mind free your

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "mind free your www.freeyourmind.fi"

Transkriptio

1 NRO 1/2006 mind free your METRONKULJETTAJAN MATKASSA EGOTRIPPI METROSEKSUAALISUUS FREE YOUR MIND UUDISTUI KOKEMUKSIA LIPUNTARKASTAJISTA ESITTELYSSÄ MUSIIKKIKANAVAT MTV FINLAND JA THE VOICE OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALIT PODCASTING STEEN1 -JARDEN TRÄKKI

2 SISÄLLYSLUETTELO: 3 PÄÄKIRJOITUS 4 METRONKULJETTAJAN MATKASSA 10 EGOTRIPPI -pitkien harkintojen summa 15 HYVÄT MATKUSTAJAT -huomioikaa toisenne 16 KOKEMUKSIA LIPUNTARKASTAJISTA? 18 ARMEIJA -turvonneita polvia ja aseöljyä 20 METROSEKSUAALISUUS -tyylisuunta joka on taas tulossa Free Your Mind on Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen ja Yleisradion ylläpitämä nuorille suunnattu mediaareena jonne nuoret luovat itse sisältöä. Pääkirjoitus Joukkoliikenteen etikettiin ei kuulu puhua kovaäänisesti. Maalaisserkku tuli kaupunkiin kylään. Karjalan tyttö kun on, puhetta tuntuu riittävän enemmänkin. Ohjeet kerroin lyhyesti: Puhu hiljaa ja ennen kaikkea älä muille. Metromatkan aikana kuuluikin kovaäänistä ihmetystä. Miksi kaikki laittaa naamansa lehden taakse piiloon? Miksi kaikki tuijottaa tyhjyyteen kuin lääkkeitä olisi otettu purkillinen? Miksei kukaan juttele keskenään? Hattutehtaalla SuperJannen kanssa katsoimme netistä HKL:n sivuja ja hän kysyi, mitä vikaa näen kuvassa? Kaikki hymyilivät ja ihmiset juttelivat keskenään. Joukkoliikenteessä monet ihmiset kohtaavat ja suvaitsevaisuutta tarvitaankin. Matkan täytyy sujua. Päästä pisteestä a pisteeseen b. Siinä missä metro kulkee luotettavasti minuutin tarkkuudella, lähijunat painivat ongelmien kanssa heti kun lunta tulee. Niin yllättävää kun lumi onkin, siihen ei tunnuta löytävän lääkettä. Tässä numerossa käsittelemme metronkuljettajan arkea ja näemme miten VR panostaa viihtyisämpään yöjunakalustoon. Joukkoliikenne vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämmme ja vasta kun lakko tms. ylllättää, niin sen tärkeyden huomaa. Joukkoliikenne on meidän kaikkien asia. Viihtyisämpään matkustamiseen voi jokainen vaikuttaa vaikkapa sanomalla bussinkuljettajalle huomenta, päivää ja iltaa. Niin ja miksei tosiaan voi kanssamatkustajan kanssa keskustella vaikka uutislehtien aiheista. Vastaava päätoimittaja Antti Salminen 23 JOUKKOLIIKENNE -myöhästymisiä ja lipuntarkastajien uhreja 24 UUDET MAKUUVAUNUT LIIKENTEESSÄ 27 LOISTEFESTARI -festivaalien teemana teatteri 28 KANSAINVÄLISET ARTISTIT TÄHDITTIVÄT NRJ RADIO AWARDSIA 30 FREE YOUR MIND UUDISTUI TEKIJÄT TÄSSÄ NUMEROSSA: Matias Orola, Milla Kaikkonen, Petri Voutilainen, Jenna Jadvall, Eevi Savolainen, Jonne Laakso, Heikki Nummi, Antti Silvennoinnen, Nikolas Immonen, Hele Levy + foorumin keskusteluun osallistuneet Nuorten media Hattutehdas Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Käyntiosoite Lönnrotinkatu 30 c, 2 krs Postiosoite PL 5000, Helsingin kaupunki toimitus@toimitus.hattu.net Nuorten media avoinna tiistaista perjantaihin klo Toimintaan pääsee mukaan nuorisoasiainkeskuksen jäsenkortilla - 5 Toimituspäivät Keskiviikkoisin klo Toimituskokoukset 8.4., Nuorten mediakeskus Hattutehtaan perustiedot Vastaava päätoimittaja Antti Salminen Lehden päätoimittaja Reijo Jumppanen Radion päätoimittaja Seppo Lampela Toimituspäällikkö Matias Orola Nuorten median toiminnanjohtaja Jani Karppanen Kustantaja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Painopaikka Aksidenssi Oy 6 krt vuodessa - ilmaisjakelu ISSN

3 Metronkuljettaja Tarja Wartiainen istahtaa kuljettajan paikalle kokeneentuntuisesti. Eikä mikään ihmekään, onhan Tarja ollut metronkuljettaja jo vuodesta 2004 lähtien. Ympärillä humisee, niin kuin metrossa yleensä, mutta tällä kertaa näky ei ole sama. Näen ensimmäistä kertaa elämässäni metrotunnelin kuljettajan näkökulmasta ja se on hyvinkin jännittävä ja erilainen. Melkein voisi sanoa jopa pelottava siihen verrattuna, mitä on tottunut näkemään. Metronkuljettajan matkassa Teksti: Eevi Savolainen Tarjan omat ensimmäiset metromuistot sijoittuvat 80-luvun alkuun, jolloin metro aloitti liikennöinnin. Ensimmäisistä metrokokemuksista Tarjan mieleen on jäänyt metron omintakeinen ääni, kun metro lähtee kiihdyttämään ja Tarja muistaa sen olleen hyvinkin jännittävää. Armeijan jälkeen Tarjan aikomuksena oli hakea bussinkuljettajaksi. Armeijassa ollessaan hän oli ollut sotilasautonkuljettajana ja saanut sieltä kaikki bussinkuljetukseen tarvittavat kortit. Hakeminen kuitenkin jäi ja hän halusi kokeilla metronkuljettajaksi pääsyä. Tarja pääsi kurssille ja kaksi kuukautta kestäneen koulutuksen jälkeen, ura metronkuljettajana alkoi. Vaikka kurssi olikin lyhyt, metronkuljetusta varten tarvittavat ohjaimet tulivat nopeasti tutuiksi ja jäivät hyvin mieleen. Itse metronkuljetukseen tarvittavia ohjaimia on vähän ja itse asiassa yllätyin itsekin ohjaamossa olevien nappien ja vipujen vähyydestä. Jostain syystä olisin voinut kuvitella ohjaamon olevan täynnä nappeja ja vipuja, joita olisi joka lähtöön ja näin ollen täyttäen koko ohjaamon. Totuus oli kuitenkin toinen. Satojen nappien sijasta näenkin niitä ihmetyksekseni vain muutaman kymmenen verran. Ajamiseen ei pääasiassa tarvita kuin kahta ohjainta, eli ovinappia ja ajokahvaa. Muita nappeja käytetään tarvittaessa, mikä tarkoittaa sitä, että niitä käytetään hyvin harvoin. Opastinjärjestelmä estää kolarit Ajamisen aikana päässä pyörii lähinnä omat asiat. Tarjan oma automatisoitunut ajotaito sallii sen, ettei tarvitse koko aikaa keskittyä jokaiseen napin painamiseen. Metrolla kulkeminen on yleisestikin ottaen turvallista ja mahdollisuus metrokolariin on hyvin pieni. Historian aikana kolareita ei ole ollut montaakaan, jos yhtään. Ehkä silloin, kun junia koestettiin, Tarja veikkaa. Metrojen kolarointia estää opastinjärjestelmä, jotka muistuttavat liikennevaloja. Mikäli metronkuljettaja ajaisi punaisia päin, metro pysähtyisi metron alla ja kiskojen välissä olevien magneettien ansiosta. Magneeteilla on pyritty ottamaan huomioon juuri se, ettei mitään törmäyksiä tapahtuisi. Ilman magneetteja jonkun junan ollessa myöhässä, mahdollisuus metrokolariin olisi suurempi ja siksi metrokolarin mahdollisuus on pyritty ottamaan huomioon mahdollisimman hyvin. Metroa ohjataan täysin Hakaniemen keskusvalvomosta ja itse asiassa kuljettajan oma sooloilu on mahdotonta. Kuljettaja ei esimerkiksi pääse vaihtamaan itse edes vaihteitaan ja hänen tiensä ohjataan keskusvalvomosta käsin. Radio soi Yksitoikkoisuuden ja jaksamisen Tarja luokittelee metronkuljettajan työn vaikeimmiksi ominaisuuksiksi. Työn mukavuutta helpottaa ohjaamossa oleva radio, jota voi kuunnella ajon aikana. Etenkin aamuvuorossa tulee kuunneltua musiikkia ja välillä tekisi mieli pistää aamuisin radiota kuunnellessa radio päälle ja antaa matkustajienkin nauttia hyvästä radioohjelmasta. Ohjaamossa sijaitsee myös mikrofoni myöhästymiskuulutuksia varten. Pienessä mielessäni herää heti ajatus vitsien kertomisesta ja matkustajien muunlaisesta huvittamisesta. Ainakaan Tarjan tietoon ei ole tullut vitsejä kertovista metronkuljettajista. Asia, missä metronkuljettajalta erityisesti vaaditaan tark- 4 5

4 TULEVAISUUDEN METROKARTTA kuutta, on pysähtyminen. Asemalla juuri oikeaan aikaan pysähtyminen vaatii harjoitusta ja muutaman virhekerran se kyllä iskostuu päähän missä vaiheessa kannattaa ruveta jo jarruttamaan. Vapaallakin julkisilla Vapaa-aikanaan Tarja ei karta metron kyydissä olemista ja sillä tuleekin liikuttua paljon. Metrolla ja muilla julkisilla liikennevälineillä liikkuminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse miettiä, minne auton saisi parkkiin ja hermotkin säästyvät mahdollisilta vastoinkäymisiltä. Mikään junaharrastaja Tarja ei varsinaisesti ole. Metronkuljettajien joukosta kuulemma löytyy muutama kuljettaja, jotka tuntuvat tietävän kaiken metroista ja niiden toiminnasta. Sen verran omaa tietämystä metroista hänellä kuitenkin riittää, että tietää mitä pitää tarvittaessa tehdä, jos metroon tulee jotain vikaa. Matkustajana ollessaan tulee kiinnitettyä huomiota toisen ajamiseen, vaikka sillä ei olekaan mitään merkitystä. Ulkomaille mennessä huomio kiinnittyy väkisinkin metroihin, jos niitä tulee käytettyä ja tekisi jopa mieli mennä kokeilemaan, miten se eroaa Suomen tutusta ja turvallisesta metrosta. Valitettavasti se ei kyllä ole mahdollista, Tarja sanoo. Mikäli Suomessa haluaisi mennä metro-ohjaamoon matkan ajaksi, siihen täytyisi anoa erillinen lupa liikennemestarilta ja perustella miksi haluaisi metro-ohjaamoon matkan ajaksi ja sama pätee varmasti myös muualla maailmalla kuljettajien turvallisuuden ja ajorauhan takaamiseksi. Pakkanen kiusaa Tänä talvena etenkin pakkanen on kiusannut metronkuljettajia ja matkustajia estäen ja haitaten kulkua. Uusissa ja vanhoissa metroissa ongelmat ovat erilaisia, mutta etenkin uuden sarjan metrot osaavat kuulemma olla hyvinkin ongelmallisia. Pakkasella juniin tulee helpommin vikoja ja etenkin ovet kärsivät kylmällä säällä. Kuljettajat suosivat lämpimämpiä säitä myös sen takia, että heille on mukavampaa istua lämpimässä ohjaamossa, ilman tuhatta talvitakkia päällään pysyäkseen lämpimänä. Uuden sarjan metrot ovat kuljettajan kannalta siinä mielessä parempia, että niitä tehdessä on otettu kuljettajan hyvinvointi ja viihtyvyys ajon aikana huomioon. Esimerkiksi uusissa metroissa kuljettajan ei tarvitse jännittää kättään niin paljoa kuin vanhassa ja siten säästytään myös useilta jännetulpantulehduksilta. Vanhassa junassa ohjaimet sijaitsevat vasemmalla, kun taas uudessa versiossa ne sijaitsevat keskellä ja näin ollen täyttävät ohjaamosta suurimman osan. Kuljettamisen vaikeimmiksi asioiksi Tarja sanoo työn yksitoikkoisuuden ja muuttumattomuuden: Pitää jaksaa keskittyä jokaisella asemalla ja katsoa ettei kukaan jää vahingossakaan oven väliin. Henkisesti raskasta työtä helpottaa kotona odottava koira, joka auttaa pitkän päivän jälkeen puhdistamaan ajatukset työpäivästä. Nykyään työt menevät kuulemma jo omalla painollaan. Kääntöraiteella Aika kuluu ja matka etenee. Puheenaiheeksi nousee kääntöraide. Saan kuulla, että omat tietoni kääntöraiteesta osoittautuvat vääriksi. Niin minä kuin monet muutkin helsinkiläiset (ja ulkopaikkakuntalaiset) elävät siinä luulossa, että kääntöraide olisi jonkinlainen silmukka ja siinä ei tapahdu mitään sen kummallisempaa. Totuus on kuitenkin toinen. Lähtiessään pääteasemalta metro menee kääntöraiteelle, eli tavallaan laiturille, ja siellä kuljettaja vaihtaa ajopäätä. Ainoa asia, mikä kääntöraiteella siis vaihtaa suuntaa on metron kulkusuunta ja kuljettajan nenä. Kun asiaa lähtee tarkemmin miettimään, niin tulemme siihen tulokseen, että jos kääntöraide olisi sellainen silmukka, niin kuin monet luulevat, se veisi aivan tuhottomasti tilaa. Tavallinen matkustaja harvemmin miettii tätä asiaa tältä kantilta ja se avaa myös minun silmäni totuudelle. Kun kääntöraide on koettu, ohjaamossa on ehkä hieman jännittynyt tunnelma. Vai johtuneeko sitten 6 7

5 huonosta kunnosta, kun joutuikin yhtäkkiä urheilemaan. Joka tapauksessa matka etenee ja aika menee ohjaamossa huomattavasti nopeammin kuin matkustamon puolella. Kuljettajavuoro voi alkaa Itäkeskuksesta, Ruoholahdesta tai metrovarikolta, mikä sijaitsee bussivarikon lähistöllä Itäkeskuksen ja Siilitien välimaastossa. Ruoholahdessa mennään aina kääntöraiteelle ja vain silloin jätetään menemättä, kun ollaan liikaa myöhässä aikataulusta. Kääntöraiteelle menemättä jättämisessä säästetään muutama minuutti. Kuljettaja ei itse pääse asiaan vaikuttamaan mennäänkö kääntöraiteelle vai ei, ja jopa reitin määränpääkin säädetään keskusvalvomosta käsin. Sooloilu on tässä ammatissa mahdotonta, Tarja vahvistaa. Ruuhkaajan loputtua osa metroista viedään kääntöraiteelle tai metrovarikolle odottamaan seuraavaa aamua, jossa ne ovat valmiina aamumatkustajia varten. Työajat ovat kahdessa sarjassa; arkisarjassa ajetaan maanantaista perjantaihin ja ryhmäsarjassa ajetaan viikonpäivästä riippumatta. Metronkuljettajan työn lyhyin tauko on puoli tuntia ja ruokatauko kestää muutamilla jopa tunnin verran. Tauoille pääsee päivän aikana suhteellisen usein ja vessassakin pääsee työaikana käymään, eikä tarvitse istua ohjaamossa monia tunteja hätä housussa. Yksi juoksee, kaikki juoksee Yleinen metronkuljettajien ihmetys on ovien väliin juoksevat ihmiset. Siitä syntyy etenkin ruuhka-aikoina hauska buumi, joka ihmetyttää metronkuljettajia suuresti: Yksi juoksee, kaikki juoksee, kaikki ovat ovien välissä ja pahimmassa tapauksessa metro myöhästyy aikataulusta. Jos Tarja näkee tutun metroasemalla, hän ei tervehdi ohjaamosta tätä. Tervehtiminen saattaisi johtaa siihen, että koko metroasema vastaa takaisin ohjaamosta tervehtivälle kuljettajalle. Vartijoita tulee kyllä tervehdittyä ja toisia kuljettajia tervehditään ajon aikana valomerkeillä tai ihan vain käden heilautuksella. Metronkuljettajan työtä turvaa ohjaamon takaseinä, mikä helpottaa kuljettajan työtä ja säästää hänet ongelmilta. Metrohäiriköintiin ei metronkuljettajan tarvitse yleensä puuttua. Aina silloin tällöin kuljettaja kuitenkin saattaa soittaa vartijoille, että tulevat poistamaan jonkun häiriköivän henkilön pois junasta. Ammatinvalintaa Mikäli Tarja haluaisi nyt vaihtaa metronkuljettajasta vaikkapa raitiovaununkuljettajaksi, olisi metronkuljettamisen historiasta hieman apua, mutta jonojen ohi se ei silti Tarjaa auttaisi. Sitä paitsi ennemminkin raitiovaununkuljettajista vaihdetaan metronkuljettajiksi, kuin toisinpäin, Tarja sanoo. Metronkuljettajaksi pääsyn kriteereiksi luokitellaan muun muassa se, että ei saa olla rikkeitä henkilöautolla ajamisessa, punavihersokeus ja näkö testataan ja sen lisäksi pitäisi olla yleisen nuhteeton elämä. Tällä hetkellä naiskuljettajia taitaa olla jopa hieman enemmän kuin mieskuljettajia. Minuuttiaikataulu Metronkuljettamisessa on paljon asioita, mitä tavallisen matkustajan silmä ei näe. Esimerkiksi, kun ohjaamosta kuljettaja kuuluttaa, ettei metro voi vielä lähteä liikkeelle on siinä kyseessä kaikkea muuta kuin matkustajien tahallinen kiusaaminen. Eihän sitä kaikkea voi sanoa, mikä on vikana ja mitä on radalla tiellä etenemistä estämässä, Tarja valaisee. Etenkin pakkanen on erittäin kiusallinen haittatekijä metronkuljetuksessa. Ongelmat esiintyvät silloin etenkin ovissa, jotka eivät pakkasen takia joko aukea tai mene kiinni. Ovi- ja muut ongelmat aiheuttavat sen, että ollaan huonossa tapauksessa paljonkin aikataulusta myöhässä. Metronkuljetuksessa aikataulussa oleminen on kuitenkin kaiken A ja O ja se on Tarjan mukaan työn stressaavin osa. Silloin, kun ollaan pahastikin myöhässä, unohdetaan aikataulut ja käydään pysäkeillä noutamassa matkustajat kyytiin ja ajetaan eteenpäin koettaen saada aikataulut taas kohdilleen. Työstä johtuva minuuttiaikataulu jää Tarjan mukaan pahasti päälle myös vapaaaikana. Kelloa tulee katsottua miltei minuutin välein, vaikkei minnekään olisi edes kiire. Metronkuljettajana ollessaan Tarja ei ole myöhästynyt kertaakaan töistä, vaikka se onkin lähellä ollut. Nyt on vain herättävä neljältä, ei siinä muuta vaihtoehtoa ole, hän toteaa. Työnsä puolesta metronkuljettajat saavat myös työsuhde-etuja, kuten Helsingin sisäistä aikaa matkakortilleen sekä Helsingin kaupungin sisäiset palvelut ovat heidän käytössään alennettuun hintaan. Aamun avaa avausjuna Aamun ensimmäinen metro on ns. avausjuna. Avausjuna käy radan läpi ilman matkustajia ja tarkistaa, ettei metroraiteilla ole mitään ylimääräisiä tavaroita ja että kaikki on kaikin puolin kunnossa. Avausjuna toimii myös henkilökuntakuljetuksena. Illan viimeinen metro tuo metroletkan päätepysäkille tai varikolle ja kun se on tehty, kuljettaja on valmis kotiin lähtöä varten. Matka lähenee loppuaan ja rupeamme hiljalleen lähenemään lähtöpistettä eli Itäkeskuksen metroasemaa. Nyt voi vaan todeta, että nyt on tunnelit nähty ja fiilis on huikea. 8 9

6 E G O T R I P P I -Pitkien harkintojen summa Teksti: Petri Voutilainen Kuvat: Petri Voutilainen, Lasse Kurki Egotrippi -yhtyeen kitaristi Knipi ja basisti Anssi istuutuivat alas kertomaan helmikuussa julkaistavasta Vielä koittaa uusi aika -albumista ja yhtyeen alkuajoista. Kolme vuotta sitten julkaistu edellinen studioalbumi Matkustaja antoi Egotripin jäsenille vakaan pohjan suomalaisilla musiikkimarkkinoilla ja loi uskoa myös yhtyeen tulevaisuuteen. Helmikuussa julkaistavaa studioalbumia edeltää kokoelmalevy ja puolentoista vuoden keikkarupeama. Vietimme studiossa aikaa noin kuukauden ajan levyttäen albumimme kappaleita. Keikkojen lisäksi aikaa meni siihen, että tehtiin biiseihin sävellyksiä, sanoituksia ja harjoiteltiin treenikämpällämme. Levy oli tarkoitus alun perin julkaista syksyllä 2005, mutta kappaleita ei vain syntynyt niin nopeaan tahtiin kuin olisi pitänyt, kitaristi Knipi kertoo. Musiikkimme olisi kärsinyt pahasti, jos levy olisi julkaistu aikaisemmin, sillä yksinkertaisesti aika olisi loppunut kesken, basisti Anssi sanoo. Knipi ja Anssi innostuvat kuvailemaan uuden albuminsa kappaleita romanttisiksi ja kertovat sen olevan heille aivan uusi aluevaltaus musiikillisena tyylisuuntauksena. Levy sisältää myös hyvin henkilökohtaisia kappaleita. Miian laulua on vertailtu useissa lehdissä Anssi Kelan kappaleeseen Nummela. Olen aiemminkin kirjoittanut henkilökohtaisia biisejä, mutta niitä ei ole vain omistettu kenellekään. Musiikkimme tarkoituksena ei ole päästä mihinkään tiettyyn pisteeseen, vaan pyrimme kehittymään mahdollisimman lahjakkaiksi soittajiksi, kitaristi Knipi sanoo. Perhosia vatsanpohjalla Yhtye sai iloisen perheenlisäyksen viime vuoden elokuussa, kun he päättivät virallistaa keikkabasistinsa Anssi Prinssi Maasalon. Knipi kertoo uuden jäsenen tuoneet kokoonpanoon lisää potkua ja uusia vaikutteita toimintatapoihin. Pojat lähtivät koko Suomen kattavalle kiertueelle maaliskuussa, joka päättyy vasta lokakuussa. Keikkoja on myyty etukäteen arviolta noin 70 kappaletta eli tiedossa on noin kymmenen keikan kuukausivauhtia. Minua jännittää hiukkasen jo kiertueen ajattelu, kun ei ole kesän jälkeen soiteltu yleisölle. Tällä hetkellä se rutiini puuttuu, joka antaisi lisää itsevarmuutta. Pitää vaan ottaa se ammattitaito siihen rutiinin rinnalle, niin kyllä ne hommat hoituvat, Knipi miettii. Henkilökohtaisesti jännitän ennen esiintymistä, mutta se ei ole sellaista lamauttavaa. Se on vain ihan hyvä, että tiettymäärä perhosia hyppii siellä vatsanpohjalla, Anssi toteaa. Jännitys on muuttanut muotoaan matkan varrella, sillä pojat eivät enää hermoile esimerkiksi kappaleitten osaamisesta. En enää jännitä, että miten keikka menee suorituksena. Olemme ammattitaitoista porukkaa, ja jos keikka ei mene niin kuin pitäisi, niin sille ei voi mitään. Keikkoja on vähän turha jännittä, sillä luotan henkilökohtaisesti jokaiseen yhtyeen jäseneen. Ennen jännitys oli sitä, että osaako kaikki kappaleet, sillä ei ole nykyisin niin suuri merkitys. Tänä päivänä jännittää hiukkasen se, että miten yleisö ottaa vastaan ainakin näin kiertueen alkaessa, Knipi sanoo. Menneisyyden varjo Egotripin ensimmäinen esiintyminen tapahtui Kulosaaren Casinolla syyskuussa Yhtye lähetteli perustamisensa jälkeen demoja aktiivisesti eri levy

7 yhtiöihin ja lähes heti tärppäsi, sillä kokoonpano pääsi monikansallisen Sonyn -listoille. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi ilmestyi jo seuraavana keväänä. Heikko menestys johti kuitenkin siihen, että yhtye erotettiin Sonylta parin vuoden sisällä sopimusten allekirjoittamisen jälkeen. Vaihde rikkaiden vuosien aikana yhtye on ollut lukuisten eri levy-yhtiöiden listoilla, mutta nykyisin jäsenet ovat Kari Hynnisen leivissä hänen noin vuoden vanhalla Suomen Musiikki -yhtiöllä. Kokoonpano on tehnyt yhteistyötä noin kymmenen vuoden ajan Hynnisen kanssa. Kyllä sille naureskeltiin jätkien kanssa, kun kokoelmalevymme julkaiseva levy-yhtiö oli SonyBMG. Saimme yhtyeen alkuaikoina sekä Sonylta potkut että BMG:ltä kielteisen päätöksen, että he eivät olleet kiinnostuneita musiikistamme. Tänä päivänä olemme kummankin yhtiön listoilla, Knipi naurahtaa. Meillä on ollut koko uramme aika vapaat kädet tehdä sitä mitä haluamme. Kaikki päätökset mitä olemme tehneet, niin olemme miettineet ja harkinneet tarkkaan, että kukaan ei tule katumaan niitä myöhemmin. Tämä koskee myös kappalevalintoja albumeille. On tietysti kappaleita, jotka ovat parempia ja huonompia, mutta kaikella on tarkoituksensa. Asioita pitää kokeilla, että pääsee elämässä eteenpäin, Anssi sanoo. Sony-yhtiöltä irtisanottu yhtye teki sopimuksen Zen Garden -yhtiön kanssa ja julkaisi maaliskuussa 1997 kokoonpanon toisen studioalbumin Superego. Levy sisälsi useita yhtyeen vielä nykyisiäkin hittikappaleita, kuten Ympyrä ja Elokuu. Pitkä keikkarupeama teki tepposensa ja yhtyeen rumpali lähti kulkemaan omia polkujaan. Hänen saappaisiinsa astui Sampo Haapaniemi. Ensimmäiseltä levyltämme en jaksaisi soitella enää hirveästi kappaleita, vaikka Gloria -biisiä ollaankin rämpytelty keikoilla. Aikaisempien levyjen kipaleita jää väkisinkin pois, sillä olemme tehneet matkan varrella runsaasti materiaalia. Listasin tuossa nelisenkymmentä kappaletta, joita olemme soittaneet viimeisen puolentoista vuoden aikana. Mieluummin soittelemme uutta materiaalia unohtamatta vanhoja hittejämme, Knipi kertoo. Nykyisin pyrimme järjestämään keikat niin, että ne ovat mieleisiä itsellemme ja perheenjäsenille, basisti Anssi toteaa. Linja-auton syvempi sanoma Matkustaja -levyn teko oli hyvin rankkaa aikaa pojille, sillä muun muassa basisti Mikko Mäkelä erkani yhtyeestä ennen albumin äänittämistä. Albumin tekeminen oli hyvin raskas projekti, sillä silloin elettiin hämmentävää aikaa. Emme tienneet kunnolla, minne päin olimme menossa kokoonpanona. Tajusimme, että emme voi jatkaa samalla linjalla, vaan jotain uutta oli tuotava. Uuden tien etsiminen vei jonkin verran aikaa, mutta kun se löytyi, niin kaikki olivat tyytyväisiä. Emme todellakaan odottaneet mitään kultalevyä tai Emma-patsasta. Jäimme odottamaan levyn äänittämisen jälkeen, että saammeko tästä pelkkää kuraa päällemme. Se oli hienoa tuntea silloin saada ihmisiltä positiivista palautetta ja kannustusta, että nämä vuodet eivät ole menneet hukkaan, Knipi kommentoi. Pojat ansaitsivat Matkustaja -albumilla ensimmäisen kultalevynsä ja Emma-patsaan vuoden 2004 parhaimmasta kappaleesta. Siitä saatu kultalevy oli pojille mahtava työvoitto, sillä yhtyeellä ei ollut minkäänlaisia odotuksia sen suhteen. Albumin nimikkokappale Matkustaja kertoo kaikesta vauhdikkuudestaan huolimatta tarinan ihmisestä, joka ei voi palata menneisyyteensä enää takasin. Kappaleessa ei ole kyseessä joukkoliikenteestä vaan ihan tilausajosta. Kappaleen aloitussanat Yöllä linja-autossa olivat itsessään jo hyvin vahvat, sillä sen kun keksin niin oli hyvin helppo jatkaa eteenpäin. Haluaisin kirjoittaa pitkään ihmisestä, jolla ei ole juuria ja joka ei tiedä minne voisi palata. Linja-auto on kappaleessa vain välineenä ja vertauskuvana. Mielistäni biisissä on ainakin syvempi sanoma, kun varsinainen muoto mihin se on puettu, Knipi pohtii

8 Hyvät matkustajat Parhaimmillaan joukkoliikenne on mukava, helppo ja edullinen tapa liikkua kaupungissa. Junat, bussit, metrot, ratikat, lautat ja kesäisin kaupunkipyörät ovat kaupunkilaisten iloksi ja avuksi. Julkisten liikennevälineiden suosiminen helpottaa ruuhkia ja vähentää ilmansaasteita, sillä yhden linja-auton päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin parinkymmenen henkilöauton. Teksti ja kuva: Hele Levy Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on ehkä yksi maailman parhaiten toimivista liikennejärjestelmistä. Aikatauluihin, kuljettajien ammattitaitoon ja kalustoon voi suurimmilta osin olla tyytyväinen. Mutta toisinaan matkustajien asenteissa ja käyttäytymisessä olisi parantamisen varaa. Minä ensin -ajattelutavan voi jättää kotiin, sillä ottamalla muutkin huomioon tekee omastakin matkustamisesta mielekkäämpää. Kulkuneuvoon noustessa täytyy antaa ensin tilaa poistuville, änkeämällä ihmismuuria vastaan hidastaa omaa sekä muiden matkantekoa. Lastenvaunujen kanssa apua tarvitsevaa saa auttaa ja kyllä - kuljettajaa saa tervehtiä. Pummilla matkustaminen tuo tietenkin oman jännityksensä matkan tekoon. Tulitko kuitenkaan ajatelleeksi, että vuoden päästä muut maksavat matkasi korotetuissa hinnoissa. Ja toisaalta kertalippu on neljäkymmentä kertaa edullisempi kuin yksi tarkastajan tervehdys. Kiitos joka-aamuisten ilmaisjakelulehtien, voimme hyvillä mielin uppoutua päivän uutisiin välttäen kiusalliset katsekontaktit. Kun lehti on luettu, sen voi jättää myös muiden iloksi hattuhyllylle, penkille tai kaiteelle siististi taiteltuna. Joidenkin mielestä on kuitenkin mukavampaa päällystää niillä kulkuneuvojen lattiat. Repun paikka Miten hauskaa onkaan matkustaa yksin kahden hengen penkillä tukkimalla toinen istuin kauppakassilla tai vaikkapa koulurepulla. Neljän paikoilla voi nostaa vielä jalat istuimille, ettei vaan kukaan tulisi siihen vastapäätä toljottamaan. Ruuhka-aikana on kuitenkin huomaavaista tehdä tilaa muille matkustajille ja nostaa reppu tai kauppakassi syliin. Kengillekin on olemassa ihan oma paikkansa - lattialla. Käytävillä seisojat voivat tarkkailla tilannetta ja tarpeen mukaan liikkua peremmälle. Sylitanssi ei ole kaikkien mieleen, joten pois jäädessä on kohteliasta ilmoittaa siitä hyvissä ajoin vieressä istuvalle. Yleisen mukavuuden kannalta on hyvä muistaa, että kulkuneuvot eivät ole puhelinkoppeja, julkisia käymälöitä tai ravintolavaunuja. Virtsaaminen, alkoholin nauttiminen ja tupakointi ovat ehdottomasti kiellettyjä, mutta myös äänekäs matkapuhelimeen kailottaminen on häiritsevää. Pienten eväiden nauttiminen on sallittua, piknik-korin pakkaaminen metromatkaa varten saattaa olla liioittelua. Kaupunkipyörillä ajaminen on sallittua ydinkeskustan alueella. Kauniina kesäpäivänä on mukava polkaista kauppatorille jäätelölle ja vaikka haluaisikin pienen pyörälenkin tehdä, ei tarvitse ajaa Kuusamoon asti. Liikennevälineetkin ovat työpaikkoja ja sitä tulisi kunnioittaa. Kuljettajat, lipunmyyjät ja tarkastajatkin ovat ihmisiä, jotka tekevät työtään helpottaakseen koti-, koulu- ja työmatkojamme. Haistattelun sijaan heillekin voisi joskus suoda hymyn ja kiitoksen. Niin tekevät hyvät matkustajat

9 On mukavampaa matkustaa voimassaoleva matkalippu taskussa, kuin pälyillä pakotietä tarkastajien iskiessä, tai keksiä mitä uskomattomampia tarinoita päästääkseen pälkähästä. Tarkastusmaksu Ilman asianmukaista matkalippua matkustavalta henkilöltä peritään tarkastusmaksu 66 euroa sekä lisäksi kertalipun hinta. Busseissa matkalippu on aina esitettävä kuljettajalle ja raitiovaunuissa pyydettäessä. Keskustele aiheesta: Kokemuksia lipuntarkastuksista Tyhmät maalaiset Pari savolaista alkuperää olevaa kaveria on esittäny tyhmää maalaista julkisessa kulkuneuvossa kun ei oo ollu lippua. Mitteeh? En minä tiennynnä, että tänne pittee lippukkii ostoo... Molemmat selvisivät ilman tarkastusmaksua. Mutta joo, mun mielestä on melko tyhmää kiusata lipuntarkastajia. Työtäänhän ne koittaa vaan tehdä. En kuitenkaan pidä minään maailman suurimpana syntinä liputta matkustamista. -Saara Kartimo Kilpajuoksua Tollaset ~10 kertaa on tultu kysymään lippua. Parilla ei ole ollut. Vartijat on hitaita juoksioita, joten miksikä sitä lippua pitäisi vapaa-ajallaan käyttää? -Squali Köyhätkin maksaa Espoosta dösällä Stadiin päin tultaessa, niin aina se sama naislipuntarkastaja hyppää siinä Espoon ja Helsingin rajalla dösään, joka aina on muutamaa onnetonta matkustajaa lukuun ottamatta, niin lähes tyhjä dösä. Sit se jää Ruohiksessa pois ja vaihtaa dösää.. Kivat niille lipuntarkastajille, ku ne saa kulkee niinks ilmatteeks dösillä ja muiden köyhien opiskelijoiden pitää siitä maksaa. =D Niinku hei Da! -Milla Kaikkonen Äidille joululahja Olin just täyttäny 15 (ja 15 vuotta täyttäneenhän pitää maksaa tarkastusmaksua ja sitä nuorempien ei) niin olin jo niin tottunu siihen, ettei lippua tarvinnu ostaa ja matkustin sit kaverini kanssa pummilla. Kaisaniemessä oli kuin olikin tarkastajat rullaportaitten alapäässä lippuja tarkastelemassa ja sakothan siitä sit tuli. Äidille annoin kotona joululahjana :D Sit toinen tarkastajakokemus, mitä nyt tulee mieleen, oli semmonen, että tulin bussilla jostain keskustaa kohti ja kuuntelin musiikkia ihan tarpeeks lujalla, ettei muut äänet häirinny. Eteen tuli sinitakkinen tyyppi, enkä pahemmin kiinnittäny mitään huomiota siihen. Sit rupesin ihmettelemään, ku se jotain puhu ilmeisesti mulle ja parin sekunnin päästä tajusin, mitä se halus. Se oli sitte oikeen ymmärtäväinen ja heitin sen kanssa jotain hyvää läpyskää, niinku Antti tähän sanois. -Eevi Savolainen Näkymäton On sitä jonkun kerran unohtunut ostaa lippu ja sitten on tullut tarkastajat. Paras tapa välttyä sakoilta ja kiusallisilta tilanteilta on muuttua näkymättömäksi. Istuu vaan hiljaa sanaa sanomatta ja liikkumatta niin kohta tarkastajatkin toivottavat hyvää päivänjatkoa. En oo ikinä sakkoja saanu. Parkkisakoista voidaankin puhua sitten erikseen... -Tee Tee Prahassa Oltiin pari kesää sitten porukalla Prahassa viikko sellasilla festareilla. Selvitettiin jo ennen lähtöä, että festaripassiin, joka meille jaettiin kullekin kirkkaan keltaisen rannekkeen muodossa, sisältyi myös joku viikonmittainen turistilippu Prahan julkiseen liikenteeseen. Loisteliasta! Päivät meni osin festareilla, osin sompaillessa vieraan kaupungin bussi-, ratikka- ja metroverkostossa. Ihan ekoina päivinä, kun olin vielä ihan hukassa koko maasta ja kaupungista ja matkailusta, jäätiin pois ruuhkaisesta metrosta ruuhkaiselle asemalle. Hirveellä hädällä ja kiireellä yritin pitää kaverit näkyvissä etten eksyisi ja tuskin huomasinkaan jonkun puhuvan minulle vieraalla kielellä, kunnes tuo joku tarttui olkapäähän melko vihaisen oloisesti ja korotti ääntään uhkaavasti. Ensi säikähdyksestä toivuttuani näin kaverin toisessa kädessä jonkun virkamerkin ja levittelin käsiäni ja yritin selittää että nyt en ehdi enkä ymmärrä. Paidan hiha nousi sen verran että virkamies vissiin näki kirkkaan keltaisen rannekkeen ja hävisi siinä silmänräpäyksessä ruuhkaan. Mä en ehtinyt ees tajuta että mikäs tässä nyt sitten oli. Vasta myöhemmin tajuttiin että Prahassa lippujentarkastajat kulkee siviileissä ja yllättää yksilöitä metroissa ja asemilla. -essi 16 17

10 A R M E I J A -turvonneita polvia ja aseöljyä Teksti: Jonne Laakso Saapumiserässä I/06, astuin varusmiespalvelukseen Santahaminaan Palvelukseenastumispäivän aamuna perhosia oli vatsassa tolkuton määrä. Kun kaveri soitti ja kertoi, että nyt lähetään, tuli outo olo. Katselin vain kotoota paikkoja. Täällä en tulisi olemaan kahteen viikkoon. Kävimme kavereiden kanssa vielä viimeisellä voitelulla Mc Donaldsissa, jonka jälkeen suuntasimme Santahaminaan. Kun bussi oli viimeisellä pysäkillä ennen Santahaminaa kävi mielessä humoristinen ajatus hypätä pois bussista. Se ei olisi onnistunut, koska bussiin astui kaapin kokoinen sotilaspoliisi. Hevossalmen sillan ylityksen jälkeen henkilöllisyytemme tuli tarkistamaan parisängyn kokoinen sotilaspoliisi. Pasi-miehistönkuljetusauton pomppuisan kyydin jälkeen pääsimme huumekoiran nuuskittavaksi. Tämän jälkeen meille kerrottiin mihin yksikköön meidät sijoitetaan. 2.Jääkärikomppania tulisi olemaan palveluspaikkani ainakin seuraavat 270 päivää. 2. Jääkärikomppania kouluttaa sotilaspoliisitaitoisia kaupunkijääkäreitä. Pääsin juuri sinne minne olin toivonutkin. Samassa komppaniassa ovat myös kaikki kaverini, mutta eri joukkueissa. Keskusvarustevarastolta kävimme hakemassa mukavahkon kokoisen varustesäkin. Säkki painoi kuin synti. Pelkkä ajatuskin siitä, että varusteet pitää joskus palauttaa karmaisee. Ensimmäisen päivän saldo: selkäkipu ja lihakset voimattomat. Komppaniassa herätyyys! Aikaa nousta punkista 1, 2, 3 Yllättävän paljon tuli nukuttua ensimmäisenä yönä. Tosin uni oli koiran unta. Ohjattujen aamutoimien ja aamupalan jälkeen ohjelmassa oli rastikoulutusta sotilaan käyttäytymisestä. Koko päivä oli oppitunneilla istumista. Aika menee tehdessä Ensimmäistä viikkoa ei voi paljoa kuvata. Ajatella ei kannata. Kaikki menee aikamääreiden mukaan. Alikersantit pitävät huolen siitä, että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja oikeissa varusteissa. Keskiviikkona pääsimme tutustumaan sotilaskotiin. Soden henkilökunta tarjosi meille limut ja munkit. Hyvää teki. Torstaina pääsisimme ensimmäiselle oikealle iltavapaalle. Aseet kävimme kuittaamassa perjantaina. Tämän jälkeen meille pidettiin oppituntia aseen huoltamisesta ja purkamisesta. Ajattelin ensin, että aseen purkaminen on hankalaa, mutta kun ottaa kansilevyn irti, purkautuu ase melkein itsestään. Öljyn putsaaminen aseesta on perin pännivää hommaa. Joka puolelta pitää pyyhkiä öljyjä pois ja aina sitä jää jonnekin. En ole tainnut kertaakaan päästä vielä ensimmäisellä kerralla tarkastuksesta läpi. Sunnuntaina oli omaisten päivä. Näytimme omaisillemme kasarmia ja sodea. Vietin myös 20-vuotis syntymäpäivääni. Lahjaksi sain rahaa ja munkki kahvit. Ensimmäinen viikko meni todella nopeasti. Omaisten päivä piristi kummasti. Ajatus siitä, että seuraavana perjantaina pääsemme ensimmäisille lomille lämmitti. Sunnuntaina oli vielä ohjelmassa tulokirkko Santahaminan rannassa. Helsingin keskusta on todella upean näköinen pimeään aikaan näin Santahaminasta katsottuna. Sähläystä ja häröpalloilua Maanantai, ensimmäinen ammunta. Huonosti meni. 10 laukauksen sarjasta tulos 69. Komppanian huonoimmasta päästä. En ole oikein sinut aseeni kanssa. Jatkan yhteistyön hiomista. Tiistaina kävimme marssilla Santahaminan ympäri. 5km marssi vapaassa muodostelmassa, ja häröpallo pyöri. Samana päivänä tupamme oli siivouspalvelun aikana häröpallona. Pyörimme ympyrää, jotku siivosivat, ja loput eivät tienneet mitä tehdä. Jos joku olisi kuvannut tapahtuman, se pääsisi hauskimpiin kotivideoihin. Torstaina oli edessä tetsaamista (taistelukoulutus). Etenimee avojonossa, avorivissä, ryömien, kontaten ja syöksyen. Oikean polven turvotus ei ole vieläkään laskenut tätä kirjoittaessa sunnuntaina. 20 asteen pakkasessa hernekeiton syöminen kenttälounaana on maailman siisteintä. Ruoka maistuu aina paremmalle luonnossa. Olin ruuanjakajana ja pystyin samalla lämmittelemään käsiäni pannukakkujen kuumissa höyryissä. Jakajana olemisessa on se huono puoli, että saa syödä viimeisenä. Aikaa jää vain 10 minuuttia pakin tyhjentämiseen. Torstai iltana tapasin työkaverini Antin. Komppaniassa sähläili kaikki, ja pääsin portille vasta puoli kahdeksan aikaan. Antti oli joutunut odottelemaan kovassa pakkasessa 20 minuuttia. Vaikka myöhästymiseni ei ollut minun syyni, otti se silti päähän. Kiitos Antille munkkikahveista. Ei aikaa ajattelulle Perjantai. Lomat alkaa illalla, mutta sitä ennen lihaskuntotestit. Jotenkin taas kaikki meni päin mäntyä. Aikataulut pettivät pahasti. Kaikki olivat aivan hermona. Lomille pääsimme 40 minuuttia myöhässä. Santahaminan portin ohituksen jälkeen siviilielämä näytti hyvin oudolta. Missä on kaikki aikamääreet. Miksi kukaan ei huuda, että aikaa kahvin juontiin 5 minuuttia. Perjantai-iltana väsytti todella paljon. Armeijassa väsymystä ei huomaa. Siitä pitää huolen se, että ei ole aikaa ajatella. On sunnuntai. Tänään lähden takaisin Santahaminaan klo 22 aikoihin. Perillä pitää olla klo 24 mennessä. Suoraan sanottuna ottaa päähän. Seuraavana viikonloppuna on gines (viikonloppu kiinni armeijassa). Tiedossa siis kaksi viikkoa kasarmia. Santahamina kuittaa. Loppu

11 METROSEKSUAALISUUS - Tyylisuuntaus joka on taas nousussa Teksti: Petri Voutilainen Mark Simpson oli aikaansa edellä luodessaan uutta trendi-ihannetta vuonna Tosin termi levisi laajempaan käyttöön vasta 2000-luvulla osaksi David Beckhamin ja hänen kumppaneittensa ansiosta. Suomestakin löytyy metroseksuaaleja arviolta jo noin 5000 ja luku on koko ajan nousussa nuorten miesten keskuudessa. Metroseksuaalsuus ei liity millään tavalla julkisiin joukkoliikenteeseen, vaikka nimi siihen saattaakin viitata. Se tarkoitetaan miestä, joka huolehtii keskivertoa enemmän ulkonäöstään ja elämäntyylistään. Originelli metroseksuaali ei kuitenkaan ole homo vaan täysin puhdas hetero. Hän tokin kiihottaa kumpaakin osapuolta olemuksellaan ja rakastaa feministiä asioita kuten shoppailua. Metroseksuaali on alunpitäen mainosmiesten ja markkinoijien keksimä termi, jota esimerkiksi tutkijat ja media ovat alkaneet viljellä. Tyypillistä on yhdistellä perinteisen maskuliinisia ja feminiinisiä elementtejä ulkoisessa olemuksessaan. Päällimmäisenä on aina maskuliinisuus. Tyypillistä on olla itsestään huolta pitävä naistenmies tyylin Beckham, eli ei missään nimessä kaappihomo. Mertoseksuaalin m askuliininen tietoisuus on ainakin olevinaan niin voimakas, ettei hänen tarvitse pelätä naisellisten elementtien tekevän hänestä homon näköistä tai tyylistä, tutkija Terhi- Anna Wilska kertoo. Milleniumin jälkeen ilmiö lähti nousemaan vauhdikkaasti suoraa kiitoa ylöspäin. Miehille tarjottava kosmetiikkakulutus on lähes kaksinkertaistunut joka vuosi vuoden luvun lopusta. Useat kosmetiikkayritykset ovat uskaltaneet lanseerata miehille valtavan kasan kosmetiikkatuotteita muun muassa erilaisia voiteita, jotka saavat näyttämään miehen komeammalta juhliessa samanaikaisesti valojen kuumottaessa naamaa. Suomi on kuitenkin jäljessä lukuisia maita miesten kosmetiikkatuotannossa, sillä maailmalla on yhtä tavanomaista, että äijätkin juoksevat vessassa laittamassa itseään yhtä usein kuin naiset. Vaikea sanoa, etenkään globaalissa mittakaavassa metroseksuaalejen lukumäärää. Suomessa uskoisin, että määrä on edelleen hitaassa nousussa. Metroseksuaali-nimitys ei välttämättä ole enää yhtä suuressa muo- Robinson-kilpailustakin tuttu tradenomiopiskelija Juuso 20 Helokangas on tottunut poseeraamaan kameroille. 21

12 dissa kuin ennen, mutta ilmiönä on se, että ulkonäkö on miehelle tärkeä, ja hän hoitaa sitä kuin nainen. Se on ehdottomasti kasvussa nimenomaan nuorten miesten keskuudessa, tutkija Terhi-Anna Wilska jatkaa. Tulepa tänne nätti poika Mallitoimisto Modelpointin listoilta löytyvä Robinsonkilpailustakin tuttu malli ja tradenomiopiskelija Juuso Helokangas myöntää olevansa tarkka ulkonäöstään. Juuso kertoo pitävänsä erityisesti KoneHELSINGIN vaatteista ja muutenkin vähän uniikeimmista tuotteista, joita ei jokaisella vastaantulijalla näe päällä. Helokangas ei osta mielellään vaatteita massaliikkeistä kuten Hennesistä ja Mauritzista. Hän ei myöskään suunnittele itse vaatteitaan, sillä sen puolen hän haluaa jättää ammattitaitoisille suunnittelijoille. Tällä hetkellä miehen vaatekaapista löytyy farkkuja ja t-paitoja, jotka hän kokee omaksi jutukseen. Mallintöitä koulun ohella tekevä mies on innoissaan, kun enää ei näe nuorilla miehillä päässä Karhu-lippiksiä, päällä Metallica-paitoja ja amisviiksiä tötteröllä. Suomessa ei ole montaakaan suunnittelijaa, jotka osaisivat tehdä minun makuuni vaatteita. Ulkomaanreissuilla tulee osteltua sylikaupalla vaatteita, joita suomesta ei saa pakosti. En ole laskenut missään vaiheessa kuinka paljon olen kuluttanut ulkonäkööni rahaa ja enkä halua, sillä siitä tulisi vain paha mieli, hän sanoo. Helokangas pyrkii uusimaan kampauksensa mahdollisimman usein jopa parin viikon välein. Hän tuntee alalta onneksi useita ihmisiä, jotka auttavat miestä hädässä uudistautumaan. Juuso muistaa vielä erittäin hyvin armeija aikansa vuonna Intti aikoinani oli outoa, jos käytti kasvorasvaa, sillä sai melkein naisen maineen. Nykyään löytyy jopa hammastahnasta lähtien miehille omia tuotteita. Minun mielestäni ei saa olla liian meikattu, mutta kun lähden töihin, niin kyllä panostan ulkonäkööni sen verran, että näytän komealta. Pidän erityisesti miesten kasvohoitotuotteista, Helokangas hymyilee. Juuso ei ole kohdannut ainakaan vielä tähän mennessä pahimpiin ennakkoluuloihin. Hänen mielestään miehet uskaltavat nykyisin laitaa korviin korvakoruja ja hiuksiin geeliä. Eikä sitä pidetä enää homomaisena tai naisellisena hommana. Monet luultavasti varmaan ajattelevat; mikä tuo on miehiään ja ei tuo ole miesten juttu. Suomen Robinson -kilpailussa tuli kuultua myös huutoja kanssa kilpailijoita, siihen sävyyn että tulepa tänne nätti poika, Juuso naurahtaa. Metroseksuaali saattaa herättää pienessä kaupungissa suurtakin kummastelua. Ihmiset uskaltavat olla enemmän omia itseänsä akselilla Turku-Helsinki-Tampere, mutta Forssa on esimerkeistä kamalin. Siellä on vähän landempaa jengiä, jotka saattavat katsoa vähän pitempään, Juuso kertoo. Juuso tunnustaa myös käyvänsä heräteostoksilla. Hän poimi mukaansa viimeksi alennusmyynneistä vaatteita, vaikka alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä vain kahville kaverin kanssa. Solarium ei ole myöskään miehille tuntematon paikka. MR. Finland -kisan aikoihin ja joskus aina ennen kuvauksiakin on tullut vietettyä aikaa solariumissa. Sain juuri eräältä sponsoriltani sellaisen koneen, joka itse ruskistaa. Se on tosi nopea ja turvallisempi kuin solarium, Helonkangas paljastaa. JOUKKOLIIKENNE -myöhästymisiä ja lipuntarkastajien uhreja Nopeat pikajunat, ruuhkaisat linja-autot, vai luotettavat metrot. Friikki selvitti muusiikkojen joukkoliikenne kokemuksia. Teksti: Petri Voutilainen Egotrippi -yhtye julkaisi helmikuussa kuudennen pitkäsoittonsa Vielä koittaa uusi aika. Kokoonpanon pojissa joukkoliikenne herättää monenlaisia mielipiteitä. Kulutan julkisia liikennevälineitä useita kertoja viikossa, vaikka asunkin keskustassa. Minulla ei ole omaa autoa, joten olen ihan joukkoliikenne miehiä henkeen ja vereen. Metro liikennettä voisi laajentaa muun muassa pohjoiseenkin päin, basisti Anssi sanoo. Olen kerran joutunut lipuntarkastajan uhriksi ja siitä seuranneena maksanut sakkoja, koska en ollut ostanut lippua. Sekin oli ihan vahinko, koska unohdin, että kuukausilippuni oli mennyt umpeen. Laajasalon bussit saisivat kulkea paremmin, sillä ne kaikki kulkevat yleensä samaan aikaan ja paikkaan. Odotat siinä ensiksi ensimmäiset 20 minuuttia bussia ja sitten sieltä tulee kolme lähes samaa reittiä kulkevaa bussia, kitaristi Knipi kertoo. Hyvinkääläinen Roni Tran eli Tran Binh Trong, 18, työskentelee lukion ohella hampurilaisravintolassa asuinkaupungissaan. Vietnamilaiset sukujuuret omaava Roni kävi syntymässä Thaimaassa, mutta palasi pohjolaan jo neljän kuukauden ikäisenä. Hän haluaa tehdä tulevaisuudessa r`n`b -musiikkia. Kuljen yleensä junalla Hyvinkäältä Helsinkiin. Joukkoliikenteellä pääsee helposti paikasta toiseen, Roni Tran toteaa. Idols-finalisti Katri Ylander, 20, sijoittui kilpailussa toiseksi ja sai levytyssopimuksen SonyBMG:n kanssa. Huittisten tyttö on työskennellyt ennen Idolstaivaltaan tarjoilijana. Avril Lavignen ja Irinankin biisejä kilpailun aikana esittänyt neiti kertoi Idolsin ratkaisevassa päätösfinaalissa haluavansa esittää tulevaisuudessa juuri Avril Lavignen tyyppistä musiikkia. Pari vuotta sitten kävin Harjavallasta Porissa noin kolmen vuoden ajan linja-autolla eli tuli kulutettua bussinpenkkiä. Muutaman kerran olen myöhästynyt bussista ja joutunut odottelemaan seuraavaa puolen tunnin ajan, Katri sanoo

13 Uudet makuuvaunut liikenteeseessä Teksti: VR Kuvat: VR ja Nikolas Immonen Kaksi ensimmäistä VR:n uudentyyppistä, kaksikerroksista makuuvaunua tuli helmikuun alussa liikenteeseen Helsingin ja Rovaniemen välille. Vaunuja on tilattu Talgolta yhteensä 20 kappaletta. Kaikki uudet makuuvaunut otetaan käyttöön asteittain vuoden 2006 aikana. Vaunut valmistetaan Otanmäen tehtaalla. Hankinnan arvo on noin 58 miljoonaa euroa. Uusien makuuvaunujen myötä yöjunien palvelutaso nousee huomattavasti. Vaunuissa on muun muassa suihkut sekä joka hytissä pistorasiat, herätysjärjestelmä ja vahvistettu GSM-kuuluvuus. Vaunuissa on pyritty huomioimaan mahdollisimman monen eri asiakasryhmän tarpeet. Asiakkaiden edustajat ovat osallistuneet vaunun kehitykseen sekä suunnittelu- että tuotantovaiheessa. Vaunuissa modernit varusteet Uudessa makuuvaunussa on yhteensä 19 hyttiä. Kaikissa hyteissä on kaksi vuodetta. Vaunun ylätasolla on kahdeksan ja ala- ja välitasolla 11 hyttiä. Jokaisessa ylätason hytissä on oma wc ja suihku. Alatasolla on yhteiskäyttösuihku ja hyteissä pesualtaat. Suihkutiloissa on lattialämmitys. Hyteissä on ilmastointi, ja kunkin hytin lämpötilaa voi säätää erikseen. Hytit voi varata joko kahdelle tai yhdelle hengelle. Osa alakerran hyteistä voidaan yhdistää ovella neljän hengen hytiksi. Joka vaunussa on saatavilla pienille lapsille turvaverkko, joka toimii sängynlaitana. Uudessa makuuvaunussa GSM-kuuluvuus on vahvistettu toistimella. Joka hytissä on pistorasia matkapuhelimen ja tietokoneen latausta varten sekä monitoimipaneeli, jonka kautta asiakas voi asettaa itselleen herätyksen ja kuunnella radiota kuulokkeilla. Yksi alatason hyteistä on suunniteltu liikuntarajoitteisille matkustajille. Alatasolla on myös inva-wc. Vaunussa on erilliset tilat allergisille ja lemmikin kanssa matkustaville. Tupakointi ei ole uusissa makuuvaunuissa sallittua. Vaunuissa on palovaroittimet. Uudet makuuvaunut näyttävät ulkoa samankaltaisilta kuin Talgon aikaisemmin valmistamat InterCityvaunut. Alumiinirunkoisten vaunujen huippunopeus on 160 kilometriä tunnissa. Niitä voidaan käyttää vain sähköistetyillä rataosilla. Syksyllä liikenteeseen uudentyyppinen yöjuna Ensimmäiset uudet makuuvaunut tuli 1. helmikuuta juniin P61 ja P68. Pikajuna 61 lähtee Helsingistä kello ja saapuu Rovaniemelle kello Pikajuna 68 lähtee Rovaniemeltä kello ja saapuu Helsinkiin kello Kevätkaudella ja kesällä näissä junissa on uusien makuuvaunujen lisäksi vielä perinteisiä makuuvaunuja. Syksystä alkaen asiakas voi Helsingin ja Rovaniemen välillä valita joko uudentyyppisen tai perinteisen yöjunan. Silloin reitillä kulkee päivittäin kaksi uutta ja kaksi perinteistä yöjunaa. Uusien yöjunien kaikki makuuvaunut ovat kaksikerroksisia. Niissä on lisäksi uusia kaksikerroksisia autovaunuja, yksikerroksisia päivävaunuja sekä ravintolavaunu. Yöjunaliikenne Turusta pohjoiseen hoidetaan edelleen perinteisellä makuuvaunukalustolla. Uusissa makuuvaunuissa omat hinnat Uudentyyppisissä makuuvaunuissa on eri hinnat kuin perinteisissä. Yhden henkilön matka Helsingistä Rovaniemelle kahden hengen hytissä vaunun alatasolla maksaa 93,0 euroa eli 4,0 euroa enemmän kuin nykyisessä yöjunassa. Ylätasolla hintaero on 9,0 euroa perinteiseen vaunuun verrattuna. Suosituimpina aikoina kaikissa yöjunissa on erillinen sesonkihinnoittelu. Uudessa makuuvaunussa se

14 songin ja muiden aikojen välillä on nykyistä selvempi hintaero. VR:llä on päivittäiset yöjunayhteydet Rovaniemelle, josta Lapin kohteisiin pääsee säännöllisesti JunaBussilla. Säännöllisten junavuorojen lisäksi sesonkiaikana tarjontaa lisätään. Vuonna 2005 makuuvaunumatkoja tehtiin kaikkiaan Määrä on vähentynyt 0,4 prosenttia edellisvuodesta. Autoja kuljetettiin vuonna kappaletta, mikä oli 11,9 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suomessa 130 vuotta yöjunaliikennettä Makuuvaunuliikenne yleistyi maailman rautateillä 1870-luvulla. Suomessa ensimmäiset makuuvaunut tulivat vuonna 1876 Helsingin ja Pietarin välille. Ensimmäiset Suomessa liikennöineet makuuvaunut valmistettiin Itävalta-Unkarissa. Puurakenteisissa vaunuissa oli kolme neljän hengen osastoa. Ensimmäisen ja toisen luokan osastot sijaitsivat samassa vaunussa. VR:n makuuvaunujen tuotanto alkoi 1890-luvun lopussa. Ensimmäiset vaunut saatiin liikenteeseen vuonna Teräsrunkoisten makuuvaunujen tuotanto alkoi VR:n Pasilan konepajalla 1960-luvun lopussa. Niistä ensimmäiset tulivat liikenteeseen luvun alkupuolella. Uusien makuuvaunujen lisäksi VR:llä on 106 perinteistä makuuvaunua, jotka ovat valmistuneet 1970-ja 80-luvulla. Suurin osa niistä pysyy edelleen liikenteessä. Vanhin 33 vaunun sarja poistuu käytöstä vuosina Lisätietoja yöjunamatkustuksesta ja uudesta makuuvaunusta: Vuosittain järjestettävä Loistefestari rynnistää pääkaupunkiseudulle Festivaalien tämänvuotinen teema, teatteri, on jaettu seuraaviin lajeihin: puheteatteri, musiikkiteatteri, tanssiteatteri sekä stand up. Lisäksi lajeina ovat nukketeatteri, performanssi, pantomiimi ja katuteatteri. Loistefestarin katselmuksien näyttämöinä toimivat Narrin näyttämö Helsingissä, Vernissa Vantaalla sekä Matinkylän monitoimitalo Espoossa pidettävissä katselmuksissa nuoret saavat palautetta ammattilaisraadilta. Raatilaisina toimivat muun muassa näyttelijä Mari Vainio, teatteriohjaaja Mikko Roiha ja koreografi/tanssija Sami Saikkonen. Tapahtumiin on vapaa pääsy Katselmusten jälkeen, pidettävissä työpajoissa nuoret saavat mahdollisuuden kehittää teatteri-ilmaisuaan alan ammattilaisten johdolla. Festari huipentuu Stoassa pidettävään gaalaan. Tapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy! Loistefestarin taiteellisena johtajana toimii näyttelijä Elina Knihtilä. Knihtilä on toiminut aiemmin teatteritaiteen edustajana valtakunnallisessa Nuori Kulttuuri -työryhmässä. Lisäksi hän on opettanut ja tehnyt yhteistyötä helsinkiläisten koulujen kanssa teatterikasvatuksen edistämiseksi. Pääkaupunkiseudun Loistefestari on osa valtakunnallista Nuori Kulttuuri 06 -tapahtumaa, joka järjestetään Seinäjoella 19.ñ21.5. Pääkaupunkiseudun kiinnostavimmat esitykset matkaavat siis Seinäjoen näyttämölle. Loistefestarin järjestävät Helsingin, Espoon, Vantaan sekä Kauniaisten nuoriso- ja kulttuuritoimet. Tapahtuman kotisivut Lisätietoja Nuori Kulttuuri - tapahtumasta

15 Kansainväliset artistit tähdittivät NRJ Radio Awardsia Teksti ja kuvat: Milla kaikkonen, Jenna Jadvall ja Petri Voutilainen Jo toista kertaa peräkkäin NRJ Finland sai isännöidä Pohjoismaiden suurinta artistigaalaa NRJ Radio Awards tapahtumaa. Gaala toi Helsingin Hartwall Areenalle esiintymään suuria pop-musiikin kansainvälisiä artisteja. Lavalla nähtiin Westlife, Darren Hayes, Amy Diamond, T.a.t.u., Craig David, Suomen Idolsin toisen tuotantokauden finalistit, Crazy Frog, Apulanta ja lisäksi muitakin tunnettuja tähtiä. Muutama päivä ennen NRJ:n Awards gaalaa illan varsinaiseksi pääesiintyjäksi kaavailtu Shakira joutui perumaan Suomeen tulonsa levytys kiireidensä vuoksi. T.a.t.u. voitti kaksi palkintoa NRJ Radio Awards 2006-tapahtuman palkintojen saajat määräytyivät kaikissa Pohjoismaissa annettujen NRJ:n kuuntelijoiden äänestyksen perusteella. Parhaan Pop-yhtyeen palkinnon ja Parhaan Kansainvälisen Yhtyeen palkinnot lunasti venäläinen tyttöduo T.a.t.u.. Parhaana Kansainvälisenä esiintyjänä palkittiin odotetusti Robbie Willliams. Pohjoismaiden Parhaana Biisinä palkittiin Ruotsin oman Antti Tuiskun eli Darinin esittämä kappale Step Up ja Parhaan Pohjoismaisen Artistin tittelin voitti tanskalainen Infernal. Muut illan palkitut olivat Craig David, Apulanta, September, Amy Diamond ja Lilyjets. Lisäksi Paras Rock-yhtye-äänestyksen voitti Him. Free Your Mindin toimituksen mielestä palkitsematta kumminkin jäi gaala-illan Paras pukeutuminen -sarjasta dance hittinikkari Crazy Frog. Amy Diamond: Rakastan laulamista Amy Diamond, 14, on jo nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saavuttamaan menestystä laulajan urallaan. Tämä ruotsalaisneitonen on nimittäin osallistunut vuosien kuluessa kahdeksaan eri laulukilpailuun, joista hän on voittanut seitsemän. Ja lisää kultaa sataa kilpailuiden jälkeenkin. Sillä Nrj Awardseissa neito pokasi kaksi pystiä lisää palkintohyllyynsä. Amy kertoi lehdistötilaisuudessa olevansa kumminkin, kuin kuka tahansa muukin ikäisensä nuori. Olen joka päivä koulussa, niin kuin kaikki muutkin. Joskus olen kyllä poissa, mutta ei sen enempää, kuin muutkaan, Amy kertoo. Nuorta ikäänsä laulajana tämä poptähti ei näe ongelmana. Olen onnellinen, että saan laulaa tämän ikäisenä, koska en jaksaisi odottaa kauempaa, sillä todella rakastan laulamista, Amy sanoo. Darren Hayes: Tylsistyn silloin, kun en tee musiikkia Kiertueeseen valmistautuva ja vastikään Lontooseen muuttanut australialainen Darren Hayes piti Suomen shokkeeraavasta kylmyydestä, sillä hän inhoaa omien sanojensa mukaan kuumuutta. Suomalaisista bändeistä Himiä ja Rasmusta fanittava Darren haaveilee tulevaisuudessa tekevänsä muutakin, kuin pelkästään musiikkia. Haluaisin kirjoittaa elokuvan. Toimia vaikkapa taustalla tuottajana, koulunpenkillä käsikirjoittamisesta oppia saanut laulaja kertoo. Kenties vaikka tulevaisuudessa näkisimme Darren Hayesin kirjoittaman ja tuottaman elokuvan laajakankailla. Apulanta: Ei kiireitä, eikä paineita tehdä menestystarinalle jatkoa Lomalla chillaileva Apulanta valmistautuu palailemaan takaisin studion uumeniin uuden levyn purkituksen merkeissä. Nyt on oikeasti ensimmäistä kertaa semmoinen fiilinki noiden levyjen kanssa, ettei ole periaatteessa hirveä paine, eikä kiire tehdä sitä, myös Irinalle hittibiisejä väsäävä bändin solisti Toni sanoo. Apiksen kundit toivoivat tekevänsä edellisten albumeidensa tapaan tälläkin kertaa loistavan lätyn. Jos oikein optimistisia ollaan, niin levy ilmestyy tämän vuoden puolella, Sipe sanoo. Sitä ennen kuitenkin uusinta uutta Apulanta meisinkiä voi nauttia seuraavaksi ilmestyvältä bändin kiertue dvd:ltä. 28 NRJ Awards 2006 gaalan artistien haastatteluvideoita ja kuvagallerioita. 29

16 Free Your Mind uudistui vuoden 2006 alussa. Uudistuksen lähtökohtana oli tuoda esiin enemmän sisältöä. Samalla uusittiin ulkoasua ja mukaan otettiin uusia toiminteita. Videoita sivustolta löytyy useita tuhansia joiden laatua ja tuotantoa on parannettu. Uudessa mediaikkunassa voit vaihtaa kätevästi webkameroiden kuvia radiota kuunnellessasi. BÄNDIT KATEGORIA PITÄÄ SISÄLLÄÄN LAIDASTA LAITAAN BÄNDEISTÄ ESITTELYJÄ. TAPAHTUMAT NÄYTTÄÄ MONI- PUOLISESTI KULISSIEN TAKAISTA ELÄMÄÄ. RUNOT AUKAISEE SANOJEN AVUL- LA TUNTEIDEN MAAILMAA. GALLERIA PITÄÄ SISÄÄN TUHAN- SIA JA TUHANSIA KUVIA. BLOGIN KAUTTA VOIT MM. SEURATA MISSÄ VAIHEESSA JUTUT ON MENOSSA. BLOGIN KATEGORIOINA ARKI, KAUPUNKI, MEDIA JA TOIMITUS. FOORUMISSA VOIT KESKUSTELLA FREE YOUR MINDIN JUTUISTA JA MAAILMASTA YLEISESTI. WEBTV KERÄÄ YHTEEN UUSIM- MAT VIDEOT MITÄ JULKAISTU. WEBTV LIVE LÄHETTÄÄ ERI TAPAHTUMISTA SUORANA VIDEOKUVAA, KATSO VAIKKA SEU- RAAVA ÄÄNI JA VIMMA KOTOASI. KONTULAN SKEITTIHALLILTA TULEE AINA KUVAA HALLIN OLLESSA AUKI, SILLOIN KUN TAPAHTUMALÄHE- TYKSIÄ EI OLE. RADIO LÄHETTÄÄ OHJELMAA 24H JOKA PÄIVÄ. SUORAT OHJELMAT TIISTAISTA PERJANTAIHIN KLO WEBCAMIEN KAUTTA VOIT KATSOA MITÄ HATTUTEHTAALLA TAPAH- TUU. KAMEROIDEN KUVAA MYÖS KONTULAN SKEITTIHALLILTA. CHATISSA VOIT KESKUSTELLA KAVEREIDESI KANSSA. ON SIELÄ TOISINAAN MYÖS RADION TOIMIT- TAJATKIN PAIKALLA. UUSIMMAT BLOGIN MERKINNÄT NÄET TÄSTÄ. KYSELYISSÄ KYSYTÄÄN EI NIIN VAKAVASTI AJANKOHTAISISTA ASIOISTA JOISTA VOIT MYÖS KESKUSTELLA FOORUMISSA. KUUMIMMAT POSTIKORTIT, VIDEOT JA AUDIOT NÄET TÄÄLTÄ. SÄHKÖISIÄ POSTIKORTTEJA ERI KA- TEGORIOISSA. MUISTA YSTÄVÄÄSI TAI PIHTIPUTAAN MUMMOA. JUTUT PITÄÄ SISÄLLÄÄN SEKA- LAISISTA AIHEISTA MONIMEDIAN FREE YOUR MIND uudistui FREE YOUR MIND LEHDEN NÄKÖISPAINOS ON VERKOSSA. LEHTEÄ VOI SIIS LUKEA VAIKKA INARISSA ASTI JOS EI KÄSIN KOS- KETELTAVA LEHTI SINNE LÖYDÄ. MP3 TALLENTEET LAITETAAN MYÖS TÄHÄN TUOREENA ESILLE. KEINOIN ELI KUVIA, TEKSTIÄ, ÄÄNTÄ JA VIDEOTA. JOS ETSIT PERUSTIETOA TOIMI- TUKSESTA, KATSO NÄMÄ JA OTA YHTEYTTÄ ROHKEASTI. RSS TARJOAA ILMOITUKSET AUTO- MAATTISESTI UUSISTA ISOMMISTA JUTUISTA. RSS ON LUETTAVISSA VAIKKAPA FIREFOX SELAIMELLA

17 KONTULA LIVE! S U O S I T T U S KE I T T I H A L L I T U N N E T A A N MYÖ S L I VE- L Ä H E T Y K S E S T Ä. S KE I T T I H A L L I I N O N R A KE N N E T T U KO L M E N K A M E R A N T U O T A N TO. J O K A I N E N K A M E R A K U VA A O M A A P A I K K A A N S A J A N I I D E N K U VA A VO I S E U R AT A N E T I S T Ä H A L L I N A U K I O L O A I KO I N A. K A M E RO I D E N K U VA VA I H T U U AUTO M A AT T I S E S T I NOIN 10 SEKUNNIN VÄ L E I N. KU VA T U L E E RE A A L I A J A S S A S U O R A N A V I D E O K U VA N A J A WE B K A M E R A N KUVANA. VIDEOKUVAN KATSOMISEEN TAR VITSET REALPLAYERIN.

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Rockkonttori.net Rockkonttori.net Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Jyväskyläläinen Sampo-Ilmari Tuhkalehto on bändinsä kanssa mukana syksyllä käynnistyvällä Music Against Drugs

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Raitiovaunujen ja runkolinjojen pysäkkikuulutukset tutkimuksen tulokset 21.1.2019 24.1.2019 2 Esittäjän nimi 13.2.2019 Vastaajien kokonaismäärä = 627 Tavoitetut ratikat ja bussit

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:9 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 9 2 Kohde 2: linja 8 3 Kohde 3: linjat 8, 88, 99 4 Kohde 4: linja 13

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot