Vihtijärvi Nurmijärveen? Kommentoi osakuntaliitoksen arvioituja vaikutuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vihtijärvi Nurmijärveen? Kommentoi osakuntaliitoksen arvioituja vaikutuksia"

Transkriptio

1 Kysely kunnan kotisivuilla ja saadut kommentit: Vihtijärvi Nurmijärveen? Kommentoi osakuntaliitoksen arvioituja vaikutuksia Vihtijärven kyläyhdistys on tehnyt esityksen, jonka mukaan Vihtijärvi liitettäisiin Nurmijärven kuntaan. Mahdollisesta liitoksesta on laadittu Nurmijärven lausuntoa varten vaikutusarvio, johon voi antaa vapaat kommentit pe klo 14 mennessä. Osakuntaliitosesityksen perusteena Vihtijärven kyläyhdistys esittää, että Vihtijärvi kuuluisi luonnollisimmin Nurmijärven sijainnin, liikenneyhteyksien, palveluiden saatavuuden ja kylän elinvoimaisuuden säilyttämiseen tähtäävän kehittämisen johdosta. Esityksen käsittely etenee siten, että Nurmijärven valtuusto antaa esityksestä kokouksessaan lausuntonsa ja toimittaa sen Vihtiin. Molempien kuntien lausunnot menevät valtiovarainministeriöön käsiteltäväksi siltä kannalta, onko edellytyksiä jatkaa asian valmistelua Kuntarakennelain mukaisesti. Nurmijärven lausuntoa varten kunta on käsitellyt esitystä 3.9. pidetyssä työpajassa ja hankkinut lautakuntien lausunnot. Virkamiesvalmistelussa on laadittu Vihtijärveä koskeva vaikutusarvio. Siitä on mahdollisuus antaa vapaasti kommentit perjantaihin klo mennessä. Kommentit toimitetaan Nurmijärven kunnanhallituksen tietoon kokoukseen, jossa hallitus valmistelee esitystä valtuustolle. Komentoitava selvitys Nurmijärven virkamiesvalmistelussa laadittu vaikutusarvioselvitys Taustamateriaalia Vihtijärven kyläyhdistyksen esitys Valtiovarainministeriön muistio kunnan jäsenen tekemä osaliitosesitys kuntarakennelain (1698/2009) mukaan 1

2 Saadut kommentit Lähetetty: 10/5/ :15:00 AM Nimi: Heikki Peikki Vihtiläiset vievät meidän naiset! Rajat kiinni! Mitä me sitten tehdään kun tavataan niitä kaupan kassa jonossa? Häh? Kuka ottaa vihtiläisistä vastuun? Lähetetty: 10/5/ :09:00 PM Nimi: Krista Jännäri Sijaintinsa puolesta Vihtijärvi olisi luonteva lisä Nurmijärven kuntaan. Lähetetty: 10/5/2015 1:57:00 PM Nimi: Raimo Salminen Onko selvityksessä arvioitu mitenkään runsaiden järvien mukanaan tuomia lisääntyviä virkistyskäyttömahdollisuuksia ja vapaa-ajan asunnoista saatavaa verotuloa. Kannatan kyllä ehdottomasti liitosta. Lähetetty: 10/5/2015 2:08:00 PM Nimi: Antti Rummukainen Taas pitää yksi kylä saada tappelemaan palveluista. Eiköhän näissä nykyisissäkin ole jo tarpeeksi kestämistä. Haluaako Vihtijärvi olla vielä tulevaisuudessakin Nurmijärven osana, kun kyläkoulu lakkautetaan tulevaisuudessa ja lapset siirretään mahdollisesti Röykään ala-asteelle? Miksi ei tehty samaan aikaan kyselyä Nurmijärven ihmisiltä, kun Vihtijärvelläkin tehtiin gallupia asiasta? Täällä ei haluttu kuntaliitoksia valtuustonkaan tasolla. Miksi sitten osaalueliitoksiakaan? Noppo olisi eräs mahdollisuus, jos osa-liitoksia harkittaisiin tulevaisuudessa. Rauta ja Valtatien vieressä olisi maa-aluetta runsaasti kaavoittaa. Vihtijärvi on vähän syrjässä hyvistä liikenneyhteyksistä ja muutenkin tulee investoinnit sinne kalliiksi. Lähetetty: 10/5/2015 3:48:00 PM Nimi: Kaisa Artola-Haasto Kotikunta: Vihti Omaleimainen ja vireä Vihtijärvi on luonnoltaan kaunis ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kylä. Maantieteellisesti se on etäällä Vihdin palveluista, Nurmijärven lisäksi Loppi ja Karkkila ovat monille siellä asuville luontevia asioimissuuntia. Nurmijärvellä virkamiesvalmisteluna laadittuun vaikutusarvioon ei käsittääkseni tulekaan huomioida kuin kunnan palveluita, mutta toivon, että keskustelua herätellään myös seurakunnan muuttumisesta ja Vihtijärven Anteron kappelista. Se on osa Vihdin seurakuntaa ja kappelilla on aivan erityinen syntyhistoria. Kappeli on merkittävä osa vihtiläistä kulttuuria niin historialtaan kuin nykyisiltä toiminnoiltaankin. Kunnan mahdollinen vaihtuminen vaikuttaa myös seurakuntayhteyteen ja kappelin tulevaisuuteen. Lähetetty: 10/5/2015 5:31:00 PM Nimi: Pasi Okkonen Liitetään vaan, enimmäkseen kunnollisia töissäkäyviä ihmisiä. Kunnalla verotulot kasvaa ja samoin kiinteistöverot. Tosin siitä virkamiehet ei ole tehneet laskelmia? 2

3 Lähetetty: 10/5/2015 6:33:00 PM Nimi: Juha Peltonen Nurmijärvelle liitoksesta ei ole mitään hyötyjä, haittoja sen sijaan paljon. Yhdyskuntarakenteeltaan jo valmiiksi hajanaisen Nurmijärven kustanukset lisääntyisivät mm. Vihtijärven kunnallistekniikan, koulun ja liikenteen osalta. Vihtijärveltä saatavat verotulot eivät riitä niitä kattamaan. Edessä oleva sote-uudistus mahdollistaa joka tapauksessa vihtijärveläisille hakeutua sote-palveluihin Nurmijärven alueelle, mikäli haluavat. Vihtijärveläiset eivät ole missään hätätilanteessa, vaan heidän lakisääteiset palvelunsa kuuluvat Vihdin kunnan järjestettäväksi. Lähetetty: 10/5/2015 7:34:00 PM Nimi: Minna Jokinen Mielestäni voidaan jatkaa selvitystä Vihtijärven liittämiseksi Nurmijärveen. Jos, Vihti on halukas alueestaan luopumaan ja Vihtijärveläiset haluavat nurmijärveläisiksi tulla, tietäen, ettei kunta ole vuosiin toteuttamassa kunnan järjestämää vesihuoltoa, ja että mikään muukaan ei muutu heti. Katson, että kunta tulee saamaan alueesta kiinteistöveroa, alueella asuu veronmaksajia, ja että alueella on potentiaalia lisätä kuntalaisten virkistysmahdollisuuksia. Lähetetty: 10/6/2015 7:48:00 AM Nimi: Jari Järvinen Kannatan liittämistä Lähetetty: 10/6/2015 7:56:00 AM Nimi: Ari Vienola Kotikunta: Röykkä / Nurmijärvi Selvityksessä todetaan varhaiskasvatuspalveluiden saatavuuden heikkenevän Röykän alueella. Tämä ei ole oikein hyväksyttävää eli liitosta ei voi toteuttaa ellei tätä ole jotenkin hoidettu. Koulutuspalveluiden osalta oppilaiden todetaan siirtyvän muihin kouluihin. Miten ja millä kustannuksilla? Koulukyydit ovat jo nykyisellään saaneet paljon huonoa palautetta ja niiden kentän laajeneminen varmasti vain heikentää asiaa. Piinet kylät kuten Röylkkä eivät juuri mitään kuunalta saa. Lisää pieniä kyliä ei ole toivottavaa ellei Nurmijärven kunta osaa kehittää näiden osalta toimintaa. Röykässä sentään tilanne on hyvä, mutta Vihtijärvelle tuskin syntyisi mitään kunnallisia palveluita. Nurmijärven kunnan talouis on jo nyt kuralla ja selvityksen mukaan työn määrä kasvaa ja resursseja siis tarvittaneen lisää. Tätä tuskin kattaa Vihtijärveläisten verotulot elli muut kuntalaiset saisivat maskuroolia tai väheneviä palveluita. Ei hyväksyttävää. Kylien painoarvon lisääntyminen kunnan päätöksenteossa on turhaa sanahelinää ilman konkretisointia. Eiköhän jatkossakin kolme päätaajamaa ole painoarvossaan. Aivan nolla-arvio. Mallia vireästä kylätoiminnasta voi hakea Vihtijärveltä ilman liitosta. Kunta voisi vaikkapa järjestää kylätoiminnan kehittämispäivän, jos se nähdään tärkeäksi. Turha perustelu liitokselle. Tärkein eli taloudelliset vaikutukset on puutteellisesti tehty ja selvitys tältä osin täysin rittämätön. Miksi näin vajavaiselle tekeleelle pyydetään kommentteja? Selvitys ei anna mitään perusteita liitokselle ja selvitystyö tulisi välittömästä lopettaa, koska se aiheuttaa kunnalle turhaa työtä. Lähetetty: 10/6/2015 7:58:00 AM Nimi: Esa Laitinen Vihtijärven pitää saada liittyä Nurmijärveen, mikäli haluavat. Virkamiesten tulee ottaa positiivinen kanta asiaan ja kannustaa asukkaita. Negatiivinen suhtautuminen asiaan typerää. 3

4 Lähetetty: 10/6/2015 8:06:00 AM Nimi: katja korsisaari Kotikunta: lappeenranta/kesäpaikka nyk. vihtijärvi pitäisi liittää! Lähetetty: 10/6/2015 4:25:00 PM Nimi: Erkki Muhonen Kyllä tää Kylä on tällä hetkellä jo sopivasti hajallaan elikkä ei Vihtijärveä Nurmijärveen Lähetetty: 10/6/2015 5:37:00 PM Nimi: Magnus Rögård Vihtijärvi saa liittää Nurmijärveen Lähetetty: 10/7/2015 6:03:00 PM Nimi: Jaana Diakite En näe mitään syytä, että Vihtijärvi tulisi liittää Nurmijärveen. Taloudelliseti liitoksessa jäätäisiin miinukselle. Lähetetty: 10/8/2015 8:52:00 AM Nimi: Pirjo Heilimo Vihtijärveä ei tulisi liittää Nurmijärveen. Kysymyksessä on haja-asutusalue, jossa on vähän asukkaita kaukana toisistaan. Kunnalle tulisi lisää kuluja, muttei tuottoja muutenkin tiukassa taloustilanteessa. Lähetetty: 10/8/2015 1:58:00 PM Nimi: Johanna Tervanen Painetta Röykän alakouluun tullee, jos Vihtijärven koulun toiminta ei jatku Röykän koulun tilat nykyiselläänkin ovat äärirajoilla ja luokkakoot suurehkoja. Tämä olisi hyvä huomioda, jos Vihtijärvi liitetään Nurmijärveen ja heidän oman koulunsa jatko ei ole varma. Myös päiväkodit Röykän alueella ovat täysiä. Ryhmäkokoja ei soisi kasvatettavan kovin paljon. Lähetetty: 10/8/2015 7:17:00 PM Nimi: Markku Lindfors Vesihuollon järjestäminen osuuskuntaratkaisuna tulisi ehdottomasti toteuttaa siten, että toiminnan järjestäjänä toimisi nyt Nurmijärvellä toimiva osuuskunta, eikä tulisi uutta osuuskuntaa. 4

5 Lähetetty: 10/8/2015 7:55:00 PM Nimi: Ilkka Ojansivu Nurmijärven virkamiesten vaikutusarvioselvityksestä on luettavissa, että vesihuolto Vihtijärvelle maksaisi yhteensä 8 miljoonaa euroa. Edelleen selvityksestä on ymmärrettävissä, vaikka tältä osin selvitys on epäselvä, että laskun maksaa Nurmijärven vesilaitos eli sen asiakkaat. Tältä tavoin ajatellen kuntaliitos ei ole perusteltu, koska se ei saa aiheuttaa kuluja vesilaitokselle. On pidettävä mielessä, että vaikka Vihtijärvi on kylä, se on samalla on hajaasutusaluetta Myöskään selvityksessä mainitun siirtoviemärin maksattaminen vesilaitoksen asiakkailla ei ole perusteltu ja olisi ao säädösten vastainen. Siirtoviemärin maksaja ei kylläkään selvityksestä ilmene, mutta paikallislehdestä on ollut luettavissa, että siirtoviemäri tulisi vesilaitoksen eli sen asiakkaiden maksettavaksi. Ainoa järkevä ja perusteltu tapa Nurmijärven kannalta ajatellen kehittää Vihtijärven vesihuoltoa olisi osuuskuntaan perustuva ratkaisu, jossa osuuskunta liittää putkensa Nurmijärven nykyisiin putkiiin. Sinänsä kuntaliitokset ovat kannatettavia, jos niillä kyetään edistämään alueellista palveluiden kehittymistä. Lähetetty: 10/8/2015 8:11:00 PM Nimi: Kirsti Handolin Kohta 1 Kuntalaisvaikutukset... Yksi kylä lisää kilpailemassa kunnan resursseista." Kovin ylimalkainen toteamus. Mitä kunnan kyliin suuntaamia resursseja tässä tarkoitetaan? Mikä on suuruusluokka euroa/vuosi? Kohta 3 Organisaatio- ja henkilöstö... "Kaikkinainen työn määrä kasvaa." Yksioikoinen näkemys. Myös verotulot kasvavat. Eikö myös kunnan työntekijöiden työpaikkojen säilyminen olisi näin varmempaa? Kohta 4 Taloudelliset vaikutukset, investointitarve "n e peruskorjaukset tulossa 2020-luvulla, mikäli koulu ja päiväkoti jatkavat." Eikö ensin pitäisi investoida ko kiinteistön hankintaan ennen kuin Nurmijärven kunta aikoisi alkaa peruskorjata sitä?! Eli lienee aiheetonta ja ennenaikaista esittää moisia lukja. Vesihuolto: "Siirtoviemäri 0,6-1me, 7me koko alueen vesihuolto." Nurmijärven vesihuollon kehittämissuunnitelma on vasta luonnosvaiheessa eikä mitään päätöstä ve B:n valitsemiseksi ole tehty. Luontevaa olisi lähteä Nurmijärvellä jo toteutuneissa hankkeissa tapahtuneesta kylien omatoimisuudesta, jota jo Vihrijärvelläkin on toteutettu vesiosuuskunnan muodossa. Ei myöskään ole Nurmijärven Vesilaitoksen lausunnon mukainen. Eli siirtoviemärieurot perusteltuja, muut ei! " Lähetetty: 10/8/2015 9:38:00 PM Nimi: Teppo Kilpeläinen Hei, Empä ole nähnyt asenteellisempaa selvitystä. Kuten päättäjien toiminta Nurmijärvellä, esitys kuvaa taajama-ajattelua. Vihtijärven kylässä ei nähdä juuri mitään hyvää. Tuskin sieltä saataisiin edes verotuloja kun sitä ei ole vaivauduttu selvittämään. Sevityksen pohjalta ei kai voi odottaa muuta kuin kielteistä liitymispäätöstä. Toivotan vihtijärveläiset tervetulleeksi Nurmijärvelle. Jospa Nurmijärven päättäjät oppisivat vihtijärveläisiltä miten kylissä voidaan toimia, onhan Vihtjärvi ollut vuoden kylä Suomessa. Lähetetty: 10/9/2015 9:40:00 AM Nimi: Kalevi Laine 1. Virkamiesvalmistelu on kovin yksipuolinen.siinä nähdään vain ongelmat ja kulut esim. siirtoviemärin rakentaminen. Pitäisi tutkia tarkemmin, mitä etua siitä olisi kunnallemme, vaikka kiinteistöverojen muodossa. 2.Tekninen lautakunta haluaa lisäselvityksiä. 3. Selvitettävä Vihtijärven kyläläisten kanssa: mitä he haluavat kunnaltamme! 5

6 Lähetetty: 10/9/2015 1:22:00 PM Nimi: Sakari Kuikka Kotikunta: Nurmijrävi Mahdollisen Vihtijärven liittäminen Nurmijärven kuntaan tuo alueena hyvän järvialueen, johon valmiiksi kaavoitettuna kymmeniä yksityisessä omistuksessa olevia rantatontteja, jota kautta tulevaisuudessa mahdollisuus saada lisää verotuloja kuntaan, nykyisen olemassa olevan verotulon lisäksi. Muut siellä olevat alueen palvelut, koulun ala-aste, päiväkoti ja kirjasto eivät liene niin suuri rasite, kuin vaikutusarvioselvityksessä on maalailtu Nurmijärven kunnalle. Eli lisää mielenkiintoisen alueen kautta asukkaitta, vapaa-ajan asumista sekä verotuloja Nurmijärvelle. Vesihuollon järjestäminen taajamaisessa kuitenkin suhteellisen pienessä kiinteistömäärässä haasteellisempi hanke niin poliittisesti kuin toteuttamismielessä. Alueen luonteen omaisesti yksi ratkaisu voisi olla hoitaa vesihuoltoa rakentamalla runkoviemäri / vesijohto Röykän taajamasta Vihtijärvelle ja perustaa vesiosuuskunta sinne, mikä voisi olla osa esim. Nurmijärven vesiosuuskuntia, johon pitää kuitenkin saada riittävä määrä liittyjiä alueelta, jolloin runkolinjan rakentaminen alueelle olisi perusteltavissa. Tämä sitouttaminen tulisi hoitaa paikallisesti. Asiassa kokonaisuutena enemmän positiivista potentiaalia kuin negatiivista painolastia Nurmijärvelle. Lähetetty: klo 14:42 Nimi: Marja-Leena Sandelin Vihtijärven liittämisestä Nurmijärveen ei ole selvitysten mukaan erityistä hyötyä Nurmijärvelle. Tuleeko yksi kyläpolitikoinnin kylä lisää? Ainakin alkuvuosina tietää vain rahanmenoa. 6

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio 1. Kuntalaisvaikutukset vaikutukset Vihtijärveläisten ja nykyisten nurmijärveläisten kannalta parantaako vai heikentääkö liitos palveluiden saatavuutta?

Lisätiedot

LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot. 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset

LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot. 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot 1. ryhmä 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus - palvelut lähemmäksi vihtijärveläisiä -

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

p ;

p ; Ilkka Haapalainen Gofast ky lakiasiat Kaislarannantie 47 03790 Vihtijärvi p. 0500-436189 e-mail ; : HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia Valittajat Valitus Vihdin kunnan kaavoitus- ja teknisen lautakunnan

Lisätiedot

VITAL-hanke

VITAL-hanke VITAL-hanke 1.1.2013-31.12.2014 Kyläpäällikkötapaaminen Vihtijärvi 19.11.2016 Kaarina Pullinen, Vihtijärven kyläyhdistys ry VITAL-hankkeen tarve ja tarkoitus Tarve kylien omaehtoiseen kehittämiseen kyläsuunnitelmien

Lisätiedot

Kylätoiminnan ajankohtaisia kysymyksiä

Kylätoiminnan ajankohtaisia kysymyksiä Kylätoiminnan ajankohtaisia kysymyksiä - Kylätoiminnan aktivointi - Kyliin rakentaminen - Kylien valokuituhankkeet - Kylien palveluhakemistot - Viakkaan rooli tulevaisuudessa Kyläfoorumi 1.3.2017 Pentti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

31/ /2013 Saap Iitin kunta. Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen

31/ /2013 Saap Iitin kunta. Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen 31/00.01.00/2013 Saap. 13.5.2013 Iitin kunta Iitin, Kärkölän, Lahden ja n edustajien kunta ja palvelurakennetapaaminen Muistio Aika 7.5.2013 klo 18:00 19:55 Paikka n kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

1. Lappeenrannan vesilaitoksen toiminta-alueen laajentaminen Ilottulan kylälle asti.

1. Lappeenrannan vesilaitoksen toiminta-alueen laajentaminen Ilottulan kylälle asti. Lappeenrannan Kaupunginhallitukselle 12.02.2007 Lappeenrannan kaupunki Kaupunginhallitus 15.2.2007 Tiedoksi: 141/017/2007 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Lappeenrannan kaupungin ympäristökeskus Kuntalaisaloite

Lisätiedot

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio 1. Kuntalaisvaikutukset - vaikutukset vihtijärveläisten ja nykyisten nurmijärveläisten kannalta - parantaako vai heikentääkö liitos palveluiden saatavuutta?

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN KUNTAAN (VM/1273/

TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN KUNTAAN (VM/1273/ LAUSUNTO 13.5.2015 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 00230 Valtioneuvosto TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN

Lisätiedot

Pomarkun kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta ja maksut

Pomarkun kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta ja maksut Selvityspyyntö 29.5.2018 VARELY/5755/2015 Pomarkun kunta kirjaamo@pomarkku.fi Valkjärven vesiosuuskunnan selvityspyyntö (3.4.2018) täydennyksineen Pomarkun kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta ja maksut

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad

Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad Valtuusto 95 16.05.2016 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 250 07.06.2016 sen Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin / Ansökan om att ansluta en del av Sibbo kommun till Vanda stad 1293/10.00.02/2015

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SIVU 01/2015 AIKA Torstaina 4. kesäkuuta 2015 klo 10-11 PAIKKA Eräjärven seurakuntatalo, Eräjärventie 1553 LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KOPPANEN Elina

Lisätiedot

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE OHJELMA Vesiosuuskuntaa valmistelevan työryhmän työn tulokset (Pekka Huomo) Osuuskunnan perustaminen Yhteydet kuntaan, etpähään ja Hämeen

Lisätiedot

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015

Valtuusto Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/ /2015 Valtuusto 137 07.11.2016 Esitys Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Luennon sisältö Vesihuollon organisoituminen kunnissa Mitä vesiosuuskunnat ovat ja miten

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

Laskelmat vesihuollon kustannuksista on esitetty lautakunnan esi tyslis tan liitteinä.

Laskelmat vesihuollon kustannuksista on esitetty lautakunnan esi tyslis tan liitteinä. Tekninen lautakunta 98 10.09.2015 Lausunto Vihtijärven osakuntaliitoksesta TEKLA 98 Vihtijärven kyläyhdistys ry on toimittanut Nurmijärven kuntaan esi tyksen osakuntaliitoksesta, jossa Vihdin kunnan Vihtijärven

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia

Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Palveluverkkotoimikunnan esitys - kuntalaiskyselyn tuloksia Risto Nikunlaakso 16.5.2016 1 Kuntalaiskysely palveluverkkotoimikunnan esityksestä Kuntalaisille varattiin mahdollisuus kommentoida palveluverkkotoimikunnan

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja tarve

Hankkeen tausta ja tarve Yhteiset strategiat Kaupungin strategiassa 2013-2016 todetaan että kaupungin vahvuus perustuu turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön, elinvoimaisiin kyliin, laadukkaisiin ja kustannustehokkaisiin

Lisätiedot

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmä Laatija: Aleksi Saukkoriipi Prosessi Selvitys aloitettu lokakuussa Päättynyt maaliskuussa Seuraavaksi alkaa huomautusaika kuntalaisille 30 päivää (huhtikuussa)

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous

Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Porin selvitysalueen kuntajakoselvitys Työvaliokunnan 6. kokous Aika: 7.2.2014 klo 13.00-15.50 Paikka: Merikarvian kunnatalo Läsnä: Jaana Laitinen-Pesola, pj x Aino-Maija Luukkonen x Pori Leena Jokinen-Anttila

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen

Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen Vuosikokoukselle esitetyt kysymykset ja hoitokunnan suositukset ja vastaukset niihin perusteluineen Sisällysluettelo Esitys 1:... 2 Esitys 2:... 2 Esitys 3:... 3 Esitys 4:... 4 Esitys 5.... 5 Esitys 6....

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Dnro:592/14.05.01.00/2013 Kunnanhallituksen päätös 22.9.2014 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan Ely-keskukselle Vihdin jätevesihuollon vaihtoehdot hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus)

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Vesihuoltoavustukset Vesiosuuskuntaseminaari, Vihti 27.9.2008 Ilkka Juva 1 Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto Tehtäviä mm. Vesihuollon yleinen kehittäminen toimialueella Vesihuoltolain valvontaviranomainen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/1497/ /2013 Suvi Savolainen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 11.6.2015 VM/1497/00.01.01.00/2013 Suvi Savolainen ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISESTA VIHDIN KUNNAN JA ESPOON KAUPUN- GIN VÄLILLÄ Esitys Esityksen perustelut

Lisätiedot

Viisi kiinnostavinta löytöä Johanna Viita

Viisi kiinnostavinta löytöä Johanna Viita Viisi kiinnostavinta löytöä Johanna Viita 11.12.2014 Sisällysluettelo 1. Vapaaehtoinen kuntayhteistyö kehitystiensä päässä 2. Valtion paine kuntaliitoksiin tarpeen, jos liitoksia halutaan saada aikaan

Lisätiedot

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 1 / 3 Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 LAUSUNNOT Tuusulan kunnan vesihuoltoliikelaitos pyysi lausuntoa vesihuollon toiminta-alueen päivittämisestä naapurikunnilta, Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Jalasjärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Läsnä: Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärvi, puheenjohtaja

Jalasjärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Läsnä: Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärvi, puheenjohtaja 1 Aika: 30.4.2013 klo 10.00 12.10 Paikka: Jalasjärven kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Hannu-Pekka Kivistö Jalasjärvi, puheenjohtaja Jari Isohella Kurikka, 1. varapj Markku Rintamäki Seinäjoki,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 5/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnantalo, neuvotteluhuone. Rummukainen Kari.

LEMIN KUNTA 5/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnantalo, neuvotteluhuone. Rummukainen Kari. 5/2011 54 Tekninen lautakunta Torstai 14.7.2011 klo 18.00-18.50 Kunnantalo, neuvotteluhuone Punkka Olavi Lohtander Mika Laitinen Sonja Rummukainen Kari Rämä Maija Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Buuri

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 SIVU 13/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 SIVU 13/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 SIVU 13/2013 AIKA Tiistai 17.12.2013 klo 18 19.10 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Jouko Jokinen Kaarina

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Hotelli-Ravintola Aada, Aatos kabinetti, Kauppakatu 32, Joensuu. Sivu 75 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Hotelli-Ravintola Aada, Aatos kabinetti, Kauppakatu 32, Joensuu. Sivu 75 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Vanhusneuvosto Aika 12.10.2017 klo 15:00-16:28 Paikka Hotelli-Ravintola Aada, Aatos kabinetti, Kauppakatu 32, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 75 Kokouksen avaus 3 76

Lisätiedot

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin Kyläillat 2.5.2016 ja 3.5.2016 Suomen Vesi-isännöinti Vesi-isännöitsijä Laura Laine ja vedenkäsittelyn asiantuntija ins. Viivi Virta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:05-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

YSV ry:n kysely kunnille hajajätevesiasetuksen selvityksistä. Mari Pihlaja-Kuhna/ YSV ry

YSV ry:n kysely kunnille hajajätevesiasetuksen selvityksistä. Mari Pihlaja-Kuhna/ YSV ry YSV ry:n kysely kunnille hajajätevesiasetuksen selvityksistä Mari Pihlaja-Kuhna/ YSV ry 18.9.2009 Kyselyn tuloksia tehty helmi-maaliskuussa 2009 vastanneita 53 hlöä vastaukset koskivat 84 kuntaa/ kaupunkia

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

Nurmes-Valtimo kuntaliitosselvitys. Esittelyä henkilöstölle ja kuntalaisille Kunnanjohtaja Leena Mustonen Kaupunginjohtaja Asko Saatsi

Nurmes-Valtimo kuntaliitosselvitys. Esittelyä henkilöstölle ja kuntalaisille Kunnanjohtaja Leena Mustonen Kaupunginjohtaja Asko Saatsi Nurmes-Valtimo kuntaliitosselvitys Esittelyä henkilöstölle ja kuntalaisille Kunnanjohtaja Leena Mustonen Kaupunginjohtaja Asko Saatsi Aikataulu Kuntaliitoksen mahdollinen ajankohta on 1.1.2020. Aikataulusta

Lisätiedot

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi JOENSUU: Pilkon selvittelyt Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi Joensuu seudun yleiskaava 2020:n alue YLEISKAAVA KOKO JOENSUUN ALUEELLA Joensuu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.04.2013 Sivu 1 / 1 1234/00.01.02/2013 35 Ympäristölautakunnan lausunto tekniselle keskukselle Espoon kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmaluonnoksesta ja toiminta-alueluonnoksesta

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 8/2010 82 Tekninen lautakunta. Tiistai 26.10.2010 klo 18.00 19.20. Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 8/2010 82 Tekninen lautakunta. Tiistai 26.10.2010 klo 18.00 19.20. Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 8/2010 82 Tekninen lautakunta Tiistai 26.10.2010 klo 18.00 19.20 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 46): Kunnan vuoden 2015 talousarvion konsernitavoitteena on Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta yhtiön toiminnan

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Esitys Vihtijärvenosakuntaliitoksesta Nurmijärven kuntaan

Esitys Vihtijärvenosakuntaliitoksesta Nurmijärven kuntaan 1 Vihdin kunnanhallitukselle Vihdin kunta Esitys Vihtijärvenosakuntaliitoksesta Nurmijärven kuntaan Tämä on Vihtijärven kyläyhdistys ry:n esitys osakuntaliitoksesta, jossa Vihdin kunnan Vihtijärven kylä

Lisätiedot

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä ARTTU-Kuntaseminaari Kuntatalolla 15.12.2011 Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Laaja KUNTALAISKYSELY 2011 jatkoa syksyn 2008 kyselylle Kohde: 18-80

Lisätiedot

Torstai 26.04.2012 kello 17.30 18.40. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 26.04.2012 kello 17.30 18.40. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 26.04.2012 kello 17.30 18.40 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) Hallituksen kokous 30.11.2004 Aika 26.11.2004 kello 18.10-22.30 Paikka Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, Lahti Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA TAUSTAA Markkuun seudun kyläyhdistys ja aiemmin kylätoimikunta on toiminut aktiivisesti pian 20 vuotta Kylän alueella asuu tällä hetkellä arviolta yli 300 henkeä Aktiivista ja elinvoimaista ydinmaaseutua

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu 31 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (x) (x) (x)

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu 31 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (x) (x) (x) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu 31 Kokousaika Keskiviikkona 13.3.2019 klo 18 - Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 SIVU 16/2012. AIKA Maanantai 17.12.2012 klo 18.05 19.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 SIVU 16/2012. AIKA Maanantai 17.12.2012 klo 18.05 19.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 SIVU 16/2012 AIKA Maanantai 17.12.2012 klo 18.05 19.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina Keskinen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot. PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN 2005 PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

NUORTEN VAIKUTTAJIEN KOULUTUS

NUORTEN VAIKUTTAJIEN KOULUTUS NUORTEN VAIKUTTAJIEN KOULUTUS Nuorten Noste -hanke 1 Johdanto Katsaus kunnan päätöksentekoon Kunnallisvaalit, nuorisovaalit Kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, sivistyslautakunta Oppilaskunnat, Lammin YP-ryhmä,

Lisätiedot

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas Ritasjärven Vesiosuuskunta Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas Tilaisuuden ohjelma Avaus Osuuskunnan tilanne Rahoitustarve ja -malli Kysymyksiä ja keskustelua Osuuskunta tänään Osuuskunnassa

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle? Kuntamarkkinat, 12.9.2013, Helsinki Henna Luukkonen, projekti-insinööri Kuntien tehtävät vesihuollon järjestämisessä Vesihuollon yleinen kehittäminen» Vesihuollon

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Vihdin kyläkoulut ja kylien elinvoimaisuus Pentti Saastamoinen

Vihdin kyläkoulut ja kylien elinvoimaisuus Pentti Saastamoinen Vihdin kyläkoulut ja kylien elinvoimaisuus 25.8.2015 Pentti Saastamoinen taajamakeskeinen politiikka ainakaan ei ole houkutellut lisää asukkaita Vihtiin Maria Aittoniemi, VU 13.8.2016 Kolme teemaa o kylille

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot