KUVATAITEEN PEDAMATERIAALI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVATAITEEN PEDAMATERIAALI"

Transkriptio

1 KUVATAITEEN PEDAMATERIAALI

2 Simsalabim! Taio kuva! Frottaasi-tekniikka Ikonimaalausta peittävää suojalevyä kutsutaan riisaksi. Voit loihtia riisamaisia pintoja frottaasi- eli hankaustekniikalla, joka synnyttää kuvia kuin itsestään. Kokoa onnistuneimmat frottaasikokeilusi pieneksi vihkoksi. Tehtävä 1: Aseta paperinpala pintarakenteeltaan eli tekstuuriltaan mielenkiintoisen pinnan, esimerkiksi vanerilevyn tai kaakelin, päälle. Pitele paperia paikallaan ja hankaa sitä grafiitilla tai lyijykynällä. Pyri siihen, että pitelet kynää vakaassa kulmassa ja värität pintaa konemaisesti edestakaisin lähes koko paperin alueelta. Kun olet kokeillut frottaasin tekemistä pöydän ääressä, etsi sopivia tekstuureja tästä tilasta. Tee kekseliäitä kokeiluja vaikkapa kymmenen frottaasin verran. Katsothan kuitenkin, ettet samalla väritä seiniä ja lattioita! Kokoa valmiista frottaaseista vihko. Pinoa takakansi, frottaasit ja etukansi siististi päällekkäin ja tee reiät pinon yhdelle sivulle ja sido paperit yhteen kultanauhalla. Valitse sitten vihkosta lempitekstuurisi. Miten se syntyi? Millaiseen käyttöön se sopisi? Mitä haluaisit peittää tai suojata sillä? Välineet: (Kierrätettyjä)materiaaleja, joissa on selkeä tekstuuri, esim. laudanpätkiä, kaakeleita, riisaverkkoa, rautalankaverkkoa, hiekkapaperia Noin A7-kokoon leikattuja papereita ja saman kokoisia värikkäitä kansikartonkeja, 4B grafiittia tai 2-6B lyijykyniä, rei ttimiä, saksia, kultanauhaa

3 Mahtava leijona ja kavala käärme Voimaeläin Vahaliitu ja vesiväri Ikoneista ja kirkkotekstiileistä löytyy eläimiä, kuten kyyhkysiä, kukkoja, kotkia, leijonia, hevosia, härkiä, käärmeitä, lohikäärmeitä ja lampaita. Eri eläimiin liitetään erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi hevosta pidetään voimakkaana ja arvokkaana kulkuvälineenä, käärmettä viekkaana sihisijänä ja leijonaa niin hyvänä suojelijana kuin pelottavana petonakin. Tehtävä 2: Mitä eläintä ihailet tai pelkäät, tai millainen eläin sinä haluaisit olla? Tee sekatekniikkatyö, joka kuvaa itseäsi kiinnostavaa eläintä. Piirrä eläinhahmo paperille suoraan vahaliiduilla ja väritä kuvaa vain jonkin verran. Jatka työtä vesiväreillä maalaamalla. Voit maalata ronskisti vahaliidun päälle, sillä väri tarttuu ainoastaan puhtaaseen paperiin. Pyri kuvaamaan väreillä eläimen luonnetta. Voit vielä lisätä kuvaan yksityiskohtia kullanvärisellä peitevärillä. Kun työ on valmis, pohdi, miksi kiinnostuit juuri kuvaamastasi eläimestä? Mikä siinä kiehtoo tai kauhistuttaa? Onko sillä joitain piirteitä, joita toivoisit itsellesi? Minkä toisen eläimen kanssa kuvaamasi eläin viihtyisi? Välineet: A3-maalauspaperia, vahaliituja, peitevärinapit, siveltimiä, vesikuppeja (kierrätettyjä lasi- tai muovipurkkeja)

4 Paratiisilinnun höyhenissä Paperipussinaamari Sekatekniikka Joidenkin ikonien paratiisikuvausten puiden ja kukkien lomassa liihottelee pikkulintuja. Näillä värikkäillä, töyhtöpäisillä ja omalaatuisen näköisillä sirkuttajilla ei ole sen kummempaa tehtävää. Ne lähinnä tarkkailevat ympäristöään, ilahduttavat toisia läsnäolollaan ja nautiskelevat puiden marjoista. Eksoottisia ja tuttuja lintuja on kirjottu runsaasti myös käspaikkoihin. Tehtävä 3: Jos sinä olisit pikkulintu, millainen olisit? Rakenna itsellesi paperipussista lintunaamari. Sovita ensin pussi päähäsi ja merkitse varovaisesti tussilla silmänreikien paikka. Leikkaa sitten naamariin haluamasi kokoiset ja muotoiset silmät. Liimaa linnulle nokka. Koristele työsi vahaliiduilla värittämällä. Koristele lintunaamari halutessasi vielä höyhenillä ja kimalteella. Sovita naamari päähäsi ja kuvittele, mitä paratiisilintu näkisi oksaltaan. Keiden toisten eläinten kanssa se viihtyisi parhaiten ja miten se viettäisi päivänsä? Mitä se haluaisi nokkia ruoakseen ja minne se haaveilisi lentävänsä? Välineet: tusseja, päähän hyvin mahtuvia paperipusseja, vahaliituja, saksia, väripapereita, liimaa, liimatikkuja, höyheniä ja kimalleliimaa.

5 Ihmeidentekijöitä Enkelimuotokuva Raapekartonki Ortodoksisessa kirkkotaiteessa esiintyy monenlaisia enkeleitä, esimerkiksi siivekkään mieshahmon saaneita ylienkeleitä, ruumiittomia kaksisiipisiä kerubeja ja kuusisiipisiä punaisia serafeja. Erilaisilla enkeleillä katsotaan olevan erilaisia kykyjä ja tehtäviä. Ne saattavat esimerkiksi ilmestyä tyhjästä, välittää jumalallisia viestejä, suojella vaaraan joutuneita, johtaa taivaallisia sotajoukkoja tai surmata lohikäärmeen kaksintaistelussa. Länsimaissa enkeleitä kuvataan tavallisesti keijumaisina naishahmoina tai kiiltokuvista tuttuina pulleina lapsienkeleinä, jotka liitetään hyvyyteen, iloon, rakkauteen ja unelmiin. Lisäksi jotain ihanaa ihmistä, miksei eläintäkin, saatetaan kutsua enkeliksi. Tehtävä 4: Millainen on sinun enkelisi? Piirrä raapekartongille kuva siivekkäästä hahmosta, jolla on mahtavia voimia, tai jonka kanssa on erityisen hyvä olla. Raapekartongille piirretään terävällä raapeterällä, jolla poistat mustaa väriä kartongin valkoisen pohjan päältä. Ennen kuin aloitat varsinaisen työn, voit harjoitella raapeterän käyttämistä kokeilupalalle. Kun tekniikka alkaa sujua, piirrä enkelikuva suoraan kartongille raapeterällä. Muista, että tällä tekniikalla piirrettyjä viivoja ei saa poistettua, mutta suunnitelmaa voi aina muuttaa! Pohdi lopuksi, millaisia luonteenpiirteitä ja voimia kuvaamallasi enkelillä on? Mikä sen nimi on? Millaisiin ihmetekoihin se pystyisi? Millaisiin asioihin toivoisit siltä apua? Välineet: noin A6-kokoista raapekartonkia (valkoinen pohjaväri), raapetyökalut

6 Kerro se kukkasin! Press print -grafiikka Kirkkotekstiilien ja ikoneiden kasviaiheilla on kahdenlaisia tehtäviä. Ensinnäkin ne toimivat kauniina koristeina ja toiseksi ne viestittävät asioita symbolisesti, vertauskuvien kautta. Voisi melkein sanoa, että kukat puhuvat omaa kieltään. Esimerkiksi valkoisella liljalla on kuvattu Neitsyt Mariaa. Kukkien kuningatarta, ruusua, on käytetty sekä Neitsyt Marian että Kristuksen symbolina. Eriväriset orvokit ovat puolestaan kuvanneet nöyryyttä ja uskollisuutta ja mansikat oikeudenmukaisuutta ja hyviä tekoja. Tehtävä 5: Suunnittele itsellesi tai sinulle tärkeälle ihmiselle kukkakimppu, jonka toteutat press print -grafiikalla. Piirrä kukkakuva esimerkiksi tylsällä lyijykynällä press print -levylle. Painunut piirrosjälki tulee jäämään valkoiseksi ja painoväri tulee tarttumaan ainoastaan koholla olevaan pintaan. Lopullinen työ tulee olemaan peilikuva piirroksestasi. Valitse mieleisesi painoväri ja rullaa sitä tasaisesti telalle. Väriä on sopivasti telassa, kun se rätisee mukavasti. Telaa painoväri tasaisesti press print -levylle, joka on tukevasti pöydällä. Nosta grafiikanpaperi suoraan oikeaan kohtaan press print -levyn päälle. Hiero paperia hellästi puhtaalla ja kuivalla lusikalla kunnes kuva on siirtynyt sille.

7 Irrota paperi levystä hellävaraisesti ja siirrä työsi kuivumaan. Tee useampia vedoksia, jotta saat väripinnasta tasaisen. Kerro tai kirjoita, millainen kukkakimpustasi tuli? Mitä kukkia tai mielikuvituskukkia siinä on? Jos kukat osaisivat puhua, mitä ne kertoisivat? Kenelle haluaisit antaa kukkaset? Välineet: press print -levyt, lyijykynät, linovärit, telat, levyt/kaukalot värin telaamista varten (vanhoja tarjottimia/eineskaukaloita/paksuja lasilevyjä), silkkipaperia, metallisia ruokalusikoita värin hiertämiseen.

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

NOSTALGIA PROJEKTI PIIRUSTUS & MAALAUS. Viivan tekoa luovuuden aktivointiin s. 93. Maalausohje s. 95. Lapsuudenkodin/kodin pohjapiirros s.

NOSTALGIA PROJEKTI PIIRUSTUS & MAALAUS. Viivan tekoa luovuuden aktivointiin s. 93. Maalausohje s. 95. Lapsuudenkodin/kodin pohjapiirros s. PIIRUSTUS & MAALAUS Viivan tekoa luovuuden aktivointiin s. 93 Maalausohje s. 95 Lapsuudenkodin/kodin pohjapiirros s. 97 Oman elämän maalaus s. 99 Maalaa lemmikkisi s. 101 Liitteet Viivan tekoa luovuuden

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen marjo nygård mervi nygård hannu pettinen werner söderström osakeyhtiö 3 8 maalatut rintarossit 10 Pöllöhelmet 12 tikkarikoru 14 Huoparintakoru 16 Huovutettu

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA LILJOJEN VALMISTAMINEN SOKERIMASSASTA TAI MARSIPAANISTA Ota muotilla kuvio kaulitusta sokerimassasta. Pyöritä myös kukalle keskusta ja laita siihen koristeeksi heteitä ja emejä.

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ääni yhteiskunnan ulkopuolisille Opas kuvataidemenetelmien käyttöön

Ääni yhteiskunnan ulkopuolisille Opas kuvataidemenetelmien käyttöön Ääni yhteiskunnan ulkopuolisille Opas kuvataidemenetelmien käyttöön Kirsi Ekström Elisabeth Maimanen Taitto: Tuija Laurikainen Sisällys Esipuhe 1 Periaatteita 2 Välineet 3 Maailman rumin työ 4 Minän kolme

Lisätiedot

Uusi Sarjakuvantekijän. OPPIKIRJA Ilpo Koskela

Uusi Sarjakuvantekijän. OPPIKIRJA Ilpo Koskela Uusi Sarjakuvantekijän OPPIKIRJA Ilpo Koskela Piirustuspaperi. Käytä sellaista paperia, joka sinusta tuntuu parhaalta piirtää ja joka on sopivan vahvuinen. Grammamäärien ohjearvona voisi pitää 90 200 g/m2.

Lisätiedot

IKONIT, IHMISET JA SOTA

IKONIT, IHMISET JA SOTA OPETUSMATERIAALIA SUOMEN KANSALLISMUSEO IKONIT, IHMISET JA SOTA KUVATAITEEN OPETUKSEN TEHTÄVÄPAKETTI Tehtäväpaketin avulla käydään läpi ikoneihin liittyviä perustietoja ja tutustutaan ikonimaalarin käyttämään

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11 Sivu 0 / 11 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS D C E C A C 4 pistettä TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E B A E B D 5 pistettä TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS D A D B D D Kilpailu pidetään aikaisintaan

Lisätiedot

Tietokoneen osien tekovaiheet

Tietokoneen osien tekovaiheet Tietokoneen osien tekovaiheet Näyttö pahvia muovitasku paperia liimaa (erikeepperiä tai kuumaliimaa) sakset villalankaa taikataikinaa käynnistysnappiin 1. Leikkaa pahvista näytön takaosa 2. Liimaa musta

Lisätiedot

SUOJELE ELÄINTÄ -työpaja

SUOJELE ELÄINTÄ -työpaja SUOJELE ELÄINTÄ -työpaja Ikoneissa esiintyy paljon eläimiä. Ne liittyvät usein ikoneihin kuvattujen pyhien elämään. Eläin voi olla myös jonkun pyhän henkilön symboli eli vertauskuva, kuten kotka on Johannes

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 1.6.2009 KLO 10.00-12.00

PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 1.6.2009 KLO 10.00-12.00 PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 1.6.2009 KLO 10.00-12.00 1 Leija Maalaa vesiväreillä valtava iloa ja onnea kuvastava leija, joka lentää upeasti

Lisätiedot

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Yhden illan jutut Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Säilytyspussukka ompelemalla Tarvikkeet: kaksi eriväristä kangastilkkua esim 22 x 42 cm. Ohje: 1. Leikkaa kangaskappaleet

Lisätiedot

Maatilalla. Opettajan ohjeet: Kysymyksiä tokaluokkalaisille: Bingo:

Maatilalla. Opettajan ohjeet: Kysymyksiä tokaluokkalaisille: Bingo: Maatilalla Opettajan ohjeet: Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Luokka-aste: 1. 2. lk. Oppiaine: matematiikka Tarvikkeet: lyijykynä, värikynät, tehtäväpaperit monistettuna. Oppitunnin

Lisätiedot

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Mistä on parhaat kylpytekstiilit tehty? Ihanista väreistä ja yksityiskohdista. Hyvästä imukyvystä. 100% puuvillasta Helposta pesuhuollosta. Kaikissa

Lisätiedot

Piirrä ja/tai maalaa vapaalla tekniikalla ihminen/ihmisiä ja puu/puita.

Piirrä ja/tai maalaa vapaalla tekniikalla ihminen/ihmisiä ja puu/puita. Ihminen ja puu 1 Piirrä ja/tai maalaa vapaalla tekniikalla ihminen/ihmisiä ja puu/puita. toteutetaan vaakasuuntaiselle A3-arkille. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota esitys- ja sommittelutaitoon. Viestilappu-parkour*

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi Decoupagea monella eri tavalla www.slojd-detaljer.fi Decoupage on vanha tekniikka, tunnettu jo 1700-luvulla Italiassa, esineiden koristelemiseen kauniilla paperikuvilla ja kuvioilla. Sana découper on ranskaa

Lisätiedot

Siipiratasalus. Petri Sinivuori 92

Siipiratasalus. Petri Sinivuori 92 Siipiratasalus Petri Sinivuori 92 Tehtävänä on tehdä annettujen ohjeiden mukaan siipiratasalus, joka sopivalla moottorilla toimii myös sähkövoimalana. Silloin voima voidaan ottaa esim. vesihanasta ja patteri

Lisätiedot

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa

Lisätiedot

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu Vaatetusmuotoilu Teollinen muotoilu Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu Aika Maanantai 29.5. klo 11.00-12.45 Tehtävä 1 TILASTA TASOKSI Käytä lähtökohtana/ mallina ennakkotehtäväksi suunnittelemaasi

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu Teollinen muotoilu Koru- ja jalometallimuotoilu Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu Aika Maanantai 29.5. klo 11.00-12.45 Tehtävä 1 TILASTA TASOKSI Käytä lähtökohtana/ mallina ennakkotehtäväksi suunnittelemaasi

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Kenguru 2018 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2018 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset

Lisätiedot

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä.

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä. PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 7.6.2010 KLO 10.00-12.00 1 TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ Oheinen kuva esittää Richard Longin veistosta A Line in Scotland

Lisätiedot

Fiskars Boordilävistäjä

Fiskars Boordilävistäjä Fiskars Boordilävistäjä Paperi on helppo kohdistaa oikeaan kohtaan boordilävistäjän apuviivojen avulla. Suuri painike, jota on helppo käyttää. Useita eri kuviovaihtoehtoja Maksimipaperinpaksuus 180 g,

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu

Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu Vaatetusmuotoilu Teollinen muotoilu Koru- ja jalometallimuotoilu Aika Maanantai 29.5. klo 11.00-12.45 Tehtävä 1 TILASTA TASOKSI Käytä lähtökohtana/ mallina ennakkotehtäväksi suunnittelemaasi kolmiulotteista

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus).

KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus). KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus). 3. Tappikappale jaetaan merkistä lovikappaleen tappien lukumäärällä

Lisätiedot

Tehtäväpaketti Viimeinen tuomio - Ikoneita Itä-Karjalasta" -näyttelyyn

Tehtäväpaketti Viimeinen tuomio - Ikoneita Itä-Karjalasta -näyttelyyn Tehtäväpaketti Viimeinen tuomio - Ikoneita Itä-Karjalasta" -näyttelyyn Historia 1. Jatkosodan aikana ikoneiden tutkimisen ja siirtämisen taustalla oli halu suojella näitä taideteoksia, mutta se oli myös

Lisätiedot

PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013

PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013 PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013 1 TULEVAISUUDEN TONNIN SETELI Suunni ele neliön muotoinen 1000 euron seteli. Kuva-aiheena voit käy ää

Lisätiedot

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss

3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss 3M 2008. All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße 1 41453 Neuss www.scotchbecreative.de www.scotchprodukte.de Käsillään tekeminen suo mahdollisuuden luomisprosessiin osallistumiseen,

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

roombox HUOM. LUE OHJEET KERTAALLEEN LÄPI ENNEN KUIN ALOITAT KASAAMISEN.

roombox HUOM. LUE OHJEET KERTAALLEEN LÄPI ENNEN KUIN ALOITAT KASAAMISEN. roombox HUOM. LUE OHJEET KERTAALLEEN LÄPI ENNEN KUIN ALOITAT KASAAMISEN. LEIKKAA KPL:EET IRTI PRINTEISTÄ REUNOJA MYÖDEN. MUISTA VIILLELLÄ ERIKSEEN OHJEISTETUT LINJAT, JOTTA TAITOKSESTA TULEE SIISTI JA

Lisätiedot

Tulostuslaatuongelmat

Tulostuslaatuongelmat 1 Tulostusjälki on liian vaaleaa tai kuvissa tai tekstissä on tyhjiä kohtia. Varmista, että tulostimessa käytetään suositeltua paperia tai muuta tulostusmateriaalia. Tulosta materiaalille, joka on otettu

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

PIENI SUURI IDEAKIRJANEN. // Sikke Sumari, Paola Suhonen + Ivana Helsinki & Lemminkäinen.

PIENI SUURI IDEAKIRJANEN. // Sikke Sumari, Paola Suhonen + Ivana Helsinki & Lemminkäinen. PIENI SUURI IDEAKIRJANEN. // Sikke Sumari, Paola Suhonen + Ivana Helsinki & Lemminkäinen. 10 IDEAA, JOILLA LUOT PARVEKKEESTA PARATIISIN. Sikke Sumari & Lemminkäinen. 41 Älä ajattele parveketta huoneena,

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30

Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)

Lisätiedot

Verkko ja kala (ts+tn)

Verkko ja kala (ts+tn) Verkko ja kala (ts+tn) Verkon kutominen on ikivanha taito. Aluksi verkkoja kudottiin kalaverkoiksi, kasseiksi ja riippumatoiksi. Myöhemmin keskiajalla Euroopassa ruvettiin kutomaan ohuemmalla langalla

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Lataa Platonin Kappaleiden Rakentaminen - Design Sympsionics. Lataa

Lataa Platonin Kappaleiden Rakentaminen - Design Sympsionics. Lataa Lataa Platonin Kappaleiden Rakentaminen - Design Sympsionics Lataa Kirjailija: Design Sympsionics ISBN: 9789526787800 Sivumäärä: 40 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.84 Mb Miten rakentaa kestävät Platonin

Lisätiedot

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT

Lisätiedot

1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja 1. Millä värillä ikoneissa olevat sädekehät tapahtumia esittäviä kuvia? maalataan?

1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja 1. Millä värillä ikoneissa olevat sädekehät tapahtumia esittäviä kuvia? maalataan? 1. Millä nimellä kutsutaan pyhiä ihmisiä ja tapahtumia esittäviä kuvia? Ikoneiksi. 2. Mitä sädekehä pyhien pään ympärillä kuvaa? Ikuisuutta ja taivaallista valoa. käytetään tavallisena sunnuntaipäivänä?

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö

Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö Brändiohjeisto Nenäpäivä-säätiö Logo Nenäpäivä-logon kanssa voi leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä paikkoja ja sen avulla saa yllättää. Nenäpäivän

Lisätiedot

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea.

Trendinä sisustus kasvaa edelleen. Yhä useampi meistä edellyttää kauniiden värien ja pintojen lisäksi kestävyyttä, toimivuutta ja helppoa arkea. Intro IN 25 maitolasi, kehysovi valkoinen (589 ), IN 22 maitolasi, kehysovi valkoinen (429 ) sekä IN 27 maitolasi, kehysovi valkoinen (289 ), vetimet ja jalat alumiini Trendinä sisustus kasvaa edelleen.

Lisätiedot

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke

SOSIAALISET TAIDOT. Tukioppilaskoulutus /OSAVA-hanke SOSIAALISET TAIDOT Tukioppilaskoulutus 12.12.2016/OSAVA-hanke Nimen vaihto kättelyllä Kuljetaan ympäri luokkatilaa Kun kohtaat jonkun, kättelet ja sanot oman nimesi. Toinen tekee samoin. Henkilön, jota

Lisätiedot

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari 91967 SOFT COTTON Versio 1 91967 ELÄIMELLISET REPUT LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 16 ks x 19 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Toteutus Vaakasuuntaiselle A3-piirustuspaperille kuulakärkikynällä tai huopakynällä.

Toteutus Vaakasuuntaiselle A3-piirustuspaperille kuulakärkikynällä tai huopakynällä. Toistuva kuvio 1 Ideoi yksinkertainen (n. 2x2cm) kuvio. Piirrä piirustuspaperi reunojaan myöten täyteen toistamalla kuviota. Synnytä piirrokseesi kolmiulotteista syvyyttä vaihtelemalla kuvion kokoa. Kuviot

Lisätiedot

Kenguru 2017 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2017 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat 1 (5) Opiskelijabrunssi Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat Opiskelijabrunssin kuvaus Opiskelijabrunssi on vapaamuotoinen

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1

GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 GRAAFINEN OHJEISTUS OSA 1 Kaikki asiakkaidemme tarpeet liittyvät oman näkemyksen välittämiseen toiselle ihmiselle. Vain siitä on kyse, ja vain se on tärkeää. Olipa näkemys tarkoitettu sähköasentajalle,

Lisätiedot

Prosessin analysointi ja töiden viimeistely

Prosessin analysointi ja töiden viimeistely ilumuoto a st kasvatu luun ou perusk Tuntikehyksen osa-alue: D1 Logon ja mainonnan suunnittelu Kesto: 1 kaksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Pohitaan koko Mutku-opintojaksoa prosessina ja tehään töitä jotka

Lisätiedot

Kerabit Dual - asennusohjeet

Kerabit Dual - asennusohjeet Kerabit Dual - asennusohjeet Lue ohjeet huolellisesti ennen asennusta. Yleistä Alustaksi sopii raakaponttilaudoitus tai tarkoitukseen soveltuva rakennuslevy, esim. Kerabit OSB-kattolevy. Katon kaltevuus

Lisätiedot

Satuhenkilön uudet vaatteet

Satuhenkilön uudet vaatteet Kulttuuritalo Valve, Taiteilija koulussa -hanke Marianne Sotti Satuhenkilön uudet vaatteet Pukusuunnittelu -työpaja Kesto: 1x3h. Tiiviimpänä pakettina sopii kestoksi 1x2h. Työpajan sisällöt: Työpajassa

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b.

tiistai Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2: tiistai 13 17 Kaksiosainen: Suoritetaan ensin kohta a, aikaa 15 min. Sen jälkeen paperit kootaan ja aloitetaan kohta b. tehtävä 2 a OMENA ESINEENÄ Omenan voi syödä, mutta miten muuten sitä voisi

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia

Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia kymmenen kaksikymmentä kolmekymmentä neljäkymmentä viisikymmentä kuusikymmentä seitsemänkymmentä kahdeksankymmentä yhdeksänkymmentä sata satayksi satakaksi satakolme

Lisätiedot

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka) Sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille

Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille Satutunti tuntisuunnitelma Aihe: Esimerkiksi äidinkieli, kuvataide Kesto 45 min Tarvikkeet:

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

KESTÄVÄ PIPARIKUORRUTUS

KESTÄVÄ PIPARIKUORRUTUS PIPARITAIKINA AINEKSET 1 dl Dansukker Tummaa siirappia 1 dl suomalaista Dansukker Taloussokeria 2 tl kanelia 1 tl inkivääriä 1 tl neilikkaa 125 g voita tai margariinia 1 muna 4,5 5 dl vehnäjauhoja 1 tl

Lisätiedot

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE. Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE. Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen Tekninen työ Aihepiirityöskentely: KASETTITELINE Helsingin yliopisto opettajankoulutuslaitos syksy 1994 Jukka Kasurinen 1. MOTIVOINTI Aluksi keskustellaan oppilaiden kanssa, mitä erilaisia kasetteja he

Lisätiedot

Rakennusohjeet Rakenna pergola

Rakennusohjeet Rakenna pergola Rakennusohjeet Rakenna pergola Nauti kesästä ilmavaan pergolaan luodussa romanttisessa puutarhahuoneessa. Miltä kuulostaisi oma ulkoilmakylpylä romanttisesti sisustetussa pergolassa? Tai viihtyisä puolivarjoisa

Lisätiedot

Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA!

Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA! Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! PIKKUJOULUSTA ILOA PITKÄKSI AIKAA! Viettäisittekö tänä vuonna yhteistä aikaa työporukalla rauhoittuen ja/tai innostuen taiteen ja käsillätekemisen

Lisätiedot

Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit:

Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit: Ammattiportfolio Ammattiprojektissa tutustutaan 3 5 ammattiin. Lisäksi projektin on tarkoitus auttaa löytämään omia vahvuuksia ja helpottaa tulevaa ammatinvalintaa. Projekti antaa myös valmiuksia työnhakuun.

Lisätiedot

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi Tehtäväpaketti Koululaisen Reilu luokka 2009 -kilpailu jakautuu neljään aihealueeseen: minä, kaverit, meidän luokka ja meidän koulu. Jokaiseen aihealueeseen liittyy tehtäviä, joista koostuu kisan aikana

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Eläinten luokittelu Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Esiopettajalle Lehtipaja sopii osaksi esiopetuksen mediakasvatusta Menetelmä on alun perin tehty alakoululaisten l l käyttöön, tämä versio on muokattu siitä

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskarsin ShapeCutter Plus-muotoleikkurilla leikkaat helposti erilaisia muotoja joko muotosabluunoiden avulla tai vapaalla kädellä. Muotoleikkuri sopii erilaisille

Lisätiedot

Asennusohjeet ammattilaisille

Asennusohjeet ammattilaisille Asennusohjeet ammattilaisille Tämän ohje on tarkoitettu ammattilaisille mahdollistamaan paras mahdollinen lopputulos. Ei loppukäyttäjille. Valmistajan suosittelema kitti: Gyproc Promix Lite https://www.youtube.com/watch?v=blchabm0j9a

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi Tänään sukellamme liikennemerkkien runsaaseen maailmaan. Aivan aluksi sinun kannattaa etsiä päivän lehdestä liikennemerkkiaukeama.

Lisätiedot

VAKOOJAPAKKAUS VAKOOJAMERKKI ERIKOISAGENTTI ERIKOISAGENTTI ERIKOISAGENTTI VAKOOJANUMERO TOP SECRET FINGERPRINTS KOODINIMI VAKOOJANUMERO

VAKOOJAPAKKAUS VAKOOJAMERKKI ERIKOISAGENTTI ERIKOISAGENTTI ERIKOISAGENTTI VAKOOJANUMERO TOP SECRET FINGERPRINTS KOODINIMI VAKOOJANUMERO VAKOOJAMERKKI SALAISEKSI MÄÄRITELLYT SORMENJÄLJET OIKEA KÄSI 1.PEUKALO 2.ETUSORMI 4.NIMETÖN 5.PIKKURILLI 4.ETUSORMI 5.PEUKALO VASEN KÄSI KOODINIMI VAKOOJANUMERO 1.PIKKURILLI 2.NIMETÖN CLASSIFIED TOP SECRET

Lisätiedot

75059 Suuri lajittelusarja

75059 Suuri lajittelusarja 75059 Suuri lajittelusarja Peliohjeet Tämä sarjan sisältö: 632 kpl lajitteluesineitä 3 kpl onnenpyörää 6 kpl lajittelukulhoa 1 kpl muovinen lajittelualusta 1 kpl numeromerkitty arpakuutio Lajittelusarja

Lisätiedot