Hevosesittelyilta. Perjantaina Primus Tallin maneesissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hevosesittelyilta. Perjantaina Primus Tallin maneesissa"

Transkriptio

1 Hevosesittelyilta Perjantaina Primus Tallin maneesissa

2 Teemana tasoerot Hevosesittelyn pääteemana oli tasoerojen määrittäminen. Keskustelu on alkanut ratsastuskoulun oppilaiden tarpeista määritellä omaa ratsastustasoaan tai ryhmänsä tasoa esim. tunteja myytäessä Tuntipörssissä. Primus Tallin kanta asiaan on ollut, se ettei oppilaita haluta luokitella, se ei siis sinänsä kuulu Primus-filosofiaan. Toki talli ymmärtää tarpeen ja avointa keskustelua ja ideointia toivotaankin jatkossa asian tiimoilta. Maiju muistutti puheenvuorossaan, että tarvitaan tuntia harjoittelua, että tullaan mestariksi lajissa kuin lajissa. Tällainen toistomäärä tarkoittaisi 28 vuotta, jos joka päivä ratsastaisi tunnin. Eli armollinen omalle kehittymiselleenkin pitää olla vaikka tavoitteellisuus on hyvä asia. Kikka kertoi, kuinka jollain korkeammalla tasoluokituksella ratsastavalla ratsastajalla voi hyvin olla haasteita myös jossain alempi tasoisessa tehtävässä ja taas jokin helppo C-tason ratsastaja voi hallita hyvin jonkin helppo B-tason liikkeen jo erinomaisesti. Ei siis kannata liian orjallisesti tulkita tasoluokkia vaan katsoa ratsastajia yksilöinä. Team Primus näkee ja tuntee jokaisen ratsastajan taidot perikotaisin. He eivät tarvitse tasoluokitteluja omassa työssään. Team Primus on erittäin otettu sitä kiinnostuksesta, jolla oppilaat ovat ilmoittautuneet mukaan rataharjoituksiin. Suositus on, että kilpailujen osalta starttiluokat kannattaa keskustella oman opettajan kanssa. Ei kannata kerätä eri luokissa starttaamista kuin päänahkoja, sillä lailla radat on äkkiä suoritettu eikä uusia ole. Kikka antoi esimerkin omasta kilpailuhistoriastaan, jossa hän suoritti helppo A:1 jopa 20 kertaa ennen starttaamista vaikeammalla tasolla. Eri tasoissa voi hiomistyötä tehdä loputtomiin ja se kaikki hyödyttää seuraavalle haastetasolle noustessa. Kikka sanoi, että kaikki arvostetut hevosmiehet ja naiset kuten esim. Kyra Kyrklund, Arthur Kottas ja George Morris sanovat, että hyvässä ratsastuskoulussa näkyy oma leimallinen tyyli mistä merkkinä on yhtenäinen hevosenkäsittelytyyli ja ratsastustyyli. Tällainen oma tyyli alkaa Kikan mielestä näkyä Primuksella. Monesti systemaattinen hevosen käsittely lämmittää mieltä ja opettajat herkistyvät vaikka siitä kun asiakkaat taluttavat ohjeiden mukaan hevoset maneesiin kunnioittaen yhdessä sovittuja sääntöjä. Usein uuden tulokkaan erottaakin siitä, että pienissä asioissa toimitaan eri tavalla. Mutta nopeasti opitaan. Myös Team Primuksen hevosvalikoiman suunnittelussa tasoluokitusajattelu on vain yksi ulottuvuus. Hevoset valitaan terveyden, luonteen ja koulutustason ja käyttöhistoriansa mukaan. Yksi stiplu voi olla, jos hevonen muuten on positiivinen, ihana ja jaksaa tätä työtä ja asiakkaat tykkää. Joku hevonen vaan sopii sen hetken valikoimaa täydentämään ja päätös syntyy siitä. 2

3 «Arvostetut ratsastajat kuten esim. Kyra Kyrklund, Arthur Kottas ja George Morris sanovat, että hyvässä ratsastus-koulussa näkyy oma leimallinen tyyli. -Tällainen oma tyyli alkaa näkyä Primuksella.» Pääasiassa Team Primus valitsee hevoset ns. Gut feelingillä eli suomeksi perstuntumalla, kokemus puhuu ja vuosien tietotaito auttaa. Kukaan ei myöskään halua ryntäävää tai vihaista hevosta. Bena nousi esille ja Kikka kommentoi sen olevan mailman ihanin tyyppi, mutta kun se tarvitsee lomaa, se alkaa käyttäytyä arvaamattomasti. Mikissä taas ei ollut riittävästi virtaa, niin sille vaihdettiin tarhakaveri ja sillä saatiin se taas motivoitumaan. Hevoset, jotka ovat tehneet töitä paljon ja pitkään, kuten esim. WIlle tässä hiljattain, päästetään lomailemaan Vihtiin. Syynä voi olla myös selän hiertymät kuten Velillä. Lomalla hevoset eivät tee mitään, ne ulkoilevat runsaasti ja syövät. Osa hevosista nauttii lomailustaan niin etteivät tulisi takaisin ollenkaan, toiset taas kuten andaluusit odottavat innoissaan kotiin ja töihin pääsyä. Missiona pidetään, että on hevosia, joilla päästään maistelemaan asioita. Kikka muistutti ja toivoi, ettei nouse hattuun, kun saa vaikkapa kokeilla edistyneempien liikkeitä kuten sarjalaukanvaihtoja. Myös onnistuminen tuntuu erilaiselta eri hevosilla. Toiselle ratsastajalle hidas hevonen on haasteellinen, toinen taas on sähköpeppu, joka saa herkemmät hevoset kiihtymään. Jokaisella on omat haasteensa. Tärkeintä on, ettei epäonnistumisia jäädä märehtimään vaan keskitytään onnistumisiin, sanoi Maiju. 3

4 Hasse Esimerkkinä laadukkaasta ja koulutetusta hevosesta oli Hasse, jolta onnistuvat laukanvaihdot ja taivutukset, mutta jonka itsevarmuus vaatii kehittämistä ja tukea. Sitä on mahdollisesti sen käyttöhistoriassa ratsastettu liian kovaa, kun ratsastaja on säikähtänyt sen kovaa reaktiota. Taitojensa mukaan Hasse on siis luokiteltavissa korkeammalle tasolle, mutta johtuen näistä ominaisuuksista ja korkeasta jännittyneisyydestään sille sopivin kilpailutaso olisi helppo C. Taas Diamant, nuori hevonen sopii itseluottamukseltaan ja hermoiltaan sekä ratsastuskouluun että kilparadoille. Siinä missä Pate on ratsastettaessa hyvin tarkka, Diamant ja Burbon ovat luonteeltaan iloisia, kuuntelevia. Kikka Palermo Diamantin jälkeen Kikka nousi saksalaisen ruunan Palermon selkään. Upea ja näyttävän kokoinen ruuna on ollut isän ja pojan hevonen ja se on sitä sekä kokonsa että temperamenttinsä puolesta. Kikka kehui sitä erittäin osaavaksi hevoseksi, jolla voisi parin kerran jälkeen lähteä kisoihin. Kikka korosti Paten kohdalla, että pitkä koulutus ei aina tarkoita, että hevonen olisi helppo ratsastaa. Koulutettu hevonen voi helposti ottaa nokkiinsa vääristä tai epäselvistä avuista. Paten päätä ei sovi veivata vaan sen moottori on pistettävä käyntiin. Pate näytti KIkan ratsastamana parhaat puolensa ja sai yleisön ihastelemaan. Patella voi hyvin mennä ilman raippaa. Se ei tykkää jatkuvasta puristuksesta vaan sitä voi ridata hyvin rennolla ja rauhallisella alapohkeella kertoo Kikka hengästymättä laukatessaan Patella ympäri maneesin esittelyaluetta samalla kun puhui. Kikka mainitsi myös, että jotkut hevoset laihtuvat tullessaan uuteen paikkaan, mutta ei Pate, sitä ei pienet muutokset hetkauta. Paten hieman rehvakkaasta tallikäyttäytymisestä käytiin myös keskustelua. Sopiva ote on toimia hieman äijämäisesti ja näyttää, että nyt toimii kuri ja järjestys ja ratsastaja on isäntä talossa. Vaikka jämäkkä raipan kahvan kopautus boksin oveen voi toimia, ohjeisti Piia. Burbon Marjo otti maneesin haltuun seuraavaksi ratsastamansa Burbonin kanssa. Burbon omaa huomattavan kilpailuhistorian Virossa, se on mm. hypännyt B-luokkia. Sen historia juontaa samaan perheeseen, jolta on ostettu myös Wili-poni aikoinaan. Siinä missä Pate on ratsastettaessa hyvin tarkka, Diamant ja Burbon ovat luonteeltaan iloisia, kuuntelevia. Burbon ei jännitä, vaan se on rento ja siinä näkyy selvästi kokemus. Sitä pitää ikänsä vuoksi ridata pidempään. Sen laukka on myös pikkuisen hidasrytminen ja aavistuksen jopa löysä. Leon oli tarkoitus olla myös esittelyssä, mutta se oli levossa hammaslääkärikäynnin vuoksi. Näemme Leon ensi kerralla. Yleisökysymyksiä Yleisö sai kysyä Team Primukselta kysymyksiä tilaisuuden aikana. Tässä muutamia vastauksia. Miksi karsinanpaikkoja vaihdetaan usein? Tallissa karsinapaikkojen vaihtumiseen vaikuttavat lomavuorot ja tarhakaverit asuvat usein lähekkäin, että ne on helppo yhdessä viedä tarhaan. Uudet geelit Uudet geelit kannattaa irrottaa satulan ja satulahuovan välistä ja asettaa satulan päälle satulahuoneessa. Samoin niiden asettelu hevosen selkään satuloitaessa on helpompaa, kun kaikki osat ovat irti toisistaan. Milloin laitetaan hevoselle kuivatusloimi? Talvella kun useammilla hevosilla käytetään talliloimea, on hyvä tietää miten kannattaa toimia. Kun tuot hikisen hevosen talliin ja riisut satulan ja suitset sekä suojat pois, voit hyvin käydä laittamassa kaikki paikoilleen satulahuoneeseen. Kun palaat, tutki onko hevosen selkä/kyljet/kaula hikiset. Voit harjata hevosen kevyesti. Jos se on tämän jälkeen selvästi hikinen tai nihkeä, voit laittaa sille kuivatusloimen. Tallin henkilökunta vaihtaa myöhemmin varsinaisen talliloimen hevoselle eli sinun ei tarvitse tehdä sitä. Jos hevonen on täysin kuiva, voit pukea sille talliloimen. Burbonin kaltaiseen hevoseen ei saa häiriöitä epätarkalla ratsastuksella niin helposti, sanoi Kikka seuratessaan Marjon ratsastaman ruunan menoa. 4

5 Hevosesittelyssä tallin 4 uutta hevosta Valokuvat : Johanna Riihimäki ja Aliisa Mäkinen Esittelyn ratsastuskuvat löytyvät Sanna Sierilän albumista, joka on linkitetty seuran sivuille. Teksti : Nina Dahlblom Ruuna Quick Heinz, 2004 Tamma Diamante, 2008 Ruuna Palermo, 1997 Ruuna Burbon,

6

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS

PIENI HEVOSTAITO-OPAS PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

Ratsastuskoulu Leppälammentie 307 05100 RÖYKKÄ puh. 050-587 5432 30.08.2005 Tark. 17.2.2015

Ratsastuskoulu Leppälammentie 307 05100 RÖYKKÄ puh. 050-587 5432 30.08.2005 Tark. 17.2.2015 Equstom Oy TURVALLISUUSASIAKIRJA Ratsastuskoulu Leppälammentie 307 05100 RÖYKKÄ puh. 050-587 5432 30.08.2005 Tark. 17.2.2015 Turvallisuudesta vastaavat Sanna Siekkinen puh. 050-587 5432, varalla Mika Hämäläinen

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Miten ratsastaja voi vaikuttaa hevosen oppimiseen ja käytökseen?

Miten ratsastaja voi vaikuttaa hevosen oppimiseen ja käytökseen? Miten ratsastaja voi vaikuttaa hevosen oppimiseen ja käytökseen? Assosiatiivinen oppiminen Eläin muodostaa assosiaation kahden tai useamman asian välille Oppimista tapahtuu koko ajan, ei voi kytkeä pois

Lisätiedot

JA KOIVUESTE LAUKASSA

JA KOIVUESTE LAUKASSA Tehtävä 1. PORTAAT A YLÖS KENTÄLTÄ JA KOIVUESTE LAUKASSA Ratsukko kiipeää portaiden tasot I ja II käynnissä, kääntyy ja palaa käynnissä kentälle (A). Ratsukko hyppää portaat ylös kentältä laukassa ja kiertää

Lisätiedot

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy.

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy. Talliturvallisuusohjelma Liite 1. OHJEITA TALLILLA LIIKKUJALLE Liite 2. TURVALLISUUSOHJEITA RATSASTAJALLE Vironmäen Ponitallin TALLITURVALLISUUSOHJELMA Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Turvallisuusasiakirja

Turvallisuusasiakirja Vastuuhenkilöt Turvallisuusasiakirja o Sari Pakula 0407150654 o Ari Tiainen 0405018518 TOIMINTAOHJEET HÄTÄTILANTEESSA 1. SOITA HÄTÄPUHELU NUMEROON 112 2. KERRO MITÄ ON TAPAHTUNUT 3. KERRO TALLIN TARKKA

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Turvallisuus Asiakirja. Talman Talli

Turvallisuus Asiakirja. Talman Talli Turvallisuus Asiakirja Talman Talli Päivitetty 01.01.2015 Sisällysluettelo Turvallisuudesta vastaava henkilö sivu 3 Työntekijät Asiakkaat Alueella käyttäytyminen / toimiminen sivu 4 Hevoset Rakennukset

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

RATSASTUSKESKUS FENIXIN OHJEITA

RATSASTUSKESKUS FENIXIN OHJEITA RATSASTUSKESKUS FENIXIN OHJEITA Ohjeita ratsastustunnille tuleville Mikäli haluat varata, siirtää tai peruuttaa tunnin, otathan yhteyttä numeroon 045 263 1317. Voit jättää numeroon myös viestin. Tuntien

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin.

Repiviä tai viiltäviä kannuksia ei saa käyttää. Kannusten kärjet eivät saa osoittaa ylöspäin. Esteratsastussääntömuutokset 2012 315. Kilpailuissa tarvittava henkilökunta Turvallisuuspäällikkö* * = Pakollinen nimettävä. 5. RATSASTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 321. Kilpailuasu Verryttelyalueella

Lisätiedot

Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas

Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas Suomen Ratsastajainliiton Askellajiratsastusmerkki Merkkisuorituksen vastaanottajan opas Suomen Islanninhevosyhdistys SIHY ry:n koulutusvaliokunta 2014 Askellajiratsastusmerkki täydentää SRL:n valikoimaa

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE RAKENNE & ASKELLAJIARVOSTELU 3-vuotiaat 3-vuotiaiden rakenne- ja askellajiarvostelu suoritetaan samanaikaisesti. Hevoselle annetaan

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

PariAsiaa luentosarjan teemat

PariAsiaa luentosarjan teemat PariAsiaa luentosarjan teemat 1. Virtaa parisuhteen hyvinvointiin 2. Avaimia parisuhteen 3. Oivalluksia parisuhteen tunnetaitoihin 4. Kipinää kosketukseen parisuhteessa 5. Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 2 EI JOO 1. Hyvä ja huono kosketus Tavoite: Hyvän ja huonon kosketuksen tunnistaminen.

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto

Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto Asiakasarvon ymmärtää aina omalta kohdaltaan - Miksi käytän joitain tuotteita? - Tai miksi olen käyttämättä

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI Lounais-Suomen alueella toimii iloinen ja aktiivinen Nuorisotiimi, joka koostuu seitsemästä nuoresta ympäri aluetta. Tiimin vastaavana on Jenna Tammi. Jenna lisäksi tiimiin

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Syntymäaika ja -paikka: 12.1.2004, Liettua. ii. Etor PL. isä: Sapnas LT. emä: Akacija LT. ee. Alyva

Syntymäaika ja -paikka: 12.1.2004, Liettua. ii. Etor PL. isä: Sapnas LT. emä: Akacija LT. ee. Alyva Ametistas LT ruuna Syntymäaika ja -paikka: 12.1.2004, Liettua Rotu: Arabialainen täysverinen Hintaluokka: 5 000-7 999 e Omistaja: Miia Hämäläinen Puhelin: 050 5918209 E-mail: miia.h.hamalainen@luukku.com

Lisätiedot

ELL Elina Kummala Eläinklinikka Anivet

ELL Elina Kummala Eläinklinikka Anivet ELL Elina Kummala Eläinklinikka Anivet Luonnossa hevonen liikkuu etupainoisesti Ratsastettaessa pyritään siirtämään painoa enemmän hevosen takaosalle, lisäksi hevosta kootaan ja sillä on ratsastajan paino

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET Yhteispelianalyysi Moni on varmasti ihmetellyt ja yrittänyt ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyy määrätyllä tavalla. Käyttäytymiseen vaikuttaa sitä edeltävä tapahtuma

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi /7/7 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 %,6 % 0,0 %, % 0,0 % 0,0 % 7,9 % 7,9 %,6 %,6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.86)

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 3. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason rataharjoitukset 16.9.2017 Kisainfo 16.9.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely tapahtuu

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Tehyn. avain- sanat. päättäjille Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa

Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan rooli ja tehtävät arvokisoissa Joukkueenjohtajan tehtävät: Ennen matkaa: -Palaverit järjestelyistä (liitto, mj-valmentaja, mahdolliset tukihenkilöt) -Maajoukkue leirillä esittäytyminen,

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana esitelmä 23.09.2018/hk LIONS VERMOTOIMIKUNTA HISTORIAA Lionsraveja alettiin järjestää 1970- luvulla. Käpylässä Raviradan toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana järjesti tiettävästi

Lisätiedot

OHJELMA PORIN OLUT PARAS OLUT RATSASTUSKILPAILUISSA 2:- FII INI 111!llflirili NllllfllMlllli 111Illtlli 111ININJIII Hi II!FIIUIIIHIIII 11111l11!

OHJELMA PORIN OLUT PARAS OLUT RATSASTUSKILPAILUISSA 2:- FII INI 111!llflirili NllllfllMlllli 111Illtlli 111ININJIII Hi II!FIIUIIIHIIII 11111l11! TURUN RATSASTUS KOULU OHJELMA RATSASTUSKILPAILUISSA PORISSA SYYSK. 12 JA 13 P:NÄ 1936 2:- FII INI 111!llflirili NllllfllMlllli 111Illtlli 111ININJIII Hi II!FIIUIIIHIIII 11111l11! PORIN OLUT PARAS OLUT

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

SRL Urheiluseminaari. Håkan Wahlman

SRL Urheiluseminaari. Håkan Wahlman SRL Urheiluseminaari Håkan Wahlman Muodon vaikutus ratsastettavuuteen. Ratsastettavuuden vaikutus muotoon. Mitkä asiat vaikuttavat? Mihin asioihin voi vaikuttaa? Mikä muoto? Hevosen käyttötarkoitus määrää

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa

Taso 4: tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Taso 4: 23.7 19.8.2018 5-7 tuntia viikossa, painotus juoksuharjoittelussa Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit on suhteellisen kuumat, niin juoksut on tehollisesti suhteellisen kevyitä, jotta kuormitus

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA. Hämeenlinna 3.12.2009 Maija Federley Tutkija

HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA. Hämeenlinna 3.12.2009 Maija Federley Tutkija HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA Hämeenlinna 3.12.2009 Maija Federley Tutkija Oppilaat kokeilivat hybridioppikirjaa Saadaaks me viedä nää kotiin?! Ai pääseekö tästä nettiin?! Vähän me leijailtiin

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastuksen kasvulukuja Kansallisen liikuntatutkimuksen tulosten perusteella. Tämä artikkeli päivitetään, kun uusi tutkimus valmistuu. Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastusharrastus

Lisätiedot

WORKING EQUITATION KILPAILUSÄÄNNÖT TASOLUOKITUS

WORKING EQUITATION KILPAILUSÄÄNNÖT TASOLUOKITUS 1/ WORKING EQUITATION KILPAILUSÄÄNNÖT TASOLUOKITUS SUOMEN VERSIO Wefi Ry Versio 1.2 www.wefi.fi 2/ JOHDANTO & YLEISTÄ 3 Luokkajako 3 Taso 1 3 Osa-alueet 3 Taso 2 4 Osa-alueet 4 Taso 3 4 Osa-alueet 4 Taso

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE

LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE Kissalle määrätty lääkekuuri on erittäin tarkeää antaa ohjeiden mukaan loppuun saakka. Kuitenkin kissan lääkitseminen voi joskus osoittautua haasteelliseksi. Lääkkeen antajan

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

1 / 2. Sivu 1. K1 Ratsastustuntien ryhmäkoko on max 8hlö, oletko tähän tyytyväinen? K2 Olisitko valmis maksamaan enemmän pienryhmä (4-6hlö) tunneista?

1 / 2. Sivu 1. K1 Ratsastustuntien ryhmäkoko on max 8hlö, oletko tähän tyytyväinen? K2 Olisitko valmis maksamaan enemmän pienryhmä (4-6hlö) tunneista? #1 VALMIS Vastaustenkerääjä: Web Link 3 (Sivustolinkki) Aloitettu: 30. syyskuuta 2018 21:41:40 Muokattu viimeksi: 30. syyskuuta 2018 21:45:41 Käytetty aika: 00:04:01 IP-osoite: 37.219.241.20 Sivu 1 K1

Lisätiedot

Forsmanship Säätiön kurssi

Forsmanship Säätiön kurssi Forsmanship Säätiön kurssi Oikein laadittu suunnitelma sekä oikea ajoitus ja tunne takaavat, että opittu pysyy hevosella ikuisesti. - Stefan Forsman - Ymmärrät, miksi luonnollisessa hevostaidossa on tärkeää

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

KESÄRETKIÄ 2007. Kirjoittajat:

KESÄRETKIÄ 2007. Kirjoittajat: KESÄRETKIÄ 2007 Kuva: Leilan ottama kuva satapäisestä ratsulaumasta Virossa Tässä osiossa on muutamien ratsastajiemme omasanaisia kertomuksia kesän ratsastuskokemuksistaan. Tarinat olivat niin pitkiä mutta

Lisätiedot

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti Kuka on maahanmuuttaja? Milloin lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Turun ammatti-instituuttiin tulevat maahanmuuttajaopiskelijat

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 4. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason Drive-in rataharjoitukset 14.10.2017 Kisainfo 14.10.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely

Lisätiedot

Halloween kouluratsastuskilpailu

Halloween kouluratsastuskilpailu Oulunsalon Ratsastajat ry. OUSA Cup 2017 koulu, 4. osakilpailu 1.tason harjoitustasonkouluratsastuskilpailut Tuomari: Petri Lopakka Kilpailujen johtaja: Jaana Karjalainen, Linda Ervasti ja Tuija Halloween

Lisätiedot

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Baletin kovakärkisten tossujen kärjet joutuvat auttamattoman koville käytössä. Satiini, josta tossun pinta on yleensä tehty, on herkästi purkautuvaa ja rispaantuvaa,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

Toimintamalli-kortit

Toimintamalli-kortit Toimintamalli-kortit Nämä toimintamalli-kortit on toteutettu Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomi (AMK) -tutkinnon opinnäytetyönä yhteistyössä Green Care GREEN KARELIA -hankkeen kanssa. Yhteyshenkilönä

Lisätiedot