HENNALAN VARUSKUNTA-ALUE PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSTÄ POISTUVIEN ALUEIDEN LUON- TOSELVITYKSIÄ

Transkriptio

1 Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Päiväys HENNALAN VARUSKUNTA-ALUE PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSTÄ POISTUVIEN ALUEIDEN LUON- TOSELVITYKSIÄ

2 HENNALAN VARUSKUNTA-ALUE PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSTÄ POISTUVIEN ALUEIDEN LUONTOSELVITYKSIÄ Päiväys Laatinut Satu Laitinen, Tarja Ojala ja Kaisa Torri Jari Mäkynen Tarkastanut Työnumero Käyttö- ja julkaisuluvat Maanmittauslaitos, lupanro 3/MLL/12 (MML:n karttapohjat) Kannen kuva: Hennalan varuskunta-alueen rakennuskantaa.

3 SISÄLTÖ 1. Johdanto 1 2. Linnustoselvitys Johdanto Menetelmät Tulokset Pesimälinnuston yleiskuvaus Suojelullisesti huomionarvoisten ja harvalukuisten lajien tarkastelu Johtopäätelmät 7 3. Liito-oravaselvitys Johdanto Yleistä liito-oravista Aineisto ja menetelmät Liito-oravat Hennalan selvitysalueella Liito-oravien elinympäristö selvitysalueen pohjoisosassa Liito-oraville soveltuvat elinympäristöt selvitysalueella Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset Lepakkoselvitys Johdanto Suomen lepakot Lepakkolajit Lepakoiden suojelu Aineisto ja menetelmät Tulokset Johtopäätökset Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys Johdanto Menetelmät Kasvillisuus ja luontotyypit: tulokset Varuskunta-alueen nurmikentät ja niittykasvillisuuden hallitsemat joutomaat Metsäalueet Johtopäätökset Yhteenveto arvokkaista luontokohteista Lähdeluettelo 26 LIITTEET Liite 1: Linnustoselvityksen lajilista Liite 2: Huomionarvoisten lintulajien reviirit selvitysalueella

4 1 1. JOHDANTO Suomen valtion omistamia Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevia kohteita poistuu puolustusvoimien rakennemuutoksen myötä puolustusvoimien käytöstä sekä saaristossa että mantereella. Puolustusvoimien käytöstä vapautuvilla alueilla ei ole kokonaisuuksina nähtävissä muuta valtion tarvetta vaan näille alueille ja rakennuksille on löydettävä muuta käyttöä. Alueiden tulevan käytön suunnittelun pohjaksi tarvitaan muun muassa tiedot alueiden luontoarvoista, rakennusten ja rakennelmien rakennustaiteellisista ja kulttuurihistoriallisista arvoista sekä mahdollisista kunnostustarpeessa olevista pilaantuneista maista, kuten kaatopaikka- ja ampumarata-alueista. Ramboll Finland Oy on laatinut luontoselvityksiä neljään kohteeseen: Suomenlahden linnakesaaret Rankki ja Kirkonmaa Kotkan edustalla, Russarö Hangon edustalla sekä Hennalan varuskuntaalue Lahdessa. Selvitykset kattavat myös kohteilla olevat Metsähallituksen hallinnassa olevat alueet. Selvitys ei sisältänyt yksityisten tahojen omistuksessa olevia alueita. Kaikissa edellä mainituissa kohteissa on tehty myös rakennushistoriaselvitys Rambollin alikonsultin, tmi Lauri Putkonen, toimesta. Lisäksi Ramboll vastaa linnakesaarten pilaantuneiden maiden (PIMA) selvityksistä. Tässä raportissa esitetään Lahdessa Hennalan varuskunta-alueella kesällä 2012 tehtyjen luontoselvitysten tulokset. Luontoselvitykset on laadittu Ramboll Finland Oy:ssä. Lepakkoselvityksestä on vastannut FM biologi Tarja Ojala, linnustoselvityksestä FM biologi Satu Laitinen ja liitoorava- sekä luontotyyppiselvityksestä FM biologi Kaisa Torri. Työtä ovat ohjanneet Senaattikiinteistöistä Jari Sipilä, Raili Välikauppi, Laura Hillberg ja Heikki Palmu. Selvitystyökokonaisuutta ovat Rambollissa koordinoineet Jari Mäkynen ja Emilia Saarivuo. Kuva 1-1 Hennalan varuskunta-aluetta toukokuussa.

5 2 2. LINNUSTOSELVITYS 2.1 Johdanto Tämä linnustoselvitys on tehty Senaatti-kiinteistöjen tilauksesta puolustusvoimien käytössä olevalle alueelle Lahden Hennalassa. Selvitysalue koostuu vartioidusta varuskunta-alueesta, varuskunta-alueen vieressä sijaitsevasta asuinalueesta sekä harjoituskäytössä olevista alueista varuskunta-alueen etelä- ja länsipuolella. Harjoitusalueilla on jonkin verran varttunutta havumetsää, nuorta taimikkoa ja puuistutuksia, osittain ne ovat vanhaa peltoa, joka on pensoittumassa umpeen. Selvitysalueen ympäristössä on esikaupunkialuetta, viheralueita ja peltoa. Linnustoselvityksen tarkoituksena oli selvittää alueella pesivää lajistoa ja selvityksessä keskityttiin erityisesti uusimmassa uhanalaisarvioinnissa (Rassi ym. 2010) uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokiteltuihin lajeihin, luonnonsuojelulaissa (luonnonsuojelulaki 1096/1996) uhanalaisiksi tai erityisesti suojeltaviksi luokiteltuihin lajeihin, EU:n lintudirektiivin I-liitteessä mainittuihin lajeihin (Neuvoston direktiivi 79/409/ETY) ja Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajeihin (Leivo ym. 2002). Linnustoselvityksen on laatinut FM, biologi Satu Laitinen Ramboll Finland Oy:stä. Kuva 2-1 Selvitysalueen rajaus.

6 3 2.2 Menetelmät Selvitysalueelle tehtiin kaksi maastokäyntiä, joista jälkimmäinen kahdessa osassa. Käynnit tehtiin 1.6. ja (aidatun varuskunta-alueen ulkopuolinen alue) sekä (vartioitu varuskuntaalue). Laskennat tehtiin poutaisella, vähätuulisella säällä aamun aikana noin kello neljän ja kymmenen välillä ja lisäksi käytiin kuuntelemassa yöaikaan aktiivisia lajeja (taulukko 2-1). Selvitys tehtiin kartoituslaskentaohjeita (Koskimies & Väisänen 1988) soveltaen kulkemalla alue molemmilla kerroilla läpi siten, että mikään osa ei jäänyt yli 50 metrin päähän laskijasta. Havainnot lintujen reviirikäyttäytymisestä merkittiin kartalle. Tällaiseksi laskettiin mm. laulava koiras, varoitteleva tai ruokaa kantava koiras tai naaras, reviirikahakka sekä nähty pesä tai poikue. Tulkinta pesimisestä tehtiin näiden havaintojen perusteella. Käyntikertojen vähäisestä määrästä ja melko myöhäisestä ajankohdasta johtuen useiden parien kohdalla tulkinta pesinnästä tehtiin jo yhden reviiriin viittaavan havainnon perusteella. Lisäksi Suomen ympäristökeskukselta kysyttiin tietoja selvitysalueella tai sen läheisyydessä havaituista huomionarvoisista lajeista. Taulukko 2-1 Selvityksen ajankohdat. Pvm Kartoitettu alue Kello Yökuuntelu Sää 1.6. Koko alue Puolipilvinen, kolea Aidatun alueen ulkopuolinen osa Kirkas, kolea Aidattu varuskunta-alue Sumuinen, kirkastuva 2.3 Tulokset Pesimälinnuston yleiskuvaus Selvitysalueella havaittiin kaikkiaan 41 lintulajia, joiden voi tulkita pesivän alueella (liite 1). Pesimälinnusto on pääosin tyypillistä erilaisten kulttuuriympäristöjen ja puoliavointen maiden lajistoa. Runsaslukuisimpia lajeja ovat selvitysalueen iäkkäissä puistopuissa yhdyskuntina pesivä räkättirastas, eri puolilla aluetta esiintyvät peippo, talitiainen ja pajulintu, pensaikkoisilla aukeilla laulava pensaskerttu, puistopuita ja metsiköiden reunamia suosiva viherpeippo ja vanhoissa varuskuntarakennuksissa yhdyskuntina pesivä naakka. Selvitysalueen länsi- ja eteläosassa on runsaasti tiheää lehtipensaikkoa ja -puustoa, jossa pesii pensaskerttujen lisäksi useita pareja lehtokerttuja, ainakin yksi pari mustapääkerttuja ja kahdesta kolmeen paria punavarpusia. Lisäksi pensaikoista havaittiin kolme yöaktiivista lajia: satakieli, viitakerttunen ja luhtakerttunen. Selvitysalueen länsikulmaus kuuluu harjoituskäytössä olevaan Halkomäkeen ja kasvaa varttunutta havumetsää. Tällä metsäkaistaleella pesii useita havumetsille tyypillisiä lajeja, kuten laulurastas, vihervarpunen, hippiäinen, tiltaltti ja töyhtö- ja hömötiainen. Käpytikka rummutti sähköpylväässä ulkoilureitin varrella, mutta sen tarkemmasta pesimäpaikasta ei saatu havaintoja. Maininnanarvoinen on mäen länsirinteen pystyyn kuolleissa kuusissa ravintoa etsinyt ja samalla lauleskellut puukiipijä, joka on ikääntyneiden metsien pesimälaji. Rakennetulla varuskunta-alueella esiintyviä, usein kulttuuriympäristöissä ja ihmisen seuralaisena viihtyviä lajeja ovat mm. fasaani, västäräkki, sinitiainen, harakka, pikkuvarpunen ja tikli. Närhen ja variksen havaittiin liikkuvan selvitysalueella ja niiden pesiminen alueella on mahdollista mutta epävarmaa, sillä mahdollisista pesimäpaikoista ei tehty havaintoja. Alueen päällä kierteleviä tervapääskyjä ja viereisellä pellolla laulaneita kiuruja ei laskettu mukaan pesimälajistoon. Eri suojeluluokituksissa mainittuja, pesiviksi tulkittavia lajeja havaittiin alueelta neljä. Kivitasku on luokiteltu uusimmassa uhanalaistarkastelussa (Rassi ym. 2010) vaarantuneeksi (VU). Niittykirvinen ja punavarpunen ovat silmälläpidettäviä (NT) lajeja. Ne eivät ole varsinaisesti uhanalaisia, mutta uhanalaisuuden ehtojen täyttyminen on lähellä kantojen pienenemisen tai elinympäristöjen vähenemisen seurauksena. Leppälintu kuuluu Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajeihin (EVA), joiden Euroopan laajuisesta kannasta merkittävä osa pesii Suomessa.

7 4 Luonnonsuojelulaissa uhanalaisiksi tai erityisesti suojeltaviksi luokiteltuja, alueellisesti uhanalaisiksi arvioituja tai EU:n lintudirektiivin I-liitteessä mainittuja lajeja ei havaittu. Ainut Suomen ympäristökeskuksen tiedossa oleva huomionarvoinen havainto lähialueelta koski vuonna 2002 Okeroisissa havaittua pikkutikkaa, joka on mainittu luonnonsuojeluasetuksessa, mutta ei ole enää nykyään uhanalainen. Kuva 2-2 Harjoitusalueena toimiva vanha pusikoitunut peltoalue, jolla pesii useita puoliavoimen maan lintulajeja (vasen kuva), sekä aidatun varuskunta-alueen lounaiskulma, jossa oli niittykirvisen reviiri (oikea kuva). 2.4 Suojelullisesti huomionarvoisten ja harvalukuisten lajien tarkastelu Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti lajikohtaisesti eri suojeluluokituksissa mainittuja ja muuten harvalukuisia selvitysalueella pesiviä lajeja. Kartta näiden lajien reviireistä on esitetty liitteessä 2. Fasaani (Phasianus colchicus) Fasaani on alun perin aasialainen laji, jota on istutettu monin paikoin Eurooppaan riistalinnuksi. Suomeen fasaani tuotiin 1900-luvun alussa. Laji on melko yleinen maan etelä- ja keskiosien maatalousvaltaisilla alueilla, mutta kanta on edelleen monin paikoin riippuvainen istutuksista ja talviruokinnoista ja vuosittaiset kannanvaihtelut ovat suuria. Fasaani esiintyy myös kaupunkien reunamilla, joissa on tarpeeksi suojaavia ja ravintoa tarjoavia viheralueita. Selvitysalueella havaittiin molemmilla käyntikerroilla fasaanikukko varuskunta-alueen harjoituskenttien pohjoispuolisessa pensaikossa. Niittykirvinen (Anthus pratensis), NT Niittykirvinen pesii erilaisilla avoimilla alueilla, tunturinummilla, avosoilla, niityillä ja heinäpelloilla. Se on runsas pesimälaji koko maassa, mutta kanta on ollut laskusuunnassa viime vuosikymmeninä. Viimeisimmässä uhanalaistarkastelussa laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi. Kannan pienenemisen on arveltu ainakin osittain johtuvan maatalousympäristöjen muutoksista ja soiden hyödyntämisestä turvetuotannossa. Kesäkuun loppupuolella varuskunta-alueen lounaiskulman harjoittelu- ja varastoalueella lauloi niittykirviskoiras valotolpan päällä ja naaras varoitteli maassa lähistöllä. Paikalla on sorakenttiä ja apilanurmikasvustoja, lähellä myös viljelykäytössä oleva pelto. Laji on tässä tapauksessa hyväksynyt pesimäympäristökseen ihmisen voimakkaasti muokkaaman, mutta ilmeisesti kuitenkin suhteellisen rauhallisen, avoimen paikan. Satakieli (Luscinia luscinia) Maan eteläosassa pesivän satakielen kanta on noin kaksinkertaistunut 1970-luvun ja 2000-luvun alun välisenä aikana. Lajin yhtenäinen levinneisyysalue ei kuitenkaan ulotu juuri Lahtea pohjoisemmaksi. Satakieli pesii lehdoissa ja lehtipensaikoissa, etenkin vesistöjen rannoilla, joista sen voimakas laulu kantautuu kauas alkukesän öinä. Selvitysalueelta havaittiin kaksi satakielen reviiriä, varuskunta-alueen koilliskulman pensaikosta ja ulkoilualueena toimivan vanhan umpeen kasvavan pellon ojanvarsitiheiköstä.

8 5 Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus), EVA Leppälintu on runsaslukuinen, koko maassa pesivä laji. Euroopan laajuisesta kannasta merkittävä osa pesii Suomessa ja leppälintu kuuluukin Suomen erityisvastuulajeihin. Pesimäympäristönään se suosii mäntyvaltaisia metsiä sekä puistoja ja pihapiirejä, joissa se pesii usein pönttöön. Vuosittaiset kannanvaihtelut ovat melko suuria. Varuskunta-alueella pesii yhdestä kahteen paria leppälintuja. Kesäkuun alussa lauloi koiras vanhan tiilirakennuksen katolla alueen pohjoislaidalla ja kesäkuun loppupuolella varoitteli pariskunta puistikossa hieman etelämpänä. Kivitasku (Oenanthe oenanthe), VU Kivitasku on monenlaisten avomaiden laji. Se pesii ranta- ja tunturikivikoissa, peltojen kivikasoissa, joutomailla ja hakkuuaukeilla. Lajin kanta on vähentynyt 1970-luvulta alkaen noin kolmanneksen ja laji luokitellaankin nykyään vaarantuneeksi, kun se edellisessä uhanalaisarvioinnissa vuodelta 2000 oli vielä silmälläpidettävä. Vähenemisen taustalla ovat ilmeisesti maanviljelyksen tehostumisen seurauksena tapahtuneet muutokset maatalousympäristössä, jotka ovat hävittäneet lajin perinteisiä pesimäpaikkoja, peltojen kivikasoja ja laidunmaiden kiviaitoja. Myös talvehtimisolosuhteet Afrikassa ovat voineet vaikuttaa kannan pienenemiseen. Varuskunta-alueen eteläosan varastoalueella havaittiin kivitaskupari molemmilla kartoituskerroilla. Linnut ilmeisesti pesivät varastorakennuksissa tai alueella säilytettävän tavaran seassa. Mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) Mustapääkerttu on erilaisten lehtimetsien laji. Se pesii eteläisessä Suomessa lehdoissa, rehevillä puronvarsilla ja harvennetuissa sekametsissäkin, joihin on jätetty tarpeeksi lehtipuita. Laji on runsastunut pikkuhiljaa viime vuosikymmeninä ja on Lahden seudulla nykyään melko yleinen (Vauhkonen 2009). Selvitysalueen ulkoilualueena toimivan vanhan pellon länsireunalla havaittiin mustapääkerttureviiri nuorta tiheää lehtipuustoa kasvavassa ojanvarressa. Luhtakerttunen (Acrocephalus palustris) Luhtakerttunen havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran 1940-luvulla, jonka jälkeen kanta on nopeasti kasvanut. Laji on kuitenkin edelleen harvalukuinen pesijä ja levinneisyys rajoittuu maan eteläisimpiin osiin. Lahden seudulla luhtakerttunen ei ole kovin yleinen (Vauhkonen 2009). Luhtakerttusen elinympäristöä ovat pensaikkoiset, rehevät joutomaat ja puronvarret. Laji on yölaulaja ja laulu koostuu katkeamattomana, nopeana virtana esitetyistä eri lajien matkinnoista. Varuskunta-alueen eteläosan varastoalueen takana pensaikossa lauloi kesäkuun alussa luhtakerttuskoiras, mutta jälkimmäisellä käynnillä lajista ei saatu enää havaintoa. Koiraan laulukausi on usein lyhyt, vain viikko pari reviirille saapumisen jälkeen. Viitakerttunen (Acrocephalus dumetorum) Viitakerttunen on luhtakerttusen tavoin tullut maahamme 1900-luvulla. Meillä sen levinneisyyden pääpaino on kaakkoisessa Suomessa ja laji on jonkin verran luhtakerttusta runsaampi. Molemmat lajit ovat ilmeisesti hyötyneet maatalousympäristöjen muutoksesta ja peltojen pusikoitumisesta, mikä on auttanut niitä laajentamaan levinneisyyttään viime vuosikymmeninä. Viitakerttunen pesii samankaltaisilla puoliavoimilla pensaikkoisilla alueilla kuin luhtakerttunen, yleensä kuitenkin hieman kuivemmissa ympäristöissä, joissa sen matkintoja ja huilumaisia toistoja sisältävää laulua voi kuulla alkukesän öinä. Selvitysalueella havaittiin viitakerttusen reviiri umpeen kasvavan pellon pohjoisosassa, ojanvarren tiheässä pensaikossa, lähellä toista satakielen reviiriä. Puukiipijä (Certhia familiaris) Sekä lehti-, havu- että sekametsissä pesivä puukiipijä etsii ravintonsa puun rungosta kiiveten ja kiertäen sitä alhaalta ylöspäin. Laji viihtyy ikääntyvissä metsissä, joissa on kuolevia, jykeviä puita, sillä näistä se löytää ravintoa ja pesäntekopaikkoja. Laji on varhainen pesijä ja aktiivisin laulukausi ajoittuu huhti-toukokuulle, mutta selvitysalueen Halkomäen iäkkäässä havumetsässä lauloi puukiipijäkoiras vielä kesäkuun lopulla. Mäen länsirinteessä on jonkin verran kuolleita kuusia, joista lintu etsi ravintoa.

9 6 Pikkuvarpunen (Passer montanus) Pikkuvarpunen pesii varpusen tavoin ihmisen läheisyydessä maatalousalueilla ja kaupungeissa. Pesäpaikkoja ovat mm. pöntöt ja sähköpylväät. Laji on runsastunut suorastaan räjähdysmäisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja on jo lähes yhtä runsaslukuinen kuin varpunen. Pikkuvarpusen levinneisyys kattaa eteläisen Suomen yltäen itärajalla ja Pohjanmaan rannikolla pohjoisemmaksi. Varuskunta-alueella havaittiin pikkuvarpuspari, joka liikuskeli alueen poikki kulkevan voimalinjan sähköpylväässä ja sen ympäristössä. Tikli (Carduelis carduelis) Iloisenkirjavan tiklin yhtenäinen levinneisyysalue rajoittuu eteläisimpään Suomeen, jossa se on kuitenkin runsastunut ja on nykyään melko yleinen. Laji pesii lehtipuita kasvavissa puistoissa ja pihapiireissä sekä pelto- ja joutomaa-alueilla, joilla on tarpeeksi ohdakkeita ja rikkaruohoja ravinnoksi. Selvitysalueen vanhoja puita kasvavilla puistoalueilla havaittiin yhdestä kahteen paria tiklejä. Punavarpunen (Carpodacus erythrinus), NT Punavarpunen on maaseutujen ja taajamien reuna-alueiden puoliavointen maiden sekä pensaikkoisten kosteikkojen laji. Kanta on tihein Etelä- ja Keski-Suomessa. Koiras laulaa usein pensaan latvassa, josta sen punainen pään seutu näkyy kauas. Laji runsastui voimakkaasti 1900-luvulla, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana parimäärä on vähentynyt noin kolmannekseen huippuvuosista. Viimeisessä uhanalaisarvioinnissa laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi. Selvitysalueen halki kulkevan voimalinjan alla kasvavassa pensaikossa havaittiin kahdesta kolmeen punavarpusreviiriä. Kuva 2-3 Avointa koivikkoa selvitysalueella.

10 7 2.5 Johtopäätelmät Hennalan selvitysalue koostuu rakennetusta varuskunta-alueesta, jossa on vanhoja rakennuksia ja iäkkäitä puistopuita, sekä harjoitusalueena toimivasta osasta, joka on suurimmaksi osaksi pensoittuvaa vanhaa peltoa, taimikkoa ja ikääntyvää havumetsää. Hennalan pesimälinnustoon kuuluu pääosin erilaisten kulttuuriympäristöjen ja puoliavointen maiden lajeja sekä metsien yleislajeja. Eri suojeluluokituksissa mainittuja lajeja havaittiin alueella neljä, jotka kaikki ovat melko yleisiä lajeja Suomessa ja pesivät selvitysalueella ihmisen voimakkaasti muokkaamassa ympäristössä. Näistä yksi, kivitasku, on uhanalainen ja luokiteltu vaarantuneeksi. Niittykirvinen ja punavarpunen ovat silmälläpidettäviä ja leppälintu on EVA-laji. Alueen pensoittuneessa osassa tavattiin joitakin melko harvalukuisia eteläisen Suomen pesimälajeja, kuten viitakerttunen ja luhtakerttunen, jotka eivät kuitenkaan ole uhanalaisia. Linnustollisesti selvitysalue ei ole erityisen merkittävä. Valtaosa alueesta on rakennettua ja ihmistoiminnan muokkaamaa ja alueella nykyään pesivän lajiston voikin katsoa pääosin hyötyneen ihmistoiminnasta pikemmin kuin häiriintyneen siitä. Esimerkiksi pensaikkoisen alueen mahdollinen umpeenkasvu tulevaisuudessa haittaa siellä nykyään pesiviä puoliavoimen maan lajeja, mutta tällaiset lajit löytävät yleensä uusia elinalueita vanhojen hävitessä. Vaarantuneeksi luokitellun kivitaskun sekä silmälläpidettävien niittykirvisen ja punavarpusen pesimäympäristöissä varastoalueella ja pensaikossa (ks. reviirikartta) on kuitenkin suositeltavaa välttää suurimittaisia raivaus- ja muutostöitä lajien pesimäkautena touko-heinäkuussa. Linnuston kannalta arvokkaimmaksi alueeksi voidaan lukea kaistale ikääntynyttä havumetsää selvitysalueen harjoitusalueena toimivassa länsikulmauksessa, jonka kuolleet kuuset tarjoavat ravintoa mm. tikoille, tiaisille ja puukiipijälle. Eteläisessä Suomessa järeää lahopuuta sisältäviä metsiköitä on nykyään harvassa ja alueen jättämistä nykyiseen tilaansa tulisi mahdollisuuksien mukaan harkita. Kuva 2-4 Lahopuuta sisältävän metsäalueen rajaus.

11 8 3. LIITO-ORAVASELVITYS 3.1 Johdanto Liito-oravaselvityksessä kartoitettiin liito-oravien sekä lajille soveltuvien elinympäristöjen esiintymistä Hennalan varuskunta-alueella. Hennalan varuskunta-alue sijoittuu taajama-alueelle, ja enimmäkseen selvitysalue rajautuu rakennettuihin alueisiin. Selvitysalueen rajaus on esitetty edellä kuvassa Yleistä liito-oravista Suomen eliölajiston viimeisimmässä uhanalaisarvioinnissa (Rassi ym. 2010) liito-orava on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi (VU). Lajin kohdalla luokitus perustuu kannan taantumiseen. Liitoorava kuuluu luontodirektiivin liitteiden II ja IV(a) lajeihin. Luonnonsuojelulain 49 :ssä todetaan, että luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymisja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää pesäpuiden lisäksi niiden läheisyydessä sijaitsevat suojaa ja ravintoa tarjoavat puut. Liito-orava suosii varttuneita kuusivaltaisia sekametsiä, mutta tulee toimeen nuoremmissakin metsissä, joissa on riittävästi lehtipuita ravinnoksi ja kolopuita pesäpaikoiksi. Luontaisessa elinympäristössä kasvaa järeitä haapoja sekä kuusia ja koivua. Tyypillinen liito-oravan asuttaman metsän puusto on vaihtelevan ikäistä ja puusto muodostaa useita latvuskerroksia. Aikuisen liito-oravanaaraan elinpiiri on kooltaan yleensä 4-10 hehtaaria, koiraan keskimäärin noin 60 hehtaaria. Reviirillä on usein 1-3 ydinaluetta, jotka saattavat olla metrin päässä toisistaan; näillä ydinalueilla liito-oravat ruokailevat ja pääasiassa oleskelevatkin. Jokaisella liitooravalla on eri puolilla elinpiiriä useita pesiä, joita ne säännöllisesti käyttävät. Pesät ovat yleensä palokärjen tai muiden tikkojen tekemissä koloissa (usein haavassa), osa pesistä on tavallisen oravan tai rastaiden tekemiä risupesiä. Liito-oravan biologiaan liittyvä huomionarvoinen erikoispiirre on se, että liito-oravien käyttämä alue voi olla väliaikaisesti tyhjä, mutta se voidaan asuttaa myöhemmin uudestaan. 3.2 Aineisto ja menetelmät Liito-oravien esiintymistä selvitysalueella havainnoitiin maastokäynnillä (FM biologi Kaisa Torri). Soveltuvissa elinympäristöissä etsittiin järeiden puiden juurelta liito-oravien ulostepapanoita. Tämä menetelmä on yleisesti käytetty menetelmä selvittää liito-oravan esiintymistä alueella (Sierla ym. 2004). Menetelmällä ei ole mahdollista saada selville liito-oravien tarkkoja yksilömääriä, mutta sen avulla voidaan varmistaa liito-oravan esiintyminen kyseisellä alueella. Papanahavainnot merkittiin GPS-paikantimeen ja papanoiden lukumäärä arvioitiin silmämääräisesti. Selvitysalueelta raportoitiin todetut liito-oravien elinalueet sekä metsäalueet, jotka ovat liito-oraville soveltuvaa elinympäristöä. Lisäksi tarkasteltiin lajin kulkuyhteyksiä. Selvitysalueelta ei ole tiedossa aikaisempia liito-oravahavaintoja. Lahden kaupungin liitooravakartoituksessa (Lahden valvonta- ja ympäristökeskus 2003) lähimmät aikaisemmat havainnot sijoittuvat noin 700 metrin etäisyydelle selvitysalueen eteläkärjestä lounaaseen. Kyseiset havainnot on tehty Kukonkosken alueella Porvoonjoen varsilta kasvavien kookkaiden haapojen sekä kuusten tyviltä. Jokivarren pensaikot ja yksittäiset puuryhmät toiminevat liito-oravien kulkureittinä.

12 9 3.3 Liito-oravat Hennalan selvitysalueella Liito-oravien elinympäristö selvitysalueen pohjoisosassa Hennalan selvitysalueen pohjoisosassa esiintyy pienialainen varttunut kuusikko, joka on liitooravien elinympäristöä. Alueella havaittiin liito-oravan käyttämä pesäpuu, sekä lukuisia liitooravan käyttämiä puita (ns. papanapuu). Havaintojen perusteella selvitysalueelle sijoittuu luonnonsuojelulain 49 :n mukainen liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikka, jota lähiympäristöineen koskee luontodirektiivin liitteen IVa lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskielto. Alueella tehdyt havainnot on esitetty kartalla kuvassa 3-1. Kuva 3-1 Liito-oravien elinaluetta Hennalan varuskunta-alueella.

13 10 Selvitysalueelle sijoittuva liito-oravan pesäpuu on sikäli epätyypillinen, että pesäkolo sijoittuu puun alaosaan noin reilun metrin korkeudelle. Pesä on koivun alaosan halkeamaan muodostuneessa kolossa (ks. kuva 3-2). Pesäpuun juurella sekä oli sadoittain liito-oravan papanoita, osa varsin tuoreita. Pesäpuussa oli myös liito-oravan virtsajälkiä sekä yksittäisiä papanoita puun rungolla kolon läheisyydessä. Pesäpuu sijoittuu Hennalan aidatulle varuskunta-alueelle, jolla kulkeminen on rajoitettu (aidat ja kulkulupa). Pesäpuun pohjoispuolella sijaitsee varttunutta kuusikkoa, jonka alueella yli kymmenen järeän kuusen juurella havaittiin liito-oravien papanoita muutamista muutamiin kymmeniin per puu. Järeitä kuusia sijaitsee myös selvitysaluerajauksen pohjoispuolella varuskunta-alueen koilliskulmassa. Tälle alueelle sijoittuu mm. koirapuisto, ilmakuva selvitysalueen pohjoisosasta lähialueineen on esitetty kuvassa 3-4. Selvitysalueen pohjoispuolella varuskunta-alueen koilliskulman kuusikossa papanahavaintoja ei tehty, todennäköisesti liitooravat kuitenkin käyttävät myös tätä aluetta liikkumiseensa (kulkuyhteys kuvassa 3-4). Pesäpuun eteläpuolella sijaitsee kasvatuskoivikkoa sekä muutamia haapoja, tämä lehtipuustoinen alue rajautuu etelässä avoimeen harjoituskenttään. Pesän läheisyydessä sijaitsevat lehtipuut ovat suurella todennäköisyydellä liito-oravien ruokailupuita, vaikka niiden juurella ei tehtykään papanahavaintoja. Liito-oravan pesässä ei toukokuun alkuun sijoittuneella maastokäynnillä havaittu poikasia. Yleensä liito-oravien ensimmäinen pesue syntyy huhtikuun loppupuolella, ja on pesässä kesäkuun loppuun asti. Emo saattaa synnyttää myös toisen pesueen, tai ainoastaan toisen, joka on pesässä kesäkuun lopusta elokuun loppuun. Havaintojen perusteella Hennalan selvitysalueelle sijoittuva pesäpuu toimii liito-oravan levähdyspaikkana, varmuudella ei kuitenkaan voida sulkea pois sitäkään mahdollisuutta että pesä toimii myös lisääntymispaikkana (mahdollinen toinen pesue). Kuva 3-2 Liito-oravan pesäpuu. Epätyypillisen matalalla sijaitseva pesäkolo näkyy kuvassa.

14 11 Kuva 3-3 Vasen: Liito-oravan todennäköisiä ruokailupuita pesän eteläpuolella. Oikea: varttunutta kuusikkoa pesän pohjoispuolella. Selvityksen yhteydessä tarkasteltiin myös liito-oravien kulkuyhteyksiä. Liito-oravien elinalueeseen Hennalan varuskunta-alueella rajautuvat alueet ovat pääosin avoimia, puusto on lähinnä puistomaista muodostuen yksittäisistä puista sekä tiealueita ympäröivistä puukujista (puuston koko puukujissa vaihtelee alueittain, samoin puulaji). Puuston luonteesta johtuen liito-oravien liikkuminen selvitysalueen rajojen sisällä etelän suuntaan on epätodennäköisempi kulkuyhteysvaihtoehto. Helsingintien itäpuolella selvitysalueen ulkopuolella sijaitsee varttunutta kuusikkoa. Tällä alueella liito-oravainventointia ei tehty kattavana, mutta tarkistuksilla varmistettiin liito-oravan todennäköisimmin käyttämät kulkuyhteydet. Vanhaa hautausmaata reunustavien kuusten juurella havaittiin liito-oravan papanoita. Helsingintien molemmin sijaitsevat järeät kuuset ovat niin korkeita, että ne mahdollistavat liito-oravien liikkumisen tien yli. Vanhan hautausmaan ympäristössä järeää kuusikkoa on jonkin verran, ja alueelta on kulkuyhteydet Keijupuiston alueella säilyneille metsäalueille. Kuvassa 3-4 on rajattuna liito-oravareviirin ydinalue pesäpuun ympäristössä, kartalla näkyy myös liito-oravien käyttämä kulkuyhteys Helsingintien itäpuoliseen kuusikkoon. Hennalan varuskuntaalueella tehdyt liito-oravahavainnot sijoittuvat rakennetulle taajama-alueelle, ja etenkin pesäpuun sijainti on jokseenkin poikkeuksellinen. Taajamien liepeillä elävistä liito-oravista on kuitenkin tehty havaintoja myös mm. Kuopiossa, Tampereella ja Vaasassa.

15 12 Kuva 3-4 Ilmakuva selvitysalueen pohjoisosasta.

16 Liito-oraville soveltuvat elinympäristöt selvitysalueella Valtaosa selvitysalueesta on liito-oraville soveltumatonta, puusto varuskunta-alueella muodostuu lähinnä puistomaisista yksittäisistä puista sekä puukujista. Selvitysalueen länsiosaan sijoittuu kuitenkin varttunutta kuusikkoa, jossa kasvaa sekapuina koivua ja mäntyä. Kuusikkokaistale on potentiaalisesti liito-oravien elinympäristöksi soveltuvaa, lehtisekapuiden osuus on kuitenkin vähäinen. Maastokäynnillä alueella ei tehty havaintoja liito-oravista. Pienialainen varttuneen kuusikon alue sijoittuu myös selvitysalueen eteläosaan omakotitaloalueeseen rajautuen, alueella kasvaa sekapuuna haapoja. Kuusikko kuitenkin rajautuu tiealueeseen ja voimajohtoon, eikä alueella tehty havaintoja liito-oravista. Kuva 3-5 Varttuneet kuusivaltaiset alueet, joilla ei tehty havaintoja liito-oravista (vihreä rasteri).

17 Johtopäätökset ja toimenpidesuositukset Liito-oravien käyttämät pesäpuut lähiympäristöineen ovat luonnonsuojelulain 49 :n mukaisia liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, joiden hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Hennalan selvitysalueella suositellaan säilytettävän oheiselle kartalle rajattu liito-oravareviirin ydinalue pesäpuun läheisyydessä. Rajaus sisältää liito-oravan todennäköiset ruokailupuut pesän eteläpuolella sekä liito-oravien käyttämän järeän kuusikon pesän pohjoispuolella. Alueen maankäytön suunnittelussa tulisi mahdollisuuksien mukaan huomioida myös liito-oravan pesäkolon sijainti poikkeuksellisen matalalla, joka tekee pesästä tavanomaista alttiimman häiriöille. Nykyisellään liikkuminen alueella on rajoitettu (aita/kulkulupa) mikä on rauhoittanut pesän lähiympäristöä. Alueen maankäytön suunnittelussa on erittäin tärkeää huolehtia myös liito-oravien elinalueiden välisten kulkuyhteyksien säilymisestä. Kulkuyhteyksien tulee olla riittävän leveitä ja korkeapuustoisia, jotta eläimet pääsevät liikkumaan niitä pitkin turvallisesti. Lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämiseen voidaan rinnastaa myös tilanne, jossa kaikki kulkuyhteydet lisääntymis- ja levähdyspaikkaan tuhotaan. Kuva 3-6 Liito-oravareviirin ydinalue Hennalan selvitysalueella.

18 15 4. LEPAKKOSELVITYS 4.1 Johdanto Hennalan varuskunta-alueella selvitettiin lepakoiden esiintymistä kesällä Selvityksessä kartoitettiin lepakoiden käyttämiä saalistusalueita sekä selvitettiin, onko alueella niiden käyttämiä päiväpiiloja. Selvitysalueen rajaus on esitetty edellä kuvassa Suomen lepakot Lepakkolajit Suomessa on tavattu yhteensä 13 lepakkolajia. Näistä kuuden on havaittu lisääntyvän maassamme. Yleisin ja laajimmalle levinnyt on pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni), jota tavataan Lappia myöten. Sen lisäksi yleisesti esiintyviä lajeja ovat viiksisiippa (Myotis mystacinusi), isoviiksisiippa (M. brandtii) ja vesisiippa (M. daubentonii) sekä korvayökkö (Plecotus auritius). Muut Suomessa tavatuista lajeista esiintyvät harvinaisempina lähinnä etelärannikon tuntumassa. Puutteellisen seurannan vuoksi kaikkien lajien esiintymisalueita ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta tarkkaan. Suomessa esiintyvät lepakot ovat kaikki hyönteissyöjiä. Ne saalistavat öisin ja lepäävät päivän suojaisassa paikassa. Päiväpiiloiksi sopivat esimerkiksi puunkolot ja rakennukset, jotka sijaitsevat lähellä ruokailualueita. Runsaimmin lepakoita esiintyy maan eteläosan kulttuuriympäristöissä. Laajoilla metsäalueilla ne ovat harvinaisempia, etenkin kun sopivien kolopuiden määrä on metsätalouden vuoksi vähentynyt. Talven lepakot viettävät horroksessa. Ne siirtyvät syksyllä talvehtimispaikkoihin, jollaisiksi käyvät mm. kallioluolat ja rakennukset. Osa lepakoista voi muuttaa syksyllä pidempiäkin matkoja etelään talvehtimaan. Muuttokäyttäytyminen vaihtelee lajista ja elinalueesta riippuen, ja siitä tiedetään toistaiseksi varsin vähän. On kuitenkin arveltu, että lepakoiden muuttoreitit seuraavat rannikkoa tai vastaavia yhtenäisiä vesialueita, joita pitkin niiden on helppo suunnistaa Lepakoiden suojelu Kaikki Suomen lepakkolajit kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuihin lajeihin. Tämä tarkoittaa, että niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä (luonnonsuojelulaki 49 ). Kaikki lepakkolajit on myös rauhoitettu luonnonsuojelulain 38 :n nojalla. Tämän lisäksi Suomi on allekirjoittanut lepakoiden suojelua koskevan kansainvälisen EUROBATS-sopimuksen, joka velvoittaa mm. lepakoiden talvehtimispaikkojen, päiväpiilojen ja tärkeiden ruokailualueiden säilyttämiseen. Lepakoiden suurin uhkatekijä on soveliaiden elinympäristöjen katoaminen. Maatalousympäristöjen yksipuolistuminen ja lisääntynyt kemikaalien käyttö vähentävät saatavilla olevaa ravintoa; tiiviimpi rakentaminen ja metsätalous puolestaan päiväpiilopaikkoja. Viimeisimmässä Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa ripsisiippa (M. nattereri) on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) ja pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) vaarantuneeksi (VU). Näistä ripsisiippa on myös luokiteltu luonnonsuojeluasetuksessa erityistä suojelua vaativaksi lajiksi. 4.3 Aineisto ja menetelmät Lepakoiden esiintymistä selvitettiin aktiivisesti kolmella maastokäynnillä (FM biologi Tarja Ojala), jotka ajoitettiin kesäkuun ja syyskuun alun väliselle ajanjaksolle (4.6., ja 6.9.). Elokuussa suunnittelualueelle ei päästy alueella pidettyjen sotilasurheilukilpailujen vuoksi. Aktiivisilla käyntikerroilla alueella liikuttiin kävellen ja polkupyörällä. Jokaisella aktiivisella käyntikerralla sekä erikseen syyskuun 20. päivänä jätettiin alueelle lisäksi kaksi muuta detektoria äänittämään yhdeksi yöksi. Detektorien paikat valittiin siten, että ne sijoittuivat mahdollisimman vähän valaistuille paikoille. Detektorien sijoituspaikat on esitetty kuvassa 4-1.

19 16 Jokaisella lepakkolajilla on tunnusomainen kaikuluotausääni, joten nauhoitettujen äänten perusteella on mahdollista määrittää lepakot lajilleen. Poikkeuksen muodostaa lajipari viiksisiippa ja isoviiksisiippa, jotka on mahdollista erottaa vain tarkkojen anatomisten tuntomerkkien perusteella. Lepakkokartoituksessa käytettiin Batcorder ja Batbox Griffin-lepakkodetektoreita. Detektoreilla nauhoitetut äänet analysoitiin BatIdent ja BatScan-tietokoneohjelmien avulla. Kartoitus aloitettiin auringonlaskun aikoihin, jolloin lepakot lähtevät liikkeelle ja päätettiin hieman ennen auringonnousua. Kartoitusten aikaan sää oli pääasiassa poutainen ja lämpötila oli vielä syyskuussakin noin +10 astetta. Selvitys tehtiin noudattaen Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen ohjeistusta ja alla esitettyä luokittelua: Luokka I: Lisääntymis- tai levähdyspaikka Ehdottomasti säilytettävä, hävittäminen tai heikentäminen luonnonsuojelulaissa kielletty Hävittämiselle tai heikentämiselle on haettava lupa ELY-keskukselta. Jos poikkeuslupa myönnetään, tulee lepakoille aiheutuvaa haittaa pienentää esimerkiksi asentamalla korvaavia päiväpiilopaikkoja, kuten pönttöjä. Suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon suojeltuun kohteeseen liittyvät lepakoiden käyttämät kulkureitit ja ruokailualueet. Luokka II: Tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti Alueen arvo lepakoille huomioitava maankäytössä (EUROBATS) Vahva suositus, jolla ei kuitenkaan ole suoraan luonnonsuojelulain suojaa. Tärkeä saalistusalue voi olla sellainen, jolla saalistaa monta lajia ja/tai alueella saalistaa merkittävä määrä yksilöitä. Aluetta käyttävä laji on harvinainen tai harvalukuinen. Alue on todettu tai todennäköinen siirtymäreitti päiväpiilon ja saalistusalueen välillä. Jos siirtymäreitti katkaistaan, tulisi toteuttaa korvaava reitti. Huomioidaan alueen lähellä sijaitsevat lisääntymis- ja levähdyspaikat Luokka III: Muu lepakoiden käyttämä alue Maankäytössä mahdollisuuksien mukaan huomioitava alueen arvo lepakoille. Alue on lepakoiden käyttämä, mutta laji ja/tai yksilömäärä on pienehkö. Ei mainittu luonnonsuojelulaissa Ei suosituksia EUROBATS-sopimuksessa

20 17 Kuva 4-1 Detektorien sijaintipaikat. 4.4 Tulokset Aktiivisilla kartoituksilla tarkoitetaan kartoituskertoja, joilla alue kuljettiin läpi, ja passiivisilla kartoituksilla kertoja, jolloin detektorit sijoitettiin koko yön ajaksi samaan paikkaan nauhoittamaan. Detektorien nauhoittaman aineiston perusteella ei ole mahdollista päätellä havaittujen lepakoiden tarkkoja yksilömääriä. Yhdeksi havainnoksi tulkittiin tässä kaikki yhden minuutin sisällä samasta lepakkolajista tehdyt havainnot. Selvityksen tulokset sekä kuvaus passiivisten detektorien sijaintipaikoista on esitetty taulukossa 4-1. Sekä aktiivisissa että passiivissa kartoituksissa tehtiin suhteellisen vähän havaintoja lepakoista. Syynä tähän on todennäköisesti runsas valaistus, joka rajoittaa muiden kuin pohjanlepakoiden esiintymistä alueella. Tästä syystä passiivisesti äänittämään jätettyjä detektoreja pyrittiin sijoittamaan niille reuna-alueille, joilla valaistus oli vähäisintä. Lisäksi valtaosa varuskunta-alueesta on asfalttikenttää, lyhyenä pidettyä nurmikkoa tai hiekkakenttää. Hyönteisille soveliaita reheviä ja kosteita heinikoita, jotka sijaitsevat tarpeeksi kaukana valaistuksesta ja tuulilta suojassa, on lähinnä alueen itäreunalla Helsingintien varrella ja sotilaskodin takana sijaitsevassa pienessä metsikössä. Passiivissa kartoituksissa tehtiin havaintoja lähinnä pohjanlepakoista sekä yksi havainto viiksi/isoviiksisiipasta. Eniten havaintoja pohjanlepakoista tehtiin sotilaskodin takana sijaitsevassa hakkuukypsässä ja harvaan asentoon hakatussa männikössä. Sotilaskotirakennuksen lisäksi mäen päällä on pienikokoinen puinen rakennus, joka sopii lepakoille päiväpiiloksi. Ainoat aktiivisen kartoituksen yhteydessä tehdyt pohjanlepakkohavainnot tehtiin samalla paikalla.

21 18 Taulukko 4-1 Suunnittelualueella tehdyt lepakkohavainnot. Detektori Kuvaus Pohjanlepakko Viiksi/ isoviiksisiippa Kesäkuu 1 Kesäkuu 2 Heinäkuu 3 Heinäkuu 4 Heinäkuu 5 Rakennuksen seinustalla. Äänitystä häiritsivät liikenne ja mustarastaat Väljä ja oksainen männikkö, jonka kenttäkerroksessa kasvaa heiniä ja ruohoja Sotilaskodin takana sijaitseva mäntypuustoinen vanha metsikkö, jossa paikoitellen rehevää pensasja kenttäkerroksen kasvillisuutta Hakkuukypsä kuusikko nurmikentän reunalla Avoin joutomaa, jossa kenttäkerroksessa rehevää kasvillisuutta ja jonkin verran koivun taimia Syyskuu 6 Tien varsi - - Syyskuu 7 Talon piha - - Syyskuu 8 Kahden väljään asentoon hakatun rauduskoivikon välissä, kenttäkerroksessa rehevää kasvillisuutta Johtopäätökset Hennalan varuskunta-alueella tehdyt lepakkohavainnot olivat harvalukuisia ja lähes kaikki havainnot tehtiin pohjanlepakosta, jonka kanta Suomessa on elinvoimainen. Syitä lepakkohavaintojen vähäiseen määrään ovat alueen voimakas valaistus, avoimien alueiden kasvillisuuden matalana pitäminen sekä suojaavan kasvillisuuden puuttumisen aiheuttama tuulisuus. Myös alueen rakennukset ovat erinomaisessa kunnossa; tästä ja alueella tehdyistä vähäisistä lepakkohavainnoista johtuen selvityksen yhteydessä ei ollut tarpeen tutkia rakennuksia. Rakennusten seinustoilta ei myöskään etsinnöistä huolimatta löydetty lepakoiden ulostepapanoita. Sotilaskodin takana sijaitseva metsikkö on lepakoiden säännöllisesti käyttämä ruokailualue, joka kuuluu luokkaan II (kuva 4-2); alueen turhaa valaisemista, pensaskerroksen harventamista ja aluskasvillisuuden siistimistä tulee välttää.

22 19 5. KASVILLISUUS- JA LUONTOTYYPPISELVITYS 5.1 Johdanto Hennalan selvitysalueella kartoitettiin kasvillisuuden ja luontotyyppien yleispiirteitä. Tarkoituksena oli selvittää huomionarvoisten kasvilajien sekä metsälain ja luonnonsuojelulain mukaisten, uhanalaisten tai muuten huomionarvoisten luontotyyppien esiintymistä. 5.2 Menetelmät Selvitysalueen rajaus on esitetty raportin alussa sivulla 5. Selvitysalueelle tehtiin maastokäynti (FM biologi Kaisa Torri), varuskunta-alueen ulkopuolisilla niittyalueilla käytiin myös Selvitysalue kuljettiin läpi ja havainnot merkittiin kartalle GPS-paikanninta apuna käyttäen. Varuskunta-alueen sisälle sijoittuu kaksi lukituin aidoin eristettyä aluetta, joilla ei selvityksen yhteydessä liikuttu. Etukäteen tiedusteltiin Suomen ympäristökeskukselta (SYKE) alueelta aikaisemmin mahdollisesti tehtyjä havaintoja uhanalaisista lajeista. 5.3 Kasvillisuus ja luontotyypit: tulokset Hennalan selvitysalue jakaantuu erityyppisiin osiin. Varsinaisella varuskunta-alueella valtaosa nurmikentistä on matalana pidettäviä hoidettuja nurmialueita. Varuskunta-alueen laitamilla sen sijaan esiintyy myös joutomaa-alueita, jotka eivät ole säännöllisten hoitotoimien piirissä. Selvitysalueen länsiosassa on myös metsäalueita, jotka kuntopolkuineen toimivat harjoitusalueina sekä virkistyskäyttömetsinä. Kasvillisuutta ja luontotyyppejä on jäljempänä kuvattu osaalueittain Varuskunta-alueen nurmikentät ja niittykasvillisuuden hallitsemat joutomaat Varuskunta-alueella tiheimmin rakennettujen alueiden sisällä nurmikentät ovat hoidettuja ja matalana pidettyjä, mikä näkyy nurmikenttien lajistossa. Nurmikenttienkin alueella esiintyy kuitenkin paikoin esim. poimulehteä, maahumalaa, kaunokaista, orvontädykettä, nurmitädykettä ja valkoapilaa. Varuskunta-alueen sisällä hoidetuilla nurmikentillä puusto on harvahkoa ja puistomaista, alueella on runsaasti mm. puukujia. Puusto on lehtipuuvaltaista, alueella kasvaa mm. puistolehmuksia, vaahteroita, tammia, koivuja sekä paikoin saarnea ja vuorijalavaakin. Lisäksi rakennusten lomassa kasvaa mäntyjä ja kuusia, joista tavallisen kuusen lisäksi esiintyy myös pihtoja. Varuskuntaalueella puusto on enimmäkseen järeää ja maisemallisestikin edustavaa. Pensaista tavataan mm. siperianhernepensasta sekä ruusupensaita. Kuva 5-1 Hoidettuja nurmikenttiä sekä lehmus- ja koivukujia Hennalan varuskunta-alueella.

23 20 Kuva 5-2 Vasemmalla urheilukenttää reunustava koivukuja, oikealla kuivan kedon kasvillisuutta avoimella kenttäalueella. Aidatun varuskunta-alueen reunamilla esiintyy myös kenttä- ja joutomaa-alueita, joilla vallitsee niitty- ja ketokasvillisuus. Kuvassa 5-2 esitetyn hiekkakentän lajistossa vallitsevat ketokasvit ja lajistoon kuuluvat mm. ahosuolaheinä, ketohopeahanhikki, ketosilmäruoho, ketokeltto, siankärsämö, ojakärsämö, pihatatar, keltakannusruoho, pikkulaukku, nurmipuntarpää, niittynurmikka, punasänkiö sekä keltamaksaruoho. Yksi laajemmista niittyalueista sijoittuu varuskunta-alueen eteläosaan; alueella kasvaa edellistä rehevämpää lajistoa, joka muodostuu mm. pietaryrtistä, puna- ja alsikeapilasta, koiranheinästä, pujosta, niitty- ja hiirenvirnasta, maitohorsmasta, peltosauniosta, leskenlehdestä, ketohanhikista, siankärsämöstä ja nurmipuntarpäästä. Kuva 5-3 Niittykasvillisuutta joutomaa-alueella.

24 21 Aidatun varuskunta-alueen eteläreunassa ja kuljetuskaluston varikkoalueen liepeillä on reheviä pientareita, joiden lajistoon kuuluvat mm. päivänkakkara, lupiini, pietaryrtti, pujo, alsikeapila, karhunputki, vuohenputki, peltokorte, maitohorsma ja leskenlehti. Alueet ovat lajistoltaan tavanomaista piennarkasvillisuutta ja ne ovat paikoin pensoittumassa (pajut). Sen sijaan molemmat varuskunta-alueelle sijoittuvat laajahkot harjoituskenttäalueet ovat hoidettuja ja matalana pidettyjä nurmikenttiä. Piennarten lajistossa esiintyy paikoin myös vähemmän yleisiä lajeja, kuten metsänätkelmää ja valkomesikkää. Haitallisista tulokaslajeista tavataan mm. kaukasianjättiputkea (yksittäisiä, ei runsas). Kuva 5-4 Piennarten lajistoa varuskunta-alueen eteläosissa sekä läntisempi harjoituskenttäalue. Aidatun varuskunta-alueen länsipuolelle sijoittuu vanhoja peltoalueita/harjoituskenttäalueita, jotka ovat avoimia mutta paikoin pensoittumassa umpeen. Vastaavia avoimia alueita sijoittuu myös varuskunta-alueelle voimajohtojen alle. Kasvillisuus on enimmäkseen rehevää ja lajistossa esiintyvät runsaina mm. maitohorsma, pietaryrtti, puna-apila, siankärsämö, hevonhierakka, paimenmatara, mesiangervo, pujo, koiranputki, niittyvirna, hiirenvirna ja särmäkuisma. Lupiini on vallannut paikoitellen laajojakin alueita ja myös jättipalsamia kasvaa ojien varsilla. Kuva 5-5 Rehevää niittykasvillisuutta voimajohtolinjalla ja entisillä peltoalueilla. Aidatun varuskunta-alueen luoteiskulmassa on nuoria kasvatusmetsiä rehevällä aluskasvillisuudella sekä avointa joutomaa-aluetta. Kuvan 5-6 kartalle on merkittynä selvitysalueen laajimmat avoimet niittykasvillisuuden hallitsemat kohteet.

25 22 Kuva 5-6 Laajimmat avoimet niittykasvillisuuden hallitsemat alueet Metsäalueet Selvitysalue on valtaosin rakennettua varuskunta-aluetta, jolla puusto on enimmäkseen puistomaista ja harvahkoa. Paikoin rakennusten lomassa esiintyy myös puuryhmiä, kuten edellä kuvaan 4-1 rajattu lepakoiden ruokailualueena toimiva varttunut männikkökuvio. Kuvan 5-7 kartalla on yleispiirteinen esitys selvitysalueen yhtenäisemmistä metsikköalueista. Varuskunta-alueen koilliskulmaan sijoittuu liito-oravien elinalueen osa (kappale 3). Helsingintiehen rajautuvalla alueella kasvaa järeää kuusikkoa, jonka aluskasvillisuus on kulttuurivaikutteista, mutta lajistoon kuuluvat myös mm. käenkaali, metsäkurjenpolvi, lillukka, lehto-orvokki, oravanmarja ja kultapiisku. Kuusikon eteläpuolelle sijoittuu koivuvaltaista kasvatusmetsää, jonka rehevään aluskasvillisuuslajistoon lukeutuvat mm. mesiangervo, ojakellukka, niittyleinikki, metsäkurjenpolvi, vuohenputki, nurmitädyke ja koiranheinä.

26 23 Kuva 5-7 Selvitysalueen metsiköt. Selvitysalueen eteläkärjessä on voimajohtojen halkomaa metsäaluetta, jolla vallitsevat kasvatusmetsät. Metsikkökuviot ovat varsin pirstaleisia, alueella on mm. lehtikuusikkoa, kasvatusmännikköä ja kasvatuskoivikkoa. Lisäksi laikkuina esiintyy umpeen pajukoitumassa olevia alueita sekä edustavimpana hyvin pienialainen varttunut kuusikko, jossa sekapuina kasvaa haapaa ja koivua. Metsätyyppinä kuusivaltaisella alueella on lehtomainen kangas, jonka aluskasvillisuudessa esiintyy mm. kieloa, lillukkaa ja käenkaalia. Selvitysalueen läntisin osa on metsäalueita. Selvitysalueen rajalla kasvaa varttunutta lehtomaisen kankaan kuusikkoa, jossa sekapuina esiintyy mäntyä. Kuusikko on kasvatusmetsää, mutta alueella esiintyvät lahopuut nostavat alueen monimuotoisuusarvoja. Kuusikon alikasvoksena kasvaa pihlajaa ja harmaaleppää, aluskasvillisuuden valtalajeina ovat mustikka, käenkaali, oravanmarja, metsäalvejuuri, kultapiisku ja lillukka.

27 24 Kuusikko vaihettuu mäelle siirryttäessä mäntyvaltaiseksi tuoreeksi kankaaksi, jolla sekapuina kasvaa kuusta. Puusto on tälläkin alueella varttunutta, aluskasvillisuudessa kasvavat runsaimpina mm. mustikka, puolukka ja kangasmaitikka. Varttunut männikkö rajautuu nuorehkoon kasvatuskoivikkoon. Kasvatuskoivikon alueella muusta ympäristöstä erottuu pieni avoin ja paahteinen kallioalue, jonka kasvillisuuteen kuuluvat mm. ahosuolaheinä, isomaksaruoho ja ketokäenminttu. Kuva 5-8 Varttunutta kuusikkoa selvitysalueen länsiosassa, oikealla nuorta lehtipuustoa peltoalueen pohjoispuolella. Kuva 5-9 Varttunutta männikköä selvitysalueen länsiosassa. 5.4 Johtopäätökset Hennalan selvitysalue on luonnonympäristöltään pääosin muutettua, ja sen arvot liittyvätkin lähinnä avoimiin kulttuuriympäristöihin ja varuskunta-alueen monilajiseen järeään puistopuustoon. Luontotyypeistä edustavimpia ovat varttuneet havumetsät selvitysalueen länsiosassa. Kyseisiin metsäalueisiin liittyy linnustollisia arvoja, ja niiden säästämistä nykytilassaan tulisikin mahdollisuuksien mukaan harkita. Alueella ei havaittu uhanalaista kasvilajistoa eikä uhanalaisia luontotyyppejä. Niittykasvien hallitsemille alueille on suunniteltu päiväperhosinventointia seuraavalla maastokaudella toteutettavaksi.

28 25 6. YHTEENVETO ARVOKKAISTA LUONTOKOHTEISTA Selvitysalueella esiintyy avoimia kulttuuriympäristöjä sekä monilajista järeää puistopuustoa, jolla on myös maisemallista arvoa. Linnuston kannalta arvokkaimmaksi alueeksi voidaan lukea kaistale ikääntynyttä havumetsää selvitysalueen länsikulmauksessa, jonka kuolleet kuuset tarjoavat ravintoa mm. tikoille, tiaisille ja puukiipijälle (rajaus kuvassa 2-4). Eteläisessä Suomessa järeää lahopuuta sisältäviä metsiköitä on nykyään harvassa ja alueen jättämistä nykyiseen tilaansa tulisi mahdollisuuksien mukaan harkita. Selvitysalueelle sijoittuu liito-oravan pesäpuu. Pesäpuu lähiympäristöineen on luonnonsuojelulain 49 :n mukainen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka, jonka hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Liito-oravan osalta toimenpidesuosituksia on esitetty kappaleessa 3.5 sivulla 16. Selvitysalueelle sijoittuu lepakoiden säännöllisesti käyttämä ruokailualue, joka tulee huomioida alueen maankäytön suunnittelussa. Alueen rajaus on esitetty kuvassa 4-2. ). Sotilaskodin takana sijaitsevan alueen turhaa valaisemista, pensaskerroksen harventamista ja aluskasvillisuuden siistimistä tulee välttää.

29 26 7. LÄHDELUETTELO Birdlife Suomen internetsivut ( Suomen alueellisesti uhanalaiset lintulajit. Viitattu Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. 143 s. Lahden valvonta- ja ympäristökeskus Lahden kaupungin liito-oravakartoitus vuonna Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. Birdlife Suomen julkaisuja nro 4. Suomen graafiset palvelut. Kuopio. 142 s. Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu , luonnonvaraisten lintujen suojelusta. Ramboll Finland Oy 2011: Kuntakeskuksen eteläpuolisen asemakaava-alueen liito-orava- ja linnustoselvitys. Hollolan kunta. 18 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 685 s. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. 113 s. Suomen ympäristökeskus, Eliölajit-tietojärjestelmä. Rekisteripoiminta Svensson, L., Mullarney, K. & Zetterström, D. 2010: Lintuopas. Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Otava. Helsinki. 442 s. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVAmenettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Suomen Ympäristökeskus. Ympäristöopas s. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. ( Viitattu ISBN Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu ( Lajien suojelu. Viitattu Vauhkonen, M. 2009: Osayleiskaava-alueiden linnustoselvitykset 2009: Hollola Okeroinen, Hollola Miekkiö, Lahti Jokimaa, Lahti Renkomäki-Ämmälä. Ympäristösuunnittelu Enviro Oy. 30 s. Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava. Helsinki. 567 s.