YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 98/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 249 Annettu julkipanon jälkeen Tuiskulan myllypadon kunnostaminen, Köyliö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 98/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 249 Annettu julkipanon jälkeen Tuiskulan myllypadon kunnostaminen, Köyliö"

Transkriptio

1 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 98/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 249 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA Tuiskulan myllypadon kunnostaminen, Köyliö Köyliön kunta HAKEMUS Köyliön kunta on ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja myöhemmin täydentämässään hakemuksessa hakenut lupaa kunnostaa Köyliön kunnan Ehtamon kylän tilalla Mylly RN:o 1:1056 sijaitseva Tuiskulan myllypato hakemukseen liitetyn Lounais Suomen ympäristökeskuksessa laaditun ja päivätyn suunnitelman mukaisesti. Lisäksi kunta on pyytänyt lupaa järjestää vedenjuoksutus padolla hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti. Kunta ei ole hakenut lupaa vesivoiman hyväksikäyttöön Tuiskulan myllyssä ja sahalaitoksessa. SUUNNITELMA Aikaisemmat lupapäätökset ja lausunnot Lupa padottaa vettä Tuiskulankoskessa perustuu keisarillisen majesteetin käskynhaltijan antamaan koskessa olleen sahalaitoksen pysyttämistä koskevaan päätökseen nro 158/81 B.D.F.E 93/ Päätöksestä käy ilmi, että sahalaitos oli vanha ja siitä oli kannettu veroa jo kauan. Kosken putous oli runsaat viisi kyynärää eli noin kolme metriä, ja sahaa käytettäessä vesi padottiin yhden kyynärän tavallista korkeammalle. Tarkempia määräyksiä padotuksesta ei ole tiedossa. Tie ja vesirakennushallitus on arvioinut asiakirjoista Turun ja Porin läänin maaherralle antamassaan lausunnossa, että pato oli aluksi rakennettu vedenpinnan patoamista varten noin korkeuteen +11,66 m, mikä jotakuinkin vastasi kosken luonnollista tulvakorkeutta. Korkeus +11,66 m vastaa N 60 järjestelmän korkeutta +39,27 m. Myöhemmin padon sijaan tehtiin kosken poikki pengermä, jonka päälle silloinen puinen pato oli pääasiallisesti perustettu. Myöhemmin koskeen rakennettiin myös myllylaitos, valtaväyläruuhi ja uittoruuhi.

2 2 Tie ja vesirakennushallituksen antamassa, AA:n allekirjoittamassa lausunnossa on selvitetty Tuiskulankosken sallittua padotuskorkeutta: "Vanhempi insinööri BB, joka toimitti v katselmuksen asian selvittämiseksi, ilmoittaa lausunnossaan, että sallittu padotuskorkeus olisi hänen käsityksensä mukaan 12,34." AA:n mukaan padon omistaja oli suostunut siihen, että korkein padotuskorkeus olisi +12,23 m. Tämä korkeus vastaa N 60 järjestelmän korkeutta +39,84 m. Hankkeen tarkoitus Tarkoituksena on kunnostaa huonokuntoinen ja vuotava Tuiskulan myllypato, varmistaa vedenpinnan pysyminen riittävän korkealla, saada määräykset vedenjuoksutuksesta ja parantaa yläpuolisen jokiosuuden virkistyskäyttömahdollisuuksia. Padon kunnostaminen helpottaa siinä olevien tulvaluukkujen käyttöä. Köyliönjokivarren maanomistajien huolena on myllypadon huono kunto sekä epätietoisuus patoluukkujen säätelyn hoitamisen jatkumisesta. Maanomistajat ovat suunnitelleet rantojensa käytön nykyisen vedenkorkeuden mukaan. Myllypadon hajoaminen aiheuttaisi joen yläjuoksulla veden vähyyttä, joka saattaisi johtaa jokitörmän sortumisiin. Padon hajoaminen heikentäisi myös jokirantojen virkistyskäyttömahdollisuuksia ja vaarantaisi joessa olevan rapukannan. Vesistötiedot Yleiskuvaus Tuiskulankoski sijaitsee Köyliön kunnassa Köyliönjärvestä lähtevässä Köyliönjoessa noin 8 km järvestä alajuoksulle päin. Köyliönjoki kuuluu Eurajoen vesistöalueen osavaluma alueeseen Valuma alueen koko Tuiskulan myllyn kohdalla on 158,0 km 2 ja järvisyys 7,94 %. Tuiskulankoskessa olevat mylly ja sahalaitos eivät ole enää aktiivisessa toiminnassa. Myllyn omistaja hoitaa padon käyttöä. Virtaamat Tuiskulankosken virtaamien tunnusluvut on laskettu valuma alueiden suhteessa Köyliönjärvestä purkautuvan virtaaman perusteella. Virtaama Köyliönjärvestä on arvioitu Köyliönjärvestä jaksolta olevan vedenkorkeushavaintosarjan ja Köyliönjärven luusuaan määritetyn purkautumiskäyrän avulla. Virtaaman on arvioitu olevan Tuiskulankoskessa 1,17 kertaa suurempi kuin Köyliönjärven luusuassa. Näin on saatu seuraavat virtaaman tunnusluvut Tuiskulankoskessa: Alivirtaama NQ ,09 m 3 /s Keskialivirtaama MNQ ,30 m 3 /s Keskivirtaama MQ ,20 m 3 /s Keskiylivirtaama MHQ 3,50 m 3 /s Ylivirtaama HQ 1/20 6,00 m 3 /s Ylivirtaama HQ 1/250 10,0 m 3 /s

3 Vedenkorkeudet 3 Kuvaus hankkeesta Tuiskulankosken padon yläpuolisia vedenkorkeuksia ei havaita säännöllisesti. Padon yläpuolella on kivimerkki, jonka tasossa padon hoitaja pyrkii pitämään kesäaikaista vedenkorkeutta. Kivimerkin yläreunan korkeudeksi on mitattu N ,84 m, jota vastaa Tuiskulan patoa koskevissa vanhoissa asiakirjoissa korkeus +12,23 m. Nykyiset vedenkorkeudet padon yläpuolella on arvioitu saatujen tietojen ja tehtyjen mittausten perusteella. Arviossa ei ole otettu huomioon sitä, että pato nykyisessä kunnossaan vuotaa jonkin verran. Arviot padon yläpuolisista vedenkorkeuksista N 60 järjestelmässä eri tilanteissa ovat seuraavat: Alivirtaamalla tulvaluukut kiinni +39,70 m Keskialivirtaamalla tulvaluukut kiinni +39,77 m Keskivirtaamalla tulvaluukut kiinni +39,84 m Keskiylivirtaamalla tulvaluukut auki +39,54 m Ylivirtaamalla HQ 1/20 tulvaluukut auki +39,86 m Ylivirtaamalla HQ 1/250 tulvaluukut auki +40,11 m Tulvaluukkujen ollessa auki on 4,37 m 3 /s:n virtaamalla havaittu vedenkorkeus N ,61 m. Hanketta varten on mitattu Köyliönjoen vedenkorkeutta Tuiskulan myllypadon ja Köyliönjärven välisellä jokiosalla ja virtaamaa myllypadolla ja Kalatalous Kalannousu merestä Köyliönjokeen on estynyt. Köyliönjoen kalasto on muodostunut samaksi Köyliönjärven kalaston kanssa. Nykyisen kalaston muodostavat ahven, hauki, kiiski, kuha, kuore, lahna, made, pasuri, ruutana, salakka, suutari ja särki. Suunnitellut rakenteet Köyliönjoessa on jokirapukanta. Kannan koossa esiintyy suuria vaihteluita. Parhaat rapualueet ovat Tuiskulan myllypadon ylä ja alapuoli Tuiskulassa sekä Kotirannan koski Ehtamossa. Kotitarve ja virkistyskalastusta harjoittaa Köyliönjoella henkilöä. Pääasiallinen saaliskala on hauki. Ravustuksella on kalastusta suurempi merkitys, sillä kotitarpeiksi ravustaa henkilöä. Pato rakennetaan kokonaisuudessaan puusta. Pato toimii keskivirtaamalla ja sitä pienemmillä virtaamilla ylisyöksypatona. Siihen rakennetaan kuusi avattavaa, kangella nostettavaa tulvaluukkua, joiden yli vesi virtaa luukkujen ollessa kiinni. Alas laskettuna luukkujen yläreunan korkeustaso on N ,70 m, joka on myös ylisyöksyn korkeustaso. Luukkujen alareuna rakennetaan nykyiseen tasoon. Hakemuksen liitteenä olevan piirustuksen mukaan tämä korkeus on

4 Tarvittavat alueet Hankkeen vaikutukset 4 padon kolmen alavirtaan katsoen oikeanpuolimmaisen luukun kohdalla N ,90 m ja seuraavien kolmen luukun kohdalla N ,16 m. Lisäksi padon vasemman reunan kiinteään osaan on suunniteltu V muotoinen syvennys riittävän alivirtaaman turvaamiseksi joen alajuoksulle. Tämän syvennyksen yläreunan leveys on 0,7 m ja syvyys 0,2 m. Koko padon vapaan ylisyöksyn leveys on yhteensä 7,0 metriä. Työn aikainen vedenkorkeuden säätö hoidetaan padon yläpuolelle rakennettavalla väliaikaisella työpadolla, joka poistetaan työn valmistuttua. Padon alapuolella vesi virtaa tulvauomassa myllyn ja sahan välistä. Uoma on tarkoitus rakentaa niin, että vesi voidaan settien avulla johtaa tarvittaessa myllylle. Vanha tulvauoman puuseinä puretaan, ja myllyrakennusta suojaamaan rakennetaan uusi puurakenteinen virtausseinämä. Kunnostettava pato sijaitsee Köyliön kunnan Ehtamon kylässä kiinteistöllä Mylly RN:o 1:1056 ja Ehtamon osakaskunnan yhteisellä vesialueella RN:o 876:3. Köyliön kunta ja kiinteistön Mylly RN:o 1:1056 omistajat ovat allekirjoittamallaan sopimuksella sopineet, että Köyliön kunta voi toimia luvan hakijana ja luvan mukaisen kunnostustoimenpiteen teettäjänä Tuiskulan myllypadon kunnostusasiassa. Ehdotus vedenjuoksutuksen järjestämiseksi Hakija on esittänyt vedenjuoksutuksen järjestämistä niin, että tulvaluukkuja ei tarvitse avata ennen kuin vedenkorkeus nousee välittömästi padon yläpuolella tasolle N ,95 m. Tällöin padon yli purkaantuva virtaama on noin 1,60 m 3 /s. Kun vedenkorkeus nousee välittömästi myllypadon yläpuolella korkeuteen N ,95 m, on tulvaluukkuja avaamalla ja sulkemalla huolehdittava siitä, että vedenkorkeus ei välittömästi padon yläpuolella ylitä korkeutta N ,95 m. Mikäli tulvavedenkorkeus ylittää korkeuden N ,95 m, on kaikki tulvaluukut pidettävä auki. Tulvan mentyä ohi kaikki tulvaluukut on suljettava. Vedenkorkeusmuutokset Keskivedenkorkeus välittömästi myllypadon yläpuolella nousee 0,06 m. Vaikutus pienenee yläjuoksulle päin mentäessä ja häviää ennen noin 6,5 kilometrin päässä sijaitsevaa Ehtamon pohjapatoa. Kerran 250 vuodessa toistuvalla tulvalla sattuva ylivedenkorkeus laskee hankkeen vaikutuksesta noin 0,12 m. Muutos näkyy noin 1,5

5 Kalastovaikutukset Hyödyt ja haitat HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 5 kilometrin matkalla myllypadon yläpuolella. Tämän yläpuolisiin ylivedenkorkeuksiin hankkeella ei ole vaikutusta. Alivedenkorkeudet ovat tällä hetkellä tarkoitettua alempana, sillä myllypato vuotaa. Nykyiseen tilanteeseen nähden alivedenkorkeus välittömästi padon yläpuolella tulee nousemaan 0,10 0,20 m. Hanke ei muuta sanottavasti niitä alivedenkorkeuksia, jotka vallitsivat patorakenteen ollessa ehjä. Myllypadon kunnostuksen seurauksena padon vuotaminen loppuu ja joen vedenpinta nousee padon yläpuolella. Tästä on hyötyä joen rapukannalle ja kalastolle, kun joen rannoilla olevat suojapaikat jäävät jälleen veden alle. Vedenkorkeuden säilyttäminen joessa vähintään nykyisellä tasolla on tärkeää myös työn aikana, jotta rapukanta ei heikentyisi padon yläpuolisella jokiosuudella. Työn aikainen veden samentuminen on vähäistä, eikä hankkeella ole pysyviä vaikutuksia veden laatuun. Suurimpien tulvien aikainen vedenkorkeus Tuiskulan myllypadon kohdalla saadaan uusien tulvaluukkujen avulla laskemaan nykyisestä. Myllypadon kunnostaminen helpottaa juoksutusten hoitoa. Yleiseltä kannalta katsottuna kunnostustoimenpiteillä turvataan riittävä vedenkorkeus myllypadon yläpuolisessa jokiuomassa. Tämä parantaa jokirantojen virkistyskäyttöarvoa ja joessa olevan rapukannan elinoloja sekä estää jokiuoman sortumia. Se auttaa myös turvaamaan jokirapukannan säilymisen. Kunnostustyö auttaa säilyttämään valtakunnallisesti merkittävän kulttuurihistoriallisen ympäristön, jollaiseksi Museovirasto on Tuiskulan Mylly ja Saha miljöön luokitellut. Jokirannat ovat pääosin jyrkkiä. Keskivedenkorkeuden arvioitu nousu myllypadon kohdalla on vähäinen ja pienenee yläjuoksulle päin. Myllypadon yläpuolisessa jokiuomassa ei siksi muutu sanottavasti maa aluetta vesialueeksi. Vesialueeksi muuttuvan maa alueen pinta alaksi on teoreettisen laskelman perusteella arvioitu yhteensä noin 0,04 ha. Hakija on esittänyt, ettei tästä aiheudu rantakiinteistöille sellaisia haittoja ja vahinkoja, joista olisi tarpeen maksaa korvausta, koska tilakohtaiset vahingot ja haitat ovat huomattavasti pienempiä kuin tilakohtaiset hyödyt. Hakija on tehnyt sopimuksen hankkeen toteuttamisesta korvauksitta useimpien hankkeen laskennallisella vaikutusalueella olevien rantatilojen omistajien kanssa. Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Köyliön

6 6 kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta välisenä aikana. MUISTUTUKSET, VAATIMUKSET JA MIELIPITEET 1) Lounais Suomen ympäristökeskus on katsonut, että suunniteltu kunnostus on Köyliönjoen tilan, virtausten ja vedenkorkeuksien kannalta ensiarvoisen tärkeä. Ympäristökeskus on puoltanut hakemusta ja katsoo yleisen edun vaativan myllypadon kunnostamista. Hakijan tulee huolehtia siitä, että käsikäyttöisten tulvaluukkujen hoitajalla on riittävät tiedot ja taidot luukkujen avaamiseen ja sulkemiseen. Hakijan tulee ennen töiden valmistumista ilmoittaa padon säännöstelystä vastaavan ja hänen sijaisensa yhteystiedot ympäristökeskukselle. Myös töiden aloittamisesta ja valmistumisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti ympäristökeskukselle. Vedenkorkeuksien seuranta tulee järjestää ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla myllypadon yhteyteen asennettavalla vedenkorkeusasteikolla. Ehdotus vedenkorkeuksien seurannan järjestämisestä tulee toimittaa ympäristökeskukselle ennen töiden valmistumista. 2) Varsinais Suomen työvoima ja elinkeinokeskus on pitänyt Tuiskulan myllypadon kunnostamista tarpeellisena ja kannatettavana, eikä sillä ole ollut huomautettavaa hankkeen johdosta. 3) CC (Pyysalo RN:o 1:8 Köyliö, Kepola) on pitänyt patoon rakennettavia tulvaluukkuja ehdottoman välttämättöminä. Hän on vaatinut, että tulvaluukkujen hoidon tulee olla ennakoivaa ja luukkuja hoitamaan on määrättävä vastuuhenkilö. Lisäksi hän on vaatinut, että jokeen rajoittuvien maa alueiden omistajat velvoitetaan korjaamaan pois jokeen kaatuneet puut ja pensaat. HAKIJAN SELITYS Hakijalla ei ole ollut lisättävää eikä huomautettavaa Lounais Suomen ympäristökeskuksen eikä Varsinais Suomen työvoima ja elinkeinokeskuksen lausuntoihin. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU CC:n muistutuksesta hakija on todennut, että vedenjuoksutuksen järjestämisehdotuksella pyritään tulvaluukkujen hoitoa ohjaavien vedenkorkeusrajojen avulla sekä tulvan että vähävetisen ajan aiheuttamien haittojen vähentämiseen ennakoimalla. Kaatuneiden puiden raivaaminen jokiuomasta ei liity myllypadon kunnostamiseen. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Köyliön kunnalle luvan Tuiskulan myllypadon kunnostamiseen Köyliön kunnassa hakemukseen liitetyn päivätyn suunnitelman mukaisesti. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä.

7 7 Luvan saajan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset Rakenteet 1) Tuiskulan myllypato kunnostetaan suunnitelmaan liitetyn päivätyn piirustuksen "Tuiskulan Myllypadon kunnostus, poikkileikkaus 1:50" mukaisesti. Padon tulvaluukkujen ollessa kiinni on niiden yläreunan korkeustaso ja ylisyöksyrakenteen harjan korkeus N ,70 m. Tulvaluukkujen alareuna rakennetaan nykyiseen tasoon, joka kolmen alavirtaan katsoen oikeanpuolimmaisen luukun kohdalla on N ,90 m ja kolmen seuraavan luukun kohdalla on N ,16 m. Tulvaluukkujen vasemmalle puolelle padon kiinteään osaan rakennetaan alivirtaamaa varten V muotoinen aukko, jonka alin kohta on tasossa N ,50 m ja leveys padon harjakorkeudella N ,70 m on 0,7 m. Padon vapaan ylisyöksyn kokonaisleveys on yhteensä 7,0 m. 2) Padon yläpuolelle helposti nähtävään paikkaan on sijoitettava vedenkorkeusasteikko. Asteikkoon on merkittävä korkeuslukemat N ,95 m ja N ,70 m. Töiden suorittaminen 3) Työt on toteutettava siten ja sellaisena aikana, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa vesistölle ja sen käytölle. Työn aikana ei saa tarpeettomasti padota vettä tai laskea vedenpintaa. 4) Luvan saajalla on oikeus rakentaa hankkeen toteuttamista varten tarvittava työpato. 5) Töiden päätyttyä työpato on purettava ja rakennustöiden jäljet siistittävä sekä rakennuspaikat muutoinkin saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon. Kunnossapito Vedenjuoksutus Korvaukset 6) Luvan saajan on pidettävä myllypato rakenteineen suunnitelman mukaisessa kunnossa. 7) Vedenpinnan uhatessa ylittää padon yläpuolelle sijoitetulla vedenkorkeusasteikolla korkeuden N ,95 m on tulvaluukkuja avaamalla pyrittävä estämään sanotun korkeuden ylitys. Mikäli vedenkorkeus kuitenkin nousee sanotun korkeuden yläpuolelle, on kaikki tulvaluukut pidettävä auki. Tulvaluukkujen avulla vedenkorkeutta ei kuitenkaan saa laskea korkeuden N ,70 m alapuolelle. Muulloin tulvaluukut on pidettävä suljettuina. 8) Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva vahinko on korvattava viivytyksettä asianomaiselle oikeudenomistajalle, ellei toisin sovita. 9) Mikäli tässä päätöksessä tarkoitetusta hankkeesta aiheutuu sellainen vahinko, haitta tai muu edunmenetys, jota lupapäätöstä an

8 8 nettaessa ei ole edellytetty ja josta luvan saaja on vesilain mukaan vastuussa, edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen voi saattaa asian lupapäätöksen lainvoiman estämättä ympäristölupaviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. Seuranta Luvan voimassaolo Ilmoitukset 10) Luvan saajan on tarkkailtava vedenkorkeuksia myllypadolla Lounais Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Ehdotus tarkkailusuunnitelmaksi on toimitettava ympäristökeskukselle hyvissä ajoin ennen töiden valmistumista. 11) Tämän lupapäätöksen tarkoittamat työt on aloitettava kolmen ja saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta uhalla, että lupa raukeaa. 12) Luvan saajan on ilmoitettava padon hoidosta vastaavan ja hänen sijaisensa yhteystiedot kirjallisesti Lounais Suomen ympäristökeskukselle. 13) Töiden aloittamisesta on hyvissä ajoin ilmoitettava kirjallisesti Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Köyliön kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 14) Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Köyliön kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Perustelut Tuiskulan myllypato on huonokuntoinen ja vuotava ja siten kunnostuksen tarpeessa. Myllypadolla on lainvoimainen lupa. Padon omistajalla on velvollisuus pitää pato kunnossa niin, ettei siitä aiheudu vaaraa taikka yleistä tai yksityistä etua loukkaavia vahingollisia tai haitallisia seurauksia. Vesilain mukainen lupa padon kunnostamiseen on kuitenkin tarpeen, sillä aiemmin myönnetystä luvasta poiketaan vesioloihin vaikuttavalla tavalla. Hankkeen vaikutus vesioloihin on vähäinen. Hankkeella lasketaan ylimpiä tulvavedenkorkeuksia. Keskivedenkorkeuden arvioitu nousu välittömästi myllypadon yläpuolella on vähäinen ja pienenee yläjuoksulle päin. Hanke on tarpeen hyötyisän ja suojaavan tarkoituksensa vuoksi. Hanke helpottaa tulvajuoksutusten hoitoa ja auttaa säilyttämään valtakunnallisesti merkittäväksi luettavan kulttuurihistoriallisen ympäristön. Hankkeesta aiheutuu vähäistä työn aikaista veden samentumista. Vähäinen keskivedenkorkeuden nousu myllypadon yläpuolisessa jyrkkätörmäisessä jokiuomassa ei muuta sanottavasti maata vesialueeksi. Hankkeesta ei aiheudu muutakaan sanottavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Lainkohta Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti

9 9 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista Lounais Suomen ympäristökeskuksen (1) vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksissä 10), 12), 13) ja 14). CC:n (3) vaatimukset padon hoidosta on otettu huomioon lupamääräyksissä 7) ja 12). Vaatimuksen jokiuomaan kaatuneiden puiden raivaamisesta ympäristölupavirasto hylkää hankkeeseen kuulumattomana. KÄSITTELYMAKSU Perustelut euroa Käsittelymaksu määräytyy ympäristölupaviraston maksullisia suoritteita koskevan asetuksen (1388/2006) mukaisesti. Kyseessä on asetuksen liitteenä olevassa maksutaulukossa tarkoitettu pato, jolla padotetaan vesialuetta enintään 0,1 km 2.

10 10 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Liite Valitusosoitus Leena Simpanen Heikki Penttinen Jukka Leinonen Esko Vähäsöyrinki Marja Savolainen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Leena Simpanen, Heikki Penttinen, Jukka Leinonen ja Esko Vähäsöyrinki (tarkastava jäsen). Asian on esitellyt esittelijä Marja Savolainen. MaS/sl

11 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: (vaihde) telekopio: (09) sähköposti: aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 ASIA HAKIJA Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden venelaiturin pysyttäminen Pappilan kylän yhteisellä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen Laihianjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen 9.2.2006 ASIA Rakennetun penkereen pysyttäminen Naurismonlahdella, Urjala, Vaasan hallinto

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Koppnäsin keskuskalasataman aallonmurtajan pysyttäminen, vesialueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Maakaasuputken rakentaminen Hiidenveden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Karvianjoen alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2009 ASIA HAKIJAT Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 2/2009/1 muuttaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2005 ASIA Vesialueen täytön (saaren) pysyttäminen tilan Katajamäki RN:o 10:0 vesialueella

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 55/2009/4 tarkoitettujen

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä. LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2007 ASIA HAKIJA Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse,

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun PÄÄTÖS Nro 70/07/1 Dnro ISY-2007-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2007 HAKIJA YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun ASIA Kahden venelaiturin rakentaminen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mantereelta Pikku Pukkisaareen sekä töiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Rannan täyttäminen tilan Pirttiluoto RN:o 3:205 vesialueella

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen merialueelle Luonnonmaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 10/2006/3 Dnro LSY 2005 Y 10

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 10/2006/3 Dnro LSY 2005 Y 10 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 10/2006/3 Dnro LSY 2005 Y 10 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2006 ASIA Keuruun reitin uittosäännön muuttaminen Sassinniemen nippunosturia koskevan velvoitteen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 45/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 281. Rannan täyttäminen tilan Pennalanranta RN:o 21:22 edustalla, Alavus

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 45/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 281. Rannan täyttäminen tilan Pennalanranta RN:o 21:22 edustalla, Alavus LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 45/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 281 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2006 ASIA LUVAN HAKIJAT Rannan täyttäminen tilan Pennalanranta RN:o 21:22 edustalla,

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Pelluodonaukon vesialueelle, Uusikaupunki

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Paimionjoen alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN LUPAPÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 87/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen

LÄNSI-SUOMEN LUPAPÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 87/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN LUPAPÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 87/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-39 Helsinki Annettu julkipanon jälkeen 30.8.2005 ASIA HAKIJA Kehräämöalueen kevyen liikenteen sillan rakentaminen Loimijoen yli

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse sekä

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 Annettu julkipanon jälkeen 30.7.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja viemärin pysyttäminen Saarnijärven alitse tilojen Mäki-

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJAT Länsi Suomen ympäristölupaviraston 4.5.2006 antamassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Lisätiedot

Päätös Nro 12/2012/2 Dnro LSSAVI/89/04.09/2011. Tervasen järven kunnostushankkeen toteuttamisajan pidentäminen, Lestijärvi

Päätös Nro 12/2012/2 Dnro LSSAVI/89/04.09/2011. Tervasen järven kunnostushankkeen toteuttamisajan pidentäminen, Lestijärvi Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 12/2012/2 Dnro LSSAVI/89/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Tervasen järven kunnostushankkeen toteuttamisajan pidentäminen, Lestijärvi HAKIJA Osuuskunta

Lisätiedot

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen L Y H E N N Y S O T E LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki K Ä Ä N N Ö S LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin asentaminen

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 5/09/1 Dnro PSY-2008-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 5/09/1 Dnro PSY-2008-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 5/09/1 Dnro PSY-2008-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2009 ASIA Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 28/91/1 muuttaminen Kairijoen uittopuomien poistamista ja kunnossapitovelvoitteen

Lisätiedot