Varkauden kaupunginkirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varkauden kaupunginkirjasto"

Transkriptio

1 Varkauden kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2015

2 Sisällysluettelo Kirjaston toiminta-ajatus 2 1. Kirjastotoimenjohtajan katsaus vuoteen Kirjaston käyttö Kokoelmat ja hankinnat Talous ja henkilöstö 4 5. Hankkeet ja yhteistyö 6 6. Tapahtumat ja näyttelyt. 7 Liitteet. 15 1

3 Varkauden kaupunginkirjaston toiminta-ajatus Varkauden kaupunginkirjasto tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuksia tiedonsaantiin, oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä elämyksiin ja henkiseen kasvuun niin fyysisessä tilassa kuin verkossa. Kirjasto- ja tietopalvelujen perustana ovat monipuolinen ja uusiutuva aineistokokoelma, tietoverkkojen käyttö sekä ammattitaitoinen henkilökunta. 1.KIRJASTONJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2015 Kirjastomme vuotta 2015 leimasi kaksi suurta muutosta, joista toinen koski henkilökuntaa, toinen kirjastojärjestelmää. Vuoden 2014 lopussa päättyivät Varkauden kaupungin yhteistoimintaneuvottelut. Kirjaston osalta lopullinen päätös saatiin alkuvuodesta Yhden työntekijän työpesti päättyi ja kaksi kokenutta työntekijää, pääkirjaston musiikkiosaston johtaja sekä Kangaslammin lähikirjaston johtaja jäivät eläkkeelle. Kangaslammin kirjaston toiminta kuitenkin jatkui ja henkilöstöön saatiin yksi uusi työntekijä. Pääkirjastossa henkilöstön määrän vähentyminen näkyi mm. siinä, että musiikkiosaston kokoelma jouduttiin siirtämään kerrosta alemmaksi osaston tietopalvelun ja aineiston valvonnan varmistamiseksi. Kirjastojärjestelmä vaihtui marraskuun alussa, jolloin otettiin käyttöön avoimeen lähdekoodiin perustuva Koha-järjestelmä. Kirjastomme on osa Lumme-kirjastoja ja niissä kaikissa toteutettiin järjestelmämuutos loppuvuoden aikana. Lummekirjastoihin kuuluu Varkauden lisäksi suurin osa eteläsavolaisista kirjastoista. Muutostöiden vuoksi pääkirjasto ja Kangaslammin lähikirjasto olivat lokakuun lopussa suljettuna kaksi viikkoa. Tuona aikana järjestettiin henkilökunnalle koulutusta uusien toimintojen osalta. Järjestelmän muutoksen lisäksi marraskuun alussa otettiin pääkirjastossa käyttöön palautusautomaatti. Loppuvuosi meni pääosin uusien toimintojen käyttöönotossa. Vuoden 2015 tilastot koottiin kahdesta eri kirjastojärjestelmästä. Edelliseen vuoteen verrattuna aineistonhankinta kasvoi 26 % kirjaston saamien kirjalahjoitusten nostaessa uutuushankintojen määrää. Lisäksi tilastoitiin ensimmäistä kertaa ostotuella hankitut kirjat. Kokonaislainaus pieneni 11 %, vähennystä oli enemmän aikuisten kuin lasten ja nuorten lainauksessa. Vuoden varrella kirjasto toteutti itse tai oli yhteistyökumppanina erilaisissa tapahtumissa. Perinteisiä tapahtumia olivat Vekara-Varkaus lastenfestivaaliviikko sekä Tarinoiden Taulumäki -tapahtuma. Keväällä neljä kirjaston työntekijää toteutti 2

4 jälleen suositun esikoululaisille suunnatun satunäytelmän, jonka kautta lapset saavat jo varhaisessa vaiheessa tietoa kirjastosta ja sen palveluista. Kiertue vieraili kaikissa Varkauden esikouluissa. Kirjastossa myös kokoonnutaan. Varsinaisten vuokrattavien tilojen lisäksi Mediakeitaalla on järjestetty erilaista toimintaa kirjaston aukioloaikoina. Kirjastossamme oli käynnissä kaksi hanketta. Mobiililla tulevaisuuteen hanke jatkui kevään ajan. Tarvetta mobiililaitteiden käytön opastamiseen on ollut myös hankkeen päätyttyä ja opastusta on järjestetty kysynnän mukaan. Kohtaamisia kouluilla ja kirjastoilla hanke käynnistyi puolestaan syksyllä yhteistyössä Leppävirran ja Heinäveden kirjastojen kanssa. Hankkeen mahdollistamat kirjailijavierailut alkoivat syksyn 2015 aikana. 2.KIRJASTON KÄYTTÖ Kirjastolla on Varkaudessa kaksi toimipistettä, pääkirjasto Osmajoentie 1:ssä Taulumäen torin reunalla sekä lähikirjasto Kangaslammin koulun yhteydessä. Kirjaston aukioloajat olivat vuonna 2015 yhteensä 4 149,50 tuntia. Varkauden kirjaston kokonaislainaus oli Näistä kirjojen lainaus oli , noin 70 %. Aikuisten kaunokirjallisuuden lainausluku oli , lasten ja nuorten DVD- ja Blu-ray -levyjä lainattiin kertaa. Musiikkiäänitteiden lainaus oli Muun aineiston lainoja kertyi , nämä lainat olivat etenkin lehtiä ja pelejä. Kaukolainoja pyydettiin muista kirjastoista 547 ja muualle lähetettiin kaukolainoja kirjastomme omasta kokoelmasta 46 kpl. Kirjastossa oli lainaajia 6 414, eli noin 5 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Fyysisiä käyntejä oli , vähennystä 8,6 % vuoteen 2014 verrattuna. Verkkokäynnitkin vähenivät, luku oli , noin 10 % vähemmän kuin edellisvuonna. Käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 228 kertaa, tunteina 290. Käyttäjäkoulutuksiin osallistui henkilöä. Lastenkulttuurikeskus Verson pitämät teemasatutunnit jatkuivat keväällä ja syksyllä tiistaisin kirjaston lastenosastolla. Kävijämäärä vuonna 2015 oli 628 lasta. 3

5 3.KOKOELMA JA HANKINNAT Kirjaston kokoelmaan kuului vuoden 2015 lopussa kirjoja yhteensä nidettä. Tästä aikuisten kaunokirjallisuutta oli ja lasten- ja nuortenkirjallisuutta kappaletta. Aikuisten tietokirjoja oli ja lasten- ja nuorten tietokirjoja Musiikkiäänitteitä oli kokoelmissa ja DVD/Blu ray levyjä kpl. Nuotteja ja partituureja oli Kirjastoaineiston kokonaishankinta oli teosta. Kirjastoon hankittiin uutuuskirjoja kappaletta. Hankinnan määrää edellisiin vuosiin verrattuna kasvattivat lahjoitukset sekä ostotukikirjojen mukaan ottaminen tilastoihin (Opetusja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain kirjastoille vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotukea.) Kirjahankinnoista suomenkielisiä kirjoja oli Aikuisten kaunokirjallisuutta hankittiin kappaletta, lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta 863. Aikuisten tietokirjallisuutta hankittiin nidettä, lasten ja nuorten 105. Musiikkiäänitteitä saatiin kokoelmiin 325 uutuutta ja nuotteja ja partituureja 42. DVD/Blu ray-levyjä hankittiin 311 kappaletta. Varkauden kirjastoon tuli 20 vuosikertaa sanomalehtiä ja 220 vuosikertaa aikakauslehtiä. Poistojen määrä kokoelmasta oli nidettä, noin 54 % enemmän kuin edellisvuonna. Kirjastojärjestelmän muutoksesta johtuen aineistokokoelmaa karsittiin normaalia enemmän. 4. TALOUS JA HENKILÖSTÖ Kirjaston toimintakulut tilastovuonna 2015 olivat , vähennystä edellisvuoteen vajaa prosentti. Henkilöstökulut olivat tästä , kirjastoaineistokulut olivat , josta kirjojen hankintakulut Aineistokulut ovat huomattavasti valtakunnallisten keskitason ja suositusten alapuolella. Tilastotietoja eri kirjastojen välillä pääsee vertailemaan seuraavan linkin kautta: Visualisoinnin avulla voi tutustua kirjastojen avaintunnuslukuhin sekä niiden muutoksiin vuosina

6 Henkilöstössä tapahtui muutoksia kesällä 2015, kun kirjaston pitkäaikaiset työntekijät, musiikkiosaston johtaja Liisa Harlin ja Kangaslammin kirjastonjohtaja Kaija Paukkonen jäivät eläkkeelle. Myös kalustonhoitajana pääkirjastolla toimineen henkilön työsuhde päättyi syyskuussa. Pääkirjastolla toimia ei säästösyistä asetettu täytettäväksi, joten henkilökunnan määrä väheni. Kangaslammin kirjastolle saatiin palkata uusi kirjastonhoitaja. Matleena Lahti aloitti työnsä syyskuun alussa. Kirjaston henkilökunnan kokonaismäärä on muutosten jälkeen 12 vakinaista työntekijää. Pääkirjastossa musiikkiosaston johtajan eläkkeelle siirtyminen näkyi myös kirjaston tilojen uudelleen järjestämisessä, kun musiikkiosaston koko aineisto siirrettiin alakertaan aikuisten lainausosaston ja Mediakeitaan tiloihin. Musiikkiosaston kirjastovirkailija siirtyi samalla aikuistenosastolle. Kiristynyt henkilökuntatilanne on vaikeuttanut työntekoa esim. lauantaivuorojen ja niistä tulevien vapaapäivien sekä vuosi- ja sairauslomien aikana. Henkilöstön ikärakenne on korkeahko, pääkirjaston vakituisista työntekijöistä vain kaksi on alle 50-vuotiaita. Kirjaston henkilötyövuodet olivat 12,43, joista kirjastoammatillisia 9,26. Korkeakoulutettuja oli 4,08 htv. Työpaikkakokouksia pyrittiin pitämään joka toinen viikko, tarpeen vaatiessa useamminkin. Täydennyskoulutus henkilötyöpäivinä oli 46,50, joka oli 55% enemmän kuin vuonna Koko henkilökuntaa koulutettiin useampaan otteeseen järjestelmänvaihdon tiimoilta. Näkymä kirjaston Mediakeitaalta 5

7 5.HANKKEET JA YHTEISTYÖ Kirjastossa oli vuonna 2015 käynnissä kaksi hanketta. Toinen, Mobiililla tulevaisuuteen, käynnistyi jo edellisvuoden puolella, mutta jatkui keväällä 2015 ja varsinaisen hankkeen päätyttyäkin kysynnän mukaan. Kirjastovirkailija Leena Ruotsalainen auttoi asiakkaita tablettitietokoneiden ja älypuhelinten käyttöön liittyvissä ongelmissa. Toinen hanke, Kohtaamisia kouluilla ja kirjastoissa, käynnistyi yhteistyössä Heinäveden ja Leppävirran kirjastojen kanssa. Hankkeen tarkoituksena oli saada kaksi aikuisille, kaksi nuorille sekä ainakin yksi lapsille kirjoittava kirjailijavieras esiintymään alueen kouluilla ja kirjastoissa. Syksyllä 2015 kirjailija Markku Ropponen vieraili Varkauden, Leppävirran ja Heinäveden kirjastoissa ja nuorille kirjoittava Esko- Pekka Tiitinen molemmilla varkautelaisilla yläasteilla sekä Leppävirran ja Heinäveden yläkouluissa. Hanke jatkuu vuonna Hankkeessa olivat kirjastossamme mukana Virpi Naumanen, Kati Leväinen, Tiina Pelli ja Tarja Tarkiainen. ********************************************************************* 6

8 Kirjailija Esko-Pekka Tiitinen kertomassa kirjailijantyöstään Päiviönsaaren koululla Varkaudessa (vas.) ja Markku Ropponen Varkauden kirjastossa Kirja-Varkauden Harri Koivistoisen haastateltavana (oik.) Lumme-kirjastojen yhteistyö Vuonna 2015 yhteistyössä keskityttiin yhteisen kirjastojärjestelmän käyttöönottoon. Tämä vaati mm. säännöistä ja käytänteistä sopimista. Konversioajot tapahtuivat kirjastoissa syyskuusta joulukuun loppuun. Kirjastotoimenjohtaja kuuluu ohjausryhmään, joka vastaa Lumme-kirjastojen yhteistoiminnasta. Kirjastovirkailija Tiina Pietikäinen on yksi Koha-kirjastojärjestelmän pääkäyttäjistä. 6.TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Kirjasto järjesti itse tai osallistui vuonna 2015 seuraaviin tapahtumiin: Esikoulukiertue Kirjaston esikoulunäytelmää esitettiin jälleen toukokuussa kaikissa Varkauden eskareissa. Näytelmäryhmässä olivat Leena Ruotsalainen, joka käsikirjoittaa näytelmät, sekä Kati Leväinen, Virpi Naumanen ja Tiina Pelli. Aiheena oli tällä kertaa Peppi ja Ruusunen kirjastossa. Vaikka näytelmät ovat satuja ja niissä on mukana satuhahmoja, ne sijoittuvat aina kirjastoon (yksi roolihahmo on kirjastonhoitaja) ja niissä kerrotaan perustiedot myös kirjastonkäytöstä, kirjastokortin saamisesta sekä siitä, mitä kirjastosta voi lainata ja miten lainaaminen automaatilla tapahtuu. Kiertue on saanut hyvin myönteistä palautetta sekä eskareiden lapsilta että henkilökunnalta. 7

9 Vuoden 2015 eskarinäytelmä starttaamassa kenraaliharjoituksen myötä kirjaston auditoriosta. Vekara-Varkaus Touko-kesäkuussa Vekara-Varkaus viikon festivaalitoimisto (kehitysyhtiö Navitas, tapahtumatuottaja Heli Sutinen ja tapahtuma-avustajat) sijoittui lasten- ja nuortenosaston työhuoneeseen ja Vekaran lipunmyynti- ja infopiste Tieto ja tiketti toimi tapahtumaviikolla kassapisteen vieressä lastenosastolla. Kirjastossa järjestettiin useita Vekaraviikon tapahtumia, työpajoja ja esityksiä. Viikon teemana oli Teatterin taikaa. Kirjaston kokoussalissa esitettiin vauvateatteri Onnenvuosi, auditoriossa nukketeatteriesitykset Prinsessa Ruusu linnassa (Salainen teatteri) ja Sikopaimen (teatteri Pyhä Linna, Viipuri), sekä näytelmä Naurunpelastajat maailmanympärysmatkalla (Harjurannan Nuorisoteatteri). Auditoriossa voi myös ihailla varkautelaisten lasten esittämää taikashow ta ohjaajana nuorisonohjaaja Mohamed Hamed. Kirjastolla oli esillä digivalokuvanäyttely Superkuvat (Käpykankaan päiväkoti, Homssut) ja Raija Laitisen miniatyyrimiljöitä Sirkus saapuu kaupunkiin. ********************************************************************* 8

10 Kirjaston tiloissa oli myös Nalletohtorin vastaanotto, Haaveelliset härpäkkeet-, Kulkuenuket- ja muita työpajoja, Taikakoulu sekä Minecraft-pelipäivä. Vekarakulkue sekä muutama aikuinen lähdössä kirjastolta kesäkatutapahtumaan Lasten lukuvarkaus Lasten lukuvarkaus kilpailu järjestettiin 15. kerran osana Vekara-Varkaus - festivaalia. Kilpailua varten aikuisista koostuva esiraati kävi läpi noin 130 edellisen vuoden aikana julkaistua kotimaista, suomenkielistä lasten- ja nuortenkirjaa Palkintoehdokkaiksi valikoituivat seuraavat kirjat: Marja Aho: Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä! (Myllylahti) Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä (Haamu) Satu Heimonen: Suokaislan suloinen Cecilia (Mäkelä) Hannu Hirvonen: Tohtori Kalikali (Karisto) Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen: Taika Valo ja Pelukylän pokaali (Myllylahti) Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja (Otava) Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta (Tammi) Lapsiraadissa olivat Könönpellon koulun oppilaat Matias Kirsilä (3 lk), Senni Hämäläinen (5 lk) ja Maria Fabritius (6 lk) sekä Lehtoniemen koulusta Siiri Suna (3 lk), Moona Auvinen (4 lk) ja Marius Aro (4 lk). Raati valitsi kaikki kirjat luettuaan ja 9

11 asiasta keskusteltuaan voittajaksi Jaana Lehtiön ja Helena Miettisen kirjoittaman kirjan Taika Valo ja Pelukylän pokaali. Palkinnon arvo on Voittajan julkistamistilaisuus oli ravintola Kaks Ruusussa Päiviönsaarella. Lasten lukuvarkaus palkinnon voittajista toinen, kirjailija Jaana Lehtiö, tuli Varkauteen pokkaamaan palkinnon itsensä ja Helena Miettisen puolesta. Kuvassa mukana lapsiraati sekä raadin äänivallaton sihteeri, aikuisten esiraadin jäsen Petri Pietiläinen. Viidestä aikuisesta koostuvaan esiraatiin kuuluu yhtenä jäsenenä kirjaston lasten- ja nuortenosaston johtaja Kati Leväinen, joka on ollut esiraadissa mukana palkintokilpailun alusta lähtien. SeniorSurf tapahtuma Kirjasto organisoi usean yhteistyökumppanin kanssa SeniorSurf tapahtumapäivän, joka on osa valtakunnallista Vanhusten viikkoa. Tärkein yhteistyökumppani oli Seniorien ATK-yhdistys Savonetti. SeniorSurf-päivän tarkoituksena on rohkaista ikääntyneitä ihmisiä tutustumaan tietotekniikkaan ja nettiin. Osallistujia tapahtumassa oli 35. Kirjastosta tapahtuman vastuuhenkilönä toimi Virpi Naumanen. ******************************************************************** 10

12 Tarinoiden Taulumäki Kirjaston sisääntulo sai juhlavalaistuksen Tarinoiden Taulumäki-tapahtumaan Jokasyksyinen kaupunkifestari Tarinoiden Taulumäki pidettiin kirjastolla lauantaina kello Tapahtuman teema oli Iloa, valoa ja inspiraatiota. Tapahtuman järjestää Navitas Kehitys oy:n tapahtumatuotanto yhteistyössä kirjaston, nuorisopalvelujen, teatterin ja lukuisten muiden tahojen kanssa. Illan aikana yleisö sai nauttia monista esityksistä, kuten Kuopion Sirkuksen akrobatiasta, Jesse Kaikurannan musiikista, kirjailijavieras Matti Röngän haastattelusta, Soisaloopiston oppilaskonsertista ja rivitanssin katsomisesta ja opettelemisesta. Iltaan sisältyi myös pienoisplanetaarioesityksiä, hyvän tuulen venyttelyä, t- paitatuunausta, aikuisten väritystehtäviä ja lähituotetorin tuotemyyntiä. Terapiaalpakan halaaminen, keskustelukumppanin lainaaminen Elävästä kirjastosta, letitys, korun tekeminen, värianalyysi, kasvomaalaus sekä valokuvapaja Aikamatkalla Varkaudessa olivat myös ohjelmistossa. Lapsille oli tarjolla kirjastosuunnistusta, seikkailua Kummaankammioon ja kirjanmerkkityöpaja. Illan mittaan tapahtumassa kävi yleisöä pitkälti toistatuhatta, joten tapahtuma on säilyttänyt asemansa varkautelaisten suurena suosikkina. ******************************************************************** 11

13 Laulaja Jesse Kaikuranta esiintymässä kirjaston näyttelytilassa Kirjailijavieras, uutisankkuri ja dekkarikirjailija Matti Rönkä veti paikalle runsaasti yleisöä 12

14 Kuopion Sirkuksen akrobaatit vauhdissa Näyttelyt Helmi-maaliskuussa Eero Hyvärinen järjesti juhlanäyttelyn luontoaiheisista akvarelleistaan ja maalauksistaan. Maaliskuussa Soisalo-opisto piti kuvataideryhmiensä vuosinäyttelyn musiikkiosastolla. Lokakuussa oli esillä näyttely Varkaus teollisuutta 200 vuotta sekä Varkauden kuvataideyhdistyksen vuosinäyttely. Marraskuussa Varkauden kameraseuran juhlanäyttely valtasi näyttelysalin. Näyttelytasanteella oli heinäkuussa Lassi Paldaniuksen digitaalisia maalauksia. Tietopalvelun lähellä olevassa lasivitriinissä oli vuoden mittaan esillä Tatiana Kourosen tekemiä nukkeja, Nuorisopalvelujen kädentaitoryhmän Huovutettuja unelmia, Hilkka Hirvosen Kaffe Fassett-tyynyjä sekä Senja Nevaharjun askarteluja. Kirjastosalin puolella järjestettiin useita serminäyttelyjä: Fotopikajuoksun valokuvia, Päivi Virkkusen Valon polku-näyttely, Aikamatka Varkaudessa -valokuvanäyttely sekä Savon ammatti- ja aikuisopiston audiovisuaalisen linjan valokuvanäyttely. 13

15 Näyttelyitä oli kirjastossa kuusi kertaa, tapahtumia 86, osallistujamäärä tapahtumissa oli henkilöä. Tatiana Kourosen nuket olivat esillä tietopalvelun viereisessä lasivitriinissä Nuorisonohjaaja Senja Nevaharjun kädentöitä tietopalvelun lasivitriinissä 14

16 LIITTEET Kirjaston henkilökunta vuonna 2015 Pauliina Arresalo, kirjastotoimenjohtaja Liisa Harlin, musiikkiosaston johtaja (eläkkeelle 30.9.) Tuula Hämäläinen, kirjastovirkailija (aikuistenosasto) Matleena Lahti, kirjastonhoitaja (Kangaslammin lähikirjasto, aloitti 1.9.) Katriina Leväinen, lasten- ja nuortenosaston johtaja Virpi Naumanen, kirjastonhoitaja (tietopalvelu) Lassi Osmala, kalustonhoitaja Elvi Parkkonen, kirjastovirkailija (aikuistenosasto) Kaija Paukkonen, lähikirjaston johtaja, Kangaslampi (eläkkeelle 30.9.) Tiina Pelli, kirjastovirkailija (musiikkiosasto) Tiina Pietikäinen, kirjastovirkailija (aikuistenosasto) Leena Ruotsalainen, kirjastovirkailija (lasten- ja nuortenosasto) Tarja Tarkiainen, kirjastovirkailija (aikuistenosasto) Teija Tolonen, järjestelyapulainen (lasten- ja nuortenosasto) Taina Viljanen, kirjastovirkailija (aikuistenosasto) 15

17 Näyttelyt 2015 Näyttelysali Helmi-maaliskuu: Eero Hyvärinen/ Luontoaiheisia akvarelleja ja maalauksia Maaliskuu: Soisalo-opiston kuvataideryhmien vuosinäyttely Lokakuu: Varkaus teollisuutta 200 vuotta / Varkauden kuvataideyhdistyksen vuosinäyttely Marraskuu: Varkauden kameraseuran juhlanäyttely Näyttelytasanne + osa näyttelysalia Heinäkuu: Lassi Paldanius / The Crosspunk Wanderer - Digitaalisia maalauksia Lasivitriini Tammikuu: Tatiana Kouronen: Nukkeja dolls Marraskuu: Kädentaitoryhmä nuorisopalveluista: Huovutettuja unelmia Marras-joulukuu: Hilkka Hirvonen: Kaffe Fassett-tyynyjä Joulukuu: Senja Nevaharjun askarteluja Kirjastosali Serminäyttelyt Tammikuu: Fotopikajuoksun valokuvia Helmikuu: Päivi Virkkunen/ Valon polku, muokattuja valokuvia Heinäkuu: Aikamatka-valokuvanäyttely Lokakuu: Savon ammatti- ja aikuisopiston audiovisuaalisen linjan valokuvanäyttely Kirjanäyttelyt kuukausiteeman mukaan Tammikuu: Talvi ikkunan takana Helmikuu: Luonto lainassa viikon näyttely + Mediataitoviikon näyttely Helmi-maaliskuu: Kartanossa ja kartanon liepeillä Huhtikuu: Jotenkin se vain lipsahti Toukokuu: Kirjan ja ruusun päivän näyttely / Hotakainen, Kari Toukokuu: Juhlien järjestäminen / Keväisiä puuhia ja uusia alkuja Heinäkuu: Tapahtumapaikkana Välimeren maa Elokuu: Varkaus liikkeelle Loka-marraskuu: Milloinkas sitä lukemista lainaisi jos ei nyt 16

18 Marraskuu: Odottavan aika on pitkä (jouluvalmisteluja) Joulukuu: joulu Tapahtumat 2015 Helmikuu Elokuvaesityksiä eri ikäryhmille Mediataitoviikolla 9.2. Kesäkuu Marraskuu Joulukuu Vekara-Varkaus -festivaaliviikko Varkauden Marttojen Sibelius-iltapäivä , 10 osallistujaa Tarinoitten Taulumäki Unicef-tuotteiden myyntiä maanantaisin Poistokirjoista tehtyjä siilejä lastenosastolla **************************************************************** 17

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Varkauden kaupunginkirjasto

Varkauden kaupunginkirjasto Varkauden kaupunginkirjasto Toimintakertomus 2016 2 Sisällysluettelo..2 Kirjaston toiminta-ajatus.3 1. Katsaus vuoteen 2016.3 2. Kirjaston käyttö 5 3. Kokoelmat ja hankinnat.5 4. Talous ja henkilöstö..6

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 160 000 Asukasluku: 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 1,40 Asukasluku: suhteellinen muutos 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Palokan kirjasto

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Joensuun seutu 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 Asukasluku: Joensuu+Kontiolahti+Liperi+Outokumpu+Polvijärvi 1,20 Asukasluku:

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto YKN Lahti 11.4 2019 Heidi Karhu 29.4.2019 Meillä on visio! Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteinen ekirjasto, jossa kaikilla kirjastoilla on samat e-aineistot. Tasavertaiset

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 Raportteja 69 2012 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 merja kummala-mustonen (toim.) Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 MERJA KUMMALA-MUSTONEN (TOIM.)

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Alavieskan kunnankirjasto

Alavieskan kunnankirjasto Alavieskan kunnankirjasto Ulla-Mari Kivi Kuvassa: Julia Saukko, kuva: Ulla-Mari Kivi Alavieskan kunnan kirjastotoimen toimintakertomus ja tilastot vuodelta Kirjaston käyttäjät ja käyttö Alavieskan kirjastoa

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2006

Kirjaston tilastot 2006 Kirjaston tilastot 2006 Kävijät 2006...1 Lainaus 2006...2 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin 2006...3 Lainaajat toimipisteittäin 2006...4 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2006...5 Lainojen jakautuminen

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Merja Kummala-Mustonen (toim.) Limingan kirjasto (Kuva: Anna Kamula) 1. Esipuhe Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilastot

Vuoden 2017 tilastot TILASTOT Vuoden 2017 tilastot Käynnit 2016 2017 Pääkirjasto 1 332 671 1 306 687 Lähikirjastot 640 510 701 271 Hirvensalo 56 600 68 725 Ilpoinen 63 362 67 566 Jyrkkälä 20 159 23 579 Kirjastoautot 59 683

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2007

Kirjaston tilastot 2007 Kirjaston tilastot 2007 Kävijät...2 Lainaus...3 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin...4 Lainaajat toimipisteittäin...5 Aineistojen lainaus aineistolajeittain...7 Lainojen jakautuminen aineistoryhmittäin...8

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2005

Kirjaston tilastot 2005 Kirjaston tilastot 2005 Kävijät vuonna 2005...1 Lainaus 2005...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2005...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2005...4 Kirjojen lainaus 2005...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 28/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Julkaisija

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt 23.10.2012 Yhteistyössä HelMet kirjastot yhdessä ja erikseen kaupungeilla omat budjetit sisällöt jaetaan hankinta keskitetysti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu Seniorit kartalle - seniorityötä Oulun kaupunginkirjastossa Mervi Vaara 3.5.2018 Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa 3.-4.5.2018 Oulu Oulun kaupunginkirjasto Oulun kaupunginkirjasto

Lisätiedot

Alavieskan kunnankirjasto

Alavieskan kunnankirjasto Alavieskan kunnankirjasto Ulla-Mari Kivi Alavieskan kunnan kirjastotoimen toimintakertomus ja tilastot vuodelta Kirjaston käyttäjät ja käyttö Alavieskan kirjastoa käytti 1435 lainaajaa vuonna eli 75 käyttäjää

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

AVOIMET OVET OHJELMA

AVOIMET OVET OHJELMA AVOIMET OVET OHJELMA Perjantai 14.9.2012 ja Lauantai 15.9.2012 Toimintojen yleisesittelyjä seuraavissa toimipisteissä: - KAUPUNGINTALOLLA - PÄIVÄKODEISSA - PERUSKOULUISSA - NUORISOTILOISSA - PÄÄKIRJASTOLLA

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Sivistyslautakunta 165 09.09.2015 Sivistyslautakunta 243 17.12.2015 Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Merja Kummala-Mustonen (toim.) OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 14/2014 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keski-Karjalan kirjastostrategian päivitys 1 KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keväällä 2004 valmistui Keski-Karjalan kirjastostrategia, jonka tilastotietoja on täydennetty vuosilla 2004-2006.

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto HYVINVOINTILAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sivistyslautakunnan kokoonpano 2013-31.5.2017 Pentti Ojala Teppo Myllymäki Jouni Erola Miia Hietanen Anna Isoviita Keijo Kalliomäki Päivi Rouhelo Sanna-Mari

Lisätiedot

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon "En lainkaan", miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja?

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon En lainkaan, miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja? Asiakaskysely 2008 Kysymykseen vastanneet: 335 (ka: 0) En lainkaan 49% 164 Kerran viikossa 16,7% 56 2-3 kertaa kuukaudessa 20,3% 68 Harvemmin 14% 47 2.

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

Varkauden kaupunginkirjasto. Toimintakertomus

Varkauden kaupunginkirjasto. Toimintakertomus Varkauden kaupunginkirjasto Toimintakertomus 1 SISÄLLYS o Katsaus vuoteen 2014 2 o Kirjaston käyttö... 3 o Hankinta ja kokoelmat..10 o Talous ja henkilöstö... 13 o Hankkeet 16 o Tapahtumat.......22 o Näyttelyt.29

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 18/2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012 Kirjaston käyttö Kirjastokäynnit kohdeväestö Kirjaston käyttö ja käyttäjät 2.10 Kirjastokäynnit a) Käyntien määrä vuodessa (Kirjastot 0.1 Kirjastotyypit

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunginkirjaston käyttösäännöt , voimassa toistaiseksi

Kuopion kaupunginkirjaston käyttösäännöt , voimassa toistaiseksi Maaherrankatu 12, 70100 Kuopio Puh. 017 182111 (kaupungin vaihde) https://kuopio.finna.fi Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 28.2.2017 Kuopion kaupunginkirjaston käyttösäännöt 6.3.2017, voimassa toistaiseksi

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (5) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu muihin maakuntakirjastoihin, mutta pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2015 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6/2016 Aluehallintovirastojen julkaisuja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

Unelmien kirjasto -kysely 2019

Unelmien kirjasto -kysely 2019 Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

TAPAHTUMAVIIKON. -2 OHJELMA

TAPAHTUMAVIIKON. -2 OHJELMA 18. -25.2. -TAPAHTUMAVIIKON Kuvia vuosisadan takaa Varkaus 18-tapahtumaviikolla kokoonnutaan muistamaan sisällissodan tapahtumia, syitä ja seurauksia Varkaudessa. Ympäri kaupunkia järjestetään monenlaisia

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut)

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut) VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut) Lainaus lisääntyi Vihdin kunnankirjastossa 5 % v. 2008. Eniten kasvua oli kirjastoautossa, 11 %. Pääkirjastossa lainaus lisääntyi

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2015

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2015 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2015 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 12/2016 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Pohjois-Suomen

Lisätiedot

19.9.2012 klo 18.00-19.08

19.9.2012 klo 18.00-19.08 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7 / 2012 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka 19.9.2012 klo 18.00-19.08 Rautalammin lukio Emma Ilomäki Axel Hämäläinen Jussi

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu

Pääkirjastossa tapahtuu Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo

Lisätiedot