7. JOHTOPÄÄTÖKSET. 7.1 Analyysin tulosten arviointi

Transkriptio

1 JOHTOPÄÄTÖKSET 7.1 Analyysin tulosten arviointi Analyysien tuloksista itsessään on sanottava, että mitään järin yllätyksellistä ne eivät tarjonneet. All Or Nothing -videon tarkastelu osoitti, että narratologiselta kannalta ajateltuna yksiselitteisen koherentin tarinalinjan muodostaminen kaikkien videon osa-alueiden osalta on varsin vaivalloista. Viimeisellä rannalla -videon analyysista taas käy ilmi, että musiikillakin on omat keinonsa välittää eri merkityssisältöjä, jotka kuitenkin määräytyvät ensisijaisesti sanoituksen ja kuvallisen kerronnan perusteella. Analyysi East Is Red -videosta puolestaan antaa ymmärtää, että kyseisen taideteoksen lopullinen merkitys syntyy kunkin osaalueen yhdessä ja erikseen synnyttämistä viittauksista oman itsensä ulkopuolelle, ts. teoksen liikkeestä kulttuurisessa kentässä. Ainakaan Miisan videon All Or Nothing tapauksessa narratiivinen analyysi ei siis tarjoa kokonaisvaltaista tulkintaa. Tämä johtunee suurelta osin siitä, että kerronnallisuuden elementit ovat videon kuvallisessa kerronnassa huomattavasti runsaampia tai ainakin selkeämpiä kuin sanoituksessa ja musiikissa. Juuri sanoituksen ja musiikin "yksitoikkoisuuden" takia tämän videon hallitsevaksi piirteeksi nouseekin sen visuaalinen anti. Kuvallinen kerronta on se, joka viime kädessä antaa videolle sen merkityksen; sanoitus ja musiikki ovat vain määrittämässä yleistä teemaa ja tunnelmaa. Video ei kuitenkaan missään tapauksessa ole totaalisen epäonnistunut tuotos. Vaikkakaan sen osa-alueet eivät muodosta yhtä

2 128 selkeää kerronnallista kokonaisuutta, ei videota ole syytä pitää täysin rikkinäisenä. Pikemminkin se on erityyppisten osa-alueiden muodostama seos, jonka eheys ei kyseenalaistu niinkään itsensä kuin ainesosiensa yhdistämisperusteiden sekä ennen kaikkea analyysimenetelmän takia. Tietyssä mielessä videota voi pitää jopa suhteellisen tasapainoisena: musiikin ja sanoituksen voimakkaan toisteisuuden voi katsoa heijastuvan kuvalliseen kerrontaan edes jonkinasteisena selkeytenä ja ennalta-arvattavuutena. Paremmin kuin All Or Nothing -videon kohdalla narratiivinen analyysi olisi saattanut toimia Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen videon Viimeisellä rannalla yhteydessä. Mutta epäilemättä tehtävä olisi tällöinkin ollut vaikea, vaikka kuvallinen kerronta myötäileekin sanoitusta (tai päinvastoin) varsin tarkasti. Sillä musiikin kerronnallisuus olisi tässäkin tapauksessa etupäässä voimakkaan stroofisuuden takia päätynyt eeppiseen tai ehkä pikemminkin lyyriseen mutta ei missään tapauksessa narratiiviseen, jollaisia videon sanoitus ja kuvallinen kerronta varsin suuressa määrin ovat. Itse asiassa jopa siinä määrin, että mieleen nousee kysymys katsojan hetkittäisestä aliarvoimisesta; kenties allegorinen kuvan ja sanan suhde olisi ollut tehokkaampi. Mutta vaikka musiikki ei ehkä pystykään kertomaan tiivistä tarinaa, se ei ole vailla merkityksiä. Nämä merkitykset ovat kuitenkin ensisijaisesti lähtöisin ulkomusiikillisista tekijöistä esimerkiksi sanoituksesta ja kuvallisesta kerronnasta, kuten Viimeisellä rannalla -videon analyysissa on alkuoletusmaisesti otaksuttu. Sijoittamalla videon eri osa-alueet tiettyyn myyttiseen kontekstiin myös musiikin sisältämiä merkityksiä voidaan tarkastella suhteellisen selväpiirteisinä. Musiikin sekä sanoituksen ja kuvallisen kerronnan käsitteleminen jonkin tietyn myytin ilmen-

3 129 täjänä merkitsee osaltaan myös sitä, että eri osa-alueiden ei tarvitse kertoa täsmälleen samaa tarinaa, vaan ne voivat ikään kuin toimia saman päämäärän hyväksi eri asioihin tukeutumalla ja silti toisiaan täydentäen ja tukien. Viimeisellä rannalla -videon musiikki sisältääkin muutamia varsin selkeitä piirteitä, joiden perusteella sen voi katsoa sekä tukevan että täydentävän sanoituksen ja kuvallisen kerronnan muodostamaa hallitsevaa kertomusta ydinsodasta. On kuitenkin pidettävä mielessä, että ydinsota ei ole videon tulkinnan kannalta keskeisin, vaan sen kuvaama myytti maailmanlopusta. Barthesilaisittain voidaankin sanoa, että Viimeisellä rannalla -videossa maailmanlopun myyttiä kuvataan ydinsodan kielellä. Videon myyttisyyteen liittyy kuitenkin vielä oma käänteinen puolensakin, joka korostuu erityisesti kuvallisessa kerronnassa. Sillä Karnevaalitorilla esiintyvät useat mytologisesti värittyneet henkilöt eivät muodosta mitään yhtenäistä kokonaisuutta, vaan he ovat pikemminkin irrallaan alkuperäisestä kontekstistaan, yksittäisinä kuriositeettimaisina torin yleisen sekasorron osatekijöinä. Heidän voi tietysti katsoa osaltaan ilmentävän lopunajan kaaosta, mutta silti heidän irrallisuutensa on silmiinpistävää. Heidän nimistään ja ulkoasuistaan tulee vain pelkkiä kuoria, joiden substanssi on kadonnut yhdistelyprosessin tuoksinassa. Musiikkivideoiden yhteydessä on usein huomautettu, että ne käyttävät hyväkseen mitä moninaisimpia viittaussuhteita, ts. ne hyödyntävät intertekstuaalisuutta äärimmilleen (ks. esim. Shuker 1994: 189). Tämä seikka vahvistuu myös East Is Red -videon analyysin myötä. Ja kuten edelleen on toistuvasti todettu, videoiden sisältämät intertekstuaaliset kytkennät ovat varsin usein sattumanvaraisia ja ilman yhteyttä toisiinsa. Myös kyseinen Havana Black -yhtyeen video toteuttaa tätä "periaatetta".

4 130 Kaikkia East Is Red -videon intertekstuaalisia viittauksia en ole analyysissani selvittänyt, enkä ole siihen pyrkinytkään. Silti katson, että olen kyennyt havainnollistamaan niistä keskeisimmät, ja osaltaan osoittamaan niiden olemassaolon takana olevan keskeisen periaatteen. Ottaen myös huomioon yhtyeen ja videon edustaman musiikillisen lajityypin voidaankin todeta, että kyseessä on jokseenkin tyypillinen heavy metal -genren edustaja. Video pyrkii luomaan kuvan kultivoituneesta ja kulttuuriperimästään tietoisesta yhtyeestä, mutta samalla mukana on lukuisia lajityypille ominaisia piirteitä kuten esimerkiksi yltiömaskuliinisuus sekä useat (mytologiset) elämän tarkoituksen lähteet. Näin kokonaisuudesta muodostuu eräässä mielessä hajanainen ja päämäärätön kokonaisuus. Tähän hajanaisuuteen ja päämäärättömyyteen ei kuitenkaan ole syytä tarkertua liian tiukasti. Sillä kuten edellä olen jo todennut, video on selkeästi tulkittavissa oman lajityyppinsä edustajiksi. Se toteuttaa oman intertekstuaalisen kontekstinsa keskeisiä periaatteita, eikä sitä näin ollen ole syytä kohdella merkityksettömänä roskana. Vaikka East Is Red sisältääkin useita varsin "yleviä" piirteitä, on sen kuvallisessa kerronnassa havaittavissa myös muutamia humoristisia kohtauksia. Esimerkiksi yhtyeen laulaja näyttää yhdessä vaiheessa kieltään ja basisti makaa ennen ensi-ilmaantumistaan piilossa kiviseinämän takana. Tällaiset humoristiset piirteet ilmentävät jossain määrin myös itseironiaa, jota vielä vahvistetaan aivan videon lopussa olevan kuvatekstin "well, hope never dies" avulla. Aivan kuin yhtye haluaisi vähätellä juuri esittämäänsä mahtipontista elämänfilosofiaansa. Humoristiset piirteet nostavat esiin myös kysymyksen tietystä hiomattomuudesta nimenomaan videoiden kuvalliseen kerrontaan

5 131 liittyen. Sillä huumorin varjolla on helppoa hyväksyä mukaan myös muussa tapauksessa epäonnistuneiksi katsottavia otoksia. Analysoimani videot eivät kuitenkaan turvaudu tähän hätävaraan suuressa määrin itse asiassa vain East Is Red on videoista ainoa, jossa humoristisia elementtejä on näkyvissä. Sen sijaan Viimeisellä rannalla sisältää erään varsin voimakkaan ristiriidan, jonka voi niin ikään katsoa ilmentävän jonkinasteista hiomattomuutta: Sekava Setä sijoitetaan sanoituksessa liiteriin, kun taas kuvassa hän istuu pihakeinussa. Vai lieneekö tässä kyseessä pelkästään kuvaustekninen ratkaisu vaatisihan liiteri huomattavasti enemmän valaistusta kuin päivänvalossa oleva keinu. Merkillepantavaa kaikkien videoiden kuvallisessa kerronnassa sekä Viimeisellä rannalla -videon sanoituksessa on myös niiden turvautuminen lapsiin. Miisan videossa lopussa estradille saapuu tyttölapsi Miisan pudottamia lehtiä keräämään, Viimeisellä rannalla -videossa taas seitsenvuotias poika on varsin keskeisessä osassa, ja East Is Red -videon lopussa alaston poika heittää kiven veteen. Miisa sekä Havana Black käyttävät lasten läsnäoloa lähinnä elämän jatkumisen ja uudestisyntymisen, elämänilon ja positiivisten arvojen ilmentämiseksi. Viimeisellä rannalla puolestaan korostaa lapsen viattomuutta ja vahvistaa negatiivisten arvojen mielettömyyttä käyttämällä häntä oman ymmärryksensä yli käyvien tapahtumien tarkastelijana. Yleisesti ottaen kunkin videon lapsikuvaa hyödynnetään erityisesti voimakkaiden emootioiden synnyttämiseen. Perinteisesti niin ikään voimakkaita tunteita synnyttänyt kysymys videoiden naiskuvasta ei tällä kertaa saa varmaan kenenkään verta kuumenemaan. Ainoastaan Havana Blackin videon voisi katsoa sisältävän misogynisiä piirteitä naisten puuttumisen takia, mutta pikemminkin siinä on kyse miesten välisten siteiden

6 132 korostamisesta kuin naisvihasta. Viimeisellä rannalla -videossa esiintyvä nymfiratsastaja taas on yksi mytologinen hahmo muiden joukossa eikä suinkaan mikään seksiobjekti, vaikka olisikin kuinka alaston tahansa. Kielikysymys on ainakin näiden videoiden perusteella varsin oleellinen. All Or Nothing ja East Is Red eli molemmat otokseni englanninkieliset videot perustuvat sanoitustensa osalta joko monimerkityksisten avainfraasien hokemiseen tai mahtipontisten kliseekimppujen yhdistämiseen, ja näin ollen molempien sisällöllinen sanoma jää varsin moniselitteiseksi ja hajanaiseksi. Suomenkielinen Viimeisellä rannalla sen sijaan kertoo suhteellisen koherentin tarinan, ja käyttääpä vielä joitain idiominkaltaisia ilmauksia (kuten leikin nimi), joiden tuntemiseksi täytyy olla kyseisen kielikulttuurin alkuperäinen jäsen tai siihen erittäin pitkälle perehtynyt. 7.2 Analyysimetodien arviointi Analyysin tulosten lisäksi on syytä paneutua hetkeksi arvioimaan myös itse analyysimenetelmiä. Sillä kuten jo aikaisemmin olen todennut, yleispätevää ja kaikenkattavaa menetelmää musiikkivideoiden analysoimiseen on jotakuinkin mahdoton kehittää, mutta tiettyihin ominaisuuksiin primaaristi huomionsa kiinnittävät menetelmät saattavat useinkin tarjota varsin hedelmällisiä tuloksia. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että kyseiset menetelmät voivat aivan yhtä helposti jäädä vajavaisiksi ainakin siltä osin, että ne tarkastelevat videoita todellakin vain yhdestä näkökulmasta.

7 133 Etupäässä videoiden rakenteellisen konstruktion tarkasteluun perustuva narratiivinen menetelmä tuottaa ongelmia ensisijaisesti populaarimusiikin kerronnallisuuden yhteydessä. Sillä kyseisen musiikinlajin syntaksi ei dominoivan säkeistö-kertosäe -vuorottelunsa vuoksi suosi narratiivista rakennemallia, vaan on taipuvainen noudattelemaan pikemminkin lyyristä tai eeppistä mallia. Musiikin narratiivisuutta ei silti ole syytä kokonaan unohtaa. Analysoimistani videoista varsinkin All Or Nothing ja Viimeisellä rannalla osoittavat, että kuvallisen kerronnan rakenne noudattelee hyvin pitkälle musiikin rakennetta. Myös East Is Red sisältää viitteitä tästä erityisesti kitarasoolon muodostamassa taitekohdassa. Lisäksi Pekkilän (1994: 40) mainitsema musiikin kerronnallisuuden kommentointiluonne on tässä yhteydessä mielestäni varsin olennaista. On tähdellistä myös huomata, että perinteisesti kerronnallisuuden ilmentäjinä pidetyt musiikin elementit eli melodia ja harmonia eivät ole suinkaan ainoita lajissaan. Alf Björnberg (1994: 56-59) onkin varsin ansiokkaasti eritellyt joukon parametrejä, joiden kautta musiikin kerronnallisuutta voidaan lähestyä monipuolisemmin. Menetelmä on kuitenkin hivenen ristiriitainen, sillä se lähentelee tarkkoine IFP-arvojen laskutoimituksineen sekä yksityiskohtaisine parametreineen tieteellistä positivismia, mutta toisaalta se sisältää myös voimakkaasti subjektiivisille arvioille perustuvia päätelmiä. Haluan vielä pohtia fokalisaation käsitteen ongelmallisuutta kuvallisen kerronnan narratiivisessa analyysissa. Sillä aivan liian helposti katsoja tullee turvautuneeksi kertoja-fokalisoijaan, olipa tämä ekstradiegeettinen tai osa kertomusta. Tapahtumathan voidaan esittää ekstradiegeettisen kertojan avulla, mutta jonkun kertomuksen henkilön fokalisoimina. Tällainen kuitenkin

8 134 saattaa helposti johtaa surrealistisiin tulkintoihin tai videon pitämiseen absurdina tai komediana. Selkeämmin fokalisaation merkitys havainnollistuu esimerkiksi kertojan kuvatessa kahden eri henkilön muistikuvaa samasta tapahtumasta. Miisan videossa edellinen epäilys voidaan esittää kysymällä: onko Miisa kuvattu sinisessä huoneessa sellaisena kuin hän itse tuntee olevansa eli Miisan itsensä fokalisoimana, vaiko sellaisena kuin kertoja hänet näkee eli kertojan fokalisoimana? Myyttis-semioottinen analyysi puolestaan tuntuu tarjoavan varteenotettavamman lähtökohdan nimenomaan musiikin ilmentämien merkitysten tutkimiselle. Seemianalyysista on kuitenkin mielestäni huomattava, että yltiöstrukturalistinen koko kappaleen purkaminen äärimmäisen pieniin lekseemeihin ei populaarimusiikin kontekstissa ole kannattavaa. Sen sijaan tarkastelun painopiste on syytä suunnata tärkeimpiin ja näkyvimpiin piirteisiin, kuten esimerkiksi hallitseviin melodiasegmentteihin. Sillä populaarimusiikilla on voimakas taustavaikuttajan osa, eivätkä sen kaikki piirteet näin ollen ole yhtä merkittäviä. Käyttämäni seemianalyysin yhteydessä määritellyt seemit ovat suoraan peräisin Tarastilta eli toisin sanoen länsimaisen taidemusiikin ja estetiikan kontekstista. Näin ollen ne eivät ole suoritetun analyysin kannalta kaikkein käytännöllisimpiä, ja olisikin kenties ollut syytä miettiä seemien modifioimista populaarimusiikin kontekstiin. Esimerkiksi Tarastin erottelema kansallismusiikillisuuden seemi (yhdessä populaarimusiikillisuuden seemin puuttumisen kanssa) implikoi vain taide- ja kansanmusiikin olemassaoloa; populaarimusiikin puolella taas kansan- ja taidemusiikillisuus voisivat olla varteenotettavia seemivaihtoehtoja onhan esimerkiksi "taidemusiikillisuutta" ilmentävä jousisäestys varsin yleinen piirre populaarimusiikin kappaleissa.

9 135 Seemien määrittelyyn kannattaisi mielestäni paneutua muutenkin riittävästi, eikä vain ottaa annettuja itsestäänselvyyksinä. Onkin syytä kysyä, että kannattaako ylipäänsä lähteä liikkeelle yleismaailmallisista ja yleispätevistä seemeistä, vai pitäisikö niiden perusteeksi valita joku muu lähtökohta. Viimeisellä rannalla -videon analyysin perusteella minusta tuntuu, että myös pelkästään tarinan myyttisiin funktioihin pohjautuva analyysi olisi tuottanut hyvin pitkälle saman tuloksen. Intertekstuaalinen analyysimenetelmä taas johtaa oman kokemukseni perusteella hyvinkin hedelmälliseen lopputulokseen. Menetelmän suoma tyydytys perustuu varmastikin suurelta osin siihen, että se tarjoaa tietyllä tavalla enemmän vapauksia tutkittavana olevan tekstin tarkasteluun: enää ei tarvitse tutkia esimerkiksi rakennetta ja melodisia yksityiskohtia toisistaan erillään, vaan molempia voi tarkastella yhtäaikaa ja molempien perusteella syntyvät johtopäätökset voi yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Intertekstuaalisen analyysimenetelmän käyttökelpoisuus ilmenee myös siinä, että East Is Red -videon lisäksi varsinkin Viimeisellä rannalla -tallenne sisältää varsin runsaasti eri tekstien välisiä kytkentöjä. Yhtenä näistä voidaan pitää hallitsevaa bahtinlaista karnevaalitunnelmaa Torin kuvauksen yhteydessä, mutta vahvempi intertekstuaalinen kytkös syntynee Nevi Shuten kirjaan Viimeisellä rannalla (1958) sekä saman nimiseen elokuvaan (engl. On The Beach) molemmat on mainittu Sir Elwoodin Hiljaiset Värit -yhtyeen Kymmenen tikkua laudalla -äänilevyn sisäkannessa. Lisäksi kappaleen sisältämä lausahdus itkevästä uutistenlukijasta tuo väistämättä mieleen David Bowien laulun Five Years. Miisan videon intertekstuaaliset yhtymäkohdat ovat sen sijaan ehkä hivenen vaikeaselkoisempia; yksi interteksti voisi kenties olla esimerkiksi Madonna.

10 136 Olipa analyysimenetelmä sitten minkälainen tahansa, on aina pidettävä mielessä, että tutkittavaa tekstiä ja erityisesti sen tutkijaa ympäröivä kulttuuri vaikuttaa merkitysten syntyyn varsin voimakkaasti. Tietyssä mielessä pelkkään tekstiin tukeutuvaa analyysia ei voi ollakaan, vaan tavallaan kaikki on ainakin jossain määrin intertekstuaalista.