Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus"

Transkriptio

1 Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus

2 Osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta kaudelta Johdanto 2 2. Karviaisen toiminta ja talous ajalla Sujuvat toiminnot Toiminnan ja talouden ongelmakohtia 6 3. Talousarvion menot ja rahoitus Johtopäätökset ja toimenpiteet osavuosikatsauksen johdosta 9 Katsauksen liitteet: 9 1

3 Osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta kaudelta Tämä asiakirja on perusturvakuntayhtymä Karviaisen osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta ajalta Osavuosikatsaus on toiminnan ja talouden osalta laadittu kesäkuun 2015 tietojen pohjalta. Osavuosikatsaus sisältää lyhyen arvion toiminnasta, ennusteen talousarvion kuntaosuuksien toteutumisesta keskuksittain pohjautuen laskelmaan tuotteittain ja toimipisteittäin. Ennuste on suuntaa antava eikä sitä pidä lukea absoluuttisina lukuina. 1. Johdanto Vuoden 2015 alussa Karviaisen toimielimillä alkoi tämän valtuustokauden toinen puolikas, mikä merkitsi sitä, että perussopimuksen mukaisesti toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat vaihtuivat. Yhtymähallituksen puheenjohtajana toimii Timo Palenius Karkkilasta ja varapuheenjohtajana Leila Terkomaa Vihdistä, yhtymäjaoston puheenjohtajana toimii Leila Terkomaa Vihdistä ja varapuheenjohtajana Aulis Stenholm Karkkilasta. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimii Eero Löfgren Vihdistä ja varapuheenjohtajana Matti Kuusela Karkkilasta. Talousarviovuoden 2015 tammikuun lopussa päättyivät 6 viikkoa kestäneet koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhtymähallitus päätti kokouksessaan ( 7) neuvottelutuloksen toimeenpanon edellyttämistä tehtävistä. Samassa kokouksessa yhtymähallitus esitti Vihdin kunnanvaltuustolle, että Vihdin osalta Ptky Karviaisen palvelujen määrärahaa pienennetään euroa ja Karkkilan kaupunginvaltuustolle, että Karkkilan osalta Ptky Karviaisen palvelujen määrärahaa pienennetään euroa. Yhteistoimintaneuvottelut ja niiden jälkeen suoritetut toimeenpanotehtävät ja neuvottelutuloksessa sovitut johdon ja päälliköiden sitoutuminen vapaaehtoisiin palkattomiin virkavapaisiin veivät hallintotyön aikabudjetista vuodelle 2015 ison osan, jolloin on jouduttu priorisoimaan eri tehtävien kiireellisyysjärjestystä ja osallistumista erilaisiin verkostoihin ja yhteistoimintaryhmiin. Helmikuussa 2015 sosiaali- ja terveysministeriö myönsi tunnuspalkinnon 19 vetovoimaiselle sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikalle, joista yksi on lääkärin vastaanotto Karviaisen terveysasemilla. STM:n perustelujen mukaan nämä vetovoimaiset työpaikat ovat luoneet toimintatapoja, joilla henkilöstön työhyvinvointia ja sitoutumista työhön on kehitetty ja asiakkaiden saaman palvelun laatua parannettu. Lisäksi Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan erikoislääkäritoimikunta valitsi Karviaisen koulutusylilääkäri Arja Hautalan vuoden 2014 erikoislääkärikouluttajaksi. Karviainen, Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi kilpailuttivat vuonna 2014 yhdessä ikäihmisten asumispalvelut. Kilpailutuksen yhteydessä kehitettiin innovaationa hoivakodin kannustinmalli. Hoivakodin kannustinmalli valittiin 2

4 TERVE-SOS-palkintokilpailun 2015 finaaliin kahdeksan valitun joukossa. Hoivakodin kannustinmalli on kehitetty tuottamaan asukkaalle arvoa ja tyytyväisyyttä elämään. Tavoitteena on motivoida hoivakoteja hyvien käytäntöjen kehittämiseen ja jakamiseen. Palkintokilpailun voitto meni kuitenkin toiselle finalistille. Karviaisen finaaliin päässeen innovaation ero voittaneeseen oli, että voittanutta mallia oli jo kokeiltu käytännössä. Karviaisessa alkoi syksyllä 2014 työntekijäjärjestöjen kanssa yhteistyössä tehtävä työn vaativuuden arviointi eli TVA prosessi. Kaikki Karviaisen tehtävät on prosessissa arvioitu analyyttisellä arviointijärjestelmällä. Tavoitteena on arvioida ja selvittää, mitä kussakin tehtävässä vaaditaan sovittujen kriteerien perusteella. Arviointiprosessi saadaan valmiiksi syksyllä Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014) tuli pääosiltaan voimaan Laki on vahva yleislaki, joka mm. edistää ja ylläpitää hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta. Laki tuo yhteisen asiakasprosessin koko sosiaalihuoltoon ja turvaa avunsaannin myös niille, jotka eivät ole erityislainsäädännön piirissä. Tarkoituksena on turvata erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden avunsaanti ja oikeudet, säätää omavalvonnasta ja laajentaa muutoksenhakuoikeutta. 2. Karviaisen toiminta ja talous ajalla Sujuvat toiminnot Lasten ja nuorten linja Lasten ja nuorten palvelulinjalla palvelujen tuotanto ja saatavuus ovat tällä hetkellä kohtuullisen hyvällä tasolla. Neuvola- ja kouluterveydenhuollon lakisääteiset tarkastukset pystytään tekemään aikataulun mukaisesti koko Karviaisen alueella, vaikka asiakkaiden määrä yhtä terveydenhoitajaa kohden ylittää suositukset joillakin Vihdin alueilla. Lapsiperheiden tilapäisen kotihoidon asiakasmäärät kasvavat jatkuvasti, mutta palvelua pystytään antamaan kaikille sitä tarvitseville. Terveys- ja terapiapalveluissa on pystytty vastaamaan kysyntään kohtuullisesti. Henkilöstön rekrytoiminen avoimiin tehtäviin on käynnissä tilanteen saamiseksi hyvään tasapainoon. Lastensuojelussa lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvitysten käsittelyajat ovat pääsääntöisesti lakisääteisissä rajoissa. Henkilöstön vaihtuminen on aiheuttanut jonkin verran viivettä käsittelyaikoihin. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on vähentynyt Vihdissä (54 lasta 6 /2014 ja 38 lasta 6/2015). Karkkilassa tilanne on pysynyt ennallaan (13 lasta 6/2015 ja 13 lasta 6/2015) edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Työikäisten linja Työikäisten palvelulinjalla palvelujen saatavuuden toteutuminen lääkärin vastaanotoilla vastaa tälle vuodelle asetettuja tavoitteita. Valtakunnallinen tavoite on kiireettömälle vastaanotolle pääsy 3 kk:ssa, kun se Karviaisessa on asetettu huomattavasti korkeammalle tavoitetasolle 2 viikkoon. Suun terveydenhuollossa 3

5 tilanne on palvelun saatavuuden osalta suhteessa Karviaisen asettamaan tavoitteeseen (2 viikkoa) ollut huonompi kuin lääkärin vastaanotoilla johtuen tilapäisestä työvoimavajeesta. Tavoiteodotusaika on ylittynyt molemmissa kunnissa. Korjaavat toimenpiteet on aloitettu. Valtakunnallinen tavoite suun terveydenhuollossa on 6 kk kiireettömään hoitoon pääsyssä, joten valtakunnallinen tavoite alitetaan reilusti. Karviaisessa toteutunut odotusaika kuukaudesta tai kunnasta riippuen on ollut päivää. Toimeentulotuessa on pysytty lain edellyttämässä käsittelyajassa (7 vrk). Toimeentulotukimenot ovat kasvaneet verrattuna edelliseen vuoteen samoin kuin erityisesti tulottomien asiakkaiden määrä, joka lisää toimeentulotuen tarvetta. Tämä on seurausta yleisestä talous- ja työllisyystilanteesta. Vammaispalveluissa on pysytty käsittelyajoissa pääsääntöisesti, mutta toimintaa on haitannut henkilöstövaje, joka korjautunee syksyn aikana. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa on saatu hyvälle tasolle avopalvelujen (mm. päivätoiminta ja kotihoito sekä vastaanottotoiminta) toimivuus palvelujen kokonaisprofiili muuttui merkittävästi vuoden vaihteessa. Asiakkailta ja omaisilta on saatu spontaania hyvää palautetta mielenterveys- ja päihdepalveluista. Painopistettä on pystytty siirtämään raskaammista palveluista kevyempiin ja ennaltaehkäisevä toiminta on tehostunut. Vuoden 2015 aikana on uusittu toimeentulotukiohjeistus ja työllistämisen kuntalisän ohjeistus. Huhtikuussa päättyi Kaste rahoitettu Mielen avain hanke (KOHO), jonka avulla on saavutettu erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalityön integraatiota ja kokonaiskustannusten alenemista. Sosiaalihuoltolaki uudistui vuoden 2015 alusta, joten henkilökuntaa on koulutettu ja toimintaa lähdetty uudistamaan lain mukaiseksi. Sosiaalihuoltolain uudistus tulee tuottamaan paineita kustannuksiin ja resursseihin aikuissosiaalityössä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa jo kuluvan vuoden aikana Ikäihmisten linja Ptky Karviaisessa on jo useamman vuoden ajan ollut tavoitteena ikäihmisten palvelurakenteen muuttaminen valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti siten, että laitoshoitoa vähennetään ja kotihoitoa ja ympärivuorokautista asumispalvelua kuten myös omaishoitoa lisätään. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista tuli voimaan (vanhuspalvelulaki). Edellä mainitut tavoitteet palvelurakenteen osalta on kirjattu tähän lakiin. Lisäksi vanhuspalvelulain pykäliä (14, 14 a ja 15 a ) on muutoksella täsmennetty tämän vuoden alussa siten, että se vastaa entistä paremmin lain alkuperäistä tavoitetta kotiin annettavien palvelujen ensisijaisuudesta ja pitkäaikaisen laitoshoidon viimesijaisuudesta. Lain 14 mukaan pitkäaikaista laitoshoitoa järjestetään vain poikkeustapauksissa. Pitkäaikaiseen hoitoon ja huolenpitoon on kehitettävä kodinomaisia palveluratkaisuja. Yhtymähallitus päätti yhteistoimintaneuvottelutuloksen sekä päätti, että neuvottelutuloksen toimeenpanon edellyttämät asiat valmistellaan erikseen päätettäväksi työsopimuslain, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain, sekä kuntayhtymän hallintosäännön mukaisesti. Yhteistoiminta neuvottelujen tuloksena 20-paikkaisen hoivaosaston toiminta päätettiin lopettaa Vihdissä. Tämän tuloksena hoivaosaston henkilökunnalle järjestettiin 4

6 kuulemistilaisuus ja henkilökunta irtisanottiin tammikuussa, sekä vuokrasopimus irtisanottiin Hoivaosaston toiminta on loppunut Potilaat siirtyivät tehostettuun asumispalveluun Hoivaosaston henkilökunta on sijoittunut Karviaisessa eläköitymisen tai muun syyn vuoksi avoimiin tehtäviin Karviaisen muissa yksiköissä. Vain muutama henkilö on siirtynyt toiseen organisaatioon. Hoivaosaston tilat on tyhjätty ja kaikki irtaimisto luetteloitu. Karkkilan vuodeosasto on toiminut 22 paikkaisena vuoden alusta. Karkkilan vuodeosastolla ja Toivokodissa on yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena yksi yhteinen osastonhoitaja. Nummelan vuodeosasto on 39 paikkainen, jossa on nyt käytössä alkuvuodesta valmistuneet kaksi eristyshuonetta. Karviaisen kotihoito toimii kahdessa toimipisteessä Karkkilassa ja Vihdissä. Vihdin alueen kotihoidon yksiköt yhdistettiin vuoden 2014 lopussa. Tämä on mahdollistanut työprosessien uudelleen ohjaamisen. Kotihoidon sähköinen toiminnanohjausjärjestelmä on käytössä ja uusi optimointiohjelma on otettu käyttöön kesäkuussa Asiakkaalle annettavan ajan käyttöä seurataan hoito- ja palvelusuunnitelmien toteutumisella, sekä välittömän työajan prosenteilla. Laki ikääntyneen väestön terveyden ja toimintakyvyn tukemisesta velvoittaa julkaisemaan puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö saa hakemansa palvelut. Ajalta tiedot julkaistiin heinäkuussa Ikäkeskuksen arviointiyksikön toiminta vastaa ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen. Ikäihmiset saavat yksilöllistä neuvontaa ja ohjausta palveluista sekä tietoa muista asumista tukevista palveluista ja etuisuuksista. Tavoitteena on tukea ikäihmisten omatoimista elämää, kannustaa omien voimavarojen käyttöön sekä löytämään heidän omia tarpeita vastaavat palvelut. Asiakkaiden palveluohjaukseen ja neuvontaan sekä palvelutarpeen arviointiin on vastattu seitsemän päivän sisällä. Arviointiyksikkö vastaa vanhuspalvelulain mukaisen vastuutyöntekijän nimeämisestä, kun se asiakkaan kannalta on tarpeellista. Tavoitteena on, että kotiin annettavat palvelut ovat ensisijaisia suhteessa tehostettuun asumispalveluun. Tehostettuun asumispalveluun keskimääräinen odotusaika oli noin 5 kk palvelun hakemisesta ensimmäisellä puolivuotiskaudella. Tehostetun asumispalvelun talousarvion toteutuminen on asetetuissa raameissa Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidon alkuvuosi on ollut vilkas kaikkien HUS:n kuntien osalta niin myös Karkkilan ja Vihdin. Tämä on merkinnyt myös sitä, että HUS:iin muodostui alkuvuodelta ylijäämää. HUS päätti palauttaa alkuvuodelta muodostunutta ylijäämää jäsenkunnilleen. Ylijäämän palautus kohdistui kesäkuuhun ja näkyy HUS:n kesäkuun laskutuksessa ja raportoinnissa. Vihdin osalta palautus oli euroa ja Karkkilan osalta euroa. Myös ensimmäinen tasaus kalliin hoidon osalta on saatu alkuvuodelta. Koska erikoissairaanhoidossa on alkuvuoden aikana ollut useita muutoksia niin perityssä ennakossa kuin HUSTOTAL:n raporteissa, on ennusteen laatiminen loppuvuoden osalta haasteellista, jolloin ennuste antaa erilaisia tuloksia riippuen käytettävästä ennustemenetelmästä. On todennäköistä, että Husissa muodostuu palvelutuotannossa ylijäämää myös loppuvuodesta, mutta siitä ei ole varmuutta ja on 5

7 todennäköistä, että molemmat jäsenkunnat tulevat saamaan kalliin hoidon tasausta myös loppuvuodelta. Osavuosikatsauksen erikoissairaanhoidon ennusteessa on noudatettu varovaisuuden periaatetta. Näin ollen laaditun osavuosikatsauksen mukaan Karkkilan osalta erikoissairaanhoidon menot olisivat jäämässä 3 % alle hyväksytyn talousarvion. Jos ennuste osoittautuu varovaiseksi, talousarvio voi alittua enemmänkin. Myös Vihdin osalta on noudatettu varovaisuutta ja ennakoitu Vihdin erikoissairaanhoidon ylittyvän erilaisista palautuksista huolimatta. Laaditun ennusteen mukaan Vihdin talousarvio alittuu kuluvana vuonna Karviaisen palvelujen osalta. Tällä alituksella voidaan osaltaan jonkin verran peittää erikoissairaanhoitoon ennustettua ylitystä. Vihdin kunnan osalta erikoissairaanhoito on ensimmäistä vuotta Karviaisen talousarviossa Toiminnan ja talouden ongelmakohtia Lastensuojelu Nyt laaditun ennusteen mukaan talousarvion 2015 menot lastensuojelun osalta ovat alittamassa talousarvion. Lastensuojelun kustannukset kuitenkin skaalautuvat asiakaskohtaisesti, joten toiminnon tarkka seuranta on aina tärkeätä. Lastensuojelun sijaishuollossa tälle vuodelle on tavoitteena, että toteutuneista sijaishuollon hoitopäivistä suhde laitoshuollon ja perhehoidon osalta olisi 50%50 %. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tätä tavoitetta on vaikea saavuttaa ja että se ei ainakaan tänä vuonna toteudu. Useassa tapauksessa on vaikeaa sovittaa yhteen perhehoidon tarjoamia mahdollisuuksia lapsen tai nuoren tarvetta vastaavasti. Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistuksessa vuoden 2015 alussa ja alkaen edellytetään, että erityistä tukea tarvitseville lapsille voidaan antaa tukea vahvan yleislain, sosiaalihuoltolain mukaisina palveluina. Lastensuojelun asiakkaiden määrän oletetaan vähenevän, kun samaan aikaan lapsiperheille järjestetään varhaisen puuttumisen tukimuotoja sosiaalihuoltolain asiakkuudessa. Haasteena on riittävien varhaisen tuen palvelujen järjestäminen samaan aikaan, kun korjaavia lastensuojelun palveluja edelleen tarvitaan nykyisessä mitassa. Vuoden 2015 aikana arvioidaan perhetyön toimintojen ja palvelujen kehittämistarpeita lain edellytykset huomioiden ja yhteistyössä erityisesti työikäisten palvelulinjan kanssa. Huostaanottojen tarvetta pyritään vähentämään lastensuojelun, perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun tehokkaalla ja vaikuttavalla toiminnalla. Tarve sosiaaliohjauksen, perhetyön ja kotipalvelun lisäämiseksi lain edellyttämälle tasolle tulee ajankohtaiseksi Aikuissosiaalityö (toimeentulotuki ja sosiaalinen kuntoutus) Aikuissosiaalityössä toimeentulotuen kulut ovat kasvamassa suuremmiksi kuin mihin talousarviossa varauduttiin johtuen pitkittyneestä taantumasta. Työttömien määrä on kasvanut edelleen. Karviainen vastaa niistä työttömistä henkilöistä, jotka ovat kuntouttavan työtoiminnan tarpeessa. Kunnat vastaavat muista työllistettävistä. Kuntouttavaa työtoimintaa on kehitetty vuonna 2014 siten, että asiakkaille on porrastettu kuntouttava työtoiminta kuntoutustarpeen mukaan. Tämän toimenpiteen vaikutukset näkyivät jo jonkin verran vaihteessa. Ongelmana on kuitenkin edelleen kasvava asiakasmäärä, mikä edellyttäisi palvelutarjonnan ja toiminnan 6

8 lisäämistä. Tämä ei ole nykyisillä resursseilla mahdollista. Kuntouttava työtoiminta sai käyttöönsä toimintaan soveltuvat tilat Vihdin kunnalta v syksyllä. Vihdissä olisi tarvetta laajentaa toimintaa edelleen. Kuntouttava työtoiminta tuli lakisääteisesti pakolliseksi kunnille vuonna Vammaispalvelut Vammaispalveluissa asiakasmäärät vaihtelevat jonkin verran ja niissä ilmenee ajoittain kasvua, jota ei voida ennakoida. Toisaalta asiakkaille myönnettävät palvelut ovat yksilöllisesti suunniteltuja ja kustannustaso asiakkaiden välillä vaihtelee hyvinkin paljon. Vihdissä raskaimpia palveluja tarvitsevien asiakkaiden määrä on huomattavasti korkeampi kuin mihin on talousarviossa varauduttu, myös Karkkilassa on poikkeamaa talousarvioon nähden. Kehitysvammapalveluissa asiakkaan palvelutarpeen arvioivat Karviaisen vammaispalvelujen sosiaalityöntekijät, mikä parantaa asiakkaille myönnettyjen palvelujen laadun tasaisuutta ja helpottaa kustannuskehityksen ennustettavuutta. Vammaispalvelut on määritelty tiukasti vammaispalvelulaissa ja erityishuoltolaissa, joten liikkumavara näiden palvelujen myöntämisessä on viranhaltijoilla pieni. Palveluneuvonnalla on pyritty löytämään kohtuulliset ja toimivat ratkaisut kullekin asiakkaalle. 3. Talousarvion menot ja rahoitus Ptky Karviaisen määrärahat ja samalla jäsenkuntien maksuosuudet ovat vuoden 2015 talousarvion mukaan seuraavat: Vihdin kunta: Ptky Karviaisen palvelut euroa; muutettu euroa (yt-neuvottelut) Erikoissairaanhoito euroa Karkkilan kaupunki: Ptky Karviaisen palvelut euroa; muutettu euroa (yt-neuvottelut) Erikoissairaanhoito euroa Yhteensä: euroa; muutettu euroa (yt-neuvottelut) Osavuosikatsauksen liitteenä on ennuste kuntaosuuslaskelmaksi keskuksittain pohjautuen tuote- ja toimipistekohtaisiin laskelmiin. Laaditut ennusteet perustuvat kesäkuun lopun tulojen ja menojen ja suoritteiden toteutumislukuihin. Arvio on suuntaa antava eikä lukuja pidä tulkita absoluuttisina. Laadittujen ennusteiden perusteella todetaan seuraavaa: Kuuden kuukauden toteutumatiedon ja toiminnan tarkastelun perusteella laaditun ennusteen mukaan talousarvion neljästä määrärahasta tulisivat alittumaan molempien jäsenkuntien osalta Karviaisen palveluihin tarkoitetut määrärahat (alitus yhteensä 0,4 %) ja Karkkilan osalta myös erikoissairaanhoitoon tarkoitetut määrärahat (alitus 3 %). 7

9 Vihdin kunnan osalta erikoissairaanhoitoon on ennustettu ylitystä (4,5 %). Erikoissairaanhoidon osalta ennuste on laadittu varovaisesti. Ennuste on suuntaa antava eikä siitä voi vielä vetää lopullisia johtopäätöksiä varsinkaan erikoissairaanhoidon osalta. 8

10 Ennusteen yhteenveto palvelulinjoittain on seuraava: Hallinnon toteutumisennusta vuodelle 2015 on talousarvion mukainen. Lasten ja nuorten palvelulinjan hyväksytty talousarvio alittuisi. Työikäisten linjan osalta ennuste osoittaa nykyisen talousarvion lievää ylitystä sisältäen myös kuntakohtaisia eroavaisuuksia. Ylittymässä olisivat ennusteen mukaan toimeentulotuen ja vammaispalvelujen talousarvio. Ikäihmisten linjan osalta ennuste on kokonaisuudessaan lähellä talousarviota (0,5 %) sisältäen myös kuntakohtaisia eroja. Ikäihmisten linjan palvelujen osalta on merkittävää, että suoritettujen palvelurakennemuutosten jälkeen tilinpäätösennuste osoittaa, että ikäihmisten palvelujen menot ovat n. 1,2 milj. euroa pienemmät kuin vuonna Vuoden 2015 tavoitteena olikin rohkeasti realisoida palvelurakennemuutokset. Erikoissairaanhoidon ennuste osoittaa ylitystä, joka kohdistuu Vihdin erikoissairaanhoidon määrärahaan. Ennuste on kuitenkin laadittu varovaisuuden periaatetta noudattaen. Karkkilan osalta talousarvio ennusteen mukaan olisi alittumassa 1,3 %. Ennusteen mukaan alittumassa olisivat lasten ja nuorten palveluiden talousarvio, työikäisten palvelujen talousarvio ja erikoissairaanhoidon talousarvio. Ikäihmisten palvelujen osalta talousarvio olisi ennusteen mukaan ylittymässä ylityksen kohdistuessa hoivapalvelukeskukseen ja siellä lähinnä kotihoitoon ja osittain laitoshoitoon. Ikäkeskuksen talousarvio alittuisi kuitenkin tehostetun asumispalvelun osalta huolimatta siitä, että ostettuja asumispalvelupaikkoja on Karkkilan osalta hieman 9

11 talousarviossa suunniteltua enemmän. On merkittävää, että ikäihmisten palvelujen tilinpäätösennuste on suoritettujen palvelurakennemuutosten jälkeen n. puoli miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna Laaditun ennusteen mukaan jäsenkunnista Vihdin kunnan osalta talousarvio vuodelle 2015 olisi Karviaisen palvelujen suhteen alittumassa. Erikoissairaanhoitoon ennakoidaan vielä tässä vaiheessa ylitystä, mikä koko Vihdin talousarvioon nähden merkitsisi 1,5 %. Vihdin kunnan osalta lasten ja nuorten palveluiden talousarvio olisi alittumassa samoin kuin ikäihmisten palvelujen talousarvio. Työikäisten palveluissa olisi lievästi ylittymistä siten, että terveyspalvelukeskuksen talousarvio ylittyisi tuoteryhmien lääkärin vastaanotto ja lääkinnällinen kuntoutus osalta. Sosiaalipalvelukeskus ylittyisi toimeentulotukimenojen ja vammaispalvelujen osalta. Myös Vihdin kunnan ikäihmisten palvelujen osalta on merkittävää, että suoritettujen palvelurakennemuutosten jälkeen vuoden 2015 tilinpäätösennuste on 0, 7 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna Johtopäätökset ja toimenpiteet osavuosikatsauksen johdosta Karviaisen palvelujen taloudellinen toteutuma tulee ennusteen mukaan alittamaan hyväksytyn talousarvion. Tämän osavuosikatsauksen ennusteen perusteella ei vielä esitetä siirrettäväksi hyväksyttyjä määrärahoja eikä haeta Vihdin erikoissairaanhoidon määrärahaan korotusta erikoissairaanhoitoon liittyvien suurien epävarmuustekijöiden vuoksi. Tilikautena 2014 saatiin myönteisiä kokemuksia järjestelystä, jossa alittuviksi ennakoitujen tuoteryhmien talousarviosta varattiin rahoja osoitettavaksi myöhemmin toiminnoille, joissa niitä tarvitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että varaudutaan toistaiseksi rahoittamaan yksittäisten toimintojen talousarvion ylitykset talousarvion sisäisillä siirroilla. Näin ollen esitetään, että yhtymähallitus siirtää säästötilille Vihdin kunnan osalta lastensuojelun sijaishuollosta euroa. Säästötilille voidaan kerryttää rahaa kuukausittain sitä mukaa, kun yksittäisten toimintojen talousarvion alitus voidaan ennakoida. Säästötoimenpiteitä esitetään jatkossakin sitä mukaa, kun niihin avautuu mahdollisuus. Katsauksen liitteet: Liite Kuntaosuuslaskelma keskuksittain ja ennuste vuodelle Oheismateriaali Jäsenkuntalaskelma tuotteittain ja toimipisteittäin ajalta ja ennuste vuodelle

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1. 30.6.2016 Yhtymähallitus 30.8.2016 57 Osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta kaudelta 1.1. 30.6.2016 2 1. Johdanto 2 2. Karviaisen toiminta ja talous ajalla

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ Vihdin kunnanvirasto, 1.krs koulutusluokka, Asemantie 30 B, Nummela

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ Vihdin kunnanvirasto, 1.krs koulutusluokka, Asemantie 30 B, Nummela PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Yhtymähallitus 19.05.2015 AIKA 19.05.2015 klo 17:00-18:45 PAIKKA Vihdin kunnanvirasto, 1.krs koulutusluokka, Asemantie 30 B, Nummela KÄSITELLYT ASIAT

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.6.215] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Huhtikuu 215 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: lastensuojelun

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös / /2014. Yhtymähallitus 33

Yhtymähallitus Tilinpäätös / /2014. Yhtymähallitus 33 Yhtymähallitus 33 22.03.2016 Tilinpäätös 2015 32/02.02.00/2014 Yhtymähallitus 33 Kuntalain 113 :ssä on säädetty kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksestä. Tilinpäätösasiakirjojen laatimisessa noudatetaan

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 1.9.216] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Heinäkuu 216 HEINÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus , liite 47

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus , liite 47 Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1. 31.3.2017 Yhtymähallitus 30.5.2017, liite 47 Osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta kaudelta 1.1. 31.3.2017... 2 1. Johdanto... 2 2. Karviaisen toiminta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.5.215] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Maaliskuu 215 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tähän maaliskuun kuukausiraporttiin on talousarvion 215 luvut korjattu yhteistoimintaneuvottelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.6.216] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Toukokuu 216 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.4.215] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Helmikuu 216 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 31.1.217] KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Syyskuu 217 SYYSKUU PÄHKINÄNKUORESSA Syyskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Yhtymähallitus Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma / /2014. Yhtymähallitus 95

Yhtymähallitus Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma / /2014. Yhtymähallitus 95 Yhtymähallitus 95 14.10.2014 Talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma 2016-2018 32/02.02.00/2014 Yhtymähallitus 95 Ptky Karviaiselle on laadittu talousarvio vuodelle 2015 ja taloussuunnitelma vuosille

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä olevassa toimintakertomuksessa on selostettu taloudellinen asema ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen.

Esityslistan liitteenä olevassa toimintakertomuksessa on selostettu taloudellinen asema ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen. Kaupunginhallitus 117 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 26 22.06.2016 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tilinpäätös 2015 92/02.05.01/2016 Yhtymähallitus 22.3.2016 33 Kuntalain 113 :ssä on säädetty kunnan ja

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.11.216] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/19 Lokakuu 216 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun 216 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.5.217] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Maaliskuu 217 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.12.213] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 213 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/32 Lokakuu 213 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun toimintatietojen perusteella palvelujen tuotanto ja saatavuus ovat edelleen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 29.4.214] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/24 Maaliskuu 214 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Palvelulinjoittain talousarvio on toteutunut siten, että molempien jäsenkuntien

Lisätiedot

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta Yhtymähallitus 22.5.2012 64 Liite 5 Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta 1.1. 31.3.2012 Tämä asiakirja on perusturvakuntayhtymä Karviaisen osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta ajalta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.6.214] KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Toukokuu 214 TOUKOKUU PÄHKINÄNKUORESSA Toukokuun toiminta- ja taloustietojen perusteella Vihdin kunnan talouden toteutuman

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 13.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 218 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.3.217] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Tammikuu 217 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.12.214] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/26 Lokakuu 214 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Kuukausiraportin perusteella Karviaisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013

[julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013 [julkaisu ja jakelu 4.6.2013] KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUU 2013 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/29 HUHTIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Huhtikuun lopussa koko Karviaisen tuloslaskelma on jonkin verran vastaavan kauden talousarvion

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 252 23.11.2015 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2019 195/02.02/2015 Yhtymähallitus 20.10.2015 81 Ptky Karviaiselle on laadittu talousarvio

Lisätiedot

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 Karviaiselle on laadittu raportointisuunnitelma aikatauluineen. Karviaisen vuoden 2012 raportointisuunnitelma koostuu 3 osavuosikatsauksesta (31.3.; 30.6.; ja 30.9.) ja 8 kuukausittaisesta

Lisätiedot

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta Kaupunginhallitus 266 13.09.2013 Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1.-30.6.2013 205/02.02.02/2013 Yhtymähallitus 27.08.2013 92 Karviaisessa on laadittu vuoden 2013 toinen osavuosikatsaus

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen ajalta 1.1. 30.6.2012 Tämä asiakirja on perusturvakuntayhtymä Karviaisen osavuosikatsaus toiminnasta ja taloudesta ajalta 1.1. 30.6.2012. Osavuosikatsaus on toiminnan

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu 27.8.2015] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 27.8.215] KUUKAUSIRAPORTTI HEINÄKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Heinäkuu 215 HENÄKUU PÄHKINÄNKUORESSA Heinäkuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.2.215] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/25 Joulukuu 214 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviaisen palvelut ovat vuonna 214 toteutuneet pääsääntöisesti talousarviotavoitteiden

Lisätiedot

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta

Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta Kaupunginhallitus 208 10.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 17.06.2013 Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta 205/02.02.02/2013 Yhtymähallitus 21.05.2013 63 Karviaisessa on laadittu vuoden 2013

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , PERHEPALVELUT TP 2018 TA 2019 1.1-31.3.2019 TP 2019 arvio josta Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Suor.lkm Nettomenot

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1. Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka 1. krs, Asemantie 30 B

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1. Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka 1. krs, Asemantie 30 B PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Yhtymähallitus 25.08.2015 AIKA 25.08.2015 klo 17:00-18:32 PAIKKA Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka 1. krs, Asemantie 30 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI Yhtymähallitus 22.5.2012 63 Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/35 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun yhteenveto löytyy maaliskuun osavuosikatsauksesta. KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Alkuperäiset tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa.

Alkuperäiset tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa. Kaupunginhallitus 191 27.05.2013 Kaupunginvaltuusto 76 17.06.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tilinpäätös vuodelta 2012 275/02.02.01/2013 Yhtymähallitus 26.3.2013 26 Kuntalain 68 :ssä on säädetty

Lisätiedot

Yhtymähallitus Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tilinpäätös vuodelta / /2012

Yhtymähallitus Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tilinpäätös vuodelta / /2012 Yhtymähallitus 26 26.03.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tilinpäätös vuodelta 2012 3/02.02.02/2012 Kyh 26 Kuntalain 68 :ssä on säädetty kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksestä. Tilinpäätösasiakirjojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 351 18.11.2013 Kaupunginhallitus 362 25.11.2013 Kaupunginvaltuusto 133 02.12.2013 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Yhtymähallitus

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/31 1 KARVIAISEN NETTOMENOT 1.1 Nettomenot (kumulatiivinen), Karviainen 1.2 Nettomenot (kumulatiivinen), lasten ja nuorten palvelulinja KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 29.2.2016 HEL 2016-002586 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille

Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 280 19.11.2012 Kaupunginhallitus 295 26.11.2012 Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2016 209/02.02/2011 Kyh 09.10.2012 122 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

Yhtymähallitus Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012

Yhtymähallitus Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012 Yhtymähallitus 24.4.2012 52 Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/34 TIIVISTELMÄ + Karviaisen nettomenot ovat talousarvion mukaiset. Kunnittain; Vihti yli, Karkkila ja Nummi-Pusula

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta OPERATIIVINEN SOPIMUS seuranta..-0.6. Perhe- ja sosiaalipalvelut Taloudelliset tavoitteet. Määrärahat.000 TP 205 TAM Ennuste Tulot 20 29 20 2 9 72 Menot 90 59 9 09 90 66 Netto 70 7 70 925 70 95 2 Resurssien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen

Lisätiedot

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Riitta-Liisa Reiterä kuntayhtymän johtaja riitta-liisa.reitera@karviainen.fi Palvelutasosuunnitelma 2013-2016 Palvelujen tarve: perustuu väestön

Lisätiedot

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI

2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2016 PUOLIVUOTISRAPORTTI 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Talousarvion toteutuminen... 3 2.1 Nuva-kuntayhtymä... 3 2.2 Sosiaali ja terveyspalvelujen talouden toteutuminen 1.1. 30.6.2016... 6 3. Toiminnan

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:

Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa: 1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Tilausten toteutuminen Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016 Poikkeamaraportti ja keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukoiden toteutumat raportoitu asianomaisille lauta- ja johtokunnille Sosiaali- ja

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 10 TIIVISTELMÄ KARVIAISEN PALVELUTASOSUUNNITELMAN VAIKUTUKSISTA NUMMI-PUSULAN OSALTA

Kyh Kyh liite 10 TIIVISTELMÄ KARVIAISEN PALVELUTASOSUUNNITELMAN VAIKUTUKSISTA NUMMI-PUSULAN OSALTA 1 Kyh 25.1.2011 13 Kyh liite 10 TIIVISTELMÄ KARVIAISEN PALVELUTASOSUUNNITELMAN VAIKUTUKSISTA NUMMI-PUSULAN OSALTA 2 Tiivistelmä Karviaisen palvelutasosuunnitelman vaikutuksista Nummi-Pusulan osalta Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10. Sosiaali- ja terveysltk. 103 06.09.2016 Kaupunginhallitus 281 19.09.2016 TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015 SOTEL 06.09.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: terveyspalveluiden johtaja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka. Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka. Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 7, 22.01.2018 Kaupunginhallitus, 703, 18.12.2017 7 Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilinpäätösennuste TRE:3389/02.02.01/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita Eksoten palvelut 2010-2013 28.7.2014 Annaleena Rita 1 PALVELUJEN PEITTÄVYYS JA KUSTANNUSKEHITYS 28.7.2014 Annaleena Rita 2 Lasten ja nuorten palvelut 2010-2013; suoritteet 2010 2011 2012 2013 Lastensuojelun

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka 1. krs, Asemantie 30 B

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka 1. krs, Asemantie 30 B PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Yhtymähallitus 17.05.2016 AIKA 17.05.2016 klo 17:00-18:00 PAIKKA Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka 1. krs, Asemantie 30 B KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus

Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta Yhtymähallitus Katsaus toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1. 31.3.2014 Yhtymähallitus 20.5.2014 58 Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1. 31.3.2014... 2 Karviaisen tavoitteiden toteutumisesta vuonna

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019

Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019 Jäsenkuntaraportointi Kesäkuu 2019 Sisällysluettelo Dia 3: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain Dia 4: maksuosuustoteuman vertailu Dia 5: lukuohje erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta Sosiaali- ja terveystoimi Tilinimi TP 2015 Muutettu TA 2016 Ennuste 2016 Poikkeama 2016 Toteuma 10/2015 Toteuma 10/2016 Toteuma- % 2016 Kasvu-% 2015-2016 Myyntituotot, ulkoiset 22 040 27 029 23 946-3 083

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot