kasvattaa saarelaisten lapsiamaininki Maija Hauninen-Kallio Mainingin kamera kurkisti työn maailmaan elämää saarissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kasvattaa saarelaisten lapsiamaininki Maija Hauninen-Kallio Mainingin kamera kurkisti työn maailmaan elämää saarissa"

Transkriptio

1 maininki elämää saarissa HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI MARRASKUU 2009 Mainingin kamera kurkisti työn maailmaan KAKSKERRAN TIISTAIKERHO TARJOAA SIELULLE SEURAA JUUSO SUONTAMA HUOLTAA LEPPOISTEN SAARELAISTEN HORMEJA MERIN JA JEREN MARRASKUUN KUULUMISET Maija Hauninen-Kallio kasvattaa saarelaisten lapsiamaininki 1

2 marraskuu 2009 LAKRITSIT POIS LIIKENTEESTÄ Marraskuussa on pimeää kuin korpin kainalossa. Jouluvalot eivät vielä tuiki eikä valoa tuovasta pysyvästä lumesta ole kuin unelmaksi. Pimeys kuuluu syksyllä asiaan, mutta varsinkin liikenteessä on tehtävä itsensä näkyväksi. Saarillamme on kapeita teitä ja pitkiä pätkiä ajoratoja, joilla liikutaan bussilla, autoilla, polkupyörillä ja jalan. Pyörätiet helpottavat paikoin, mutta aina välillä pyörä- ja ajotietkin kohtaavat. Tumman tien ja tummien vaatteiden summa voi koitua kohtalokkaaksi valinnaksi kun liikumme samoilla kohtauspaikoilla jalan ja autoilla. Ilman valoja ja kunnon heijastimia olemme kuin lakritsi asfaltilla näymme huonosti ja olemme hankalia väistää. Onneksi meillä on vara näkyä. Heijastin pipoon, heijastin reppuun, heijastin hihaan ja heijastin peppuun niin ei tarvitse arvailla missä liikutaan. Lasten heijastimettomat reput ja ulkovaatteet voitaisiin kieltää omalla saarelaislailla. Koulut ja päiväkodit onneksemme järjestävät heijastinkilpailuja, jotka muistuttavat heijastimen käytöstä. Mites se lienee meillä aikuisilla? Ulkoilupuvun taskusta voi löytyäkin heijastin, mutta entäs tummissa pikkujoulutamineissa? Diskopallolta ei tarvitse näyttää, mutta erotuthan tiestä? Turvallista marraskuuta, pysytäänhän ehjinä! Saaresta, Pirjo Huttunen päätoimittaja Ps. Vasullinen heijastimia voisi olla hyvä isänpäivälahjan liite. Onnea kaikille Isän arvonimeä kantaville! maininki HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI 9 myynti Annukka Salminen annukka.salminen@maininkilehti.fi ilmoitukset@maininkilehti.fi KAUPPIAS HOITAA HOMMAN K-MARKET DELI PALVELEE MYÖS SUNNUNTAISIN YMPÄRI VUODEN KLO Haarlan liikekeskus, Aamunkoitonkatu 1 TERVETULOA! juttuvinkit ja palaute toimitus@maininkilehti.fi Maininki, Palokulmantie 8, Turku kustantaja ja julkaisija Maininki-lehti Oy päätoimittaja Pirjo Huttunen toimitus@maininkilehti.fi taitto Mainoskioski, Mia Honka kansikuva Sini Silván paino Newprint Oy paperi G-Print 100 g painosmäärä 3800 kpl jakelu Kotitaloudet ja yritykset Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan alueella LUETTAVAA tässä numerossa 4 Kutsuvieraana Jarno Koivunen 4 Kakskerran tiistaikerho 9 Tullaan tutuksi: nuohooja Juuso Suontama Minä hirvensalolainen: Maija Hauninen-Kallio 16 Saarelaisia työn ääressä 22 Merin ja Jeren marraskuu 2 maininki maininki 3

3 K U T S U V I E R A S Tiistaikerhossa on Tervehdys liikuntapalvelukeskuksesta! Syksyn ensipakkaset on saatu ja keli on mitä raikkain ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Kaikille liikkujille on ilmestynyt uusi pyörätie- ja liikuntapaikkakartta. Se on perustyökalu seudun ulkoilijoille ja muillekin liikkujille: kartta kertoo sen, mitä liikuntaa missäkin voi harrastaa. Pyörätiepuolelta hahmottaa seudun pyörätieverkoston tavallisia peruskarttoja paremmin. Kääntöpuolella on kaikki seudun erilaiset liikuntapaikat suunnistusmetsistä uimarantoihin ja jalkapallokentistä kuntosaleihin. Kartta on saatavilla liikuntapalvelukeskuksen asiakaspalvelusta, suurimmista liikuntatiloista, uimahalleista, polkupyöräliikkeistä, kirjastoista, Turku Touringista (Aurakatu 2) sekä Turku-pisteestä (Puolalankatu 5). Ulkoilumahdollisuuksiin tulee parannusta, sillä Hirvensalon kuntoradan eli Antin lenkin kunnostus on tällä hetkellä käynnissä, ja se valmistuu marraskuun puolivälissä. Lenkkiä peruskorjataan ja raitin varrelle tulee suuren suosion saaneita ulkokuntosalilaitteita. Kuukauden päästä on siis mukava käydä kävely- juoksu- tai hiihtolenkin lomassa tekemässä myös lihaskuntoliikkeitä turvallisilla laitteilla. Laitteiden mukana on aina pieni ohjeistus tehtävästä liikkeestä, joten kuntosaliosaamistakaan ei tarvita laitteilla harjoitteluun. Saarten liikuntasalit ja paikat tarjoavat liikunnallisia vaihtoehtoja sekä lasten että aikuisväestönkin harrastamiseen. Alueen aktiiviset seurat järjestävät monenlaista laadukasta liikuntatoimintaa, joten osallistuhan myös heidän toimintaansa. Näin varmistat hyvät alueelliset liikuntapalvelut jatkossakin. Liikunnan ja liikkumisen vaihtoehtoja on useita, ja varmasti kaikille löytyy sopiva kuntoilumuoto. Jos et vielä ole varma omasta lajistasi tai liikuntamuodostasi, niin otahan yhteyttä. Liikuntapalvelukeskus tarjoaa useita vaihtoehtoja vähän liikkuville tai liikuntaa aloitteleville ja seurapuolelta löytyy palveluita myös meille himoliikkujille. Liikunnallista ja happirikasta syksyä Liikuntapalveluvastaava Jarno Koivunen jarno.koivunen@turku.fi Berta Kiviharju on 90-vuotiaana kerhon vanhin jäsen. todella lystiä Joukko iloisia naisia ja miehiä ottaa vierailijan avosylin vastaan. Kahvit on keitetty, voileivät tehty ja makeat aseteltu pöytään. Nuorelle tulijalle tämä on vuoden pysähdyttävin tapaaminen. Täältä ne löytyvät, elämisen ilo ja onni ystävistä. meidän juttu Tiistaiaamu, kello Kaskertatalon piha on täyttynyt autoista ja sisältä kuuluu iloinen seurustelu. Jokaviikkoinen kerho starttaa tällä kertaa paikan päällä, ensi viikolla onkin taas vuorossa retki. Jäsenet johdattelevat vierailijan kerhon 13-vuotiseen historiaan, tapahtumiin ja periaatteisiin. Kerho on ideologialtaan sitoutumaton, sen jäseniltä ei peritä osallistumismaksua, eikä rahaa kuluteta liikaa. Sairauksista ei puhuta, eikä juoruaminen ole hyvän käytöksen mukaista. Sen sijaan kaikilla on sananvalta ja yhdessä tehdään kaikkea hauskaa. Kerholla on monta mottoa tai ohjenuoraa, jotka kertovat yhdessä olemisen tärkeydestä. Minun takkini ei tarvitse lankaa, ei neulaa, mutta minun sieluni tarvitsee seuraa. - On mukavaa, kun odottaa aina sitä tiistaipäivää, he kertovat. EI TIEDÄ NUORENA KUIN HAUSKAA ON VANHANA Naurun pyrskähdyksiä ei puutu. Tarinoita kerrotaan ja välillä vakavoidutaan koskettavista runo- ja lauluesityksistä. Ystävät tuntevat toistensa vahvuudet ja kannustavat toisiaan käyttämään taitojaan. On kirjoitustaitoisia, näyttelijän lahjakkuuksia, maalareita ja laulajia. Esiintyä ei tarvitse, vaan saa myös nauttia toisten taidoista ja tarinoista. Elämänkokemus on kerhon tärkeä valtti. Vanhimpia jäseniä kuvataan aurinkoisiksi ilopillereiksi. Kerhon vetäjä Marjatta Männistö esittelee joukon vanhimman, kunniajäsenen, Berta Kiviharjun. - Niin se aina on, että jonkun on oltava se vanhin, Berta toteaa huumorimielellä. TERVEYSSISAR, KÄTILÖ, RUUSTINNA BERTA KIVIHARJU Bertan 90-vuotispäiviä on juuri vietetty ja kaikki vakuuttelevat hänen ihanaa olemustaan. Paikkakuntalaisille Berta on tuttu ruustinna, kätilö ja terveyssisar, joka joutui aikoinaan paikkaamaan lääkärinkin virkaa kaupungin etäisyyden vuoksi. Välimatkat olivat vaikeakulkuisia ja apua tarvittiin yön pimeydessäkin. Berta kertoo, miten helmikuussa 1949 oli tullut soitto sairaan luokse Niemenkulmaan. Matkalla terveyssisar oli vahingossa pudonnut potkukelkkoineen ja laukkuineen jäihin, mutta kuin onnen kaupalla, oli mukaan otettu puukko pelastanut hänet avannosta. Sairaskin oli ehtinyt jo toipua, kun merestä selvinnyt auttaja pääsi märissä vaatteissa perille. Nyt 90 vuoden iässä hän hehkuu iloa keskustellessaan vierustoverin, Annikki Nurmen kanssa. Viime keväänä Berta oli esiintynyt näytelmässä koululaisena, Annikin tyttärenä, ystävykset kertovat nauraen. 4 maininki maininki 5

4 MARJATTA MÄNNISTÖ, KERHON VOIMA Marjatta Männistö on ottanut kerholaiset siipiensä alle. Marjatan panosta kerhon hyväksi kiitellään. Hän on innostava ja hoitaa retkijärjestelyt viimeisen päälle. Kohteina on ollut erikoisia paikkoja, jonne muuten ei tulisi lähdettyä. Huonojalkaisetkin otetaan huomioon. On käyty eduskunnassa, Kultarannassa, teattereissa, kalkkikaivoksessa, vankilassa, jopa Aurajoen alla. Kerhossa on innostuttu uusista ja haastavistakin asioista. He ovat olleet mannekiineina, laulaneet karaokea, tehneet hyväntekeväisyyttä, osallistuneet keskiaikamarkkinoille ja olivat Suomessa ensimmäisinä kokeilemassa sauvakävelyäkin. Luovia kykyjä on käytetty avustajina TV-sarjoissa ja elokuvissa, kuten Hovimäessä, Levottomissa, Kuutamolla ja Riisutussa miehessä. Levottomat -elokuvassa Annikki Nurmen piti ryystää kahvia sokerinpalan kera. - Samuli Edelmanin lausuessa vuorosanoja, unohtui aivan, että sairastan sokeritautia, Annikki nauraa. Vierailijan tehdessä lähtöä lauletaan yhdessä kiitoslaulu. Tässä seurassa aika saisi pysähtyä. Elämä on maraton, muttei se ole mahdoton, muistutetaan. Ymmärrän, että heissä piilee paikkakunnan kallisarvoinen historiantietämys. Monilla on ollut tärkeä rooli saarten toiminnoissa. Tapaamisen jälkeen tuntee iloa, että on täältä kotoisin. Teksti ja kuvat: Tiina Törnström Tässä seurassa aika saisi pysähtyä. soffadiili TULE TEKEMÄÄN SUOMEN PARAS HYVITÄMME SOHVASTASI TAI KALUSTOSTASI VANHASTA VÄHINTÄÄN JOPA LISÄETUNA KOTIINKULJETUS OTA VAIKKA KUVA SOHVASTASI MUKAAN! HUOM! HYVITYS MYÖS TARJOUSHINNOISTA! ILMAISEKSI! Dora divaanisohva. Viemme samalla vanhat sohvat pois veloituksetta! MEIKÄLÄINEN MAIJA TURUN OK !"#$%&'()*+",, //012 6 maininki 3')4-,(56)+5',6"*("'+",, maininki 7 Tästä DIILI hintasi 9%6(-,:-;8/12< Maksat vain 1.395

5 tullaan tutuiksi Lämmityskauden alkaessa nuohoojamestari Juuso Suontama on tuttu näky satavalaisten ja kakskertalaisten katoilla. Lakisääteinen, säännöllinen nuohous on lisännyt kotien turvallisuutta. Hinnat: Vanha Hämeentie 134, TURKU Puh.(02) !"#$#%&"'"()&*+, *"'-./-$(0()&*,/-, $--%"1*(*,2"**(/&., 2#$--.3*!"#$%%&%'()* +(,-'./01%%"%)*23* 43"%+0%5#)*.%&)3$3)(/%33"%)6 74%(&*"(4(-'*20.3* 899:$;+."< ** 7)3*-,)(-))=*23*.--5=* ('%))("-< EDULLINEN & NOPEA DRIVE IN RENKAANVAIHTO!"##"$%&'()*++,*-.&/(0)/0"/,*1"20" 3"4*5678*+99*:%;*5678*+9< C.40G#H/'(*(&IHJ0%(4D(&$((0)/%&DE)2FKI(*!"#"$%"&'"()*(+"&,-&)+-.*$%"&/0123 Nokinen mies katollasi Nuohousilmoitus tulee kuin monelle kutsu hammaslääkäriin. Asukas ei pääse asiaa unohtamaan tai siitä laistamaan. Kotitalot nuohotaan kerran vuodessa, kesäasunnot joka kolmas vuosi. Säännöllisellä nuohouksella ehkäistään nokipaloja. Palossa hormin lämpötila nousee yli asteiseksi, jolloin vaarana on hormin halkeaminen ja palon leviäminen. YHÄ YLÖS YRITTÄÄ, KATOLLE HÄN KIIPEÄÄ Iloisesta nuohoojamiehestä tulee nopeasti mieleen lastenlaulun nokipoika. Lauluun hän ei kuulemma ole vielä kyllästynyt. - Aika vähän sitä on kuullut. Päinvastoin yritän saada lapsia yleensä laulamaan, mutta niitä tuppaa ujostuttamaan. 8 maininki maininki 9

6 Syksyinen aamu Kakskerrassa. Paikallisten talojen tulisijat piipunnokalta suuluukkuihin ovat tulleet nuohoojamestarille tutuiksi. Täälläpäin asukkaat ovat hyvin leppoisia Nokimiehen tunnistaa tummista varusteistaan ja nokisesta nenänalusesta. Varusteita ei ole monia, vain vaatteet, vaijerit ja kauha. Kauhan tehtävää on korvannut osittain imuri, jolla nokea saadaan entistä helpommin ja turvallisemmin kerättyä. Työturvallisuuden kannalta noki voi olla vaaraksi pitkän päälle. Entisestä kirvesmiehestä tuli nuohoojamestari 12 vuotta sitten sedän innoittamana. Suontaman veljekset työskentelevät Turun seudulla, Juuso viidettä vuotta Satavan ja Kakskerran alueella. - Täälläpäin asukkaat ovat hyvin leppoisia. He ymmärtävät selvästi työn tärkeyden ja kokevat nykyisen järjestelmän itselleen helpoksi, nuohoojamestari kertoo. Saarten asukkaille hän toivottaa turvallista polttokautta. Teksti ja kuvat: Tiina Törnström LÄMMITÄ TURVALLISESTI JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISESTI: Puilla lämmittäminen on perinteinen suomalainen lämmitystapa, joka ei ekologisen tietoisuuden kasvaessa ole vähentymässä. Nuohoojamestari muistuttaa muutamista turvallisuustekijöistä. - Tulipesiä ei tule jättää palaamaan valvomatta. - Tuhkat tyhjennetään säännöllisesti metalliseen ämpäriin ja ne viedään kauemmas rakennuksesta. Muovinen ämpäri syttyy herkästi palamaan ja talon nurkalla se voi sytyttää koko rakennuksen. Puun palamisessa syntyy päästöjä, joiden määrään talon lämmittäjä voi itse vaikuttaa. - Oikealle paikalle sijoitettu, tehokas ja varaava takka vaatii vähemmän polttopuita suhteessa lämmöntuotantoon. Monet suomalaiset, kehittyneet takat ovat tehokkuudeltaan maailman kärkeä. - Polta vain puhdasta ja kuivaa puuta. Märät puut palavat tehottomasti, ne savuttavat ja synnyttävät enemmän päästöjä luontoon. Samalla tulipesä menee huonoon kuntoon. - Puiden sytyttäminen päältä vähentää savuja ja tuottaa paremmin lämpöä. Ohjaa pesään tarpeeksi ilmaa, jotta puut syttyvät nopeasti kauttaaltaan. Sytyttäminen on taitolaji, jossa voi kehittyä. 10 maininki maininki 11

7 minä hirvensalolainen Maija Hauninen-Kallio valitsi joulukuun saarelaiseksi pyöräilevän ja sinnikkään naisen... Pihakoivu löysi paikkansa Kuka: Maija Hauninen-Kallio, lastenhoitaja Harrastukset: Tanssi, pianonsoitto, puutarha, musiikki, kuntosali, suppilovahveroiden, kantarellien ja karvalaukkujen metsästys. Suuri intohimo, kun olkapää sallii, on kangaspuilla kutominen. Parasta saarilla: Luonto, joka houkutteli saarille takaisinkin, oma koti ja rauha. Kun oikein kotipihalla kuuntelee, ei kuulu mitään. Oma saarihistoria: Syntynyt Kulkkilassa lähellä nykyistä kotiaan, käynyt asumassa muutaman vuoden Martinmäessä, kunnes luonto ja rauha houkuttelivat vastustamattomasti takaisin rakentamaan oman kodin. Maija Hauninen-Kallio kertoo, että rakentaessaan taloa hän toivoi sen edustalle pihakoivua. Rakennusmiehet tuumasivat, että louhitun kiven päälle perustettuun pihaan koivun voisi toki istuttaa, mutta puu veisi tuhat litraa vettä päivässä, eikä kasvaisi sittenkään. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Pihalla kasvaa kaunis nuori koivu, joka on syntynyt ja asettunut talon edustalle omasta aloitteestaan. - Juuri siihen, mihin sen suunnittelinkin. Maija Hauninen-Kallion omat juuret ovat vahvasti kiinni Kulkkilan mailla, jonne jo hänen isoisänsä muutti Vahdolta. Lapsuusmuistot ovat yhä lähellä, vaikka niihin on ehtinyt tulla etäisyyttä. Ajan myötä kokemusten arvo korostuu. - Vanhempiani haluaisin kiittää siitä, että on annettu itsenäisyyttä ja vastuuta. Mitään rakkaus sanaa ei tarvinnut sanoa siihen aikaan, mutta aina oli myös se tunne, että oltiin tärkeitä ja rakkaita. Vastuullisia tehtäviä riitti, kun kyse oli maatalosta. Sisarusten yhtenä tehtävänä oli aika ajoin hoitaa mammaa ja hakea apua jos tarvittiin: - Häntä hierottiin, laitettiin nitroa kielen alle. Oltiin iltoja hänen kanssaan kun hän sai niitä sydänkohtauksiaan, Maija Hauninen-Kallio muistelee ja arvioi olleensa silloin kymmenvuotias. - Siellä pelattiin dominoa ja saatiin jaffaa, mitä kotona sai vain saunailtoina. EMÄNTÄKOULUN KAUTTA LASTENHOITAJAKSI Keskikoulun hiljainen ja kiltti tyttö teki itsenäisen ja rohkean päätöksen lopettaa koulun. Äiti ehdotti jatkoksi emäntäkoulua. - Ensimmäinen ajatus oli, ettei sinne ainakaan. Mutta isän 50-vuotispäivien alla tuli sellainen olo, että pitäisi olla paikka, mihin mennä kesän jälkeen. Onneksi hän sai kirjeen juuri juhlapäivänä ja pääsi kuin pääsikin sanomaan sukulaistädeilleen, että on emäntäkouluun menossa. Emäntäkoulun jälkeen hän teki sijaisuuksia päiväkodissa ja hakeutui edelleen lastenhoitajakoulutukseen: - Olen ollut Lautturinkadun päiväkodissa 27 vuotta. Maija Hauninen-Kallio on monen perheen tuttu juuri päiväkodista. Asiakkaat aloittavat hänen kanssaan pikkupiiperoisina, monia hän on tavannut uudelleen jälkeenpäin. - Pidämme täällä metsäkirkkoa, siellä tapaa monia rippikouluikäisiä, Hauninen-Kallio kertoo. Keneen pikkulapsena tutustuu, tuntee parikymppisenäkin. Juuri rippikouluiässä tunnistaminen vahvan kajalin takaa voi olla kaikkein vaikeinta. PÄIVÄKODIN DRAMAATTINEN KEVÄT Viime keväänä päiväkoti juhli 60-vuotisjuhliaan ja sinne odotettiin kaupungilta tervehdystä. Sen sijaan saatiinkin shokkitieto aikeista lopettaa koko päiväkoti. Ilmoituksen jälkeen 30 ihmistä keskeytti viikonlopun vieton. Tultiin hätäkokoukseen pohtimaan tilannetta kuka mökeiltään ja kuka mistäkin. - Oli käsittämätöntä, kuka oli esimerkiksi havain- 12 maininki KUUKAUDEN MARJA-TERTTU SAARELAINENRANTANEN RAMI KOSKELAINEN IRMELI VIKAMA RIKU LEHTINEN MAIJA JA KALEVI ROTHBERG OLLI JA LEENA NUMMELA SILVE ISAKSSON MICHELA FINGERROOS maininki 13

8 Maija Hauninen-Kallio kertoo pitäneensä vuorotteluvapaata. Se oli työuralla tärkeä hengähdystauko, kun viimein vain malttoi lähteä. - Tajusin, että jos otan sormen pois vesilasista siihen ei jää kuoppaa. RIKU HEIKKALA ULLA-MAIJA LAKKA MARTTI LEHTO nut tilat puutteellisiksi, kun ei kukaan ollut käynyt niitä katsomassa, Maija Hauninen-Kallio kertoo. Vaikka päiväkoti on vanha, sitä rakastetaan. - Mieheni Timo Kallio oli kokenut saman Wärtsilässä, kun näkee että työtä on vaikka kuinka ja sitten firma siirretään pois Suomesta. Että miten päiväkodin lopettaminen voisi olla totta, kun lapsia on jonossa, eikä ole yhtään tyhjää paikkaa. Lautturinkadun päiväkoti ei ole mikä tahansa päiväkoti. Jo sen vanhempainyhdistys toimii hyvin harvinaisella tavalla, yhdessä. On yhteisiä pihatalkoita, retkiä Korkeasaareen ja Teijolle, on laivareissuja, urheilukilpailuja isille ja omia juttuja äideille, kesällä koko perheelle. TURVALLISUUTTA JA VASTUUTA - Lautturissa on kiva olo, ei ole koskaan vaikea tulla töihin, Maija Hauninen-Kallio kertoo. Hän jakaa työssään sitä turvallisuuden ja välittämisen perintöä, minkä on saanut lapsena. Päiväkodin lapsetkin saavat vastuuta, pieniä tehtäviä, joiden tekemisestä kasvaa aito ylpeys. - Lapsityövoiman hyväksikäyttöä, Maija Hauninen-Kallio nauraa, kun kertoo pistävänsä lapsen viemään vaikkapa leipäkorin kaappiin. - Pitää pyytää tekemään, mutta sitten myös kannustaa, että olet pärjännyt hyvin ja auttanut. Hauni- ELINA VAKKURI-MÄKI MAIJA HAUNINEN-KALLIO nen-kallio pitää tärkeänä myös sitä, että vanhempia ja aikuisia kunnioitetaan. ITSE RAKENNETTU, OMANNÄKÖINEN KOTI - Seitsemän vuotta asuin välillä Martinmäessä ja sitten tulin takaisin. Halusin hirsitalon. Veljeni sitten sanoi, että mikset rakenna itse. Ja kun olen sellainen kuin olen, niin seuraavalla viikolla olin sitten tekemässä kauppoja hirsitalopaketista. Asioita voi harkita pitkäänkin, mutta kun visio on selvä, asiaan on vain tartuttava. - Kävin hakemassa lainaa aina lisää vähän kerrallaan, kun pankissa oltiin varovaisia. Olin ihan kantaasiakas, Hauninen-Kallio nauraa. Koti on viehättävä hirsitalo, jollaista ei asemakaava-alueilta löydy. Talo on Kulkkilassa parin sadan metrin päästä lapsuuskodista. Naapurissa asuu veli. Maija Hauninen-Kallio rakensi talonsa itsenäisenä naisena, mutta sitten kävi onni: löytyi ihana mies, jonka mukana tulivat sitten lapset ja lapsenlapsetkin. - Kun mieheni lapsenlapsi oli kylässä ja aamulla tuli meidän viereen, niin tuli sellainen olo, että sain tämänkin kokea. Lapsena toivoin isoa perhettä ja se ei ehkä tullut siinä muodossa, mitä ajattelin silloin, mutta se tuli kuitenkin. PYÖRÄILEVÄ ARJEN SANKARI Seuraava kuukauden saarelainen on henkilö, jolla on rikas kokemus saarten elämästä. Kuukauden saarelainen on Maija Hauninen-Kallion isän nuoruudenystäviä. Kyseinen henkilö ei ole elänyt helppoa elämää, mutta hänellä on taito olla hyvin positiivinen. Kulkiessaan pyöränsä kanssa hän osaa ottaa vastamäetkin myönteisesti: kun iso mäki on edessä voi pyörää taluttaa ja sitten onkin jo melkein perillä. Paluumatkalla siinä on leppoisan alamäen paikka. - Hänessä näkyy se elämänilo. Hänessä on esikuvaa sille, jos elämän osaisi ottaa samalla tavalla kun ikää tulee lisää. Teksti ja kuvat: Sini Silvàn Kun olen sellainen kuin olen, niin seuraavalla viikolla olin tekemässä kauppoja hirsitalopaketista. PEHMEYTTÄ JALKOJESI ALLE MARICKENIN MATTOSTUDIOLTA Ja tämä on vain osa Marickenin kokonaissuunnittelua. MUISTA MYÖS OUTLET-TAPETIT 3-8 / RULLA! Pernontie 4, Raisio puh Avoinna ma-pe la maininki maininki 15

9 Kuvat ja teksti: Mikko Laaksonen / Monsuuni.com Essi Jokinen (vas.) & Janita Korhonen (oik.) Ammatti: Parturi-kampaajia Paikka: Hiuskeskus Haarla Salla Sillanpää Ammatti: Hevosenhoitaja Paikka: Friskalan ratsutalli Satu Heino Ammatti: Sairaanhoitaja/Lähiesimies Paikka: Karinaranta, tehostetun palvelun koti, Lounais-Suomen syöpäyhdistys Marja-Leena Louhi Ammatti: vapaaehtoistyöntekijä, Ahkerat Kertut, Lounais-Suomen syöpäyhdistys Paikka: Meri-Karina Saarelaisia työn ääressä 16 maininki maininki 17

10 !"#$%"&"'$%()##"))*"%*++''"##,(,#!"#$%%&$'((##)*%+&,+-".))-%&("/$"$*+--0*%$" 102,+*%$"3456 7$%%2#&&8+"9+':&";)" <$#+1$-%&+"=6 A="=BC"444A $12&--$"$:8&*&-"8#2"5! / ISÄNPÄIVÄ Isukit juhlii, onko lahja jo hankittu? Tässä Mainingin toimituksen vinkit isän lahjomiseen: isänpäivän eräretki, aamukahvi tarjoillaankin sängyn sijasta lähimmässä rannassa tai kallion kupeessa tai Kuhankuonolla, kirja Koneen ruhtinas Pekka Herlinin elämä, itse tuunattu t-paita, nenäkarvatrimmeri, auton siivous ja pesu, hieronta, jalkahoito, kello, kokkikurssi, mielimusiikkia, kuulokkeet ja aikaa kuunnella, hattu, uudet alusvaatteet (vaimolle?), reinot, puuntaimi Andien rinteille, uusi tyyny, basilikan lehteen käärittyjä suklaapaloja punaviinitilkan kera, harrastelehden vuosikerta,...vielä yksi lapsi? Alunperin isänpäiväperinne on tullut Yhdysvalloista. Vuonna 1949 ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat päivää juhlittavaksi kaikissa Pohjoismaissa. Aika monessa maassa Isänpäivää juhlitaan kesällä kutakuinkin samaan aikaan kun meillä juhannusta. Marraskuussa isiä juhlitaan meidän lisäksemme Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. MYYDÄÄN 40-luvun funkkis lipasto. Leveys 140cm, korkeus 84cm, syvyys 45cm. Hp 200e/tarjous. Elfa peililiukuovet 2 kpl. Leveys 55cm, korkeus 242cm. Valkoinen metallikehys, mukana kiskot. Voi lyhentää. Hp.90e/tarjous Kokoontaittuva GP Racing autorata Hp.30e Puh Piano GEYER 850 e+palli puh Askon kukallinen vuodesohva (vuodekoko 135x190) 70 e. p LAHJOITETAAN 3+2 istuttavat Iskun sohvat. 2 kpl lepotuoleja (punottu) + jalkapallit 2 kpl. Puuosat koivua. TV-taso, koivua puhelinpöytä, koivua puh Suomalainen pankki Aktia on Suomen vanhin suomalaisomisteinen pankki. Aktian perustukset valettiin jo yli 180 vuotta sitten, kun vanhin Suomessa nykyisin toimivista talletuspankeista perustettiin. Kotimainen Aktia korostaa paikallisen läsnäolon ja asiakaslähtöisen päätöksenteon tärkeyttä. Asiakkaamme saavat laadukkaita pankki-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalveluja. Sovitaan treffit! Minna Lehto puh minna.lehto@aktia.fi Maritta Virtanen puh maritta.virtanen@aktia.fi Aktia Pankki Oyj Turku Kauppatori, Yliopistonkatu 15, Turku Soile Mahkonen puh soile.mahkonen@aktia.fi Pikkujoulut, synttärit, polttarit, joukkueet, työporukat ym. Koe erilainen elämys LASER GAME hallissamme PAINTBALL GAME mahtava syysale asevuokra vain 15 /vkl megazone.fi/turku Eerikink. 4 p päivystys PERINTEINEN HIRVENSALON HIIHTOKESKUKSEN SUKSIPÖRSSI PE & LA-SU Tuo käytetyt lasketteluvälineesi myytäväksi Hirvensalon hiihtokeskukseen. Esimerkiksi käytetyistä lumilaudoista, suksista ja monoista valtava kysyntä. Myynnin voit jättää meidän huoleksemme! Huom! Suksipörssiin ei vastaanoteta myytäväksi luistimia. OSTA! MYY! VAIHDA! Tilaisuuden järjestää Turun Slalomseura ry. Välitetyistä tuotteista peritään välityspalkkio, joka menee lyhentämättömänä seuran nuorisotoiminnan hyväksi. Tilaisuudessa lisäksi tietoa seuramme toiminnasta sekä vinkkejä suksien ja lautojen hankkimisesta. Tavaran vastaanotto alkaa perjantaina kello KAUSIKORTTI PUKINKONTTIIN! 18 maininki maininki 19

11 Valitse tyylikkäästi 500 kehyksen mallistosta; Gucci, Prada, Dior, Armani... Miksi tehdä kehysten ostamisesta monimutkaista? valitse yhdet - saat yhdet SOPIVAT Eilen haaleaa mokkaa, tänään kuuma Cappuccino Mikä tyyli! Optillisen kehyksillä! Yliopistonkatu 27 b, Stockmannin pääovea vastapäätä. Ajanvaraus optikolle puh. (02) Marraskuussa tapahtuu JOULUMYYJÄISET Haarlan koulun liikuntasalissa (Meteorikatu 1) su klo Leivonnaisia,käsitöitä,musiikkia ja puffet, sekä arpajaiset. Haarlan koulun vanhempainyhdistys ry Wäiskin koulussa Wäiskin Wauhti-ilta tiistaisin. Peuhua ja temmellystä eskareista kuutosluokkalaisiin Paavo-hallissa klo vanhempien valvonnassa. Hirvensalon Kirjasto torstaisin klo Ikäihmisten palveluohjausta. KIRJASTO AVOINNA MA, KE & TI, TO, PE Taidekappeli Torstaisin hartaus klo 18 Ruotsinkielisen virsikirjan sävelaarteita sunnuntaisin 08. ja klo 18 Anja Nurminen, piano to klo Konsertti, MuT Arja Kastinen soittaa 1800-luvun karjalaiseen kanteleimprovisaatioon pohjautuvaa musiikkia käyttäen vaski-, jouhija teräskielisiä pienkanteleita la klo 16 Piispa Arsenin ikoninäyttelyn avajaiset ja Turun ortodoksisen seurakunnan kuoron konsertti su klo 18 Taidekappelin konserttisarja, Duo Arkipelag, Timo Turunen, kitara ja Visa Turunen, huilu. ti klo 19 Taidekappelin soiva tiistai, Turun konservatorion liedopiskelijoiden konsertti su klo 18 Konsertti, Harmonie du soir Marja Springfeldt, sopraano, Anu Honkanen, huilu ja Iina Kivimäki, harppu Galleriassa Hannu Konolan Näkyvää ja näkymätöntä näyttely saakka. Seurakunta ja klo 18 Hirvensalon kirkolla Rukouspysäkki klo Seurakunta jalkautuu, nyt Haarlan K-kauppaan. Siellä tarjolla kahvia ja kirkkokeksiä klo 17 Hirvensalon kirkolla I adventtisunnuntain koko perheen Missiomessu. Sanaa ja säveliä, myös iltapala. Mukana nukketeatteri Kas kummaa. Hirvensalon Heitto Salibandykerho syntyneille pojille on käynnistynyt Haarlan koululla. Harjoitukset ovat sunnuntaisin klo Ryhmässä on vielä tilaa. Lisätietoja osoitteesta Ilmoittaudu etukäteen sähköpostitse mikko.mellanen@turunkirjekuoritehdas.fi Hirvensalon V- ja U-seura Heiton sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina klo Hirvensalon Urheilutalolla. Kaikki jäsenet tervetulleita! T: Heiton hallitus USKOTKO UUDESTI- SYNTYMISEEN? Tarunhohtoiset tuotteet nyt uudestisyntyneinä uusin teknologia täydellinen vapaus ilmiömäinen tyyli Normaalihintaisen Sebastian tai Wellan SP-tuotteen ostajalle matkakokoinen tuote kaupan päälle. Tarjous on voimassa marraskuun 2009 loppuun asti. Sampo Pankki Oyj, Kassapalvelut ovat avoinna klo asti. Talletustiistait: 3.11, 10.11, ja * Täyden palvelun parturi-kampaamo Haarlan liikekeskuksessa! Avoinna: arkisin 9-18 & la 9-14 Ajanvaraus: Aamunkoitonkatu 1, TURKU Turku Keskusta Yliopistonkatu 18 Puh Turku Länsikeskus Markulantie 150 Puh Turku Hämeenkatu Hämeenkatu 3 A Puh maininki maininki 21

12 Marraskuussa tapahtuu Hirvensalon Hiihtokeskus Suksipörssi MLL Hirvensalo ry Maanantaisin klo perhekahvila Hirvensalon kirkon kerhohuoneessa, Honkaistentie klo yhdistyksen syyskokous (Perhetalo Heideken Sepänkatu 3). Käsiteltävinä asioina ovat sääntömääräiset asiat. MLL kaipaa vapaaehtoisia Oletko kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena MLL:n Hirvensalon yhdistyksessä? Kaipaamme joukkoomme mm. hallitustyöskentelystä kiinnostuneita, perhekahvilan isäntiä / emäntiä, kylämummeja /-vaareja, vertaisryhmien ohjaajia, tilintarkastajia, tempausten järjestäjiä jne. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä yhdistyksen puheenjohtaja Nina Vainioon p tai sähköpostitse nina.vainio@pp5.inet.fi. Netin välityksellä voit myös lähettää tapahtumatiedot mielipidekirjoitukset Ostetaan / Myydään / Vaihdetaan osastoon kuuluvat asiat. Joulukuun lehteen ehtii lähettämällä tiedot mennessä. HOROSKOOPPI Marraskuussa juhlii Skorpioni ( ) Maininki Aiemmin ilmestyneet Maininki-lehdet voit lukea netissä osoitteessa maininkilehti.fi Synkimmän syksyn keskellä juhlii skorpioni. Vesimerkkinä skorpioni viihtyy saarilla meren ympäröimänä. Pimeyskään ei haittaa skorpioni syväluotaa sekä ihmisiä että elämää pintaa syvemmältä. Tyynen pinnan alla skorpioni elää väkevästi ja intensiteetillä. Erakoitumiseen taipuvainen skorpioni ilahtuu jos häntä muistetaan hyvällä seuralla ja harkituilla lahjoilla. Hirvensalolaiset Meri Oikarinen ja Jere Raita kulkevat Tsykin käytävillä. Tänä päivänä ystävyys ei ole sukupuolesta kiinni. Merin ja Jeren marraskuu Kaveri naapurista Meri Oikarinen ja Jere Raita törmäävät koulun käytävällä. Edellisenä päivänä on juhlittu TJ100-päivää, mutta nyt ollaan reippaana aloittamassa uutta jaksoa. Abiturienteilla kurssit käyvät jo vähiin. Meri ehti syksyllä kirjoittaa terveystiedon, Jere kävi kokeilemassa ruotsia. MIETTEITÄ KOTISEUDUSTA Jere muutti Hirvensaloon 13 vuotta sitten Uudestakaupungista. Meri muutti saarelle kaksi vuotta sitten Turun keskustasta. Merille muutos oli suurempi, koska oli aina asunut kaupungin ytimessä. Toisaalta lukiossa oli alkanut uusi elämänvaihe ja uudesta koulusta oppi tuntemaan muita hirvensalolaisia. Jeren mielestä Hirvensalossa oli lapselle hyvä kasvuympäristö, sopivasti metsää ympärillä. Meri pitää saaren rauhallisuudesta, vaikka etäisyys keskustaan tuntuukin joskus pitkältä. Ajokortti nopeuttaa nykyisin kulkemista, varsinkin harrastusten täyttämässä arjessa. Keskustan läheisyyteen on tarkoitus sitten muuttaa, kun lähtö omilleen on ajankohtaista. - Niin, mikäli jään Turkuun tai siis mikäli jään Suomeen, Meri lisää. Hän haa- veilee Ranskaan lähtemisestä. Kaveri asuu Pariisissa ja sinne tekisi mieli mennä. MARRASKUUSSA TAAS KOEVIIKKO Merillä marraskuu on harrastusten täyttämää. Hän tanssii Dance Studio Funkyssa ja kuuluu tällä hetkellä kahteen kisajoukkueeseen. Harjoituksia on viikossa kuusi tai seitsemän kertaa. Jere käy vapaa-aikanaan tuomaroimassa salibandypelejä. Marraskuussa hänellä on tiedossa kutsunnat. Samana päivänä ovat bilsankoe ja pikkuveljen synttärit. Meri katsoo ihmeissään kaveria. Bilsankoe? Kyllä, koeviikko oli juuri, mutta marraskuussa tulee taas toinen. Kirjoitukset ovat yllättävän lähellä. Urakan jälkeen molemmat aikovat jatkaa pääsykoekirjojen parissa. Meri muistaa vielä, että kummitädin 40-vuotissyntymäpäivät ovat marraskuussa. Neiti kertoo hymysuin läheisestä tädistään, jolla on ollut tärkeä sija Merin elämässä. - Siis ihan paras täti, Meri toteaa onnellisena. Teksti ja kuvat: Tiina Törnström KK K IVETY S KÄY UUSILLA INTERNETSIVUILLAMME OSOITTEESSA kivetys.fi TAI SOITA NUMEROON OLE NOPEA ENSIVUODEN PIHAT MYYDÄÄN NYT! 100 ENSIMMÄISELLE TARVEKARTOITUS ILMAISEKSI! PIHARAKENNUSTA JA SUUNNITTELUA AMMATTITAIDOLLA. Muistathan myös kotitalousvähennyksen! Lue lisää internetsivuiltamme. PIHASUUNNITTELUA & VIHERRAKENTAMISTA Havukasveilla ikivihreä, viihtyisä piha OMAKOTIPIHAT TALOYHTIÖT YRITYKSET TEOLLISUUSPIHAT Mikko Kaerla Puh: kaerla@kk kivetys.fi kivetys.fi ERIKOISHAVUT VESIAIHEET SIIRTONURMIKOT TONTTIPUIDEN KAADOT KAIKKI KIVITYÖT T:MI HAVUPIHA Jukka Uotila GSM havupiha@netti.fi 22 maininki maininki 23

13 24 maininki

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot