Ympäristölupa kivenlouhinta- ja murskaustoiminnalle, Sakari Sallinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölupa kivenlouhinta- ja murskaustoiminnalle, Sakari Sallinen"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Ympäristölupa kivenlouhinta- ja murskaustoiminnalle, Sakari Sallinen 138/58/585/2012 YMPL 47 Selostus: Sakari Sallinen hakee ympäristölupaa kiven lou hintaan ja murskaukseen. Ympäristölupaa haetaan toiminnalle, jo ka on aloitettu jo vuonna Louhinta- ja murskausalue sijaitsee Ahvensalmen ky läs sä hakijan omistaman Partalan tilan RN:o 7:18 alueella, joka on vain pieni osa kallioalueesta, josta on hyödynnettävissä kal lioainesta n k-m 3 10 vuo den ai kana. Alue on kaukana asutuksesta ja yleisestä tiestä. Suunnitel lusta hankkeesta ei koidu ympäristölle merkittävää haittaa. Melu haittaa voi esiintyä lähialueella, mutta louhinta ja räjäytykset teh dään päiväsaikaan. Räjäytykset pyritään toteuttamaan siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa ympäristölle. Alue rajoittuu lounaisreunaltaan vanhaan louhinta-alueeseen, josta on louhittu kiviainesta tilaomistajan omaan käyttöön. Alue on osittain avokalliota, mutta suurimmaksi osaksi mäntymetsää. Alueen pinta-ala on 0,84 ha. Lähistöllä ei sijaitse merkittäviä pohjavesialueita, vesilähteitä eikä alueella ole rajoituksia tai toimenpidekieltoja. Metsätaloussuunnitelmassa on mainittu pirunpelto, joka sijaitsee ottoalueen ja Myrkkylammen välissä. Lyhimmillään ottoalueelta pirunpeltoon on matkaa n. 60 metriä. Savonlinnan kaupungin sekä Savonlinnan maakuntamuseon mukaan alueella ei ole suojeltavia kohteita. Alueella on suoritettu louhintaa jo aikaisemmin ja kallion laatu on todettu hyväksi. Suurimmalla osalla aluetta irtomaakerros peittää kallion. Irtomaakerroksen (moreenia ja soraa) paksuudeksi kallion päällä on arvioitu keskimäärin 0,7 metriä. Pintamaat varastoidaan suurimmaksi osaksi alueen maisemointia varten. Lähimpien naapurien (kolme) maat ulottuvat alle 100 metrin etäisyydelle alueesta. Lähimpään vakituisesti asuttuun kiinteistöön on matkaa yli 700 metriä ja vapaa-ajanasuntoon 400 metriä. Hakemuksen mukaan alueelta on saatavissa hyödynnettävää kallioainesta n k-m 3. Määrästä on vähennetty pintamaat, jotka käytetään alueen maisemointiin. Massamäärä on tarkoitus ottaa kymmenen vuoden aikana, joten vuotuiseksi ottomääräksi tulee k-m 3. Jos kysynnässä tapahtuu runsasta kasvua, alue voidaan ottaa nopeamminkin.

2 Vesipinnan korkeudet on mitattu Myrkkylammesta +83,2 m, tieojasta +83,9 m ja suo-ojasta +91,3 m. Aikaisemman louhinnan pohjan taso vaihtelee välillä +93,0 95,0 m. Tämän louhintasuunnitelman ottotaso on +92,5 m. Korkeudet ovat N 60 -tasossa. Louhinnan pohjan tasoksi on määritetty +92,5 m. Kun kallion korkein kohta alueella on +107,0 m, tulee suurimmaksi louhintasyvyydeksi 14,5 m. Louhinta pyritään tekemään portaittain siten, että lopullinen luiska voidaan muotoilla pintamailla kaltevuuteen n. 1:2. Alue aidataan ja varustetaan varoitustauluilla. Mikäli jyrkänteet luiskataan esim. pintamailla 1:2 tai loivemmiksi, ei aitaa tarvita. Murskausalue sijoitetaan jo louhitulle alueelle, joka toimii myös läjitysalueena. Murskaus- ja läjitysalueet on merkitty karttoihin ja nimetty läjitysalueeksi. Louhintatyö suoritetaan räjäytystöiden järjestelyohjeiden mukaisesti. Alueella ei varastoida voitelu- eikä polttoaineita, joten pohjaveden suojaamistoimenpiteitä ei tarvita. Työn edetessä alueen pohja sekä jyrkänteillä olevat hyllyt maisemoidaan myyntiin kelpaamattomilla maa-aineksilla. Alueella on nuorta mäntymetsää. Puusto poistetaan louhinnan etenemisen mukaan etukäteen ja pintamaat kuoritaan kallion päältä ja varastoidaan alueen laidalle. Kallion hyödyntämiseen tarvitaan louhinta- ja murskauskalusto. Massojen kuljetus sekä muu liikennöinti tapahtuu alueelle johtavaa yksityistietä käyttäen. Kyseinen tie sijaitsee kokonaisuudessaan luvan hakijan omistamilla mailla. Ottamistoiminnan edetessä vaiheittain myös maisemointia tehdään vaiheittain mahdollisuuksien rajoissa. Alueen jälkihoito suoritetaan Ympäristöopas 85, "Maa-ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito"- julkaisun mukaan. Ehdoton vaatimus louhosten jälkihoidolle on, että ne saatetaan turvallisiksi. Murskelouhoksen seinämät on puhdistettava irtokivistä ja tarvittaessa loivennettava sekä tasoitettava maa-aineksilla. Pystysuorat seinämät suojataan niin, ettei niiltä ole putoamisvaaraa. Louhinta- ja murskausalueen sijaintikartta on esityslistaliitteenä A, nykytilannekartta esityslistaliitteenä B ja lop putilannekartta esityslistaliitteenä C. Ympäristölupahakemuksen vireille tulosta kuulutettiin Savonlinnan kaupungin virallisella ilmoitustaululla Rajanaapureille lupahakemus annettiin tiedoksi postin välityksellä. Muistutusten jättämistä varten varattiin aikaa saakka. Muistutuksia ei esitetty kuulemisaikana.

3 Hakemuksesta pyydettiin lausunto Savonlinnan terveydensuojeluviranomaiselta (Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollolta) sekä Savonlinnan kaupungin rakennusvalvontaviranomaiselta ja Etelä-Savon ELY-keskukselta. Terveydensuojeluviranomainen totesi lausunnossaan seuraavaa: Ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa. Toiminnan terveydelliset edellytykset ovat, ettei toiminnan melu, päästöt ilmaan, veteen tai maaperään taikka jätteet tai muu syy aiheuta toiminnan vaikutuspiirissä oleville terveyshaittaa. Toiminnan vedenhankinta, viemäröinti ja liikennejärjestelyt on suunniteltava ja toteutettava siten, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa. Toiminnasta (myös toiminnan liikennöinti) ei saa aiheutua pölyhaittaa lähimmille häiriintyville kiinteistöille missään olosuhteissa. Pölynsidontaa on mahdollisuus hallinnoida esimerkiksi varastokasojen sijoittelulla ja kastelulla. Hakemuksesta ei ilmennyt käytettävän murskauslaitteiston luokka ja sen mahdolliset pölyntorjuntatoimenpiteet. Nämä asiat tulee luvan hakijan selvittää lupaviranomaiselle ennen luvan myöntämistä. Toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeen 2003:1 mukaisia melutason ohjearvoja lähialueen kiinteistöissä eikä ulkomelu saa ylittää valtioneuvoston päätöksen (993/92) ekvivalenttimelutasoa 55 db (LAeq) klo 7 22 välisenä aikana eikä ekvivalenttimelutasoa 50 db (LAeq) klo 22 7 välisenä aikana. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 db. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 db eikä yöohjearvoa 40 db. Lupaviranomaisen tulee ympäristölupaa myöntäessään ratkaista tarvittavat toiminta-aikojen rajaukset siten, että toiminnasta aiheutuva melu ei ylitä ohjearvoja lähialueen häiriintyvillä kiinteistöillä (päivittäinen, viikoittainen ja lomakauden toiminta-aika). Jos kemikaaleja käsitellään alueella, tulee kemikaalien (myös jätekemikaalit) käsittelyssä ja varastoinnissa noudattaa kemikaalilainsäädännön ohjeita ja määräyksiä ja huolehdittava siitä, ettei kemikaaleja pääse valumaan vesistöön ja maaperään ja sitä kautta pohjavesiin. Ympäristöluvan muut terveydelliset edellytykset tulevat täytetyiksi

4 ympäristöluvan ympäristönsuojelullisten säädöksien täyttyessä. Rakennusvalvontaviranomainen totesi lausunnossaan seuraavaa: Hakemuksen mukainen alue sijoittuu vahvistetun Oravin-Joutenveden osayleiskaavan mukaiselle M-alueelle (maa- ja metsätalousvaltainen alue), joten haettu toiminta voidaan katsoa osayleiskaavan mukaiseksi toiminnaksi siksi, että maa-aineslupia voidaan ko. alueille myöntää. Todetaan edelleen, että alue sijoittuu lähimmillään noin 80 metrin etäisyydelle Myrkkylammen rannasta, jonka rannalla ei osayleiskaavassa ole rakennusoikeutta. Lähin vapaa-ajanasunto sijaitsee noin 400 metrin etäisyydellä ja lähin vakituinen asunto yli 700 metrin etäisyydellä ottoalueesta. Ympäristöluvassa tulisi huomioida lupa-alueen käyttörajoitukset niin, että meluhaittoja ei alueelta aiheudu ainakaan iltaisin ja viikonloppuina sekä mahdollisimman vähän kesälomakautena. Rakennusvalvonta ilmoittaa lausuntonaan, että hakemusta voidaan puoltaa ehdolla, että alueen käyttörajoituksissa huomioidaan alueen asutukselle aiheutuvat haittavaikutukset. Etelä-Savon ELY-keskus totesi lausunnossaan , että hakemuksen kohdassa 9 ilmoitetuissa määrässä (tuotteet ja tuotantomäärät) on kokoluokkavirhe. ELY-keskuksella ei ole muuta huomautettavaa lupahakemuksesta. Hakijalle annettiin mahdollisuus esittää vastineensa lausunnoissa esitetyistä seikoista men nes sä. Vastineen mukaan: Ely-keskuksen lausuntoon viitaten korjataan hakemuksen kohdassa 9 esitetty arvio murskauslajikkeiden keskiarvomääräksi 6 (1000 t/a) sekä 8 (1000 t/a) arvioiduksi keskimääräiseksi vuosituotannoksi. Rakennusvalvonnan lausuntoon viitaten todetaan, että yleisin syy murskeen käsittelyyn ja siirtoon lähinnä kesäaikana ja viikonloppuisin on loma-asutuksen vaatimat palvelut. Vapaa-ajan asukkaat haluavat yleensä työskennellä kiinteistöillään lomillaan sekä viikonloppuisin ja tilaukset tehdään yleensä, kun tarve ilmenee eikä toimituksia voi näin ollen useinkaan ennakkoon suunnitella suoritettavaksi perjantaihin klo 18 mennessä. Sosterin lausuntoon viitaten todetaan, että murskausta suorittavia urakoitsijoita on vaikea ylipäänsä saada näin vähäistä toimintaa harjoittavalle paikalle. Näin ollen hakemuksen jättövaiheessa on täysin mahdotonta tietää, millaista kalustoa tul-

5 laan käyttämään. Tarkoituksena on käyttää parasta mahdollista saatavilla olevaa tekniikkaa koskien mm. melun - ja pölyntorjuntaa. (Lisäksi hakija esitti lupapäätösesityksestä näkemyksensä toiminta-aikaan ja lupamaksun suuruuteen, jotka eivät kuuluneet vastineen esittämispyyntöön.) Ympäristöpäällikkö tekee louhinta- ja murskausalueelle maas to käyn nin Käynnillä tuli esille mm., että: - louhoksella oli Kari Luostarisen seula, jolla murske lajitellaan raekooltaan kolmeen jakeeseen 0-9 mm, 9-16 mm ja mm - louhoksella oli em. murskejakeita kasoissa joitakin satoja kuutioita; viime aikoina murskejakeita on toimitettu eniten Oravin vesiosuuskunnan vesi- ja viemärijohtotyömaille - lähin vakituinen asunto on hänen oma asuntona n. 700 m päässä ja lähin loma-asunto n. 400 m päässä louhosalueesta poh joi seen suo alueen ja harjun takana. Tekninen lautakunta on muuttanut päätöksellään kaupungin hallituksen Sakari Salliselle tilalle Ahvensalmi, Partala RN:o 7:18 myöntämää maa-aineslupaa seuraavasti: Ottoalueen ottotaso +94,50 m muutetaan ottotasolle +92,50 m ja otettava kokonaismäärä muutettu m³:iin. Vuotuinen ottomäärä m³. Ympäristölautakunta antoi Sallisen lupahakemuksesta lausunnon Maa-aineslupa on voimassa saakka. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on toimitettu Suunnitelma on esityslistaliitteenä E. (Valmistelu: ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh ) Ympäristöpäällikön päätösesitys: Lautakunta päättää myöntää Sakari Salliselle ym pä ris tön suo jelu lain 28 :n 1 mo mentin ja ympäris tön suoje luasetuksen 1 :n 1 mo mentin 7 c) ja 7 e) -kohtien tar koittaman ym päristö luvan kivenlouhintaja murskaustoiminnalle pöytäkirjaliitteen D mukaisesti ja hyväksyä kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman esitetyssä muodossaan.

6 Lupapäätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaa san hal lin to-oikeudelta. Valitusosoitus on liitteenä. Lupa on voimassa saakka. Lautakunta perii hyväksymänsä ympäristön suo jelu viranomai sen taksan 3 :n maksutaulukon maaperän aines ten otto -kohdan nojal la lupa mak suna 2 500,00 euroa (sis. alv. 23 %). Ympäristölupahakemuksen vireilletulo- ja lupapäätöksen julkipanokuulutusten julkaisemisesta Savonlinnan kaupungin virallisella ilmoitustaululla ei aiheudu perittäviä kuluja. Käsittely: Jäsen Heikki Holopainen esitti, että kaupungin pitää maksaa luvan hakijalle euroa, koska maaseudun yritystoimintaa pitää tukea. Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja Markku Nousiainen totesi, että koska Holopaisen esitystä ei oltu kannatettu, se raukeaa. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Jäsen Heikki Holopainen jätti eriävän mielipiteen lupamaksun osalta merkittäväksi pöy täkirjaan. Toimenpiteet: Tiedoksi: Teknisen toimialan hallintopalvelut / laskutus Sakari Sallinen Etelä-Savon ELY-keskus Terveydensuojeluviranomainen Rakennusvalvontaviranomainen

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Ympäristölupa asfalttijätteen murskaukselle ja hyötykäytölle maarakentamisessa

Ympäristölupa asfalttijätteen murskaukselle ja hyötykäytölle maarakentamisessa Rakennus- ja ympäristölautakunta 87 20.05.2015 Ympäristölupa asfalttijätteen murskaukselle ja hyötykäytölle maarakentamisessa 59/58/585/2015 RAKYL 87 Selostus: Savonlinnan kaupungin kunnallistekniset palvelut

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai

TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai Tekninen lautakunta 61 27.06.2019 Maa-aines ja ympäristölupahakemus Metsähallitus Metsätalous Oy TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh. 044 7255256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b

Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lupajaosto Lupajaosto 30.5.2018 Loimijoentie 74 Y6/2018 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon x.x.2018 jälkeen Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus kiviaineksen murskaukseen.

Lisätiedot

VALVJAOS 48 Ympäristönsuojelusihteeri

VALVJAOS 48 Ympäristönsuojelusihteeri Teknisen lautakunnan valvontajaosto 48 23.11.2011 MORENIA OY YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS HUOTARINVAARA 137/8/86/2011 VALVJAOS 48 Ympäristönsuojelusihteeri 16.11.201 Ympäristölupa soran murskaukseen ja varastointiin,

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista

Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista Tekninen lautakunta 24 29.08.2013 Ympäristöluvan myöntäminen Louhinta Kääntä Oy:lle Teknltk 24 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista Hakija

Lisätiedot

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5 Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija

Lisätiedot

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten

Lisätiedot

Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven kylässä

Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven kylässä Ympäristölautakunta 31 07.03.2013 Ympäristölautakunta 41 11.04.2013 Ympäristölautakunta 62 06.06.2013 Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 50/8.86/2014. VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri ASIA Teknisen lautakunnan valvontajaosto 45 24.09.2014 MORENIA OY MAA-AINESLUPAHAKEMUS KUIKKALOUHETIN KALLIOALUE 50/8.86/2014 VALVJAOS 45 Ympäristönsuojelusihteeri 9.9.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Savonlinnan kaupunki (Mikkolanmäki RN:o )

Maa-aineslupahakemus, Savonlinnan kaupunki (Mikkolanmäki RN:o ) Rakennus- ja ympäristölautakunta 91 17.05.2017 Maa-aineslupahakemus, Savonlinnan kaupunki (Mikkolanmäki RN:o 740-577-27-0) 101/58.585/2017 RAKYL 91 Selostus: Savonlinnan kaupungin kunnallistekniset palvelut

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 Ympäristölautakunta 36 12.05.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS LAUKAA, LIEVESTUORE PIENIRÄLSSI 410-407-12-388 1(6) Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE. Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3

1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE. Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3 1(7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA HONGANKALLION OTTOALUE Pornaisten kunta, Lahan kylä, tilat RN:o 1:43, 11:4 ja 11:3 2(7) Toiminta Hakija Kallion louhinta ja louheen murskaus 01510 VANTAA kotipaikka

Lisätiedot

Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti.

Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti. Liite 1 Sijaintikartat Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualue maastokartalla. Suunnittelualue ilmakuvassa. Liite 2 Kiinteistötiedot TOIMINTAKIINTEISTÖ: Tila 837-715-2-99, Putamo RAJANAAPURIT: TIEDOT

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA MUURAMEN KUNTA Teknisten palveluiden lautakunta 40951 MUURAME MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA MUURAMEN KUNTA Muuramen kylä Riuttamäki (16:20) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA 1. PERUSTIEDOT 1.1 Alueen sijainti

Lisätiedot

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus Hakemus 29.11.2017 Sivu 1/3 Keski-Savon ympäristötoimi Ympäristösihteeri Hanna Kakriainen Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus Metsäpalstan maa-ainesalue sijaitsee Pieksämäen

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: vs. ympäristötarkastaja Sanna Hilska, puh , tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: vs. ympäristötarkastaja Sanna Hilska, puh , tai sähköposti Ympäristölautakunta 63 06.06.2013 Ympäristölautakunta 75 15.08.2013 Ympäristölautakunta 103 07.11.2013 Ympäristölautakunta 16 13.02.2014 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen täydennyksen johdosta

Lisätiedot

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle

MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle 182/10.03.00.07/2014

Lisätiedot

Ympäristölupa tietylle alueelle sijoitettavalle siirrettävälle murskaamolle ja jätteen ammattimaiselle käsittelytoiminnalle, Lemminkäinen Infra Oy

Ympäristölupa tietylle alueelle sijoitettavalle siirrettävälle murskaamolle ja jätteen ammattimaiselle käsittelytoiminnalle, Lemminkäinen Infra Oy Rakennus- ja ympäristölautakunta 76 22.04.2015 Ympäristölupa tietylle alueelle sijoitettavalle siirrettävälle murskaamolle ja jätteen ammattimaiselle käsittelytoiminnalle, Lemminkäinen Infra Oy 46/58/585/2015

Lisätiedot

(Valmistelija Mikko Luostarinen puh. 0400-358 140)

(Valmistelija Mikko Luostarinen puh. 0400-358 140) Ympäristölautakunta 17 13.03.2014 Ympäristölautakunta 24 08.05.2014 Kunnanhallitus 114 02.06.2014 Kunnanhallitus 221 08.12.2014 MAA-AINESLUPA, KANTONEN ULLA, SAVELA 5:29 403/10.09/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Laukaa, Hienonen,

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Laukaa, Hienonen, Maa-ainesten ottamissuunnitelma Laukaa, Hienonen, 410-412-1-882 30.11.2018 2 (8) Sisältö 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä sijainti... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Nykytila...

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

Liite 1. Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä. NCC Roads Oy Äyritie 8 C FIN-01510 VANTAA nccroads@ncc.fi

Liite 1. Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä. NCC Roads Oy Äyritie 8 C FIN-01510 VANTAA nccroads@ncc.fi Liite 1 Yleiskuvaus toiminnasta sekä yleisölle tarkoitettu tiivistelmä Alueelle haetaan ympäristölupaa kallion louhintaan ja louheen murskaukseen, sekä pintamaiden vastaanottoon toistaiseksi alkaen vuodesta

Lisätiedot

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle Rakennuslautakunta 20 11.04.2011 Kunnanhallitus 103 19.04.2011 Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle 377/520.521/2011

Lisätiedot

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 EMPOWER PN OY Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 Ottosuunnitelma 1 (4) Sisällysluettelo 1 Sijainti ja maanomistus... 2 2 Luonnonolot, maisema ja nykytilanne... 2 3 Suoritetut

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus ympäristölautakunnan päätökseen Kimmo Jaatila on saapuneella kirjeellä tehnyt seuravan oikaisuvaa

Oikaisuvaatimus ympäristölautakunnan päätökseen Kimmo Jaatila on saapuneella kirjeellä tehnyt seuravan oikaisuvaa Ympäristölautakunta 51 11.04.2012 Oikaisuvaatimus ympäristölautakunnan päätökseen 21.3.2012 35 YMPL 51 Selostus: Kimmo Jaatila on 2.4.2012 saapuneella kirjeellä tehnyt seuravan oikaisuvaa timuksen: Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Ympäristölupa kivenlouhinnalle ja murskaukselle, Savonlinnan kaupungin kunnallistekniset palvelut

Ympäristölupa kivenlouhinnalle ja murskaukselle, Savonlinnan kaupungin kunnallistekniset palvelut Rakennus- ja ympäristölautakunta 144 02.09.2015 Ympäristölupa kivenlouhinnalle ja murskaukselle, Savonlinnan kaupungin kunnallistekniset palvelut 340/58/585/2015 RAKYL 144 Selostus: Savonlinnan kaupungin

Lisätiedot

37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE

37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE Teknisen lautakunnan valvontajaosto 37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE 54/8.86/2013 VALVJAOS 37 Ympäristönsuojelusihteeri 13.6.2013 ASIA Päätös maa-aineslain

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle 1 ASIA: Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 16.2.2017 HAKIJA: Savonlinnan kaupunki / kunnallistekniset palvelut Olavinkatu 27 57130 Savonlinna KIINTEISTÖ:

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ).

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ). YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ). Suunnitelma liittyy maa-ainesten ottamislupaan X Suunnitelma liittyy ympäristölupaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 276 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta HEL 2012-014235 T 11 01 01 Viite: Dnro ESAVI/165/04.09/2012

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle 1 ASIA: Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 17.1.2017 (hakemus saapunut 13.12.2016) HAKIJA: Ari Mikkonen LUVAN HAKEMISEN PERUSTE TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN:

Lisätiedot

PVP 1 X= , Y= , Z= 88.16, vp=83,47 m PVP 2 X= , Y= , Z= 88.32, vp=83,39 m

PVP 1 X= , Y= , Z= 88.16, vp=83,47 m PVP 2 X= , Y= , Z= 88.32, vp=83,39 m Rakennus- ja ympäristölautakunta 125 26.07.2017 Maa-aineslupahakemus kiinteistölle Soraharju RN:o 740-587-3-28 201/58.585/2017 RAKYL 125 Selostus: Yksityinen elinkeinonharjoittaja hakee maa-aineslain tarkoittamaa

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle 1 ASIA: Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 7.4.2017 HAKIJA: Pääkanta-Säätiö Kerimäentie 10 58200 Kerimäki KIINTEISTÖ: Anttolan kylän kiinteistö

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen

Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen Ympäristölautakunta 39 22.05.2014 Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen YMP 39 Autoilija Juha Heikkinen, Kaivotie 8, 89400 Hyrynsalmi, hakee maa-ainesten ottolupaa Hyrynsalmen kunnan Hyrynsalmen kylässä,

Lisätiedot

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

MH-Kivi Oy:n maa-aines- ja ympäristölupien siirtäminen Savon Kuljetus Oy:lle, Hangasmäen ottoalue

MH-Kivi Oy:n maa-aines- ja ympäristölupien siirtäminen Savon Kuljetus Oy:lle, Hangasmäen ottoalue Rakennus- ja ympäristölautakunta 20 25.01.2017 MH-Kivi Oy:n maa-aines- ja ympäristölupien siirtäminen Savon Kuljetus Oy:lle, Hangasmäen ottoalue 8/58/2017 RAKYL 20 Selostus: MH-Kivi Oy on hakenut 25.4.2016

Lisätiedot

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Pääkanta-Säätiö (Mikkola RN:o )

Maa-aineslupahakemus, Pääkanta-Säätiö (Mikkola RN:o ) Rakennus- ja ympäristölautakunta 92 17.05.2017 Maa-aineslupahakemus, Pääkanta-Säätiö (Mikkola RN:o 740-580-6-71) 162/58.585/2017 RAKYL 92 Selostus: Pääkanta-Säätiö hakee maa-aineslain tarkoittamaa maa-ainesten

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy

Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.

Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta. Ympäristölautakunta 46 10.04.2012 Ympäristölautakunta 75 11.06.2012 Maa-aineslupa V.P. Airaksinen Oy, Kangasharju 3:40, Reittiö 118/10.03.00/2010 Ympltk 46 Asia Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Muutos maa-aineslupaan 27/2014 Veljekset Takala Oy, Miehikkälä

Muutos maa-aineslupaan 27/2014 Veljekset Takala Oy, Miehikkälä Rakennuslautakunta 36 24.05.2016 Muutos maa-aineslupaan 27/2014 Veljekset Takala Oy, Miehikkälä 13/11.112/2014 Rakla 24.05.2016 36 Asian vireilletulo Veljekset Takala Oy on jättänyt maa-aineslupahakemuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 193 1 UUS 2009-Y-101-111 LAUSUNTO UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSELLE HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUK- SESTA (KALASATAMA) Khs 2009-1263 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa

Lisätiedot

HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten

HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten Ympäristölautakunnalle Ympäristökeskukselle Hakemus jätetään kahtena kappaleena 1 HAKIJA 2 KIINTEISTÖN OMISTAJA 3 OTTAMISALUEEN SISÄLTÄVÄN KIINTEISTÖN

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Hokkanen Timo

Yhteyshenkilö: Hokkanen Timo ASIA ASIANOSAISET Päätös melua ja tärinää aiheuttavan tilapäisen toiminnan ilmoituksesta (YSL 118 ), Crystone Oy Dnro 850/11010002/2017 Crystone Oy Kauppakatu 21 44100 Äänekoski Yhteyshenkilö: Hokkanen

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu

Lisätiedot

Ympäristölautakunta XX RANTASALMI Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2017

Ympäristölautakunta XX RANTASALMI Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2017 RANTASALMEN KUNTA PÄÄTÖS 1/2017 Ympäristölautakunta maa-aineslupa Poikkitie 2 Ympäristölautakunta 31.5.2017 XX 58900 RANTASALMI Annettu julkipanon jälkeen XX.XX.2017 ASIA Maa-ainesten ottaminen Rantasalmen

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä

Lisätiedot

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 114 ).

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 114 ). YMPÄRISTÖHALLINTO PVM 15.2.2019 KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 114 ). Suunnitelma liittyy maa-ainesten ottamislupaan Ympäristölupaan 1. LUPATIEDOT

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE Teknisen lautakunnan valvontajaosto 19 30.03.2011 Kaupunginhallitus 141 12.04.2011 MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE 202/8/86/2010 VALVJAOS 19 Vt.

Lisätiedot

145, TEKLTK 26.6.2013 17:00

145, TEKLTK 26.6.2013 17:00 145, TEKLTK 26.6.2013 17:00 ST: 1/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Päätös: 146, TEKLTK 26.6.2013 17:00 ST: 2/2013 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tekninen lautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa.

Lisätiedot

PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA

PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto Multiantie 1 42700 KEURUU Kokous 29.10.2014 83 Päätös julkipanon 5.11.2014 annetaan jälkeen Dnro 6/11.01.00/2013 PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA

Lisätiedot

Asian vireilletulo Hakemus on saapunut

Asian vireilletulo Hakemus on saapunut Ympäristö- ja tekninen lautakunta 72 25.05.2016 Maa-aineslupapäätös, Lemminkäinen Infra Oy, Timola YMPTEKLT 72 104/10 03 00/2016 Ympäristötarkastaja Hakija Lemminkäinen Infra Oy PL 169 (Salmisaarenaukio

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

AINESTAKSA ALKAEN

AINESTAKSA ALKAEN Sysmän kunta MAA AA-AINESTAKSA AINESTAKSA 1.7.2016 ALKAEN Sysmän kunnanvaltuusto 18.4.2016 2 (7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA YHTEISKÄSIT- TELYSSÄ RATKAISTAVAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN

Lisätiedot

Ympäristöluvan muutoshakemus/lemminkäinen Infra Oy:n asfalttiasema ja kivenmurskaamo, Karistontie 1, Lahti MUUTOS, JOLLE HAETAAN YMPÄRISTÖLUPAA

Ympäristöluvan muutoshakemus/lemminkäinen Infra Oy:n asfalttiasema ja kivenmurskaamo, Karistontie 1, Lahti MUUTOS, JOLLE HAETAAN YMPÄRISTÖLUPAA OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Lahden seudun ympäristölautakunta 29.04.2014 27 Ympäristöluvan muutoshakemus/lemminkäinen Infra Oy:n asfalttiasema ja kivenmurskaamo, Karistontie 1, Lahti D/1603/11.01.00.01/2012

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä. 1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:

Lisätiedot

Murskaustoiminnalle kiinteistölle RN:o myönnetyn ympäristöluvan muuttaminen, Urakoitsija Suomalainen

Murskaustoiminnalle kiinteistölle RN:o myönnetyn ympäristöluvan muuttaminen, Urakoitsija Suomalainen Rakennus- ja ympäristölautakunta 57 22.03.2017 Murskaustoiminnalle kiinteistölle RN:o 740-571-1-46 myönnetyn ympäristöluvan muuttaminen, Urakoitsija Suomalainen 837/58.585/2011 RAKYL 57 Selostus: Urakoitsija

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Polvijärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 9.12.2015 67 liite 4 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 07.04.2008 5 Kunnanhallitus 08.05.2008 62 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1

Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1 Ympäristöjaosto 33 27.04.2017 Metsähallituksen maa-aineslupahakemus Leppälän ottoalueella Ympja 27.04.2017 33 Valmistelija(t): vt. tekninen johtaja/vs. rakennustarkastaja ja ympäristönsuojelusihteeri Jukka

Lisätiedot

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Keski-Savon ympäristölautakunta 16.5.2019 42 LIITE 5C MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle 1 ASIA: Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 24.4.2017 HAKIJA: Yksityinen elinkeinonharjoittaja KIINTEISTÖ: Pihlajaniemen kylän kiinteistö Soramäki

Lisätiedot

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT ILMAJOEN KUNTA Ympäristölautakunta 27.9.2016 PTK LIITE nro 4 (84 ) 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ilmajoen kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot