Paikkaperustainen aluekehittäminen. Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto, aluetiede

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paikkaperustainen aluekehittäminen. Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto, aluetiede"

Transkriptio

1 Paikkaperustainen aluekehittäminen Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto, aluetiede

2 Taustaa Mistä kaikki alkoikaan Fabrizio Barcan raportti 2009, EU:n koheesiopolitiikan uudistaminen Sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa edistävä koheesiopolitiikka Kulttuuriset ja institutionaaliset erityispiirteet, alueellinen vaihtelu Kuudes maasetupoliittinen kokonaisohjelma, strategiaryhmä Paikkaperustaisuus juurtunut maaseututoimijoiden käsitteistöön Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta -kirja Toimitimme yhdessä: M. Kattilakoski & P. Backa Ilmestyi kesäkuussa, TEM:n julkaisuja 13 artikkelia, 18 kirjoittajaa Policy-brief-paperiin, yhdessä S. Virkkalan kanssa

3 Alueneutraalia vs. paikkaperustaista Alueelliset erot kasvavat sekä paikallistuvat Selittäminen syy-seuraussuhteina hankalaa kompleksisuus, kytkeytyvyys Kasautuvaa kasvua pääkaupunkiseudulla ja maakuntakeskuksissa Toisaalta taantumisen kierre eli noidankehä periferia- ja rakennemuutosalueilla Kaskinen, Salo, Kemijärvi, mutta myös Hamina ja Kemi Why not Kyrö distillery Strateginen näkökulma paikkaperustaisuuteen Huomioi koko maan kehittämisen tulevaisuuteen suuntautuvana mahdollisuutena Haastaa etupiiri- ja sektoriajattelun perinteistä ponnistavan aluepolitiikan Kyseenalaistaa vanhakantaisen kaupunki-maaseutu-dikotomian Maaseutu ja kaupunki mahdollistavat toinen toisensa puhdas vesi, uusiutuvat energialähteet, elintarvikkeet Alueiden käyttö vs. tilastollinen kaupungistuminen Myös metropolialue eriytyy sisäisesti ja muodostuu eritavoin pärjäävistä alueista

4 Paikkaperustainen aluekehittäminen Tunnistetaan paremmin paikallisia ongelmia ja voimavaroja: ongelmien määrittelemisen taito, jotta osataan reagoida Laaja kumppanuus ja poikkihallinnollisuus Alueen instituutiot, toimijat, yritykset ja asukkaat tuntevat paikalliset olosuhteet Tahtotila ja kyky koota, valita ja koordinoida toimintoja paikallisesti Tarkastelee yhteiskuntaa tilassa paikallisuuksien esittäminä suhteina, mittakaavoina ja verkostorakenteina Infra-näkökulma: palvelurakenteet & tekninen infra Voimautuminen, valtaistuminen, jopa innostuminen vahvistaa paikallista sosiaalista pääomaa

5 Neljä kulmakiveä Hallinto: maakuntauudistus Vahvistuuko ylhäältä alas politiikka? Miten ohjataan poliittisesti ja taloudellisesti? Uudet maakunnat: ELY & TE, sote, liikennejärjestelmät, ympäristö- ja luonnonvarat Väliportaan demokratia- ja hallintotaso vallan henkilöityminen ja keskittyminen Puhutteleeko edustuksellinen demokratia kansalaisia? Kansalaisyhteiskunta: osallistuminen Digiajan kansalaisuuden kytkeminen osallistuvaan ja keskustelevaan demokratiaan Hyvinvoinnin tärkein yksittäinen tekijä on osallisuuden kokemus Tapahtumallisuus, parvikäyttäytyminen, projektimaisuus, some Kehitystrendit ohituskaistalla: omavarais- ja vaihtotalous

6 Neljä kulmakiveä Korkeakoulut: vaikuttavuus, tutkimus ja koulutus Maantieteellisesti kattava alueellinen korkeakoulujärjestelmä on vahvuus Liitettävä nykytrendeihin muutoin kuin leikkaamalla ja toimintaa supistamalla Paikallinen tieto jalostuu osaksi laajempia tiedon konteksteja, toisaalta globaali tutkimustieto suodattuu paikalliseen käyttöön Akatemia ja Tekes rahoituksen alueellistaminen maakunnille, nk. Norjan malli Maakuntakorkeakoulut ja maaseutumaiset alueet biotalous, elämystalous Aluetalous: älykäs erikoistuminen Paikallisten vahvuuksien ja arvoketjujen tunnistaminen Heuristisen toimintaympäristön ja rakenteiden kehittäminen Teknologiat, jotka yhdistävät monia toimintoja, kuten digitalisaatio Liiketoimintamahdollisuuksien yrittäjämäinen etsiminen

7 Paikkaperustaisen aluekehittämisen malli Monimuotoistuvat alueet ja paikallisuudet Eri alueilla eri ongelmia, vahvuuksia, haasteita ja mahdollisuuksia Hallinto, yritykset, kansalaisyhteiskunta ja korkeakoulut vuorovaikutuksessa Maaseudun ja kaupungin liitokset ja liukumat tunnistetaan Verkostomaisen toimijuuden aikakausi Toimijuus korostuu, sillä asiat eivät tapahdu ilman toimijoiden aktiivisuutta sekä niiden välistä yhteistyötä digi-kansalaisuus, reaktiivisuus Hyvinkin erilaisten intressien yhteensovittaminen moniääninen uuspaikallisuus Yllättävien yhdistelmien ja outojen menestyjien ilmaantuminen Maakunnat ja kunnat Maakuntiin perustuvat aluetaloudet, toiminnalliset alueet huomioitava hallinnon kehittämisessä Sosiaallisten innovaatioiden ja yhteiskunnallisen eheyden perusta luodaan edelleen kunnissa tätä voimavaraa ei saa uudistuksen yhteydessä hukata

8 Maaseutu-kaupunki-jatkumo Verkostomainen yhteiskunta Paikkaperustaisen aluekehittämisen malli Paikkaperustainen aluekehittäminen Valtio- ja aluehallinto mahdollistajana Alue Paikka Osallisuuden kokemus kansalaisyhteiskuntana Älykäs erikoistuminen aluetalouden perustana Korkeakoulut tutkimus- ja koulutusympäristöinä tekno, tahto, tunne

9

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto

Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa -seminaari 16.5.2017 Maakuntauudistus,

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueet 2/2017. Paikkaperustainen aluekehittäminen strategisena ohjenuorana

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueet 2/2017. Paikkaperustainen aluekehittäminen strategisena ohjenuorana Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueet 2/2017 Paikkaperustainen aluekehittäminen strategisena ohjenuorana Paikkaperustainen aluekehittäminen strategisena ohjenuorana Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja verkosto @Maaseutupolitiikka #maaseutupolitiikka VUODESTA 1988 NYKYPÄIVÄÄN 1988-1991 Maaseudun kehittämisprojekti 1992-1994 Maaseutupolitiikan neuvottelukunta 1995-2015

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on

Lisätiedot

UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA STATE-OF- THE SMART UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA

UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA STATE-OF- THE SMART UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA STATE-OF- THE UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA SMART Paikkaperustainen aluekehittäminen ja kuntien elinvoima KUNTIEN ELINVOIMAISUUS JA KASVU, Liminka 12.5.2015 Professori Perttu

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä

Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä TEM ja aluetieto Tutkimuksen agenda maakuntauudistuksen kynnyksellä 1.12.2016 Ohjelma 12.00 Tervetuloa! Johdattelu iltapäivän ohjelmaan Ajankohtaista aluetiedon saralta Hanna-Maria Urjankangas, TEM 12.20

Lisätiedot

Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys. Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja

Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys. Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja 12.1.2004 Yhteiskunnallisten ongelmien kaksi luonnetta Kesyt ongelmat Voidaan määritellä helposti Ongelmien

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

Mitä löytyy faktojen takaa?

Mitä löytyy faktojen takaa? Mitä löytyy faktojen takaa? Hilkka Vihinen Luonnonvarakeskus HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN PARLAMENTAARISEN TYÖRYHMÄN SEMINAARI 27.2.2019 Luonnonvarakeskus Mitä löytyy faktojen takaa? Missä nyt ollaan harvaan

Lisätiedot

Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina

Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina Glokaali paikkakunta tulevaisuuden kehittäjäauktoriteettina Kaupunki-maaseutu -suhteen uudistuminen -foorumi Kouvola 10.6.2010 Tutkimusjohtaja, dos. Torsti Hyyryläinen Ruralia-instituutti Mikä on Suomen

Lisätiedot

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Puhtaan energian liiketoimintamahdollisuudet 11.11.2013, Oulu Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Globaalit ympäristöhaasteet Tuotannon siirtyminen halvempiin maihin Kasvava väestömäärä

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi

Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi Tulevaisuuden kuntaa tekemässä - Hallituksen Tulevaisuuden kunta-reformi 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ylijohtaja Päivi Laajala Tulevaisuutta on vaikea

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Erityistä huomiota tulisi myös kiinnittää vaikeassa elämäntilanteessa elävien ja vähän osallistuvien osallistumismahdollisuuksien turvaamiseen ja vahvistamiseen. Demokratiapolitiikan

Lisätiedot

UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA STATE-OF- THE SMART UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA. Saaristo-ja aluepolitiikan kehittämistarpeet

UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA STATE-OF- THE SMART UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA. Saaristo-ja aluepolitiikan kehittämistarpeet UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA STATE-OF- THE UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA SMART Saaristo-ja aluepolitiikan kehittämistarpeet Valtakunnallinen saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 1.-2.6.2015

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

1.1 Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa

1.1 Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa Saapuneiden hakemusten lukumäärä VN TEAS 09 haku PAINOPISTEALUE. HYVINVOINTI, YHDENVERTAISUUS JA OSALLISUUS. Sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja sen rakenteet maakunta- ja sote-uudistuksessa VNK/68/8/08.

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä. Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, Asko Peltola

Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä. Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, Asko Peltola Maakunnan liitto maaseudun kilpailukyvyn kehittäjänä Maaseudun kilpailukyky -seminaari Mustiala, 17.9.2009 Asko Peltola Mikä on maakunnan liitto? Suomessa on 19 maakunnan liittoa (+ Ahvenanmaa) Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

LIITE. Tietokone työvälineenä 3 op: word, excel, powerpoint, unix Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistymisopinnot 10 op

LIITE. Tietokone työvälineenä 3 op: word, excel, powerpoint, unix Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistymisopinnot 10 op Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto (180 op) / ALUETIEDE Aluetieteen pääaineopinnot 82 op: Aluetieteen perusteet 5 op Julkinen johtaminen 5 op Oikeus yhteiskunnassa 5 op Hyvinvointipalvelujen hallinto

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Lapin yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Lapin yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston ajantasaisen

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus

Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Kuituverkkojen rooli maaseudun kehittämisessä. FT, Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto

Kuituverkkojen rooli maaseudun kehittämisessä. FT, Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto Kuituverkkojen rooli maaseudun kehittämisessä FT, Ilkka Luoto, Vaasan yliopisto 26.4.2016 Paikallisuus globalisaatiossa Globalisaatio hyvässä ja pahassa Pinta-alaltaan laajassa maassa luonnonvarat ja paikalliset

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,

Lisätiedot

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset

Lisätiedot

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus www.omahäme.fi Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus 10.4.2017 Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Maakunnat, valtio ja kunnat yhdessä: Maakunnat toimivat aluekehittämisviranomaisina

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Kaupunkiohjelmat esittelyssä

Kaupunkiohjelmat esittelyssä Kaupunkiohjelmat esittelyssä Katja Palonen, neuvotteleva virkamies, VM Hanna-Maria Urjankangas, erityisasiantuntija, TEM Olli Maijala, neuvotteleva virkamies, YM Monimuotoinen kaupunkipolitiikka Kestävän

Lisätiedot

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen. Asko Peltola Valmistelujohtaja Eteläpohojalaasia näkökulmia maakunta- ja sote-uudistukseen Asko Peltola Valmistelujohtaja 17.4.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? - Suomessa kunnalla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kunnan

Lisätiedot

Aluestrategia 2020 ja EU:n alueja rakennepolitiikan valmistelu

Aluestrategia 2020 ja EU:n alueja rakennepolitiikan valmistelu Aluestrategia 2020 ja EU:n alueja rakennepolitiikan valmistelu Alivaltiosihteeri Heikki Aurasmaa Työ- ja elinkeinoministeriö Rovaniemi 5.5.2010 Suomen aluekehittämisstrategia 2020 I Suomen aluekehittämisstrategia

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu 2010 -luvulla Veijo KAVONIUS Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö 3.2.2010 Aluestrategia 2020 työ Valmistuu

Lisätiedot

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Tampereen kaupunkiseudun tonttipäivä Museokeskus Vapriikki 22.3.2018 Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maija Neva Miltä tulevaisuus näyttää?

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA. Auttaja lähellä sinua

JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA. Auttaja lähellä sinua JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA Auttaja lähellä sinua Järjestötoiminta luo kansakuntaa Järjestöjen merkitystä voi arvioida - arvojen - osallisuuden - sosiaalisen pääoman kautta - hyvän hallinnon kautta

Lisätiedot

Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen

Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen Kohti Alueiden Suomea Hanna Huttunen 11.11.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös,

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Pohdintaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen roolista tulevissa maakunnissa. Sakari Möttönen

Pohdintaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen roolista tulevissa maakunnissa. Sakari Möttönen Pohdintaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen roolista tulevissa maakunnissa Sakari Möttönen 13.10.2016 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kaksi päätehtävää Auttamis- ja edunvalvontatehtävä (jäsenhyötytehtävä)

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Vanhan kauden kokemuksia hyödyntäen uudelle kaudelle. Vierumäki 3.3.2014

Vanhan kauden kokemuksia hyödyntäen uudelle kaudelle. Vierumäki 3.3.2014 Vanhan kauden kokemuksia hyödyntäen uudelle kaudelle Vierumäki 3.3.2014 Elinvoiman ydin TAHTO YHTEISESTI RESURSSIT YHTEEN TEKEMINEN YHDESSÄ Aluekehittämisen historialliset kaaret - rakennemuutoksen 3-kierre

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki OECD:n hallintoministerikokous Helsinki 28.10.2015 Ensimmäinen Suomessa koskaan järjestetty OECD:n ministeritason kokous Suomi isännöi OECD:n hallintoministerien kokousta Helsingissä 28.10.2015. Kokouksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Satu Tolonen ja Janne Antikainen TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Työpaja 13.6.2016 Väestö Väestönkehitys 1995-2015

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Tulevaisuuden organisaatiot, verkostot ja johtaminen vaikuttavuuden välineinä - Hyvä johtajuus sitouttaa, osallistaa ja yhteensovittaa

Tulevaisuuden organisaatiot, verkostot ja johtaminen vaikuttavuuden välineinä - Hyvä johtajuus sitouttaa, osallistaa ja yhteensovittaa Tulevaisuuden organisaatiot, verkostot ja johtaminen vaikuttavuuden välineinä - Hyvä johtajuus sitouttaa, osallistaa ja yhteensovittaa Dosentti LAPE, Toimiva arki hyvinvointia rakentamassa Kärkihankkeen

Lisätiedot

Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3.

Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3. Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3.2018 Keva-päivä Suurta olla pieni kansa entä tulevaisuudessa? Johtajuus Luottamus Välittäminen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus  1 Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö

Lisätiedot

Kunnat ja uusi paikallisuus 2020-luvulla

Kunnat ja uusi paikallisuus 2020-luvulla Kunnat ja uusi paikallisuus 2020-luvulla Tulevaisuuden tutkijat puhuvat valitettavan vähän tulevaisuuden kunnista, mutta kiitettävän paljon uuteen paikallisuuteen liittyvistä ilmiöistä. +6,0 % Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät Levi Päivi Salminen. Päivi Salminen, sosiaalijohtaja, Muonio 1

Sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät Levi Päivi Salminen. Päivi Salminen, sosiaalijohtaja, Muonio 1 Sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät 7-8.9.2017 Levi Päivi Salminen Päivi Salminen, sosiaalijohtaja, Muonio 1 Sosiaalitoimistot Perheneuvolat, päihdetyö Opiskelijoiden käytännön ohjaus Yhdyskuntatyö,

Lisätiedot

Kunnat ja kestävä kehitys

Kunnat ja kestävä kehitys URMI KAUPUNKIANALYYSI II Helsinki 18.1.2018 Pekka Kettunen Åbo Akademi Kunnat ja kestävä kehitys Kunnat ovat avaintoimijoita kestävän kehityksen edistämisessä Tässä katsauksessa tarkastellaan kuntien aktiivisuutta

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula

Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa Kristiina Kumpula 30.3.2017 Ihmisoikeudet voivat Suomessa varsin hyvin Paljon hyvää on tapahtunut viime vuosina: - Vammaissopimuksen ratifiointi - Seksuaalivähemmistöjen

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula)

Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula) Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula) SISÄLLYS 1. Suomen tulevaisuuden visio, Suomi 2025 yhdessä rakennettu

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 30.11.2018 vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto Satakunnalla menee paremmin kuin 10 vuoteen, Venator muodostaa poikkeuksen, mutta ei muuta kokonaiskuvaa Meillä

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Eeva Hellström Kestävän kehityksen toimikunnan ja Luonnonvarainneuvoston kokoukset 24.4.2008 Strategiprosessin asemointi Kansainvälinen

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Pikkuaho 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA

LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA 23.8.2019 Helsingin Sanomat 22.2.2019 MDI:N VÄESTÖENNUSTE 2040 OSALLISUUS HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSENÄ Paikallinen osallisuus Kyky panostaa yhteiseen

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

Paikallisesti eriytyvä maaseutu

Paikallisesti eriytyvä maaseutu 27.8.2015 Maaseutututkijatapaaminen, Säkylä Paikallisesti eriytyvä maaseutu Olli Lehtonen FT, Tutkija Maaseutupolitiikan ja maaseudun tutkimus Luonnonvarakeskus Maaseutupolitiikka ja maaseudun tutkimus

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Tilannekatsaus joulukuu 2017 Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Osana maakuntavalmistelua toteutettiin syys-marraskuun aikana tukipalveluselvitys (taloushallinto, henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä Uuden kaupungin arvosana kyseisen palvelun tai teeman osalta. Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä DEMOKRATIA KRITEERI NYKYTILAN EDUT ERILLISET KUNNAT:

Lisätiedot

Mitä tästä opimme. Olli Lehtonen; Luonnonvarakeskus

Mitä tästä opimme. Olli Lehtonen; Luonnonvarakeskus Mitä tästä opimme Olli Lehtonen; olli.lehtonen@luke.fi Yritysrahoituksen kohdentuminen Kunnissa yritysrahoitus suhteutettuna kunnan asukaslukuun korreloi tilastollisesti merkitsevästi kunnan paikallisen

Lisätiedot

Lapin asema rakennemuutoksessa Koulutusfoorumi

Lapin asema rakennemuutoksessa Koulutusfoorumi Lapin asema rakennemuutoksessa Koulutusfoorumi 14.1.2015 Vain muutos on pysyvää Julkisen talouden kestävyysvaje ja talouden kehittymisen heikot näkymät ovat pakottaneet voimakkaisiin sopeuttamistoimiin

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 13.6.2016 Kanta-Häme 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Paikalliset erityispiirteet ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Väestö 1970 Väestö 2007 Asukkaita neliökilometrillä Asukkaita neliökilometrillä Asuttamaton alue Asuttamaton alue 14.10.2014

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA?

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA? LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA? Tutkimushanke: Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Osahanke I: Osallistuminen,

Lisätiedot