslajisia ja monimuotoisia elinympäristöjä. Lähde: Luonnontila 211 b KUVA 1a. Maatalousympäristöt kattavat 7 % Suomen kokonaispinta-alasta. 7 % Maatilojen määrä ja peltoala Maatalouden rakennemuutokseen liittyvä maatilojen määrän väheneminen sekä tilakoon kasvaminen jatkuvat edelleen. Vuonna 21 maatiloja ja putarhayrityksiä oli noin 64. Vuodesta 199 lähtien tilojen määrä on vähentynyt noin puolella KUVA 2a. Tilakokoa taas on kasvattanut lähinnä peltojen vuokrauksen lisääntyminen sekä se, että tuotannon lopettaneissa tiloissa on ollut suhteessa enemmän pieniä tiloja. Vuonna 25 Suomen maatilojen yleisin peltoalan määrä oli 5-1 hehtaaria KUVA 2b. Viljeltävään peltopinta-alaan tilojen määrän vähentyminen ei sen sijaan ole juurikaan vaikuttanut. Vuonna 21 Suomen peltoala oli hehtaaria. Lähde: MA1 Maatilojen määrä ja peltoala Kotieläinten ja kotieläintilojen määrä KUVA 2a. Aktiivisten maatilojen lukumäärä ja keskimääräinen peltoala KUVA 2b. Kokonaispeltoalan jakautuminen kokoluokittain v % Tiloja Keskimääräinen peltoala 2 % 2 % % 4 ha 3 ha 2 ha 1 ha ha -5 % 5-1 % 1-2 % > 2 % KUVA 1c. Maatalousympäristöjä ensisijaisena elinympäristönään käyttää noin 16 % Suomen hyvin tunnetusta lajistosta. 16 % Suurin osa toimintansa lopettaneista maatiloista on ollut kotieläintiloja KUVA 3a ja b. Laiduntavalla karjalla on keskeinen rooli maatalousluonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä, sillä tavallisin perinnebiotooppien hoitokeino on laidunnus. Perinnebiotoopit ovat perinteisen karjatalouden muovaamia kasvillisuudeltaan avoimia tai puoliavoimia alueita. Karjatilojen ja ulkolaidunnuksen väheneminen ovat yhteydessä perinnebiotooppien määrän vähenemiseen. 34 % -1 ha 1-3 ha 3-5 ha 23 % 5-1 ha 1-2 ha > 2 ha lähde: Tike Lähde: MA2 Kotieläinten ja kotieläintilojen määrä

4 KUVA 3a. Nautakarjan ja karjatilojen lukumäärä 199 Karjatilat Nautoja Maatalousympäristön pesimälinnusto ja perhoset Tehomaatalous on muokannut ja vähentänyt peltolintujen pesimä- ja ruokailuympäristöjä sekä vähentänyt suojapaikkoja avoimessa peltoympäristössä. Keskeisimmät linnustoon vaikuttavat muutokset ovat olleet lypsykarjavaltaisen sekaviljelyn korvautuminen erikoistuneella viljojen ja juurikkaiden viljelyllä, syyskylvöisten viljojen korvautuminen kevätkylvöisillä viljoilla, salaojitus, karjanlannan korvautuminen väkilannoitteilla sekä lisääntynyt kemiallisten torjunta-aineiden ja maatalouskoneiden käyttö. Viimeksi kuluneen runsaan 3 vuoden aikana peltolintujen kannat ovatkin pienentyneet Suomessa noin 4 %. Peltolintuindikaattori on koostettu 11 lajin kannankehityksistä vuodesta 1979 lähtien. Indikaattori heijastelee Euroopan laajuista peltolintujen ahdinkoa, joka alkoi tehomaatalouden kehittyessä 195-luvulla KUVA 4a. Myös päiväperhosten ja muiden päiväaktiivisten suurperhosten kantojen taantuminen on ollut seurantajakson aikana yleisempää kuin kantojen kasvu KUVA 4b KUVA 3b. Lampaiden ja lammastilojen määrä Lähteet: MA8 Maatalousympäristöjen pesimälinnut ja MA9 Maatalousympäristöjen perhoset indeksi Lammastilat Lampaita KUVA 4a. Peltolintujen kannankehitysindeksi Voimakas lasku KUVA 4b. Perhoskantojen kehityssuunnat Lievä Vakaa Lievä kasvu Voimakas kasvu lähde: Tike 2.3. Maatalousympäristöjen lajien uhanalaisuus Maatalousympäristöissä esiintyy metsien jälkeen toiseksi eniten uhanalaisia lajeja, joka on 17.8 % kaikista Suomen uhanalaisista lajeista KUVA 5a. Erityisesti kuivat niityt eli kedot ovat keskeisiä elinympäristöjä uhanalaisille lajeille, sillä niillä elävien osuus kaikista uhanalaisista maatalousympäristöjen lajeista on peräti 71 % KUVA 5b. Maatalousympäristöjen lajien uhanalaistuminen on jatkunut edelleen. Vaikka myös positiivista kehitystä on tapahtunut, on negatiiviseen suuntaan kehittyneiden lajien lukumäärä selvästi suurempi KUVA 5c. Esimerkiksi uhanalaisten kulttuuri- ja maatalousympäristön lintulajien määrä kasvoi huomattavasti. Kulttuuri- ja maatalousympäristön uhanalaisten lajien joukossa on yleisiä taantuneita lajeja, kuten törmäpääsky ja kivitasku ( Maatalousympäristöjen lajien uhanalaisuuden ylivoimaisesti merkittävin syy on avoimien alueiden sulkeutuminen eli niittyjen muuttuminen vähitellen pusikoiksi ja metsiksi. Niittyjä ja ketoja ei enää niitetä ja laidunneta aikaisemmassa määrin. Viime vuosina myös lannoitteista, laidunnuksen muutoksista ja kaukokulkeumasta johtuva rehevöityminen on edistänyt sulkeumista. Toiseksi merkittävin maatalousympäristöjen lajien uhanalaisuuden syy on peltomaiden muutokset, esim. kovakuoriaisille karjanlannan väheneminen. Lähde: MA11 Maatalousympäristöjen uhanalaiset lajit KUVA 5a. Maatalousympäristön lajien osuus kaikista uhanalaisista lajeista vuonna 21 KUVA 5b. Uhanalaisten maatalousympäristön lajien elinympäristöt vuonna 21 Lajia 12 % 8 % 7 % Kuivat niityt eli kedot Tuoreet niityt Hakamaat ja lehdesniityt KUVA 5c. Maatalousympäristöjen lajien uhanalaisuuden kehitys % 2 % Uhanalaisuus lieventynyt Uhanalaisuus kasvanut 17,8 % 71 % Kosteat niityt ja ojanpientareet Ojat ja muuta kaivannot Viljelymaat Lähde: Suomen ympäristökeskus Lähde: Luonnontieteellinen keskusmuseo 6 7

5 hehtaaria 2.4. Perinnebiotoopit ovat uhanalaisia monimuotoisuuskeitaita Perinnebiotoopit ovat perinteisen karjatalouden muovaamia avoimia tai puoliavoimia alueita, jotka säilyivät avoimina joko niittämisen tai laiduntamisen ansiosta. Varsinaisen viljelykäytön ulkopuolella olevat perinnebiotoopit ovat maatalousympäristön runsaslajisimpia ja monimuotoisuuden kannalta keskeisiä elinympäristöjä. Noin neljännes Suomen uhanalaisista lajeista on riippuvaisia perinnebiotoopeista. KUVA 6a. Perinnemaisemakohteiden pinta-ala KUVA 6b inventoitujen kohteiden perinnemaisematyypit 33 % 12 % Metsälaiduin 33 % Kaskimetsä 2 % Nummi ja keto 5 % Tuore niitty 12 % Merenrantaniitty 14 % 2 % 5 % 12 % 12 % 6 % Ei hoidettu Hoidon piirissä 14 % 5 % Sisämaan rantaniitty 5 % Tulvaniitty 6 % Suoniitty 12 % Haka 12 % Lähde: Alueelliset ympäristökeskukset Perinnebiotoopit ovat vähentyneet rajusti 18-luvun lopulta lähtien pelloksi raivauksen ja hoidon loppumista seuraavan umpeenkasvun seurauksena. Sotien jälkeen perinneympäristöt ovat vähentyneet yli 9 % ja laatu vähentynyt merkittävästi (Schulman ym. 28). Myös peltojen raivaus ja metsitys sekä rantaniittyjen rakentaminen, ruoppaus ja vesien rehevöityminen ovat merkittäviä uhkia perinnebiotooppien säilymiselle. Tällä hetkellä perinnebiotooppeja on noin 4 hehtaaria, joista 3 hoidetaan säännöllisesti KUVA 6a. Kolmannes hoidetuista perinnebiotoopeista on metsälaitumia KUVA 6b. Noin 9 % perinnebiotooppien luontotyypeistä on luokiteltu joko äärimmäisen tai erittäin uhanalaisiksi. Uhanalaisen ja harvinaistuneen lajiston kannalta tärkeimpiä ovat erilaiset kedot, joiden osuus perinnebiotooppien kokonaispinta-alasta on kuitenkin pieni. Perinnebiotooppien kasvilajiston erityispiirteet ja monimuotoisuus johtuvat monesta tekijästä, muun muassa ravinteiden ja happamuuden vähäisyydestä, runsaasta valosta sekä lämpimästä ja kuivasta pienilmastosta, jotka ovat useimpien Suomen kasvilajien suosimia elinympäristön ominaisuuksia. Runsas kasvilajisto luo pohjan myös monimuotoiselle eläimistölle. Kaikkien Suomessa esiintyvien perinnemaisematyyppien tila on nykyisin heikko, eikä yhdenkään tyypin pinta-ala ja hoitotilanne riitä säilyttämään sille ominaista eliölajistoa, ekologista vaihtelua tai alueellisia erityispiirteitä. Perinnebiotooppien pinta-alan kymmenkertaistaminen riittäisi pysäyttämään useimpien nyt uhanalaisten perinnebiotooppilajien harvinaistumisen ja estämään monien vielä nykyisin yleisten lajien taantumisen Lähde: MA7 Perinnebiotooppien määrä Monimuotoisuuteen vaikuttavia toimenpiteitä maataloudessa 3.1. Pientareet, suojakaistat ja suojavyöhykkeet Pientareet, suojakaistat ja suojavyöhykkeet ovat eri levyisiä nurmikasvillisuuden peittämiä alueita peltojen vesialueisiin ja valtaojiin rajoittuvilla reunoilla. Ne lisäävät maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Pientareet ja suojakaistat kuuluvat ympäristötuen perustoimenpiteisiin. Pientareiden määrä on vähentynyt jyrkästi 195-luvulta lähtien etenkin salaojitusten seurauksena KUVA 7a. Suomen peltoalasta on tällä hetkellä salaojitettu lähes 6 prosenttia KUVA 7b, mutta alueelliset erot ovat huomattavia. Salaojitukset parantavat viljelyn tehokkuutta, mutta toisaalta pientareiden häviäminen köyhdyttää maatalouselinympäristöjen monimuotoisuutta. Tilusjärjestelyillä, jossa pieniä peltolohkoja yhdistetään keskenään, pyritään kohti suurempia peltokokonaisuuksia, joita voidaan käsitellä suurilla koneilla. Samanaikaisesti toimenpide kuitenkin vähentää peltoympäristön monimuotoisuutta. Monimuotoinen kasvillisuus ylläpitää viljelykasveillekin tärkeitä pölyttäjähyönteisiä ja runsasta kasveja syövien hyönteisten lajistoa. Ne ovat ravintoa pedoille ja loispistiäisille, jotka puolestaan säätelevät tuhohyönteisten kantoja. Siten pientareet edistävät luontaista biologista tuholaistorjuntaa. Lähde: MA6 Pientareet ja suojakaistat Viljelykierto Viljelykierto tarkoittaa samalla pellolla viljeltävien kasvien vuorottelua. Kierrossa voi olla esimerkiksi viljaa, nurmikasveja ja juurikasveja. Monipuolinen viljelykierto tukee maatalousluonnon monimuotoisuutta ja ylläpitää viljelymaan kuntoa. Se myös parantaa pelto- ja maaperäeliöstön elinmahdollisuuksia. Kukkivat viljelykasvit houkuttelevat hyönteispölyttäjiä. Viljelykiertoon satsaaminen hyödyttää myös viljelijää, sillä monipuolinen kasvintuotanto kestää muutoksia paremmin kuin yksipuolinen. Viljelyn monipuolistamisen on myös todettu olevan taloudellisesti kannattavaa viljelijälle, sillä se mitä pelloilla on aiempina vuosina viljelty, vaikuttaa satoon ja sitä kautta taloudelliseen tulokseen (MTT tiedote ). Monipuolinen viljelykierto on myös luomutuotannon perusta ja tärkeää nykyisin tavanomaisessakin viljelyssä. Lajistoltaan rikas kasvintuotanto on myös geenivarojen ylläpitoa Luonnonhoitopellot ja talviaikainen kasvipeitteisyys Luonnonhoitopeltojen tarkoitus on säilyttää monimuotoisuutta maatalousympäristössä. Luonnonhoitopellot kuuluvat ympäristötuen perustoimenpiteisiin. Tuki antaa viljelijöille mahdollisuuden pitää osaa tuotantoalasta poissa aktiivikäytöstä. 8 9

6 12 % 1 % 8 % 6 % 4 % 2 % % KUVA 7a. Pientareiden osuus peltoalasta Toholampi Yläne Nurmijärvi Liperi Luonnonhoitopeltoja ovat monet aiemmat kesantopellot, minkä lisäksi luonnonhoitopelloille voidaan kylvää riista-, maisema- ja niittykasveja. Varsinaisesti vesiensuojeluun kohdistuva toimenpide talviaikainen kasvipeitteisyys tuottaa myös monimuotoisuutta. Talviaikainen kasvipeitteisyys (monivuotisen kasvillisuuden lisäksi sänki ja muu kasvusto) on lisääntynyt viime vuosina, mikä näkyy myös maisemassa. Kasvipeitteisyys suojaa pellon pintaa sade-, sulamis- ja valumavesien sekä tuulen aiheuttamalta eroosiolta eli maanpinnan kulumiselta sekä ehkäisee fosforin ja typen huuhtoutumista vesistöihin. Kasvipeitteiset peltoalueet edistävät luonnonvaraisten eläinten, esimerkiksi peltopyyn, selviytymistä talven yli. Lähde: Lounais-Suomen ympäristökeskus Lannoitus ja kasvinsuojelu KUVA 7b. Vuosittainen salaojitus ja salaojitettujen peltojen osuus kokonaispeltoalasta Uudet sala-ojitukset (ha) Salaojitettua peltoa (%) % 4 % 2% % Lähde: Turun yliopisto, Tike Lannoitus vaikuttaa maatalousympäristön lajiston monimuotoisuuteen. Peltojen lannoitus lisää pellonpientareiden ravinnetasoa eli erityisesti typen ja fosforin määrä. Monipuolinen niittykasvillisuus ei menesty liian ravinteikkaalla maaperällä, vaan pientareiden rehevöityessä niiden lajisto köyhtyy. Peltojen selkärangattomiin lannoitus vaikuttaa epäsuorasti muuttamalla kasvuston tiheyttä ja lajistoa, jolloin ravinnon saatavuudessa tapahtuu muutoksia. Lannoitteiden kokonaismyyntimäärät ovat kääntyneet laskuun 199-luvun huipun jälkeen KUVA 8a Pelloille tulee fosforia, typpeä ja kaliumia myös ulkomailta tuodusta rehusta, joka erittyy kotieläinten lantaan ja levitetään pelloille. Lisäksi varsinkin typpeä tulee myös ilman kautta liikenteestä yms. Sekä kasvitautien että rikkakasvien torjunta-aineiden käyttö on lisääntynyt. Kevätviljapeltojen rikkakasvien runsaus onkin laskenut voimakkaasti vuosina ja tehtyjen kartoituksien välillä. Luomuviljelyssä ei kemiallisia torjunta-aineita käytetä lainkaan ja rikkakasvitiheydetkin ovat suurempia KUVA 8b. Biologinen torjunta on tuhoeläinten ja rikkakasvien torjumista, joka perustuu muiden eliöiden käyttöön. Biologinen torjunta on yleistynyt aivan viime vuosina. Rikkakasvien ja tuhohyönteisten torjunta-aineet vähentävät suoraan pelloilla tavattavien kasvi- ja hyönteislajien yksilö- ja lajimääriä. Rikkakasveiksi luetaan kaikki viljelykäytössä olevilla pelloilla esiintyvät luonnonvaraiset kasvilajit. Rikkakasvit kilpailevat viljelykasvien kanssa ja vähentävät siten niiden satoa. Ilman rikkakasvien torjuntaa satohävikki vaihtelee tuotantosuunnan mukaan viidestä prosentista viiteenkymmeneen prosenttiin. Tuhohyönteisten torjunta-aineet vaikuttavat myös sellaisten hyönteisten esiintymiseen, joita ei lueta tuholaisiksi. Hävittämällä rikkakasvit ja niillä elävät selkärangattomat, torjuntaaineet vaikuttavat myös pelloilla eläviin selkärankaisiin. Rikkakasvit tarjoavat ravintoa peltolinnuille sekä pölyttäjä- ja kasvinsyöjähyönteisille ja ovat siten keskeisiä monen muun maatalousympäristön lajiryhmän monimuotoisuuden kannalta KUVA 8c. Lähteet:MA3 Lannoitteiden käyttö ja MA1 Kevätviljapeltojen rikkakasvit Luomutuotanto Luonnonmukaisesti viljellyillä alueilla lajimäärä on pinta-alayksikköä kohden yleisesti suurempi kuin tavanomaisesti viljellyillä alueilla. Ero liittyy suurelta osin siihen, ettei luomutuotantoalueilla käytetä torjunta-aineita. Lajimäärän muutos on todettu paitsi rikkakasveilla myös useissa hyönteisryhmissä. Esimerkiksi Itä-Uudellamaalla on luomuviljellyillä pelloilla havaittu olevan enemmän päiväaktiivisia perhoslajeja kuin tavanomaisilla viljelyalueilla ja myös yksilömäärät ovat suuremmat. Piennarten kukkivat kasvit tarjoavat mettä ravinnoksi Yksilöä neliömetrillä KUVA 8a. Väkilannoitteissa myytyjen kasviravinteiden määrä viljeltyä peltohehtaaria kohti (kg/ha) Kalium Fosfori Typpi KUVA 8b. Rikkakasvien runsaus Tavanomainen viljely Luomuviljely 196-luku 197-luku 199-luku KUVA 8c. Rikkakasvit ravinnonlähteenä Linnut Mesipistiäiset Kasvinsyöjähyönteiset 196-luku 197-luku 199-luku Lähde: MTT 1 11

7 myös muille pölyttäjille kuten kimalaisille, ja siemeniä monille linnuille ja eräille kovakuoriaisille. Luonnonmukaisesta viljelystä hyötyvät eniten tavanomaiset maatalousympäristöjen lajit. Nykyaikainen luonnonmukainen viljely alkoi Suomessa 197-luvulla. Vuonna 28 luomutuotannossa tai siirtymävaiheessa oli yhteensä hieman yli 15 hehtaaria, joka vastaa lähes seitsemää prosenttia maamme kokonaispeltoalasta KUVA 9a. Luomutuotannon osuus kokonaispeltoalasta on jakautunut alueittain melko epätasaisesti KUVA 9b. Luonnonmukaisesti viljellyn peltoalan osuus on suurin Ahvenanmaalla (21 %) ja Kainuussa (2 %). Luomutuotannon osuus on Suomessa kaksinkertainen verrattuna EU-maiden keskiarvoon ja tulevaisuudessa todennäköisesti kasvamaan päin. Vuoden 211 hallitusohjelmassa Suomen maatalouspolitiikan strategiseksi tavoitteeksi on otettu luomu- ja lähiruoan osuuden kääntäminen vahvaan nousuun. Lähde: MA16 Luomutuotantoala Kosteikon hoito ja perustaminen Luontaisten kosteikkojen määrä on pienentynyt ihmisen muovaamilla alueilla lähes olemattomiin. Kosteikkojen kuivatuksen ja purojen suoristuksen ja putkituksen myötä kulkee vesi entistä nopeammin metsäalueilta peltomaiden halki järviin, jokiin ja mereen vieden mukanaan kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontilaiset uomat, kosteat painanteet ja erikokoiset luontaiset kosteikot ovat olleet tärkeässä roolissa. Ne ovat tasanneet tulvia ja tarjonneet elinympäristöjä monille eliölajeille, mm. linnuille ja hyönteisille. Nykyisin kosteikkoja perustetaan keinotekoisesti patoamalla ja kaivamalla niitä maastossa soveltuviin paikkoihin, missä niitä mahdollisesti ennenkin on ollut. Maatalouden ympäristötuella ja investointituella voivat viljelijät ja rekisteröidyt yhdistykset perustaa ja hoitaa kosteikkoja. Niitä kutsutaan silloin monivaikutteisiksi kosteikoiksi, vaikka tuen perusteena onkin useimmiten ravinnehuuhtouman pysäyttäminen. Tuen saaminen kosteikon perustamiseen ja hoitoon vaatii tarkkojen mitoitusvaatimusten täyttymistä, jotta vesiensuojeluvaatimukset täyttyisivät. Monimuotoisuuden kannalta ei mitoitusvaatimuksia tarvittaisi, sillä kaikenkokoiset kosteat painanteet ja vesielementit lisäävät maatalousmaan ja myös metsämaan monimuotoisuutta. Kosteikkoja hoidetaan mm. niittämällä kasvillisuutta sekä huolehtimalla patorakenteiden kunnosta Perinnebiotooppien hoito Perinnebiotooppien tärkeimpiä hoitomuotoja ovat laidunnus ja niitto. Hoitoa on vuodesta 1995 lähtien kannustettu ja tuettu maatalouden ympäristötuen erityistuen avulla. Vuonna 27 perinnebiotooppeja oli tukisopimusten piirissä Manner-Suomessa vajaat 22 hehtaaria KUVA 1. Ongelmia perinnebiotooppien hoidon toteutumiseen ja jatkuvuuteen aiheuttaa hoidon taloudellinen kannattamattomuus etenkin pienillä kohteilla. Useimpien arvokkaiden kohteiden omistajat eivät ole ympäristötukikelpoisia aktiiviviljelijöitä. Uhanalaisen lajiston kannalta tärkeimpiä perinnebiotooppeja, kuten ketoja ja tuoreita niittyjä, on hoidon piirissä suhteellisen vähän. Perinnebiotooppien hoidon laatu on osoittautunut paikoin heikoksi. Monilla kohteilla hoitotilanne on edelleen heikentynyt ja alueiden umpeenkasvu kiihtynyt, harvoilla kohteilla selvästi parantunut. Ongelmia aiheuttavat rehevöittävän lisärehun hehtaaria KUVA 9a. Luomuviljely peltoala Tuotannossa Siirtymävaihe Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antaminen laiduneläimille ja liian alhainen laidunpaine sekä puuston ja pensaikon puutteellinen raivaus ja niittäminen. Lähde: MA15 Perinnebiotooppien hoito Maisemarakenteen säilyttäminen monipuolisena Erilaiset maisemaelementit, kuten yksittäiset puut ja pensaikot lisäävät peltoalueiden monimuotoisuutta. Köyhimmillään maisemarakenne koostuu vain tehokkaasti viljellystä pellosta ja siihen rajoittuvasta hehtaaria KUVA 9b. Luomutuotannon jakautuminen vuonna % 5-1 % 1-15% 15-2 % 2-25 % KUVA 1. Perinnebiotooppien hoidon erityistukisopimusten kattama pinta-ala. talousmetsästä. Erilaisilla toimenpiteillä voidaan reuna-alueita ja metsäsaarekkeita monipuolistaa ja eliölajistoa rikastuttaa. Maatalouden ympäristötuen erityistukea voi saada myös tähän tarkoitukseen. Lähde: MA15 Perinnebiotooppien hoito Alkuperäiseläinrodut Kotieläimiä on ollut Suomessa noin 3 vuoden ajan. Suomalaiset maatiaiseläinrodut kehittyivät ensimmäisistä kotieläimistämme. Suomen alkuperäiset karjarodut Lähde: maa- ja metsätalousministeriö, metsähallitus 13

8 saatiin säilytettyä 198-luvulla alkaneiden toimenpiteiden avulla. Tallella olevia maatiaiseläinrotuja ovat mm. itäsuomalainen kyyttölehmä, suomenlammas, suomenhevonen ja maatiaiskana. Vain alkuperäinen suomensika on kuollut sukupuuttoon. Monet rodut ovat silti häviämisen partaalla, sillä eläimiä on vähän. Esimerkiksi maatiaiskanoja on vain noin 15. Maatiaiseläinrotujen geeniainesta säilytetään pakastamalla alkioita ja sukusoluja, sillä pienillä ja uhanalaisilla maatiaisroduilla on taloudellista, tieteellistä ja kulttuurista arvoa. Alkuperäisrotujen perinnöllinen muuntelu on osa maatalousluonnon monimuotoisuutta. Se on välttämätön perusta uusien rotujen ja lajikkeiden jalostukselle ja auttaa lajeja sopeutumaan uusin oloihin ympäristön muuttuessa. Lähde: Tiainen ym. 24, MTT portaalipalvelut Itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä laitumella. 4 Ekosysteemipalvelut Ihminen on biologinen laji, jonka olemassaolo ja hyvinvointi ovat täysin riippuvaisia muiden lajien olemassaolosta ja toiminnasta. Eliöstö ylläpitää elämälle suotuisia kemiallisia ja fysikaalisia oloja maapallolla. Tarvitsemme ruokaa, puhdasta ilmaa, polttoaineita ja muita luonnosta lähtöisin olevia hyödykkeitä. Luonto on myös henkisen kulttuurimme keskeinen osa; sieltä haetaan rauhaa ja virkistystä sekä tietoa ja ideoita keksintöihin. Vaikka emme usein ajattele sitä, voimme kiittää muita lajeja siitä, että saamme myös happea ja vatsan toimimaan. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia hyötyjä jotka saamme luonnosta, aineellisia sekä aineettomia. Esimerkiksi maataloudesta puhuttaessa biodiversiteetti tarjoaa viljelykasveille tärkeät pölytyspalvelut ja luontaiset viholliset, jotka pitävät tuhohyönteiskantoja kurissa. Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa ylläpitäviin-, sääteleviin-, tuotanto- ja kulttuuripalveluihin KUVA 11. Luonnon monimuotoisuuden häviäminen vaarantaa ekosysteemipalvelujen säilymisen. Kun monimuotoisuus vähenee, ekosysteemien toiminta heikkenee. Monimuotoiset eliöyhteisöt vastustavat häiriöitä ja pystyvät toipumaan häiriöistä paremmin. Ne ovat usein keskimäärin tuottavampia kuin vähälajiset ekosysteemit. Koska eliöiden vuorovaikutussuhteet ovat monimutkaisia, emme pysty ennustamaan, mitä jonkin tietyn lajin häviämisestä seuraa. Vielä vähemmän pystymme ennustamaan ihmiskunnan tulevaisuuden tarpeita. (Lumonet ) KUVA 11. Ekosysteemipalvelujen jako. Tuotantopalvelut Ylläpitävät palvelut Kulttuuripalvelut virkistyskäyttö ym. Kuva: Eija Hagelberg Säätelevät palvelut 14 15

9 5 Maatalouspolitiikka 5.1. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka eli CAP Liittyessään EU:hun Suomi sitoutui unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (Common Agricultural Policy, CAP). Siihen kuuluu maatalouden ympäristöohjelman laatiminen ja toteuttaminen. Yhteisen maatalouspolitiikan tarkoituksena on myös edistää maaseutualueiden elinvoimaisuutta. Yhteinen maatalouspolitiikka kuuluu komission toimivaltaan, mutta jäsenmailla on mahdollisuus harjoittaa kansallista maatalouspolitiikkaa unionin asettamien säännösten puitteissa. EU:n maatalouspolitiikkaa on jatkuvassa kehityksessä, koska maatalous, globaaliset panokset ja kuluttajien odotukset muuttuvat ( KUVA 12 Yleistä ympäristötuesta EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (CAP) Euroopan maatalouden tukirahasto 5.2. Yhteisen maatalouspolitiikan tukimuotoja täydennetään kansallisilla tuilla Maatalouden tukijärjestelmän perustan muodostavat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tukimuodot, joita ovat EU:n suorat tulotuet (tilatuki ja tuotantosidonnaiset tuet) sekä EU:n osittain rahoittamat luonnonhaittakorvaus ja ympäristötuki. Suomen maatalouden tulotukijärjestelmän perusta muodostuu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisista tukimuodoista ja niitä täydentävästä kansallisesta tukijärjestelmästä KUVA 12. Maatalouden tukien merkitys viljelijöiden tulonmuodostuksessa on keskeinen, maatilojen vuoden 21 kokonaistuotosta keskimäärin noin 36 %. Maaseudun kehittämisrahasto Kansalliset tuet Suorat tuet Markkinatuet Ympäristötuki Luonnonhaittakorvaus (LFA) Lähde: Ei-tuotannollisten investointien tuet EU:n suorien tukien järjestelmä Tulotuilla tarkoitetaan tukia, joita maksetaan hehtaaria, eläintä/eläinyksikköä tai tuotettua määrää kohden ja joiden tarkoitus on tuotannon kannattavuuden ja jatkuvuuden turvaaminen. Keskeisimmät EU-tuet ovat EU:n kokonaan rahoittamat tulotuet peltokasveille ja eläimille (CAP-tuet) sekä EU:n osarahoittamat luonnonhaittakorvaus (LFA-tuki) ja ympäristötuki Kansalliset tuet Vuonna 211 kansallinen tukijärjestelmä muodostui kolmesta pääosasta, jotka ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki, pohjoinen tuki ja luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa. Näiden tukien lisäksi maksetaan eräitä muita kansallisia tukia Maatalouden ympäristötuki Ympäristötukijärjestelmä on osittain EU:n rahoittama. Ympäristötukijärjestelmään liittyminen on viljelijälle vapaaehtoista. Maatalouden ympäristötukijärjestelmään kuuluvia toimia voidaan tarkastella kolmella tasolla. Kaikki tukijärjestelmään kuuluvat maatalousyrittäjät toteuttavat viisi perustoimenpidettä, jotka liittyvät viljelyn suunnitteluun, lannoitukseen, kasvinsuojeluun ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Näiden lisäksi heidän on otettava käyttöön vähintään yksi valinnainen lisätoimenpide. Ympäristötukijärjestelmän kolmas taso koostuu erityistuista, jotka puuttuvat ympäristöasioihin edellisiä yksityiskohtaisemmin ja edellyttävät myös suunnitelmallisempaa menettelyä KUVA 13 a ja b. Suomessa noin 94 % aktiivitiloista ja 98 % viljelyalasta on ympäristötukijärjestelmän piirissä, mutta vapaaehtoisten erityistoimenpiteiden piirissä on vain 15 % viljelyalasta. Viljelijöille vuosittain maksettavasta maataloustuesta ympäristötuen osuus on nykyisin merkittävä. Esimerkiksi vuonna 21 ympäristötukea maksettiin yhteensä noin 341 miljoonaa euroa, mistä erityistukien osuus on noin 47 miljoonaa euroa. EU:n rahoitusosuus ympäristötuesta ohjelmakaudella on 28 %. Koko EU:n peltoalasta vain 23 % on jonkinlaisten ympäristötukien piirissä Luonnonhaittakorvaus Luonnonhaittakorvauksella tasataan tuotanto-olosuhteiden eroja eri alueiden välillä. Vuodesta 2 lähtien koko Suomi on ollut oikeutettu luonnonhaittakorvaukseen. Luonnonhaittakorvausta maksetaan alueellisesti porrastettuna. Keskimääräinen korvaus on hieman alle 195 /ha. Vuonna 21 luonnonhaittakorvausta maksettiin noin 419 miljoonaa euroa. EU:n rahoitusosuus on tällä ohjelmakaudella 28 %. Kansallisena tukena maksetaan luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa. Lisäosaa voidaan maksaa keskimäärin hieman yli 55 /ha. Vuonna 21 luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa maksettiin noin 118 miljoonaa euroa. Lähteet: MAVI 211 a, MAVI 211 b ja MA17 Maatalouden ympäristötuki

10 KUVA 13a. Tehotuotantomaisema. Vesi valuu pelloilta suoraan ojiin ja virtaa vauhdilla alapuoliseen vesistöön kiintoaine ja ravinteet mukanaan. Tehotuotantomaisema tarjoaa vain vähän suojaa ja ruokaa lajistolle Eläinten hyvinvoinnin tuki Tuen tavoitteena on eläinten hyvinvoinnin ja terveyden parantaminen, tuotantoeläinten lajinmukaisemman hoidon edistäminen ja viljelijöiden tietoisuuden lisääminen eläinten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Tuki koskee nauta- ja sikatiloja ja siihen sitoudutaan viideksi vuodeksi. Viljelijän on sitouduttava noudattamaan nauta- tai sikatilan perusehtoja. Eläinten hyvinvointitukea maksettiin vuonna 21 12,5 miljoonaa euroa. EU:n rahoitusosuus on 28 %. Tuotantoeläinten asemaa pyritään parantamaan kannustamalla viljelijöitä esimerkiksi suurentamaan tuotantoeläinten elintilaa ja lisäämään kuivikkeita, pesäntekomateriaalia, virikkeitä ja laidunnusta. Lähde: MAVI 211 b Ei-tuotannolliset investoinnit Tuen tavoitteena on perustaa monivaikutteisia kosteikkoja ja kunnostaa arvokkaita perinnebiotooppeja. Tukea voivat hakea viljelijät ja Leader-toimintatavan mukaisesti myös rekisteröidyt yhdistykset. Vuonna 21 ei-tuotannollisten investointien tukea maksettiin arviolta vain,13 miljoonaa euroa. EU:n rahoitusosuus on 28 %. Lähde: MAVI 211 b KUVA 13b. Luonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä maataloudessa. 3. Tom Björklund Suomen riistakeskus Perus- ja lisätoimenpiteet 1. Talviaikainen kasvipeitteisyys 1.1 Sänki 1.2 Nurmi 1.3 Viherlannoitusnurmi 2. Pientareet 3. Suojakaistat Erityistuet, ei-tuotannolliset investoinnit ja luonnonhoitopellot Kosteikon perustaminen Luonnonmukainen peruskuivatus Ojien kulmaan kaivettava pienoiskosteikko 4. Kosteikon kunnostaminen Suojavyöhyse Luonnonhoitopelto 7. Latosaareke ja tien pientare 8. Hoidettu metsäsaareke 9. Metsän reunavyöhyke Tom Björklund Suomen riistakeskus

11 6 Lähteet Lounais-Suomen ympäristökeskus 28: Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys. Lumonet (päivitetty). asp?node=22962&lan=fi [viitattu ] Luonnontila. 211 a. [Viitattu ] Luonnontila. 211 b. [Viitattu ] MAVI 211 a: [viitattu ] MAVI 211 b: [viitattu ] MA1 Maatilojen määrä ja peltoala (päivitetty) fi/indikaattorit/maatalousymparistot/ma1-maatilojen-maara-ja-peltoala [viitattu ] MA2 Kotieläinten ja kotieläintilojen määrä (päivitetty). [viitattu ] MA3 Lannoitteiden käyttö (päivitetty). [viitattu ] MA6 Pientareet ja suojakaistat (päivitetty). indikaattorit/maatalousymparistot/ma6-pientareiden-ja-suojakaistojen-maara [viitattu ] MA7 Perinnebiotooppien määrä (päivitetty). indikaattorit/maatalousymparistot/ma7-perinnebiotooppien-maara [viitattu ] MA8 Maatalousympäristöjen pesimälinnut (päivitetty). [viitattu ] MA9 Maatalousympäristöjen perhoset (päivitetty). fi/fi/indikaattorit/maatalousymparistot/ma9-maatalousymparistojen-perhoset [viitattu ] MA1 Kevätviljapeltojen rikkakasvit (päivitetty). fi/fi/indikaattorit/maatalousymparistot/ma1-kevatviljapeltojen-rikkakasvit [viitattu ] MA11 Maatalousympäristöjen uhanalaiset lajit (päivitetty). luonnontila.fi/fi/indikaattorit/maatalousymparistot/ma11-uhanalaiset-lajit [viitattu ] MA15 Perinnebiotooppien hoito (päivitetty). indikaattorit/maatalousymparistot/ma15-perinnebiotooppien-hoito [viitattu ] MA16 Luomutuotantoala (päivitetty). [viitattu ] MA17 Maatalouden ympäristötuki (päivitetty). fi/fi/indikaattorit/maatalousymparistot/ma17-maatalouden-ymparistotuki [viitattu ] MTT portaalipalvelut: s%e4ilyneet%2uhanalaisina [viitattu ] MTT tiedote ( uutiset/21/monipuolinen%2viljelykierto%2on%2luultua%2kannattavampaa) Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim./eds.) 21: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 21. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Schulman, A., Alanen, A., Haeggström, C.-A., Huhta, A.-P., Jantunen, J., Kekäläinen, H., Lehtomaa, L., Pykälä, J. ja Vainio, M. 28: Perinnebiotoopit.Teoksessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuus osa 2. Toim. Kontula ym. Suomen ympäristö 8. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus (päivitetty) default.asp?contentid=386963&lan=fi [viitattu ] Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) (päivitetty): tike.multiedition.fi/tike/tietosarka/211/kesakuu/paakirjoitus.php [viitattu ]

12 YHTEISTYÖKUMPPANIT Sophie von Julins Stiftelse Markus Maulavirta 22 23

13 painoyhteistyökumppanimme Ympäristöareena ry c/o BirdLife Suomi ry, Annankatu 29 A 16 1 Helsinki Tom Björklund Suomen riistakeskus