Tuotteemme kehitetään ja valmistetaan sekä omassa tehtaassamme että yhteistyökumppaneittemme

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuotteemme kehitetään ja valmistetaan sekä omassa tehtaassamme että yhteistyökumppaneittemme"

Transkriptio

1

2 SCANTECH on perustettu vuonna 1990 ja toiminta-alueena ovat kaikki Pohjoismaat ja Baltia. SCANTECH:n päävarasto ja -konttori sijaitsevat Göteborgissa ja myyntikonttorit sijaitsevat Jyväskylässä ja Oslossa. Konsernin pääkonttori ja tuotantoyksikkö sijaitsevat Tanskassa. Tuotteemme kehitetään ja valmistetaan sekä omassa tehtaassamme että yhteistyökumppaneittemme kanssa eri puolilla maailmaa. Visiomme on olla luotettava yhteistyökumppani pohjoismaisessa teollisuudessa. Avainalueemme ovat liimaaminen, lukitseminen ja tiivistäminen. Tieto, taito, sitoutuminen ja jatkuva koulutus ovat johtoajatuksemme ja ne ovat vankka perusta Scantech:n liikeidealle.

3

4 Scantech toimittaa asiakkailleen kaikki tarvittavat liimaus-, lukitus-, tiivistys- ja muut teollisuustuotteet. Tarjoamme laajan ja kattavan tuotevalikoiman kunnossapitoon, huoltoon ja tuotantoon. Jatkuva asiakaskoulutuksemme varmistaa toiminnan korkean laadun, luotettavuuden ja turvallisen työympäristön. Tämä ainutlaatuinen toimintamalli alentaa asiakkaittemme kustannuksia sekä tarvittavien tuotteiden valikoimaa. TIETO TAITO SITOUTUMINEN KOULUTUS

5 SISÄLTÖ Liimat 6 TEIPIT 14 LUKITTEET 16 TIIVISTEMateriaaliT 20 Silikonit ja polymeerit 24 KORJAusMateriaaliT 28 Kierresarjat 32 AEROSOLIT 34 HYGIENIATUOTTEET 38 MUUT 42 YMPÄRISTÖOHJELMA 46

6

7 Liim at Liimat, lukitteet ja tiivistemateriaalit Syanoakrylaatit Yksikomponenttiliimat kovettuvat joutuessaan kontaktiin pintojen kanssa. Liiman kovettumiseen riittää sen oma sekä normaali ilmankosteus. Syanoakrylaattiliimat säilyvät pitkään. Ne liimaavat lähes kaikkia materiaaleja. Liimoilla on hyvä leikkaus- ja vetolujuusominaisuus. Soveltuvat erityisesti pienempien osien sekä korjausliimaamiseen. Anaeroobiset liimat, lukitteet ja tiivisteet Yksikomponenttiliima joka kovettuu hapettomassa tilassa. Anaerobisilla liimoilla on hyvä leikkauslujuus ja ne kestävät hyvin korkeita lämpötiloja. Anaerobisia liimoja käytetään varsinkin kierteitten varmistuksiin ja sylinterimuotoisten osien liimaamiseen sekä taso- ja laippatiivistämiseen. SCANTECH:n kierretiivisteet on kehitetty ainutlaatuisella tekniikalla, jolla saavutetaan erinomainen kestävyys ja pitokyky lähes kaikilla materiaaleilla sekä käsiteltävillä aineilla. Joustavat rakenneliimat Kaksikomponenttiliimat kovettuvat kun aineosat sekoittuvat, esim. sekoituspilli. Joustavat akrylaattiliimat kestävät erinomaisesti useimmat kemikaalit. Liimoilla on korkea leikkaus-, veto- ja iskulujuus. Joustavat akrylaattiliimat liimaavat lähes kaikkia materiaaleja. Joustavat akryylaattiliimat soveltuvat varsinkin muovien, metallien sekä muiden materiaalien liimaamiseen. Epoxiliimat Kaksikomponenttinen epoxiliima kovettuu kun aineosat sekoittuvat. Epoxiliimaa käytetään varsinkin metallin, keramiikan, kestomuovin liimaamiseen sekä paikkaamiseen. SCANTECHin tuotevalikoimassa on myös epoxipohjaisia korjausmateriaaleja metallille. Silikonit Silikonit reagoivat ilman kosteuden kanssa. Silikonit kovettuvat suhteellisen hitaasti. Kovettuminen ei tunkeudu syvemmälle kuin mm. Silikoneilla on korkea lämmönkestävyys ja ne ovat erittäin joustavia. Silikoneja käytetään eristämiseen, liimaamiseen sekä tiivistämiseen. Polyuretaanit Polyuretaanit reagoivat ilman kosteuden kanssa. Polyuretaanit kestävät hyvin kemikaaleja. Polyuretaaneja on elastisia sekä kovia ja niitä käytetään eristämiseen, liimaamiseen, tiivistämiseen sekä korjausmateriaalina kumille, metalleille ja myös paikkaamiseen. MS Polymeerit MS Polymeerit kehitettiin vaihtoehdoksi silikoneille, koska polymeerit voidaan ylimaalata, sekä PUR-liimoille, jotka voivat olla herkkiä UV-valolle. MS polymeeriliimat eivät sisällä isosyanaatteja. MS polymeerit soveltuvat erinomaisesti käytettäviksi normaali lämpötiloissa. Tarvittaessa suurta iskulujuutta sekä joustavuutta. MS polymeerit toimivat myös hyvin kosteilla pinnoilla. Teipit (puristetut akryyliliimat) Puristetut akryyliliimat soveltuvat kohteisiin, joissa vaaditaan lujaa pitokykyä ja joihin ei saa jäädä jälkiä kiinnittämisestä. Puristetut akryyliliimat kestävät erinomaisesti UV-säteilyä sekä useimpia kemikaaleja. Helppo poistaa pinnoilta, tarvittaessa, jälkiä jättämättä.

8 Liim at Käytännöllisiä ja helposti käytettäviä syanoakrylaattiliimoja Cyanoblixt Erittäin juokseva syanoakrylaattiliima kumin, muovin ja huokoisten materiaalien liimaamiseen. Liima toimii kapillaarivoiman avulla, jolloin se saadaan liimattaviin pintoihin vaikka pinnat ovat kiinni toisissaan. Cyanobond on tarkoitettu pieni välyksisiin liimauksiin. Cyanobond liimaa nopeasti ja muodostaa hetkessä kestävän liimasauman muoveilla, kumeilla ja metalleilla. Cyanobond on veden, polttoaineen, öljyn, kemikaalien jne. kestävä. Cyano XL Elastinen syanoakrylaattiliima kumin, muovin, metallin ja niiden eri yhdistelmien liimaamiseen. CYANO XL soveltuu erinomaisesti O-renkaiden ja muiden elastisten materiaalien liimaamiseen. Liimasauma taipuu 180 astetta. Cyano GL-100 Hajuton syanoakrylaattiliima kumin, muovin ja metallin liimaamiseen. CYANO GL-100 sopii erinomaisesti komponenttien liimaamiseen. Hajuttomuutensa takia Cyano GL-100 on turvallinen käyttää. Cyano GL-100 ei värjää liimattavia materiaaleja. Cyanomax Syanoakrylaattiliima aroille materiaaleille, kuten läpinäkyville muoveille, kellolasille, peililasille jne. Ei värjäytymistä. Cyanomax on lähes hajuton. Cyanofirm Yksikomponenttinen syanoakrylaattiliima, jolla on pitkä asetteluaika ja näin asennustarkkuus paranee. Kiinnittää erinomaisesti lähes kaikki muovit, kumit, metallit sekä huokoiset materiaalit. Soveltuu hyvin rakenneliimaukseen. Cyanoplus Erittäin hitaasti valuva yksikomponenttinen syanoakrylaattiliima CYANOPLUS sopii materiaaleille joilla on eri laajentumiskertoimet, kuten erilaiset muoviyhdistelmät, teräs, kupari, messinki, alumiini, jne.

9 Liim at CyanoClear Läpinäkyvä geelimäinen syanoakrylaattiliima muovin ja metallin liimaamiseen. CYANOCLEAR:a käytetään, kun halutaan täyttää suuria välyksiä sekä saada lasinkirkas liimasauma. Voidaan annostella pystysuorille pinnoille alhaalta ylöspäin, ilman että liima valuu tai tippuu. CyanoBlack Musta geelimäinen syanoakrylaattiliima muovin ja metallin liimaamiseen. CYANOBLACK:a käytetään, kun halutaan täyttää suuria välyksiä. Voidaan annostella pystysuorille pinnoille alhaalta ylöspäin, ilman että liima valuu tai tippuu. Cyano PP Kit Hybridiliima vaikeasti liimattaville muoveille ja kestomuoveille, kuten polypropeenille, polyeteenille, nailonille, teflonille jne.. Voidaan annostella pystysuorille pinnoille alhaalta ylöspäin, ilman että liima valuu tai tippuu. Tekniset tiedot Täyttövälys Viskositeetti Vetolujuus Lämpötila-alue Kovettumisaika Cyanoblixt 0,03 mm 2 5 mpas 2000 N/cm 2-60 C +80 C 1 3 sek Cyanobond 0,05 mm mpas 2000 N/cm 2-60 C +80 C 3 5 sek Cyano XL 0,05 mm mpas 1800 N/cm 2-60 C +80 C 8 15 sek Cyano GL-100 0,07 mm mpas 1500 N/cm 2-20 C +80 C 5 15 sek Cyanomax 0,10 mm mpas 1800 N/cm 2-60 C +80 C sek Cyanofirm 0,38 mm mpas 3100 N/cm 2-60 C +80 C sek Cyanoplus 0,40 mm 5000 mpas 2400 N/cm 2-60 C +149 C 1 2 min Cyanoclear Geeli mpas 2000 N/cm 2-60 C +80 C sek Cyanoblack Geeli mpas 2000 N/cm 2-60 C +80 C sek Cyano PP KIT Geeli mpas n N/cm 2-60 C +80 C 1 2 min

10

11 Liim at PRIMER PP Primer PP, pohjustusaine syanoakrylaattiliimoja varten, joka mahdollistaa vaikeasti liimattavien materiaalien liimaamisen. Esikäsittely helpottaa vaikeitten materiaalien liimaamista, esim. polyeteeni, polypropyleeni, silikoni, delriini, ym. CYANOAKTIV/SUPERAKTIV Kiihdytinaine syanoakrylaattiliimoille. Nopeuttaa kovettumista, lisää raontäyttöä, estää imeytymisen huokoisiin materiaaleihin. Minimoi liiman leviämisen sekä mahdollistaa syanoakrylaattiliimojen kovettumisen avopinnoila. Mahdollistaa myös rakenneliimauksen. CYANOFREE Liuottaa syanoakrylaattiliimoja. CYANOFREE:n avulla on mahdollista purkaa virheellisesti tehtyjä liimasaumoja, poistaa liimaroiskeita tai -jäämiä esim. iholta, näyttöpäätteen pinnalta, työkaluista, työpöydistä jne. 11

12 Liim at AERO BOND Joustava suihkeliima, jolla saavutetaan suuri lujuus useimpien materiaalien liimauksessa. Aine liimaa mm. muovia, vinyyliä, kumia, tekstiilejä, puuta, korkkia, kiveä ja betonia. MSP 401/501 Liuotinaineeton MS-polymeeri, joka muodostaa lujan liimauksen ja saumauksen. Suositellaan käytettäväksi silloin, kun vaaditaan joustavuutta ja hyvää iskunkestoa. Käytetään muoveihin, metalleihin, teräkseen, alumiiniin sekä muihin seosmetalleihin. Toimii erinomaisesti kosteissa olosuhteissa, ylimaalattavissa. Musta tai läpikuultava. 12

13 Liim at Lujia ja kestäviä rakenneliimoja PAC 2 on erittäin vahva, nopeasti kovettuva 2-komponenttiliima. Liimaa rakenteensa vuoksi erinomaisesti myös suurissa välyksissä metallia, muovia, lasia, keramiikkaa ja puuta. PAC 2 on erittäin iskunkestävä ja kestää useimpia kemikaaleja. PAC 2 kestää hyvin poltto- ja puhdistusaineita, suolaliuoksia, happoja ja muita kemikaaleja, ph MATCH M 2-komponenttiliima, joka muodostaa erittäin joustavan ja lujan liimasauman. Tuote liimaa nopeasti ja varmasti useimpia metalleja, muoveja ja puuta. Liima toimii hyvin rakenneliimana. Liimattavilla materiaaleilla voi olla myös eri lämpötilakertoimia. Tuotetta on helppo käyttää. Sitä ei tarvitse sekoittaa käsin, jolloin suurta tarkkuutta vaativien kohteidenkin liimaaminen onnistuu. Liima kestää hyvin vettä, polttoaineita, liuottimia, kemikaaleja jne. EPOXY MIX Nopeasti kovettuva kaksikomponenttinen yleisliima, joka tarttuu useimpiin materiaaleihin. Käytetään varsinkin metallin liimaamiseen. Antaa erittäin lujan liimasauman, joka kestää suuria mekaanisia voimia. Tekniset tiedot Täyttövälys Viskositeetti Vetolujuus Lämpötila-alue Kovettumisaika Match M 0,40 mm mpas 2760 N/cm 2-40 C +130 C 20 min Pac 2 0,45 mm mpas 3000 N/cm 2-40 C +120 C 20 min Epoxy mix 0,50 mm mpas 5000 N/cm 2-50 C +80 C 8 10 min MSP 401/501 Geeli Geeli 3400 N/cm 2-30 C +100 C 2 4 mm/h Aero bond Suihke Suihke -20 C +60 C 2 3 min 13

14

15 TEiPit Puristetut akryyliliimat (teipit) MULTI GRIP Kaksipuolisesti kiinnittyvä läpikuultava akryyliliima, joka soveltuu erilaisten materiaalien kiinnittämiseen. MULTI GRIP kestää hyvin UV-säteilyä. Muodostaa kestäviä sidoksia, jotka eivät kovetu, halkeile tai vanhene. Liima seuraa joustavasti pinnan eri muotoja ja on helppo asentaa monimutkaisiinkin osiin. Multi Grip tarttuu välittömästi kiinni. Paksuus Leveys Pituus 1,2 mm 19 mm 10 m 0,6 mm 12 mm 33 m EASY GRIP Kaksipuolinen, keltaisen läpikuultava, joustava akryyliliima, joka muodostaa pitävän liimaussauman. Easy Grip ei kovetu, halkeile eikä vanhene. Easy Grip on helppo asentaa ja tarttuu välittömästi. Toimii mm. puun, alumiinin, tekstiilin, polyeteenin, polystyreenin, lasikuidun kanssa. Paksuus Leveys Pituus 0,4 mm 12 mm 30 m POWER GRIP Kaksipuolisesti kiinnittyvä läpikuultava akryyliliima, jolla saavutetaan erinomainen pitokyky. Power Grip kestää UV-säteilyä sekä korkeita että alhaisia lämpötiloja. Power Grip:llä saadaan erittäin kestävä liitos, joka ei kovetu, halkeile eikä vanhene. Paksuus Leveys Pituus 1,4 mm 19 mm 10 m 15

16

17 lukit teet Kierteille ja sylinterimäisille osille Anaerobiset liimat, lukitteet ja tiivisteet Yksikomponenttiliima, joka kovettuu hapettomassa tilassa. Anaerobisilla liimoilla on hyvä leikkauslujuus ja ne kestävät korkeita lämpötiloja. Anaerobisia liimoja käytetään varsinkin kierteitten varmistuksiin ja sylinterimuotoisten osien liimaamiseen sekä taso- ja laippatiivistämiseen. SCANTECHin kierretiivisteet on kehitetty ainutlaatuisella tekniikalla, jolla saavutetaan erinomainen kestävyys ja pitokyky lähes kaikilla materiaaleilla sekä aineilla. KIERRELUKITUS Lukitteet ovat yksikomponenttisia anaerobisia liimoja, jotka täyttävät täydellisesti kierteiden väliin jäävät mikroskooppiset pienet raot. Lukite liittää rajapinnat toisiinsa tarttumalla pintojen epätasaisuuksiin lukiten ja samalla tiivistäen kierreliitoksen. SYLINTERIMÄISET OSAT Anaerobisilla liimoilla nostetaan metallisten sylinterimäisten kokoonpanojen leikkauslujuutta. Sylinterimäisten osien anaerobisella liimalla ratkaistaan monia tavanomaisia ongelmia, kuten löystyneet laakerit akseleilla, kuluneet laakeripesät ja hankauskorroosio. 17

18 lukit teet Tekniset tiedot Lukite 541 Lukite 681 Lukite 610 Ominaisuus Irrotettava Lujasti lukitseva Tunkeutuva Leikkauslujuus N/mm 2 DIN Irrotusmomentti Nm Jäännösmomentti Nm Max kierrehalkaisija M12 M36 / 1 1/2" M12 Viskositeetti MPas Täyttövälys mm 0,10 0,25 0,10 Kovettumisaika käsiteltävä min min 5 10 min Kovettumisaika mek. käsiteltävä 1 3 h 1 3 h 1 3 h Lämpötila-alue C

19 lukit teet Scantechin anaerobiset liimat kestävät erinomaisesti lähes kaikki teollisuuden käyttämät kemikaalit sekä kaasut. Lukite 642 Lukite 668 Lukite/Anaerobinen liima 690 Lukite 650 Lujasti lukitseva Suuri täyttövälys Erittäin lujasti lukitseva Hyvä lujuus M56 / 2" M36 / 1 1/2" M20 / 3/4" ,30 0,30 0,25 0, min min 2 5 min 2 5 min 3 6 h 3 6 h 1 3 h 1 3 h

20

21 TiivisteM ateria alit Liuotinvapaat tiivistemateriaalit nopeaan ja varmaan tiivistämiseen PUTKITIIVISTE 675 Karkeiden putkikierteiden nopeaan ja varmaan tiivistämiseen. Tiivistää välittömästi matalia paineita vastaan. Korvaa perinteiset tiivistysmateriaalit. Kestää happikaasua. SGS 676 ERIKOISKIERRETIIVISTE Kierretiiviste varmaan tiivistämiseen. Pysyy joustavana ja kestää kovaa kulutusta, tärinää sekä suuriakin lämpötilanvaihteluja. Kaasuluokiteltu DIN mukaan DIN DVGW Reg Nr 8701 e

22 TiivisteM ateria alit 2000 T ja 4000 T Kierteitten, tasojen ja laippojen varmaan tiivistämiseen. Sopii hydrauliikalle, pneumatiikalle, vedelle, kylmäaineille, polttoaineille, kemikaaleille jne. Soveltuu työskentelyyn sekä likaisissa että kylmissä olosuhteissa. Helppokäyttöinen. Tekniset Tiedot 2000 T 4000 T Väri Vihreä Oranssi Keltainen Sininen Viskositeetti 16,000 mpas 37,000 mpas 24,000 70,000 mpas mpas Täyttövälys 0,3 mm 0,50 mm 0,50 mm 0,60 mm Max kierrehalkaisija M 24 M 80, 2" M 80, 3" M 56, 2" Irrotusmomentti N/m 8 12 N/m Leikkauslujuus 4 6 N/mm N/mm N/mm N/mm 2 Paineenkesto 350 bar 350 bar 350 bar Lämpötila-alue -50 C +150 C -50 C +150 C -50 C +150 C -55 C +180 C Kovettumisaika 5 15 minuuttia 5 15 minuuttia minuuttia minuuttia Läpikovettunut n. 1 3 tuntia n. 1 3 tuntia 3 6 tuntia n. 1 3 tuntia 22

23 TiivisteM ateria alit A2000:tta käytetään passiivisten materiaalien yhteydesä Passiiviset materiaalit, jotka aiheuttavat hitaan kovettumisen: alumiini (jossa on matala kupari-/magnesiumpitoisuus), anodiset pinnoitukset, lasi, kadmium, keraamit, kromi, nikkeli, oksidit, muovi, ruostumaton teräs, hopea, tina, sinkki. Aktiiviset materiaalit, jotka aiheuttavat nopean kovettumisen: pronssi, rauta, kupari, messinki, teräs. 23

24

25 Silikonit ja polymeerit Elastiset tiivistemateriaalit POWER SILICON on korkeita lämpötiloja kestävä, liimaavia ominaisuuksia sisältävä silikonitiiviste. Silikoni kovettuu (vulkanoituu) normaali lämpötilassa silikonikumiksi. Tuote kestää erittäin hyvin pakkasta, lämpöä ja vanhenemista. Tuote ei johda sähköä, joten sitä voidaan käyttää tiivisteenä tai tiivistemassana. Tiiviste kestää öljyä, liuotinaineita ja useimpia kemikaaleja. Tekniset tiedot Väri Lämpötila-alue Power Silicon Läpikuultava +200 C Power Silicon Musta +240 C Power Silicon Punainen +300 C 25

26 Silikonit ja polymeerit HYLOMAR on hyytelömäinen, kovettumaton tiivistyspasta, joka antaa 100% tiivistyksen laippoihin, koteloihin, vaihdelaatikoihin jne. Hylomar toimii myös kannentiivistyksessä. Tuote estää tiivisteiden kiinnipalamisen se helpottaa osien irrottamisen. Hylomar on pysyvästi elastinen ja se kestää lähes kaikkia nesteitä. Tekniset tiedot Hylomar Väri Sininen Viskositeetti Geeli Kerrospaksuus 0,1 0,15 mm Peittokyky 0,45 m 2 /100 gr Laajentumiskerroin 335% Lämpötila-alue -50 C +250 C (hetkellisesti 300 C) 26

27 Silikonit ja polymeerit AP999 Silikonitiiviste AP999 luo nopean ja pysyvän tiivisteen, joka korvaa korkin, huovan, kumin, paperin, asbestin tai muita tehdasmääritettyjä tiivisteitä. Soveltuu moottoreihin, joissa käytetään lambdasondia. Antaa joustavan ja kestävän tiivisteen. Tarttuu metalliin, muoviin, vinyyliin, betoniin ja lasiin. Eristää ja tiivistää sähköjärjestelmiä. AP999 on hapoton, vesitiivis eikä aiheuta korroosiota. Oksimipohjainen. Tekniset tiedot AP999 Väri Harmaa Max lämpötila -73 C +343 C Kovuus Shore A 33 ± 5 Vetolujuus 275 N/mm 2 Laajentumiskerroin 335% Kovettumisaika (kosketuskuiva) 30 minuuttia Kovettumisaika (aukinainen sauma) tuntia 27

28

29 Kor jausm ateria alit Komposiitit pysyviin korjauksiin Nopeat korjaukset SCANTECHin nopeat korjauspuikot ovat helppoja käsitellä. Leikkaa tai katkaise haluttu määrä, muovaile massaa ja aseta muovailtu massa korjattavalle pinnalle. Tuotetta voidaan työstää ja se kestää useimmat teollisuuskemikaalit. WOOD Puu ja huokoiset materiaalit AQUA-PLASTIC Muovi ja kaakeli. Kovettuu myös veden alla BETONI Betoni, kivi ja tiili ALUMINIUM Alumiinirakenteet, -valut, muotit jne METAL Kaikille metalleille TITANIUM Korkeille lämpötiloille Tekniset tiedot Wood Aqua-Plastic Betoni Metal Aluminium Titanium Väri Puu Sininen Harmaa Harmaa Harmaa Harmaa Lämpötila-alue +150 C +149 C +150 C +150 C +150 C +245 C* Kovuus 65 shore D shore D 75 shore D 80 shore D 75 shore D 80 shore D Kovettumisaika min. 2 3 h min min. 60 min. 2 4 h Vetolujuus 3,8 MN/m 2 5,6 MN/m 2 3,2 MN/m 2 Painelujuus 75 MN/m 2 80 MN/m 2 70 MN/m 2 80 MN/m 2 80 MN/m 2 Kutistumiskerroin < 1% * Hetkellisesti +280 C 29

30 Kor jausm ateria alit Erikoiskomposiitit Tekniset tiedot Lämpötila Kovuus Kovettumisaika Painelujuus Vetolujuus Taivutuslujuus C käsiteltävä/täysin kovettunut ASTM D695 ASTM D1002 ASTM D790 Metal Coating R.G Shore D 30 min/2 h 860 kg/cm kg/cm kg/cm 2 Korjausmassa Metal Coating E.G Rockwell R 2 h/3 pv 1090 kg/cm kg/cm kg/cm 2 Korjausmassa Metal Coating F.G Shore D 8 h/5 pv 635 kg/cm kg/cm kg/cm 2 Korjausmassa Rubber Coating R.G Shore A 1 h/4 pv 800% laajeneminen 70 kg/cm 2 36 kg/cm 2 Kumimassa Rivhållfasthet Ceramic Coating F.G Shore A 1 h/4 pv 800% laajeneminen 70 kg/cm 2 30% Kavitaatio ja eroosio Flexibilitet Ceramic Coating H.G Rockwell R 8 h/5 pv 800% laajeneminen 1050 kg/cm kg/cm 2 Hapettuminen ja eroosio 30

31 Kor jausm ateria alit RUBBER MIX 2-komponenttinen joustava korjausmassa kaikille muovi- ja kumimateriaaleille. Tuote jää joustavaksi ja sillä on erittäin hyvä isku- ja lohkeamislujuus ja se kestää erinomaisesti kemikaaleja, öljyä, vettä ym. Tekniset tiedot Rubber Mix Väri Musta Kovettumisaika 1 h Kovettumisaika (täysin kovettunut) 2 3 tuntia Suurin lämpötila C Kovuus Shore D Vetolujuus 19 N/mm (2800 PSI) Laajentuminen 70% METALL MIX on erikoisluja korjausaine metallien, keraamien ym. korjaukseen. Tuote sopii hyvin vaurioituneiden metalliosien korjaukseen, naarmujen peittämiseen, virheporauksien paikkaamiseen jne. Tuote antaa myös erittäin lujat liimasaumat, jotka kestävät suuria mekaanisia voimia. Tuote on kovettumisen jälkeen työstettävissä, porattavissa, hiottavissa ja maalattavissa. Metall Mix kestää öljyä, bensiiniä, liuotinaineita ym. Tekniset tiedot Metall Mix Väri Harmaa Lämpötila-alue +120ºC Käsittelyaika 5 8 minuuttia Kovettumisaika 30 minuuttia Täysin kovettunut 8 tuntia Leikkauslujuus 20 N/mm 2 QUICKFIX ASPHALT Helppokäyttöinen, joustava, kestävä pikapaikkausaine asfaltille ja betonille. 31

32

33 Kierresar jat Rasitusta kestävät kierteenkorjaussarjat Helppo, mekaaninen kiinnitys, ei tarvitse lukitusnesteitä. Oma työkalu kiinnitykseen. Ei tarvita monimutkaisia tarvikkeita. Helppo purkaa. Kierre jakautuu neljään osaan porattaessa. Toimii kaikilla materiaaleilla. Kierre ruostumattomasta teräksestä Tuote nro Sisäkierre Ulkokierre Pituus Työkalu M5 M8 8 mm M6 M10 10 mm M8 M12 12 mm M10 M14 14 mm M12 M16 16 mm M16 M22 22 mm Kierresarja täysi laatikko Tuote nro Sisäkierre Osia M5 M16 M5 M16 42 M5 M12 M5 M12 36 Kierrekohtaisella erikoistyökalulla lyödään epäkeskotapit sisään, jolloin ruostumaton teräskierre lukittuu paikoilleen. Pysyy pehmeässä materiaalissa esim. alumiini Pysyy asennettaessa suorassa. Ei tarvitse kemiallista lukitusta. 33

34

35 AerosolIT Laadukkaat aerosolit ammattikäyttöön PTFE SPRAY Tunkeutumiskykyinen voiteluaine, joka tehokkaasti vähentää käsiteltävien pintojen kitkaa Kestää korkeita sekä erittäin alhaisia lämpötiloja Antaa pitkäaikaisen suojan kosteutta ja korroosiota vastaan Ponnekaasun haihduttua tuote ei johda sähköä SILIKONSPRAY Irrotusaine Antaa kuivan kitkattoman pinnan Kestää korkeita lämpötiloja VASELINSPRAY Hapoton yleisrasva Jättää suojaavan pinnan Suojaa hapettumista vastaan VOITELURASVA Mineraalipohjainen litiumrasva Kestää korkeita lämpötiloja Rasva ei valu LGQ Molybdeeninen voiteluaine Voitelee ja suojaa Tunkeutuva Vähentää kitkaa ja kulumista SCS Voiteluaine kuljetinja uuniketjuille Puhtaille ympäristöille Kestää korkeita lämpötiloja Ei jätä jäämiä FMG Elintarvikeluokiteltu voitelurasva Kestää korkeita lämpötiloja Antaa pitkäaikaisen voitelun 35

36 AerosolIT COPPER ANTI SEIZE Estää kiinnitarttumista Lämmönkesto 1100 C Suojaa korroosiota ja hapettumista vastaan ALUM-ZINC Suojaa korroosiolta Voidaan ylimaalata Suojaa materiaalia hitsauksen jälkeen Kirkas KALLGALV/SINKKISPRAY Suojaa rautaa ja terästä korroosiolta Sisältää 96% sinkkiä Voidaan ylimaalata Suojaa materiaalia hitsauksen jälkeen MULTI SPRAY/MONITOIMISPRAY Yleisöljy Irrottaa ruostetta Voitelee Poistaa kosteutta Puhdistaa Q-ROST Erittäin tunkeutuva Irrottaa ruosteen nopeasti Avaa kiinni ruostuneet ruuvit, mutterit, salvat, helat jne. KYLSPRAY/ JÄÄHDYTYSSPRAY Käytetään vikojen etsimiseen elektroniikassa sekä osien sovituksissa Jäähdyttää välittömästi -55 asteeseen Myös paineilma 36

37 Aerosolit ALLROUNDRENGÖRING/ YLEISPUHDISTUSAINE Nopea ja varma puhdistus Haihtuu nopeasti Poistaa kosteuden Ei jätä jäämiä Ei vahingoita mitään materiaaleja AERO CLEANER Tehokas Biologisesti hajoava Vaahtomaisena pysyy pinnoilla 37

38

39 Hygieniatuot tet Ympäristö- ja ihoystävälliset hygieniatuotteet CLEAN WIPES Clean Wipes pyyhkeet sekä puhdistavat että hoitavat samalla käsittelykerralla. 39

40 Hygieniatuot tet KÄSIENPUHDISTUSVOIDE Sitruspohjainen puhdistusvoide rasvan, noen, asfaltin, painomusteen, maalin, liimajäämien yms. poistamiseen. Tuote palauttaa ihon luonnollisen kosteuden nopeasti ja tehokkaasti puhdistuksen ja huuhtelun jälkeen. Sisältää ihonsuojaaineen. Tuotetta voidaan myös käyttää ilman jälkihuuhtelua. 40

41 Hygieniatuot tet ALOE VERA Soft Aloe-Korkealuokkainen saippua koko keholle, joka sisältää aloe veraa. Lotion sisältää 70%:a Aloe Veraa ja lisäksi E-vitamiinia. Aloe Vera voide tuo iholle kosteutta ja on sopiva päivittäiseen käyttöön. Aloe Vera Geeli, joka sisältää 95%:a Aloe Veraa, on hajustamaton. Geeli sisältää ihoa hoitavia ominaisuuksia ja säilyttää ihon kosteuden. Käytetään lievempiin palohaavoihin, naarmuihin, kuivaan ihoon, pakkasvaurioihin, aurinkoihottumaan ym. 41

42

43 MUUT Korkealaatuisia kunnossapitotuotteita GRAPHITE ANTI-SEIZE JA COPA SLIP Asennustahnoja, joilla saavutetaan optimaalinen ja kestävä suoja korroosiota, eroosiota, hapettumista ja kiinnileikkaantumista vastaan. Toimivat hyvin varsinkin korkeassa paineessa sekä korkeissa lämpötiloissa. Tekniset tiedot Graphite Anti-Seize Copaslip Max lämpötila +1000ºC +1100ºC 43

44 MUUt BRUNOX BRUNOX ruosteenmuuntaja neutralisoi ja muuntaa ruosteen suojaavaksi pinnaksi. BRUNOXia voi käyttää myös pohjamaalina. LEAK STOPPER EPDM-kumista valmistettu korjausnauha putkien pistevuotoihin. Tiivistää heti ja kestää painetta.uudelleen käytettävissä. DIAMOND GRIP kitkanlisääjää käytetään vaurioituneiden ja kuluneiden ruuviliitosten, poranterien, kuusiokoloruuvien, istukoiden jne. purkamiseen. Tuote sopii erittäin hyvin myös timanttihiontaan esim. valujäljet. Käytetään ruuvitaltoissa, jakoavaimissa, hylsyavaimissa, kuusioavaimissa, pihdeissä, ulosvetäjissä jne. Auttaa työkalujen (myös suuri nopeuksisten) kiinnipysymistä istukassa. Antaa 500% suuremman vääntö- ja otemomentin (testimenetelmä NFT51107/110). Tekniset tiedot Leak Stopper mm putki 10 bar mm putki 6,0 bar mm putki 3,9 bar 100 mm putki 3,5 bar 44

45 MUUt CUT ONE Läpinäkyvä kierteytysja leikkuuöljy Kestää korkeita lämpötiloja Kestää painetta Erinomaiset jäähdytysominaisuudet Minimoi kulumista ja kitkaa 45

46

47 Kaikki teollinen toiminta vaikuttaa ympäristöön. SCANTECH näkee erittäin tärkeäksi pyrkiä minimoimaan kaikki haitalliset vaikutukset niin hyvin kuin mahdollista. SCANTECH kokee liikeideassaan tärkeäksi ympäristön huomioonottamisen; talouden, oman ympäristöohjelmansa sekä SCANTECH-laadun muodostaman yhteistyön kehittämisen kautta. Scantecill:a on ISO 14001sertifikaatti. YMPÄRISTÖOHJELMA SCANTECH on osa toimivaa yhteiskuntaa ja tunnemme suurta vastuuta ympäristöstämme. Liimojen, lukitteiden, tiivisteiden ja muiden teollisuustuotteiden toimittajana työskentelemme aktiivisesti oman toimintamme jatkuvan parantamisen hyväksi. Nykyisten ja tulevien lakivaatimusten täyttäminen on vähimmäisvaatimuksena työssämme. Valitsemme ympäristöystävällisempiä tuotteita ja etsimme jatkuvasti uusia niin ympäristö- kuin työtavoiltaankin turvallisempia vaihtoehtoja. Jatkuvan koulutuksen avulla takaamme laadun, luotettavuuden sekä turvallisen työympäristön. Näin voimme ennalta ehkäistä mahdollisten virheiden syntymistä niin asiakkaittemme kuin omassa toiminnassamme. Pitkäaikaisena tavoitteenamme on vähentää ilmastoon vaikuttavien kaasujen päästöjä. Jätteiden käsittely tapahtuu aina ympäristöohjeiden mukaisesti. Asiakkaittemme ja toimittajiemme yhteistyöllä laajennamme tuotevalikoimaamme säilyttääksemme edelleen SCANTECH:n aseman markkinoiden johtavana ja turvallisena vaihtoehtona.

48 SCANTECH Norge AS Postboks 584 Jernbaneveien Ski Norge Telefon: Telefaks: officenor@scantech.tm Scantech Suomi Oy Ab Volmarinkatu Jyväskylä Suomi Puh: Fax: officesuo@scantech.tm SCANTECH Sverige AB E.A Rosengrensgata Västra Frölunda Sverige Tel: Fax: officesve@scantech.tm

Lukitteet, tiivisteet ja liimat

Lukitteet, tiivisteet ja liimat Lukitteet, tiivisteet ja liimat Kierrelukitteet ja tiivisteet Lukitteiden tehtävä on estää liitosta löystymästä. Samalla kovettunut aine pitää kosteuden ja esimerkiksi syövyttävät aineet poissa rakenteista.

Lisätiedot

Impomet Oy, Åkerlundinkatu 6, 33100 Tampere Puh. 010 820 7800, Fax (03) 2393 2022 www.impomet.com

Impomet Oy, Åkerlundinkatu 6, 33100 Tampere Puh. 010 820 7800, Fax (03) 2393 2022 www.impomet.com Valintataulukko Anaerobiset lukitteet ja tiivisteet lukitus kiinnitys Impomet Oy, Åkerlundinkatu 6, 33100 Tampere Puh. 010 820 7800, Fax (03) 2393 2022 www.impomet.com Tyyppi AN 302-21 AN 302-22 AN 302-40

Lisätiedot

Monipuoliseen puuliimaukseen

Monipuoliseen puuliimaukseen Monipuoliseen puuliimaukseen A14 BISON PU-TimberMax Express Polyuretaani Puuliima D4 5min 310ml Erittäin npea ja vahva polyuretaanipuuliima sisä- ja ulkokäyttöön. Hyytelömäinen, läpinäkyvä, (meri)veden

Lisätiedot

LIIMA + TIIVISTEMASSA TUOTESELOSTE 05.12.07 25.11.2004

LIIMA + TIIVISTEMASSA TUOTESELOSTE 05.12.07 25.11.2004 LIIMA + TIIVISTEMASSA TUOTESELOSTE 05.12.07 25.11.2004 Kuvaus Yksikomponenttinen, pysyvästi elastinen ja kutistumaton polyuretaanipohjainen massa liimaamiseen ja tiivistämiseen. Ei valu pystysuorillakaan

Lisätiedot

METALL MIX TUOTEKUVAUS

METALL MIX TUOTEKUVAUS METALL MIX TUOTEKUVAUS Erikoisluja korjausaine metallien, keraamien ym. korjaukseen. METALLMIX sopii hyvin vaurioituneiden metalliosien korjaukseen, naarmujen peittämiseen, virheporauksien paikkaamiseen

Lisätiedot

Muovin ja elastomeerin liimausopas

Muovin ja elastomeerin liimausopas Muovin ja elastomeerin liimausopas 3 Miksi käyttää Loctite ja Teroson liimoja muiden liitosmenetelmien sijaan Tämä esite opastaa valitsemaan oikean Loctite ja Teroson liimat Henkelin tuotevalikoimista

Lisätiedot

SiMP Seal 55. 1-Komponenttinen SiMP polymeeriteknologiaan perustuva liima- ja tiivistysmassa. Tuotekuvaus. Käyttöalueet. Edut

SiMP Seal 55. 1-Komponenttinen SiMP polymeeriteknologiaan perustuva liima- ja tiivistysmassa. Tuotekuvaus. Käyttöalueet. Edut SiMP Seal 55 1-Komponenttinen SiMP polymeeriteknologiaan perustuva liima- ja tiivistysmassa 1 Tuotekuvaus SiMP Seal 55 on 1-komponenttinen, korkealuokkainen, pysyvästi elastinen, kosteuskuivuva SiMP polymeeriteknologiaan

Lisätiedot

Tuotteet Tuotteet autokorikorjaukseen autokorikorjaukseen www.fi nnsco.fi

Tuotteet Tuotteet autokorikorjaukseen autokorikorjaukseen www.fi nnsco.fi Tuotteet autokorikorjaukseen www.finnsco.fi Liimat ja liimaustarvikkeet Metalliliima EPOX-90 musta, 220 ml Vahva epoksipohjainen autokoriliima Korin teräs ja peltiosien liimauksiin Sisältää lasikuulia,

Lisätiedot

VBH:n OMA TAVARAMERKKI

VBH:n OMA TAVARAMERKKI 16.11.2010 VBH:n OMA TAVARAMERKKI 1 VBH:n oma tavaramerkki VBH:n oma tavaramerkki greenteq valikoima täydentää VBH:n tähänastista vahvojen tavaramerkkien tuoteohjelmaa. greenteq tuotteet ovat korkealaatuisia

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

Tiiviste- ja liimamassat

Tiiviste- ja liimamassat 3M SCOTCH-WELD TÆTNINGS- MATERIALER OG FUGEMASSER Tiiviste- ja liimamassat vahvat ja joustavat saumat Kun materiaalit ovat liikkuvia, laajenevia tai kokoonpuristuneita, sekä vaativat joustavaa saumausta,

Lisätiedot

3M Scotch-Weld Kaksikomponenttinen rakenneliima automaattiseen levitykseen

3M Scotch-Weld Kaksikomponenttinen rakenneliima automaattiseen levitykseen 3M Scotch-Weld Kaksikomponenttinen rakenneliima automaattiseen levitykseen 7200-sarjan vahvistetut, kaksikomponenttiset epoksiliimat ovat hyvä esimerkki erinomaisista rakenneliimoistamme. Tuote kehitettiin

Lisätiedot

SGS 676 ERIKOISKIERRETIIVISTE

SGS 676 ERIKOISKIERRETIIVISTE SGS 676 ERIKOISKIERRETIIVISTE TUOTEKUVAUS Liuotinaineeton ja tiksotrooppinen (ei valu) kierretiiviste metallissidosten varmaan tiivistämiseen kaasua, vettä, nestekaasua, kemikaaleja ym. vastaan. SGS 676

Lisätiedot

Tiivistysaineet Ilmastointi

Tiivistysaineet Ilmastointi Tiivistysaineet Ilmastointi Tiivistysaineet Ilmastointi Tuotantolaitoksella Getingessä valmistetaan ABRAn tiivistysaineita muun muassa ilmastointialalle. Sunchem kykenee vastaamaan useimpiin tarpeisiin

Lisätiedot

YTM-Industrial INDUTRADE GROUP. Kema teollisuuden kunnossapitokemikaalit

YTM-Industrial INDUTRADE GROUP. Kema teollisuuden kunnossapitokemikaalit YTM-Industrial INDUTRADE GROUP Kema teollisuuden kunnossapitokemikaalit Kema -kunnossapitokemikaalit 2 Kema yleisesti Kema -aerosoleja on kehitetty ja valmistettu Tanskan Silkeborgissa jo vuodesta 1973

Lisätiedot

LIIMAT CA41-PEN JS41 CA24-HV GS44 ST3295 CC-KIT CE5 HV-350 E60S

LIIMAT CA41-PEN JS41 CA24-HV GS44 ST3295 CC-KIT CE5 HV-350 E60S LIIMAT CA41-PEN JS41 CA24-HV GS44 CC-KIT CE5 E60S ST3295 HV-350 Lämpötila -55+90-30+100-60+100-45+120-60+100-25+120-30+110-40+180-90+100 Kovettumisaika 10 sek 5 sek 10 sek 30 sek 10 sek 30 min 3 min 15

Lisätiedot

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa!

RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBER comp Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBERcomp KUMIMAALISPRAY RUBBERcomp kumimaalispray on helposti levitettävä, monikäyttöinen, ilmakuivuva erikoiskumipinnoite. Se suojaa käsiteltävän pinnan

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2022 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2022 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2022 TUOTESELOSTE Araldite 2022 Kaksikomponenttinen metakrylaattiliima Ominaispiirteet Helppo hioa Liimaa monia kestomuoveja Kestää hyvin öljyä ja bensiiniä Ei vaadi täydellistä

Lisätiedot

Loctite -pikaliimat Tutustu koko valikoimaamme mukaan lukien viimeiset innovaatiot

Loctite -pikaliimat Tutustu koko valikoimaamme mukaan lukien viimeiset innovaatiot Loctite -pikaliimat Tutustu koko valikoimaamme mukaan lukien viimeiset innovaatiot Innovaatioita Loctite -pikaliimateknologiassa Loctite -tuotteet ovat ensimmäisinä tarjoneet innovatiivisia ratkaisuja

Lisätiedot

KORKEALAATUISIA KEMIKAALEJA Ammattilaisille

KORKEALAATUISIA KEMIKAALEJA Ammattilaisille KORKEALAATUISIA KEMIKAALEJA Ammattilaisille Excellence in chemicals SISÄLTÖ Pikaliimat Kierrelukitteet Tiivisteet Laakerilukitteet Rakenneliimat Aktovaattori Käsienpesuaine Spray 4-10 11-16 17-24 25-29

Lisätiedot

Tiivistimet. 1 Staattiset eli lepotiivistimet pyritään vuotamattomaan tiivistykseen. 2 Liiketiivistimet

Tiivistimet. 1 Staattiset eli lepotiivistimet pyritään vuotamattomaan tiivistykseen. 2 Liiketiivistimet Tiivistimet 1 Staattiset eli lepotiivistimet pyritään vuotamattomaan tiivistykseen 2 Liiketiivistimet 2.1 Kosketustiivistimet 2.2 Kosketuksettomat tiivistimet usein pienehkö vuoto hyväksytään pyörimisliike

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2014-1 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2014-1 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2014-1 TUOTESELOSTE Araldite 2014-1 Kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Harmaa tahnamainen epoksi Korkea lämmön-, veden- ja kemikaalinkestävyys Pieni kutistuma Hyvät

Lisätiedot

Lukitteet ja tiivisteaineet KORKEALAATUISET LUKITTEET JA TIIVISTEAINEET AMMATTILAISILLE

Lukitteet ja tiivisteaineet KORKEALAATUISET LUKITTEET JA TIIVISTEAINEET AMMATTILAISILLE Lukitteet ja tiivisteaineet KORKEALAATUISET LUKITTEET JA TIIVISTEAINEET AMMATTILAISILLE Lukitteet ja tiivisteaineet PINTOJEN ESIKÄSITTELY PRE-GLUE CLEANER Pintojen puhdistus- ja pohjustusaine Nopeasti

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2012 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2012 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2012 TUOTESELOSTE Araldite 2012 Kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Nopeasti kovettuva Yleisliima Pieni kutistuma Luja ja sitkeä Soveltuu monien materiaalien liimaamiseen

Lisätiedot

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550

KLINGER ramikro. Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 KLINGER ramikro Tinankuja 3, 02430 MASALA Puhelin 010 400 1 015 Fax 010 400 1 550 O-renkaita valmistetaan DIN 3770 ja DIN ISO 3601 mukaisesti. Lisäksi käytössä ovat amerikkalainen standardi MS 29513, ranskalainen

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2011 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2011 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2011 TUOTESELOSTE Araldite 2011 Kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Yleisliima Pitkä avoin aika Pieni kutistuma Hyvä dynaamisen kuormituksen kesto Soveltuu monien

Lisätiedot

HPX TEIPIT. Motoral Oy Valuraudankuja 1, Helsinki p Koodi: 32-HPXLUET Versio:

HPX TEIPIT. Motoral Oy Valuraudankuja 1, Helsinki p Koodi: 32-HPXLUET Versio: 2017 HPX TEIPIT Motoral Oy Valuraudankuja 1, 00700 Helsinki p. 010 5507 100 www.motoral.fi Koodi: 32-HPXLUET Versio: 02.2017 Ilmastointiteipit 48 mm x 5 m musta 32-CB5005 Ean 8711347179695 48 mm x 10 m

Lisätiedot

LAIPPA- ja KIERRETIIVISTE 2000T

LAIPPA- ja KIERRETIIVISTE 2000T LAIPPA- ja KIERRETIIVISTE 2000T TUOTEKUVAUS Laippa- ja kierretiiviste 2000T ei sisällä liuottimia ja se on anaerobinen (kovettuu hapettomasti) tiivistemassa, joka antaa nopean ja tiiviin tiivistyksen korvaten

Lisätiedot

Tiivistysaineet Rakennus ja pelti

Tiivistysaineet Rakennus ja pelti Tiivistysaineet Rakennus ja pelti Tiivistysaineet Rakennus ja pelti Ruotsissa kehitetyt ABRA-tuotteet on suunniteltu hankaliin olosuhteisiin riippumatta siitä, missä päin maailmaa ammattimaista peltityötä

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2015 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2015 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2015 TUOTESELOSTE Araldite 2015 Kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Sitkistetty, tahnamainen epoksi Erinomainen lasikuitukomposiitin ja SMC liimaamiseen Pieni kutistuma

Lisätiedot

LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA

LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA KIILTO MASA MONIKÄYTTÖINEN LIIMA- JA TIIVISTEMASSA Silyylipolymeeriteknologiaan perustuva elastinen liima kiinnittämiseen sekä tiivistämiseen ulko- ja sisätiloissa,

Lisätiedot

Henkel tarjoaa ratkaisun

Henkel tarjoaa ratkaisun Henkel tarjoaa ratkaisun Henkel Autoteollisuuden yhteistyökumppani Henkel auttaa valmistajia innovatiivisilla ratkaisuilla ja prosesseilla varmistamaan erinomaisen laadun tasaisessa ja tehokkaassa tuotantoprosessissa.

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2033 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2033 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2033 TUOTESELOSTE Araldite 2033 Musta kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Itsestäänsammuva UL 94 V-0 Hyvät täyttöominaisuudet Keskipitkä avoin aika Korkea lujuus

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2048 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2048 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2048 TUOTESELOSTE Araldite 2048 Kaksikomponenttinen metakrylaattiliima Ominaispiirteet Nopeasti kovettuva Hyvä tartunta moniin metalleihin ja muoveihin Ei vaadi täydellistä

Lisätiedot

3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan

3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan 3M Bumpon Tarratyynyt suojaavat, vaimentavat ja pitävät tuotteet paikoillaan Elektroniikka- ja televiestintäteollisuudessa Bumpon-tarratyynyjä käytetään mm. tietokoneissa, matkapuhelimissa ja lääkinnällisissä

Lisätiedot

Construction. Nopeasti kuivuva, luja rakenneliima. Tuotekuvaus. Tuotetietoesite Versio 18/10/2011 Tunniste: 02 04 02 03 002 0 000002

Construction. Nopeasti kuivuva, luja rakenneliima. Tuotekuvaus. Tuotetietoesite Versio 18/10/2011 Tunniste: 02 04 02 03 002 0 000002 Tuotetietoesite Versio 18/10/2011 Tunniste: 02 04 02 03 002 0 000002 SikaBond Q-180 Nopeasti kuivuva, luja rakenneliima Tuotekuvaus SikaBond Q-180 on nopeasti kuivuva, puolirakenteellinen 2- komponenttinen

Lisätiedot

SOUDASEAL 215LM. Päiväys: 1/10/2007 Sivu 1 (5)

SOUDASEAL 215LM. Päiväys: 1/10/2007 Sivu 1 (5) Päiväys: 1/10/2007 Sivu 1 (5) TUOTEKUVAUS: Korkealaatuinen, yksikomponenttinen saumausmassa erityisesti liikuntasaumauksiin. MS Polymeeripohjainen, kemiallisesti neutraali, täysin elastinen. Suurta elastisuutta

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2021 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2021 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2021 TUOTESELOSTE Araldite 2021 Kaksikomponenttinen sitkistetty metakrylaattiliima Ominaispiirteet Nopeasti kovettuva Korkea kuoriutumislujuus Monikäyttöinen Erinomainen monien

Lisätiedot

ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE

ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE ALKUPERÄINEN ULEFOS LINK-SEAL MODUULI - TIIVISTE MODUULIRAKENTEEN ANSIOSTA HELPPO ASENTAA VERSIOT JUOMAVEDELLE, ÖLJYLLE, POLTTOAINEILLE, LIUOTTIMILLE JA KORKEAMMILLE LÄMPÖTILOILLE. SUOJATTU LÄPIVIENTI

Lisätiedot

Hitsin hyvä jo yli 4o vuotta

Hitsin hyvä jo yli 4o vuotta Hitsin hyvä jo yli 4o vuotta Kuluminen aiheuttaa huomattavan kustannuserän teollisuuden käyttökustannuksista. Pintojen kuluminen vaatii säännöllistä kunnossapitoa laitoksen käytön varmistamiseksi. Uusien

Lisätiedot

3M Scotch-Weld EPX 2-komponenttiset rakenneliimat ja liimauslaitteet. Innovoimaa

3M Scotch-Weld EPX 2-komponenttiset rakenneliimat ja liimauslaitteet. Innovoimaa M Scotch-Weld EPX -komponenttiset rakenneliimat ja liimauslaitteet Innovoimaa Mikä on rakenneliima? M:n lujat rakenneliimat ovat kuormaa kantavia erikoisseoksia. Niillä tehdyn liimasauman lujuus on usein

Lisätiedot

O-RENKAAT O-renkaat nauhat X-renkaat FEP tukirenkaat lajitelmat

O-RENKAAT O-renkaat nauhat X-renkaat FEP tukirenkaat lajitelmat O-RENKAAT O-renkaat nauhat X-renkaat FEP tukirenkaat lajitelmat O-RENKAAT O-renkaita valmistetaan DIN 3771 ja ISO 3601-1 mukaisesti. Lisäksi käytössä ovat amerikkalainen standardi MS 29513, ranskalainen

Lisätiedot

GEOCEL tuotevalikoima

GEOCEL tuotevalikoima GEOCEL tuotevalikoima THE WORKS MULTI-USE SEALANT AND ADHESIVE Välitön tartunta Liuotinvapaa Hajuton Toimii eri lämpötiloissa Kestää hyvin UV-säteilyä Ei homehdu eikä kutistu Sopii sekä kosteille että

Lisätiedot

CARAT TUOTESARJA LASINPESU RUOSTEENIRROTTAJA SILICON

CARAT TUOTESARJA LASINPESU RUOSTEENIRROTTAJA SILICON LASINPESU CARAT LASINPESU puhdistaa erittäin tehokkaasti lasi- ja peilipinnat. Lisää liikenneturvallisuutta poistamalla tuulilasista häiritsevän rasva- ja likakalvon. Huom! Soveltuu myös muiden kovien

Lisätiedot

AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN

AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN Käsienpesuhyytelö keskiraskaalle lialle kuten öljy, rasva, bitumi, kumi jne. Sopii erinomaisesti korjaamoille, metalliteollisuudelle, tietyömaille yms. Käsienpesutahna,

Lisätiedot

COOLDRY REFLECTIVE. Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN

COOLDRY REFLECTIVE. Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN COOLDRY REFLECTIVE Tuotetiedot Päivämäärä: 15.10.2014 SUOJA LÄMPÖÄ JA KOSTEUTTA VASTAAN 71640 Ludwigsburg GERMANY E info@sistec-coatings.de I www.sistec-coatings.de TUOTEKATSAUS 1 COOLDRY / FLEXDRY KATTOMAALIT

Lisätiedot

LUKITTEET JA TIIVISTEET

LUKITTEET JA TIIVISTEET TUOTEKUVASTO LUKITTEET JA TIIVISTEET EURO-LOCK -tuotteiden ominaisuuksia Anaerobiset lukitteet ja tiivisteet ovat yksikomponenttisia ja liuotinvapaita, jotka hapettomassa tilassa reagoivat ja samanaikaisesti

Lisätiedot

3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat

3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat 3M Scotch-Weld Vesiohenteiset liimat täydellinen vaihtoehto liuotinohenteisille liimoille Monien mielestä vesiohenteisten liimojen kuivumisajat ovat pitkät. 3M Fast Tack 1000NF ja 3M Scotch-Weld 49 Eristeliima

Lisätiedot

Camozzi, sarja 6000 (Super-rapid) Sprint-pistoliittimet. Pneumatiikka

Camozzi, sarja 6000 (Super-rapid) Sprint-pistoliittimet. Pneumatiikka Camozzi, sarja 6000 (Super-rapid) Sprint-pistoliittimet Pneumatiikka CL-Pistoliittimet Sprint CL Super-rapid Tekniset tiedot Materiaalit Kierteet Niklattua messinkiä (OT58), tiivisteet NBR-PTFE- Nylon

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2028-1 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2028-1 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2028-1 TUOTESELOSTE Araldite 2028-1 Kaksikomponenttinen kirkas polyuretaaniliima Ominaispiirteet Lasinkirkas Nopea kovetus UV- kestävä Liimaa monia metalleja ja muoveja Kuvaus

Lisätiedot

Lasialan Kevät. Kesä. Tarjoukset. Heti varastosta tarvikkeet@projecta.fi. Työkalut ja tarvikkeet. Liimaus. Käsityökalut.

Lasialan Kevät. Kesä. Tarjoukset. Heti varastosta tarvikkeet@projecta.fi. Työkalut ja tarvikkeet. Liimaus. Käsityökalut. Lasialan Kevät Työkalut ja tarvikkeet Liimaus Käsityökalut Mittauslaitteet Leikkuunesteet Silikonit ja massat Imukuppinostimet Poranterät, leikkuutrissat ja työkalut hiomakoneisiin Staattisuudenpoistolaitteet

Lisätiedot

3M Teollisuusteipit ja -liimat. VHB-teippi. Todistetusti hyvä vaihtoehto. ruuveille, niiteille ja hitsaussaumoille

3M Teollisuusteipit ja -liimat. VHB-teippi. Todistetusti hyvä vaihtoehto. ruuveille, niiteille ja hitsaussaumoille 3M Teollisuusteipit ja -liimat VHB-teippi Todistetusti hyvä vaihtoehto ruuveille, niiteille ja hitsaussaumoille 30 vuotta todistetusti hyvää laatua 3M kehitti 3M VHB -teipit yli 30 vuotta sitten. Teipit

Lisätiedot

Kestopur 2-komponenttiset polyuretaaniliimat teollisuuskäyttöön

Kestopur 2-komponenttiset polyuretaaniliimat teollisuuskäyttöön Kestopur 2-komponenttiset polyuretaaniliimat teollisuuskäyttöön Kiilto Oy on valmistanut liuotteettomia polyuretaaniliimoja yli 25 vuotta. Tyytyväisiä asiakkaita on ympäri maailmaa mm. telakka-, autokori-,

Lisätiedot

8.4 Autonhoitotuotteet

8.4 Autonhoitotuotteet 8. KEMIKAALIT 8.4 Autonhoitotuotteet 392 tilaukset@ikaros.fi KEMIKAALIT ULKOISEEN AUTONHUOLTOON KAIKENTYYPPISTEN AJONEUVOJEN PUHDISTUKSEEN Tehokkaat aineet ajoneuvojen pesuun, niin korin kuin hytin sekä

Lisätiedot

Älykkäitä asennusliimoja ja saumausmassoja LIIMA- & SAUMAUSOPAS

Älykkäitä asennusliimoja ja saumausmassoja LIIMA- & SAUMAUSOPAS Älykkäitä asennusliimoja ja saumausmassoja LIIMA- & SAUMAUSOPAS Tervetuloa älykkääseen maailmaamme! Tuotteitamme käytetään koko maailmassa teollisissa tuotantoprosesseissa tärkeinä rakennusmateriaaleina

Lisätiedot

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku

Teflonletkut. Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu teflonletku Sileä teflonletku Teflonletkut Poimutettu 300-sarja 300-sarjan PTFE-letku on sopii erityisesti elintarvike-, lääke- ja kemianteollisuuden käyttöön. Se kestää erittäin

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2031 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2031 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2031 TUOTESELOSTE Araldite 2031 Musta kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Tiksotrooppinen Sitkistetty Soveltuu metallien ja komposiittien liimaamiseen. Myös polyamidit.

Lisätiedot

HIOMATARVIKKEET. Katkaisulaikka M-Pro i Inox. Katkaisulaikka M-Pro ALU. Saumanavauslaikka M-Pro. Napasyvennetty saumanavauslaikka teräkselle.

HIOMATARVIKKEET. Katkaisulaikka M-Pro i Inox. Katkaisulaikka M-Pro ALU. Saumanavauslaikka M-Pro. Napasyvennetty saumanavauslaikka teräkselle. Katkaisulaikka M-Pro i Inox Katkaisulaikat ruostumattomalle ja haponkestävälle teräkselle. Teollisuuslaatu tehokkaille koneille. 75683522 75693522 x,0x22,2 x,6x22,2 756207522 75637522 x2,0x22,2 230x2,6x22,2

Lisätiedot

METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN. Opas täydelliseen metallinsuojaukseen!

METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN. Opas täydelliseen metallinsuojaukseen! METALLIMAALIEN AMMATTILAINEN ULOS&SISÄLLE ULOS&SISÄLLE Opas täydelliseen metallinsuojaukseen! Aina oikea maali metallille! Hammerite Hammerite metallimaaleilla voidaan käsitellä kaiken tyyppisiä metallipintoja

Lisätiedot

FI Liimavaahto Premium Polystyrol FixFoam

FI Liimavaahto Premium Polystyrol FixFoam FI Premium Polystyrol FixFoam www.penosil.com PENOSIL on yksikomponenttinen matalatiheyksinen liimavaahto, joka soveltuu eristelevyjen kiinnittämiseen rakennuksien lämmöneristyksissä. Liimavaahdolla on

Lisätiedot

50 vuotta. Käsien puhdistusja hoitotuotteet

50 vuotta. Käsien puhdistusja hoitotuotteet 50 vuotta Käsien puhdistusja hoitotuotteet KÄSIHYGIENIA Dreumex on yksi johtavista käsihygieniatuotteiden ja ratkaisujen valmistajista Euroopassa. Tuotteista löytyy juuri oikea ratkaisu likaisille käsille.

Lisätiedot

KUVASTO 2012-2013 RAKENTAMISEN JA SUOJAAMISEN AMMATTILAISILLE. Pakkauspörssin rakennus- ja suojaustarvikkeet

KUVASTO 2012-2013 RAKENTAMISEN JA SUOJAAMISEN AMMATTILAISILLE. Pakkauspörssin rakennus- ja suojaustarvikkeet Pakkauspörssin rakennus- ja suojaustarvikkeet ovat nyt RS-Tarvike! Tutustu tuotteisiin ja uutuuksiin www.rstarvike.fi SISÄLLYSLUETTELO: sivu 3 TEIPIT PVC-SUOJAUSTEIPPI jorma 69-50 ja 69-50H jorma PVC-SUOJAUSTEIPPI

Lisätiedot

TEMA-puhalluspistoolit

TEMA-puhalluspistoolit Puhalluspistoolit Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota käytännöllisyyteen ja ergonomiaan, minkä ansiosta puhalluspistoolia on helppo käsitellä. Pistoolin kahva on iskunkestävää asetaalimuovia.

Lisätiedot

Käsienpesuaineet Käsivoiteet

Käsienpesuaineet Käsivoiteet Käsienpesuaineet Käsivoiteet DREUMEX-KÄSIENPESUAINEET Dreumex Special Liuotinvapaa käsienpesutahna keskivaikealle lialle kuten voiteluaineet, dieselpolttoaine, jarruneste, sementti ja ruoste. Sopii erityisesti

Lisätiedot

Avoimet hammashihnat

Avoimet hammashihnat Yleistä avoimista haashihnoista Avoimia haashihnoja (metritavarana) löytyy laaja valikoima eri haasjaoilla ja eri materiaaleista valmistettuina. Jokaiseen eri käyttökohteeseen ja olosuhteeseen löytyy sopiva

Lisätiedot

PENOSIL GOLDGUN ja GOLDGUN WINTER

PENOSIL GOLDGUN ja GOLDGUN WINTER PENOSIL GOLDGUN ja GOLDGUN WINTER Korkea- ja tasalaatuinen pistoolivaahto, joka sopii myös erittäin vaativalle käyttäjälle sekä erittäin ankariin olosuhteisiin. Hyvin tasainen ja tiheärakenteinen vahva

Lisätiedot

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta.

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Saumaleveys 2 20 mm. 2/7 Ominaisuudet o Erittäin kestävä

Lisätiedot

Construction. Sika MultiKit. Kaksikomponenttinen monikäyttöinen muovaus- ja. korjausmassa. Tuotekuvaus

Construction. Sika MultiKit. Kaksikomponenttinen monikäyttöinen muovaus- ja. korjausmassa. Tuotekuvaus Tuotetietoesite Painos 24/04/2008 Tunnus no: 02 04 02 03 001 0 000024 Sika Multikit Sika MultiKit Kaksikomponenttinen monikäyttöinen muovaus- ja korjausmassa Construction Tuotekuvaus Käyttökohteet Ominaisuudet

Lisätiedot

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön

Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön Ammattitason tuotteet vaativaan käyttöön snmix.fi OSIENPESU AUTOT JA KULJETUS TEOLLISUUS Palvelua parhaissa merkeissä S&N Osakeyhtiö on satavuotisen historian omaava teknisen tukkukaupan monialayhtiö.

Lisätiedot

METALL STICK TUOTEOMINAISUUDET KÄYTTÖOHJEET

METALL STICK TUOTEOMINAISUUDET KÄYTTÖOHJEET METALL STICK TUOTEKUVAUS METALL STICK on nopeasti kovettuva korjausmateriaali, jolla voidaan tehdä nopeita ja kestäviä korjauksia metalleille, betonille, muoveille ja puulle. METALL STICK kovettuu myös

Lisätiedot

PURISTIN www.vaahtogroup.fi

PURISTIN www.vaahtogroup.fi PURISTIN VRS-GUIDE 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa 85 Metalli- tai hiilipohjainen polymeerikaavin paperin- ja huovanjohtotelat VRS-GUIDE on erittäin hyvän kulutuksenkestävyyden ja kaavaroitavuuden ansiosta

Lisätiedot

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä.

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. UUSI! VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. Ennaltaehkäisevään vuodontorjuntaan. Tiivistä kaivonkannet esim. ennen pesuja, huoltoa

Lisätiedot

SATAMAT, TELAKAT JA MERENKULKUKALUSTO ZINGA GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS

SATAMAT, TELAKAT JA MERENKULKUKALUSTO ZINGA GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS SATAMAT, TELAKAT JA MERENKULKUKALUSTO ZINGA GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS ZINGA-GALVANOINTI YHTÄ HELPPOA KUIN MAALAUS - Suojauksen kesto vastaa kuumasinkityksen kestoa. - Kuivakalvosta 96 % puhdasta

Lisätiedot

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX vesileikkuujärjestelmät voivat leikata laajalti erilaisia materiaaleja. Hioma-aineella varustetut vesileikkurit voivat käytännössä leikata kaikkia materiaaleja, sisältäen

Lisätiedot

Lukitteet ja tiivisteaineet KORKEALAATUISET LUKITTEET JA TIIVISTEAINEET AMMATTILAISILLE

Lukitteet ja tiivisteaineet KORKEALAATUISET LUKITTEET JA TIIVISTEAINEET AMMATTILAISILLE Lukitteet ja tiivisteaineet KORKEALAATUISET LUKITTEET JA TIIVISTEAINEET AMMATTILAISILLE Lukitteet ja tiivisteaineet Anaerobiset lukitteet ja tiivisteet Anaerobiset lukitteet ja tiivisteaineet ovat yksikomponenttisia,

Lisätiedot

Liimat ja silikonit KORKEALAATUISET LIIMAT JA SILIKONIT AMMATTILAISILLE

Liimat ja silikonit KORKEALAATUISET LIIMAT JA SILIKONIT AMMATTILAISILLE Liimat ja silikonit KORKEALAATUISET LIIMAT JA SILIKONIT AMMATTILAISILLE Liimat ja silikonit Liimat ja silikonit Liiman valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten osien muoto ja koko, pintojen materiaali,

Lisätiedot

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet).

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet). KEMIKAALIT AUTONHOITO AUTONHOITOAINEET Ajoneuvojen pesuun, vahaukseen, kiillotukseen ja pintojen hoitoon Kaikentyyppisten ajoneuvojen pesuun ja pintojen hoitoon. Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine

Lisätiedot

H e l a T a p e. A s e n n u s t a r v i k k e e t

H e l a T a p e. A s e n n u s t a r v i k k e e t A s e n n u s t a r v i k e A s e n n u s t a r v i k k e e t H e l a T a p e S ä h k ö - j a k a n g a s t e i p i t k a a p e l e i d e n, j o h t i m i e n j a j o h d i n n i p p u j e n s u o j a

Lisätiedot

Made for the Professional in you.

Made for the Professional in you. Made for the Professional in you. KÄSIENPESUAINEET KIERRELUKITTEET TIIVISTYSAINEET LIIMAT JA TIIVISTEAINEET Tuoteluettelo 2017 permatex.fi TIIVISTEET Tiivisteaineet AVIATION FORM A GASKET No. 3 TIIVISTYSAINE

Lisätiedot

Johtonippusiteet Helppo nopea kiinnitys esim. kaapeleille ja johdoille.

Johtonippusiteet Helppo nopea kiinnitys esim. kaapeleille ja johdoille. Johtonippusiteet Helppo nopea kiinnitys esim. kaapeleille ja johdoille. Pitävä lukitus. Lämmönkesto -40 C +85 C. Materiaali Nylon PA 6.6 Kuormitus N 1000 kpl 1000 kpl 111 1,6-20 0502-11 0502-11 1 0502-11

Lisätiedot

JOINTS FIRE ACRYL PRO+ Paloakryyli läpivienteihin ja saumoihin

JOINTS FIRE ACRYL PRO+ Paloakryyli läpivienteihin ja saumoihin TUOTEKUVAUS laajenee kuumuuden vaikutuksesta yli +180 C lämpötilassa estäen palon, savun, ja palokaasujen etenemisen sekä toimii äänikatkona. saavuttaa EI240 palonkestoajan paloluokitelluissa sauma- ja

Lisätiedot

CYANO-XL TUOTEKUVAUS TUOTEOMINAISUUDET KÄYTTÖOHJE

CYANO-XL TUOTEKUVAUS TUOTEOMINAISUUDET KÄYTTÖOHJE CYANO-XL TUOTEKUVAUS CYANO XL on elastinen syanoakrylaattiliima kumin ja muovin, kumin/muovin, kumin muovin/metallin yhdistelmien liimaamiseen. CYANO XL on ihanteellinen O-renkaiden ja muiden elastisten

Lisätiedot

Rakentajan saumausmassat

Rakentajan saumausmassat Rakentajan saumausmassat AKRYYLITIIVISTEMASSA 820 SISÄLLE Akryylitiivistemassa 820 Sisälle on vesiperustainen akryylilateksimassa. Tuote kuivuu nopeasti, voidaan maalata eikä värjää ympäröivää materiaalia.

Lisätiedot

Myynti Suomessa. Vaateritie 8, 03250 Ojakkala PL 157, 03101 Nummela Puh. 044 7444 140 www.vaaateri.fi TUOTELUETTELO

Myynti Suomessa. Vaateritie 8, 03250 Ojakkala PL 157, 03101 Nummela Puh. 044 7444 140 www.vaaateri.fi TUOTELUETTELO Myynti Suomessa Vaateritie 8, 03250 Ojakkala PL 157, 03101 Nummela Puh. 044 7444 140 www.vaaateri.fi TUOTELUETTELO Ympäristöystävälliset PlastRex- tuotteet Yrityksistä FinnVaateri Oy on PlastRex tuotteiden

Lisätiedot

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi

KUIVATUSOSA www.vaahtogroup.fi KUIVATUSOSA VRS-GUIDE Paksuus: 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa Maksimi lämmönkesto: 85 Metalli- tai hiilikuitukomposiittiterä paperin- ja kuivatushuovanjohtotelat VRS-GUIDE on taloudellinen pinnoitevaihtoehto

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO. Töhrynpoistajat - Varjonpoistoaineet - Töhrysuojat

TUOTEKUVASTO. Töhrynpoistajat - Varjonpoistoaineet - Töhrysuojat TUOTEKUVASTO Töhrynpoistajat - Varjonpoistoaineet - Töhrysuojat MEISTÄ MPE INTERNATIONAL on ruotsalainen yritys, jolla on yli 20 vuoden kokemus saneeraus-, puhdistus- ja suojaustuotteiden myynnistä. Varmistaaksemme,

Lisätiedot

Vastaa nykypäivän haasteisiin tulevaisuuden teknologialla

Vastaa nykypäivän haasteisiin tulevaisuuden teknologialla Vastaa nykypäivän haasteisiin tulevaisuuden teknologialla TUOTELUETTELO FAST ORANGE -käsien puhdistusaine Permatex on kehittänyt laadukkaita aineita vedettömään käsien puhdistukseen jo 60 vuoden ajan.

Lisätiedot

PAROC Conci. Kattava tuotevalikoima ilmatiiviiseen rakentamiseen

PAROC Conci. Kattava tuotevalikoima ilmatiiviiseen rakentamiseen PAROC Conci Kattava tuotevalikoima ilmatiiviiseen rakentamiseen Rakennuseristeet Huhtikuu 2012 Energiaviisas ja tiivis PAROC Conci laittaa palat paikalleen Tiiveys on tärkeä palanen energiaviisaassa rakentamisessa.

Lisätiedot

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care Lisähoitoa Dedicated to Stoma Care Johdanto Sisältö Me Dansacilla olemme omistautuneet kehittämään ainutlaatuisia avannepusseja ja ihonsuojalevyjä, joiden avulla autamme parantamaan avannepotilaiden elämänlaatua.

Lisätiedot

RUBBER MIX FLEXIBLE TUOTEKUVAUS

RUBBER MIX FLEXIBLE TUOTEKUVAUS RUBBER MIX FLEXIBLE TUOTEKUVAUS 2-komponenttinen korjaussmassa kaikkiin muovimateriaaleihin. Rubber Mix tarttuu useimpiin muovilajeihin ja se kovettuu nopeasti. Tuote jää joustavaksi ja sillä on erittäin

Lisätiedot

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon.

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. Huippuluokan teknologiaan perustuva Bodyfence-kalvo suojaa ajoneuvoasi ulkoiselta

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

PIKALIIMA TUOTEKUVAUS

PIKALIIMA TUOTEKUVAUS PIKALIIMA TUOTEKUVAUS SCANTECH PIKALIIMA on erittäin juokseva syanoakrylaattiliima kumin, muovin ja huokoisten materiaalien liimaamiseen. Liima toimii kapillaarivoiman avulla, jolloin se voidaan levittää

Lisätiedot

90 mm HALK. G-42002-O 93,00 100 mm LEV. 90 mm HALK. G-42001-O 58,00 50 mm LEV. 90 mm HALK. 100 mm LEV.

90 mm HALK. G-42002-O 93,00 100 mm LEV. 90 mm HALK. G-42001-O 58,00 50 mm LEV. 90 mm HALK. 100 mm LEV. POLY-PTX HIOMA-, KIILLOTUS- JA HARJAUSKONE TASOILLE JA PUTKILLE TUOTE nro /kpl 240 V, 50-60 Hz, 1750 W NOPEUDEN SÄÄDÖLLÄ 1000-3500 RPM PAINO: 3,3 kg PYÖRÖJEN HALKAISIJA 90-115mm VALMISTUSMAA: SAKSA HIOMA-

Lisätiedot

BETONG STICK TUOTEKUVAUS

BETONG STICK TUOTEKUVAUS BETONG STICK TUOTEKUVAUS BETONG STICK on nopeasti kovettuva korjausmateriaali, jolla saavutetaan lujat ja kestävät betonin, kiven, laastin, tiilen jne. halkeamien ja vaurioiden korjaukset. BETONG STICK

Lisätiedot

AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 KEMIKAALIT

AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 KEMIKAALIT AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 308010 Essex Vannehoito 0,5 L 220002 Essex Ikkunanpuhdistus 0,5 L 245002 Essex Hyönteispuhdistus 0,5 L 304002 Essex Pikavaha 0,5 L 302002 Essex Super

Lisätiedot

Laajenna tilaa! Pidennä kesäaikaa! steni duo parvekelevyllä

Laajenna tilaa! Pidennä kesäaikaa! steni duo parvekelevyllä steni parveke Laajenna tilaa! Pidennä kesäaikaa! steni duo parvekelevyllä 2006/4343 Ota kaikki neliöt hyötykäyttöön Parveke on tervetullut pinta-alan lisä asuinneliöihin. Muistele kaikkia lämpimiä, aurinkoisia

Lisätiedot

DuoSolar. Aurinkolämpöjärjestelmiin tarkoitetut,

DuoSolar. Aurinkolämpöjärjestelmiin tarkoitetut, DuoSolar DuoSolar Aurinkolämpöjärjestelmiin tarkoitetut, esieristetyt putkistot säästävät kallista asennusaikaa } HT/Armaflexin tunnettuun laatuun perustuva } Patentoitu, ainutlaatuinen irti/yhteen-liitostekniikka

Lisätiedot

ORIGINAL LINK SEAL OY KORATE AB. Kulotie 2, D Vantaa

ORIGINAL LINK SEAL OY KORATE AB. Kulotie 2, D Vantaa OY KORATE AB Kulotie 2, D40 01450 Vantaa Markku Karnela puh. 0400-840561 korate@kolumbus.fi LINK-SEAL on kehitetty kaikkien erikokoisten pukien läpivientien tiivistämiseen. Niitä käytettäessä ei tarvitse

Lisätiedot

Advanced Materials Araldite 2029-1 TUOTESELOSTE

Advanced Materials Araldite 2029-1 TUOTESELOSTE Advanced Materials Araldite 2029-1 TUOTESELOSTE Araldite 2029-1 Tummanharmaa kaksikomponenttinen polyuretaaniliima Ominaispiirteet Hyvät täyttöominaisuudet Keskipitkä avoin aika Liimaa mm. kuparia ja messinkiä

Lisätiedot