Kun suru koskettaa. Kuolinilmoitukset 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun suru koskettaa. Kuolinilmoitukset 2014"

Transkriptio

1 Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2014 Tämä Aamulehden mallisto on tehty auttamaan ja opastamaan omaisia kuolin- ja surukiitosilmoitusten laadinnassa sekä asioinnissa lehden kanssa. Tutustu siihen kaikessa rauhassa ja käänny epäröimättä henkilökuntamme puoleen he ovat paikalla sinua varten. Runo- ja värssykirjamme ovat myös vapaasti selailtavissasi. Kuolinilmoitus on vain yksi niistä kaikista käytännön toimenpiteistä, joita tulee omaisten hoidettavaksi läheisen poismenon johdosta. Toivomme, että voimme olla siinä avuksi.

2 Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Surukiitosilmoituksella voit kiittää vainajan hoitoon osallistuneita hyvästä hoidosta sekä läheisiä ja ystäviä osanotosta ja myötäelämisestä. Hyvä tietää ja muistaa ennen ilmoituksen toimittamista lehteen Ilmoituksen valmistusta helpottaa, jos mukana on selkeästi käsin tai koneella kirjoitettu käsikirjoitus vainajan nimi (puhuttelu), syntymä- ja kuolinpäivämäärät ja -paikat kaipaamaan jääneiden omaisten nimet värssy tai tekstilainaus kutsu siunaustilaisuuteen tai kiitos osanotosta. Surukiitoksen voi julkaista myös erillisenä ilmoituksena. (kts. Surukiitos). Kun asiat on kirjoitettu paperille, on helppo tarkistaa, ettei mitään oleellista jää pois. Teksti on hyvä lukea yhdessä läheisten omaisten kanssa. Yhdelle vai kahdelle palstalle? Kuolinilmoituksia on kahta leveyttä: 1-palstainen ja 2-palstainen 1-palstaisen ilmoituksen asettelussa risti on vainajan nimen yläpuolella ja ilmoituksen leveys on 47 mm. 2-palstaisessa ilmoituksessa risti on vainajan nimen vierellä ja ilmoituksen leveys on 99 mm. Ohessa valintaasi helpottamassa on malleja ilmoituksista. Näiden ilmoitusmallien rivimäärästä sinun on helppo arvioida ilmoituksen korkeus. 2

3 Miten kuolinilmoitus tai surukiitos toimitetaan lehdelle julkaistavaksi? sivulta löydät kaikki tässä kansiossa olevat kuolinilmoitusmallit. Jos jätät ilmoituksen internetin kautta, saat PDF-tiedostona vedoksen ilmoituksesta hintatietoineen sähköpostiisi ennen julkaisua. Hautaustoimiston kautta Puhelimitse/faxilla/sähköpostilla/ Siperian asiakaspalvelupisteessä Vedoksen saatuaan asiakas on vastuussa ilmoituksessa mahdollisesti ilmenevistä virheistä. Julkaisupäivä Kuolinilmoituksia ja surukiitoksia julkaistaan joka päivä. Ilmoituksen tulisi olla Aamulehdessä viimeistään julkaisupäivää edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä, viikonlopun ja maanantain lehtiin perjantaina klo 12 mennessä. Maanantaista perjantaihin ilmoituksilla on arkihinta, lauantaina tai sunnuntaina julkaistu ilmoitus on vähän kalliimpi. Ilmoituksen maksaminen Laskulla, joka tulee perikunnan nimellä. Tarvitsemme myös laskun vastaanottajan nimen, osoitteen, puhelinnumeron ja henkilötunnuksen. Käteisellä, pankki- tai luottokortilla palvelutoimistoomme. Kuolinilmoituksen julkaisupäivän Aamulehtiä on mahdollisuus saada 3 kpl esim. muistoksi sukulaisille. Pyydä lehdet ilmoitusta jättäessäsi. Ilmoituksen peruuttaminen Mikäli Aamulehteen tarkoitettu ilmoitus perutaan, tulisi noudattaa aineistoaikatauluja eli seuraavan päivän ilmoitukset arkipäivisin klo 12 mennessä, viikonlopun ja maanantain ilmoitukset perjantaina klo 12 mennessä. Jos ilmoitus on tehty valmiiksi ja perutaan, veloitamme tehdystä työstä alv 24 % eli yhteensä Aamulehden kanta-asiakkaan edut Kanta-asiakkaan etuna saat kuolinilmoituksen yhteydessä veloituksetta surukiitosilmoituksen, joka on kooltaan 42 mm arvo noin 110. Isompaan surukiitokseen saat vastaavasti 110 euron alennuksen hinnasta. Surukiitos Surukiitosilmoitus on huomaavainen ja helppo tapa kiittää yhteisesti kaikkia heitä, jotka ovat ottaneet osaa läheisten suruun ja kunnioittaneet vainajan muistoa. Aamulehdellä on vakiomalleja surukiitosilmoituksille, joiden sanamuoto on asiakkaan itsensä muotoiltavissa. Tässä mallikirjassa olevien kuvien käyttö kiitosilmoituksissa on myös mahdollista. Kerromme mielellämme eri vaihtoehdoista. Ilmoitusaineiston toimittaminen Internet Netistä löydät myös kaikki tässä kansiossa olevat mallit. Sähköposti al.kuolinilmoitukset@aamulehti.fi Asiakaspalvelu Siperia, Itäinenkatu 11, Tampere ma pe klo puh

4 4

5 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) o.s. Omaasukua s Tampere k Tays Kiittäen ja rakkaudella muistaen Heikki Tiina perheineen Leena perheineen Mari perheineen Tarja ja Mauri Juha sisarukset perheineen sukulaiset lukuisat ystävät Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. lapset 123 mm 652,79 735,15 on siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Toimitusjohtaja s k Muistoa kunnioittaen Yritys Oy henkilökunta 65 mm 344,97 388,49 5

6 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) Etunimi SUKUNIMI s k On päivä päättynyt on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. Rakkaudella muistaen lapset lastenlapset lastenlastenlapset muut sukulaiset ja ystävät 88 mm 467,03 525,96 Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. Etunimi s k Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuoren korkuinen. Mutta pieni peipponen lensi minun ikkunani taa. Ja se lauloi hurmaantuneena ja sen riemua helisi maa. (Saima Harmaja) Ikävöiden Anne Kanssani kaipaamaan jäivät muut sukulaiset ja ystävät 111 mm 589,10 663,42 Siunattu läheisten saattamana. Kiitos osanotosta. 6

7 Etunimi s k Kaivaten omaiset Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. 65 mm 344,97 388,49 on siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Mummumme ja isomummumme o.s. Omaasukua s Akaa k Tampere Kaivaten lastenlapset perheinen muut sukulaiset ja ystävät Näin olisi pitänyt: Pysähdellä, kukkia hämmästellä, puristaa kättäsi useammin, hymyysi vastata leppoisammin, lähteä sydän valloillaan kanssasi lintuja seuraamaan. 100 mm 530,72 597,68 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalevankankaan pienessä kappellissa lauantaina kello 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. 7

8 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) s Vilppula k Tampere Kaivaten Veera lastenlapset lastenlastenlapset Soitteli tuuli jo kauan meille suruviestiä hiljalleen. Katseli aikaa elämän Herra, otti luokseen uupuneen. 88 mm 467,03 525,96 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Etunimi Etunimi o.s. Omaasukua s Hämeenkyrö k Ylöjärvi Kaivaten puoliso lapset ja lastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Oli sinulla sydän lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. 100 mm 530,72 597,68 Siunattu hiljaisuudessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme vanhainkodin henkilökuntaa hyvästä hoidosta. 8

9 Rakas poikamme s k Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy. Rakkaudella muistaen äiti ja isä Katkesi elämä odottamatta saapui murhe ilmoittamatta. Ei kuole muistosi milloinkaan vaan säilytämme sen ainiaan. Ikävöiden mummu ja vaari mummi ja pappa kummit koulukaverit ja ystävät muut sukulaiset 123 mm 652,79 735,15 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalevankankaan kappelissa x.xx. lauantaina klo 15, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. o.s. Omaasukua s Tampere k Tampere 111 mm 589,10 663,42 Kaivaten puoliso lapset perheineen veljet ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Nyt jätän tutun pirtin, polun ja pihamaan. Pois riisun arkinutun, puvun uuden mä saan. Mä olen kypsää viljaa, pois pyyhkikää kyyneleet. Kodin piiristä poistun hiljaa, luo Herran vie askeleet. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 9

10 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) SUKUNIMI s Helsinki k Tampere 88 mm 467,03 525,96 Rakkaudella muistaen sisarukset sisarusten lapset lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Emme nähneet, kun silmäsi suljit, emme hyvästiä voineet jättää. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mut tiedämme sun hyvä olla on. Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta. Rakas puolisoni ja äitimme o.s. Omaasukua s Tampere k Tays Kiittäen ja rakkaudella muistaen Heikki Tiina perheineen Leena perheineen Mari perheineen sisarukset perheineen sukulaiset lukuisat ystävät Sua huudan tuhannesti - poiss ootko kokonaan? Ei jotain ikuisesti sinusta pitää saan. Jää jäljelle ees hiven sinusta; muistos jää kuin kalliin jalokiven sen tahdon säilyttää. (Kaarlo Sarkia) 123 mm 652,79 735,15 Olemme saattaneet rakkaamme hiljaisuudessa haudan lepoon. Kiitämme lämpimästi suruumme osaaottaneita. 10

11 Etunimi s k Rakkaudella muistaen lapset lastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Nyt Muun korvasi aika, minkä vei, sydäntä äidin koskaan ei. 77 mm 408,65 460,21 Siunaus toimitettu. Kiitämme osanotosta. Kiitokset kaikille rakkaamme hoitoon osallistuneille. Rakas äitmme ja mummumme Etunimi Etunimi o.s. Omaasukua s k Rakkaudestasi kiittäen ja kaivaten Kalle ja Jaana Päivi ja Jussi Niina Tiina, Nella ja Niko Jarmo ja Helena Minna, Jutta Antero ja Karin muut sukulaiset ja ystävät Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. 123 mm 652,79 735,15 on siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. 11

12 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) Rakas äitimme, mummimme o.s. Omaasukua ent. Entinen s Ruovesi k Tampere Jossain kirkkauden maassa kuljen. Taakka harteita ei paina, se on poissa. Kukkaportin avaan, suljen. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Joka puu on ystäväni hymyhuuli. Itkenkö? Enhän toki ihanassa maassa. (Einari Vuorela) Rakkaedella muistaen Kauko ja Pirjo Teijo, Ulla, Teppo, Tiina ja Titta Tapio, Riitta ja Jyri Pentti Sakari ja Merja Tapio Heikki ja Maija Marjatta ja Matti Eemeli ja Elina Sami, Elina ja Oskar muut sukulaiset ja ystävät Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. 157 mm 833,23 938,36 Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos myötäelämisestä. 12

13 o.s. Omaasukua s Tampere k Tampere Eräänä yönä näin unta, että kuljin merenrannalla Herran kanssa. Taivaalla välkehteli kuvia elämästäni. Huomasin, että niissä kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kahdet, joskus vain yhdet. Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet jalanjäljet, ja sanoin: Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani. Mikset sinä ollut rinnallani, kun tarvitsin sinua kipeimmin? Herra vastasi: Niissä kohdissa, joissa olet nähnyt vain yhdet jäljet, lapseni, minä kannoin sinua. Rakkaudella muistaen Kalle Ensi kerran meidän surumme ei koske, äiti, sinun sydämeesi. Kaivaten Ella ja Einari Mummua kaikesta kiittäen Kalle, Niina ja Milja Kanssamme kaipaamaan jäivät muut sukulaiset ja ystävät 146 mm 774,85 872,61 Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 13

14 Kuolinilmoitukset - 2 palstaa (99 mm) 157 mm 833,23 938,36 o.s. Omaasukua s Nokia k Ylöjärvi Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille, hyvän sydämen siunaus elon teille. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Syvästi kaivaten Raimo Juha-Pekka ja Niina perheineen Saija ja Lassi Niko perheineen Rauno Mari ja Minna perheineen Marja-Leena ja Aimo Mikko ja Hanna perheineen Jyrki ja Annu Jaakko Kirsti perheineen Arto siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ei syki enää sydän mummun kultaisen, on poissa meiltä rakas läheinen. Anni, Mikko ja Kalle siunataan x.x.2014 Ylöjärven kirkossa lauantaina klo 12. Muistotilaisuus omaisten kesken. 14

15 Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm) Toimitusjohtaja s Ruovesi k Tampere Muistoa kunnioittaen Yritys Oy henkilökunta Isä, isoisä Etunimi s Tampere k Tampere Kaivaten Marja ja Jukka Ulrika Siunaus toimitettu. Kiitämme osanotosta. s Oulu k Tampere Kaivaten Jarno ja Nita Seppo Tuula ja muut ystävät Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoille ajattomuuden. Siunattu läheisten läsnä ollessa. 88 mm 233,52 262, mm 265,36 298, mm 294,55 331,71 15

16 Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm) Etunimi o.s. Omaasukua s Tampere k Ylöjärvi Lämmöllä muistaen Maija Matti ja Liisa Raija ja Ville Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaisaa niin. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. Etunimi Etunimi s k Kaivaten äiti ja Tina Pekka mummi ja pappa Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä noutajan mukaan. Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois, juuri kun talvi kaunein ollut ois. Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Kiitos osanotosta. Etunimi s Tampere k Juupajoki Ikävöiden Maija, Hanna ja Vilma Mira, Saara sisaret ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Näin emme ois tahtoneet, on meiltä paljon pois. Maija ja Mira Hautaan laskettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. 123 mm 326,39 367, mm 355,58 400, mm 387,43 436,31 16

17 o.s. Omaasukua s Kuru k Ylöjärvi Kiittäen ja syvästi kaivaten Timo Tarja ja Markku Kalle, Emma ja Eero Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Siunaus toimitettu. Kiitos osanotosta. Etunimi s Kangasala k Valkeakoski Vaan illan varjo tummenee ja hetki katoaa ja kauneimmasta laulusta kiinni en mä saa. Se kevään alakuloisuutta mielessäni soi. Ja se mietteet vapaan kulkijan kertoa vain voi. (Nuuskamuikkusen kevätlaulu) Kiittäen ja syvästi kaivaten Timo Tarja ja Markku Kalle, Emma ja Eero Otto ja Anni Sirkka perheineen Veikko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Tuli taivaasta enkeli valkoinen, papan silmät hiljaa sulkien. Siunauttu läheisten läsnä ollessa. Kiitos kaikille papan hoitoon osallistuneille. o.s. Omaasukua s Pirkkala k Nokia Niin kuljimme elämämme käsi kädessä, sinä ja minä. Niin jaoimme jokaisen päivän. Rakkautemme oli meidän rikkautemme. Nyt sinä olet poissa, käteni on tyhjä. Tyhjä on myös paikkasi kotona. Raskas on jatkaa tietäni yksin. Nyt kuiskaan ne sanat, kauneimmat jotka tiedän: Rakastin sinua eläissäsi, rakastan sinua aina. Kiittäen ja syvästi kaivaten Pekka Jari, Eva ja Tuija Heikki, Anu ja Tytti muut sukulaiset ja ystävät Mummu, suo anteeksi suru ja kyyneleet nää, ne kaipausta on ja ikävää. Tuija ja Tytti Siunaus ja hautaus toimitettu hiljaisuudessa. 157 mm 416,62 469, mm 456,42 514, mm 477,65 537,91 17

18 Kuolinilmoitukset - 1 palstaa (47 mm) o.s. Omaasukua s k Syvästi kaivaten Veikko Raimo perheineen Siunaus toimitettu. Isämme, ukkimme Etunimi, Nimi s k Kaivaten Kaarina perheineen Mikko perheineen sukulaiset ja ystävät Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Siunattu hiljaisuudessa. Kiitos osanotosta. Rakas äiti, mummu ja isomummu s Pälkäne k Tampere Kaipauksella lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Uupunut matkaaja himmeän maan, astui aurinkolaivaan suureen valkeaan. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme kaikkia äidin hoitoon osallistuneita. 88 mm 233,52 262, mm 265,36 298, mm 294,55 331,71 18

19 Rakas veljemme kalastaja Etunimi s Tampere k Tampere Rakkaudella muistaen Risto ja Liisa Heikki Leena ja Veikko Ulla ja Maija Taivaan iltaruskoon katsoo vanha kalamies. Järven selkä tyyni - joko lähteä on aika? Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalevankankaan pienessä kappelissa xx.x. klo xx, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Etunimi s k Syvästi kaivaten Irja Jenni ja Noora äiti ja isä veljet ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Lohtuna muistot rakkaat. On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Jenni ja Noora Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat monin tavoin lohduttaneet meitä surussamme. o.s. Omaasukua s k Kaivaten lapset lastenlapset lastenlastenlapset sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät On päivä päättynyt on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta. 123 mm 326,39 367, mm 355,58 400, mm 387,43 436,31 19

20 Surukiitokset - 1 palstaa (47 mm) Kiitos osanotosta suruumme Etunimi Sukunimi Omaiset Kiitos saamastamme tuesta surun kohdatessa meidät Etunimi Sukunimi poismenon johdosta. Taina ja Saija perheineen Kiitämme sydämellisesti Teitä kaikkia, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme Etunimi Sukunimi muistoa ja monin tavoin lohduttaneet meitä surussamme. Helena ja Tiina 19 mm 31 mm 42 mm 50,42 82,26 111,45 56,78 92,64 125,51 Kiitämme kaikkia, jotka kunnioittivat rakkaamme Etunimi Sukunimi muistoa ja ottivat osaa syvään suruumme. Erityisen lämpimästi kiitämme Rauhaniemen sairaalan henkilökuntaa Paulin hyvästä ja pitkäaikaisesta hoidosta. Leena, Jari, Niku ja Oskari perheineen Sydämellinen kiitos kaikille äitimme hoitoon osallistuneille Etunimi Sukunimi Lapset perheineen Lämmin kiitos teille kaikille Etunimi Sukunimi muistoa kunnioittaneille. Omaiset 88 mm 65 mm 42 mm 233,52 172,48 111,45 262,98 194,25 125,51 20

21 Surukiitokset - 2 palstaa (99 mm) Lämmin kiitokseni kaikille teille, jotka olette kunnioittaneet rakkaani Etunimi Sukunimi muistoa ja tukeneet minua suuressa surussani. Maija Virtanen 31 mm 164,52 185,28 Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olette hoitaneet pienokaistamme ja tukeneet meitä suuressa surussamme Sukunimi vanhemmat 31 mm 164,52 185,28 Kiitos Pirkanmaan Hoitokodin ja Nokian terveyskeskuksen henkilökunnille Etunimi Sukunimi hoidosta ja huolenpidosta. Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme. Omaiset 42 mm 222,90 251,03 Kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Etunimi Sukunimi muistoa ja myötäelitte kanssamme suuressa surussamme. Kiitämme myös Pirkanmaan Hoitokotia läheisemme hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Omaiset 42 mm 222,90 251,03 21

22 Tunnukset T1 Sotaveteraani T2 Rintamaveteraani T3 Sotainvalidi T4 Jääkäriristi T5 Lotta-Svärd T6 Pikkulotta T7 Rintamanaiset T8 Tammen lehvä T9 Sankariristi T10 Ilmasotakoulu T11 Ruusun ritarit T12 Vapaussoturien huoltosäätiö T13 Muslimit T14 Mooseksen usko T15 Bahaismi T16 Pelastusarmeija T17 Vapaa-ajattelijat T18 Sotaleskien tunnus T19 Sotilaspojat T20 Suomen sotaorvot 22

23 Koristeet K1 Enkeli K2 Rukoileva enkeli K3 Kaarnalaiva K4 Auringonlasku K5Tunturi K6 Lintujen siluetit K7 Kyyhky K8 Pääskynen K9 Köynnös K10 Soutaja vaalea K11 Soutaja tumma K12 Kalla K13 Kielo K14 Joutsen K15 Poro K16 Hirvi K17 Purjevene K18 Kelo K19 Kelo pitkä K20 Tähkä K21 Kaksi tähkää 23

24 Ristit R1 perusristi 2 palstaa R1 perusristi 1 palsta R2 avoristi 2 palstaa R2 avoristi 1 palsta R3 risti köynnöksellä 2 palstaa R3 risti köynnöksellä 1 palsta R4 R4 risti, tähkä risti, tähkä 2 palstaa 1 palsta R5 risti, 2 tähkää 2 palstaa R5 risti, 2 tähkää 1 palsta R6 risti, kyyhky 2 palstaa R6 risti, kyyhky 1 palsta R7 risti, pääskynen 2 palstaa R7 risti, pääskynen 1 palsta R8 ortodoksiristi 2 palstaa R8 ortodoksiristi 1 palsta R9 8-ortodoksiristi 2 palstaa R9 8-ortodoksiristi 1 palsta R10 ei ristiä 24

25 Värssyt Aamu alkoi jo sarastaa kutsui taival vaeltajaa. Silmissään unen tähti toiviotielleen Hän lähti. (Kaarlo Sarkia) Aamun tullen matka päättyi uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska ei vaiva mainen on rauha sydämessä nukkuneen. Aamuna kauniin keväisen, hiljeni sydän kultainen. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Aika on elää aika on uurastaa aika on hiljetä odottaa ja väsyneenä viimein nukahtaa. Ajan parhaan Hyvä Paimen ties, pääsi lepoon väsynyt matkamies. Anna rauha käsille, jotka ovat askareistaan vaipuneet, silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon. Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä. Anna rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen, sinun rauhasi, anna se heille ja meille. (Lassi Nummi) Aurinko laskee, ja pitenee varjot. Aika on eron ja jäähyväisten. Poissa on ystävä kallehin. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas, soi lintujen laulusta kukkiva kunnas ja varjoisat veet, niin varjoisat veet. (Kari Rydman) Ei auttanut apu ihmisten ei rakkaus, rukous läheisten. Olit toivossa päästä viell kotihin kerran, mutt matkasi johti luo taivahan Herran. Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen, parempaan. Ei kuolema ole vain arvoitus joka kerran ratkeaa, vaan se on ihmisen ihana oikeus väsyneenä nukahtaa. Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. (Aila Meriluoto) Ei päivää tiedä ei hetkeä kukaan, milloin on mentävä noutajan mukaan. Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois, juuri kun kesä kaunein ollut ois. Ei tunne teitänsä ihminen elo on kuin haihtuva hetkinen. Valot, varjot vuoroin peittää sen, kuka tietää päivänsä viimeisen. Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, että sun hyvä olla on. Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaisaa niin. Joku portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. Elon polkuja yhdessä kuljettiin monta ihmeellistäkin matkaa. Sinä ensin saavutit matkan pään minä vielä hetken saan jatkaa. Elon päivä iltaan kallistuu sato kypsä maahan painautuu, taipuu täysinäinen tähkäpää, työ ja muistot aina jälkeen jää. Elämäsi oli työtä, sydämesi oli hyvyyttä, olkoon leposi rauhaisaa. Emme arvanneet aamuna keväisen, että oli se päiväsi viimeinen. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, sua emme viell antaneet ois. Emme nähneet, kun silmäsi suljit, emme hyvästiä voineet jättää. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mut tiedämme sun hyvä olla on. Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää. Ota äiti syliisi, taivaaseen kanna, hellästi peittele, levätä anna. On paikkasi tyhjä, on surumme syvä, mut tiedämme, siellä sun olla on hyvä. Ei syki enää sydän mummun kultaisen, on poissa meiltä rakas läheinen. Ensi kerran, meidän surumme ei koske, äiti, sinun sydämeesi. Eräänä yönä näin unta, että kuljin merenrannalla Herran kanssa. Taivaalla välkehteli kuvia elämästäni. Huomasin, että niissä kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kahdet, joskus vain yhdet. Elämäni vaikeissa kohdissa näin vain yhdet jalanjäljet, ja sanoin: Herra, sinä lupasit kulkea aina kanssani. Mikset sinä ollut rinnallani, kun tarvitsin sinua kipeimmin? Herra vastasi: Niissä kohdissa, joissa olet nähnyt vain yhdet jäljet, lapseni, minä kannoin sinua. Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Ei ole mitään mikä ei kerran tapahtuisi kun on sen aika kun kirjan lehti kääntyy näet: se on jo kirjoitettu kerran jokaisen kuolemassa koko maailma. (Kirsi Kunnas) Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä. On vain aamu. On vain perille pääsy. (Anna-Maija Raittila) Heittäkää arkulle varoen multaa, siellä on pappa, siellä on kultaa. Herra, kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään. Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan. Onneni on olla Herraa lähellä, tahdon laulaa hänen teoistaan. Virsi 517:4 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.ps.23:1,2 Hetkenä illan hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen, ei kauniimmin täältä lähteä vois kuin unessa hiljaa nukkua pois. 25

26 Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni, kaunis, ikuinen. Hymni soi holvissa hiljaa tummana kaipuuta soi aika on korjannut viljaa sarka jo kynnetty on. (Veteraanin Iltahuuto) Hyvän ihmisen muisto, miten mieltä se lämmittää. Miten aina sen soinnusta sieluun sävel kirkas soimaan jää. Hän, jota rakastin ei ole täällä. Hän kauas lähti sade hiuksillaan. Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä ja kylmä kaste peittää maan. Hän, jota rakastin on poissa vaan lämpönsä hän jätti sydämeen ja yhä kuulen äänen vaienneen. (Anna-Mari Kaskinen) Hän lähti mutt on vielä lähellämme, tuhansin sitein meihin liittyen. Ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askeleitten rakkaitten. Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen. (Psalmi 103) Isä suo anteeksi suru ja kyyneleet nää, ne kaipausta on ja ikävää. Ja Jumala sanoi: toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet... Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee, joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee. Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisillan teet: ei mikään kimalla kirkkaammin kuin puhtaat kyyneleet. Ja minä lähden mutta linnut jäävät ja laulavat. Minun puutarhani jää ja kevään tullen omenapuut puhkeavat kukkaan. Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet vaeltavat siellä yhä... Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Joh. 11:25-26 Jossain kirkkauden maassa kuljen. Taakka harteita ei paina, se on poissa. Kukkaportin avaan, suljen. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Joka puu on ystäväni hymyhuuli. Itkenkö? Enhän toki ihanassa maassa. (Einari Vuorela) Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, voimaa muuttaa ne mitkä voin sekä viisautta erottaa nämä toisistaan. Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen sen puut ja pensaat lintuineen. Ovat ahkerat kätesi rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille, hyvän sydämen siunaus elon teille. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Jätit meille muiston valoisan, niin kauniin, rikkaan ja syvän. Kaikk on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. (Eino Leino) Katkesi elämä odottamatta, saapui murhe ilmoittamatta. Ei kuole muistosi milloinkaan vaan säilytämme sen ainiaan. Kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, helmist ei yhdenkään kadota sallis. Kaunis on kuunnella kutsua Luojan, nukkua pois, kun uupunut on. Siirtyä sinne, missä on rauha, missä on tuskakin tuntematon. Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen? Me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen. Kesäisen taivaan tuulet, minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne missä uupunut levätä saa. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää, saan viimein levon ja rauhan ja unen ihanan. Kevään tuulilta pyydämme hiljaa, te lauhasti puhaltakaa, kun kuljette yli sen kummun, jossa pappamme uinahtaa. Kiitos hoivasta lapsuuden, rakkaudesta min annoit meille, ohjaten askelta hyvän teille. Annoit eestämme parhaintas. Siunaamme, äiti, sun muistoas. Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Kotiin valkeaan uuteen viimeinen venhe vie. Lempeään hiljaisuuteen kulkijan päättyy tie. Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. Kulje äiti kerallamme, mummi rakas mukanamme, voiman lähteenä lähellä, elä muistoina mielissämme, sävelinä sieluissamme. Elämämme enkelinä, Taivaan veräjän takana. Kun ilta saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. 26

27 Kun ilta saapuu ja voimat uupuu ja kaipuu kaikesta hälvenee. Sen näkee Herra ja käteen tarttuu, vie kotiin matkasta väsyneen. Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen. Kun kuuntelee tuulen huminaa, on kuin rakkaamme saapuisi kertomaan, mulla koti on uusi ja kaikki hyvin, miksi kuljette silmin kyyneltyvin. Kun loistat tähtenä iltataivaan, näethän meidät päällä maan. Me täällä alhaalla hiljaa aivan sinun tähteäs kirkasta seurataan. Kun Luojamme niittää kypsää viljaa ja noutaa matkaajan väsyneen. Kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Kun mummit kuolevat heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummeista tulee puita ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. (Eeva Kilpi) Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Kun suru häipyy tulevat muistot ja jokainen niistä koskee yksitellen. Kun vanhuus saapuu ja voimat uupuu ja kaipuu kaikesta hälvenee. Sen näkee Korkein, Hän käteen tarttuu, vie lepoon lapsensa väsyneen. Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika. Vuodet vierivät, yhdessä kuljettiin, me tyynet ja myrskyt voitettiin. Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä hetkeksi tänne jään. Kutsu tää ei tullut tietämättä ovi rauhan maahan oli raollaan. Vaan arvaamaton oli päivän hetki kun Herra tarttui käteen väsyneen. Kädet ahkerat paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat, ikilevon pyhän ja rauhaisan. Käsi kädessä kuljimme rinnakkain, hyvän kappaleen maallista matkaa. Käsi kädestä irtosi, yksin jäin, minun täytyy taivalta jatkaa. Muistot mi kauniit sinusta jäi, säilyvät sydämessäin. Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Lauhat, lempeät tuulet, hänet mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä uupunut levätä saa. Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Luoja kauan valmisti viljaa vuosi vuodelta verkalleen. Nyt enkeli kypsän lyhteen vei elämän Herralle. Luoja päättää päivistämme, tietää, tuntee elämämme. Antaa rauhan, levon suo, jokaisen kutsuu luo. Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Nosti siivilleen ukkimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan tähtien taa, luokse Jumalan Kaikkivaltiaan. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. Lohtuna muistot rakkaat. Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on kun matka taakse jää. Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. Me muistamme silmäsi kirkkaat, me muistamme hymysi hyvän. Jätit meille muiston niin valoisan, kauniin, rakkaan ja syvän. Me näimme voimasi vähenevän ja tiesimme lähtösi lähenevän. Siksi läheisyytemme tahdoimme suoda, sua loppuun saattaa ja tukea tuoda. Sun hiuksias, kättä, kun silitimme, Sä lähdit pois ja toivotimme: Ota hiljaa kämmenelles Jumala, niin hyvä väsyneen on siihen nukkua. Me saatamme äitiä viimeisen kerran, surun myötä kotihin armon Herran, me saatamme unehen rauhaisaan, isän vierelle nukkumaan. Me vuosia yhdessä kuljettiin, tuulet ja tuiskut kestettiin. Sinä ensin saavutit matkan pään, minä vielä hetkeksi tänne jään. Min verran meissä on lempeä sen verran meissä on ijäistä sen verran meistä myös jää, kun päättyvi päivä tää. Minä päätteeksi matkani maisen tien elon mattoni Luojani eteen vien, sanon nöyrästi kuiskaten: Jumalain minä osasin kutoa tämän vain. Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi, siell uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi. Murtuu elon siteet, kaikki häviää. Muiston kauniit kiteet, vain pysyviksi jää. Muut korvas aika, minkä vei, sydäntä äidin koskaan ei. 27

28 Niin kuljimme elämämme käsi kädessä, sinä ja minä. Niin jaoimme jokaisen päivän. Rakkautemme oli meidän rikkautemme. Nyt sinä olet poissa, käteni on tyhjä. Tyhjä on myös paikkasi kotona. Raskas on jatkaa tietäni yksin. Nyt kuiskaan ne sanat, kauneimmat jotka tiedän: Rakastin sinua eläissäsi, rakastan sinua aina. Niin lyhyt on askel ajasta ikuisuuteen, niin kapea raja, välillä taivaan ja maan. Niin väsyneenä loppumatkan kuljit uneen rauhaisaan sä silmät suljit, on hiljaisuus ja suru sanaton mutt tiedämme sun hyvä olla on. Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muistot helminä kimmeltää. Nyt jätän tutun pirtin, polun ja pihamaan. Pois riisun arkinutun, puvun uuden mä saan. Mä olen kypsää viljaa, pois pyyhkikää kyyneleet. Kodin piiristä poistun hiljaa, luo Herran vie askeleet. Nyt mennyttä aikaa katselen ja polkua yhteistä muistelen. Oli kukkia varrella polun sen ilon, onnen sekä myös murheiden. Niistä kaikista sidon mä seppeleen, sua muistaen, kiittäen, kaivaten. Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. (Vuokko Laatto) Hyvän ihmisen muisto, miten mieltä se lämmittää. Miten aina sen soinnusta sieluun sävel kirkas soimaan jää. Näin olisi pitänyt: Pysähdellä, kukkia hämmästellä, puristaa kättäsi useammin, hymyysi vastata leppoisammin, lähteä sydän valloillaan kanssasi lintuja seuraamaan. Näin ajatelkaa: Olen mennyt maahan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Tallentakaa parhaat muistot, muun mennä antakaa, kuin ennen voimissain te minut muistakaa. Oi taivahan Isä rakkahin lepo lempeä hänelle anna. Käsivarsin hellin ja turvallisin ikirauhaan luoksesi kanna. Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuoren korkuinen. Mutta pieni peipponen lensi minun ikkunani taa. Ja se lauloi hurmaantuneena ja sen riemua helisi maa. Oi Jumala! Sydämessäni on aivan pimeää. Ja kuitenkin peipponen lauloi, en voi sitä ymmärtää. (Saima Harmaja) Oi kiitos sä Luojani armollinen joka hetkestä jonka mä elin, kun annoit sä ruumihin tervehen ja syömen mi sykähteli, kun annoit sä tervettä kättä kaks, kaks silmää sieluni ikkunaks, ja hengen herkän ja avoimen joka tuutia tuulosen. (E.Leino) Oi taivaan Isä rakkahin, lepo lempeä hänelle anna, käsivarsin hellin, turvallisin, ikirauhaan luoksesi kanna. Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään, silti teidän olen, lähellenne jään. Kuin ennen voimissani, te minut muistakaa ja menneen parhaat muistot tallentakaa. Oli sinulla sydän lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Oli kanssasi hyvä taivaltaa, kättäs viimeiseen saakka puristaa. Olin vierelläs koitin tuskaasi kantaa, halusin sinulle lohdun antaa. Sinut saatoin rannalle ihanan maan, jäin sinua kyynelin kaipaamaan. Olit niin kuin tähdenlento, lapsukainen pieni hento. Valon loit sä kotihimme, ikikaipuun sydämiimme. Olit puoliso rakkain ja parhain, jonka ihminen matkalleen saa. Nyt yksin jäin suruuni tänne elon huolia kantamaan. Minä siunaan sun henkesi sinne, niin kauan kuin elää mä saan. Ja jos matkani kulkevi minne sinua odotan noutamaan. Olit toivossa päästä kotiin viel kerran, mut matkasi johti luo taivaan Herran. Ehti iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen. Taivaan isä otti vastaan, matkamiehen väsyneen. Olit äiti niin hyvä ja herttainen, oli sydämes jalo kuin kulta. On koti sulla toinen ja kaikki hyvin, minä tänne jäin yksin silmin kyyneltyvin. On hiljainen taivaan ranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt tiedämme sun hyvä olla on. On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. Näin emme ois tahtoneet, on meiltä paljon pois. On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain, ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait. Vienosti kukkii pellot, ja vaarat vihannoi, ja hartaat aamukellot vain rauhaa, rauhaa soi. (Simo Korpela) 28

29 On maa, johonka kaikki polut katoaa. Ken siellä on, ei katso heijastusta, mi meitä valaisee, kun tie on musta. Hän katsoo silmiin itse Olevaa. On rauhan maa. (Saima Harmaja) On muistoja, joita ei aika, eikä vuodet viedä voi. On muistoja, joiden taika iät kaiket sielussa soi. On päivä päättynyt on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. On rakkain siirtynyt rajan taa, se sydämeen koskee on vaikeaa. Vain aika haavat parantaa, niin kauan kyyneleet vuotaa saa. Ne kuivuvat myöhemmin itsestään, tuska tyyntyy hiljaiseen ikävään. On siirtynyt ikuiseen rauhaan, sydän hyvä ja lämpöinen. Alla kirkkaan kesäisen taivaan, syvän tunnemme kaipauksen. Oi saanhan joukkoon autuaitten kans ystäväini ja omaisten mä päästä kerran luo armon Herran. Oi saanhan sen! Oi Taivaan Isä armias lepo lempeä hänelle anna, käsivarsin hellin ja turvallisin hänet luoksesi rauhaan kanna. On tiedossa yksin Korkeimman, miten pitkä on taival vaeltajan. Askel kiireinen hiljenee - seisahtuu, liekki elämän hiipuu - sammuu. On perille pääsyn aika. Osa maailmasta on kadonnut, osa minusta, eikä mikään siitä mikä jäi, ole entisellään. Sinä et ole täällä. Ota syliisi, hän oli väsynyt, ota syliisi, muuta emme pyydä nyt. Ota hiljaa, lempeästi kämmenelle Jumala, niin hyvä on hänen siinä väsyneenä nukkua. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet....pienenee mun ympär elon piiri, aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. (Eino Leino) Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä. (Eino Leino) Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti. Nuku tähti helmassa päivän. (Eino Leino) Päivänä kauniin keväisen hiljeni sydän kultainen. On surumme suuri ja sanaton mut tiedämme, sun hyvä olla on. Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saa. Mitä päivä tuokin tullessaan, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen. (Helena Anhava) Rakas Jumala, anna meille tyyneyttä hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa. Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on. Hymni soi holvissa hiljaa, tummana kaipuuta soi. Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on. Saapui hetki elon illan, voimat hiljaa väheni. Tuli viesti Taivaan Herran, kutsui kotiin väsyneen. Side viimeinen kotimme lapsuuden näin katkesi hiljaa sammuen. Sulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa, sinut vierelle isän nukkumaan kantaa. Siellä he jollakin planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla. Viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa morsiusparina Tampereen puistoissa ostavat kahvit ja pullat kai jos sattuu olemaan perjantai. siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti peräkanaa. siellä he jollakin planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla viipyvät ääneti nuoruuden muistoissa morsiusparina Tampereen puistoissa (Lauri Viita) Siellä kukkia täynnä on maa sydän uupunut levätä saa. Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä, ei kipua, tuskaa taivaan tiellä. Sinun muistosi pappa kultainen, me kätkimme pohjaan sydämen. Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloisuutta. Sait kauneimman, ihanan uuden maan, jäimme sinua kyynelin kaipaamaan. Soi kappelin kellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan. Sinne saatoimme äidin rakkaan isän viereen nukkumaan. Soita tuuli, kerro ikävämme uni kaunis anna mummullemme. Soitteli tuuli jo kauan meille suruviestiä hiljalleen. Katseli aikaa elämän Herra, otti luokseen uupuneen. Sua huudan tuhannesti - poiss ootko kokonaan? Ei jotain ikuisesti sinusta pitää saan. Jää jäljelle ees hiven sinusta; muistos jää kuin kalliin jalokiven sen tahdon säilyttää. (Kaarlo Sarkia) 29

30 Sua muistan vielä useinkin yksin kun mä oon, kuin kynttilä on elämämme tää, vain pieni tuuli joskus voi liekin sammuttaa, kun toisinaan se myrskyn kestää voi. Surun kyynelten virrassa kimaltaa tuhat muistoa rakkauden, ei löydy aarretta kalliimpaa, ne ovat helmiä hyvyyden - ne virrata vuolaina saa. Suo anteeksi suru ja kyyneleet nää, ne kaipausta on ja ikävää. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muistot helminä kimmeltää. Taas valo viiltää taivaanrantaa se päivän yöstä erottaa. On tullut aika pois se antaa, jota niin paljon rakastaa. Sen järjellä me ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää. Vain pieni lapsi sisällämme, ei sitä tahdo käsittää. Hyvää matkaa, hyvää matkaa, kulje kanssa enkelin. Hyvää matkaa, hyvää matkaa, sinua paljon rakastin. (Petri Laaksonen) Tule luokseni unessa silloin, kun minulla vaikeaa on. Ota kädestä minua silloin, kun kaipuu on lohduton. Ja luoksesi kun tulen milloin, ole vastassa minua silloin. Tuli lähtösi meille odottamatta monet kiitokset jäivät lausumatta. poissa on keskeltämme, mutta ei koskaan sydämestämme. Tuli taivaasta enkeli valkoinen, papan silmät hiljaa sulkien. Tuonen enkeli hiljaa hiipi leikkasi viljan kypsyneen. Tarhuri taivainen hoivaansa otti rakkaamme matkasta väsyneen. Tuonen lehto, öinen lehto! Siell on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan. Tätä viestiä tiesimme odottaa, sitä tahdoimme lykätä vielä. Sait elää kesän viimeisen, ja nukkua pois syliin syksyiseen. Ainoa mikä nyt lohduttaa, ei enää tuskaa, vaan unta rauhaisaa. Täällä pohjan tähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä, siellä ilo loppumaton niinkuin enkeleillä. Sinne toivon siivillä jo sydän pieni lennä! Siellä kun on kotomaani, sinne tahdon mennä. (Juhana F._Granlund) Uupunut matkaaja himmeän maan, astui aurinkolaivaan suureen valkeaan. Vaan illan varjo tummenee ja hetki katoaa ja kauneimmasta laulusta kiinni en mä saa. Se kevään alakuloisuutta mielessäni soi. Ja se mietteet vapaan kulkijan kertoa vain voi. (Nuuskamuikkusen kevätlaulu) Vaan oisinpa uljas kotka, niin nousisin lentohon. Ja nousisin taivoon asti luo Jumalan istuimen. Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa. Ne tallessa päivien menneiden, tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. Vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on kaipaus sammumaton. Vaikka elämänhalua ollut ois, silti vaikea sairaus uuvutti pois. Suo anteeksi itku ja kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää. Vaikka tiemme eroaa päällä maan, jää minulle muistojen silta. Sinut muistojen sillalla kohdata saan joka ainut päivä ja ilta. Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Saat nukkua luona enkelten. Vaiti seisoo pihapuut, ikävöivät kukkamaat, kaipaa tuttu pihapolku rakkaan jalan astuntaa. Vei kotiin Herra jo uupuneen elon pitkän kulkea antoi. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Voi kuinka vaikea sinut on hyvästellä, oli sinulla sydän niin lämmin ja hellä. Paljon sä kestit ja paljon annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Yö kun aamuksi vaihtui, tuli tyyntä ja hiljaista niin. Yksi portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. Äiti rakkain pois on nukkunut mummu kultainen taivaaseen muuttanut. Saimme silittää päätä puristaa kättä edessä hyvästit väistämättä. Saatoimme sinut uneen rauhaisaan isän vierelle nukkumaan. Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät. Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta ja katsella korkeammalta. (Lauri Viita) Älä itke sitä, että yhteinen aika on ohi vaan iloitse siitä, että se on ollut. 30

31 Kuolinilmoitus- ja surukiitoshinnat Arkisin Lauantaisin ja sunnuntaisin 2.14 (alv 0 %) 2.41 (alv 0 %) mm Veroton hinta Verollinen hinta mm Veroton hinta Verollinen hinta ,66 66,34 89,88 115,56 139,10 164,78 188,32 214,00 237,54 263,22 286,76 312,44 335,98 368,08 385,20 132,68 179,76 231,12 278,20 329,56 376,64 428,00 475,08 526,44 573,52 624,88 671,96 736,16 770,40 50,42 82,26 111,45 143,29 172,48 204,33 233,52 265,36 294,55 326,39 355,58 387,43 416,62 456,42 477,65 164,52 222,90 286,59 344,97 408,65 467,03 530,72 589,10 652,79 711,16 774,85 833,23 912,84 955, ,79 74,71 101,22 130,14 156,65 185,57 212, ,51 296,43 322,94 351,86 378,37 414,52 433,8 149,42 202,44 260,28 313,3 371,14 424, ,02 592,86 645,88 703,72 756,74 829,04 867,6 56,78 92,64 125,51 161,37 194,25 230,11 262,98 298,84 331,71 367,57 400,45 436,31 469,18 514,00 537,91 185,28 251,03 322,75 388,49 460,21 525,96 597,68 663,42 735,15 800,89 872,61 938, , ,82 31

32 Asiakaspalvelu Siperia, Itäinenkatu 11, Tampere ma pe klo puh , fax

MUISTOLAUSEET, MUISTOKIRJOITUKSIA, VÄRSSYJÄ JA SURUNVALITTELUJA

MUISTOLAUSEET, MUISTOKIRJOITUKSIA, VÄRSSYJÄ JA SURUNVALITTELUJA MUISTOLAUSEET, MUISTOKIRJOITUKSIA, VÄRSSYJÄ JA SURUNVALITTELUJA Korttiin tai nauhaan laitetaan tavallisesti ensin kenelle (katso A. MUISTOLAUSEITA ) ja keneltä ja viimeisenä mahdollinen muistokirjoitus/värssy

Lisätiedot

Surukuvasto. Lapuan Sanomat.

Surukuvasto. Lapuan Sanomat. Surukuvasto 1 Kuolinilmoitukset ja -kiitokset ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Tiistain lehden ilmoitusten jättöaika on edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä ja torstain lehteen tiistaina klo

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset. Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta.

Kuolinilmoitukset. Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Surukiitosilmoituksella voit kiittää vainajan hoitoon

Lisätiedot

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 ASIAKASPALVELU Veitikantie 2 8, 96100 Rovaniemi ma pe 8.00 16.00 puh. 010 665 7704* lkilmoitukset@lapinkansa.fi www.lapinkansa.ti/kuolinilmoitukset Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Tämä Lapinn

Lisätiedot

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Tämä Aamulehden mallisto on tehty auttamaan ja opastamaan omaisia kuolin- ja surukiitosilmoitusten laadinnassa sekä asioinnissa lehden kanssa. Tutustu siihen kaikessa

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Surukiitoksella voit kiittää

Lisätiedot

Surukuvasto Kyrönmaa

Surukuvasto Kyrönmaa Surukuvasto Kuolinilmoitukset ja surukiitokset lehti ilmestyy Laihialla maanantaisin ja torstaisin. Maanantain lehti ilmestyy myös Isokyrö, Vähäkyrö ja Ylistaroalueilla, sillä se on yhteinen Pohjankyrön

Lisätiedot

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015

Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Kun suru koskettaa Kuolinilmoitukset 2015 Tämä Satakunnan Kansan mallisto on tehty auttamaan ja opastamaan omaisia kuolin- ja surukiitosilmoitusten laadinnassa sekä asioinnissa lehden kanssa. Tutustu siihen

Lisätiedot

MUISTOLAUSEITA. Puolisolle: Elon polkuja yksin kulkeissain, sua muistelen lämmöllä, rakastain.

MUISTOLAUSEITA. Puolisolle: Elon polkuja yksin kulkeissain, sua muistelen lämmöllä, rakastain. MUISTOLAUSEITA Puolisolle: Elon polkuja yksin kulkeissain, sua muistelen lämmöllä, rakastain. Ei käynyt niin kuin luulin, elon polkumme erkani jo, eron kellojen soivan kuulin, meni pilveen aurinko. Jäi

Lisätiedot

Surun koskettaessa. Kuolinilmoitukset & surukiitosilmoitukset

Surun koskettaessa. Kuolinilmoitukset & surukiitosilmoitukset Surun koskettaessa Kuolinilmoitukset & surukiitosilmoitukset Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa. Kuolinilmoituksen yhteydessä voi myös kutsua siunaustilaisuuteen

Lisätiedot

Surun koskettaessa. Kuolinilmoitukset & surukiitosilmoitukset

Surun koskettaessa. Kuolinilmoitukset & surukiitosilmoitukset Surun koskettaessa Kuolinilmoitukset & surukiitosilmoitukset Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa. Kuolinilmoituksen yhteydessä voi myös kutsua siunaustilaisuuteen

Lisätiedot

Muistolauseita. Syvästi kaivaten. Lämmin osanottomme. Olet aina sydämessäni. Kiitos suuresta rakkaudestasi. Rakkaudella muistaen

Muistolauseita. Syvästi kaivaten. Lämmin osanottomme. Olet aina sydämessäni. Kiitos suuresta rakkaudestasi. Rakkaudella muistaen 1 Muistolauseita Syvästi kaivaten Lämmin osanottomme Olet aina sydämessäni Kiitos suuresta rakkaudestasi Rakkaudella muistaen Kiitollisuudella ja kaipauksella Kaikesta kiittäen Lämpimästi muistaen Syvästi

Lisätiedot

6. Herra, nyt sinä lasket palvelijasi lepoon. MUISTOLAUSE VÄRSSYT

6. Herra, nyt sinä lasket palvelijasi lepoon. MUISTOLAUSE VÄRSSYT MUISTOLAUSE VÄRSSYT 1. Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa. Ps. 16:6 2. Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä kuin pakeneva varjo. Ps.144:4 3. Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho.

Lisätiedot

KUN LÄHEINEN ON POISSA. Kuolinilmoitukset

KUN LÄHEINEN ON POISSA. Kuolinilmoitukset KUN LÄHEINEN ON POISSA Kuolinilmoitukset 1 MEDIATALO ESA / KUOLINILMOITUKSET SAATTEEKSI Kun toimitat ilmoituksen lehteen Ilmoituksen jättämistä helpottaa, kun mukana on käsin tai koneella laadittu käsikirjoitus,

Lisätiedot

jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,

jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, Vaeltaja pysähtyy soutaja antaa airojensa levätä näkymätön hyvä käsi on laskeutunut elämän otsalle. Viljo Kajava Puu suhisee hiljaisuus säestää. Ystävykset ovat jälleen tavanneet: metsän sini ja järven

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1

Lisätiedot

Muistolauseita 1 khp_esite_2016.indd

Muistolauseita 1 khp_esite_2016.indd Muistolauseita 1 2 Hautaustilaisuuden kukkalaitteista Hautaustilaisuudessa on tapana kunnioittaa vainajan muistoa laskemalla kukkalaitteet ja seppeleet arkun läheisyyteen siihen varattuna aikana. Kukkalaitteen

Lisätiedot

sanoja viimeiselle matkalle

sanoja viimeiselle matkalle sanoja viimeiselle matkalle 1. Rakkaudella muistaen 2. Kiitollisuudella muistaen 3. Kaipauksella muistaen 4. Sanomattomasti kaivaten 5. Kiittäen ja kaivaten 6. Kiitollisuudella ja kaipauksella 7. Sydämestäni

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Surukuvasto Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Alasatakunta ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Tiistain lehden ilmoitusten jättöaika on edellisen viikon perjantaina klo 10 mennessä ja torstain lehteen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Kun suru koskettaa 2 Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Millä tavoin muistan edesmennyttä läheistäni 5 Ilmoituksen suunnittelu 6-8 Kuolinilmoitukset ja mallit 9-13 Kuolinilmoitukset ja mallit työnantajalle

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset. Kun läheinen on poissa

Kuolinilmoitukset. Kun läheinen on poissa Kuolinilmoitukset Kun läheinen on poissa Saatteeksi Kuolinilmoitus on kaunis tapa muistaa vainajaa ja kutsua samalla siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Surukiitosilmoituksella voi kiittää läheisiä

Lisätiedot

Sanoja viimeiselle matkalle

Sanoja viimeiselle matkalle Sanoja viimeiselle matkalle 1. Rakkaudella muistaen 2. Kiitollisuudella muistaen 3. Kaipauksella muistaen 4. Sanomattomasti kaivaten 5. Kiittäen ja kaivaten 6. Kiitollisuudella ja kaipauksella 7. Sydämestäni

Lisätiedot

Sanoja viimeiselle matkalle

Sanoja viimeiselle matkalle Sanoja viimeiselle matkalle Pirkkalan Kukka- ja Hautauspalvelu Suupantie 6 C 33960 PIRKKALA 1. Rakkaudella muistaen 2. Kiitollisuudella muistaen 3. Kaipauksella muistaen 4. Sanomattomasti kaivaten 5. Kiittäen

Lisätiedot

Sanoja viimeiselle matkalle

Sanoja viimeiselle matkalle Sanoja viimeiselle matkalle 1. Rakkaudella muistaen 2. Kiitollisuudella muistaen 3. Kaipauksella muistaen 4. Sanomattomasti kaivaten 5. Kiittäen ja kaivaten 6. Kiitollisuudella ja kaipauksella 7. Sydämestäni

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset. Kun läheinen on poissa

Kuolinilmoitukset. Kun läheinen on poissa Kuolinilmoitukset Kun läheinen on poissa Kuvat ja merkit 1 Risti 8 Jääkäriristi 15 Sankarivainaja. Tunnus ei ole käytössä rauhan aikana, poikkeuksena YK-tehtävissä kuolleet 24 Vapaa-ajattelija lehvä 34

Lisätiedot

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Millä tavoin muistan edesmennyttä läheistäni 5 Ilmoituksen suunnittelu 6-8 Kuolinilmoitukset ja mallit 9-13 Kuolinilmoitukset ja mallit työnantajalle 14-15 Surukiitosilmoitukset

Lisätiedot

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Kun suru koskettaa 2 Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Millä tavoin muistan edesmennyttä läheistäni 5 Ilmoituksen suunnittelu 6-8 Kuolinilmoitukset ja mallit 9-13 Kuolinilmoitukset ja mallit työnantajalle

Lisätiedot

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö

Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Kun suru koskettaa 2 Kun suru koskettaa -mallikirjan sisältö Millä tavoin muistan edesmennyttä läheistäni 5 Ilmoituksen suunnittelu 6-7 Kuolinilmoitukset ja mallit 8-13 Kuolinilmoitukset ja mallit työnantajalle

Lisätiedot

KUOLINILMOITUKSET hinnasto 2014

KUOLINILMOITUKSET hinnasto 2014 KUOLINILMOITUKSET hinnasto 2014 Mallit ja hinnat käsittelymaksut Olemme siirtyneet sähköiseen laskutukseen. Paperilaskujen lähettämisestä veloitetaan 6 e + alv. käsittely- ja postituskulut. Maksukehotuksesta

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

10. Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaista niin. Joku portti vaan hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin.

10. Elo mainen kun iltaan raukes, oli tyyntä ja rauhaista niin. Joku portti vaan hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. 1. Aamu jo alkoi sarastaa, kutsui taival vaeltajaa, silmissään unen tähti, toiviotielleen hän lähti. 2. Anna anteeksi suru ja kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää. 3. Aamunkoitosta iltaruskoon kulkijan

Lisätiedot

Enhän surua toivo, en kyyneleitä nyt vain aika on käydä näitä teitä. Ja kun suru on käyty lävitse ihan, jää kaunis muisto keskelle elämän pihan.

Enhän surua toivo, en kyyneleitä nyt vain aika on käydä näitä teitä. Ja kun suru on käyty lävitse ihan, jää kaunis muisto keskelle elämän pihan. Pikku, pikku enkeli hetkeksi luoksemme lenteli. Nauravin silmin ystävämme onnella täytti sydämemme. Luojamme kutsui enkelin jäljelle jättäen suunnattoman ikävän. Enhän surua toivo, en kyyneleitä nyt vain

Lisätiedot

Muistolauseita. Kukkakauppa Sinituuli Kaupareitti 2 (Liikekeskus ABC), 90900 Kiiminki puhelin/faksi (08) 834 404 www.kukkakauppasinituuli.

Muistolauseita. Kukkakauppa Sinituuli Kaupareitti 2 (Liikekeskus ABC), 90900 Kiiminki puhelin/faksi (08) 834 404 www.kukkakauppasinituuli. Muistolauseita 1. Kaivaten sinua 2. Rakkaudella muistaen 3. Kaikesta kiittäen 4. Kiitos suuresta rakkaudestasi 5. Sanomattomasti kaivaten 6. Lämpimästi muistaen 7. Jälleennäkemisen toivossa 8. Rauhaisaa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa sekä surunvalitteluissa.

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa sekä surunvalitteluissa. Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa sekä surunvalitteluissa. Lyhyitä säkeitä 1. Kiitos suuresta rakkaudestasi 2. Kaivaten sinua 3. Rakastettu - kaivattu

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

Surun koskettaessa. Parhaita paikallisia.

Surun koskettaessa. Parhaita paikallisia. Surun koskettaessa Parhaita paikallisia. Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa. Kuolinilmoituksen yhteydessä voi myös kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

hiljaa ja lempeästi. Syvästi kaivaten Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 82 x 100 mm

hiljaa ja lempeästi. Syvästi kaivaten Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 82 x 100 mm Kuolinilmoitukset 1 MALLIT Kuolinilmoitukset 1-PALSTA 2-PALSTAA Rakkaamme Etunimi SUKUNIMI o.s. Omaasukua s. 15.5.1966 Kuopio k. 19.9.2002 Kuopio Kaivaten Omaiset lähdön Sukulaiset hetki läheni. Väistyi

Lisätiedot

Savon Sanomat on kerännyt värssyt eri lähteistä, eikä vastaa niiden oikeudellisuudesta.

Savon Sanomat on kerännyt värssyt eri lähteistä, eikä vastaa niiden oikeudellisuudesta. Savon Sanomat on kerännyt värssyt eri lähteistä, eikä vastaa niiden oikeudellisuudesta. Aamu jo alkoi sarastaa, kutsui taival vaeltajaa, silmissään unen tähti, toiviotielleen hän lähti. Aamun koitosta

Lisätiedot

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Genessaretin järvellä b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Kuolinilmoitukset ja surukiitokset 2013 Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Kuolinilmoituksia ja surukiitoksia julkaistaan Hämeen Sanomissa joka päivä, yleisimmin sunnuntaina. Ilmoituksen tulisi olla Hämeen

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C C E F G C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan C G C G Kuinka kauniisti kaiken teki

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset. Ilmoitushinnasto 1.1.2012 alkaen

Kuolinilmoitukset. Ilmoitushinnasto 1.1.2012 alkaen Kuolinilmoitukset Ilmoitushinnasto 1.1.2012 alkaen Yhteystiedot Asiakaspalvelu ma pe klo 8.00 17.00 hs.asiakaspalvelu@sanoma.fi Yksityisasiakkaat p. 010 800 201 * faksi (09) 122 659 hs.fi/asiakaspalvelu

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kukkakauppa ja hautaustoimisto Marjatta Ryynänen ky

Kukkakauppa ja hautaustoimisto Marjatta Ryynänen ky 1 Sanat eivät voi ulottua surun syvyyteen, mutta ne kantavat lohdutusta ja valoa, joka heijastuu varjojen takaa. 7 Miten lempeä onkaan tuuli, joka kokoaa pudonneet lehdet, miten armollinen ajan virta,

Lisätiedot

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10 Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su 16.7.2017 klo 10 Alkusoitto Pelimannit Tervetulosanat Alkulaulu Niin ihanaa on ylistää 1. Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme, ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt

Lisätiedot

Ensimmäinen oksa - nimi.

Ensimmäinen oksa - nimi. Kirkon lapsityönohjaajien ja lapsityön teologien neuvottelupäivät. Torstai 11.4.2013. PIENI PYHIINVAELLUS Laajavuoren luonnossa Kuljetaan kuiskaten. Hengitetään rukoillen. Kuljetaan pareittain ja pysähdytään

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola

Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää. Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää. Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan. Annat henkesi tuulen

Lisätiedot

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä. JUURIMESSU L = liturgi S = seurakunta Messun vuoropuheluosat lausutaan, ei lauleta. Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset HINNASTO 2016 1

Kuolinilmoitukset HINNASTO 2016 1 Kuolinilmoitukset HINNASTO 2016 1 MALLIT Kuolinilmoitukset 1-PALSTAINEN 2-PALSTAINEN Rakkaamme Etunimi SUKUNIMI o.s. Omaasukua s. 15.5.1966 Kuopio k. 19.9.2002 Kuopio Kaivaten Omaiset Sukulaiset Ystävät

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

00 280x x x400. Lukijat ilmoittavat. - vinkkejä ilmoitusten suunnitteluun. 80x x400 80x x x400.

00 280x x x400. Lukijat ilmoittavat. - vinkkejä ilmoitusten suunnitteluun. 80x x400 80x x x400. 0x4 0x400 80x400 28 80x400 280x40 80x400 280x400 80x400 280x400 80x400 280x400 280x400 80x400 280x400 280x400 280 80x400 280x400 280x400 280x40 80x400 280x400 280x400 280x400 2 80x400 280x400 280x400 280x400

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

00 280x x x400. Lukijat ilmoittavat. - vinkkejä ilmoitusten suunnitteluun. 80x x400 80x x x400.

00 280x x x400. Lukijat ilmoittavat. - vinkkejä ilmoitusten suunnitteluun. 80x x400 80x x x400. 0x4 0x400 80x400 28 80x400 280x40 80x400 280x400 80x400 280x400 80x400 280x400 280x400 80x400 280x400 280x400 280 80x400 280x400 280x400 280x40 80x400 280x400 280x400 280x400 2 80x400 280x400 280x400 280x400

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014. Yhteislaulut

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014. Yhteislaulut Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014 Yhteislaulut Joulu on taas (Trad.) :,: Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. :,: :,:Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo. :,: :,:

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Lennä lehteni maailmalle

Lennä lehteni maailmalle Leila Heinonen Lennä lehteni maailmalle runoja Lennä lehteni maailmalle Leila Heinonen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-223-1 Kansan Sivistysrahaston tuella Sisällys

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset HINNASTO

Kuolinilmoitukset HINNASTO Kuolinilmoitukset HINNASTO 2017 1 MALLIT Kuolinilmoitukset 1-PALSTAINEN 2-PALSTAINEN Rakkaamme Etunimi SUKUNIMI o.s. Omaasukua s. 15.5.1966 Kuopio k. 19.9.2002 Kuopio Kaivaten Omaiset Sukulaiset Ystävät

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

MUISTOLAUSEET. Sydämessä soi laulu hiljainen ja sanaton. Metsä hiljaa huminoi, kiire poissa on.

MUISTOLAUSEET. Sydämessä soi laulu hiljainen ja sanaton. Metsä hiljaa huminoi, kiire poissa on. MUISTOLAUSEET Sydämessä soi laulu hiljainen ja sanaton. Metsä hiljaa huminoi, kiire poissa on. 4 SAATTEEKSI 1. Rakkaudella muistaen 2. Kiitollisuudella muistaen 3. Kaipauksella muistaen 4. Sanomattomasti

Lisätiedot

SRK tukee ja palvelee

SRK tukee ja palvelee Kustantaja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu, rauhanyhdistys.fi/srk Keskus 040 149 3530 pankki FI30 5741 3610 0024 OKOYFIHH Perustettu vuonna 1954 ISSN 0355-8932

Lisätiedot

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS Maarit Tamminen-Sutac KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS runoja Kasvamisen kipeä kauneus Maarit Tamminen-Sutac Kuvat: Maarit Tamminen-sutac, Mari Mäkelä, Teuvo Littunen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta,

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Jumalan kädet kantaa Sydämen itku vaikenee ainoastaan taivainen sade kun armolla koskettaa saa Golgatan sanoma yksin ja ainoastaan särkyneen

Lisätiedot

Suurin kiitos kuuluu Sinulle Jeesus. Kaikki sydämestäni kumpuavat laulut ja ajatukset kääntyvät lopulta siihen toivoon, joka olet minulle.

Suurin kiitos kuuluu Sinulle Jeesus. Kaikki sydämestäni kumpuavat laulut ja ajatukset kääntyvät lopulta siihen toivoon, joka olet minulle. Lauri, olet paras ystävä, elämäni rakkaus ja sielunkumppani. Mitähän mä olisin, jos et olisi rinnallani? Kiitos siitä, että olet meidän pojille upea isä, koska sillon on helppo myös olla hyvä äiti. Kiitos

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Ei pieni sydän ymmärtää voi, miks' isi niin äkkiä otettiin pois.

Ei pieni sydän ymmärtää voi, miks' isi niin äkkiä otettiin pois. Nämä värssyt on kerätty eri lähteistä emmekä vastaa niiden oikeellisuudesta. Aamu jo alkoi sarastaa, kutsui taival vaeltajaa, silmissään unen tähti, toiviotielleen hän lähti. Aamun koitosta iltaruskoon

Lisätiedot

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle Postia Jeesukselle Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot