Pontuksen koulun ja päiväkodin asemakaava, asemakaavamuutos ja tonttijako. Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pontuksen koulun ja päiväkodin asemakaava, asemakaavamuutos ja tonttijako. Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Pontuksen koulun ja päiväkodin asemakaava, asemakaavamuutos ja tonttijako 237/ /2014 TEKLA 224 Liite Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginarkkitehti vs. Maarit Pimiä, puh Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Asemakaava ja asemakaavamuutos koskee Muukontien varressa olevaa aluetta, joka sijaitsee Mälkiän kaupunginosassa, noin 2,5 kilometrin päässä Lauritsalan aluekeskuksesta itään. Koulun korttelialue sijoittuu Muukontien, rautatien ja Pontuksen kaivannon väliselle alueelle. Asemakaava-alueeseen kuuluu myös rata-aluetta ja Pontuksen kaivanto. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 19,5 hehtaaria. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa uuden Pontuksen koulun ja päiväkodin rakentaminen suunnittelualueelle. Rakennukseen tullaan sijoittamaan myös kirjasto ja nuorisotilat. Alueelle on laadittu asemakaava, jossa koulun ja päiväkodin alue on osoitettu Opetus- ja kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueena (YOY). Rautatiealueen viereinen viheralue on kaavassa suojaviheraluetta (EV). Rata-alueen aluevarauksessa on huomioitu suunniteltu Luumäki- Imatra kaksoisraidehanke. Pontuksen kaivannon aluevarausta on tarkistettu ja alue on osoitettu muinaismuistoalueena (SM-2). YOY-korttelialueen rakennusoikeus on k-m 2. Asemakaavassa on annettu kaavamääräyksiä mm. rakennuksen sijoittelua, rakentamista, piha-alueen muodostamista, alueen luontoarvoja sekä melusuojausta koskien. Lisäksi kaavassa on tarkistettu mm. Muukontien katualueen aluevarausta siten, että se mahdollistaa erilaisia alueen liikenneturvallisuutta parantavia toteutusvaihtoehtoja. Asemakaavan laatiminen on käynnistynyt vuoden 2013 aikana. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu asemakaavasta pidettiin Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu kuuluttamalla asemakaavaluonnoksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman

2 (OAS:n) nähtävillä olosta lehtikuulutuksella sekä henkilökohtaisilla kirjeillä lähialueen asukkaille, maanomistajille ja muille osallisille. Asemakaavaluonnos pidettiin MRA 30 :n mukaisesti nähtävillä Kaavaluonnoksesta annettiin 19 lausuntoa ja kuusi mielipidettä. (Maarit Pimiä) Tj vs. Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi saadut lausunnot ja mielipiteet ja hyväksyä kaavoituksen vastine-ehdotukset, jotka ovat selostuksen liitteenä, esittää kaupunginhallitukselle asemakaavamuutoksen hyväksymistä ja sen asettamista MRA 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja että se pyytää tarvittavat lausunnot. Mikäli muistutukset ja lausunnot eivät anna aihetta olennaisesti muuttaa asemakaavaehdotusta, tulisi se saattaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Tekla Hyväksyttiin. KH 292 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Asemakaavan selostus liitteineen on esityslistan liitteenä ja nähtävänä kokouksessa sekä julkaistu myös kaupungin kotisivuilla kohdassa Palvelut Kaavoitus Vireillä olevat kaavat. (JW) KH 387 Akj Kh Kaupunginhallitus päättää asettaa Pontuksen koulun ja päiväkodin asemakaavan, asemakaavamuutoksen ja tonttijaon maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, Liikenneviraston ja Etelä-Karjalan museon lausunnot ja mikäli lausunnoista taikka nähtävilläoloaikana mahdollisesti jätetyistä muistutuksista ei muuta johdu, esittää sen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Hyväksyttiin. Oheismateriaali Asemakaavan selostus liitteineen. Asemakaavan selostus liitteineen on julkaistu myös kaupungin

3 kotisivuilla kohdassa Palvelut Kaavoitus Vireillä olevat kaavat. (JW) Teknisen toimen kirje : "Asemakaava on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti ollut yleisesti nähtävillä teknisen toimen kaavoituksessa " Asemakaavaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia. Kaavoituksen vastine annettuihin lausuntoihin : "Nähtävillä olo (MRL 65, MRA 27 ja 32 ) Kaupunginhallitus asetti päätöksellään ( 292) asemakaavan, asemakaavamuutoksen ja tonttijaon MRA:n 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Samalla kaupunginhallitus päätti pyytää asemakaavaehdotuksesta Kaakkois-Suomen ELY- keskuksen, Liikenneviraston ja Etelä-Karjalan museon lausunnot. Ehdotusvaiheen nähtävillä olosta kuulutettiin lehti-ilmoituksella Etelä-Saimaassa, kaupungin ilmoitustaululla sekä internet-sivuilla. Kaavaehdotus oli nähtävillä Lappeenrannan kaupungin kaavoituksessa sekä kaupungin kotisivuilla. Tiivistelmät ehdotusvaiheen lausunnoista sekä vastineet niihin: 1. Kaakkois-Suomen ELY-keskus, : 1. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Y-vastuualueen Yhdyskunnat ja luonnonvarat yksikkö (YLU) toteaa kaavaehdotuksesta, että yksiköllä ei ole muistutettavaa kaavaehdotuksesta. 2. Yksikön antamassa luonnosvaiheen lausunnossa esitetyt kommentit on ehdotuksessa otettu hyvin huomioon. Tarvittavat liikennemeluselvitykset on tehty ja meluntorjuntaa koskevia kaavamääräyksiä on täydennetty. Myös kangasvuokon kasvupaikan rajaus YOY-korttelin ulkopuoliselle alueelle on ehdotuksessa huomioitu. 3. ELYn L-vastuualue ilmoittaa myös, ettei sillä ole kaavaehdotuksesta muistutettavaa.

4 Kaavoituksen vastine: ok 2. Etelä-Karjalan museo, : 1. Museolla ei ole huomautettavaa kaavaehdotukseen suunnittelualuetta koskevan rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Kaavan toteuttamisen myötä koulu- ja päiväkotikäytöstä tulee poistumaan useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vanhoja koulurakennuksia, joille tulee löytää uudet omistajat ja/tai käyttötarkoitukset. 2. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta asiantuntijaviranomaisena ja lausunnonantajana toimii Museovirasto. ELYn L-vastuualue ilmoittaa myös, ettei sillä ole kaavaehdotuksesta muistutettavaa. Kaavoituksen vastine: ok 3. Museovirasto : 1. Museovirasto on kaavan aiemman vaiheen lausunnossaan ( ) todennut, että Kaava-alueella sijaitsee muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama Pontuksen kaivanto -niminen kiinteä muinaisjäännös, historiallinen kanavarakenne (muinaisjäännösrekisterin tunnus ), joka on kartoitettu Mikroliitti Oy:n vuonna 2012 tekemän Lappeenrannan keskustaajaman inventoinnin yhteydessä. Kohde on otettu kaavaluonnoksessa asianmukaisesti huomioon. Museoviraston tekemän uudelleentarkastelun perusteella Pontuksen kaivannon muinaisjäännöksen aluerajaus on kuitenkin liian suppea. Kaivanto sellaisenaan on hyvin huomioitu, mutta kaivantoon olennaisesti liittyvät sen rakennustöissä muotoutuneet maavallit ovat sen sijaan jääneet aluerajauksen ulkopuolelle. Kaivannon länsipuoliseen maavalliin on kaivettu toistaiseksi iältään tuntemattomia juoksuhautoja, jotka tulisi myös sisällyttää Pontuksen kaivannon muinaisjäännösalueeseen. Kaavaan on Pontuksen kaivannon maavallien alueelle merkitty EV suojaviheralue ja VL lähivirkistysalueita, jotka sellaisenaan tukevat muinaisjäännöksen säilymistä. Museovirasto ehdottaa kaavaan merkittäväksi Pontuksen

5 kaivannon muinaisjäännösalueen (SM-2) rajaksi lausunnon liitekartan mukaista aluetta. Vaihtoehtoisesti laajennetut alueet voidaan merkitä kaavamerkinnällä EV/SM-2 ja VL/SM-2 sekä niihin liittyvä kaavamääräys kaavassa jo esitetyn SM-2 määräyksen mukaisesti. 2. Asemakaavamuutokseen on edellisen vaiheen jälkeen lisätty ohjeellinen ulkoilureitti ja rautatiealueen alittava kevyen liikenteen yhteys, jonka toteutussuunnitelmista on kaavamääräyksen mukaan pyydettävä Museoviraston ja Liikenneviraston lausunnot. Alikulkuyhteys sivuaa ja ulkoilureitti leikkaa SM-2 aluetta, minkä vuoksi kaavamerkintöihin tulee lisätä, että myös ulkoilureitin toteutussuunnitelmista on pyydettävä Museoviraston lausunto. 3. Alikulkutunnelia on vaikea toteuttaa niin, etteikö se vahingoittaisi Pontuksen kaivantoa, minkä vuoksi on syytä miettiä alikulkutunnelille vaihtoehtoista sijoituspaikkaa. Lisäksi tunneli pitäisi toteuttaa siten, ettei se vahingoita radan pohjoispuolella olevaa vuoden 1918 sisällissodan aikaista Jooseppi (Juosi) Muston hautaa. Vastaavanlaiset merkityt teloitettujen punakaartilaisten yksittäishaudat ovat Suomessa erittäin harvinaisia. 4. Rakennetun ympäristön osalta lausunnonantaja on Etelä-Karjalan museo. Kaavoituksen vastine: 1. Asemakaavassa osoitettua Pontuksen kaivannon muinaismuistoaluetta on laajennettu Museoviraston esittämällä tavalla. Kaavassa alue on osoitettu kaavamerkinnällä SM-2, muinaismuistoalue. Muinaismuistolain (295/63) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, ns. Pontuksen kaivanto. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen tai muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta koskevat maankäyttösuunnitelmat on lähetettävä Museovirastoon lausuntoa varten. YOY-tontin ja Pontuksen kaivannon välinen alue on lisäksi osoitettu aluemerkinnällä ev Suojaviheralue. Merkinnällä halutaan korostaa alueen erityistä asemaa keskeisimmän muinaismuistoalueen ja koulutontin välissä. Alueella kasvaa maisemallisesti merkittävää männikköä, joka halutaan

6 säilyttää vaihettumisvyöhykkeenä rakennetun koulutontin ja kaivannon välisellä alueella. Asemakaavassa on annettu alueen hoitoa koskevia määräyksiä. 2. Ohjeellisen ulkoilureitin asemakaavamerkintää on tarkennettu Museoviraston esittämällä tavalla. Ohjeellinen ulkoilureitti. Ulkoilureitin toteutussuunnitelmasta on pyydettävä Museoviraston lausunto. 3. Kaavassa osoitetun alikulkutunnelin tarkempi sijainti ja toteutustapa ratkaistaan tarkemman toteutussuunnittelun yhteydessä. Kaavassa on määrätty, että alikulkutunnelin toteutussuunnitelmista tulee pyytää Museoviraston ja Liikenneviraston lausunto. Tarve tunnelille ko. kohdassa on ilmeinen. Nykyisen radan yli kuljetaan selänteen korkeimmalta kohdalta Pontuksen ja Murheistenrannan alueiden välillä. Uusi tunneli poistaisi tämän kulkutarpeen ja lisäisi alueen liikenneturvallisuutta. Tunneli on myös tärkeä yhteys päiväkodilta ja koululta Murheistenrannan metsä- ja ranta-alueelle. 4. ok 4. Liikennevirasto, : Liikennevirasto antaa lausuntonsa rautateiden näkökulmasta. Kaava-alue rajoittuu pohjoisesta Lappeenranta Imatra rautatiehen. Kaavan tavoitteissa on myös huomioitu Luumäki Imatra kaksoisraidehanke. 1. Liikenneviraston luonnosvaiheen lausunnossa ( ) esitetyt näkökohdat on pääosin huomioitu laaditussa kaavaehdotuksessa. Kaavaehdotuksen liikennealueen melusuojausmerkintää ei kuitenkaan ole muotoiltu Liikenneviraston näkemyksen mukaiseksi. Liikennevirasto toistaa pyynnön poistaa melusuojausmerkinnästä vaatimuksen maksimissaan 55 dba:n keskimelutasosta viereisellä korttelialueella. Liikenneviraston näkemyksen mukaan merkintä vaikeuttaa ratasuunnitelman hyväksyntää siinä tapauksessa, että 55 dba:n keskimelutasoa ei saavuteta viereisellä korttelialueilla teknisesti toteuttamiskelpoisilla ratkaisuilla ja kohtuullisilla kustannuksilla. Ratasuunnitelmaa ei voida hyväksyä vastoin asemakaavaa, joten edellä mainitussa tapauksessa asemakaavaa olisi tarvetta muuttaa. Ratasuunnitelmaa laadittaessa selvitetään aiheutuvat meluvaikutukset ja huomioidaan valtioneuvoston päätöksen mukaiset melun

7 ohjearvot. Asemakaavassa osoitettu melumääräys ei itsessään tuo lisärahoitusta hankkeen budjettiin ja edistä melunsuojauksen toteuttamista. 2. Pyytää toimittamaan kaavan hyväksymispäätöksen ja hyväksytyn kaavan tiedoksi (Liikennevirasto, kirjaamo, PL 33, Helsinki). 3. Ei muuta huomautettavaa kaavahankkeesta. Maanteiden osalta lausunnon antaa toimivaltainen ELY-keskus. Kaavoituksen vastine: 1. Asemakaavan rata-alueen kaavamääräystä muotoiltiin uudestaan luonnosvaiheen lausunnon perusteella ja määräystä lievennettiin. Käytyjen jatkokeskustelujen pohjalta on päädytty siihen, että rata-alueen kaavamääräystä tarkistetaan. Asemakaavassa rautatiealueen kaavamääräys on muutettu muotoon LR-1, Rautatiealue. Alueelle saa sijoittaa meluesteen. Meluesteen tarkempi sijainti ja rakenne ratkaistaan tulevien ratasuunnitelmien yhteydessä. Suunnittelussa tulee noudattaa valtioneuvoston asettamia ohjearvoja (VnP 993/92). Määräyksessä tuodaan esille tarve melunsuojaukselle, mutta sen tarkempi toteuttamistapa ja sijainti jätetään ratkaistavaksi ratasuunnittelun yhteydessä, kuten Liikennevirasto esitti lausunnossaan. Asemakaavamääräysten mukaan koulutontin melusuojaus on toteutettava ennen koulun ja päiväkodin käyttöönottoa. Päiväkoti- ja koulualueen melusuojaus joudutaan toteuttamaan ennen mahdollisen kaksoisraiteen rakentamista. Alueen jatkosuunnittelun yhteydessä kaupunki varaa kuitenkin mahdollisuuden neuvotella meluesteen sijoittamisesta rata-alueelle yhteistyössä Liikenneviraston kanssa. 2. Hyväksytty asemakaava ja hyväksymispäätös toimitetaan tiedoksi pyydettyyn osoitteeseen 3. ok Asemakaavakartta ja kaavaselostus on täydennetty edellä esitettyjen muutosten perusteella. Asemakaavaan tehdyt tarkistukset eivät vaadi kaavan uudelleen nähtäville asettamista. Asemakaavaa ei ole MRA 32 :n mukaisesti

8 olennaisesti muutettu sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäville." (JW) Kj Kh Kaupunginhallitus merkitsee lausunnot sekä niiden johdosta teknisen toimen antaman vastineen tiedoksi, tarkistaa asemakaavamerkintöjä teknisen toimen esittämällä tavalla ja esittää kaupunginvaltuustolle, että Pontuksen koulun ja päiväkodin asemakaava, asemakaavamuutos ja tonttijako näin tarkistettuna hyväksytään. Hyväksyttiin. KV 85 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Liite Asemakaavan selostus liitteineen. Asemakaavan selostus liitteineen on julkaistu myös kaupungin kotisivuilla kohdassa Palvelut - Kaavoitus - Vireillä olevat kaavat. (JW) Kh Kv esittää kaupunginvaltuustolle, että Pontuksen koulun ja päiväkodin asemakaava, asemakaavamuutos ja tonttijako hyväksytään. Hyväksyttiin.

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

Asemakaavamuutos ja tonttijako 2 Keskus, kortteli 7, tontit 1 ja 28 sekä osa Marianaukiota, osa katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos ja tonttijako 2 Keskus, kortteli 7, tontit 1 ja 28 sekä osa Marianaukiota, osa katu- ja puistoaluetta Tekninen lautakunta 346 15102014 Kaupunginhallitus 439 20102014 Kaupunginhallitus 54 09022015 Asemakaavamuutos ja tonttijako 2 Keskus, kortteli 7, tontit 1 ja 28 sekä osa Marianaukiota, osa katu- ja puistoaluetta

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako, 201 Putkinotko, kortteli 206 (Joutsenon entisen osuuspankin kortteli)

Asemakaavan muutos ja tonttijako, 201 Putkinotko, kortteli 206 (Joutsenon entisen osuuspankin kortteli) Asemakaavan muutos ja tonttijako, 201 Putkinotko, kortteli 206 (Joutsenon entisen osuuspankin kortteli) Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/632/10.02.03.00/2018 Joutsenon entisen Osuuspankin korttelin asemakaavan

Lisätiedot

Lappeenrannan Korvenkylän rautatiealueiden asemakaava, asemakaavan muutos, asemakaavan kumoaminen ja tonttijako

Lappeenrannan Korvenkylän rautatiealueiden asemakaava, asemakaavan muutos, asemakaavan kumoaminen ja tonttijako Lappeenrannan Korvenkylän rautatiealueiden asemakaava, asemakaavan muutos, asemakaavan kumoaminen ja tonttijako Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1071/10.02.03.00/2017 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 38 Mälkiä kortteli 37, puisto- ja katualueet (Kanavamuseo)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 38 Mälkiä kortteli 37, puisto- ja katualueet (Kanavamuseo) Tekninen lautakunta 405 28.12.2016 Kaupunginhallitus 9 09.01.2017 Kaupunginhallitus 257 08.05.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 38 Mälkiä kortteli 37, puisto- ja katualueet (Kanavamuseo) 1001/10.02.03.00/2016

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 2 Keskus kortteli 7, tontti 29 sekä osa katualuetta (Citykortteli, tontti 29)

Asemakaavan muutos 2 Keskus kortteli 7, tontti 29 sekä osa katualuetta (Citykortteli, tontti 29) Tekninen lautakunta 106 22.03.2017 Kaupunginhallitus 154 27.03.2017 Kaupunginhallitus 288 22.05.2017 Kaupunginvaltuusto 87 05.06.2017 Asemakaavan muutos 2 Keskus kortteli 7, tontti 29 sekä osa katualuetta

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako, 206 Honkalahti kortteli 44, osa korttelista 43 sekä katualuetta (Honkalahden sahan asuntoalue)

Asemakaavan muutos ja tonttijako, 206 Honkalahti kortteli 44, osa korttelista 43 sekä katualuetta (Honkalahden sahan asuntoalue) Asemakaavan muutos ja tonttijako, 206 Honkalahti kortteli 44, osa korttelista 43 sekä katualuetta (Honkalahden sahan asuntoalue) Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1168/10.02.03.00/2018 Käsittelyhistoria

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 201 Putkinotko kortteli 220, osa korttelia 212, kevyenliikenteen raitti ja torialue, Joutsenon kunnantalojen alue

Asemakaavan muutos ja tonttijako 201 Putkinotko kortteli 220, osa korttelia 212, kevyenliikenteen raitti ja torialue, Joutsenon kunnantalojen alue Tekninen lautakunta 355 14.10.2015 Kaupunginhallitus 401 19.10.2015 Kaupunginhallitus 493 14.11.2016 Asemakaavan muutos ja tonttijako 201 Putkinotko kortteli 220, osa korttelia 212, kevyenliikenteen raitti

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, eteläinen osa-alue Vaihe 1

Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, eteläinen osa-alue Vaihe 1 Tekninen lautakunta 218 29.06.2016 Kaupunginhallitus 308 11.07.2016 Kaupunginhallitus 318 15.08.2016 Kaupunginhallitus 492 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 123 28.11.2016 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava

Lisätiedot

Elinvoima ja kaupunkikehitys Kaupunkisuunnittelu

Elinvoima ja kaupunkikehitys Kaupunkisuunnittelu LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 tarkistettu 16.7.218 LPR/1512/10.02.03.00/2018 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA JA TONTTIJAKO 437 Laihian kylän tiloille R:No 3:272, 3:77, 3:266, 3:268,

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 18:30. Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 18:30. Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 15.1.2018 klo 18:30 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, 18 Ihalainen, kortteli 3, tontit 8 ja 9, Nordkalkin ja Parocin alue

Asemakaavan muutos, 18 Ihalainen, kortteli 3, tontit 8 ja 9, Nordkalkin ja Parocin alue Tekninen lautakunta 107 23.03.2016 Kaupunginhallitus 142 29.03.2016 Kaupunginhallitus 337 22.08.2016 Kaupunginvaltuusto 85 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 96 26.09.2016 Asemakaavan muutos, 18 Ihalainen,

Lisätiedot

Aloite asemakaavan muuttamiseksi on tullut Lappeenrannan kaupungin maaomaisuuden hallinnalta.

Aloite asemakaavan muuttamiseksi on tullut Lappeenrannan kaupungin maaomaisuuden hallinnalta. LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LPR/2199/10.02.03.00/2018 JOUTSENONKANKAAN VOIMAKAARI, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA ASEMAKAAVA SEKÄ TONTTIJAKO LAMPIKANGAS (203), OSA KORTTELISTA 1008, KORTTELI 1010,

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.11.2017 LOVIISA, TJUVÖ-ÖSTERSKOG RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos

L26 Vivamo, asemakaava ja asemakaavan muutos Vetovoimalautakunta 81 20.12.2017 Vetovoimalautakunta 98 20.06.2018 Kaupunginhallitus 230 06.08.2018 Vetovoimalautakunta 154 24.10.2018 Kaupunginhallitus 333 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 132 14.11.2018

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.

Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04. Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.2013/ 50 104 415-265-2012 YRTTISUON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Tekla

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki.

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (8) Päiväys 1.2.2013 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA 41 LAIHIA ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. Tekninen toimi Kaavoitus PL 38,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 33 Lauritsala, kortteli 8, tontti 10, Lauritsalan alakoulu

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 33 Lauritsala, kortteli 8, tontti 10, Lauritsalan alakoulu Tekninen lautakunta 297 03.09.2014 Kaupunginhallitus 365 08.09.2014 Kaupunginhallitus 530 01.12.2014 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 33 Lauritsala, kortteli 8, tontti 10, Lauritsalan alakoulu 93/10.02.03.00/2014

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 11 Tykki-Kiviharju kortteli 8 tontille 1 ja pysäköimisalueelle sekä osalle katualuetta (Metodistikirkon asemakaavan muutos)

Asemakaavan muutos 11 Tykki-Kiviharju kortteli 8 tontille 1 ja pysäköimisalueelle sekä osalle katualuetta (Metodistikirkon asemakaavan muutos) Asemakaavan muutos 11 Tykki-Kiviharju kortteli 8 tontille 1 ja pysäköimisalueelle sekä osalle katualuetta (Metodistikirkon asemakaavan muutos) Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1279/10.02.03.00/2017 Käsittelyhistoria

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot