Uusi syksy - uudet kujeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi syksy - uudet kujeet"

Transkriptio

1 Syyskuu-2013 Uusi syksy - uudet kujeet Tässä numerossa muun muassa: Uusixin valokuvauskurssi Jatkox Pakilan työkeskuksessa Päivä Korkeasaaressa Mölkkyliigan tuloksia

2 Ystäväni Veikko Heiskanen Kummipoikani Aleksin kanssa olimme vuosia sitten kevätloman aikaan kahdestaan maalla. Aksu oli siinä 5-7-vuotias (nykyisin lukiossa). Jostakin tuli puheeksi, minkä niminen hän haluaisi oikeasti olla. Kun kukaanhan ei ole täysin tyytyväinen omaan nimeensä. Minä ehdottelin usean päivän ajan kaikenlaisia nimiä. Mikään ei ollut hyvä. Kunnes tärppäsi - VEIKKO HEISKA- NEN. Pikkupojan silmät kirkastuivat: Joo!. Tuosta lähtien Veikko Heiskanen on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan enemmän ja vähemmän kuvioissa. Alkuvuosina kirjoittelin Heiskas Veikolle kortteja kunnes posti oli lähettänyt kyselyn ja pyytänyt Veikko tekemään muuttoilmoituksen. Myös sähköpostiosoite on Veikko Heiskasen nimellä. Olen seurannut Veikko Heiskasen edesottamuksia vuosien ajan ja Veikko-pojasta on kasvanut mitä miellyttävin nuori mies. Tällä tarinalla ei ole mitään erityistä opetusta tai suurempaa filosofista pohdintaa, onpahan vaan mukava juttu. Aurinkoista syksyä Tervetuloa valokuvauskurssille Uusixin valokuvauskurssi alkaa Valokuvaus on muuttunut kaikista edelleen nauttimistamme harrastusmuodoista ehkä eniten. On vaikea kuvitella henkilöä, joka ei osaisi ottaa valokuvia digikameralla tai kännykkäkameralla. Joten, miksi mennä menneisyyteen ja ottaa kuvia käyttäen teknologiaa, jonka olemassaolosta pienet lapset eivät edes tiedä? Se on sama kuin heitä pyydettäisiin kirjoittamaan teksti vanhalla kirjoituskoneella tai katsomaan lempielokuva Betamaxnauhalta. Uusixin mustavalkovalokuvauskurssilla otamme kuvia vanhoilla analogisilla filmikameroilla, joita ihmiset ovat lahjoittaneet valokuvausprojektiimme. Teemme sen näin, koska vanhanaikainen valokuvas on kuin taikuutta ja näinä päivinä tarvitsemme hieman taikuutta uskoaksemme ja nähdäksemme asioita, joita emme näe tai huomaa. Kehitämme negatiivimme ja saamme valokuvat ilmestymään taianomaisesti paperille ikiomassa pimiössämme. Toivotan kaikki halukkaat tervetulleeksi valokuvauskurssille. Teen parhaani, jotta saatte nauttia taikuudesta. Hector. Käännös englannista: Taru

3 Saija Pellikka Työvoimasuunnittelija Olen Pohjois-Karjalasta kotoisin, asunut pääkaupunkiseudulla 20 vuotta ja nyt viimeiset 7 vuotta Hyvinkäällä. Olen tehnyt töitä aikuisten työpajalla viisi vuotta Hyvinkää-Riihimäki akselilla. 4 kuukauden työttömyyden jälkeen löytyi mieluinen työ täältä Helsingistä ja erityisesti Uusixilta. Mitä työvoimasuunnittelija tekee? Uusixin asiakkaiden ohjaaminen, motivoiminen ja tukeminen eteenpäin Uusixilta: Toiseen kuntouttavan työtoiminnan paikkaan, koulutukseen, töihin tai erilaisiin projekteihin joiden kautta voi löytyä polku eteenpäin. Auttaa työnhakuasiakirjojen tekemisessä tai päivittämisessä: Ansioluettelo, portfolio/oman osaamisen näyttö, hakemukset, sähköinen hakeminen. Järjestää tutustumiskäyntejä työpaikkoihin, koulutuspaikkoihin, muihin kuntouttavan työtoiminnan paikkoihin. Työnantajayhteistyötä: Asiakkaiden markkinoiminen työnantajille, puolestapuhuminen, faktojen esiin tuominen, jäljellä olevan työkyvyn ja taitojen esille tuominen. Tarvittaessa haastatteluissa ja työpaikkatutustumiskäynneillä asiakkaan mukana/tukena oleminen. Tartu reippaasti hihasta, soita tai tule käymään. Olen kerran viikossa päivän Uusixilla ja istun Arin kanssa samassa huoneessa 4 krs. Käenkuja 3 a A, 5. krs on minun varsinainen työhuoneeni. Tavoitat minut puhelimella numerosta Korkeasaaraassa

4 Jatkox ylpeänä esittää: Jatkox Pakilan työkeskuksessa Jatkox tutustui Pakilan työkeskukseen 25. syyskuuta. Pakilan työkeskus on yksi Työhönkuntoutuksen kuntouttavan työtoiminnan paikoista ja mahdollinen jatkopaikka Uusixin jälkeen. Pakilan työkeskuksessa valmistetaan ja kunnostetaan tuotteita sarjoissa. Työ on tuotannollista, minkä vuoksi Pakilan työkeskuksen toiminta eroaa Uusix-vertaiden toiminnasta. Uusix-verstailla tehdään pieniä sarjoja, joskus jopa uniikkituotteita. Usein kuntoutuja valmistaa tuotteen alusta loppuun itse. Pakilassa työ jaetaan vaiheisiin, jolloin kuntoutuja tekee yhtä vaihetta kerrallaan. Työvaiheet on kuitenkin mahdollista tehdä tahtiin eikä tuotannollisia tavoitteita ole. Pakilan työkeskus koostuu seitsemästä osastosta, jotka ovat Puu, Metalli, Maalaamo, Verhoomo, Varasto ja kuljetus, Keittiö ja Hallinto. Puuverstas on Pakilan suurin osasto. Osaston erikoisuus on Pakila-sarja, johon kuuluvat sänky, pöytä ja tuolit. Sarja saattaa olla uusixlaisille tuttu, sillä työkeskus valmistaa Pakila-sarjaa Sosiaalivirastolle, joka jakaa huonekaluja eteenpäin asiakkailleen. Uusien tuotteiden valmistamisen lisäksi puuverstaalla kunnostetaan kalusteita kaupungin virastoille ja laitoksille. Maalamossa tehdään erilaisia pintakäsittelyjä. Siellä edistyneet pintakäsittelijät pääsevät myös ruiskumaalaamaan. Verhoomossa uusitaan kaupungin virastojen ja laitosten vanhoja huonekaluja. Yksityisille tehdään töitä vähenevissä määrin. Ompelimossa ommellaan sarjatyömäisesti. Esimerkiksi viime vuonna Pakilassa valmistettiin ensimmäistä kertaa hiekoituskasseja. Hiekoituskassit ovat tärkeitä raitiovaunuissa, sillä kuljettajat hiekoittavat kiskoja talvisin. Metalliosastolla tyypillisiä tuotteita ovat lasten polkupyörät, Heidi-sängyt ja erilaiset metallijalat. Metalliosasto huolehtii myös poistotavarasta sekä huoltaa kiinteistöä ja koneita Keittiössä tarjoillaan ruokaa päivittäin Pakilan väelle. Ruoka tulee Palmialta aivan kuten Uusixilla minkä lisäksi keittiössä leivotaan sämpylöitä. Varastossa työ on liikkuvaa. Siellä on viisi autoa, joilla noudetaan poistotavaroita ja tehdään muuttokeikkoja. Varaston työntekijät tekevät myös erilaisia huoltotöitä ja pesevät työvaatteita. Yksi Pakilan erikoisuuksista on vainajien arkut, joita Sosiaalivirasto tilaa asiakkailleen. Lisäksi Pakilassa valmistetaan puisia uurnia. Arkut ovat työkeskuksen yhteisprojekti, sillä puuosastolla tehdyt arkut maalataan maalaamossa ja sisustetaan verhoomossa. Pakilassa työpäivä on kuusi tuntia (klo 7 13/ ), johon sisältyy 30 minuutin ruokatauko ja kaksi kahvitaukoa. Uusixilla työpäivä on lyhempi, mutta koska ruokatauko ei sisälly työaikaan, Pakilan työaika on loppujen lopuksi vain vähän Uusixin työaikaa pidempi. Työjakso on kolme kuukautta. Työ Pakilan työkeskuksessa edellyttää riittävää fyysistä kuntoa. Aivan kuten Uusixilla, vaikea pölyallergia saattaa haitata työskentelyä. Myös epilepsiaa sairastavien kannattaa tarkistaa lääkäriltä paikan sopivuus. Muuten kuntoutujalla tulee olla riittävä elämän hallinta, mukaan lukien päihteiden käytön hallinnan. Motivaatio ja kiinnostus Pakilan työkeskuksen tuotteita kohtaan ovat plussaa. Tällä hetkellä esimerkiksi Pakilan puuosastolla on tilaa. Kuntouttavassa työtoiminnassa on paikkoja 50 60, jonka lisäksi on v-työpaikkoja. Haku Pakilan työkeskukseen tapahtuu samaan tapaan kuin Uusixverstaille. Mikäli olet kiinnostunut jostain osastosta, voit ilmoittaa omalle Duurin työntekijällesi osaston nimen, jonka jälkeen saat kutsun haastatteluun. Kierroksen päätteeksi Pakilan kuntoutusohjaaja Päivi toivotti uusixlaiset lämpimästi tervetulleeksi Pakilan työkeskukseen. Seuraavaksi Jatkox tutustuu Tekstiilikeskukseen sekä oppisopimuskoulutukseen, Uralle-projektiin ja AmiEduun.

5 Mölkkyliiga huipentui finaaliin Koko kevään jatkunut mölkkyliiga huipentui maanantaina finaaliin, jossa taisteltiin Uusixin mölkkymestaruudesta. Päämölkky Erkki kuvasi liigan kautta pitkäksi ja repaleiseksi taukojen vuoksi. Liiga kuitenkin meni kokonaisuudessaan hyvin. Tänä vuonna kisaan osallistui 24 joukkuetta. Useimmilla pajoilla oli omat joukkueensa aamu- ja iltavuorolle. Hallinto tippui viime hetkellä finaalista. Finaalissa kiertopalkintoa tavoitteli neljä joukkuetta: DIK (Rakennus & Huolto), KODI (Koru) sekä PUPA ja PUPI (Puun & Pinnan aamu- ja iltavuorot). Edellisvuonna mölkkyliigan mestaruus meni ROK:iin ja sitä ennen Rakennusosastolle. Uusixin mölkkykisojen historiassa liigoja on pelattu niin sisällä kuin ulkona. Nyt sisätiloissa pelattiin Uusixin kolmas mölkkyliiga. Tänä vuonna mölkkyliigan pronssiottelussa PUPI kohtasi KODI:n. Kisa oli äärimmäisen tiukka ja siinä nähtiin monia hienoja heittoja. Lopulta Puu & Pinta voitti Korun pistein Kultaottelussa kohtaisivat PUPA (Puupalikat) ja DIK (Diktaattorit). PUPA hävisi heti alussa kolikonheiton ja DIK pääsi aloittamaan. Ensimmäinen heitto toi Diktaattoreille roiman etumatkan, minkä jälkeen piste-ero vain kasvoi, kun Puupalikat heittivät muutaman kerran ohi. Lopulta Diktaattorit voittivat Puupalikat tuloksella Vuoden 2013 mölkkyliigan voiton vei siis Diktaattorit Rakennus & Huolto -osastolta. Diktaattorien joukkueeseen kuului vain kaksi pelaajaa: Pekka ja Päivi. Tuoreet mestarit kertoivat, etteivät olleet valmistautuneet kisaan erityisemmin. Kausi oli ollut pitkä ja tunnelmat olivat voiton jälkeen helpottuneet. Pekka ja Päivi kehuivat vastustajia koviksi ja pitivät menestyksensä salaisuutena taidon ja onnen yhdistelmää. Pelkästä onnesta tuskin olikaan kyse, sillä joukkueen osumatarkkuus oli varsin vaikuttava. Finaaliottelussa ei tullut yhtään hutia, vaikka Päivi kertoi sihtinsä kärsineen käsivaivoista. Entiset Gorillat vakuuttivat pystin palanneen nyt oikealle omistajalleen. Kaikki finaaliin osallistujat lähtevät Kallion Urheilutalolle keilaamaan! Onnea voittajille! TULOKSET 1. sija: DIK (Rakennus & Huolto) 2. sija: PUPA (Puu & Pinta) 3. sija: PUPI (Puu & Pinta) 4. sija: KODI (Koru)

6 Uusixin päivä Korkeasaaressa 27.9.

7 Kohtaamisia Korkeasaaressa Lähes 300-kiloinen amurintiikeri tarkkaili minua lasin läpi. Se käveli edestakaisin häkin seinustaa. Halusiko se leikkiä kanssani kissa ja hiiri -leikkiä? Sen pehmeät liikkeet muistuttivat kotikissaani, mutta kokoero oli satoja kiloja. Myöhemmin kuulin tarinan miehistä, jotka olivat kaataneet amurintiikerin Siperiassa. Metsästäjien uroteosta kertoo kissapedon suuri koko, kunnon metsästys- ja kalajuttujen tapaan vähintään 400 kiloa. Amurin- eli siperiantiikeri on äärimmäisen uhanalainen eläin. Hetkeä ennen kuin uusixlaiset ylittivät Mustikkamaan sillan, olin Korkeasaaressa yksin. Amazoniatalon autioilla käytävillä saatoin kuulla keinotekoisten vesiputousten pauhun. Tunsin kuinka kymmenet silmäparit tarkkailivat minua puiden siimeksestä. Etsin maailman suurinta papukaijaa, hyasinttiaraa. Hyasinttiara on koboltinsininen sademetsän asukki. Myös hyasinttiara on uhanalainen. Sitä mukaa kun vanhat pesimäpuut Brasiliassa katoavat, hyasinttiarojen mahdollisuudet suvun jatkamiseen hupenevat. Seuraava rasti löytyi työntekijöiden ja uusixlaisten opastuksella. Mangustit asustavat Afrikka-talossa. Pikku- eli kääpiömangustit ovat pieniä, näätämäisiä petoja. Pikkumangustit eivät ole uhanalaisia eikä ihminen juurikaan vaikuta mangustikantaan. Mielenkiintoista mangusteissa on niiden sosiaalinen elämä. Mangustit elävät perhekunnissa, joissa kantapari lisääntyy. Kaikki perhekuntaan kuuluvat osallistuvat poikasten hoitoon. Vaaran uhatessa mangustit pakenevat maanalaisiin tunneleihin. Yhteisöelämässään mangustit muistuttavat kovasti ihmisiä. Ihailtuani eläinmaailman ihmeitä suuntasin kohti Karhulinnaa. Siellä tapasin Erjan, Hannan ja Minnan, jotka olivat keittäneet kahvia. Huoltotiimi tarjoili sämpylöitä ja muita retkieväitä. Eväät maistuivat uusixlaisille ja heidän lapsilleen. Aurinko paistoi ja sää oli syksyisen raikas. Se oli mukava päivä Korkeasaaressa. KORKEASAARI-KILPAILUN OIKEAT VASTAUKSET: 1 Pikkumangusti (Helogale parvulta) syö: c. kovakuoriaisia, sirkkoja, termiittejä ym. pikkuotuksia. 2. Hyasinttiaran (Hyasint macaw) keskimääräinen elinikä on: b vuotta. 3. Uros amurintiikeri (Panthera tigris altaiga) voi painaa: a. n. 300 kiloa.

8 Uusix pyöräili Aurinkoiseen hymyyn Uusixin pyöräkerho aktivoitui jälleen 20. syyskuuta, kun viitisentoista uusixlaista suuntasi kohti Itäkeskusta. Pyöräilijät jakaantuivat kahdelle eripituiselle reitille. Reiteistä lyhempi meni suoraan määränpäähän, kun taas maisemareitti kulki Viikin kautta, rantoja pitkin Itäkeskukseen. Retken vetäjinä toimivat Tuomas ja Timo. Matkan varrella nähtiin kauniita rantoja ja lähiöelämää. Perillä Itäkeskuksessa pyöräilijät nauttivat lounaan Aurinkoisessa hymyssä. Aurinkoinen hymy on matalan kynnyksen toimitila päihteiden käyttäjille. Se tarjoaa aamiaisen ja lounaan asiakkailleen edullisesti hintaan. Aamiaiseen kuuluu puuro ja leipä sekä kahvi/tee ja se maksaa 0,25 euroa. Tilassa on tarjolla sohvia ja sänkyjä, joilla saa levätä. Siellä voi myös käydä suihkussa ja vaihtaa likaisia vaatteita puhtaisiin. Aurinkoiseen hymyyn tulo on helppoa jopa niin helppoa, että päihtyneet asiakkaat saatetaan tarvittaessa hakea Itäkeskuksesta. Paikan tarkoitus on tukea päihdeongelmaisten arkista selviytymistä. Vaikka Aurinkoisessa hymyssä kannustetaan päihteettömyyteen ja siellä voi osallistua Anonyymien alkoholistien tai Anonyymien narkomaanien toimintaan, toimitilaan saa tulla myös päihtyneenä. Aurinkoisen hymyn tarkoitus on tarjota vertaistukea ja mielekästä tekemistä päihdeongelmaisille. Siellä voi esimerkiksi pelata biljardia, pöytäfutista tai kuntoilla. Viime keväänä Aurinkoisen hymyn porukka pelasi Uusixin ja Sovinto ry:n kanssa jalkapalloa, aiheesta lisää Skribossa 6/2013. Aurinkoinen hymy tarjoaa tärkeitä palveluita päihdeongelmaisille. Päätöksentekijät puolestaan saavat turvallisemman kauppakeskuksen, vähemmän häiritsevää oleskelua ja poliisin puuttumisia. Aurinkoisen hymyn motto on: Parempi hampaaton kuin hymytön. Uusixin väki on tervetullutta Aurinkoiseen hymyyn, mikäli kokee siihen tarvetta. Osoite on Turunlinnantie 14, Helsinki.

9 ASA Ari & Saija: Asiaa Esittelemme ohessa erilaisia työ- ja koulutuspaikkoja. Tarjolla on mm. ammatillista koulutusta sekä erilaisia avoimia työpaikkoja. Tsekkaa löytyykö näistä sinulle jotain kiinnostavaa!! Lisää avoimia paikkoja löydät sivuilta mol.fi tai erekryhelsinki.fi TYÖPAIKKA Laitosmies Morjens Uusixlaiset! Palstallamme tuomme päivänvaloon kaikkea ajankohtaista koskien työtä, opiskelua, asumista ja elämää yleensä. Olemme tehneet Jatkoxin kanssa tutustumisretkiä mm. Työhönkuntoutuksen muihin toimipaikkoihin esim. Pakilan työkeskukseen, tekstiilityökeskukseen sekä eri oppilaitoksiin esim. keskuspuiston ammattioppilaitokseen. Syksyllä 2013 vierailut jatkuvat ja niistä tulee pajoille mainoksia. Jos olet vierailuista kiinnostunut niin sovi osallistumisesta työnjohtajasi kanssa. Alin tilalle työvoimasuunnittelijaksi saimme tänne Uusixille Saija Pellikan, joka esittäytyykin tässä lehdessä toisaalla. Katso juttu! Jatkoxin vierailujen ja tutustumiskäyntien tarkoituksena on antaa sinulle ideoita ja vinkkejä mahdollisista jatkopoluista Uusix-jakson jälkeen. Jos sinulla on toiveita tutustua johonkin mahdolliseen jatkopaikkaan (työ, koulutus, kuntoutus yms.) niin tule tapaamaan minua 4.krs toimistooni (Ari Uusimäki, kuntoutusohjaaja puh ). Viimeisin Jatkoxin retki oli Pakilan työkeskukseen. Retkelle osallistui 18 Uusixilla kuntouttavassa työtoiminnassa olevaa. Suuri kiitos heille aktiivisuudesta! Tulevaa toimintaa: Syksyllä 2013 järjestämme vierailuja ja tutustumisretkiä seuraavasti: Tutustumisretki Tekstiilityökeskukseen ke klo Talent Studio (CV-koulutus) ma ryhmä 1 klo ja ryhmä 2 klo Urainfoa Uusixlaisille to klo Oppisopimus infotilaisuus Uusixilla to klo Tutustumiskäynti Amieduun ke klo Kaikista yllämainituista on esitteet pajoilla, tutustukaan niihin! Halukkaat ilmoittautukaa retkille ym. työnjohtajillenne. Tapahtumista voi kysyä lisätietoa minulta (Ari ) tai Saijalta (puh ). Töitä & Koulutusta : Työavain: Vakinainen työsuhde Hakuaika päättyy kello 16:00 Rastila Camping Helsinki, Karavaanikatu Helsinki Liikuntavirasto, Merellinen osasto Tekninen ala Tehtävän kuvaus: Rastilan leirintäalueen laitosmiehen työtehtäviin kuuluvat rakennusten ja alueen huolto- ja kunnossapitotehtävät, työkoneiden käyttö, huolto ja korjaus sekä kiinteistön kiinteiden laitteiden huolto (lvi). Laitosmies osallistuu oman työn ohella kesä- ja kausityöntekijöiden rekrytointiin ja perehdyttämiseen. Tehtävä täytetään mahdollisimman pian sopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksytty työhöntulotarkastuslausunto ja huumausainetestilausunto ennen työn aloittamista. Koeaika on 4 kk. Kelpoisuusehto: Teknisen alan ammattikoulutus, liikuntapaikanhoitajan ammattitutkinto tai kiinteistöhuollon peruskoulutus. Lisäksi edellytämme: Rakennusten, kalusteiden, lvijärjestelmien huolto- ja korjaustaitoa, säätölaitteiden tuntemusta, traktoreiden ja pienkoneiden käsittely-, huolto- ja korjaustaitoa. Ajokortti välttämätön. Luemme eduksi: Asiakaspalvelukokemuksen sekä kielitaidon. Lisäksi toivomme oma-aloitteista työotetta, täsmällisyyttä, joustavuutta sekä hyviä asiakaspalvelutaitoja. Palvelussuhteeseen liittyviä tietoja: Tehtäväkohtainen palkka: 1934,44 /kk Sopimusala: TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus Työaika: 38 h 15 min /vk Lisätietoja tehtävästä antaa: Linkki viraston/yksikön sivulle Terhi Paarnio, leirintäpäällikkö Arkisin klo Annika Siven, aluevastaava Arkisin klo ta opintososiaalisista etuuksista antaa lisätietoja TEtoimisto tai valtakunnallinen Koulutusneuvonta puh Koulutuksen sisällöstä antaa lisätietoja TTS/Heli Brandes puh * * *

10 TYÖVOIMAPOLIITTINEN KOULUTUS (mol.fi) Puusepän ammatin perusteet (nro ) Paikkakunta: Helsinki Kouluttaja: Vaihtoehtoinen Ammatti- ja oppisopimuskoulu/sovinto ry Koulutus alkaa: Haku päättyy: Opisk.paikkoja: 18 Kuvaus: Koulutuksen tavoitteena on parantaa puusepän ammattialalle tai koulutukseen haluavien työttömien tai työttömyysuhan alaisten työnhakijoiden työllisyysmahdollisuuksia. Tavoitteena on kouluttaa heistä itsenäisiä työntekijöitä puusepänverstaille, huonekalu-, keittiökaluste- ja rakennusalan yrityksiin. Koulutus antaa tiedolliset ja taidolliset valmiudet suorittaa näyttötutkintona puualan perustutkinnon koulutusohjelman tutkinnon osia tai osan. Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille ja alan vaihtajille, joilla on riittävä suomen kielen taso (2.2), tietotekniikan osaamista ja jonkin verran alalle sopivaa työkokenusta tai koulutusta. Lisätiedot: Koulutukseen valittavilla tulee olla alan työtehtävissä vaadittava terveys. Koulutus soveltuu erinomaisesti henkilöille, joille tekemällä oppiminen on luontaisin tapa kouluttautua työelämään. Koulutus alkaa 5 viikon mittaisella kartoitusjaksolla ajalla Kartoituksen tehtävänä on saada selville oppilaiden opinnolliset lähtötasot, käden taidot, tieto- ja muu tekninen osaaminen, työturvallisuuden hallinta, motivaatio, työkunto, soveltuvuus alalle ja elämänhallinnan tila. Kartoitusjakson lopulla varsinaisessa koulutuksessa jatkavien kanssa laaditaan HOPS. Kartoitukseen valitaan 25 opiskelijaa, joista 18 jatkaa varsinaisessa koulutuksessa ajalla KOULUTUKSEN TOTEUTUS: Koulutus toteutetaan tekemällä oppimisen mallilla koulun tiloissa monipuolisia alan asiakastöitä tehden. Tietopuolinen koulutus annetaan pääosin työtehtäviin nivellettynä, osin luokkaopetuksena ja soveltuvin osin myös etäopintoina. Koulutuksen aikana tehdään todellisia asiakastöitä ja tilauksia: opiskelijat oppivat vastaanottamaan tilauksen, arvioimaan kustannukset, tekemään työmääräyksen ja -selosteen, tekemään sovitut työt, arvioimaan tulokset ja luovuttamaan tilaukset asiakkaalle. Koulutukseen sisältyy työharjoittelua. KOULUTUKSEN SISÄLTÖ: - Materiaali- ja valmistustekniikka -Asiakaslähtöinen valmistustoiminta -Urasuunnittelu ja työnhakuvalmennus -Valinnaiset moduulit, joista voi valita 1-2 -Massiivipuutuotteiden valmistus -Puukorjaus -Pintakäsittely LISÄTIEDOT: Vaihtoehtoinen Ammatti- ja oppisopimuskoulu Sovinto ry, Kouluttajat Pekka Kalliosuo ja Juha Seppälä, puh , puusepat@sovinto. fi * * * Auto- ja pienkonealan koulutus (nro ) Paikkakunta: Helsinki Kouluttaja: Vaihtoehtoinen Ammatti- ja oppisopimuskoulu/sovinto ry Koulutus alkaa: Kesto: 1 kk + HOPS Haku päättyy: Opisk.paikkoja: 10 Kuvaus: Auto- ja pienkorjaamoalan työtehtäviin valmistava osatutkintotavoitteinen koulutus, jossa luodaan valmiudet työllistyä auto- ja pienkonekorjaamoalan ammattitöihin ja selviytyä itsenäisesti ko. työtehtävissä. Koulutuksen aikana on henkilökohtaisten edellytysten täyttyessä mahdollisuus suorittaa autoalan perustutkinto tai tutkinnon osia autotekniikan (ajoneuvoasentaja), autokorinkorjauksen (autokorinkorjaaja) ja moottorikäyttöisten pienkoneiden korjauksen (pienkonekorjaaja) koulutusohjelmista. Koulutus toteutetaan tekemällä oppimisen metodilla käytännön työtehtävissä. Koulutuksessa perehdytään myös yritystoimintaan. Alan työtehtävät edellyttävät hyvää terveydentilaa sekä opetuksen seuraamiseen tarvittavaa riittävän hyvää suomen kielen taitoa ja ymmärtämistä. Lisätiedot: Koulutus alkaa kuukauden kartoitusjaksolla. Muista mainita hakemuksessasi LINJAVALIN- TASI. Ilman sitä tietoa emme voi valita sinua koulutukseen. 1. AJONEUVOASENTAJAN KOULUTUSLINJA Koulutus antaa perusvalmiudet ajoneuvoasentajan ammatissa työskentelyyn autokorjaamoissa, joissa tulee osata diagnosoida, huoltaa ja korjata ajoneuvoja, palvella asiakkaita, etsiä ja käyttää teknisiä tietoja sekä työskennellä työryhmän jäsenenä. Koulutus on työpainotteista, työtehtävät ovat monipuolisia korjaamon asiakastöitä. Sisällöt: ajoneuvon huolto ja korjaus, auton turva-, sähkövaruste- ja lisävarustetyöt, jarrujen ja sähkövarusteiden mittaus ja korjaustyöt, rengastyöt sekä moottorin ja voimansiirron huolto ja korjaus, työturvallisuus ja ammattisanasto. Mahdollisuus työharjoitteluun alan yrityksissä. Lisätietoja antavat kouluttajat Kim Levander puh ja Seppo Repo puh PIENKONEKORJAAJAN KOULUTUSLINJA Koulutuksen tarkoituksena on antaa valmiudet työskennellä pienkonekorjaamossa, jossa tulee osata diagnosoida, huoltaa ja korjata ajoneuvoja, veneitä ja venemoottoreita. Opetellaan asiakaspalvelun tärkeyttä. Koulutus on työpainotteinen ja työtehtävät koostuvat moottorikäyttöisten pienkoneiden kuten polkupyörien, mopojen, moottoripyörien, -sahojen, -kelkkojen, mönkijöiden, puutarhakoneiden ja perämoottoreiden huolloista ja korjauksista. Myöhemmässä vaiheessa voi erikoistua tiettyihin koneisiin, kuten moottoripyöriin, perämoottoreihin jne.

11 Sisällöt: runko-, hallinta- ja apulaitteet, moottori ja tehonsiirto, sähkö ja käyntijärjestys, varaosatyö, työturvallisuus ja ammattisanasto. Kurssiin sisältyy myös työharjoittelua alan yrityksissä. Lisätietoja antaa kouluttaja Eero Röytiö puh ja Markku Mäenpää puh AUTOKORINKORJAAJAN KOULUTUSLINJA Koulutus antaa valmiuksia autokorinkorjaajan ammattiin. Opiskelu tapahtuu työpainotteisesti korjaamalla asiakkaiden kolarivaurioautoja. Työtehtävissä opitaan monipuolisesti huolto- ja korjaustöitä, pintavaurio-, mittaus- ja korivauriotöitä, maalauksen esikäsittelytöitä, auton turvavarustetöitä, korisähkövarusteiden testausta ja korjausta sekä muita autokoritöitä ja korjaamon asiakaspalvelua. Koulutuksen aikana mahdollisuus työharjoitteluun alan yrityksissä. Lisätietoja antaa kouluttaja Ismo Mäkinen puh Koulutus antaa valmiuksia autokorinkorjaajan ammattiin. Opiskelu tapahtuu työpainotteisesti korjaamalla asiakkaiden kolarivaurioautoja. Työtehtävissä opitaan monipuolisesti huolto- ja korjaustöitä, pintavaurio-, mittaus- ja korivauriotöitä, maalauksen esikäsittelytöitä, auton turvavarustetöitä, korisähkövarusteiden testausta ja korjausta sekä muita autokoritöitä ja korjaamon asiakaspalvelua. Koulutuksen aikana mahdollisuus työharjoitteluun alan yrityksissä. Lisätietoja antaa kouluttaja Ismo Mäkinen puh * * * Eläintenhoitajan ammattitutkintoon valmistava koulutus (nro ) Paikkakunta: Helsinki Kouluttaja: Amiedu Koulutus alkaa: Kesto: 7+168pv Haku päättyy: Opisk.paikkoja: 18 Kuvaus: Koulutuksen tavoitteena on pätevöittää koulutukseen osallistuvat ammattitaitoisiksi eläintenhoitoalan osaajiksi sekä valmistaa heitä suorittamaan eläintenhoitajan ammattitutkinnon osatutkinto. Ammattitutkinnon osaamisala voi olla: klinikkaeläinhoito, eläinten kouluttaminen, eläinkauppa, eläinhoitola tai trimmaus. Työtehtäviin kuuluvat eläinalan yrityksen asiakaspalveluun ja myyntityöhön sekä toimintaympäristön huoltoon ja ylläpitoon sekä alakohtaiset eläinten hoitoon liittyvät tehtävät. Lisätiedot: Eläintenhoitoalan työtehtäviin soveltuvat aikuiset, joilla ei ole allergioita tai tuki- ja liikuntaelinten ongelmia. Hakijoilla tulee olla hyvä suomen kielen taito sekä motivaatio ja halu työllistyä eläintenhoitajan tehtäviin. Tehtävät edellyttävät vastuullisuutta, hyvää paineensietokykyä, sekä kykyä toimia haastavissakin asiakaspalvelutilanteissa. Kokemus eläinalalla työskentelystä sekä atk-osaaminen luetaan eduiksi. Kartoitukseen otetaan 30 osallistujaa, joista 18 opiskelijaa valitaan varsinaiseen koulutukseen, joka järjestetään Hakijaa suositellaan perehtymään koulutuksen sisältöön ja perustelemaan hakemuksessa, miksi hakee ko. koulutukseen, mitä tietää alasta ja miksi hänet tulisi valita koulutukseen. HAASTATTELUT: Haastattelut kutsutuille järjestetään Amiedun tiloissa. Sisältö: Koulutus koostuu seuraavista osioista: 1. AMMATILLISEN OSAAMISEN KARTOITUS (7 päivää) * ammattialaan perehtyminen: alan työtehtävät, niiden sisällöt ja työn vaatimukset, ammatillinen lähtötasokartoitus * opiskelijan lähtötilanteen kartoitus: motivaatio, soveltuvuus alalle ja osaaminen, ammattialan yleiset työelämävalmiudet, oppimisvalmiudet, työnhakutaidot * kirjallinen valmiuskartoitus, lukitesti, matematiikkatesti, Hoganin persoonallisuustesti * varsinaisesta koulutuksesta karsiutuville laaditaan henkilökohtainen jatkosuunnitelma 2. ELÄINTENHOITAJAN AMMATIN PERUSTEET (35 päivää) * Eläintenhoitoalan ammatinkuva, orientoituminen opiskeluvälineisiin * ATK opintoja henkilökohtaistetun suunnitelman mukaan * Asiakaspalvelu eläinalalla * Asiakaspalvelu ja myyntityö, puhelinpalvelun perusteet * Asiakaspalvelu Case-harjoitukset, * Koira ja kissa; käyttäytyminen, käsittely * Koiran ja kissan perusterveydenhuolto * Kanit ja jyrsijät (perusasiat) 3. AMMATILLISEN OSAAMISEN SYVENTÄMINEN (35 päivää) * Eläinsuojelu * Asiakaspalvelu englanti ja ruotsi * Anatomia ja fysiologia * Koirien sairaudet, lyhyt katsaus * Kissojen sairaudet, lyhyt katsaus * Koirien ja kissojen ensiapu * Koirien EA:n käytännön harjoitukset * Koirien ja kissojen lisääntyminen, synnytys ja vastasyntyneen hoito

12 * Siivoustyö * Eläintenhoitajan työturvallisuus * Trimmauksen perusteet (henkilökohtaistetun suunnitelman mukaan) * Laboratoriotyöskentely (henkilökohtaistetun suunnitelman mukaan) * Eläinten oppimispsykologian perusteet (henkilökohtaistetun suunnitelman mukaan) * Akvaariot (henkilökohtaistetun suunnitelman mukaan) Työssäoppiminen 2 * 7 viikon (33 päivää) ohjattu ja seurattu työssäoppiminen eläinlääkäriasemalla, eläinhoitolassa, trimmaamossa, eläinkaupassa tai eläimiä kouluttavassa yrityksessä. 4. AMMATILLISEN ORIENTAATION TÄSMENNYS (5 PÄIVÄÄ) * Ammattietiikka * Eläinalan ammattien esittely * Jatkosuunnitelmien teko Työssäoppiminen 3 * 9 viikon (44 päivää) ohjattu ja seurattu työssäoppiminen eläinlääkäriasemalla, eläinhoitolassa, trimmaamossa, eläinkaupassa tai eläimiä kouluttavassa yrityksessä. 5. Päättäjäiset (1 päivä) Kartoitusjaksolta varsinaiseen koulutukseen hyväksyttyjä pyydetään esittämään rikosrekisteriote (laki 5004/2002). Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajat työskentelevät useimmiten nuorisotaloilla ja järjestöissä. He ohjaavat nuoria harrastuksissa ja tukevat elämän hankalissa tilanteissa. Nuoriso-ohjaajat toteuttavat yhdessä nuorten kanssa esimerkiksi teatteriin, tanssiin, liikuntaan, luontoon, seikkailutoimintaan, kädentaitoihin tai internettiin liittyvää toimintaa. Työhön kuuluu ohjauksen lisäksi suunnittelua ja tapahtumien järjestelyä. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajalla on riittävät vuorovaikutustaidot kohdata ja ohjata eri ikäisiä ihmisiä. Hän käyttää työssään omaa ohjaajuuttaan valiten soveltuvat ohjauksen menetelmät (kulttuuriohjaus, liikunnanohjaus, luonto- ja elämystoiminta, nuorten tieto- ja neuvontapalvelut, media- ja verkko-ohjaus tai teknisten ja kädentaitojen ohjaus). Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja tuntee nuorten elinolot ja toimintaympäristöt niin, että hän kykenee muiden nuorten kanssa toimivien yhteisöjen ja ammattilaisten kanssa tukemaan nuorten kasvua ja kehitystä. Koulutukseen sisältyy lähiopetuksen lisäksi tutustumiskäyntejä, ohjattua etäopiskelua, työssäoppimista ja ohjausta. LISÄTIEDOT Lisätietoja koulutuksesta antaa Amiedun asiakaspalvelu (avoinna ma-pe klo 8-16), p , asiakaspalvelu@amiedu.fi Lisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista taloudellisista etuuksista saa valtakunnallisesta puhelinpalvelusta, Koulutusneuvonnasta, puh , sähköpostitse: koulutusneuvonta@te-toimisto.fi. * * * Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintoon valmentava koulutus (nro ) Paikkakunta: Helsinki Kouluttaja: Kehityspiikki Oy Koulutus alkaa: Kesto: 455 Haku päättyy: Opisk.paikkoja: 18 Kuvaus: Koulutus on tarkoitettu nuorisotyöstä kiinnostuneille ja nuorisotyötä tehneille, joilla ei ole ammatillista tutkintoa. Koulutuksen alussa on viisi päivää kestävä kartoitusjakso, jonka perusteella valitaan osallistujat varsinaiseen koulutukseen. Hakijoilta edellytetään kiinnostusta toimia nuorten kanssa ja halua sitoutua koulutukseen ja sen sisältämään ryhmäprosessiin.

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI Oppimisympäristöntunnistamisraportti - 1 - OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI VAIHTOEHTOINEN AMMATTIKOULU SOVINTO RY Oppimisympäristöntunnistamisraportti - 2 - KOOSTE ORGANISAATION OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 Nokian Väliasema ry Hallitus: Jari Haapaniemi, Marita Leppämäki, Kati Mielonen Toiminnanjohtaja Anne Suomala Yksilöohjaaja / ohjaaja Irmeli

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen 1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja LVI-ala. Pasi Ollikainen

AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja LVI-ala. Pasi Ollikainen AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja LVI-ala Pasi Ollikainen 28.3.2017 Amiedu yli 40 vuoden kokemus koulutuksesta Osaamiskartoituksia vuonna 2016 Rakentaminen, pintakäsittely ja LVI Hoito- ja hoiva-ala

Lisätiedot

Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo

Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Yli-insinööri Timo Repo Osaamisperusteisuuden vahvistaminen opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta

LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta Laajuus (otp) Ammattinumero LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta Aloitusajankohta AMMATILLINEN KOULUTUS 7 Rakennus-, korjaus-

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009 OHJAAJUUS 20 OV Oman työn tavoitteellinen suunnittu ja toteuttaminen sosiaalisista ja kasvatuksellisista lähtökohdista Tuloksellinen toiminta Oman työn kehittäminen Oman persoonan tunteminen ja käyttäminen

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) tutkinnon osan Näyttötyössäopp. toteuttamisesta Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 LÄHTÖKOHTA: - Rovaniemen TYP:n työllistämisvaiheen asiakkaista kiinteistönhoitajia

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo 22.11. 2016 KOTOUTUMISKOULUTUS Kotoutumiskoulutus toteutetaan Opetushallituksen kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 1/011/2012) Toteutuksessa

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala 13.3.2015 Valma-työryhmä: Hannele Siekkinen, Jaana Haikara, Tytti Sydänmetsä, Paula Jaakkonen, Arto Huuskonen, Ritva Joki-Kolehmainen

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio

Lisätiedot

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus 6.11.2014 Lyhyt prosessikuvaus OKM ja OPH virkamiesvalmistelua 2012 > Taustaselvityksiä ja yhteistyöseminaareja

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja lvi-ala. Pasi Ollikainen

AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja lvi-ala. Pasi Ollikainen AMMATILLINEN OSAAMISKARTOITUS rakennus- ja lvi-ala Pasi Ollikainen 8.9.2016 Amiedu yli 40 vuoden kokemus koulutuksesta Vuonna 2015 yli 22 000 opiskelijaa 300 aikuiskoulutuksen asiantuntijaa ja laaja yhteistyöverkosto

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Kotityöpalvelujen osaajaksi

Kotityöpalvelujen osaajaksi Kotityöpalvelujen osaajaksi Kotityöpalvelujen teemaviikon seminaari LAATUISA LOKAKUU 9.10.2013 Raija Tissari Kotityöpalvelu Tuottaa palveluja eri ikäisille erilaisissa toimintaympäristöissä ja elämäntilanteissa

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Orientoiva jakso - toteutus

Orientoiva jakso - toteutus Orientoiva jakso - toteutus AppreA oppisopimus 40+ Projektin loppuseminaari 25.10.2007 Kristiina Salminen ja Leena Saarinen Vantaan Ammattiopisto Varia Ryhmät Vanhustyön erikoisammattitutkinto, oppisopimuksella

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA YLEISTÄ OPPISOPIMUKSESTA Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimiston tehtävänä on palvella alueensa (Hämeenlinna, Hattula, Janakkala) elinkeinoelämää ja

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona

Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona Yhteishankintakoulutukset/ monialat rekrytoinnin muotona Työllistämisen tuet yrittäjälle 14.1.2016 Sirpa Kursula 1 Yhteishankintakoulutuksen muodot RekryKoulutus Tuki 70 % TäsmäKoulutus Tuki 50-70 % MuutosKoulutus

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

Kipinä syttyy työpajoilla

Kipinä syttyy työpajoilla Kipinä syttyy työpajoilla Nuorten työpajat Kaakkois-Suomessa 2013 25.9.2013 Työpaja Työpajoilla tuetaan nuoren elämänhallintaa sekä järjestetään työkokeiluja Työpajojen tavoitteena on ehkäistä nuorten

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO www.kvlakk.fi Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun painottuvassa automekaanikon koulutuksessa yhdistyvät kaksi vahvaa suomalaista osaamisalaa, autourheilu ja

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille

Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille Riitta Romppainen, Koulutusavain Oy Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Kevät 2008: Kirjalliset kyselyt ja keskustelut paikallisen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011

Avustajatoiminnasta ammattiin. Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Avustajatoiminnasta ammattiin Sotainvalidien Veljesliitto projektijohtaja Eija Kilgast 17.5.2011 Valtakunnallinen avustajatoimintahanke Sotainvalidien Veljesliito käynnisti avustajatoimintahankkeen marraskuussa

Lisätiedot

Kesä tekee tuloaan. Tässä numerossa muun muassa: Onnistumistarinoita. Uusix mukana Kierrätystehtaassa. Liikuntapäivä Suomenlinnassa

Kesä tekee tuloaan. Tässä numerossa muun muassa: Onnistumistarinoita. Uusix mukana Kierrätystehtaassa. Liikuntapäivä Suomenlinnassa Toukokuu 5-2013 Kesä tekee tuloaan Tässä numerossa muun muassa: Onnistumistarinoita Uusix mukana Kierrätystehtaassa Liikuntapäivä Suomenlinnassa Kevään avoimet työpaikat Kevät on kovaa vauhtia vaihtumassa

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot