vaikkapa sijoitetun pääoman määrästä. Tästä poikkeuksena Orimattilassa ei ole juurikaan merkitystä. Pankki panosti vahinkovakuuttamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "vaikkapa sijoitetun pääoman määrästä. Tästä poikkeuksena Orimattilassa ei ole juurikaan merkitystä. Pankki panosti vahinkovakuuttamiseen"

Transkriptio

1 ILMOITUS Tätä kirjoitettaessa markkinakorot ovat kääntyneet selvään nousuun vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Korkotaso säilynee kuitenkin pitkässä juoksussa matalahkona enkä odota korkojen nousun vaikuttavan asuntokauppaan hidastavasti. Talletuksiin säästäville on odotettavissa hieman viime vuosia paremmat ajat edellyttäen, että inflaatiopeikko pysyy kurissa. Osake- ja raaka-ainemarkkinoilla Japanin maanjäristys ja Libyan kriisi aiheuttavat epävarmuutta, joka tekee tulevaisuuden ennustamisen vaikeaksi. Pitkäjänteisesti näille markkinoille sijoittaville kurssilaskut tarjoavat myös ns. hyviä oston paikkoja. Liikevoittomme säilyi edellisvuoden tasolla ollen lähes 1,35 miljoonaa euroa ja tilikauden voitoksi jäi tilinpäätössiirtojen ja verojen jälkeen noin euroa. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti edelleen voimakkaasti korkokatetta, mutta yhteenlasketut tuotot pysyivät miltei vuoden 2009 tasolla. Tuloksemme suhteessa riskeihin oli OP- Pohjola-ryhmän sisäisessä vertailussa huipputasoa ja kestää kyllä laajemmankin pankkivertailun. Lopullisia luottotappioita ei edellisvuoden tapaan kirjattu lainkaan ja pankin kulut vähenivät jo kolmatta vuotta peräkkäin; vuoden aikana lähes viisi prosenttia. Pankin talletus- ja luottokannat kasvoivat käsi kädessä noin viisi prosenttia kumpikin. Edellisvuotta suurempien kasvulukujen lisäksi hienoa on myös talletus- ja luottosalkkujen tasapaino, josta seuraa se, että ns. rahamarkkinoilta hankittavaan rahoitukseen ei ole Orimattilassa tarvinnut turvautua. Uusia asiakkaita vuonna 2010 pankki sai 300 kpl. Niin ikään sekä pankki- että vakuutuspalvelunsa osuuspankkiin keskittäneiden asiakkaiden määrä lisääntyi ilahduttavasti 224 kpl. Pankkimme vakavaraisuus on erinomaisella tasolla. Vakavaraisuutta mitataan omien varojen ja pankkitoiminnan riskien suhteella. Yleisesti ottaen riskit kasvavat toiminnan volyymien, esimerkiksi luottokannan kasvun myötä. Tästä aiheutuu se, että pankin on tehtävä kasvuun suhteutettua positiivista tulosta, jotta vakavaraisuus säilyy suhteellisesti ennallaan - omia varoja kun voidaan kasvattaa lähes yksinomaan tuloksen kautta. Näin ollen joskus suureltakin tuntuva vuositulos jää hyödyttämään jäseniä mahdollistaen pankin tulevan kasvun, joka taas esimerkiksi asuntorahoittamisen kautta edesauttaa paikkakunnan kehitystä ja vaikuttaa suotuisasti vaikkapa alueen asuntojen hintoihin. Omistajajäsenille maksettiin bonuksia hieman edellisvuotta enemmän eli euroa, joka on edellisvuoden tapaan reilusti yli puolet tilikauden voitosta. Bonuksilla jäsenet maksavat mm. pankkipalveluitaan ja vahinkovakuutusmaksuja. Osuustoiminta-ajatukseen kuuluu etujen ja hyötyjen tuottaminen kaikille jäsenille siinä suhteessa kuin he käyttävät osuuskunnan palveluita ja riippumatta vaikkapa sijoitetun pääoman määrästä. Tästä poikkeuksena ovat ns. lisäosuuspääomasijoitukset, joilla esimerkiksi Orimattilassa ei ole juurikaan merkitystä. Pankki panosti vahinkovakuuttamiseen kasvaneen kysynnän johdosta edelleen lisää resursseja; päättyneenä vuonna vahinkovakuutusneuvojien lukumäärä kasvoi jälleen yhdellä. Muutoinkin pankin Korkokate, t Muut tuotot, t Kulut, t Arvonalentumiset saamisista, t 20 Liikevoitto, t Kulut/tuottosuhde 65,8 % Tase, t Talletukset, t Luotot, t Järjestämättömät saamiset, t 657 Oma pääoma, josta osuuspääoma, t /1.686 Vakavaraisuussuhde 26,5 % Asiakkaat kpl Jäsenet kpl Jäsenille kertyneet bonukset, t 568 Osuuspääoman korot, t 29 Henkilöstö 24 kpl henkilöstö kehitti ammattitaitoaan suorittamalla alan tutkintoja; maa- ja metsätalouspankkiirin tutkinnon suoritti rahoitusasiantuntija Taina Pöllänen ja Arvopaperivälittäjien yhdistyksen arvostetun Sijoitusneuvojan erikoistutkinnon (APV 2) sijoitusneuvoja Marja Rajamäki. Jatkamme edelleen vastuullista toimintaa kiinteänä osana paikallista yhteisöä, josta osoituksena pankin tuki paikalliselle urheilu- ja yhdistystoiminnalle säilyy entisellä tasolla. Pankkimme on myös vuodesta toiseen ollut yksi kaupunkimme suurimmista veronmaksajista. Tunnemme vastuumme paitsi yhteiskunnallisista asioista myös ympäristöstä. Tähän liittyen on WWF myöntänyt meille jo vuonna 2004 Green Office merkin, jonka saamisen edellytyksenä on tiettyjen kriteerien mukainen toiminta luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseksi. Viime vuonna tehdyssä auktorisoinnissa säilytimme oikeuden tähän arvostettuun merkkiin. Pankki on voimakkaasti mukana myös Orimattilan kehittämisessä asuntotuotannon keinoin. Kaikki tällä hetkellä rakenteilla olevat kerros- tai rivitalokohteet, joissa on käytössä ns. asunnonostajan suojajärjestelmä, ovat osuuspankin rahoittamia ja Orimattilan OP-Kiinteistökeskuksen välittämiä. Näihin kohteisiin pankki järjestää rahoituksen erityisehdoin niin uusille kuin vanhoille asiakkaille. Asiasta saat lisätietoja kysymällä pankkimme asiantuntijoilta. Haluan vielä muistuttaa kaikkia jäseniämme siitä, että pankkimme ensimmäiset edustajistovaalit pidetään huhti-toukokuun vaihteessa tänä keväänä. Nyt lähes jäsenellämme on helppo tapa osallistua pankin päätöksentekoon ja toivonkin, että teemme heti kärkeen äänestysaktiivisuudessa tuloksen, jota on tulevina vuosina vaikea ylittää. Tietoja vaaleista ja ehdokkaista löydät tämän lehden seuraavilta sivuilta. Lopuksi haluan kiittää asiakkaita luottamuksesta sekä hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Jukka Sipilä toimitusjohtaja

2 Keskittämisetuja OP-bonusasiakkaille ja Pohjolan etuasiakkaille vuonna 2011 PÄIVITTÄISET RAHA-ASIAT Päivittäiset pankkipalvelut 45 % edullisemmin Pankkipalveluja voit maksaa OP-bonuksilla OP-Visa-ostoksista OP-bonuksia Ostoturva OP-Visalla tehtyihin hankintoihin K-Plussa-ominaisuus OP-Visa-tuoteperheen kortteihin LAINAT Lainapäätökset paikallisesti ja nopeasti OP-bonuksia asuntolainasta autolainasta opintolainasta osamaksurahoituksesta korttiluotosta Lainojen palvelumaksuja voit maksaa OP-bonuksilla SÄÄSTÖT JA SIJOITUKSET OP-bonuksia käyttö- yms. tileistä sijoitusrahastoista sijoitusvakuutuksista Saat parhaat keskittämisedut, kun olet OP-bonusasiakas ja Pohjolan etuasiakas. OP-bonuksilla voit maksaa mm. arvo-osuustilin säilytyspalkkiot uutis- ja kurssipaketin tallelokerovuokran POHJOLAN VAKUUTUKSET OP-bonuksia kodin, perheen ja ajoneuvojen vakuutus maksuista Mittaturvan ja Autoturvan vakuutusmaksuja voit maksaa OP-bonuksilla Vakuutusasiakkaan etuja K-Plussaa vakuutuksista 24 t hätäpalvelu auto-, koti- ja matkavahingoissa alle 1-vuotiaan lapsen vanhemmille henkivakuutusturvaa maksutta vuodeksi maksuton turvantarkistus jäsenetuja useiden liittojen ja järjestöjen jäsenille Kodin irtaimistovakuutuksen yhteydessä 40 % alennusta hoitokuluvakuutuksesta 20 % alennusta jatkuvista matkavakuutuksista jatkuva matkavakuutus voimassa 80-vuotiaaksi asti 20 % alennusta hevosvakuutuksista 10 % alennusta metsävakuutuksesta Etuasiakkaana saat lisäksi 10 % alennusta hoitokuluvakuutuksesta 7 % alennusta koti- ja muista omaisuusvakuutuksista 7 % alennusta tapaturmavakuutuksista ja jatkuvista matkavakuutuksista 7 % alennusta liikenne- ja autovakuutuksesta sekä 8 % lisäalennusta bonuksellisista Super-, Kevyt- tai Isokaskoista Henkivakuutuksen vakuutusmäärää korotetaan veloituksetta. Naisilla korotus on 45 % ja miehillä 30 % Kun olet etuasiakas ja OP-bonusasiakas, saat lisäksi 3 % lisäalennusta 7 %:n alennuksen lisäksi useimmista vakuutuksista Omakoti-vakuutukseen 150 euron omavastuuedun tietyissä vahingoissa LAINOPILLISET PALVELUT Perhe- ja perintöoikeudelliset sekä varallisuuden hoitoon liittyvät asiat ja niiden veroneuvonta ja suunnittelu hoituvat omassa pankissa Lainopillisten palveluiden palkkioita voit maksaa OP-bonuksilla KIINTEISTÖNVÄLITYS Käytössäsi on Suomen suurimman kiinteistönvälittäjän palvelut ja asuntokaupan ammattilaiset 250 euron alennus OPKK:n välityspalkkiosta OPKK:n palkkioita voit maksaa OP-bonuksilla MUITA ETUJA OP-Pohjola-lehti Alennuksia ja etuja yhteistyöyritystemme tuotteista ja palveluista Jäsenet kpl Edustajisto 25 jäsentä Hallintoneuvosto jäsentä Hallitus 4-6 jäsentä Toimitusjohtaja ( ) Osuuspankin jäsenten päättämisvaltaa käyttää jäsenten keskuudesta valittu edustajisto. Edustajistoon kuuluu hallintoneuvoston päätöksellä 25 jäsentä. Varsinaisessa edustajiston kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: esitetään tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus sekä hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta päätetään edellisen tilikauden tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle edelliseltä tilikaudelta päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta määrätään edustajien, hallintoneuvoston puheenjohtajan ja jäsenten sekä tilintarkastajan palkkiot vahvistetaan hallintoneuvoston jäsenten lukumäärä ottaen huomioon sääntöjen määräykset ja valitaan tarvittavat jäsenet valitaan tilintarkastaja ja mahdollinen varatilintarkastaja Edustajistoon valitut henkilöt toimivat linkkinä pankin jäsenistön ja hallinnon välillä. Lisäksi edustajiston jäsenillä voi olla uusien tuotteiden kehittelyyn ja asiakashankintaan liittyviä rooleja. Ehdokasasettelu päättyi Määräaikaan mennessä keskusvaalilautakunnalle toimitettiin kaksi listaa, joissa on yhteensä 81 ehdokasta. Ehdokkaat esitellään seuraavilla sivuilla. Äänestys tapahtuu suhteellista vaalitapaa noudattaen eli äänet lasketaan samoin kuin eduskuntavaaleissa. Äänioikeus on jäsenellä, joka on hyväksytty pankin jäseneksi viimeistään Vaalin teknisen toteutuksen hoitaa Itellan Vaalipalvelu Ehdokaslistat äänestysohjeineen ja äänestysasiakirjat lähetetään äänioikeutetuille jäsenille ja äänet lasketaan Itellan toimesta. Vaalikirjeet ovat perillä jäsenillä pääsääntöisesti torstaina Äänestys alkaa tiistaina ja päättyy perjantaina 6.5. Tulos julkaistaan viimeistään perjantaina pankin nettisivuilla op.fi/orimattila sekä Orimattilan Sanomissa ja Orimattilan Aluelehdessä. Ensimmäinen edustajiston kokous on tiistaina klo

3

4

5 Vakuutusneuvottelija Johanna Ramponen on toiminut aiemmin Pohjolan vakuutusasiamiehenä. Viime vuoden lokakuussa hän siirtyi kokopäiväiseksi vakuutusneuvottelijaksi Orimattilan Osuuspankkiin keskittyen hoitamaan maatila-asiakkaiden vakuutuspalveluita. Maatilaasiat ovat tuttuja Johannalle ihan käytännössäkin. - Olen ollut nuorena emäntänä lypsytilalla Hauholla, joten maatilan töistä ja asioista on kokemusta. Siitä on paljon hyötyä nykyisessä työssäni. Johanna on puhelimitse yhteydessä asiakkaisiin ja kutsuu vakuutuskartoitukseen konttorille. Tämän jälkeen sovitaan tilakäynti, jolloin Johanna käy asiakkaan luona. Tässä yhteydessä tehdään yhdessä asiakkaan kanssa selvitys vakuutettavasta omaisuudesta. - Selvitys omaisuudesta on tärkeää riskien tunnistamista ja pohdintaa siitä, miten niitä parhaiten voisi hallita. Vahinkojahan halutaan välttää ja se on toki helpompaa, kun tiedetään mahdollisimman tarkkaan olemassa olevat riskit. - On tärkeää saada asiakkaalle oikein mitoitetut vakuutukset. Mitoituksen tekemisessä auttaa, kun tutustun asiakkaan kanssa hänen omaisuuteensa kuten esimerkiksi navettaan ja työkoneisiin. Samalla selvitetään, minkälainen riskinkantokyky asiakkaalla on itsellään ja halutaanko riskejä antaa vakuutuksen kautta vakuutusyhtiölle kannettavaksi. Vakuutuksen kattavuus ja turvan riittävyys ovat niitä oleellisimpia asioita. Ali tai ylivakuuttaminen kun ei hyödytä mitään, toteaa Johanna. Tilakäynnin jälkeen vakuutustarjous esitellään asiakkaalle pankissa ja samassa yhteydessä voidaan allekirjoittaa sopimukset. Asiakkaan entisten vakuutusten irtisanominen hoituu samalla vakuutusneuvojan toimesta. Johanna vieraili Osuuspankin maatila-asiakkaiden yhteyshenkilön Taina Pölläsen kanssa loppuvuonna Anne ja Pauli Sipilän maatilalla. Sipilät valitsivat jo jokin aika sitten vakuutusyhtiökseen Pohjolan. - Halusin varmistaa asiakkaiden tyytyväisyyden kokonaisuuteen, kun itse olin heille kertonut mahdollisuudesta ottaa meiltä vakuutukset, kertoo Taina. Sipilät kertovat, että vakuutusyhtiön vaihtoon vaikutti eniten hyvät keskittämisedut ja vakuutusten kattavuus. Eikä vakuutusyhtiön vaihto ollut hankalaa. Vakuutuksia ei ole aina helppoa ymmärtää, mutta kun asiantuntijan kanssa käydään ehdot ja muut läpi niin kyllä ne silloin selviää. Ja aina pitää kysyä, jos joku asia meinaa jäädä epäselväksi. Sipilöillä oli onneksi Pohjolan vakuutukset mitoitettu oikein, koska vahingoiltakaan ei ole vältytty. - Meillä oli noin hehtaarin alalla myrskyvahinko. Lisäksi yksi työko- neista hajosi, joten korvauksia on jouduttu hakemaan. Näissäkin tilanteissa olemme tyytyväisiä uuteen vakuutusyhtiöömme, koska meidän asioihin paneuduttiin tosissaan. Konevahingossa vakuutusyhtiö selvitti ensin, kannattaako kone korjata vai korvata uudella koneella. Tämä vei jonkin aikaa, mutta asiakkaat saivat väliaikatietoa myös selvityksen aikana. - Meitä pidettiin hyvin ajan tasalla, ja päätöksenä oli koneen korjaaminen. Suosittelemme kyllä muillekin Pohjolan vakuutuksia. Orimattilan Osuuspankin asiakkaat voivat hoitaa päivittäisiä pankki- ja vakuutusasioitansa itselleen parhaiten sopivalla tavalla ja ajalla verkkopalvelussa tai puhelimitse. Konttorissa tarjotaan kassapalveluiden lisäksi neuvontaa, ja ajanvarauksella asiantuntijapalveluita henkilö- ja yritysasiakkaille niin rahoitukseen, vakuutuksiin, varallisuudenhoitoon kuin muihinkin vaativampiin taloudenhoitoon tai lakiasioihin liittyviin kysymyksiin. - Myös verkkopalvelussa on kattava palveluvalikoima ja laajin mahdollinen aukioloaika, ympäri vuorokauden. Asioita pääsee siis hoitamaan netin kautta, milloin vaan. Eniten verkossa hoidetaan laskujen maksua, mutta kannattaa hyödyntää myös muita op.fi:n mahdollisuuksia, kertoo myyntipäällikkö Eveliina Vuorenpää. Verkkopalvelussa on helppo suunnitella ja toteuttaa taloudenpitoon liittyviä päätöksiä, olipa sitten kyse lainoista, sijoittamisesta tai vakuuttamisesta. Siellä on tietoja ja vinkkejä sekä erilaisia kartoituksia, laskureita ja hakemuksia. Pankille voi myös lähettää asiakasviestin verkon kautta. Sen avulla voi kysyä lisätietoja nykyisistä tai uusista palveluista. Yksilöidyn valtuutuksen jonkin tietyn asian hoitamiseksi voi tehdä verkkovaltakirjan avulla. - Monet asiakkaat ovat myönteisesti yllättyneitä kuullessaan, mitä kaikkea op.fi:ssä voikaan tehdä. Esimerkiksi bonuslaskurilla voi laskea, kuinka paljon OP-bonuksia itselle tai perheelle voisi kertyä. Rahoitustarpeessa taas luottoneuvottelu kannattaa aloittaa täyttämällä luottohakemus verkossa. Ja lainalaskurin avulla voi helposti selvittää, minkälainen lyhennyserä tai laina-aika sopii omaan tilanteeseen. Omia pankki- ja vakuutusasioita pääsee hoitamaan verkossa tekemällä pankissa OP-Verkkopalvelusopimuksen. Pankista saa henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen, salasanan ja avainlukulistan. Sopimusta tehtäessä asiakkaan henkilöllisyys todennetaan - Minut tavoittaa parhaiten soittamalla numerooni Mikäli olen varattuna, kannattaa jättää soittopyyntö vastaajaani, niin soitan takaisin. Tervetuloa käymään. Samallahan voi hoitaa myös ajankohtaiset pankkiasiat, vakuutusten lisäksi, hymyilee Johanna. voimassa olevasta passista, henkilökortista tai Suomen poliisin jälkeen myöntämästä ajokortista. Asiakaspalvelun parantamiseksi pankissa on otettu käyttöön uusi puheluiden ohjausjärjestelmä, jotta asiakkaiden puheluihin pystytään vastaamaan mahdollisimman nopeasti. Mikäli palvelunumeroissa on ruuhkaa, asiakas voi jäädä puhelujonoon odottamaan asiantuntijan vapautumista. Jos jonotusaika jatkuu yli kahden minuutin, tarjotaan asiakkaalle mahdollisuutta jättää soittopyyntö. Se jätetään näppäilemällä puhelimen näppäimistöllä suuntanumero ja puhelinnumero, johon halutaan pankista soitettavan. - Tavoitteemme on vastata mahdollisimman moneen puheluun ilman jonottamista, mutta ruuhkatilanteiltakaan ei voi aina täysin välttyä. Silloin toivomme, että asiakas jättää meille palvelunumeroon soittopyynnön, jotta voimme soittaa takaisin. Näin asiakkaan asia saadaan hoidettua mahdollisimman pian. Tulevia puheluita eri palvelunumeroihin pyrimme ohjaamaan myös niin, että asiakas saisi asiaansa ratkaisun ilman puhelun siirtämistä pankissa henkilöltä toiselle. Puhelinnumero pankkiin soitettaessa kannattaakin näppäillä sen mukaan, mitä asia koskee. - Esimerkiksi laina-asioissa soitetaan Asunto ja muut luotot - palvelunumeroon ja ajanvarauksissa taas on oma numeronsa , opastaa Eveliina.

6 Asiakaskuntamme vaurastuu nopeasti. Nykyinen, vahvasti kasvanut, OP-Private -palvelumme on suunnattu asiakkaille, joilla on yli euron sijoitusvarallisuus. Tämän lisäksi haluamme tarjota laadukasta varallisuudenhoitoa myös niille varakkaille asiakkaille, jotka eivät vielä täytä OP-Private kriteereitä tai eivät koe tarvitsevansa valtakirjavarainhoitoa, kertoo myyntijohtaja Iikka Laurikainen. OP-sijoituspalvelussa asiakkaan asioita hoitaa nimetty yhteyshenkilö, joka meillä Orimattilassa on aina APV1 tai APV 2 tutkinnon suorittanut sijoitusten vahva osaaja. OP-sijoituspalvelussa asiakkaalle tehdään käytännössä sijoitusvakuutuksen sisään kunkin omaa sijoitustavoitetta vastaava sijoitusratkaisu, jonka valintojen taustalla on OP-Privatessakin hyödynnettävä OP-Pohjola-ryhmän oma sijoitustutkimus ja suositukset. Rahastojen salkunhoito tapahtuu keskitetysti Pohjola Varainhoidossa. Muutoin varallisuudenhoidon tuotepaletti on sama kuin kaikilla OP-Pohjola-ryhmän asiakkailla kertoo viime syksynä APV 2 tutkinnon suorittanut sijoitusneuvoja Marja Rajamäki. OP-Private puolestaan on kokonaisvaltainen palvelu, joka on rakennettu vastaamaan varakkaimpien, vaativimpienkin asiakkaiden yksilöllisempiä tarpeita. OP-Private -palveluun kuuluu lisäelementtejä, joita ei ole tarjolla muille asiakkaille, kuten sijoitusasuntopalvelu sekä maksuton lainopillisten tarpeiden kartoitus sekä 10 % lisäalennus Pohjolan Mittaturva tuotteista. Säästäminen ei ole uusi asia. Aina on säästetty tavalla tai toisella vaikkapa elintarvikkeita, tavaroita tai rahaa jonkin tiedossa olevan tai ennakoimattoman varalle tulevaisuuteen. Meitä säännöllisesti säästäviä on jatkuvasti enemmän ja enemmän. Historiassa säästäminen on aina kannattanut. Jatkuvat pienemmät sijoituserät ja pitkä aika tasoittaa aikaajoin eteen tulevia nousuja ja laskuja. Ja kuten on nähty niin niitähän riittää... Vaihtoehtoja on tarjolla paljon, jopa liian paljon monien mielestä. Toiselle riittää säännöllinen kuukausittainen rahan siirtäminen toiselle tilille, kun taas toiselle on tärkeää hajauttaa useaan eri kohteeseen eri suunnitelmia, tavoitteita ja aikajaksoja varten, itselle tai jälkikasvulle. alle vuoden tähtäimellä toteutettavia 1-5 vuoden tavoitteella toistaiseksi ilman aikarajaa eläkeaikaa ajatellen tehtyjä säästösuunnitelmia. Rahastosäästäminen ei tarkoita pelaamista osakkeilla vaan määrätietoista ja suunniteltua varojen hoitoa ja kasvattamista. Mikä on sinun suunnitelmasi? Tärkeintä ei ole millintarkka tuotteiden vertailu ja itsensä opettaminen sijoittamisen moniosaajaksi. Tärkein päätös on aloittaa säästäminen nyt tavalla tai toisella. Kun kokemusta karttuu voi säästöjen kohdetta muokata matkan varrella. Me autamme sinua valinnoissasi. Aloita tänään ja kysy aina ensin meiltä! P

7 Katja Ståhlin perustama Taidepäiväkoti Launeen Satakieli Oy aloitti toimintansa neljä vuotta sitten, jolloin ensimmäiset lapset tulivat hoitoon. Päiväkoti on taidepainotteinen ja sen valikoimassa on kaikki ilmaisualat. Näin lapset saavat ilmaista itseään mahdollisimman monipuolisesti muun muassa kuvataiteen, musiikin ja tanssin avustuksella. - Monissa perheissä lapset viedään päiväkotipäivän jälkeen vielä muskariin tai lasten tanssiin, mutta Taidekodin lasten ei tarvitse enää illalla lähteä erikseen näihin harrastuksiin. Syksyllä päiväkodin toiminta muuttaa naapurissa sijaitsevan kiinteistön tiloihin, joihin remontoidaan päiväkodille omat 500 neliön tilat. Uusin tiloihin on tulossa muun muassa erillinen jumppasali ja iso ateljeehuone. Remontin jälkeen meillä on 42 hoitopaikkaa yli 3-vuotiaille lapsille, iloitsee Katja. Heti yrityksen perustamisen yhteydessä tehtiin pankissa sopimus e-laskujen lähettämisestä ja vastaanottamisesta. Tiedotin asiakkaitani e-laskumahdollisuudesta pankista saadulla mallikirjeellä, mutta vain muutama otti e-laskun käyttöön. Kirje saattoi jäädä lasten vanhemmilta hoitokassin pohjalle ja asia unohtui monelta kokonaan. Siksi jouduin jatkamaan työlästä paperilaskuttamista, johon nyt haluan muutosta. - Keskustelimme Katjan kanssa e-laskutuksen uudelleenkäynnistämisestä ja sovittiin, miten asia yhdessä hoidetaan. Asiakkaita informoidaan nyt uudistetulla tiedotteella, joka sisältää myös e-laskun käyttöönoton tarkat ohjeet. Yleisesti e-laskujen vastaanottaminen on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Esimerkkinä tästä, OP-henkilöasiakkaat saivat vuonna 2010 verkkopalveluunsa 4,8 miljoonaa e-laskua, kertoo yritysrahoituspäällikkö Merja Räihä. E-laskupalvelun käyttöönotto ei vaadi suuria investointikustannuksia - sen voi ottaa käyttöön myös ilman ohjelmistohankintoja ja -päivityksiä OP-Pohjolan työkalujen avulla. E-laskupalvelun avulla yritys voi palvella asiakkaitaan paremmin, kun laskut saa lähetettyä suoraan asiakkaan verkkopankkiin tai yrityksen pankkiyhteysohjelmaan. Samalla säästää postitus- ja laskutuskuluissa. Tarpeen mukaan neuvomme asiakkaitamme käyttöönotossa ihan kädestä pitäen, jatkaa Merja. E-laskutuksen myötä tulevan ajansäästön Katja aikoo hyödyntää itselleen. Meinaan loikoilla sohvalla tekemättä mitään. Se on tällä hetkellä hyvin harvinaista, naurahtaa Katja.

8 Orak Oy on orimattilalainen yritys, joka on valinnut kumppaneikseen Orimattilan Osuuspankin ja OP-kiinteistökeskuksen. Yhteistyössä on rakennettu, markkinoitu ja myyty useita omakotitaloja vuosien saatossa. Orak Oy on Matti Salosen ja Ulla Laapotin yhteinen yritys. - Orak Oy on perustettu vuonna 2004 ja päätoimiala on rakentaminen. Uudisrakentamisen lisäksi teemme myös remontteja ja toimimme myös vastaavana työnjohtajana omakotitalojen rakennustyömailla, Ulla selvittää yrityksen taustaa. - Matti on toimitusjohtaja ja minä olen hallituksen puheenjohtaja. Osaamisemme perustuu laadukkaaseen työhön, jonka perustana on pitkä ja monipuolinen työkokemus ja hyvä rakennuspuolen koulutus, Matti on rakennusmestari ja minä olen rakennusinsinööri/di. - Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön, joka alkaa jo uuden omakotitalon rakentamisen suunnitteluvaiheesta. Käymme silloin Matin ja Ullan kanssa keskusteluja parhaista mahdollisista ratkaisuista, selvittää puolestaan Orimattilan OP-Kiinteistökeskuksen myyntipäällikkö Pauli Tomming. - Uusimmat rakentamiseen liittyvät trendit sekä myös kodinkoneet ja keittiökalusteet ovat asioita, joita yhdessä pohdimme, jotta tulevat asukkaat saavat laadukkaan ja toimivan sekä nykyaikaisen kodin itselleen. Esimerkiksi muutama lisäneliö makuuhuoneisiin ei maksa suhteessa kokonaisuuteen paljon lisää, mutta vaikuttaa asumismukavuuteen ratkaisevasti. Ulla, Matti ja Pauli toteavat uuden projektin rakentuvan aina niin, että se on samalla myös hyvin myyvä. Rakennuspaikalla on suuri merkitys, ja siksi uusi kohde halutaankin usein rakentaa Orimattilan keskustaajaman läheisyyteen. Orimattilan kaupunki pystyy tarjoamaan erittäin hyviä ja viihtyisiä asuntoalueita, joille on oikeastaan ilo rakentaa uusia koteja. - Yhteistyömme on alkanut jo vuonna Me rakennamme omakotitalon lähes valmiiksi, jonka jälkeen Pauli ja OP-Kiinteistökeskuksen kiinteistönvälittäjät aloittavat markkinoinnin. Orak Oy on juuri saamassa valmiiksi uusinta omakotikohdetta, joka sijaitsee Lintulan asuntoalueella. Kyseessä on viisi huonetta, keittiön ja saunan sekä tarvittavat kodinhoitohuoneen ja vaatehuoneen sisältävä laadukas, asuinpinta-alaltaan 130/148 m² omakotitalo. - Tämä Lintulan alueelle rakennettava omakotitalo on nyt jo kuudes yhteistyössä tehty kohde. Talo valmistuu nyt keväällä ja on jo myynnissä. Se on herättänyt kiinnostusta ja saanut kiitosta hyvästä sijainnistaan sekä laadukkaasta rakentamisesta, Pauli selvittää. - Valoisissa sisätiloissa on avaruutta antavat vinot sisäkatot sekä neljä reilun kokoista makuuhuonetta, joten tilaa on usealle perheenjäsenelle. Asuintiloihin asensimme pähkinälaminaatista lattiat, kosteisiin tiloihin ja keittiöön lattiat laatoitettiin, Matti kertoo. - Talossa on kauttaaltaan lattialämmitys sekä varaava Tiilerin takka, joka luo lempeää lämpöä, Ulla kuvailee tunnelmaa. Matti kertoo, että tämän Hippiäisentien talon rakentaminen alkoi viime keväänä, joten vuoden verran rakentamisprojekti on kestänyt eri vaiheineen. - Olemme samaan aikaan tehneet myös remontteja useille asiakkaille Orimattilan lisäksi lähikunnissa. Toimimme jonkin verran myös Lahdessa ja Hollolassa. Tällä hetkellä ei ole keskeneräisiä kohteita Orimattilan ulkopuolella. Seuraavaksi suunnittelemme ja rakennamme omakotitalon Peltolan alueelle. - Tärkeintä on hyvä keskusteluyhteys koko projektin aikana sekä OPKK:n että myös Osuuspankin pankkipuolen ja vakuutuspuolen kanssa. Onnistunut projekti aina tonttikaupoista talon myyntiin, luo turvallisuutta ja varmuutta tekemiseen molemmin puolin, toteavat Ulla ja Matti yhteistyöstä. - Voimme suositella Orimattilan Osuuspankkia ja OP- Kiinteistökeskusta yhteistyökumppaniksi yrittäjille. Heiltä löytyy saman katon alta asiantuntemusta hyvin laajalti yrityksen eri tilanteisiin, mukaan lukien myös tuiki tarpeelliset vakuutuspalvelut. Se mitä sovitaan, se myös aina pitää. - Me Osuuspankissa ja OP- Kiinteistökeskuksessa olemme myös tyytyväisiä tähän yhteistyöhön. Voisi tiivistää, että laadulla on tekijänsä ja sen kautta kaikki sujuu todella hyvin, Pauli antaa kiitosta. Myyntineuvottelija Sanna Nieminen selvittää, miksi juuri Hippiäisentie 2 on hyvä ostokohde. - Talon suunnittelussa on otettu perheiden muuttuvat tarpeet hyvin huomioon, erinomainen pohjaratkaisu ja toimivat tilat helpottavat arjen sujumista. - Valoisat ja avarat tilat tuovat asumiseen viihtyisyyttä, jopa ripauksen luksusta. Talo täyttää myös teknisesti erinomaisesti nykyaikaiselle pientalolle asetetut lämmitys-, valaistus- ja äänieristysvaatimukset. - Reilun kokoinen tontti, jossa ostaja saa vapaat kädet toteuttaa omia viherpeukalon taitojaan. Myös talon loistava sijainti tarjoaa koulujen ja päiväkotien läheisyyden lisäksi myös suoran yhteyden lenkkeily- ja ulkoilumaastoon. Nämä ovat luonnollisesti huomionarvoisia seikkoja tässä kyseisessä kohteessa, Sanna toteaa. Hippiäisentie 2:ssa on järjestetty muutamia esittelyjä ja kiinnostusta on ollut odotetusti. - Ostaja löytynee lähiaikoina ja asukkaat pääsevät nauttimaan oman takan lämmöstä, tuoksuvan saunan löylyistä ja kahvikupillisesta omalla terassilla kuunnellen lintujen laulua vielä tämän kevään aikana, Sanna visioi. Sanna opastaa, että Osuuspankin talosta löytyy saman katon alta kattavasti palveluja omakotitalon ostajalle, alkaen välittäjien asiantuntevasta palvelusta kiinteistökauppoihin liittyvissä asioissa. Rahoitusneuvontaa tarvitsevalle asiakkaalle tehdään ohjaus pankin puolelle, josta otetaan asiakkaaseen yhteyttä vuorokauden sisällä. - Lisäksi vakuutuspuolemme hoitaa kodin ja perheen vakuutukset kuntoon, joten voimme tarjota omakotitalon ostoa suunnittelevalle kaikki tarvittavat palvelut kätevästi samasta osoitteesta.

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013 TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013 Pohjolan edut TAJA:n jäsenille Jäsenmaksuun sisältyvät vakuutukset Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus (nro 16-259-429-6) Vapaa-ajan tapaturmavakuutus

Lisätiedot

Tervehdys Osuuspankista!

Tervehdys Osuuspankista! Ihan tässä lähellä. Tervehdys Osuuspankista! Saanko esittäytyä? Olen yhteyspäällikkö Mervi Kallio, järjestösi suora kontakti Tampereen Seudun Osuuspankkiin. Olemme tehneet yhteistyösopimuksen OAJ:n Pirkanmaan

Lisätiedot

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan?

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan? Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan? Säästä ja lahjoita lapsellesi. Tapoja on monia Osuuspankin valikoimasta löydät lapsesi ja perheesi tilanteeseen parhaiten sopivat

Lisätiedot

Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä

Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Vuosikatsaus 2016 Lammin Osuuspankin vuosi Lammin Osuuspankin tulos, kannattavuus ja vakavaraisuus paranivat vuoden 2016 aikana ja pankki saavutti näin tilikaudelle asettamansa

Lisätiedot

Hyvässä myötätuulessa

Hyvässä myötätuulessa Hyvässä myötätuulessa Ainutlaatuinen asiakaskohtaaminen Me tarjoamme asiakkaillemme ainutlaatuisen asiakaskohtaamisen. Se on joustavuutta, ihmisläheisyyttä, välittämistä ja paikallisuutta. Meillä on kasvot.

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Asumisen palvelumme sinulle

Asumisen palvelumme sinulle Asumisen palvelumme sinulle 1 Mistä asumisen palvelumme koostuvat? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme myös

Lisätiedot

Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä

Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Vuosikatsaus 2017 Lammin Osuuspankin vuosi Lammin Osuuspankin kertaeristä puhdistettu asiakasliiketoiminnan kannattavuus sekä vakavaraisuus paranivat vuoden 2017 aikana

Lisätiedot

Kainuun Osuuspankissa ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella

Kainuun Osuuspankissa ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella Kainuun Osuuspankissa 3.-16.5.2011 ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella Sisältö 1. Osuustoiminta 2. Kainuun Osuuspankin hallinto 3. Miksi ja miten voi asettua ehdokkaaksi? 1. Osuustoiminta

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Limingan Osuuspankki LIMINGAN. Yhdessä hyvä tulee.

Limingan Osuuspankki LIMINGAN. Yhdessä hyvä tulee. Limingan Osuuspankki 213 LIMINGAN Yhdessä hyvä tulee. Limingan Osuuspankille vuoden 212 merkittävin asia, joka näkyy myös Limingan katukuvassa, on kesäkuussa käyttöön otettu uusi moderni toimitalomme.

Lisätiedot

Ajankohtaisia tapahtumia ja etuja

Ajankohtaisia tapahtumia ja etuja 3 10 Ajankohtaisia tapahtumia ja etuja Justeeriparin metsäilta metsänomistajille Lappeenrannassa 14.9. klo 18.00 Sijoitusilta Imatralla Karelia-salissa 5.10. klo 18.30 OP-viikon tutustumistilaisuudet Lappeenrannassa

Lisätiedot

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille Turvallisuutta läpi elämän Astuu voimaan 1.6.2016 1 Agrian kissavakuutus antaa turvaa koko elämän ajan Agrian kissavakuutukset ovat kaikille kissoille; olivatpa ne

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen Helsingin OP Pankki Oyj Vesa Väätänen OP-bonuksia keskittämisestä Palkitsemme asiakkaitamme keskittämisestä markkinoiden parhailla keskittämiseduilla. Viime vuonna asiakkaillemme kertyi OP-bonuksia 195

Lisätiedot

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään Rahastot ja elämästä nauttiminen. Elämästä nauttiminen ei ehkä ensiksi tule mieleesi, kun kuulet sanan rahasto. Säännöllinen rahastosäästäminen

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Suomen Pankkiiriliikkeen toiminta on käynnistynyt vuonna 1997 ja sen palveluksessa on valtakunnallisesti noin 80 kokenutta asiantuntijaa. Yritys

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

Ajankohtaisia tapahtumia ja etuja

Ajankohtaisia tapahtumia ja etuja 3 09 Ajankohtaisia tapahtumia ja etuja Keittiöilta Lappeenrannassa 22.9. klo 18.00 Imatralla 6.10. klo 18.00 Joutsenossa 7.10. klo 18.00 Onko tavoitteenasi oma asunto? Asuntosäästäminen kannattaa aloittaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2012 Yhdessä hyvä tulee.

Vuosikatsaus 2012 Yhdessä hyvä tulee. Vuosikatsaus 2012 Yhdessä hyvä tulee. Markkinakorot laskivat vuoden aikana ennätyksellisen alas. Tilanne heijasteli vaikutuksiaan myös Pudasjärvelle. Taloudellinen toimeliaisuus oli Pudasjärvellä edellisvuosia

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin

Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Energiaekspertti kurssi 3.11.2015 OP Tampere Kati Klint Taloyhtiön remonttiratkaisu on kokonaisratkaisu taloyhtiön

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008 Tammi-kesäkuu 2008 Avainlukuja 1-6/2008 1-6/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 359 523-31 1 005 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 320 345-7 706 Vahinkovakuutus 40 83-52 181 Henkivakuutus 34

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan Osuuspankki. Menestystä vuodesta toiseen I 2011

Itä-Uudenmaan Osuuspankki. Menestystä vuodesta toiseen I 2011 Itä-Uudenmaan Osuuspankki Menestystä vuodesta toiseen I 2011 Itä-Uudenmaan Osuuspankki I 2 Itä-Uudenmaan Osuuspankki on paikallinen OP-Pohjola-ryhmään kuuluva, yrityskuvaltaan ja markkinaosuudeltaan vahva

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009 Tammi-joulukuu 2009 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? 1 Mistä asuntopalvelumme koostuu? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme

Lisätiedot

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen Seppo Ikäheimo Tehtävä 1 Marraskuu Oy:n tilinpäätöksen laadinta Laadi seuraavista 1.-31.11 välillä toteutuneista liiketapahtumista tuloslaskelma

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005 Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA Rit Yhdistys Yhdistys on Suomessa luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017. Toimitusjohtaja Martin Backman

AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017. Toimitusjohtaja Martin Backman AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017 Toimitusjohtaja Martin Backman 8.8.2017 ENSIMMÄINEN VUOSIPUOLISKO Liiketoiminnan tuotot yhteensä olivat 107,3 (109,8) milj. euroa. Palkkiotuottojen netto nousi 16 % 45,7

Lisätiedot

NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016

NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016 NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016 Säästöpankin vuotuinen tutkimus suomalaisten säästämisestä ja sijoittamisesta. Tutkimustulokset julkaistavissa kansainvälisenä Säästäväisyyspäivänä 31.10.2016 klo 9.30 HYVÄÄ KANSAINVÄLISTÄ

Lisätiedot

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia.

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia. 1 Satakunnan Osuuskaupan edustajiston vaali 2017 EHDOKASASETTELUN OHJE Satakunnan Osuuskaupan edustajisto on perinteisesti ollut hyvin asiakasomistajiensa näköinen. Siihen kuuluu niin sairaanhoitajia,

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2010 Tammi-joulukuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAKANA TULOKSEKAS VUOSI Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä Oma Säästöpankin markkina-asema jatkoi vahvistumistaan viime vuonna. Tahtotilamme jatkon suhteen on selkeä,

Lisätiedot

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2007 30.6.2008 (tilintarkastamaton) saavutti ennakoitua paremman tuloksen Tilikausi lyhyesti: Liikevaihto kasvoi 337 tuhatta euroa eli 2,7 %. Liikevaihdoksi kirjattiin 12 576 tuhatta

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008 Tammi-maaliskuu 2008 Avainlukuja 1-3/2008 1-3/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 196 246-20 1 005, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 134 184-27 706, josta vahinkovakuutus 22 31-27 181,

Lisätiedot

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj

Vuosikatsaus 2018 Saldo Finance Oyj Vuosikatsaus 18 www.saldo.com investors@saldo.com Vuosi 18 oli vahvan kasvun aikaa Pyrimme vahvasti kasvu-uralle niin kuluttajarahoituksessa kuin uusilla liiketoiminta-alueilla. Tilikausi 18 oli erinomaisen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä.

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Säästösopimus Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Sijoittaminen on järkevä tapa vaurastua Mandatum Lifen Säästösopimus on aktiiviseen säästämiseen ja sijoittamiseen sopiva kapitalisaatiosopimus.

Lisätiedot

TERVETULOA NEUVOTTELUUN. Etelä-Karjalan OP

TERVETULOA NEUVOTTELUUN. Etelä-Karjalan OP TERVETULOA NEUVOTTELUUN Etelä-Karjalan OP Tapaamisen sisältö 2 1 PÄIVITTÄISET PALVELUT Yrityksen maksuliikenne Henkilökohtainen maksuliikenne Digitaaliset palvelut 2 INVESTOINNIT Yrityksen tulevat investoinnit

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj

Orava Asuntorahasto Oyj 5/18/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj 1.1.-31.3.2018 5/18/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä esitystä tule

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi?

Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi? Sijoitusvakuutus Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi? Mandatum Lifen Sijoitusvakuutus sopii hyvin sekä omasta että läheisten taloudellisesta turvasta huolehtimiseen, kertyneiden varojen pitkäaikaiseen

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009 Tammi-kesäkuu 2009 Avainlukuja 1-6/2009 1-6/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 281 283-1 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 270 316-14 532 Vahinkovakuutus 46 40 16 55 Henkivakuutus -41-12

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Orimattila, Pennala Kohdenumero h,k,s,kph,khh,2wc,vh,at, 114,0 m²/163,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Orimattila, Pennala Kohdenumero h,k,s,kph,khh,2wc,vh,at, 114,0 m²/163,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Orimattila, Pennala Kohdenumero 603938 4h,k,s,kph,khh,2wc,vh,at, 114,0 m²/163,0 m² Kov. 2005 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 229 000,00 Mikintie 11. Lapsiperheen toivekoti, rauhallisella lapsiystävällisellä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010 Tammi-maaliskuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym Sisällysluettelo Tuote- ja palvelukehitys Tukitoiminnot

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2009 Tammi-syyskuu 2009 Avainlukuja 1-9/2009 1-9/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 393 357 10,1 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 379 459-17,5 532 Vahinkovakuutus 89 73 23,2 55 Henkivakuutus

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Moduuli 7 Talouden hallinta

Moduuli 7 Talouden hallinta 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Moduuli 7 Talouden hallinta Osa 3 Talouden suunnittelu ja ennusteet Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan sen laatija,

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Hyvä asiakkaamme. Sisältö. Olet hankkinut uuden ajoneuvon osamaksurahoituksella.

Hyvä asiakkaamme. Sisältö. Olet hankkinut uuden ajoneuvon osamaksurahoituksella. Hyvä asiakkaamme Olet hankkinut uuden ajoneuvon osamaksurahoituksella. Tervetuloa asiakkaaksemme! Olemme keränneet sinulle osamaksusopimukseesi ja osamaksulla hankitun ajoneuvon käyttöön liittyviä hyödyllisiä

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IX KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus 4/2/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus 4/2/2014 2 Hankinnat 2013 Ajankohta Kohde Velaton kauppahinta (milj. ) Velka (milj. ) Suunnatut annit (1000 osaketta) Asuntoja (kappaletta)

Lisätiedot

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen.

Ehdotus: Hallituksen puheenjohtaja Risto Jormalainen avaa kokouksen. Päätös:Risto Jormalainen avasi kokouksen. SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA 05.04.2009 Kokousaika Tiistaina 31.03.2009 klo 18.00-20.10 Kokouspaikka Suolahtisali Läsnä: Osuuskunnan jäsenet ( 43 ) liitteen nro 1. mukaisesti

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki 06.08.2016 14:35:02 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.08.2016 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki Yritys-

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008 Tammi-joulukuu 2008 Avainlukuja 1-12/2008 1-12/2007 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 372 1005-63 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 532 722-26 Vahinkovakuutus 55 181-70 Henkivakuutus -162 129 Asiakkaille

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2015 Aktia panostaa kasvuun Näkymät ja suunnitelmat 2016 2 Suomen kasvu jatkossa heikkoa 0,6 0,9 3 Kilpailukyky on edelleen ongelma 4 Työllisyysaste

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Puolukkapolku 2 - Bostads Ab Lingonstigen 2 i 15.10.2015 11:28:32 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot