Molemmat johtajat ovat tavattavissa klo kunnantalolla järjestettävässä Juhani Tynjälän läksiäistilaisuudessa, joka on kaikille avoin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Molemmat johtajat ovat tavattavissa 31.5. klo 10-17 kunnantalolla järjestettävässä Juhani Tynjälän läksiäistilaisuudessa, joka on kaikille avoin."

Transkriptio

1 TIEDOTE 3/2012 VAHDINVAIHTO Juhani Tynjälän 38-vuotinen aikakausi Marttilan kunnassa tulee päätökseen miehen jäädessä ansaituille eläkepäiville kesäkuun alussa. 70-luvulta näihin päiviin ulottuvaan aikakauteen on mahtunut niin haasteita kuin onnistumisiakin. - Muistan hyvin tuloni Marttilaan. En silloin vielä osannut kuvitella, että olisin täällä näin pitkään. Vuodet ovat olleet työntäyteisiä, mutta mielenkiintoisia. Pienessä kunnassa työ on kokonaisvaltaista. On ollut haastavaa olla asukkaiden, täällä olevien yritysten ja yhteisöjen kanssa mukana kehittämässä Marttilaa voimakkaissakin muutoksissa. Niitäkin on mukaan mahtunut. Työn painopisteet ja työskentelytavatkin ovat vuosikymmenten aikana ehtineet muuttua. Tämä on ollut täyttä elämää. Kiitokset kuluneista yhteistyön vuosista, muistelee ja kiittää Juhani Tynjälä. Toukokuussa Marttilassa on eletty historiallista aikaa, kun väistyvä ja tuleva kunnanjohtaja ovat työskennelleet rinnakkain asioita hoitaen ja tietoa siirtäen. - Kuluneet viikot ovat olleet antoisia ja tiedontäyteisiä, eikä iloisista hetkistäkään ole ollut puutetta. Olemme käyneet yhdessä läpi valtavan määrän asioita, kunnan toimintoja, yhteistyötahoja ja historiaakin. Asioiden lisäksi olen ehtinyt tutustua kymmeniin kunnan osaaviin työntekijöihin, luottamushenkilöihin, asukkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Vaikka kuukausi on ollut intensiivinen, emme tietenkään ole ehtineet käydä läpi kaikkia asioita, vaan perehtyminen ja kuntaan tutustuminen jatkuu vielä pitkään. Kunnanjohtajana työni alkaa kesäkuun alusta ja toivon täyttäväni aikaa myöten Juhanin paikan ja voivani olla saadun luottamuksen arvoinen, toteaa Maisila. Molemmat johtajat ovat tavattavissa klo kunnantalolla järjestettävässä Juhani Tynjälän läksiäistilaisuudessa, joka on kaikille avoin. MARTTILAN KUNTA PUH VIIKKO 21 HÄRKÄTIE 773 FAX MARTTILA

2 MARTTILAN KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN OSITTAIN SULJETTUNA VUOSILOMIEN KESKITTÄMISEN JOHDOSTA Keskustoimisto on avoinna kiireellisten asioiden hoitamista varten klo Muina aikoina viestejä voidaan jättää numerossa olevaan puhelinvastaajaan, jonka viestit kuunnellaan päivittäin noin klo 8 ja klo 14. Sosiaalitoimistossa on ajalla vastaanotto ajanvarausten perusteella. Ajanvarauksia vastaanotetaan klo RAKENTAJAT HUOMIO! RAKENNUSVALVONTA TIEDOTTAA: Ajalla sekä rakennustoimisto on suljettu. MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKIN VARAAJAT Heinäkuussa mökkiä käyttävien on huomioitava, että välisenä aikana avaimen voi noutaa kunnantoimistosta vain klo 8-11 välisenä aikana.

3 IKÄIHMISTEN VIRKISTYSPÄIVÄ SEURAKUNTATALOLLA KLO OHJELMA: Keittolounas sekä infopisteisiin tutustumista Tervetulosanat ja puhe - Tuleva kunnanjohtaja Carita Maisila Veteraanilaulajat Hyvän tasapainon merkitys ikäihmiselle - fysioterapeutti Leena Nikulainen, Härkätien terveyskeskus Yhteislaulua (Kanttori) Ystäväpalvelu esittäytyy - ystäväpalvelun vastuuhenkilö Marja-Leena Nystedt Veteraanilaulajat Hartaus Kirkkoherra Janne Nurmi Iltapäiväkahvit sekä infopisteisiin tutustumista INFOPISTEINÄ: Kotisairaanhoito mm. verenpaineen mittausta Fysioterapia - puristusvoiman mittaus Kunnan vanhustyö - vanhusten palvelujen esittelyä Ohjelma on tarkoitettu kaikille ikääntyville ja paikalla on avustajia tarvittaessa auttamassa. Iltapäivän järjestää Marttilan vanhusneuvosto. Kiitämme Marttilan Osuuspankkia, joka mahdollistaa tapahtuman tarjoilut. Jos tarvitset kyyditystä tilaisuuteen, ota yhteyttä vanhustyön johtaja Maria Vesalaan, p

4 SUVIRANNAN PALVELUKESKUS Myllypellontie MARTTILA p / Suvirannan palvelukeskuksen KEVÄTJUHLAA vietetään klo 13 alkaen. Ohjelmassa hartaus, rippikoululaisten esityksiä, veteraanilaulajien laulua sekä iltapäiväkahvit. Tervetuloa! Perhehoidon rekrytilaisuus Ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoidosta (Tarvasjoki, Lieto ja Marttila) järjestetään tiistaina klo perhehoitorekrytilaisuus Suvirannan palvelukeskuksessa, os. Myllypellontie 6, Marttila. Tervetuloa! Lisätietoa perhehoidosta löytyy seuraavasta linkistä: Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö SPR:n Ystäväpalvelu kaipaa uusia, innokkaita ystäviä ystäväpalvelurinkiin. Jos olet kiinnostunut toiminnasta, ota yhteyttä Marja-Leena Nystedtiin Yhteystiedot: Vanhustyön johtaja Maria Vesala p (tavattavissa varmimmin aamupäivisin) Palvelukeskuksen hoitajat p , Keittiö p , Suvisiipi p , p Kotipalvelun päivystys p KESÄTORIT 28.7 ELÄKELIITON MARTTILAN YHDISTYS 4.8 MARTTILAN SEURAKUNTA, diakoniatyö 11.8 MARTTILAN MARTAT 18.8 MARTTILAN KARJALAISET MATONPESUPAIKAT Marttilan kunnan omistamat matonpesupaikat kirkonkylässä kirjaston vieressä ja Ollilassa Nuorisoseurantalon piha-alueella ovat kuntalaisten käytettävissä alkaen.

5 KIRJASTO- JA KULTTUURITOIMI www-osoite : Kirjasto puh , s-posti: kirjasto@marttila.fi Kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen puh , s-posti: taina.jurttila-nurminen@marttila.fi Kirjaston aukioloajat (ei muutoksia) Maanantai klo , keskiviikko ja torstai klo , perjantai klo Aattopäivinä klo Juhannusaaton aatto torstaina klo , juhannusaattona suljettu. Kirjaston näyttelyt Kesäkuu: Osuuspankin piirustuskilpailussa palkitut työt Jos haluat töitäsi esille kirjastoon, ota yhteyttä! Taiteiden ilta 7.6. Taiteiden ilta -tapahtuma kirjaston ja museon pihapiirissä torstaina 7.6. klo Illan aikana esiintyvät: Halavatun Papat ja nuorisobändi Siksei Silver Riverin pelejä ja leikkejä MLL: n buffetti ja kaikentavaran pihakirppis Myynnissä kirjastosta poistettuja kirjoja ja muuta aineistoa, 5 /kassi Museossa avataan Kätevä Emäntä -näyttely Marttilan kotiseutumuseo Kotiseutumuseo on avoinna keskiviikkoisin klo ja sunnuntaisin klo Kesän 2012 näyttelyteemana on Kätevä Emäntä. Näyttelyn on koonnut Maarit Kraappa. Kesälukija 2012: lukukilpailu Loisto-kirjastot järjestävät Kesälukija 2012 lukukilpailun kaikille kiinnostuneille. Kesän lopuksi eniten lukeneet palkitaan, ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Tee löytöjä kirjastosta tai lue vaikka kesämökin vintiltä löytyviä sarjakuvia. Kisassa on neljä sarjaa: syntyneet syntyneet syntyneet aikuiset (1995 ja aiemmin syntyneet) Lomakkeita saat kirjastoista ja niiden www-sivuilta. Lukupiiri Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran torstaina klo kirjastossa. Tarkemmat tiedot kirjastosta.

6 SYKSYN TEATTERIRETKET Lauantaina 8.9. klo Liz Tampereen Työväenteatterissa Musikaali filmitähden intohimoisesta elämästä Elizabeth Taylor oli yksi Hollywoodin suurimmista tähdistä, glamouria uhkuva ikoni ja Oscar-palkittu näyttelijä. Nimiroolissa loistavat upeat Sinikka Sokka ja Maria Lund. Musikaali seuraa Lizin kiehtovaa, tarunhohtoista elämää Hollywoodin kulta-ajasta aina tälle vuosituhannelle asti. Se on täynnä filmitaivaan säihkettä, sykähdyttäviä pukuja, loisteliaita tanssinumeroita sekä tuttuja hittejä vuosikymmenien varrelta. [ Liput 44/42/39 +matka. Sitovat ilmoittautumiset 3.8. mennessä kirjastoon. Lauantaina klo Kuninkaan puhe Helsingin Kaupunginteatterissa Oscar-palkittu, koskettava huippudraama David Seidlerin Kuninkaan puhe Suomennos: Aino Piirola, ohjaus: Kari Heiskanen, lavastus: Antti Mattila, puvut: Sari Salmela, valosuunnittelu: Mika Ijäs, äänisuunnittelu: Eradj Nazimov, naamiointi: Jutta Kainulainen, kampaukset: Jaana Nykänen. Rooleissa: Rauno Ahonen, Iikka Forss, Vuokko Hovatta, Kirsi Karlenius, Antti Laukkarinen, Fred Negendanck, Jari Pehkonen, Lauri Ranin, Matti Olavi Ranin, Carl-Kristian Rundman, Pia Runnakko, Pertti Sveholm, Eija Vilpas, Tom Wentzel, Laura Tulimaa. [ Liput 38 + matka. Sitovat ilmoittautumiset mennessä kirjastoon. Perjantaina klo Kakola Turun Kaupunginteatterissa Täynnä. Kysy peruutuspaikkoja. Perjantaina klo Kirsikkapuisto Turun Kaupunginteatterissa Anton Tšehov - Andriy Zholdak : Kirsikkapuisto Onnen tyyssija Kirsikkapuisto ja sen myöhempi kohtalo voidaan lukea rinnastuksena nykymaailmaan, arvoristiriidat ja eri maailmankatsomusten välinen kiista ovat samoin luettavissa tästä päivästä. Päähenkilö Ranevskajan kautta kysymykset toisintuvat. Onko elämä edessä vai takana? Kantoiko se, ja miten se kantaa tästä eteenpäin? Tilanomistajatar Ranevskajan roolissa on uuden sukupolven lahjakkuus Krista Kosonen, joka teki läpimurtonsa Zholdakin Anna Kareninan nimiroolissa. [ Liput 37 + matka. Sitovat ilmoittautumiset mennessä kirjastoon. MUKAVAA KESÄÄ JA VIIHTYISIÄ LUKUHETKIÄ HYVIEN KIRJOJEN PARISSA! sekä aavistelee tulevaa. Punaisena lankana kulkevat Väinö Linnan t kuvasarjan, joka peilaa suomalaisuuden nykyisyyttä sekä en suuret aiheet: oikeudenmukaisuus, rakkaus ja viha. Esitys on traaginen suhteessa

7 VAPAA-AIKATOIMI vapaa-aikasihteeri Kirsti Keskitalo, puh tai , RAIVAUSTALKOOT ERÄREITISTÖLLÄ La 26.5 klo 9. Kokoontuminen Ruskolaisten tien ja Eräreitistön polun risteyksessä. Mukaan raivaussaha, vesuri tai oksasakset, jos omistat. Tarvittaessa saat työvälineen talkoopaikaltakin. Vapaa-aikatoimi tarjoaa talkookahvit. NURMIKKOJUMPPAA urheilukentän viheriöllä maanantaisin klo 19.30, 4.6 alkaen. Kesäkuussa 4 krt, elokuussa 4 krt. Mukaan vesipullo ja jumppa-alusta. Hinta 2,50 /kerta. MARTTILAN ONKIKILPAILUT ti 5.6 klo Rounankoskella, ilmoittautuminen klo Sarjat: alle 12-vuotiaat, alle 16-vuotiaat, naiset, miehet ja ikämiehet (yli 35-v). FUTISKOULU Marttilan urheilukentän viheriöllä ma 18.6 to 21.6, ma ja ke klo ja ti ja to klo Ohjaajina Marttilan Murron valmentajat. Osallistumismaksu 30, sisältää opetuksen, t-paidan, pallon ja juomapullon. Mukaan jalkapallovarusteet ja pieni välipala + vesipullo. Jalkapallokoulu on tarkoitettu alakoulu + esikouluikäisille. Osallistujat jaetaan ryhmiin iän perusteella. Jalkapallokoulu toteutetaan yhdessä Marttilan Murron kanssa. Ilmoittautumiset 7.6 mennessä vapaa-aikatoimistoon! UIMAKOULU II VESIHELMESSÄ Uintiaika päivittäin klo Osanottomaksu 30, sisältää opetuksen, vakuutuksen ja kuljetuksen. Ilmoittautumiset vapaa-aikatoimistoon 18.6 mennessä. Uimakoulu on tarkoitettu 7-15 vuotiaille tytöille ja pojille. Uimakoulun aikana mahdollisuus suorittaa myös eri asteisia uintimerkkejä! Bussin aikataulu: lähtö klo Seo, Tarvasjoki, josta Härkätietä kunnantalolle klo ja Ollila Op klo Omat eväät mukaan, lisäksi mahdollisuus käyttää uimahallin kahviota uinnin jälkeen. On suotavaa, että myös keväällä esikoululaisten uimakouluun osallistuneet lähtisivät mukaan uimakouluun! Ilmoittautumiset 20.6 mennessä vapaa-aikatoimistoon. RANTAPÄIVÄ PALAISISSA Ke 4.7 klo 18. Vapaa-aikatoimen ja marttilalaisten nuorisojärjestöjen ohjelmaa, mm. Silver Riverin kisat, Turun Sirkuskoulu, Siksei esiintyy noin klo 19 (Pyry Koskela, Aleksi Mäntsälä, Miro Ojaniemi, Alpertti Salminen ja Oskari Salminen). Puffetti. SÄÄVARAUS! MARTTILAN GOLFMESTARUUSKILPAILUT Marttilan kunnan golfmestaruudesta pelataan lauantaina klo Kilpailukenttänä on Loimijoki Golf Ypäjällä. Sarjat: yleinen ja juniorit (alle 18v.) Kilpailumuoto pistebogey täysin tasoituksin. Parhaat scratch tulokset palkitaan, erikoiskilpailut lähimmäs lippua ja pisin avaus. Kilpailumaksu 10 + green fee. Ilmoittautuminen mennessä Jouko Urmas, jouko.urmas@yrityssalo.fi KULJETUS LINNANMÄELLE ke Aikataulu: Marttila klo 9.40, Koski TL klo 10.00, paluulähtö Lintsiltä klo 18. Kuljetuksen osuus 10 e. Ilmoittautumiset vapaa-aikatoimistoon 26.7 mennessä! Kuljetus toteutetaan yhteistyössä Kosken vapaa-aikatoimen kanssa. VAELLUSTAPAHTUMA ERÄREITISTÖLLÄ to 23.8 klo Kokoontuminen Ruskolaisten tien Y-risteyksessä. Tutustutaan mm. Eräveikkojen kotaan. Marttilan Eräveikkojen edustajat kertovat kodan rakentamisesta sekä historiaa Kantinmäen historiasta. Mehutarjoilu, myytävänä kahvia ja makkaraa.

8 HARRASTEJALKAPALLOA Harrastejalkapalloa Ollilan urheilukentällä perjantaisin klo ja sunnuntaisin klo 14. PALAISTEN UIMARANNAN SAUNA Kuntalaisten vapaassa käytössä ma, ke ja pe klo sekä la ja su klo 14-18, ajalla ma 4.6-su Saunan lämmityksestä ja ranta-alueen siisteydestä vastaavat vapaa-aikatoimen kesätyöntekijät. Tied. vapaaaikatoimi, puh Tiistaisin ja torstaisin sauna varattavissa yhdistysten ja yksityisten käyttöön, varaus 3 h ja hinta 15. Varaukset vapaa-aikatoimistosta, puh tai kunnanviraston keskuksesta. MARTINTALON KUNTOSALI aukioloajat maanantai klo sekavuoro tiistai klo 9-12 sekavuoro klo sekavuoro keskiviikko klo 9-11 marttilalaiset eläkeikäiset klo sekavuoro perjantai klo 9-12 sekavuoro klo sekavuoro lauantai klo 9-11 naiset klo sekavuoro sunnuntai klo sekavuoro Torstaina suljettu! MARTTILAN URHEILUKENTÄN KÄYTTÖVUOROT maanantai klo MarttMu+vapaa-aikatoimi: alle kouluikäisten urheilukerho maanantai klo MarttMu, yu (alakoululaiset ja vanhemmat + X-ryhmä) maanantai klo nurmikkojumppa (vapaa-aikatoimi) tiistai MarttMu jalkapallojoukkueiden kotipelit keskiviikko klo MarttMu, yu (sarjakisat tai treenit) lauantai klo MarttMu, yu (X-ryhmä) sunnuntai MarttMu jalkapallojoukkueiden kotipelit Urheilukentän nurmea käytetään toistaiseksi vain Marttilan Murron jalkapallojoukkueiden kotipeleihin. Harjoitukset hiekalla ja Ollilan kentällä. MARTTILAN TENNISKENTÄT Suvirannan palvelukeskuksen takana, Myllypellontie, vanhassa hiekkakuopassa. Kaksi kenttää kuntalaisten vapaassa käytössä. KIINTORASTIVERKOSTO Kiintorastiverkosto Marttilan liikuntakeskukseen ja lähialueelle, 15 rastia. Karttaa voi ostaa parin euron hintaan vapaa-aikatoimistosta. FRISBEEGOLFRATA Syyskuussa 2011 Marttilaan valmistui 9-väyläinen C-1 tason rata. Marttilan Murron frisbeegolfjaosto on aloittamassa koulutus- ja kilpailutoiminnan. Katso tarkemmin Marttilan Murron tiedotteesta sekä seuran kotisivuilta. Marttilan Murron frisbeegolfjaoston puheenjohtaja Teemu Vesala PYÖRÄILY Viikoittaiset pyöräretket tiistaisin klo 9, kokoontuminen Martintalolla. Yhteyshenkilö Heli Hirsilä; Tutustutaan Marttilan ja lähialueiden luontokohteisiin. Retkien pituudet noin km. Matka ja vauhti osallistujien toiveiden mukaisesti. Nyt myös parina sunnuntaina pyöräretkiä Marttilassa eri kohteisiin. 1. retki su 10.6 klo Kokoontuminen Martintalolla, retken pituus noin 20km. 2. retki 5.8 klo 18.30, kokoontuminen Martintalolla. MARTINTALON KÄYTTÖVUOROT Vuorot haettavina ajalle Kirjalliset hakemukset vapaa-aikatoimistoon 21.6 mennessä. Lisätietoja vapaa-aikatoimistosta.

9 KESÄN JUMALANPALVELUKSIA MARTTILASSA Toukokuussa Pyhän Martin kirkossa Su klo 10 Helluntain messu. Marttilassa pitkään kirkkoherrana ollut, merimieslähetysmies rovasti Jorma Bäckman saarnaa, Nurmi; Olli Koskenniemi, Enni Korhonen. Vättilän rukoushuoneella kirkkokahvitilaisuus, evankeliumijuhlaa. Kesäkuussa Su 3.6. klo 10 Su klo 10 Su klo 10 La klo12. Su klo 10 Sanapalvelus. Nurmi, Moilanen. Messu, rippikoulun konfirmaatio, Nurmi, Railimaria Lehto, Enni Korhonen. Sanapalvelus, Terhi Latvala, Enni Korhonen. Juhannus. Sanapalvelus, Nurmi, Enni Korhonen. Sanapalvelus, Nurmi, Enni Korhonen. Heinäkuussa Su 1.7. klo 10 Su 8.7. klo 12 Su klo 10 Su klo 10 Su klo 12 Sanapalvelus, Nurmi, Eeva Moilanen. Sanapalvelus, Nurmi, Eeva Moilanen. Messu, Tuija Leeste, Eeva Moilanen. Sanapalvelus, Tuija Leeste, Eeva Moilanen. Sanapalvelus, Tuija Leeste, Enni Korhonen. Elokuussa Su 5.8. klo 10 Su klo 12 Su klo 10 Su klo 10 To klo 15 Messu, Tuija Leeste, Eeva Moilanen. Sanapalvelus, Tuija Leeste, Eeva Moilanen. Messu, Nurmi, Eeva Moilanen. Sanapalvelus, Nurmi, Marjut Jaakola. Salon seudun eläkeläisten kesäkirkko, Nurmi; Moilanen Kylvöjen siunaus Marttilassa perjantaina klo Ylitalon pellolla, Nuorisoseurantalon takana, os. Härkätie Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Marttilan seurakunta ja Maataloustuottajat Hautausmaapäivän hartaus kirkossa to kello 10, diakoni Railimaria Lehto ja Enni Korhonen. Tule ostamaan kukkia kukkatorilta ja vaikka tarjoamaan Marttilan Marttojen keittämät kahvit ystävälle ja itsellesi! Suvirannan perinteinen kevätjuhla torstaina 7.6. klo 13.30, keskiviikkoisin on Suvirannan hartaudet 4.7 ja 1.8 kello

10 Juhannusjuhla pappilan kappelissa perjantaina 22.6 kello 19. Lipunnostoa, yhteislauluja, makkaranpaistoa, kahvit lähetyksen hyväksi. Arpavoittoja saa lahjoittaa ja onnekkaat voittavat. Janne Nurmi, Enni Korhonen. Lähetyksen lauluillat pappilan kappelissa keskiviikkoisin kello 18 kesäkuun lopusta elokuun puoleen väliin Janne, Enni Korhonen, lauletaan virsikirjasta Janne, Eeva Moilanen, Siionin kannel Janne, Eeva Moilanen, Laula kaikki maa- laulukirja Pirjo Harstinen, Eeva Moilanen, virsiä laulaen Pirjo Harstinen, Eeva Moilanen, Siionin kannel Pirjo Harstinen, Eeva Moilanen, Laula kaikki maa Railmaria Lehto, Eeva Moilanen, Railimarian läksiäiset, tule vielä tervehtimään ja toivottamaan hänelle siunausta elämässä eteenpäin! VK Nimikkolähettiperhe Hiroakin ja Päivi Yoshimura Japanista mukana, yhteislauluja ja perinteiset lättykestit. Janne, Eeva Moilanen. Siionin kannel mukaan. Marttilan kirkkoherranvirasto on avoinna Kirkkoherranvirasto, Kirkkotie 3, Marttila, puh (02) , faksi , marttilan.seurakunta@evl.fi. Avoinna ti ja ke klo 9-12, to klo Keskikesän viikoilla ( ) kuitenkin vain seuraavasti: Vko 25 ti klo 9-12 Vko 26 ti klo 9-12 Vko 27 ke 4.7. klo 9-12 Vko 28 ti-ke klo 9-12 Vko 29 ti-ke klo 9-12 Kirkkoherra Janne J. Nurmi, puh. (02) , gsm (ke-su), janne.nurmi@evl.fi). Vuosilomalla , sijaisena pastori Tuija Leeste, yhteys viraston kautta.

11 KESÄDIAKONIAA KESÄKAHVILA SRK-TALOLLA ti klo ti klo Tule kahville ja herkullisen pullan ääreen mukavaan seuraan! laulelemmekin. DIAKONIAN KESÄTORI la 4.8. klo KAIKENIKÄISTEN KESÄRETKI la Lohjalle Vivamoon katsomaan näytelmävaellusta kuningas Salomosta. Esitys sopii lapsillekin. Lounas Vivamossa ja vierailu Kaikkien Pyhien Tsasounaan. Lopuksi ajamme järvimaisemissa Lohjansaareen Martinpihan tilalle kahville ja puotiostoksille. Lähtö klo 9 ja paluu klo 17. Hinta enintään 40 euroa, johon kuuluu matka, lippu esitykseen, lounas ja kahvi. Vivamossa kävelemme ulkona tunnissa noin puolitoista kilometriä. Sitova ilmoittautuminen kesäkuun aikana Ellalle, puh ROVASTIKUNNALLISET LEIRIPÄIVÄT: To Mielenterveysväen leiripäivä Yläneen Rantapappilassa, ma Kehitysvammaisten leiripäivä Forssan Klemelässä, ke Omaishoitajien leiripäivä Forssan Klemelässä. Ilmoittautuminen näihin ajalla Railimarialle, DIAKONIN VASTAANOTTO Kesäkuussa tiistaisin klo 9 11 tai erikseen sovittuna aikana. EU-ruokaa on vielä ja alkusyksystä tulee lisää. Muutenkin voit tulla juttelemaan. Olen heinäkuun kokonaan ja elokuussa lomalla. Töissä olen ja sekä Vastaanotto heinä elokuussa vain ti 7.8. klo KERAMIIKKAKURSSI ma 24.9., ma ja ma klo Martinmajalla Maarit Hatakan ohjauksessa. Seuraa syyskuun alussa lisätietoa kirkollisista. Maaritin puh Tule tutustumaan diakonian vapaaehtoistoimintaan esim. kesäkahvilassa, kesätoripäivänä, syksyllä tai joulun aikaan erilaisissa diakoniatoiminnan puuhasteluissa! Valoisaa ja sydäntä lämmittävää kesäaikaa Sinulle ja läheisillesi! Syyskuun alussa Katja Laiho palaa töihin, puh Omasta puolestani kiittäen toivotan Sinulle Taivaanisän parasta siunausta ja läsnäoloa elämääsi! Kesäterveisin diakoni Railimaria Lehto,

12 HÄRKÄTIEN 4H-YHDISTYS Härkätie MARTTILA p tai Yhdistyksen toimialue: Tarvasjoki, Marttila, Pöytyä ja Aura Toiminnanjohtaja ja sihteeri: Tuovi Löytynoja p Yhdistyksen puheenjohtaja: Heikki Arola Pöytyältä p Yhdistyksen toimisto sijaitsee kunnanviraston tiloissa Marttilassa 4H-KERHOT jäävät toukokuun alussa kesätauolle ja ALKAVAT TAAS SYSKUUSSA 4H-kilpailupäivä on ma Padon Yhteistalolla klo 17 alkaen. Lajeina ovat luontopolkukilpailu (sarjat 6-9 v. ja v.) ja metsätaitokilpailu (sarjat v., v., ja v.) Ilmoittautumiset ja lisätietoja Lannoitesäkkikeräys Keräyspaikat: 1) Kirsi ja Heikki Arolan tila Pöytyällä Karinaisten kylässä, Suutarlantie 53, puh tai (Heikki) 2) Martti Mäkitalon tila Koskella, Kranintie 154 (4km Someron suuntaan) puh Keräyspalkkio maksetaan 4H-nuorisojäsenille ja muut säkkejä tuoneet tukevat säkkilahjoituksella 4Hyhdistyksen toimintaa. Pakkausohjeet: -40 ja 50 kg säkit 49 säkkiä 50. säkin sisälle -suursäkit: 5-20 kpl nipuissa -koko säkki sellaisenaan kantokahvoista yhteen paalinarulla Vastaanottopäivät: 26.5.,15.6. ja Muina aikoina kannattaa soittaa Keräyspaikan isäntäväelle. Koko perheen särkänniemipäivä Jäsenhinta 30 e/särkänniemiavain ja 25 e/ipana-avain (ei jäsenille 35 e ja 29 e) + 12 e maksu bussikyydistä. Ilmoittautumiset jo mennessä. Bussi tilataan yhteistyössä alueen 4H-yhdistyksien kanssa ja sen reitti suunnitellaan mahdollisimman vähillä pysähdyksillä. Särkänniemiretki on samalla 4H-kerhojen päätösretki kevään 4H-kerholaisille bussikyyti on maksuton. Paikkoja kannattaa kysellä ilmoittautumisajan umpeutumisen jälkeenkin. Elokuvaleiri Luontokapinetti Pöytyän Yläne. YRITYSTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ - hankkeen järjestämä yöleiri yli 13 v-nuorille. Tehdään porukalla lyhytelokuva alan ammattilaisten ohjauksessa. Hinta 50 e ja ilmoittautumiset mennessä 4H- kilpailut lisätietoja kilpailuista Vuoden 4H-Yritys: Kilpailuun voivat osallistua kaikki vuoden aikana toiminnassa olleet 4H- Yritykset. Kilpailuun osallistutaan aineistolla, joka sisältää kolme osaa: 1) 4H-Yrityksen toimintakertomus + kopio perustamisilmoituksesta (mukaan voit liittää valokuvia, lehtileikkeitä yms. yritystoimintaasi liittyvää), 2) 4H- Yrityksen talousraportti 3) 4H-yrittäjän tai 4H-yrittäjien tekemä lyhyt vapaamuotoinen selostus siitä miksi juuri kyseisen yrityksen tulisi olla Vuoden 4H- Yritys.Kilpailussa arvioidaan 4H-yrityksen toimintaa, toimintakertomusta, taloutta ja ekologisuutta Palkitaan 2013 Vuoden 4H-kerho kilpailu kerhoille Kerhojen toimintakilpailu alkaa syyskaudella kerhojen aloittaessa toimintansa ja päättyy vuoden 2012 lopussa. Palkitaan keväällä Kilpailuohjeet Tuovilta tai Palkitaan 2013

13 Kala-Topi-kilpailu 2012 Ks H-kokkikilpailu = Lettukilpailu ks Valokuvauskilpailu- YRITYSTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ hankkeen kilpailussa etsitään onnistuneinta otosta. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden käyttää kilpailun parhaita kuvia hanke-esitteisiin. Aihe:Tekemistä ja virkistymistä metsästä millainen on sinun metsäsi Sarjat: 1998 ja sen jälkeen syntyneet ja 1997 ja sitä ennen syntyneet Kilpailuohjeet: paperikuvan ( 9 x 13 cm) palautus omaan 4H-yhdistykseesi Arvosteluraati: luontokuvaaja ja edustaja kamerakerhosta Palkinnot: 1-3 /sarja kirjapalkinto ja 1-10/sarja kunniakirja saakka TÖITÄ NUORILLE- Jos olet 14-vuotta täyttänyt nuori ja olet töitä vailla, kannattaa ilmoittautua 4Htyövoimarekisteriin 4H-yhdistys välittää asiakastilausten mukaan tilapäistöitä, joista maksetaan työalan minimipalkka. ANNA KESÄTÖITÄ NUORELLE. Kotitaloudet, yritykset ja yhteisöt voivat saada apua 4H-yhdistyksen kautta tilapäisiin tarpeisiin esim. kodinhoitotyöt, lemmikkien hoitaminen, lastenhoito, juhlajärjestelyt. Toivomuksena on että työ on kestoltaan vähintään yhden päivän tai pitempiaikaisissa sitoumuksissa vähintään4h kerrallaan. Tilaukset tulisi tehdä kesäkuun loppuun mennessä. 4H-yhdistys maksaa nuoren palkan ja hoitaa työnantajavelvoitteet sekä laskuttaa tilauksen tehnyttä asiakasta työtuntien mukaan. Laskuun lisätään 23 %:n arvonlisävero. YRITYSTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ kehittämishanke Hankkeen tavoitteena on nuorten ja heidän perheidensä kannustaminen yrittäjämäiseen tapaan toimia, yritysideoiden löytäminen metsäluontoa hyödyntäen ja yrittäjyyteen tutustumista seuraavilla tavoilla: 1) lisäämällä tietämystä metsän sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta merkityksestä omaa yritysideaa etsiessä 2) lisäämällä tietoa metsätalouden merkityksestä työllisyyteen ja yrittäjyyteen. Hankkeen toimintatavat ovat käytännön läheiset ja pienimuotoiseen yrittäjyyteen kannustavia kaikissa neuvontatilaisuuksissa, joita hankkeen aikana pidetään 124 kpl yhteensä 1930 henkilölle. Toimintaalueena on koko Varsinais-Suomen jokivarsikumppanien toiminta-alue: Alastaro, Aura, Loimaa, Koski TL, Kuusjoki, Marttila, Mellilä, Oripää, Pöytyä, Somero ja Tarvasjoki. Hankkeessa ovat mukana Härkätien 4H-yhdistyksen lisäksi Loimaan ja Pöytyä-Oripää 4H-yhdistykset. Tervetuloa mukaan 4H-toimintaan etsi itsellesi sopiva tapa toimia tai ehdota jotakin uutta vinkin voit antaa vaikka nettisivujemme palautelomakkeen lähettämällä TOSI SIISTII VAIKUTA kehittämishanke Hankkeen tavoitteena on aktiivisen ja ohjelmallisen nuorisotalotoiminnan kehittäminen Aurassa, Tarvajoella, Marttilassa,Pöytyällä ja Koskella yhteistyössä kuntien, järjestöjen ja tietysti alueen nuorten kanssa. Hankkeeseen palkataan osa-aikainen nuorisotyön ammattilainen hanketyötekijäksi ajalle Tervetuloa mukaan 4H-toimintaan. Etsi itsellesi sopiva tapa toimia tai ehdota jotakin uutta vinkit palautelomakkeella Toiminnallista kesää Tuovi

14 Lämmin kiitos kaikille Kevätilo keräykseen osallistuneille ja sitä kautta toimintaamme tukeneille! TAITEIDEN ILTANA to 7.6 klo 18 kirjaston pihalla kaikentavaran PIHAKIRPPIS, myyntipaikka on maksuton, ota oma myyntialusta mukaan. Paikalla puffetti, myynnissä myös MLL tuotteita ja teatterilippuja. VALVOTTUA LEIKKIKENTTÄTOIMINTAA kirkonkylän leikkikentällä klo tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Voit tuoda leikkikentälle kolme vuotta täyttäneen, alle kahdeksanvuotiaan lapsesi leikkimään muiden lasten kanssa. Tarjolla on mehua, muuten otetaan mukaan omat eväät! Toiminta on perheille maksutonta. Vaatetus sään mukaan, koska toiminta pyritään järjestämään ulkosalla säästä riippumatta. Leikkikentälle ei tarvitse etukäteen ilmoittautua, vaan ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä. Yhteyshenkilö: Ulla Nummila , Järjestäjät: Marttilan kunta ja MLL KESÄRETKI ILMAISEEN LASTENKONSERTTIIN PORIIN, Pori Jazz järjestää Kids Festivalin päätöskonserttiin keskiviikkona Retken hinta 12 /henkilö, hinta sisältää bussikuljetuksen molempiin suuntiin. Ilmoitamme aikataulun myöhemmin osallistujille. Retki toteutetaan, jos saamme tarpeeksi osallistujia. Päivän ohjelman löydät Ilmoittautumiset tekstiviestillä, soittaen (iltaisin) tai sähköpostilla: Minna Kuokkanen , minna@kuokkasenkuvaamo.fi MUSKARIT ovat kesätauolla, muskarit jatkuvat viikolla 36, seuraa tarkempaa ilmoitteluamme. Yhteyshenkilö: Kerttu Niemi PERHEKAHVILA VEKARAVINTTI on kesätauolla. Tapaamme taas klo Yhteyshenkilö: Sanna Pääskynen VAUVAKAHVILA on kesätauolla, syksyllä toivomme uusia osallistujia mukaan toiminnan jatkumiseksi. Yhteyshenkilö: Eeva Vainikainen ÄITIEN ILLAT ovat kesätauolla, seuraa ilmoitteluamme syksyn ensimmäisestä kokoontumisesta. Yhteyshenkilö: Eeva Vainikainen Ensi kesänä sattuu ja tapahtuu! Maailman vahvin tyttö, merirosvojen kuninkaan tytär, Huvikummun emäntä, Peppi Pitkätossu saapuu Turun Kesäteatteriin Vartiovuorelle! LIPPUJA MYYNNISSÄ SU 1.7 KLO 18 NÄYTÖKSEEN, LIPUT 15 /KPL (normaalisti 17 lapset ja 23 aikuiset) Osta omasi Virpi Salmelalta tai muilta hallituksen jäseniltä, yhteystiedot nettisivuiltamme Liput myynnissä myös Taiteiden illassa

15 MARTTILAN MURTO JÄTEPAPERIN KERÄYS Marttilan kunnan alueella la 9.6. Keskustan alueella kierretään kaavatiet ja haja-asutusalueella edetään paikallisteitä pitkin. Keräyksestä jaetaan erillinen tiedote kaikkiin marttilalaisiin talouksiin METALLINKERÄYSLAVA J-P Vallan autokaupan piha-alueella on edelleen metallinkeräyslava, jonka tuotosta osa tulee Marttilan Murron nuorisotyön tukemiseen. YLEISURHEILU Alle kouluikäisten ( synt.)kerho jatkuu maanantaisin klo Yhteistyössä kunnan kanssa, ohjelmassa tutustumista yleisurheiluun ja jalkapalloon. Kerho jatkuu kesä-heinäkuun, elokuussa taukoa ja syyskuun alussa siirrytään Martintalolle. Koululaisten yu-kerho maanantaisin klo Sarjakisat: Ensimmäiset sarjakisat poikkeuksellisesti maanantaina klo Jatkossa noin joka toinen keskiviikko klo Varmistuneet päivät: 13.6, Seuraa ilmoittelua seuran nettisivuilta. Heinäkuussa taukoa koululaisten kerhosta viikot 27 ja 28 ( ) Kesän tärkeimmät kisat: Vattenfall-seuracup 2012: I-ottelu 19.6 Somero, II-ottelu 13.8 Salo pk kilpailut Marttila: Marttilan pk kisat klo 12.00, 13. Kikan Kisat ti klo 18 sisulisä pm-kisat:3-4.8 sisulisähuipentuma Turku Yhteyshenkilö, jaoston pj. Elisa Sinkko, puh FRISBEEGOLF Marttilan uudella haastavalla Frisbeegolf -radalla järjestetään viikkokilpailuja joka toinen viikko. Ensimmäiset viikkokilpailut järjestetään keskiviikkona ja siitä seuraavat parillisten viikkojen keskiviikkoina. Kilpailujen ajankohdasta ja toiminnasta löytyy lisätietoja Marttilan Murron kotisivuilta. Kilpailu on tasoituksellinen eli parhaiten omaa suoritustaan parantava voittaa kiekkopalkinnon ja jos kilpailijoita on yli 10 henkeä, niin myös kilpailun parhaan todellisen tuloksen heittänyt palkitaan kiekkopalkinnolla. Kilpailuun mahtuu enimmillään 36 pelaajaa. Kilpailuun ilmoittautuminen alkaa Martintalolla klo ja päättyy klo pelaajakokoukseen ilmoittautumispaikalla. Kilpailu alkaa klo ja kestää n.1,5h. Osallistumismaksu on 2 /kilpailu Marttilan frisbeegolf-radalla järjestetään tekniikka- ja pelaamisopastusta su klo Tarjolla vinkkejä heittotekniikoihin, pelaamiseen ja yleisesti tietoa frisbeegolfista. Tapahtuma on maksuton ja kaikki ovat tervetulleita. Jatkossa opastuksia voidaan järjestää sovittuina sunnuntaina kysynnän ja innostuksen mukaan. Lisätietoja frisbeegolfjaoston puheenjohtaja Teemu Vesala, p Toiminnasta tarkemmin Marttilan Murron kotisivuilta, jonne myös kilpailutuloksia päivitetään. JUOKSUKOULU Ryhmässä tällä hetkellä 20 juoksijaa. Harjoitukset: ti klo 18.30, pe klo 18.30, su klo 15. Sunnuntain lenkin yhteydessä lihaskuntoharjoitus. Yhteyshenkilö Kirsti, puh JALKAPALLO P-97, valmentaja Teemu Sinkko, puh , Juha-Pekka Valta harjoitukset Ollilan kenttä: ti klo , perjantai klo , sunnuntai klo T-98, valmentaja Iida Ruohonen, puh , harjoitukset ti klo , su klo P-99, valmentaja Rami Prusila, puh , Janne Kujanpää, puh harjoitukset: ti klo (hiekka), to klo (Ollila), su klo (hiekka) T-02, valmentaja Anne Mäkelä, puh , harjoitukset: to klo , su klo hiekalla P-02, valmentaja Teemu Kanasuo, puh , harjoitukset: to klo , su klo P-03, valmentaja Teemu Salmela, puh , harjoitukset: to klo , su klo

16 ELÄKELIITON MARTTILAN YHDISTYS RY Tarinatuokiot jatkuvat Op:n kerhohuoneella joka kuukauden 1. keskiviikko, heinäkuussa ei ole kerhoa. Kuntosali marttilalaisille eläkkeensaajille keskiviikkoisin. Patikointi/pyöräily torstaisin klo 10 urheilukentän maastossa. Käsityö/askartelukerho, muistelot-kerho sekä Boccia-peli pitää kesätaukoa. Kesäaikana keskiviikkoisin pelataan MÖLKKYÄ klo 18 Kuokan kentällä. Tarvashovissa jatketaan vesijumppaa syksyllä. Lähemmin Sirkka-Liisa Kankare p Tanssit Laurilan lavalla: la 9.6. klo 20 Mikael Lehmus & Silverado, pe 31.8 klo 20 Kastanjat ja Pertti Tamminen, la 8.9 klo 19 Urho Valli orkestereineen, la 29.9 klo 19 Juha Simola, la 6.10 klo 19 The Sailors la 7.7 klo 12 Kosken yhdistys kutsunut Marttilan EL:n jäsenet viettämään kesäpäivää Liparinmajalle. Ilmoittautumiset Veikolle 29.6 mennessä. Kimppakyyti. Ranta-virkistyspäivä ke 18.7 Kakarlammella. Yhdistys maksaa matkan, letut ja kahvin. Omat makkarat mukaan grillattavaksi. Lähtö Prunkilasta klo 10, kirkolla klo Kyläsepän teatteri Jokioinen 22.7 klo 14 Musiikkinäytelmä "Kesällä kerran" Hinta 20, sisältäen lipun ja väliaikakahvit + matkakulut osallistujien mukaan. Lähtö Prunkila klo kirkolla klo 12, Ollila klo 12.15, josta ajetaan 10-tielle. Ilmoittautumiset Veikolle 13.7 mennessä. Kesäretki ma-ti Lahden suuntaan. Yöpyminen Orilammella. Sisävesilaiva-risteily + kesäteatteri "Tankki Täyteen" matkakulut. Lähtö Prunkila klo 9.30 kirkolla klo 9.45 ja Ollila klo 10. Ilmoittautumiset Veikolle 30.7 mennessä, p La 28.7 EL- yhdistyksen toripäivä klo 9-12 Marttilan tori. Kotileivonnaisia, mansikoita, vihanneksia, ternimaitoa, ym. Kilpailua, arvontaa, kahvia. Yhteislauluilta ti 14.8 klo 18 kirjaston pihalla. Tervetuloa suosittuun iltaan laulamaan. Salon piirin iltakirkko Marttilan kirkossa to 30.8 klo 15. Jumalanpalveluksen jälkeen kahvitarjoilu- ja ohjelmaa seurakuntatalolla. MARTTILAN KARJALAISET RY. Tarinatuokiot kodeissa jatkuvat kerran kuukaudessa. Kesäkuun tarinatuokion aika ja paikka avoin. Elokuun alussa tarinatuokio ja torijärjestelyt. Tarkemmat tiedot ovat Auranmaan Viikkolehden Seuratoiminta-palstalla. Su matka Lahteen Karjalaiset Kesäjuhlat tapahtumaan. Matka tehdään yhdessä tarvasjokelaisten kanssa. Osallistumme su 17.6 muun muassa lippukulkueeseen ja päiväjuhlaan. Kesäjuhlat ovat 3-päiväiset alkaen Tarkemmat tiedot päivien ohjelmasta on jäsenien saamassa Karjalan Kunnaat -lehdessä. Tarkempi lähtöaika ilmoitetaan myöhemmin. Osallistumisilmoitukset viimeistään 31.5 mennessä Helinä puh , , Kaija , Su 8.7. klo Somerolla Evakkovaellus. Vaellus on tarkoitettu kaikille; niin evakoille kuin evakoita vastaanottaneille ja kaikille jälkipolville. Vaelluksella kävellään n. 5 km:n matka Somerniemen urheilukentältä Somerniemen kesätorille. Vaelluksen suojelija on valtioneuvos Riitta Uosukainen. Torilla maksullinen kenttäruokailu. Vaellus päättyy kenttähartauteen Somerniemen kirkossa. Ennakkoilmoittautumiset osallistumisesta ja tarkemmat tiedot Helinä tai Kaija. La klo 9.00 alkaen perinteinen kesätoritapahtuma puutarhatuotteiden myyntiä, arpajaiset ym. Olemme mukana myös Karjalaisseurojen Salon piiri ry:n toiminnassa. Perinteiset kesä-ohjelmat ovat: kesäteatteri, ulkoilutapahtuma ja kyykkäpelit.

17 Lähde mukaan kesäretkelle Loimaan suuntaan lauantaina luvassa shoppailua, hyvää ruokaa, strutsitilavierailu Bussi kulkee Prunkilasta (9:00) Hämeen Härkätietä Ollilaan (9:20). Retken aloitus klo 9:00, Marttila Sisustusliike Ribbon Ruokailu, Suomen Maatalousmuseo Sarkan pitoravintola n. klo 12 - erinomainen lounaspöytä 9 / hlö tai keittolounas 7 / hlö - museomyymälä Muurikki Polar Strutsitilalla esittelykierros Alla-Hollo, keittiötarvike- ja lahjatavaramyymälä sekä unohtumaton kahvittelu 1900-luvun alun maalaistalomiljöössä Retken päättyminen klo 17, Marttila Retken hinta on 25 / hlö, hinta sisältää bussin ja strutsitilan esittelyn. Ruokailun ja kahvittelun jokainen kustantaa oman mieltymyksensä mukaan, koska vaihtoehtoja on enemmän. Ilmoittautuminen ti 12.6 mennessä Ulla Nummilalle puh / nummilat@marttila.fi Järjestäjä Marttilan Maatalousnaiset, mutta kaikki mukaan! MAATALOUSTUOTTAJAIN MARTTILAN YHDISTYS RY KYLVÖJEN SIUNAUS perjantaina klo Ylitalon pellolla, Nuorisoseurantalon takana, os. Härkätie Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Kaikille avoin KESÄRETKI BENGTSKÄRIN MAJAKALLE torstaina Aikataulu: Klo 8.45 lähtö Nuorisoseurantalolta linja-autolla, reitti kulkee Härkätietä kirkolle ja edelleen Salontielle ja Kasnäsiin Klo lautalla Kasnäsistä Rosalaan, jossa opastettu tutustuminen Viikinkikeskukseen ja lounas Klo lautalla Rosalasta Bengtskäriin, jossa opastus ja tutustuminen majakkaan Klo lautalla Bengtskäristä Kasnäsiin, josta kotimatka linja-autolla Retken kokonaishinta on 70 ja lapsilta 4-14v. 40. Tervetuloa mukaan! Sitovat ilmoittautumiset ma 2.7 mennessä Eeva Korimäelle puh tai s-posti eeva.korimaki@marttila.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrothan mahdollisen erityisruokavalion. Maataloustuottajain johtokunta v. 2012: Eeva Korimäki (pj.), Asko Saarinen (varapj.), Antti Ollula (siht.), Kari Hannula, Johanna Kankare, Juhani Koskela, Veijo Ristimäki, Jouko Siivo ja Antti Valkeapää.

18 MARTTILAN MARTAT KESÄRETKI Marttilan Martat järjestävät retken Vesilahteen Klaus Kurjen jalanjäljissä perjantaina Matkaan lähdetään bussilla Salosta kello 6.50, Marttilan kunnantalo 7.30, josta Kosken kautta edelleen. Kohteena Vesilahdella ovat muun muassa Oiva Paloheimon taiteilijakoti, savipaja Samotti ja kädentaitajien kesäpuoti, joissa ostosmahdollisuus ja savienkelin valmistusnäytös. Vierailu Laukon kartanossa rouva Leena Lagerstamin johdolla. Ruokailu Hukianhovissa. Matkailuopas Satu Karvinen opastaa koko retken ajan. Matkan hinta on 55,00. Ilmoittautumiset mennessä Arja Pakkaselle p: tai Mervi Keskitalolle, p: KESÄTEATTERI Keskiviikkona menemme Paimion kesäteatteriin katsomaan Onnen maata (maalaiskomedia, musiikkia ja tanssia). Bussi Salosta klo 17.30, Marttilan kunnantalo klo Matkan hinta on 30,00 sisältäen liput, pullakahvin ja bussikuljetuksen. Ilmoittautumiset mennessä Arja Pakkaselle p: tai Mervi Keskitalolle p: KOSKEN SEUDUN KOIRAHARRASTAJAT RY Kohaus Match Show ke Kosken TL Nuortentuvan kentällä, Härkätie 3,31500 Koski TL Ilmoittautuminen alkaa klo 16:30, tuomarointi klo 18. Luokat: Pennut (isot+pienet), isot koirat ja pienet koirat. Epäviralliset luokat: lapsi & koira ja Kepo. Tuomari- ym. tiedot löydät koirat.com tai facebookista Kosken Seudun Koiraharrastajien sivulta. Voit myös ottaa yhteyttä s-postitse tai puhelimitse: tai Näyttely- ja arkitottelevaisuuskoulutus torstaisin klo Kosken TL kunnantaloa vastapäätä olevalla vanhalla Talolan koulun kentällä. Yhteydenotot: TUOTTAJAYHTEISÖJEN JÄRJESTÄMÄ SÄHKÖLAITTEIDEN JA AKKUJEN KERÄYS Keräysauto ottaa ilmaiseksi vastaan kotitalouksien vanhoja sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Keräykseen kelpaavat televisiot, tietokoneet, pesukoneet, liedet, jääkaapit, valaisimet, energiansäästölamput, loisteputket, puhelimet sekä muut sähköllä, akulla tai paristoilla toimivat laitteet. Keräämme myös autonakut ja muut lyijyakut. Auto pysähtyy seuraavasti: Marttila ke klo Tori, Kirkkotie 3 Laitteita vastaanotetaan vain auton pysähdysaikana. Lisätiedot arkisin klo GSM YRJÖ-YMPÄRISTÖAUTO SAAPUU MARTTILAAN Ongelmajätekeräys la , mukana myös öljyauto. Aikataulu: Prunkila, Uudentalon kalustohalli klo , Keskusta kirjasto klo , Ollila Nurmin kauppa klo MARTTILA-TIEDOTE 4/2012 ilmestyy elo-syyskuun vaihteessa. Tiedotteeseen tuleva materiaali tulee toimittaa vapaa-aikatoimistoon mennessä, kirsti.keskitalo@marttila.fi

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.05. 30.09.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROT MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKILLE KESÄKAUDELLA 2012

KÄYTTÖVUOROT MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKILLE KESÄKAUDELLA 2012 TIEDOTE 2/2012 KÄYTTÖVUOROT MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKILLE KESÄKAUDELLA 2012 julistetaan haettavaksi seuraavasti: Marttilan kunnassa toimivat yhteisöt - kirjallinen hakemus 13.4.2012 mennessä Yksityiset kuntalaiset

Lisätiedot

***** Ajalla 24.6.-12.7.2013 rakennustoimisto on suljettu.

***** Ajalla 24.6.-12.7.2013 rakennustoimisto on suljettu. TIEDOTE 3/2013 MARTTILAN KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN OSITTAIN SULJETTUNA 1.-26.7.2013 vuosilomien keskittämisen johdosta. Keskustoimisto on 1.-26.7. avoinna kiireellisten asioiden hoitamista varten klo 8-11.

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 11.2.2019 31.5.2019 HELMIKUU 2019 Olohuone on avoinna arkisin tiistaisin ja perjantaisin klo 10.00-13.00. Visiitti keskiviikkoisin klo 10-14. Maanantai 11.2. Tiistai 12.2. Keskiviikko

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.11.2018 28.2.2019 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

MARTTILAN KUNNANVIRASTO ON KOKONAAN SULJETTU 30.6. - 25.7.2014 vuosilomien keskittämisen johdosta.

MARTTILAN KUNNANVIRASTO ON KOKONAAN SULJETTU 30.6. - 25.7.2014 vuosilomien keskittämisen johdosta. MARTTILA-TIEDOTE 2/2014 MARTTILAN KUNNANVIRASTO ON KOKONAAN SULJETTU 30.6. - 25.7.2014 vuosilomien keskittämisen johdosta. Sosiaalitoimistossa on puhelinpäivystys kiireellisissä asioissa puhelinaikana

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 02.05.2017 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA OTTAA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ SEURAAVIIN TEHTÄVIIN:

MARTTILAN KUNTA OTTAA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ SEURAAVIIN TEHTÄVIIN: TIEDOTE 1/2012 MARTTILAN KUNTA OTTAA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ SEURAAVIIN TEHTÄVIIN: 1. Kiinteistöjen ja piha-alueiden hoitotehtävät - tiedustelut: tekninen johtaja Raimo Vähämaa p. 4844 9510 2. Suvirannan palvelukeskus

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROT MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKILLE KESÄKAUDELLA 2013

KÄYTTÖVUOROT MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKILLE KESÄKAUDELLA 2013 TIEDOTE 2/2013 KÄYTTÖVUOROT MERI-MARTTILAN SAUNAMÖKILLE KESÄKAUDELLA 2013 julistetaan haettavaksi seuraavasti: Marttilan kunnassa toimivat yhteisöt - kirjallinen hakemus 12.4.2013 mennessä Yksityiset kuntalaiset

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot