Siilinjärvi Kotihoidon resursointilaskelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siilinjärvi Kotihoidon resursointilaskelma"

Transkriptio

1 Siilinjärvi Kotihoidon resursointilaskelma

2 Yhteenveto Tausta Tämän selvityksen tavoitteena on arvioida Siilinjärven kotihoidon resurssitarvetta, eli hoitajien määrää ja jakautumista kahden alueen ja resurssipoolin välillä Siilinjärven kotihoitoon perustettiin syksyllä 2015 keskitetty resurssipooli, jonka tavoitteena oli tukea hoitajien kohdentumista sinne, missä tarve on suurin. Tällöin osa alueiden hoitajista siirrettiin resurssipooliin. Kysynnän merkittävän kasvun seurauksena valtaosa hoitajista on kuitenkin jouduttu siirtämään takaisin alueille. Toimintamallia suunniteltiin vuoden 2013 tietojen pohjalta, jolloin lähihoitajien välittömän työajan osuus oli noin 48% ja sairaanhoitajien 22%. Alkuvuodesta 2016 lähihoitajien välittömän työajan osuus oli noussut 60%:iin ja sairaanhoitajien 38%:iin kysynnän kasvaessa huomattavasti nopeammin, kuin kotihoidon henkilöstön määrä. Tässä analyysissä arvioidaan kotihoidon kysynnän kehittymistä ja annetaan tämän perusteella suositus tarvittavista hoitajavakansseista alueilla ja resurssipoolissa hoitajien välittömän työajan tavoitteet huomioiden. Tässä esityksessä kuvataan ns. objektiivisen arvion (resursointilaskelman) tuloksia. Suositus kuitenkin perustuu sekä laskemiin että Siilinjärven SOTE-johdon kanssa tehtyyn laadulliseen arviointiin Poolijärjestely voitaisiin toteuttaa vaihtoehtoisesti myös ns. liikkuvien hoitajien mallilla (kts. s.20). Toimintamalli muistuttaa Siilinjärven kotihoidon nykyistä organisoitumista. Kysynnän kasvu Kysynnällä tarkoitetaan säännöllisen kotihoidon hoito- ja palvelusuunnitelmien tuntimäärää lisättynä tilapäisen kotihoidon ja tukipalveluiden toteutuneilla tunneilla Kysyntä Etelän ja Pohjoisen alueen asiakkailla oli kasvanut yhteensä noin 6% helmikuusta 2015 maaliskuuhun 2016 mennessä. Historiatietojen perusteella kysynnän ennustetaan kasvavan Pohjoisella alueella, Etelässä sen sijaan kysyntä hieman vähenee. Tässä analyysissä ennustettiin kysynnän tasoa elokuussa Ennusteen perusteella kysyntä on tällöin hieman yli 3400 tuntia kuukaudessa. Nykyhenkilöstöllä siihen vastaaminen tarkoittaisi, että välittömän työajan osuus nousisi yli tavoitetason, jolloin laadukkaiden palveluiden turvaamisesta tulisi haastavaa. Suositus hoitajien määrästä Analysoidun tiedon perusteella (objektiivinen arvio) kysyntään vastaamiseen tarvitaan 4-6 vakanssia lisää. Tällöin lh ja sh kokonaisvakanssimäärä nousisi 43:sta 47-49:ään. Neljä uutta vakanssia edellyttäisi kahden sairaanhoitajavakanssin muuttamista lähihoitajavakansseiksi. Laskelmien perusteella poolissa tulisi olla 9 lähihoitajan vakanssia ja alueilla 33: 15 Etelässä ja 18 Pohjoisessa. Sairaanhoitajavakansseja tulisi molemmilla alueilla olla vähintään 2 + yksi alueille yhteinen apulaisosastonhoitaja (jonka ajasta 25% kuluu muuhun, kuin hoitotyöhön). Koska sairaanhoitajien määrä on jo valmiiksi alhainen, ei sairaanhoitajavakanssien muuttaminen lähihoitajavakansseiksi ole välttämättä realistista, vaikka laskelmien perusteella kaksi vakanssia voitaisiin teoriassa kääntää lähihoitajavakansseiksi. Sairaanhoitajien osuus on jo nyt verrokkikuntien alhaisin. Kysyntä Etelän alueella on laskelmissa käytetyn aikajakson jälkeen ollut nousussa, joten myöskään kolmen vakanssin siirtäminen pooliin Etelän alueelta ei välttämättä ole käytännössä mahdollista Raportointitilaisuudessa johdon kanssa käydyn laadullisen arvioinnin perusteella päädyttiin seuraavaan suositukseen: Siilinjärvelle tulisi hankkia aluksi kuusi uutta lähihoitajavakanssia alueiden yhteiskäyttöön (pooliin) ja seurata lisävakanssien vaikutusta toimintaan. Mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan pooliin voisi jatkossa siirtää alueilta lisää lähihoitajia. Sairaanhoitajien määrää ei toistaiseksi vähennettäisi. Henkilöstölisäys antaisi kotihoidolle mahdollisuuden kehittää toiminnan sujuvuutta ja palvelun laatua. Poolin koko on suunniteltu sillä oletuksella, että alueiden oma henkilöstö riittäisi 25% ajasta välittömän työajan ollessa lähihoitajilla 60% ja sairaanhoitajilla 45%. Näin ollen kolmena vuorona neljästä alueille saataisiin lisäapua resurssipoolista. Jos alueiden oma henkilöstö suunniteltaisiin riittämään pääosa ajasta, on suuri riski, että useita hoitajia on väärässä paikassa väärään aikaan. Tarvittavassa vakanssien laskennassa on huomioitu sairauspoissaolot, joiden on arvioitu pysyvän nykytasolla 2

3 Sisällysluettelo 1 Kotihoidon kysynnän kehittyminen 2 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa 3

4 Kotihoidon kysynnän kehittyminen Siilinjärven 75 vuotta täyttäneen väestön määrän ennustetaan kasvavan merkittävästi vuoteen 2040 mennessä 85- vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu 10 vuoden sisällä Siilinjärven ennustettu asukasluku 2040 asti, tuhatta asukasta Keskim. Vuosikasvu Siilinjärven ennustettu asukasluku vuoteen 2015 verrattuna, % ,3 1,2-0,2% +2,6% +5,4% 1,3 2,3 290% 240% 15 75v täyttäneiden osuus väestöstä nousee vuoden %:sta 16%:iin 2040 mennessä 190% 140% Ikäihmisten määrä tuplaantuu vuoteen 2030 mennessä ja erityisesti yli 85- vuotiaiden määrä jatkaa voimakasta kasvua 10 90% 5 40% työikäisten määrän jatkuvasti vähentyessä 0-10% Muu väestö 75-84v 85v + Työikäinen väestö 75-84v 85v + Muu väestö = alle 75- vuotiaat, Työikäinen väestö = vuotiaat Lähde: Tilastokeskus - Väestöennuste 2015 iän ja sukupuolen mukaan alueittain

5 Kotihoidon kysynnän kehittyminen Siilinjärven yli 75-vuotiaista noin viidesosa on vanhuspalveluiden piirissä, raskaimpien hoitomuotojen osuus kohtalaisen alhainen Kotihoidon peittävyys jää myös hieman STM:n laatusuosituksesta Vanhuspalveluiden peittävyys Siilinjärvellä (osuus 75v täyttäneistä eri palveluissa) 40% 35% 30% 27% 29% TKpitkäaikaisasiakkaat 25% 20% 15% 10% 20% 21% 7% 7% 4% 4% 18% 17% 7% 6% 4% 4% 21% 7% 5% 10% 5% 10% 6% Tavallinen & tehostettu palveluasuminen ja vanhainkodit Omaishoito 5% 0% 10% 10% 8% 8% 10% % 13% Kotihoito (säännöllinen) Siilinjärvi Koko maa '14 Laatusuositus* Ikäihmisten laatusuosituksen (STM) tavoitteet: Säännöllinen kotihoito 13% - 14% Omaishoito 6% - 7% Raskaimmat hoitomuodot yhteensä 8% - 10% Tällä hetkellä kuitenkin harkitaan laatusuosituksista luopumista, koska on vaikeaa määritellä yleispätevästi oikeaa peittävyystasoa Sopiva peittävyystaso riippuu ikäihmisten määrän lisäksi paljolti asiakkaiden hoitoisuudesta, jolloin sama palvelurakenne ei välttämättä sovi kaikille alueille Lähde: Sotkanet *Sosiaali- ja terveysministeriön ikäihmisten laatusuosituksen tavoitepeittävyydet: koti- ja omaishoidossa peittävyyden alaraja, raskaimmista hoitomuodoista yläraja

6 Kotihoidon kysynnän kehittyminen Kotihoidon kysynnän ennustetaan olevan n.3 400h/kk elokuussa 2016 Kysyntä = suunnitellut säännöllisen kotihoidon palvelutunnit + toteutuneet muut välittömät työtunnit * Kotihoidon kysynnän kehittyminen (tuntia/kk) Helmikuu 2015 (3 150 h) Muutos 2/15-3/16: +6% Arvoitu kysynnän taso elokuussa, jota käytetään tässä laskelmassa (3 400 h/kk) Ennuste: muut välittömät asiakastyöt (regressioanalyysi) [C] Ennuste: asiakkaille myönnetyt palvelutunnit (regressioanalyysi) [C] Muut välittömät asiakastyöt (tilapäinen kotihoito ja tukipalvelut) [B] Asiakkaille myönnetyt palvelutunnit (säännöllinen kotihoito) [A] Tolppien selitteet: A B C Palvelu- ja hoitosuunnitelmiin merkitty säännöllisen kotihoidon ja kotisairaanhoidon tuntimäärä Toteutuneet muut kuin säännöllisen kotihoidon palvelutunnit, joita ei tyypillisesti suunnitella tuntimääräisinä pahosulle. Historiallisen kehityksen perusteella laadittu viiden kuukauden ennuste kysynnän kehityksestä ajalle, jolle ei ole vielä mitään tilastotietoja, tai tilastotiedot ovat puutteelliset *) Ks. tarkemmin Mulari (2014): Kotihoidon kysynnän ja tarjonnan yhteen sovittaminen: tarvepohjainen resursointimalli, Aalto yliopisto. Kuukaudet on vakioitu 30 päivän pituisiksi. 6

7 Kotihoidon kysynnän kehittyminen Kysyntä on laskenut Etelän alueella ja kasvanut Pohjoisessa Kysynnän tuntimäärä kuukaudessa (ennustettu* määrä 4/2016 alkaen) Helmikuu 2015 Resursointilaskelmassa on käytetty elokuun 2016 ennustettua kysyntää Mikäli kysynnän kehitys jatkuisi samalla tahdilla, tarvittaisiin joka vuosi noin kaksi vakanssia lisää Vakanssitarve vähenisi Etelässä yhdellä ja kasvaisi Pohjoisessa kolmella vakanssilla vuodessa Huom! Historiallinen kasvu ei ole tae tulevasta, joten suunnitelmien kehitystä tulee seurata säännöllisesti. 0 Etelä Pohjoinen -13 h/kk +29 h/kk Historiatietojen perusteella laskettu tarvittava työtuntien lisäys kuukaudessa kysynnän kasvuun vastaamiseksi *) Ennusteessa on käytetty lineaarista regressiomenetelmää. Kuukaudet on vakioitu 30 päivän pituisiksi. 7

8 Poikkeama Tunnit Kotihoidon kysynnän kehittyminen Säännöllisen kotihoidon toteutuneet tunnit ovat kasvaneet hieman enemmän kuin suunnitellut tunnit vastaako suunnitelma tarvetta? Toteutuneet säännöllisen kh:n palvelutunnit ovat ylittäneet suunnitellut syksystä 2015 lähtien Suunnitelmien toteutuminen viikkotasolla (viikot 2/ /2016) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis 15% 900 Suunnitellut tunnit (oikea akseli) % 5% Toteutuneet tunnit (oikea akseli) +18% +24% Muutos vko 2/15-16/ % 400 Poikkeama suunnitelmista (vasen akseli) 300-5% % 0 Suunnitelluissa ja toteutuneissa tunneissa on huomioitu vain säännöllisen kotihoidon tunnit asiakkaille, joiden kotialueena on Pohjoinen tai Etelä. Asiakkaan alue määräytyy sen perusteella, minkä alueen työntekijöiden käyntejä asiakkaalla oli eniten 2/15-3/16 välisenä aikana. Suunnitellut tunnit huomioitu viikkotasolla vain asiakkailta, joilla myös toteutuneita tunteja. 8

9 Sisällysluettelo 1 Kotihoidon kysynnän kehittyminen 2 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa 9

10 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Taustaa: Välittömän työajan osuus on Siilinjärvellä korkea sekä lähihoitajilla että sairaanhoitajilla Lähihoitajien välittömän työajan osuus 1-2/ % Tehokkain alue Tuloksia kotihoidon vertaiskehittämisestä 50% 40% 30% 20% 50% 49% 49% 43% 48% 60% Eniten kehitettävää 47% välittömän osuudessa 50% 10% 0% Eksote Espoo Kallio Riihimäki Selänne Siilinjärvi Ylä-Savo Keskiarvo Sairaanhoitajien välittömän työajan osuus 1-2/ % 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Sh osuus työvoimasta 38% 32% 29% 32% 25% 22% 24% 29% Eksote Espoo Kallio Riihimäki Selänne Siilinjärvi Ylä-Savo Keskiarvo 15 % 25 % 17 % 13 % 12 % 11 % 13 % 17 % Lähteet: Effica-, Pegasos- ja Titania-tiedot Yöaika (22-06) on poistettu sekä työajasta että asiakasajasta, samoin asumispalvelut lukuun ottamatta Kallion palveluasumista. 10

11 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Taustaa: Välittömän työajan osuus ei vaihtele Siilinjärvellä alueittain, sekä Etelässä että Pohjoisessa päästään samalle tasolle Lähihoitajien välittömän työajan osuus 1-2/ % Tuloksia kotihoidon vertaiskehittämisestä 50% 40% 30% 60% 60% 60% 20% 10% 0% Etelä Pohjoinen Siilinjärvi Sairaanhoitajien välittömän työajan osuus 1-2/ % 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Sh osuus työvoimasta 38% 38% 38% Etelä Pohjoinen Siilinjärvi 9 % 12 % 11 % Lähteet: Effica-, Pegasos- ja Titania-tiedot Yöaika (22-06) on poistettu sekä työajasta että asiakasajasta, samoin asumispalvelut. 11

12 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa n todellinen hoitajatarve vaihtelee asiakastarpeen mukaan, mutta suunniteltu vuorovahvuus pysyy lähes vakiona Vuorovahvuus (tunneissa) Työvuoron suunniteltu vuorovahvuus Työvoimapuskuri jolla tiimi varautuu kiireellisiin päiviin Suunniteltu vuorovahvuus ei aina toteudu poissaolojen takia Vajaamiehitys sairauspoissaolojen takia Ylimiehitys (välittömän työajan osuus jää tavoitteesta) Todellinen työvoimatarve Tällä vuorovahvuudella tavoiteltu välittömän työajan osuus toteutuisi Työvoimatarpeen vaihtelu samassa työvuorossa eri päivinä (Eri viikkoja, päiviä tai työvuoroja)

13 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Tulevaisuus: mitoitusajattelusta luovutaan ja siirrytään tarvepohjaiseen resursointiin Tasainen kuormitus on välttämättömyys tasaiselle palvelulaadulle ja kiireen vähentämiselle Vuorovahvuus (tunneissa) n oman henkilöstön suunniteltu vuorovahvuus Työvoiman tarve (välittömän työajan tavoite toteutuu) Tarpeen mukaan vaihteleva määrä liikkuvia hoitajia Useammassa työvuorossa osa hoitajista ovat lainassa Omat hoitajat riittävät kattamaan asiakastarpeen esim. 30% työvuoroista n omat hoitajat n vakituiset työntekijät hoitavat suuremman osan asiakkaiden käynneistä, vähentäen asiakkaiden hoitajien vaihtelua Ylimiehitys (välittömän työajan osuus jää tavoitteesta) Työvoimatarpeen vaihtelu samassa työvuorossa eri päivinä (Eri viikkoja, päiviä tai työvuoroja)

14 Tarjonnan vaihtelu huomioiden suositeltu lähihoitajien resurssipoolin koko on yhdeksän vakanssia 30 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Arkisin vuorossa on keskimäärin 20 lähihoitajien listaa, määrä vaihtelee tyypillisesti 23 ja 18 listan välillä Lähihoitajien listojen määrä aamu-ja iltavuoroissa yhteensä arkisin 9/2015 2/ % vuoroista listoja tätä arvoa vähemmän 90. Persentiili Keskiarvo 25. Persentiili Arkisin Erotus- 5 listaa Viikonloppuisin ~4 listaa 15 75% vuoroista listoja tätä arvoa enemmän 10 Listojen määrä vuorossa Pooliin tarvittavat vakanssit arkena ja viikonloppuna Johtopäätökset: = 9 vakanssia Suurehko vaihtelu samojen vuorojen henkilöstömäärässä eri päivinä: työvuorosuunnittelun perusteita on syytä arvioida. Työvuorojen tasaaminen voi olla haastavaa etenkin pienissä yksiköissä: voisi pooli palvella myös muita vanhuspalveluita kuormitustilanteiden tasaamiseksi? Listojen lukumäärään on laskettu arkiaamu ja iltavuorojen kaikki lähihoitajat, joilla työaikaa kyseisenä päivänä 14

15 Listoja vuorossa Samaan tulokseen poolin koosta päästään myös tarkastelemalla käyntilistojen määrää vuoroissa, joissa välitön työaika on 55%-65% Jos asetetaan alueiden oma henkilöstö riittämään 20% ajasta, poolin kooksi muodostuu 9 hoitajaa Lähihoitajien välitön työaika ja listojen määrä arkivuoroissa 9/2015 2/ Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa 90. Persentiili Keskiarvo 25. Persentiili Vuorot, joissa välitön työaika 55%-65% Yksittäinen vuoro: X-akseli = välitön työaika Y-akseli = listojen määrä Arkisin Välittömän työajan ollessa 55%-65%... Vuoroon tarvitsee keskimäärin 20 hoitajaa arkisin, 18,5 viikonloppuisin 90% ajasta riittää 23 hoitajaa arkisin, 21 viikonloppuisin 25% ajasta riittää 18 hoitajaa arkisin, 17 viikonloppuisin -Erotus- 5 listaa Viikonloppuisin 21 18, listaa % 55% 60% 65% 70% Välitön työaika vuorossa Pooliin tarvittavat vakanssit arkena ja viikonloppuna 5 4 = 9 hoitajaa 15

16 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Jos asetetaan alueiden oma henkilöstö riittämään 25% ajasta, poolin kooksi muodostuu 9 hoitajaa yhteensä vakansseja tarvitaan 42 Lähihoitajien tarvittavan vakanssimäärän laskenta Tarvittavia lähihoitajia alueilla 25% ajasta Työpanoksia Vakansseja Arkena Viikonloppuna Alueet ,4 29,4 + Tarvittavia työpanoksia, kun yksi hoitaja tekee 5 listaa viikossa Tarvittavien vakanssien määrä huomioiden poissaolot Arkena Viikonloppuna Pooli 5 4 6,6 9 + Yöaika Rajoitteet 2 1,4 3,4 Joillain hoitajilla osa työajasta ei ole ns. perinteistä hoitotyötä. Tällä on laskennallisesti 1,4 vakanssin suuruinen vaikutus resursoitavien hoitajien määrään. 41,8 lh-vakanssia 16

17 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Äkilliset sairauslomat vaikeuttavat työn suunnittelua ja sitä kautta muun muassa hoidon jatkuvuuden takaamista Äkillisten sairauspoissaolojaksojen* ensimmäisten päivien osuus työvuoroista, keskimäärin vuodessa (1-12/2015) 4,5 % 4,0 % 3,5 % 3,0 % 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % 4,1 % 4,0 % 3,8 % 2,4 % 4,0 % 2,1 % Äkillisiin sairauspoissaoloihin liittyy useita haasteita: Tuloksia kotihoidon vertaiskehittämisestä Lyhyellä varoitusajalla on vaikea saada korvaavaa hoitajaa, joten poissaolijan asiakastyö jaetaan muiden hoitajien kesken. Tämä johtaa usein kiireeseen ja käyntien keston lyhentämiseen, jolloin hoidon laatu kärsii. Lisääntynyt kiire voi heikentää työhyvinvointia. Kiireen tunne voi välittyä myös myöhempiin työvuoroihin, jolloin hoitajat alkavat lyhentää käyntejä, vaikka siihen ei olisi tarvetta. Käyntilistojen uudelleensuunnittelu vie aikaa ja voi pidentää aamun viivettä. Toisinaan toinen hoitaja joutuu jäämään ylitöihin, mikä voi vaikuttaa koko työvuorosuunnittelujakson suunnitelmaan. Koska äkillisiä poissaoloja ei voi välttää, tarvitaan keino näiden nopeaan paikkaamiseen, esimerkiksi resurssipooli Valtaosa äkillisistä sairauspoissaoloista on kestoltaan lyhyitä 0,0 % Eksote ** Espoo Kallio Riihimäki Selänne Siilinjärvi Ylä-Savo ** Huom: Eksotessa kaikki palkalliset poissaolot kirjataan samalle Titania-koodille, joten äkillisiä sairauspoissaoloja ei voida erotella * Mukana äkilliset sairauspoissaolot (Titania-koodi Z) sekä tilapäiset sairaan lapsen hoitovapaat (Titania-koodi 7). Mukana kotihoitoa tekevät lähi- ja sairaanhoitajat. Ei sisällä asumispalveluita lukuun ottamatta Kallion palveluasumista. Lähteet: Titania-toteumatiedot

18 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Resursointilaskelman perusteella Siilinjärven kotihoito tarvitsee kuusi lähihoitajan vakanssia lisää Uudet lähihoitajat palkataan tässä vaiheessa resurssipooliin Nykytila Raportointitilaisuudessa johdon kanssa käydyn laadullisen arvioinnin perusteella päädyttiin siihen, että pooli koostuisi toistaiseksi vain uusista lähihoitajavakansseista, koska Etelän alueen kysyntä on kasvanut keväällä 2016 tarkasteluajanjakson jälkeen. Suositus Uusia lähihoitajavakansseja: 6 Pooli 9 Pooliin siirtyviä: Etelä Pohjoinen Etelä Pohjoinen Yhteensä:36 lähihoitajavakanssia Yhteensä: 42 lähihoitajavakanssia Kysynnän kasvaessa on luontevaa, että osa poolihoitajista siirtyy alueille. Uusien hoitajien rekrytointi voisi myös tulevaisuudessa tapahtua poolin kautta 18

19 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Laskelman perusteella viisi vakanssia riittäisi täyttämään sairaanhoitajille suunnatun kysynnän alueilla Johdon kanssa päädyttiin kuitenkin siihen, ettei sairaanhoitajien määrää voida vähentää Nykytila Suositus 1 Aoh Raportointitilaisuudessa johdon kanssa käydyn laadullisen arvioinnin perusteella päädyttiin siihen, ettei sairaanhoitajien määrää kannata vähentää. Kotihoidon vertaiskehittämisen tuloksien perusteella sairaanhoitajien osuus on jo nyt Siilinjärvellä verrokkikuntien alhaisin. 1 (avoin) 1 Aoh Etelä Pohjoinen Etelä Pohjoinen Yhteensä: 7 vakanssia Yhteensä: 5 vakanssia 19

20 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Kaksi vaihtoehtoista ratkaisua joustavaan tarvepohjaiseen resursointiin Olisiko liikkuvien hoitajien malli Siilinjärvelle luontevampi yksikön koko huomioiden? 1. Liikkuvien hoitajien malli 2. Keskitetty resurssipooli Resurssi -pooli Kaikille hoitajille jaetaan oma käyntilista, mutta osa hoitajista toimii laajemmilla alueilla Lähempänä perinteistä toimintamallia Haasteena mm. että kukaan ei ole vapaana vastaamaan äkilliseen tarpeeseen. Perinteisestä toimintakulttuurista poisoppiminen vaikeutuu. Sopii erityisesti pieniin yksiköihin Tiimeihin/alueille kohdennetaan hoitajia tarpeen mukaan: tavoitteena on ylläpitää hoitajapuskuria Kyky vastata äkilliseen tarpeeseen paranee Käsitys työvoiman kokonaistarpeesta paranee Hoitajien kuormitus pysyy tasaisempana (kiire vähenee) Haasteena mm. merkittävä muutos toimintakulttuurissa ( mitä jos joku jää ilman listaa?) Sopii suuriin ja keskisuuriin yksiköihin

21 Suositellut muutokset alueiden ja poolin resursseissa Yhteenveto suosituksista Suositukset perustuvat data-analyysiin ja raportointitilaisuudessa käytyyn laadulliseen arviointiin Ikäihmisten palveluiden yhteinen pooli Alueiden ja poolin henkilöstömäärä Työvuorosuunnittelun periaatteet Raportointitilaisuuden arvioinnissa päädyttiin siihen, että Siilinjärvelle hankittaisiin kuusi uutta lähihoitajavakanssia, jotka toimisivat aluksi alueiden yhteisinä liikkuvina hoitajina. Mahdollisuuksien mukaan alueilta voisi siirtää lisää hoitajia pooliin ( liikkuvaan tiimiin ). Sairaanhoitajien määrää ei toistaiseksi vähennettäisi. Apulaisosastonhoitajan työpanosta halutaan vapauttaa erityisesti uusien asiakkaiden hoidon aloituksen sujuvoittamiseen. Pohjoisella ja Eteläisellä alueella on tällä hetkellä yhteensä 36 lh- ja 7 sh+aoh -vakanssia. Liikkuvien hoitajien voisi ajatella toimivan ensisijaisesti vähiten palvelua tarvitsevien asiakkaiden vastuuhoitajina Laskelmat perustuvat Siilinjärven kanssa sovittuihin tavoitteisiin, joista keskeisin on se, että lähihoitajien tulostavoitteena on 60% välittömän työajan osuus ja sairaanhoitajilla 45% (keskimäärin). Käyntilistojen suunnittelussa käytetään kuitenkin edelleen korkeampia välittömän työajan tavoitteita (esim. 65% lähihoitajille) Siilinjärven kotihoito on yksikkönä pieni, jolloin poolilla voi olla haasteena tasata kaikkia kuormitustilanteita. Siksi tulisi harkita, voisiko kasvava pooli palvella myös palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon yksiköitä. Liikkuvan työvoiman tavoitteena on kohdentaa hoitajia alueilta, joilla hoitajatarve tietyssä työvuorossa on pienempi alueille, joilla tarve on suurempi. Pienissä yksiköissä haasteena on, että asiakastarve ja hoitajien poissaolojen määrä usein kasvavat tai pienenevät samanaikaisesti. Tällöin kysynnän ja tarjonnan yhteensovittaminen kohdentamalla hoitajia yhdeltä alueelta toiselle vaikeutuu. Jos poolin piirissä olisi enemmän yksikköjä, olisi epätodennäköisempää, että kaikissa yksiköissä olisi samanaikaisesti korkea kuormitus. Tällöin pooli pystyisi tasaamaan kuormituseroja paremmin. Aiemmin esitetyistä analyyseista nähdään, että työvuorojen määrä vaihtelee samoissa vuoroissa eri päivinä merkittävästi. Kaikki vaihtelu ei johdu sairauspoissaoloista, vaan merkittävä osa siitä selittyy työvuorosuunnittelussa etukäteen päätetyistä vuorovahvuuksista. Työvuorojen suunnittelussa tulisi tavoitella sitä, että samassa vuorossa olisi aina sama määrä hoitajia töissä. Jos tätä ei pidetä tavoitteena, kuormitus vaihtelee jo pelkästään sen takia, että hoitajia on suunniteltu eri määriä töihin samaan vuoroon eri viikonpäiville. Jos asiakastarve todella vaihtelee merkittävästi eri viikonpäivinä (useita kymmeniä prosentteja), voi olla perusteltua suunnitella erisuuri vuorovahvuus eri viikonpäiville Jossain määrin suunniteltuja palvelutuntejakin lienee mahdollista tasata eri arkipäivien välillä Resursointi tulevaisuudessa Mikäli kysynnän kehitys jatkuisi samalla tahdilla, tarvittaisiin joka vuosi noin kaksi vakanssia lisää Lyhytaikaisen kuntouttavan arviointijakson soveltaminen uusille asiakkaille (vrt. Eksote) tukisi kysynnän hallintaa Uudet asiakkaat läpikävisivät esim. 4 viikkoa kestävän arviointijakson. Jakson aikana panostettaisiin asiakkaiden kuntoutukseen. Päätös säännöllisen kotihoidon asiakkuudesta tehtäisiin vasta tämän jälkeen. 21

22 22

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? TAVOITE Kotihoidon asiakkaat pystyvät elämään arvokkaasti ja mahdollisimman omatoimisesti kotona,

Lisätiedot

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään?

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kysyntä kasvaa, mutta kuinka paljon? Väestöennuste: eri ikäryhmien muutos 2013-2040 Suomi 20-64v 75v+ 120% 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Tarvepohjainen toimintamalli kotihoitoon: oikea määrä hoitajia oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Tarvepohjainen toimintamalli kotihoitoon: oikea määrä hoitajia oikeassa paikassa oikeaan aikaan Tarvepohjainen toimintamalli kotihoitoon: oikea määrä hoitajia oikeassa paikassa oikeaan aikaan Keski-Suomen ikäihmisten ja omaishoidon kärkihankkeen valmistelutilaisuus 3.8.2016 Kysyntä kasvaa, mutta

Lisätiedot

Tarvepohjainen toimintamalli, resursointilaskelmat sekä tiedolla johtaminen

Tarvepohjainen toimintamalli, resursointilaskelmat sekä tiedolla johtaminen Tarvepohjainen toimintamalli, resursointilaskelmat sekä tiedolla johtaminen 12.9.2017 Keski-Suomen perusturvajohtajien kokous & hankkeen ohjausryhmän kokous Johan Groop, TkT Sisältö 1 Tarvepohjaisen toimintamallin

Lisätiedot

Consulting Groop. Prosessit kuntoon: Mitkä tekijät rajoittavat kotihoidon suorituskykyä? Johan Groop, DI

Consulting Groop. Prosessit kuntoon: Mitkä tekijät rajoittavat kotihoidon suorituskykyä? Johan Groop, DI Consulting Groop Prosessit kuntoon: Mitkä tekijät rajoittavat kotihoidon suorituskykyä? Johan Groop, DI Esityksen esimerkit perustuvat PARETOhankkeen tutkimustuloksiin 2 1. Epätasainen palvelutuotanto:

Lisätiedot

KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS

KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS KOTIHOIDON TOIMINTAKULTTUURIMUUTOS KOTIHOIDON PIIRISSÄ OLEVAT IKÄIHMISET TARVE- TOIM.OHJAUS- JÄRJESTELMÄ Toiminnan tavoitteena asiakaslähtöinen, ennakoiva ja oikea-aikainen palveluketju. Toimintamalli

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Tammikuun tulos 2019 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2019* BUDJETTIERO, MILJ. EUR 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0 Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma 1,6 0,0 0,2

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakaspolku vie kohti vaikuttavia palveluita Hankkeen tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset

Ikäihmisten asiakaspolku vie kohti vaikuttavia palveluita Hankkeen tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset Ikäihmisten asiakaspolku vie kohti vaikuttavia palveluita Hankkeen tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö, Jyväskylä Johan Groop, liiketoimintajohtaja, NHG 10.10.2018 Autamme

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tarvepohjainen toimintamalli kotihoitoon. Mikä se on ja miten se otetaan käyttöön?

Tarvepohjainen toimintamalli kotihoitoon. Mikä se on ja miten se otetaan käyttöön? Tarvepohjainen toimintamalli kotihoitoon Mikä se on ja miten se otetaan käyttöön? Tiivistelmä SAKARI- hankkeen tavoitteena oli vanhuspalvelulain toimeenpanon tukeminen Sujuva arki kotihoidossa asiakaslähtöisellä

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu

Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu Coxan vuodeosaston ja ortopedisesti suuntautuneiden kirurgisten vuodeosastojen kuvailu Työpaperi T17 Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto 2009-2011 (VeTe) Hoitotyön henkilöstövoimavarojen

Lisätiedot

Kotihoidon uudet toimintamallit Jaana Peltola, kotihoidon palvelupäällikkö

Kotihoidon uudet toimintamallit Jaana Peltola, kotihoidon palvelupäällikkö Kotihoidon uudet toimintamallit 8.9.2017 Jaana Peltola, kotihoidon palvelupäällikkö Taustatietoa Maantieteellisesti laaja alue 11 kotihoitoaluetta Kotihoidon asiakkaaksi tullaan aina kuntouttavan arviojakson

Lisätiedot

Uudistuvat työnkuvat -hanke

Uudistuvat työnkuvat -hanke Uudistuvat työnkuvat -hanke Jyväskylän kaupunki / vanhus- ja vammaispalvelut Ulla Halonen, projektipäällikkö Tavoitteet: Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää sairaanhoitajien, lähihoitajien ja laitoshuoltajien

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016

Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016 Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016 Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimuksen toimintayksikkökyselyn tuloksia 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 Sisältö

Lisätiedot

Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä. Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä

Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä. Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä Vuoroin vieraissa, lainahoitaja auttaa kiireessä Lainahoitajamallin eteneminen Keski- Suomen sairaanhoitopiirissä hoitohenkilöstössä Esityksen sisältö Lainahoitajamallin käyttöönoton taustaa Lainahoitajamallin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki: Kotihoidon palveluntuotannon vaikuttavuuden ja käyttäjälähtöisyyden kehittäminen

Hämeenlinnan kaupunki: Kotihoidon palveluntuotannon vaikuttavuuden ja käyttäjälähtöisyyden kehittäminen Hämeenlinnan kaupunki: Kotihoidon palveluntuotannon vaikuttavuuden ja käyttäjälähtöisyyden kehittäminen Selvitystyön loppuraportti 19.02.2015 Vetovoimainen hyvinvointiala Hämeenlinnassa - hanke Johdon

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT 1 Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Mikä on kotihoidon tavoite ja miten se saavutetaan? 2 KOTIHOIDON TAVOITE Kotihoidon asiakkaat kykenevät elämään arvokkaasti ja mahdollisimman

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0

Lisätiedot

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta?

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? KOTIHOIDON HENKILÖSTÖMITOITUS Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2016

Tammi-helmikuun tulos 2016 Tammi-helmikuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-helmikuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään?

Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? 1 Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään? Johan Groop, TkT Forssa 4.10.2012 Kysyntä kasvaa, mutta kuinka paljon? Forssan väestöennuste 2012-2040 2 120% 100% 80% Työikäinen väestö (20-64v) +77% Yli

Lisätiedot

Kotihoito muutoksessa näkemyksiä Jyväskylästä

Kotihoito muutoksessa näkemyksiä Jyväskylästä Kotihoito muutoksessa näkemyksiä Jyväskylästä Tieto Kumppanuusfoorumi 24.8.2017 Palvelujohtaja Maarit Raappana, Jyväskylän kaupunki, Vanhuspalvelut Taustatekijöitä Jyväskylän kotihoidossa Jyväskylän vanhuspalveluihin

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAPROFIILI

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAPROFIILI PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAPROFIILI Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O-kärkihanke) 21.6.2018 1 1. PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI 21.6.2018 2 PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2017

Tammi-helmikuun tulos 2017 Tammi-helmikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 73,4 73,4 0,0 440,2 440,2

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2018

Tammi-helmikuun tulos 2018 Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

Liite 7: Selvitys Eksoten kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä

Liite 7: Selvitys Eksoten kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä Liite 7: Selvitys Eksoten kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä 20.3.2018 Selvitys Eksoten kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä Kotihoidon toimintamalli Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O-kärkihanke) 3.8.2018 1 1. PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI 3.8.2018 2 PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI

Lisätiedot

Selvitys Lappeenrannan Keskustan valtuustoryhmälle kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä Lappeenrannassa

Selvitys Lappeenrannan Keskustan valtuustoryhmälle kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä Lappeenrannassa 1 Selvitys Lappeenrannan Keskustan valtuustoryhmälle kotihoidon tilanteesta ja riittävyydestä Lappeenrannassa Kotihoidon toimintamalli Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

RAI-vertailukehittäminen

RAI-vertailukehittäminen RAI-vertailukehittäminen Opas yhdistetyn henkilöstötietokannan tietosisältöön Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 (Mannerheimintie 166) 00271 Helsinki Telephone: 029 524 6000 www.thl.fi 72 Opas

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.3.217] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 217 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain seurantakyselyjen yhteenvedot / Keski-Suomi

Vanhuspalvelulain seurantakyselyjen yhteenvedot / Keski-Suomi Vanhuspalvelulain seurantakyselyjen yhteenvedot / Keski-Suomi Syksy 2014 (vko 38) ja syksy 2016 (vko 44) Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Vanhuspalvelulain seurantakyselyt THL on toteuttanut vanhuspalvelulain

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Voiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU

Voiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU Voiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU MARI SALONEN Tausta Hoitoalan henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen on suuri haaste heidän työnsä ollessa

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä

IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 5.6.2017 1 OMAHOITAJUUDEN KEHITTÄMISVERKOSTO Osallistujakunnat Kemijärvi, Kittilä, Muonio, Pello, Rovaniemi, Simo, Sodankylä, Tervola,

Lisätiedot

Kuntouttavan arviointijakson tiedonkeruun tuloksia Keski Suomessa

Kuntouttavan arviointijakson tiedonkeruun tuloksia Keski Suomessa Kuntouttavan arviointijakson tiedonkeruun tuloksia Keski Suomessa TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKKEEN TULOSSEMINAARI 4.9.2018 Kehittämiskoordinaattori Eija Keski Suomen Kukoistava kotihoito hanketiimi lähettää

Lisätiedot

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Tammikuun tulos 2018 E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2018* IEKSOTE 2018 Tammikuu Koko vuosi I milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

12.11.2008. Antti Peltokorpi Anne Kaarnasaari. Nordic Healthcare Group Oy. Presiksen nimi, pvm

12.11.2008. Antti Peltokorpi Anne Kaarnasaari. Nordic Healthcare Group Oy. Presiksen nimi, pvm Kansallinen Ikääntymisen foorumi 12.11.2008 Antti Peltokorpi Anne Kaarnasaari Nordic Healthcare Group Oy Presiksen nimi, pvm 1 YHTEENVETO 1. Katsaus perustuu Tilastokeskuksen väestöennusteeseen vuosille

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.5.217] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Maaliskuu 217 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito: Lähtötilannekartoitus

Kukoistava kotihoito: Lähtötilannekartoitus Kukoistava kotihoito: Lähtötilannekartoitus 5.5.2017 Sisällysluettelo 1 Johdanto ja yhteenveto sivut 2-9 2 Asiakasrakenne ja palvelujärjestelmä sivut 9-24 3 Henkilöstö ja työajan käyttö sivut 25-50 4 Laatu

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Porvoon kannustinpalkkiomalli. LIITE 1: SAKARI-hanke

Porvoon kannustinpalkkiomalli. LIITE 1: SAKARI-hanke Porvoon kannustinpalkkiomalli LIITE 1: SAKARI-hanke Sisällysluettelo 1 Kannustinpalkkiomallit yleisesti 3 2 Porvoon kannustinpalkkiomallin kuvaus 6 3 Tulokset 14 Sisällysluettelo 1 Kannustinpalkkiomallit

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016 1 2 3 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014-2016 Alla olevassa taulukossa: TA2014 = talousarviokirjassa raportoidut toimenpiteet TOT = merkitään paljonko raporttijaksolla on toteutunut

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 13.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 218 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Kotihoidon käyntien lukumäärä ei aina perustu arvioituun hoivan tarpeeseen

Kotihoidon käyntien lukumäärä ei aina perustu arvioituun hoivan tarpeeseen TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 17 ELOKUU 2017 Kotihoidon käyntien lukumäärä ei aina perustu arvioituun hoivan tarpeeseen Päälöydökset Koko maassa 78 prosentilla säännöllisen kotihoidon asiakkaista on vähintään

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2014 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 214 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 47 653 4 37 996 38 215 41 584 35 331 3 25 769 28 73 2 19 58 1 9 28 75 vuotta täyttäneiden määrä kunnittain / sote-alueittain

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli

Lisätiedot

Resurssipoolin rakentaminen

Resurssipoolin rakentaminen Resurssipoolin rakentaminen Oma koti osakokonaisuuden loppuseminaari 16.9.2015 Projektipäällikkö Sirkku Kallio 2 Kouvolan kaupunki Kuuden kunnan liitos v. 2009 Asukkaita n. 86 500 Junalla n. 1h Venäjän

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020 Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 27 sekä ennuste vuoteen 22 Lapin seniori ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke 27 29 Sauli Juupaluoma Timo Nurmela SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero

Lisätiedot

Tarvepohjainen toimintamalli ja työntekijöiden osaaminen tukevat kotihoidon henkilöstön työhyvinvointia

Tarvepohjainen toimintamalli ja työntekijöiden osaaminen tukevat kotihoidon henkilöstön työhyvinvointia Tarvepohjainen toimintamalli ja työntekijöiden osaaminen tukevat kotihoidon henkilöstön työhyvinvointia SOTERGO 7.6.2018 Jyväskylä Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö, THM, Yamk, elv Kukoistava kotihoito

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015

Lisätiedot

Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi. Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori

Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi. Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori Oulun kotihoidon kehittäminen kuntouttava kotihoito ja toiminnanohjauksen pilotointi Saarela Sirpa, kehittämiskoordinaattori Oulun kotihoito Kaupungin oma kotihoito antoi vuonna 2015 asiakkaille palvelua

Lisätiedot

SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi

SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero ja nimi 1 Länsi-Pohjan ikäihmisten määrä vuonna 27 ja ennuste vuoteen 22 (Lähde: Tilastokeskus) 2 Länsi-Pohjan 75-84 vuotiaat kunnittain vuonna 27 ja ennuste vuoteen 22

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi- insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi- insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi- insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2010 www.tek.fi TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK TYÖLLISYYSKATSAUS IV/2010 Työttömien diplomi- insinöörien lukumäärä edelleen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Koko maassa sote-palveluiden nettokustannusten kasvu ei vastaa maksukyvyn kasvua Toteutunut ja ennustettu kustannuskasvu 2004-2020

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy

PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu Heli Peltola Posintra Oy Palvelusetelien käyttöönoton valmistelu Seudullinen palvelusetelityöryhmä valmisteli vuoden ajan (2011) palvelusetelien käyttöönottoa.

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 31.1.217] KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Syyskuu 217 SYYSKUU PÄHKINÄNKUORESSA Syyskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito

INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito INFO: Ikäihmisten palvelut Yleistä Kotihoito Vanhainkotihoito Palveluasuminen Vuodeosastohoito Kuntien tuottavuusvertailu Yleistä Tuottavuusindeksillä kuvataan kuntien kehitystä ajassa. Tuottavuuden taso

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys palasi lievään kasvuun vuoden 2013 toisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot